Kun naapurissa on kummat teekutsut, kelle soitat?

You know, Tea party.
Party of Mad Hatter.

TEA -Party on erikoinen hyvin Amerikkalainen ilmiö. Minulla on facebookystävänä eräs "Doug", joka on tämän liikkeen kannattaja. En tiedä miten asettelisin sanani kohteliaasti tämän liikkeen perusasenteen. Miten kuvata liikkeen ydintä. Se on hieman sekopäinen yhdistelmä oikeistokonservatiivisuutta ja liberaalia yksilönvapautta joka onnistuu vain hyvin sekopäiseksi modifioidulla libertarismilla, sellaisella jossa on paljon tilaa salaliittoteorioille.

On vaikeaa nähdä hyvää tässä vähä-älyisessä modernissa poliittisessa aktivismiliikehdinnässä, jossa kannatetaan minimaalista hallitusta, maksimaalista uusliberalismia, kannatetaan julkista tuliaseiden kantamista ja ylikorostetaan perinteisiä kristillisiä arvoja. Tai ei kristillisiä, vaan niitä perhearvoiksi määriteltyjä asioita joista monet eivät oikeasti edes käsittele perhettä vaan pelkästään arvoja. Kombinaation osat eivät itse asiassa edes ole kovin omituisia tai edes inhottavia. Mutta kun ne asetetaan yhteen syntyy varsin omituinen seos. Ja tätä on vaikeaa nähdä positiivisessa valossa.

Mutta jos tätä liikettä pitäisi lähestyä jotenkin - vaikkapa siksi että on hyvä tehdä asioita, ei siksi että ne ovat helppoja vaan siksi että ne ovat vaikeita - on syytä tehdä mitä tehdään joka kerran kun vastassa on jotain kummallista joka ei näytä hyvältä. (If it's something weird and it won't look good.) Ja ottaa esille elokuva joka on peräisin minun lapsuuteni ajoilta. Elokuva joka on lastenelokuva niiltä viattomilta ajoilta jolloin lapsille sopivaan elokuvaan voitiin laittaa sankareiden rentoa tupakointia lähes kaikkialla, sankareiden ja muiden ihmisten kiroilua, sekä kummitushirviöitä jotka tarttuvat naisia tisseistä ja ottavat miehiltä suihin. Ja jossa on annettu sivosarooli Ron Jeremylle, eräälle kaikkien aikojen kuuluisimmalle pornotähdelle. (Elokuvat olivat siihen aikaan kiistatta parempia.)

"Grab your stick", "heat em up", "make em hard" & "Don't cross the streams" ; Ja muita freudilaisia sloganeita! Se on "Haamujengi"! Sillä kun naapurustossasi tapahtuu jotain outoa - kunhan tämä naapurusto on New Yorkissa - on vain yksi ryhmä jolle soittaa. Ryhmä joka on monestakin syystä jotain joka täyttää keskivertoisen TEA -partylaisen unelmat. Elokuvan sankarit ja toiminta ovat kuin TEA -partylaisen stereotypia, ilman niitä haittapuolia.

Pinnallisesti elokuva on elokuva nörteistä jotka jahtaavat kummituksia kotitekoisin vempelein ja vangitsevat näitä laatikoihin. Mutta on syytä katsoa tämän pinnan alle. Siellä on kaikenlaista varsin einörttiä. (Esimerkiksi ne em. elementit jotka tekevät elokuvasta mainion lastenelokuvan.) Elokuvan eetos ja asenneilmapiiri on hyvin TEA -partylaista. Vaikka elokuva ei tietenkään ole mikään poliittinen elokuva joka olisi tarkoituksella tehty sellaiseksi. Se enemmänkin kertoo mistä - itse asiasta hyvinkin ajan hengen mukaisista, populaareista ja yleisistä - asenteista TEA -partylaisuus on kummunnut ja saantu voimansa ja valtansa.

Joukolle yksityisyrityksen perustaneita eilisensoitujen kookkaiden ja raskaiden aseiden kantajia, jotka ovat myös akatemian halveksumia naturalismin hylkäämiä professoreita. Jotka kaikki ovat yksinäisiä susia mutta nörtillä tavalla. Ja joista ainakin yhden voidaan sanoa ylittävän sovinismissaan kohteliaisuuden rajat tavalla joka asettaa kysymyksiä siitä missä vaiheessa seksuaalinen häirintä alkaa ja sananvapaus loppuu.

Vastustajat oat kummituksia. Itse asiassa elokuva näyttää nämä olentoina jotka eivät tee juuri mitään kovin hirvittävää. Paitsi ajavat taksia, lukevat kirjoja, syövät, levittävät limaa ja kourivat naisia ja ottavat miehiltä suihin. (Tosin vain kerran.) Näille tietoisille olennoille ei anneta oikeudenkäyntiä. Ne vangitaan ikuisiksi ajoiksi laatikkoon. Sillä ne ovat rasittavia ja "tavallisen ihmisen" tiellä. Oikeudellisia perusteita ei mietitä, eikä kummituksia oteta talteen jotta heidän käytöstään voitaisiin sovittaa yhteiskuntakelpoisiksi ja palauttaa maailmaan. Lukitseminen on pysyvää. Roskat siivotaan kaduilta ikuisiksi ajoiksi. Koska ne ovat ärsyttäviä ja hankalia tiettyjen ihmisten arjessaelämiskokemuksen kanssa. Tällä on selvä yhteys siihen miten ja millä ehdoin TEA -party -liikkeessä halutaan hoitaa vankeinhoito.

Kummitusten kohdalla on muutakin mielenkiintoista. Ensimmäisessä elokuvassa kummitukset tulevat itse asiassa kaupunkiin siksi että sen moraali on heikko. Kummitukset ovat siis eräänlainen vitsaus joka johtuu siitä että kaupungissa eletään huonojen arvojen vuoksi. Jumala on siis kehittänyt menetelmiään omituisimmiksi sitten esikoispoikien surmaamisten, vesien vereksi muuttamisten, heinäsirkkavitsausten ja Sodoman ja Gomorran tuhoamisen jälkeen. Tosin elokuvassa ei mainita Jumalaa, mutta tietty asenteellinen yhteys on periaatteessa olemassa. Väärät arvot ovat haitaksi myös valtiontaloudelle ja vapaalle yrittäjyydelle.

Toisaalta elokuvissa on myös ei-yliluonnollisia vihollisia. Antagonistit ihmispuolella ovat poliitikkoja ja byrokraatikoita. Elokuva on oikeasti jotain jossa vapaat pienyrittäjät ratkaisevat oikeita ihmisten ongelmia, ja heitä rajoittaa, jarruttaa, estää, haittaa ja kiusaa poliitikkojen ja byrokraatikoiden laumat. Nämä kuvataan elokuvissa inhottavina tyyppeinä. Elokuvasarjan edetessä on hyvä huomata että näiden inhottavien tyyppien määrä kasvaa ja heidän poliittinen statuksensa myös nousee. Ensimmäisessä osassa riittää tarkastajavirkamies, mutta toisessa osassa on jo annettu tilaa korkea-arvoisille poliitikoille. Oikeastaan ainoat jotka pystyvät antamaan kampoihin näille kammotuksille ovat villit ja vapaat kummitustenmetsästäjämme. Jotka ovat elokuvan siistejä omalaatuisia ja kiinnostavalla tavalla miellyttäviä sankareita.

Huomattavaa on myös se, että hallituksenvasustusteorioita on monenlaisia. Osassa hallitus nähdään kaikkivoipana illuminatipahuutena joka osaa ja hallitsee kaiken. Tea -partylaisille pääargumentti hallituksenvastaisuuteen on se, että keskusjohto on inkompetenttia, läpeensä inkompetenttia. Samoin tässä elokuvassa iljettävät byrokraatit ovat tehottomia, huonoja ja osaamattomia. He eivät hallitse hurjalla kurilla vaan oikeastaan sillä että he eivät osaa pitää yllä järjestystä vaan kontrolloivat villejä vapaita individuaaleja jotka seuraavat hyviä arvoja.

Samoin on huomattavaa että elokuvissa nähdään kuinka kummitustenmetsästäjät rakentavat ilman lupaa tietyöasioita koska kummitukset. Poliisi tulee estämään tätä toimintaa ja kyselemään että miksi he ovat avaamassa yleistä tietä. Ja elokuva esittää tämän poliisin jotenkin pikkumaisena. Samanaikaisesti bustereiden hieno auto pitää katollaan sireenejä ja vastaavia joka kertoo että he ovat yksityistäneet avuntarjoamisen, he ovat eräänlaisia lääkintämiehien, poliisien ja tuomareiden sekoitelmia. Johtamista, saati Montesquielaista vallan kolmijakoa ei tarvita, sillä kaikkia tietoisia ja tuntevia toimijoita ei lasketa täysivaltaisiksi kansalaisiksi. (Eikä syynä taatusti ole se että nämä kummitukset eivät maksa veroa. Verothan ovat vastenmielisiä!)

Puhumattakaan siitä miltä haamunmetsästäjät näyttävät. He kuljettavat kookkaita aseilta näyttäviä varusteitaan (jotka myös ovat aseita) julkisilla paikoilla. Tätä korostetaan sillä että he ovat valinneet univormupuvun joka ei tuo mieleen vaikkapa paikallista hyönteismyrkyttäjää tai rottien pyytäjää. Vaan nimenomaan sotilaallisia cooleja seikkailullisia mielikuvia. On selvää että tämä on melko ultimaattista aseiden vapaata kantamista.

Tältä pohjalta voidaan sanoa että on yllättävän helppoakin nähdä se, miksi TEA -party miellyttää. Mikä veto ja tenho heidän ajattelumaailmassaan, arvoissaan ja toiminnassaan on. Samalla on selvää että liikkeen perusajatukset eivät ole perustaltaan hirveän ekstreemejä. Se, mikä koko puolueesta tekee niin sekopäisen onkin jossain muualla. Se ei ole siinä mitkä perusosaset ja perusteemat liikkeessä on. Se on siinä miten nämä teemat liimataan yhteen. Se on se sälä jolla nämä erilliset periaatteet sidotaan yhteen. Se roina jolla tilkitään rakoset. Esimerkiksi "Doug" ei ole ollenkaan vastenmielinen tyyppi.