Helsingin Sanomissa oli mielipidekirjoitus. Se puolustaa perinteistä yleissivistävää lukio-opetusta. Tämä on tietenkin tällä hetkellä relevantti aihe. Sillä uudistunut lukio-opetus perustuu spesialisoitumiseen, ja tämä taas vaatii voimakasta valinnaisuutta.
Näkemys on tieteellisesti kiinnostava, koska modernina aikana tieteentekoa kuvaa monialainen tiimityönteko. (Esimerkiksi puolisoni kaksoissisar työskentelee bioinformaatikkona ryhmässä jossa on hyvin monen eri alan ihmisiä.) Luodaan yhteyksiä tieteenalojen välille. Työelämän kannalta tässä on tietenkin järkeä sillä siellä tarvitaan monotonisia yhden asian osaajia. ; Rrehellisesti sanoen moni paikka joka vaatii koulutuksen on työsuoritteiltaan sellainen että sen oppii työtä tekemällä. Joko siksi että ala on opettajan työn tapainen monisyinen juttu jossa kaikkea ei voi opettaa. Tai siksi että se koostuu hyvin spesifeistä samanlaisina toistuvista suoritteista ja ovat siksi ilman koulutustakin opittavissa.
Tästä on seurannut se, että lukiossa ei ole esimerkiksi enää pakko opiskella kurssiakaan biologiaa. Uskonnonopetus on ei-valinnaista ja pakollista koska se on vahvasti säädetty lakiin. Tässä mielessä maailma on menossa suuntaan joka ilahduttaa kreationisteja ; Evoluutiota ei ole pakko opetella mutta uskonto on niin tärkeää että siitä pitää tiedottaa jopa igteistien lapsia. (Igteistit eivät pidä uskontoa relevanttina. Edes niin relevanttina että pitäisi tunnustautua ateisteiksi.)
Tässä Helsingin Sanomien kirjoituksessa kuitenkin puolustettiin biologian sijasta historiaa. Sen otsikkokin on "Onko suomalaisnuorista tulossa historiattomia?" Alan hyödyllisyyttä perustellaan sanomalla ; "Jokainen historiaa opiskellut tietää, että jos yleissivistykseen ja kansalaisvalmiuksiin tähtäävän opetuksen pohja rapautuu, ollaan vaarallisella, historian poliittisen väärinkäytön mahdollistavalla tiellä." Olen aiemmin kirjoittanut muun muassa historian esteettisyydestä ; Historia ei kiinnosta sellaisenaan vaan historia on jotain josta saadaan tarinoita joiden varaan rakennetaan identiteetti. Sukututkimus on siksi monelle tapaa jolla hankitaan tietoa siitä "mistä minä olen tullut". Ja tämän päälle rakennetaan esteettisiä mielikuvia jotka koskevat ennen kaikkea itseä. Ja sen lisäksi eri kouluaineilla on tässä yleissivistävässä maailmassa ollut tietynlainen valtahierarkia ja arvohierarkia. Joka on koskenut nimenomaan yhteiskuntajärjestystä, ja joka heijastuu myös kouluissa.
Ja tästä näyttää tässäkin olevan kysymys. Historian koulutus nähdään poliittisena voimana. Tämä ei tietenkään ole kovin uutta tai erikoista. Sitä kuulee miten historialla on kaksi tärkeää, keskenään vastakkaista tehtävää. Ensinnäkin kuullaan että jos ei tunne historiaa olisi pakotettu toistamaan sitä. Toisaalta sitä taas sanotaan että historiaa on tunnettava jotta se toistuisi. Ja siksi on esimerkiksi tutustuttava oman maan historiaan. Emme opettele vain talvisotaa ja kansalaissotaa. Niistä toisinnetaan Suomalaista yhteiskuntajärjestystä ja luodaan Suomalaista identiteettiä.
Tässä mielessä historiaa puolustetaankin kirjoituksessa syistä jotka ovat ei-tieteellisiä ja itse asiassa ytimeltään ei-historia-tieteellisiä. Toki tämä aine ei ole tässä poikkeava. Olemmehan kuulleet siitäkin miten jokainen teologisen käynyt uskonnonopettaja tietää että koulun uskonnonopetus on tärkeää koska ilman sitä ihmiset hukkaavat menneisyytensä ja koulun uskonnonopetus myös suojelee fundamentalisteilta.
Teemana onkin se, että kun puhutaan "juurettomuudesta" tai "historiattomuudesta" puhutaankin tosiasiassa pseudouskonnollisuudesta tai pseudohistoriasta. Eli ihmiset loisivat hyvän historiantaidon puutteessa itselleen valheellisen historian. Näkisin että tässä ei pitäisi edes puhua historiattomuudesta. Vaan nimenomaan valehistoriallisuudesta.
Mutta valitettavasti valehistoria on jo täällä. Skeptikkona olen varsin tietoinen siitä miten ihmiset luovat identiteetilleen ihan omia maailmanhistorioitaan ikään kuin "käänteisesti" verrattuna siihen miten tiedemiehet historiaa yrittävät selvittää. Pahimmillaan nämä ovat salaliittoteorioita, parhaimmillaan harmittomia ja huvittavia kyhäelmiä. ; Historianopetus on jotain jota on jo kokeiltu. Ja saman toistaminen odottaen erilaista lopputulosta ei ole ainakaan sitä mitä historia voisi opettaa tulevaisuudesta menneisyyden avulla.
Olo tältä osin on sama kuin koulun uskonnonopetuksessa. Kenties teoriassa se voisi toimia. Mutta käytännössä huomasimme että näin ei käy. Evankelisluterilaisella kirkolla oli mahti ja yhtenäiskulttuuri. Sillä oli resurssit, tahto ja yritys. Silti 1990 -luvun saatanapaniikkia ja muuta fundamentalismia ei torjuttu, päinvastoin kirkon AV -keskus loi saatananpalvonnalla pelottelevan videon. Sen sijaan kirkosta on tullut pesäke joka kykenee tukemaan muuten melko marginaalisia lestadiolaisia antamalla heille isomman ihmisryhmän kirkollisverot. Lestadiolaisista on aktiivisuutensa avulla tullut iso toimijaryhmä kirkon päätäntäelimissä. Samoin naispappeuskiistat ja homojen avioliitto ovat jotain jota voidaan liittää siihen fundamentalismiin jota uskonnonopetuksella muka estettiin.
Se, onko tämä estäminen eettisesti hyväksyttävää on sitten tämän päälle laitettava oleellinen kysymys. Onko lukion tehtävä kouluttaa oppialaan spesialisteja, tarjota yleissivistystä vai luoda hyviä ohjailtavia kansalaisia jonkin yhtenäiskulttuurin tai muun vastaavan tapaiselle konstruktille joka ei jotenkin koostukaan ihmisistä vaan jotenkin päältää näitä ja jolle on annettava siksi oikeuksia kuin se olisi irrallinen ihmismäinen toimija? Näihin voi antaa monenlaisia vastauksia. Mutta ne ovat silti kysymyksiä joihin on otettava kantaa.
Fundamentalistejen tai fasistien torjunta on toki monista hyvä ja miellyttävä asia. Ja niitä vastaan taistelemisesta tulee itsellenikin "pörröisiä fiiliksiä". (Ne ovat hyviä venttiileitä purkaa valkoista raivoani. Ohjaamalla ongelmani siitä tulee osa ratkaisua. Tai se tuottaa vähintään vähiten haittaa.) Mutta kun poliittisia mielipiteisiin vaikutetaan, pitää kysyä että onko hyvä laittaa kouluun saman tien ajatus siitä että lähtiessä paikkakunnan jokainen koululainen on vaikka keskustalainen?
Tälle kontrastina onkin oikeastaan se, että katsoin eilen illalla "Total Recall" -elokuvan. Elokuvan ytimessä oli se, että jopa oma henkilökohtainen historiamme on illuusio. Ei pelkästään epätarkka ja manipuloitavissa "Rekall" -yhtiön illuusioilla ja valemuistoilla, vaan myös tosiasioita kuvatessaan konstruktio. Persoonallisuus taas on se mitä ihminen on sillä hetkellä. Menneisyys luo meistä sellaisia kuin me olemme vain jos me annamme sen tehdä.
Ja voi että me todellakin annamme. Mutta emme sillä "ylhäältä alas" -tavalla jota historian ja uskonnonopettajat mielellään ajavat. Jossa tieto tulee eksaktina ylhäältä ja sivistää valistumattomat moukat korjaamaan näkemyksiään. Kaikki se mitä psykologia ja kognitiotiede on itselleni opettanut on suunnilleen se, että ihmiset valitsevat ensin identiteettinsä, usein sosiaalisin syin. Ja sitten he rakentavat jälkikäteen tähän oman pseudoteologiansa ja pseudohistoriansa. Tässä joko käytetään tosiasioita (kun se on mahdollista) tai tosiasioita pidetään manipulointina (kun se ei ole). Ihmiset eivät muutu ei-fasisteiksi sillä että he oppivat uusia asioita. Tietopohjainen valistus ei korjaa asennevammaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti