Ähläm, sähläm ; Eli ajatuksia uskonnonvapauden hyväksyttävyyden asteista

Kun ihmiset puhuvat ählämeistä, he eivät kenties tiedä että termin takana on aivan oikeasti kieli. Kun arabiankielinen sanoo "أهلا وسهلا" ("ahlan wasahlan") hän sanoo itse asiassa "hyvää päivää" tai "tervetuloa". On tavallaan ironista, että nimi viittaa siihen että näitä ihmisiä kohdatessa on kuultu kohtelias fraasi ja tämä sitten on muuttunut jonkinlaiseksi halventavaksi lausumaksi. Toki suomalainen voi tässä kohden samastua koska venäjällä olemme tsuhnia, joka terminä viittaa tyhmyyteen. "Olen tsuhnalainen" on sanaleikki ja pilkka. Emme sentään kohtaa sitä että pilkkanimemme olisi "hyvapaiva". Tämä on hyvä muistaa, sillä vaikka islamin puolella on kammottavaa toimintaa, on hyvä muistaa että asiallisia islaminuskoisia on. (Olipa heitä sitten kuinka vähän tahansa, nämä ihmiset ansaitsevat yksilötasolla sen että heitä kohdellaan reilusti.)

Miten suvaita ja miten ei.

Otin tämän ajatuksen esiin sen vuoksi että ajattelin vaihteeksi lähestyä asioita positiivisen kautta. Tässä kohteeksi on hyvä ottaa uskonnonvapaus. Siinä kun sallitaan asioita. Ja kuitenkin tätä pitää sitten samanaikaisesti suojella. Sillä aivan kuten "Helsingin Sanomien" "NYT -liitteeseen" haastateltu filosofi Markus Neuvonen sanoo : suvaitsevaisuuden ongelmaksi nousee ns. suvaitsemattomuuden suvaitseminen. Hän käsittelee tätä "suvaitsemattomuuden suvaitsemista" plurium interrogationum -tilannetta. Hän korostaa että suvaitsevaisuus noudattaa tiettyä määritettä "Rawlsin keskeinen ajatus oli vapausperiaate: sen mukaan kaikille pitää taata mahdollisimman suuri vapaus tavoitella omia arvojaan, kunhan he eivät tule samalla talloneeksi muiden vapauksia." Samassa jutussa on lainattu Veera Luoma-ahoa joka sanoo "Mitä siis tarkoittaa ihminen, joka vaatii muilta oman suvaitsemattomuutensa suvaitsemista? Hän ei vaadi vain oikeutta ajatella, olla ja elää omalla tavallaan, muita vahingoittamatta. Hän vaatii itselleen aktiivista etuoikeutta syrjiä. Vaatimus on röyhkeä ja tekopyhä. Suvaitsemattomuuden suvaitsemisen vaatimuksesta on tullut erilaisia äärinäkemyksiä edustavia fundamentalisteja yhdistävä uskonkappale ja omaa etua ajavan vallankäytön väline."

Toki tässä on vielä hyvä miettiä sitä mikä on sopivaa uskonnonvapautta ja mikä ei. Minulla on ajatus joka ei liene hirvittävän provokatiivinen tai keskiverrosta poikkeava. Kenties se on jopa tylsä. Lähden tässä ajatuskesta jossa uskonnonvapauden voi menettää jos uskonto tekee tietynlaisia asioita. Ja tässä on katsottava näiden tietynlaisten asioiden määrää ja laatua. Ja konsepti oli suunnilleen tässä.

Tarkemmin.

On kenties helppoa katsoa ensin se helpompi osio. Uskonnot harjoittavat rajoitteitaan hyvin eri asenteilla. Sääntöjen rikkomisesta tehty rangaistus on varmasti hyvin eritasoinen jos siitä seuraa moite. Mutta jos väärintekijä ruoskitaan tai surmataan, on tämänlaista toimintaa aivan turhaa oikeuttaa. Jos uskontosi käskee kivittämään, sen pahempi uskonnollesi. Uskonnonvapaus voi sallia sinulle kivityksellä fantasioinnin. Mutta ei sitä että otat kiven käteesi ja lähdet kadulle.

Se toinen puoli on sitten vaikeampi; Otin esiin islamin. Siinä on synninteossa mielenkintoinen ajatus. Se koskee synnin houkuttelevuutta. Tässä tärkeä konsepti on "فتن‎"(fitna) houkutus. Arabit ovat huomanneet että tietyt asiat ovat sellaisia että emme ikään kuin voi vain lakata pitämästä niitä kiinnostavina. Heteroseksuaalina miehenä olen esimerkiksi huomannut että tahdonvoima on huono tapa kontrolloida kikkeliä jos eteen tulee vaikkapa pornokuvia. Islaminuskossa on tiedostettu tämä "lihan heikkous". Ja siksi he suosittelevat syntisten tilanteiden karttamista. Tämän vuoksi syntyy asioita jotka ovat uskovaisille hirvittävänkin rajoittavia. Sitä saa syödä ja sitä ei. Joten ruokakaupassa asioiminen vaatii uskovaiselta "حَرَام‎" (haram) -tuotteiden karttamista. Kun katsotaan näitä syntyy helposti ajatus siitä miten rajoittunut ja nurkkakuntainen tämä islaminusko on.

Toisaalta kristittyjen tapa on hyvin samantapainen. Kuitenkin usein tässä suhtautumistapa on toinen. Kun katsotaan sitä miten kristityt haluavat kieltää oluen myymistä tai rajoittaa kauppojen aukioloa, voidaan huomata että tässä oma uskonto on täsmälleen yhtä rajoittavaa kuin tuo uskovien omaa elämää rajoittava islam. Mutta siinä esteet laitetaan koskemaan kaikkia. Tässä mielessä uskontoa ei helposti koeta yhtä rajoittavana. Sillä siinä missä islaminuskoinen kahlitsee uskonnolla itsensä, kristitty kahlitsee koko yhteiskunnan.

Toki tämä kahtiajako on oikeasti retorinen temppu. Jos mietimme vaikka burqaa, se on helppo oikeuttaa. Eikä suinkaan musliminaisen siveydellä vaan juuri sillä että miesten siveys on uhattuna. Samoin moni uskovainen ei ole esimerkiksi kieltämässä internetpornoa vaikka se sotii heidän arvomaailmaansa vastaan. Nyrkkisääntönä onkin se, että laadultaan vääränlaista uskontoa ei ole se jossa uskova rajoittaa itse itseään oman uskontonsa (minusta monin paikoin absurdeilla) kahleilla. Mutta jos nämä säännöt tehdään yleisiksi, on tämä suuntaus jotain jota on hyvä rajoittaa nimenomaan yleisen suvaitsevaisuuden nimessä.

Näin ollen esimerkiksi samaa sukupuolta olevien avioliittolaki on hyvä asia, koska tässä kristitty voi silti ihan itsekseen valita että mitä hänen uskontonsa sanoo asiasta. Ja jos on tästä asiasta erimielinen niin sitten maistraatti odottaa. Vapaus on selvästi laajentunut, ainut mitä lainmuutos tekee on se että se muuttaa kristittyjen valtaa kanssaan erimielisten yli. Toisaalta kristittyjen puolella tässä on se, että homoja ei ole ennen lainmuutostakaan ruoskittu tai surmattu. Heitä on paheksuttu kovaan ääneen internetissä. (Usein peräti "suljetuilla osastoilla" eli uskovaisten sisäisillä foorumeilla, echo chambereillä.) Joka ei ole mittakaavassa kovin vakava asia.

Heikkous.

Näkemyksessäni korostuu melko vahvasti se, että toisuskoisien kohtelu on jotenkin vakavampi asia kuin oman uskonnon sisällä tapahtuva kaltoinkohtelu. Teknisesti on toki niin että jos imaami komentaa ja muslimi tottelee niin tämä on tosiasiassa sitä että imaami laajentaa omat rajoitteensa muille. Mutta ero vapaaehtoisen ja pakotetun välillä on tässä kohden hyvin häilyvä. Olisi toisaalta hyvin omituista esittää suvaitsevaisuuden ja pukeutumisvapauden nimissä burqan käyttökieltoa. Mutta jos tietty uskonto tyypillisesti kieltää muunlaisen pukeutumisen ja rankaisee väärintoimijoita, olisi tämäkin ratkaisu aivan perusteltu.

Kuitenkin käytännössä oma uskonto koetaan tärkeänä ja näitä kahleita noudatetaan vapaaehtoisesti. Tässä kohden omat kompatibilistiset vivahteeni nousevat vahvasti esille. Sam Harris on kritisoinut kompatibilismia esittämällä että sen mukaan "a puppet is free as long as he loves his strings" (nukke on vapaa niin kauan kuin rakastaa lankojaan). Mutta itse näen että asia on juuri noin. Kahlitseva uskonto on hyvä niin kauan kuin jäsen itse rakastaa kahleitaan. Juutalainen joka noudattaa "כָּשֵׁר" (kosher) ruokavaliota rajoittaa vapaaehtoisesti toimiaan. Niin kauan kuin hän rakastaa rajoitteitaan, asiassa ei ole mitään ongelmaa.

Tämä on toki ongelma erilaisten kulttien kohdalla. Niissä kun voi tulla tilanteita joissa vapaaehtoisuuden puutetta on vaikeaa näyttää toteen. Aivopesumenetelmillä voidaan saada aikaan jännittäviä asenteita. Eikä rehellisyys viestinnässä ole mitenkään ilmiselvä joten tietoa asioiden oikeasta laidasta voi olla vaikeaa saada. Joku voi toki sanoa että "mitäs läksit". Ja kieltämättä jos lähtee kulttitoimintaan niin ihminen tietää tai hänen pitäisi tietää että niissä harrastetaan kaikenlaista. Mutta jossain mielessä tähän liittyvä onglema on korostetusti läsnä silloin kun politikoinnin ytimessä on se rajoittaako uskonto ihmisten elämää vapaaehtoisesti vai pakottamalla.