Loistavia kipinöitä pimeydessä

Taloomme ostettiin "Senran Kagura:Estival Versus" -peli. Peli ostettiin vahingossa. Se on kombotaistelupeli, eli genreä jota en pelaa. Ja se on varsin seksistinen. Koska olen ollut nilkkuna kotona, on minulla ollut ylimääräistä aikaa pelata sitä. Peliä josta tiesin lähinnä sen, että siinä on animetaistelutyttöjä. Ja käsikonsolissa sovellettu konsolin 3D -ominaisuuksia ja konsolin puhallusominaisuus oli käytössä niin, että taistelutyttöjen hameet nousivat "ilmavirran" voimasta. Tiesin pelistä myös sen, että animetyttöjen vaatteet repeävät sitä enemmän mitä enemmän heitä on päihitetty. Pelissä on myös "fatalityn" tapaisia erityislopetuksia. (En tiedä millä nimellä niitä pitäisi kutsua? Stippality? Boobality?)

Ja olen oppinut pelistä sen, että kun ennen pelin pelaamista suhtauduin ironisen huvittuneesti redditissä käytyyn keskusteluun siitä voiki peliin hypätä mukaan jos ei ole tutustuntu pelin aikaisempiin versioihin, on tilanne muuttunut. Nyt suhtaudun siihen huvittuneen ironisesti. (Olin itse asiassa hieman yllättynyt siitä että peli ei ole hentaita vaan animea. Siinä ei ole suoranaista seksiä ja alastomuuskin on tasolla jota on tullut nähtyä naisille/tytöille suunnatussa taikatyttöanimessakin. "Strategiset paikat" on peistetty ninjatekniikoilla selitetyllä valkoisella valolla joka peittää em. alueiden kaikki detaljit. Mikä tosin kertoo kenties enemmän japanilaisista kuin pelin seksismistä.)

Peli on itse asiassa jotain jonka tekemiseen "tarvitaan japanilainen". (Eikä pelkästään siksi että Japanissa ikäraja jolloin saa antaa suostumuksen seksiin on alempi kuin esimerkiksi Suomessa.) Pintatasolla peli on 10 -vuotiaalle pojan mielenmaailmaan sopivaa tissipyllyvitsiä. Sitä huomataan että ollaan oikeasti pelaamassa juonenkäännettä jossa on pikkuhousujensyöntikilpailut. (Oikeasti.) Tai jossa mietitään rintojen hieromista. Mutta samalla peli on tarinallisesti kuolemasta, luopumisesta ja siitä miten luopuminen tulee tehdä.

Pelin tapahtuu "jonkinlaisessa limbossa" maapallon ajan tuolla puolen. 8 päivän festivaalin aikana täytyy valmistautua fyysisesti ja henkisesti hirviön päihittämistä varten. Paikassa on myös paljon kuolleiden ninjojen henkiä. Jos heillä on ollut kuollessaan pettymyksiä. Alkuvaiheessa kohdataankin näitä edesmenneitä. Koska maapallolla ei samalla kulu aikaa, alkuvaiheessa moni haluaakin pitkittää limbossa olemista. Hahmot yksi kerrallaan kypsyvät ja näkevät luopumisen arvon. Pelin loppupuolella korostuukin enemmän se, miten tämä luopuminen tulee tehdä. Kylän vanha ninja korostaa tunteiden kuolettamista, sitä että on valmis kaikkeen ilman mitään rajoja. Mutta lopulliseksi, varsin alleviivatuksi, viestiksi tulee se, että tunteet ovat voima ja on sankarillisempaa ja voimavaroja antavampaa luopua katkeroitumisesta. Voi luopua kuolleista ja epäonnistumisista. Pyrkimyksiä, tavoitteita sen sijaan ei tarvitse. Näin moderni ninja elää lyhyen elämän mutta on tämän aikana loistava kipinä pimeydessä.

Peli onkin varmasti nähtävissä ennen kaikkea japanilaisuuden kautta. Nykymaailmassa korostuvat individualistisemmat arvot. Japanista on tullut myös kova kilpailuyhteiskunta kun länsimaiden arvot ovat törmänneet vanhaan hyvin ja täydellisesti tekemisen kulttuuriin. Tässä kohden kylän vanhan ninjan asenne muistuttaa perinteistä itämaista ajttelua. Jossa on kyettävä luopumaan haluamisesta jotta voisi olla tasapainoinen. Modernissa maailmassa ajatellaan sitten enemmän niin että on ymmärrettävää haluta luopua haluamisesta kun epäonnistuminen on niin kauheaa. Mutta sankarillisempi kykenee nousemaan näistä hasteista. Ja kenties peli heijastelee tätä japanin sisäistä kulttuurinmuutosta.