Eutanasia voidaan nähdä itsemurhaksi, mutta kaikkia itsemurhia ei voida laskea eutanasiaksi. Siksi onkin hyvä ottaa esille se, miten aikaisemmin argumentoin että itsemurhaa vastustetaan yleensä anti-individualistisin argumentein.
Eutanasian kohdalla tämä on tietysti hyvin vahvasti läsnä. Tämä oikein kumpuaa tuoreesta sosiaalisessa mediassa levinneestä sosiaalipornosta. "Opposing Views" -sivusto (joka edustaa varsin valtavirtaista ja konservatiivista ajattelua) otti talteen ja jatkolevitykseen ns. avoimen kirjeen jonka kuolemansairaat naiset lähettivät ihmiselle joka oli myös kuolemansairas ja joka halusi kuolla. Teksti pursusi ajatuksia joissa itsemurha nähtiin hyvin eieutanasiahengessä. Että yksin mennään hirteen. Näkökulma oli vahvan sosiaalinen ja anti-individualistinen. "In your choosing your own death, you are robbing those that love you with the such tenderness, the opportunity of meeting you in your last moments and extending you love in your last breaths." Tähän ei tietenkään voi sanoa oikein muuta kuin että
* Eutanasiassa viimeisen hetken ihanuus voidaan jakaa. Mikään ei periaatteessa estä että eutanasialiemen juomisessa ei olisi läsnä yleisöä, ystäviä, tuttavia ja kylänmiehiä. - Tämä todennäköisesti jopa estäisi sen että lääkäri byrokraattisesti manipuloisi ja maanittelisi tekemään itsemurhan kauniimmalla nimellä.
* Itse asiassa kuoleminen tuskaisasti ei ole mitään kivaa ja henkevää seurattavaa omaisille, ja Sokrates oli tässä mielessä onnekas voidessaan kuolla myrkyllä ennakoituna aikana jotta hän voi hyvissä ruumiinvoimissa sanoa hyväiset ja älykkäät lohdulliset viimeiset sanat ystävilleen. Tähän ei suustaan paskova tuskissaan kieriskelevä terminaalisyöpäpotilas kykene.
* Viime hetken privaattius riippuu muutoinkin "ihan sikana" siitä miten itsemurhan tekee, yksin hirteenmenolla on vaihtoehtoja. Ja nämä huomioiden voidaan jopa huomauttaa että kenties itsemurhan estäminen ja yleinen negatiivisuus itsemurhiin estää itsemurhaajia jakamasta viimeisiä hetkiään muiden kanssa. Jolloin itsemurhaa vastustavat asennevammat estävät tätä arvokasta asiaa jota nuo kuolemansairaat eutanasia/itsemurhan vastustajat tuossa kuvaavat.
* Miksi omasta kuolemasta ylipäätään pitäisi tehdä jokin julkinen performanssi. Miksi kuoleva hyötyy viime hetkiensä yleisöstä? Kuolema voi olla nolo, paskainen, verinen ja muutenkin sellainen että erilaiset särkylääkkeet ja muu on vienyt kyvyn koherenttiin itseilmaisuun. Nämä nähdäkseni iskevät niihin asioihin jotka olisivat omassa itsessäni oman identiteettini kanssa kohtuu oleellisia. En tiedä miksi haluaisin jättää muille sellaisen muiston että "siinä oli tyyppi joka ei kuollut kuten pyrki elämään".
Mutta samalla tässä korostetaan että itsemurha ei olisikaan yksinäinen piilossahirteenmeno vaan juuri sellainen jossa viimeisen hetken asiat voitaisiin jakaa, ja viimeiset sanat sanoa ja viimeinen halutunlainen ateria syödä. (Ja muita kuolemantuomioanalogioita.) "The doctor that prescribed you that pill you carry with you that will hasten your last breath has walked away from the hippocratic oath that says, “first, do no harm.” He or she has walked away from the oath that has protected life and the beautiful dying we are granted. The doctors agreeing to such medicine are walking away from the beautiful protection of the hippocratic oath." Tämä kyllä riippuu melko suuresi siitä mikä lasketaan haitaksi - ja laajemmin mikä on tappamista.
* Eutanasian perusideanahan on yleensä se, että potilas itse nielee pillerin. Tällöin tohtori ei tapa potilasta, vaan antaa potilaalle tämän pyynnöstä ainetta jota potilas pyytää tietäen mitä lääkeaineen syömisestä seuraa. Potilas tappaa itsensä tietäen tekonsa, ei lääkäri.
* Ja toisaalta haitan aikaansaaminen ei välttämättä tarkoita elämän väkisin pitkittämistä kiduttavissa olosuhteissa. Kenties voidaankin ajatella että juuri subjektiivinen kärsimys vailla toivoa paranemisesta on se ratkaiseva haitta jota lääkärin täytyy estää. Do no harm ei tarkoita sitä että saisi kävellä kärsimyksen ohi passiivisesti kuten laupiaan samarialaisen leeviläinen. Mutta aika usein näissä Hippokrateen väkisintulkinnoissa on sellainen henki että tekeminen on aktio ja passiivisuus ei olisi haitantekemistä. Itse näen että kärsimyksen pitkittäminen ilman eutanasiamahdollisuuden sallimista tekee lääkäristä kiduttajan. Ja kiduttaja on haitantekijä par excellance.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti