Selvännäkijä ei osannut ennustaa tätä vasta-argumenttia?

Ennustajat, parapsykologit ja monet muut vastaavat tahot viittaavat usein jonkinlaisiin ylimääräisiin aisteihin. Ja he moittivat kriitikoitaan avomielisyyden puutteesta. Ajatus on jossain määrin kiinnostava, sillä eräässä mielessä ylimääräinen aisti olisi "empirian laajentamista" ja tässä mielessä skeptikko-empiristi-skientisti-tiederunkkarin on eräänlainen velvollisuus reagoida tilanteeseen, tarkalleen ottaen siihen mikä on empiriaa ja mikä ei. ~ Empirismin kannalta on kiinnostavaa seuloa vaikkapa sitä, että onko jotenkin oleellisesti eri asia uskoa silminnäkijää vai selvännäkijää.

Jos tiivistämme ajatuksen, voimme saada vaikkapa seuraavanlaatuisen argumentin;
P1: Uskomus A on saatu havainnoimalla.
P2: Havainnot tuottavat luotettavia, hyvin todennäköisesti tosia, uskomuksia.
J: Uskomus A on luotettava, hyvin todennäköisesti tosi.

Ajatus on reliabilistinen. Ja noin asiaa katsoen perimmiltään ero skeptikon ja ennus-uskojan näkemyksen välillä onkin se, että mikä lasketaan luotettavaksi havainnoksi. ; Tarkalleen ottaen tuo suhde aistihavaintoihin on internalistinen. Siinä ajatellaan että uskomus oikeuttuu jos se on ikään kuin "autenttinen ja aito" siinä mielessä että hän kykenee olemaan siitä suoraan tietoinen.

Tässä kohden on hyvä huomata että asian tarkastelu loogisesti ja huolellisesti johtaakin tässä kohden melko erikoiseen tilanteeseen. Ensiajattelemalla selvännäkö voi tuntua "ilmiselvästi huuhaalta". Ja tästä tuntemuksesta on helppoa tehdä a priori -lausunto jossa asia tuomitaan suoraan huuhaaksi. Ja tämä on varmasti se syy minkä vuoksi monet spiritualistit ja parapsykologian ystävät tätä argumenttia käyttävätkin.

Tässä kohden on tarkalleen ottaen kysymys siitä että tieteenfilosofian perinne nimeltä foundationalismi on objektiivisuutta joka oikeastaan romahtaa täydelliseen relativismiin. Siinä kun hyväksytään että on tiettyjä perususkomuksia ja hyvin perustellut uskomukset ovat sitten vain jotain joita koostetaan näiden kautta. Ja mitään yksiselitteisiä määritteitä sille miten nämä perususkomukset saa ja ei saa valita ei ole.

Itse tosin huomautan että tämä on enemmänkin syy torjua foundationalismia.

Jos kuitenkin mietimme tarkemmin voimme huomata että ongelmana onkin se, että premissit pitäisi voida jotenkin perustella. Perimmiltään silmien että selvännäkemisen välillä oleva ero onkin se, että ensimmäisestä ei saada tietoa ja toisesta saadaan.

Meillä on aistien kohdalla tietoa - tai mahdollisuus saada tietoa - aistinelimen toimintaperiaatteesta. Koska ihminen on kuitenkin fysikaalinen olento - tai jos on dualisti niin voi ajatella että hän on ainakin osittain fysikaalinen olento - kaikki aistit aikaansaavat muutoksia myös aineellisella tasolla. Jokin neuroni värähtää eri tavalla vähintään. Siksi meillä on silmät joiden rakenteesta voimme tietää ja joiden puhkominen on tuottanut ns. sokeita ihmisiä. Samoin erilaiset tuntoreseptorit ihossa ovat tiedettyjä. Toisin sanoen silminnäkijöiden kohdalla asia on huomattavasti paremmalla pohjalla kuin selvännäkijöiden kohdalla.

Laurence BonJour on itse asiassa argumentoinutkin että ei riitä että "on mahdollista" että jossain on olemassa peruste jolla erilainen luotettava tiedonsaantikanava on kenties olemassa. Ihmisellä täytyy olla myös hallussaan perusteet jotta hän voi todella luottaa että tämä saatu kokemus on todella peräisin jostain luotettavasta tahosta.

Tämänlainen tarkennus onkin tarpeen sillä muutoin päädytään siihen mitä Alvin Plantinga on käsitellyt sensus divinitatiksensa kohdalla. Hän puhuu perususkomuksista ja pitää jumala-aistin oikeuttamispäätelmiään jonain joka "vain näyttää kehäpäätelmäiseltä". Koska hän ei voi (a) näyttää aistinelintä ja sen toimintaperiaatetta ja (2) kiertää aistimusten tarkkuutta korostamalla sitä miten aistien kohdalla hengellisesti lahjakkaat vain ovat connoisseureja jotka eivät osaa selittää miten asiansa tarkalleen ottaen tekevät ei tätä paljon puhuttua luotettavaa jumala-aistia voida perustella mitenkään. Se on perususkomus.
1: Kuten väite vaikkapa minun henkilökohtaisesta selvännäkökyvystä ja totuusaistista. Jonka mukaan minulla on aistinvarainen suora kuudes aisti totuuteen niin että minä connoisseuraan asiat suoraan bullshitiksi tai laaduksi. Ja sitten  selittäisin että tälläiset Jumala-aistit ja kädestäennustamiset nyt ovat roskaa.

BonJourin argumentti on toki siitä kiinnostava että se paljastaa että ennustajien kohdalla ongelmana on se, että ennustajat katsovat vain että heillä on oikeutus vain sillä että he ovat saaneet tietonsa luotettavalla (para)psykologisella prosessilla mutta he unohtavat katsoa sitä että heillä ei ole oikeutettua tapaa tietää että tämä heidän käyttämänsä prosessi on todellakin luotettava. ; Huomio on kiinnostava, ja muistuttaa että se että joku raudanlujasti uskoo itse olevansa selvännäköinen ei sulje pois sitä mahdollisuutta että hän on erehtynyt, mielenvikainen tai päätynyt kantaansa irrationaalisin syin. Tai kenties joku on manipuloinut ja huijannut hänet tämänlaiseen uskomukseen.

Mutta riittää tästä ongelmia skeptikollekin.

Tosin jännittävä asia on sitten se, että kun tätä luotettavuustasoa ryhdytään soveltamaan laajemmin, voidaan huomata että jos luotamme siihen että tiedämme silmistä koska meillä on siitä erilaista mitta-aineistoa, voimme kysyä että ovatko nämä luotettavia. Perusteluketjusta tämänlaisessa tilanteessa haasteena on Agrippan trilemma. (a) Joko argumenttiketju on ääretön regressio joka ei lopu koskaan eikä tule koskaan valmiiksi ja on äärettömän pituinen. (b) Tai sitten se jää kesken jolloin on perustelematon oletus. (c) Tai sitten ketju on äärellinen mutta päätyy kehäpäätelmään.

Näin ollen BonJourin kritiikki on itse asiassa ylitehokas. Se toki tuottaa suuria ongelmia parapsykologeille. Mutta samalla haasteena on se, että se näyttää huuhtovan pesuveden mukana kaikki muutkin aistimukselliset lähestymistavat. Silmät, tuntoaisti, maku - ja myös lämpömittarimittaukset ja geigermittarin raksahdukset - ovat nekin tämän kautta "ilmassa". Tämä on tietenkin melko ikävä tilanne skeptikolle. Sillä jos on miellyttävää dissata kaiken maailman huuhaaeukkoja ja ennustelukaupustelijoita, niin ei ole miellyttävää rakentaa argumenttia joka periaatteessa pyyhkäisee sinut samaan huuhaajengiin.

Siksi onkin tärkeää että reliabilisti on todisteiden vaatimisessa kohtuullinen. (Tosin jos minulta kysytään, on kenties tarpeen hylätä reliabilismi ja ryhtyä vaikka Quinen malliseksi holistiseksi koherentiksi.) Siksi selvännäkemisessäkin ei välttämättä tarvitsisi tietää jokaista hienoutta millä selvännäköaisti saa tietoa tulevaisuudesta. Mutta tästä on apua. (Takyoni -sanan ylikäytön vaara voi tosin johtaa saivartelullisiin ratkaisuihin tässä joten on hyvä ottaa todistus with a pinch of salt! Selityksen olisi olla parasta olla muutakin kuin ad hoc.) Aistimusten luotettavuuden kohdalla kenties rakentavampi tapa onkin katsoa sen saavutusten kautta. Selvännäkökyky on luotettava jos se antaa samantapaisia tietoja samantyyppisellä tilastollisella varmuudella kuin muutkin aistit.
1: Hieman kuten lääketieteessä kaksoissokkokokeessa ei tarvitse tietää miten lääke toimii, kun tärkeämpää on katsoa paranemista. Vaikutus, paraneminen, ei ole yliluonnollinen. Joten riittää että katsotaan että hoitaako lääke paremmin kuin jollain toisella tavalla valmistettu lumelääke. Näin vaikkapa homeopaattisen -menettelyn tehokkuus verrattuna muuhun placeboon voidaan saada vertaamalla kalkkitabletteihin. Etenkin homeopaatit ovat mielellään selittäneet toimintaperiaatteita homeopatialle. (Näitä selityksiä on peräti historian varrella vaihdettu.) Itse homeopatian valmistaminen on prosessina melkoisen muuttumaton. Mutta niin kauan kuin homeopaattiset lääkkeet eivät näytä lääketieteellistä tehoaan kaksoissokkokokeissa selitys on turha. Sillä selitystä tarvitaan vasta kun on ilmiö jota selittää. Selittäjä ilman selitettävää ilmiötä on turha.

Tämä on sitten hyvin kiinnostava kysymys, jonka ratkaiseminen liittyy siihen kysymykseen "onko maailmassa oikeasti yhtään empiristiä". Joka, ymmärrettävästi, on parapsykologian ystävien toinen suosikkiargumentti.