Kärkkyjät

"Mies seisoo laella kallion. / Ja taalat jo melkein taskussa on. / Hän vetää ampuu ja horjahtaa. / Ei löydy palkkion kuittaajaa. / Haaskalinnut saalistaa."
("Haaskalinnut saalistaa")

Ei ole salaisuus että en pidä itseäni sosiaalisena, saati mukavana, ihmisenä. Usein tuntuu jopa että vihaan ihmisiä. Yhtenä syynä tähän on se, että jos ajatellaan keskivertoa ihmistä, en välitä hänestä. En ole kiinnostunut. Tästä seuraa se jännittävä paradoksi että ihmiset aivan säännönmukaisesti haluavat vuotaa minulle asioita. Asia, hämmästyttävää ja epäintuitiivista kyllä, meneekin juuri näin. Kikkaa käytetään tiedustelutoiminnassa.

Ainut ongelma on siinä että minä en ole vakooja. Ja toinen ongelma on siinä että pahiten tätä ominaisuutta käyttävät ihmiset joilla on asiaa. Ja käytännössä tämä tarkoittaa sitä että saan yliannoksen (a) "sosiaalisia" ihmisiä jotka kuvittelevat että äänekkyys on sosiaalisuutta ja jotka osoittavat tätä monikulttuurisuuttaan ja avoimuuttaan ja nuorekkuuttaan puhumalla nuorten tuntemattomien ihmisten kanssa. (b) Juoppoja ja muita laitapuolenkulkijoita joille kukaan ei puhu. (c) Ideologisia ihmisiä jotka muutoinkin kärkkyvät että milloin pääsevät kertomaan sitä heidän asiaansa. (Arvatkaa kuka sen sijaan ei puhu? Tavallinen, täysjärkinen keskivertosuomalainen.)

Tähän liittyen voin ottaa ärsyttävän asian tällä viikolla. Istuin junassa matkalla kotiin. Edessäni istuva nainen päätti sitten alkaa verkostomarkkinoimaan minulle. Ilmeisesti se riitti että istuin samaan penkkiriviin. Toki muitakin käännytettäviä oli, mutta he eivät olekaan käyttäytymiseltään ja asenteeltaan synnynnäinen vakoilumenetelmä. Minä taas olen. Yritin aivan oikeasti olla kohtelias ja ystävällinen. Aivan uskomattomalla intensiteetillä.

Yritin jopa siirtää aihetta muualle - ihan sen takia että eettinen verkostomarkkinointi on koko lailla mahdoton.
1: Joko se perustuu pyramidimarkkinoinnille jossa alimmalla tasolla on aina paljon ihmisiä tappiolla ja huipulla muutama kerää tienestit. (Tuote voi toki toimia. Mutta tämä rakenne tulee vastaan.) "Oma ahkeruus" on tässä hyvin keinotekoista koska jos kaikki ovat sikaahkeria tämä alin porras pyramidissa on väistämättä olemassa. Sillä rahaa ei synny tyhjästä. Tällä ansaintalogiikalla en halua olla myöhään liikkeellä koska pyramidi kasvaa eksponentiaalisesti ja tienaaminen hyvin on yhä vaikeampaa ja vaikeampaa (riippumatta ahkeruudesta.) Ja jos olen varhain liikenteessä, en halua olla se joka lypsää niitä raukkaparkoja.
2: Rahaa yritetään luoda tyhjästä. Tämä tapahtuu luomalla jonkinlainen kupla. Tällöin idea menee suunnilleen siten että ensin minä ostan sinulta kissan miljoonalla eurolla ja sitten sinä ostat sen takaisin toisella miljoonalla. Raha joka kiertää näyttää hirmu kivalta. Mutta Voi Vitun Jeesus noita miljonääripoloja.

Kyseessä oli, kuten usein onkin, luontaistuotepohjainen tuote. Uskonnolla ja luontaistuotteilla on yhteistä se, että molemmat ponnistavat jonkinlaiseen vaihtoehtohoitoon. Pirkko Jalovaaran uskollaparannus ei ole kaukana homeopatiasta ja siitä että ties mikä luontaistute parantaa aivan kaiken. Molempia yhdistää tietty kärkkyvä into palata siihen lempiaiheeseen. Sain jopa harhautettua tuota innokasta verkostomarkkinoijaa muihin aiheisiin, sanoin myös suoraan että "en ole itse kovin innostunut ottamaan osaa mutta onnea projektiin" -henkisesti kieltäytymisiä. Mutta aiheeseen palattiin silti. Toki hyvin intentioin ja hymyten. Tämä kun on se tapa jolla nämä asiat aina toimivat.

Koska minulle sosiaalisuus vie voimia, ja tarvitsen yksinoloa palautumiseen, ei ole yllättävää että olin tämän "kohtaamisen" jälkeen aika äksynä. (Mikä ei ole poikkeuksellista. Ihmiset kuitenkin puhuvat minulle melko uskomattoman usein. En ole keksinyt mitään kohteliasta keinoa kiertää tätä ongelmaa. Joten älkää ihmetelkö jos en aina ole kohtelias.) Näissä tunnelmissa päädyin sitten "Takkiraudan" blogiin jossa hän paljastaa että hänen perheessään on syöpää. Muutoin olisin kenties ollut kommenteista vain ärtynyt ja hiljaa mutta nyt päädyin lausumaan muutaman sanan. Kommenteista puuttui ns. myötäelo ja yksityisenä ihmisenä huomioiminen. Sen sijaan puhuttiin hyvin yleismaailmallista jossa suositellaan tutustumaan ties mihinkä vaihtoehtohoitoon. Suositeltiin tiettyjä lähteitä jne. Kerrottiin että vaihtoehtohoitoihin kannattaa tutustua.

Vertasin tätä opportunistiseen uskontoon jossa katastrofien jälkeen lähestytään emotionaalisesti järkyttyneisiin ihmisiin. Tätä pidettiin asiattomana, kenties ymmärrettävästi "Nyt teki myös tuomo likaisen tempun, kun yhdisti oman lääketieteeseen kriittisesti suhtautuvan kirjoitukseni kouluampumiseen, uskovaisiin ja toisen heikolla tilalla ratsastamiseen. Hän siis "oikeutetun paheksunnan" keinoin pyrki debunkkaamaan hänen todellisuudenkäsityksensä vastaiset näkemykset. Ehkä tuomo pitää myös tätä kuvottana, kun miettii hetken, mitä tuli tehtyä. Itsehän en suosittellut mitään vaihtoehtoja, vaan kehotin perehtymään itse asiaan. Sinänsä hauska, että jotkut auktoriteettiuskoiset vetävät tästä aina herneen nenäänsä, vaikka epäilyn ja kriittisyyden pitäisi olla osa tieteellistä metodia, jota nämä useimmiten kovasti ihailevat." Ongelmanahan ei ole se, että oma suhtautumiseni lääketieteeseen on olemassa. Mutta se ei vaikuttanut tässä juurikaan. Syynä oli enemmän asenne kuin se mitä asiaa ajettiin. Kärkkyvä opportunismi ärsytti, ei se että ajettiin jotain asiaa eikä jotain toista.

Tuo on yksi niistä syistä jonka vuoksi olin aiemmin hyvin epämääräinen kun puolisoni kävi leikkauksessa. Tiesin että täsmennys kohtuu julkisella ja luetulla blogistilla johtaa siihen että "hyväntahtoisia neuvojia" virtaa puuhastelemaan erilaisin "kohteliain ehdotuksin". Kärkkyminen opportunistisesti tällä tavalla on ärstyttävää. Toki itsekin kirjoitan blogia joka varmasti monien mielestä edustaa likaisinta ja halveksuttavinta sisältöä. Mutta en sentään ole kuin korppikotka heti pinkeänä toisten kriisitilanteissa tuomassa ja mainostamassa sitä minun lempi-ideologiaa. En ajattele että "kannattaa kokeilla ja tehdä omat päätelmänsä" -mainoksella saisin eettisesti puhtaat paperit. Sillä eihän sitä saa. Kun sitä on sitä omaa ideologiaa mainostamassa ja siitä tiedottamassa. (Eikä henkilökohtaisin sävyin vain kuin "yleisenä periaatteena".) Kun jokin asia on liian epäeettistä jopa minulle, voi olla syytä aivan oikeasti katsoa peiliin ja hävetä. Hävetä! Sama koskee tietysti suurinta osaa muistakin utelijoista ja ideologisista kärkkyjistä. En näe opportunismilla eroa. Haaskalintu on haaskalintu.

Tämä kuitenkin kirvoitti johonkin rakentavaan.

Nimittäin siihen että huomasin että en ole koostanut yleisiä teemoja joilla suhtaudun vaihtoehtohoitoihin. Teen sen tähän.
1: Jos joku kysyy minulta mielipidettä luontaistuotteisiin tai "big pharmaan, pidän kysyjää asenteellisesti vääristyneenä ääliönä joka osoittaa väärällä dikotomiallaan että hän ei ole vastaamisen arvoinen ihminen. Hän päinvastoin vihjaa että hän ei tiedä riittävästi jotta kannattaa lähteä alustamaan yhtään mitään.
   1.1: Nimittäin osa luontaistuotteista toimii ja osa ei. Osa on todistettu lääketieteellisesti ja osa ei. Ei ole mitään "luonnollisuutta" joka takaa tuotteen hyvyyden. Ei mitään keinotekoisuutta joka tekisi siitä toimimatonta. Siksi arvioin aina partikulaaria luontaistuotetta, en laajamittaista alaa.
       1.1.1: Poikkeuksena on homeopatia ja sen tyyliset ratkaisut. Niissä kun on kyse siitä että sama filosofinen periaate sitoo yhteen de facto saman tuotteen. Homeopatia on aina vettä tai sokeripilleri. Tämä erikoisluonne takaa myös sen että se tulee olemaan jatkossakin usein käyttämäni esimerkki vaihtoehtohoidoista. Sillä yksittäinen tuote on usein sellaisenaan triviaali.
       1.1.2: Tosiasiassa en luota myöskään "big pharmaan" vaan edustan skeptismissäni Ben Goldacren tyylistä lähestymitapaa. Hän kritisoi kirjoissaan lääketeollisuuden intressejä jotka nimenomaan iskevät tieteellistä metodia vastaan. Hän ei suinkaan "luovu naturalismista" tai "skientismistä" tämän vuoksi vaan korostaa sen tärkeyttä entisestään. Ymmärrän toki että moni ns. pseudoskeptikko oikoo tässä ja sekoittaa lääketieteeseen luottamisen lääketehtaiden instituutioiden luotettavuuteen. Mutta minä en kannata tätä näkemystä ja tämän liittäminen minuun ja ajatteluuni jonkin "yleensä" -leiman kohdalla on väärä stereotypiointi joka loukkaa vähäistä kunniaani. (Silläpä tämä vähäinen jäänne on tietysti sitäkin arvokkaampi, harvinaisuutensa vuoksi.)
2: Minua ei oikeasti keskimäärin haittaa yhtään mitä ihmiset tekevät itsensä kanssa. Tupakointi on OK. Viinanjuonti on OK. Puolestani ihmiset saavat piikittää heroiinia. Tämä suvaitsevaisuus ei ole avomielisyyttä, se on hieman enemmän libertaaria. Suurin syy on se että minua ei kiinnosta. Tärkein syy tähän ei ole yleinen ihmisviha vaan se että suurin osa vaihtoehtohoidoista vertautuvat kalliisiin harrastuksiin. Jos ihminen sairastaa syöpää ja lääkärin tarjoaman hoidon lisäksi ottaa homeopaattisia valmisteita, niin ei tästä homeopatiasta ole mitään haittaa. Se verottaa kukkaroa. Ja se on oikeasti vain rahaa.
     2.1: Ongelmia kanssani tulee aluksi rokotedenialismin tyylisissä ratkaisuissa joissa vaihtoehtohoito onkin muuttunut vaihtoehdoksi hoidolle. Tällaisistä on yleensä kysymys "What's the harm" -henkisissä paikoissa. Mutta tässäkin toimin itse asiassa aika kohtuudella. Kun esimerkiksi "Hunksien" Jani Kokilla on ideologinen syy kieltäytyä hoidoista, en lähde kauhistelemaan "Vauva" -foorumin tapaan. Kun itse kantaa riskit omassa ruumiissaan niin ei ole muiden ongelma. Sen verran kyllä vihjaan että Setä Darwinilla saattaa olla tämänlaisissa asioissa asiaa. Mutta en jaksa välittää jos vapaaehtoisesti ideologisista syistä kuolevat pois. Ihmisillä on mielessäni hyvin vahva oikeus itsemurhaan. Ja joskus ihminen joko tietää tai hänen pitäisi tietää että on olemassa vakavia vaihtoehtoja.
   2.2: Pahempaa on tietysti siinä jos tämä kohdistuu johonkuhun toiseen, kuten omiin lapsiin. Lapsi ei ole mikään vanhempiensa ideologian jatke. (Mikä esimerkiksi tarkoittaa sitä että minun vanhempani eivät ole vastuussa minun ideologiastani. Mikä lienee heille molemmille kaiken kaikkiaan helpotus.) Siksi en suhtaudu lainkaan sallivasti rukousparannukseen johon liittyy lapsikuolleisuutta. Ja kun rokotedenialisti vetoaa Wakefieldin tunnetusti huonoon tutkimukseen ja riskin ottaa lapsi on kysymys juuri tästä. Mielestäni nämä ideologiat eivät sitten ansaitse tukea eivätkä ymmärrystä. Toki olen yhä sitä mieltä että jos nämä ideologistit itse haluavat tappaa itsensä niin siihen heillä on oikeus. (Kenties jopa enemmän kuin muilla ihmisillä.)
3: Tiedekysymys on pidettävä erikseen elämäntapakontrollista. Kun joku esittää väitteen joka on lääketieteellinen, sitä ei saa suojata kuin se olisi ideologinen. Kun minä keskustelen siitä onko jokin uskottavaa tieteellisesti todistettua hoitoa, minua kiinnostaa tutkimusmetodiikka. Ei minua kiinnosta mitä ihmiset tekevät itselleen. Ei minun tehtäväni ole mestaroida. Jos joku kokee että omalla ideologialla ottaa vastuun omasta elämästään niin siitä vaan. (Ihmiset saisivat mielestäni hypätä esimerkiksi kaivoon ideologisista syistään paljon useammin kuin nykyään tekevät. En murhaa tai piekse ketään mutta vapaaehtoisesti itse tehtyyn itsemurhaan kannustaminen lienee sitten asia erikseen.) Usein tässä tapahtuu kuitenkin sekaannuksia myös skeptikkopuolella joten tämä sekaannus on ymmärrettävä. Se on siksi hyvä mainita. Nyt olen maininnut sen tässä.
    3.1: Tiedeasioissa intressit eivät ole kiinnostavia. En rehellisesti sanoen näe hirveän suurta eroa kemiallisen lääketieteen ja vaihtoehtohoitojen intresseissä. Perimmiltään molemmat ovat rahakasta bisnestä. Bisneksellä tehdään voittoa. Voitto ei ole välttämättä ristiriidassa parantamishalun kanssa. En usko että vaihtoehtohoitajilla tai "big pharmalla" on mitään pahantahtoisia intressejä. Aina ne eivät osu yhteen. Erot ovat tutkimuksissa tai haista paska. (Voin tehdä tämän koska intresseihin viittaaminen on ad hominem. Jos ihminen tai instituutti on väärässä ad hominemiin viitaten ja tämä on osa validia keskustelua niin sitten voin julistaa itseni voittajaksi haistattamalla paskat tälläisien esittäjille. Ja voi miten mielelläni teenkin sen!)
   3.2: Toinen tärkeä asia on se, että tosiasiassa minä en luota edes tutkimuksiin. Tämä voi tuntua omituiselta, kunnes tiedostaa että Antti Heikkilä. Antti Heikkilä esitti aivan lähiaikoinen kohua herättäneen lausunnon jossa korostui se, että jos yksi tutkimus eroaa konsensuksesta niin sitten tämä yksi tutkimus kumoaa teorian. Heikkilä muistuttaa tässä jännittävästä tuplapiirteestä : Ensinnäkin kannanotto asiaan vaatii helposti tuhansien tutkimusten viittaamista. Ja cherry pickingillä voidaan usein sanoa aivan mitä tahansa. Hän harrastaakin jotain jota itse sanon naïviksi fallibilismiksi. Sillä hän käyttää falsifiointiin viittaavaa perustelutapaa oikeastaan ymmärtämättä mitä falsifiointi tarkoittaa tilanteessa jossa tehdään tiedettä. ; Yhdellä tutkimuksella ei tosiasiassa ole juurikaan väliä. Kysymys on toistettavuudesta. Itselleni tulee mieleen kognitiotiedettä opiskellessani alan tutkijoita kiihottanut tutkimus joka tuotti jännittäviä tuloksia. Muut olivat yrittäneet toistaa samaa mutta muut eivät onnistuneet toistamaan tuloksia. Tutkija itse vakuutteli syyttömyyttään, että hän ei ole huijannut tai vääristellyt. Mielestäni tämä on irrelevanttia, sillä tosiasiassa tilastollinen varmuus on aina tutkimuksissa oleva ongelma. Periaatteessa osa "tilastollisesti varmoista" tutkimuksista on väärässä tilastomatematiikan pakottamana. Prosenttimäärä on pieni mutta olemassa. Emmekä tiedä mikä prosentti on tätä harhautunutta. Muuta kuin vaatimalla toistettavuutta. Siksi ei ole syytä miettiä miksi tutkimus ei toimi. Sen tulos ei ollut varmistettava. Jos on kiinnostunut etsimään syitä etsii syyllistä tai tuomittavaa, intressien kaluaminen kiinnostaa ihmisiä mutta minulle riitti tieteenfilosofisesti se että toistettavuuden puute tekee tästä yksittäisestä tutkimuksesta ohitettavan ja turhan vaikka en tiedä syytä siihen miksi. En kenties edes voi tietää. Ja parasta on että minun ei välttämättä edes tarvitse tietää!
   3.3: En skeptikkona oikein ymmärrä että pitäisikö minun "epäillä kaikkea" vai "olla kaikelle avomielinen". Sillä nämä ovat arkikielisiä kuvauksia jotka kuvaavat tieteellistä metodia helvetin huonosti. Keskenään ristiriitaisia käsityksiä saadaan asetettua vaatimuksiksi kun ei käytetä tieteenfilosofiaa. Tosiasiassa molemmat sanat pätevät tiedefanaatikon ajatteluun. Mutta termit ovat liian epätäsmällisiä jotta ne olisivat kovin oleellisia. Tosiasiassa tieteellisen validiteetin arviointia voidaan tehdä monessa asteessa. Ja kritiikin ymmärtäminen on kontekstoitava tässä kulmassa. Esimerkiksi Goldmanin metodi on hyvä tapa säästää työtä. Se on pika-arvio joka saattaa erehtyä. Se kuitenkin kertoo todennäköisesti siitä, että kannattako tutustuminen vai onko se ajan haaskausta. Myös Talebin metodi tarjoaa samantapaisia asioita relevanssin pika-arviointiin. Ja kenties yllättävästi jopa tieteentekijöiden suosima P -arvo on hyvä renki mutta huono isäntä.
       3.3.1: Kuitenkin nämä pika-arviot ovat helvetin tärkeitä. Sillä jos mietitään vaikkapa sitä että omainen sairastaa syöpää ja saat suosituksia vaihtoehtohoitoihin. Tämä tutustuminen ei ole mitään helppoa. Sillä tieteellisessä ajattelussa on sellainen jännittävä piirre että vaikka esimerkiksi päättelyn koherenssi ja loogisuus on periaatteessa yksiselitteinen asia jossa perusvirheet ovat toistuvia. Samoin kuin esimerkiksi tutkimuksen kaksoissokkoutuksen tarkistaminen on kohtuu mekaanista ja helppoa, on tämä prosessointi työlästä. Se vie aikaa. Ei siis ole mitään "yhtä vaihtoehtohoitoa" josta tehdä oma mielipide, vaan tosiasiassa vastassa on miljoona ja yksi väitettä joissa syöpää parannetaan ties millä ruokasoodasta pakurikääpään. Jokainen väite olisi periaatteessa tarkistettava erikseen. Sillä mikään ideologinen "luonnollisuus" ei voi olla pikaoikotieratkaisu. Ellei sitten luota siihen että asia on ideologinen eikä lääketieteellinen. Jolloin asia siirtyy taas pois siitä että onko kyseessä lääketiede vai ideologinen elämäntapa. Eli onko kyse siitä että tuote toimii vai siitä että onko ihmisillä lupa kuolla haluamansa elämäntavan mukaan.
     3.3.2: Työn säästö on tärkeää sillä jos omaiseen iskee syöpä, se on raskasta aikaa. (a) Loogisuus ei silloin ole parhaimmillaan (b) Ajan voi käyttää järkevämminkin. Se mikä vaikuttaa kohteliaalta, hyvää tarkoittavalta ja avuliaalta ei oikeasti sovi juuri siihen tilanteeseen johon sitä yritetään tarjota. Vaihtoehtohoitoihin tutustuminen ja jokaisen väitteen tarkistaminen erikseen on niin työlästä että karkeasti sanoen voi jopa sanoa että jos tauti iskee päälle ollaan jo liian myöhässä. Jos asian haluaa oikeasti hoitaa avomielisesti ja tieteellilsesti ja kriittisesti, prosessi on niin työläs että ei jää esimerkiksi aikaa olla sen sairaan läheisen kanssa. Joka lienee sekin ns. helvetin tärkeää. ; Itse asiassa ajan haaskaamisen kannattaminen on kyseenalaista. Jos ajatus siitä että "epätavallisia keinoja kannattaa harkita hädän hetkellä" ollaan varsin tiiviisti Pascalin vaa'an hengessä liikenteessä. Ja se ei toiminut edes teologiassa jossa sentään käsitellään ikuista elämää eikä sitä eletäänkö tässä muutama vuosi kauemmin vai ei.
     3.3.3: On turhaa vedota iskulauseisiin kuten että lääketieteessä "tutkitaan oiretta eikä syytä". Sillä usein takaa paljastuu se, että lääketiede tutkii elämäntapojen ja enneltaehkäisyn puolia. Ja viittaa taudinaiheuttajiin kuten bakteereihin. Sen sijaan esimerkiksi homeopatia viittaa energiavärähtelyihin, varsin epätodennäköisiin syihin, ja tämän oikeaanosuminenkaan ei oikeastaan merkitse sillä homeopatian valmistuksessa laimennettava aine tehdään oirekartoituksella, eli tuijotetaan nimenomaan oireita eikä syitä.