Erilaisten maailmoiden tulkinta

Vaihtoehtoiset todellisuudet ovat olleet ajatuskokeiden arkea jo kauan. Äärimmäisillään tätä edustaa modaalinen realismi jossa ajatellaan että jokainen kuviteltavissa oleva maailma on reaalinen.

Ja jossain määrin teoreettinen fysiikka lähestyy näitä. Puhutaan multiversumeista ja muista vastaavista. Tässä kohden vastaan saattaa tulla myös ajatuksia siitä että osa näistä todellisuuksista on simulaatioita. Esimerkiksi Neil de Grasse Tyson hämmästytti jopa minua esittäessään että hänen mukaansa ajatus siitä että me itse olisimme jonkun toisen kovalevyllä on itse todennäköisesti kohtuu suuri. ; Hän ei tässä kuitenkaan edusta ihan Nick Bostromin vahvuudella teoriaa jonka mukaan olisi todennäköisempää että olisimme simulaatiossa kuin jos emme olisi. (De Grasse Tyson pitää kovalevyllä olemista relevanttina mahdollisuutena eikä jonain joka on todennäköisempää kuin muunlainen.)

Mielestäni Paul Daviesilla on tolkullinen ajatus tähän. Hänen mukaansa tietokonesimulaatioajattelu on nimenomaan vain sitä että mahdolliset maailmat viedään teoriana äärimmilleen. (Fyysikot vain rajaavat nämä ääret hieman eri paikkaan kuin filosofit joilla ei ole samanlaisia rajoitteita.)

Toisaalta vaihtoehtoja solahtaa sinnekin missä niitä ei nähdä. Jopa uskovaisten suosima versio antrooppisesta periaatteesta on nimittäin sidottavissa siihen että uskotaan että maailma voisi olla toisenlainen kuin se on. Ja tätä vaihtoehtoa pidetään jotenkin reaalisena. Ja sitten pidetään haasteena sitä että miksi universumi on sellainen kuin on, sellainen jossa voimme elää siinä.

Ilman erilaisten maailmojen tulkintaa on vain yksiuniversumimalli jossa toisenlaisten maailmojen ajatus on suoraan torjuttu vaihtoehtona. Tosin jotta tässä olevia teorioita voitaisiin kehittää naturalistisesti tehokkaimmiksi pitäisi silti ottaa käyttöön vaihtoehtohypoteeseja ja testata teorioita kuin näille teorioille olisi vaihtoehto. Että ne olisivat periaatteessa falsifioituvissa. Joten jotain erilaisuuden tulkintaa tulee mukaan jopa tähän.

Virtuaalinen seksikokemus

Teknologiasta tulee melko pelottavan hyvää. Tässä mielessä todellisuus alkaa  muistuttamaan fantasiaa. Ja fantasia todellisuutta. Tämä näkyy siinä miten "Demolition Man":issa on kuvattu virtuaaliseksiä joka on realistinen mutta jossa eritteiden vaihtamista pidetään inhana. Nykyään taas pornoakin on saatavissa 3D -laseille. On ties mitä Oculus Riftiä ja vastaavia jotka tukevat tehtyä pornografiaa.

On kuitenkin tavallaan kolme teesiä jotka kaikki voidaan nähdä "Demolition Man" -elokuvan virtuaaliseksikohtauksesta. Ja niitä voidaan pitää jopa jonkinlaisina "koulukuntina" aiheeseen.

Tässä kohden monesti nähdään että tämä on epäsosiaalista. Virtuaalinen on tässä kontekstissa koettu jotenkin sekä teknologisuutensa vuoksi epäinhimillisenä mutta samalla jonain ei-objektiivisena joka on kuitenkin jotenkin vain subjektiivista eikä siksi aitoa ja autenttista. Tässä usein korostetaan sitä että porno on kuitenkin jotenkin viileää ja kokemuksesta jäisi kuitenkin puuttumaan jotain yksilöllisellä tasolla.

Tässä näkökulmassa on joskus korostettu jopa sitä, että huippuvirtuaalinen pornografia voi vieraannuttaa meidät normaalista seksistä hyvinkin laajalti. Tällöin kylmyyden sijaan esiin nostetaan addiktiot. Victor Clinen tyyliin voidaan esittää että pornografia on itse asiassa hyvin addiktoivaa. Siinä ihmisen luonnollisia tarpeita manipuloidaan ja tuotetaan tuote joka on vetoava mutta vaarallinen.

Jos pornografia toteuttaa fantasioita, tästä voidaan tehdä mahdollisimman vetoavaa. Ja tässä prosessissa on mahdollista käyttää ylinormaaleita ärsykkeitä. Näin ollen stimulointia tehdään tavoilla jotka vetoavat syvästi ja jota normaali maailma ei mitenkään pysty tyydyttämään. ; Näkemys on sinänsä mahdollinen, että voidaan nähdä että osa prosessoidusta ruuasta ja makeisista ovat juuri sellaisia, että meidän tekee mieli syödä sitä enemmin kuin terveellisempää ja luonnollisempaa ruokaa.

Vastapooliksi tälle voisi huomauttaa kuitenkin sen, että virtuaalisuus voi tarkoittaa myös sosiaalistumista ja jakamista. Voitaisiin jopa nähdä että tenologia tarjoaa ihmiselle keinoja laajentaa omaa kehoaan ja mieltään. Internet -tyylisellä yhteydellä harrastettu jaettu virtuaaliseksitila voidaan nähdä Dawkinsin kuvaamana extended phenotypenä. Ihmiset ovat itse asiassa teknologistaneet seksiään jo hyvin kauan. Nykyään on olemassa pelejä ja vehkeitä. Jopa kondomi on teknologinen innovaatio. Vibraattorit vielä enemmän. Ja jopa masturbointiin käytetyt välineet ovat päätyneet monilla osaksi sosiaalisempaa seksiä. Jos ihmiset voivat luoda ja vaikuttaa virtuaalimaailmoihin, he voivat tuoda kokemukseen jotain sellaista jonka lähde he ovat ja jota maailmasta ei saataisi irti. Paitsi teknologian mahdollistamana.

Omasta mielestään maltillinen oikeisto

Kirjoitin pari päivää sitten Järvenpään nuorison joukkotappeluista. "Keski-Uusimaa" -lehti tiesi kertoa että tapahtumille on nyt seurannut jatkoa. Määrät ovat tipahtaneet kuitenkin 100-150 yksilöstä 20-30. Toisaalta sävy oli koventunut. Nyt oli puhuttu rautaputken apuun hakemisesta. "Paikan ohi kulkenut silminnäkijä kertoo, että paikalla oli sekä suomalaisia että maahanmuuttajataustaisilta vaikuttavia nuoria. Tunnelma paikalla on kiristynyt ja vihamielinen. – Selkeästi tietyllä mielentilalla siellä oltiin liikkeellä. Rautaputkien hakemisesta siellä huudeltiin, ohikulkija kertoo."

Tilanne on siitä hankala että edelleenkään ei ole saatu polisilta kantaa siihen mikä on tämän joukkotappelun todellinen syy. Tällä ei kuitenkaan ole tavallaan väliä, sillä aivan yhtä tärkeää on myös se, miten tämä koetaan. Järvenpään facebookryhmä olikin aamuyöstä mielenkiintoista seurattavaa. (Ikävä kyllä mehukkaimmat sisällöt poistuivat editorien hampaisiin.) Vanhemman polven ihmisistä löytyy useitakin jotka korostivat sitä miten on ymmärrettävää ja jopa eettistä kuinka nuoriso pistää matuongelmaa kuriin. Näin esimerkiksi Visa Länsivuori joka korostaa että "Ite nostan hattua nuorille. Pitävätpähän puoliansa, eikä anna vaan matujen uhitella.." Toisaalla "Sabbe" kertoo että joukkotappelijat pitävät yllä turvallisuutta ; "kiitos teinit ettei otanmäen tapauksen tapaisia tapahtumia suvaita jäkessä.voimme edelleen liikkua pimeällä."

Tämä on tietenkin hämmentävää. Koska kun 80-luvulla oli samantapaista touhua, niin porukkaa tuli Jokelasta Jäkeen pesäpallomailojen kanssa. Ja tätä pidettiin vanhemman polven puolella yleensä halveksuttavana jengiväkivaltana. Nyt kun asian maahanmuuttokeskeisyyttä moititaan, esiin nousee kommentteja joiden sisältö on siinä että kyseessä ei ole ääriliikkeestä. Ja että on jopa herjaavaa puhua äärioikeistosta kaikissa yhteyksissä. Tämä on sinänsä kiinnostavaa koska moni tosiaan tuntuu edustavan nykyään tämänlaista toimintaa glorifioivana mutta ei silti hyväksy sitä että heitä kutsutaan "ääri" miksikään.

Tässä tuntuu olevan sävynä se, että jos Suomen Vastarintaliikkeessä on muutamia kymmeniä jäseniä niin tämä ei ole "käsiteltävän kokoinen ongelma" vaan jokin mitätön rikka rokassa jolle ei siksi pidä tai saa tehdä mitään. Mutta sitten jos jonkin ilmiön - kuten näiden joukkotappelijoiden glorifioinnin - näkee olevan kohtuullisen yleistä niin sitten se ei voi olla äärimielipide koska sillä on niin paljon kannattajia. Eli argumentisto muuttuu tilanteen mukaan niin että koskaan ei ole oikein tehdä mitään.

Alankin harkitsemaan sitä että en puhu äärioikeistosta vaan "omasta mielestään maltillisesta oikeistosta". Tai "omasta mielestään maltillisesta maahanmuuttokriittisyydestä".

Onkin erikoista katsoa miten tälläisissä joukkotapelutilanteissa huudetaan hurraata. On helppoa nähdä mitä tapahtuisi jos näissä joku pahoinpideltäisiin niin että tämä kuolisi. Onhan tässä nimittäin nähty. On nähty mitä käy jos tappelussa ollut kuolee kahden viikon sairaalakeikan jälkeen. Silloin sävy on että "ei meillä mitään vastuuta oo". Ja perusargumenttina näyttää olevan se, että pahoinpitelyn motiivina ei ole murhaaminen vaan hakkaaminen.

Ihan kuin sairaalaan ei päädyttäisi joukkotappeluiden tuoksinassa noin odotetusti aika usein. Ja osa piestyistä voi kuolla ns."vahingossa". (Mutta tämänlaiset huomiot ovat tietenkin omasta mielestään maltilliselle oikeistolle" vain naurettavuuksia.) Viaton maanpuolustus "talvisodan hengessä" ei voi johtaa kuolemiin tai mediaPR -tappioihin. Tai tappoihin. Kun hyväksytään teot, hyväksytään niihin liitettävät seuraukset. Jokainen tietää tai hänen tulisi tietää että hakkaamiseen liittyy kasvanut kuolemisriski. Ja tämä kuolemisriski ei lakkaa olemasta sillä että motiivina olisi vain hakkaaminen.

Ei tässä oikein voi kuin tuomita ensin nuorten toilailun. (Olipa kyse sitten teinien jengitappeluista tai maahanmuuttokriittisestä tappelusta. Tällä ei itse asiassa ole mitään väliä, koska teot ratkaisevat.) Ja moitetta ansaitsee myös aikuisten räyhäämistä komppaava arvopuhe, jossa ei ymmärretä että ISIKsen tapaiset ääriliikkeet tunnistetaan siitä että heillä on oikeutukset ties mille väkivallalle..

Jos omasta mielestään maltillinen oikeisto tiedostaisi että se, jos keksii syitä sille miksi oma väkivallanharrastaminen on hyväksyttävää (uskonnon jne. puolustamista, itsepuolustusta ja hyvyyttä) ei ole argumentti siitä että ollaan jotenkin eri jengiä ja parempia kuin "ne". Se kertoo että ollaan tismalleen sitä samaa jengiä ite. Eri puolilla vaan. Ideologisessa fanatismissa islam ja äärioikeisto ja pro-väkivaltainen antifasismi ovat kaikki sitä samaa kakkaa hieman erilaisessa paketissa. Ja kaikki huutaa että kattokaa "kuinka meijän käärepaperit on kauniimmat kuin muilla".

Tässä ei voi oikein sanoa muuta kuin että jos on sanomassa että "me ei olla niitä" ja sitten torjuu kaiken "niihin" kohdistuvan kritiikin, ei itse astu kritisoimaan "niitä" ja on monissa paikoin samaa mieltä "niiden" kanssa niin tästä on aika hyvänä arvauksena se, että "just niitähän nuo on".

Voisko kaikki kognitiivisilta kyvyiltään kolmevuotiaat huudella?

Sitä voi luulla olevansa mukana älykkäässä ja järkiperäisessä tärkeän poliittisen kampanjan puuhastelussa. Mutta sitten sitä onkin jossain "Fröbelin palikoiden" konsertissa. Tosin sillä erolla että esiintymislavalla oli harvinaisen vähän palikoita.

"Valkoisiin kohdistuva rasismi" on "emme ole rasisteja" -tyyppien juttu

Otsikko on melko ilmiselvä huomio. Siihen liittyy kuitenkin erikoinen asia. Sillä kun he perustelevat että he eivät ole rasisteja vaan maahanmuuttokriittisiä, esiin nousee se että rasismi on rotuun perustuvaa vainoa. Ja he ovat kriittisiä islamismille. Etenkin ääri-islamismille. Uskontoon perustuva näkemys ei heistä ole rasismia. (Ei edes silloin kun he kertovat, että "nekrut" ovat älykkyysosamäärältään keskimäärin tyhmempiä kuin valkoihoiset ja he ovat aggressiviisempia "soturigeenin" vuoksi.)

Mutta sitten he kuitenkin menevät mielenosoittelemaan tai muuten mielenosoituksellisesti osoittelemaan siitä miten maahanmuuttajien toiminta on kantaväestöön kohdistuvaa rasismia. Kun selvää on että "matut" taitavat pitää suvakeista eivätkä sodi heitä vastaan. Eli kysymys onkin rodun sijaan maailmankuvasta, maahanmuuttokriittisyys ei ole rotu.

Tässä kokonaisuudessa on jotain omituista.

Luonnollinen perhe

Tapio Puolimatka kirjoitti tekstin "Sukupuolineutraali avioliittolaki lisää valtion valtaa". Tartun sen perusargumenttiin. Ihan sen vuoksi, että siinä on monia hyvin omituisia ongelmia. "Sukupuolineutraalin avioliittolain seurauksena valtion valta kasvaa merkittävästi. Perinteisesti valtion tehtävänä on ollut vain kirjata vanhemmuus, jolla on luonnollinen perusta biologiassa. Sukupuolineutraalin avioliittolain vallitessa valtio määrää, kuka on vanhempi. Ei ole enää luonnollisia vanhempia, vaan pelkästään juridisia vanhempia." ... Toisaalta hänen teesinsä on että "Juridinen vanhemmuus korvaa luonnollisen vanhemmuuden" "Kun sukupuolineutraali avioliittolaki hyväksyttiin Kanadassa vuonna 2005, Kanadan laista poistettiin termi ”luonnollinen vanhempi” ja se korvattiin termillä ”juridinen vanhempi”. Sukupuolineutraali avioliittokäsitys kumoaa ajatuksen, että vanhemmuus määrittyy biologian perusteella."


Ensivilkaisu.

Kannanotto on erikoinen. Ei toki Puolimatkalle poikkeuksellinen. Hän on toistanut tätä ideaa hieman varioiden muutamia vuosia. Lisäksi erikoiseen kannanottoon on melko hankalaa suhtautua ensivilkaisulta mitenkään vakavasti. ; On vaikeaa kuvitella että ainutkaan ihminen esimerkiksi poksahtaisi kadoksiin vain sillä että jonnekin byrokraatin lomakkeeseen tulee ruksi. Toisaalta on vaikeaa nähdä että mitään luonnollista perhettä tuhoutuu jos juridista avioliittoa laajennetaan niin että siinä on iso joukko "juridiset vanhemmat" jossa on alajoukkona "biologiset vanhemmat". Siksi väitteet tuhoutumisesta tai siitä että "ei enää ole jotain" vaikuttavat hyvin omituisilta.

Puolimatka näyttää toisaalta puhuvan perheestä luonnollisena konseptina joka on ihmisten määritelmistä huolimatta. Ja sitten toisaalta hän puhuu perheestä kuin se olisi abstrakti konsepti joka voi tuhoutua uudelleenmäärittelyssä. Samanaikaisesti. Tämä vihjaakin siihen että puhuessaan tuhosta Puolimatka harrastaa tyylilleen uskollista demagogioimista ja uhkapuheiden lietsontaa. Puolimatka on mestari haukkumaan kanssaan erimielisiä sellaisilla sivistyssanoilla joita on totuttu näkemään enemmänkin esimerkiksi YK:n kansanmurhia koskevissa lausunnoissa. Hänelle on tärkeää saada syyttää vastustajiaan ja leikkiä uhria, ja tämä voi joskus jopa johtaa joihinkin erikoisiin tilanteisiin.

Juridinen konstruktio vai luonnollisen asiantilan kirjaus.

Kun katsotaan Puolimatkan lausuntoa, siinä on itse asiassa asioita joista pidän. Itse asiassa pidän ajatuksesta jossa käsitellään "juridista perhettä". Kun puhutaan sellaisista asioista kuin avioliittolaki, on selvää että kysymys on juridisesta konseptista. Olipa se sitten rajattu vain heteroille vai laajennettu muillekin. (Tasa-arvoistaminen taas liitetään usein siihen että ennen kahden ryhmän välillä on epäanalogia, ja tähän on liittynyt jonkinlainen hierarkia joka nyt sitten poistuu.)

Puolimatkalla on valitettavasti jäänyt hänen omat teoksensa lukematta. Tai sitten hänen argumentaationsa ei ole kovin sujuvaa ja koherenttia. Sillä jos on tutustunut Tapio Puolimatkan evoluutiokriittiseen kirjallisuuteen - jonka sattumalta satun omistamaan kokonaisuudessaan ja vieläpä ensipainoksina - voi huomata että hänellä on paljon kannanottoja jotka koskevat tieteenfilosofiaa. Nämä koskevat havaitsemista ja sitä mikä on luonnollinen, naturalistinen tai muuten vaan konsepti. Niissä vastaan tulee maailmankuva -sanan ylikäyttämistä ja pluralismia. Nämä ovat filosofeille tärkeitä ja kiinnostavia seikkoja.

Ensimmäinen huomio onkin todella se, että mikä on se tarkastelun yksikkö.

Tapio Puolimatka käsittelee lainaamassani biologista perhettä jonain joka on ikään kuin sellaisenaan havaittava konsepti jota ei määritellä vaan enemmän havaitaan ja ylöskirjoitetaan. Toinen perhekonsepti sitten on vain jotain joka luodaan juridisesti ja joka tätä kautta luodaan. Puolimatkan ajatukset voidaan tätä kautta sitoa hyvin vanhahtavaan teologiseen luonnollinen-eiluonnollinen -jaotteluun.

Tämän ongelmana on usein siinä että siinä
1: Joko päädytäänkin siihen että olemassaolo ei ole luonnollisuutta vaan esimerkiksi eläinten tai ihmisten homoseksuaalinen käyttäytyminen on ei-luonnollista. Toisin sanoen luonnollisuus muuttuu enemmänkin teologiseksi konseptiksi. (Tämä aatehistoriallinen yhteys selittäneekin sitä miksi Puolimatka puhuu biologisesta perheestä havaittavana-kirjattavana konseptina mutta korostaa instituutioita jotka levittävät oppia sen muotosisällöstä.)
2: Päädytään valitsemaan näkökulma joka valitsee näkökulmat hyvinkin tarkasti ja muuttaa sen keinotekoiseksi. Jennifer Faust on käsitellyt tähän konseptiin liittyviä ajatuksia melko hyvin. Hän puhuu erilaisista jumalatodistuksista joiden premissit ja tulkintaviitekehykset ovat sellaisia että ne vetoavat ihmisiin lähinnä jos hän on samaa mieltä johtopäätöksen kanssa. ; Toisin sanoen päättely on logiikaltaan ehyttä mutta päättely on selvästi tehty niin että on ensin päätetty mikä on haluttu johtopäätös ja sitten on valittu premissit siten että tähän päästään. Ei siten että ensin katsottaisiin mitkä premissit ovat uskottavia ja pääteltäisiin tästä johtopäätös. Tämänlainen tehoaa jos tavoitteena on "kuorolle saarnaaminen" mutta maailmankuvallisuudessaan tämänlaiset konseptit tuskin saavat ketään muuttamaan mieltään joten ne eivät ole kovin argumentatiivisia. (Ne eivät tarjoa valaistusta siihen miten asiat ovat todennäköisemmin kuin eivät ole. Ne toimivat vain jos olet jo dogmaattisesti päättänyt että mikä olikaan se haluttu lopputulos.)

Ei ihme että Puolimatkalla on vaikeaa. Sillä kun hän puhuu siitä että yhteiskunta vain kirjaa ylös jotain asioita, hän unohtaa että tosiasioita voidaan luokitella ja jäsennellä monilla eri tavoilla ja näkökulmilla. (Mikä on erikoista koska tämä on hänen tieteenfilosofian ydintään evoluutiokritiikissä. Kenties Puolimatkalla onkin kahdet todistuskriteerit. Itselle helpommat ja erimielisille vaikeat. Tämä on itse asiassa se uskottavin selitys sille miksi näin on.) 

Puolimatka ei esimerkiksi mieti sitä että perhe koostuu yksilöistä. Ja periaatteessa sitä voitaisiin määritellä perhe vaikka siten että katsotaan ketkä asuvat saman katon alla. Hän katsoo vain biologista yhteyttä. Eli hänestä perhe määräytyy siitä miten lapsi on syntynyt maailmaan. Puolimatkan kanssa voinee jokainen tervejärkinen olla samaa mieltä siitä että lapset syntyvät seksillä. (En ylipäätään katso hyvällä ketään joka väittää että lapsen syntymisen syy on se, että jokin tarkoitus niin määräsi. Penis in vagina. That's it. Esimerkiksi itse olen varsin turha otus.) Tapio Puolimatka vaan a priori olettaa että tämä lapsen alkuperä on sama kuin perheen määritelmän ydin.

Ja tästä on se erimielisyys. Tässä mielessä onkin hieman erikoista nähdä että miksi Puolimatka ylipäätään lähestyy asiaa tuolla tavalla. Mieleen tulee lähinnä esimerkkejä Jamie Whyten kirjasta "Crimes Against Logic". Ihan sen vuoksi että teoksessa on oma lukunsa joka käsittelee argumentteja jotka ajautuvat solmuun. Ne hakevat johtopäätöksiään premisseillä jotka esiolettavat sen mistä ollaan erimielisiä ja käyttävät niitä kuin ne olisivat argumentteja joita erimielisten tulisi seurata. Puolimatkan kannanotossao ytimessä onkin se, että ensin hän olettaa että perheen ytin on biologinen yhteys kun juuri tämä on se josta ollaan erimielisiä ja josta halutaan keskustella. (Vastaus: Täysvärisenä ID -konkarina hän ei halua keskustella. Tai ei tunne mitä keskustelu on vaikka sellaista hierottaisiin hänen naamaansa.)

Eli miksi Puolimatka ei näe että jos näkökulmaa vaihdetaan voidaan aivan oikeasti havaita konsepti jossa on kaksi miestä ja lapsi vaikka saman katon alla. Ja että tässä on fysikaaliseen maailmaan perustuva havaittava konsepti joka voidaan rajata tarkkailunäkökulmaksi joka sitten kirjataan ylös. Tämä olisi aivan yhtä "ylöskirjaavaa" kuin mikä tahansa muukin. Vaikka biologisen alkuperän mukaan kirjaava havainnointi. (Hauskinta on se, että Puolimatkan on todella vaikea väittää että hän ei tunne tähän liittyviä filosofisia konsepteja koska hän on sattumalta sattunut kirjoittamaan niihin liittyvää materiaalia omiin teoksiinsa.)

Tätä kautta voidaan huomata että saadaan potentiaalia toiseen asiaan. Siihen, että kun laissa määritellään konsepteja niissä legitimisoidaan näkökulmaa ja liitetään tähän vallankäyttöä. Tarkastelunäkökulman valinta itsessään on vallankäyttöä. Puolimatka yrittää naamioida tätä esittämällä että biologinen perhe on jotain joka vain havaitaan-ylöskirjataan kun taas homojen perhe jotenkin väistämättä ja joka ikisessä kuviteltavissa olevassa määrittelynäkökulmassa ei olisi. Ja peittää tässä sen että laki joka tarkastelee asiaa jostain näkökulmasta käyttää valtaa jo sanoessaan että tämä asia on jotain jota sen on tarkkailtava. Ja aiheen relevanttiuden ja näkökulmanvalintaan liittyvien seikkojen lisäksi yleensä asia ei jää tarkkailun varaan. Mukaan liitetään oikeuksia, velvollisuuksia, käskyjä ja kieltoja. Ja nämä ovat aina yksilön autonomiaa tuhoavia. (Kts. seuraava alaluku.)

Toki tässä on usein tilastollisia yhteyksiä biologiseen sukulaisuuteen. Mutta yhteys perheeseen on itse asiassa aina ollut hämmentävän heikko. Tässä mielessä valtio ei tähän päivään astikaan ole oikeasti rekisteröinyt jotain havaittua biologista perhekonseptia siinä mielessä kuin Puolimatka sen määrittelee. Ja tätä kautta on syytä miettiä että miksi homokysymys merkitsee mitään jos tähän astikin kysymys on ollut juridisesta perhekonseptista esimerkiksi seuraavissa tapauksissa.
* Sota-aikoina on usein päädytty kaukaisempien sukulaisten hoitoon. Tai ottolapsiksi joissa yhteys on katkennut.
* Perinteinen avioliittolaki ei piitannut tippaakaan biologisesta isyydestä. Valtio määräsi isäksi sen, joka sattui olemaan juridisessa avioliitossa lapsen äidin kanssa, vaikka kuinka olisi ollut selvää, että hän ei voinut olla biologinen isä.
* Puolimatka ei kritisoi heteroperheisiin adoptoimista joka on nykyään vallalla ja jossa biologinen sukulaisuus on aivan yhtä katkennut kuin homoperheissäkin. (Tosin joskus vähemmän. Esimerkiksi itse olen sitä mieltä että varsin kavala temperamenttityyppini ei sovi lasten kasvattamiseen. En kuitenkaan kieltäytyisi muumimuki-isyydestä jos joku lesbopari sitä pyytäisi ; Näissä perheissä lapsi on biologisesti puoliksi toisen joka tapauksessa ja adoptio ei edes muuta lapsen elämässä muuta kuin tilanteet joita tulee biologisen äidin mahdollisesti kuollessa.)


Mukaan on pulahtanut toinenkin ristiriita.

Olen itse asiassa Puolimatkan kanssa samaa mieltä (myös) siitä, että yhteiskunnan valta liittyy juridiseen avioliittojärjestelmään. "Kun naisen ja miehen välisen avioliiton perustalle rakentuvaa sukuyhteisöllisyyttä heikennetään, sen paikan ottaa valtion kontrolli, rahan perustalle rakentuva kaupallinen vuorovaikutus ja rahalla ostettava lisääntymisteknologia." Aivan varmasti tästä tulee lisäkeinostoja muumimukimenetelmästä keinohedelmöitykseen. Näitä kaikkia ei voida pitää pahoina. Ja jos voidaan niin niihin liittyviä kysymyksiä voidaan erikseen rajoittaa juridiikalla jos yhteisömme niin demokraattisesti päättää.
1: Puolimatka puhuu kohdunvuokrauksesta ja vastaavista. Unohtaa että jos niille on laiton tie niin homot käyttävät sitä jo nyt. Ja jos sille on laillinen tie niin heterot käyttävät sitä nyt ja luultavasti homoja enemmän ihan siksi että heteroita on niin paljon enemmän kuin homoja. On mahdollista sallia homojen avioliitto ja kieltää kohdunvuokraus samanaikaisesti. Joten näiden kategorinen yhteenliittäminen kertoo siitä että analyyttiseen ajatteluun ei olla panostettu. Dogmaattinen maailmankuva saattaa aikaansaada sellaista. Ainakin Puolimatkan itsensä mukaan. Näin hän on sanonut evoluutioteorian kannattajista, jotka kaikki ovat maailmankuvallisista syistä sitä mieltä kuin ovat. Eivätkä kykene näkemään erilaisia jaotteluja ja asioiden pilkkomisia koska ovat dogmaattisia.

Toki tässä syntyy ajatuksia vallasta. Ja myös sellaisia kysymyksiä, jotka herättävät kysymyksiä "onko jokainen elämä arvokas". Ja joka on saanut hämmentävän monet abortinvastustajat kihisemään. (Keinohedelmöitys jakaa mielipiteitä ja koeputkilasten "luonnollisuus vs. keinotekoisuus" -keskusteluakin on käyty..)

Samalla voinen huomauttaa Puolimatkalle että moni on vieraantuntu suvustaan koska heidän sukunsa ihmiset ovat vastenmielisiä, ahneita ja muutenkin roskaisia. Moraaliltaan kyseenalaisia. On täysin omituista väkisinelää ihmisten kanssa vain siksi että joku on joskus roiskaissut jossain orgasmin jossain yhdenillan suhteessa tai pitkässä vaimonhakkausketjun välissä.
1: Olen toki itsekin miettinyt mitä voisi käydä jos teoreettinen muumimukilapseni miettisi että ottaisiko selvää biologisesta isästään. Kas siinä hän lähtisi kyllä avaamaan Pandoran lipasta. Paitsi ei se olisi Pandoran lipas kun ei siellä olisi pohjalla mitään toivoa. Paitsi että eihän minun syntini ole lapsen kannettavia tai vika. Joten oikeasti sillä ole mitään väliä jos siitä ei keinotekoisesti sellaista tee.

Kun Puolimatka puhuu juridisesta vallasta, hän unohtaa yhden asian. Sen että jos puhutaan oikeuksista ja velvollisuuksista, niin ne ovat yhteiskunnassamme myös valtiovallan valvomia. Ne toisin sanoen ovat yksilöiden autonomisuutta rajoittavia. Kymmenen käskyä ovat kymmenen kieltoa juuri siksi että ihmisen oikeus elää tarkoittaa sitä että häntä ei saa murhata (älä tapa). Tässä puututaan monien ihmisten luvallisuuteen heiluttaa pronssiveistä egyptiläisen vallanväärinkäyttäjän läheisyydessä Mooseksen keinovalikoimalla.

YK:n ihmisoikeusjärjestelmä on vallankäyttöä. Kun Puolimatka puhuu lasten oikeuksista, hän vetoaa järjestelmään jossa valtio määrittelee kenellä on esimerkiksi velvollisuus elättää lasta. (Lasta ei muuten ole pakko rakastaa. Oman vastenmielisen kakaran vihaaminen ja halveksiminen sydämen pohjasta on aivan laillista. Sen sijaan heidän tietyt perustarpeensa tulee tyydyttää miellytti se tai ei.) Jos puhuu avioliittolaista ja lapsen oikeudesta isään ja äitiin, tässä itse asiassa valtio kontrolloi että minkälainen perhekonsepti saa olla.

Ja tässä on ilmassa vahva epäsymmetria. Sillä juridinen avioliitto halutaan laajentaa homoseksuaaleihin pareihin juuri siksi että avioliittoon liittyy oikeuksia ja velvollisuuksia. Joten tottakai se muuttaa ja vaikuttaa siihen miten valtio käyttää valtaa! Tosin tässä käy enemmänkin niin että ilman lakia ihmiset toimisivat monella tavalla. Näin ollen valtion nykyinen juridinen avioliitto rajoittaa homoperheiden muodostumista. (Esimerkiksi muumimukimenetelmällä kasvatetun lesboperheen tapauksessa aika vahvasti ja alleviivaavastikin.) Olemassaolemattomaksi perhekonseptiksi rajaaminen on maksimaalista vallankäyttöä. Heteroperheet eivät katoa olemasta ja muutenkin heidän elämänmenonsa ei muutu tai rajoitu lain kautta. Toisin sanoen valtiovalta ei tässä käytä sitä valtaa jota Puolimatka siihen liittää.

Onkin melko absurdia lukea mitään sen tyylistä kuin "Biologisen vanhemmuuden syrjäyttäminen heikentää ydinperheen itsenäisyyttä ja riippumattomuutta valtiosta. Heteroseksuaalinen avioliitto on perustana perheille ja suvuille. Luonnollisen sukulaisuuden merkityksen väheneminen liittyy yleensä paikallisten instituutioiden ja muiden yksilön ja valtion suhdetta välittävien instituutioiden merkityksen vähenemiseen."

Mutta Puolimatka tietenkin vaihtaakin tässä konseptia. Hän alkaa puhumaan "sosiaalisesta paineesta", jota monet kristityt tietenkin tuntevat. Se ei ole lainsäädännön tekemää asiaa. Se on yleisen arvostuksen tekemää asiaa. Olen itse elänyt varsin vahvasti sellaisessa maailmassa jossa kristityt ovat harrastaneet sosiaalista painetta. Tämä on näkynyt ja tuntunut inhalta. On kuitenkin hyvä nähdä että jos puhutaan muiden ihmisten mielipiteistä. Yhteiskunta muuttuu kanssaeläviin ihmisiin ja heidän mielipiteisiinsä. Puolimatka yrittääkin tässä muuttaa ihmisten yleiset mielipiteet byrokraattisiksi. Ja onhan hänen pakko. Sillä muuten hänen ajatuksensa pluralistisesta diskursseista olisivat ikäviä. Hän kun puhuu siitä että kaikki saavat olla sitä mieltä kuin ovat, keskustella niitä ja ajaa niihin liittyviä asioita myös politiikassa. Tämä on tietenkin silloin kun pitää tukea ID -teoriaa, kenties tässäkin on kaksoisstandardi jossa homot ovat uhka ja vaara ja heidän mielipiteidensä kertominen on kauheaa kristittyjen sortamista.. (Tämä on täysin konsistenttia maailmassa jossa Puolimatkan kanssa erimielisyys on sortamista, etenkin jos enemmistö ei ole samaa mieltä ja anna Puolimatkalle valtaa muita ihmisiäkin koskeviin poliittisiin päätöksiin näissä aiheissa. Tämä vaikuttaa olevan Puolimatkan argumentaatiouran konsistentein teema.)

Mutta Puolimatka tietenkin arvostaa instituutioita. Tradition ja instituutioiden mestarina hän puhuu kasvatusnäkökulmasta. Tavalla jossa muistuu mieleen se, että tosiasiassa hän haluaa palauttaa valtaa näille instituutioille jotka hänen retoriikassaan "välittävät havaittua luonnollista perhekonseptia". Eivät esimerkiksi määrittele, luo ja käytä valtaa sen tiimoilla. Tässä kasvatuksella indoktrinoidut ihmiset toimisivat kuten kunnolla lapsesta asti aivopestyt; Tottelisivat kyseenalaistamatta. Ja tämä tietenkään ei tunnu vallankäytön kohteena olemiselta tai vapaan tahdon rikkomiselta. Kun ei enää edes osata miettiä sitä että toisinkin voisi olla.

Historian "popularisointia"

"-Anaya Imanu: "Is that what this is all about? Closure?"
- Lara Croft: "Isn't that what it's all about? Why we dig up the past? To understand it."
- Anaya Imanu: "I am an engineer, Lara. I build for the future; I don't dwell on the past."
("Tomb Raider:Legend")

Alkuun laittamani lainaus korostaa sitä miten historialle annetaan erikoisia merkityksiä. Historia on jotain joka on jopa terapeuttista. Näkemys on varsin suosittu. Alkuperä ja perinteet ovat kunnioitettuja. Konservatiivit ovat usein traditionalisteja. Alkuperää pidetään tärkeänä ja historian arvoa luodaan usein sitä kautta että se tarinallistaa tätä alkuperää. Ja filosofiassa tämä on tuttu siinä että monella on asenne jonka mukaan jonkun käsitteen aito merkitys on se mikä siihen liitetään etymologisesti. Tämä taustoituksen into voi olla osittain mukana myös siinä miksi supersankarielokuvat tuppaavat olemaan hyvin usein origin storyja. (En pidä tätä läpeensä huonona. On kenties hyvä käsittää mitä toinen on kokenut ennen kuin lähtee syyttelemään. Toisten saappaissa kulkeminen ennen kritisointia.)

Toisaalta myös liberaalilla puolella on paljon näkemyksiä jotka panostavat menneisyyteen. Esimerkiksi Derridan ystävät voivat kritisoida logosentrismiargumenttejaan soveltaen aatehistoriaa. Näin mielipide ladataan osaksi jatkumoa ja esimerkiksi skeptismi voidaan nähdä monoteistisen kristinuskon vallantavoittelun jäänteeksi aatehistorian ja alkuperän kautta. (Johon suhtaudun vähintään lievällä huvittuneisuudella.) Voidaan myös esimerkiksi puhua kollektiivisesta piilotajunnasta jossa historia on terapoimisväline tiedostamattomille traumoille. (Johon suhtaudun vielä suuremmalla huvittuneisuudella, varsinkin jos näille piilotajuisille traumoille maalaillaan hyvinkin suurisuuntaisia vaikutuksia.)

Olen itse niitä ihmisiä joiden mielestä Henry Ford oli oikeassa sanoessaan, että "History is just one damn thing after another." Mutta moni näkee tässä paljon enemmän. Ja en pidä tätä muiden intoilua "niin pahana". Minua ei edes haittaa se, että historiaa jossain määrin valikoidaan ja katsotaan vain yhdestä tai kahdesta näkökulmasta ja näillä rakennetaan omaa identiteettiä. (Nykyään erilaiset alakulttuurien historiat ovatkin hyvin yleisiä.) Mark Twainin hengessä voisin sanoa jotain sen laatuista kuin "Get your facts first, then you can distort them as you please."

Mutta sitten joskus se vääntyy hyvin erikoiseksi.

Ongelmana on usein traditionalismi. Tästä kenties vahvimpana esimerkkinä on Venäjä. Yuri Afanasiev on sanonut, että "Other countries have unpredictable future, but Russia is a country with an unpredictable past." Tämä heijastaa sitä mitä traditionalismi usein on. Se ei usein ole kovin puhdasoppista konservatiivisuutta (asioiden entisellään säilyttämistä ja muutosvastarintaisessa mielessä). Se vain myy itseään sellaisena. Siksi aika usein menneisyys sovitetaan uusiin näkemyksiin ja leikitään että "näin on aina ollut". Tämä taas onnistuu sitä kautta että ihmisille luodaan kiinnostusta historiaan, mutta sitten varmistetaan että he eivät osaa sitä.

Tässä mielessä länsimaat eivät ole poikkeus. Otan tässä blogauksessa esiin kaksi sellaista elokuvaa joista olen itse pitänyt. Mutta jotka ovat kuitenkin selvästi sitä että elokuvat jotka perustuvat historiallisiin tapahtumiin eivät ole historiatieteen popularisointia vaan jotain aivan muuta. Näiden elokuvien historiavirheet ja asenteellisuus ovat sen verran selviä että kysymys ei enää ole faktojen kanssa kikkailusta. (Nämä elokuvat edustavat lisäksi hyvin erilaista maailmankuvaa. Tämä on hyvä tehdä jotta korostuu että puolueellisuus ei katso puoluekantaa.)

Ensimmäinen elokuva on "Kingdom of Heaven".

Sen päähenkilö on sidottu nimellä ja arvonimellä erääseen Ibelinin Balianiin (Balian d'Ibelin; c. 1143 – 1193) Tosielämässä hän oli kasvanut Jerusalemissa ja koulutettu sotataitoihin. Elokuvassa hän on äpäräpoika ja seppä joka lähtee vaimonsa itsemurhan jälkeen Jerusalemiin. Täällä hän sitten mystisesti mm. uskaltaa ja osaa neuvoa ilman sotilastaustaa ammattisotilaita sotilasstrategiassa. Ja tietää Jerusalemin ilmastossa ja kasvistossa tehtävistä viljelytoimista. (Syynä on tietenkin se, että elokuvassa maallikko ikään kuin saa kysyä ilmiselvyyksiä. Lopputulos on se, että elokuvassa hahmon ympärille ei synny tarinaa vaan elementit tapahtuvat hahmosta huolimatta ja lopputulos on varsin epäuskottava.)

Tässä elokuvassa erikoisinta on kuitenkin se, miten Eurooppa kuvataan valjuilla väreillä ja Jerusalem kirkkailla väreillä.  Tämä voisi olla perusteltu jos aiheena olisi ensimmäinen ristiretki. Tuolloin Eurooppa oli sisäisten riitelyjen kohde ja tämä suunnattiin ulkopuolelle. Ja koska myös arabien maailma oli tuossa vaiheessa kuppikuntaista, ensimmäinen ristiretki avasi voitokkaasti reittiä Jerusalemiin. Mutta Balianin aikana Eurooppa itse asiassa voi jo aika hyvin; Euroopassa oltiin mm. päästy antiikin kreikan unohtuneisiin tietoihin ja akateeminen ajattelukin kukoisti euroopassa tuolloin.

Muutenkin elokuvassa kristityt nähdään hahmoina jotka haluavat maata ja valtaa ja tavoittelevat tätä typerästi ja julmasti ja uskonto on vain jotain jolla lietsotaan ihmisiä. Elokuvan antagonistit ovat pahoja ikään kuin luonnostaan ja syvästi. (Elokuva argumentoikin asennetta pistämällä yhden heistä sanomaan selitykseksi sille miksi on sellainen kuin on ; "Someone have to".) Arabit taas ovat hienostuneita ja kaiken kaikkiaan varsin maltillisia. Elokuva ei ole suoraan kristinuskonvastainen, sillä tarinassa korostuu enemmänkin se että kristityt ovat etääntyneet kristillisten ritarien taustasta. (Jokainen ritari on parempi soturi.) Sotilasmenestys, hyveellisyys, järkevyys ja hengellisyys kulkevat yhdessä.

Lopputulos on siis enemmän eurooppalaisille tyypillistä oman historian ryvettämistä. On toki selvää että ristiretkissä tehtiin moninaisin syin (uskonnollisin, poliittisin...syin) kaikenlaisia kauheita. Näitä tehtiin molemmilla puolilla. Näin on tapahtunut ja faktojen valikoiminen ja sävyttäminen on tässä jo ylittänyt tason jota voi pitää kohtuullisena. Tämä on sääli, sillä ajankohta on mielenkiintoinen. Se, että jopa kaltaiseni vihainen antiteisti pitää näkökulmaa liioittelevana ja vääristelevänä kertonee kaiken.

Toinen elokuva on "The Patriot".

Tässä elokuvassa britit kuvataan yksinomaan pahoina. He mm. surmaavat lapsia. Elokuvan vääristelystä kertonee sekin että siinä on näkyvässä osassa kohtaus jossa britit vangitsevat siviilejä kirkkoon jonka sitten polttavat. Tämänlaista he eivät tehneet ; Tempun symboliarvo olisi valtava. USA:n itsenäistymiseen liittyy muutenkin kaikkea erityistä. Esimerkiksi "Bostonin verilöyly" jossa kuoli hyvin vähän ihmisiä. Se on toki ikävä tapahtuma mutta historia tuntee tuskin toista yhtä vähän verilöylyistä verilöylyä. Amerikkalaiset ymmärsivät symboleiden rakentamisen propaganda-arvon. Tuollaisesta kirkonpoltosta olisi syntynyt hyvin vahva symboli.

Tässä unohtuu että britit olivat itse asiassa hyvin maltillisia ; "No taxation without repsesentation" toistuu elokuvassa, mutta tässä unohtuu että britit olivat asettaneet erikoisia veroja sen vuoksi että heistä amerikkalaiset saisivat osallistua oman alueensa rakennuskustannuksiin. Brittien kolonisaatio oli kallista ja uudet resurssit haluttiin ottaa paikkaamaan näitä kuluja. Ja kun tämä oli herättänyt nurinaa, britit olivat luopuneet monista näistä erikoisista veroista. Teevero oli viimeinen. (Sekin oli itse asiassa aika vahvasti nautintoaineeseen ja tuontituotteeseen kohdistuvaa verotusta.) 

Elokuva myös unohtaa sen, että tuohon aikaan noin 1/3 olivat patriootteja, itsenäistymistä ajavia. Suuri osa ei ollut kovin vahvaa mieltä. Ja lojalistit olivat aika yleisiä; Lojalistit näkivät että britit olivat sen ajan legitiimi yhteiskuntajärjestys jota vastaan sotiminen on laiton kapina ja Bostonissa ollut liikehdintä mekkalointia. Elokuva leimaa heidät suoraan selkäänpuukottajiksi.

Nuo voisivat vielä olla "näkökulmaa ja painotusta". Mutta myös ajan henki unohtuu. ; Elokuva käsittelee orjuuttakin hyvin omituisella tavalla. Kun britit tulevat kiusaamaan viattomia plantaasinpitäjiä, tässä unohdetaan että he ovat orjienpitäjiä. (Lincoln tuli vasta paljon myöhemmin.) Elokuvassa britit halusivat orjat sotimaan ja kertovat että britit vapauttavat sotivat orjat sodan jälkeen. Ja orjat väittivät olevansa vapaita miehiä. Ja tilanne kuvataan vastenmielisenä ja jonain jossa manipuloivat britit sortavat orjia sodan työkaluina. Toisaalta myöhemmin samassa elokuvassa ihailevassa sävyssä kerrotaan miten patriootit olivat kivoja koska vapauttivat orjia ja antoivat heille palkkaa jos he sotivat. Elokuva kuvaa toivoa orjiin tässä kontekstissa vaikka tekojen ja lupausten sisältö on hyvinkin identtinen.

Samoin elokuva esittää virheellisesti että briteillä olisi ollut laajentumisintoa. Miten sodan jälkeen raivattaisiin uusia alueita. Kuitenkin tosimaailmassa britit rajoittivat kolonisaatiota ja 1763 britit tekivät sopimuksen joka rajoitti sen imperiumin laajentumista. Tämä ei miellyttänyt uudisraivaamisesta intoavia ; Koko pointti Amerikkaan lähtemisestä oli monille se, että he voivat mennä uusille alueille ja saada sieltä maata ja perustaa sinne esimerkiksi maatiloja, yrityksiä ja muuta vastaavaa toimintaa. Toisin sanoen brittien laajentumishalu on elokuvassa asiavirhe, ja itse asiassa tosimaailmassa maanvalloitushalut olivat hyvinkin päinvastaiset. (Ohio olisi ollut right out.)

Kaikki mikä voisi näyttää nykyajan USA:laiselle konservatiivipatriootille epämiellyttävältä on siivottu elokuvasta pois. Tämä on jännittävää koska USA:n perustuslaki voitaisiin nähdä prosessin alkuna eikä lopputilana. Eli itsenäisyyssota avaisi kenon kehittää yhteiskunnan näiden arvojen mukaisiksi. "Patriootissa" - elokuvassa jonka symbolisuus on sillä tasolla että se voi vakavalla naamalla laittaa taistelukohtauksen jossa britin hevonen lävistetään Amerikan tähtilipulla - sen sijaan esitetään että itsenäisyysjulistus olisi kuvaus sen ajan yhteiskunnasta ja allekirjoitus löisi lukot kiinni niin että senhetkinen hyvä yhteiskunta ei muuttuisi.

Loppukannanotto.

Monissa historiallisissa elokuvissa on virheitä. Mutta niitä ei pidä ottaa liian vakavasti. Aina. Esimerkiksi sellaiset elokuvat kuin "Master and Commander" eivät ole täysin virheettömiä. (Mainitussa elokuvassa alkutekstissä väitetään että Napoleon on ehdottomasti vallassa. Vuosiluvun mukaan Napoleon oli kuitenkin lähinnä vasta nouseva, toki merkittävä, voima.) Mutta niissä ei tehdä asiavirheiden tekoa ja asenteellista faktojen valikointia jossa glorifioidaan ja demonisoidaan jotta saadaan ideologisesti miellyttävä tarina niille jotka kannattavat tätä ideologiaa. "Master and Commander" esimerkiksi käsittelee kuvitteellisia hahmoja, mutta tästä huolimatta sen kuvaama ajankuva on hyvinkin asianmukainen.

Toisin kuin aiemmin moittimani elokuvat joihin molempiin on laitettu name droppingina oikeita historiallisia hahmoja. Mutta silti niissä niiden ajanmukaisuus ja historiallisuus on enimmäkseen siinä että ihmiset on puettu ja aseistettu suunnilleen oikein. Koska niiden tehtävänä on luoda traditionalisteille narraatio jonka he jotenkin kokevat historiaksi. ; Näihin elokuviin liittyvät asenteellisuudet herättävät usein kommentteja poliittisesta korrektiudesta tai agendasta. Mutta vain jos ei satu olemaan ideologisesti lukossa siihen ideologiaan jota nämä elokuvat myyvät...

Samalla näitä elokuvia tekevät pelkäävät loukkaavansa kohdeyleisöä ja tässä yhteydessä lietsovat yleisiä väärinkäsityksiä jotka koskevat sitä ihan oikeaa historiaa. Sitä joka elää ja on tutkimuskohteena olemassa myös yksilöiden identiteettien ja maailmankuvien ulkopuolella. Tämänlainen elokuvanteko sekä elää ignoranssista että levittää sitä eteenpäin.

Onneksi olemme lopettaneet alusvaatteiden lajittelun - ja kaupat niiden vaihtamisen.

"We Were Soldiers" -elokuvassa on kohtaus jossa sotilaiden naiset keskustelevat keskenään. Yksi heistä selittää miten heidän lähellä olevassa pesulassa ei sallita värillisiä vaatteita. Ovessa lukee "Whites only". Hän ei näe siinä olevan mitään järkeä. Muut kertovat että kyltti koskee vain valkoihoisia. Ja tästä järkytytään koska maansa puolesta kuolevan mustan miehen vaimo ei saa pestä pyykkejään siellä.

Aivan kuin olisi mahdollista elää Vietnamin sodan aikana kuulematta segregaatiosta. Aikana jolloin se, että on elossa on tarkoittanut sitä että on kuullut ihmisoikeusliikkeestä jonka tehtävänä on purkaa segregaatio. Se oli yksi suurimpia ja näkyvimpiä poliittisia liikkeitä!

Ja sitten jos tämänlainen asia jää huomaamatta, niin sillä kognitiolla ei kyllä heti tiedostetaan varsin syviä huomioita joita tämä hämmästyvä nainen tekee.

On toki totta, että monesti asioiden pahuudet jäävät huomaamatta. Mutta usein syynä on se että tiedettyjä asioita ei mietitä kahta kertaa muiden kuin itsen kannalta. Mutta jos jokin asia on niin laajamittaista ja keskusteltua kuin segregaatio Vietnamin sodan aikana, niin....

Lisämäärekampanjoinnit

Jos katsotaan maahanmuuttokritiikkiä, sen perusstrategiana on ollut pilkkominen. Se ei ole rasismia vaan maahanmuuttokriittisyyttä. Kohteeksi valitaan esimerkiksi "laittomat maahanmuuttajat".

Sitten moni vaan on laajentanut siihen että nämä erikoistapaukset koskisivatkin sitten vaikka ihan joka ikistä maahanmuuttajaa tai VOK -asukkia. Ja islamin vakaumustakaan ei tarkisteta, vaan sen sijaan aletaan katsomaan rotua ; Esimerkiksi kaikki kurdit tai syyrialaiset vain oletetaan islamisteiksi.

Kampanjointi tällä pilkkomistavalla on filosofisesti hyväksyttävä. Ja oikeastaan ainoat ongelmat ovat siinä että osa loiventaa määritelmiä kohti yleistä. Eli unohtavat että kysymys on nimenomaan niistä lisämääreistä. Kukapa sitä tykkäisi "Elintasopakolaisina tulevista ISIS -terroristi sosiaalipummi raiskareista?" Sellaisten vastustamisen voikin ajatella olevan jopa yleinen velvollisuutemme.

Toinen hyvä kampanja voisikin olla sellainen jossa vaadittaisiin rikolliset ja rasistiset perussuomalaiset kuriin. Sitähän aina voitaisiin sanoa, että tilanne ei koske konservatiiveja tai perussuomalaisia sinänsä, vaan ainoastaan rikollisia aineksia, jotka sattuvat olemaan perussuomalaisia ja vaikkapa seksuaalirikoksista tai käsilaukkuvarkauksista tuomittuja. Kukapa ei rikollisuutta vastustaisi - Paitsi rikollinen!

Tuollainen kampanja onkin taidettu kehittää.

Mitä entiselle kotikaupungilleni on tapahtunut?

Olen asunut melko kauan Järvenpäässä. (Ikävuoteni 6 -vuotiaasta n. 20 -vuotiaaksi.) Tämä Sibeliuksesta mainetta pumppaava kaupunki ei ole ollut mikään paratiisi. ; Laman aikana se oli suuri huumekaupan keskus jossa oli paljon narkomaaneja. Melko lähellä oleva Kellokosken mielisairaala dumppasi potilaita avohoitoon ja he päätyivät mm. Järvenpäähän. Samanaikaisesti leikeltiin nuorison mielenterveystyöstä.

Järvenpää on se kaupunki jossa olen eniten saanut turpaani. Mikä on tärkeää ottaen huomioon, että olin vartijana mm. Kontulassa aikana jolloin siellä oli joukkotappeluita. Ja asuin myös Korsossa jotain kymmenkunta vuotta.

Jostain syystä Järvenpäästä on nyt tullut joukkotappeluhaluisten keskus. Esimerkiksi poliisi keskeytti 13. syyskuuta 150 nuoren joukkotappeluintoisen puuhat. Poliisipartiointia oli lisätty. Kokoontuminen johti enimmäkseen vandalismiin ja huuteluun ja isosta määrästä ja äänestä huolimatta tuomiot olivat aika vähäisiä. Sosiaalinen media rummutti asiaa. Mutta motiivit olivat aluksi kaikkea muuta kuin selvät, media rummutti "mysteerillä". Joukkotappeluita ei myyty esimerkiksi maahanmuuttokriittisyydellä hirveän alleviivaavasti.

"Näin epävirallisesti" voin sanoa että kokoontumisrähisemisen henki on kaupungissa vahva. Nuorisojoukkoja pilkotaan tavanomaista vahvemmin ja tässä on ollut jopa hieman kotiinajamisen henkeä.

Erikoista on, että miten tästä on sitten tehty. On nimittäin vedetty siihen että joukkotappeluiden motiivit olisivat maahanmuuttokeskustelussa. Tämä on toki teoriassa mahdollinen motiivi. Ja se voitaisiin liittää vaikkapa Järvenpäässä toukokuussa käytyyn keskusteluyritykseen; Silmun maahanmuuttokeskustelutilaisuus jouduttiin silloin perumaan koska tilaisuuden järjestäjiä kohtasi uhittelua. Tällöin häiriköintiuhassa nostettiin esiin joukkotappelun mahdollisuus.

MV -lehti tarttui tähän teoriaan jo 13. päivä siihen että sen tietojen mukaan mukana on ollut kurdeja ja tätä kautta olisi kysyttävä että "Järvenpäässä on kriittinen tilanne päällä" ja se kysyi että "Tuleekö tänä yönä yhteenotto muslimien ja suomalaisten välille?" Teoria oli siis vahva jo ennen kuin mitään olisi alkanutkaan. (Ja teoria on jotain joka oli muualla viestimissä mysteeri vielä paljon myöhemmin. Mikä voi liittyä siihen että journalistit joutuvat sitomaan teorioitaan edes johonkin.) Moitetta saa myös poliisi, joka ei toimi hyvin.

Erikoista kyllä tämän teorian hyväksyjät ovat melko usein ihmisiä jotka (1) ovat itse maahanmuuttokriittisiä ja (2) kuvaavat joukkotappelemaan kokoontumista jotenkin hienoutena.

Hommafoorumissa esimerkiksi sanotaan, että "Hienoa että edes nuoriso herää ja tekee jotakin. Ilmeisesti ja aivan varmasti ottaa kupoliin turvisten erityinen mielenkiinto alaikäisiin tyttöihin. Annan täyden tukeni! Toista se on mukavuuden haluisilla aikuisilla. Pakkohan noille on alkaa näyttämään että kuka täällä määrää, kun ei sitä kukaan muukaan näytä tekevän."Muutenkin Järvenpääläisille toivotaan pitkää elämää ja hyvää. "Olisi arvokasta jos järvenpääläiset ryhtyisivät tarpeen tullen vastarintaan. Saataisiin toimintaa yhä useammille paikkakunnille." Toimintaa kunnioitetaan ja nuorissa nähdään kerrankin jotain muuta kuin negatiivisuutta ja huonoutta. "Polliisille on aina kaikki epäselvää, jos kyse on maahanmuuttajien aiheuttamista ongelmista. Meidän nuoret on ne jotka joutuu tästä aikuisten monikulttuurisuushulluudesta eniten kärsimään, ja se on todella epäoikeudenmukaista niitä kohtaan. On aivan oikein, että kokoontuvat porukalla laittamaan häirikkömatut kuriin." Jopa Suomen Vastarintaliikkeen monikulttuuriselle puolustusyhteystyöhön vivahtavia kommenttejakin on, esimerkiksi "Noin reippaalle porukalle riittää hommia Suomessa, ja noiden osaamista voidaan ehkä myydä muihinkin EU-maihin. Eikö jonkun sortin puolustusyhteistyöstä ole ollut puhetta ainakin Ruotsin kanssa?"

Järvenpään kaupungin facebookryhmässä aiheeseen tulevia keskusteluja ja kommentteja tulee jatkuvasti - ja katoaa sensuurin hampaisiin suunnilleen samaa tahtia. Joukkotappelu ymmärrettävästi sekä puhuttaa että herättää sen tyylistä mopon keulimista ja raivostumista että sensuuri iskee. ; Tähän liittyvistä kommenteista ei ole runsaudenpulaa. Tällä hetkellä kävin Facebook -ryhmästä kaivamassa ensimmäisen ylistyskommentin aiheesta. Etsimiseen meni alle viisi minuuttia. Kimmo Piirainen selitti että "Historia vaan toistaa itseään. Ei ole ensimmäinen kerta jäkessä. Vanhemmat naisetkin kertoo omien vanhempieen puolustaneen omaa kyläänsä, ja nyt se on vaan muodoltaan hiukka erilaista. Kunnioitus nuorisolle ketkä tänään menee ja puolustaa omaa kotikaupunkiaa. Niin kuin talvisota yms. olisi unohdettu...."

On erikoista että nyt viime päivinä on kuultu paljon siitä miten maahanmuuttokeskustelussa ei kannateta väkivaltaa mitenkään relevantisti. Jos oikea mielipide maahanmuuttoon on niin tärkeää että joukkotappelu, vandalismi ja rähinöinti ovat sankaruutta, niin se siitä sitten!

Onko Jumalan elämä mielekästä tai moraalista?

Hyvin yleisen teistisen näkökannan mukaan Jumala on jotain jota ihmiset tarvitsevat että heidän elämässään voi olla merkitystä tai moraalia. (Toisenlaisia teistejäkin on, mutta tämä blogiteksti ei käsittele heidän näkökantojaan.) Tämä asenne on mahdollinen jos vapaa tahto, tietoisuus ja mieli ja kyky tehdä päätöksiä tai mieltymykset eivät riitä. Harva uskovainen kiistää esimerkiksi että ateisti Jumalattomassa universumissa ei voisi olla hedonisti. Mutta tämä ei olisi merkityksellistä tai moraalista.

On varsin yleistä että he pitävät tulosta kyseenalaistamattomissa olevana. Ehdottomana ilmiselvyytenä. Ateismi=nihilismiä. Erimielinen ei ymmärrä mitään.

Tässä näkemyksessä otetaan myös selvä kanta euthyfronin dilemmaan.

Perinteisessä ajatuksessa haasteena on se, että jos on olemassa Jumalasta irrallinen moraali niin sitten ihmiset voisivat verrata siihen ilman Jumalaa. Tai ainakin moraali olisi olemassa siitä huolimatta olisiko Jumala olemassa tai ei. Ihmisillä ei kenties olisi pääsyä tähän objektiiviseen ei-Jumala -moraaliin. Mutta se olisi olemassa ja moraalinen. Jumala voisi olla tällöin keino jolla ihminen pääsee moraaliin. Mutta se ei tarkoita että ei voitaisi (1) olettaa että moraalia ei olisi olemassa ilman Jumalaa (2) tai vastaavasti olettaa, että ihmisillä on ei-teistinen väylä tähän tietoon ; Onhan tässäkin oletettu että Jumalalla vaan on tämä yhteys. Eikä ihminen voi tarkistaa että asia on juuri näin, koska se vaatisi sitä että otettaisiin oikea moraali ja sitä verrattaisiin Jumalan moraaliin ja katsottaisiin täsmäävätkö ne vai eivät. Koska juuri tätä suoraa tarkastelu kielletään a priori, ei vertailua voida tehdä ja Jumala on tietoväylä tähän ihmisen ulkopuoliseen tietoon.

Näin ollen uskallan sanoa että kanta euthyfronin dilemmaan on se, että moraali on sidottu Jumalaan. Tällöin puhutaan vaikka Craigin God Command Theorysta jossa Jumala on moraalin mittatikku ja ihminen on moraalinen siksi että tekee asioita joita häntä itseään mahtavampi komentaa.

Mutta mitä tapahtuu jos katsotaan tässä kontekstissa sitä olentoa jonka kuvaksi ihminen on tehty.

Jumalalla on tietoa ja taitoa. Mutta hänellä ei ole itsensä ulkopuolista voimaa jonka olemassaolosta riippumatta moraali olisi olemassa. Tässä mielessä Jumalan Tahto voi hänelle itselleen varsin helposti ilmetä mielivaltana. Hän ei voi tarkistaa mistään itsensä ulkopuolisesta maailmasta moraalia ja hänen tekemisensä ovat Hyvyyttä, olivatpa nämä sitten mitä tahansa. Sillä kun Hän tekee jotain niin sitten siitä tulee se standardi. Koska Hänellä on vapaa tahto ja vastaavat, tilanne voi vaikuttaa Hänelle itselleen hyvin erikoiselta.

Sellaiselta että kenties hän keskenään itse itselleen lainailee kristittyjen ehdottoman päteviä ja kyseenalaistamisen ulkopuolella olevia Ehdottomia Totuuksia ja päättelee että Hänen elämänsä ei voi olla merkityksellistä. No. Ei hän toisaalta tarvitse sitä Pelastustakaan johon merkitys on sidottu.

Itse tosin näen että Jumalan elämä voisi olla merkityksellistä. Mutta tässä otetaankin kantaa jossa moraali ei perimmiltään kumpua jostain "ulkopuolelta" vaan syntyy aina ja väistämättä "sisäisestä". Eli heti kun on vapaa tahto, mieltymyksiä ja tavoitteita niin kokemus moraalisuudesta ja merkityksellisyydestä nousee niiden kautta väistämättä. Riippumatta siitä onko niiden ulkopuolella jotain vertailukohtaa. Nämä muutokset tosin tuhoavat ne perusargumentit joilla selitetään teismistä ja objektiivisesta moraalista...

Pata kattila soimaa, kaksoisstandardi molemmissa

Jussi Halla-aho esitti että "Kun humanitaarisin perustein Suomeen tullut somali tappoi kirveellä kaksi täysin viatonta ihmistä Oulussa tai kun humanitaarisin perustein Suomeen tullut afgaani raiskasi ja poltti tyttöystävänsä elävältä Porissa tai kun kaksi humanitaarisin perustein Suomeen tullutta irakilaista ryösti ja tappoi viattoman ihmisen Kajaanissa, ei näkynyt pääkirjoituksia eikä muistokulkueita." Hän jatkoi "Kun turvapaikanhakijat raiskaavat, ahdistelevat tai pahoinpitelevät ihmisiä, vallitsee humiseva hiljaisuus. Korkeintaan mutistaan jotain yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta ja varoitetaan tekemästä yleistyksiä."

Halla-aho on kuitenkin väärässä. Esimerkiksi Oulussa kirvessurmista oli lehdistössä ja se synnytti kynttiläkulkuetta ja muuta vastaavaa tapahtumaa. Jopa minun tietämiäni "suvakkeja" on päätynyt kulkueeseen. (Itse asiassa tuolle linkissä olevalle videolle asti.) Kaikki Halla-ahon mainitsemat tapaukset ovat itse asiassa saaneet lehdissä näkyvyyttä. Ja itse asiassa jos lehdistö ei niistä olisi kertoillut olisi Halla-ahon oman facebookin uutisointilinkkilistat nykyistä huomattavasti köyhempiä - ja varsinkin heikommin dokumentoituja. On erikoista väittää että ei uutisoida tai pidetä kulkueita kun niitä pidetään. (Kannattaisi vaikka ensin nyt katsoa googlesta ennen kuin sanoo että jotain ei ole olemassa!)

Toki on käytännössä selvää että Halla-aho ei näe heitä "suvakkeina" koska he olivat tuossa kulkueessa. Mieleen tuleekin se, miten moni maahanmuuttokriitikko ei tunne vanhustenhoitoa koskevia konsertteja tai keräyksiä. Suvakit tuntuvat tuntevan ja jopa ottavan niihin osaa. (Maahanmuuttokriitikko ei selvästi auta mummoja kun ei seuraa aihetta, miten muka voisi auttaa kun se vaatisi sen että tietää niitä hyväntekeväisyyspuuhia. Jos on kiinnostunut vain jostain aiheesta ja seuraa sitä ei pidä ihmetellä jos törmää vain siihen liittyviin asioihin. Muut aiheet eivät lakkaa olemasta olemassa. Se vaan kertoo että "en tiedä" -tyypillä on asennevamma ja monomania.)

Olen tosin hieman hämmästynyt siitä että Halla-aho tekee näin. Sillä voidaan sanoa että hänen oma kirjoitushistoriansa on sen laatuinen että niissä on otettu yksittäistapauksia ja niistä on yleistetty. Toisin sanoen jos "suvakilla" on tässä jokin kaksoisstandardi, niin olisi sellainen Halla-aholla itselläänkin. ; Vielä erikoisemmaksi tilanne menee jos sitä laajennetaan MV -lehden maailmaan. Se kun on levittänyt varsin pienellä tai jopa tätä olemattomammalla faktantarkistuksella. Ja teemat ovat olleet yleisesti että niistä yksittäistapauksista olisi nimenomaan syytä yleistää.

Halla-ahon ei siis kenties pitäisi valittaa siitä että tästä yhdestä tapauksesta pahastutaan vaan vaatia laajaa pahastumista muistakin aiheista. Mutta näyttää että hän haluaa hillitä juuri tätä SVL -kohua. Ja jatkaa silti vanhalla linjallaan jossa tietyt asiat maahanmuuttajista nimenomaan voitaisiin yleistää..

Toisaalta on varsin selvää että tästä yhdestä kuolemantapauksesta on yleistetty ryhmään. "Suvakit" kun katsovat sitä että onko maahanmuuttaja teloittanut ideologisesti allahia huutaen vai ryöstömurhannut. Ja onko SVL:n pahoinpitely - potkiminen on sentään on fakta eikä mielipideasia - tapahtunut ideologisessa kontekstissa vai ei.

Kaiken kaikkiaan tällä ei tietenkään ole väliä koska ihmiset saavat Suomessa kiinnostua ja välittää niistä asioista mistä välittävät. Valtio ei aiheen perusteella määrää mihin laillisiin ja ei-väkivaltaisiin mielenosoituksiin saa ottaa osaa ja mihin ei. ; Emme elä maailmassa jossa suhteellisuudentaju tai sisäinen koherenttius kiinnostaisi. Nykymaailmassa epäloogisuudella on väliä jos ja vain jos se on vastapuolen toiminnassa.

Ennustan tulevaisuuteen

Ennustan, että tästä viikonlopusta on tulossa mielenkiintoinen. Ainakin jos mielenkiintoinen tarkoittaa mielenosoituksellista. Maahanmuutto keskusteluttaa. Ja sen vuoksi "Helsinkiin on odotettavissa lauantaina jännitteinen ilmapiiri, kun äärioikeistoa vastustavan mielenilmauksen rinnalle ollaan järjestämässä vastamielenosoitusta. Facebookissa Kansalaistorin rasisminvastaiseen mielenosoitukseen on ilmoittautunut torstaina jo 7 000 ihmistä. Osa maahanmuuttoa vastustavan Suomi Ensin -ryhmän jäsenistä aikoo samaan aikaan koota mielenosoittajia Kansalaistorin liepeille. Vastamielenosoitus oli torstaihin mennessä vain joitakin kymmeniä ilmoittautuneita Facebookissa. Ryhmän mukaan osallistujia on määrä kuljettaa Helsinkiin eri puolilta Suomea." ... "Peli poikki – rikotaan hiljaisuus -mielenosoitus puolestaan kokoontuu Kansalaistorille, josta kävellään kulkueena Senaatintorille kello 12–15." ... Ja se toinen puoli taas korostaa että "ensi lauantaina Helsingin Kansalaistorin kupeeseen kokoontuvat järjestävät mielenilmauksen "suomalaisvastaista rasismia" vastaan."

Tunnustan että tästä mielenosoittelusta moni on ennustellut erilaisia väkivaltateorioitaan. Ne ovat liian yksinkertaisia teorioita. Todellisuus on mutkikkaampi. Jopa viiden samanaikaisen mielenosoituksen verran.

Mutta pahempaa on luvassa. Tiedän, että samana päivänä myös "Aito Avioliitto" pitää kulkueensa. "Lauantaina 24.9 kokoontuminen Helsingin Senaatintorilla klo 13:30 Lähtö torilta klo 14:00 Kulkureitti: Aleksanterinkatu-Mannerheimintie-Kansalaistori. Kesto n. 1 tunti." Voin vaikka lyödä vetoa että "Aito Avioliitto" ottaa valokuvia kansalaistorilta. Ja kertoo viestinnässään kuvan avulla demonstroiden miten suosittu tuo juuri heidän juttunsa on ollut. Että kansa on juuri heidän takanaan tässä kohden. Tiedän tämän propagandavaltin tapahtuvan jo nyt. Tiedän että "lipsahdus" tapahtuu ja että se ei ole vahinko.

Tiedetään ja eitiedetä

Timo Soini otti kantaa siihen että yksittäiset PerusSuomalaiset voivat olla ääriliikkeissä ja asia on hyvä tarkistaa. Hän tuli lausuneeksi tarkalleen ottaen "Jos niin on, asia on jonkun tutkittava. Perussuomalaiset ei hyväksy väkivallalla uhkailua. Asian selvittäminen kuuluu puoluesihteerille ja eduskuntaryhmän puheenjohtajalle." Tähän on viitattu puhdistuksena.

Tähän liittyen on sitten tullut palautetta puolueen sisältä. Sampo Terho ei hyväksy puheita. "perussuomalaisten poliitikkojen yhteyksistä ääriliikkeisiin vanhentuneina, osittain liioiteltuina ja jo aikaisemmin kumottuina väärinkäsityksinä." En tosin tiedä miten esimerkiksi Immosen yhteydet Suomen Vastarintaliikkeeseen ovat kumottuja tai liioiteltuja. (Hänen facebookpäivitystensä sisällöt jne. talteen saadut asiat ovat olleet kiinnostavaa tietoa.)

Erikoisemman teeman on valinnut Halla-aho. Hänen viestinsä oli epistemologisesti erikoinen. "En tiedä miten voidaan selvittää perussuomalaisten jäsenten järjestösidonnaisuuksia, koska järjestöjen jäsenrekisterit ovat salaisia. Sitä ei voi lakia rikkomatta tehdä" ... "Suomen Vastarintaliike on muutamasta kymmenestä taparikollisesta koostuva joukko, joka ei liity perussuomalaisiin mitenkään." Eli samanaikaisesti tiedetään ja asia ei ole selvitettävissä. Ainut sisäisesti koherentti ratkaisu olisi että Halla-aho tunnustaisi tutustuneensa laittomasti Suomen Vastarintaliikkeen jäsenrekisteriin, ja tietää tätä kautta (1) luettelon laajuuden että (2) sen keitä siinä on ja on sitten ristiintarkistanut tämän (3) niin että sillä on 0 yhteistä jäsentä PerusSuomalaisten kanssa. Tai sitten Halla-aho selittää että yhteyksiä ei voi tietää mutta ne tiedetään. Samanaikaisesti. Joka lienee varsin sisäisesti ristiriitaista.

Tosin Halla-aho on tässä asiavirheillyt. Asiakasrekisterit eivät ole julkisia. Mutta niiden käsittely ja sisältö ovat itse asiassa mahdollista vetää juridisiksi kysymyksiksi. Itse asiassa lähinnä SuPo on Halla-ahon tyylisesti itse vastuussa omista listoista ja rekistereistään. (Tietänen tämän mm. sen kautta että kauttani kulki 5 vuoden ajan äärimmäisen luottamuksellisia asiakasrekistereitä markkinatutkimuspuolella. Tätä rajoittavat monet lait. Mutta esimerkiksi viranomaiset olisivat voineet saada luvat penkoa firmamme kaikki rekisterit tarvittaessa.)

Tapiolan Vainioilla Pölhön kanssa debattiin lyön

Tapiolan Seurakunta mainostaa ; "Meillä täällä Tapiolan kirkolla alkaa Alfa-kurssi. Alfa on kymmenen viikon mittainen kurssi, jolla tutustutaan kristinuskon perusteisiin avoimessa ja rennossa ilmapiirissä luentojen ja ryhmäkeskustelujen kautta. Alfa-kurssi on tarkoitettu elämän tarkoitusta etsiville, epäilijöille ja niille, jotka haluavat syventää kristinuskon tuntemustaan." Mainoksen ohessa on myös kuvallinen mainos jonka laitan sitaattioikeuteen viitaten oheen.

Tälläisissä mainoksissa on aina jotain hyvin omituista. Yhdeksi syyksi voidaan tietenkin nähdä se, että mainonnalla on jokin kohderyhmä joka en ole minä. Tämä selitys on minulle tarjottu esimerkiksi siinä miten kirkollinen viestintä jossa reagoidaan uskonnottomuuteen vaikuttaa asenteelliselta ja omituiselta. Kirkko on miettinyt viestinnän lukijan mukaan.

Itse näen että mainos on omituinen. Ei siksi että siinä laiha nainen kysyy että "söinkö liikaa?". Vaan siksi että mitä nuo kuvassa olevat kysymykset ovat. On melko selvää että tässä esitetään mielikuvaa jossa ihmiselämässä on pinnallisia kysymyksiä. Ja että kirkko tarjoaa vaihtoehdon tälle. Tämä on hyvin yleinen asennoitumistapa. Nähdään että kirkon ulkopuolella on vain keskakulutusta, alkoholin väärinkäyttöä, haureutta ja vastaavaa. Virhe on siinä että jos kirkko moralisoi niin sitten kirkon ulkopuolella ei voisi olla näiden dogmien mukaista käytöstä.

Muutenkin tämä asenne on sellainen että siinä vedetään pinnallinen-syvällinen -jakolinjaa jossa uskonnollinen vakaumus on se joka ajaa huonosta laatuun. Tämä vähintään väheksyy ellei peräti halveksu uskonnottomia. Saisivat tulla minulle päin naamaa tulla sanomaan että en mieti riittävän syviä kysymyksiä. (Tunkekoot kurssinsa keskiverron syvällisen alphalaisensa sitten siihen rinnalle ja sitten, vittu, vertaillaan. Akateemisen filosofian ja teologian kriteereillä. Aiheiden monipuolisuudella ja käsittelyn haastavuudella. Ja sillä kumman asenne on ajallisesti lähempänä kokonaisvaltaista elämäntapaa. I fucking dare you!)

Toki tämä varmasti iskee koska mainoksen kohderyhmänä on kristilliset nilli-nörpöt. Ne, jotka todella ajattelevat olevansa vakaumuksensa ansiosta ja sen vuoksi jotenkin syvähenkisempiä kuin kaikki muut. (Jos ihminen ylipäätään luulee että syvällisyys on aiheen valinta ja oikea vakaumus niin se kertoo heidän syvällisyydestään vain aivan kaiken.) Tässä mielessä minä en tietenkään ole kohderyhmää joten ei ihme jos mainos ei iske. (On minullakin toki vankasti taipumusta tiettyyn arroganttiin brassailuhenkeen ja olen varmasti nilli-nörppö; Mutta vähintään en ole kristillinen nilli-nörppö.)

Toisaalta tämä ei vähennä sitä että ymmärrän tämän näkökulman. Juuri tämä näkökulman ymmärtäminen tekee viestinnästä asenteellisen ja ärsyttävän. Tässä mielessä mainoksen rajaama kohderyhmä on hyvinkin väärä. Siinä ei puhuta kristillisestä vakaumuksesta vaan "kristinuskon tuntemuksen syventämisestä" (jota teen jatkuavasti ja joka on btw. pääsyitäni miksi en ole kristitty.) En kykene ymmärtämään miten yksikään "epäilijä" tarttuisi näin asenteelliseen ja loukkaavuushenkiseen mainokseen.

---

Pari päivää kirjoittamiseni jälkeen asiasta tuli myös palautetta. On kyllä hienoa että reagointeja nykypäivänä voi saada. Etenkin kun viestini "lajityyppi" ei ole sieltä kohteliaimmasta päästä. Ja vastine on kuitenkin hyvin asiallinen, eikä "samaa lajityyppiä". Tämänlaisen pistää kyllä mieleellään ja ilolla merkille.

Se on tuossa yllä. Viestintä on vaikeaa, koska usein mukaan tulee sellaisia sisältöjä joita ei ole tarkoittanut. Tässä mielessä on kuitenkin hieman passiivis-aggressiivista reagoida siten, että antaa ohjeet mainoksen näkymisestä. Tämänlaisissa kysymyksissä ei ole usein syynä pelkästään se, että jonkin asian näkyminen ärsyttää. Kysymys on myös siitä, että tämänlainen viestintä kuljettaa viestejä ja asenteita - olivatpa ne viestijän tavoitteissa tai eivät. Ja näiden kanssa esimerkiksi uskonnottomat joutuvat elämään. Näin ollen ei ole täysin reilua hoitaa asiaa siten, että poistetaan mainoksen näkyvyys. Se on vähän sama kuin SVL -kohuun olisi reagoitu siten että PS:t olisivat antaneet kikkoja joilla SVL:n mainosten ja kommenttien näkemisen voisi torjua omassa sosiaalisessa mediassa raksimalla yksitellen. Ja että siksi asiaa ei saisi moittia. Näitä tehdään jotta niistä opittaisiin ja tulevaisuudessa samaa virhettä ei toistettaisi. Ja mahdollisesti jopa niin että jos virhe tapahtuu niin siihen reagoidaan muutenkin kuin ilmoittamalla että mainonta katkeaa sitten kun mainoskampanja loppuu..

---

Kyllä. Päivän relevanteimmat jutut tähän. Mitään tämän tärkeämpää ei ole tapahtunut missään. Ei voi tapahtua. Tämä mainos on universumin merkityssisällön multihuipentuma.

Onko "Lara Croft" ydinpsykopaatti?

"Tomb Raider" on ilmiö. Pelisarja on hyvin vanha. Siinä ei ole hirveän montaa peliä - ja osa niistä on peräti sisällöltään että pelattavuudeltaan turhia. (Esimerkiksi "Lara Croft and the temple of Osirisia" ei saisi ollakaan!) Tässä mielessä on kenties hauskaa aloittaa pelisarjan pelaaminen nykyään. Sillä Lara Croftin "origin story" alustettiin tai kerrottiin vasta "Tomb Raider:Definitive Editionissa". Joka on melko uusi peli.
1: Sen lisäksi se on käytännössä "Uncharted" -peli joka taas on pelisarja joka on rakennettu luovalle ajatukselle siitä miten kävisi jos Lara Croft olisi mies. Ja Tomb Raider taas on jossain määrin peli siitä miten Indiana Jones voisi olla nainen.

Jo "Definitive Edition" ja siinä oleva Lara Croft on jossain määrin häiritsevä. Suurin siinä oleva häirtsevyys on kuitenkin siinä, että Lara on melko graafisesti kuvattu nainen joka ääntelee. (Lisäksi, no, minulla on preferenssit joihin Lara osuu tarpeettoman tarkasti.) Minun pelitaidoillani jopa Jenna Jamesonin videot tarjoavat vähemmän naisellisia vingahduksia kuin tämä peli. Tässä mielessä on hyvin vaikeaa tietää onko peli feministinen ja naisia voimauttava. Vai onko se vain tekosyy liimata pervoja seksistisiä miespelaajia ruutuun. (Uskokaa; Olen kuluttanut tämän miettimiseen aikaa, mutta en tiedä.) Tämä sama ongelma on toki kaikissa muissakin "Tomb Raider" -peleissä. Grafiikan kehittyminen ei tosin ainakaan poista tätä ongelmaa.

Kuitenkin toinen häiritsevä tekijä on itse hahmo (=sen persoona).

Lara Croft vaikuttaa hyvin vahvasti olevan ns. ydinpsykopaatti. Ja tässä ei enää ole kysymys sankarin sukupuolesta. Kysymys ei ole myöskään pelin genrestä. Hyvin monessa muussakin pelissä on väkivaltaa. Kysymys ei ole edes siitä onko kyseessä tietokonepeli tai elokuva. Kysymys on siitä miten tämä väkivalta rakennetaan ja miten sankari(tar) siihen suhtautuu.

Hyvin usein sankareita rakennetaan jonkinlaisen stereotyypin mukaan. Ja näitä voidaan lähestyä mielenterveysongelmien kautta. Moni väkivaltaa tekevä hahmo kuvataan näiden stereotyyppien kautta suoraan ; Esimerkiksi Batman on väkivaltainen viittakostaja koska Bruce Wayne on traumatisoitunut. Myös ensimmäisen elokuvan Rambo on PTSDstä kärsivä entinen sotilas joka itkee Oregonissa.

Lara Croft ei ole tämänlaatuinen. Hän ei ole myöskään ADHD -tyylinen seikkailija. Hän ei selvästi traumatisoidu. Hän pyyhkii kaikki ongelmat onelinereillä. Lara Croftin "ihmisistä välittäminen" on hyvin pinnallista ja lyhytaikaista. Hän ei selvästi tunne mainittavaa empatiaa. Lisäksi näyttää että häntä kuvaa enemmän viileä idealismi, hän ei niinkään kaipaa kuin ihailee esimerkiksi isäänsä.

Asia pahenee jos pelataan Laran muita seikkailuja. Vanhemmissa peleissä Lara Croft on entistäkin enemmän psykopaattinen varas vaikka arkeologisia taitoja. Kenties alleviivaavin vihje on kuitenkin se miten Laraa kuvataan lapsena. Kun "Tomb Raider:Legend" -pelin alussa tapahtuu lento-onnettomuus, Laran äiti Amelia Croft käskee Laraa laittamaan silmänsä kiinni. Lara ei laita vaan sanoo, että hän haluaa nähdä. Eräs ydinpsykopaattien erikoinen piirre on se, että heillä ei ole räpyttelyrefleksiä ja he lähestyvät itseäänkin koskevia vaaratilanteita kylmästi juuri tämänlaisella tavalla. Tässä pelissä olevat onelinerit tosin muutenkin vihjaavat että Lara on hyvin stereotyyppinen psykopaatti petoeläinten fanitusta ja saalistuslausahduksia myöten.

Olisiko tälle jokin toinen selitys?

Usein peleissä tulee mainintoja niiden väkivallasta ja psykopaattisuudesta. Niiden kohdalla on kuitenkin usein vähemmän syitä alleviivata psykopaattiutta kuin "Tomb Raiderin" kohdalla. Mutta koska sankarina on nainen, halutaan enemmän korostaa sitä että nainenkin voi olla kompetentti ja aivan yhtä hyvä sotilas kuin mieskin. Ja näin ollen ajatukset psykopatiasta voidaan nähdä epätasa-arvoisena asennoitumisena. Naista halutaan mollata mutta samaa tekevä miessankari nyt on vaan cool action -sankari.

Ja kenties kyse onkin todellakin sankarin sukupuolesta. Kun katsotaan viihdettä ja sen sankarienkäyttöä voidaan huomata että monesti vähemmistöt eivät vain astu normaalien sankarien joukkoon ilman jonkinlaista totuttautumiskulttuuria. Naiset eivät tässä mielessä eroa vaikkapa tummaihoisista tai homoseksuaaleista.

Tavallista on, että ensin hahmot ovat jotenkin komediallisia. Näin vähemmistö solutetaan ikään kuin mukaan "suvaittavana vähän heikompana astiana". Tästä ei tule kovasti valituksia massavirralta. Tämän jälkeen sankaria helposti ylikompensoidaan. Syntyy esimerkiksi stereotypia kaiken kulttuurin tuntevasta homoseksuaalista, älyttömän katuviisaasta vanhasta tummaihoisesta miehestä. Lara Croft on ensimmäisiä valtakulttuuripelien naisprotagonisteja. Ja tämä tausta on luonut ja muovannut hahmoa. Tämä voi olla nykyaikana jossain määrin taakka.

Lara Croft on liitetty tunnekylmään brittiläiseen osaamiskulttuuriin samalla kun on hauttu alleviivata että nainen voi olla kompetentti sankari. Tämä on myyty myös sovinistimiehille sillä että on hahmoon on pakattu riittävästi pikseleitä rintamukseen. Kun tämä laitetaan yhteen, ei ole ihme että Lara Croft vaikuttaa tunnekylmältä. Emootiot näiden pelien kontekstissa olisivat heikkouksia - tai ainakin heteronormatiivisia naisten piirteitä.

Teoriaa vahvistaa se, että Larassa korostuvat sellaiset psykopaattien tunnuspiirteet kuin pinnallinen viehätysvoima ja älykkyys, harhaluulojen ja muiden irrationaalisten ajattelun merkkien puuttuminen ja hermostuneisuuden tai psykoneuroottisten oireiden puuttuminen. (Ja yleinen tunneköyhyys joka tuntuu olevan piirre siitä että on joutunut actionsankariksi.) Sen sijaan Lara Croftin elämä on suunnitelmallista, hänellä ei ole huonoa arvostelukykyä johon liittyy kyvyttömyys oppia niihin liittyvistä kokemuksista. Hänellä ei ole myöskään heikosti motivoitunutta sosiaalisuutta johon liittyy suoranaisesti epäsosiaalinen käyttäytyminen. Eikä hänellä ole outoa ja luotaantyöntävää käyttäytymistä.

Eniten vituttaa jonkun muun ongelmat

Olen viime aikoina ollut yhä kasvavassa määrin itselleni epätyypillisen hyväntuulisuuden vallassa. Kyseessä ei ole optimismi tai toiveikkuus. En odota maailmalta mitään, paitsi katastrofeja. Se mitä on riittää.

Ja miksi ei riittäisi. Minulla on hyvät elämäntavat ja terveet arvot. Urheilen, syön terveyttä ylläpitävästi, arvostan moraalia ja kulutan mielelläni aikaani itseäni sivistäen. Elän virikkeellistä ja sosiaalista elämää. Olen kahdehdittavassa asemassa, sillä olen terve, hyvän näköinen enkä ole putoamassa yhteiskunnan rattaista. (Tämän lisäksi valehtelen.)

Tässä poikkeustilassa päädyin muun muassa laulamaan ääneen julkisilla paikoilla. Vieläpä ABBAa joka on virallisen kantani mukaan kauheaa. Näin tehdessäni kuitenkin tulin saavuttaneeksi hyveellisyydessäni uuden tason. Olen niin hyveellinen että arkielämääni jaksottavat lyhyet laulukohtaukset johon ympäristö jollain tavalla reagoi ja ottaa osaa. Pari ihmettä vielä ja asiat alkavat etenemään. Sitten Paavi julistaa minut Disney -prinsessaksi.

Koneen henki ; Fenomenologinen kokemus ruumiillisuudesta

Evoluutioteorian kritiikissä tulee usein vastaan hyvin erikoisia moitteita. Yksi silloin tällöin vastaan tuleva esittää että evoluutio ei voi olla totta koska meillä on tunne kokemuksellisuudesta. Ajatuksena on siis se, että emme ole voineet kehittyä "alemmista elämänmuodoista" (nimitys ei omani) koska sitten olisimme "vain kemiaa" (ei varsinkaan itse käyttämäni nimitys) ja tämä ei voisi muuta kuin reagoida, ei kokea.

Argumentti on siitä erikoinen että voidaan sanoa että argumentaatio on fenomenologialähtöistä. On aina hieman erikoista kuin naturalismia kritisoidaan sitä kautta että se on solmussa jonkun tämän ulkopuolisen filosofisen premissistön kanssa. Etenkin kun on vaikeaa nähdä miten tässä puhutaan evoluutiosta eikä naturalismista. (Evoluutioon saa yliluonnollisiakin twistejä. Kysy vaikka Intelligent Designiä ja makroevoluutiota kannattavalta Michael Beheltä.) Toisaalta tilanne on siitä omituisempi, että tosiasiassa naturalismi on eräässä mielessä nimenomaan ratkaisu ongelmaan jonka ytimessä on fenomenologinen ajatus kokemisesta.

Kartesiolaisen dualismin kannattajat ovat nimittäin ongelmissa ennen kaikkea interaktio-ongelman (interaction problem) vuoksi. Ongelma on filosofiassa tunnettu ja ikiaikainen. Jopa Tuomas Akvinolainen joutui erikseen selittämään sitä miten enkelit voivat ottaa liharuumiin vaikka vierailua varten ja miten he voivat vaikuttaa oikeisiin asioihin kuten Jeesuksen haudalla oleviin hautakiviin. Akvinolaisen viesti "Summa Theologiassa" oli että enkelien reagointi oli jotenkin etäistä. Eteeriset sielulliset olennot vaikuttivat asioihin kuten kuu vaikutti vuoroveteen. (Huomioi Akvinolaisen muinaisuus, hän eli ajalla "runsaasti ennen Newtonia".) Hänestä enkelit eivät todella tunteneet olevansa elossa liharuumiissaan samalla tavalla kuin ihmiset. Enkelit eivät myöskään aisti tai koe ruumiidensa kautta. Koska tästä seuraisi filosofisia omituisuuksia.

Myöhemmin tämä on liittynyt erityisesti Descartesin ajatuksiin. Hän kun jakoi mielen ja ruumiin dualistisesti kahtia. Oli res cogitans ja res extensa. Ja kun tälläiset konseptit alleviivaa, on selvää että niihin liittyvät kysymykset oikein hyppäävät esille. Ongelma onkin sen jälkeen ollut alleviivatusti mukana kartesiolaisessa dualismissa. Ja ongelman tunteminen kuuluu oleellisessa mielessä Descartesin ajatusten ymmärtämiseen nykyaikana.

Sielukonseptin mukana tulee ajatus että keho on vain lihaa jota sielu ohjaa. Ja fenomenologisesti emme koe elämistämme täten. Emme koe ruumiinliikkeitä jonain telekineettisenä nukketeatterina jossa ohjaamme jotain itsemme ulkopuolista asiaa saadaksemme tehtyä jotain. Ruumiimme ei ole kaukosäätimellä ohjattava laite. Havainnointi, kokemukset ja tunteet ovat intiimejä. Lihan immersio on syvä haaste ajatukselle jossa sielu ja ruumis olisivat erillisiä entiteettejä jotka interaktioivat keskenään.

Sielun ja ruumiin suhdetta tutkittaessa on vastassa kolme kovan luokan mielenfilosofista haastetta jotka pitäisi selittää, mutta jossa ei ole onnistuttu. (1) Miten ruumis ja sielu interaktioivat ja (2) miten voidaan kokea tilanne niin että on järkevää asettaa itsensä dualistiseen konseptiin ja nähdä että tässä olisi ylipäätään kyseessä kaksi erillistä kohdetta joiden välillä olisi jokin interaktio (3) ja miksi tämä interaktio ei tunnu interaktiolta vaan immersiolta.

Naturalismissa dualismissa olevaa ongelmaa ei ole koska he eivät oleta että tietoisuus ja ruumis olisivat jotain erillisiä konsepteja joista mieli voisi olla olemassa ilman ruumista. Mieli voidaan nähdä sinä miten ruumiin osat interaktioivat keskenään. Ruumis on kenties vain osaset mutta tietoisuus on se mitä tapahtuu kun näillä on järjestys ja tapahtumat jossa ne reagoivat keskenään eri tavoilla eri aikoina. Koska ei ole erillisiä periaatteita, ei käsissä ole enää ollenkaan samanlaista ongelmaa kuin dualisteilla.

Siksi naturalistiset evoluutioteorian kannattajat ovat mielen ja kokemuksellisuuden kannalta puhtaammilla vesillä kuin sieluun uskovat kreationistit. ; Jos sielukonsepti on totta ja mieli ei tarvitse ruumista olemassaoloonsa on heidän itsensä selitettävä miksi emme ole sitä mitä Gilbert Ryle kuvasi "ghost in the machine". Kreationistien kannattaisikin kenties pitää tässä kohden pikku suunsa supussa aiheista ja asioista joita eivät selvästi ymmärrä pienine mielineen. (Mikä tosin selittää miksi he ovat kreationisteja in first place.) Ihan siksi että hiljainen voi vaikuttaa viisaalta mutta puhuvan hölmön kohdalla Dunning-Kruger -efekti paistaa aika vahvasti läpi kaikille.

Ei kyse ole siitä mitä ajetaan.

Kun mietitään kansallissosialismia, se ajaa sellaisia positiivisiksi nähtäviä asioita kuin yhtenäisyys. Sen ideaalina tuntuu olevan usein se, että yhtenäisyys on voimaa. Tämän lieveilmiönä on tietenkin tasapäistäminen. Ja usein myös voiman ja mahdin korostaminen ja siihen liittyvä machoilu. Kiinnostavaa onkin se, että heidän toimintansa joka vaatii tasapäistämistä on varsin etäännyttävä, riidanhaluista ja polarisoivaa. Näin ollen heidän aktivisminsa itse asiassa jakaa kansaa riiteleviin kuppikuntiin. Se, mitä he tavoittelevat ei ole se mihin päädytään. Itse asiassa sitä päädytään juuri tuhoamaan sitä asiaa jota yritetään tehostaa ja parantaa.

Ongelma ei toki ole uusi. Teokratioilla on myös tapana lukkiutua tilanteeseen jossa sen toimintamallit aikaansaavat katastrofeja. Mutta nämä tulkitaan siten että ei ole oltu tarpeeksi teokraattisia. Ja näin yhteiskunnan pelastus jumalisella maailmanjärjestyksellä tuhoaa yhteiskunnan.

Toki jotain voidaan puhua myös hallituksesta joka on pettänyt vaalilupauksiaan ja kikkaillut rahalla. Seurauksena monien ihmisten elämä on tuupattu mahdottomuuksiin. Valtion viesti on että on höylättävä ja höyläys on tehty kaikista köyhimmillä. Tässä on unohtunut että vähäosaisten auttaminen on oikeutettu juuri sillä että se passivoi ihmisiä pois esimerkiksi vallankumouksellisesta toiminnasta. Samalla on unohtunut että tämä on arvostuskannanotto. Hallituksen leikkaajat ovat suoraan sanoneet että köyhän tilanne on heidän paheidensa syy. Tässä ympäristössä syntyy vihaisia yhteiskunnan äärimmäisyyksiin ja reunamille ajettuja ihmisiä. Hallitus torppaa ja kieltää ankarasti nämä toteutumat mutta ei puutu siihen mikä rooli heidän omilla toimillaan on näiden asioiden synnyttämisessä.

Utopistin ja haihattelijan tunnistaakin siitä että hänelle on tärkeämpää miettiä sitä mitä arvoja hän ajaa tai edustaa kuin sitä miten yhteiskunta toimii ja mitä seurauksia eri teoilla on. Ja tässä herrat ja narrit ovat hyvin samanlaisia toopeja. Vihjeettömiä ja pihalla ovat Helsingin Herrat kuin "kansa tietää" -tyypitkin.

Kansankirkoista ja hautaan siunaamisista

Yleisesti ottaen Suomessa kunnioitetaan yhä kasvavassa määrin uskonnottomien hautaustapoja. Osa papeista peräti kokee itselleen vastenmieliseksi siunata ateisteja hautaan. Ja moni on samalla linjalla kohteliaammalla asenteella.

Ongelmia on kuitenkin, pääasiassa siksi että hautausmaiden ifrastruktuuri pitää sisällään jäänteitä ajasta jolloin evankelis-luterilainen kirkko oli valtionkirkko. Kirkolla on tähän liittyvää rituaalivaltaa ja byrokratiavaltaa toki muutenkin. (Ja se on hämmentävän haluton luopumaan tai joustamaan niidenkin kohdalla.)

Tämä näkyy erityisesti siinä miten Seurakuntien hautausmaiden kappeleita voidaan käyttää uskonnottomaan hautaukseen. Tämä on melko relevanttia koska hautausmaat ovat yleisesti ottaen kohtuu laajoja maapinta-aloja joissa kappeli on juuri se tila jossa on käytännössä helpointa ja mahdollista tehdä yhtään mitään "vainajan kanssa". (Vapaa-ajattelijayhdistysten hautausmaat eivät saa taloudellista tukea toimintaansa. Ja niitä on vain 10 kpl. Ihmiset, joita ateistitkin tiettävästi ovat huolimatta siitä että moni kristitty pitääkin heitä jonain epäihmisinä ja ali-ihmisinä, voivat kuolla hirvittävän monessa paikassa.)

Seurakunnilla on hirveän erilaisia käytänteitä jotka riippuvat paikasta. Osa sallii ja osa myöntää. Sama peli toimii myös krematorioiden kappelien kohdalla. ; Esimerkiksi on tullut vastaan tilanne jossa porilainen uskonnoton kohtasi sen että saattotilaisuuteen ei saatu hautausmaan kappelia. Lainaan tässä asianomaista Esa Ylikoskea ; "Kappelia kuulemma kyllä myönnetään kirkkoon kuulumattomien saattotilaisuuteen, erillistä hintataksaa soveltaen, mutta vain, jos se suostutaan muuntamaan siunaustilaisuudeksi papin kanssa. Hautaustoimistotkin markkinoivat tätä uskonnollista vaihtoehtoa; papit kuulemma puhuvat lyhyemmän kaavan mukaan, jos vainaja ei ole kuulunut kirkkoon. Käytännössä kuitenkin uskontunnustuksen keskeiset asiat sisältyvät lyhyempäänkin toimitukseen."

Jännittävää on että tässä kohden osa kirkollisista on korostanut sitä että hautaaminen on omaisten juhla. Joka toki ensinnäkin korostaa sitä että uskonnottomalle lyhyemmällä kaavalla meno ei olisi mikään ongelma. (En kyllä ole vielä törmännyt kirkollisen suusta tähän argumenttiin jos uskonnoton suku haluaa haudata kristityn vainajan ilman mitään kristillisiä menoja. Eikä islamilaisiakaan menoja varmasti hyvällä katseltaisi!) Lisäksi tässä unohtui että myös omaiset olivat niitä kauheita ei-kristillisiä pakanoita. Tällä menettelyllä saadaan tietenkin sekä rahaa kirkolle, että tilastotkin näyttävät kauniilta kun niin moni uskonnotonkin ymmärtää kulttuurikristillisyyden kauneuden kun tilastoissa on näitä lyhennetyn kaavan siunaamisia.

Teoriassa vaihtoehtona on toki se, että tilaisuus pidetään ulkona. Mutta tässä tietenkin unohtuu se, miksi kappeli on rakennettu in first place. Suomessa on kylmää enemmistönä kuukausista. Kuolleiden tutut ovat usein vanhempia kuin nuorempien joten hautajaisten iät painottuvat helposti sinne keskivertoa vanhemman suuntaan. Tämä varmasti tuntuu. Näen että tässä tarjotaan alemmille olennoille puhtaasti ulkona tapahtuva hautaus kun paikalla oleva ainut sisätilavaihtoehto on kirkollisten vallankahvan säätelemää. Tämänlainen toisten ihmisten kohtelu institutionaalisesti on se jolla punnitaan kykenevätkö instituutiot ja niiden sisällä työskentelevät ihmiset hyvyyteen. Tämänlaiseen asiaan on oltava nollatoleranssi.

Kirkon hautausmaille on annettu rahaa valtion budjetista. Ja tässä yhteydessä on perusteltu että hautaustoimi olisi ns. yhteiskunnallinen tehtävä. Rahaa otetaan tähän myös ateisteilta. Laki on jostain syystä unohtanut kappelien käytön vaikka käytännössä sisätilat hautauksessa ovat oleellinen osa totuttua hautaamiseen liittyvää prosessia. Laissa on porsaanreikä ja on selvää että eri paikoissa on eri käytänteitä siksi että joku valtaapitävä kirkollinen on nauttinut siitä että vallankahva on hänellä ja on kokenut moraalista ylemmyyttä siitä että voi tallata harhaoppisia. Asian taakse voi nähdä vain joko mielivallan tai ihmistuntemuksettoman idiotian. Koska kirkolliset ovat koulutettuja fiksuja ihmisiä jotka tiettävästi panostavat tuohon ihmisyyspuoleen, he ovat joko ammattitaidottomia tai tahallaan paskiaisia. Olen taipunut siihen että kirkollisissa on yleensä järkeviä ihmisiä joten perusoletuksena, kunnes toisin todistetaan, on tahallisuus.

Maagikot

"The Magicians" -televisiosarja on kuvitteelliseen Brakebillsin yliopistoon sijoittuva sarja. Se on vähän kuin Harry Potteria rivomielisille 30 -vuotiaille. Sarja käyttää kliseitä, mutta naureskelee niille. Joitain konventioita rikotaan itsetarkoituksellisesti. Lisäksi sarjassa on kohtuullisen rivoja asioita, esimerkiksi mystisten olentojen sperman juomista taikajuomana. (On melko erikoista katsoa toteutusta, joka sitten välttelee ja peittelee asioita, jopa sievistelee. Sarjan tapahtumien sisältö ja niiden kuvaamisen tapa ovat koko sarjan ajan jännitteisiä.)

Sarja tekee fantasiakliseille hieman samaa mitä "Deadpool" -hahmo tekee supersankareille. (Joskin huomattavasti laimeammin ja vähemmän hauskasti.) Kohteeksi otetaan (1) tuttu asia, jonka (2) konventioita käytetään tapahtumien perustana ja sitten (3) näitä konventioita jotenkin tiedostetaan sarjan sisäisessä maailmassa ja (4) sitten ne tehdään naurettaviksi.

Deadpool rikkoo "neljättä seinää", mutta tämä ohjelmasarja ei sentään tee niin. Se kuitenkin tunnistaa fantasiakliseet. Ja käyttää tähän materiaalina fantasiaklisettä, sitä että jokin fantasiakirja tarjoaa usein fantasiakirjoissa pääsyn fantasiamaailmaan. Tässäkin taikuussarjassa on fantasiamaailma ja tästä kertova kirja. Joka sitten luo maailman konventiot tutuksi. Katsojille tuttuihin konventioihin voidaan viitata tarinamaailmassa, kun ne ovat hahmoille kirjan kautta selviä.

Tämä tekee "The Magicianista" hyvin postmodernin sarjan. Tässä yhteydessä postmodernismi tarkoittaa sitä, että hylätään perinteisessä maailmankuvallisuudessa keskeiseksi asetetut narraatiot. Tarkalleen ottaen siten, että se kyseenalaistaa ilmiselvyyksinä ja tosiasioina kuvatut asiat. Perinteet ovatkin tätä kautta enemmänkin fakkiutuneita kliseitä.

Tämä voisi johtaa kyynisyyteen. Mutta tämänlaista voi olla vielä vaikeaa nähdä kunnollisena postmodernismina. Sillä niissä kuitenkin roikutaan siinä että maailman pitäisi olla niiden perinteisten konventioiden mukana. Tässä mielessä perinteinen komiikka voi monesti näyttää ikonoklasmissaan postmodernilta. Mutta ne ovat kuitenkin enemmänkin kiinni perinteisissä arvoissa. Charlie Chaplin esimerkiksi "Nykyaika" -elokuvassaan pilkkaa ja riipii alas teollistumiseen liittyviä utopioita. Mutta perusviesti ja "sadun sanoma" ovat kuitenkin hyvin perinteisiä. Ne eivät irtaudu tai pyri irtautumaan konventionaalisesta maailmasta, pikemminkin näyttää että perinteiset ihanteet eivät toteudu kaikilta osin asioissa joihin niitä usein tavataan liittää.

Moni "alleviivatusti" postmoderni tekele toimiikin kuten "The Magicians" -sarja. Ne sanovat, että "meille on valehdeltu koko meidän ikämme". Mutta tästä ei katkeroiduta. ; Tässä keinona on usein itse itseen referointi, metatasolle meneminen ja humorisointi. Tässä mielessä mittakaava on laajempi, kovempi ja ikonoklasmi laajempaa.

Kulttuurin tuntemustakin vaaditaan, sillä osa metatason itsetietoisuudesta on enemmänkin jonkinlaisia oikoteita nostalgiaan, kun sarja toisintaa tilanteita, kohtauksia ja vastaavia fantasiasarjoista ja elokuvista. Tämä viittausten ja sisäpiirinvitsien toistelu on irtautuvaa itsetietoisuutta jossa viitataan siihen että sarjan tapahtumat on jo nähty ennalta. Mutta samalla se näyttää tarjoavan samanlaisen paluun menneisyyteen kuin mikä paistaa jokaisen mummon elämäntarinaa (jälleen) kuunnellessa. (Ja joka ikisen humalaisen suomalaisen miehen inttijutuissa.)

Itsetiedostava ironinen naureskelu ei monien mielestä lisää mitään. Että tässä käytetään samoja konventioita kuin ennenkin. Näkemys on ymmärrettävä. Sillä "The Magicians" on hyvin vahvassa suhteessa modernismiin ja sitä edeltäviin arvomaailmoihin. Voidaankin sanoa että modernismi on postmoderneissa tarinoissa usein mukana samalla tavalla kuin modernismi kulkee sen nimessä. Se vaan kuvaa että ollaan sen jälkeen "Post". Mutta tätä osiota ei oikeastaan määritellä. Kerrotaan että nyt eletään jälkeistä aikaa. Mutta tätä uutuutta ei määritetä, ymmärrettävä ja määritelty asia on suhteessa menneisyyteen. Jota ei olla. Ainakaan siihen asti kunnes taas ollaan.

Tämänlainen reagointitapa vaikuttaa minusta olevan vähän samanlainen ongelma kuin Hegelillä. Ironian suhde jää tässä analyysissä vähälle. (Hegel ei oikein saanut ironisuutta mukaan apparaattiinsa.) Voidaan sanoa että postmodernismissa mukana oleva "uusi asia" on tavallaan vanha. Eli ironisuus. Tässä mielessä kyse ei ole vain siitä, että otetaan muiden tekemiä asioita, ei tehdä ja toteuteta mitään omaa, ja sitten vaan otetaan muutama halpa ja helppo nauru muiden kustannuksella.

Tämänlainen ylenkatseellisyys-särkemis -teoria unohtaa kyynistymisen voiman. Kyynistymisen jota vastaan postmodernismi taistelee ; Kyynistyminen on pettynyttä romanttisuutta, jossa ei osata päästää irti vanhan maailman suurista kertomuskista. Hieman kuten Nietzschen kohdalla tupataan unohtamaan se, että hänellä yli-ihmisyyteen kuului ajatus ikuisesta paluusta ja siitä että yli-ihmisyyteen ei kuulunut kaunaistuminen (ressentiment). En jaksa uskoa että tämä virhe molemmissa on satunnainen. Itse asiassa tuollainen virhe voi olla oleellista tehdä jos halutaan ajaa sitä, että kaikille olisikin hyväksi kertoa niitä suuria kertomuksia. (Joskus jopa olivatpa nämä totta tai eivät, joka on aika erikoista koska juuri tätä usein moititaan postmodernismissa. Kaksoisstandarditkin tuntuvat kuuluvan kuvioon tässä kohden.)

Jos joku näkee että metatason meneminen lisämetatasollekaan ei tuo mitään - eli että kierrättäminen ei ole uutuutta - unohtaa että filosofiassakin ajatteluperinteet ovat täynnä ideoita ja että hyvin harva itse asiassa tuottaa yhtään uutta ajatusta. (Harva edes ammattifilosofeista tekee niitä, vielä harvempi harrastelija.) Se mikä on uutta ovat yhdistelmät ja kompositiot.

Kurinpalautus

Kaikki kuolemat eivät ole samanarvoisia. Tämä tuli melko selväksi käytyäni Jimi Joonas Karttusen pahoinpitelypaikan ohi. Suomen Vastarintaliikkeen kohtaaminen johti siihen mitä on pelätty. (Jopa Kike Elomaa on pelännyt "jotain".) Aihe on johtanut ilmeisesti jatkomietintöihin sillä poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen korosti järjestöjen väkivaltaisen käyttäytymisen suitsimista. Samalla on otettu asiasi selvittää, että onko Suomen Vastarintaliikkeen toiminta laillista vai ei. (Mikä on toki astetta eri asia kuin sen laittomaksi tuomitseminen.)

Paikalle oli kerääntynyt ihmisiä. Oli kukkalaitteita ja liiduilla asfalttiin piirtämisiä. Kaikille kuolijoille ei tapahdu vastaavaa. Ja karkeasti ottaen kuolema, jopa rikoksen uhrina kuolema, johtaa reaktioihin lähinnä jos (1) rikos jää mysteeriksi joka ei selviä tai (2) kuollut on kuollut ideologiansa puolesta marttyyrina joka tarkoittaa (2.1) sitä että hän on edustanut jotain näkemystä jolla on ollut suosiota ja kuollut tämän vuoksi tai (2.2) joku kovasti vihattu ryhmä nähdään tässä edustavan itseään.

Marttyyrien kohdalla on syytä tiedostaa että tässä ollaan irtauduttu ihmisestä. On sen sijaan menty tarinoiden maailmaan. Ja tässä vaiheessa faktojen valikoiminen ja niiden ympärille tehdyt tulkinnat tekevät sen, että marttyyristä leivotaan joko sankaria tai konnaa. Niiden kohdalla glorifiointi ja demonisointi on voimakasta. Kysymys kun ei oikeasti ole kuolleesta, vaan eloonjääneiden identiteetistä. Ja niiden välisestä kinasta. Kuolema muuttuu poliittiseksi itseilmaisuksi. Tämä on silmissäni aina vähintään jokseenkin vastenmielistä.

Asiaan voi kuitenkin reagoida toisinkin. Reagointi ei aina ole demonisointia ja glorifiointia. Esimerkiksi itse siirrän huomiota pois uhrista ja kohti ilmiöitä. Kun ihmiset ilmaisevat itseään, heidän identiteetistään paljastuu monenlaisia asioita. Ja näitä on valaisevaa tirkistellä.

Peruspalikoista.

Suomen Vastarintaliike on itselleni tuttu jo melko pitkän ajan päästä. Eräs hikipedistikumppanini kun sattui pääsemään heidän laittomaan henkilörekisteriinsä. Pääsyn syy oli hieman epäselvä, mieleen tuli lähinnä yksi kuva, jossa oltiin pelleilemässä kommunistinen punatähtilakki päässä. Muutenkin liike on toki ollut näkyvä ja keskeinen osa aiheen parissa tapahtuvaa toimintaa. Ja tässä mielessä maahanmuuttokritiikin ja natsismin suhteesta keskustelussa tämä on eräänlainen peruspalikka joka on ollut "pakko tuntea". Ei siksi, että kaikki maahanmuuttokriittiset olisivat ääriliikkeilijöitä. Vaan siksi että tämänlainen järjestäytynyt toiminta joka on aktiivinen on merkittävä huolimatta siitä että se on prosenttimääränä aika pieni. (Vrt. itse asiassa vaikka terrorismi.)
1: Karkeasti ottaen viime päivien sepustelut ovat paikoin vaikuttaneet siltä että on ihmisiä joiden mielestä maahanmuuttokriittisyydellä ei ole mitään tekemistä rasismin ja uusnatsismin kanssa. Ja jotka sitten eivät tunnista Suomen Vastarintaliikettä. Ilman tätä tietoa keskustelu olisi vähän sitä että keskustelisi siitä mikä taivaankappale kiertää mitäkin, mutta ei koskaan olisi kuullut auringosta. Tekisi mieli sanoa että jos argumentoi että kaikki taivaankappaleet kiertävät maata, niin tälläinen mielipide vaatiikin tämänlaisia tiedonvajauksia.


Tapaus oli toki ainutlaatuinen.

Suomessa poliittinen väkivalta on erittäin harvinaista. Poliittinen väkivalta vaati edellisen kerran Suomessa kuolonuhrin 18.8.1949. (Muunlaista, osittain poliittisesti motivoitua väkivaltaa, on sitten ollut toki tuonkin jälkeen.) Ja sitä yleensä ottaen paheksutaan innolla. Maahanmuuttokriittiset ovat nostaneet tämän väkivallattomuuden usein esiin. He esimerkiksi moittivat Li Andersonia sen vuoksi että hän oli sanonut että vasemmistolainen väkivalta on erilaista. Tämä vääntyi siihen että vasemmistolaisilla olisi parempaa ja huonompaa väkivaltaa. Ja että hän tuomitsisi vain oikeistolaisen väkivallan. Tästä persoonan maalaamisesta tuli hyvin suosittu asia.

Marttyyriys johtaa persoonakeskeisyyteen.

Marttyyriys on siitä jännittävä asia, että se mielellään vie keskustelun siihen minkälainen uhri on tai ei ole. Ei olekaan ihme, että keskustelu on polarisoitunut. Kun omaiset kuvasivat Karttusta "runopoikana", on esimerkiksi "Tuonen Joutsen" -blogi korostanut sitä että Karttusesta valehdellaan. (Tässä yhteydessä saa kokea kommentin jota tavallisesti kuulee vain vasemmistolta. "...media revittelee otsikoilla niin paljon kuin pystyy klikkauksia saadakseen, virheet ehkä korjataan sitten myöhemmin jos jaksetaan, kunhan savu on hälventynyt.") Tässä mielessä itse lähestynkin asiaa siten, että mitä erilaisia mutta yleisiä strategioita tässä aiheessa on käytetty. Nämä ovat tärkeitä strategioita sillä niiden avulla voidaan tunnistaa monenlaisia asioita. Ennen kaikkea sitä, missä joukoissa seisoo ja missä ei.

Ennaltaehkäisevää itsepuolustusväkivaltaa.

Saku Timonen on kerännyt talteen muutamia ruudunkaappauksia. Niissä on iloista materiaalia. (En tässä viittaa hänen argumentteihinsa tai vastaavaan, vaan siihen että tämänlaiset talteenotetut lausumat ovat sitaattivalikoimaa.)

Suomen Vastarintaliike kirjoitti asiaan julkisesti seuraavalla tavalla "Loppuvaiheilla paikalle tuli melkoisen sekavasti käyttäytynyt kaveriporukka, joka tunnisti lipun. He alkoivat välittömästi käyttäytyä aggressiivisesti lippuja pitäneitä aktivisteja kohtaan ja räkivät näitä. Kiroilemisen, räkimisen ja uhkailun vuoksi oli erään aktivistin puututtava tilanteeseen ja annettava pikainen kurinpalautus."
1: Lausunto oli itselleni huvittava sillä tietty macho bullshit kuuluu Suomen Vastarintaliikkeeläisten ja muiden eläköön kansallissosialismi -uusnatsien skeneen. Olen esimerkiksi itse ollut ns. boozereissa joissa oli läsnä myös heitä. Ja heidän käytöksensä niissä oli sen verran uhittelevaa ja pahistelevaa, että.. Enkä usko että Suomen Vastarintaliike olisi saanut lähettää perään kiitoskortin, että terävänäköisesti ja tilannetajuisesti tehty. Tässä kohden machoilukulttuuri osuu siihen "itse puollustuksen" ihmeelliseen maaperään mikä tuntuu olevan aiheen parissa laajemminkin jäänyt vieraaksi. Tässäkin on tullut esiin myös lausuntoja joiden mukaan räkiminen on vaarallista, eikä voi tietää mitä tauteja siinä voi olla. Tässä "jokainen turvallisuusalan ammattilainen" tuli mainituksi tavalla jonka asenne eroaa vahvasti niistä lausunnoista joita oma vartijataustani toi linkkaamaani aiempaan tekstiini.

Tosin pahempaakin oli luvassa. Jori Eskolinin löydösten sitaattivarastona käyttäminen kun tuo tietoisuuteen muutakin kuin Sami Kankkusen tyylisiä lausuntoja siitä miten provosoiva ja ärsyttävä käytös ei olekaan poliittista epäkorrektiutta vaan on riittävä oikeutus. Ja että kuolemaan johtava väkivalta on vain kurinpalautusta. Lisäksi löytyy sellaisia helmiä kuin ; "Pisteet vastarintamiehille ja naisille siitä, että eivät ota mitään paskaa kommareilta. Katu muuttui punaiseksi, ei punikkiaatteesta vaan punikkien verestä. Eläköön kansallissosialismi!" Tässä on jo vahvasti sitä sävyä, että Karttunen oli niin huono ihminen, että ansaitsi kuolla. Selvästi tässä on kyse siitä paremmasta oikeistolaisesta väkivallasta joka on niin paljon parempaa kuin äärivasemmiston hirveä ääriliikkeily.

Nonpoligy.

Kenties mielenkiintoisempi katsottava on kuitenkin Kike Elomaan kommentti. Sillä hän harjoittaa hyvin tavallista retoriikkaa. Sellaista joka ei vaadi jossain harvinaisessa marginaalissa tai ääripäässä olemista. Siitä löytyy sellaisia helmiä kuin "Tuomitsen kaiken väkivallan, mitään väkivallantekoja ei voi puolustaa, mutta viime vuosina ei ole ongelmia käsitelty avoimesti. Kaikki ovat pelänneet, että koska tapahtuu ja nyt sitten tapahtui." sekä "Se pojan kuolema oli järkyttävä, sitä ei olisi saanut missään tapauksessa tapahtua. Ja kaikki ne raiskaukset ja väkivallanteot, jotka ovat maahanmuuttajien aiheuttamia, tarvitsisi estää."

Tässä strategia on käytännössä identtinen Päivi Räsäsen ja Asmo Maaselän kommentointiin joka koski Pride -kulkueen kaasuttamista. He korostivat että Pride oli provokaatio joka ärsytti ja sitä kautta saatiin herätettyä sitä että homojen kokoontumisvapauden mukainen ennalta ilmoitettu kulkue olisi jotenkin oleellisesti osasyyllinen tapahtumiin. On vaikeaa kuvitella Räsästä tai Maanselkää itseään tekemään väkivallantekoja. Räsänen ei valinnut samaa kulmaa muihin kommentoimiinsa väkivallantapauksiin, niihin joissa ei ollut homoseksuaaleja uhreina. Sillä niissä hän on voinut pitää tekijää "vihollispuolena" ja tällöin "vihollinen" on jotain jota on kannattanut leimata. Kun homoja vastaan iskettiin, olisi vastaava iskenyt vasten omia homouteen liittyviä mielipiteitä - ja seurauksena olisi varmasti myös kannattajien karisemista.
1: Siksi toisissa väkivallaniskuissa Räsänen esimerkiksi korosti ateismin vaikutusta ja eikä miettinyt olivatko kristityt provosoineet Pekka "Luonnollinen valitsija" Auvista esittämällä ärsyttäviä ja provokativiisia mielipiteitä. Ei, vaikka puheet militantista ateismista olivat siihen aikaan kovasti suosittuja.. Sillä kun tekijä ei iske omaan identiteettiin ja omaan viiteryhmään, on luontevaa dissata. Kun se osuu omaan viiteryhmään, tarjotaan tekosyitä ja liennytyksiä. Teosta tulee välittömästi niin kovasti ymmärrettävä mutta ei hyväksyttävä.

Samoin Elomaa itse ei varmasti ole huitomassa "suvakeille kurinpalautusta". Kuitenkin tämänlainen huomion sivuun heittäminen on hyvin tärkeä. Ja näiden lausuntojen valkopesu vaatii sitä että lukisi lausuntoja Elomaan mainitsemalla tavalla, kuin "Piru Raamattua". On toki selvää että Elomaan mielipide siitä miten kaikki väkivallanteot ja maahanmuuttajien raiskaukset on torjuttava on sekä tosi että kannatettava. Itsekin kannatan hyvin monenlaisten rikosten ennaltaehkäisyä ja ennen kaikkea jälkikäteen rankaisemista. (Ennaltaehkäisyssä kun voidaan periaatteessa astua perusoikeuksien yli..)

Rationaalinen ihminen reagoi kenen tahansa kuolemaan siten että sanoo vaikkapa, että "Mielestäni oli törkeää että kyseinen ihminen kuoli pahoinpitelyssä, mutta kaikki naisten tekemät pankkiryöstöt on rangaistavia tekoja." Terve ihminen ei sano tälläisiä. Elomaakin näkee tässä takana laajempia yhteyksiä. Yhteydet ovat erityisen kiinnostavia, sillä Elomaa puhuu maahanmuuttajista ja lehdistön tekemästä vääristelystä. Karttunen ei kuitenkaan ole ei maahanmuuttaja eikä journalisti. Hän on vaaleaihoinen ns. "suvakki".

Onkin selvää että tämänlainen epä-anteeksipyyntö on hyvin informatiivinen. Näiden kohdalla on tärkeää muistaa että
1: Tämänlainen reaktio ei ole luonteva jos "ei olla missään tekemisissä väärintekijän kanssa". Silloin on luontevaa nimenomaan ottaa erilaisuus ytimeen ja vastustaa sitä uhria. Tämä vahvistaa sitä että on itse oikeassa.
2:  Näissä tapauksissa kaikki tärkeä ja oikea milipide mukailee käytännössä poikkeuksetta rakennetta jossa on kaksi osaa ; On konformistinen yleinen mielipide johon reagoidaan ja joka toisinnetaan. Sitten tulee "mutta". (Joka on joskus ihan "mutta" -sana. Erilaisia tapoja ilmaista sama asiasisältö on muitakin.) Ja se mitä tämän "mutan" jälkeen tulee on se todellinen oma mielipide.

Elomaa selvästi tunnistaa että tässä on kyse hänen omaan toimintaansa liittyvästä ääriliikehdinnästä. Hän ymmärtää selvästi myös että maahanmuuttajat ja "suvakit" kuuluvat yhteen johonkin sellaiseen yhtenäiseen viholliskuvaan jossa jos toinen tulee mainituksi on toinenkin relevantti.

Pimeyden ydin

Tilanne on poikkeuksellinen. Ja erikoista on se, että tässä on keskitytty valkoihoiseen heteromieheen jolle on myönnetty uhristatus. Tämä on saavutettu siten miten jotkut ihmiset saavat merkitystä. Eivät sillä miten he elävät, vaan sillä miten he ovat kuolleet. Tässä tapauksessa kuolinsyyksi voidaan mainita "eräitä liiaksi provosoinut suvakkius".

Tilanne on siitä ikävä että minuakin on kutsuttu suvakiksi. Ja tulenarka ja tunteita herättävä maahanmuuttokeskustelu on tietenkin jotain joka on monista provosoivaa. Olen kuitenkin ajatellut että poliittinen korrektius tarkoittaisi juuri sitä että saa provosoida ilman että siitä tulee pampulla päähän ja sitten joku selittää miten se oli OK koska olin jollain tavalla paska jätkä. Teko ei muuttuisi hyväksyttäväksi edes "luonnonvalintaan" viittaamalla. Itse en halua tulla merkittäväksi ihmiseksi, ainakaan tuolla tavalla. (Joskin kuolemani eettiset seuraukset voisivat olla hyvin mutkikkaita. En liene parhaita miehiä.)

Tätä kautta onkin kenties oleellisinta huomata että tällä on merkitystä. Sillä vaikka käytännössä uusnatsit ovat rasisteja ja rasistinen toiminta kuuluu toimintatapohinsa, se ei tässä tunnu olevan se olennaisin jako. Suomalainen kaveri, joka sai "kurinpalautuksen" koska ei SVL:n jäsenten mielestä ollut heitä kohtaan riittävän kunnioittava - ei siis ilmeisesti sen vuoksi että olisi ollut "MaTu". Tämä laajentaa maailmaa siihen suuntaan että "me" vs "ne" ei kulje "suomalaiset vs. haittamaahanmuuttajat". Vaan kaikki jotka eivät halua elää heidän tavallaan tai haluaisivat esittää vastakkaisen mielipiteen olisi laitettava heidän mielestään "kurinpalautukseen". Oikeutukseksi kelpaa sitten jälkikäteen se, että "luonnonvalinta karsii" vaikkapa päihdeongelmien vuoksi.
1: Nämä eivät toki ole symmetrisiä. Eli räkiminen, uhittelu tai päihdeongelma ei tee uusnatsin hengiltä hakkaamisesta tilannetajuista. Tai muutenkaan sellaista josta SVL lähettäisi kiitoskorttia perään. Jos matu pitää tuomita kollektiivisesti, viitaten tilastoissa oleviin yli- ja aliedustuksiin. Jos "suvakki" Karttunen voidaan tuomita ihmisroskaksi ongelmiensa vuoksi. Niin SVL -veikkosta kaveripiireineen ei saa leimata rankan väkivaltahistoriansa mukaan. Koska sellainen on ennakkoluuloista ja leimaavaa. Itse toki kutsun tämänlaisia monituomittuja väkivalta-apinoita asiallisesti väkivaltaisiksi ihmispaskoiksi, joiden kohdalla tulisi todella miettiä sitä että mikä tekohistoria on sellainen että sellaisen edessä olisi - ihan näiden tyyppien sisäisen konsistenttiuden nimissä - keskusteltava siitä miten Suomen kansalaisuus ansaitaan ja millä ehdoilla valtiontalouteen vankeustoimintansa kautta tulevat kulut ovat niin suuria että heidät tulisi yhteiskunnan pärjäämisen ja turvallisuuden nimissä lähettää ammuttavaksi jonnekin turvalliseksi määriteltyyn muzulstaniin..

Tämä on erikoista koska perinteisesti maahanmuuttokritiikki itsessään on hakenut oikeutusta nimenomaan fragmentoimalla. Sitä ollaan pitkin matkaa ensin kuultu että "kyse ei ole maahanmuuttajista vaan niistä maahanmuuttajista jotka eivät tee työtä". Sitten tätä on laajennettu niin että tämä piirre tunnistetaan vaikka kansalaisuudesta. ("Emme vastusta esimerkiksi vietnamilaisia jotka ovat ahkeria mutta vihaamme somaleita jotka eivät tee työtä kuin huumekuriireina".) Ja osalla rajat menevät kiinni siten että lasketaan "matut" yhteen "maanpettureiden" kanssa. Ja tällöin ei haittaa jos jotkin paikat punautuvat "punikin" verellä. Strategiat joilla Karttusen kuolemaan on reagoitu ovat toisin sanoen näiden peruspuolustusten antiteesiä. Ja näitä on näkynyt sellaisiltakin ihmisiltä joiden mielestä nuo edellämainitut erilleenmäärittelyt ovat erityisen oleellisia. Tämä on jokseenkin hämmentävää.
1: Aivan kuin kaikki "nämä erottelut ovat meille oleellisia" olisivat olleet jotain valehtelua ja illuusiota. Tämä ei tietenkään ole mahdollista koska konsistenttius, johdonmukaisuus, järkevyys, asiallisuus, täydellinen rehellisyys median edessä ja muut vastaavat ovat jokaisen maahanmuuttokriitikon erottamaton ominaisuus..

Samalla on toki murtunut tarina siitä että "äärivasemmisto" olisi kova riski. Sisäasiainministeriö onkin kommentoinut että valtaosa Suomen ääriliikehdinnästä on ääroikeistoa. Ei siis edes pahamaineisia maahanmuuttajia. Saati äärivasemmistoa. Äärioikeistolla ei ole omia marttyyreitaan. Sen sijaan heillä on jotain jota vasemmistolla ei ole. "Oikeutettu väkivalta", "parempi väkivalta" jonka uhri ansaitsi kohtalonsa ihan itse. Tämä ei ole hienoa.