Raiskaus on hauskaa?

"Fifty Shades of Grey" on avannut sadomasokismin yleisesti hyväksytyksi. NYT -liite käsitteli tätä kulttuurinmuutosta. Muutosnopeus perversiosta hauskaksi fetissiksi on tapahtunut hirveän ripeästi. "Sadomasokismi, transvestismi ja fetisismi poistettiin Suomessa tautiluokituksesta vasta vuonna 2011. Neljä vuotta sitten alistusleikkien harrastaja sai Suomessa siis vielä sairausdiagnoosin." On jossain määrin mielenkiintoista että ihmiset ovat aikaisemmin olleet sairaita ja sitten he ovat terveitä. Eivätkä he ole muuttuneet välissä, sen sijaan lääkärit ovat vain päättäneet heidän olevan terveitä.

Kiinnostavaa asiassa on tietenkin se, että asia on tasa-arvokysymyksen kannalta haasteellinen. Jossain määrin perversioiden hyväksyntä kertoo suvaitsevaisuudesta ja tätä kautta seksuaalisesta tasa-arvosta. Mutta on kuitenkin hämmentävää että naiset ovat olleet kiinnostuneita em. sadomasokismikirjasta. Sillä siinä on kuitenkin mieshahmo joka on nähtävissä heteronormatiivisena ja sovinistisena. "Alan harrastajien mielestä kirjat eivät myöskään edusta turvallista ja vapaaehtoista BDSM:n harrastamista, sillä toisin kuin kirjoissa, todellisuudessa alistaminen ja alistuminen tapahtuvat BDSM-suhteessa aina kummankin osapuolen suostumuksella." Mikä kertoo että kirjassa alistaminen ja alistuttaminen ei ole vapaaehtoista.

"Ylioppilaslehti" kuvaakin sitten kolumnimuodossa sitä miten nainen voi intoutua juurikin materiaalista joka voidaan nähdä raiskauspornoksi. Ja jossa nimenomaan nainen on alistettuna ja raiskattuna. Kolumnisti (nainen) kertookin että "Seksuaalisuuteni on ollut liian rankassa ristiriidassa sen kanssa, mitä minulle on opetettu oikeasta ja väärästä käytöksestä, toisen ja itsensä kunnioittamisesta ja tasa-arvosta sukupuolten välillä." Kolumnisti leikittelee siitä että pitäisi kenties irtautua siitä että seksifantasiat nähdään alistamisen kautta "Seksuaalisuuden historiasta kiinnostuneen hollantilaistutkijan ja homoaktivistin Gert Hekman mukaan tasa-arvon ideologiaa ei välttämättä pitäisikään tunkea jokaisen ihmisen makuuhuoneeseen. Seksillä ja tasa-arvolla ei ole tekemistä toistensa kanssa" mutta päätyy sitten kuitenkin "Aitoa tasa-arvoa vain olisi se, että voi valita vapaasti ne roolit, joissa viihtyy, sängyssä ja sen ulkopuolella. Siksi jokaisen, ja uskoakseni erityisesti jokaisen naisen, tulisi omistaa omat nautintonsa ja fantasiansa, olivat ne miten epäkorrekteja tahansa."

Tämä puoli on hyvinkin relevantti. Sillä jos mietitään raiskausta ja raiskausfantasiaa, niin ihminen näkee niiden välillä kuitenkin eron. Kuvittelun ja todellisuuden välinen ero on hyvin oleellinen ja se tekee eron roolipelaamisen ja leikkimisen ja skitsofrenian tai ääriuskonnollisuuteen vajoamisen välillä. Ihmiset kyllä tietävät eron. Haasteena tässä on sitten se, että ei ole ollenkaan tavatonta, että viihdettä tuomitaan siten kuin tätä eroa ei olisi. Suurimpana ongelmana on se, että jos tämän "ajan hengen mukaisen" ajatuksen S/M -seksuaalivähemmistöistä ottaa keskiöön, voi huomata että se itse asiassa purkaa pohjaa hyvin monelta feministiseltä keskustelukulttuurilta. Kun Sarkeesian tuomitsee tietokonepelit sovinistisina, hän tarvitsee henkeä jossa tätä eroa ei ole. Samoin kun feminismin parissa vaikkapa MacKinnon on torjumassa torjumassa pornografiaa, on viihde pakko nähdä "porttina todellisuuteen".
1: Itse asiassa tämä koskee kaikkea moralistista sensurismia. Kommunistit näkevät usein kansan propagandan kohteena jotka eivät kykene analysoimaan mediaa. Ja sitten toisaalta esimerkiksi Tapio Kangasniemi vihaa kaikkea ei-kristillistä fantasiaa. Hän kertoo "Magia lastenkirjallisuudessa" -teoksessa että. Harry Potter -kirjat sotkevat fantasian ja toden (s. 34), eivätkä ole moraalisesti yleviä (s. 40) Logiikka kaikessa sensurismissa on hyvin sama. Se nimetään suojeluksi.

Koska näkökulmani on tässä blogauksessa pääasiassa feminismiin suuntautunut, voisin ottaa tästä esiin sen, että tämänlaiset seksuaalivähemmistöasiat ovat käteviä. Sillä feminismissä on suuntauksia joissa yritetään irrottautua sukupuolinormeista. Niiden kautta on hyvin vaikeaa käsitellä esimerkiksi sukupuoltaan korjaavia, etenkin kun tässä liitetään paljon ulkoisiakin piirteitä tähän sukupuolen korjaamiseen.

Lisäksi seksuaalisuuden ... poliittinen epäkorrektius ... iskee pahiten evoluutiopsykologian puolelle. Moni esimerkiksi pitää epäeettisenä että evoluutiopsykologi yhdistää neoteeniset piirteet joksikin mitä miehet haluavat. Siinä kun haetaan nuoria ja neitsyitä. Se, että tässä selittää että K -strategiaisena ihmisen lapsi vaatii sikana huoltoa. Mies joka panostaa jälkeläiseen joka ei ole oma "menettää resursseja" kelpoisuusmielessä. Ja tunnettu fakta on että nainen tietää biologisen yhteyden, mies tietää vain mitä on mennyt sisään. Ja koska nuorempi todennäköisemmin ei ole jo raskaana ja todennäköisemmin sillä ei ole sukupuolitauteja. Feministien puolella helposti nähdään että tämä tavallaan antaa sovinistille luvan valittaa siitä että "akka rupsahtaa" ja kohdella ihmistä huonosti. Se, että selitetään miksi tietyt toimintatavat ovat yleisiä muuttuvat näissä piireissä hyvin helposti vastustettaviksi eettisiksi konsepteiksi. Tämänlaiset selitykset kun kertovat että ihmisillä on preferenssejä jotka sitten johtavat siihen että tästä piirteestä voidaan tehdä pornoa helpommin kuin toisenlaisesta. Ja tämä ei sitten enää olekaan aivopesumateriaalia joka siivoamalla saataisiin seksuaalisuudesta eettistä ja poliittisesti korrektia.

Tokin on pakko huomauttaa että tässä asiassa on yksi poikkeus. Ja se poikkeus tuntuu olevan poikkeava kaikille. Jos nimittäin mietitään miehen raiskatuksi tulemista, riippumatta sitä onko se homoseksuaalista vai heteroseksuaalista, sitä pidetään hauskana. "Ylioppilaslehden" (toinen) artikkeli sitten kertoo juuri tästä. "Raiskaus ei koskaan ole vitsi, sanotaan. Paitsi silloin, kun sen kohde on mies." Viihteessä onkin käytetty paljon kohtauksia joissa miehen kanssa harrastetaan seksiä ilman tämän suostumusta. Ja tätä pidetään jotenkin huvittavana. Olipa kyseessä vankiloiden saippua-ansa tai romanttiseen komediaan liitetty kohtaus jossa nainen tunkeutuu miehen huoneeseen. Ja tässä ei ole kysymys siitä että tästä ei saisi tehdä viihdettä. Miehen raiskaamisessa on erikoinen asenne. Vitsejä tehdään usein nimenomaan raskaista aiheista "Monet loistavat stand up -koomikot kertovat hulvattomia vitsejä kuolleista vauvoista, insestistä ja joukkomurhista. Esimerkiksi Aristokraatit-dokumentissa joukko koomikoita kertoo kukin oman versionsa kuuluisasta vitsistä, jonka päätarkoituksena on olla mahdollisimman rivo, ällöttävä ja järkyttävä. Aiheina voivat olla esimerkiksi insesti, raiskaus, koprofilia, nekrofilia, eläimiin sekaantuminen ja murhat" mutta miesten kohdalla kyse ei ole siitä että asia nähdään kaameutensa kautta hauskana jossain satiirissa tai komiikassa. Vaan se on sitä miten asiaan suhtaudutaan kun raiskaus tapahtuu oikeassa maailmassa. "Miehiin kohdistuvaan seksuaaliseen väkivaltaan puolestaan suhtaudutaan julkisessa keskustelussa ja mediassa lähes yhtä kepeästi kuin komediaelokuvassa. Sitä on usein vaikea ottaa todesta. Lähipiirissäni suorittamani pikaisen gallupin perusteella moni mies sivuuttaa asian naureskellen, koska miestä nyt ei vain voi raiskata." Aito miehen raiskaaminen on siis jotain joka nähdään fantasiana. Jonain joka on yhtä aito tilanne kuin sadomasokistisen runkkausfantasian naisia alistava mies on "todellinen" naisille. "Miehiä kuitenkin raiskataan elokuvien lisäksi myös todellisuudessa. Ei yhtä usein kuin naisia, mutta yhdysvaltalaisen RAINN-järjestön mukaan vuonna 2003 yksi kymmenestä raiskauksen uhrista oli mies, ja noin kolme prosenttia amerikkalaismiehistä oli joutunut raiskauksen tai sen yrityksen uhriksi. Jostain syystä siitä ei kuitenkaan liiemmin puhuta. Ongelmana on kyvyttömyys nähdä mies uhrina." Näihin tilastoihin joutuminen onkin varmasti absurdi kokemus jota ei halua omalle kohdalleen (etenkään raiskauksen lisäksi).

Minä tietysti kannatan raiskausvitsejä, myös miestenraiskausvitsejä. (Sen lisäksi että kirjoitan itsekin raiskausteemaista "huumoria", esimerkiksi hikipediaan.) Mutta tässä pointtina onkin juuri se, että on tyhmää olla moralisti jossa fantasiaa pidetään totena. Mutta aivan yhtä tyhmää on olla antimoralisti siksi että pitää todellisuutta fantasiana.