Usein keskusteluissa esiintyy ajatus siitä että ateistit olisivat pahoja tai ateismi aikaansaisi pahuutta. Tässä perustalla on usein ajatus siitä että ateismissa moraalilla ei olisi perustaa (foundation). En, tunnetusti, hyväksy tätä oletusta tai pidä sitä järkevänä. Mutta jos se otetaan totena, päädymme melko erikoisiin eettisiin implikaatioihin.
Ensin on syytä katsoa pahuutta. Platon oli tässä kohden mielenkiintoinen. Hän kannatti jotakuinkin samaa mitä moni moderni taloustieteilijä ajattelee. Eli että ihmiset ovat rationaalisia harkitsevia ja intellektuaaleilta ominaisuuksiltaan kunnioitettavia olentoja. Ja tämän perustalle hän rakensi ajattelutavan jossa pahuutta ei ajateltu aitona pahuutena vaan hamartiakeskeisemmin. Ihmiset epäonnistuivat ja erehtyivät arvioissaan. Näin ollen pahuus ei ollut koskaan perimmäinen syy, vaan jonkinlainen erehdys. Nykyään vastaavaa tulee vastaan kun selitetään erilaisista ns. lieventävistä asianhaaroista.
En toki ole Platonin ihmiskuvan kanssa samanmielinen. Mutta hänellä on pointtinsa : Pahuus ei ole pelkkä seurauseettinen rikos jotain tiettyä sääntöä vastaan. Aito pahuus on jotain syvempää kuin tämänlainen pinnallinen pahuus. Tulivuorenpurkaus ei halua tappaa ja murhata viattomia ihmisiä. Se vain sylkee tulta. Zombiet eivät tarinoissa ole pahoja vaan enemmänkin tahdottomia olosuhteiden uhreja. Tämä johtaa siihen että jos ateisteilla ei ole moraalista perustaa, he eivät ole pahoja (immoral) vaan moraalittomia (amoral). Paha ateisti olisi sama kuin moraaline nihilisti, oksymoroni.
Sen sijaan uskovainen joka tietää mitä synti on voi rikkoa syntiä tahallisesti, tietäen että teko on paha. Kristitty voi tietää tai hänen tulisi tietää että teko on vastoin oikeutta. Ja näin mikään kristityn tekemä rike ei ole vain rike vaan syntiä. Hän ei voi teeskennellä ja viitata asianhaaroihin, hän ei suorastaan voi olla amoral vaan hänen on oltava immoral.
Tämä ei tietenkään koske kalvinisteja, koska he uskovat predestinaatioon. Heillä ei ole valinnanvaraa, joten Kantin mielessä ei voida sanoa että he voisivat tehdä muutoin. Joten he eivät voi olla vastuullisia teoista koska heillä ei ole ollut vaihtoehtoa. Paha kalvinisti olisi tässä mielessä samanlainen oksymoroni kuin hyvä kalvinisti.
Käytännössä tällä ei tietysti ole mitään väliä. Pragmaattisesti on aivan sama onko ilkeämielinen psykopaatti kannibalisoinut sukulaisesi, vai onko hän tullut zombieiden ahmimaksi. Eettisellä ja moraalisella tasolla tässä sen sijaan on huima ero. (Mikä on relevanttia kun mietitään kalvinisteja. Joilla tuppaa olemaan erikoinen taipumus olla todella erityisen vastenmielisiä tyyppejä noin yleisesti. Mikä on hämmästyttävää koska en yleisesti ottaen katso että uskonto määrittää ihmisten toimintaa kovinkaan vahvasti, temperamentti ja vastaavat ovat minusta vahvempia toiminnan määräjiä. Ja nämä seikat värittävät uskonnontulkintoja niin että kusipää ihminen tuottaa kusipäisiä dogmeja riippumatta siitä onko ateisti vai kristitty.) Tietyssä määrin on hämmästyttävää että kristityt eivät seuraa kristittyjen etiikan aksioomia sen lopulliseen päätepisteeseen asti. Ja kerro meille että ollakseen todella paha täytyy olla kristitty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti