"Kaikelle rakkaudellesi kerromme, että YouTube ei ole mikään musiikinlevityskanava. Se on musiikintappokanava. Youtube tilittää jonkin millipromillen mittavista mainostuloistaan artisteille ainoastaan, mikäli artisti antaa YouTubelle luvan lisätä mainoksia musiikin yhteyteen. Siitä huolimatta YouTube liittää mainoksia videoihin myös ilman lupaa, eikä vaan jaa mitään korvauksia. YouTuben viesti taiteelle on siis: mainosta paskaa tai itket ja mainostat paskaa."
(CMX, kysy-vastaa, 28/09/2014)
Olen viime päivinä kirjoittanut jonkin verran sosiaalisesta mediasta ja rahasta. Ensinnä korostin miten näkymätön käsi ei toimi kaikkialla ja toisaalta sitten jeesustelin YouTubesta kehuen sitä ylisanoin. Kun sama paikka saa tuohon malliin kehuja ja haukkuja, syynä lienee se, että tekeillä on synteesiä. Ja sen paikka on tässä.
Kun kehuin YouTubea, henkenä oli enemmänkin tarkastella suurilinjaisesti rahan kulkusuuntaa. Tässä ei ollut käsittelyssä rahan määrä. Moitteessa taas oli kyseessä jotain joka iskee mielivaltaisesti epäonnekkaaseen vähemmistöön. Ja tämänlainen saattaa utilitaristisessa laajamittaisessa "kokonaisuudentuijottamisessa" jäädä piiloon. Kun tavoitteena on suurin hyöty, yksittäiset kärsijät ovat helposti se hinta jolla tämä kokonaisuus ikään kuin maksetaan. Ja tässä mielessä sävyerot johtuivat kulloinkin valitsemastani näkökulmasta. Joita en pitänyt samana.
Nähdäkseni yksityisen ja yleisen kohtaamispaikkaan voidaan tällä kerralla sovittaa peliteoria. Tarkalleen ottaen ns. ultimaatumipeli. Se on peli, jossa on kaksi pelaajaa. On ensimmäinen joka saa voittosumman. Hän saa jakaa sen toisen pelaajan kanssa miten haluaa. Ja toinen pelaaja joko hyväksyy jaon tai hylkää sen. Jos toinen pelaaja hylkää diilin, kumpikaan ei saa mitään. Jos toinen pelaaja hyväksyy diilin, jako toteutuu siten kuin ensimmäinen pelaaja hyväksyy sen. Peliä pelataan siten että sopimus joko tehdään tai ei tehdä. (Toistoja ei yleensä käytetä.)
Peli on näitä joista peliteoria kertoo että ensimmäisellä pelaajalla on yliasema. Teoriassa toisen pelaajan tulisi hyväksyä miten pieni voitto tahansa, koska mitätön minimiyksikön suuruinen palkkakin on suurempi kuin ei mitään. Kuitenkin käytännössä asiat menevät toisin. Kun elävät ihmiset pelaavat tätä peliä ja he ovat veto-oikeudellaan pelaajia, he itse asiassa hylkäävät epäreiluina kokemansa diilit. Tässä on jonkin verran kulttuurieroja. Mutta Joseph Henrichin tutkimuksen mukaan länsimaissa alle 20% suuruinen potti koetaan epäreiluna ja tämän suuruinen ehdotus jo yleensä hylätään. (Hylätään useammin kuin hyväksytään.) Toisin sanoen ihminen ei noudata peliteorian ehdotuksia eikä ole ns. homo economicus. Tämän tyyliset havainnot ovat yleensä ottaen jotain jotka haastavat monien talousteorioiden suosiman ajatuksen kaupantekijästä joka tekee maksimivoittoa.
Epätoivoisen pitäisi matematiikan mukaan hyväksyä huonokin raha, mutta käytännössä kun näitä jaetaan potti ota-tai-jätä -tilanteita kuvaa enemmänkin se miten tapahtuu "Maltan haukka" -elokuvassa jossa Spade jakaa tuhatta dollariaan Brigidin kansa. Femme fatalea ei pidä suututtaa ja elokuvassa muistutetaan, että Spade on varmasti antamassa vähän rahaa. Mutta jos Spade ei anna potista niin paljon rahaa kuin nainen katsoo ansainneensa, on Spaden syytä olla varovainen.
On aina miellyttävää kun taide kuvaa tosielämää paremmin kuin norsunluutornitaloustieteilijöiden loogiset rakennelmat ja strategiat. Mutta toisaalta tämä tilanne kuvaa jotain jota tarkkaan muuttujiltaan rajattu testitilanne ei tee. Tämä muistuttaa siitä että kenties peliteoria on suuremmassa linjassa oikeassa. Homo economicus ei ole toiminut tehtävissä jotka on eriytetty hyvin spesifiin ongelmaan, laboratoriossa vain tätä yhtä tehtävää ratkoessa. Ongelmia on sen sijaan ratkottu aina tosielämässä jossa muuttujia on enemmän. Ultimaatumipeli on tilanne joka arkielämässä johtaa kostoon tai myöhempien diilien kariutumiseen. (Tämä taas on jotain jota minulle opetettiin kotona. Kusettaminen toimii lyhyellä tähtäimellä. Reiluus pitkällä.) Evolutiivisesti ajatellen talousteorian koetilanteen tavoin toimineet ovat päässeet hengestään. Tai eivät ainakaan pukille. (Lopputulos on molemmissa tapauksissa evolutiivisesti sama, geneettisessä imperatiivissa epäonnistuminen, "geneettinen kuolema".) Joten ei ihme jos tuonlaatuinen strateginen käytös on epänormaalia.
Ja tätä kontekstia YouTubella ei ole. Se on ultimaattumipeliä ilman femme fatalea. Ja YouTuben ansaintalogiikka todellakin toimii siten että kyseessä on ota-tai-jätä -diili. YouTuben saamat mainostulot kokonaisuutena ovat se potti josta jaetaan. Ja kanavien sisällöntuottajat ovat niitä jotka päättävät tapahtuuko diili noilla ehdoilla vai ei. Joko he lataavat videon mainostilaksi tai eivät. Ja koska YouTube on hyvin suuri toimija, moni valitsee julkisuuden rahan sijasta. Ja näin ollen mainostulot sisällöntuottajien suuntaan voidaan nutistaa hyvin marginaalisiksi. YouTube tekee kauppaa kuten normaali ihminen ei tee. Jaa paljastaa että tässä kohden ei mitään näkymätöntä kättä ole tarjolla. Vaan kylmää kyytiä nimenomaan sisällöntuottajille. YouTuben "surunmurhaajita" tekisi mieli kysyä olisivatko he valmiita tulemaan vastaan, ns. tänne asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti