Tarina siitä kuinka hukkasin Junan.

Esa Turkulainen on pelottava teini, jolla on kummallinen taito kysyä hyviä kysymyksiä. Hän on toki pinnalta katsoen vahvan skientistinen. Mutta aina välistä hän yllättää. Esimerkiksi tänään hän esitti facebookissa seuraavaa: "Näin puhtaasti kielitieteellisesti ja filosofisesti: Jos kirjoitamme allegorisen runon miltei puhtaasti kielikuvilla, jolloin runon perimmäinen merkitys on aivan eri mitä sen osasten summa kirjaimellisesti luettuna on, saavummeko emergenttiin materialismiin?" Vitut minä mitään osaan vastata tuollaisiin. Mutta mikään ei estä yrittämästä.

Antiikin kreikan kyynikot kritisoivat Platonin ideamaailmaa vastaan muistuttamalla siitä että he ovat nähneet hevosia mutta eivät nähneet hevosuutta. Voidaan sanoa että Platoninen ratkaisu on olettaa appelsiinin idea (joka sitten on koulukuntariippuvaisesti jotain todellista, essenssi, tai vain abstrakti määritelmä). Kyynikoista Platonin idea oli järkevän todellisuuden sijasta jotain hyvinkin absurdia.

Ongelma on sittemmin saanut paljon hiustenhalontaa, ja ratkaisuista on tullut hienosyisempiä ja mutkikkaampia. Mutta valitettavasti tämä ei ole ratkaissut ongelmaa, vaan on tehnyt siitä vielä entistäkin ongelmallisempaa. Siksi minun käydessäni tieteenfilosofian opintojani emergenssiin liitettiin kysymys junasta. Onko Juna vain se, että on kasa oikeita osia (suunnilleen) tietyssä järjestyksessä. Vai yhdistääkö jokin junuus nämä yhteen.

Olin, tapani mukaan, molempaa mieltä.

George Berkeley esitti tähän liittyvän ajatusleikin, jossa hän ei käsitellyt junia vaan appelsiinia. Hän poisti appelsiinista kaikki aistivaikutelmat ja yritti tätä kautta tavoitella aidon appelsiinia pelkien epäsuorien vaikutelmien kautta. Appelsiinin maku on ominaisuus, ei appelsiinius. Sama koskee hajua, makua ja vaikkapa painoa. Ne ovat vain jotain jolla appelsiini vaikuttaa maailmaan. Mutta kun nämä ominaisuudet kuoritaan, ei jäljelle tunnu jäävän mitään. Mutta silti oli mielikuva jostaain appelsiiniuden essenssistä, joka ei ollut näissä aistimuksissa. Ongelmana olikin se, onko tämä appelsiini jotain emergenttiä vai ei. ~ Tilanne on kaiken kaikkiaan eräänlainen paradoksi. Siihen löytyy toisilleen päinvastaisia ratkaisuja. Syynä on se, että kysymys on tavallaan ontologinen eikä episteeminen. ~ Paatuneena empiristinä minun ei välttämättä tarvitse ratkaista paradoksia, ainut maailma jonka tunnemme ja jota voimme tutkia on havaintoihin liittyvä. Tämä on kuitenkin enemmänkin ihmisen (kenties vain tämän hetken) episteemistä kompetenssia koskeva raja kuin perimmäinen tosiasiaväite.

Apuja löytynee kognitiotieteen puolelta ; Gilbert Ryle on esittänyt asiaan kenties mielenkiintoisen, mielenfilosofisen, kolmannen vaihtoehdon. Sen mukaan molemmat jo seittelemäni pääratkaisutavat ongelmaan ovatkin syvällisiä kategoriavirheitä. Ongelma on siinä että ei ikään kuin osata katsoa asiaa out of the box. Hänen näkemyksensä mukaan mieli on monisyinen kokonaisuus. Tästä seuraa se, että kaksi ääripäätä ovat yksinkertaisesti väärässä : Näin tietoisuus ei ole dikotomista jakoa henkeen joka toimii aineessa. Tai pelkkää aivomassaa, vaan kysymys on kokonaisuudesta ja sen informaationprosessoinnista. Näin mielessä on ominasuuksia jotka ilmenevät haluamisena ja monina muina seikkoina. Rylen kannalta ongelmana on se, että kategoriavirheen tunnistaminen liittyy määritelmään, jolloin se palaa ontologiaan. Kysymys on siitä miten asiat määritellään. Se ei toki tee siitä väärää, mutta vähentää sen vakuuttavuutta ja "lopullisuutta".
1: Tietoisuuden käsittelyssä ajaudutaan helposti siihen että osien ei hyväksytä olevan tietoisuutta ja siksi tietoisuutta ei löydetä. Jos asiaa verrataan junaan, niin mielentutkija olisi kuin henkilö joka tökkii renkaita ja kampiakseleita ja sanoo että Juna ei ole rengas eikä kampiakseli.
2: Kuitenkaan tietoisuus ei ole mikään mystinen elementti joka yhdistäisi muuten irralliset osat. Tietoisuus ei ole yksittäinen osa tai aineeton määritelmä. Usein ajatellaan että kun kielessä on yksi substantiivi "mieli", niin ihminen ajattelisi että olisi jokin yksi juttu johon se viittaisi.

Haen apuja myös teologiasta. "Oljenkortta veistämässä" taas tuo toisenlaisen ajatuksen mukaan. Se liittyy mahdollisten maailmojen semantiikkaan. Ydin tiivistyy siihen että "Uskonnollisen kielen - kuten Raamatun tulkinnan - kohdalla on usein kysymys siitä, tulkitaanko sitä kirjaimellisesti vai metaforisesti eli vertauskuvallisesti. Kirjavaisen mukaan kyse näiden kielellisten semantiikkojen kohdalla on siitä, että ilmaisun kirjaimellisuus tai metaforisuus on sidoksissa siihen kieleen, jossa sitä käytetään. Näin ollen mikä tahansa ilmaisu saattaa olla metaforinen kielessä L2, mutta kirjaimellinen kielessä L1." Tulkinnassa konkreettinen ja vertauskuvallinen sekoittuvat. Ei tavallaan voida erottaa onko uskonnollinen ilmaus vertauskuva vai konkreettinen esitys. Näin jako "kirjaimelliseen" ja "tulkintaan" hämärtyy. Näin päädytään tietysti kielipelien maailmaan, joka saa jopa Derridamaisia sävyjä. "Kirjailija on kuollut", koska kirjailijan persoonakin on vähintään hieman muuttunut ja hän lähestyy tuottamaansa tekstiä lukijana. Ja Kirjailijan kuoleman mukana on mennyt "tosiolevuutta". ~ On vain tulkintoja siitä onko teksti tarkoitettu vertauskuvaksi vai konkreettiseksi.
1: Haluaisin korostaa tilanteen mutkikkuutta ; Aina, etenkään runouden kohdalla, ei esimerkiksi voida erottaa onko kyseessä mallintava vertauskuva vai näkökulmien vertauskuva. "Aurinko nousee" näyttää kovin erilaiselta maakeskisen maailmankuvan kuin TV:n sääjuontajan suusta. Lisämutkaa matkaan tuo se, että monien mielestä mahdollisten maailmojen semantiikka on eräänlaista todellisuutta ; "mikäli jokin on mahdollista, eli jokin lause on tosi jossakin mahdollisessa maailmassa, jotkin filosofit ovat ajatelleet, että jossakin todella on kyseisenlainen maailma." Näin mikä tahansa tulkinta olisi aina totta jossain. En ole itse näin iloinen tästä, mutta jos tämä valitaan "kielikuvien potentiaalinen emergenssi" katoaa. On vain isompi todellisuus.

Uskallan kuitenkin ottaa kantaa siihen että runouden merkitys on kiistämättä varsin holistinen asia. Kuitenkin olisi turhaa heittää lukijaa pois rattaasta. Hän on osa koneistoa. Tätä kautta voidaan sanoa että tulkinta on koneiston summa. On runo, jonka on tuottanut joku ihminen jossain kielipelissä ja tätä lukee lukija jolla on jokin kielipeli joka tuottaa tulkinnan. Lukijan kielipeli voi olla sama, samantapainen tai totaalisen erilainen kuin kirjoittajan, mutta emme tiedä mikä se näistä on. (Tämä on vaikeaa koska kirjoittajan kielipeli ja lukijan kielipeli prosessoituu) Ja lopputulos on nähtävissä reduktionistisesti tuon kokonaisuuden summana. Väitän että emergenssiä ei saavuteta. Informaationprosessointi, vaikka aiheena olisi matemaattinen abstraktio tai vertauskuvien symbolien sisällön sopiminen (jota myös tapahtuu) on redusoitavissa aivotoimintaan sekä siihen mitä kyseiselle ihmiselle on aiemmin tapahtunut.

Argumenttini on tietysti samanaikaisesti helvetin hyvä että totaalisen väärin.

COOL

Useissa televisiosarjoissa on koomisia nyhverömiehiä. Tälläisiä ovat esimerkiksi "Xena" -sarjan Jukser, wnb -sotur ja luuseri. Ja "Aarteenmetsästäjä" ("Relic Hunter") Nigel. On tavallaan luontevaa, että nämä koomiset sidekickit ovat miehiä ; Perinteisesti miespuolista sankaria on seurannut avuton ja autettava nainen. Ja kun sankarin sukupuoli on vaihdettu, on helppo ratkaisu vaihtaa myös sidekickin sukupuoli. ~ Maskuliinisten naisten lisäksi on feminiinisiä miehiä. Näin tarinoissa sukupuolisuuteen liittyvät normit ja valtarakenteet pysyvät ennallaan ja vain biologinen sukupuoli kääntyy ympäri.

Sivuhahmoihin suhtaudutaan usein ihan myönteisesti - olivatpa he sitten naisia tai miehiä. Sillä heidän tarkoituksenaan on myös tuoda kontrasti joka korostaa sankareiden erinomaisuutta. Itse asiassa näitä hahmoja ei välttämättä idiotisoida, vaan he ovat tavallisia ihmisiä ja heidän tavallisuuttaan jopa korostetaan. Jukser on toki idiotisoitu hahmo, mutta Nigelillä on useinkin tarjota jonkinlaista kompetenssia. Nämä selittävät, miksi hän pyörii kuvioissa. - Jukser ja muut idiotisoidummat hahmot taas vähän kuin tuppautuvat mukaan tai tätä ei vaan voi jättää pulaan johon tämä itsensä laittaa.

Jos sarjat ovat vähänkin pidempiä, mukaan sattuu yleensä muutama näitä koomisia sivuhahmoja sankaristava jakso. Näin käy esimerkiksi Xenassa jaksossa jossa Afrodite ottaa Jukserin erityisen siunauksensa kohteeksi ja tätä kautta Jukserista kehkeytyy romanttinen sankari, joka muistuttaa kovasti swashbuckler -elokuvien rämäpäisen romanttisia rapiireilla varustettuja miekkasankareita, kuten merkkareita tai muskettisotureita. Nigel taas saa eräässä jaksossa supervoimia telottuaan itseään afrikkalaiseen muinaisesineeseen.

Näissä sankaruusjaksoissa ei yleensä muutu vain yksi ominaisuus. Esimerkiksi Nigel saa voimien lisäksi itseluottamusta ja hän ei käyttäydy normaalin nyhverösti. Sen sijaan hän on alfauros, joka tekee ja sanoo asioita joita ei muuten tekisi. Myös suhtautumistapa naisiin muuttuu. Lisäksi Nigel kävelee ryhdikkäästi ja jostain syystä hänen tyylitajunsakin kohenee. (Mikä selitetään naamioitumisella, hän ottaa näköisensä rikollisen näyttelemisen roolikseen saadakseen pahat miehet vankilaan.) Jukserin kohdalla kontrasti on vielä suurempi. Tollo, egoismissaan karismaton ja korostetun ruma kömpelys muuttuu teräväkieliseksi, ovelaksi ja sosiaalisilta kyvyiltään mahtavaksi. Ulkonäkökin kohenee.

Nämä kohdat itse asiassa näyttävät miten ulkonäköön liittyy myös "sisäisiä teemoja". Vaikka sarjoissa onkin tarpeetonta idealisointia, eli yhden asian huonous ikään kuin kasautuu ja samoin hyvät asiat kutsuvat toisiaan puoleensa. Mutta takana oleva ajatus ei ole aivan totaalisen tuulesta temmattu.

Ensinnäkin tyylitaju vaikuttaa paljon ulkonäköön ja siihen miten ihmiset katsovat sinua ja minkälaisena he pitävät. Tästä saa humoristisen mutta osuvan esimerkin "Hupaisaa ajankulua tyhmille lapsille" -blogin jutusta nimellä "paha jaska". Toki muotimiesten tyylittely saa hieman karua kohdeltavaa, mutta se, minä sama näyttelijä nähdään riippuu hyvinkin paljon esimerkiksi ruumiinkielestä. ; homssuinen hahmo jota kuvaa "Vaikuttaa kaverilta, jonka kanssa voi puhua suoraan. Hyvää seuraa työmatkalla. Osaa tarpeeksi huonoja vitsejä. Osaa pyytää anteeksi seuraavana aamuna. Vilpitön. Mahdollisesti nero." muuttuu sliipatuksi hahmoksi "Heti aluksi on selvää, että kyseessä on perseennuolija, eikä suinkaan sillä hyvällä tavalla. Nimikylttiä vaille mormooni. Liero. Vastenmielinen nuoleskelija. Osaa sitoa krakansa, muttei pitää sanaansa. Hymyilee päin naamaa ja puhuu paskaa selän takana." Muutos on valtava. Ja kaikki tehdään ennakkokäsityksen mukaan joka saadaan yhdestä kuvasta. Huikea ero johtuu niin pienistä asioista kuin vaatteiden sileydestä ja niiden "huolellisesta/huolettomasta" päälläpitämisestä, kravatin kireydestä, silmäpussien poismeikkaamisesta, hymyn tyylistä sekä ryhdistä.

Tästä päästään siihen että ulkonäköön vaikuttaa myös asenne. Sillä asenne vaikuttaa ulkoisiin asioihin kuten ryhtiin ja liikehdintään. Ja tämän ihmiset osaavat katsoa. Jopa minä kykenen tähän ahkeran harjoittelemisen vuoksi kohtuullisesti. Mutta normaali ihminen osaa harjoittelematta minua enemmän ja paremmin (joskaan eivät välttämättä ole reflektoineet yhtä tarkasti mihin he kiinnittävät huomiota.)

Ja ne ruokkivat toisiaan. Esimerkiksi kun itse aloitin miekkailun harjoittelemisen, minulla oli huono ryhti. Hartiani olivat korotettu ylös, "hartiat olivat korvissa". Sittemmin ryhtini on parantunut huomattavasti ja "hartiat ovat laskeutuneet". Tämä näkyy koko olemuksessa ja ihmiset kohtelevat minua eri tavalla. He eivät enää pidä minua ujona nörttinä, ennen se oli ilmsielvää koska näytin sellaiselta, pelokkaalta silloinkin kun en ollut. Nyt näytän ryhdikkäältä ja itseni pituiselta. Ihmiset yhdistävät tämän avoimuuteen ja rohkeuteen.

Ja tämä perusasetelma itse asiassa luo roolin, jonka yritän jossain määrin täyttää - sillä ihmisyys on sitä, kukaan ei varmasti ole täysin immuuni toisten sanomisille, tekemisille ja mielipiteille. Ihminen on sosiaalinen eläin. Näin ollen ryhtini on vaikuttanut persoonallisuuteen. Tietysti myös sisäinen kompetenssi johtaa asennemuutokseen. Toki tässä on ollut takana muutakin. Minun ei ikään kuin ole tarvinnyt yleisemmin perustella olemassaoloaan ja tekemistään vaan voi rohkeammin ottaa oman paikkansa. Tämä on vaikuttanut asenteisiini ja siihen miten ihmiset minua kohtelevat.

Asiat ovatkin kaksisuuntaisia. Esimerkiksi Mika Virpirannan kirja - erittäin hyvä, sellainen joka kaikkien tulisi lukea - "Seitsemän puolustustaitojen teoriaa" pitää sisällään asentojen lukemisohjeita. Ideana on tunnistaa onko ihminen pelokas, rohkea, aggressiivinen vai mitä. Sillä tätä kautta voidaan ennakoida onko henkilö jotain jota kannattaa välttää. Itsepuolustustaidoista kenties tärkeintä kun on olla jossain muualla. Eli pysyä erossa riskityypeistä. Moni asennoista on sellaisia, että niissä on mukana maininta siitä, miten asento ilmentää jotain tunnetilaa ja että tätä tunnetilaa voi rakentaa itsessään ottamalla tämän asennon. Syntyy mielenkiintoinen yhteisvaikutus.

Olisin kuitenkin halukas jatkamaan askeleen eteenpäin. Kuka tahansa rokkari voi olla Cool, jos hänellä on aurinkolasit, musta nahkatakki, hän on kalpea, häntä kuvataan alaviistosta. Ja hänellä on sähkökitara ja kuvaan piirretään salamointia, luurankoja ja demoneja. Minäkin, joka olen erittäin geek, olen kuitenkin swordgeek - and that makes me cool. On kuitenkin vaikeampaa olla Cool kun on puistossa arkivaatteissa ruokkimassa puluja. Helpon cooliuden voi rakentaa rekvisiitalla ja mietityillä asennoilla. Mutta oikeasti cool voi olla päheä vaikka olisi pinkki nalle kainalossa. Proppaamalla ennakkovailutelmaa voidaan manipuloida ja rakentaa. Näin saadaan rakennettua imago, josta taas rakentuu identiteetti (sekä ulkoinen että mutkan kautta sisäinen). Tiettyjä asioita ei kuitenkaan voi "vain rakentaa" keinotekoisesti.

Olen kenties vanhanaikainen, kun esitän että Leonard Cohen voisi olla esimerkki siitä vaikeammasta cooliudesta.

Otetaan sille kolmiyhteisellekin jalalle!

Vappua esitetään työn juhlana. Joku voisi muistuttaa mielenosoituksesta joka tapahtui 1.5.1886. Mielenosoituksessa haluttiin 8 tunnin työpäivää. Syntyi kahakoita joissa kuoli 10 työläistä. Kahakat jatkuivat seuraavina päivinä ja Chicagossa kuoli 9 poliisia. Poliisi suoritti joukkopidätyksiä ja tuomioita heilahti anarkismista. 1889 työläiset päättivät muistella tätä. Tämän vuoksi vappu on määritelty työläisten juhlaksi. Historia viittaisi kuitenkin enemmän siihen että vappu olisi anarkismin julhla. Mutta onneksi kulttuuriperinteemme tietääkin tämän. Siksi vappuun yhdistyvät vapaapäivyys, viinanjuonti ja konventioita rikkovat teekkarijäynät.

Siksi vappu ilman viinaa onkin teeskentelyä. Tätä häiritsevät tietysti erilaiset absolutistit. Kun sellainen tulee vastaan, on hänen pakko olla joko tiukkapipoinen tai sitten hän taistelee alkoholiongelman kanssa. Joka tapauksessa he eivät voi pitää hauskaa. Ja raittiudessa on vielä sellainen älyllisen hyvätapaisuuden leima, että muille tulee helposti katumisen tunteita. Vaikka he voivat juoda alkoholia, eikä heillä ole alkoholiongelmaa. Lisäksi nämä raittiit ihmiset ovat epäkohteliaita ; He eivät osallistu kännin tuomaan nollaamiseen jossa pahat teot unohtuvat, ja ohittavat krapularituaaliin, jolla edellisen illan toilailut, ne nollauksessa unohdetut pahat teot, hyvitetään. Sen sijaan he näkevät alkoholia ottaneiden spontaanisoitumisen, rekisteröivät teot, ottavat mahdollisesti kuviakin, tekevät sammuneille kännijäyniä. Ja seuraavana päivänä kertovat mitä humalikot ovat tehneet. Ja vinoilevat kun heillä ei ole krapulaa. Jos eivät sanallisesti niin sillä että epäkohteliaasti hymyilevät, katsovat valoon ja kykenevät kuuntelemaan voimakkaita ääniä oksentamatta.

Kuten kaikki tietävät, olen suhteellisen alkoholiton ihminen. (Jopa siinä määrin että tässä blogissa ei ole omaa hakusanaa viinalle tai alkoholille. Viinajutut on tiivistetty "huumausaineet" -sanan alle.) Ajattelin itse asiassa viettää alkoholittoman vapun. (Olen hieman toipilaana, olen kaksi viimeistä päivää paitsi blogannut kuin kuumeinen, olen myös ollut aika kovassa taudissa, jonka ainut merkittävä oire on ollut kaikki.)

Ylläolevan otin kuitenkin esiin siksi, että alkoholittomuus tuottaa vaivaantuneisuutta. Samanlainen olo tulee helposti uskonnottomuudesta - ja etenkin ateismista. Jossain on ikään kuin opetettu normi, jonka mukaan hauskanpito ilman viinaa on teeskentelyä ja onnellinen elämä ateismissa on itsepetosta. Kuitenkin monet ryhmät pystyvät pitämään raittiitakin mukanaan.

Useinhan uskovaiset kuvastuvat helposti sisäänpäinlämpiävinä. Heitä kuvataan ikään kuin ihmisinä, jotka hyväksyvät mitkä tahansa näkemykset vain siksi että sanoja on uskovainen. Eli että oikea ideologia riittää siihen että teologia on hyväksyttävää. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus. Esimerkkinä otan facebookissa viestittelyn. Kävin sen maineeltaan kohtuullisen kuuluisan uskovaisen kanssa. (Hän ei mitä ilmeisemmin halua että hänen nimensä mainitaan blogissani, siksi jätän sen pois.) Hänen toimintansa oli jotain sellaista, joka viittaa siihen että "Erään papin, klikkasin pois ystävistäni vain siksi, että hän käytti kieltä, joka ei mielestäni sovi kristitylle - eikä hän siinä edes osoittanut sitä minulle - mutta ystävänäni - koin, että en koe tätä oikeaksi. Sattui muuten olemaan kuuluisuus" Tästä teosta hän oli varsin avoin ja selkeäsanainen. Ja tästä tuli reilun miehen henki. Minulle tuli suoraan sanoen hyvä mieli. Kumpikaan ei vaihtanut vakaumustaan, emmekä niiltä osin liene edes samalta planeetalta.

Samoin iloa herättää Stephen Law. Hän rakensi eräänlaisen kampanjan, jossa erilaisten uskonnollisten kirjallisuuden julkaisijoille esitetään kommentteja. Law on itse toki ateistinen, mutta kampanjan ideana on aktivoida uskovaiset siihen että teologiaa ei yritettäisi puolustaa epäloogisilla ja epäkohteliailla kliseitä toistelevilla kirjoilla, jotka antavat uskonnolle huonon maineen. Mitä ilmeisemmin kampanja on herätellyt useamman uskovaisen korostamaan että teologian olisi hyvä olla, paitsi oman uskon ilmaisu, myös laadukasta. He ovat ikään kuin wappujuojia, jotka huomauttavat että absolutisteja ei pidä sitoa penkkiin ja kaataa heidän kurkkuunsa väkisin viinaa. Tai että humalassa ei kannata piestä absolutistia vain siksi että tämä ei ole kännissä - ja ärsyttävä sen digikameransa kanssa.

He ikään kuin muistuttavat että vaikka hauska ilman viinaa kenties onkin teeskentelyä, niin kännissä tehty turpaanveto ei silti ole sitä hauskanpitoa. Olenkin omistanut tämän blogikommenttiosuuden niille uskovaisille, joiden mielestä tilanne on tämä. He voivat esimerkiksi - Lawn kampanjaa mukaillen - listata nimillä sellaisia uskovaisten kirjoja jotka ovat olleet heidän lukemistaan kirjoistaan epäkunnioittavin tai muuten vaan huonoin. Tai he voivat kehua vastapuolta. Ja sama tietysti toisinpäinkin, ateistit saa moittia huonoja ja vihaisia ateistikirjoja ihan nimeltä ja kehua uskovaisia. Sarkasmit, ilkeys (poikkeuksellisesti) ja naamiohuvit (vakiona muutenkin) on kielletty. Niille löytyy toisia foorumeita.

---

Alkukuvassa on opiskelijakuppila. Alakuva taas on Kauppatorilla olevasta patsaasta, vappuperinteessä lakitettavasta "Mantasta". Virallisemmin se tunnetaan "Havis Amandan" patsaana. Kyseessä on kiistelty patsas, jota on pidetty siveettömänä naikkosena ja jonka jonka paheelliset seksikkäät muodot ovat houkutelleet satamajätkiä jo pitkän aikaa. Patsas, jonka kerrotaan kuvaavan taiteilijan paheellista syrjähyppyä.

Universaali logiikka epäuniversaalista mielestä.

Löysin netistä ilmeisesti jostainpäin "Christian Apologetics and Research Ministryn" sivuilta napatun argumentin jossa selitetään miten uskonnoton maailmankatsomus ei voi olla mitenkään rationaalinen. Syyksi se sanoo filosofisen ongelman.

Tiivistelmä.

Argumentin rakenne perustuu siihen, että logiikka sitoutuu universaaleihin totuuslausumiin, joita kutsutaan logiikan laeiksi. Tälläiset lait ovat esimerkiksi ristiriidankielto. Ideana oli että nämä totuuslauselmat ovat jotain johon rationaliset lauseet perustuvat. Ja jos niitä vaihdetaan syntyy erilaisia järjestelmiä. Tämä johtaa siihen että eri aksioomat johtavat erilaiseen lopputulokseen. Tämä tarkoittaa sitä, että Totuus riippuisikin tilanteesta ja henkilökohtaisista mielipiteistä. Se ei olisi logiikkaa.

Tai sama englanniksi "universal truth statements are what rational arguments are based upon. If these additional laws changed depending upon the situation, location, time, or an individual's personal preferences, then there is no basis for rationality and truth could not be known. Truth would then depend upon situations and personal opinions. If that were the case, then I could say that blue sleeps faster than Wednesday and whatever I say is always true because I claim it. But, this is not rational and you and I both know that isn't."

Ratkaisuksi esitettiin että kristityistä Jumala antaa universaalit totuuslauselmat. Toisin sanoen Jumala oikeuttaa ne. Jumala ei anna ehdotuksia (proposition) vaan vaatimuksia (statement). Logiikan toimivuuden ytimeen tuleekin koherenssin sijaan vastaavuus maailman kanssa. Truth ei siis tarkoita sitä että jokin logiikkataulu sanoo että asia on Tosi. Vaan että se yhteensopii maailman kanssa. Jos logiikkataulu sanoo Tosi silloin kun se ei toimi maailmassa, on valittu väärä logiikkataulu.

Ateistit ovat ihmisiä, jotka ovat älyllisesti rajallisia. Kaikki ihmiset ovat. Tätä kautta he ovat epätäydellisiä, eivätkä siksi voi konstruoida ehdottoman varmoja totuuslauselmia. Lisäoletukseksi otetaan että loogisuus ei ole vain sääntöjoukko, vaan että looginen rakenne ei voi syntyä ilman mieltä. Tästä johtuu se, että logiikan lauseiden täytyy olla mielen tuottamia. Vaaditaan rajaton ymmärrys ja mieli joka pitää logiikanlakien mukaisen universumin pystyyn.

Ateisti sen sijaan joutuu esittämään että logiikka on ihmisen luoma mutta että luonto samalla noudattaa logiikan lakeja. Logiikkaa voisi kuitenkin manipuloida kemikaaleilla jotka vaikuttaisivat ihmisten mieleen. Hän korostaa että logiikan lakeja ei voi mitata, ei punnita eikä havaita. Ja tästä seuraa se, että ateisti ei voi olla järkevä.

Ruotimista.

On helppoa havaita että argumentissa on vahva Plantingan warrant -argumentaation lukemisen sävy. Se tosin koskee vain logiikkaa, eikä empiriaa, eli on tässäkohden lähempänä argumentin alkutilaa, sitä muotoa jossa Descartes sen esitti. Tässä ongelmana on kuitenkin se, että Jumala ei tuokaan turvaa ;
1: Inhimillinen ymmärrys generoi oletuksen rajattomasta Jumalasta ja arvioi että Hän on luotettava eikä valehtele. Tämä valinta on aksiooma, universaali totuuslause. Ihminen ei voisi tehdä sellaista itse. Tästä päädytään siihen että oletus oletuksen varmuudesta perustellaan olettamalla sen luonne. Tämä johtaa
2: Mukana on kauan tunnettu kehäpäättely, ns. kartesiolainen kehä ; Perustelussa on Jumalan takaus logiikalle ja logiikkaa käytetään oikeutuksena Jumalalle. (Olen kirjoittanut tästä aiheesta aiemmin pitkällisesti, jopa liikaa, joten en näe tarpeelliseksi kertoa tästä sen enempää.)

Onkin hyvä muistuttaa että suvaitsevaisuusargumentaation takana ei olekaan suvaitsevaisuus. Pluralismia ja monismia käytetään hyvin ahkerasti rinnakkain. (Itse asiassa jopa tämän argumentin peilikuva, logiikan epäonnistumisen välttämättömyys ja rajattomuuden näyttö esiintyy...)
1: Monismissa selitetään, aina jotakuinkin tässä esittämäni argumentaation tapaisesti, että vain kristillinen logiikka voi olla tosi, ja on seurattava havaintoja minne tahansa ne vievätkin, jolloin väärä maailmankuva on hylättävä. Erilainen järjestelmä on tällöin epälooginen, väärässä ja typerä.
2: Ja pluralismissa muistutetaan että samoitsa havainnoista saa erilaiset tulkinnat ja että syynä on maailmankuvien erilaiset aksioomat. Tällöin korostetaan että universaalin sijasta onkin maailmankuvakohtainen logiikka, jossa maailmankuvan ennakkoluulojenkin pohjalta saadaan koherentisoida mitä vaan, josta seuraa se, että mitä tahansa voidaan perustella, pohjimmiltaan sillä että on mielipiteenvapaus, ja asiansa saa saa sanoa ääneen. Tarvitaan vain riittävästi käänteistä logiikkaa, presuppositionismia ja tästä saatavaa loogisuuden kokemusta.

Tälläinen johtaa tietysti miettimään, joko sitä ovatko näitä argumentteja heittelevät uskovaiset typeriä. Vai onko tavoitteena se, että yritetään aina onnistua ja voittaa ja kun tässä ei onnistuta, niin tehdään voittajasta uskontoa, ja tämän jälkeen yritetään tehdä kaikista uskoista samanarvoisia, jotta voidaan voittaa lopullisesti. - Ja minulla on ystävällisenä miehenä tapa katsoa asioita hyväntahtoisuuden periaatteen kautta ja uskoa että ihmiset ovat järkeviä suhteissa intentioihinsa. Ja luotan kivana miehenä ihmisten prosessointikykyyn muutenkin.

Tosiasiassa esitetyt kohdat ovat paitsi keskenään vastakohtaisia, myös jotain sellaista että ei ole pakko valita jomman kumman välistä. Itse asiassa koska puhdas looginen matematiikka on abstraktio ja empiria on ainoastaan logiikkaan liittyvä asia, on itse asiasa järkevämpää ottaa se kolmas vaihtoehto. Siinä logiikan totuusarvot ja todellisuudenkaltaisuus kohtaavat. - Eikä ole vain määritelmän sisällön vaihto, ekvivokaatio, kuten käsitellyssä argumentissa jossa Logiikan "True" vaihdettiin lennosta todellisuusväite "Truen" -kanssa...

Siinä missä abstraktina konstruktuona matematiikkaa ja logiikkaa kuvaa se, että puhdas matematiikka ja logiikka ei ole tieteellistä ja tiede ei ole puhdasta matematiikkaa, onkin otettava tosiasialiittyvämpi kanta. Tässä ratkaisuna on -yllätys yllätys- koherenssipohjaisen logiikkakäsityksen sijasta konsilienssipohjainen logiikkakäsitys. Sellainen kuin esimerkiksi Quinen tieteenteoriassa on. Tai johon Laudan viittaa. Tämän jälkeen hedelmällisyys on mittari, ja tämä auttaa inhimillistä järkeä löytämään universaaleja lakeja.
1: Tässä olennaista on huomata, että analyyttisen ja synteettisen jaottelun järkevyys katoaa - ja tämä taas on "logiikan laki vs logiikan määrittelystä seuraava päätelmä" -lähtökohta katoaa. ; Voidaankin sanoa että logiikan universaalit lait ovat yhtä kovasti testissä - näin esimerkiksi kvanttimekaniikan huomiot voivat saada tutkijat miettimään minkälaista logiikkaa superpositioon tulee soveltaa ; Perinteinen "1 or 0" ei toimi ; tarvitaankin jotain jossa voidaan olla "T ja F" samaan aikaan. Näin toisen poissuljetun laki ei toimisi kvanttimaailmassa, se onkin vain makromaailmaan sopiva sääntö. Näin esimerkiksi vaikka matematiikassa onkin euklidisen geometrian lisäksi epäeuklidinen geometria, joka on erilaista, voimme tietää kumpi soveltuu takapihan mittaamiseen. Syynä on se, että saamme mittaamalla "likiarvoja" joita kautta selviää kumpi logiikka vastaa todellisuutta. Suunta ei siis ole vain logiikasta tulkintaan, vaan koko systeemi on mukana testissä.

Tässä kohden onkin hyvä huomata, mikä suhde induktiolla on. Meillä voi olla induktio. Emme voi olla täysin lopullisen varmoja sen toimivuudesta. Tätä kautta meillä voi olla totuudenkaltainen teoria, olemme voineet generoida sen. Voimme myös koetella tätä induktiota modus tollens logiikan kautta. Saamme sille vahvistuksia ja joskus havaita että se on uskottavasti väärä. - Toki meidän täytyy aina punnita, onko koherentimpaa heittää modus tollens -laki vai teoria roskakoriin. Tähän ratkaisuna on katsoa kumpi menetelmä on sovellettavampi ja hedelmällisempi työkalu.

Lopputulos ei ole kenties ikuinen ja absoluutti. Mutta tosiasiassa tämä ei ole ongelma. Sillä vain uskovaiset olettavat ja vaativat ikuista ja absoluuttia. He kuitenkin vain olettavat sen ja auktorisoivat tämän Jumalalla. Ja päätyvät näin tehdessään kehäpäättelyyn joka on rikos niitä ihania logiikan universaalilakeja vastaan, joita he innolla kannattavat ja joiden noudattaminen on sitä loogisuutta ja rationaalisuutta. Kun muistaa että kaikki lähti siitä että he halusivat muistuttaa että ateistit ja uskonnottomat on epäloogisia ja naurettavia, tulee mieleen jonkinlaisia sanontoja esimerkiksi omaan jalkaan ampumisesta, padasta ja kattilasta ja monesta muusta vastaavasta.

Ab esse ad posse valet, a posse ad esse non valet consequentia.

Katselin vanhoja "Tieteen kuvalehtiä" . Numero 5/2008 piti sisällään asiakaspalautetta. Ihmiset olivat suivaantuneita artikkelista "Tiedettä vai uskoa?" , jossa Intelligent Designiä kuvattiin pseudotieteenä. Tuohon aikaan Intelligent Designissä oli vielä hyptetystä - tosin se oli silloin jo laantumassa. Nykyisin lausunnot näuttävätkin hieman surkuhupaisilta ja optimistisilta siitä miten Intelligent Designin synnyttämä luomistieteiden "renessanssi" on huippututkijoiden ajama nouseva paradigma. Olisi kuitenkin häijyä jäädä nautiskelemaan tästä. Sen sijaan otan esiin pieniä lainauksia, jotka antavat analyysipohjaa siitä, miten kummallinen liike Intelligent Design itse asiassa on.

Ensimmäinen asiakaslapalute sanoi seuraavaa ; "Tiedettä vai uskoa? -artikkelissa älykäs suunnittelu kuvataan näennäistieteeksi ja uskonasiaksi. Kuvaus ei tee oikeutta selitysmallille, sillä se ei ota kantaa uskonnollisiin kysymyksiin, vaan se on luonnontieteellinen teoria luonnossa esiintyvästä suunnitelmallisuudesta, jota puolestaan voidaan tutkia tieteen keinoin." Tämä korostaa sitä että Intelligent Designin kuvaaminen ja liittäminen uskontoon on julmaa. Kun katsoo toisen närkästyneen kommenttia, löytää kuitenkin seuraavan lausuman "Raamattuun ja Jumalan luomistyöhän uskovana ihmisenä pahastuin hieman siitä, miten teemasivulla uskonnollisuus saatiin vaikuttamaan hölmöläisten hommalta." Tämä onkin hyvin yleinen inbalanssi, joka värittää valtaosaa Intelligent Design -keskusteluja. Intelligent Design ei ole uskontoa vaan tiedettä. Mutta sen kritisoiminen sotii uskonnonvapautta ja uskonnollisia tunteita vastaan. Se siis sekä on että ei ole uskontoa.

Toki haluan ehdottomasti liennyttää tässä olevaa ristiriitaa muistuttamalla, että Intelligent Design on vahvasti liitoksissa uskontoon. Näin Intelligent Designin kritisoiminen johtaa helposti siihen että heidän tieteelliset virheensä heijastuvat myös kaikkiin uskovaisiin. Näin ei saisi tehdä, sillä ryhmän yhden kooltaan melko marginaalisen ryhmittymän hölmöily ei tarkoita että kokonaisuus olisi hölmöläisten hommaa. Tämä ei toki korjaa sitä tilannetta, että monesti myös Intelligent Designin nokkamiehet käyttävät "ei olla uskontoa, mutta vastustamisemme on uskonnonvastaisuutta" -argumentaatiota hyvinkin ahkerasti.

Tämä on tietysti enemmän sosiologiaa, eikä siksi olennaisesti puutu siihen onko Intelligent Design tiedettä vai ei ole. Se kuitenkin muistuttaa siitä, että Intelligent Design toimii enemmänkin intressipohjaisena ryhmittymänä. Tiedemaailmassa sen renessanssi ei ole iskenyt - mitään nousevan paradigman merkkejä, kuten valtavaa määrää tutkimuksia, ei ole ilmestynyt. Liike toimii pääasiassa "ruohonjuuritasolla". ~ Tosin menneen suosioon verraten vähäisessä määrin sielläkin.

Toinen asia, joka asiakaspalautteista nousi esiin on tieteenfilosofinen. Ensimmäinen sanoo että "Monet tieteenharjoittajat eivät torjukaan sitä tieteellisistä syistä, vaan siksi että vallalla oleva paradigma hyväksyy vain naturalistisen filosofian." Intelligent Designiä ei siis kritisoidakaan tieteen vaan filosofian kautta. Toinenkin närkästynyt asiakas esitti että "Se, että ihminen ei pysty ymmärtämään miten Jumala loi maailman, ei tarkoita sitä että Jumalaa ei olisi olemassa."

Näissä kohden jokaisen pitäisi ihmetellä, että miten tiede ja tieteenfilosofia voidaan erottaa toisistaan? Tosiasiassa tätä ei voida. Moni toki hyökkää tieteenfilosofian pohjalta tehtyjä tieteellisyysanalyysejä selittämällä että filosofia olisi jotain halveksittavaa joka ei värittäisi lainkaan tiedettä. He eivät ole kovin fiksuja - tämä on toki suosittu taktiikka pseudoskeptikko-skientistien ja pseudotieteilijöiden parissa. Toinen, hieman kummallinen tapa kieltää tieteenteon filosofialuonne on viitata siihen sosiaalisena konstruktiona. Tällöin tiede on mitä tiedemiehet tekevät ja mitä tiedemiehet kutsuvat tieteeksi. Tällöinkin tieteellä on kuitenkin määritelmä, ja tämä määritelmä on sekin epistemologia, tietoteoria. Tieteenfilosofian määrittely ei olekaan naurettavaa, vaan jotain jonka kautta voidaan ylipäätään tehdä lausuma "näkemys X on tieteellinen" voidaan tehdä.

Tosiasiassahan tieteenfilosofia on keino erottaa mikä on tiedettä ja mikä ei ole. Jotta voidaan sanoa että Intelligent Design on tiedettä tai ei ole tiedettä, tarvitaan jokin kriteeristö. Tieteessä olennaisena on tutkimus, joka saa kontekstin perustelu-ulottuvuuden kautta. Voidakseen perustella että jokin asia on tiedettä, täytyy käyttää jotain perusteluja. Tämä vaatii jonkinlaisen logiikan, eli viittauksen tieteenfilosofiaan.

Eli naturalistinen epistemologia on kiistämättä tietoteoria, jonka kautta selvitetään mikä on tietoa ja empiiristä tietoa. Mutta jos joku sanoo että epätieteeksi tuomitseminen tieteenfilosofian kriteerejen vuoksi on filosofiaa eikä missään nimessä tieteellisin syin tehtävä luokitus, on jossain kohtaa perustelussa jotain mätää. Etenkin kun tieteenfilosofian taustaluonto nähdään pelkästään eitietoon perustuvana maailmankuvien määrittelyyn perustuvana valtapelinä, eikä sinä miten se on prosessoitunut näkemys, hyvin perusteltu näkemys joka perustuu ihmisen tämän hetken parhaaseen mahdolliseen tietoon. Siksi Intelligent Designissä puhutaankin aina vain maailmankuvista, eikä koskaan siitä miten naturalistinen maailmankuva on tutkimuksellisesti ns. "helvetin hedelmällinen".

Myös paradigma -sana on toki ovela valinta. Se korostaa sitä, miten tieteenfilosofiassakin näkemykset muuttuvat. Tämän hetken tieteenfilosofia ei ole lopullinen. Kuitenin tässä unohtuu se, että paradigman voi aina korvata määritelmällään ja kutsua sitä "tämän hetken käsitykseksi", tässä kontekstissa "tämän hetken vallalla oleva käsitys siitä mikä on tiedettä ja mikä ei". Tämän synonyyminsiirron jälkeen paradigma -sanan konnotaatiot räjähtävät silmille. Intelligent Designin kannattajien sanavalinnan takanaolevat valtapyrinnöt ja intressit kokevat dekonstruktion. ; Minkä muun kautta lausunto siitä onko jokin asia tiedettä vai ei voidaan tehdä, jos ei tämän hetken näkemyksen kautta. Paradigmat voivat toki muuttua, mutta jonkin eiparadigman sanominen uudeksi voittajaksi etukäteen on hieman sama kuin myisi villisiannahan ennen kuin sen on metsästänyt.

Edes pluralistinen näkemys ei tuota tässäkohden apua ; Jos hyväksytään monenlaisia kriteeristöjä, olisi pakko hyväksyä että naturalistinen tieteenfilosofia on yksi tapa lähestyä asiaa. Silloin naturalistisen tieteenfilosofian kautta tehtävä torjunta on tieteen pohjalta tehty tulkinta. Ei pitäisi korostaa naturalismin filosofialuonnetta, vaan sitä että on toisenlaisiakin tiedekäsityksiä.

Ja sen jälkeen pitäisi esittää tämä epistemologia. Intelligent Design on kuitenkin tyytynyt pääasiassa naturalistisen tieteenfilosofian filosofialuonteeseen viittaamista, ja heidän oma tieteenfilosofiansa on jäänyt esittelemättä. Näin he eivät itse asiassa ole näyttäneet mitään epistemologiaa jonka kautta heidän näkemystään voitaisiin kutsua tieteeksi. Näin ollen on vain paradigma, jonka mukaan se ei ole tiedettä, ja jonka tuottamaa lausuntoa vastaan kritisoidaan sillä että kyseessä on tietoteoria, eikä absoluuttinen lopullinen totuus.

Siksi jäljelle jääkin vain se, että Jumalaa ei ole kumottu. Se on "mahdollinen". Tässä hypätään kuitenkin keskustelun tasolta. Ei enää puhuta tieteestä tai epistemologiasta jossa katsotaan onko jokin asia hyvin vai huonosti perustelu. Sen sijaan mennään tietämisen puolelta sen ulkopuolelle. Voidaan sanoa että kysymys siirtyy täysin ; Se on hyppy "epistemologisesta analyysistä ontologiseen saivarteluun". Jotain jossa ei enää ole tieteenfilosofiaa vaan puhtaaseen määrittelyyn perustuvaa filosofiaa joka ei käsittele tiedettä, ja joka ei käsittele tietämistä vaan olemista. ~ Näin ollen voidaan toki sanoa, että jos ihminen ei luonnontieteellisesti tiedä, onko Jumalaa se ei tarkoita että Jumalaa ei olisi olemassa. Tämä väite on toki totta, mutta samalla se tarkoittaisi sitä että tämänlainen Jumala olisi epätieteellinen. Ei olisi mitään Jumalaa tutkivaa luonnontiedettä. Epistemologiasta hyppääminen ontologian suojaan ja hakemalla ontologisesta mahdollisuudesta tukea sille että näkemys on myös epistemologisesti perusteltu ja järkevä hyvin perusteltu uskomus ei vain onnistu tavalla joka tekisi kikkailusta mitään muuta kuin hölmöläisten hommaa. ; Itse asiassa tämänlainen kikkailu on epäreiluutta. On kahdet kriteerit, joista vaihdetaan toiseen aina sen mukaan mikä milloinkin sopii omaan ennakkokäsitykseen. Naturalisteilla sentään on vain yhdet kriteerit, jolla samalla kohdellaan omia teorioita kuin muiden teorioita. He ovat sentään tasapuolisia ja reiluja. Tätä taas on turhaa odottaa ID -puolelta. Heistä on OK esimerkiksi järjestää karismaattisia esityksiä joissa "vastapuoli on tasapuolisuuden vuoksi" mukana ja tekevät sen siten, että heitetään valtava määrä väitteitä joihin vastaamiseen ei varata riittävästi aikaa.

---

Otsikko on latinalainen lentävä lause, joka voidaan kääntää muoton jossa asian realiteetin tiedosta voidaan olla varmoja siitä että se on mahdollinen/todennäköinen. Mutta jos tiedetään että jokin asia on mahdollinen/todennäköinen ei voida olla varmoja sen realiteetista.

Me sanomme kuka olet.

"Austinin mukaan puhetoimitusta lausuttaessa tehdään tarkasti ottaen neljänlaisia asioita. Hän nimittää lokuutioksi itse lausumista: siinä esitetään tietty lause, jolla on merkitys ja viittaussuhteet. Illokuutio tarkoittaa puhujan aietta eli intentiota: hän esittää väittämän, tarjouksen, lupauksen jne. Perlokuutio tarkoittaa, että kuulijassa koetetaan saada aikaan tiettyjä vaikutuksia yksityisessä puhetilanteessa; nuo vaikutukset saatavat olla toisenlaisiakin kuin puhuja tarkoitti. Neljäntenä on esittäminen, siis fyysinen tapahtuma."
(Wikipedia, "Puhetoimitus", "Lausumisen jaottelu")

Horoskooppeja, enneagrammeja ja monia muita ihmisiä luokittelevia järjestelmiä pidetään yleensä harmittomina. Niitä oikeutetaan sitä kautta että ne eivät ole mitään sellaista joka otettaisiin liian vakavasti. Niiden selitetään tarjoavan myös itsereflektioon keinoja ja tätäkautta ne parantavat ihmisten käsitystä itsestään.

Siksi "tunne itsesi" -teema hallitsee horoskooppientulkitsijoiden toimia oikeuttavia tekstejä. Ja tietysti kun sen sanoo muinaiskreikaksi ("γνῶθι σεαυτόν") saadaan mukaan lisää historiallisuuden voimaa ja perinteitä, jotka tietysti tekevät menetelmistä parempia kuin muista. Tämä paremmuus on ilmiselvää, sillä eihän perinteisiin vetoaminen ole muuta kuin päättelyvirhe.

Vaihtoehtona esiintyy ongelma, sivistymättömyys ja huono itsetuntemus. Ja kun näitä ei saada toimimaan skeptikoihin, jotka ovat kirjastonnielleitä valopäitä tai esiintyvät sellaisina, otetaan mukaan "kylmyys". Nämä näkemykset edustavat kovia ja kylmiä arvoja, joissa ihmisen kokonaisvaltaisuus latistetaan.

Kuitenkin horoskoopit ja enneagrammit ovat enemmänkin hallinnan keinoja. Ne eivät suinkaan kerro mitä ihmiset ovat, vaan esimerkiksi syntymäajan mukaan stereotypioivat minkälainen hänen tulisi olla. Oman itsensä toteuttaminen kun nähdään esimerkiksi horoskooppimerkin valossa. Olisi tuettava omia piirteitään. - Jos ihmisen jokin piirre on horoskooppimerkin ennustamaa vastaan, selitetään että hän on taistellut omaa luonnettaan vastaan, esimerkiksi yhteiskunnan painostuksesta, ja on näin etääntynyt perusluonteestaan, siitä joka hän on oikeasti ja pohjimmiltaan - eikä vain siltä tasolta minä hän ilmenee, mitä myydään kokonaisvaltaisuutena eikä ihmisen stereotypiaan sovittamisena tosiasioista huolimatta.

Vallankäytön olemassaolo ilmenee erikoisissa tilanteissa ; Esimerkiksi horoskoopit on sidottu tähtikuvioihin, mutta aika on muuttanut tätä. Asiasta tiedottaminen aikaansai kohua ja vaikeuksia; "tieto "väärästä" horoskoopista ja horoskooppimerkin mahdollisesta vaihtumisesta on aiheuttanut ihmisille jopa identiteettikriisejä. Maailmalla on julkaistu lukemattomia kirjoja, jotka kuvailevat ihmisiä heidän horoskooppimerkkiensä perusteella, ja moni uskoo näihin kirjoihin tosissaan. Nyt tieto "väärästä" horoskoopista on siksi tuottanut monille ongelmia."

Tosiasiassa ihmiset eivät ole muuttuneet vaan astronominen tulkinta on muuttunut. Syntynyt ahdistus on siinä että maailmankuva on sidottu horoskooppeihin, ja identiteetti on sidottu vanhaan horoskooppimerkkiin. Tämä on tuntunut vahvalta ja on vahvistanut mielikuvaa jonka mukaan horoskooppeihin voi luottaa. Nyt heille kerrotaan että tämä luotettava horoskooppi onkin näyttänyt ihan erilaiseen persoonallisuusluokkaan. On selvää että tästä seuraa ongelmia jos identiteetti on sidottu aivan erilaisen "perusolemuksen" hankkimiseen. Kyseinen kognitiivinen dissonanssi on helppo ymmärtää siten että ihmiset yrittävät muuttaa itseään kohti uutta horoskooppimerkkiään. Näin he etääntyvät vanhasta ja vaihtavat itseään uuteen. Näin, jotta luottamuksesta horoskooppeihin ei tarvitsisi muuttaa.

Jos horoskoopit tarjoaisivat aidon ihmisen itsereflektion keinon, joka vahvistaisi hänen itsetuntemustaan, ei tämänlaisia ongelmia syntyisi. Ihminen tuntisi itsensä. Kuitenkin, vaikka horoskooppeja pintatasolla tehdäänkin oman mietinnän avuksi ja tarjottuja ohjeita myydään lokuutioltaan ehdotuksina, ne ovat kuitenkin illokuutioiltaan -tai vähintään perlokuutioiltaan- kehoituksia. Elleivät peräti käskyjä.

---

Kirjoittaja on kova ja kylmä skeptikko jolla on vakava arvotyhjiö ja joka on harjoittanut näitä kusipäisiä ominaisuuksiaan valtavalla määrällä työtä, kilvoitellen pahuudessaan. Silti hän ei voi kuin kumartaa horoskooppimaakareiden edessä, kohdatessaan voittajansa tässä moraalittomassa kontrollipelissä. Tämä toki aikaansaa hänelle huoliakin ; Jos kaikki pehmeitä arvoja ajavat ovat tämänlaisia, mihin enää tarvitaan hänenlaisiaan illuminaatteja.

Jos ei mies nimeä.

Olen alusta asti käyttänyt blogini nimenä "Swash/buckling". Se oli hieman kryptinen. Mitään vikaa siinä ei varsinaisesti ollut. Vaihdoin sen kanssa jopa otsikoitakin. Osa ratkaisuista oli tyylittömämpiä kuin toiset. Osa vähemmän tyylittömiä.Nyt päätin kuitenkin otsikoistaa blogin nimen suomalaiseksi. Se on tietyllä tavalla tyylikäs. Aikaisemmin sama ratkais oli parin päivän ajan "Gordionin solmu". Mutta paljastui että samanniminen blogi on ilmestynyt taannoin. Siksi päätin vaihtaa blogin nimeä pikaripeästi - olisi erittäin epäkunnioittavaa viedä toisen lukijat. Etenkin kun tarvetta ei ole - Mittarit näyttävät että tätä lukee keskimäärin jotkut ihmeelliset 4000 lukijaa joka on määrällisesti jotain kohtuu huolestuttavaa ja järkyttävää. Maailmassa on paljon ihmisiä joilla on paljon huonoa makua.Tosin suosituimmat jutut käsittelevät horoskooppeja, enneagrammeja ja jotain muuta josta tulijat ovat peräisin sellaisista paikoista kuin "hommafoorum". Lupaan että nimenvaihdos on vain kosmeettinen ja lukijat saavat samaa paskaa uudella nimellä.

Mahdoton elämä (Kuinka kimalainen ei lennä perseelleen vaan lentää sittenkin!)

"When we did not know how the bumble-bee flew, was that an adequate ground for positing god as the answer, or was it instead cause for further scientific investigation aimed at finding out the natural explanation?"
(Richard Carrier, "Are the Odds Against the Origin of Life Too Great to Accept?")

On hyvin tavallista että kreationistit viittaavat tilastotieteeltä haiskahtaviin termeihin kun he yrittävät osoittaa että elämän syntymisen mahdollisuudet ovat niin pienet, että se olisi mahdotonta. Tällä asialla ovat olleet perinteiset YEC -kreationisti Henry Morris termodynamiikka -argumentaatioissaan, jolloin asiaa on perusteltu fysiikalla. Myöhemmin sellaiset kuin William Dembski, joka käsitteli asiaa abstraktina, matemaattisella kielellä lähestyttynä CSI -informaationa.

Olennainen osa tätä argumentaatiota on se, että tästä epätiedosta tehdään omituinen epälogiikka jossa tämä johtaisi Jumalan olemassaoloon. Että vaadittaisiin Luoja koska esimerkiksi termodynamiikka ei onnistu. Tämä on tietysti jo itsessään aukkojen Jumala -argumentaatiovirhe, eikä sitä siksi tarvitse ottaa vakavasti ollenkaan. Se, että emme tiedä miten jokin voisi syntyä jotain ei tarkoita että tietäisimme sen syntytavan.
1: Asiasta esiintyy jopa agnostisena esiintyviä versioita. Siinä esitetään että ei väitetä että Jumala on todistettu tällä tietämättömyydellä. Sen sijaan argumentti esittää vain että aukko on tosi ja ateismi on siksi mahdotonta. Et voi uskoa pelkkiin luonnonlakeihin vaan on otettava lisäksi muuta. Tässä on kuitenkin takana selvästi sellainen asenne, että lähtökohtaoa on, että Jumala on tai ei ole (olemassaolo on kaksijakoinen "kyllä tai ei"). Ja ateisti ei saa olla. Ja tästä saa vetää omat johtopäätökset ja se että asiaa ei sanota ääneen on agnostismia. Noin yleisesti ottaen tämänlainen vituttaa agnostikkoja joista uskonto ja ateismi ovat molemmat suunnilleen yhtä huonosti perusteltuja. (Asian lähestyminen negatiivisesti on kiva tapa. Kääntäkööt optimistiseksi ne joiden mielentilaan se sopii.) Syyksi kelpaa esimerkiksi se, että epätodennäköinen ja mahdoton sekoittuvat ; Tosiasiassa naturalistista selitystä ei kumota. Joten ratkaisussa tehtävä tiedollinen argumentti vaatii sen, että vertaillaan kahta selitystä. Ja se, jonka selitys on todennäköisempi -oli se sitten miten epätodennäköinen tahansa- on tosi. Tässäkin naturalistikriitikko itse asiassa pelaa piilokorttipeliä. On yksinkertaisesti tiedettävä millä todennäköisyydellä Jumala on olemassa JA millä todennäköisyydellä Jumala on sellainen että se SEKÄ voi ETTÄ haluaa tehdä elämää. Vasta tätä kautta voidaan arvioida todennäköisyystaso, se kumpi selityksistä on parempi (mikä mahdollisesti hyvinkin epätodennäköisistä vaihtoehdoista on todennäköisempi, eli tiedollisesti perustellumpi, paremmin perusteltu uskomus).

Näkemys ei ole aina ollut huono. Esimerkiksi virtausfysiikassa merkittäviä tuloksia tehnyt Pierre Lecompte du Nouy laski "human destiny" -kirjassaan vuonna 1947, että elämän synnyn todennäköisyys on 1:10²⁴³. Hän laski kuinka todennäköisesti keskimääräinen molekyyli syntyisi sattumalta.

Tämän argumentin on sittemmin kumonnut esimerkiksi Prigoginen nobeltulokset termodynamiikassa ; Ne muuttivat tiedettä jonka avulla tulokset oli lasketut, näin laskelmasta tuli tieteellisesti vanhentunut. Sekä tietysti se, että kukaan ei väitä että molekyyli syntyisi itsestään - niissä on takana evoluutiota. Siksi luonnonvoimien unohtaminen ja asian lähestyminen pelkästään sattuman kautta on ison luokan virhe.

Laskelmissa on tyypillisesti tehty se virhe, että siinä ignoroidaan todellisuuden kontingentti luonne. Eli ei lasketa mahdollisista tilanteista, vaan tuijotetaan pelkästään toteutunutta tilaa. Tästä virheestä kenties arkijärjellä käsitettävimmässä - pseudokohtelias muoto kuvauksesta "virheen karkeimmassa muodossa" - on tehnyt luultavasti Dean Overman kirjassaan "A Case Against Accident and Self-Organization". Hän vertasi
biogeneesin todennäköisyyttä Shakespearen sonetteihin. Hänen käyttämällään laskutavalla hän sai tuloksen jossa Shakespearen sonetin syntymahdollisuus oli 1:10⁵³⁶ Valitettavasti hän käytti laskelmassa yhtä tiettyä sonettia ja laski kuinka todennäköisesti juuri tämä tietty sonetti syntyi. Kuitenkin hänen tulisi laskelma tehdäkseen voida laskea kaikki mahdolliset sonetit. Niiden määrä on tietysti moninkertainen. Ilman että kaikki vaihtoehdot on otettu lukuun, ei saada oikeaa arviota. Sama ongelma tulee vastaan hänen elämän epätodennäköisyydenkin kanssa. Hän olettaa juuri tietyn ja yhdenlaisen elämän.
1: Logiikkavirhe voi tuntua abstraktilta. Mutta lottokansana suomalainen osaa kuitenkin tietää tämän argumentin onttouden. Lottorivin mahdollisuus on hirvittävän epätodennäköinen. Koska lottorivi voi syntyä monellakin eri tavalla. Jos lottoarvonnan jälkeen katsotaan toteutunutta riviä ja saadaan epätodennäköinen tulos, rivi jonka syntyminen olisi sattumalta todella epätodennäköistä, ja tästä pääteltäisiin että lottorivi on virallisen valvojan manipuloima, ei arvioijaa otettaisi kovin vakavasti.

Tuloksia lasketaan joko olettamalla ensimmäinen eliö jonkinlaiseksi (lasketaan vaikka 100 merkin mittainen proteiini). Tai sitten lasketaan tapahtuma jostain olemassaolevasta. Näissä kohdataan usein "bakteeriongelma" ; Me kenties pidämme bakteereita yksinkertaisina, mutta niidenkin takana on valtava evoluutiohistoria. Se peittää alleen sen, mitä eliöt ovat olleet aluksi, kun ne ovat syntyneet. Ne voivat olla nyt hyvinkin erilaisia.

Usein näitä yhdistetään ja laskelmassa on todellinen proteiinikoneisto, jolle oletetaan syntytapa (otetaan vain yksi, ei kaikkia syntytapoja) joilla juuri tämä (eikä muita) saadaan syntymään täysin sattumalta. Yhdistettynä siihen että todennäköisyys lasketaan pelkän sattumaltamuotoutumisen kanssa on tulos tietysti sellainen että sitä ei voi ottaa ollenkaan vakavasti. Tämä muistuttaa siitä että pelkkä lukujen laskeminen ja eksponenttinumeroiden saaminen ei ole tiedettä. Ei vaikka abstraktiota kutsuisi paperilla "proteiiniksi". Jos aito syntytapavaihtoehtoisto ei osukaan kohdalle, laskelma on arvoton. Laskelmien on oltava todellisia.

Voisin jatkaa aiheesta pidempäänkin, mutta en viitsi. Sillä asiasta on jauhettu internetissä paljon ja argumentteja ei ole vaikeaa löytää. Esimerkiksi Richard Carrier kirjoittaa (viitteistetysti) aiheesta otsikolla "Are the Odds Against the Origin of Life Too Great to Accept?" Sen lukemisen pitäisi riittää enemmistölle - tai hän ainakin selittää jutut mielekkäämmin kuin itse osaisin sepustaa.

Hänen juttunsa loppupuolelta löytyy kuitenkin mielenkiintoinen argumentti, jonka julkeasti käännän. Hän esittää että elämän epätodennäköisyyden kohdalla on aina sama ongelma ; Sen tekemiseksi täytyy tietää minkälainen ensimmäinen elävä olento oli. Joku voi yrittää laskea nykytiedon mukaan, mutta tämä kertoo enemmän nykyteorioiden vaiheesta. Kun lopullista ratkaisua ei ole, on nykytiedon mukaan valittu yksinkertaisinkin eliö vain arvaus. Laskelmassa kun ei lasketa yksinkertaisimman eliön syntyä, vaan yksinkertaisimman ihmisen tällä hetkellä olevan eliön synty. - Tässä tiede kehittyy ja arviot tietysti yksinkertaistuvat. Hyvä esimerkki tästä onkin du Nouyn argumentaation jääminen vakavasti otettavasta laskelmasta tieteenhistorian kuriositeetiksi.

Tästä päädytäänkin siihen että elämän syntyä ajavat tutkimukset ovat samalla tutkimuksia siitä miten yksinkertaista ja todennäköistä elämä voi olla. Tosiasiassa teoria jolla elämän synty selitetään tuleekin siksi olemaan se teoria, joka generoi eliöitä suhteellisen helposti. Teoria joka saa pienimmän epätodennäköisyyden elämän synnyttämiseen, on paras selitys. Tällä hetkellä naturalistinen elämän synnyn tutkimus tekee työtä ja selvittää asiaa.

Kreationistit taas tekevät laskelmia jotka parhaimmillaankin selittävät sitä, miten tällä hetkellä elämän synnyn parhaat selitykset ovat kesken. Tämä ei liene yllätys kenellekään asiaa tutkivalle naturalistille, koska heillä on tutkimusohjelmia joilla he haluavat selvittää em. asiaa. Jos asia olisi jo ratkaistu, ei sen työläs ja monisyinen etsiminen nykymalliin olisi järkevää ; Sen sijaan olisi jonkinlainen paradigmamallinen yksi selitys jateoria, jonka yksityiskohtien tarkistamista tutkimus lähinnä olisi. Nykytilan puutteellisuus on jotain josta kaikki ovat yksimielisiä. Se, onko tämä samaa kuin luonnontieteellisen selityksen mahdottomuus, onkin sitten aivan toinen asia.
1: Ongelmana on tavallaan "vielä keksimättömien hypoteesien käsittely" joka vaaditaan sille että luonnontieteellinen selitys voidaan eliminoida mahdottomaksi. Tämä liittyy olennaisesti Dembskin CSI -informaatioon. Näkemystä kun on puolustettu siten, että CSI -konsepti olisi falsifioitavissa ja kumottavissa siten että näyttää että jokin luonnollinen prosessi synnyttää CSI -informaatiota. Kuitenkin tämä johtaa siihen että jos CSI:tä havaitaan biologisen suunnittelun alueella, niin mietintä siirtyisikin siihen että onko tämä luonnon Suunnitelmallisuutta vai kertooko se siitä että käytetty mittaristo on väärä. Koska CSI -informaatiossa olennaisessa osassa on eliminatiifinen filtteri, jossa sattuman lisäksi kaikki mahdolliset (myös vielä keksimättömät) hypoteesit eliminoidaan, eikä tätä voida tehdä, analyysi jää aina kesken. Tämä johtaa kummalliseen tilanteeseen, jossa CSI -filtterin antama tulos on analysoitava. Ja analyysiin tarvitaan juuri se tieto, jonka CSI -filtterin pitäisi ratkaista. Tämä osoittaakin että järjestelmä on enemmänkin sitä, että jokin asia oletetaan Suunnitelluksi ja sitten tätä oletusta pidetään johtopäätöksenä. Syntyy koherentti tulkinta joka on valitettavasti kehäpäätelmä (Ja kaikki kehäpäättelyt ovat koherentteja.)

Kreationistit ovat tässä pelissä heikoilla koska he eivät etsi parempia selityksiä. Sen sijaan he heittävät hanskat tiskiin, sanovat pelkästään "mahdotonta ja mysteeri". Ja siihen loppuu se tutkimus. Tätä kautta kreationismi on tutkimuksenkieltoa, elämän synnyn selvittämisen estämistä. Se on sitä että asiaan ei edes haluta ratkaisua. Tätä kautta kreationisteilla ei olekaan tutkimusohjelmaa aiheesta. He vain kiistävät koko tutkimusohjelmien mielekkyyden "koska Jumala".

---

Kirjoittajasta elämän synty naturalistisesti on nykytiedon pohjalta mahdollinen. Kreationistit ovat sen sijaan yleisesti ottaen aivan mahdottomia.

Tämän jutun lukeminen voi johtaa indoktrinoitumiseen.

Kreationistit ovat olleet huolissaan siitä että evoluutioteorian opettaminen on homoseksuaaliseen agendaan indoktrinoimista. (Varoitus teksti on itsessään jotain, jota ei pidä lukea siinä vaiheessa kun on juomassa kahvia.)

Argumentin ytimen mukaan opetus on indoktrinoimisväline ; "the best way to transform societies and change the way people traditionally think is by indoctrinating children from the earliest stages of education." Tässä ei tietysti puhuta pyhäkouluista, joka olisi asiaankuuluva huomio, vaan sen sijaan evoluutionopetusta jota pidetään jumalattomana. Asian varmistaa natsikortti jossa muistutetaan miten epädemokraattista on opettaa kyseistä teoriaa ylipäätään ; "In the last century, this methodology was effectively employed by those who held the atheistic ideologies of Nazism in Germany and Communism in countries such as the Soviet Union, where the state assumed total control of the educational system - even to the extent of turning children against parents. Of course, both of these worldviews fully embraced Darwinian evolution as a way to justify their actions and nullify the beliefs of their largely Christian populations." Evoluutio on ideologinen ase, jolla hylätään maan uskonnollinen perusta ja tätä kautta hylätään vanhempien oikeus kouluttaa, ja samalla hylätään maan kulttuuri ohittamalla ihmisten rakkaina pitämät näkemykset ; "the adoption of evolution in our schools has paved the way for the introduction of the gay agenda. Those pushing it understand that nothing will more thoroughly and quickly undermine the traditional biblical foundations of our country than the normalization of homosexuality among our nation's school children, regardless of their parents' beliefs.". Ja kun tekstissä huolestutaan siitä miten evoluutiossa myydään homomyönteistä ideologiaa "under the banner of "tolerance" or "equal rights"" herättää tietysti myötähäpeää jokaiselle joka on kuullut sanat "Intelligent" ja "Design" yhdessä.

Sitten on kuitenkin otettava esiin Ilkka Niiniluoto. Hän nimittäin 1980 -luvulla varoitteli sekoittamasta evoluutioteoriaa ja evolutionismia keskenään. Hänen mukaansa kreationistit eivät yleensä erota evoluutioteorian kannattajaa ja hänen uskomustaan toisistaan, jolloin evoluutioteoria ja evolutionismi sekoittuvat. Näin evoluutiokritiikki ei osu teoriaan vaan on evoluutioteorian kannalta olkiukkomainen. Tämä ajatuksen ja puhujan sekaantuminen onkin vakava virhe, enkä siksi minäkään saa sitä tehdä.

Tästä päästäänkin sujuvasti evolutionismiin. Tämä on sosiologinen kompleksi, jonka liitos evoluutioteoriaan on itse asiassa yllättävän löyhä. Moni evolutionisti osaa tietysti evoluutioteorian hyvin, mutta moni on enemmänkin kreationisteja vastaan kuin keskittynyt opettelemaan evoluutioteorian sisällön. Näin he kannattavat jotain jolla on enemmänkin mielikuva "tieteen kannattamasta teoriasta" ja he katsovat boostaavansa ja kannattavansa tätä vaikka eivät tarkalleen ottaen tiedäkään mitä kaikkea se pitää sisällään. Näin evolutionismissa on mukana jotain jota voisi sanoa "aidoiksi skeptikoiksi" että "pseudoskeptikoiksi". (Heittomerkit ovat olennaiset ja paikalla siksi että kyseessä ei ole aito skeptismi ja pseudoskeptismi vaan vain niitä kovasti muistuttavat ilmiöt.)

Evolutionismia tarkastellen on selvää että kyseessä on liikehdintä jossa on rypäytyneenä monia ajatuksia jotka eivät suoraan teoriapohjalta linkity evoluutioteoriaan. Näistä muutaman mainitakseni mukana ovat esimerkiksi homoseksuaalien oikeuksien ajaminen, liberalismi, abortin kannattaminen.

Syy, miksi tämä rypäytyminen on tapahtunut on miltei ilmiselvä. Lähes kaikki evolutionistien mielipiteet ja aiheet on uskonnollistettu. Niitä yhdistää se, että kreationistit vastustavat niitä kaikkia ja vahvasti. Henkenä on se, että jos olet näitä asioita vastaan, et ole kristitty. Tämä johtaa hyljeksyntään ihmisenä - joka näkyy vahviten kreationistien suosimassa (tappo)uhkailussa, mutta joka ei yleensä esiinny näin radikaalisti, vaan on enemmänkin ignoraatiota ja seurasta ajamista. Tämä johtaa tietysti "vastarintameininkiin". Näin evolutionismin sosiologinen sisältö syntyy siten kuten se tämänlaisissa tilanteissa syntyy, vastaankirjoittamisen periaatteella. Tämä ilmiö johtaa näkemysten polarisoitumiseen.

On hyvä huomata, että vastaankirjoittamisen periaatteessa voimanlähteenä on nimen omaan se, että näkemykset on uskonnollistettu. Konservatiivi-kreationistien valtapeli on USA:ssa niin vahva, että siellä kerettiläisyyskortti viuhahtaa ja sillä on siellä suunnaton poliittinenkin valta. Näin aiheet on omittu siten että keskusteluja käydään uskovaisten ehdoilla. Ja ehto on yhtä dikotominen kuin uskovaisten maailmankuvakin. Eli joko puolella tai vastaan. Kun muuta ei sallita, niin on selvää että näkemys polarisoituu, koska vaihtoehtona olisi erimielisyyden totaalinen vaientaminen - joka on sekin toki kreationistien mieleen, kuten esimerkiksi jo "Wedge dokumentin" kaltaisten suunnitelmien esiintuominen todistaa, mutta siihen heilläkään ei ole riittävästi valtaa.

Näin ollen uskallankin sanoa että uskovaisten indoktrinaatio ja käännytysinto on varmasti johtanut siihen että evolutionismi tarkoittaa homomyönteisen agendan suoltamista.

Evoluutioteorian oma suhde homoseksuaalisuuteen on tietysti mielenkiintoinen. Esimerkiksi Matt Ridley on käsitellyt sitä miten homoseksuaalisuus on synnynnäistä. Tälle on paljon hyviä argumentteja, eikä juuri kukaan evoluutioteoriaa aidosti ymmärtävä voikaan väittää -kuten alkuun laittamassani linkissä on- että "Of course, in a purely evolutionary world, homosexuals would naturally be bred out of existence." Syynä on esimerkiksi se, että vaikka homoseksuaali ei itse lisäänny, sukulaisvalinnan eliminoiminen ei onnistu pelkästään sillä että ei tuota jälkeläisiä. Samoin unohdetaan se, että evoluutio ei ole täysin karsinut esimerkiksi vammaisuutta. Evoluutioteoriahan ei suinkaan väitä että maailma olisi kaikilta osin adaptiivinen ja virheetön - päin vastoin, asioissa voi olla lokaali optimi, ei täydellinen vaan vain kohtuu kelpo ratkaisu, jolla voi olla sivutuotteena jotain ongelmia. Näin voi syntyä sellaisia piirteitä kuin perhosen lentäminen liekkiin.
1: Ilmiön pitäisi olla uskovaisille tuttu, sillä he kovasti vastustavat Dawkinsia joka väittää että uskonto on juuri tämänlainen perhosen liekkiin lentämisen kaltainen ominaisuus, joka on itsessään haitallinen ; Hänestä hyöty on vanhemmille kuuliaisuudessa, Jumalalle kuuliaisuus on samanlaista mutta haittaava piirre. Eihän ketään voi kritisoida jos ei tunne hänen argumenttejaan. Eihän?

Tämä kuitenkin tarkoittaa vain sitä että homoseksuaalisuus on synnynnäistä eikä opetettua. Ridleykin muistuttaa että is-ought -ongelmasta ei pidä vetää liian pitkällisiä johtopäätöksiä. Homoseksuaalisuuden synnynnäisyys ei tarkoita samaa kuin sen eettinen hyvyys.

Moni kuitenkin hyppää tähän "luonnollista=oikein" -perusteluun. Syy ei ole evoluutioteoriassa, vaan homoseksuaalisuuden ilmenemisen sosiologiassa ; Homoseksuaaleja vastustetaan siksi että se on opittu ja synnynnäinen. (Mikä on perusteluna vähintään outo, jossa itse asiassa tehdään is-ought loikka siinäkin. Minä opin ajamaan polkupyörällä, vanhempani indoktrinoivat minut kannattamaan tämänlaisia liikuntamuotoja eikä polkupyörällä ajamista ole tämän eisynnynnäisyyden ja "luonnottomuuden" vuoksi kielletty.) Kun ihminen oppii että tämä oikeutusvetoomuksen takana oleva tosiasiaväite on väärin, he helposti olettavat koko argumentin eettisen sisällön olevan yhtä väärin. (Eivätkä tajua että väitteen esittäjät ovat mahdollisesti paitsi vääriä tosiasioita esittäviä myös logiikaltaan idiootteja.)

Ja kun "joko puolella tai vastaan" -henki on värittänyt koko keskustelukentän, ei ihmiselle itse asiassa jää tilaa tämän ulkopuolelle. Jos hän ei ole laatikossa, joku ystävällinen "huolestunut kreationisti" kyllä laittaa karanneen lampaan laatikkoon ja muistuttaa että kunnon kristitty on joko tätä mieltä tai ajaa ateistien asiaa, on joko puolella tai vastaan. Ja jos ei myönny niin kohdellaan kuin olisi vastaan.

Homoseksuaalisuuden uskonnollistaminen johtaa siihen että homoseksuaalisuuden synnynnäisyyttä kannattava joutuu väistämättä vastaankirjoittamisen tilanteeseen. Silloin ei ole muuta vaihtoehtoa kuin se, että syntyy vastaankirjoittamisen periaatteella vastustava sosiologinen järjestelmä.

Tilanne on tietysti varsin koominen. Mitä kovemmin ja valtaakäyttävämmin uskonnollis-konservatiivinen arvojuntta toimii, eli mitä kovemmin se uskonnollistaa eri aiheita ja toitottaa miten uskonto on keskeinen päätäntäasia ja merkittävä ja arvokas mielipide ties missä, niin sitä enemmän he kohtaavat vastustamista. He huomaavat tämän vallankäytön, mutta eivät tajua mistä se johtuu. Näin he päätyvät pahentamaan tilannetta entisestään ; He toimivat juuri kuten diktaattori, joka huomaa että kansa nurisee ja päätyy tätä kautta lisäämään kontrollia ja lakeja. Tulee liikkumiskieltoa, vallankumousryhmien valvontaa, vakoilua, poliisien lisäämistä, erimielisten vangitsemista ja muita vallankäyttökeinoja. Jotka kuitenkin itse asiassa lisäävät sitä vihaa jota diktaattoria vastaan tunnetaan. Näin vallankumous tulee väistämättömäksi juuri sen takia että sitä on haluttu kontrolloida.

En voi sanoa konservatiivi-kreationisteille muuta kuin että "Onneksi olkoon!" ja "siten makaa kuin petaa!" sekä aiheen vuoksi asiaankuuluvan homovitsin "minkä taakseen jättää, sen perseestään löytää".

Sillä USA:n uskovaisten valtapelin voimakkuuden näkyy esimerkiksi siinä minkälaisessa asemassa iskulause "One Nation Under God" on. Uskovainen konservatiivioikeisto on yksinkertaisesti määritellyt omista arvoistaan kaikille pakollisia arvoja, jossa ateisti ei voi olla kansanystävä tai "aito patriootti". Tämä demokratian väärinymmärrys, jossa massan tahdolle ei nähdä mitään variaation tilaa (yrittäminenkin johtaa siihen, että syytetään siitä miten vähemmistö tekee omille arvoilleen tilaa epädemokraattisesti enemmistöstä välittämättä) on valtava totalitarisointikoneisto, joka ilmenee suomessakin lähes sellaisenaan juuri homoseksuaalikysymyksessä. ; Jakauman sijasta otetaan keskiarvo ja tätä kutsutaan Kansan Tahdoksi ja sillä sitten mennään.

Jälkiviisaasti voisin jopa huomauttaa, että sitä vallantahtoa ei ehkä olisi kannattanut toteuttaa niin että se tunkee sormiaan joka paikkaan. Sillä ihmisillä on mielipiteitä, ja mitä useammassa paikassa vastaankirjoittamiseen pakottaminen on, sitä useammin ihmiset törmäävät siihen. Jos uskonnon linkittäminen suoralta kädeltä ainoaksi tärkeäksi teemaksi asian kohdalla, sitä useammin joku on erimielinen ja saa vastustusta ja kokee tämän pahana ja voi suivaantua koko ideologiaa kohtaan. Jos tilanne on se, että vain sen vuoksi että jokin uskonto määrittää asian X synniksi, päädytään siihen että muut eivät voi käsitellä X:ää enää mitään muuta kautta, vaan kysymys on aina siitä uskonnosta jonka mielestä X on syntiä ja koko X -keskustelu on joko tämän uskonnon puolella olemista tai sitä vastaan olemista, on selvää että synnytetään vastarintaa uskontoa kohtaan. Mielipiteet pakkopolarisoidaan asian X kohdalla. Ja mitä useampi "X" uskonnolla on mukana, sitä useammin ihminen huomaa miten uskonto on väärässä. Tästä seuraa asioita, ja tämän pitäisi olla jokaiselle täysjärkiselle (oppimattomallekin) ihmiselle ilmiselvää.

Ja jos vastarinta saa riittävästi inertiaa, ei enää mikään lepyttely auta. - Aiemman esimerkin diktaattorinkin olisi aivan turha pyydellä anteeksi vasta siinä vaiheessa kun vihaiset kyläläiset ovat talikkoineen kolkuttelemassa ovia ja henkivartioiden päitä. Uskoisin että kreationistien anteeksipyynnön ja totaalinen tapojen ja heidän kylvämänsä asenneilmapiirin korjaamisen aika olisi suunnilleen nyt. Ellei aiemmin.

Hengellisyyden kokoinen aukko

Näkemys ihmisen uskonnollisesta perusluonteesta on yleinen ; Näkemystä ovat kannattaneet esimerkiksi Hegel, Kierkegaard, Tillich ja Maslow. Asiaan viitataan usein sanaparilla Homo religiosus. Näkemyksen ydin on siinä, että ihminen tarvitsee itsensä ja roolinsa määrittelemiseksi itsensä ulkopuolisen, transsendentin, tahon. Näin ihminen toteuttaa olemassaoloaan ikään kuin Jumalan määritelmän kautta tai sitten Jumalan oikeuttamana. Jumalalle ollaan joko kuuliaisia tai sitten Jumala antaa meille merkityksen ja vapauttaa meidät maailmaan.

Esimerkiksi Tillichin mielestä ihmisen perushuoli on merkityksettömyyden tunne. Tästä angstista selvitään hengellisyydellä. Frommin mielestä Jumalaa tarvitaan arvoihin, ilman niitä ihminen on egoisti. Maslown mielestä Jumala on yksi itsensä toteuttamisen muoto ja edustaa täten taiteen ohella hyvin korkeaa porrasta tarvehierarkiassa. Näistä päästään tietysti myös fundamentalistien arvotyhjiöargumentaatioon. Ateisti on merkityksetön, onneton ja tunteeton. (Ja itkisi itsensä uneet jos hän kykenisi kokemaan.)

Ylläoleva argumentaatio näyttää olevan uskovaisille hyvinkin vakuuttavaa. Heidän mukaansa uskonto edustaa rakentavaa, se antaa kaiken ylläolevan. Ja siksi uskonnosta luopuminen tarkoittaisi kaikesta tästä luopumista.

Siinä on vain yksi ongelma ; Ateistit eivät näytä samastuvan selityksen kanssa. Heillä ei ole mitään jumalaikävää, eivätkä he luovu arvomaailmasta ja muutu egoistisiksi. Tämän selittämiseksi näyttääkin olevan tarpeen vaihtoehtoinen selitys. Se on se, että arvomaailma ja itsensä tärkeäksi ja merkitykselliseksi kokeminen on ihmiselle lajityypillistä käyttäytymistä. Ateisteilla on arvot, ja he kokevat asiat tärkeiksi. Heillä ei ole mitään nihilististä arvotyhjiötä.

Omalla kohdallani uskonnosta luopuminen oli mielenkiintoista, koska uskovaisena koin että minulla oli hengellinen perustarve. Kääntymisen aikoihin minulla oli jonkinlainen kriisi asian kanssa, esimerkiksi armeijassa esitin että olin kateellinen uskovaisille koska heillä on usko, jota taas uskoin tarvittavan täysonnelliseen elämään. Itse en siihen (uskoon enkä onnelliseen elämään) silloin vain kyennyt vaikka halusin - ja jos onnistuin edes rippusen siihen suuntaan, mukaan tulivat välittömästi myös suisidaaliset halut.

Nykyisin en kykene edes samastumaan siihen tunteeseen että uskonto voisi oikeasti tuoda elämään yhtään mitään. Kokemus on omaa menneisyyttä, mutta en kykene ymmärtämään sitä. Se tuntuu oudolta ja kummalliselta. Siltä, että jos toimisi se mitä silloin uskoin, niin pitäisi olla monen asian eri tavalla. Ja että kun ne eivät ole, katoaa pohja koko yleistykseltä.

Siksi en koe muuta kuin suisidaalisia haluja ajatellessani hengellisyyden haikailua. Koenkin nykyään että uskonnosta luopuminen on itse asiassa parantanut elämänlaatuani enemmän kuin kenties mikään ikinä koskaan missään. Enää en ole epäonnistumisesta ja syntisyydestä pettynyt ja tätä kautta epätäydellisyydestä masentunut, josta tsemppaan itseäni väkinäisesti vedoten halpamaisiin haluihin ja toiveisiin ikuisesta elämästä ja paratiisista, jota koristan erinomaisuuden ja egoismin sävyillä joissa hoen sitä että vaikka kaikki ovat syntisiä, kaikki eivät kuitenkaan ole pelastettuja. ; Luultavasti nykyinen ajatusmallini on aivan yhtä uskovaisten ajatuksiin sopiva kuin uskovaisten homo religiosus -sepustukset ateisteihin.Uskallankin sanoa, että jos ateistit ajattelisivat ja kokisivat todella sellaisella tavalla mitä uskovat väittävät, he eivät enää olisi ateisteja. Ja samoin jos uskovaisten tunne -elämä olisi samanlaista kuin uskonnoton ne kokee, he olisivat välittömästi ateistikäännynnäisiä. Luultavasti syynä on se, että ihminen tekee itsereflektion kautta liian pitkälle vietyjä johtopäätöksiä ; Omat ennakkoluulot saadaan oman tunnemaailman tutkiskelusta - ja sitten ajatellaan että nämä ennakkoluulot kertovat "niiden muiden" ajattelusta. Subjektiivisesta tulee ennakkoluuloja ja näistä tehdään pseudotieteellisellä psykologismilla syytteitä joita esitetään kuin ne olisivat jokin kuvaus ihmisluonnosta. Subjektiivisesta tehdään tällöin objektiivista. (Esimerkiksi Kierkegaard oli läpeensä subjektiivisen filosofian tekijä. Häntä kuitenkin usein käytetään kuin hän olisi esittänyt asioita objektiivisesti. Tämä ei suoraan sanoen ole Kierkegaardin vika, mutta kertoo kaiken olennaisen keskimääräisen uskontokeskusteluun osallistuvan uskovaisen prosessointikyvystä.)

Tämä on hyvä näkemys, koska se ratkaisee havaitsemamme käyttäytymistoiminnat ; Kenties ihminen onkin pohjimmiltaan elämänhaluinen veikko - evoluutioteorian kautta tämä lieneekin ihan kannattavaa elämisen ja lisääntymisen kannalta. Nimittäin jos ihmisellä on luontainen moraali, kuten esimerkiksi Frans de Waal uskoo. Tällöin uskonto ei suinkaan anna arvoja ja merkitystä, vaan vetoaa jo olemassaolevaan arvoihin ja merkityksiin. Hengellisyysargumentaatio tulee siitä että uskovainen ihminen ottaa omat subjektiiviset tunteensa ja objektisoi ne. Tässä näkemyksessä on ilmiselvää, että uskonnottomilla, esimerkiksi ateisteilla, on merkityksentunteita. He esimerkiksi kokevat vihastuksen tunteita, kun heitä käydään ärsyttämään esimerkiksi inhottavalla julistusniuhottamisella joka yrittää väittää että uskonnoton elämä on paitsi onnetonta paskaa, myös moraalitonta onnetonta paskaa.

Jos meillä on luontainen elämäntahto, on selvää että homo religiosus onkin vain valtapelillisesti uudelleenmääritellyt tunteet ja määrittänyt syyseuraussuhteet nurinpäin, väittäen itseään syyksi eikä seuraukseksi. Näin on itse asiassa tapahtunut uskonnollistaminen, jonka kuvaamisesta Cristopher Hitchens on tullut tutuksi. Hänen mukaansahan "religion poisons everything", ja vaikka aihe olisi mahdollisesti ihan uskontoneutraali, esimerkiksi lääketieteellinen aborttikysymys, et voi ottaa kantaa kyseiseen aiheeseen ilman että joudut ottamaan kantaa uskontoon. Ei siksi että abortti olisi uskontokysymys, vaan siksi että aborttikysymys on uskonnollistettu. Uskovaiset ovat määritelleet aborttikysymyksen Pyhäksi Tabuksi, johon ei saa ottaa kantaa ilman että uskovaisuus tunkee valtapeleineen ja kontrollinhaluineen mukaan kuvioihin.

Kontrollissa on kysymys vallasta. Suosio on antanut mahdin määrittää asiat. Tästä vallasta ei haluta luopua. Ja kätevä keino on määritellä vastapuoli hävinneeksi. Kun rakennetaan demonisointikone, jossa vastapuolesta tehdään mielikuva kuvottavasta ja puutteellisesta ali-ihmisestä, vallanpito jatkossakin varmistuu. Ja tämä ei ole pelkkä syytös. Tämä itse asiassa voidaan näyttää. Asia näkyy yleisessä reagoinnissa.

Jos uskonnoton (kuten ateisti) on vihainen ja ärsyyntyy, syynä on "arka paikka". Uskovainen ihmettelee että jos Jumala antaa hänelle luvan olla häiriköivä käännyttäjä, niin miksi toinen loukkaantuu siitä. Uskonnottomilla asia on arvoton, joten he eivät saisi puhua omasta näkemyksestään. - Valitettavasti tämän hyväksyminen vaatisi sen, että nielisi uskovaisten homo religiosus -puheet ja arvotyhjiön, mihin suostumattomuudesta se suuttumus yleensä on vastareaktiona. Tästä päästään siihen, miten Homo religiosus -keskustelumoottori onkin itse asiassa lähinnä "kruuna me voitamme - klaava sinä häviät" -rakenne;
1: Jos uskonnoton on hiljaa, se tarkoittaa että uskontokysymys on hänelle turha. Tämän uskova kokee siten että uskonnoton elää arvotyhjiössä. Eikä mieti elämän suuria kysymyksiä eikä siksi kykene syvällisten asioiden pohdintaan. Uskonnottomuus näyttäytyy onnettomana typerien ignoranttien tyyppejen laiskana maailmankuvana. Jonain joka on hedonismia ja jossa millään ei oikeastaan ole mitään väliä.
2: Jos niihin vastataan, on ateisti provokatiivinen ja tämä kertoo että hänellä on jokin asia jonka hän kokee tärkeäksi. Siksi hänellä on jonkinlainen tarkoituksenhaun ydin, eli hän on homo religiosus jonka jumalaikävä on arka paikka. Tästä päädytään siihen miten uskonnoton itse asiassa jollain tasolla uskoo, joko epämääräiseen jumaluuteen tai sitten peräti tietää sydämessään itse Jeesuksen olevan totta.

Näin onkin selvää että uskovaiset määrittelevät ihmisluonteen eivätkä kuvaa sitä. Ei ole keinoa jolla tästä syytteestä voisi selvitä. Valitettavasti tämänlainen rakenne ei vain kerro siitä että takana olisi jokin erityisen koherentti ja ilmiselvä ajatusrakenne. Vaan se, että kyseessä on epäreilusti rakennettu pelikenttä. Jo tämänlaisen rakenteen löytämisen pitäisi riittää siihen että koko ajatusrakenne heitetään roskiin.

Toisin sanoen, siinä missä ihmisen luontainen käyttäytyminen ei ole vaikeuksissa, homo religiosus itse asiassa on ; Luontainen etiikka on käytännön toiminnan kuvaamisessa olennaisesti parempi kuin homo religiosus -selitys, koska se selittää sen miksi ateistit eivät ala murhaamaan, tappamaan ja silpomaan ketään vaikka uskovaiset selittävätkin että uskonnottomuus vie juuri tälläiseen. Jos et usko, tapat pupuja, väittää uskova. Ja kun maailma ei tottele, hän olettaa että maailmassa on virhe - uskonnoton ei olekaan aito uskonnoton. Ja tämän uskova tietää koska hänellä on kyky tietää ja kokea syvällisesti tasolla joka ylittäisi sarjakuvissa esiintyvän ajatustenluvunkin ; Uskova joka väittää että uskonnottomalla olisi jumalaikävä on itse asiassa valtaakäyttäjä joka väittää tietävänsä mitä toinen ajattelee. Ja jos toinen ei myönnä ajattelevansa kuten sanotaan, niin hän tietää vielä enemmän; Toisen alitajuiset ajatukset.

Näin voidaan aivan suoraan sanoa, että täysivaltaisessa elämisessä ja onnellisuuskysymyksessäkin ei ole oikeasti kyse siitä että ihminen olisi uskonnollinen tai hengellinen. Vaan siitä että uskonto on vedonnut ihmisen luontaiseen onnellisuuteen ja täysivaltaisen elämän tavoitteluun ja on saanut suosiota ja valta -asemaa niin että koko onnellisuus ja täysvaltainen elämä on määritelty sen ehdoilla.

---

Tämä aihe voi itse asiassa tuntua pieneltä, mutta se on kenties suurin uskovaisten harjoittama erimielisyyden arvottomaksi tekemisen ja kontrollin väline suomessa. Tämä ei ole kenties yhtä hihhuloivaa kuin mitä fundamentalistit tekevät. Mutta tätä harjoittavatkin sitten likimain kaikki. Jos minä haluaisin korjata vain yhden asian nykyisessä uskontokeskustleussa, se olisi juuri tämä.

Lokkisota.

Helsingissä lokkien on havaittu olevan aika aggressiivisia. Tämä johti erityiseen lokkisotaan, jossa lokkien toimintaa yritetään rajoittaa. Syynä on esimerkiksi kaupunginjohtajhan provosoituminen lokkien ruuannappaushyökkäyksen kohteeksi joutumisesta. Birdlife ei pitänyt ajatuksesta. Sanomana on, että "Joidenkin ihmisten sietokyky luontoa kohtaan tuntuu nykypäivänä olevan hyvin pieni." Erityiseksi ongelmaksi on nähty se, että lokki sieppaa ruokaa kädestä. Tämä on vaikea asia, koska "Eniten kädestä sieppaamista harrastavat rauhoitetut nauru- ja kalalokit. Sen sijaan isommat, vain pesintäaikanaan rauhoitetut harmaa- ja merilokki eivät juuri sieppaile ruokaa."

Olen birdlifen kanssa samaa mieltä siitä, että "urbaanin ekoihmisen" luontosuhde on helposti ihmisen hallintaa korostava ; Sanomana on, että ihminen hallitsee luonnon, jolloin ihmisen rooli on suojella luontoa. Näin luonto ei edusta ihmiselle uhkaa vaan linnut ovat vain jotain, jota töllötetään. Aggressiivinen eläin on pelottava. Urbaani ihminen on tässä suhteessa hyvin arka pienellekin tilanteelle jossa luonto hallitsee ihmistä.

Kaupunkilokkien erityinen aggressiivisuus (ei vihaisuus) on kuitenkin myös opittua. Ne ovat sopeutuneet hyvin kaupunkiympäristöön. Ruuan nappaaminenkin on ovela keino saada ruokaa. Nappaavia lokkeja on myös paljon ; Tänään jouduin itsekin Helsingissä siihen tilanteeseen, että (kala)lokki yritti napata ruokaa kädestäni. Olin syömässä sitä itse.

Siinä vain tallustin miettien omiani ja haahuten puolitietoisesti, kun sitten jokin singahtaa päin. Kerkesin tosin reagoimaan automaattisesti ja refleksinomaisesti liikkeeseen ja päädyin linkoamaan lokin muualle. En suoranaisesti lyönyt lokkia turpaan, vaan enemmänkin torjuin sen liikesuunnassa sivusuuntaan ja väistin samalla pyörähtävän sivuaskeleen (tutta volta) verran niin, että lokki päätyi ikään kuin lentämään minun "ympäri ja läpi" niin että käsi lähinnä piti sen kurssissa. Sen sijaan että olisi tömähtänyt kuin seinään. (Tosin jos minulla olisi ollut kädessä rondel -tikari, olisin lävistänyt lokin siihen kuin vartaaseen.)

Päädyin vain sitten tapahtuneen jälkeen ihmettelemään että mitä tapahtui. Ja näkemäni mukaan lokki ihmetteli samaa. (Se ei näyttänyt loukkaantuneelta, jopa sen lento jatkui ilman maahantömähdystä.) Ja minä söin ruuan.

Ennen vain ymmärsin, että tämänlainen yllättäen tuntuva hyökkäily voi jo yllättävyytensä vuoksi pelottaa "mummoja, mammoja ja pukumiehiä" ja muita herkkiä. Nyt sisäistin asian. Kuitenkin samalla tuli vähän sellainen olo, että hyökkäilevä lokki ei ole niin kauhea asia verrattuna moneen muuhun asiaan joita elämässä tapahtuu.

(Vainoa!) Ne estää meitä tekemästä asioita joita emme osaa tehdä.

John Pieret nosti esiin uuden kirjan, josta löytyy - paitsi mielenkiintoisia viittausasioita kyseenalaiseen henkilöön - myös argumentti koskien uskontoa ja tiedettä. Asian sisältö selviää lainauksella ; "Richard Lewontin offers us two very interesting confessions regarding the relation between science and materialism: on the one hand, "It is not that the methods and institutions of science somehow compel us to accept a materialist explanation of the world, but on the contrary, that we are forced by adherence to materialist causes to create an apparatus of investigation that produces materialist explanations."" Taustalla on ajatus siitä, miten metodi rajoittaa. Kun meillä on metodi, päädymme metodinmukaisiin tuloksiin.

Larry Moran näyttää vastaavaa logiikkaa toisaalla. Siellä lainataan Humea ; "Hume famously remarked, "A miracle is a violation of the laws of Nature; and as a firm and unalterable experience has established those laws, the proof against a miracle, from the very nature of the fact, is as entire as any argument from experience can be." But we only know that the "experience" against miracles is "firm and unalterable" if we already know that all reports of miracles are false. And we only know that all reports of miracles are false if we already know that miracles never occur. Both naturalists and supernaturalists accept that it is a logical fallacy to argue in a circle, that you must not assume in your argument what your argument purports to show." Tässä korostetaan metodin vaikutusta ; Jos otetaan luonnolliset totuudet lähtökohdaksi, niin siitä poikkeavat näkemykset estetään. Ja jos otetaan yliluonnollinen mahdolliseksi, niin päätetään valmiiksi että ihmeitä tapahtuu. Kyseessä on petitio principii -rakenne.

Tämäntyyppiset tekstit ovat yleisiä. Niiden perusvaikeus on siinä, että epistemologia on pohjimmiltaan pakosti luokittelevaa tavalla jossa toisia asioita kielletään. Jos esimerkiksi tiedämme että jossain on kana, päädymme rajaamaan kielletyksi näkemyksen jossa "tässä kohden ei ole kanaa" on väärässä. Vastaavalla logiikalla voitaisiin moittia matematiikkaa siitä, että se hyväksyy vain matemaattiset totuudet ja siksi matemaatikot löytävät vain matemaattisia ratkaisuja. Asia on sinällään totta, mutta asiat nyt vain ovat näin. Matematikot ei kuitenkaan ole sortajia vaikka he luokittelevatkin eimatemaattiset ratkaisut kielletyiksi. Ja mikään akateeminen vapaus tai mielipiteenvapaus ei anna laskea laskuvirheitä matematiikankokeisiin ilman että tämä vaikuttaa arvosanaan. Ja kyseessä ei ole matematiikanopettajien kansainvälinen salaliitto vaikka tämä "ryhmäkurista poikkeaminen" johtaakin aina ja kaikkialla esimerkiksi uskottavuuden vähenemiseen vakavasti otettavana matemaatikkona.

Kukaan ei selviä tästä haasteesta. Siksi se, että tunnustaa sen että sekä naturalistit että supernaturalistit ajautuvat petitio principii -tilanteeseen on selviö ja tekee toisenlaisen epistemologian kritiikistä helposti pelkän "pata kattilaa soimaa musta kylki kummallakin" -tilanteen. Sellaiseen joka pakottaa kysymään miksi itsestäänselvyyksien hokemisella on mitään väliä tai miksi sen pitäisi vaikuttaa yhtään mihinkään missään.

Tosin Hume -tilanteesta on keino ulos. Jos aloitamme tilanteen sillä, että maailman ei automaattisesti tarvitse olla ristiriidaton. Tämä oletetaan jotta voitaisiin tutkia. Kyseessä on ns. hyödyllinen työhypoteesi, jolla on aksiomaattista luonnetta. Mutta se ei ole kaikki. Osmo Pekosen "symbolien metsässä" auttaa selventämään asiaa. Luonto ei ole välttämättä matemaattinen, mutta jos valjastamme matemaattisen työkalun löydämme matemaattisia totuuksia. Mutta jos maailma ei sovi matemaattiseen työvälineeseen, siitä tulee hedelmätön. Se, että matematiikka toimii hyvin viittaa siihen että matematiikan arvaus viittaa aivan oikeaan todellisuuden luonteeseen. Matemaattisten löytöjen määrä on jotain johon ei voi vaikuttaa. Larry Laudan muistuttaakin, että luonnontieteellinen metodi on samaan tapaan saanut a posteriori tukea.

Se, mitä taustalla tapahtuu selittyy esimerkiksi Quinen tieteenfilosofian kautta helposti. Ytimessä on se, että koherentisoinnin sijasta konsilienssiin keskittyvässä tieteennäkemyksessä ei ole mitään apriorisia oletuksia joita ei voitaisi periaatteessa kyseenalaistaa. Itse asiassa tieto kasvaa tätä kautta a posteriori -muodossa, eikä mitään lopullista metodisidonnaisuutta ole ; Se, mitkä työmenetelmät ovat hedelmällisiä johtavat työmetodien kuvauksen ja tieteenfilosofian näkemysten muutokseen. Suunta ei ole yhteen suuntaan vaan molempiin suuntiin. Analyyttisen ja synteettisen välinen ero katoaa. Näin se, mikä Humen kohdalla on vain sitä että lasketaan todennäköisyyksiä siten että Bayesin kaavaan on apriorisesti oletettu mitä on todennäköistä ja lopputulokseksi saadaan sama, katoaa.
1: Onkin merkittävän jännittävää, miten metodologianrajoitteiden kritisoijat lähestyvät tieteenfilosofiaa aina nimenomaan loogis-koherentisoivassa, eivätkä koskaan konsilienssipohjaisessa näkemyksessä. Näin tapahtuu se, että kritiikki ei koskaan osu konsilienssipohjaiseen näkemykseen. Luultavasti syynä on se, että se on sekä (1) pirun hyvä että (2) sisällöltään eitoivottu.

Usein tässä kohden einaturalisti puolustautuu sillä, että mahdollisuuksia ei anneta. Kuitenkin tilanne on usein jotain aivan muuta. John Ronsonin "Vuohia tuijottavat miehet" kertoo konkreettisesta mahdollisuudesta joka parapsykologialle on annettu. Kokeet eivät tuottaneet tulosta, joten selvästi kyseinen tutkimusohjelma oli lievästi sanoen hedelmätön. Näin se ei ole saanut a posteriori -tukea vaikka mahdollisuus olisi. Itse asiassa tämänlaiset epäonnistumiset näyttävät että niitä oletettuja taustatapahtumia ei ole syytä olettaa; Sekä korrelaation olemassaolo ja korrelaation löytyminen ovat molemmat havaintoja, saatuja tietoja.

Sama "ollaan jo annettu roppakaupalla niitä chäänssejä, luuserit" -tilanne koskeekin itse asiassa monia muita asioita.
1: Esimerkiksi dualismi olisi periaatteessa mahdollinen, mutta se ei ole ollut hedelmällinen vaikka se olikin filosofisessa ajattelussa valta -asemassa useita satoja vuosia ; Sen voisi toki nykyäänkin osoittaa helposti, sillä tiettyjen pysyvien luonnonlakien kautta syntyy aineen ja energian säilymislakien pakollisuus. Näin dualismi näkyisi siten että aivot rikkoisivat aineen ja energian säilymislakia. Energian syöttö sisään ja ulos ovat fysikaalisia suureita, eli arviot rikkoutumisesta ei ole mikään "suoralta kädeltä heitetty mahdottomuus". Olisi pakko heittää pysyvät luonnonlait syrjään tai ottaa ulkopuolinen vaikuttaja. Ja pysyvät luonnonlait ovat olleet sen verran hedelmällinen tutkimusnäkökulma, että niiden poisheittäminen taatusti rikkoisi esimerkiksi Duhemin-Quinen teesiä vastaan.
2: Vaikka Intelligent Design on käyttänyt perusargumenttinaan että se on tutkimusohjelma, joka voi selvittää ovatko kohteet Suunniteltuja vai eivät, käy selväksi että arviota tästä ei voida tehdä. Kompleksin spesifin informaation selvittäminen on oleellista jotta voitaisiin tunnistaa onko kohde suunniteltu, mutta kukaan ei osaa tehdä asiaanliittyviä laskelmia. Vaikka Intelligent Designin kannattajat syyttävät rajoitteista, heidän omat tutkimuslautakuntansa eivät saa mainittavissa määrin julkaistavaksi tutkimuksia, ne jopa lopetetaan kaikessa hiljaisuudessa tämän hedelmättömyyden vuoksi. He siis rajoittavat itseään omilla metodologisilla valinnoillaan? Kenties, sillä he tuntuvat haluavan sensuroida esimerkiksi mietelmiä siitä, mistä käytännön piirteistä piilotetut uskonnolliset agendat voidaan tunnistaa, joka viittaa vahvasti sensuroimisjunttaajattelutavan syväänjuurtuneisuuteen.

Jos joku ei osaa tehdä jotain, ei se että hänen annetaan tai ei anneta tehdä sitä, vaikuta yhtään mihinkään. ; Näin voidaankin aivan suoraan sanoa, että toiset asiat ovat "hyvin perusteltuja uskomuksia" ja toiset "paskasti perusteltuja uskomuksia" ; Jos ennen uskottiin että muuttolinnuille tapahtuu transformaatio talvisin erinäköiseksi, on se korvautunut paremmalla tiedolla muuttomatkoista. Vanhan vaihtoehdon esittämisen naureskelu ei ole epäreiluutta, vaan päin vastoin ; Vanhan version näyttäminen samanarvoisena olisi erehdys.

Siksi ihmeisiin vetoava maailmankuva ei ole suoraan naurettava. Tilanne ei ole se, että taikausko on automaattisesti määritelty vääräksi. Päin vastoin, taikauskoon on ennen luotettu ja sille on annettu mahdollisuuksia näyttää kyntensä esimerkiksi ihmisten parantamisessa, sekä luonnonolentojen luonteen selvittämisessä. Valitettavasti lääketiede toimii paremmin kuin rukouskiroilu. Ja biologia tunnistaa eläimiä paremmin kuin demonologia. Tämä on paljastunut vasta ajan kanssa, eikä takana ole ollut mikään vainokampanjointi.

Ehkä yhtenä syynä onkin se, että koko ihmeen määritelmä on loogisesti ristiriitainen, epäkoherentti ; Se, että ihme vaikuttaa materiaalisessa maailmassa tarkoittaa sitä että sitä voidaan tutkia evidenssillä. Siksi empiirinen välineistö voi ylettää kaikkeen paranormaaliin. Jos enkeli tulee ja nostaa auton alle jäävän lapsen päältä auton, on täsä nostovoima joka voitaisiin mitata. Siksi tarvittaisiin vain enkeli nostamaan autoja laboratoriossa. Tämä tuskin on sen haitallisempaa uskolle, kuin se, että kertoo ehdottomana faktana että enkelit nostelevat autoja ja väittää että tätä kautta järkevä ihminen kääntyy kristityksi "kun on silminnäkijähavainnot ja kaikki" niin että enkelit ovat "ihan tiedettä" ja perusteltuja ja selvästi tosia.

Ristiriita ihmeen luonteessa johtaakin aukkojen Jumala -argumentointiin. Ihmeitä ei koskaan osoiteta, eli ei koskaan näytetä että asian taustavoima tiedetään. Sen sijaan selitetään miten asiaa ei voida selittää (ja usein tämä vaihtoehtoinen lähestyminen estetään, kriittinen tutkimus nihiloidaan). Asian voisi selvittää lainauksella Larry Moranin "Sandwalkin" kommenteista. "Just because science can not currently explain (or even be bothered to waste valuable resources trying to explain) various spontaneous remissions, bleeding statues, images of the virgin mary on cheese sandwiches and the backsides of dogs, etc., etc., ad nauseum does not mean that the theist explanation is true. The claims made by theists for miracles are no different than claims made by those who have been abducted by aliens, had rectal examinations by extra-terrestrials, had their cattle mutilated or know where JFK and Elvis currently reside. The onus on on the ones making the claims to provide evidence, there is no onus on anyone else to disprove such claims. The default position is to assume that such claims are false until sufficient evidence is provided."

Tätä kautta näkemys "syrjinnästä" on vahvasti liioiteltu. Korkeintaan tieteessä syrjitään typeryyttä ja pseudoempiriaa. Uskoa tässä ei kielletä, vaan uskon lähteen todistaminen. Eikä sitäkään suoralta kädeltä, vaan vahvan vuosisataisen kokemuksen kautta. Asian voi tietysti muuttaa tulevaisuudessa, mutta tässä kohden "mieluisa lopputulos" ei ole kokemuksiemme pohjalta odotettavissa. Siksi todistustaakka on tässä kohden selvästi ihmeiden puolella. Eikä kyseessä ole Humelainen suoralta kädeltä valinta. Ihmeet vaan ovat epäonnistuneet odotuksissaan, ne ovat empirian maailmassa vakiintuneita luusereita, jotka eivät koskaan näytä menevän töihin vaan jotka jäävät aina kotiin polttelemaan höpöheinää ja haaveilemaan tulevaisuudessa tapahtuvista valloituksista ja onnistumisista. Ja jotka syyttävät aina olosuhteita siitä että tähän asti haaveissa ei ole onnistanut.