Matti Hernesaho kirjoitti "Kotimaan" puolelle siitä miten eroakirkosta.fi valehtelee. "Eroakirkosta.fi -palvelulla ja sen takana olevalla VATA ry:llä on ollut tapana julkaista aika ajoin tiedotteita. Noiden tiedotteiden selkeänä tavoitteena on usein mediahuomion avulla luoda itseään toteuttavia ennusteita." Toki tässä on jännittävää huomata että eroakirkosta.fi on todella motivoitunut erottamaan ihmisiä kirkosta. Minusta olisi hyvä jos kirkko hoitaisi eroamisasian näppärästi omaa kauttaan. Mutta palvelu on laillinen ja kirkko päinvastoin haluaa tehdä eroamisesta mahdollisimman vaikeaa. Huomautus on tältä osin asiallinen.
Hernesaho kuitenkin tekee monia asiavirheitä. "Tänäänkin 22.7.2015 eroakirkosta.fi -palvelu julkaisi tiedotteen, jossa kerrottiin kirkosta eroamisen kasvaneen, koska kirkko on mukana tukemassa Helsingin suurmoskeija-hanketta. Useat verkkolehdet ovat uutisoineet eroakirkosta.fi -sivustoon vedoten tästä kirkon tuesta." Tässä kohden ei voi sanoa muuta kuin että eroakirkosta.fi -palvelu on maamme relevantein lähde joka kertoo syyt siihen miksi kirkosta erotaan. Syy on yksinkertaisesti siitä että kirkon kautta eroaminen on niin vaikeaa että moni eroaa mieluummin vaivattomasti netin kautta. Ja tässä yhteydessä on tilaa kommentoinnille. Eli eroaja saa kertoa syyn. Toki tätä kautta ei saada tietoa siitä miksi ne ihmiset jotka eivät kommentoi eroavat. Mutta vastaavia ongelmia on kaikkialla. Eroakirkosta.fi -palvelusta eronneet ovat kertoneet syyksi suurmoskeija -hankkeen. Joten he eroavat kirkosta sen vuoksi.
Hernesaho siirtää tässä huomion syrjään. Siihen tosiasiaan että kirkolla ei tosiasiallisesti ole mitään tekemistä asian kanssa. Tämä on toki totta. Mutta aivan kuten ihmiset erosivat "Homoillan" jälkeen kirkosta Päivi Räsäsen laukomisten vuoksi riippumatta siitä edustaako hän kirkon kantaa. Eroamisen syy oli silti "Päivi Räsänen". Perustelu ei kenties ollut järkevä, mutta se ei tehnyt siitä olematonta. (Tosin tämä edustaminen on tietääkseni valtaosasta irrelevanttia. Tärkeää on että saavatko esimerkiksi homojen eheytystoimintaa suosivat ja tekevät tahot osansa kirkon rahoista ja "onko kirkossa tilaa" niille Räsäsen mielipiteille. Ja ennen kaikkea onko kirkon infra ja rituaalitavat Räsäsen vai muiden puolella..) Hernesaho väittää valehteluksi jotain mikä ei sellaista ole. "Ainoa ongelma on, että kirkolla ei ole mitään roolia suurmoskeijan tukijana. Kirkko ei ole osoittanut hankkeelle määrärahoja, eikä antanut mitään lausuntoa suurmoskeijasta. Kuitenkin tälläkin hetkellä (22.7. klo 16.39) eroakirkosta.fi -sivuston tiedotteessa todetaan faktana, että kirkko tukee suurmoskeija-hanketta." Lähde kuitenkin kertoo että "Kirkosta eroaminen suurmoskeijan takia jatkuu vilkkaana" ... "Palautteita eroakirkosta-palveluun on tullut reilun vuorokauden aikana yli 150 kappaletta. Niistä yli kaksi kolmasosaa on koskenut Helsinkiin aiottua suurmoskeijaa." En tiedä kenellä tässä on ruuvit löysällä sellaisella tasolla että asioiden ymmärtämättömyyttä lähtisi jouhevasti selittämään aivovammahypoteesilla, mutta se ei ole ainakaan eroakirkosta -sivustolla.
Ja nyt kun idiootit tulivat puheeksi.
Kirkon mukanaolo on kuitenkin erikoinen kysymys. Se nimittäin ei pidä paikkaansa. Moni on kuitenkin ottanut sen faktana. Se on levinnyt sosiaalisessa mediassa klikkauksennopeudella. Kiinnostavaa onkin seuloa harhauutisen lähde. "Verkkouutiset" kertoi että "Helsingin Diakonissalaitos ja Kulttuuri- ja uskontofoorumi Fokus ry ovat mukana suurmoskeija-hankkeessa, kertoo Seurakuntalainen." "Seurakuntalainen" taas kertoo "Suurmoskeijan valmistelussa ovat mukana myös kirkkohallituksen rahoittama Kulttuuri- ja uskontofoorumi Fokus ry ja Helsingin Diakonissalaitos, kertoo Valomerkki"
"Valomerkki" taas sanoo että "Helsinkiin kaavaillaan suurmoskeijaa, jonka valmistelussa myös evankelisluterilaisella kirkolla on tuntuva rooli. Hankkeen rahoittamista varten on perusteilla säätiö, johon muslimiedustuksen lisäksi kuuluu kirkkohallituksen rahoittama Kulttuuri- ja uskontofoorumi FOKUS ry. Lisäksi suunnitteluun osallistuu Helsingin Diakonissalaitos." (Lähde on karkeasti ottaen "joku ihan muu kuin Petri Karisma".)
Kirkko tiedottikin että se nimenomaan ei ole rahoittamassa kyseistä toimintaa. Se kuitenkin suhtautuu positiivisesti uskonnon näkymiseen katukuvassa. Joten se on tässä mielessä positiivinen moskeijoidenkin näkymiseen. Kytkös kirkkoon on siis hyvin lievä - eli juuri päinvastoin kuin uutisoitiin.
"Kyyhkynen" demonstroi sitä miten tämä kaikki ylläoleva voidaan syvällisellä tavalla nivoa yhteen. Tavalla jossa faktuaalisuus ja vääristely yhdistyvät tavalla joka on mahdollista vasta riittävän teologisiin konsepteihin elämäntavallisen heittäytymisen jälkeen ;"”Suurmoskeija lisää kirkosta eroamista”, tiedotti eroakirkosta.fi ja viittasi verkkosivujensa kautta tiistaina 21. heinäkuuta tehtyihin kirkosta eroamisiin. Käsitys kirkon roolista moskeijahankkeessa on peräisin Seurakuntalainen.fi –verkkolehden uutisen ”Evankelisluterilaisella kirkolla rooli suurmoskeijahankkeessa” otsikosta. Seurakuntalaisen artikkeli pohjautui Valomerkissä kesäkuussa julkaistuun artikkelin. Kirkon piirissä käsitys kirkosta hankkeen rahoittajana ja tukijana hämmästyttää. ”Kirkko ei organisaationa ole hankkeessa mitenkään mukana”, kertoo arkkipiispan erityisavustaja Petri Merenlahti. "
1: Toinen erikoinen asia suurmoskeijahankkeessa on se, että se ei yhdistä islamilaisia eikä täten edusta "islamismia" siinä mielessä kuin monokultturisti voisi luulla. "Ilta-Sanomissa" korostettiin että "Tässä ei ole kyse shiiojen ja sunnien väleistä vaan valtataistelusta, jossa salafistit yrittävät houkutella sunneja mukaansa".
Kiinnostavaa on se, että hanke on alkutekijöissään, mutta ihmisillä on siihen varmat mielipiteet. Hankkeen sisältö tiedetään ennen kuin hankkeen tekijät itsekään tietävät niitä. (Ennustaminen on vaikeaa, ilmeisesti tulevaisuuden ennustaminen ei kuitenkaan ole.) Esimerkiksi näkemyksenä on että moskeija rakennetaan Suomalaisten verovaroin. Tämä on tietenkin hyvin ongelmallista. Voidaan sanoa että uskonnonvapaus varmasti sallii moskeijoiden rakentamisen. Mutta on sitten eri asia pyytää tähän verorahoja tai muuta rahoitusta. Tähän liittyen kaikkea ylläolevaa oleellisempi asia voi olla YLE:n uutinen jossa "Kulttuuri- ja uskontokeskuksen puheenjohtaja Ilari Rantakari kertoi tänään, että Bahrainin kuningaskunta on lupautunut rahoittamaan suurmoskeijan käynnistämisvaiheen. Rantakarin mukaan yksi moskeijan rakentamisen edellytyksistä on, että Helsinki osoittaisi moskeijalle tontin ilman kuluja. Viljasen mukaan kaupunki voi osoittaa julkiseen käyttöön tulevan tontin ilmaiseksi tai hyvin edullisesti, mutta ei osallistu muuten uskonnollisten yhteisöjen rakennuskustannuksiin."
Tästä olisi jo sitten syytä pahastua. Aivan samasta syystä kuin on syytä pahastua jos ev.lut. kirkko saa alennusta maasopimuksiinsa. ; Tähän liittyen on kenties syytä suutahtaa esimerkiksi Kampin kappelista, jonka tontti on vuokrattu muuta lähiseutua halvemmalla. Ateistien verovaroja kelpuutetaan tämänlaiseen ja se ärsyttää heitä aivan samalla tavalla kuin monia kristittyjä ärsyttää olla maksumiehenä "musulmaanien harhaopin" harjoittamiseen. Se on sitä suomeen integroitumista. Että uskonnolliset instituutiot saavat privileegioita. (Tosin Viljasella ei ole yksilönä oikein sananvaltaa siihen saadaanko moskeija -asiaan alennusta todella. Kampin kappelin vuokrahinta on taas ollut toteutunut tosiasia jo aikamoisen kauan.)
perjantai 31. heinäkuuta 2015
Aggressiosta, poteroitumisesta ja sananvapaudesta
Arto Luukanen kirjoitti näkemyksen siitä, että "Eilinen oli surullinen päivä suomalaiselle demokratialle. Oli pimeä päivä - ”Mustan Mielenosoituksen” päivä." Syynä oli mielenosoitus jossa esimerkiksi tasavallan Presidentti oli puhumassa. Luukasen mielestä "Pahinta oli mielenosoituksen uus-lapualainen luonne. Siellä nimiteltiin toisinajattelijoita natseiksi ja fasisteiksi. Aikoinaan itsenäisyyspäivänä mellakoinut ja poliisia työllistänyt poliitikko parjasi laillista suomalaista puoluetta ISIS-termein. Lyhyesti: heinäkuun 28 päivä vuonna 2015 kannattaa muistaa. Silloin nimittäin kylvettiin vihan siemeniä, jotka noussevat pian oraalle." En tiedä mikä lapualainen liike on kutsunut toisinajattelijoita natseiksi ja fasisteiksi. (Lapuan liike oli äärrrrimmäisen oikeistolaista, se vastusti vasemmistoa ja kommunisteja. Kuten btw. myös perussuomalaiset.)
Nähdäkseni tämä reagointi on ollut huono. Olen itse pitänyt Immosen kohtelua ja Breivik -analogiointia ylilyöntinä. Luukasen temppu on kuitenkin täsmälleen sama. On hyvin mielenkiintoista huomata että mielenosoitus on jotain jota pidetään sananvapauden ydinasioina. Luukanen näkee sen sen antiteesinä. Hän näkee kulkueeseen osallistuvat hyväuskoisina hölmöinä. Kun samaa sanotaan "jytkystä", voidaan huomata että puolueen sisällä on jonkinlainen kaksoisstandardi asiasta.
Syytös on erikoinen, koska me emme ole "joutuneet muistamaan" päivämäärää jolloin Pride -kulkueeseen hyökättiin tai jolloin kenties (miten niin kenties) idioottimaisella asenteella elämäänsä elävä Dan Koivulaakso oli kirjastossa. Niissä tapahtui paljon vahvempia asioita kuin tuossa mielenosoituksessa jonka pahin teko taisi olla se, että perussuomalaiselle kansanedustajalle buuattiin ja taputettiin vaimeasti. Se on vielä sitä sananvapautta. Onkin mielenkiintoista huomata miten tätä spontaanisti tehtyä mielenosoitusta on syytetty jopa laittomaksi. Tästä Jani Mäkelän rohkea lähestyminen on hyvä esimerkki. Ja se toi uuden hienon retoriikan asiantuntija-poliitikko -keskusteluun. Eli sen, että jos tohtorismies on erimielinen siitä mitä jokin lakipykälä tarkoittaa tai ei tarkoita, niin sitten poliitikko ei muuta mielipidettään vaan ottaa asiallisesti esiin sen, että on hauskaa leikata erimielisen pomolta rahoitusta. Itsekin toki heitän pikaistuksissani typeryyksiä ja Mäkelä on inhimillinen mokailuissaan, mutta olen itse ymmärtänyt että minulaisella temperamentilla on typerää lähteä päättämään muiden asioista. Hyvä jos omien asioiden hoitamiseen.
Samanaikaisesti.
Kristillisdemokraattisessa KD -lehdessä puhutaan erikoisia. "Pride provokaatio" -teemasta tuttu Asmo Maaselkä, siis mies joka ymmärsi kun Pride -kulkueen kimppuun käytiin, kirjoiotti artikkelin uskonnonopetuksesta. Hän alustaa sen nimenomaan nykypäivään. "Uskonnonopetuksesta povataan kiistaa Suomen hallituksen pöydälle. Hallitus on luvannut lisätä liikunnan määrää peruskouluihin yhden tunnin verran. Uskonnonopetus voi joutua uudelleen leikkuriin. Uskonnonopetuksesta kiistely on jatkunut jo yli sadan vuoden verran." Itse itseään haastatteleva ja itse itseään siteeraava Maaselkä kertoo "Meksikossa käytiin pitkä ja verinen vallankumous vuosina 1910 – 1920 jonka jälkeen vasemmistolaiset voimat saivat vallan. Vuonna 1917 säädetyn perustuslaki kielsi uskonnon harjoittamisen kirkkojen ulkopuolella. Myös uskonnonopetus kiellettiin. Toimenpide johti maan uudelleen sisällissotaan. Puoluesihteeri Asmo Maanselkä kertoo miten veriseksi yhteenotto muuttui." Maaselkä esittää asian jotenkin uskonnon voittona "Kapina loppui vasta vuonna 1929 kun Meksiko sai uskonnolle myönteisen presidentin, joka perui uskonnonvapautta sortavat lait. Sisällissodassa ehti kuolla jopa neljännesmiljoona ihmistä. Aseellisesta taistelusta luovuttiin. Meksikolaisten uskonnonvapautta alkoi puolustaa demokraattisesti kristillisdemokraattinen puolue PAN Partido Acción Nacional vuonna 1939."
Tämä tekstikokonaisuus on kyllä jotain jota on vaikeaa ymmärtää. Miksi se on kirjoitettu? Miksi 1900 -luvun alun juttu liitetään nykyaikaan kuin se olisi relevantti? Kuvastaako Maanselkä sitä miten kristityt voivat olla valmiita taisteluun? Onko tämä muistutus siitä että Päivi Räsänen kertoi että kristitty voi jossain olosuhteissa taistella lakia vastaan, tai että asia on niin mutkikas ja vaikea ja pohdittava asia että ei ole ihme jos joku päätyy vaikeassa asiassa toimimaan niin että todella taistelee lakia vastaan? Vai onko tämä esimerkki siitä miten kristittyjen ei pidä toimia? Vai onko tämä vain neutraali uhkaus uskonnonopetuksen leikkaamista miettiville että "en nyt pidä eettisenä tätä toimintaa mutta väkivalta räjähtää". Tämä ei toki suoraan kannusta sotaan, mutta tässä on aggressiivisempi perussävy kuin "suvaitsevaiston" mielenosoituksessa ja Immosen facebookpäivityksessä yhteensä. Joku saattaisi pitää tätä implisiittisenä uhkauksena kun teksti korostaa sitä miten uskonnonopetuksen vähäisyyteen pettyneiden kansalaisten spontaani raivo räjähti piispojen johtaessa.
Toki asia on historiallisestikin omituinen. Minä toki hankin tietoni Meksikosta muualtakin kuin "Red Dead Redemptionin" tyylisistä peleistä ja western -elokuvista, mutta jo niidenkin pohjalta voisi muistella sen tyylistä, että Meksikon sisällissota johtui siitä että kansan vihaaman diktaattori syrjäytettiin, kun haluttiin edes hiukan parempi hallinto. Kun tämä hallinto koski opetukseen, katoliset papit provosoituivat. Opettajien tappaminen oli kätevää piispojen mielestä. Lisäksi valtaosa kapinallisista ei suinkaan voittanut vaan he joutuivat pakenemaan Yhdysvaltoihin. Ja tekojen räväkkyys vähensi kirkon arvovaltaa entisestään. Itse asiassa niin pahasti että vasta myöhemmin, Cardenan presidenttikaudella, Katolinen kirkko pääsi jonkinlaiseen sopimukseen Meksikon valtion kanssa. Nykyään Meksikossa kirkon rituaalivaltaa rajoitetaan ; tämänhetkiset Meksikon lait kieltävät monet vanhat katoliset tavat kuten suuret uskonnolliset juhlat ilman virallista lupaa.
Maaselkä kuvaa tilannetta selvästi kulmasta jossa tässä prosessissa olisi jonkinlainen uskon voitto. Se vihjaa että kapinaa ei nähdä pelottelukeinona joka muistuttaa että kristittyjen kannattaa pitää maltti. Historian faktojen valikointi juuri kuvatulla tavalla, jossa ylilyönnit mainitaan lähinnä jotta ei voitaisi sanoa että asiaa ei ole huomioitu. Kun tätä tulee ihmiseltä joka ymmärtää että Pride provosoi ja kommentoi tähän liittyen sen jälkeen kun on tapahtunut väkivaltainen isku laillista mielenosoitusta kohtaan, niin tämä on pelottavampaa kuin moni asia. Lehti kun ei ole mikään facebookstatus mallia kännissä-läpällä. Se on virallinen KD -lehti jossa Maaselkä korostaa statustaan puolueessa. Se on julkaistu. KD -puolueessa joku on siis katsonut että tämä on asiallista päästää läpi.
Uskon kuitenkin että uskonnonopetuksen kohdalla ei saada kolmessa päivässä spontaania 15 000 ihmisen mielenosoitusta. Tai se olisi kyllä kiva nähdä.
Nähdäkseni tämä reagointi on ollut huono. Olen itse pitänyt Immosen kohtelua ja Breivik -analogiointia ylilyöntinä. Luukasen temppu on kuitenkin täsmälleen sama. On hyvin mielenkiintoista huomata että mielenosoitus on jotain jota pidetään sananvapauden ydinasioina. Luukanen näkee sen sen antiteesinä. Hän näkee kulkueeseen osallistuvat hyväuskoisina hölmöinä. Kun samaa sanotaan "jytkystä", voidaan huomata että puolueen sisällä on jonkinlainen kaksoisstandardi asiasta.
Syytös on erikoinen, koska me emme ole "joutuneet muistamaan" päivämäärää jolloin Pride -kulkueeseen hyökättiin tai jolloin kenties (miten niin kenties) idioottimaisella asenteella elämäänsä elävä Dan Koivulaakso oli kirjastossa. Niissä tapahtui paljon vahvempia asioita kuin tuossa mielenosoituksessa jonka pahin teko taisi olla se, että perussuomalaiselle kansanedustajalle buuattiin ja taputettiin vaimeasti. Se on vielä sitä sananvapautta. Onkin mielenkiintoista huomata miten tätä spontaanisti tehtyä mielenosoitusta on syytetty jopa laittomaksi. Tästä Jani Mäkelän rohkea lähestyminen on hyvä esimerkki. Ja se toi uuden hienon retoriikan asiantuntija-poliitikko -keskusteluun. Eli sen, että jos tohtorismies on erimielinen siitä mitä jokin lakipykälä tarkoittaa tai ei tarkoita, niin sitten poliitikko ei muuta mielipidettään vaan ottaa asiallisesti esiin sen, että on hauskaa leikata erimielisen pomolta rahoitusta. Itsekin toki heitän pikaistuksissani typeryyksiä ja Mäkelä on inhimillinen mokailuissaan, mutta olen itse ymmärtänyt että minulaisella temperamentilla on typerää lähteä päättämään muiden asioista. Hyvä jos omien asioiden hoitamiseen.
Samanaikaisesti.
Kristillisdemokraattisessa KD -lehdessä puhutaan erikoisia. "Pride provokaatio" -teemasta tuttu Asmo Maaselkä, siis mies joka ymmärsi kun Pride -kulkueen kimppuun käytiin, kirjoiotti artikkelin uskonnonopetuksesta. Hän alustaa sen nimenomaan nykypäivään. "Uskonnonopetuksesta povataan kiistaa Suomen hallituksen pöydälle. Hallitus on luvannut lisätä liikunnan määrää peruskouluihin yhden tunnin verran. Uskonnonopetus voi joutua uudelleen leikkuriin. Uskonnonopetuksesta kiistely on jatkunut jo yli sadan vuoden verran." Itse itseään haastatteleva ja itse itseään siteeraava Maaselkä kertoo "Meksikossa käytiin pitkä ja verinen vallankumous vuosina 1910 – 1920 jonka jälkeen vasemmistolaiset voimat saivat vallan. Vuonna 1917 säädetyn perustuslaki kielsi uskonnon harjoittamisen kirkkojen ulkopuolella. Myös uskonnonopetus kiellettiin. Toimenpide johti maan uudelleen sisällissotaan. Puoluesihteeri Asmo Maanselkä kertoo miten veriseksi yhteenotto muuttui." Maaselkä esittää asian jotenkin uskonnon voittona "Kapina loppui vasta vuonna 1929 kun Meksiko sai uskonnolle myönteisen presidentin, joka perui uskonnonvapautta sortavat lait. Sisällissodassa ehti kuolla jopa neljännesmiljoona ihmistä. Aseellisesta taistelusta luovuttiin. Meksikolaisten uskonnonvapautta alkoi puolustaa demokraattisesti kristillisdemokraattinen puolue PAN Partido Acción Nacional vuonna 1939."
Tämä tekstikokonaisuus on kyllä jotain jota on vaikeaa ymmärtää. Miksi se on kirjoitettu? Miksi 1900 -luvun alun juttu liitetään nykyaikaan kuin se olisi relevantti? Kuvastaako Maanselkä sitä miten kristityt voivat olla valmiita taisteluun? Onko tämä muistutus siitä että Päivi Räsänen kertoi että kristitty voi jossain olosuhteissa taistella lakia vastaan, tai että asia on niin mutkikas ja vaikea ja pohdittava asia että ei ole ihme jos joku päätyy vaikeassa asiassa toimimaan niin että todella taistelee lakia vastaan? Vai onko tämä esimerkki siitä miten kristittyjen ei pidä toimia? Vai onko tämä vain neutraali uhkaus uskonnonopetuksen leikkaamista miettiville että "en nyt pidä eettisenä tätä toimintaa mutta väkivalta räjähtää". Tämä ei toki suoraan kannusta sotaan, mutta tässä on aggressiivisempi perussävy kuin "suvaitsevaiston" mielenosoituksessa ja Immosen facebookpäivityksessä yhteensä. Joku saattaisi pitää tätä implisiittisenä uhkauksena kun teksti korostaa sitä miten uskonnonopetuksen vähäisyyteen pettyneiden kansalaisten spontaani raivo räjähti piispojen johtaessa.
Toki asia on historiallisestikin omituinen. Minä toki hankin tietoni Meksikosta muualtakin kuin "Red Dead Redemptionin" tyylisistä peleistä ja western -elokuvista, mutta jo niidenkin pohjalta voisi muistella sen tyylistä, että Meksikon sisällissota johtui siitä että kansan vihaaman diktaattori syrjäytettiin, kun haluttiin edes hiukan parempi hallinto. Kun tämä hallinto koski opetukseen, katoliset papit provosoituivat. Opettajien tappaminen oli kätevää piispojen mielestä. Lisäksi valtaosa kapinallisista ei suinkaan voittanut vaan he joutuivat pakenemaan Yhdysvaltoihin. Ja tekojen räväkkyys vähensi kirkon arvovaltaa entisestään. Itse asiassa niin pahasti että vasta myöhemmin, Cardenan presidenttikaudella, Katolinen kirkko pääsi jonkinlaiseen sopimukseen Meksikon valtion kanssa. Nykyään Meksikossa kirkon rituaalivaltaa rajoitetaan ; tämänhetkiset Meksikon lait kieltävät monet vanhat katoliset tavat kuten suuret uskonnolliset juhlat ilman virallista lupaa.
Maaselkä kuvaa tilannetta selvästi kulmasta jossa tässä prosessissa olisi jonkinlainen uskon voitto. Se vihjaa että kapinaa ei nähdä pelottelukeinona joka muistuttaa että kristittyjen kannattaa pitää maltti. Historian faktojen valikointi juuri kuvatulla tavalla, jossa ylilyönnit mainitaan lähinnä jotta ei voitaisi sanoa että asiaa ei ole huomioitu. Kun tätä tulee ihmiseltä joka ymmärtää että Pride provosoi ja kommentoi tähän liittyen sen jälkeen kun on tapahtunut väkivaltainen isku laillista mielenosoitusta kohtaan, niin tämä on pelottavampaa kuin moni asia. Lehti kun ei ole mikään facebookstatus mallia kännissä-läpällä. Se on virallinen KD -lehti jossa Maaselkä korostaa statustaan puolueessa. Se on julkaistu. KD -puolueessa joku on siis katsonut että tämä on asiallista päästää läpi.
Uskon kuitenkin että uskonnonopetuksen kohdalla ei saada kolmessa päivässä spontaania 15 000 ihmisen mielenosoitusta. Tai se olisi kyllä kiva nähdä.
torstai 30. heinäkuuta 2015
Eugen
Kirjoitin hikipedian eugeniikka -artikkelin kuin ilmiö käsittelisi Eugen Schaumania. Kyseessä on tietenkin "sattuma". Sillä eugeniikan nimi ei tule kenenkään nimestä, vaan kreikan sanasta εὐγενής, hyväsyntyinen. (Tosin nimi yleistyi valtavasti juuri eugeniikan kautta, joten näiden kahden välillä tosiasiassa on epäsuora yhteys.) Asiassa on kuitenkin myös jännittävä yhteys tahoon joka nykyään kannattaa rotuoppeja, ja nimenomaan Suomen kontekstissa.
Eugen Schaumanilla ja Nikolai Bobrikovilla on nimittäin jotenkin oleellisen tärkeä osa kotimaisessa patriotismissa. Kun Olli Immonen poseerasi, lehdistö kiinnitti huomiota seuraan, eli uusnatseihin. Ja olipa mukana muutakin hauskaa seuraa "Paikalla oli myös Sarastus-verkkolehteä toimittava kirjailija Timo Hännikäinen, joka piti puheen Schaumanin haudalla, sekä Espoon kaupunginvaltuutettu ja Suomen Sisu -aktiivi Teemu Lahtinen."
Minua innosti enemmän lokaatio, Eugen Schaumanin hauta. Jopa maltillisemmat perussuomalaiset pitävät tilannetta symbolisena. Muistutuksena tästä voi olla se kun Timo Soini kutsui Olli Rehniä "Brysselin Bobrikoviksi".
Tämä ällistyttää. Ymmärrän toki jos Venäjän sortokaudesta halutaan muistaa se, että se oli sortokausi. Mutta luulisi asialle parempiakin symboleita löytyvän. Itse asiassa kotimaisten natsien - ja heidän liepeillään syystä tai toisesta pyörivien - kannattaisi kenties valita symbolikseen aivan mitä tahansa muuta kuin maan harvoja - ja ehdottomasti kuuluisimpia - poliittisia murhaajia.
Tilannetta voisi nimittäin verrata ulkomaihin. USA:ssakin moni kannattaa etelävaltiolaismeininkiä ja on uusnatsi. Siellä on kuitenkin, noin yleisesti ottaen, ymmärretty että valtaosa alueen natseista ei halua identifioida itseään Abraham Lincolnin ampuneeseen John Wilkes Boothiin. Sillä vaikka Lincoln onkin merkittävin rasismin ja orjuuden vastustaja ja tätä kautta merkittävä symboli, olisi poliittiseen salamurhaan identifioiminen ja sen tekijän glorifiointi iso PR -tappio...
Eugen Schaumanilla ja Nikolai Bobrikovilla on nimittäin jotenkin oleellisen tärkeä osa kotimaisessa patriotismissa. Kun Olli Immonen poseerasi, lehdistö kiinnitti huomiota seuraan, eli uusnatseihin. Ja olipa mukana muutakin hauskaa seuraa "Paikalla oli myös Sarastus-verkkolehteä toimittava kirjailija Timo Hännikäinen, joka piti puheen Schaumanin haudalla, sekä Espoon kaupunginvaltuutettu ja Suomen Sisu -aktiivi Teemu Lahtinen."
Minua innosti enemmän lokaatio, Eugen Schaumanin hauta. Jopa maltillisemmat perussuomalaiset pitävät tilannetta symbolisena. Muistutuksena tästä voi olla se kun Timo Soini kutsui Olli Rehniä "Brysselin Bobrikoviksi".
Tämä ällistyttää. Ymmärrän toki jos Venäjän sortokaudesta halutaan muistaa se, että se oli sortokausi. Mutta luulisi asialle parempiakin symboleita löytyvän. Itse asiassa kotimaisten natsien - ja heidän liepeillään syystä tai toisesta pyörivien - kannattaisi kenties valita symbolikseen aivan mitä tahansa muuta kuin maan harvoja - ja ehdottomasti kuuluisimpia - poliittisia murhaajia.
Tilannetta voisi nimittäin verrata ulkomaihin. USA:ssakin moni kannattaa etelävaltiolaismeininkiä ja on uusnatsi. Siellä on kuitenkin, noin yleisesti ottaen, ymmärretty että valtaosa alueen natseista ei halua identifioida itseään Abraham Lincolnin ampuneeseen John Wilkes Boothiin. Sillä vaikka Lincoln onkin merkittävin rasismin ja orjuuden vastustaja ja tätä kautta merkittävä symboli, olisi poliittiseen salamurhaan identifioiminen ja sen tekijän glorifiointi iso PR -tappio...
Tunnisteet:
Bobrikov,
Booth,
eugeniikka,
Hännikäinen,
Immonen,
Lahtinen,
Lincoln.A,
natsismi,
patriotismi,
Rehn,
Schauman,
Soini
keskiviikko 29. heinäkuuta 2015
I'm dreaming of a White Christmas
Viime päivinä on kohuttu äärimmäisen paljon Olli Immosen sanomisista. Hän oli kirjoittanut facebookiin asioita. Ja tämän täytyy olla tärkeintä ikinä. Alkuperäinen lausunto on muotoa "I'm dreaming of a strong, brave nation that will defeat this nightmare called multiculturalism. This ugly bubble that our enemies live in, will soon enough burst into a million little pieces. Our lives are entwined in a very harsh times. These are the days, that will forever leave a mark on our nations future. I have strong belief in my fellow fighters. We will fight until the end for our homeland and one true Finnish nation. The victory will be ours.", joka on käännetty "enkusta" suomeksi esimerkiksi Helsingin Sanomiin ; "Unelmoin vahvasta, urheasta kansakunnasta, joka voittaa tämän painajaisen, jota kutsutaan monikulttuurisuudeksi. Tämä ruma kupla, jossa vihollisemme elävät, poksahtaa pian miljooniksi pikku palasiksi. Elämämme ovat kietoutuneet todella ankarassa ajassa. Nämä ovat ne päivät, jotka lopullisesti jättävät jäljen kansakuntamme tulevaisuuteen. Minulla on vahva usko kanssataistelijoihini. Me taistelemme loppuun asti kotimaamme ja yhden todellisen suomalaisen kansakunnan puolesta. Voitto tulee olemaan meidän." Tämä kohina Immosen ympärillä oli jopa niin suuri että puolisonikin tiesi että kuka on Immonen. (Ja puhumme henkilöstä joka toissa vaaleissa, niissä "jytkyvaaleissa" kysyi vakavasti että "kuka se Soini on"...) Minulla voisi olla jotain järkevää sanottavaa kohinasta. Mutta se kaikki on jo sanottu ja tiivistetty.
Koska minulla ei ole mitään järkevää lisättävää, teen sen mitä filosofi tekee. Kysyy tyhmiä mutta oleellisia kysymyksiä.
Siksi ajattelin ottaa esille oleellisen kysymyksen. "Miksi?" (Sen kysyminen on tässä poliittisessa tilanteessa helvetin tyhmää.) Päällimmäinen kysymys, jonka kysyin liittyi siihen että olisiko sama kohu tapahtunut jos jonkun muun puolueen kuin perussuomalaisten edustaja olisi kirjoittanut jotain samantapaista. Toisaalta tämä kysymys vaati täsmennyskysymykseksi sen, olisiko minkään muun puolueen valittu edustaja kirjoittanut mitään samantapaista. Tämä liittyy tietenkin siihen kysymykseen että ovatko perussuomalaiset provokatiivinen puolue jonka jäsenet laukovat tyhmiä asioita. Vai liimataanko heidän päälleen kohuja.
Breivik muutenkin kuin näöltään?
Ehkä oleellisin ja ensimmäinen käsiteltävä asia liittyy Anders Breivikiin. Immonen on siitä kiinnostava, että hän on jo ulkonäkönsä puolesta yllättävän samanlainen. Mutta teemana oli nimenomaan se, että mitä siellä pään sisällä liikkuu ja mitä sieltä suusta tulee ulos. Tämä tiivistynee parhaiten linkin takana olevaan kuvaan. Breivikin lausunto on muodossa "A multicultural society is only temporary. Sooner or later, we will return to a new monocultural society. It is essential for all cultural conservative resistance fighters to understand that we are in the middle of a war of perceptions. We must do everything possible to defend democracy. This can only be accomplished by overthrowing the current Western European multiculturalist regimes. This is the only way to safeguard democracy long term. Sure it can be bloody. But if democracy, our homelands, and people aren't worth certain sacrifices, then what is?" Lisäksi analogisuutta korostaa se, että Immonen julkaisi tekstinsä Breivikin tekemän terrori-iskun vuosipäivänä.
Selvästi esillä olevassa sanomisessa on hyvin samanlaisia sisältöjä. Kiinnostavaa onkin katsoa mitä tämä samanlaisuus tarkoittaa. Otan tässä esiin muutaman tärkeän teeman. Nämä teemat korostavat sitä että ei kenties kannata seurata liian vahvasti omia intuitioitaan.
1: Kaikkia ääriliikkeitä kuvaa se, että ne imitoivat maltillisempia käsityksiä. Esimerkiksi jos löytää islamilaisten terroristien ja maltillisten islamilaisten välistä samanlaisuuksia, ne kertovat yhteisestä kulttuuripohjasta. Immonen voidaankin perustellusti liittää maahanmuuttovastaiseen kansallishenkiseen liikehdintään. Itse asiassa voidaan sanoa että on käytännössä ilmiselvää, että ääriliikkeet ovat aina jotain jotka hyötyvät siitä että ne piilottavat retoriikkansa. Ongelmana ei siis välttämättä ole se, että Immonen esittää terroristin näkökantoja. Ongelma voi olla siinä, että Breivikin näkemykset hänen manifestissaan olivat maltillistettuja, ne ikään kuin osoittivat että ihmisten ampuminen olisi jotenkin täysjärkistä ja perusteltua. Ja tämä onnistuu teeskentelemällä maltillista käyttämällä maltillisien ilmauksia. (Pseudotieteilijät tekevät juuri samoin tehdessään idiotismistaan älykästä. Varastetaan ulkokuorta ja retoriikkaa tieteeltä.)
2: Toisaalta Immosen viestin "taistelu" on terminä jotain jota käytetään sekä metaforana että käytännön taisteluhenkisyydessä. Tämä onkin tullut kenties keskeisimmäksi osaksi aiheesta vääntämistä. ; Osa näkee että viesti voidaan tulkita konkreettiseksi taisteluunkutsuksi. Osa näkee että se voidaan tulkita vertauskuvalliseksi. Mielleyhtymät ja omat ennakkokäsitykset suuntaavat hyvin helposti mielipiteet tässä kohden.
3: Ei ole ihme jos maahanmuuttokriittisten "enkusta" löytyy samanlaisuutta Breivikin teksteihin. Sillä siinä on 1 516 sivua maahanmuuttokriittistä tekstiä. Kun aihe on sama, ei ole ihme jos jotain samanlaisuutta löytyy. Ja mikä parasta ; Breivikin manifesti on kokoelma. Hän ei suinkaan ole vain kirjoittanut sitä, vaan hän on lainannut katkelmia ja pidempiäkin osioita maahanmuuttokriittisten teksteistä. Esimerkiksi Breivik on lainannut Jussi Halla-ahoa. Tämä toki korostaa sitä että Breivik kuuluu samaan kulttuuripiiriin kuin Halla-aho - plagioinnin ottaminen omiin nimiin "luovalla suhteella tekijänoikeuksiin" on ihailun kenties vahvin ilmentymä. Mutta tämä palauttaa sen siihen että vaikka kristityistäkin löytyy ties mitä aborttiklinikoidenpommittajia, se ei vielä tee kristillisistä julistajista terroristeja. Ei, vaikka yhteinen kulttuuritausta tuokin paljon samanlaisuutta sanomisiin.
Toisaalta ylläoleva argumentaatio on "alkuun pääsevää mutta ei riittävää". Sillä tämä muistuttaa toisesta asiasta. Myös aidosti terroristiset lausunnot menisivät vastaavaan. Kysymys onkin siitä että aika moni Immosen puolustaja on melko lailla suoraan ajatellut että jos asioita voidaan jakaa eri kategorioihin, niin tästä seuraisi se, että voitaisiin vain päättää että Immonen ei kuulu siihen ikävään kategoriaan. ; Jos keskenään analoginen ilmiöluokkaX voidaan jakaa kahteen erilliseen lokeroon, LokeroA ja LokeroB, niin ei voida sanoa että jos kohde kuuluu ilmiöluokkaanX niin se voitaisiin aina vain laittaa siihen LokeroB:hen. Jos näin olisi, ei koko eri kategorioihin jakamisessa olisi mitään järkeä! Ja sitten kaikki olisivat taas sekaisin sen inhottavan ilmiön kanssa, kun siihenkin kuuluva asetettaisiin siihen samaan LokeroA:han.
Asian ratkaiseminen on vaikeaa, koska se ei katso puoluekantaa. Esimerkiksi jos katsotaan vasemmistolaista aatetta, voidaan muistaa että se puhuu luokkataistelusta. Se puhuu luokkasodasta. Se puhuu vallankumouksesta. Kommunisteilla tämä oli alun perin aivan konkreettista ja rehellistä puhetta. Kun puhuttiin sorron yöstä nousemisesta ja vallankumouksesta sekä sorto että vallankumous olivat kuvauksia konkreettisista asioista. Sittemmin kun olemme päätyneet hyvinvointiyhteiskuntaamme - joka on kenties alasajossa juuri nyt, mutta vielä olemassa - nämä ovat vähitellen muuttuneet symbolisiksi. Nykyään sorto viittaa rakenteisiin joita pidetään epäreiluna, vaikka kyseessä olisikin ns. first world problem. Vallankumouksellisuuskin tarkoittaa suunnilleen mitä tahansa jonka uskotaan jotenkin yleistyvän muodikkaaksi. Kieli on samaa, asenne. Not so much.
Ratkaisevinta onkin konteksti.
Tämä on siitä hämmentävä asia, että tässä todellakin asia riippuu siitä kuka sanoo, keille sanoo ja missä yhteydessä. ; Kun retoriikan sanamuodot ja perustelurakenteet ovat identtisiä, erot ovat merkitystä koskevia. Ja merkitys syntyy klassisen retoriikan käsitteiden mukaan sanojasta, yleisöstä ja käytetystä viestistä. Kun katsotaan itse puhe (logos), puhujan luonne (ethos), ja puhujan mielentila tai tunteiden ilmaisu (pathos), saadaan kokonaiskuva.
Moni perussuomalainen onkin miettinyt että ollaanko heille epäreiluja. Eli jos jonkun muun puolueen edustaja olisi sanonut samoja sanoja, olisiko hänet tuomittu. He ymmärtävät asian tavallaan puoliksi. On syytä katsoa asiaa eikä ihmistä. Paitsi viestinnässä joskus on syytä ihan oikeasti katsoa kuka sanoo ja mille yleisölle. Koska tämä on se taso jolla se sisältö rationaalisesti punnitaan. Perussuomalaisuus on tässä kohden oleellinen konteksti. Se luo ideologisen viitekehyksen jonka sisällä perustermit on sitten ladattu. (Samoin kuin esimerkiksi hindu ymmärtää "jumala" -sanan hyvin eri tavalla kuin islamin kannattaja. Kulttuurikonteksti on tärkeä! Myös aika voi olla tärkeä! 1918 kommunistin "taistelu" on jotain ihan muuta kuin nykyisen intellektuellihipsterin "taistelu" - johan sen näkee hartioista, tai niiden puutteesta!)
1: Tämän ymmärtäminen on tietenkin haasteellista esimerkiksi MV -lehden lukijoille. Siellä kun selitettiin että musta mies voi sanoa mitä vain ja Immonen ei. Sillä Abdirahim Husu Hussein kirjoitti Immos -kohun käynnistyttyä ivamukaelman ja parodian viestistä. Moni katsoi että kun tätä ivamukaelmaa ei paheksuttu, niin maassa olisi KAKSOS STANDAARI (tjsp.) Mitä tuollaisille ihmisille voi sanoa? Kysyä että jäikö ilman happea synnytyksessä?
Moni on sävyttänyt tämän kontekstin melko vahvasti. Korostetaan että Immonen pitäisi liittää kulttuuriin jossa mukana on Suomen Vastarintaliikkeen taannoin kokoama "laiton henkilorekisteri" aka tappolista, johon esimerkiksi eräs hikipedian ylläpitäjä päätyi. (Kuten myös Panu Höglund.) Heille vain ilmoitettiin poliisista että nyt näin. Myös Pride -isku, kirjastopuukotukset ja vastaavat pitäisi nähdä hänen taakseen. Tämä argumentointi on siitä kiinnostavaa, että se huomaa analogisuuden näiden äärisuuntausten ja Immosen viestinnän kanssa. Se muistuttaa siitä että on olemassa sellainen "paha LokeroB" johon voidaan kuulua ja johon mitä ilmeisemmin ei haluta kuulua. Mutta lokeron olemassaolo ei tässäkään yhteydessä tarkoita suoraan sitä että IlmiöluokassaX oleva viesti kuuluisi tähän. Kun on se asiallisempikin vaihtoehto johon se voi kategorisoitua. Tämä perustelu on yhtä petitio principii -rakenteinen kuin se ajatus että Immosen viesti ei ole syrjivä jos on olemassa mahdollinen tulkintakulma jossa se ei ole syrjivä.
Konteksti ei selvästi ole ainakaan läpeensä viaton. Seurauseettisesti voidaan ajatella että Immonen saattaa olla vastuussa sitä kautta että hän tietää tai hänen olisi pitänyt tietää, että moni innostuu hänen lausumastaan. Panu Raatikainen demonstroi hienosti kuvalla sitä, miten tietyt nimeltä mainitut henkilöt ovat reagoineet Immosen lausuntoihin. Esimerkiksi Jarkko Heino on sanonut, että "Sitten kun niskalaukaukset tulee taas muotiin tiedän mistä aloitetaan :) Kaivetaanko jo saunan taa kuoppa valmiiks vihervassareille." Kommenteissa puhutaan myös rotusodasta. Osa siis selvästi tulkitsee Immosen juuri siten kuin moni on korostanut että Immonen ei ole tulkittavissa.
En kuitenkaan ota näitä sinänsä laittomia ilmauksia kovin vakavasti. Koska jos käyttää analogista viestintää, voi ihminen tulkita sen väärästä viitekehyksestä. Tästä voi seurata sitä että asiallisen papin saarna onkin kristohihhuleiden seuraavan internetvittuilun ytimessä. Ja skaala tässä vain voi olla paljon pahempi kuin tässä pikkuruisessa esimerkissäni.
Facebook -kommentin tuskin odottaa olevan "viikon uutisaihe". (Minäkään en haluaisi elää maailmassa jossa näin on.) Siksi onkin syytä katsoa Immosen facebooktiliä ja ennen kaikkea tämän ketjun saaneita kommentteja. Kommenteissa on alkupuolella Henri Kuosmasen kommentti ; "Vaikka olen Immosen kanssa aika samanmielinen niin eikö tää oo aika provokatiivinen? Vai kuuluukinko olla?" Tämä kertoo että hän on maltillinen maahanmuuttokriitikko. Immonen kommentoikin että "Kuuluukin olla." Kun ketjua katsoo pidemmälle, voi huomata että kommentit koostuvat lähinnä luokkaan "Kiistaton tosiasia valitettavasti on kuitenkin se, että tällä hetkellä Suomea tuhotaan enemmän ja tarkoituksellisemmin sisältä kuin ulkoapäin...", "Annetaanko me kommunistien tuhota 12 000 vuotta vanha sivistys? Ei saatana!!", "Vähän hassua, että kirjoitit englanniksi Olli. Kuitenkin täysin samoilla linjoilla kanssasi, monikultturismi ei toimi ja monikultturistiset kokeilut Euroopassa tulisi lopettaa". Vähemmistössä ovat Raatikaisen esiinnostamat yliampuvat kommentit (jotka kyllä löytyvät ketjusta ainakin vielä.) Niihin löytyy reagointeja kuten "Aikamoisia on puheet. En uskalla antaa mielikuvitukselle valtaa mitä tapahtuisi jos saisitte päättää."
Kokonaisuus tässä yhteydessä ei vaikuta kovin huolestuttavalta. Vastenmielisiä ihmisiä joilla on minusta väärässäolevia mielipiteitä. Mutta se on enemmän yleistä nurinaa ja moraalista närkästystä kuin jotain jossa ollaan lataamassa tuliaseita.
Nuo ihmiset ovat ääliöitä. Loppu.
Mitä tämä tulkintaviitekehys tarkoittaa? Kun katsotaan Immosen Ollin toilailuista analyyttisesti tämän viattoman kontekstin löytämisen jälkeen, voidaan se kontekstoida kupliin. Tämä on siitä ironista että Immonen itse asiassa mainitsee kuplat tuossa tekstissään. Tämä liittyy aiempaan "kuplakeskusteluun" joka on tietenkin perustaltaan aivan käsittämättömän typerä. Siinä on ensin ollut arkinen yksinkertainen tosiasia, joka on sitten muutettu hyväksi ideaksi ja pilattu tämä ymmärtämättä että sosiaalisuus on symmetristä.
Immosen viesti on vahvaa poteroitumista. Hän on tyhmä koska hän ei ole Breivikin analogi vaan Krista Kososen analogi. Hän on tyyppi joka ei hae kontaktiyhteyttä monikulttuurisuuteen. Tämä nähdään pelkästään vihollisuuden kautta. Tämä on toki korostunut kun on katsottu internetpäivityksen yhteyteen syntynyttä liikehdintää.
Mielenosoitus/tähtimuusikkojen kasaama kokoontuminen - jossa ei esimerkiksi ruiskuteltu ihmisiä kaasuaseella ja kutsuttu sitä hassunhauskaksi tempaukseksi - oli jotain jota ei pidetty reiluna kun perussuomalainen ei saanut kehuja esityksensä päätteeksi. (Samat ihmiset sitten voivat selittää että heistä on pirun epäreilua kun YLE ei ota heitä esittämään omien auktoriteettiensa kantoja "Aidosta Avioliitosta" ilman "SETA:n sensuuria" eli vastaanväittäjiä.) Nähdäkseni kokoontumisvapaus, myös spontaanisti jonkun helvetin facebookpäivityksen ympäriltä, on laillista ja kuuluu mielipiteenilmaisuun. Kuten myös se että ihminen taputtaa sille kelle taputtaa. Se on mielipiteenilmaisua. Immosen ystävät ovatkin tässä nyt mielestäni omituisia. Jos Immosella on sananvapaus sanoa provokatiivisia ärsyttäviä asioita, se tarkoittaa sitä että hän saa sen sanoa. Se, että 15 000 ihmistä päättää kävellä Immosta vastaan, katsoa häntä silmiin ja kätellä ja sanoa rauhallisesti "haista paska, ääliö", se on provokatiivista, ärsyttävää ja sananvapauden mukaista.
Ylenmääräiset vertaukset esimerkiksi Lapuan liikkeeseen ja väkivaltaan ovat tässä yhteydessä täsmälleen yhtä järkeviä ja perusteltuja kuin se, että Olli Immosen vain suoraan lokeroisi väkivaltaa kutsuvaksi sodanlietsojanatsiksi. (Eli ei juuri yhtään.) Puhutaan rauhassa Lapuan liikkeestä siinä vaiheessa kun konkreettista muilutushenkeä alkaa ilmenemään. Esimerkiksi sitten kun antifa -tyypit puukottavat jonkun kirjastoesitelmässä.
1: Timo Hännikäisellä on uusi kirja, miksi häntä ei ole puukotettu koskaan jos hänen vastustajansa ovat niin kauheita? Kai sitä nyt Hännikäinen on kovemmin hampaissa kuin joku hiton epäkiinnostava Dan Koivulaakso! Toisaalta ihmettelen miksi homosaation vainoamia hetero-pride -kulkuelaisia ei kaasutettu kaasuaseilla kesken mielenosoituksen kun se oli hassunhauskaa kun oli Pride -provokaatio. Heitähän vainotaan pahemmin!
Koska minulla ei ole mitään järkevää lisättävää, teen sen mitä filosofi tekee. Kysyy tyhmiä mutta oleellisia kysymyksiä.
Siksi ajattelin ottaa esille oleellisen kysymyksen. "Miksi?" (Sen kysyminen on tässä poliittisessa tilanteessa helvetin tyhmää.) Päällimmäinen kysymys, jonka kysyin liittyi siihen että olisiko sama kohu tapahtunut jos jonkun muun puolueen kuin perussuomalaisten edustaja olisi kirjoittanut jotain samantapaista. Toisaalta tämä kysymys vaati täsmennyskysymykseksi sen, olisiko minkään muun puolueen valittu edustaja kirjoittanut mitään samantapaista. Tämä liittyy tietenkin siihen kysymykseen että ovatko perussuomalaiset provokatiivinen puolue jonka jäsenet laukovat tyhmiä asioita. Vai liimataanko heidän päälleen kohuja.
Breivik muutenkin kuin näöltään?
Ehkä oleellisin ja ensimmäinen käsiteltävä asia liittyy Anders Breivikiin. Immonen on siitä kiinnostava, että hän on jo ulkonäkönsä puolesta yllättävän samanlainen. Mutta teemana oli nimenomaan se, että mitä siellä pään sisällä liikkuu ja mitä sieltä suusta tulee ulos. Tämä tiivistynee parhaiten linkin takana olevaan kuvaan. Breivikin lausunto on muodossa "A multicultural society is only temporary. Sooner or later, we will return to a new monocultural society. It is essential for all cultural conservative resistance fighters to understand that we are in the middle of a war of perceptions. We must do everything possible to defend democracy. This can only be accomplished by overthrowing the current Western European multiculturalist regimes. This is the only way to safeguard democracy long term. Sure it can be bloody. But if democracy, our homelands, and people aren't worth certain sacrifices, then what is?" Lisäksi analogisuutta korostaa se, että Immonen julkaisi tekstinsä Breivikin tekemän terrori-iskun vuosipäivänä.
Selvästi esillä olevassa sanomisessa on hyvin samanlaisia sisältöjä. Kiinnostavaa onkin katsoa mitä tämä samanlaisuus tarkoittaa. Otan tässä esiin muutaman tärkeän teeman. Nämä teemat korostavat sitä että ei kenties kannata seurata liian vahvasti omia intuitioitaan.
1: Kaikkia ääriliikkeitä kuvaa se, että ne imitoivat maltillisempia käsityksiä. Esimerkiksi jos löytää islamilaisten terroristien ja maltillisten islamilaisten välistä samanlaisuuksia, ne kertovat yhteisestä kulttuuripohjasta. Immonen voidaankin perustellusti liittää maahanmuuttovastaiseen kansallishenkiseen liikehdintään. Itse asiassa voidaan sanoa että on käytännössä ilmiselvää, että ääriliikkeet ovat aina jotain jotka hyötyvät siitä että ne piilottavat retoriikkansa. Ongelmana ei siis välttämättä ole se, että Immonen esittää terroristin näkökantoja. Ongelma voi olla siinä, että Breivikin näkemykset hänen manifestissaan olivat maltillistettuja, ne ikään kuin osoittivat että ihmisten ampuminen olisi jotenkin täysjärkistä ja perusteltua. Ja tämä onnistuu teeskentelemällä maltillista käyttämällä maltillisien ilmauksia. (Pseudotieteilijät tekevät juuri samoin tehdessään idiotismistaan älykästä. Varastetaan ulkokuorta ja retoriikkaa tieteeltä.)
2: Toisaalta Immosen viestin "taistelu" on terminä jotain jota käytetään sekä metaforana että käytännön taisteluhenkisyydessä. Tämä onkin tullut kenties keskeisimmäksi osaksi aiheesta vääntämistä. ; Osa näkee että viesti voidaan tulkita konkreettiseksi taisteluunkutsuksi. Osa näkee että se voidaan tulkita vertauskuvalliseksi. Mielleyhtymät ja omat ennakkokäsitykset suuntaavat hyvin helposti mielipiteet tässä kohden.
3: Ei ole ihme jos maahanmuuttokriittisten "enkusta" löytyy samanlaisuutta Breivikin teksteihin. Sillä siinä on 1 516 sivua maahanmuuttokriittistä tekstiä. Kun aihe on sama, ei ole ihme jos jotain samanlaisuutta löytyy. Ja mikä parasta ; Breivikin manifesti on kokoelma. Hän ei suinkaan ole vain kirjoittanut sitä, vaan hän on lainannut katkelmia ja pidempiäkin osioita maahanmuuttokriittisten teksteistä. Esimerkiksi Breivik on lainannut Jussi Halla-ahoa. Tämä toki korostaa sitä että Breivik kuuluu samaan kulttuuripiiriin kuin Halla-aho - plagioinnin ottaminen omiin nimiin "luovalla suhteella tekijänoikeuksiin" on ihailun kenties vahvin ilmentymä. Mutta tämä palauttaa sen siihen että vaikka kristityistäkin löytyy ties mitä aborttiklinikoidenpommittajia, se ei vielä tee kristillisistä julistajista terroristeja. Ei, vaikka yhteinen kulttuuritausta tuokin paljon samanlaisuutta sanomisiin.
Toisaalta ylläoleva argumentaatio on "alkuun pääsevää mutta ei riittävää". Sillä tämä muistuttaa toisesta asiasta. Myös aidosti terroristiset lausunnot menisivät vastaavaan. Kysymys onkin siitä että aika moni Immosen puolustaja on melko lailla suoraan ajatellut että jos asioita voidaan jakaa eri kategorioihin, niin tästä seuraisi se, että voitaisiin vain päättää että Immonen ei kuulu siihen ikävään kategoriaan. ; Jos keskenään analoginen ilmiöluokkaX voidaan jakaa kahteen erilliseen lokeroon, LokeroA ja LokeroB, niin ei voida sanoa että jos kohde kuuluu ilmiöluokkaanX niin se voitaisiin aina vain laittaa siihen LokeroB:hen. Jos näin olisi, ei koko eri kategorioihin jakamisessa olisi mitään järkeä! Ja sitten kaikki olisivat taas sekaisin sen inhottavan ilmiön kanssa, kun siihenkin kuuluva asetettaisiin siihen samaan LokeroA:han.
Asian ratkaiseminen on vaikeaa, koska se ei katso puoluekantaa. Esimerkiksi jos katsotaan vasemmistolaista aatetta, voidaan muistaa että se puhuu luokkataistelusta. Se puhuu luokkasodasta. Se puhuu vallankumouksesta. Kommunisteilla tämä oli alun perin aivan konkreettista ja rehellistä puhetta. Kun puhuttiin sorron yöstä nousemisesta ja vallankumouksesta sekä sorto että vallankumous olivat kuvauksia konkreettisista asioista. Sittemmin kun olemme päätyneet hyvinvointiyhteiskuntaamme - joka on kenties alasajossa juuri nyt, mutta vielä olemassa - nämä ovat vähitellen muuttuneet symbolisiksi. Nykyään sorto viittaa rakenteisiin joita pidetään epäreiluna, vaikka kyseessä olisikin ns. first world problem. Vallankumouksellisuuskin tarkoittaa suunnilleen mitä tahansa jonka uskotaan jotenkin yleistyvän muodikkaaksi. Kieli on samaa, asenne. Not so much.
Ratkaisevinta onkin konteksti.
Tämä on siitä hämmentävä asia, että tässä todellakin asia riippuu siitä kuka sanoo, keille sanoo ja missä yhteydessä. ; Kun retoriikan sanamuodot ja perustelurakenteet ovat identtisiä, erot ovat merkitystä koskevia. Ja merkitys syntyy klassisen retoriikan käsitteiden mukaan sanojasta, yleisöstä ja käytetystä viestistä. Kun katsotaan itse puhe (logos), puhujan luonne (ethos), ja puhujan mielentila tai tunteiden ilmaisu (pathos), saadaan kokonaiskuva.
Moni perussuomalainen onkin miettinyt että ollaanko heille epäreiluja. Eli jos jonkun muun puolueen edustaja olisi sanonut samoja sanoja, olisiko hänet tuomittu. He ymmärtävät asian tavallaan puoliksi. On syytä katsoa asiaa eikä ihmistä. Paitsi viestinnässä joskus on syytä ihan oikeasti katsoa kuka sanoo ja mille yleisölle. Koska tämä on se taso jolla se sisältö rationaalisesti punnitaan. Perussuomalaisuus on tässä kohden oleellinen konteksti. Se luo ideologisen viitekehyksen jonka sisällä perustermit on sitten ladattu. (Samoin kuin esimerkiksi hindu ymmärtää "jumala" -sanan hyvin eri tavalla kuin islamin kannattaja. Kulttuurikonteksti on tärkeä! Myös aika voi olla tärkeä! 1918 kommunistin "taistelu" on jotain ihan muuta kuin nykyisen intellektuellihipsterin "taistelu" - johan sen näkee hartioista, tai niiden puutteesta!)
1: Tämän ymmärtäminen on tietenkin haasteellista esimerkiksi MV -lehden lukijoille. Siellä kun selitettiin että musta mies voi sanoa mitä vain ja Immonen ei. Sillä Abdirahim Husu Hussein kirjoitti Immos -kohun käynnistyttyä ivamukaelman ja parodian viestistä. Moni katsoi että kun tätä ivamukaelmaa ei paheksuttu, niin maassa olisi KAKSOS STANDAARI (tjsp.) Mitä tuollaisille ihmisille voi sanoa? Kysyä että jäikö ilman happea synnytyksessä?
Moni on sävyttänyt tämän kontekstin melko vahvasti. Korostetaan että Immonen pitäisi liittää kulttuuriin jossa mukana on Suomen Vastarintaliikkeen taannoin kokoama "laiton henkilorekisteri" aka tappolista, johon esimerkiksi eräs hikipedian ylläpitäjä päätyi. (Kuten myös Panu Höglund.) Heille vain ilmoitettiin poliisista että nyt näin. Myös Pride -isku, kirjastopuukotukset ja vastaavat pitäisi nähdä hänen taakseen. Tämä argumentointi on siitä kiinnostavaa, että se huomaa analogisuuden näiden äärisuuntausten ja Immosen viestinnän kanssa. Se muistuttaa siitä että on olemassa sellainen "paha LokeroB" johon voidaan kuulua ja johon mitä ilmeisemmin ei haluta kuulua. Mutta lokeron olemassaolo ei tässäkään yhteydessä tarkoita suoraan sitä että IlmiöluokassaX oleva viesti kuuluisi tähän. Kun on se asiallisempikin vaihtoehto johon se voi kategorisoitua. Tämä perustelu on yhtä petitio principii -rakenteinen kuin se ajatus että Immosen viesti ei ole syrjivä jos on olemassa mahdollinen tulkintakulma jossa se ei ole syrjivä.
Konteksti ei selvästi ole ainakaan läpeensä viaton. Seurauseettisesti voidaan ajatella että Immonen saattaa olla vastuussa sitä kautta että hän tietää tai hänen olisi pitänyt tietää, että moni innostuu hänen lausumastaan. Panu Raatikainen demonstroi hienosti kuvalla sitä, miten tietyt nimeltä mainitut henkilöt ovat reagoineet Immosen lausuntoihin. Esimerkiksi Jarkko Heino on sanonut, että "Sitten kun niskalaukaukset tulee taas muotiin tiedän mistä aloitetaan :) Kaivetaanko jo saunan taa kuoppa valmiiks vihervassareille." Kommenteissa puhutaan myös rotusodasta. Osa siis selvästi tulkitsee Immosen juuri siten kuin moni on korostanut että Immonen ei ole tulkittavissa.
En kuitenkaan ota näitä sinänsä laittomia ilmauksia kovin vakavasti. Koska jos käyttää analogista viestintää, voi ihminen tulkita sen väärästä viitekehyksestä. Tästä voi seurata sitä että asiallisen papin saarna onkin kristohihhuleiden seuraavan internetvittuilun ytimessä. Ja skaala tässä vain voi olla paljon pahempi kuin tässä pikkuruisessa esimerkissäni.
Facebook -kommentin tuskin odottaa olevan "viikon uutisaihe". (Minäkään en haluaisi elää maailmassa jossa näin on.) Siksi onkin syytä katsoa Immosen facebooktiliä ja ennen kaikkea tämän ketjun saaneita kommentteja. Kommenteissa on alkupuolella Henri Kuosmasen kommentti ; "Vaikka olen Immosen kanssa aika samanmielinen niin eikö tää oo aika provokatiivinen? Vai kuuluukinko olla?" Tämä kertoo että hän on maltillinen maahanmuuttokriitikko. Immonen kommentoikin että "Kuuluukin olla." Kun ketjua katsoo pidemmälle, voi huomata että kommentit koostuvat lähinnä luokkaan "Kiistaton tosiasia valitettavasti on kuitenkin se, että tällä hetkellä Suomea tuhotaan enemmän ja tarkoituksellisemmin sisältä kuin ulkoapäin...", "Annetaanko me kommunistien tuhota 12 000 vuotta vanha sivistys? Ei saatana!!", "Vähän hassua, että kirjoitit englanniksi Olli. Kuitenkin täysin samoilla linjoilla kanssasi, monikultturismi ei toimi ja monikultturistiset kokeilut Euroopassa tulisi lopettaa". Vähemmistössä ovat Raatikaisen esiinnostamat yliampuvat kommentit (jotka kyllä löytyvät ketjusta ainakin vielä.) Niihin löytyy reagointeja kuten "Aikamoisia on puheet. En uskalla antaa mielikuvitukselle valtaa mitä tapahtuisi jos saisitte päättää."
Kokonaisuus tässä yhteydessä ei vaikuta kovin huolestuttavalta. Vastenmielisiä ihmisiä joilla on minusta väärässäolevia mielipiteitä. Mutta se on enemmän yleistä nurinaa ja moraalista närkästystä kuin jotain jossa ollaan lataamassa tuliaseita.
Nuo ihmiset ovat ääliöitä. Loppu.
Mitä tämä tulkintaviitekehys tarkoittaa? Kun katsotaan Immosen Ollin toilailuista analyyttisesti tämän viattoman kontekstin löytämisen jälkeen, voidaan se kontekstoida kupliin. Tämä on siitä ironista että Immonen itse asiassa mainitsee kuplat tuossa tekstissään. Tämä liittyy aiempaan "kuplakeskusteluun" joka on tietenkin perustaltaan aivan käsittämättömän typerä. Siinä on ensin ollut arkinen yksinkertainen tosiasia, joka on sitten muutettu hyväksi ideaksi ja pilattu tämä ymmärtämättä että sosiaalisuus on symmetristä.
Immosen viesti on vahvaa poteroitumista. Hän on tyhmä koska hän ei ole Breivikin analogi vaan Krista Kososen analogi. Hän on tyyppi joka ei hae kontaktiyhteyttä monikulttuurisuuteen. Tämä nähdään pelkästään vihollisuuden kautta. Tämä on toki korostunut kun on katsottu internetpäivityksen yhteyteen syntynyttä liikehdintää.
Mielenosoitus/tähtimuusikkojen kasaama kokoontuminen - jossa ei esimerkiksi ruiskuteltu ihmisiä kaasuaseella ja kutsuttu sitä hassunhauskaksi tempaukseksi - oli jotain jota ei pidetty reiluna kun perussuomalainen ei saanut kehuja esityksensä päätteeksi. (Samat ihmiset sitten voivat selittää että heistä on pirun epäreilua kun YLE ei ota heitä esittämään omien auktoriteettiensa kantoja "Aidosta Avioliitosta" ilman "SETA:n sensuuria" eli vastaanväittäjiä.) Nähdäkseni kokoontumisvapaus, myös spontaanisti jonkun helvetin facebookpäivityksen ympäriltä, on laillista ja kuuluu mielipiteenilmaisuun. Kuten myös se että ihminen taputtaa sille kelle taputtaa. Se on mielipiteenilmaisua. Immosen ystävät ovatkin tässä nyt mielestäni omituisia. Jos Immosella on sananvapaus sanoa provokatiivisia ärsyttäviä asioita, se tarkoittaa sitä että hän saa sen sanoa. Se, että 15 000 ihmistä päättää kävellä Immosta vastaan, katsoa häntä silmiin ja kätellä ja sanoa rauhallisesti "haista paska, ääliö", se on provokatiivista, ärsyttävää ja sananvapauden mukaista.
Ylenmääräiset vertaukset esimerkiksi Lapuan liikkeeseen ja väkivaltaan ovat tässä yhteydessä täsmälleen yhtä järkeviä ja perusteltuja kuin se, että Olli Immosen vain suoraan lokeroisi väkivaltaa kutsuvaksi sodanlietsojanatsiksi. (Eli ei juuri yhtään.) Puhutaan rauhassa Lapuan liikkeestä siinä vaiheessa kun konkreettista muilutushenkeä alkaa ilmenemään. Esimerkiksi sitten kun antifa -tyypit puukottavat jonkun kirjastoesitelmässä.
1: Timo Hännikäisellä on uusi kirja, miksi häntä ei ole puukotettu koskaan jos hänen vastustajansa ovat niin kauheita? Kai sitä nyt Hännikäinen on kovemmin hampaissa kuin joku hiton epäkiinnostava Dan Koivulaakso! Toisaalta ihmettelen miksi homosaation vainoamia hetero-pride -kulkuelaisia ei kaasutettu kaasuaseilla kesken mielenosoituksen kun se oli hassunhauskaa kun oli Pride -provokaatio. Heitähän vainotaan pahemmin!
Tunnisteet:
arvokeskustelu,
Breivik,
ethos,
Hännikäinen,
Höglund,
Immonen,
Koivulaakso,
logos,
maahanmuutto,
medialukutaito,
meemi,
pathos,
politiikka,
provokaatio,
Raatikainen,
retoriikka
tiistai 28. heinäkuuta 2015
Sosiaalinen syntymä
Kognitiivisessa uskontotieteessä on ihmetelty ns. syntymisrituaaleja. Niitä on hyvin monissa kulttuureissa. Niiden sisältö vaihtelee ; Esimerkiksi juutalaisten ympärileikkaus eroaa hyvin paljon luterilaisten lapsikasteesta. Mutta niitä kaikkia yhdistää sama erikoinen teema.
Usein niissä nimellisesti juhlitaan biologista syntymää. Lapsi myös määritellään syntyneeksi. Mutta käytännössä heitä kohdellaan kuin he eivät olisi jotenkin todella syntyneitä. Ja ne suoritetaan yllättävän pitkän ajan päästä syntymästä. Ei seuraavana päivänä tai mahdollisimman pian.
Tässäkin yksityiskohdat muotoutuvat kulttuurin mukana. Kristillisessäkin kulttuurissa tämä voi näkyä siinä ajattelussa että kastamaton lapsi olisi jotenkin vailla kaikille ihmisille kuuluvaa Jumalan rakkautta ja armoa ja olisi siksi muuttuva vaikka kummitukseksi. Moderni kummituksia kumartelematon luterilainen sanoo tämän saman modernimmin siten että syyttää ateisteja lapsen heitteellejätöstä.
Tämä kulma on siitä erikoinen että se on aika vahva. Usein sitä toki kierrellään asiaankuuluvalla teologisella korrektiudella. Mutta ilmiö näkyy käyttäytymisessä. ; Onkin erikoista miten uskonnonvapautta ja jokaisen ihmisen absoluuttista ihmisarvoa kunnioittava kristittykin käyttäytyy täsmälleen samalla tavalla. (Usein edes akateeminen koulutus ei estä tätä.)
Onkin arveltu että tämä asenne johtuu siitä että kaste- tai vastaava tilaisuus on sosiaalinen tilaisuus jossa lapsi esitellään yhteisölle. Yhteisö taas on kaverisuhteiden solmimista. Näin ollen ihminen syntyisi täysivaltaiseksi kansalaiseksi. Kasteessa ei siis juhlita biologista syntymää vaan sosiaalista syntymää.
Ja tämän taustalle voidaan nähdä jopa evoluutio ; Olemme sopeutuneet menneisiin aikoihin, evoluutio ei ole riittävän nopeaa jotta kaikki modernin ajan kotkotukset olisivat ehtineet muokata sopeutumia nykytilanteeseen sopivaksi. Menneisyydessä on ollut voimakas lapsikuolleisuus. Joten sosiaalinen syntymä on varattu vain niille jotka eivät ole kuolleet. Tälläisiin vauvakuolemiin on kenties tervettäkin suhtautua siten että siinä ei kuollut jotenkin "oikea oikea" ihminen.
Usein niissä nimellisesti juhlitaan biologista syntymää. Lapsi myös määritellään syntyneeksi. Mutta käytännössä heitä kohdellaan kuin he eivät olisi jotenkin todella syntyneitä. Ja ne suoritetaan yllättävän pitkän ajan päästä syntymästä. Ei seuraavana päivänä tai mahdollisimman pian.
Tässäkin yksityiskohdat muotoutuvat kulttuurin mukana. Kristillisessäkin kulttuurissa tämä voi näkyä siinä ajattelussa että kastamaton lapsi olisi jotenkin vailla kaikille ihmisille kuuluvaa Jumalan rakkautta ja armoa ja olisi siksi muuttuva vaikka kummitukseksi. Moderni kummituksia kumartelematon luterilainen sanoo tämän saman modernimmin siten että syyttää ateisteja lapsen heitteellejätöstä.
Tämä kulma on siitä erikoinen että se on aika vahva. Usein sitä toki kierrellään asiaankuuluvalla teologisella korrektiudella. Mutta ilmiö näkyy käyttäytymisessä. ; Onkin erikoista miten uskonnonvapautta ja jokaisen ihmisen absoluuttista ihmisarvoa kunnioittava kristittykin käyttäytyy täsmälleen samalla tavalla. (Usein edes akateeminen koulutus ei estä tätä.)
Onkin arveltu että tämä asenne johtuu siitä että kaste- tai vastaava tilaisuus on sosiaalinen tilaisuus jossa lapsi esitellään yhteisölle. Yhteisö taas on kaverisuhteiden solmimista. Näin ollen ihminen syntyisi täysivaltaiseksi kansalaiseksi. Kasteessa ei siis juhlita biologista syntymää vaan sosiaalista syntymää.
Ja tämän taustalle voidaan nähdä jopa evoluutio ; Olemme sopeutuneet menneisiin aikoihin, evoluutio ei ole riittävän nopeaa jotta kaikki modernin ajan kotkotukset olisivat ehtineet muokata sopeutumia nykytilanteeseen sopivaksi. Menneisyydessä on ollut voimakas lapsikuolleisuus. Joten sosiaalinen syntymä on varattu vain niille jotka eivät ole kuolleet. Tälläisiin vauvakuolemiin on kenties tervettäkin suhtautua siten että siinä ei kuollut jotenkin "oikea oikea" ihminen.
Tunnisteet:
antropologia,
ihmisarvo,
ihmiskuva,
ihmisyys,
kaste,
lapsuus,
sosiaalisuus,
uskonto
maanantai 27. heinäkuuta 2015
Kun ajatuskoe tulee lihaksi
Lääketieteen ja neurologian kehitys on johtanut hyvin hämmentäviin tilanteisiin. Esimerkiksi tänään uutisoitiin telepaattisista facebookpäivityksistä. "Duken yliopiston tutkijat julkaisivat tiedemaailman arvostetuimmassa lehdessä Naturessa artikkelin, jossa heidän kehittämänsä Brainet-teknologia yhdisti suoraan neljän eri rotan aivot toisiinsa." Aivoja skannaamalla voidaan myös saada hämmästyttävää tietoa ajatuksista. Jopa Scientific American käyttää termejä jotka tuovat mieleen parapsykologian. Ihmiset suunnittelevat päänsiirtoja lähitulevaisuudessa.
Näitä lukiessa moni puhuu mullistavuudesta. Kuitenkin se, mitä näissä enemmänkin tapahtuu on se, että klassiset ajatuskokeet muuttuvat konkreettisiksi. Esimerkiksi päänsiirtoa koskevalla ajatuskokeella on käsitelty ihmisyyden suhdetta aivoihin ja ruumiiseen. Ja nykyään jo aivan vakiintuneiden ja tavallisten aivokuvannusmenetelmien kohdalla on huomattavissa sen tyylisiä kirjoituksia kuin Matthew Stewartin "fMRI: A Modern Cerebrascope? The Case of Pain" jossa käsiteltiin sitä että onko fMRI todella jotain joka vastaa klassista ajatuskoetta. Ja jos katsotaan tietoisuuden ja päätöksenteon psykologiaa "Incognito" -kirjassa, voidaan huomata että siinä käsitellään klassisia vapaan tahdon, rikollisuuden ja vastuullisuuden teemoja.
Toki asiasta on yritystä jo varhaisemminkin. Samoin jos tutustuu Roger Penrosen käsityksiin mielestä, hän fyysikkona tekee klassista vapaan tahdon filosofiaa, jossa kvantti-indeterminismi pelastaa vapaan tahdon. Tästä fysiikasta voidaan olla vahvasti erimielisiä, esimerkiksi siten miten fyysikko Kari Enqvist "Olemisen porteilla" -kirjassaan käsittelee. Ja mielenfilosofi näkee asian kuten Patricia Churchland, eli sen että on vaikeaa nähdä miten koko kvanteista ja indeterminismistä puhuminen selittää tietoisuuden. (Kun se parhaimmillaan vastaa siihen olemmeko ennustettavia, ja tästä vain hyvin vaikeasti vastaa siihen onko meillä vapaa tahto vai ei. Joka ei vielä ole tietoisuuden selittämistä.) Nykyään asiallisestakin mielenfilosofiasta löytyy esimerkiksi Balaguerin "Free will as scientific problem" joka ei väitä selittäneensä aivojen toimintamekanismia mutta joka selittää miten aivotutkimus ratkaisee klassisia mielenfilosofian ongelmia for good.
Osittain tämä johtuu siitä, että teknologia todella yltää uusille asioille, ja näin ollen se mikä oli ennen spekulaatiota muuttuu todellisuudeksi. Toisaalta nämä ajatuskokeet ovat filosofien esittämiä ja tunnettuja joten ei ole ihme että niitä yritetään sovittaa siihen mitä on. Esimerkiksi aiemmin mainitsemani Stewart pitää rinnastusta liioiteltuna. Skannaamalla saadaan tietoa mutta ihmiset helposti innostuvat liikaa. Ei olekaan ihme että esimerkiksi teologit voivat olla innoissaan neuroteologiasta, niin kauan kuin sitä kautta ei tule suoraa kommentointia etiikkaan.
Moni jopa näkee että etiikka ei saa olla luonnontieteellinen kysymys. Uusateisti Sam Harris on suututtanut monia esittämällä "Moral Landscape" -teoksessaan että "The relevant neuroscience is in its infancy, but we know that our emotions, social interactions, and moral intuitions mutually influence one another. We grow attuned to our fellow human beings through these systems, creating culture in the process. Culture becomes a mechanism for further social, emotional, and moral development. There is simply no doubt that the human brain is the nexus of these influences. Cultural norms influence our thinking and behavior by altering the structure and function of our brains."
Tässä kohden on kuitenkin hyvä huomata jotain.
Voimme ottaa modernin aivokirurgian ihmeet hyödyksemme. Jos kuvittelemme avomielisen Napolilaisen stereotyypin joka on niin suvaitsevainen että palkkaa laboratorioassistentikseen vammaisia, sellaisia jotka ovat sanotaan ainakin nimensä perusteella venäläisiä stereotyyppejä. Napolilainen tiedemiesstereotyyppi on niin avomielinen että häntä ei klassinen norsunluutornitiede rajoita. Eikä etenkään tutkimusetiikka. Ja hän ottaakin koehenkilön jonka aivot leikkaa puoliksi. Hän siirtää ensimmäisen aivopuoliskon yhteen ja toisen toiseen maljaan. Huolehtii niiden elinkykyisyydestä. Onko hän tuhonnut tietoisuuden vai kahdentanut sen?
Koska nykyään lääketieteessä tehdään joissain tilanteissa leikkaus jossa aivopuolet erotetaan (hemispherectomy). Syynä on usein epilepsia. Leikkaus tehdään yleensä nuorille joiden aivot ovat joustavampia ja muokkautuvat pärjäämään yhdellä aivopuoliskolla paremmin. He ovat tietoisia, tai käyttäytyvät vähintään kuin hyvin vakuuttavat filosofiset zombiet. Kuvittelemamme Dr. F. tekee saman terveille aivoille. Ongelman ratkaisu ei siis ole mitenkään ilmiselvä.
1: Rationalistinen filosofinen mieli voi katsoa loogisia mahdollisuuksia. Voi olla että tuo leikkaus todella tuhoaa tietoisuuden ja tekee (epilepsiakohtauksettomia) filosofisia zombieita.
2: Empiristisempi filosofinen mieli taas voi ottaa teorian joka ei kata kaikkia loogosia mahdollisuuksia. Ja esittää tätä kautta, että filosofinen zombie on ylimääräinen turha konsepti. Tällöin voidaan korostaa vaikka sitä että molemmilla puoliskoilla on tietoisuus. Mutta kumpikaan niistä ei ole sama kuin ennen leikkausta. Näin ollen leikkaus tekee kaksi erilaista tietoisuutta yhden sijasta.
Tämä tilanne on tavallaan hyvin tärkeä. Daniel Dennett pitää tämäntyyppistä jaottelua tärkeänä kirjassaan "Intuition pumps and other tools of thinking". Hän kuvaa sitä miten käsiteanalyyttisesti ajatteleva mieli eroaa voimakkaasti luonnontieteellisesti ajattelevan mielestä. Hän ottaa tästä esimerkiksi magneettisuuden. Hän ottaa esille sen, että fyysikoiden maailmassa kestomagneetit ovat jotain joiden toiminta perustuu siihen että niiden alkeismagneettialueet säilyttävät magnetoitumissuuntansa myös ulkoisen magneettikentän vaikutuksen lakattua.
* Käsiteanalyysistä kiinnostunut voi ottaa esille loogisen mahdollisuuden siitä että jos jossain olisikin kestomagneettien tapaan rautaa luokseen vetävä kappale joka rikkoisi tätä oppia vastaan. He voivat kiinnostuneesti käsiteanalysoida että onko niin että tämä uusikin kappale on magneetti koska se toimii kuten magneetti. Vai pitääkö tälle antaa uusi nimi koska se toimii erilaisella toimintaperiaatteella. Tässä erimielisyydessä olisi koulukuntia ja niiden ytimessä olisi ikään kuin platonisessa maailmassa killivä aito ja ehta määritelmä. Kuin oikea määritelmä olisi löydettävissä.
* Fyysikoille tämänlainen looginen mahdollisuus ei kiinnosta koska magneettisuusteoria nojaa siihen että se ei ole käytännössä mahdollinen. Itse asiassa tämä mahdottomaksi rajaaminen tuo magneettisuusteorialle selitysvoimaa. Fyysikko joka kohtaisi tuollaisen teoriaa uhkaavan magneetin yrittäisi pääasiassa mallintaa ilmiöitä. Termien valinnalla ei tässä kohden ole niin suurta merkitystä. Määritelmistä voidaan valita mitä tahansa kunhan sen avulla saadaan mallinnettua mitä tapahtuu ja tehtyä tätä kautta paikkaansapitäviä ennusteita.
Koska neurologia on empirististä ja suuri osa mielenfilosofiasta on metafysiikkaa, konfliktit ovat selviä. Asiaa mutkistaa se, että ajatuskokeet ovat usein eettis-filosofisia. Ja fyysikot tätä kautta helposti astuvat käsiteanalyysissä syntyneisiin kannanottoihin. On tavallaan hyvin vaikeaa nähdä mitä esimerkiksi päänsiirtoleikkaus sanoo etiikan teorioille. Eikä siksi ole tavallaan ihme että moni haluaisikin lähestyä asiaa siten että olisi tärkeämpää miettiä mitä etiikan teoriat sanovat päänsiirtoleikkauksista.
Luultavasti kokonaisuus rupeaa näyttämään jotakuinkin samalta kuin minun suhteeni evoluutioteoriaan ja etiikkaan. Nähdäkseni evoluutioteoria selittää käyttäytymismalleja ja ruumiinrakenteita. Jos siis haluat selittää miksi ihmiset ovat avuliaita, evoluutioteoria selittää tämän. Ja jos pidät tätä avuliaisuutta eettisenä niin sitten evoluutio tuo tämän avuliaisuuden esille. Ja jos ihmiset lajityypillisesti ajattelevat että avuliaisuus on hyvyyttä niin sitten se on ihmisille lajityypillinen näkemys etiikasta. Mutta jos otetaan kysymys siitä että onko maailmassa joku objektiivinen moraalilaki ja vastaako tämä luonnossa ja ihmisten mielipiteistössä oleva näkemys tätä. No, se on sitten aivan oma kysymyksensä. (Enkä tiedä onko tämänlainen kysymys edes tarpeellinen. Se voi olla vessanseinäkysymys.)
Näitä lukiessa moni puhuu mullistavuudesta. Kuitenkin se, mitä näissä enemmänkin tapahtuu on se, että klassiset ajatuskokeet muuttuvat konkreettisiksi. Esimerkiksi päänsiirtoa koskevalla ajatuskokeella on käsitelty ihmisyyden suhdetta aivoihin ja ruumiiseen. Ja nykyään jo aivan vakiintuneiden ja tavallisten aivokuvannusmenetelmien kohdalla on huomattavissa sen tyylisiä kirjoituksia kuin Matthew Stewartin "fMRI: A Modern Cerebrascope? The Case of Pain" jossa käsiteltiin sitä että onko fMRI todella jotain joka vastaa klassista ajatuskoetta. Ja jos katsotaan tietoisuuden ja päätöksenteon psykologiaa "Incognito" -kirjassa, voidaan huomata että siinä käsitellään klassisia vapaan tahdon, rikollisuuden ja vastuullisuuden teemoja.
Toki asiasta on yritystä jo varhaisemminkin. Samoin jos tutustuu Roger Penrosen käsityksiin mielestä, hän fyysikkona tekee klassista vapaan tahdon filosofiaa, jossa kvantti-indeterminismi pelastaa vapaan tahdon. Tästä fysiikasta voidaan olla vahvasti erimielisiä, esimerkiksi siten miten fyysikko Kari Enqvist "Olemisen porteilla" -kirjassaan käsittelee. Ja mielenfilosofi näkee asian kuten Patricia Churchland, eli sen että on vaikeaa nähdä miten koko kvanteista ja indeterminismistä puhuminen selittää tietoisuuden. (Kun se parhaimmillaan vastaa siihen olemmeko ennustettavia, ja tästä vain hyvin vaikeasti vastaa siihen onko meillä vapaa tahto vai ei. Joka ei vielä ole tietoisuuden selittämistä.) Nykyään asiallisestakin mielenfilosofiasta löytyy esimerkiksi Balaguerin "Free will as scientific problem" joka ei väitä selittäneensä aivojen toimintamekanismia mutta joka selittää miten aivotutkimus ratkaisee klassisia mielenfilosofian ongelmia for good.
Osittain tämä johtuu siitä, että teknologia todella yltää uusille asioille, ja näin ollen se mikä oli ennen spekulaatiota muuttuu todellisuudeksi. Toisaalta nämä ajatuskokeet ovat filosofien esittämiä ja tunnettuja joten ei ole ihme että niitä yritetään sovittaa siihen mitä on. Esimerkiksi aiemmin mainitsemani Stewart pitää rinnastusta liioiteltuna. Skannaamalla saadaan tietoa mutta ihmiset helposti innostuvat liikaa. Ei olekaan ihme että esimerkiksi teologit voivat olla innoissaan neuroteologiasta, niin kauan kuin sitä kautta ei tule suoraa kommentointia etiikkaan.
Moni jopa näkee että etiikka ei saa olla luonnontieteellinen kysymys. Uusateisti Sam Harris on suututtanut monia esittämällä "Moral Landscape" -teoksessaan että "The relevant neuroscience is in its infancy, but we know that our emotions, social interactions, and moral intuitions mutually influence one another. We grow attuned to our fellow human beings through these systems, creating culture in the process. Culture becomes a mechanism for further social, emotional, and moral development. There is simply no doubt that the human brain is the nexus of these influences. Cultural norms influence our thinking and behavior by altering the structure and function of our brains."
Tässä kohden on kuitenkin hyvä huomata jotain.
Voimme ottaa modernin aivokirurgian ihmeet hyödyksemme. Jos kuvittelemme avomielisen Napolilaisen stereotyypin joka on niin suvaitsevainen että palkkaa laboratorioassistentikseen vammaisia, sellaisia jotka ovat sanotaan ainakin nimensä perusteella venäläisiä stereotyyppejä. Napolilainen tiedemiesstereotyyppi on niin avomielinen että häntä ei klassinen norsunluutornitiede rajoita. Eikä etenkään tutkimusetiikka. Ja hän ottaakin koehenkilön jonka aivot leikkaa puoliksi. Hän siirtää ensimmäisen aivopuoliskon yhteen ja toisen toiseen maljaan. Huolehtii niiden elinkykyisyydestä. Onko hän tuhonnut tietoisuuden vai kahdentanut sen?
Koska nykyään lääketieteessä tehdään joissain tilanteissa leikkaus jossa aivopuolet erotetaan (hemispherectomy). Syynä on usein epilepsia. Leikkaus tehdään yleensä nuorille joiden aivot ovat joustavampia ja muokkautuvat pärjäämään yhdellä aivopuoliskolla paremmin. He ovat tietoisia, tai käyttäytyvät vähintään kuin hyvin vakuuttavat filosofiset zombiet. Kuvittelemamme Dr. F. tekee saman terveille aivoille. Ongelman ratkaisu ei siis ole mitenkään ilmiselvä.
1: Rationalistinen filosofinen mieli voi katsoa loogisia mahdollisuuksia. Voi olla että tuo leikkaus todella tuhoaa tietoisuuden ja tekee (epilepsiakohtauksettomia) filosofisia zombieita.
2: Empiristisempi filosofinen mieli taas voi ottaa teorian joka ei kata kaikkia loogosia mahdollisuuksia. Ja esittää tätä kautta, että filosofinen zombie on ylimääräinen turha konsepti. Tällöin voidaan korostaa vaikka sitä että molemmilla puoliskoilla on tietoisuus. Mutta kumpikaan niistä ei ole sama kuin ennen leikkausta. Näin ollen leikkaus tekee kaksi erilaista tietoisuutta yhden sijasta.
Tämä tilanne on tavallaan hyvin tärkeä. Daniel Dennett pitää tämäntyyppistä jaottelua tärkeänä kirjassaan "Intuition pumps and other tools of thinking". Hän kuvaa sitä miten käsiteanalyyttisesti ajatteleva mieli eroaa voimakkaasti luonnontieteellisesti ajattelevan mielestä. Hän ottaa tästä esimerkiksi magneettisuuden. Hän ottaa esille sen, että fyysikoiden maailmassa kestomagneetit ovat jotain joiden toiminta perustuu siihen että niiden alkeismagneettialueet säilyttävät magnetoitumissuuntansa myös ulkoisen magneettikentän vaikutuksen lakattua.
* Käsiteanalyysistä kiinnostunut voi ottaa esille loogisen mahdollisuuden siitä että jos jossain olisikin kestomagneettien tapaan rautaa luokseen vetävä kappale joka rikkoisi tätä oppia vastaan. He voivat kiinnostuneesti käsiteanalysoida että onko niin että tämä uusikin kappale on magneetti koska se toimii kuten magneetti. Vai pitääkö tälle antaa uusi nimi koska se toimii erilaisella toimintaperiaatteella. Tässä erimielisyydessä olisi koulukuntia ja niiden ytimessä olisi ikään kuin platonisessa maailmassa killivä aito ja ehta määritelmä. Kuin oikea määritelmä olisi löydettävissä.
* Fyysikoille tämänlainen looginen mahdollisuus ei kiinnosta koska magneettisuusteoria nojaa siihen että se ei ole käytännössä mahdollinen. Itse asiassa tämä mahdottomaksi rajaaminen tuo magneettisuusteorialle selitysvoimaa. Fyysikko joka kohtaisi tuollaisen teoriaa uhkaavan magneetin yrittäisi pääasiassa mallintaa ilmiöitä. Termien valinnalla ei tässä kohden ole niin suurta merkitystä. Määritelmistä voidaan valita mitä tahansa kunhan sen avulla saadaan mallinnettua mitä tapahtuu ja tehtyä tätä kautta paikkaansapitäviä ennusteita.
Koska neurologia on empirististä ja suuri osa mielenfilosofiasta on metafysiikkaa, konfliktit ovat selviä. Asiaa mutkistaa se, että ajatuskokeet ovat usein eettis-filosofisia. Ja fyysikot tätä kautta helposti astuvat käsiteanalyysissä syntyneisiin kannanottoihin. On tavallaan hyvin vaikeaa nähdä mitä esimerkiksi päänsiirtoleikkaus sanoo etiikan teorioille. Eikä siksi ole tavallaan ihme että moni haluaisikin lähestyä asiaa siten että olisi tärkeämpää miettiä mitä etiikan teoriat sanovat päänsiirtoleikkauksista.
Luultavasti kokonaisuus rupeaa näyttämään jotakuinkin samalta kuin minun suhteeni evoluutioteoriaan ja etiikkaan. Nähdäkseni evoluutioteoria selittää käyttäytymismalleja ja ruumiinrakenteita. Jos siis haluat selittää miksi ihmiset ovat avuliaita, evoluutioteoria selittää tämän. Ja jos pidät tätä avuliaisuutta eettisenä niin sitten evoluutio tuo tämän avuliaisuuden esille. Ja jos ihmiset lajityypillisesti ajattelevat että avuliaisuus on hyvyyttä niin sitten se on ihmisille lajityypillinen näkemys etiikasta. Mutta jos otetaan kysymys siitä että onko maailmassa joku objektiivinen moraalilaki ja vastaako tämä luonnossa ja ihmisten mielipiteistössä oleva näkemys tätä. No, se on sitten aivan oma kysymyksensä. (Enkä tiedä onko tämänlainen kysymys edes tarpeellinen. Se voi olla vessanseinäkysymys.)
Tunnisteet:
aivotutkimus,
ajatuskoe,
Balaguer,
Churchland,
Dennett,
Eagleman,
empirismi,
Enqvist,
Harris,
kognitiotiede,
mielenfilosofia,
Penrose,
rationalismi,
Stewart
sunnuntai 26. heinäkuuta 2015
Kaikki ihmiset ovat vapaita, mutta entä jos toiset ihmiset ovatkin vapaampia kuin toiset?
Jean-Paul Sartre korosti että olemme radikaalisti vapaita. Tämä tarkoitti sitä, että ihmisillä on aina jonkinlaista tilaa valinnoille. Sartre korostikin, että perimmiltään kysymys on siitä miten ihminen itse suhtautuu asioihin. Sartren teema on tiivistynyt hänen omiin sanoihinsa ; "In fact I'm nothing but a project of myself beyond determined situation, and this project pre-outlines me in terms of the concrete situation as in addition it illumines the situation in terms of my choise." Kaikki se mitä tuo sitten tarkoittaa vaatii sitten hieman enemmän selittämistä.
Sartre kuvasi elämää prosessina jossa ihminen itse valitsee itselleen sopivan päämäärän. Tämä päämääräsuuntautuneisuus voi olla monenlaista. Eikä ole mitään yhtä ja tiettyä päämäärää jonka kautta asiat pitäisi katsoa. Tämän vuoksi Sartre kirjoittikin "Being and Nothingness" -teoksessaan vangista. Vanki on hänen mukaan radikaalisti vapaa koska hän voi esimerkiksi yrittää pakoa tai tehdä itsemurhan. Hänellä on valintoja. Ja suurin syy miksi vanki kokee että hän ei ole vapaa johtuu siitä että hän suuntaa päämääränsä asioihin jotka ovat tämän vankikopin ulkopuolella. Näin ollen jos vanki kokee että hän ei ole radikaalisti vapaa, syynä on se että vanki ei ole miettinyt päämääriään asianmukaisesti.
Tällä on erikoinen suhde ns. etuoikeuksiin. Jos katsomme ihmisiä, he ovat Sartren mukaan "maailmaan heitettyjä". Tällä olemisella on aina jonkinlainen konteksti. Ihmisillä on erilaisia ominaisuuksia jotka hänelle vain tungetaan (facticity). Ihminen on vaikkapa valkoihoinen, suomalainen ja syntynyt luterilaiseen perheeseen. Hänen perheellään on myös jonkinlainen varallisuus. He voivat olla rikkaita tai köyhiä.
Sartre korosti että ihmisillä ei ole mitään syytä olla pahoillaan näistä asioista. Ne kun eivät ole ihmisen valintoja. On turhaa puhua valkoisen miehen taakasta jos biologia määrää sukupuolikromosomit ja itse ei ole valinnut vanhempiensa rotua. Samoin ei ole väliä onko rikas. ; Meillä on nämä syntymästä saadut ominaisuudet, mutta olemme aina vapaita valitsemaan mitä teemme ympäristössä joka meillä on. Tai kuten Sartre itse asian asetti "There is no situation in which the given would crush beneath it's weight the freedom which constitutes it as such - and that conversely there is no situation in which the for-itself would be more than in others."
Tämä on jotain jota voi olla vaikeaa odottaa vasemmistolaiselta. Useinhan ateistiset vasemmistolaiset liitetään kommunismiin. Jossa taas periaatteessa huomio keskittyy nimenomaan privileegioihin ja valtarakenteisiin. Eli juuri siihen facticityn alueelle.
Ajatus on jossain määrin viehättävä. Usein ihmisillä on omituisia haluja ja toiveita. Voidaan jopa nähdä että uskonnot elävät suurelta osin ihmisten elämäntaidottomuudestaan. Eli juuri siitä että ihminen suuntaa tavoitteensa maailmaan joka ei vastaa heidän facticitynsä piirteitä. (Esimerkiksi olemme kuolevaisia. Ja emme ole valinneet tätä piirrettä.) Paratiisitoiveita käytetäänkin siihen että ihmiset tuntevat olonsa rajoittuneeksi koska joutuvat kuolemaan ja kaikki ei menekään mukavasti ja kaikki heidän kokemansa paha ei tule rangaistuksi.
Toisaalta siinä on huonoja puolia. Jotka tulevat melko selvästi esiin jos katsotaan "Game of Thronesin" Theon Greyjoyn elämää. Hänkin on vankina, äpärä Snown käsiteltävänä. Usein hänet on aivan konkreettisesti sidottu tavalla jossa hänellä ei ole valintoja. Tietenkin joku voisi sanoa, että teknisesti ottaen hänen tulisi muuttua. Hänen tulisi vain valita elämäntavoitteensa siten että ne sopivat siihen elinympäristöön jossa pakoyritysmahdollisuudet ovat viritettyjä ansoja. Jossa hän saa valita jatketaanko kidutusta vai leikataanko pikkusormi. Jossa hän konkreettisesti saa valita elämäntavoitteet jotka sopivat yhteen sen kanssa että hänet kastroidaan. Itse asiassa Theon Greyjoy tekee juuri tämän. Hän muuttuu identiteetiltään Löyhkäksi. Luopuu nimestään ja omasta tahdostaan. Sillä tämän asenteen loppupäämäärät sopivat siihen ympäristöön johon hänet on asetettu. Onko hän radikaalisti vapaa? Tuskin. Voidaan itse asiassa sanoa että ollessaan Löyhkä hän on puhdasta "faktisiteettia". Hän on luopunut valinnastaan ja on orjana sille että toinen määrää kaiken mitä hän tekee ja puhuu ja tätä kautta hän kontrolloi myös sitä miten hän ajattelee.
Sartren ajatuksen probleema onkin juuri siinä että (a) vaikka ei ole objektiivista yhtä tavoitetta elämässä ja (b) vankinakin on olemassa vaihtoehtoja niin tosiasiassa moni elää hyvinvoivaa elämää jossa heillä on näitä vaihtoehtoja oleellisesti enemmän. Siksi osa on suppeammin radikaalisti vapaa kun taas toinen ei.
Jostain syystä ihminen voi syntyä rikkaaksi ja tästä ei pidä olla häpeissään. Toisaalta rikas ihminen voi valita että heittää omaisuutensa köyhille. Ja tätä kautta se, että hän on käyttänyt tilaisuuksia hyväksen pysyneet rikkaana on asia josta menestyvät punaviiniä lipittävät intellektuellit eivät mielellään puhu. Eivät edes humalassa. ; Tämä kulma oikeasti muistuttaa siitä, että kannattaako meidän luottaa rikkaaseen valkoisee mieheen, jolla on tarinankertojan itellektuellia auktoriteettia, päättää siitä miten meidän pitäisi suhtautua etuoikeuksiin?
Sartre kuvasi elämää prosessina jossa ihminen itse valitsee itselleen sopivan päämäärän. Tämä päämääräsuuntautuneisuus voi olla monenlaista. Eikä ole mitään yhtä ja tiettyä päämäärää jonka kautta asiat pitäisi katsoa. Tämän vuoksi Sartre kirjoittikin "Being and Nothingness" -teoksessaan vangista. Vanki on hänen mukaan radikaalisti vapaa koska hän voi esimerkiksi yrittää pakoa tai tehdä itsemurhan. Hänellä on valintoja. Ja suurin syy miksi vanki kokee että hän ei ole vapaa johtuu siitä että hän suuntaa päämääränsä asioihin jotka ovat tämän vankikopin ulkopuolella. Näin ollen jos vanki kokee että hän ei ole radikaalisti vapaa, syynä on se että vanki ei ole miettinyt päämääriään asianmukaisesti.
Minä haluan tulla isona tekoälyksi. Enkä pelkästään tekoälyköksi. |
Sartre korosti että ihmisillä ei ole mitään syytä olla pahoillaan näistä asioista. Ne kun eivät ole ihmisen valintoja. On turhaa puhua valkoisen miehen taakasta jos biologia määrää sukupuolikromosomit ja itse ei ole valinnut vanhempiensa rotua. Samoin ei ole väliä onko rikas. ; Meillä on nämä syntymästä saadut ominaisuudet, mutta olemme aina vapaita valitsemaan mitä teemme ympäristössä joka meillä on. Tai kuten Sartre itse asian asetti "There is no situation in which the given would crush beneath it's weight the freedom which constitutes it as such - and that conversely there is no situation in which the for-itself would be more than in others."
Tämä on jotain jota voi olla vaikeaa odottaa vasemmistolaiselta. Useinhan ateistiset vasemmistolaiset liitetään kommunismiin. Jossa taas periaatteessa huomio keskittyy nimenomaan privileegioihin ja valtarakenteisiin. Eli juuri siihen facticityn alueelle.
Ajatus on jossain määrin viehättävä. Usein ihmisillä on omituisia haluja ja toiveita. Voidaan jopa nähdä että uskonnot elävät suurelta osin ihmisten elämäntaidottomuudestaan. Eli juuri siitä että ihminen suuntaa tavoitteensa maailmaan joka ei vastaa heidän facticitynsä piirteitä. (Esimerkiksi olemme kuolevaisia. Ja emme ole valinneet tätä piirrettä.) Paratiisitoiveita käytetäänkin siihen että ihmiset tuntevat olonsa rajoittuneeksi koska joutuvat kuolemaan ja kaikki ei menekään mukavasti ja kaikki heidän kokemansa paha ei tule rangaistuksi.
Toisaalta siinä on huonoja puolia. Jotka tulevat melko selvästi esiin jos katsotaan "Game of Thronesin" Theon Greyjoyn elämää. Hänkin on vankina, äpärä Snown käsiteltävänä. Usein hänet on aivan konkreettisesti sidottu tavalla jossa hänellä ei ole valintoja. Tietenkin joku voisi sanoa, että teknisesti ottaen hänen tulisi muuttua. Hänen tulisi vain valita elämäntavoitteensa siten että ne sopivat siihen elinympäristöön jossa pakoyritysmahdollisuudet ovat viritettyjä ansoja. Jossa hän saa valita jatketaanko kidutusta vai leikataanko pikkusormi. Jossa hän konkreettisesti saa valita elämäntavoitteet jotka sopivat yhteen sen kanssa että hänet kastroidaan. Itse asiassa Theon Greyjoy tekee juuri tämän. Hän muuttuu identiteetiltään Löyhkäksi. Luopuu nimestään ja omasta tahdostaan. Sillä tämän asenteen loppupäämäärät sopivat siihen ympäristöön johon hänet on asetettu. Onko hän radikaalisti vapaa? Tuskin. Voidaan itse asiassa sanoa että ollessaan Löyhkä hän on puhdasta "faktisiteettia". Hän on luopunut valinnastaan ja on orjana sille että toinen määrää kaiken mitä hän tekee ja puhuu ja tätä kautta hän kontrolloi myös sitä miten hän ajattelee.
Sartren ajatuksen probleema onkin juuri siinä että (a) vaikka ei ole objektiivista yhtä tavoitetta elämässä ja (b) vankinakin on olemassa vaihtoehtoja niin tosiasiassa moni elää hyvinvoivaa elämää jossa heillä on näitä vaihtoehtoja oleellisesti enemmän. Siksi osa on suppeammin radikaalisti vapaa kun taas toinen ei.
Jostain syystä ihminen voi syntyä rikkaaksi ja tästä ei pidä olla häpeissään. Toisaalta rikas ihminen voi valita että heittää omaisuutensa köyhille. Ja tätä kautta se, että hän on käyttänyt tilaisuuksia hyväksen pysyneet rikkaana on asia josta menestyvät punaviiniä lipittävät intellektuellit eivät mielellään puhu. Eivät edes humalassa. ; Tämä kulma oikeasti muistuttaa siitä, että kannattaako meidän luottaa rikkaaseen valkoisee mieheen, jolla on tarinankertojan itellektuellia auktoriteettia, päättää siitä miten meidän pitäisi suhtautua etuoikeuksiin?
lauantai 25. heinäkuuta 2015
Kyynisyyden muuttumisesta (ja vähän nihilismistäkin).
Katsoin "12 Monkeys" -televisiosarjaa. Siinä eräässä jaksossa USA:n salaisia tietoja vuotanut mies yritetään tappaa viruksella. Mies on asenteeltaan negatiivinen mutta äärimmäisen idealistinen. Hänestä on tärkeää tiedottaa asioista. Hän mieluusti vaarantaa henkensä jotta ihmiset saisivat kuulla mitä pahaa valtio tekee esirippujen takana. Sarjan aikamatkustajasankari taas välittää itsekin lähinnä maailman pelastamisesta, eikä hän välitä siitä mitä joku valtio tekee. Tietovuotaja on hämmästynyt siitä että hän kohtaisi itseään nihilistisemmän ihmisen. ; Itse asiassa kyseinen sarja on synkkä. Ja sitä kutsutaan nihilistiseksi ja kyyniseksi sarjaksi.
Tämä edustaa hyvin yleistä kulmaa. Epäluottamusta pidetään kyynisenä ja nihilistisenä. Tämä näkyy skeptikoiden maailmaankin ajatuksena että jo se, että kritisoi jotain on "nihilististä eli kyynistä". Henkenä on tietenkin se, että jos jokin maailmankuva antaa maailmaan merkitystä, niin sitten tämän maailmankuvan tosimaailman väitteitä koskevien asioiden moittiminen olisi merkityksen vihaamista. Yhteys on kuitenkin varsin heikko.
Jos mietimme "12 Monkeys" -sarjaa, se on asenteeltaan negatiivinen. Ihmiset eivät ole luotettavia, maailma on perseestä. Ja paras mitä voidaan on yrittää estää sitä olemasta yhtä perseestä. Kuitenkin niin tietovuotaja kuin aikamatkustajasankari ovat äärimmäisen idealistisia. Tietovuotaja uskoo hyvyyteen jota ei voi ainakaan sarjan maailmasta hevillä löytää tosiasiatasolla. Hän vuotaa Totuutta idealistisesti, oman henkensä tietoisesti vaarantaen. Tämä on nihilistin antiteesi. Samoin aikamatkustajasankari välittää vain lopputuloksesta. Lähes kaikki on hänelle vain "tehtävää". Hän on valmis siihen että kun hän saa maailmanpelastusprojektinsa valmiiksi, hän ajautuu aikaparadoksiin ja lakkaa olemasta. Hän on valmis tappamaan ihmisiä, mukaanlukien hyviä ihmisiä, jotta tämä maailmanpelastus voisi onnistua. Hän ei ole nihilisti. Hän on utilitaristi. Päämäärä oikeuttaa keinot ja kysymys on suuremmasta hyvästä jonka hyötyfunktion maksimointi on tärkeämpää kuin yksilöiden henki, terveys ja muut ns. ihmisoikeudet. Hän on nihilistin antiteesi. Jopa vahvemmin kuin tietovuotaja.
Sarjaa onkin hyvä läpikäydä kyynisyyden kautta.
Jos otamme antiikin kreikan "koirafilosofi" Diogeneen, meillä on käsissämme varsin mielenkiintoinen hahmo. Hän asui tynnyrissä, puhui vain lasten kanssa. Haistatti pitkät vallanpitäjille. Hän näyttää ihmiseltä joka näyttää keskisormea maailmalle hyvinkin vahvasti. Ja juuri tätä hän tekikin.
Mutta tavalla jota on vaikeaa ymmärtää nykyaikana. Nykymaailmassa eletään alakulttuuriklustereissa joita voisi kutsua vaikkapa "demografioiksi". Maailmassa vallitsevin yhdistävä piirre on kapitalismi ja kaupallisuus. Ja jokaisella eri demografialla on poliittisesti korrektisti lupa pitää oma mielipiteensä.
Ja mielipiteitä käsitellään jopa vapauden ja tasa-arvoisuuden käsitteinä siten että jokainen näistä olisi samanarvoinen. Ja maailmassa meneminen on sitä että nämä tasa-arvoiset mutta kuitenkin sisäisesti hyvin klusteroituneet ja tiukkapipoiset alakulttuurit, sitten dissaavat toisiaan omista mukavista lokeroistaan. He lähinnä katsovat alas, eivätkä elä asennoitumiseltaan sen kummempaa elämää kuin muissakaan lokeroissa. ; Monessa alakulttuurissa korostetaankin sitä, että heidän moittimisensa ja dissaamisensa on selvästi virheellistä ja väärin tehty, koska he ovat tavallisia ihmisiä juuri kuten kaikki muutkin!
Tämä alakultturisoituminen kasvattaa sosiaalista kätevyyttä oman alakulttuurin sisäpuolella ja vähentää sitä sen ulkopuolella. Ihmiset näyttävät keskisormea maailmalle tässä asenteessa. He eivät muutu itse eivätkä muuta maailmaa prosessissa. Sen sijaan he osoittavat sen, missä jengissä he ovat ja keiden ihmisten parissa he viihtyvät. Tässä kenties ollaan ilkeitä mutta kuitenkin perimmäinen tavoite on sosiaalinen kätevyys. Halutaan selkääntaputuksia niiltä ihmisiltä jotka koetaan relevanteiksi. Ja näin vihollisuus on vain yksi keino suunnata negatiivisia asenteita tavalla jotka tukevat oman alakulttuurin sosiaalisia konventioita. He ovat kyynikoita sanan nykyisessä mielessä. He eivät rakenna, vaan repivät. (Ja tässä maailmassa vasta-argumenttia ei nähdä haasteena vaan hyökkäyksenä.)
Diogenes ei tehnyt tällä tavalla. Hänen kaiken toimintansa ideana oli nimenomaan välttää sosiaalista mukavuutta. Hän ei mennyt seuraamaan ideologiaa joka olisi hänelle itselleen helpoin ja mukavin. Hän ei "vain heiluttanut keskisormea ihmisille". Diogenes oli sitä mieltä että järki on vahvempi kuin tunteet. Että rohkeus on tärkeämpää kuin omaisuus. Ja että sosiaaliset konventioita vastaan on syytä taistella kaikkialla. Ja hän ei tehnyt sitä siksi että se oli helppoa, vaan juuri siksi että se oli vaikeaa.
Diogenes näki että tunteiden seuraaminen oli helppoa. Rahan tavoittelu on helppoa. Ja sosiaalisten konventioiden tavoittelu on helppoa. Mutta ne tekivät elämästä mutkikasta. Diogenes tavoitteli yksinkertaista elämää, jota ei voinut kuvata mukavuushakuiseksi. Se, mitä yleensä tavoitellaan onnellisuuden nimissä oli hänelle lähinnä jotain joilla elämää mutkistavat piirteet "lahjovat" meitä. Ja tekevät hyveellisen yksinkertaisen elämän vaikeaksi. Tämä teki hänestä antihedonistin, joka tavoitteli hyvyyttä ja hyvää elämää nautintojen yli.
Tässä mielessä "12 Apinan" ideaaliset sankarit ovat itse asiassa kyynisiä sanan alkuperäisessä mielessä. Ja tässä kulmassa niissä ei välttämättä olekaan mitään moitittavaa! Ongelmana onkin tavallaan nykymaailma, jossa koetaan että onnellisuus ja hyvä elämä on juuri sitä että hankitaan elämään kaikkea sellaista mikä tekee elämästä mukavaa, vaivatonta ja kompleksista. Nykymaailmassa tämänlainen elämä on rikasta. Siksi uskovaisetkin, jotka korostavat sitä että eivät ole "kaupallisia", korostavat "sosiaalisuutta" ja "yhteisöllisyyttä" ja "onnellisuutta" siitä kun saa helpolla mielenrauhan esimerkiksi siten että käsittelee kuolemanpelon siten että kiistää koko kuoleman viittamalla helppoon kuolemanjälkeistoivoon. Paratiisiin joka on tietenkin äärimmäisen hedonistinen paikka. Täynnä musiikkia ja yhdessäoloa ja muita vastaavia iloja.
Vika ei olekaan sarjassa vaan ihmisissä. Itse asiassa klassisen (ja hienon) kyynisyyden asenteita voidaan nähdä myös Nietzschellä. Eli hahmolla jonka kautta "nihilismi" -sana on levinnyt käyttöön. Hänkin korosti että "lopun ajan ihmiset" hakevat halpoja huvituksia ja välttävät vaikeuksia. Hän korosti että kristinusko tukee tämänlaista pelkurin asennetta. Hän korosti että ollakseen aidosti iloinen ja onnellinen tulisi elää ponnistellen. Ja että aito hyvä elämä ja tuskan kokeminen ovat toisiinsa sidottuja sillä tavalla että jos haluaa elää aidosti onnellisena on tämän eteen pakko kokea myös tuskaa ja esimerkiksi tehtävä uhrauksia.
Kun joku moittii "12 Apinaa" -sarjaa nihilistiseksi, sen sanoo todennäköisesti ihminen joka on nihilistisempi kuin kyseinen sarja. Itse asiassa kyseinen ihminen on todennäköisesti niin nihilistinen että hän ei enää edes pysty käsittämään tätä. (Koska tämä käsittäminenkin vaatisi vaivalloista ponnistelua sen sijaan että voisi "vain olla mielipiteenvapauteen vedoten sitä mieltä mitä on ja tietää mitä nihilismi tarkoittaa lukematta koskaan ainuttakaan nihilismiä käsittelevää kirjaa, saati ymmärtämään sen sisällön päälle.")
Tämä edustaa hyvin yleistä kulmaa. Epäluottamusta pidetään kyynisenä ja nihilistisenä. Tämä näkyy skeptikoiden maailmaankin ajatuksena että jo se, että kritisoi jotain on "nihilististä eli kyynistä". Henkenä on tietenkin se, että jos jokin maailmankuva antaa maailmaan merkitystä, niin sitten tämän maailmankuvan tosimaailman väitteitä koskevien asioiden moittiminen olisi merkityksen vihaamista. Yhteys on kuitenkin varsin heikko.
Jos mietimme "12 Monkeys" -sarjaa, se on asenteeltaan negatiivinen. Ihmiset eivät ole luotettavia, maailma on perseestä. Ja paras mitä voidaan on yrittää estää sitä olemasta yhtä perseestä. Kuitenkin niin tietovuotaja kuin aikamatkustajasankari ovat äärimmäisen idealistisia. Tietovuotaja uskoo hyvyyteen jota ei voi ainakaan sarjan maailmasta hevillä löytää tosiasiatasolla. Hän vuotaa Totuutta idealistisesti, oman henkensä tietoisesti vaarantaen. Tämä on nihilistin antiteesi. Samoin aikamatkustajasankari välittää vain lopputuloksesta. Lähes kaikki on hänelle vain "tehtävää". Hän on valmis siihen että kun hän saa maailmanpelastusprojektinsa valmiiksi, hän ajautuu aikaparadoksiin ja lakkaa olemasta. Hän on valmis tappamaan ihmisiä, mukaanlukien hyviä ihmisiä, jotta tämä maailmanpelastus voisi onnistua. Hän ei ole nihilisti. Hän on utilitaristi. Päämäärä oikeuttaa keinot ja kysymys on suuremmasta hyvästä jonka hyötyfunktion maksimointi on tärkeämpää kuin yksilöiden henki, terveys ja muut ns. ihmisoikeudet. Hän on nihilistin antiteesi. Jopa vahvemmin kuin tietovuotaja.
Sarjaa onkin hyvä läpikäydä kyynisyyden kautta.
Jos otamme antiikin kreikan "koirafilosofi" Diogeneen, meillä on käsissämme varsin mielenkiintoinen hahmo. Hän asui tynnyrissä, puhui vain lasten kanssa. Haistatti pitkät vallanpitäjille. Hän näyttää ihmiseltä joka näyttää keskisormea maailmalle hyvinkin vahvasti. Ja juuri tätä hän tekikin.
Mutta tavalla jota on vaikeaa ymmärtää nykyaikana. Nykymaailmassa eletään alakulttuuriklustereissa joita voisi kutsua vaikkapa "demografioiksi". Maailmassa vallitsevin yhdistävä piirre on kapitalismi ja kaupallisuus. Ja jokaisella eri demografialla on poliittisesti korrektisti lupa pitää oma mielipiteensä.
Ja mielipiteitä käsitellään jopa vapauden ja tasa-arvoisuuden käsitteinä siten että jokainen näistä olisi samanarvoinen. Ja maailmassa meneminen on sitä että nämä tasa-arvoiset mutta kuitenkin sisäisesti hyvin klusteroituneet ja tiukkapipoiset alakulttuurit, sitten dissaavat toisiaan omista mukavista lokeroistaan. He lähinnä katsovat alas, eivätkä elä asennoitumiseltaan sen kummempaa elämää kuin muissakaan lokeroissa. ; Monessa alakulttuurissa korostetaankin sitä, että heidän moittimisensa ja dissaamisensa on selvästi virheellistä ja väärin tehty, koska he ovat tavallisia ihmisiä juuri kuten kaikki muutkin!
Tämä alakultturisoituminen kasvattaa sosiaalista kätevyyttä oman alakulttuurin sisäpuolella ja vähentää sitä sen ulkopuolella. Ihmiset näyttävät keskisormea maailmalle tässä asenteessa. He eivät muutu itse eivätkä muuta maailmaa prosessissa. Sen sijaan he osoittavat sen, missä jengissä he ovat ja keiden ihmisten parissa he viihtyvät. Tässä kenties ollaan ilkeitä mutta kuitenkin perimmäinen tavoite on sosiaalinen kätevyys. Halutaan selkääntaputuksia niiltä ihmisiltä jotka koetaan relevanteiksi. Ja näin vihollisuus on vain yksi keino suunnata negatiivisia asenteita tavalla jotka tukevat oman alakulttuurin sosiaalisia konventioita. He ovat kyynikoita sanan nykyisessä mielessä. He eivät rakenna, vaan repivät. (Ja tässä maailmassa vasta-argumenttia ei nähdä haasteena vaan hyökkäyksenä.)
Diogenes ei tehnyt tällä tavalla. Hänen kaiken toimintansa ideana oli nimenomaan välttää sosiaalista mukavuutta. Hän ei mennyt seuraamaan ideologiaa joka olisi hänelle itselleen helpoin ja mukavin. Hän ei "vain heiluttanut keskisormea ihmisille". Diogenes oli sitä mieltä että järki on vahvempi kuin tunteet. Että rohkeus on tärkeämpää kuin omaisuus. Ja että sosiaaliset konventioita vastaan on syytä taistella kaikkialla. Ja hän ei tehnyt sitä siksi että se oli helppoa, vaan juuri siksi että se oli vaikeaa.
Diogenes näki että tunteiden seuraaminen oli helppoa. Rahan tavoittelu on helppoa. Ja sosiaalisten konventioiden tavoittelu on helppoa. Mutta ne tekivät elämästä mutkikasta. Diogenes tavoitteli yksinkertaista elämää, jota ei voinut kuvata mukavuushakuiseksi. Se, mitä yleensä tavoitellaan onnellisuuden nimissä oli hänelle lähinnä jotain joilla elämää mutkistavat piirteet "lahjovat" meitä. Ja tekevät hyveellisen yksinkertaisen elämän vaikeaksi. Tämä teki hänestä antihedonistin, joka tavoitteli hyvyyttä ja hyvää elämää nautintojen yli.
Tässä mielessä "12 Apinan" ideaaliset sankarit ovat itse asiassa kyynisiä sanan alkuperäisessä mielessä. Ja tässä kulmassa niissä ei välttämättä olekaan mitään moitittavaa! Ongelmana onkin tavallaan nykymaailma, jossa koetaan että onnellisuus ja hyvä elämä on juuri sitä että hankitaan elämään kaikkea sellaista mikä tekee elämästä mukavaa, vaivatonta ja kompleksista. Nykymaailmassa tämänlainen elämä on rikasta. Siksi uskovaisetkin, jotka korostavat sitä että eivät ole "kaupallisia", korostavat "sosiaalisuutta" ja "yhteisöllisyyttä" ja "onnellisuutta" siitä kun saa helpolla mielenrauhan esimerkiksi siten että käsittelee kuolemanpelon siten että kiistää koko kuoleman viittamalla helppoon kuolemanjälkeistoivoon. Paratiisiin joka on tietenkin äärimmäisen hedonistinen paikka. Täynnä musiikkia ja yhdessäoloa ja muita vastaavia iloja.
Vika ei olekaan sarjassa vaan ihmisissä. Itse asiassa klassisen (ja hienon) kyynisyyden asenteita voidaan nähdä myös Nietzschellä. Eli hahmolla jonka kautta "nihilismi" -sana on levinnyt käyttöön. Hänkin korosti että "lopun ajan ihmiset" hakevat halpoja huvituksia ja välttävät vaikeuksia. Hän korosti että kristinusko tukee tämänlaista pelkurin asennetta. Hän korosti että ollakseen aidosti iloinen ja onnellinen tulisi elää ponnistellen. Ja että aito hyvä elämä ja tuskan kokeminen ovat toisiinsa sidottuja sillä tavalla että jos haluaa elää aidosti onnellisena on tämän eteen pakko kokea myös tuskaa ja esimerkiksi tehtävä uhrauksia.
Kun joku moittii "12 Apinaa" -sarjaa nihilistiseksi, sen sanoo todennäköisesti ihminen joka on nihilistisempi kuin kyseinen sarja. Itse asiassa kyseinen ihminen on todennäköisesti niin nihilistinen että hän ei enää edes pysty käsittämään tätä. (Koska tämä käsittäminenkin vaatisi vaivalloista ponnistelua sen sijaan että voisi "vain olla mielipiteenvapauteen vedoten sitä mieltä mitä on ja tietää mitä nihilismi tarkoittaa lukematta koskaan ainuttakaan nihilismiä käsittelevää kirjaa, saati ymmärtämään sen sisällön päälle.")
Tunnisteet:
Diogenes,
hedonismi,
hyvä elämä,
idealismi,
kyynisyys,
Nietzsche,
nihilismi,
onnellisuus,
televisiosarjat,
utilitarismi
perjantai 24. heinäkuuta 2015
Maailmankuvasodan voittajien uhripääoma
Kun katsotaan viime aikojen keskustelua, voidaan huomata että konservatiivit ovat puhuneet melkoisen paljon ns. lasten parhaasta. Homojen avioliittoa ei hyväksytä koska siitä seuraa lapsivaikutuksia.
Toisaalta konservatiivit ovat hyväksyneet SSS -hallituksen leikkauslinjan. Siinä leikataan sosiaalituista. Verotuksellisiin ratkaisuihin ei ole ryhdytty joten talousongelma hoidetaan leikkaamalla menoista. Tämä on valintakysymys talousongelmien hoitamiseen. Ja tämän linjan seuraukset tiedetään jo edelliseltä lamalta. Lasten huostaanotot tulevat lisääntymään.
Jos mietitään miksi näin on, yksinkertaisin ratkaisu olisi tiedostaa ns. "maailmankuvasota" (aka. "culture wars"). Nykyään liberaaleiksi ja konservatiiveiksi helposti poteroidutaan. Ja tässä käy helposti niin, että tietyt ydinkysymykset - kuten näkemys homoseksuaalisuudesta - sitten määrää mihin leiriin kuulutaan. Ja tämä leiri sitten prososiaalisesti ohjaa muitakin mielipiteitä. Leirit ovat monessa kohden jotain jotka toimivat ns. vastaankirjoittamisen periaatteella. Eli leirit eriytyvät ja jossain määrin vahvistavat omia kantojaan erilaisiksi kuin niillä toisilla. - Toisin sanoen näkemys taloudesta saattaa johtua siitä mitä mieltä on uskonnosta ja homoseksuaaleista. Ei miettimällä asioita. Ja näin ollen koherenttiudella ei ole yhtä paljon väliä kuin "oikeilla mielipiteillä".
Mutta on siinä muutakin.
Kun katsotaan ihmisoikeuksien näkökulmia, voidaan muistaa että konservatiivilla on helposti 1700 -lukulainen esiteollisen ajan näkemys ihmisoikeuksista. Joissa asioita katsotaan yksilöiden kautta. Uudempi näkökulma taas painottaa rakenteita. Liberaalit katsovat hyvin usein rakenteita. (Osittain siksi että vasemmistolaiset ovat muissakin asioissa tottuneet katsomaan rakenteita, kiitos kommunismin.)
Kun SSS -linjan säästöjä katsoo rakenteiden kautta, voi huomata että siinä huononnetaan lasten asemaa rakenteellisesti. Klassisemmin ajatteleva taas näkee että valtion velvollisuus ei ole valvoa kansalaisten etiikkaa. Se olisi ikään kuin kunkin syrjäytyvän omalla vastuulla. Näin ollen suhde rahaan muuttuu oleellisesti. Jos rakenteiden kautta katsova näkee taloudellisen tukemisen, hän katsoo vain seurauksia. Väheneviä huostaanottoja. Mutta yksilöiden kautta katsova näkee että yksilöt saavat vain enemmän rahaa viinaan, eli saavat tilaa tehdä yksilöinä syntiä toisten maksamana.
Homot taas nähdään yksilöinä tekemässä "syntiä". Ja siksi yksilöllinen aktio on jotain jota voidaan moittia ja rajoittaa. Huomattavaa onkin että homous ei ole näiden ihmisten mukaan "relevantilla tavalla rakenteellista" ; Argumenttilinjat menevät siten että monet konservatiivit korostavat sitä että homoseksuaalisuus on valinta, ikään kuin elämäntapa.
Tämä huomio on jossain määrin huvittava. Sillä tein aikanani artikkelin konservativismin nietzscheläistymisestä. Ja tämä homojen ja köyhien tarkastelu paljastaa että uuskonservatiivit ovat hyvinkin postmoderneja. He toki teknisesti nimenä vihaavat postmodernismia koska se liitetään mielikuvissa liberaaleihin. Mutta postmodernit ajatustavat ja jopa kielenkäyttö on napattu käyttöön. Osittain sen vuoksi että liberaalien valtarakenteet otetaan haltuun hämäämällä sillä että käytetään heidän käyttämäänsä kieltä. Ja osittain sen takia että ihmisillä on kova into heittää "nihilismin" ja "postmodernin" tyylisiä käsitteitä osaamatta ollenkaan keskustella vaikkapa poststrukturalismin peruslähtökohdista oikein mitenkään.
Nimittäin jos katsotaan postmodernismia, sen perusteeseinä on juuri "biologian ylittäminen". Nähdään että ihminen on perimmiltään vapaa. Postmoderni ihminen näkee että ihmistä voidaan jossain määrin yrittää ohjailla mutta ihminen voi nähdä tämän illuusion läpi ja tiedostaa perimmäisen vapautensa. Ja näin ollen vaikka rakenne ohjaisikin riitelyyn ja masennukseen ja mielenterveyshäiriöihin ja tätä kautta lisäisi lastenhakkaamisen todennäköisyyttä, niin lopulta yksilö itse on vastuussa siitä hakkaako vai ei.
Ja juuri tämä on se minkä takia niin monessa asiassa uskonnollinen vouhkaus ja telaketjufeminismi kulkevat yhtä matkaa. Moralismissa kun vastustetaan pornografiaa, uskovaiset ja telaketjufeministit voivat olla hyvin vihaisia. Vaikka toinen onkin konservatiivi ja toinen liberaali. Samoin kun katsotaan evoluutiopsykologien kohtelua, vaikkapa YLEn uutisoiman Markus Rantalan kokemusten kautta, voidaan huomata että auton renkaiden puhkomista ja vastaavaa harjoittavat ovat karkeasti joko "uskovaisia" tai "humanisteja". Tässä ei tietenkään ole mitään uutta. Sillä uskovaiset ja feministit ovat kovasti puhumassa siitä miten he ovat uhreja. Silti he harvemmin joutuvat alansa vuoksi ottamaan salaisen puhelinnumeron. Eivätkä uutiset pullistele sitä miten Matti Leisolan ja Anna Kontulan autoja toistuvasti rikotaan. Kuitenkin kuulemme vain feministien ja uskovaisten ikävistä kokemuksista, emmekä juuri koskaan tiedostu evoluutiopsykologien haasteista, koska väninä ja uhriutuminen on kätevämpää ja helpompaa viestiä julkisuuteen kun on vallassaoleva ei-vainottu.
Uuskonservatiivia ja vasemmistoliberaalia yhdistääkin ajatus siitä miten he ovat toisinajattelijoita. Eivätkä mitä tahansa toisinajattelijoita. Toisinajattelijoita joilla on merkittävä määrä uhripääomaa johon marttyyristi vedota. Onkin hyvä tiedostaa että kulttuurisodassa on karkeasti ottaen kaksi puolta siksi että kummallakin puolella on merkittävästi valtaa. Ja tämän vallan rinnalla muut näkemykset jäävät jalkoihin ja tallautuvat. Vainotuksi itseään valittavat molemmin puolin vievätkin huomion kaikista muista. Mikä tavallaan äärimmäisen vahvasti demonstroi sitä miten paljon valtaa ja vähän vainoa heihin oikeasti kohdistuu.
Toisaalta konservatiivit ovat hyväksyneet SSS -hallituksen leikkauslinjan. Siinä leikataan sosiaalituista. Verotuksellisiin ratkaisuihin ei ole ryhdytty joten talousongelma hoidetaan leikkaamalla menoista. Tämä on valintakysymys talousongelmien hoitamiseen. Ja tämän linjan seuraukset tiedetään jo edelliseltä lamalta. Lasten huostaanotot tulevat lisääntymään.
Jos mietitään miksi näin on, yksinkertaisin ratkaisu olisi tiedostaa ns. "maailmankuvasota" (aka. "culture wars"). Nykyään liberaaleiksi ja konservatiiveiksi helposti poteroidutaan. Ja tässä käy helposti niin, että tietyt ydinkysymykset - kuten näkemys homoseksuaalisuudesta - sitten määrää mihin leiriin kuulutaan. Ja tämä leiri sitten prososiaalisesti ohjaa muitakin mielipiteitä. Leirit ovat monessa kohden jotain jotka toimivat ns. vastaankirjoittamisen periaatteella. Eli leirit eriytyvät ja jossain määrin vahvistavat omia kantojaan erilaisiksi kuin niillä toisilla. - Toisin sanoen näkemys taloudesta saattaa johtua siitä mitä mieltä on uskonnosta ja homoseksuaaleista. Ei miettimällä asioita. Ja näin ollen koherenttiudella ei ole yhtä paljon väliä kuin "oikeilla mielipiteillä".
Mutta on siinä muutakin.
Kun katsotaan ihmisoikeuksien näkökulmia, voidaan muistaa että konservatiivilla on helposti 1700 -lukulainen esiteollisen ajan näkemys ihmisoikeuksista. Joissa asioita katsotaan yksilöiden kautta. Uudempi näkökulma taas painottaa rakenteita. Liberaalit katsovat hyvin usein rakenteita. (Osittain siksi että vasemmistolaiset ovat muissakin asioissa tottuneet katsomaan rakenteita, kiitos kommunismin.)
Kun SSS -linjan säästöjä katsoo rakenteiden kautta, voi huomata että siinä huononnetaan lasten asemaa rakenteellisesti. Klassisemmin ajatteleva taas näkee että valtion velvollisuus ei ole valvoa kansalaisten etiikkaa. Se olisi ikään kuin kunkin syrjäytyvän omalla vastuulla. Näin ollen suhde rahaan muuttuu oleellisesti. Jos rakenteiden kautta katsova näkee taloudellisen tukemisen, hän katsoo vain seurauksia. Väheneviä huostaanottoja. Mutta yksilöiden kautta katsova näkee että yksilöt saavat vain enemmän rahaa viinaan, eli saavat tilaa tehdä yksilöinä syntiä toisten maksamana.
Homot taas nähdään yksilöinä tekemässä "syntiä". Ja siksi yksilöllinen aktio on jotain jota voidaan moittia ja rajoittaa. Huomattavaa onkin että homous ei ole näiden ihmisten mukaan "relevantilla tavalla rakenteellista" ; Argumenttilinjat menevät siten että monet konservatiivit korostavat sitä että homoseksuaalisuus on valinta, ikään kuin elämäntapa.
Tämä huomio on jossain määrin huvittava. Sillä tein aikanani artikkelin konservativismin nietzscheläistymisestä. Ja tämä homojen ja köyhien tarkastelu paljastaa että uuskonservatiivit ovat hyvinkin postmoderneja. He toki teknisesti nimenä vihaavat postmodernismia koska se liitetään mielikuvissa liberaaleihin. Mutta postmodernit ajatustavat ja jopa kielenkäyttö on napattu käyttöön. Osittain sen vuoksi että liberaalien valtarakenteet otetaan haltuun hämäämällä sillä että käytetään heidän käyttämäänsä kieltä. Ja osittain sen takia että ihmisillä on kova into heittää "nihilismin" ja "postmodernin" tyylisiä käsitteitä osaamatta ollenkaan keskustella vaikkapa poststrukturalismin peruslähtökohdista oikein mitenkään.
Nimittäin jos katsotaan postmodernismia, sen perusteeseinä on juuri "biologian ylittäminen". Nähdään että ihminen on perimmiltään vapaa. Postmoderni ihminen näkee että ihmistä voidaan jossain määrin yrittää ohjailla mutta ihminen voi nähdä tämän illuusion läpi ja tiedostaa perimmäisen vapautensa. Ja näin ollen vaikka rakenne ohjaisikin riitelyyn ja masennukseen ja mielenterveyshäiriöihin ja tätä kautta lisäisi lastenhakkaamisen todennäköisyyttä, niin lopulta yksilö itse on vastuussa siitä hakkaako vai ei.
Ja juuri tämä on se minkä takia niin monessa asiassa uskonnollinen vouhkaus ja telaketjufeminismi kulkevat yhtä matkaa. Moralismissa kun vastustetaan pornografiaa, uskovaiset ja telaketjufeministit voivat olla hyvin vihaisia. Vaikka toinen onkin konservatiivi ja toinen liberaali. Samoin kun katsotaan evoluutiopsykologien kohtelua, vaikkapa YLEn uutisoiman Markus Rantalan kokemusten kautta, voidaan huomata että auton renkaiden puhkomista ja vastaavaa harjoittavat ovat karkeasti joko "uskovaisia" tai "humanisteja". Tässä ei tietenkään ole mitään uutta. Sillä uskovaiset ja feministit ovat kovasti puhumassa siitä miten he ovat uhreja. Silti he harvemmin joutuvat alansa vuoksi ottamaan salaisen puhelinnumeron. Eivätkä uutiset pullistele sitä miten Matti Leisolan ja Anna Kontulan autoja toistuvasti rikotaan. Kuitenkin kuulemme vain feministien ja uskovaisten ikävistä kokemuksista, emmekä juuri koskaan tiedostu evoluutiopsykologien haasteista, koska väninä ja uhriutuminen on kätevämpää ja helpompaa viestiä julkisuuteen kun on vallassaoleva ei-vainottu.
Uuskonservatiivia ja vasemmistoliberaalia yhdistääkin ajatus siitä miten he ovat toisinajattelijoita. Eivätkä mitä tahansa toisinajattelijoita. Toisinajattelijoita joilla on merkittävä määrä uhripääomaa johon marttyyristi vedota. Onkin hyvä tiedostaa että kulttuurisodassa on karkeasti ottaen kaksi puolta siksi että kummallakin puolella on merkittävästi valtaa. Ja tämän vallan rinnalla muut näkemykset jäävät jalkoihin ja tallautuvat. Vainotuksi itseään valittavat molemmin puolin vievätkin huomion kaikista muista. Mikä tavallaan äärimmäisen vahvasti demonstroi sitä miten paljon valtaa ja vähän vainoa heihin oikeasti kohdistuu.
torstai 23. heinäkuuta 2015
Psykologia ja toistettavuuskriisi
Suuri osa ihmisistä on kuullut postmodernin filosofian kriisistä. Erityisesti se, että Sokal onnistui saamaan trollaavan artikkelin läpi vertaisarvioinnista on muuttunut kenties jopa tarpeettoman voimakkaaksi symboliksi tältä.
Mutta silti moni saattaa olla tietämätön psykologian, erityisesti sosiaalipsykologian, vaikeuksista. Huomasin tämän kun seurasin sivusta keskustelua jota käytiin Philip Zimbardon Stanfordin vankilakokeesta. Siinä oli erimielisyyksiä ja kannat olivat sekä lukkoonlyötyjä että niitä esitettiin ilmiselvyyksinä. Etenkin moni konservatiivi joka aivan oikein tietää postmodernin ajattelun ongelmat viittaa psykologiaan kuin se olisi jotain joka koostuisi vakiintuneista käsitteistä.
Psykologiassa (ja etenkin sosiaalipsykologiassa) haasteena on se, että siinä on hirveästi muuttujia. Tätä kautta niiden parissa on vaikeaa tehdä siistejä tutkimuksia jotka antavat ilmiselviä tuloksia. (Sen vuoksi on oireellista jos "eräät" floodaavat innoissaan paria tutkimusta kuin ne jotenkin ratkaisisivat asian lopullisesti.) Tässä ei tietenkään ole mitään uutta ja ihmeellistä. Donald Olding Hebb onkin kuuluisasti todennut että tiedon puoliintumisaika psykologiassa on viisi vuotta. Eli viiden vuoden sisällä puolet faktoista pitää hylätä tai korjata. Tämä on hyvää tieteen edistyvyydelle mutta huonoa sille että psykologian tuloksia voitaisiin käyttää kuin Jumalan sanaa.
Kriisi on kuitenkin syvempi. Haasteena on ollut toistettavuusongelma. On vaikeaa suhtautua edistymiseen jos vanhojen tutkimuksen tuloksia ei saada toistettua. Tämä on toki odotettavissa koska (a) muuttujia on paljon joten ensimmäisessä tutkimuksessa voi olla jokin muuttuja eri tavalla (b) moni kulttuurinen asia muuttuu. Ja vaikka ihmisaivot eivät muutu (hirveästi) niin tämä kontekstinmuutos voi tehdä oleellisen syviä muutoksia. Joten samat testiasetelmat eivät tuota samoja tuloksia koska ympäröivä kulttuuri muuttuu ajan mukaan. Ja tätä kautta kulttuurinmuutokset johtavat siihen, että tutkimuksen tekovuodet itsessään ovat muuttujia.
Tästä on tullut psykologian sisällä luottamuskriisi. Haasteena on juuri se, että miten toistettavuuden suhde koskettaa sen tyylisiä kysymyksiä kuin teorioiden falsifiointia. "... what does it mean if a replication attempt “fails”—does it mean that the original results, or the theory that predicted them, have been falsified? And how should “failed” replications affect our belief in the validity of the original research?" Kriisin ratkaisemiseksi on tietysti monenlaisia yrityksiä. Sillä ihmisten käytö on tärkeä tutkimuskohde (ja kaikesta huolimatta tutkimuskohteena olemassaoleva ilmiö).
Ihmisten tulisi kenties ymmärtää että kokeellinen psykologia ei ole samalla tavalla kokeellista kuin klassinen fysiikka.
Mutta silti moni saattaa olla tietämätön psykologian, erityisesti sosiaalipsykologian, vaikeuksista. Huomasin tämän kun seurasin sivusta keskustelua jota käytiin Philip Zimbardon Stanfordin vankilakokeesta. Siinä oli erimielisyyksiä ja kannat olivat sekä lukkoonlyötyjä että niitä esitettiin ilmiselvyyksinä. Etenkin moni konservatiivi joka aivan oikein tietää postmodernin ajattelun ongelmat viittaa psykologiaan kuin se olisi jotain joka koostuisi vakiintuneista käsitteistä.
Psykologiassa (ja etenkin sosiaalipsykologiassa) haasteena on se, että siinä on hirveästi muuttujia. Tätä kautta niiden parissa on vaikeaa tehdä siistejä tutkimuksia jotka antavat ilmiselviä tuloksia. (Sen vuoksi on oireellista jos "eräät" floodaavat innoissaan paria tutkimusta kuin ne jotenkin ratkaisisivat asian lopullisesti.) Tässä ei tietenkään ole mitään uutta ja ihmeellistä. Donald Olding Hebb onkin kuuluisasti todennut että tiedon puoliintumisaika psykologiassa on viisi vuotta. Eli viiden vuoden sisällä puolet faktoista pitää hylätä tai korjata. Tämä on hyvää tieteen edistyvyydelle mutta huonoa sille että psykologian tuloksia voitaisiin käyttää kuin Jumalan sanaa.
Kriisi on kuitenkin syvempi. Haasteena on ollut toistettavuusongelma. On vaikeaa suhtautua edistymiseen jos vanhojen tutkimuksen tuloksia ei saada toistettua. Tämä on toki odotettavissa koska (a) muuttujia on paljon joten ensimmäisessä tutkimuksessa voi olla jokin muuttuja eri tavalla (b) moni kulttuurinen asia muuttuu. Ja vaikka ihmisaivot eivät muutu (hirveästi) niin tämä kontekstinmuutos voi tehdä oleellisen syviä muutoksia. Joten samat testiasetelmat eivät tuota samoja tuloksia koska ympäröivä kulttuuri muuttuu ajan mukaan. Ja tätä kautta kulttuurinmuutokset johtavat siihen, että tutkimuksen tekovuodet itsessään ovat muuttujia.
Tästä on tullut psykologian sisällä luottamuskriisi. Haasteena on juuri se, että miten toistettavuuden suhde koskettaa sen tyylisiä kysymyksiä kuin teorioiden falsifiointia. "... what does it mean if a replication attempt “fails”—does it mean that the original results, or the theory that predicted them, have been falsified? And how should “failed” replications affect our belief in the validity of the original research?" Kriisin ratkaisemiseksi on tietysti monenlaisia yrityksiä. Sillä ihmisten käytö on tärkeä tutkimuskohde (ja kaikesta huolimatta tutkimuskohteena olemassaoleva ilmiö).
Ihmisten tulisi kenties ymmärtää että kokeellinen psykologia ei ole samalla tavalla kokeellista kuin klassinen fysiikka.
Tunnisteet:
edistyvyys,
falsifiointi,
Hebb,
postmodernismi,
psykologia,
Sokal,
tieteenfilosofia,
tieteensosiologia,
toistettavuus,
Zimbardo
keskiviikko 22. heinäkuuta 2015
Herran käskystä
Objektiivisen moraalin kansanomaisissa versioissa Jumala antaa käskyn, on moraalin mittatikku ja on syvin auktoriteetti. Kuitenkin jos asiaa katsotaan filosofisemmin, on viitattava erilaisiin teologisiin teorioihin. Yleensä niiden ytimessä on perustan puute. Joka tarkoittaa karkeasti sitä että ilman Jumalaa ateisti ei voi sanoa mikä on oikein ja mikä väärin. Siksi monissa asioissa ei ikään kuin "ole kysymys siitä pitääkö kristitty asiasta vai ei". Vaan siitä että asia on Jumalan käskyvallassa.
Tästä seuraa se, että ollakseen vastuullinen yksilön täytyy saada komento Jumalalta. Ilman Jumalan komentoa asia ei mitenkään itsessään ilmennä hyvyyttä. Sen sijaan ollakseen moraalinen velvollisuus, täytyy moraalisen toimijan saada käsky Jumalalta. Joko suorana viestinä tai symbolisena viestinä. Viestinä jonka sisältö ja lähde on tunnistettavissa. Tämän käskyn sisällön täytyy olla ymmärrettävä. Ja on tiedettävä että se on Jumalan eikä vaikka Sertolla valkopestyn Perkeleen salajuoni.
Voidaan ajatella että monilla ei-uskovaisilla on ongelmia. Heillä on episteeminen haaste. He eivät esimerkiksi koe Jumalan viestivän heille. Näin ollen he eivät voi tietää miten erottaa Jumalan käskyksi väitetty ja aidosti Jumalan käskynä olevan moraalikannanoton välistä eroa. Näin ollen ei-uskoisella ei oikeastaan voisi olla moraalisia velvollisuuksia myöskään noudattaa näitä Jumalan käskyjä vaikka ne olisivatkin uskovaisille tosia ja ilmiselviä..
Tästä seuraa se, että ollakseen vastuullinen yksilön täytyy saada komento Jumalalta. Ilman Jumalan komentoa asia ei mitenkään itsessään ilmennä hyvyyttä. Sen sijaan ollakseen moraalinen velvollisuus, täytyy moraalisen toimijan saada käsky Jumalalta. Joko suorana viestinä tai symbolisena viestinä. Viestinä jonka sisältö ja lähde on tunnistettavissa. Tämän käskyn sisällön täytyy olla ymmärrettävä. Ja on tiedettävä että se on Jumalan eikä vaikka Sertolla valkopestyn Perkeleen salajuoni.
Voidaan ajatella että monilla ei-uskovaisilla on ongelmia. Heillä on episteeminen haaste. He eivät esimerkiksi koe Jumalan viestivän heille. Näin ollen he eivät voi tietää miten erottaa Jumalan käskyksi väitetty ja aidosti Jumalan käskynä olevan moraalikannanoton välistä eroa. Näin ollen ei-uskoisella ei oikeastaan voisi olla moraalisia velvollisuuksia myöskään noudattaa näitä Jumalan käskyjä vaikka ne olisivatkin uskovaisille tosia ja ilmiselviä..
Tunnisteet:
ateismi,
Jumala,
objektiivinen moraali,
teologia,
vastuu
tiistai 21. heinäkuuta 2015
Lestadiolaispaniikista ja omantunnontestistä
Jani Kaaro kirjoitti raportin lestadiolaisiin kohdistuneista ennakkoluuloista. Kun erästä lestadiolaista oli syytetty insestipohjaisesta seksuaalisesta häirinnästä, lähteeksi paljastui jokin hieman muu "Furmanin lausunnossa todetaan, että kehoterapeutin antama hoito on tyyppiesimerkki suggestiivisesta terapiasta, jossa syntyy herkästi valemuistoja. Kun valemuistot ovat syntyneet, ihminen pitää muistoja oikeina. ”Se oli ensimmäinen kerta kun kuulin valemuistoista."
Valemuistojen perustalle on aiemminkin rakennettu liiallisuuksiin paisuneita kohinoita. Jan Guillou kertoo "Noitien asianajaja" -teoksessa sekä noitavainoihin liittyneistä hysterioista että nykyaikana saatananpalvontapedofiliaan liittyneistä liioitteluista. Nämä voidaan liittää osaltaan ns. saatanapaniikki-ilmiötä. Toisaalta valemuistot ovat muutoinkin relevantti ongelma. Suomessa Marko Hamilo kirjoitti niihin liittyvistä ongelmista kirjaansa "Älkää säätäkö päätänne". Hänen erityisenä huomionaan oli se, miten väärillä syytöksillä heikennettiin vanhempien, etenkin isien, oikeuksia.
Syytöksissä uskonnollisella vakaumuksellakin on osansa "Lestadiolaiset ovat viime vuosina olleet paljon esillä lasten seksuaalista hyväksikäyttöä koskevissa väitteissä. Tärkeä osa näistä väitteistä palautuu Helsingin yliopiston tutkijan Johanna Hurtigin työhön. Vuonna 2012 Hurtig julkaisi yhdessä pastori Mari Leppäsen kanssa toimittamansa Maijan tarinan, joka kertoo ”Maijan” seksuaalisesta hyväksikäytöstä lestadiolaisyhteisössä. Järkyttävässä tarinassa siskon poikaystävät raiskaavat alaikäisen Maijan yläkerrassa, samalla kun vanhemmat alakerrassa koettavat olla kuulematta Maijan kärsimystä. Tämän jälkeen useat muutkin yhteisön jäsenet käyttävät Maijaa seksuaalisesti hyväkseen." ... "Eräs hurjimmista huhumyllyistä alkoi noin puoli vuotta Maijan tarinan julkaisun jälkeen. Samoihin aikoihin, kun Hurtig pokkasi Maijan tarinasta Vuoden kristillinen kirja -palkinnon, joku vuosi julkisuuteen väitettyjen hyväksikäyttäjien henkilötietoja. Kaikki saivat lokaa niskaansa, mutta eräs mies joutui mediapyöritykseen, jollaista ei tässä maassa lie aiemmin nähty. Suomi24-palveluun tuli päivittäin tuhansia viestejä: Lastenraiskaaja vankilaan! Hyi helvetti miten sairas tyyppi! Alahan pedofiili rasvata köyttä! Antakaa osoite, niin käyn hakkaamassa sen paskan! Tämä viestitulva jatkui hurjalla intensiteetillä yli vuoden. Mies oli koko tuon ajan sivuston puhutuin aihe, ja mustamaalaus levisi monille eri keskustelualueille. Webmaster yritti puuttua viesteihin, mutta joutui nostamaan kädet pystyyn. Kun he saivat viisisataa viestiä poistettua, palstalle oli tullut tuhat lisää."
Kaaron tekstissä on tiettyjä puutteita.
Siitä löytyy kannanottoja niinkin erikoisesta ja yllättävästä paikasta kuin "Kotimaan" puolelta. Moitteet tiivistyvät siihen että Kaaron on luvannut jotain yleislaatuista, eli paljastettaisiin jokin tiedotusvälineiden sisällä oleva laaja uutisointiasenne. Kuitenkin tilanne tiivistyy lähinnä terapeutteja koskevaksi kritiikiksi kolmessa tietyssä tapauksessa. Median suhde tässä on se, että se on liian kritiikittä luottanut näissä tapauksissa asiantuntijoina esiintyviin terapeutteihin ja muihin asioista kertoviin. Toisaalta Kaaro itsekään ei anna kaikille osapuolille ääntä. Epäiltyjen näkökulma ja vain se näkyy, esimerkiksi aiheen kannalta relevantin "Maijan" ääntä ei ole kuultu. Mikä on tietenkin ironista koska Kaaron oma juttukin esittää, että "yksipuolinen kerronta harvoin kertoo koko totuutta. Subjektiivisessa kerronnassa ihminen voi kertoa käytännössä mitä vain, ellei faktoja tarkasteta ja vastapuolta kuunnella."
Kaaron tekstissä kiinnostavaa on myös se, että sekä lestadiolaisyhteisö että lestadiolaisuutta vakavasti tutkineet ovat löytäneet todellisiakin tapauksia. Eikä valemuistoilla tässä tapauksessa voi selittää kaikkea lestadiolaisiin liittynyttä. Tässä mielessä Kaaro ottaa yksinapaisemman suhtautumisen asiaan kuin lestadiolaisyhteisö itse.
Tästä huolimatta
Mielestäni Kaaron teksti on kuitenkin tärkeä. Sillä lestadiolaisiin on helppoa suhtautua ennakkoluuloisesti. Televisioon ja viihteeseen liittyvät käytänteet - tai sitten urbaanit legendat siitä että "lestat vaan teippaa pesukoneen lasin öhö öhö" - luovat ennakkokäsitystä ihmisistä jotka ovat outoja. Eivätkä vain outoja. Vaan outoja juuri uskontonsa vuoksi.
1: Eikä asiaa auta se, että lestadiolaiset näyttävät olevan normaalissa uskonnonharjoittamisessaan diskreettejä. Se kun lestadiolainen näkyy lestadiolaisena on taustalla yleensä jokin konflikti. Itse tosin olen huomannut että jostain syystä lestadiolaisten kanssa tulee helposti konflikteja aiheessa joka koskee "uskonnollisesti herkillä alueilla vitsailua". Lestadiolaisuudessa on jonkinlaisia sensuuritaipumuksia. Joka luultavasti johtuu juuri siitä että jos ollaan diskreettejä ollaan itse asiassa de facto sekulaareja. Sillä sekularismi ei ole ateismia vaan nojautuu uskon ja yhteiselämän sensuuriin tavalla jossa konfliktit lakaistaan maton alle. Poliittinen korrektius johtaa diskreettiin vakaumukseen yhdessä ympäristön sensurointitarpeen kanssa.
Ja Suomen kulttuuri on tasapäistävä. Uskomattoman tasapäistävä. Toki kaikki se mitä olen lestadiolaisiin itse törmännyt vihjaa että heillä on taipumus aivan tähän samaan tasapäistämiseen alueilla jossa heillä on enemmistö. Mutta tu quoque on tavallaan aika huono tekosyy. Ikävyys ei ole hyvä heti jos kaikki tekevät sitä. Itse asiassa jossain mielessä asia on juuri näissä tilanteissa pahimmillaan.
Itse suhtaudun hyvin vakavasti liiallisuuksiin menevään kammoon. Mikä ei tarkoita sitä että olisin immuuni tämänlaiselle käytökselle. Roolipeleihin liittyvä saatananpalvontarinnastus tuotti hankaluuksia elämään eikä sellaista - edes sen tyylistä vielä monen muun rinnalla pientä - halua kenellekään. Lisäksi meidän nykykulttuurimme ylitukee kaikkea uhriutumista. Ja jos lestadiolaisiin - tai mihin tahansa muuhun ihmisryhmään - lyödään liian vahva leimakirves, tätä asetelmaa on hyvin helppoa käyttää poliittiseen valtaan. Jos kristityt voivat luoda keinotekoisia marttyyrisointeja ympärilleen, niin siihen samaan pystyvät kyllä kaikki muutkin.
Samoin olen pitkään ja usein moittinut ns. lynkkauskulttuuria. Ihmiset jotka keräävät ja levittävät epäiltyjen nimiä, tai muita joita pitävät "syyllisinä todennäköisin syin" tulevat joskus syyttäneeksi viattomia. Moni pedofiilien nimilistojen floodaamista vastustava saa kuulla siitä miten tuollaista levittelyä vastustavan täytyy tietenkin olla itsensä pedofiili, kun ei sitä muuten olisi halua suojella sellaisia. Huonossa lykyssä tuollaisella voi siis itse päästä lynkkausehdotelmien jonoon joka kiertää vihaisten ihmisten parissa tavalla joka on lähes jono.
Siksi minulla onkin tärkeä omantunnon testi.
Joskus ihminen hyppää viattomasti ja hyvää tarkoittaen uskomaan ties mitä höpöuutista. Osa näistä voi sitten kasautua "nykyajan noitavainoiksi". On kuitenkin hyvä erottaa viaton erehdys sellaisesta erehdyksestä joka tosiasiassa kumpuaa ilkeyden ja piittaamattomuuden yhdistelmästä.
Tähän löytyy testi. Ja se on testi parasta mallia siinä mielessä että sitä ei voi käyttää leimakirveenä ketään vastaan. Mutta silti se on karu ja kova jokaiselle ihmiselle joka sitä käyttää. ; Tämä teksti on kenties yllättävästä lähteestä. Teoksesta jonka lukemista olen pitänyt elämäni pahimpana ajanhaaskaamisena. (Ja minä tiedän ajanhaaskaamisen. Olen lukenut "Ylpeyden ja ennakkoluulon". Ja tiedän mistä "Batman Forever" -elokuvan nimi johtuu, eli siitä tunteesta mikä syntyy kun elokuvan pistää pyörimään.)
Testi rakentuu C. S. Lewisin "Mere Christianitystä" otettiin kohtaan. "The real test is this. Suppose one reads a story of filthy atrocities in the paper. Then suppose that something turns up suggesting that the story might not be quite true, or not quite so bad as it was made out. Is one’s first feeling, "“Thank God, even they aren’t quite so bad as that,” or is it a feeling of disappointment, and even a determination to cling to the first story for the sheer pleasure of thinking your enemies are as bad as possible? If it is the second then it is, I am afraid, the first step in a process which, if followed to the end, will make us into devils. You see, one is beginning to wish that black was a little blacker. If we give that wish its head, later on we shall wish to see grey as black, and then to see white itself as black. Finally we shall insist on seeing everything - God and our friends and ourselves included - as bad, and not be able to stop doing it: we shall be fixed for ever in a universe of pure hatred."
Lewis on tiedostanut että joskus ihminen hakee kohu-uutisia kohu-uutisten vuoksi. Ja kun uutinen on kamaa sellaisella tavalla joka sopii omiin ennakkoluuloihin, sitä ei enää kyseenalaisteta ja koetella. Tällöin on todella helppoa lähteä mukaan lynkkausporukkaan. Joskus tämänlaiset uutiset paljastuvat uutisankoiksi. Ja tästä tulee tunteita. Jos olet kuullut oikein mehevän kauhujutun ja se paljastuu virheelliseksi uutiseksi, olo voi olla helpottunut tai pahastunut. Kenties tämä paljastava uutinen on pakko osoittaa virheelliseksi ja on pakko hyökätä sitä vastaan. Ja heti jos tunne ei ole helpotus, asenteen takana ei todennäköisesti ole mikään vilpitön vahingossa tehty väärintulkinta. Syyllinen virheeseen löytyy tällöin todennäköisesti asenteista. Ja mitä voimakkaampi pettymys ja mitä suurempi into levittää uutista on ollut, sitä selvemmin kyseessä on "vihapuhe sanan täydessä eikä siinä nykyajan laimennetussa mielessä".
Tämän testin jokainen voi tehdä päänsä sisällä ja usein. Luultavasti suuri määrä meistä ei pidä siitä mitä tätä kautta löytää. Mutta tämä löytäminen vähentää harhalaukauksia ja vääriä syytöksiä, joten kaikkien periaatteessa pitäisi osallistua talkoisiin tässä kohden.
Valemuistojen perustalle on aiemminkin rakennettu liiallisuuksiin paisuneita kohinoita. Jan Guillou kertoo "Noitien asianajaja" -teoksessa sekä noitavainoihin liittyneistä hysterioista että nykyaikana saatananpalvontapedofiliaan liittyneistä liioitteluista. Nämä voidaan liittää osaltaan ns. saatanapaniikki-ilmiötä. Toisaalta valemuistot ovat muutoinkin relevantti ongelma. Suomessa Marko Hamilo kirjoitti niihin liittyvistä ongelmista kirjaansa "Älkää säätäkö päätänne". Hänen erityisenä huomionaan oli se, miten väärillä syytöksillä heikennettiin vanhempien, etenkin isien, oikeuksia.
Syytöksissä uskonnollisella vakaumuksellakin on osansa "Lestadiolaiset ovat viime vuosina olleet paljon esillä lasten seksuaalista hyväksikäyttöä koskevissa väitteissä. Tärkeä osa näistä väitteistä palautuu Helsingin yliopiston tutkijan Johanna Hurtigin työhön. Vuonna 2012 Hurtig julkaisi yhdessä pastori Mari Leppäsen kanssa toimittamansa Maijan tarinan, joka kertoo ”Maijan” seksuaalisesta hyväksikäytöstä lestadiolaisyhteisössä. Järkyttävässä tarinassa siskon poikaystävät raiskaavat alaikäisen Maijan yläkerrassa, samalla kun vanhemmat alakerrassa koettavat olla kuulematta Maijan kärsimystä. Tämän jälkeen useat muutkin yhteisön jäsenet käyttävät Maijaa seksuaalisesti hyväkseen." ... "Eräs hurjimmista huhumyllyistä alkoi noin puoli vuotta Maijan tarinan julkaisun jälkeen. Samoihin aikoihin, kun Hurtig pokkasi Maijan tarinasta Vuoden kristillinen kirja -palkinnon, joku vuosi julkisuuteen väitettyjen hyväksikäyttäjien henkilötietoja. Kaikki saivat lokaa niskaansa, mutta eräs mies joutui mediapyöritykseen, jollaista ei tässä maassa lie aiemmin nähty. Suomi24-palveluun tuli päivittäin tuhansia viestejä: Lastenraiskaaja vankilaan! Hyi helvetti miten sairas tyyppi! Alahan pedofiili rasvata köyttä! Antakaa osoite, niin käyn hakkaamassa sen paskan! Tämä viestitulva jatkui hurjalla intensiteetillä yli vuoden. Mies oli koko tuon ajan sivuston puhutuin aihe, ja mustamaalaus levisi monille eri keskustelualueille. Webmaster yritti puuttua viesteihin, mutta joutui nostamaan kädet pystyyn. Kun he saivat viisisataa viestiä poistettua, palstalle oli tullut tuhat lisää."
Kaaron tekstissä on tiettyjä puutteita.
Siitä löytyy kannanottoja niinkin erikoisesta ja yllättävästä paikasta kuin "Kotimaan" puolelta. Moitteet tiivistyvät siihen että Kaaron on luvannut jotain yleislaatuista, eli paljastettaisiin jokin tiedotusvälineiden sisällä oleva laaja uutisointiasenne. Kuitenkin tilanne tiivistyy lähinnä terapeutteja koskevaksi kritiikiksi kolmessa tietyssä tapauksessa. Median suhde tässä on se, että se on liian kritiikittä luottanut näissä tapauksissa asiantuntijoina esiintyviin terapeutteihin ja muihin asioista kertoviin. Toisaalta Kaaro itsekään ei anna kaikille osapuolille ääntä. Epäiltyjen näkökulma ja vain se näkyy, esimerkiksi aiheen kannalta relevantin "Maijan" ääntä ei ole kuultu. Mikä on tietenkin ironista koska Kaaron oma juttukin esittää, että "yksipuolinen kerronta harvoin kertoo koko totuutta. Subjektiivisessa kerronnassa ihminen voi kertoa käytännössä mitä vain, ellei faktoja tarkasteta ja vastapuolta kuunnella."
Kaaron tekstissä kiinnostavaa on myös se, että sekä lestadiolaisyhteisö että lestadiolaisuutta vakavasti tutkineet ovat löytäneet todellisiakin tapauksia. Eikä valemuistoilla tässä tapauksessa voi selittää kaikkea lestadiolaisiin liittynyttä. Tässä mielessä Kaaro ottaa yksinapaisemman suhtautumisen asiaan kuin lestadiolaisyhteisö itse.
Tästä huolimatta
Mielestäni Kaaron teksti on kuitenkin tärkeä. Sillä lestadiolaisiin on helppoa suhtautua ennakkoluuloisesti. Televisioon ja viihteeseen liittyvät käytänteet - tai sitten urbaanit legendat siitä että "lestat vaan teippaa pesukoneen lasin öhö öhö" - luovat ennakkokäsitystä ihmisistä jotka ovat outoja. Eivätkä vain outoja. Vaan outoja juuri uskontonsa vuoksi.
1: Eikä asiaa auta se, että lestadiolaiset näyttävät olevan normaalissa uskonnonharjoittamisessaan diskreettejä. Se kun lestadiolainen näkyy lestadiolaisena on taustalla yleensä jokin konflikti. Itse tosin olen huomannut että jostain syystä lestadiolaisten kanssa tulee helposti konflikteja aiheessa joka koskee "uskonnollisesti herkillä alueilla vitsailua". Lestadiolaisuudessa on jonkinlaisia sensuuritaipumuksia. Joka luultavasti johtuu juuri siitä että jos ollaan diskreettejä ollaan itse asiassa de facto sekulaareja. Sillä sekularismi ei ole ateismia vaan nojautuu uskon ja yhteiselämän sensuuriin tavalla jossa konfliktit lakaistaan maton alle. Poliittinen korrektius johtaa diskreettiin vakaumukseen yhdessä ympäristön sensurointitarpeen kanssa.
Ja Suomen kulttuuri on tasapäistävä. Uskomattoman tasapäistävä. Toki kaikki se mitä olen lestadiolaisiin itse törmännyt vihjaa että heillä on taipumus aivan tähän samaan tasapäistämiseen alueilla jossa heillä on enemmistö. Mutta tu quoque on tavallaan aika huono tekosyy. Ikävyys ei ole hyvä heti jos kaikki tekevät sitä. Itse asiassa jossain mielessä asia on juuri näissä tilanteissa pahimmillaan.
Itse suhtaudun hyvin vakavasti liiallisuuksiin menevään kammoon. Mikä ei tarkoita sitä että olisin immuuni tämänlaiselle käytökselle. Roolipeleihin liittyvä saatananpalvontarinnastus tuotti hankaluuksia elämään eikä sellaista - edes sen tyylistä vielä monen muun rinnalla pientä - halua kenellekään. Lisäksi meidän nykykulttuurimme ylitukee kaikkea uhriutumista. Ja jos lestadiolaisiin - tai mihin tahansa muuhun ihmisryhmään - lyödään liian vahva leimakirves, tätä asetelmaa on hyvin helppoa käyttää poliittiseen valtaan. Jos kristityt voivat luoda keinotekoisia marttyyrisointeja ympärilleen, niin siihen samaan pystyvät kyllä kaikki muutkin.
Samoin olen pitkään ja usein moittinut ns. lynkkauskulttuuria. Ihmiset jotka keräävät ja levittävät epäiltyjen nimiä, tai muita joita pitävät "syyllisinä todennäköisin syin" tulevat joskus syyttäneeksi viattomia. Moni pedofiilien nimilistojen floodaamista vastustava saa kuulla siitä miten tuollaista levittelyä vastustavan täytyy tietenkin olla itsensä pedofiili, kun ei sitä muuten olisi halua suojella sellaisia. Huonossa lykyssä tuollaisella voi siis itse päästä lynkkausehdotelmien jonoon joka kiertää vihaisten ihmisten parissa tavalla joka on lähes jono.
Siksi minulla onkin tärkeä omantunnon testi.
Joskus ihminen hyppää viattomasti ja hyvää tarkoittaen uskomaan ties mitä höpöuutista. Osa näistä voi sitten kasautua "nykyajan noitavainoiksi". On kuitenkin hyvä erottaa viaton erehdys sellaisesta erehdyksestä joka tosiasiassa kumpuaa ilkeyden ja piittaamattomuuden yhdistelmästä.
Tähän löytyy testi. Ja se on testi parasta mallia siinä mielessä että sitä ei voi käyttää leimakirveenä ketään vastaan. Mutta silti se on karu ja kova jokaiselle ihmiselle joka sitä käyttää. ; Tämä teksti on kenties yllättävästä lähteestä. Teoksesta jonka lukemista olen pitänyt elämäni pahimpana ajanhaaskaamisena. (Ja minä tiedän ajanhaaskaamisen. Olen lukenut "Ylpeyden ja ennakkoluulon". Ja tiedän mistä "Batman Forever" -elokuvan nimi johtuu, eli siitä tunteesta mikä syntyy kun elokuvan pistää pyörimään.)
Testi rakentuu C. S. Lewisin "Mere Christianitystä" otettiin kohtaan. "The real test is this. Suppose one reads a story of filthy atrocities in the paper. Then suppose that something turns up suggesting that the story might not be quite true, or not quite so bad as it was made out. Is one’s first feeling, "“Thank God, even they aren’t quite so bad as that,” or is it a feeling of disappointment, and even a determination to cling to the first story for the sheer pleasure of thinking your enemies are as bad as possible? If it is the second then it is, I am afraid, the first step in a process which, if followed to the end, will make us into devils. You see, one is beginning to wish that black was a little blacker. If we give that wish its head, later on we shall wish to see grey as black, and then to see white itself as black. Finally we shall insist on seeing everything - God and our friends and ourselves included - as bad, and not be able to stop doing it: we shall be fixed for ever in a universe of pure hatred."
Lewis on tiedostanut että joskus ihminen hakee kohu-uutisia kohu-uutisten vuoksi. Ja kun uutinen on kamaa sellaisella tavalla joka sopii omiin ennakkoluuloihin, sitä ei enää kyseenalaisteta ja koetella. Tällöin on todella helppoa lähteä mukaan lynkkausporukkaan. Joskus tämänlaiset uutiset paljastuvat uutisankoiksi. Ja tästä tulee tunteita. Jos olet kuullut oikein mehevän kauhujutun ja se paljastuu virheelliseksi uutiseksi, olo voi olla helpottunut tai pahastunut. Kenties tämä paljastava uutinen on pakko osoittaa virheelliseksi ja on pakko hyökätä sitä vastaan. Ja heti jos tunne ei ole helpotus, asenteen takana ei todennäköisesti ole mikään vilpitön vahingossa tehty väärintulkinta. Syyllinen virheeseen löytyy tällöin todennäköisesti asenteista. Ja mitä voimakkaampi pettymys ja mitä suurempi into levittää uutista on ollut, sitä selvemmin kyseessä on "vihapuhe sanan täydessä eikä siinä nykyajan laimennetussa mielessä".
Tämän testin jokainen voi tehdä päänsä sisällä ja usein. Luultavasti suuri määrä meistä ei pidä siitä mitä tätä kautta löytää. Mutta tämä löytäminen vähentää harhalaukauksia ja vääriä syytöksiä, joten kaikkien periaatteessa pitäisi osallistua talkoisiin tässä kohden.
Tunnisteet:
asenne,
ennakkoluulo,
Furman,
Guillou,
Hamilo,
Hurtig,
Kaaro,
Leppänen,
Lewis,
marttyyri,
omatunto,
pedofilia,
saatanapaniikki,
sekularismi,
uhri,
valemuisto,
viha
maanantai 20. heinäkuuta 2015
Lapsivaikutusta ei huomioitu?
"Aito Avioliitto" -aloite onnistui kuin onnistuikin kaahimaan läpimenoon vaadittavan määrän ääniä, isolla työllä. Sanotaan näin että minulla ei ole hirveästi lisättävää siihen miten merkittävä ja todennäköisesti vaikutusvaltainen tämä kokoaminen on.
Nyt, etenkin aivan viime metreillä, aloitteen kannattajat ovat innokkaasti puhuneet lapsivaikutuksesta. Tässä on kerrottu nimenomaan siitä että "lapsivaikutusta ei ole arvioitu". Aloite siis tarvittiin koska varsinainen aloite vietiin läpi ilman lapsivaikutuksen kartoittamista.
Tämä on hyvin mielenkiintoinen kysymys monellakin tavalla. Sitä nimittäin voisi huomauttaa, että lapsivaikutus on pyydetty jo aiemmin. Jo vuonna 2008, kun kun säädettiin laki rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain 9 §:n muuttamisesta ( 391/2009). Lisäksi Mannerheimin Lastensuojeluliitolta saatiin nimenomaan kannanotto myös tämän "Tahdon2013" -aloitteen kohdalla. Molemmat olivat myönteisiä. On selvää, että vaikutus lapsiin on kiinnostanut ja siitä on sekä pyydetty että saatu asiantuntijalausuntoja.
Puheet taitavatkin olla sitä että tasa-arvoisen avioliittolain muutosvaiheessa ei käsitelty Tapio Puolimatkan tuoreimpia kauhistelukertomuksia. Hänen kirjansa "Lapsen ihmisoikeus: oikeus isään ja äitiin" kun pitää otsikkoaan myöten asiavirheilyä. YK:n ihmisoikeus ja lasten oikeudet olivat toki oikein muodikas asia. Sääli vain että YK:n ihmisoikeudet eivät ole buffetpöytä ; Ihmisoikeudet eivät oikein koske samaa sukupuolta olevien avioliittolakia kumpaankaan suuntaan. Olinkin tänään revetä naurusta kun lukaisin viime perjantain Metro -lehden. Sen tekstiviestipalstoilla Puolimatkan hengentuotetta kehutaan ja kerrotaan että siellä on anekdootteja siitä miten lapsi oli adoptoitu homoperheen seksileluksi. (Myös heteroperheisiin on adoptoitu kaltoinkohdelluiksi.) Ja miten lesboperheeseen adoptoitu poika oli isänkaipuussa harrastanut homoseksiä 12 -vuotiaana. (Miten juuri tämä on tieteellisesti osattu varmistaa?)
1: Puhumattakaan siitä että kun tiede korvautuu kauhistelevilla yksittäistarinoilla ei ole kyse lapsivaikutuksen analysoinnista. Ja bonuksena se millä on väliä vaikka tiedepuoli onkin jo romahtanut ; Muistetaan että Tapio Puolimatkan lähdekritiikki ei osannut selvittää Pianka -härdellin salaisuuksia senkään jälkeen kun se oli ollut useita vuosia aivan ilmiselvää jopa fanaattisimmissa ID -piireissä. Tiedetään että tässä asenneilmapiirissä anekdoottien faktuaalisuuskin on vahvasti kyseenalainen. Puolimatka ei yksinkertaisesti ole Pianka -casen jälkeen ollut hahmo jota voi pitää missään mielessä luotettava todistaja.
Samoin on tietenkin hupaisaa lukea niitä juttuja joissa korostetaan että biologisen vanhemmuuden katkeaminen ahdistaa koska siitä syntyy hylkäämiskokemus. Ja sitten tästä syytetään homoja. Tosiasiassa heteroperheisiin adoptoiduilla tämä sama biologinen yhteys katkeaa. Ja jos oikein asiaa katsotaan, niin heteroperheet ovat se taho joka näissä adoptiotapauksissa hylkäävät. Homoseksuaalit sen sijaan valitsevat, ilmiselvästi halukkaasti.
Selvästi kyse ei ole lapsivaikutukseta vaan siitä että lapsivaikutuksesta ei ole annettu samaa mielipidettä kuin "Aidon avioliiton" aatteen kannattajilla on. Tämä on aivan eri asia kuin "ei ole annettu". Tai jos on niin se todistaa, että Aito Avioliitto olisi epädemokraattinen toimija koska niiden mukaan asiantuntijalausunnoilla on merkitystä jos ja vain jos se antaa heidän maailmankuvansa mukaista ja sitä hivelevää materiaalia. Rehellisesti ottaen tämä kuulostaakin useiden kohdalla varsin uskottavalta selitysmallilta.
Toisaalta tässä on toinenkin mielenkiintoinen pulma. "Tahdon2013" nimittäin herätti paljon keskustelua. Sikapaljon. Homoasiaa ja sen kritisoimista tuli yliannos jokaisesta tuutista. Miksi keskusteltiin jostain Pentti Oinosen hauveliargumenteista ja siitä mitä joku tietty sanakirja on painanut avioliiton määritteeksi? (Kun taas toiset sanakirjat antoivat erilaisia määrittelyitä.) Miksi lapsivaikutusta ei esitelty ja todistettu tieteellä vaan jauhettiin niitä koottuja totaalisen typeriä virheargumentteja?
Myös Tapio Puolimatkalta pyydettiin ja saatiin kannanotto. Lakia suunniteltaessa huomioitiin siis myös em. taho. Kun Tapio Puolimatkalta on pyydetty asiantuntijalausunto, niin miksi ihmeessä hän ei ollut laittanut siihen sitä lapsivaikutusta? Näyttääkin siltä että lain läpimentyä Puolimatka ilmestyi selittämään että lainmuutos meni läpi sen takia että hän itse ei ollut osannut tuoda esiin relevantteja asioita. Eli toisin sanoen koska Puolimatka itse ei osaa tehdä työtään ja omien sanojensakin mukaan toimi niin perseestä että ei osannut valottaa lapsivaikutuksesta.
1: Koska jos hän olisi lapsivaikutuksesta kirjoittanut asiantuntijalausuntoon, ei voitaisi sanoa että lapsivaikutusta ei ole kommentoitu. Tai ehkä voitaisiin, koska MLL:n lausuntoa ei laskettu. Tämä johtuu kuitenkin enemmän Aidon Avioliiton hämärästä suhteesta logiikkaan kuin siitä onko lapsivaikutus huomioitu vai eikö ole...
Kaiken kaikkiaan olen sitä mieltä että AA -liike on saanut käsittelynsä. Se tietenkin täytyy käsitellä. AA -kerho ei koostu pahoista ihmisistä. (Joskin he ovat voineet juoda aivonsa. Tai se ainakin selittäisi monen kohdalla paljon.) Eikä moni heistä ole mitään kiusaajia tai ilkeys mielessä. (Tiemmä. Ehkä.) Sen sijaan jos aatetta vetää sen tyylisillä lausunnoilla kuin "lapsivaikutusta ei ole huomioitu" niin on sitten vain idiootti. Totaalinen tampio. Sen tyylin olmi että miltei kannattaisin sellaista kansalaisaloitetta joissa ehdotettaisiin sellaista, että tuollaisella kognitiolla varustetut laskettaisiin siihen vastuullisuusluokkaan jossa ovat alle 18 -vuotiaat ihmiset. Eli luokkaan jossa ei osteta viinaa kaupasta eikä äänestetä vaaleissa. Nuo ihmiset saavat jopa kaltaiseni periaatteessa joviaalin tyypin näkemään jotain hyvää ja kaunista eugeenisissa projekteissa.
Nyt, etenkin aivan viime metreillä, aloitteen kannattajat ovat innokkaasti puhuneet lapsivaikutuksesta. Tässä on kerrottu nimenomaan siitä että "lapsivaikutusta ei ole arvioitu". Aloite siis tarvittiin koska varsinainen aloite vietiin läpi ilman lapsivaikutuksen kartoittamista.
Tämä on hyvin mielenkiintoinen kysymys monellakin tavalla. Sitä nimittäin voisi huomauttaa, että lapsivaikutus on pyydetty jo aiemmin. Jo vuonna 2008, kun kun säädettiin laki rekisteröidystä parisuhteesta annetun lain 9 §:n muuttamisesta ( 391/2009). Lisäksi Mannerheimin Lastensuojeluliitolta saatiin nimenomaan kannanotto myös tämän "Tahdon2013" -aloitteen kohdalla. Molemmat olivat myönteisiä. On selvää, että vaikutus lapsiin on kiinnostanut ja siitä on sekä pyydetty että saatu asiantuntijalausuntoja.
Puheet taitavatkin olla sitä että tasa-arvoisen avioliittolain muutosvaiheessa ei käsitelty Tapio Puolimatkan tuoreimpia kauhistelukertomuksia. Hänen kirjansa "Lapsen ihmisoikeus: oikeus isään ja äitiin" kun pitää otsikkoaan myöten asiavirheilyä. YK:n ihmisoikeus ja lasten oikeudet olivat toki oikein muodikas asia. Sääli vain että YK:n ihmisoikeudet eivät ole buffetpöytä ; Ihmisoikeudet eivät oikein koske samaa sukupuolta olevien avioliittolakia kumpaankaan suuntaan. Olinkin tänään revetä naurusta kun lukaisin viime perjantain Metro -lehden. Sen tekstiviestipalstoilla Puolimatkan hengentuotetta kehutaan ja kerrotaan että siellä on anekdootteja siitä miten lapsi oli adoptoitu homoperheen seksileluksi. (Myös heteroperheisiin on adoptoitu kaltoinkohdelluiksi.) Ja miten lesboperheeseen adoptoitu poika oli isänkaipuussa harrastanut homoseksiä 12 -vuotiaana. (Miten juuri tämä on tieteellisesti osattu varmistaa?)
1: Puhumattakaan siitä että kun tiede korvautuu kauhistelevilla yksittäistarinoilla ei ole kyse lapsivaikutuksen analysoinnista. Ja bonuksena se millä on väliä vaikka tiedepuoli onkin jo romahtanut ; Muistetaan että Tapio Puolimatkan lähdekritiikki ei osannut selvittää Pianka -härdellin salaisuuksia senkään jälkeen kun se oli ollut useita vuosia aivan ilmiselvää jopa fanaattisimmissa ID -piireissä. Tiedetään että tässä asenneilmapiirissä anekdoottien faktuaalisuuskin on vahvasti kyseenalainen. Puolimatka ei yksinkertaisesti ole Pianka -casen jälkeen ollut hahmo jota voi pitää missään mielessä luotettava todistaja.
Samoin on tietenkin hupaisaa lukea niitä juttuja joissa korostetaan että biologisen vanhemmuuden katkeaminen ahdistaa koska siitä syntyy hylkäämiskokemus. Ja sitten tästä syytetään homoja. Tosiasiassa heteroperheisiin adoptoiduilla tämä sama biologinen yhteys katkeaa. Ja jos oikein asiaa katsotaan, niin heteroperheet ovat se taho joka näissä adoptiotapauksissa hylkäävät. Homoseksuaalit sen sijaan valitsevat, ilmiselvästi halukkaasti.
Selvästi kyse ei ole lapsivaikutukseta vaan siitä että lapsivaikutuksesta ei ole annettu samaa mielipidettä kuin "Aidon avioliiton" aatteen kannattajilla on. Tämä on aivan eri asia kuin "ei ole annettu". Tai jos on niin se todistaa, että Aito Avioliitto olisi epädemokraattinen toimija koska niiden mukaan asiantuntijalausunnoilla on merkitystä jos ja vain jos se antaa heidän maailmankuvansa mukaista ja sitä hivelevää materiaalia. Rehellisesti ottaen tämä kuulostaakin useiden kohdalla varsin uskottavalta selitysmallilta.
Toisaalta tässä on toinenkin mielenkiintoinen pulma. "Tahdon2013" nimittäin herätti paljon keskustelua. Sikapaljon. Homoasiaa ja sen kritisoimista tuli yliannos jokaisesta tuutista. Miksi keskusteltiin jostain Pentti Oinosen hauveliargumenteista ja siitä mitä joku tietty sanakirja on painanut avioliiton määritteeksi? (Kun taas toiset sanakirjat antoivat erilaisia määrittelyitä.) Miksi lapsivaikutusta ei esitelty ja todistettu tieteellä vaan jauhettiin niitä koottuja totaalisen typeriä virheargumentteja?
Myös Tapio Puolimatkalta pyydettiin ja saatiin kannanotto. Lakia suunniteltaessa huomioitiin siis myös em. taho. Kun Tapio Puolimatkalta on pyydetty asiantuntijalausunto, niin miksi ihmeessä hän ei ollut laittanut siihen sitä lapsivaikutusta? Näyttääkin siltä että lain läpimentyä Puolimatka ilmestyi selittämään että lainmuutos meni läpi sen takia että hän itse ei ollut osannut tuoda esiin relevantteja asioita. Eli toisin sanoen koska Puolimatka itse ei osaa tehdä työtään ja omien sanojensakin mukaan toimi niin perseestä että ei osannut valottaa lapsivaikutuksesta.
1: Koska jos hän olisi lapsivaikutuksesta kirjoittanut asiantuntijalausuntoon, ei voitaisi sanoa että lapsivaikutusta ei ole kommentoitu. Tai ehkä voitaisiin, koska MLL:n lausuntoa ei laskettu. Tämä johtuu kuitenkin enemmän Aidon Avioliiton hämärästä suhteesta logiikkaan kuin siitä onko lapsivaikutus huomioitu vai eikö ole...
Kaiken kaikkiaan olen sitä mieltä että AA -liike on saanut käsittelynsä. Se tietenkin täytyy käsitellä. AA -kerho ei koostu pahoista ihmisistä. (Joskin he ovat voineet juoda aivonsa. Tai se ainakin selittäisi monen kohdalla paljon.) Eikä moni heistä ole mitään kiusaajia tai ilkeys mielessä. (Tiemmä. Ehkä.) Sen sijaan jos aatetta vetää sen tyylisillä lausunnoilla kuin "lapsivaikutusta ei ole huomioitu" niin on sitten vain idiootti. Totaalinen tampio. Sen tyylin olmi että miltei kannattaisin sellaista kansalaisaloitetta joissa ehdotettaisiin sellaista, että tuollaisella kognitiolla varustetut laskettaisiin siihen vastuullisuusluokkaan jossa ovat alle 18 -vuotiaat ihmiset. Eli luokkaan jossa ei osteta viinaa kaupasta eikä äänestetä vaaleissa. Nuo ihmiset saavat jopa kaltaiseni periaatteessa joviaalin tyypin näkemään jotain hyvää ja kaunista eugeenisissa projekteissa.
Tunnisteet:
anekdootti,
avioliitto,
homoseksuaalisuus,
Pianka,
Puolimatka
sunnuntai 19. heinäkuuta 2015
Aistien passiivisuudesta ja skientismistä
Keskustelin hieman enaktivismista (enactivism) muutamassakin paikassa internetissä. Oppi on jotain jota en itse kannata. (Pidän sitä kuitenkin kiinnostavana ja relevanttina.) Muutkaan eivät kannattaneet. Ja tästä samanmielisyydestä syntyi hyvin erikoinen erimielisyys. Tässä keskustelussa heräsi erikoinen teema. Monelle ihmiselle on hyvin tärkeää pysyttäytyä Aristoteleen tyylisessä havaitsemisteoriassa. Eli näkemyksessä jossa aistit ovat passiivisia ja objektiivisia mittareita joiden dataa tulkitaan.
Enaktivismi koettiin vähintään hitusen loukkaavana. Tämä on kiinnostavaa, koska periaatteessa aiheesta tehdyt tutkimukset ovat "klassikkoja" ja erittäin vakiintunutta tiedettä. Esimerkiksi David Hubel ja Torsten Wiesel saivat Nobelin palkinnon havainnoistaan jotka he tekivät jo 1958. Heidän tutkimuksissaan, kuten "The period of susceptibility to the physiological effects of unilateral eye closure in kittens" kertovat, että kissoja pidettiin tiloissa joissa oli vain pystysuoria linjoja. Jos kissat laitettiin tämänlaisiin tiloihin niin nuorena, että ne eivät olleet vielä avanneet silmiään. Ja jos niitä pidettiin tämänlaisissa tiloissa melko kauan, ne oppivat näkemään vain pystysuoria. Ne tulivat sokeiksi vaakasuorille. Colin Blakemoren ja Grahame Cooperin "Development of the brain depends on the visual environment" toisti saman, mutta vaakasuorilla linjoilla 1970 -luvulla.
Merkittävintä näissä "kissakaruselleissa" on ollut se, että kun tällä tavalla tuotettujen kissojen aivoja tutkittiin, havaittiin myös se että näiden kissojen aivot olivat erilaiset. Aivot on havaittu muokkautuviksi elimiksi. On tavallaan väärin sanoa onko havainnointi a priorista synnynnäisesti saatua vai a posteriorisesti opittua. Enaktivismissa kokonaisuus ratkaisee. Se että meillä on tietty biologinen järjestelmä joka reagoi ympäristöön ja muuttuu tätä kautta ei-satunnaisesti vihjaa että havainnointia ei ole pidettävä joko-tai -tilanteena. Tässä ei tietenkään ole mitään kovin erikoista. Ihmiset ovat tottuneet siihen että ihmisten pituutta selitettäessä asiaa on lähestyttävä sekä geenien että elämäntapojen kautta. Aistit ovat kuitenkin hyvin eri asia. Tätä samaa logiikkaa ei oikein haluta laittaa tähän yhteyteen.
Näkisin että tässä on kaksi syytä;
Ensimmäinen syy on se, että enaktivismi hylkää kvalia -käsitteen. Kvaliakäsite onkin tavallaan sivutuote siitä että ollaan hyvinkin sitouduttuja Aristoteeliseen havainnointiteoriaan. Ja tietoisuus tarvitsee tässä kontekstissa tämäntyylisen konseptin. Enaktivisti tulee aivan täysin toimeen ilman tätä kyseistä hypoteesia. Kvaliahypoteesi taas on monille tärkeä koska se jättää tilaa ns. "sieluhypoteesille". Kvalia ei ole tietenkään 1:1 sama. Mutta se on riittävän samansuuntainen. Aika moni rakastaa kvaliaa uskonnollisuutensa vuoksi. (Toki tämä ei varmasti ole ainut syy. Mutta se on osaltaan vaikuttamassa. Ja vaikuttaa varmasti vahviten juuri netissä keskustellessa.)
Toinen syy on sitten se, että jos katsomme "tiedeuskon vastustamista" ja "skientismin kritiikkiä" voidaan huomata että siellä toistuu sama mitä löytää akateemisessa maailmassa reformoidusta epistemologiasta.
Reformoitu epistemologia on puhdasta kalvinismin vahvasti sävyttynyttä teologiaa, jossa vastustetaan "naturalismia" (EAAN -argumentti) ja samanaikaisesti korostetaan vahvasti positivistista henkeä jossa ihmisen havaitseminen ja järki nimenomaan vastaavat täysin todellisuutta (warrant) ja tekee tätä positivismia +1 aistilla olettamalla että Jumala on hyvä ja antaa meille erehtymättömät aistit ja tiedämme Jumalasta koska meillä on erityinen aisti Jumalaa varten (sensus divinitatis). Eli aistit nähdään passiivisesti Jumalan säätäminä. Tämä on asenne jossa ensin haukutaan positivismi naurettavana. Ja seuraavaksi kannatetaan täysillä positivismia kun ihmisille vain on oletettu yksi aisti lisää.
"Skientismiä" ei nähdäkseni useinkaan moitita kovin järkevästi. Se on jotain jonka ilmentymät huutavat kognitiivista uskontotiedettä. Erityisesti teologisen korrektiuden käsitettä. Olenkin aikaisemmin vihjannut siihen suuntaan että "tiedeuskon kritiikki" näyttä olevan jotain jota pitää katsoa modernin hengellisen (tai kristillisen) maailmankuvan jännitteisyyden ja sen synnyttämän kognitiivisen dissonanssin varaan. Sillä samat antiskientistiset argumentit osataan vain niissä lempiaieissa, mutta ne unohdetaan muualla.
On nimittäin havaittu että ihmiset osaavat kyllä antaa teologisesti oikeaoppisia käsityksiä asioihin, mutta käytännössä se miten he toimivat näyttää hyvinkin toiselta. Skientismin kritiikissä näyttääkin olevan se, että kritiikki on hyvin domeenispesifiä ; Skientismiä moititaan vain uskonnon kohdalla. Ja muualla skientismin kritiikissä ulkoa ja automaattisesti osatut loogisen positivismin ongelmat unohtuvat heti kun puhtaan arjesta ja kokemuksellisuudesta. Suhde näiden kohdalla on hyvinkin vahvaa naïvia realismia ja äärimmäisen vahvasti asenteeltaan positivistista. Tässä kulmassa jopa moraali nähdään objektiivisena ja reaalisena. Toisin kuin naturalistien venkoilut ties missä aiheessa joka loukkaa uskovaista milloinkin. Kreationisteille tämä on evoluutiossa, aivojen plastisuus näyttää havaintoteoriaan kohdistettuna ärsyttävän "aivan tavallisiakin ihmisiä".
Enaktivismin ärstytävyys yllätti hieman. Mutta jälkikäteen ajatellen minun ei olisi pitänyt ihmetellä yhtään. Olisi pitänyt muistaa omat teoriat ja muistaa oleellinen.
Enaktivismi koettiin vähintään hitusen loukkaavana. Tämä on kiinnostavaa, koska periaatteessa aiheesta tehdyt tutkimukset ovat "klassikkoja" ja erittäin vakiintunutta tiedettä. Esimerkiksi David Hubel ja Torsten Wiesel saivat Nobelin palkinnon havainnoistaan jotka he tekivät jo 1958. Heidän tutkimuksissaan, kuten "The period of susceptibility to the physiological effects of unilateral eye closure in kittens" kertovat, että kissoja pidettiin tiloissa joissa oli vain pystysuoria linjoja. Jos kissat laitettiin tämänlaisiin tiloihin niin nuorena, että ne eivät olleet vielä avanneet silmiään. Ja jos niitä pidettiin tämänlaisissa tiloissa melko kauan, ne oppivat näkemään vain pystysuoria. Ne tulivat sokeiksi vaakasuorille. Colin Blakemoren ja Grahame Cooperin "Development of the brain depends on the visual environment" toisti saman, mutta vaakasuorilla linjoilla 1970 -luvulla.
Merkittävintä näissä "kissakaruselleissa" on ollut se, että kun tällä tavalla tuotettujen kissojen aivoja tutkittiin, havaittiin myös se että näiden kissojen aivot olivat erilaiset. Aivot on havaittu muokkautuviksi elimiksi. On tavallaan väärin sanoa onko havainnointi a priorista synnynnäisesti saatua vai a posteriorisesti opittua. Enaktivismissa kokonaisuus ratkaisee. Se että meillä on tietty biologinen järjestelmä joka reagoi ympäristöön ja muuttuu tätä kautta ei-satunnaisesti vihjaa että havainnointia ei ole pidettävä joko-tai -tilanteena. Tässä ei tietenkään ole mitään kovin erikoista. Ihmiset ovat tottuneet siihen että ihmisten pituutta selitettäessä asiaa on lähestyttävä sekä geenien että elämäntapojen kautta. Aistit ovat kuitenkin hyvin eri asia. Tätä samaa logiikkaa ei oikein haluta laittaa tähän yhteyteen.
Näkisin että tässä on kaksi syytä;
Ensimmäinen syy on se, että enaktivismi hylkää kvalia -käsitteen. Kvaliakäsite onkin tavallaan sivutuote siitä että ollaan hyvinkin sitouduttuja Aristoteeliseen havainnointiteoriaan. Ja tietoisuus tarvitsee tässä kontekstissa tämäntyylisen konseptin. Enaktivisti tulee aivan täysin toimeen ilman tätä kyseistä hypoteesia. Kvaliahypoteesi taas on monille tärkeä koska se jättää tilaa ns. "sieluhypoteesille". Kvalia ei ole tietenkään 1:1 sama. Mutta se on riittävän samansuuntainen. Aika moni rakastaa kvaliaa uskonnollisuutensa vuoksi. (Toki tämä ei varmasti ole ainut syy. Mutta se on osaltaan vaikuttamassa. Ja vaikuttaa varmasti vahviten juuri netissä keskustellessa.)
Toinen syy on sitten se, että jos katsomme "tiedeuskon vastustamista" ja "skientismin kritiikkiä" voidaan huomata että siellä toistuu sama mitä löytää akateemisessa maailmassa reformoidusta epistemologiasta.
Reformoitu epistemologia on puhdasta kalvinismin vahvasti sävyttynyttä teologiaa, jossa vastustetaan "naturalismia" (EAAN -argumentti) ja samanaikaisesti korostetaan vahvasti positivistista henkeä jossa ihmisen havaitseminen ja järki nimenomaan vastaavat täysin todellisuutta (warrant) ja tekee tätä positivismia +1 aistilla olettamalla että Jumala on hyvä ja antaa meille erehtymättömät aistit ja tiedämme Jumalasta koska meillä on erityinen aisti Jumalaa varten (sensus divinitatis). Eli aistit nähdään passiivisesti Jumalan säätäminä. Tämä on asenne jossa ensin haukutaan positivismi naurettavana. Ja seuraavaksi kannatetaan täysillä positivismia kun ihmisille vain on oletettu yksi aisti lisää.
"Skientismiä" ei nähdäkseni useinkaan moitita kovin järkevästi. Se on jotain jonka ilmentymät huutavat kognitiivista uskontotiedettä. Erityisesti teologisen korrektiuden käsitettä. Olenkin aikaisemmin vihjannut siihen suuntaan että "tiedeuskon kritiikki" näyttä olevan jotain jota pitää katsoa modernin hengellisen (tai kristillisen) maailmankuvan jännitteisyyden ja sen synnyttämän kognitiivisen dissonanssin varaan. Sillä samat antiskientistiset argumentit osataan vain niissä lempiaieissa, mutta ne unohdetaan muualla.
On nimittäin havaittu että ihmiset osaavat kyllä antaa teologisesti oikeaoppisia käsityksiä asioihin, mutta käytännössä se miten he toimivat näyttää hyvinkin toiselta. Skientismin kritiikissä näyttääkin olevan se, että kritiikki on hyvin domeenispesifiä ; Skientismiä moititaan vain uskonnon kohdalla. Ja muualla skientismin kritiikissä ulkoa ja automaattisesti osatut loogisen positivismin ongelmat unohtuvat heti kun puhtaan arjesta ja kokemuksellisuudesta. Suhde näiden kohdalla on hyvinkin vahvaa naïvia realismia ja äärimmäisen vahvasti asenteeltaan positivistista. Tässä kulmassa jopa moraali nähdään objektiivisena ja reaalisena. Toisin kuin naturalistien venkoilut ties missä aiheessa joka loukkaa uskovaista milloinkin. Kreationisteille tämä on evoluutiossa, aivojen plastisuus näyttää havaintoteoriaan kohdistettuna ärsyttävän "aivan tavallisiakin ihmisiä".
Enaktivismin ärstytävyys yllätti hieman. Mutta jälkikäteen ajatellen minun ei olisi pitänyt ihmetellä yhtään. Olisi pitänyt muistaa omat teoriat ja muistaa oleellinen.
Näkemysten validoinnista ja joron jäljillä juoksemisesta
Katsoin elokuvan "The Good, the Bad, the Weird". Se on korealainen pseudowestern. (Alkuperäinen nimikin on "좋은 놈, 나쁜 놈, 이상한 놈"). Se viittaa rakenteeltaan hyvin paljon ns. spagettiwesterneihin. Ja suuri osa elokuvan vitseistä meneekin ohi jos ei ole lajityypin ystävä. (Esimerkiksi kun Weird lopussa kysyy Goodilta miksi hän joutuu kaivamaan, hän jatkaa "ainiin, siksi että jaamme voitot 60-40 kuten sovimme". Joka viittaa "Hyvät, Pahat ja Rumat" -elokuvan hirsipuusopimukseen että sen lapiokohtaukseen jossa oli kahdenlaisia ihmisiä. Elokuvassa on vastaavia alluusioita hirvittävän paljon. Ja tämän vuoksi pidinkin siitä. Arvostan alluusioita enemmän kuin moni. Ja lasken niiden huumoriarvon varaan enemmän kuin kenties pitäisi.)
Elokuva ei ole hirveän hyvä. Ei toki huonokaan. Sen perusrakenne on kuitenkin kiinnostava. Kaikki lähtee siitä kun Bad saa tehtäväkseen hankkia tietyn laukun. Weird sattuu ryöstämään tämän samaisen laukun ikään kuin sivutuotteena. Good taas metsästää rikollisia ja Badistä on suuri palkkio (ja Weirdistäkin pieni).
Kartta ei muutoin olisi kovin merkityksellinen. Mutta Weird tietää kartan olevan tärkeä koska muutenhan Bad ei häntä niin innolla jahtaisi. Bad taas tietää että koska hänen käskettiin ryöstää jotain ja tämä kiinnostaa jotakuta muutakin, kartan on oltava erityisen haluttava. Lopuksi, kun asiaan tulee poliittinenkin mutka, armeijatkin astuvat mukaan kuvioihin koska jos vastarintaliike saa kartan haltuunsa, se saa sen avulla hirveästi resursseja. Ja tälle mahdollisuudelle ei haluta antaa tilaa.
Loppujen lopuksi kaikki kuluttavat hirvittävästi resursseja kartan jahtaamiseen. Bad menettää koko rosvojoukkonsa. Armeija kuluttaa valtavasti resursseja. Loppukohtauksessa annetaan jopa tilaa sille että koko aarretta ei edes ole olemassa. Ja lopulta se paljastuu käytöstä poistetuksi öljylähteeksi. Eli hyödykkeeksi jota ei voi vain napata mukaan. Tämä taas ei ole sen tyylistä omaisuutta jota liikkuvaa elämää harrastava voisi kantaa mukanaan. Kulta ja raha ja vastaava olisivat käteviä. Mutta öljy pitäisi pumpata. Edes haaveissaan maltillinen Weird ei hyödy tämänlaisesta koska hän haaveilee maatilasta jossa hoitaa sikoja, lehmiä ja hevosia. (Ja jos häneltä kysytään että siinäkö todella kaikki, niin kertoo että okei, ei hän niin vaatimaton ole, ehkä tilalla on koiriakin.) Elokuva myös loppuu tavalla jossa jollain tasolla kaikki kuolevat pitkitetyssä meksikolaisessa shootoutissa jossa kaikki ampuvat kaikkia rei'ille ihan hirveitä määriä. (Kunnes aivan lopuksi Weird ja Good ovat elossa ja Good jahtaa Weirdiä. Koska "syyt".)
Kaiken kaikkiaan elokuva käsitteleekin sitä miten ihmiset validoivat mielipiteitään. Weird esimerkiksi iloitsee siitä että Bad jahtaa häntä koska ilman tätä hän ei voisi olla varma että kartan merkitsemässä paikassa todella on jotain. (Hänellä on siitä vain hyvin vähän tietoja koska se on kirjoitettu venäjäksi jota hän ei osaa. Hän saa tulkattua siitä muutamia sanoja, taholta joka osaa vain niukasti venäjää.) Bad luottaa samoin pankinjohtajan tärkeyteen ja toimeksiantajansa omistamiin tietoihin. Tietoihin joiden tarkkaa sisältöä hän ei tunne.
Samanlainen järjestelmä on tietenkin tuttu kaikille. Me teemme arjessa päätelmiä vajavaisin tiedoin ja todistein. Luotamme ja levitämme juoruja. Perustamme uskontoja tai liitymme sellaisiin. Koska aarre tarjoaa unelmia tai oikeastaan unelmien täyttymistä. Tai ne ovat sisällöltään sellaisia että ei ole ikää kuin varaa ohittaa sitä mahdollisuutta että jos ne olisivatkin oikeassa kaikkia todennäköisyyksiä vastaan. Ja niin kauan kuin näin on, ei voida olla varmoja siitä että kaikki tuhlaavat resursseja joron jäljille. Ja että voittajakin menettää niin paljon että on voittonsa jälkeen huonommalla tolalla kuin ennen koko härdellin aloittamista. (Puhumattakaan niistä jotka panostavat, pelaavat ja häviävät. Eli kaikki muut kuin voittajat.)
Elokuva ei ole hirveän hyvä. Ei toki huonokaan. Sen perusrakenne on kuitenkin kiinnostava. Kaikki lähtee siitä kun Bad saa tehtäväkseen hankkia tietyn laukun. Weird sattuu ryöstämään tämän samaisen laukun ikään kuin sivutuotteena. Good taas metsästää rikollisia ja Badistä on suuri palkkio (ja Weirdistäkin pieni).
Kartta ei muutoin olisi kovin merkityksellinen. Mutta Weird tietää kartan olevan tärkeä koska muutenhan Bad ei häntä niin innolla jahtaisi. Bad taas tietää että koska hänen käskettiin ryöstää jotain ja tämä kiinnostaa jotakuta muutakin, kartan on oltava erityisen haluttava. Lopuksi, kun asiaan tulee poliittinenkin mutka, armeijatkin astuvat mukaan kuvioihin koska jos vastarintaliike saa kartan haltuunsa, se saa sen avulla hirveästi resursseja. Ja tälle mahdollisuudelle ei haluta antaa tilaa.
Loppujen lopuksi kaikki kuluttavat hirvittävästi resursseja kartan jahtaamiseen. Bad menettää koko rosvojoukkonsa. Armeija kuluttaa valtavasti resursseja. Loppukohtauksessa annetaan jopa tilaa sille että koko aarretta ei edes ole olemassa. Ja lopulta se paljastuu käytöstä poistetuksi öljylähteeksi. Eli hyödykkeeksi jota ei voi vain napata mukaan. Tämä taas ei ole sen tyylistä omaisuutta jota liikkuvaa elämää harrastava voisi kantaa mukanaan. Kulta ja raha ja vastaava olisivat käteviä. Mutta öljy pitäisi pumpata. Edes haaveissaan maltillinen Weird ei hyödy tämänlaisesta koska hän haaveilee maatilasta jossa hoitaa sikoja, lehmiä ja hevosia. (Ja jos häneltä kysytään että siinäkö todella kaikki, niin kertoo että okei, ei hän niin vaatimaton ole, ehkä tilalla on koiriakin.) Elokuva myös loppuu tavalla jossa jollain tasolla kaikki kuolevat pitkitetyssä meksikolaisessa shootoutissa jossa kaikki ampuvat kaikkia rei'ille ihan hirveitä määriä. (Kunnes aivan lopuksi Weird ja Good ovat elossa ja Good jahtaa Weirdiä. Koska "syyt".)
Kaiken kaikkiaan elokuva käsitteleekin sitä miten ihmiset validoivat mielipiteitään. Weird esimerkiksi iloitsee siitä että Bad jahtaa häntä koska ilman tätä hän ei voisi olla varma että kartan merkitsemässä paikassa todella on jotain. (Hänellä on siitä vain hyvin vähän tietoja koska se on kirjoitettu venäjäksi jota hän ei osaa. Hän saa tulkattua siitä muutamia sanoja, taholta joka osaa vain niukasti venäjää.) Bad luottaa samoin pankinjohtajan tärkeyteen ja toimeksiantajansa omistamiin tietoihin. Tietoihin joiden tarkkaa sisältöä hän ei tunne.
Samanlainen järjestelmä on tietenkin tuttu kaikille. Me teemme arjessa päätelmiä vajavaisin tiedoin ja todistein. Luotamme ja levitämme juoruja. Perustamme uskontoja tai liitymme sellaisiin. Koska aarre tarjoaa unelmia tai oikeastaan unelmien täyttymistä. Tai ne ovat sisällöltään sellaisia että ei ole ikää kuin varaa ohittaa sitä mahdollisuutta että jos ne olisivatkin oikeassa kaikkia todennäköisyyksiä vastaan. Ja niin kauan kuin näin on, ei voida olla varmoja siitä että kaikki tuhlaavat resursseja joron jäljille. Ja että voittajakin menettää niin paljon että on voittonsa jälkeen huonommalla tolalla kuin ennen koko härdellin aloittamista. (Puhumattakaan niistä jotka panostavat, pelaavat ja häviävät. Eli kaikki muut kuin voittajat.)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)