#Gamergate ideologisen huomiohuoraamisen (ei todellisuuden) peilinä.

Olen jo kirjoittanut gamergatesta suuremmissa linjoissa. Sen lisäksi olen tehnyt siitä mihin on kannustettu. "Voima" -lehden kolumnisti ehdoteti ; "Ja tässä onkin asian ydin: olisi mahtavaa, jos kritiikeissä päästäisiin yli loukkaantumisista ja henkilökohtaisista kaunoista ja puhuttaisiin siitä mistä alun perinkin oli tarkoitus puhua, eli niistä peleistä." Värkkäsin Sarkeesianin itsensäkin esille tuoneen pelin naiskuvasta, suuremmasta ja laajemmasta näkökulmasta kuin pelkästä detaljinpoiminnasta jona Sarkeesian sitä käytti.

Mielestäni tämä näkökulmanvaihto olisi ollut kannustava. Pelejä pidetään halveksittavana taidemuotona. (Eikä mikään ihme. Peliteollisuus on peliteollisuutta. Nykyään ei ole varaa tehdä taloudellisia riskejä. Pelimaailma ja kulttuuri on tässä mielessä yhtä neutraalia peliteollisuutta kohtaan kuin naistenlehtien meikkiarvostelujen ja meikkiteollisuuden suhde. On hieman huvittavaa olla huolissaan peliarvostelujen integriteetistä tässä kontekstissa.) Ja lisäksi se oli aiheeseen nähden muutoinkin relevantti koska jos peleissä on sovinistisia detaljeja, kokonaiskuva voi näyttää paljon vähemmän sovinistiselta. Ja jos usea sovinistinen detalji osuukin tämänlaiseen peliin, niin puheet pelialan sovinistisuudestakin olisivat ylimitoitettuja. Ja sovinismissa on trendejä joita on hyvä niitäkin katsoa.

Mutta lukijat ovat olleet erimielisiä. Gamergatesta laajemmin kirjoitetussa jutussa on yli neljä kertaa enemmän klikkauskertoja. Ilmiö on tuttu muuallakin. Ihmisille tärkeintä on luoda leirejä. Tämä näkyy esimerkiksi siinä miten heikosti ihmiset lähtevät keskustelemaan siitä miten seurakuntatoimintaa tulisi kehittää itselle mieluiseksi. Sillä on innostavampaa huutaa siitä että kirkko on liian viihtyisä vastustajille. Ja ihan kaikista parasta on kiertää ympäri internettiä haukkumassa uusateisteja militanteiksi. Gamergatessakin on tärkeintä ottaa kantaa feminismiin ja sovinismiin ja nörttikulttuuriin kuin ihan oikeasti puhua peleistä.

Siksi päätin luoda jutun jonka lukijat ansaitsevat. (Olen Teihin Hyvin Pettynyt.) Tämän tehdessäni rikon blogini yleisimpiä periaatteita. Olen nimittäin jo kauan tehnyt juttuja joissa on kunnia-asiana linkata jopa vastenmielisiin argumentteihin. Mutta eiargumentatiiviseen sisältöön, kuten pornosivuille, ei laiteta suoria linkkejä. Eli niiden kohdalla lähteistys on sillä tasolla että lukija joutuu itse käyttämään googlea. Tähän juttuun sen sijaan laitan kyllä linkkejä. Älyllisyyttä tästä on turhaa hakea. Mutta jotain demonstratiivista voimaa sillä taatusti on.

Otetaan esille Jade Raymond. Hän on kanadalainen pelintekijä. Ja hän on ollut töissä Ubisoftilla. Itse asiassa hän on siitä relevantti että hän on ollut hyvin keskeinen toimija (producer) "Assassin's Creedissä" ja vielä suurempi toimija (executive producer) "Assassin's Creed II":ssa. Tässä mielessä on erikoista että Sarkeesian käyttää hänen peliään osoituksena pelimaailman sovinismista jossa naispelintekijöille ei ole tilaa. (Itseäni tekijän sukupuoli ei kyllä ole kiinnostanut pätkääkään. En ole kehittänyt pelitulkintaani sellaisen koulukunnan varaan että täytyisi tuntea pelintekijän oma maailmankuva.) Onhan "NYT" -liitteessä Quinninkin kohdalla korostetusti sanottu että "Zoe Quinn on 27-vuotias nainen. Viime kuukausina hänet on uhattu toistuvasti raiskata ja tappaa. Hän on joutunut jättämään uhkausten vuoksi kotinsa. Hänen isänsä saa puheluja, joissa huudetaan hänen tyttärensä olevan likainen huora. Raivon syy: Quinn teki videopelin." Syy lienee jokin muu kuin se, että hän teki videopelin.

Tai sitten ei. Jade Raymondin kohdalla on erikoista että hänen peliään ei ole moitittu. Sen sijaan hänen attraktiivisuutensa ja sukupuolensa ovat aivan oikeasti johtaneet siihen että hän on saanut varsin epämiellyttäviä kohtaamisia. On taatusti asiatonta kommentoida pelialan luennoijavieraan seksikkäästä hajusta. Ja kaikkeen ei edes tarvita Jade Raymondin kehoa. Hänestä tehtiin "Something Awfuliin" sarjakuva joka sai tarpeettomasti näkyvyyttä. Siinä Jade harrasti ns. oraalista seksiä kolmen pelaajan kanssa. Ubisoft ei ymmärrettävästi pitänyt sarjakuvasta ja reagoi siihen ymmärrettävästi ja se onkin nykyään poistettu. (Muuten kuvaan olisi linkki tässä. Mutta en voi linkittää siihen. Mutta koska tunnetusti Streisand effect on maailmankaikkeuden vahvin voima, voit tutustua siihen yhdessä muun vakavantasoisen seksistisen roskan yhteydessä tämän linkin kautta. You can not unsee them.)

Tämän jälkeen voi sitten rauhoittaa mieltään. Sillä Sarkeesian on kieltämättä hieman yliampuva ja ärstyttävä. Hänen feminismissään on kieltämättä crankin vivahteita. Siksi voi olla terapeuttisen katharttista pelata peliä jossa häntä voi vetää turpaan. Niin että ruudulle tulee melko graafisia vammoja. Pelit eivät tietenkään ole totta, mutta on selvää että ihmisen käyttäminen tämänlaiseen, ilman tämän itsensä lupaa, on varsin asiatonta. Syyt ovat suunnilleen samoja kuin siinä miksi voi olla asiallista katsoa pornoa, mutta ei katsoa hakkereiden salaa vuotaneita eroottisia kuvia. (Asia on tälläisessä tavallaan niin itsestäänselvä että se ei edes ansaitse linkkiä parempaa argumenttia.)

Ja pahin ongelma on juuri tässä. Nämä tapaukset eivät varmasti kuvaa keskimääräistä pelaajaa tai pelikulttuuria kovinkaan hyvin. Ongelmana on juuri se, että ihmset ovat niin saatanan idiootteja paskiaisia että heitä ei esimerkiksi kiinnosta puhua peleistä kun samalla on tarjota ihastuttavaa sosiaalipornoa. Tässä tilanteessa on äärimmäisen miellyttävää olla miespuolinen vuosikymmenien kokemuksella pyörivä nörttipelaaja. Kun saa lukea että "pelikulttuuri sitä ja pelaajakulttuuri tätä". Kun analyysin syvyys näyttää olevan se, että ei ymmärretä mitä Rule 34 tarkoittaa. (Kaikesta on pornoa. Jos voit kuvitella sen, siitä on pornoa.) Siksi se, että Jade Raymondista on pornoa on aivan yhtä ilmiselvää kuin että on Anita Sarkeesianpornoa, myytinmurtajapornoa ja jumalauta akuankkapornoa. (Kaikkea tätä löytää paljon kun vain googleen laittaa haun siitä.) Näiden olemassaolo ei kerro juurikaan mitään siitä että "myytinmurtajakulttuuri on seksistinen" tai että "Aku Ankka on luusereiden ja pornohiirien vallassa". Maailmassa on paljon pervoja ja paljon ihmisiä. Keskiverrosta tämä kertoo hyvin vähän. Ääripäiden olemassaolo ei kerro että keskiarvo olisi jotenkin kammottavaa.

Sitä saa lukea että se mitä itse muka ajaa takaa on tuo. Ja sitten kun ihan oikeasti yrittää keskustella peleistä voi huomata että odotusarvoisesti pseudopornografista roskaa linkittävä huomiohuorausblogaus (kuten juuri tämä blogaus jota luet) on "kiinnostavampi" ja "klikatumpi" kuin se jossa näistä peleistä todella keskustellaan. Gamergaten syvin ongelma on kaksijakoinen (a) marginaaliset sovinistiset mielipuolet (b) ne jotka antavat näille seksistisille mielipuolille näkyvyyttä sen vuoksi että heitä pidetään kiinnostavampina.

Kaiken kaikkiaan voidaankin sanoa että feministit ovat kyllä hyvin esiintuoneet sen miten naurettavaa on että joku loukkaantuu pelikulttuurin kritiikistä heittämällä halveksittavaa porno-hakkaamisfantasiointia. Heidän kuitenkin kannattaisi huomata myös se, että heidän itsensä ei pidä ihmetellä jos feministejä vastaan syntyy antipatioita jos he juoksevat ympäri kyliä heittämässä hyvin yleisluontoisia (general) kannanottoja pelikulttuurista ja käyttävät esimerkkeinä irrallisia (partikular) tapauksia jotka sellaisenaan koskisivat joka ikistä kulttuuria ja alakulttuuria kaikkialla. ; Itse olen esimerkiksi siinä mielessä sukupuolineutraali että en välitä onko kusipää nainen, mies, sovinisti, feministi tai mitä vain. Loukkaannun jos asiattomia rinnastuksia tehdään ja ne sovelletaan minun identiteettiini. Jos feministit ihmettelevät että heitä ei oteta vakavasti ja heidä pidetään epäoleellisuuksiin keskittyvinä vouhottajina, niin ei siihen voi sanoa muuta kuin että siten makaa miten petaa.