Ennen kirkosta erottiin koska kirko teki pahaa, nyt kirkosta erotaan koska kirkko tekee hyvää...

Teologian opiskelijoiden lehti "Kyyhkynen" kertoo kirkosta eroamisesta. Samuli Suonpää korostaa, että eropiikkejä tarkastellen "Rasismi kaikkoaa kirkosta". "Vielä vähän aikaa sitten eropiikkejä aiheuttivat Päivi Räsäsen lausunnot ja kirkon käsitys avioliitosta vain miehen ja naisen välisenä liittona. On tapahtunut merkittävä käänne. Helsingin hiippakunnan hiippakuntadekaani Reijo Liimataisen kirjoitti Helsingin Sanomissa, ettei estettä homoparien vihkimiselle ei olisikaan, seurakuntalaiset keräävät vaatelahjoituksia pakolaisille, kolehteja ohjataan painotetusti kirkon ulkomaanavulle ja piispojen mielestä hädänalaisia on aina autettava. Nyt kirkosta erotaan, koska kirkko tekee oikein. Myös kirkkoon liittyminen on kiihtynyt, palaajat haluavat tukea kirkkoa, jonka pitkästä aikaa kokevat omakseen." Suonpää ei kuvaa tilannetta aivan otsikkoni mukaisesti. Mutta sanavalinnat ovat sen verran suggestiivisia että uskon että en ole ainut joiden assosiaatioihin teksti tuo tämänlaisia iskulauseita.

Itse en pidä maahanmuuttokriittisyyttä määritelmällisesti rasistisena tai edes ilmiönä käytännön tasolla rasistisena. (Lähinnä se, että jos olet nykyajan rasisti niin PR -puhut ja teeskentelet kyllä olevasi maahanmuuttokriittinen. Mikä ei silti kuvaa koko maahanmuuttoliikehdintää.)

Toisaalta sävytys on sen suuntaista että siinä on selvä liberaali näkökulma. Liberaali moderneilla arvoilla elävä kristitty ihminen varmasti näkee että ennen kirkosta erottiin koska kirkko edusti pahaa ja nyt siitä erotaan koska kirkossa tehdään hyvää. Mutta toisaalta patavanhoillinen konservatiivi saattaa edustaa sen sortin oikeaoppisuutta että hänestä ennen kirkosta erottiin koska kirkko teki sitä mitä sen pitää ja nyt sieltä erotaan koska kirkko on kerettiläisyyden asialla. Mutta en venytä tästä blogauksen aihetta.

Venytän sen sijaan sitä että Suonpäällä on muutakin sanottavaa.

Erityisesti ateisteista ja uskonnottomista. "Tilanne on uusi myös palvelun perustajalle Petri Karismalle. Hän iloitsee sekä kirkon työstä, että jäsenmäärän laskusta. Hän ei suostu rintamalinjan toiselle puolelle vaan katsoo nyt tekevänsä samaa työtä suvaitsevaisuuden puolesta yhdessä kirkon kanssa." Suonpää on optimistinen tämän suhteen. "Kristityt, muslimit, uskonnottomat yhdessä suvaitsevaisuuden puolella, vastassaan ahdasmieliset rasistit uskontokuntaan katsomatta? Lähimmäisenrakkaus ja suvaitsevaisuus yhdistää enemmän kuin uskonto erottaa."

Tilanne on kieltämättä sellainen että se tuntuu helpottavalta. Hyvin vähän sitä on saanut lukea kirkollisten puolella yhtään mitään positiivista uskonnottomista. Sävy on ollut usein sellainen että jotkut eivät suostu näkemään kirkossa mitään hyvää. Mutta tosiasiassa uskonnottomien kohtelu positiivinen attribuutti edes sivulauseess oli silti järjestön kannattajille täysi mahdottomuus. Tässä mielessä tämä teksti oli kannustava.

Toki minulla on vähän sellainen kuva että tämänlaiset muutokset kertovat usein enemmän siitä miten isketään lokaa uutta vihollista kohtaan kuin aidosti rakennetaan sopua. Mieleen tulee vaikkapa Tapio Puolimatkan reagointi, jossa hän kehotti Setaa ottamaan oppia skeptikoista. Tällä tavalla saadaan luotua itsestä kuva messevänä ja moninaisena tyyppinä jolla ei ole jyrkkää ajattelua. Temppu voi tässä mielessä olla halpa, ellei peräti halpamainen.

Ei nimittäin ole pitkää aikaa siitä kun kirkon viestintä oli säännönmukaisesti sitä, että kirkosta eroamiseen ei ole yhtään ainutta hyvää syytä. Toki tätä mielipidettä haluttiin jakaa esimerkiksi "valomerkin" tapaan yrittämällä luoda sympaattista kuvaa haastateltavista jotka sanoivat näin. Kirkosta eronneille lähetettiin syyllistäviä-moralisoivia kirjeitä ainakin vuoden 2010 tiimoilla. (Vaikka asiallisempiakin tapoja olisi ollut tarjolla.) Sävy oli sen sorttinen että kirkosta eroamisen on täytynyt olla jonkinlainen virhe ja kirkosta eroaja moraaliton.

Samoin vakiovastauksena oli että kirkosta eronneet eivät oikeasti ymmärrä mitään uskonnosta josta eroavat. Jopa Suonpäältä löytyy kesäkuulta kirjoitus, jossa vihjataan siihen suuntaan että "Kirkon sisällä me työntekijät ja muut heavyuserit toki kuvittelemme hyvän tekemisen ja lähimmäisen tukemisen olevan kiinteä osa kristinuskoa, kuuluvan kirkon perustyöhön. Ei vain ole viesti mennyt perille, näköjään. Jos kirkosta tosiaan on erottu järkytyksen vallassa kirkon tehdessä niin kuin kirkko opettaa, on jossakin menty pahasti pieleen." Näkökulma toki tässäkin keskittyy maahanmuuttokriitikoihin. Mutta vapaa-ajattelijat ja vastaavat tulevat myös mainituiksi ja rinnastetuiksi.

Se, että näkökulma muuttuu nopeasti on ymmärrettävää. Kirkko on instituutio joka ei ajattele ensi sijassa arvoilla vaan lompakolla. Kirkko vastareagoi aina siihen tahoon joka heistä vahviten kulloinkin eroaa. Eropiikit opettavat tätä kautta sen, että kirkon sisällä vaikuttaminen on vaikeaa ja muutokseen saatavat tilastomäärät ovat haastavia. Mutta kirkosta eroamalla voi vaikuttaa paljonkin. Tosin vain kirkon retoriikkaan. Mutta sekin on sentään jotain. Arvot eivät ole rahaa ja tekoja. Mutta ne ovat kuitenkin jotain.

Ei vain ennakkoluulosta, osaamattomuudesta ja militantista typeryydestä.

Ainakin omien kirkostaeroamisieni takana ovat olleet nimenomaan antipatiat. Jotka eivät ole perustuneet ennakkoluuloihin vaan siihen että minulle on kenties opetettu että lähimmäisenrakkaus on oleellinen osa kristillisyyttä. Mutta kun olen katsonut niitä toimia käytännössä niin joko (1) ihmiset eivät ole tämän opin mukaisia vaan kirkko on "syntisten kroonikko-osasto" joka elää synnissä tai (2) uskonto mutatoi moraalisen kompassin niin kieroon että hyvin hämmentävät asiat ja ilmiöt - kuten saatanapaniikki - ovat monille vilpittömästi moraalisesti motivoituja hyvyyden asialla olemisia. Tätä on tietenkin mahdotonta saada perille kirkon hyville ihmisille jotka ovat samanaikaisesti hokemassa sitä että "he eivät tiedä mitä minulle on tapahtunut" mutta ovat samalla - tai viimeistään seuraavassa - lauseessa pitämässä tätä kaikkea irrelevanttina. Ja siksi minullakaan ei ole ollut kuin vääriä syitä erota kirkosta.

Erityisesti huomiota kiinnitti se, että kirkko rinnasti eroamisen erikoisella tavalla Räsäseen. Keskustelu keskittyi siihen että Räsänen ei edustanut kirkon ääntä. Mutta he eivät kertoneet että kuka ja mikä tätä kirkon virallista kantaa sitten edustaa. Eikä ihme, kirkon oma väki - esimerkiksi jopa siinä pahamaineisessa "homoillassa" vieraillut Tampereen piispa - edustivat hänen kanssaan samaa kantaa.

Tässä mielessä tekisi mieli ottaa vertaus Hannu Kiurun kuvaukseen Isä Mitron erojärjestelyihin liittyvästä pahastumisesta. Hänestä Mitron ei pitäisi pahastua vaan ottaa itseensä. "Nyt on meneillään alamäkivaihe. Suosio satojen ihmisten on jo vaihtunut syytöksiin. Olisikohan tässä metanoian, mielenmuutoksen, uudelleen, toisella tavalla ajattelemisen paikka? Voisiko mitenkään olla mahdollista, Mitro, että olisit ihan ikiomalla käytökselläsi voinut kenties joskus edes hitusen vaikuttaa siihen, että asiat ovat kohdallasi sillä tolalla kuin ne juuri nyt ovat?" Hannu Kiuru on, ainakin hänen kanssaan harrastamani henkilökohtaisen kommentoinninvaihdon perusteella, sen sortin ihminen että hän ei hyväksy samaa asennetta siihen miten kirkon tulisi reflektoida kirkosta eronneita. Sen sijaan hän on, huumorimiehenä, mielellään ja usein tehnyt kirkosta eronneista pilkan kohteita ja kehittänyt moniakin ateisteja vähätteleviä huumorijuttuja. Kirkon puolella vikaa ei ole koskaan löytynyt.

Tilanne ei ole kuitenkaan läpeensä paha.

Kirkon uudessa linjassa on nimittäin jotain mielenkiintoista. Aiemmin liberaalit olivat nimittäin selvästi inklusiivisia sellaiselle tasolle asti että se oli hyvin harmillista ja ei-toimivaa. Karkeasti ottaen tämä tarkoitti sitä että olen jaotellut kirkolliset ihmiset karkeasti kahteen alaluokkaan jotka nimesin ääripäidensä mukaan;
1: Klassiset fundamentalistiset jäärät. Näistä ihmisistä moraali on objektiivista ja heidän hallussaan. Ja he eivät pelänneet käyttää sitä. Avoimen keskustelun nimissä he tenttasivat ihmisiltä heidän mielipiteitään erilaisiin asioihin - yleensä muodikkaasti lasten vitsaamisesta homoseksuaalien kautta naispappeihin - ja jos sinulla oli väärä mielipide, he eivät pelänneet sekä tuomita että käydä toimiin asian puolesta. Näkökulma oli vahvasti eksklusiivinen, poissulkeva. On rajallinen ja pieni määrä "aitoja uskovaisia" ja sitten oli ateisteja, pakanoita ja muita kerettiläisiä.  Joita tuli pelastamismotiivin ja lähetyskäskyn oikeuttamana kohdella ärsyttävästi, ikävästi ja hankalasti. Koska viaton vilpitön auttamismotiivi ilmeisesti oikeuttaa lähes minkä tahansa käytöksen.
2: Leppoistoliberaalit jotka olivat inklusiivisia. Heistä kirkon moniäänisyys tarkoitti sitä että kaikki saivat kertoa mielipiteitään ja asiat tuli kertoa avoimesti. Fundamentalisteja vastaan ei saanut käydä vaan päinvastoin kirkon piti puolustaa heitä ja arvostaa heidän osuuttaan kirkossa. Aina. Etenkin jos kirkosta erottiin tämän fundamentalistien osuuden vuoksi. Silloin syy sai olla vain ja pelkästään eronneissa jotka olivat ymmärtäneet Tampereen Piispan olemassaolon väärin. (tjsp. Oikeasti häntä ei ilmeisesti ole olemassa. Eikun hetkinen. Se taisi olla se Jumala. No, Piispa, Jumala. Kirkon sisäisessä valtahierarkiassa nokkimisjärjestys on suunnilleen sama.) Tämän leppoiston tärkeimpänä roolina oli pitää kirkko pyörimässä huomenna samalla tavalla kuin tänään. Syvin merkitys tuntui olevan siinä että myötämielisellä väistävällä hymyllä saatiin pidennettyä heidän omia virkojaan.

Kokonaisuus oli selvä. Fundamentalistit saivat olla eksklusiivisia, niin eksklusiivisia kuin halusivat. Mutta jos edustit toista kantaa niin et saanut olla eksklusiivinen. Tämä kun oli sitä suvaitsemattomuuden suvaitsemista. Ja sehän oli suvaitsemattomuutta kato, joten sinulla ei saa olla kannanottoja jotka koskevat homoja, lasten vitsaamista tai naispappeutta. Ei vaikka sanoisit että suvaitsevaisuus hittoon, tässä on kyse hyvyydestä ja moraalin puolustuksesta. Ja jos kokemus maailmasta oli tämä et saanut erota kirkosta koska olit "ymmärtänyt jotain väärin". (Olit, vaikka osaisit ulkoa vasta-argumentit tunnettuihin jumalatodistuksiin, osaisit vastata rippikoulun tenttikysymyksiin paremmin kuin 90% tuoreista rippikoululaisista ja osaisit todistaa kirkollisia väärinkäytöksiä tapahtuvan massatuotteena. Ja vaikka kirkon nuorisotyö ajaisi sinut itsesi itsemurhaan. Et vain ollut ymmärtänyt jotain oikein!)

Tässä ilmapiirissä on hyvä huomata miten "Napoleonin komplekseissa" oli 2010 yllättävän aikaansa kuvaava kirjoitus. Siinä yksinkertaisesti kuvattiin miten toimisi uskonnollinen toimija joka olisi kuin fundamentalisti ja joka käyttäisi fundamentalistien keinoja. Mutta olisi ajamassa niillä liberaalien tukemia mielipiteitä. Kokonaisuus on hyvin hauskaa luettavaa. "Selvitä oman seurakuntasi henkilökunnan homokannat. Vaadi henkilökohtaista kantaa kirkkoherralta, papeilta, kappalaisilta, kanttoreilta, diakoneilta, nuorisotyöntekijöiltä ja suntioilta. Jos kanta on mikään muu kuin täysi ja yhdenvertainen hyväksyntä, sano heille mahdollisimman selkeästi ja yksiselitteisesti, että he ovat huonoja kristittyjä ja Jeesuksen hylkääjiä. Toista tätä heille jatkuvasti ja kaikissa yhteyksissä. Jos olet kirkon leivissä, kieltäydy kategorisesti yhteistyöstä homojen yhdenvertaisuutta vastustavien työtoveriesi kanssa. Lopeta heidän tervehtimisensä; älä vastaa heidän puhutteluihinsa ja poistu paikalta heti, kun he tulevat samaan tilaan kanssasi. Kyseenalaista julkisesti ja yksityisesti seurakunnassasi homojen yhdenvertaisuutta vastustavien seurakuntalaisten ja kirkon viranhaltijoiden kyky kontribuoida seurakuntaan tai yhteiskuntaan mitään arvokasta. Sano, että he eivät kykene kasvattamaan tasapainoisia lapsia. Sano heitä rikollisiksi tai sairaiksi. Järjestä seurakunnassa boikotti homojen yhdenvertaisuutta vastustavia kirkon työntekijöitä vastaan. Pidä huoli siitä, että boikotti on julkinen ja tulee varmasti kaikkien asianosaisten tietoon." Asia olisi täydellinen jos korostaisi kaiken päälle sitä miten tämä on rakkaudellista ja miten vilpittömästi hyvästä sydämestä tämä toimintamalli kumpuaa. Tämän sanomatta jättäminen olisi Päivi Räsäsen retoriikassa "julmaa" ja "sydämetöntä".

Jos tämä tuntuu fundamentalistista karulta, niin tuota sitä joutui liberaali kokemaan joka ikinen päivä. Ja se oli heistä OK. Jatkaa vuosia. Sarjatulella vaan aina välistä fundamentalistin pärstää vaihtaen. Tavalla jossa kirkosta eroaminenkaan ja uskonnottomaksi identifioituminenkaan ei tuo rauhaa. (Voisin floodata tähän muutaman sata sivua sähköpostiini tulleita palautteita vuosien varrelta. "Evopellet" saavat kaikenlaista palautetta. Ja maltilliset ovat osanneet tiedottaa että eivät identifioidu antamaani kirkkokuvaan joten tapahtumat ovat epätosia ja irrelevantteja vaikka he toisaalta tunnustavat että eivät tiedä mihin kaikkiin kokemuksiin referoin.) Tätä kokeillut kirkon jäsen voi sitten tulla kertomaan ihanteisiin ja filosofisiin arvoihin vedoten mitä kirkko oikeasti ajaa ja ei jaa. Ja miten kirkosta eroaja on vain "ymmärtänyt jotain väärin".

Suonpään tekstissä on kuitenkin siitä hyvä ja positiivinen merkki että se ei enää leiki että suvaitsemalla suvaitsemattomia saadaan turvallinen tila kenellekään muulle kuin niille kaikista koviten ja raivoisimmin asiaansa ajaville. On selvää että tuollaisessa vanhanmallisessa kritiikittömässä ja rajattomassa inklusiivisuudessa oli kysymys samasta kuin uusliberalistisessa vapaassa markkinatalouskeskeisessä kilpailuyhteiskunnassa. Suurimmat, vahvimmat, opportunistisimmat ja häijyimmät porskuttavat ja kaikki heidän vastustamisensa on määrittynyt "vapauden vihaamiseksi".

Suonpää näyttää ymmärtävän että kirkko voi tehdä yhteistyötä myös ei-kirkollisten kanssa. Ja että kaikilla tahoilla voi olla yhteinen vihollinen. Eli on olemassa ilmiöitä ja asioita joita tulee ja pitääkin vastustaa. En usko että tämä liberaalinpuolinen eksklusiivisuus on vale tai harhautus.

Tämä viesti taas on jotain jonka maahanmuuttokriittinenkin varmasti ymmärtää. Toki fundamentalistit ovat puhumassa suvaitsemattomuuden suvaitsemisesta ja siitä miten poliittisesti epäkorrekteja he ovat ja miten heidän vastustamisensa ja kritisoimisensa ääneen ja jatkossa rahoittamatta jättämisensä on vainoamista. Mutta hekin ymmärtävät ISIS -terroristien kohdalla sen että emme voi elää montaa mieltä olevassa maailmassa jos mukana on tahoja joiden toimintatavat estävät tämänlaisen käytöksen. Ja että ISIS -terrorismia ei voi puolustaa nimeämällä se poliittiseksi epäkorrektiudeksi ja omien mielipiteidensä näyttämiseksi ja niiden mukaan elämiseksi.