vaikea ja epämieluisa tehtävä (ja makaabereja lisukkeita)

Kirkosta eroaminen on hyvin jännittävä asia. Siihen nimittäin liittyy hyvin vahvasti ongelmia jotka ovat liitoksissa ateismiin. Silloinkin kun eroaminen ei johdu suoranaisesta ateismista. "Yhtiönkadun" "älä sääli ateistia" -kirjoitus kuvaa sitä että suomessa kokemukset eivät vastaa amerikan ateistejen vainokokemuksia. "Viime päivinä netissä on pyörinyt köyhänmiehen kaavio siitä, kuinka ateistit kohtaavat syrjintää. Kyseistä kaaviota en jaksa edes etsiä, sillä siinä Yhdysvallat ja Suomi oli luokiteltu samaan kategoriaan. Näinhän se ei käytännön tasolla mene: Yhdysvalloissa noin 95% ihmisistä uskoo Jumalaan, mikä tarkoittaa, että myös ateismin vastustus on suurta – siinä missä se tarkoittaa myös, että yhdysvaltalaiset ateistit usein ovan paljon aggressiivisempia kuin vaikkapa suomalaiset. Tosiasiassa kuitenkin Suomessa asiat ovat toisella tolalla." Vaan ovat jotain muuta : "Joulun alla jouduin kuuntelemaan, kuinka ateisteilla ei ole oikeutta viettää joulua, ja kuinka meidän pitäisi olla töissä tällöin. Olen myös kuullut useasti, kuinka elämäni on tyhjää, enkä edes tajua sitä, koska minun elämässäni ei ole Jumalaa. Mietitäänpä hetki. Olenko koskaan sanonut, että uskovaisten elämä on köyhempää, koska he eivät näe faktoja samalla tavalla kuin minä? Olenko koskaan edes vihjannut, että käsittelisimme faktat eri tavoin omasta elämänkatsomuksemme pohjalta? Olenko koskaan sanonut, että uskovainen ihminen olisi typerämpi kuin ateisti? En, enkä sano. En ole niin ylimielinen." Yllättävän suuri määrä uskovaisista kuitenkin on.

Kirkosta eroaminen on muutoinkin vaikea asia. "Helsingin Sanomissa" kirjoiteltiin siitä miten kirkosta eroamiseen on reagoitu omituisesti. Mummot ovat voivotelleet, äidit tarjonneet rahaa. Etenkin moni isovanhempi kokee kirkosta eroamisen häpeänä. Osa ei uskalla kertoa eronneensa kirkosta koska he ovat nähneet miten muille eronneille on käynyt : Selän takana kuiskutellaan ja puhutaan pahaa. Osa on joutunut palaamaan kirkkoon koska puoliso on antanut ukaasit joissa avioliitto on synkronisoitu yhteen kirkkoonkuulumisstatuksen kanssa. Osa pelkää läheisten reaktioita jo ennakkoon, kokeilematta. Kirkosta eronneen lapsen puolesta itketään.

Tämä on mielenkiintoinen dilemma. Ja jossain määrin se maksimoituu hautajaisten kohdalla. Se tavallaan tiivistyy itsetarkoituksellisen makaaberin aiemman kirjoitukseni ytimeen. Koska kirkko ei todellakaan ole ulkopuolella maallisista asioista, se suorittaa hautaamisasian joka periaatteessa voitaisiin nähdä ns. maallisen regimentin asiaksi. Sillä kahden regimentin oppia ei haluta soveltaa sekularistisena, vaikka minun on hyvin vaikeaa nähdä niiden peruseetoksessa mitään kovin oleellista eroa. Näin ollen ateistin oikeus hautajaisiin voi jossain määrin kyseenalaistua. Se mitä laki sanoo ei vaikuta kovinkaan paljoa siihen miten jotkut tilanteen kokevat eettisellä tasolla. (Jonka vuoksi minulle syntyy reaktiivinen tarve kirjoittaa itsetarkoituksellisen makaabereja asioita.)

Eikä siinä vielä kaikki. Hautajaiset ovat jotain jossa kuolleella on yllättävän vähän vaikutusvaltaa. Ja joka itse asiassa on juhla joka pidetään omaisille termin niin ateistisessa kuin kristillisessäkin mielessä. Tästä seuraa se, että hyvin usein omaisten toiveesta kirkosta eronneelle liitetään hautajaisiin uskonnollisia elementtejä. Olen itse asiassa ollutkin kirkosta eronneen hautajaisissa joissa laulettiin virsiä. Kenties näiden kohdalla on vähän sama henki kuin "Suvivirren" kohdalla. Että yksi virsi ei tee asiasta uskonnonharjoittamista. Ja molemmissa ihmiset mielellään kiertävät sääntöjä jotta maailma pelittäisi heidän uskonvakaumuksensa ehtojen mukaisesti.

Jori Mäntysalo kirjoittikin tähän liittyen erikoisen asian koskien hautaamista koskevaa lakia. "Kirkkojärjestys kertoo. Kirkkoon kuulumaton henkilö voidaan siunata hautaan, jos omaiset tai muut vainajan hautauksesta huolehtivat henkilöt sitä pyytävät. Siunausta ei kuitenkaan toimiteta, jos vainaja on selvästi ilmaissut tahtovansa toisin tai jos pappi sielunhoidollisessa keskustelussa tai muulla tavoin saamansa käsityksen nojalla katsoo, ettei kirkolliseen hautaan siunaamiseen ole riittäviä perusteita. Onko säädös ajan tasalla? Itse luen tästä periaatteen "luterilainen kunnes toisin todistetaan". Papilla ei tarvitse olla positiivista syytä olettaa vainajan tahtoneen kirkollista siunasta; riittää, että häneltä puuttuu syy olettaa vainajan sellaista vastustaneen." Ja itse korostan että pappikin tämän lisäksi tietää vain sen mitä hänelle kerrotaan. Omaisten rehellisyys tässä kysymyksessä ei ole välttämättä kovin suurta. Eikä asiaa pidetä välttämättä kovin tärkeänä, koska "eihän sitä voi loukata jos mikään ei ole Pyhää". Nämä ovat kuitenkin osaltansa täsmälleen samoja omaisia jotka kirkosta eronneille itkevät ja tarjoavat rahaa. Nämä eivät lakkaa olemasta sukulaisia kuolinpäivänä joten nämä samat asenteet siirtyvät hautausprosessiin.

Asenteet ovat mielenkiintoisia koska käsite tasapuolinen, avoin ja muukin ovat osalla hitusen vihjeettömässä tilassa. Tätä heijastaa Mäntysalon saama kommentti : "Voiko pappi lausua neutraalilta kuuluvat sanat “Maasta sinä olet tullut ja maaksi sinun pitää jälleen tuleman. Jeesus Kristus on herättävä sinut viimeisenä päivänä.” Kirkon opn mukaan näin tapahtuu. Tässä ei kuitenkaan kerrota mitään kuoleman jälkeisestä olotilasta tai arvuutella, missä vainaja sen viettää. Jos haluaa, että hautaansiunaamisessa ei ole mukana mitään kristillistä, niin ehkä silloin ei kannata viettää hautajaisia kirkon yhteydessä. Luulen." Minun on vaikeaa nähdä "jeesuskristuspelastaasielusi" -lausumaa eiuskonnollisena asiana. Se, että se on jonkin uskonnon mukaan totta ei tee siitä neutraalia. Hän tuskin pitää neutraalina jos joku buddhalainen pappi käy hänen oman ruumiinsa ääressä kertomassa sen mikä hänen uskontonsa mukaan on fakta. Että yhteislauletaan sielun nirvanakierrosta lausuen se kuin tosiasia. Hän voisi esimerkiksi tiedostaa sen että ateistien erilliset hautausmaat ovat olleet yleinen raivoamisen aihe. Hautaaminen etäällä kirkosta voi olla vaikeaa koska hautausmaat ovat kirkon omaisuutta ja ruumiinkäsittelytilat ja siirtelyradat pitävät sisällään helposti kappeleita. Hautajaisten pitäminen näiden tilojen ulkopuolella on hyvin vaikeaa ellei mahdotonta.
1: Tosin vihjeettömyys johtunee siitä että kommentoija on iältään sellaista ryhmää jonka hautaaminen on, ainakin tilastollisella tasolla katsoen, edessä nopeammin kuin omani. Tässä tapauksessa kannattaisi kenties olla hieman varovaisempi siitä minkälaisia kriteeriattribuutteja hän esittää siitä mikä on asiallista hautaamista. Sillä voi olla että joku kostonhimoinen ruoja käyttää samoja kriteeriattribuutteja hänen oman ruumiinsa äärellä ja väittää sitä asialliseksi. Mutta ikäkysymys on siitä merkittävä että sitä on tottunut tietynlaiseen maailman menoon. Ja sitten maailma onkin muuttunut alta. Suuri osa vanhuksista ei enää tiedä eri asioiden toiminnasta ja suhteista yhtikäs mitään. Eikä heitä edes kiinnosta. Tässä he ovat vähän kuin suurin osa ihmisistä. Mutta pahemmin, vahvemmin ja syvemmin. Ala-arvoiset asiatason tiedot ovat sinänsä surullinen asia. Sillä vaikka kommentoija yrittää luoda elämänkokemuksen gloriaa vetoamalla ikäänsä, ei minulla synny oikein muuta oloa kuin että eläkkeellä ollessa ja pitkä eletty elämä olisi periaatteessa antanut aikaa kerätä tuoreita tietoja ja muodostaa niistä viisaita käsityksiä. Mutta jostain syystä jos ihminen ei vanhene viisaasti hänestä tulee hahmo jolla on voimavaroja kiukustumiseen mutta ei asioista selvän ottamiseen. Iän lisäksi ei olekaan kykyä tai halua tai kumpaakaan. Itsekin kiukustun usein mielelläni mutta haluan sentään tarkistaa mouhotuksistani edes aivan perusasiat kuntoon. Ei liene hyväksi sydämelle jatkuva addrenaliinitila joten tuskin elän riittävän vanhaksi. Dementiaan verrattavissa oleva muistihäiriö minulla onneksi jo on.

Tähän liittyen on hyvä ottaa kommenteista asiallinen, joskin hitusen passiivisaggressiivinen, kommentti pappismieheltä ; "Olen siunannut hautaan muutamia krkkoon kuulumattomia. Papille se on vaikea ja epämieluisa tehtävä. Vaikeaksi sen tekee se, että toisaalta pappi ei saa valehdella, toisaalta olisi kuitenkin välitettävä lohtua omaisille.Toimitushan tapahtuu varsinaisesti omaisia varten, sillä siunauksellahan ei ole mitään vaikutusta vainajan kuolemanjälkeiseen kohtaloon.Vallitseva käytäntö kunnioittaa vainajan viimeistä tahtoa, jos se tiedetään, vaikka siunauksen kieltäminen saattaakin loukata omaisten tunteita. Omaisten tarpeetonta loukkaamista kuitenkin pyritään välttämään, siksi siis siunaus on mahdollinen vaikka vainaja ei kuulukaan krkkoon." Papilla tuskin on motiiveja suorittaakaan tässä mitään. Harvalla kuitenkaan riittää pokerinaamaa kertoa siitä mitä uskon puute tarkoittaa armeliaan Jumalan pelastusopissa. ; Asiaa toki varmasti mutkistaa se että osa ihmisistä eroaa instituutiosta eikä Jumalasta. Liian liberaalin kirkon homo-naispappikannan vuoksi eronnut fundamentalistiseen lahkoon liittynyt tuskin näkee itseään minään ateistina. Näin ollen papin vastenmielisyys ei varmasti ole aina yhtä kova kuin ateistin siunaamisessa. Lisäksi on hyvä huomata että kirkolla ei ole muutenkaan mitään motiivia laittaa uskonnollisuutta hautauksiin koska siitä tulee kirkolle kuluja. Kysymys on siitä että miten vainajan tahto saadaan selville ja tarvittaessa omaisten ohi seurakuntaan asti. Väitän että tukkeena voi olla jotain josta ei voi syyttää kirkkoa.

Omaisen vaikeana ja epämieluisana tehtävänä onkin luoda hautajaiset ihmiselle joka edustaa kaameaa maailmankuvaa ja joka ei edes itse nauti koko hautausasiasta. Oma tapani suhtautua dilemmaan on se, että minun hautajaisissani saa laulaa virsiä täysin rinnoin ja sydämin. Kunhan muistaa yhden ehdon. Tilaisuudessa on keskelä pöytää tiili. Kun ensin lyö itseään otsaan sillä tiilellä niin saa laulaa. Kunhan tekee tämän sillä voimalla millä ajattelee minun lyövän sitä jonka elossaollessani tietäisin laulavan virsiä omassa hautajaisissani. (Iskun voima on hyvin arvaamaton, kenties hiljainen, kenties aivovammankova. Omaiseni tietävät persoonallisuustyyppini ja arvaamattomuuteni ja joviaaliuteni samanaikaisesti. Tehkööt arvion tilanteesta jota en itse osaa arvioida.)
1: Muutoin saavat ihmiset haudata, polttaa tai käsisahapaloitella ruumiini ruuakseen miten mielivät. Asia on tältä osin vähän kuten sanoin kun katsoimme "Castle" televisiosarjaa. Siinä vuosia sitten kuollut löytyi pakastimesta. Puolisoni piti tätä pakkassäilytystä jotenkin törkeänä. Itse en ymmärtänyt. Hän ehdotti että miettisin asiaa omalta kannaltani. Ja totesin että "julma murhaaminen on eri asia, mutta tuo pakkasessa oleva on vain lihaa. Tosin, no teknisesti ottaen niin minä olen nytkin." Kun ei laillani lainkaan usko sieluun nämä asiat ovat hieman omituisia.

---

Näin siis toimittakoon. Paitsi tietysti jos minun ruumiini pitää kontaminoida ebolalla ja heittää kristillisen päiväkodin leikkipaikalle.