Pieni ajatus : Naisten vallasta historiallisina aikoina

Modernina aikana on helppoa katsoa historiaan ja nähdä siellä sotapäälliköitä. Jotka ovat yleensä miehiä. Samoin muut hallitsijat ovat olleet miespuolisia. Tässä kohden on helppoa nähdä menneisyys jonain jossa naiset ovat täysin alistettuina. Mutta osittain syynä on se, mihin historiankirjoittajat ovat keskittyneet. Ja siihen että modernina aikana tasa-arvo ja valta sekoittuvat yhdeksi ja samaksi asiaksi.

Boudiccan patsas Lontoossa.
Todistaa että, kuten tavallista,
britit tekevät sen väärin.

Tässä kohden on sitten hyvä selittää naisten kyvykkyydestä. Boudicca ja Jeanne de Arc ovat tässä klassisia esimerkkejä. Nämä kuitenkin ovat hyvin vahvoja poikkeustapauksia. Ja tilastollinen epäjakauma tässä kohden ei toimi siksi kovin hyvänä argumenttina sille, että naisilla oli mahdollisuuksia. Tilannetta pahentaa se, että historian aineisto ei tosiasiassa todista että kumpikaan näistä mainituista henkilöistä olisi osallistunut taistelemiseen. He olivat kenties enemmänkin symboleita. Lisäksi, mitä todennäköisemmin, molemmat olivat henkilöitä joiden toimia ohjailtiin muiden ihmisten, sukupuoleltaan miesten, ambitioita. Tasa-arvo ei ollut tässä asiassa kunnossa. Ainakaan nykyajan mittapuilla.

Mutta tämä ei tarkoita että naisilla ei olisi ollut valtaa. Itse asiassa voidaan sanoa että menneinä aikoina poikien ja miesten kuolleisuus oli suurempaa kuin naisilla. (Joskin naisien riesana oli vaarallisempi synnytys. Mutta miehiä käytettiin sotimiseen ja vaarallisiin töihin.) Tämä tarkoittaa että historiallisina aikoina on yhteiskunnassa todennäköisesti ollut enemmän elossa olevia naisia kuin elossa olevia miehiä. Ja nämä naiset myös tekivät päätöksiä. Tasa-arvo ei ollut kunnossa mutta naisilla oli oikeaa ja relevanttia valtaa.

Tässä kohden on hyvä vilkaista vaikkapa kreikkalaista järjestelmää. Kreikkalaista taloutta kuvaava käsite oikos (οἶκος) tarkoitti kotitaloutta. Ja se piti sisällään yleensä talon korkeinta valtaa pitävä miespuolinen kyrios (κύριος) ja hänen vaimonsa, lapsensa ja usein lähisukunsa. Kysymys oli siis "laajassa mielessä kotitaloudesta". (Termi on siitä kiinnostava että myös suomen kielessä on talouden pito jossain mielessä talon pitoa.) Tämä oli kuitenkin jaettu kahtia. Ensimmäinen osa oli naisten hallitsema alue, gynaikonitis (γυναικωνῖτις) joka oli itse asiassa kotitalouden keskusta. Se keskittyi hoitamaan talousasioita oikoksen sisällä. Sitten oli andronitis (ἀνδρωνῖτις) joka oli miesten hallinta-aluetta. Miesten tehtävinä oli hoitaa diplomatiaa muiden talouksien kanssa. Eli naisen valta oli "introverttia" ja miehen valta "ekstroverttia". (Tähän voisi vitsailla sukuelinanalogioilla. Jätän mielikuvat lukijoiden päähän istutetuiksi ja valmiiksi itämään.)

Tässä järjestelmässä "naisen paikka oli keittiössä". Mutta minkälainen paikka se olikaan. Homeros kuvaa miten etenkin ylhäisillä naisilla oli melko vapaa elämä. (Alempisäätyisillä taas ei ollut valtaa olivatpa he miehiä tai naisia.) Heillä oli valtaa talon sisäisten asioiden päättämisessä. He päättivät keitä palkataan ja keitä ei. He päättivät ruokailuasioista. Mies ei voinut vain mennä tekemään ruokaa tai välipalaa mielensä mukaan vaan hänen täytyi pyytää avaimet naiselta. Nainen piti huolta ruokavarastosta ja käytti tässä mielessä melko paljon valtaa. Samoin naisten tehtävänä oli varmistaa että asiat talon sisällä sujuivat. Jos heilt puuttui ruukkuja, niitä yleensä tehtiin oikoksen sisällä. Siinä vaiheessa jos tämä ei ollut mahdollista piti miehen käydä kauppaa toisen oikoksen kanssa. Ja jos kauppa oli epäreilu, tähän diplomatiaan saattoi liittyä sotimista.

Toisaalta naiset siirtyivät usein muihin talouksiin. Valtaa pitävä mies taas pysyi paikallaan. Tämä oli ovela tapa levittää valtaa. Sillä naiset saattoivat liittoutua lähisukulaisten naisten kanssa. He saivat myös tietoa siitä mitä heidän miehensä olivat sanoneet ja suunnitelleet. Tämänlainen juonittelu on "juoruilua" jolla on voitu vaikuttaa siihen kuka naitetaan kenenkin kanssa. Ja jota usein halveksitaan. Mutta tosiasiassa tähän liittyy valtavasti myös valtaa. Se ei kenties ole "kunnioitettua valtaa", sellaista joka kiinnostaa historiankirjoittajia. Mutta se on kuitenkin hyvin voimakasta.

Tässä kohden voidaankin sanoa että naisilla oli yllättävän paljon valtaa erilaisiin päätöksiin. Tämä kuitekin paheni markkinatalouden iskettyä maailmaan aivan toisella tasolla. Naisen hallitseman alueen valta muuttui aikojen saatossa melko mitättömäksi. Jos mietimme miksi nykyään valtiot ottavat velkaa, on tulos yllättävä. Ideana on se, että ei riitä että on omaisuutta. Tämän täytyy kasvaa korkoa. Ja vieläpä korkoa korolle. Valtion velan ideana on nykymaailmassa olla jotain jota ei täysin makseta pois. Se on ikuista velkaa jonka syö olemattomiin ilmiö nimeltä inflaatio. Tämänlainen idea tekee rahakirstun päällä istuvasta nopeasti köyhän. Inflaatio syö "kasvua kasvulle" -maailmassa niin omaisuuden kuin velatkin. Kaupankäynti sen sijaan tarjoaa mahdollisuuden kasvulle. Toisin sanoen tässä maailmassa vain perinteiselle miehen alueella on merkitystä.

Samoin sovittujen avioliittojen kaltainen järjestelmä on antanut naisille lisää tasa-arvoa ja päätäntävaltaa omasta elämästään. Mutta samalla se on vienyt mahdollisuuden käyttää valtaa jota perinteisesti käytiin avioliittosopimuksilla. Tässäkin osin jäljelle on enemmänkin jäänyt "lupa olla hellan ja nyrkin välissä". Mutta tämä nykytila on jotain jota ei kenties täysin pidä sovittaa menneisiin aikoihin.

Siksi on toisaalta tavallaan ymmärrettävää miksi feminismiä tarvitaan juuri modernina aikana. (Ja miksi se on ilmestynyt kuvioihin laajasti vasta modernina aikana.) Naisilla ei ennen ollut tasa-arvoa mutta toisaalta heillä oli omanlaistaan valtaa. Kun tämä valta mitätöityi oli tietenkin tarve miettiä uudestaan se että miten naiset saisivat valtaa. Ja tässä kohden tasa-arvo on hyvä keino. Naisilla ei ole enää ollut "mitään muuta menetettävää kuin kahleensa".