Pieni ajatus ; Opintolaina

Minulla ei ole penniäkään mitään lainaa. Ei edes opintolainaa. Kuitenkin eräs tuttavani on ottanut opintolainaa. Ja koska olen sen ikäinen kuin olen, ei ole yllättävää että hänellä on tilanne jossa lainaa ei oteta vaan se pitäisi maksaa takaisin. Tämä ei olisi kohtuutonta jos olisi työ, etenkin sellainen joka vastaisi koulutusta. Mutta ei. Tästä on luonnollisesti tulossa ongelmia.

Ja tämä on nykyajan ongelma. Ennen opiskelu on ollut investointi. Nykyisin sitä kohdellaan kuin se olisi. Nykyisin opiskelija ei vain ja ainoastaan yritä päästä siihen ihmisjoukkoon jolla on käytännössä mitään mahdollisuutta mihinkään kunnolliseen työhön. (Kuten tilanne on. Käytännössä kaikkeen vaaditaan jokin tutkinto.) Hän myös joutuu ottamaan hirveitä riskejä.

Tämä on johtanut hyvin erikoisiin tilanteisiin. Etenkin kun tiedän myös nuorempia ihmisiä jotka ovat siinä opintolainan ottamisiässä. Kun opintotukea ei ole päivitetty mutta kulut ovat nousseet, on opintolaina pienempi kuin koskaan. Tästä huolimatta erilaisissa tuissa on otettu huomioon se, että on mahdollista ottaa opintolainaa. ; Toisin sanoen opiskelija on, paitsi työttömiä heikommilla tulotasoilla niin myös se ihmisryhmä jonka vaaditaan elävän velaksi tarvittaessa.

Onneksi tähän on yksinkertainen keino. Tuntemani ihmiset ovatkin yksinkertaisesti pilanneet luottotietonsa. Näin he eivät voi ottaa moneen moneen vuoteen lainaa. Koska se on ainut tapa pienituloisen opiskelijan elää nykymaailmassa.

Tässä kontekstissa on aivan turhaa puhua siitä että laiskat eivät tee työtä ja että yrittämällä pärjää. Tässä tilanteessa opiskelu ja tätä kautta mikään mahdollisuus työhön vaatii pappa betalar -tilanteen. Vain ne joilla on suvun kautta jokin taloudellinen turvatyyny voivat ottaa opiskelun tasoisia riskejä.

Kristittyjen tappioketju

"Seurakuntalaisessa" kerrottiin piispa Seppo Häkkisen ajatuksista. Hän pelkää pakanuuden paluuta. "Seppo Häkkisen mukaan kristillisyyttä ollaan ajamassa Suomessa ulos. Toisesta ovesta tulee kuitenkin uushenkisyys sisään." ... "Virren veisaaminen, ruokarukous ja ylipäänsä kristillinen kasvatus kirvoittavat valituksia viranomaisille. Sen sijaan mindfullness, vuorikristallin näkeminen ja lapsijooga sopivat hyvin. Hindulaisuus tai buddhalaisuus ei näytä haittaavan lainkaan. Risti seinällä on sopimaton, mutta uushenkisyyteen liittyvä vuorikristalli sopii mainiosti." ... "Hänen mukaansa julkisessa keskustelussa esiintyy jatkuvasti mielipiteitä, joiden mukaan uskontokasvatus joutaa kokonaan pois niin varhaiskasvatuksesta kuin kouluopetuksestakin." ... ""Mindfulness ulottuu jo lapsiinkin". Buddhalaiseen meditaatioon linkittyvä tietoisuus- ja tunnetaitojen opetus leviää jopa päiväkoti-ikäisille lapsille. Artikkelin lopussa kerrotaan mindfullness-tunnin huipentu-van vuorikristallin näkemiseen. Lukijalle ei kerrota, että new age –uskomuksissa vuorikristalli on hyvä meditaatiokivi, joka auttaa keskittymisessä. Se kanavoi kaikenlaista energiaa, joten sitä voidaan käyttää kaikkien ongelmien hoitamisessa, ilmenivätpä ne sitten kehon, mielen, tunteiden tai sisäisen olemuksen tasolla."

Häkkisen lausunto on tavallaan hyvin omituinen.

Olen itsekin melko mindfulness -vastainen. (Se on juuri sellaista pehmohöpöä jota dissaan noin yleensäkin.) Mutta en kykene näkemään sitä buddhalaisena. Se on itse asiassa tausta-asenteeltaan kaikkea muuta kuin maailman harhoista vapautumista. Tämä itse asiassa paistaa jo ilmiön nimessä. Kun buddhalaisuudessa yritetään tyhentää mieli, yritetään olla mahdollisimman mielellisiä "mindful". Tavoitteena on stressin purkaminen. (Minusta mindfulness on kuitenkin oikein näppärää jos haluat hankkia itsellesi valemuistoja.)

Häkkinen viittaakin varmasti taustaan. Mindfulnessiin liittyy meditaatiota joka on menetelmänä tietystä ei-kristillisestä taustasta. Häkkinen sotkeekin keskenään alkuperän ja nykytilan sellaisella tavalla joka tuo oleellisesti mieleen lähinnä aktiivikreationisti Pekka Reinikaisen "noituuden paluu lääketieteeseen" -kirjan. Tämänlaiset ajattelukytkökset vihjaavat Häkkisen ajattelussa olevan tiettyjä rajoitteita.

Häkkisen väitteenä oli että kaikkea muuta uskontoa saa aika kritiikittömästi tuoda päiväkoteihin ja kouluihin paitsi kristillisyyttä. Häkkisen havainnot perustuvat tutkimuksen sijaan toisen käden lähteen anekdootin päälle rakennettuihin tulkintalisiin.
1: Mallia "Kaikki lausuvat yhdessä: ’Kiitos tunnekoulusta, meillä oli mukavaa.’” Lukijalle jää epäselväksi, ketä lopussa kiitetään, opettajaa, toisia lapsia vai jotain tuntematonta jumalaa?" Samaa voi miettiä laulaessaan ei-uskonnonharjoittavaa "suvivirttä" jossa lauletaan "Taas linnut laulujansa visertää kauniisti, myös eikö Herran kansa Luojaansa kiittäisi! Mun sieluni, sä liitä myös äänes' kuorohon ja armon Herraa kiitä, kun laupias hän on." Että viitataanko tässä herralla opettajaan, toisiin lapsiin vai johonkin tuntemattomaan Jumalaan.Samalla voi miettiä sitä onko se viitattu "sielu" jokin uskonnollinen konsepti joka olisi sensuroitu ja jota ei siis olisi julkisessa tilassa?

Tässä unohtuu se, että edes tässä anekdootissa ei puhuta buddhalaisuuteen osallistuttamisesta. Sillä vaikka mindfullness taustaltaan todella pohjautuu buddhalaisen mietiskelyn tekniikoihin, on se itsessään maallis-pinnallisen elämäntavan multihuipentuma ; Sitä haetaan hedonistisesti stressittömyyttä ja ladataan akkuja jotta voidaan toimia oravanpyörässä. Mindfulness ei lupaa nirvanaanpääsyä tai vapautumisat elämän kierrosta. Se pyrkii tekemään tästä elämästä miellyttävää. Toki mindfullness-kentällä on taatusti kaikenlaisia toimijoita, joista osa voi ympätä mukaan new age -ajattelua. En siis sinänsä pidä mahdottomana, jossakin koulussa mindfullness-kurssiin on ympätty mukaan new age-uskomuksia. Mikäli näin on, todennäköisesti suuri osa ihmisistä - etenkin niistä vihaisista ateisteista jotka suuttuvat "Suvivirrestä" on sitä mieltä, että se ei ole okei. Sama pätee joogaan.

Häkkinen ei itse asiassa demonstroi miten muita uskontoja tuodaan kouluihin. Asioista saadaan uskonnollisia lähinnä tuomalla mukaan itse ilmiön sijaan sen syntyhistoria ja muu vastaava. Hän on enemmänkin demonstroinut sitä että ihmiset pahastuvat siitä että kouluissa todellakin tuodaan sitä kristillisyyttä esiin. Kristillisyys selvästi on läsnä, ja siellä tehdään aktiivisesti sitä mihin Häkkinen kannustaa ; "”Nyt on rohkeasti puolustettava uskonnonvapauttamme, siis oikeuttamme oman uskonnon näkymiseen ja harjoittamiseen, myös julkisesti. Nyt on selkeästi asetettava painopiste kristillisen kasvatuksen vahvistamiseen, niin kodeissa kuin seurakunnissakin"

Häkkisen kommentissa on mukana aivan todellinen yhteiskunnallinen tausta.

Uskontojen, erityisesti kristinuskon, suosiossa onkin tapahtunut laskua. Kun maan keskimääräinen elintaso, demokraattisuus ja tiedeosaaminen kasvavat - ja kun sosiaalisen eriarvoisuus vähenee - uskonto menettää suosiotaan. (Siitä mikä aikaansaa mitäkin on tietysti kiinnostavaa mutta yhteys on, eikä tässä ole oikein mitään kontroversiaalia.) Euroopassa uskontojen suosio on ollut laskusuunnassa jo melko kauan. USA on ollut niitä harvoja hyvinvointimaita joissa uskonnollisuus ei ole menettänyt merkitystään.

Sosiologit ovat selittäneet tätä poikkeusta Peter Bergerin tyyliin ; Viittaamalla vapaisiin markkinoihin. Perusväite on ollut se, että euroopassa uskonnot ovat institutionalisoituneet kun taas vapaasti keskenään kilpailevat kirkot USA:ssa ovat joutuneet miettimään yleisöä ja ovat siksi tuottaneet uskontoja jotka tarjoavat paremmin vastinetta ihmisten tarpeisiin. Tätä kautta institutionalisointi viittaisi eurooppalaisiin valtionkirkkoihin ja kansankirkkoihin jotka taas olisivat ongelma koko uskonnolle. Tosin viime aikoina USA:ssakin uskonnollisuudessa on tapahtunut heikkenemistä. PEW Research Centerin mukaan jopa USA:ssa hengellinen ilmapiiri on muuttunut. Kristinuskon suosio on laskussa, ja vaikka käytännössä vaihtoehtoisten ei-kristillisten uskontojen suosiokin on kasvussa, niin kristinusko on ollut niin läpitunkevaa ja suosittua että sen laskun vuoksi myös uskonnottomuus on yleistynyt.

Tätä kautta on tietenkin päästy siihen tilanteeseen että kenties sekularisaatio on jotenkin väistämätöntä. Pitkän ajan trendit viittaavatkin siihen että uskonnottomuus ja ateismi ovat sekä suositumpia että valtavirtaistuvampia näkemyksiä. Tässä kohden mukana on kaksi elementtiä. Älykkäät ihmiset ovat jostain syystä taipuvaisia päätymään ateismiin. (Kenties siksi että heillä on erilaiset eväät "toisinajatteluun" eikä siksi että ateismi olisi ehdottomammin tosi.) Toisaalta merkittävämpi voima on siinä että kouluttamattomat ja vähemmän älykkäät ihmiset lakkaavat välittämästä uskonnosta.

Tämä tausta tarkoittaa sitä että muiden uskontojen kuin kristinuskon suosio on kasvanut ja tätä kautta on aivan mahdollista että näitä muita uskontoja myös nähdään julkisessa tilassa. Tästä huolimatta tilanteessa on mittakaavaharha. Kun on oikeasti ilmiselvää että "Suvivirressä" lauletaan kristinuskon Luojasta, ja asioita nimetään suoraan kristillisyydeksi ja kristillisiksi aamunavauksiksi, joutuvat muiden uskontojen edustajat tyytymään joko (a) sekulaaristettuihin versioihin joissa ei mainita uskontoa nimellä vaan "buddhalaisuuden" sijaan viitataan "mindfulnessiin" ja joista uskonnolliset ja hengelliset elementit ja puheet pelastuksesta ja tuonpuoleisesta on riisuttu. Tai (b) sellaisiksi jossa New Age -kristallihöpö salakuljetetaan oppitunneille sillä että valehdellaan että se on tollaista kohdan a -ilmiöstä.

Tässä mukana on kuitenkin harha. Häkkinen ei huomaa sitä että moni kriitikko on nimenomaan sekulaari. Sekulaari ei ole samaa kuin antiteisti. Uskontokritiikki tunkeutuu helposti tilanteisiin joissa julkisiin tiloihin laitetaan uskontoa ja että näihin osallistumiseen ei ole vaihtoehtoa. Häkkinen ei anekdootti-innossaan esimerkiksi kertonut oleellista ; Oliko ennen tuntia mahdollisuus kieltäytyä uskonnollisin perustein koko meditointirupeamasta. Sekulaarit kannustavat uskonnonvapauteen. Häkkinen sen sijaan edustaa piispana sitä eurooppalaista instituutio-uskontoa jossa uskonnonvapaus tarkoittaa enemmän sitä että järjestöllä on mainostilaa yhteisessä tilassa jonne on käytännössä pakko mennä ja jossa tapahtuviin asioihin on otettava osaa omasta uskonnollisesta vakaumuksesta riippumatta.

Tämä instituutioden vallan sotkeminen yksilöiden ja vain yksilöiden omaisuutena olevaan uskonnonvapauteen on kätevää koska sen jälkeen tämä sekulaari yksilön uskonnonvapauden puolustaminen saadaan vääntymään kaksoisstandardiksi kun ei tiedosteta että nämä "vaihtoehdot" ovat julkisessa tilassa näkyvissä oleellisesti erilaisella tavalla kuin kristinusko näkyy.

Häkkistä näyttää häiritsevän että luokkaan tunkee kaikenlaista pakanauskontoa. Hän ei ole tässä kovin selkeä, osittain siksi että asennevammojen kätkeminen siihen että ei suoraan sano sitä vaan vihjaa siihen suuntaan vahvasti on keino väistellä vastuuta. (Tosin jos Häkkistä ei häiritse, niin montaa muuta uskovaista kyllä häiritsee ja tämä johtaa siihen "yleinen valitus" -teemaan joka on Häkkisen oman tekstin mukaan relevantti.)
1: Sen verran on selvää että sanana "pakanuus" on jo itsessään jossain määrin pejoratiivinen, konnotaatioiltaan kristillisessä yhteydessä pilkallinen. Sanan etymologiakin on kiinnostava ; paganitas -viittaa maalaisuuteen. Moukan ja juntin konnotaatiot ovat suunniteltuja. Tämä on kiinnostavaa koska se sisällöltään kuitenkin viittaa siihen että "on uskovainen joka ei kannata kristinuskoa, juutalaisuutta tai islamia". Toki tätä voisi lieventää ja selittää että jos joku kristitty kutsuu uskonnosta ja hengellisyydestä vieraantunutta mindfulness -tyyppiä pakanaksi niin se on loukkaava vain jos nojaa kristittyjen määritelmään. Monet New Age -ihmiset kutsuvat itseään ihan hyvällä mielin pakanoiksi. Tässä vain unohtuu se että lausujan identiteetti määrittää sen kuka on se joka tarkoittaa jotain käyttäessään sanaa. Kristillisessä perinteessä pakana on lukkiutunut. Ja pakana -sanan käyttö kertoo tätä kautta sanojan asenteesta. Asennevammaisuuden kohtaamisesta arkielämässä taas on jotain josta voi pahastua vakaumuksesta riippumatta. Jos Häkkinen käyttää sanoja jotka kertovat Häkkisen asenteesta muita kohtaan, tästä on asiallista pahastua juuri niin että nojataan siihen "kristilliseen termiviitekehykseen" jota Häkkinen edustaa oikein piispan auktoriteetilla.

Hän ei kuitenkaan näe sitä että tosiasiassa niillä ei ole samanlaista näkyvyyttä ja tilanhallintaa. Esimerkiksi kevätjuhlissa ei yhteislauleta yhtään ainutta buddhalaisten, hindujen, islamilaisten, juutalaisten tai ateistienkaan laulua. "Suvivirsi" tulee kuitenkin laulaa tai piispa Jolkkonen paiskoo ovia. Tässä ja vain tässä asetelmassa on todellakin syytä puhuakin uskontojen samanarvoisesta kohtelusta. Häkkinen ei tätä tee. koska se ei varmasti aja hänen asiaansa.

Häkkinen vertaileekin ei-vertailtavaa samanlaisina.

Oleellisia kriteeriattribuutteja voi olla monia. Jos lähdetään siitä miten Häkkinen itse asiat näkee, eli "Yksinkertaistaen ja kärjistäen voi todeta, että risti seinällä näyttäytyy epäsopivana, sen sijaan uushenkisyyteen liittyvä vuorikristalli sopii aivan mainiosti." niin yksinkertaisesti ja kärjistäen Häkkinen joutuisi
1: Tekemään sen että kävisi läpi kaikkien koulujen kaikki luokkahuoneet ja laskea montako ristiä ja montako vuorikristallia siellä on seinällä koko ajan näkyvissä. Yhden kerran jollain yhdellä tarinassa olevalla kenties oikeasti tapahtuneella anekdoottitunnilla ollut yhden oppitunnin mindfulness -harjoitteeseen liittyvä vuorikristalli tuskin rinnastuu uskonnolliseen symboliin joka on läsnä joka ikisellä oppitunnilla riippumatta luokassa käsiteltävästä oppiaineesta. Tälläinen alati-läsnä oleva on läsnäolollaan symbolista instituutiovaltaa alleviivaava. Ja kun Häkkinen sitten tekee laskentonsa loppuun ja toteaa että vuorikristalleja ei välttämättä löydy ainoankaan luokkahuoneen seinältä paraatipaikalta, hän joutuu kenties keksimään tästä läsnäolon puutteesta sen todellisen syyn siitä miksi näistä seinällä roikkuvista vuorikristalleista ei tule valituksia.
2: Toisaalta on syytä huomata että valitukset liittyvät uskonnonvapauslakien rikkomisiin tai tälläisen rikkomisen epäilyyn. Ja ilmoitus tulee jos läsnäolo on koettu ärsyttävänä ja häiritsevänä. Joten kenties valittaminen johtuu siitä että kristityt ovat muita paskiaismaisempia pyrkyreitä jotka vähät välittävät muiden ihmisten vakaumuksista. (Tämä vastaa rehellisesti sanoen omia kokemuksiani. Kyseessä ei ole varmasti vain näkökulmavalinnasta, koska olen hyvin monessa uskonnollisessa ja ateistisessa ryhmässä. Ja pääsääntönä on että käännyttäjähihhulit ja ateistejen ja uskonnottomien vakaumuksille pilkallisesti suhtautuvat ja muuten heidän näkemyksiään vähättelevät ovat aina kristittyjä. Islamistejen riskeistä puhutaan paljon mutta yksikään islamilainen ei ole vittuillut minulle. Jos saisin euron aina kun kristitty vittuilee minulle, olisin rikas. Kristityt ovat myös johdossa jos ajatellaan itsemurhaan ajettuja läheisiä ja itse henkilökohtaisesti saamiani tappouhkauksia. Kenties kaikki uskonnot ja vakaumukset eivät todella ole samanarvoisia. Kenties ei. Ja tässä "ei" -tapauksessakin on selvää että on turhaa kuvitella että vastavuoroisuuteen taipuvaiset ihmiset eivät jotenkin reagoisi ja muuttaisi asenteitaan niitä ihmisiä kohtaan jotka heitä aina nurjasti, kurjasti, epäreilusti ja olkiukkopilkkojen avulla lähestyvät päivästä, kuukaudesta ja vuodesta toiseen.) Islamilaiset tai juutalaiset eivät käännytä tai mesoa. Hindulaisia saattaa nähdä uskontoaan harjoittamassa, mutta he eivät osallistuta kaikkia omiin rituaaleihinsa. Tämä ero kertonee jotain oleellista siitä mitkä uskonnot ovat muita helpommin tilanteissa joissa eriuskoisten uskonnonvapauden rajoja ylitetään. Kristinuskon näkyminen kouluissa on ollut enemmän kuin aktiivista vuosikausia. Ja tässä tilanteessa ei voi sanoa muuta kuin että ihmiselle joka tekee jatkuvasti samaa ja joka vastaa jopa tämän saman tekemisestä johtuviin ongelmiin siten että tekee enemmän sitä samaa ja joka kaiken tämän jälkeen odottaa erilaista lopputulosta. Heille on oma nimensä. Kun organisoitunut ihmisjoukko tekee tätä samaa, sitä kutsutaan uskontoinstituutioksi. Sen kovimpia sekoilijoita ilmeisesti kutsutaan piispoiksi.

Ihmisen mielenkiintoisuudesta

Arthur Schopenhauerin "Pessimistin elämänviisaus" kuvaa elämää sanomalla "Tunnittaisine, viikottaisine ja vuosittaisine, pienine, suurempine ja suurine vastuksineen, pettyneine toiveineen ja kaikki odotukset ylittävine onnettomuuksineen elämällä on niin selvästi leima, jonka pitäisi olla meille vastenmielinen, jotta on vaikea käsittää, miten siitä on erehdytty ja vakuuttauduttu elämän olevan olemassa kiitollista nauttimista varten ja ihminen siksi, että hän olisi onnellinen."

En ole Schopenhauerlainen, mutta näen että hän kuitenkin demonstroi sitä että elämällä ei ole mitään sisäsyntyistä itseisarvoista kunniallisuutta (dignity). En näe, että asia täytyisi jättää tähän, sillä siinä voi olla ehdollista kunniallisuutta (honour). Tämä ei kuitenkaan ole välttämättä kovin kannustavaa.

Schopenhauer käsitteli tylsyyttä jonain joka demonstroi sitä että pelkkä oleminen ei riitä. Ja tässä hän varmasti onkin jollain tavalla oikeassa. Se, että ihminen hakee asioita kertoo uteliaisuudesta. Ja tämä taas siitä että maailmassa on vähintään potentiaalisesti haettavissa jotain joka on ei-tylsää. Tässä mielessä hakisin Schopenhauerin sijaan vaikutteita Sartrelta, jolle yksinäisyys oli merkityksellistä koska mukana oli ajatus vaihtoehdosta joka oli sitten sosiaalisempaa. Uskoisin että se, että haemme parannusta tylsyyteen ja että emme aina ole tylsistyneitä vihjaa siihen että kenties on helppoa nähdä vain toteutunut paha.

Ihminen on hieman kuten Heidegger esitti. Jos katsotaan ihmistä potentiaalien eikä vain toteutuneen kautta, voidaan sanoa että "Every man is born as many men and dies as a single one." Monesti se mitä on käsillä on varsin tylsistyttävää. Ja tämä on jossain määrin oma vikamme.

Olen esimerkiksi itse saanut, nyt muutaman viikon työttömänä oltuani, huomata että minulla on paljon aikaa introspektioon. Olen esimerkiksi joutunut opettelemaan optimistista kielenkäyttöä ja positiivista itsekuvaamista työhakemuksiin. Tämänlainen optimismi on itselleni vierasta ja vastenmielistä. Olen kuitenkin tätä kautta tutustunut esimerkiksi Seligmanin ja Petersonin hyvelistaukseen. He kävivät läpi eri kulttuurejen arvostamia piirteitä ja tekivät niistä hierarkian. (Tämä ei vielä ole taipunut testatuksi psykologiseksi mittariksi, sen reliabiliteetti ja validiteetti on ns. "vielä testaamisvaiheessa". Joten en ota sitä hirveän vakavasti ; Se on enemmän kulttuurien arvojen kuvausta ja tätä kautta se kuvaa jotain yleisinhimillisiä arvostuksia. Mutta sanat ja mittarius ovat hieman eri asia.) Siinä on ytimessä se, mitä Schopenhauer kutsui erehdykseksi. (Mikä tosin voi johtua siitä että Schopenhauer erehtyi.)

Olen oppinut prosessissa että heikkouteni ei ole "transsendenteissa hyveissä" koska jos minulla ei ole toivoa tai kiitollisuutta tai henkisyyttä, niin olen sentään huumorin kautta asioita pumppaava. Toisaalta olen hieman yllättynyt siitä että syvin heikkouteni ei ole "humanity"- vaan "temperance" -haarassa. Erikoista on että en ole kovin tyytyväinen itseeni, sillä olen yleisesti ottaen hyvä niissä puolissa joita arvostan erityisesti - esim. wisdom and knowledge - ja huono niissä joita arvostan vähemmän. Kenties tämä johtuu siitä että arvostan "courage" -haaran hyveitä ja yritän kehittää niitä itsessäni mutta tässä en ole kovin hyvä.

Tämä kaikki olisi toki kovin kiinnostavaa. Mutta introspektioon vajoaminen vaatisi sen että vajoaja olisi kiinnostava ihminen. Mutta ei ole. Joten tämäkin on tavallaan aika tylsää.

Pieni ajatus ; Teknologialla ihmiseksi

Geenimanipulointi on jotain joka liitetään usein ihmisyyttä vähentävään kulmaan. Syynä on varmasti se, että se nähdään toteuttavana luonnontieteenä. Ja tällä on usein "kova ja kylmä" maine. Lisäksi geenien korostaminen osuu perinteiseen argumenttitapaan jossa korostetaan sitä että ihmisen ominaisuudet ovat perimän eivätkä esimerkiksi kasvatuksen tulosta. Nature-nurture -debatti taas on sidottu perinteisesti ihmisyysteorioihin. Joten ei ole yllättävää että aihe esiintyy yleensä tässä kulmassa.

Aatehistoriasta voi kuitenkin joskus tulla vankila. Tai ainakin jokin joka rajoittaa ajattelua hyvin keinotekoisesti. Voidaan ajatella että geenimanipulointi on itse asiassa mekanismi jossa kulttuuri astuu luonnon yli. Ihmisen elämä, kokemus, valinnat ja kulttuuri ovat sitä "nurturea" joka selvästi hallitsisi ominaisuuksia ja ominaisuuspotentiaaleja. Geenimanipulointi on tätä kautta jotain jossa "nurture" hallitsee ja on vahvempana "naturen" yli.

Tämä voi johtaa erikoisiin kulmiin muuallakin. Usein transhumanismi on monille uhka. Ajatellaan että robottiosat jotenkin vähentävät ihmisyyttä ja inhimillisyyttä. Syynä on tietenkin se, että koneet nähdään saman kylmän ja kovan soveltavan insinööritieteen, luonnontieteen jne. kautta. (Sama antiskientistinen ideologia värjää jossain määrin sekä koneet että geenimanipuloinnin.)

Toisaalta voidaan kuitenkin nähdä että monesti biologia asettaa rajoituksia. Jos ajatellaan tasa-arvoa moni näkee ongelmana että miehet ja naiset ovat tilastollisesti erilaisia ihan perimän kautta. Tästä on haluttu irtautua. Ja irtautumiseen on varmasti ollut näissä maailmankuvissa ihan moraalisesti perusteltuja syitäkin. Transhumanismi on itse asiassa näppärä keino vapautua tekemisiä ja olemusta. Ja tätä kautta se voisi olla ratkaisu.

Kenties pitäisi muistaa että kun ihminen soveltaa luonnontieteitä, luonnontiede on mukana vain varmistamassa että systeemi toimii niin että lopputulos on ennustettavissa. Se mitä systeemillä tavoitellaan on sitten ihmisen maailmankuvan vaikutusta. Luonnontiede ei välitä syntyykö ydinpommi vai ydinvoimala vai keino kätkeä radioaktiivinen aines turvallisesti niin että sitä ei tungeta mihinkään voimalaitokseen tai pommiin tai jätetä passiivisesti lasten kallioisille leikkipaikoille levittämään syöpää. On kenties väärin nähdä geenimanipulointi pelkästään sen luonnon (nature) kautta. Siinä on monilta osin kyse myös kulttuurista (nurture).

Anarkotyrannia? Eli ajatuksia itselataavien aseiden kieltämisestä

"Takkiraudassa" käsiteltiin EU:n tuliaserajoitusta. Itselataavat aseet halutaan kieltää yksityishenkilöiltä. "Syyksi ilmaistaan Ranskan islamistinen rynnäkkökiväärihyökkäys." Tämä laki ei rajoittaisi monia revolvereja tai haulikkoja. Mutta toisaalta tämä rajoittaisi monia muitakin aseita kuin "konetuliaseita". Monet aivan tavallisessa tarkkuusammunnassa käytetyt pistoolit ovat "itselataavia". Ja joitain metsästysaseita. Tässä suhteessa en itsekään pidä tästä laista.

Tuliaseet ovat minusta banaaleja, mutta tämä on esteettinen kannanotto enkä halua laajentaa tätä pidemmälle. Näen että jos maaliin ampuminen ja metsästys ovat sallittua harrastetta, niin sellaisiin käytetyt aseet ovat aivan hyväksyttäviä. Siitä huolimatta että on olemassa murhaiskuja omistavia ääliöitä jotka tuskin ansaitsevat happea jota hengittävät.
1: Tosin oikeus hengittämiseen lienee perusoikeus, joten ansaitseminen ei ehkä merkitse kovin paljoa niiden kohdalla. Perusoikeuksia ei voi riistää ihmiseltä milloinkaan, ei edes kusipäiltä, rikollisilta ja idiooteilta, tai edes idioottimaisilta kusipäisiltä rikollisilta. Palaan tähän myöhemmin tässä blogauksessa.

Olen nimittäin elänyt sellaisessa maailmassa, jossa perusasetelmana on se, että ihminen on syytön kunnes hänet osoitetaan syylliseksi. Näin ollen valtion tulee jossain määrin luottaa kansalaisiinsa - ainakin siihen asti kunnes nämä töppäilevät. Tätä asennetta kuvaakin sellainen - nykytilaa kuvaava - järjestelmä jossa aseisiin tarvitaan kantolupa mutta tämän saa melko helposti jos taustalla ei ole rikosrekisteriä.
1: Se, että rikolliset hankkivat aseita laittomasti on toki ilmiselvä asia. Mutta valtio ei valitettavasti voi tehdä muuta kuin tehdä asioita laittomiksi. Se ei voi tehdä asioita mahdottomiksi. Siksi esimerkiksi ylinopeuksista sakotetaan eikä estetä autoja ajamasta niin lujaa. Eikä poliisien ylinopeutta valvovia kamerajärjestelmiä kielletä sillä että hoopot kuitenkin ajelevat ylinopeutta.

Kannatetaan samaa asiaa, mutta eri argumentein ja maailmankuvin.

Kuitenkin "Takkiraudan" tekstissä on sellaisia piirteitä että olen hyvin erimielinen niiden kanssa. ; Nykymaailma on jostain syystä sellainen että moni näkee asiat ikään kuin agendojen kautta. Se, että haluaa tukea jotain asiaa tarkoittaa että hänen tulee kannattaa tätä puoltavia argumentteja ja vihata sitä vastustavia argumentteja. Asian ei kuitenkaan pitäisi olla näin. Lähes kaikkiin asioihin on argumentteja puolesta ja vastaan. Ja puolustavissa ja vastustavissa argumenteissa on seassa yleensä sekä hyviä että huonoja argumentteja. Arvio syntyy siitä että nämä tunnetaan ja sitten näitä arvioidaan. Tämä ei toki tiivisty näppäriksi statementeiksi joita suun kautta hengittäväin osasto voi hokea näppärästi ulkolukuna. Jossa on yksi siisti oikea vastaus joka on ehdoton ja jonka vaihtoehtoja ei edes tarvitse harkita. Mielestäni tämä onkin näppärä tilanne katsoa tilannetta jossa samaa asiaa puolustetaan hyvin vastakkaisista näkökulmista.

Käyn niitä läpi koska ne ovat (kuitenkin) toistuvia. Moni arvostaa niitä ja ne kuvaavat monien mielipiteitä. Ja tätä kautta ne on hyvä (vähintään) tuntea. Osa niistä jopa ansaitsee lähemmän tarkastelun. Valitettavana ja toistuvana teemana on orjuus -sanan ylikäyttö. "Ruukinmatruunan on pakko todeta, että mitäs minä sanoin. EU on koko ajan kehittymässä enemmän ja enemmän totalitaristisen Eurostoliiton suuntaan. Aseeton kansa on puolustuskyvytön kansa, ja aseettomia ihmisiä on helppoa tylyttää, kiusata, nöyryyttää ja nujertaa. Kun ihmisiltä viedään viimeinen keino puolustaa itseään, heistä tulee orjia." Tämä on oikeasti sukua sille uhriutumisasenteelle jota vihaan nyky-yhteiskunnassa. Tämä on johtanut hyvin omituisiin tilanteisiin. Esimerkiksi moni on siirtänyt kiusaamisen tekojenkuvaamisesta kokemukseen. Ja tästä on syntynyt tilanne jossa "jokaistahan kiusataan". Tämä väheäntää kiusaamis -sanan arvoa ja vakavuutta ja on poissa kiusatuilta. Samoin "orjuus" -sanan käyttö EU:n sisällä nykysuomessa tavallisen kansalaisen kohdalla on liioittelu.

Takkirauta -blogi toki elää konservatiivisen muodin pinnalla, osittain siksi että blogi tuntuu elävän ulkomaisia blogiartikkeleja lukien ja niitä osittain kääntäen. Siksi, kun vielä muutama vuosi sitten konservatiivit kauhistelivat uusateisteja koska nämä haittasivat yhteiskuntarauhaa ja voisivat surmata ihmisiä koska vain kristinusko ja muu vastaava uskonto voi antaa ei-nihilistiset arvot, on nyt ääni muuttunut kellossa. Kun pari vuotta sitten ranskan vallankumous oli vaarallinen esimerkki siitä, miten ateismi johtaa väkivaltaiseen anarkiaan ja kansannousuihin, voidaan konservatiivisissa blogeissa tänä päivänä siteerata "marseljeesia" aivan vakavasti.
1: "Aux armes, citoyens! Formez vos battaillons!" Minua paranoidimpi voisi nähdä tämän jopa kutsuna väkivaltaan. Tämänlainen varustautuminen ja valmistautuminen onkin äärioikeiston puolella tällä hetkellä muotia. Minun on kuitenkin vaikeaa liittää "Ruukinmatruunaa" äärioikeistoon. Joskin hän on vaikuttanut olevan jonkinlaisessa kurimuksessa jonka lopputulemana saattaa olla niin että hänestä tulee sellainen.

Näin ollen en ole yllättynyt siitä että aseiden kantamisessa vedotaan enemmänkin "korpilain tarpeeseen". "Euroopassa väkivalta-, omaisuus- ja seksuaalirikoksissa. Samoin olemme nähneet, kuinka kyvytön ja haluton poliisi on kaikkialla turvaamaan han-eurooppalaisten oikeuksia ja turvallisuutta. Meidät han-eurooppalaiset on jätetty oman onnemme nojaan ja lainsuojattomiksi kehitysmaalaisten väkivaltaa kohtaan. Näin se anarkotyrannia etenee. Anarkiaa rikollisille, tyranniaa lainkuuliaisille kansalaisille." Tuota lainausta tarvitaan tietenkin jotta saadaan oikeutettua otsikossa käytetty "anarkotyrannia".

Asenteista argumentteihin

Yllä kuvasin lähinnä erimielisyyttä. On asenteita ja mielipiteitä jotka ovat erilaisia. Tämä on kenties tärkeä taustoittava tieto. Mutta se ei ole kovin argumentatiivista. Se on lähinnä sellaista mielipidekirjoittamista joka tehdään mielipide edellä. Monet näyttävät arvostavan sellaista. Minusta sellaisessa ei panosteta riittävästi. Se on oikomista. Se on älyllistä laiskuutta. Ja tälläinen ei ansaitse kunnioitusta, jota osoitetaan esimerkiksi kirjoittamalla pitkiä vastineita. (Ajankäyttö on minulle kunnioitusta ja relevanssin antamista. Jopa silloin kun seassa on "haista paskaa". Se on temperamenttini ilmentymistä jossa sisäinen rumuuteni pulpahtaa pinnalle.)

Mutta tätä on toki katsottava hitusen tarkemmin. Takkirauta ilmaisee näkemystään ei-argumentatiivisesti. On ilmeisesti näppärää ilmaista itseään statementein. Sillä tavalla saadaan esimerkiksi seuraavia lauseita "Aseenkanto on vapaan ihmisen perimmäisin perusoikeus. Ei sananvapaus, ei omistamisenvapaus, ei liikkumisenvapaus vaan aseenkanto. Vain vapaa ihminen saa kantaa aseita. Orja ei saa." Jossain määrin tämä statementjoukko voidaan nähdä perusteltuna. Tai ainakin se voidaan sovittaa aatehistoriaan ymmärrettävällä tavalla.

Konservatiivit käyttävätkin usein tässä statementien sijaan lainausta jossa on perustelu. Kyseessä on Jeffersonin näkemys, tai ehkä oikeastaan hänen suuhunsa laitettu sitaatti. "Founding Fathers" on USA:ssa hämmentävä lähes pyhimyksenkaltaisiksi nostettu ihmisjoukko. Ja tätä kautta lausunnolla on USA:ssa argumentaation lisäksi vahva symboliarvo. Suomessa on helpompaa olla neutraali ja katsoa onko sanotussa järkeä. Samalla tulee määriteltyä keskeisiä käsitteitä. Ja ne määrittynevät tavalla jolla niitä on "Takkiraudassa" käytetty. "When governments fear the people, there is liberty" ... "When the people fear the government, there is tyranny. The strongest reason for the people to retain the right to keep and bear arms is, as a last resort, to protect themselves against tyranny in government."

Argumenttina on siis se, että on riskinä että valtio on julma ja sortava. Ja tätä kautta olisi tarve ihmisten puolustaa itseään. Takkiraudassa ollaan usein melko vahvasti anarkiaa vastaan, joten ei ole ihme että anarkia nähdään vain rikollisten, haittamaahanmuuttajien ja vastaavien ominaisuutena. Tosiasiassa itse näkisin että asekielto ei ole anarkotyranniaa. Se on anarkotyrannian antiteesi. Jos vain keskusjohdetulla hallinnolla on aseet ja sitä kautta sitä vastaan ei olisi mitään keinoja - parlamentaarisia tai muita - on määritelmällisesti keskusjohdettua systeemiä. Anarkisti ei kannata tämänlaista. Anarkismi on määritelmällisesti tämänlaisia rakenteita vastaan hyökkäämistä. Joten itse asiassa Jeffersonin sitaatti voidaan nähdä hyvinkin pro-anarkistisena. Tämä ei toki tee ongelmaa olemattomaksi. Se tekee "anarkia" -termin liittämisen tähän ongelmaan perustelemattomana, jopa tyhmänä.

Toinen asia joka tuosta monien konservatiivien arvostamasta Jefferson pseudo-sitaatista saadaan irti on sitten se, että selvää on että aseet eivät ole itseisarvo. Ne ovat välinearvo. Tätä kautta ne eivät mitenkään voi olla perimmäisin tai syvin arvo. Välinearvolla kun on arvo vain sitä kautta että ne takaavat muita arvoja. On kieltämättä mahdollista että tuliaseilla voidaan taistella ranskan tai venäjän vallankumouksen hengessä keskusjohtavaa hallitusta vastaan. Mutta tämä oikeutetaan sillä että taistelemalla puolustetaan esimerkiksi mainittuja liikkumisen ja sanomisen vapauksia. Ja muitakin vastaavia vapauksia. (Kuten mahdollisuutta saada reilu ja julkinen oikeudenkäynti.) Aseilla voidaan puolustaa omaisuutta vain jos omistusoikeus on puolustamisen arvoinen itseisarvo.
1: Ja itse asiassa tätä korostaa sekin että aseen omistaminen vaatii omistusoikeuden tunnustamista. Voit omistaa ilman aseita mutta et voi omistaa asetta ilman omistusoikeutta. Joten se siitä "perimmäisyydestä". Aseenkantoa voi pitää tärkeänä mutta tämänlaiset lausunnot viittaavat että "älykkyys" ja "perusteltavuus" ja "ei-sentimentaalinen sepeäminen" eivät ole niitä käsitteitä joita itselataavien aseiden kantamista koskeva teksti piti sisällään...

Ja tästä oikeastaan päästään siihen miksi orjilla ei ole aseita. Aseet eivät ole perimmäinen ja syvin oikeus johon olisi lupa kaikilla rikollisilla ja ihmisillä. Aseet eivät ole se joka esimerkiksi oikeusvaltioissa lakijärjestelmässä otetaan viimeisenä pois. Ihmisen oikeutta esimerkiksi ravintoon pidetään keskeisempänä. Putkaan otettu epäilty riisutaan tyypillisesti aseista jo ennen kuin häneltä viedään vapaus. Vapauden menetys arvioidaan oikeudessa oikeudenkäynnissä ja jos on tullut ilman syytä pidätetyksi, tästä on mahdollista saada korvauksia. Sen sijaan siitä jos viattomana putkaan viedyltä on pidätystilanteessa kiistetty mahdollisuus hakea kotoa tuliaseita mukaan putkaan ei vaadita korvauksia. Aseet ovat privileegio. Ja privileegioita ei ole kaikilla ihmisillä. Orjilla on kaikista vähiten privileegoita. Orjilla on vain syvimmät perusoikeudet.
1: Jos monissa paikoissa niitäkään. Kenties orjuus on sitä, että syvimpiä perusoikeuksia on viety. Kenties orjuus on sitä että vapaus on viety ilman rikollisuuteen osallistumista. Kenties orjuus on enemmänkin käytännössä samaa kuin "palkaton työntekijä" kuin sitä että hän olisi "joku joka ei saa kantaa sanotaan nyt vaikka konetuliasetta". Jos konetuliaseissa tulee raja niin onko orja sellainen jolla ei ole lupaa omistaa omaa panssarivaunua? Miksi ei jos kerran tuohon tuliasepuolellekin on jo lähdetty? Olenko orja kun hallitus ei anna minulle mahdollisuutta ydinaseen omistamiseen? Tuskin. Joku voisi selittää tähän vastaukseksi jotain mitä itse tykkään sanoa ; Eli se, että terve normaali kansalainen käyttää asetta metsästykseen ja tarkkuusammuntaan. Mutta tätä tietä ei voi käyttää siinä vaiheessa kun ollaan pseudo-Jeffersonin hengessä selittämässä siitä miten kansalaisten täytyy hyökätä väkivaltaisesti hallitusta vastaan. Sillä poliitikkojen tarkka-ammuta metsästysmielessä ei ole tätä vaihtoehtoista funktiota. Kun tuolle tielle lähdetään rauhanomainen funktio argumenttina on pakko heittää ikkunasta.

Tältä osin tuliaseet ovat minulle tässä osin kuin miekkoja ; Minulle on ilmiselvää että on kunnia harrastaa miekkailua, koska se on jotain joka sallitaan sillä että ollaan riittävän tolkullisia vastuullisia aikuisia. Tämä on etuoikeus ja ilo. Ei mikään riisumaton perusoikeus joka kuvaa jotain alinta väkivaltarikollista muta-aivojen ryönää jossa ei eroteta "siistejä asioita" "yleisoikeuksista". Jos joku väkivaltainen aseveljiään vaarantava riehuja saa potkut salilta, olen vain tyytyväinen. Ja jos tämä poispotkittu valittaa "perusoikeuksista puolustaa itseään" niin näen sen vain demonstraationa siitä että hän ei kykene erottamaan "mä haluun" -tasoa "mä tarvitsen" -tasosta ja "minulla on oikeus" -tasosta. Tämänlainen kitisijä on lapsen tasolla ja demonstroi valituksellaan sitä että hän nimenomaan ei ansaitse.

Ironinen twisti.

Asekielto ei ole totaalinen tuliaseiden kantamisen kielto. Tämä on mielenkiintoinen detalji. Sillä "Takkiraudan" teksti muistuttaa kovasti tekstiä yleisestä kaikkien tuliaseiden kieltämisestä. Tämänlainen lokeroimattomuus ei ole toki yllättävää. Mutta sillä on omituinen implikaatio.

Konservatiivipiireissä on totuttu käyttämään melko paljon aseidenkanto-oikeuden puolustamista koulusurmien tyylisissä tilanteissa. Tilanne on toki tässä tapauksessa hyvin rinnastettava, että "Charlie Hebdo" -lehteen tehty isku on luonteva reaktio (pelkureille). Vastaavat halutaan (sinänsä ymmärrettävästi) estää. (Tehdä mahdollisimman mahdottomiksi sillä tavalla jolla oikeusvaltioissa voidaan, kieltämällä lailla.) Koulusurmiin reagoiminen kiellolla nojautuu varmasti samanlaiseen järkyttymiseen ja vastaavan torjumisen haluun.

Kiinnostavaa onkin, että koulusurmien yhteydessä on korostettu että tuliaseita ei tarvitse kieltää. Koska sitä voidaan puolustaa itseään puukolla tai millä vain. Symboliseksi aseeksi tässä on näyttänyt muodustuvan ruuvimeisseli, jolla kuulemma voi näppärästi tappaa ihmisiä silläkin. Joten vaarallisten asioiden kieltämiselle ei olisi tarvetta tuliaseiden kohdalla. (Vaikka ruuvimeisseli ei tietysti kenestäkään ole tuliase. Kyse on siitä että sillä voi tappaa.) Ja tuore tapaus Trolhättanista näyttääkin että koulusurmiin kyetään ei-banaaleinkin asein. (Toki miekalla varustautunut hyökkääjä sai hengiltä melko pienen määrän ihmisiä. Verrattuna siihen mihin pistoolilla voi. Joten asekieltojen kannattajien asenne siitä että aseet joilla on helppo tappaa paljon ihmisiä on syytä kieltää vahvemmin on yhä jossain määrin perusteltu.)

Tässä asekieltokohdassa sitä voitaisiin kuitenkin sanoa että miten niin sitä ei voida hyökätä hallitusta vastaan. Kun kyllähän sitä saa ihmisiä hengiltä niillä ruuvimeisseleilläkin. Jos tämä koulusurmien asepuolustuksessa otetut argumentit otetaan vakavasti, niin tosiasiassa Pseudo-Jeffersonilainen argumentti ei murru. Ihmiset voivat yhä puolustaa itseään hallitusta vastaan.

Itse en toki ole arvostanut tuota "ruuvimeisselintappoteho" -argumenttia. Joten minulle tilanne ei merkitse mitään. Minusta kysymys on mittakaavasta. Ihmisillä on privileegioita, joita voidaan karsia esimerkiksi tappoteho mielessä siten että harmaasävyisessä vaarallisuuslistausmaailmassa jokin vain kielletään. Mutta moni konservatiivi välttää tätä harmaasävyistä ajattelua "ruuvimeisselillätappamistehoargumenteissaan", joten tosiasiassa heidän ei pitäisi välittää. Sillä mitä väliä on että kielletään yksi tietynlainen tuliasetyyppi kun tosiasiassa hallitusta vastaan voisi taistella ihan kertalaukeavilla tuliaseilla ja revolvereilla. (Tai ruuvimeisseleillä.) Ollakseen sisäisesti koherentti "ruuvimeisseliargumentin" kannattajan tulisi korostaa sitä miten triviaalia on kieltää itselataavat aseet kun terroristit voivat tosiasiassa tehdä vastaavia terrori-iskuja K -raudan kautta.

Toki minun on tunnustettava että ostan tämän "ruuvimeisseliargumentin" siinä mielessä että olen tiedostanut että halutessani minä, kuten oikeastaan ihan kaikki muutkin, voimme tappaa oikeastaan lähes kenet tahansa muun ihmisen Suomessa. Tässä on toki joitain rajoitteita. Tilanteet vaativat usein MAD -hengen. (Mutually Assured Destruction.) Eli jos tekijä ei välitä kuoleeko prosessissa ja jääkö kiinni ja vankilaan, hän voi tosiasiassa tehdä melko paljon kaikenlaista. Kunhan suunnittelee. (Olenkin vääntänyt tästä sellaista juttua että kun joku kertoi että "siinä vaiheessa kun hyttynen istahtaa omille kiveksille tietää että kaikkia ongelmia ei voi ratkaista väkivallalla" olen täsmentänyt että väkivalta on tuossakin ratkaisu, jos vain oikein kovasti haluaa tuhota sen itikan. Kysymys on siitä miten välittää siitä miten itselle käy.) Tässä mielessä jossain määrin Jeffersonin periaate siitä että hallituksen on pelättävä kansalaisia on olemassa jossain ruuvimeisselien tasolla. Käytännössä olisi toki helpompaa hoitaa tälläiset pikkuseikat sillä että jokainen saa omistaa tankkeja, sinkoja ja maamiinoja. (Sirpalemiinat ovat tiettävästi varsin edullisiakin per kappale.) Joten jossain määrin ruuvimeisselit eivät tarjoa ihan tasapuolista suojaa. Kamppailullisesti tuliase on "great equalizer". Miekkakin tasavertaistaa ihmisiä. Tämä on taatusti antielitististä siinä määrin että fyysisten ominaisuuksien ja taitojen tarve muuttuu. Miekalla pärjää taitava mutta fyysisesti heikompi. Tuliaseilla pärjää kuka tahansa. (Joka tekee "kenestä tahansa tuliaseenkäyttäjästä" tehokkaamman koulusurmaajan kuin miekasta joka sentään vaatii sen että osaa tehdä jotain.)

Selitys Clark Kentin silmälasien toimivuudelle

Usein supersankareja katsellessa ihmetyttää, miten naamarin pitäisi oikein toimia. On vaikeaa kuvitella että Oliver Queen onnistuisi pysymään tuntemattomana Vihreänä Nuolena huppuratkaisuillaan. Ja vitsit joissa Teräsmies ja Clark Kent vaihtavat silmälaseja ovat yleisiä.

Teräsmiehellä on kuitenkin puolellaan jotain. Jotain jota Oliver Queenilla ei ole. Nimittäin se, että teknisesti ottaen Teräsmies ei ole Clark Kentin alter ego vaan Clark Kent on Teräsmiehen alter ego. Silmälasit ovat naamari.

Suunnalla on sinänsä merkitystä että kun joku näkee Vihreän Nuolen, hän näke naamarista ja muusta että henkilö piilottelee jotain. On täysin järkevää kuvitella jokin salainen henkilöllisyys. Ihan sen takia että supersankari on naamiopelle. Teräsmieskin toki pukee alushousut päällyshousujen päälle kuten jokainen naamiosankari tietää tehdä. Mutta hän ei peitä naamaansa. Ja kun katsoo Teräsmiestä, on oikeastaan vaikeaa selittää miksi hänellä ylipäätään olisi jokin salainen identiteetti. Teräsmies kulkee avoimin kasvoin. Sellaiselta ei välttämättä lähde edes etsimään mitään salaista identiteettiä tavallisten kansalaisten joukosta.

Ja näin ollen jos joku huomaa että Clark Kent näyttää Teräsmieheltä ilman rillejä, niin se olisi korkeintaan materiaalia sille "kuin kaksi marjaa" -hömppäviihteelle. Jota kukaan ei ota tosissaan. Jos joku näyttää julkkikselta, häntä ei pidetä julkkiksena. Teräsmiehen naamiottomuus on tässä mielessä oikein näppärä naamio. Tällaisen avoimuuden avulla voi elää arkistakin aikaa jonain veroja maksavana lehtimiehenä.

Kuinka kristittyjen Jumala ei ole utilitaristi

Utilitarismissa ajatellaan suurinta hyötyä. Tämä on hyvin mielenkiintoinen ajatus, koska se ei ilmene usein samalla tavalla kuin "periaatekeskeisempi" moraalilakien idealismi. Se voi vastata esimerkiksi niihin vastaväitteisiin joita on esitetty Immanuel Kantin kategoriselle imperatiiville. (Toki moraalisissa kysymyksissä vastaesimerkit ovat haasteellisia koska ne voivat kertoa että meidän tulisi tehdä jotain jota emme muuten tulisi ajatelleeksi. Tai sitten epäintuitiivisuus todella kumoaa moraalilain toimivuuden.)

Kantin kategorisessa imperatiivissa on kysymys periaatteista joita tulisi noudattaa niin että ne voisivat olla yleinen laki. Ja tässä vastaan tulee helposti tilanteita joissa valehtelun välttäminen olisi otettava kategorisesti ja tätä kautta pitäisi ilmiantaa omalla ullakolla olevat juutalaiset natseille sen vuoksi, että natsi kysyy ja olisi väärin valehdella hänelle.

Utilitarismissa katsotaan kokonaishyötyä. Joka on toki itse asiassa sekin hyvin periaatteellista ja ideaalia. (Koska utilitarismi sellaisenaan ei joko määritä mitä hyvä on tai määrittelee sen idealistisesti vaikkapa nautinnon maksimoinniksi. Se on niitä järjestelmiä jossa kun ensin tiedetään mitä hyvä on, niin sitten sen ajattelutapa opettaa miten sitä maksimoidaan.) Mutta tässä on kuitenkin kokonaisuutena enemmän joustonvaraa. Jopa niin että joistain periaatteista voidaan antaa periksi vaikka niitä kunnioitetaankin. Utilitaristi esimerkiksi voi nähdä viattomien rankaisemattomuuden arvona - tai ihmisen oikeuden elämään - sinänsä, mutta tästä huolimatta jos enemmistön etu ja utiliteetti niin vaatii, voi olla tarpeen uhrata viaton vaikka teloitettavaksi jotta julkinen peloite pitäisi ihmiset lainkuuliaisena. Selvästi riskit ovat hyvin toisenlaisia. Jos Kant ei jousta kun pitäisi, utilitaristi joustaa kun ei pitäisi.

Olen ajatellut että utilitarismi olisi kenties "modernille kristitylle" sopivin maailmankuva. Syynä on se, että utilitarismi on "pragmaattista" juuri sellaisella ideaalit kätkevällä tavalla kuin moni kristitty on. (Toisaalta aika moni kristitty on joustamassa periaatteistaan ilman tunnontuskia joten tämäkin asia hoituu tätä kautta. Tosin tämänlaisiin syynä on varmasti "ihmisyys" eikä "ideologia".) Kristinusko on toisaalta myös filosofisemmalla kulmalla jotain joka auttaa Pahan ongelman kanssa ; Itse asiassa utilitaristista ajattelua voikin nähdä pahan ongelman ratkaisuissa joissa viitataan siihen että vaikka vapaasta tahdosta on enemmän hyötyä kuin siitä että sitä ei ole ja nykyisiä pahuuksia ei tapahdu. Ja jopa niin abstrakti ajattelutapa kuin "paras mahdollinen maailmakin" pitää sisällään sitä että kaikkihyvä voi joutua tekemään kompromisseja.

Tässä asenteessani on vain se virhe että se ei oikeastaan toimi. Jos ajatellaan kaikkihyvää ja kaikkivaltiasta Jumalaa, on käytännössä varmaa että hän ei voi olla utilitaristi. Jos Hän tekee kompromisseja - kuten kovasti näyttää, edes kristityt eivät kiistä maailmassa olevaa tuskaa ja onnettomuutta - ne on tehty jollain muulla tavalla kuin utilitarismin keinoin.

Syy tähän on tavallaan yksinkertainen. Kristillisessä etiikassa on nojattu ajatukseen siitä että Jumala rakastaa. Jeesus paransi sairaita ja auttoi oikein mukavasti arkielämässä. Näissä viestinä oli esimerkiksi se, että jos jollakulla on paljon, jakamalla riittää useammalle. Jeesus ja Jumala ovat yhtä siinä mielessä että heidän arvonsa ovat saman Jumalan eri persoonien arvot. Tämä tarkoittaa sitä että voidaan vetää ajatus siitä että Jumala kannattaa eettistä periaatetta jossa esimerkiksi jos voidaan ruokkia nälkäisiä niin se voidaan tehdä.

Utilitarismissa kompromissin takana on Peter Singerin kuvaama periaate "the point of marginal utility". Tämä periaate tarkoittaa sitä että jotain hyvää ei lisätä siinä vaiheessa kun sen lisää tekeminen kuluttaa resursseja tai muita niin että vastaan tulisi enemmän muita haittoja. (Jos voit pelastaa mummoja kuolemalta, se on kaunista, paitsi jos sairaaloiden budjetit ohjataan mummoille niin että keskoset kuolevat kehtoihinsa.) Jumala taas on kaikkivoipa. Tämä tarkoittaa sitä että hän ei tosiasiassa uhraa mitään vaikka parantaakseen lepraisen. Enin mitä hän voisi tehdä olisi se että lepra katoaisi tyystin. Kaikkivoivalla olennolla ei ole "point of marginal utilityä". Jumalalla on kyky ja halu estää pahaa tapahtumasta, eikä Hänellä ole rajallisia resursseja joita hän uhraisi auttaessaan. Joten Jumala ei ole utilitaristi. (Ja koska kristityt ihmiset imitoivat Jeesusta tai pyrkivät tähän, ei kristitynkään pitäisi.)

Tämäntyylinen ongelma onkin jossain määrin tiedostettu teologien piirissä. Onhan Alvin Plantingakin todennut, että olisi vaikeaa kuvitella miten Jumala ei voisi luoda sellaista maailmaa jossa olisi yksi kristitty enemmän. Se tuskin kumoaisi vapaata tahtoa tai vastaavaa. Ja olisi ilmeisesti kristittyjen mukaan oikein hyvä asia, hyvyys lisääntyisi maailmassa tätä kautta. Tämänlaiset dilemmat viittaavat siihen että kristitty ei kenties olekaan utilitaristi.

Kenties kristittyjen olisikin oltava Kantin tyylisiä tiukkapipoisia moralisteja. Sellaisia joiden ei tarvitse miettiä mitään taustoja ja kompromisseja kun voi vaan lukea Raamatusta että "vihaa homoja".

Koomaton kirurgi

Jos kuvittelisimme että on aivokirurgi joka tietää hyvin paljon aivoista. Eräänä päivänä hänen päähänsä putoaa alasin ja hän joutuu koomaan. Kuitenkin tosiasiassa hän ei ole koomassa. Vaan eräänlaisessa kuplassa jossa hän ei voi luukkua tai viestiä tietoisuudestaan. Hän tietää sen mitä muutenkin tietää. Hän ei vain kykene kommunikoimaan. Hän tuntee aivojen ja tietoisuuden teoriat oikein hyvin.

Siinä maatessaan hän ei voi kommunikoida lääkäreille. Ties mitä psykologit ja filosofit keskustelevat hänen tilastaan. Ja perusteluissa ytimessä on se, että parhaiden tämän hetken teorioiden mukaan hän ei ole lainkaan tietoinen. Koomapotilas itse tietää, että perustelut ovat hyviä. Ne ovat hyviä teorioita. Myös havaintoaineisto tukee vahvasti argumentteja siitä että hänellä ei ole tietoisuutta. Tässä on tietenkin vain yksi ongelma. Se, että hänellä on se kokemus.

Tämänlainen ajatuskoe on mielestäni kiinnostava siinä mielessä että siinä harrastetaan normaalia tieteellistä induktiivista, jopa fallibilistista, kulmaa. "Koomassa" olevan aivokirurgin kohdalla hän ei hylkää tieteellistä induktioiden ja falsifioinnin torjuntaa. Vaan sen sijaan hänellä on pääsy havaintoaineistoon jota muilla ei ole.

Kysymyksestä tulee siinä mielessä erikoinen, että jos kuvittelemamme aivokirurgi jotenkin paranisikin tietoiseksi toimijaksi muiden joukkoon, niin silloin hän voisi viitata vain muistavansa olleensa tietoinen. Tämä muistikuva voi olla valemuisto. Mutta argumentin vahvuus onkin siinä että kokemus juuri sillä hetkellä koettuna - ei muistona vaan välittömänä - falsifioi ehdottomasti. Tämä tavallaan alleviivaa sitä miten kysymys on kommunikaatiosta ja varmistamisesta. Siitä, että tiede ei ole vain havaitsemista ja induktiivista päättelyä. Pelkkä testaaminenkaan ei riitä. Tavallaan tämänlaiset ajatuskokeet pakottavat huomaanaan miten tieteen autonomisuusperiaatteen kautta vertaisarviointi on ultimaattinen sana. Ei se, että joku tieteenfilosofi keksii näppäriä konsepteja kuten "deduktiivisen päättelyn" tai "falsifiointiperiaatteen".

Tästä voitaisiin toki vetää päätelmiä siitä että objektiivinen ja subjektiivinen olisivat auttamatta ja väistämättä eri asiat. Kuitenkin periaatteessa tälläisiä asioita on kierretty jo aikaisemminkin. (Tunteehan nykyajan lääketiede "Locked-in-oireyhtymän", joka on kirjaamalleni vertaukselle jonkinlainen "pikkuveli".) Päätelmä tehdään luonnollisesti siten että tämän hetken teoriat sanovat jotain. Joten jos tulevaisuudessa kehitetään toisenlaiset teoriat uusiksi paradigmoiksi, päätelmät tietoisuuden läsnäolosta voivat olla toisenlaiset niiden kanssa. Argumentti sanoo pikemmin että näin voisi olla emmekä huomaisi sitä. Ja se koskee nykypäivän tiedettä. Mutta tämänlaisista on tietenkin hauskempaa (monista) tehdä ikiaikaiset tieteen kyvyn rajat.

"Laiton maahanmuutto on kiellettävä"

Viime aikoina on puhuttu paljon "laittomasta maahanmuutosta" ja siitä miten se pitää kieltää. Tämä on hyvin hämmentävää.

Sillä olipa maahanmuutosta mitä mieltä tahansa, niin jos katsotaan yhteiskuntaa ja yhteistä asioiden päättämistä, niin asia on sillä tavalla että yhteiskunnassa - olipa tämä teokratia tai demokratia tai mitä vaan - on nähty niin että jos jokin asia kielletään lailla niin silloin se on kielletty. Jos jokin asia on laitonta, se on määritelmällisesti kielletty. Ei siis voi olla samanaikaisesti "laitonta maahanmuuttoa" joka "ei olisi jo kielletty".

Onkin selvää että termiä käytetään koska "laittomuutta" vastaan on helppoa iskeä. Ja samalla tietenkin luodaan sellaista mielikuvaa että ei olla kategorisesti rasistelemassa maahanmuuttoa vastaan vaan ollaan maahanmuuttokriittisiä. Kun ei vastusteta maahanmuuttoa vaan laitonta maahanmuuttoa on tavoiteltu tämänlaista viestiä. Valitettavasti tässä onkin mietitty tunteisiin vetoavaa sentimentaalista retoriikkaa enemmän kuin vaikkapa "laittomuuden" määritelmää tai sitä mitä asiat nyt ylipäätään tarkoittavat. Logiikka ja järki on vedetty viemäristä kielileikillisin PR -syin.

Suosittelisinkin maahanmuuttovastaisille sellaisien käsitteiden kuin "haittamaahanmuutto" käyttämistä. Ne kun eivät ole oksymoroneita. Toki jos haluaa antaa itsestään idiootin kuvan voi omaksi huvikseen huudella sellaisia idioottimaisuuksia kuin "laiton maahanmuutto on kiellettävä". Sitten ei vaan pidä ihmetellä jos kukaan tervejärkinen ei ota vakavasti ja kaikki puolellaolevat ovat jotenkin joko kognitiivisesti vajaita tai laiskoja lähdekritiikissä ja muissa "pikkuasioissa".

Magneettinen ateismi ja vaarallinen transgendereiden eugeniikkaan kannustava laiton haittamaahanmuutto

Keise Izuman tutkimukset saivat näkyvyyttä. Syynä oli se, että hän oli stimuloinut aivoja sähkämagneettisesti. Selviteltiin miten aivojen stimulointi tietyllä tavalla liittyy uskonnollisuuteen. ".. applying TMS to the posterior medial frontal cortex influenced a person's religious and nationalistic beliefs." Tutkimuksessa oli verrokkiryhmä joka ei reagoinut samalla tavalla joten ilmiö ei johdu placebosta "Compared with participants who received the sham treatment, those who received TMS reported a 32.8% reduction in belief in God, angels and heaven." Mielenkiintoinen yhteys oli se, että suvaitsevaisuuden ja uskonnollisuuden välillä oli negatiivinen yhteys. Näin uskonnollisuuden väheneminen joka aikaansaatiin koneella vaikutti myös siihen että ihmiset olivat suvaitsevaisempia maahanmuuttajia kohtaan. Eli kasvanut suvaitsevaisuus liittyi vähenneeseen uskonnollisuuteen ja päin vastoin. "These findings are very striking, and consistent with the idea that brain mechanisms that evolved for relatively basic threat-response functions are repurposed to also produce ideological reactions." (Tutkimus on toki luettavissa myös netissä kokonaan, ilman uutistenlukemisen tai blogikommentoinnin selaamisen tarvetta.)

On toki selvää että tämä ei kuvaa kaikkea uskonnollisuutta. Onhan aikaisemmin löydetty yhteyksiä ohimolohkoepilepsian ja uskonnollisten kokemusten välillä. Näin voidaan nähdä että uskonnollisuutta voi olla suvaitsevaistakin versiota. Mutta tämä yhteys kenties selittää sen tietyn hyvin yleisen moralistisen ja tuomitsemisintoisen uskonnon olemassaolon. Tai ainakin sen "neurologisen taustan".

Itselleni tässä uutisessa ei ollut yllättävää se moralismipuoli. Frontaalilohko on liitetty "omantunnonkysymyksiin" ja etiikkaan. Frontaalilohkon vaikutus moraalisuuteen on klassisesti tiedetty. Itselleni kiinnostava oli se, että tällä alueella olisi yhteys myös uskonnollisuuteen. (Samoin pienessä määrin kiinnostavaa on sekin että vaikka ideologinen kriittisyys usein nähdään eri asiaksi kuin rasismi, niin tosiasiassa tunteilla on suuri vaikutus siihen miten rationalisoimme maailmaa.)

Kaikkia tämänlainen asia ei innosta. Sillä tieteellisen tutkimuksen tulosten tulkinta ja merkitys aivojen toiminnan selvittämisessä ei ole kiinnostavaa jos siitä voi tehdä tarinoita. Sellaisia tarinoita joissa uskonnolliset hommaforumlaiset muutetaan magneettiaseella suvakeiksi. Uskonmies William Briggsistä  - miehestä joka pitää siitä että hänen nimensä yhteydessä käytetään lyhennettä Ph.D. koska hän on niin tieteellinen ajattelija - se, että aivojen stimulointi muuttaa asenteita on ennen kaikkea eugeniikkaa. "Basically what they’re doing is they’re trying to bring back eugenics even, in a way" Syynä on se, että hän ei ymmärrä että aivojen stimulointi ei ole geenitutkimusta. "Because they’re identifying what they say are biological constituents for belief. Therefore they’re able to test for these biological constituents." Koe joka ei etsinyt DNA:ta vaan nimenomaan haki stimuloinnin vaikutusta verrokkiryhmällä jossa ei ollut erottavana tekijänä DNA -analyysiä on siksi syy puhua tieteellisiä ja kuvitella sovelluksia "There was a story this week too.. that some employers are now asking for DNA samples, not just to detect potential medical maladies, but to look for these kind of character traits they think they have identified that make one a lesser person." Ja päävihollinenkin osataan nimetä. "The whole transgender crowd, they see their main opponent as being those of faith and so obviously they’re going to use any aggressive tactics they can to move forward that agenda". Mikä on sinänsä kiinnostavaa että suvaitsevaisuuskysymystä kartoitettiin ennen kaikkea suhteessa maahanmuuttajiin eikä transvestiitteihin. Joten agenda juuri tähän on hyvin mielenkiintoinen ja varmasti vedettävissä suoraan tutkimuksesta..

Jumalanpelko

Vuonna 2015 Mika Niikko ottaa kantaa poliitikkojen vallan legitimointiin : "Niikon mukaan ministerit ja kaikki kansanedustajat ovat saaneet tehtävänsä Jumalalta ja siksi Niikko kysyikin, missä on pääministeri Juha Sipilän ja ulkoministeri Timo Soinin jumalanpelko, kun ovat hyväksymässä muun kuin miehen ja naisen välisen avioliiton."

Olen elänyt sellaisessa kuvitelmassa että ministerit ja kansanedustajat ovat saaneet tehtävänsä äänestäjiltä. Demokraattisessa maassa jopa ateistit saavat äänestää. Joten on kysyttävä miksi Niikko on hakenut töihin eduskuntaan jos luulee elävänsä teokratiassa.

Tosin olen elänyt sellaisessakin kuvitelmassa että Sipilä on lestadiolainen eli käytännössä uskovaisuuskirjossa sinne hihhuliin enemmän kuin ateismiin kallellaan. Puhumatta Soinista joka on tiettävästi käynyt Ranskassa asti mielenosoittamassa homojen avioliittoa vastaan. Eli ottamassa aktiivisesti kantaa toisen maan sisäpoliittisiin asioihin.

Deadwoodista, nimeämisistä ja historiassa joustamisesta

"Deadwood" oli hieno sarja. Se myös päättyi täsmälleen oikein. Sarja sijoittui 1870 -luvulle. Ja siinä käytettiin monia historiallisia hahmoja. Yksi näistä ei ollut Joanie Stubbs. Joka on keskeinen hahmo sarjassa. Mielenkiintoista on, että tosasiallisesti tämä hahmo perustui löyhästi todelliseen ihmiseen, Dora DuFraniin. Hän oli siitä merkittävä ihminen että Martha Jane Burke aka. "Calamity Jane" oli tosielämässäkin hänelle jonkin aikaa töissä. Tätä tapahtui tietysti sarjassakin.

Uudelleennimeäminen on tietenkin ymmärrettävää jos halutaan olla tarkkoja. Eri nimi voisi antaa lupaa erilaiselle sooloiluille. Mutta tosiasiassa sarja sooloilee hyvin paljonkin. Esimerkiksi tapa jolla sarja - hahmoa uudelleennimeämättä - käyttää Charlie Utteria on kiinnostava. Utterhan oli omana aikanaan tunnettu "metroseksuaali". Villissä lännessä oli itse asiassa melko paljonkin sen tyylisiä keikarimaisia sankareita joilla tämä keikarius oli oleellinen osa imagoa. ("Wild Bill" Hickok on näistä yksi. Jossain määrin tämä tyylitietoisuus voidaan liittää myös Custeriin.) Tosielämässä Utter kantoi koristeltuja aseita, huolehti ulkonäöstään tarkasti. Sarjassa hänet kuvataan hyvin arkisena mutta rehellisenä miehenä. Ehkä tämä johtuu siitä että ajatus maskuliinisuudesta on muuttunut ja sarjan Utter vastaa nykyajan kuvaa "kunnon miehestä" samoin kuin Utter edusti omassa ajassaan tiettyä maskuliinista mallia. (Joka nykyään tuomittaisiin "hyvin homoksi".)

Osa voi tietysti ajatella että Stubbsin hahmo prostituoituna voisi tuoda erityistä kuraa hänen maineelleen. Mikä on sinänsä hämmentävää että hahmo on kuitenkin kohtuullisen tunnettu. Lisäongelmia tälle selitysmallille tulee siitä, että sarja on ottanut erityisen suuria ja loukkaavia vapauksia E. B. Farnumin kohdalla. Farnum oli todellakin Deadwoodin pormestari. Ja historiallisena hahmona hän oli itse asiassa varsin kelvollinen ja aikaansaava. Hän tuki mainareita investoinnein, hän halpotti paikallisen asiallisen viihde-elämän rahoitusta koska ajatteli sen tukevan paikan viihtyisyyttä. Hän ahkeroi jotta alue tunnustettaisiin ja saataisiin postinjaon piiriin. Hän järjesti myös katujen siivoamista. Farnum myös järjesti palolaitosasioita ja järjesti että lennätin saatiin kaupunkiin. Hän myös perusti ensimmäisen koulun kaupunkiin. Sarja esitti hänet aluksi limaisena huijarina ja sarjan edetessä yhä vahvemmin statistina ja koomisena kevennyksenä.

Tässä mielessä on omituista että periaatteessa historiallinen hahmo on päätetty nimetä uudestaan.

Onko Suomi älyllinen maa?

Mielenfilosofiassa on nähty paljon vaivaa mind–body-ongelman parissa. Tämä on hyvin aivokeskeistä ajattelua. Se käsitelee sitä, mikä on ruumiillisten (erityisesti aivojen) tilojen ja tietoisuuden suhde. Tämä voidaan nähdä laajemman ongelman erityistapauksena. Tällöin kysymys on se, mikä on ylipäätään tietoisuuden paikka ja rooli materiaalisessa maailmassa. (Luonnollisesti ihmiset vastaavat tähän hyvin eri tavoin. Jopa sieluun uskovat katsovat usein elävänsä fysikaalisessa todellisuudessa. Ja hekin tätä kautta usein ottavat kantaa tähän ongelmaan.)

Tässä jonkinlaisia ääripäitä edustavat;
* Panpsykismin kannattajat. Tässä lähtökohtana on, että tietoisuus on maailman syvätason ilmiö. Ei siis jotain joka redusoituu johonkin, vaan johon kaikki muut asiat redusoituvat. Materia on enemmän tietoisuuden muoto kuin tietoisuus materiaalin organisoitumisesta johtuva sattuma.
* Panteismi, jossa on jo astetta Jumalaisempi sävy. Sellainen, jossa itse Kaikkeus on kokonaisuutena tietoinen ja tätä voidaan pitää Jumalana. Eli kokonaisuus on tietoinen.

Oikeasti mainitut seikat eivät ole keskenään ristiriitaisia. Itse asiassa jotkut suorastaan ajavat panteismiin panpsykismipohjalta. Tai toisin päin. Tällöin henkenä on usein se, että kokonaisuus ja osat olisivat jotenkin syvästi ja essentiaalisesti samanlaisia. Olenkin ottanut aiemmin kantaa tähän ajatteluun. Enkä pidä sitä uskottavana. Olenkin pitänyt klassista sieluajattelua ja essentiaalista ajattelua ongelmana ihan sitä kautta että siinä on omituisia ongelmia; Kuten se, että ongelmien selitys jää joko "tyhjäksi oletukseksi" tai muodostaa "homunculus -ongelman" ja ikuisen regression. Toisaalta panpsykismiä vaivaa mielestäni sekin, että sillä on hieman ironinen suhtautuminen asioihin. Siinä käy helposti niin että perusteet sille miksi esimerkiksi alkeishiukkaset olisivat älykkäitä perustuvat siihen että niiden tietynlainen reagointi keskenään nähdään tietoisuuden mallintamiseksi. Ja tätä kautta nämä mallit nojaavat siihen että asiat ovat laskennallisia. Kalkyylin ja tietoisuuden suhde on haasteellinen jo tietokonemetaforassa, saati tässä yhteydessä.

Mutta kenties on syytä miettiä tematiikkaa, kaikesta huolimatta.

Olen ymmärtänyt että panpsykismin viehätys on siinä että tietoisuuden synty tai olemassaolo fysikaalisessa maailmassa ei ole panpsykistille ongelma. Hänen näkemyksensä pohjalta ei luonnossa ole ei-tietoisen ja tietoisen välillä selvää rajaa. Luonnon ilmiöthän ylipäänsä muodostavat jatkumon, luonnossa ei ole ”aukkoja”. Sen sijaan jos ajattelee että tietoisuus on ei-tietoiseen redusoituva, joutuu väkisinkin katsomaan, että tietoisuus on jollain tavalla "emergentti". Maailmaan tavallaan ilmaantuu uusi ontologinen ominaisuus koska osat toimivat yhdessä eri tavalla kuin erikseen. (Aivan kuten vesi on huoneenlämmössä nestettä vaikka sen osaset, vety ja happi sellaisenaan ovat kaasuja.)

Olenkin nähnyt asian melko vahvasti siten että kokonaisuuden osien toiminta on tärkeää tietoisuuskysymyksessä. Osien luonteella ei sen sijaan ole niinkään paljoa merkitystä. Tämä korostuu kun katsoo miten kommentoin Blockin ajatuskoetta kiinalaisista jotka matkivat hermosolua. ; Katsoin, että se että koossa on kasa kiinalaisia jotka kansalaisina muodostavat kiinan valtakunnan ei ole tietoinen. Mutta jos kiinalaiset todella onnistuvat imitoimaan aivan tarkasti hermosolun toimintaa tietoisissa aivoissa, niin he voisivat muodostaa superentiteetin joka olisi tietoinen. Ja tämä tietoisuus vaatii näiden simulaatioon osallistuvien kiinalaisten ymmärtämystä aivan yhtä vähän kuin meidän aivomme tarvitsee sitä että jokainen yksittäinen hermosolu tietää miten kokonaisuus on tietoinen. (Eli ei.)

Tämä rakennekeskinen näkemys johtaa tietenkin arkijärjellä ajatellusti tavalliseen kokonaisuuteen. Eli siihen että Suomen kansalaiset eivät muodosta mitään tietoista Suomea vain siksi että Suomen kansa on määritelmällisesti jotain joka koostuu Suomen kansalaisista. (Ja otetaan otettuna vielä sekin että Suomen kansalaisilla todellakin on tietoisuus.) Osien luonne ei siirry väistämättä. Näin ei-tietoisista alkeishiukkaista voi muodostua ei-tietoinen tiili. Tai tietoinen ihminen. Ja nämä tietoiset ihmiset voivat toimia planeetalla joka ei ole sen tietoisempi kuin tiilikään. Ja elää universumissa joka ei ole tietoinen.

Tähän lähestyminen on kuitenkin haasteellista. Sillä ylipäätään jopa ihmisten kohdalla ongelmana on se, että meillä on erityinen pääsy omaan yksityiseen tietoisuuteen ja vähemmän muiden tietoisuuteen. Ja tätä kautta moni jopa selittää että sellaiset asiat kuin rakkaus ovat tieteellisen tutkimuksen ulottumattomissa. (Itse näen, että tutkimus on haasteellista ja epätäydellistä mutta ei tarkoita samaa kuin tiedon totaalinen poissaolo. Joten tietoisuus ei tältä osin eroa siitä että mietitään induktioita siitä mitä käy ihmisille joiden päähän pudotetaan korkealta pianoja.)

Tässä korostuukin se, että panpsykisteillä ja panteisteilla tuntuu olevan enemmän selityksiä sille, miksi tietoisuuskentistä ei saada tietoa. (Tässä voidaan verrata vaikka siihen että gravitaatio on todisteiltaan makrotason ilmiö jota ei oikein nähdä yksittäisissä atomeissa.) Selitys todisteiden puutteesta ei ole todiste olemassaolosta. Tätä kautta selitys on melkoisen epätyydyttävä. Tietoisuutta vain eläimillä ja ihmisellä näkevä voi helposti korostaa että tässä katsotaan liikaa osia ja oletetaan että jos "isossa kokonaisuudessa on ominaisuus" niin se voitaisiin perustella sillä että sen osasilla on tämä sama ominaisuus sellaisenaan. Toisaalta reduktionismin puolesta puhuu sekin että tietoisuus ilmenee ihmisillä asioilla jotka liitetään tunteisiin, kokemuksiin ja tavoitteisiin. Ja näihin liitetyt "markkerit" - ne piirteet joit tekoälyillä yritetään simuloida - lakkaavat olemasta kunhan sen osakokonaisuuksia leikellään pois. Emergentistin on helppo selittää miksi lobotomia vaikuttaa ihmisiin tietyllä tavalla. Ja miksi pään murskaaminen lekalla näyttää lopettavan tietoisuuden. Tämä muutos on haasteellinen selitettävä jos osilla olisi yhä tietoisuusominaisuus.

Tätä kautta mukaan saadaan panpsykismissä paljon keskusteltu kombinaatio-ongelma. Jos ajatellaan vaikka niin että on kasa perusoliota, jotka muodostavat yhdessä suuremman olion. Jokaisella perusoliolla on – panpsykismiä seuraten – oma kokemuksellinen perspektiivinsä. Suuren olion kokemuksellisuus koostuu sen muodostavien perusolioiden kokemuksellisuudesta. Muutokset esimerkiksi lobotomian tai pianon päähän pudottamisen jälkeen viittaavat siihen että suurella oliolla on taas oma, erillinen kokemuksellinen perspektiivinsä ja siihen liittyvä fenomenologinen laatu. Eikö suuri olio koe pikemminkin joukkoa pieniä kokemuksia kuin yhden summautuneen kokemuksen? Haasteena on selittää kuinka kokemukset voisivat summautua niin että kokonaisuus olisi kuin yksi olemuksellinen tietoinen kokonaisuus.

Toki tämä panpsykistien haaste on miellyttävä sen rinnalla mitä täydet ei-reduktionistit selittävät. Jos nimittäin ajattelemme että kvaliat eivät ole mitenkään mallinnettavissa, eli mikään määrä simulaatiota ei voi tuottaa tietoisuutta, ollaan toki ensialkuun vahvalla pohjalla siinä mielessä että jokainen tietää että ilmeet eivät ole tunteita. (Vaikka ne liittyisivätkin yhteen.) Heikoilla ollaan siinä että jos tekisimme täysin aivojen jne. muun materiaalisen tietoisen olennon kaltaisen kohteen, se ei olisi tietoinen. (Koska mikään määrä simulaatiota ei voisi tuottaa aitoa tietoisuutta.) Josta päädytään siihen että jos otamme tietoisen ihmisen ja tästä siirrämme tarkasti hermosolu kerrallaan atomeja toiseen paikkaan, lopulta käsissämme olisi purkamisen jälkeen koostetu "Theseuksen laivamainen" filosofinen zombie. Ja ilmassa keikkuva kvalia joka ei redusoidu mihinkään. Kuten siihen aiemmin olleeseen aivoon ja ihmiseen jonka täydellinen mutta kvaliaton sähkökemiallinen klooni on vieressä filosofisesti zombieilemassa...

Tätä kautta uskallan vihjata että Suomi ei ole maana tietoinen entiteetti. Rajat on keinotekoisesti määrätty. Se, että Suomi koostuu suomalaisista perustuu enemmän ihmisten sopimiseen kuin siihen että kokonaisuus noudattaisi osiensa ominaisuuksia ja rakentaisi näin suuria superälykkäitä entiteettejä. Tämä on varmasti helppoa hyväksyä. Etenkin nykyhallituksen aikana.

Kopin herjaamista

Olipa kerran rakennustyömaa. Sen reunalla oli pieni koppi, väriltään vaaleasti vihreä. Kyseisen vesiklosettikopin tuotenimi oli Pasikuikka. Yritys on saanut nimensä toimitusjohtajansa Pasi Kuikan kautta. On kenties hieman narsistista antaa firmalle nimi omasta nimestään. Mutta välttyypä miettimästä tuotenimiä. Kätevää on sekin kun tuotteet ovat sananmuunnoksia yrityksen nimestä.

Höyrähtänyt ajatukseni Z⊕diacista

Olen pitänyt salaliittoteorioihin hurahtamista yhtenä mökkihöperöitymisen alalajina. Se kun ihmisellä on morbidi uteliaisuus ja liikaa vapaa-aikaa johtaa hyvinkin ... sanotaanko lennokkaisiin ... ajatuksiin. Yhtenä alatyyppinä tälle mökkihöperöitymiselle näen selvittämättömien murhien ratkomisen. (Vaikka niissä harvemmin onkaan kyse salaliittoteorioista ja salaliitoista niiden takana, niin molemmat vaativat hieman samantyylistä mieltä.)

Tämä näkemys on jossain määrin vahvistunut. Olen nimittäin vapaa-ajallani seurannut netistä ties mitä dokumentteja Zodiac -murhaajasta. 1960-1970 -luvun taitteessa vaikuttaneesta sarjamurhaajasta joka ei koskaan jäänyt kiinni. En ole ekspertti, olen vain käyttänyt tähän "erinäisiä tunteja" "ylimääräisestäni". (Toivottavasti yksi höyryily ei hullua tee. Tosin olen ollut vasta vajaat kaksi viikkoa työttömänä, joten jos asia on näin ; I am goind down and fast! Toivottavasti tämä blogaus ei ole perimmiltään avunpyyntö.)

Liikaa höyryilyjä

Kun tässä katsoo erilaisia ratkaisuja, on selvää että niissä on aika usein kysymys siitä että jollakulla on lennokas idea jota hän sitten yhdistää kaikkeen ja aivan kaikkeen. Pahimmillaan tämä tarkoittaa sitä että valitaan omasta mielestä osuva syyllinen ja sovitetaan aineisto häneen.

Tässä kohden "vakavampimieliset" poliiseja haastattelevammat dokumentit ovat kuitenkin korostaneet asiallisesti sitä että Arthur Leigh Allen on siitä jännittävä epäilty että häneen kasautuu hirveä määrä ns. aihetodisteita. Mutta konkreettinen luja evidenssi puuttuu. (Itse asiassa : Zodiacin DNA:ta on saatu talteen hänen kirjeistään joissa oli nuoltu postimerkkejä jotta ne saadaan kiinnitettyä kirjekuoriin, ja tämä ei ollut Allen.) Tämä itse asiassa vihjaa siihen suuntaan että tässä pätevät "suurten lukujen lait". Siinä mielessä että jos etsitään tilastollisilla menetelmillä "induktiivisesti", niin vastaan tulee helposti yhteensattumia, vakuuttavia yhteensattumia. Jos esimerkiksi etsitään vain kahta tunnuspiirrettä joilla on jokaisella 10% mahdollisuus, niin tilastojen mukaan sadan ihmisen joukosta yksi osuu tähän tilastollisesti. Hakuelementtejä on toki tässä useampia, mutta myös paikalliset asukkaat ovat huomattavasti 100 kpl suurempi hakujoukko. Onkin itse asiassa hyvin todennäköistä että oikea Zodiac -murhaaja osuu näihin induktioihin heikommin kuin Allen. (Arvio on akateeminen arvaus. Mistä kannattaa todennäköisesti etsiä, ei mitä on varmasti.) Lisäksi Allen ei itse asiassa päde ihan kaikkiin aihetodisteisiinkaan. Allen oli nimittäin omituisempi ja sadistisempi kuin mitä oikea murhaaja todennäköisesti on. (Jos annetaan joustoa, useampi sopii vahingossa hakujoukkoon, tosin samalla on todennäköisempää että liian tarkka ennuste ei rajaa oikeaa murhaajaa haun ulkopuolelle.) Zodiac ei osoittanut surmissaan erityistä julmuutta, kiduttavat ja henkilökohtaiset elementit puuttuvat jopa häiritsevällä tavalla.

Monet teoriat ovat sitten hyvinkin "omintakeisia". Otan mielestäni kaikista "ilmasta repäistyimmän" törmäämäni. Esimerkiksi Zodiacista nähdään Agatha Christie -perustaista teoriaa jossa ideana oli se, että oikea murha kätketään satunnaisiin tappamisiin. Todisteena on käytännössä hearsay ja se, että Zodiacilla ei ole klassista modus operandia. Ja koska Christien käyttämä idea on tietenkin verevä. Olisi jännittävää jos se olisi totta.

Toisaalta Zodiac on selvästi ikoninen. Häneen löyhästi perustuva elokuva "Zodiac" on tästä tietysti yksi esimerkki. Toisaalta melko erikoinen - kenties jopa häiritsevällä tavalla loukkaava - twist löytyy "Criminal Minds" -sarjassa jossa on luotu sarjamurhaaja "Boston Reaper" joka todella selkeästi on saanut vaikutteita Zodiac -murhaajasta. Tällä oli hyvin  vahva osa sarjan "pääjuonen" kehittelyssä. Relevantti detalji tässä on se, että hänet esitettiin yhtenä surmista itse selvinneenä. Hän siis lavasti oman vahingoittamisensa ja naamioitui uhriksi. Tämä oli tärkeä selitys sille miksi hän oli selvinnyt pakosalla. Tämä voidaan jossain määrin liittää Zodiaciin siinä mielessä että eräs Zodiacin murhista selvinnyt (joita on vähintään kaksi kappaletta, riippuen siitä miten tiukalla seulalla otetaan "murhakaanoniin") näyttää häkellyttävässä määrin muilta saatujen silminnäkijäpiirroksien Zodiac -murhaajaa. (Sääli vain että hän oli liian laiha ja liian nuori ollakseen uskottavasti Zodiac. Siksi en mainitse nimeä, yhteys on rippusen liian asiaton tälläiseen. Etenkin kun tämä syyllinen ei ole siinä "virallisten hyvien epäiltyjen listassa".)

Ja sitten siihen omaan fringeilyyni.
 
Ensimmäinen ajatukseni on että Zodiac tiivistyy Φ -merkkiin. Hän myös ilmoittaa nimekseen "Zodiac". Joten tällä on jotain merkitystä. Toistuvuus luo teeman ja tarinan.

Sen sijaan hänellä ei ole iskevää modus operandia.
* Uhrityyppiä ; Hän tuntui ensin iskevän nuoriin deittaileviin pareihin. Ja hengissäselvinneitä arvioiden voidaan huomata että hän tuntui ylitappavan erityisesti naisia. (Hengissä selvinneet olivat miehiä.) Mutta sitten hän iskikin "soolona" yksinäisen taksikuskimiehen.
* Hänellä ei ollut myöskään vakioitua tappoasetta ja tapaa käyttää tätä. Yleensä aseena oli pistooli ja hän ampui uhrinsa sneakaamalla ja äkkihyökkäyksellä. Mutta sitten hän kuitenkin pukeutui valeasuun, keskusteli puolisen tuntia uhriensa kanssa, sitten sitoi heidät ja tämän jälkeen puukotti.
* Murhien jälkeen hän ilkkui poliisille ja uhkaili koulubussi-iskulla. Välineenä olisi pommi josta hän lähetti "rakennusohjeitakin".

Hän selvästi viesti mielellään, liitti mukaan fyysisiä todisteita, jakoi poliisille tietoja joita vain tekijä - tai eräiden "kunniankaappausteorioiden" mukaan rikosta tutkiva poliisi joka ei olisi tehnyt rikoksia vaan halaisi jotenkin  saada jotain kirjoittelemalla kirjeitä - voisi tietää. (Viestit ovat muuten siitä kiinnostavia, että uhkailu ja kirjeet jatkuivat sen jälkeen kuin viimeinen varmasti Zodiaciin sidottu murha tapahtui. Joten kenties tämä viestintä oli jotenkin tärkeämpää kuin itse surmateot. Kiinnijääminen tai kuoleminen lopettaisi molemmat, murhat ja kirjeet.)

Olen ottanut tämän perustaksi. Yleensä kun näistä lähtee "höyryämään" on asenne additiivinen. Mukaan halutaan liittää ties mitä. Jotta saataisiin se mahtipontisista mahtipontisin. Tekijä nimettyä. Oma suhtautumiseni on deletionistisempi ja nöyrempi. Minulla ei ole esimerkiksi pääsyä henkilörekistereihin jotta voisin tehdä muuta kuin toivoa että "hyvien epäiltyjen lista" olisi todella se jossa oikea murhaaja olisi. En halua tehdä tältä pohjalta oikein mitään.

Toisaalta olisin voinut lähteä askartelemaan Zodiacin kirjeisiin liitettyjen salattujen viestien kanssa. Niistä kaikkiahan ei ole vielä purettu auki. Mutta en ole kovin kummoinen koodinpurkaja. Olen toki leikkinyt asialla sen verran että kävin lukioaikanani yhden pienen avoimen yliopiston kurssin salakirjoituksesta. Ja tähän liittyen koodasin simppelin frekvenssianalysaattorin joka yritti arvata "salasanaa" katsoen että miten Zipfin laki nousee esiin merkeistä. Ja kun tämä yhdistettiin tietoon "englannin kielen yleisimmistä kirjaimista" saatiin hyvä arvaus. Jonka ohjelma tietysti näytti. Tämä on suunnilleen hienointa mihin pystyn nykyäänkin ja jo ratkotussa Zodiac -salauksessa tällä tasolla ei ole enää mitään hyötyä. Sillä murhaaja oli korvannut kaikista yleisimpiä merkkejä usealla symbolilla. Näin käyttämäni lähestymistavan kirjainten yleisyydet "murtuivat". Olemassaolevien tietojen pohjalta en siis koe edes osaavani tarpeeksi yrittääkseni.

Siksi mieluummin pelkistän. Deletoin mahdollisimman paljon ja otan jotain hyvin yksinkertaista. (Siksi esimerkiksi eliminoin yleisen "veden lähellä" -teorian. Koska taksikuskin murhapaikan veteen liittää lähinnä palomiesten käyttämä ns. vesiposti. Kenties tämä on vettä, mutta hitusen far fetched.)

Vintage -Zodiac -kello, ja mielestäni erikoinen detalji.

Oma näkemykseni on yksinkertaisesti se, että Zodiac on ennen kaikkea "kellotaulusurmaaja". (Ei "horoskooppisurmaaja".) Tämä ei tietenkään ole mitenkään yllättävää. Zodiac -kellomerkki on vanhempi kuin surmaaja. (Sveitsiläisiä kelloja on tuolla nimellä tuotettu jo 1800 -luvulta.) Ja sen symboli on täsmälleen Zodiacin merkki. (Toisin kuin esimerkiksi mikään horoskooppimerkki.) Uhrien syntymäajat eivät vaikuta merkittävältä. Ja toisaalta murhien ajankohdat näyttivät olevan jotain jotka muuttuivat "aktiivikaudella" tiheämmiksi. Joka viittaa siihen että murhaamiseen oli enemmän "tarve" kuin "aikataulu".

Zodiac on kirjeidensä perusteella kiinnostunut ennen kaikkea ajasta ja paikasta. Tämä selviää lukemalla hänen lähettämiä kirjeitään. Ajan ja paikan toistuvuus on niin vahva että ei ole ihme että murhista on jopa tehty hieman liian pitkälle vietyjä "radiaaniteorioita". Murhaaja itsekin viittasi karttaan ja aikatauluun kirjeissään. (Johon liittyy siitä erikoinen detalji että tosiasiassa myös taivaan tähtikuviot eivät ole se mikä on määritetty määrääväksi. Tähtikuviot ovat "suunnilleen siinä suunnassa". Taivas on sen sijaan jaettu 12 osaan. Kellotaulu noudattaa täsmälleen samaa jaottelutapaa. Se, että yhteiset tärkeät kulmat tietystä pisteestä toteutuvat on tässä mielessä kiinnostava.)

Huvittelin tähän liittyen jopa ajatuksella jossa "tähtäinsymboli" olisi itse asiassa kellotaulu ja kompassi asetettuna päällekäin. Mutta tämäkin on makuuni liian mutkikasta. Koska tuo kuvio on ilman tämänlaista tarinaakin sellaisenaan kellotauluissa. (Joka taas on itse asiassa taustaltaan mukailtu "maa -planeetan" symboli ⊕.) Kaikki tämän ulkopuolella oleva on sitten arvailua.

Toki minäkin hieman irrottelin.

Kun katsoin yhtä "klassista" (=vanhaa) Zodiac -mallia, kiinnitin huomiota siihen miten kellotaulussa oli pisteitä. Ja ne voidaan liittää Zodiacin erääseen kirjeeseen liittämään kuvioon. Yksi "ylimääräinen" ruksi sitten kertoisi radiaanin joka olisi tärkeä eli "uhkaava". Poliisin tutkinnan kannalta kiinnostava mutta kuitenkin murhaajan kannalta niin ympäripyöreä että sen selvittäminen ei estäisi murhatöitä. Ja tässä yhteydessä kiinnitin huomiota myös siihen miten "Zodiacin tunnusta" pitäisi kääntää. Ja tässä yhteydessä mieleeni tuli se, että vaikka Zodiac onkin yleensä nähty älykkäänä miehenä - jota hän on demonstroinut erilaisilla ilkkumisillaan ja pommikaavioillaan - hän kuitenkin tekee paljon kirjoitusvirheitä. Hänen käsialansa on myös melkoisen huono. Ja omituinen. Käsiala-analyytikot ovat esittäneet että hänen tekstissään on sekä vasemmalla kädellä että oikealla kädellä kirjoittamisen merkkejä. Tämä on luonut "epävarmuutta" tekijän kätisyydestä. Mutta jospa teksti onkin kirjoitettu "90 asteen kulmassa normaaliin nähden" Eli tekstiä on kirjoitettu "ylhäältä alas" sellaisella tavalla että kun sen kääntää, niin se näyttää normaalilta tekstiltä. Ainakin melkein. Tämä olisi varmasti "neutraali" vasen-oikea -suuntauksille koska se on kirjoitettu erikoisella tavalla.

bɔːˈdɛləʊ

Ensivaikutelma.
Se on aina tärkeä.

Sain eilen facebookin kautta tiedon "Feminismi-seminaarista", jonka piti tapahtua ravintola Ostrobotniassa Helsingissä 12. marraskuuta. Järjestäjinä olivat "PS -Nuoret" ja mainos ilmoitti että "Puhujina nähdään mm. kirjailija Timo Hännikäinen. Feminististä näkökulmaa edustaa Silvia Modig ja Vesa Linja-aho." Myös "Helsingin Uutiset" kertoi tapahtumasta. Joten kyseessä ei ollut minulla pelleilevä internetpila. Tapahtuma olisi siis ilmeisesti tosi.

Minua ei pidä väärinymmärtämän. Esimerkiksi Hännikäisen lausumat "Minulle ei mikään ole pyhää" ja "panen teitä perseeseen" edustavat toki riemukasta arvojen postmodernismia. Mutta en silti laskisi Hännikäistä rohkeaksi ja luovaksi ajattelijaksi. Enkä vähiten siksi että tähän vaadittaisiin (a) luovuutta (b) ajattelua (c) rohkeutta. Ja tätä kautta näen keskustelutilanteen olevan mallia "rigged". Ei ole reilua jos toista puolta edustamassa on Hännikäinen. Feminismin kritiikille on mielestäni hyvä olla tilaa. Mutta sitä ei pitäisi nolata päästämällä sitä edustamaan vain Hännikäisen tasoisia epäargumentatiivisia urpoja.

Toki ymmärrän että tämänlainen esiintyjä on kenties viihdyttävä, mutta se nyt on samantasoinen virhe, kuin se että päästäisi minut opettamaan tapakäytöstä. On ilmiselvää että Hännikäisen asettaminen keskustelijaksi kontrastoituu väistämättä hänen julkisuudessa muuten esittämiinsä asioihin. (Facebook on julkinen foorumi, ei privaattitila.) Osoittaa jokseenkin mielenkiintoista makua kutsua feminismiä käsittelevään seminaariin hänet. Ja hänen kutsumisensa on epäreilua nimenomaan feminismikritiikin kannalta. (Lasken itsenikin joskus ja jossain määrin sellaiseksi.)

Tilaisuus oli luonnollisesti ajatuksena niin hupaisa, että valmistelin kaikenlaisia irtovitsejä. Esimerkiksi sellaisia jotka vaativat hieman lukeneisuutta. Kun Hännikäinen kirjoitti "Ilman" -teokseensa, hän ehdotti siinä mm. kunnallisia julkisia bordelleja. Idea saattaa olla hyvä, mutta nyt hän huomiohuoraa siihen malliin kuin julkisuus olisi hänen bordellinsa.

Fuck off!

Tänään sitten alkoi tapahtumaan. Feministipuolen keskustelijat vetäytyivät. Vesa "julkkisbloggari" Linja-aho ei halunnut antaa Hännikäiselle mediatilaa. (Nähdäkseni Linja-aho ei blogaa julkkiksista, joten oikea termi olisi varmaan "bloggarijulkkis"...) "Esiintyminen samassa tilaisuudessa ruokkii mielikuvaa siitä, että feminismi ja antifeminismi olisivat jotenkin tasavertaiset näkemykset joista voi kivasti valkata itselleen sopivan, ihan niin kuin laittaako mustan vai vihreän paidan töihin, kirjoittaa Linja-aho. Hänen mukaansa pelkkä samaan tilaisuuteen suostuminen vaihtoehtoväen kanssa nostaa ”höpöväitteiden uskottavuutta"." Samaa viestiä esitti Linja-ahon blogaus. Myös Modig ja Milla Pyykkönen peruivat osallistumisensa.

Pyykkönen korosti sitä, että seminaarissa oli sovittu hieman eri asioita. Pelkkä alustus ja kommentointi vaati myös paneelikeskusteluun osallistumista vaikka tästä ei oltu sovittu. Toisaalta Hännikäisen läsnäolosta ei ollut kerrottu. Lausunnoissa korostettiin että ihminen joka on facebookissa kertonut (joka rehellisellä eli kuuntelun arvoisella ja keskusteluun yleisesti ottaen kelpaavalla ihmisellä tarkoittaa lupaamista) raiskaavansa. Juuri yhteydessä jossa raiskattujen joukkoon kuuluu tämä ihminen itse. On tälläisessä kontekstissa kenties mahdollista todella viitata siihen kokeeko olonsa turvalliseksi.

Tilaisuuden järjestäjät reagoivat asiaan seuraavalla tavalla. "Sen verran voin sanoa – Hännikäisen kirjoitukset itsekin lukeneena – että kuvittelisin, ettei Pyykköstä tai Linja-ahoa haittaa, jos Hännikäinen tekee itsestään pellen meidänkin seminaarissa. En ymmärrä, minkälaisen uhan Pyykkönen ja Linja-aho näkevät Hännikäisessa, Keto sanoo."

Lausunto on kiinnostava. Pyykkönen korostaa "uhkaa" joka liittyy Hännikäisen verifioituihin raiskauspuheisiin. Linja-ahon kommentaari myös selventää hänen motiivejaan. Ja ne ovat ymmärrettävät. Asenne on sama kuin pseudotieteissä. (Olen itse asiassa kirjoittanut livetilaisuuksista ja pseudotieteistä tekstin joka vaikuttanee kohtuu relevantilta.) Richard Wein on kommentoinut Linja-ahon hengessä (ID)kreationismista "Critics of Intelligent Design pseudoscience are faced with a dilemma. If they discuss it in polite, academic terms, the Intelligent Design propagandists use this as evidence that their arguments are receiving serious attention from scholars, suggesting this implies there must be some merit in their arguments. If critics simply ignore Intelligent Design arguments, the propagandists imply this is because critics cannot answer them. My solution to this dilemma is to thoroughly refute the arguments, while making it clear that I do so without according those arguments any respect at all." Ja samassa hengessä en voi kunnioittaa Ketoakaan.

Olisi pitänyt olla enenmmän "fuck you".

Mediaa pakoillut Immonen, jonka kanssa Hännikäinen kuuluu samaan sosiaaliseen piiriin, varmasti tunnustaa että kenties vaikeneminen julkisessa keskustelussa ei olekaan muiden sananvapauden rajoittamista. Toki tästä kieltäytymisestä on jo pienessä määrin yritetty tehdä sananvapausrike.

Kuitenkin näkisin että tässä tapauksessa keskustelusta kieltäytyminen on jonkinasteinen virhe. Syynä on se, että jo pyyntö seminaariin on itsessään antanut sen mediatilan Hännikäiselle. Kun jo sovittu seminaariin osallistuminen perutaan, se antaa kieltämättä viestin. Viestin joka nykyisessä mediakulttuurissa vaikuttaa Streisand efektiltä siitä huolimatta että kyseessä ei teknisesti ottaen ole sensuuri. Ihmiset eivät ole vapausfilosofeja vaan tunteista vedeltäviä vähemmän analyyttisiä hoopoilijoita.

Näen että Hännikäisen kunnioitus on se virhe joka PS Nuorilla on ollut syvimpänä virheenä. Ja olisi kenties ollut hyvä että tämä olisi tullut julkisessa mielipiteessä esiin. Keskustelulla kun tulee olemaan myös yleisö. Ja kun muistellaan miten PerusSuomalainen kansanedustaja sai huutelua facebookissa syntyneessä mielenosoituksessa, tiedetään että ongelmat olisivat olleet heidän käsissään. Tätä olisi tavallaan vaan "pitänyt käyttää opportunistisesti hyväksi". Antifeministit olisivat tämän jälkeen joko joutuneet luopumaan uskottavuudestaan tai Hännikäisestä. Nyt näin tuskin tulee tapahtumaan. Ainoastaan turvallisuusargumentti tässä tilanteessa voisi toimia. Linja-aho teki mielestäni mediankäyttövirheen. Joka luonnollisesti haittaa ennen kaikkea feminismiä. Heitä ei pidetä rohkeina ja keskusteluun valmiina. Joka on nykyään lähes yhtä paha kuin sensuristiksi tai moralistiksi tunnustautuminen.

Irtautumisen merkityksestä

Osallistuin nettimeemiin jossa piti mainita kolme asiaa jota ei käytä. Ja miksi. Irtautumisen piti olla jotain jota ihmiset yleensä käyttävät. Että ei saa sanoa että "en käytä avaruusolentojen sondeja kokeellisessa seksuaalisuudessa koska ufojen miehet eivät ole antaneet minulle sellaista". Tämänlainen lähtökohta on hyvin erikoinen. Kuitenkin kun olen katsonut meemin pyörimistä ympäriinsä, niin vastaukset ovat olleet aika merkityksellisiä. Ne kertovat ihmisistä melko paljon.

Tämä johtuu hyvin jännittävästä asiasta. Nimittäin siitä että kulutustuotteet ovat nykyään kannanottoja joiden kautta ihmiset projisoivat identiteettiään. Ja näistä irtautuminenkin on täynnä identiteettiprojektioita. Tämä on hyvin kiinnostava asia. Sillä on yhteys Sartren eksistentialismiin. Tarkalleen ottaen olemassaolon ja olemassaolemattomuuden merkitykseen. Siihen että merkitys ei tavallaan ole sidottu siihen onko asia olemassa vai totta.

Lähdetään positiivisen kautta;

Tarkalleen ottaen asia kietoutuu siihen että kaupallisuuden kohdalla brändit ovat myyttejä, etenkin nykyään. Brändi on tässä kohden oleellinen sana. Sillä on tärkeää tiedostaa että on olemassa tarve jota täytetään tuotteella. Tämän pragmaattisen asian päällä on yrityksen maine, joka ilmenee sekä tuotteiden että mainonnan kautta. Ja tässä on kysymys brändistä. Joka taas luo tuotteelle lisäarvoa. Itse asiassa monilla tuotteilla brändi on sen arvokkain yksittäinen asia. Tuotteen ei tarvitse olla kestävämpi tai tehty paremmin tai paremmista materiaaleista. Brändi tuo arvonlisää joka tapauksessa.

Kun esimerkiksi yrityksellä tai vaikka julkisuuden henkilöllä on brändi, kasvokuva tai yrityksen logo on symboli jollekin joka viittaa tuotteen ulkopuolelle. Nämä pitävät sisällään syviä merkityksiä. Se on itse asiassa tuote ja yritys yhdistettynä niiden maineeseen johon on yhdistetty jonkinlainen eetos. Tässä mielessä ei ole väärin sanoa että brändi luo tuotteeseen "persoonan". Siinä on asenteita ja arvoja. Ja kun käyttää tiettyjä tuotteita, se vaikuttaa siihen minkälaisen kuvan nämä ihmiset saavat. Luomme itsemme niiden kautta.

Mainonnan kannalta brändi on jotain jonka usein ääneen julistettu merkitys on siinä että kyseessä on tiedotus. Asioista kerrotaan ihmisille jotta he tietävät miten jännittävä ja hieno tuote on kyseessä. Kuitenkin tällä "kuluttamista helpottavalla tiedottamisella" on kaupantekijäisenä se, että ostosten kautta luodaan itselle imagoa. Tällä on yhteys ennen kaikkea sosiaaliseen interaktioon.

Ja tätä kautta syntyykin tilanne jossa brändi on jotain joka on olemassa ostovalinnoistasi riippumatta. Ja tästä voi seurata se, että jos jokin brändituote on muodissa, jokin sinun itsesi ulkopuolinen voima määrittelee ja ohjaa imagoasi.

Ja tätä kautta brändi toimii kuten myytti.

Väite on kova. Usein käytetyssä muodossa myytti on usein ihmeenomainen kertomus. Eräänlainen satu. Siinä on mielikuvituksellisia elementtejä. Tätä myyttiä lähestytään aiheen eikä käsittelytavan kautta. Ja saadaan esimerkiksi Kirsti Simonsuuren "Ihmiset ja jumalat. Myytit ja mytologiat" -kirjaan kokoama ajatus myyteille tyypillisistä aiheista. Tällöin aiheet ovat esimerkiksi kosmogonia (kertomus universumin synnystä), teogonia (kertomus Jumalien synnystä), kertomyksia heeroksista, muodonmuutoksista. Sekä erilaiset selityskertomukset vaikka siitä miten oikeuslaitokset, uskonnollinen instituutio tai luonnonilmiöt ovat syntyneet. Aiheissa käsitellään yleensä yliluonnollisia ja tuonpuoleista.

On täysin selvää että brändit eivät ole myyttejä tässä mielessä. Ne ovat kuitenkin myyttejä toisessa mielessä. Mutta jos otetaan esille se, että aiheen sijasta myytti onkin aiheen käsittelytapa, voidaan huomata jännittäviä asioita.

Myytti on vapausasteisessa suhteessa totuuteen, olemassaoloon, ensikäden kokemukseen, historiallisiin tapahtumiin tai oikeastaan mihinkään muuhunkaan tosiasialliseen tai faktuaaliseen. Myytin tärkein tehtävä ei olekaan kuvata tosiasioita ja tapahtumia (factuality) vaan olla jotain johon on helppoa kokea yhteyttä (relatability). Myytin suosiolle suhde tosiasioihin on jotain toisarvoista, jotain joka on kenties vähiten kiinnostava asia koko myytissä. ; Tämä on kiinnostava ajatus, jota voisi olla vaikeaa huomata. Sillä myytit ovat yleensä tavanomaisesta poikkeavia ja outoja. Ne ovat mieleenpainuvia juuri tämän erikoisuuden vuoksi. Myytin onkin oltava erikoisen tavallinen. Poikkeava mutta samastuttava. Sen on heijastettava sisäisiä arvoja ja vastaavia.

Tämä on usein tiedostettu puolittain. Kun ihmiset puhuvat myyteistä, he viittaavat "satuihin". Jotka taas ovat epätotta koska ovat satuja. Mutta tosiasiassa myytti ei välitä. Uskonnolliset tarinat eivät esimerkiksi lakkaa olemasta myyttejä vaikka niiden tapahtumat olisivat historiallisia tosiasioita. Jeesuksen ristinkuolema ja ylösnousemus on kulttuurissamme myytti. Eikä se lakkaa olemasta myytti sillä että Jeesus paljastuisi historialliseksi hahmoksi. Tai peräti yliluonnolliseksi suurenmoiseksi pelastushahmoksi. Myytit esittävät (representation) jotain elämän asioita, asenteita tai arvoja ja luovat niihin asian ulkopuolista merkitystä (significancy). Esimerkiksi perhe voisi olla ei-myytillisessä versiossa pelkkää panemista ja kakkavaippojen vaihtamista ja tiskaamista.

Mutta myytillinen kertomus mieheksi ja naiseksi luomisesta tuo siihen erityistä merkitystä. Brändejen kohdalla tämä myytin arvo on helppo nähdä jossain tuoteperheissä joihin on luotu vahva myytillinen leima. "Assassin's Creed" -pelisarjassa on esimerkiksi tiettyjen arvojen ja ihanteiden kautta luotu todellinen maailma. Samoin kuin koemme merkitykselliseksi vaikka "Game of Thronesin" tapahtumissa. (Riippumatta siitä että sarjan arvot näyttävät suurelta osin muodostuvan tiettyjen toistuvien symbolien kautta. Toistuvia rituaalisia symboleita sen kohdalla näyttää olevan ainakin insesti, dekapitaatio ja kastraatio.) Mutta tosiasiallisesti samoja myyttejä voidaan liittää lähes mihin tahansa.

Myyttien olemassaolo vaikka idolien fanittamisessa onkin tiedostettu. Uskovaiset moralistitkin osaavat usein korostaa sitä että miten joku poptähti edustaa "väärää jumalaa" tai on "epäjumala". Tämä asenne ei tietenkään teologisessa mielessä olisi pätevä siinä mielessä että Jumalat on yleensä määritelty yliluonnollisiksi olennoiksi joilla on tietoa, taitoa ja intentioita. Kun taas tähdet ovat hyvinkin aliluonnollisia ja heillä on usein intentio julkisuuteen ja heitä ei ole välttämättä kaavittu mistään talenttilaarista. Mutta siinä mielessä he ovat oikeassa, että tähdet edustavat joitain arvoja. (Moralisteista yleensä "turmelevia" sellaisia.)

Tämä "tavallaan uudelleenmääritelty" myytti on selvästi hyvin erikoinen.

Tämä myytti on hyvin kiinnostava. Sillä usein myyttejä ymmärretään hieman väärin. Jos otetaan esimerkiksi Joseph Campbell, hän esitti että yhteiskunta vaatii myyttejä toimiakseen. Tämä teema on sosiologiassa hyvin yleinen. Esimerkiksi Weber uskonnollisti etiikan siinä mielessä että hänellä ei-uskonnollinen järjestelmä ei ollut eettinen ja eettinen järjestelmä oli määritelmällisesti uskonnollinen.

Tässä ei selvästi puhuta siitä ensimmäisestä myyttimaailmasta. Vaan juuri siitä miten esimerkiksi tämänpuoleisessa elävä tähti voi heittää arvokannanottoja ja edustaa jotain erityistä "vapauden ideaalia". Tai "cooliutta". Tämä tavallaan menee sekaisin sen aihetta käsittelevän myyttimäärittelyn kanssa. Ja solmu tulee siitä että tätä eroa ei tiedosteta. ; Esimerkiksi idolin fanittaminen fanaattisella voimalla ei ole ristiriidassa ateismin kanssa. Koska teologisessa mielessä idoli ei ole "Jumala". Mutta idoli voi olla myytti. Eikä tämä myyttiasetelma tee ateistista "uskovaista" sanan perinteisessä mielessä. Tässä uudistetussa "tavallaan uudelleenmääritellyn uskonnon ja myytin" maailmassa se on.

Cambell onkin liittänyt myytteihin enemmän "keskustelun tavan" siinä mielessä, että myytit (a) auttavat arvostamaan elämää ja asioita, yleensä kertomalla mahdollisuuksista (b) ne auttavat suhteuttamaan itseämme olemassaoloomme, usein vaikka "luomiskertomuksen"  tai "alkuperän" kautta (c) tukevat kulttuuria ja sen arvoja, "ovat malleja kulttuurista" ja "malleja kulttuurille" (d) kontekstoi ihmisen kulttuurissa, maailmassa ja kenties maailmankaikkeudessakin.

John Barth onkin korostanut että lähes mikä tahansa voi olla myytti. Kyse on vain siitä miten tätä aihetta tai asiaa käsitellään. Voidaan itse asiassa sanoa että Jumalia on käsitelty tällä myyttimallilla ja nekin ovat merkityksellisiä tämän vuoksi. Sama käsittely voidaan tehdä ateistisillekin malleille. Kaikista asioista ei tehdä myyttejä, mutta niistä voitaisiin. Tästä hyvänä esimerkkinä Barth antaa suhteellisuusteorian. Etenkin siihen liittyvän kaavan E=MC². Siitä on tullut symboli ja myytti. (Vaikka se on samalla myös tieteellinen tosiasia. Mutta totuudellisuus ja olemassaolo ei ollutkaan myytin kannalta tärkeää.) Se edustaa matemaattisuuden ja eksaktiuden arvoja. Siihen liittyy yksinkertaisuuden ja nerouden teemoja. Ja sitä käytetään tässä yhteydessä tavoilla jota kaikki fysiikan lait eivät kohtaa. Sillä kaava on paitsi jotain jota tankataan Maolista, niin jotain johon liitetään arvoja. Totuuden löytämisen myyttinä se on lähes jotain joka rinnastuu siihen miten Mooses on saanut kymmenen käskyä laintauluissa. Sillä on "lisäarvoa". Ja ihmiset yhä vahvemmin rinnastavat tämän "lisäarvon" itse asiaan. Prosessissa käy tavallaan niin että ensin on "vain muoto" ja sitten tähän liitetään konteksti. Joka luo interaktiona "tarinan". Ja tästä "tarinasta" tulee sitten "uusi muoto" jossa on "lisämerkitystä".

Tarkalleen ottaen myytti onkin "diskurssin tapa". Tapa johon suhde on helposti ambivalentti. Esimerkiksi toisaalla kristitty kreationisti voi selittää että evoluutioteoria on myytti ja vaihtoehtoinen luomiskertomus jonka tarkoitus on hylätä Jumala ja asettaa ihmiset itsekkäästi Jumalien tilalle. Ja toisaalta he taas selittävät arvotyhjiöstä joka syntyy auttamatta ilman Jumalaa.

Syynä on se, että "myytin" määritelmää vaihdetaan lennosta. Joka taas johtuu siitä että myyttiä käytetään kahdessa eri määritteissä joten on helppoa tehdä huolimattomuusvirhe. Tarkalleen ottaen ekvivokaatio. Ja tämä kautta selittää ensin että myytit luovat arvot ja ateismi ei ole myytti koska se ei käytä Simonsuuren esittämiä aiheita. Mutta toisaalta sitten nähdään että ateismi olisi kilpaileva epäjumalanpalvelus ja tässä taas käytetään Campbellin toisenlaista myyttinäkemystä tai siihen rinnastettavaa vaihtoehtoista mallia. ; Samaa toki tapahtuu sivistyneimmissäkin piireissä, jolloin esimerkiksi puhutaan vaatimuksia kokonaisvaltaisesta "kristillisestä arvoperinteestä irtautumisena" jossa ateismi olisi arvotyhjiön ja merkityksettömyyden täyttämä.

Brändien kannalta oleellista on, että tässä "yhteiskunta vaatii toimiakseen myyttejä" -tasolla brändit toimivat myytteinä. Kahvikaan ei enää ole vain kitkerää kofeiinilitkua, vaan jotain joka edustaa jotain käsityöläisyyden lempeän täyteläistä ammattitaitoa. Jotka taas omalta osaltaan liittyvät arvoihin ja asenteisiin. Jotka voivat kovastikin erota siitä että joku mekaaninen kone jossain kuumentaa, rouhii, kuivattaa ja raastaa ja silppuaa kahvipapuja tehtaan aukioloaikoina liukuhihnalla tai siihen oleellisesti rinnastettavalla mekanohirvityksellä. Siksi kulutusyhteiskunnalla on jonkinlaiset arvot. Näitä arvoja voidaan pitää vastenmielisinä ja turmeltuneina, mutta ne eivät elä arvotyhjiössä. Ei-pidetyt arvokannanotot ovat arvokannanottoja yhtä kaikki.

Negatiivisen kautta.

Tämä kaikki on kuitenkin ns. positiivisen kautta kertomista. Miksi boikotti kertoisi mistään? Syynä on se, että jos ääneenlausutusti et esimerkiksi syö tietyn suklaamerkin suklaata, teet arvokannanoton. Tämä johtuu joko siitä että vastustat sitä mitä tämä brändi symbolisoi ja irrottaudut siitä. Tai sitten vastustat jotain mitä tämä yritys on tehnyt - sanotaan nyt vaikka maitojauheella ja kehitysmailla - joka on todennäköisesti jotain jota he nimenomaan eivät halua brändinsä lähellekään.

Näistä irrottautuminen onkin sitten arvolausunto sinällään. Siksi yksinäisyydellä on merkitys. Siksi käy niin että vaikka ateisti selittää että "kalju on hiustenväri" ja "postimerkkien keräilemättömyys ei ole harrastus", niin "uudelleenmääritellyn myytin" tasolla voidaan ajatella että ateismilla on silti hirmu tärkeä osa heidän identiteetilleen. Koska siihen liittyy asioita ja arvoja. Kuten "tiederunkkaus" joka on luonnollisesti arvo sinänsä. Tietokin on asia, mutta tiedon arvostaminen tekee siihen liittyvistä arvovalinnoista merkityksellisen. Etenkin kun tiede koskettelee teemoja tavoilla joka antaa ihmiselle vaikka kontekstin universumissa ja selityksen siitä miksi ei ole vain mutaa ja kiviä vaan myös taskukelloja ja ihmisiä.

Siksi oli esimerkiksi syvästi merkityksellistä kertoa siitä miksi minä en käytä partavaahtoa.