Keskustelu on tavallinen. Kun joku ihminen koetaan jotenkin tärkeäksi ja näkyväksi, on olemassa sellainen tietty kristittyjen joukko joka ajattelee että sen sijaan että kommentoisi asiasta vaikka omissa blogeissaan, on tämä oma mielipiteily ja kommentointi kohdistettava juuri tälle ihmiselle. Mikä kertoo aika paljon siitä miten merkittävinä ja kiinnostavina nämä ihmiset pitävät itseään. (Esimerkiksi itselleni blogaaminen on pääasiassa terapeuttista. En välitä lukeeko kukaan minua. Eikä minua kyllä juuri kukaan luekaan. Paitsi joskus putkahtaa jostain joku satunnainen tuhat lukijaa. Useimmiten ei. Puhutaan kymmenistä, ehkä sadoista lukioista.) Kenties kyseessä on myös näkyvyydenhakeminen omille asioille. (Tässä unohtuu vain se, että jos asia olisi tärkeä ja kiinnostava monille niin sitten Arman Alizad leechaisi niissä sivustoilla kommentteja floodaten eikä toisinpäin.)
Merkittävää on se, että kysyjä Harri kysyy uskontoa ja siihen on vastattava hänen ehdoillaan. Ilman tätä tulee nimitys "uskonnottomaksi". Toisaalta Harri itse on valmis tuomitsemaan ja nimittelemään ja pitämään pahana. Mutta heti kun hänen omaa näkemystään pidetään tuomitsevana, nousee esiin se miten sananvapaus tarkoittaa tuomitsemisen kieltämistä. Kysymykseen vastaamista pidetään velvollisuutena ja vastauksen nähdään kuvaavan jotain joka kuvaa ihmistä aina ja erityisen oleellisesti. (Olen kyllä itsekin sitä mieltä että jos ihminen identifioi itsensä ääneen uudestisyntyneeksi kristityksi niin se todellakin kertoo hänestä jotain. Aika paljonkin.)
Kysymyksessä on se erikoinen asia, että siihen vastaamista vaaditaan. Vaikka uskonnonvapauslaki nimenomaan määrittelee että uskonnollisesta vakaumuksesta ja sen kertomisesta on myös lupa kieltäytyä. Vakaumusta ei ole pakko paljastaa. Sen saa halutessaan ilmaista. Tosin uskonnonvapauteen ja mielipiteenvapauteen nojaava kristitty on usein sellainen että he eivät oikeasti arvosta näitä arvoja. Sillä minimikriteeri arvostukseen on ymmärrys. Olen itse asiassa huvitellut uskovaisten kustannuksella. Kun he kadulla ottavat uskonnonvapauden esiin, kysyn että tarkoittavatko he positiivista uskonnonvapautta vai negatiivista uskonnonvapautta vai molempia. Vastaukset paljastavat että he eivät edes tiedä mitä nämä käsitteet tarkoittavat. He eivät tiedä vapauden määritelmiä ja asiasisältöjä. Samoin juridinen uskonnonvapaus, se mitä uskonnonvapaus tarkoittaa ja eitarkoita lain edessä on hyvin vierasta. Esimerkiksi ajatus vakaumuksen kertomattomuudesta on jotain joka ei tunnu tutulta. Tästä voi päätellä että he eivät arvosta uskonnonvapautta. Ainakaan missään sellaisessa muodossa jossa se on älyllinen ja relevantti. Näyttää siltä että uskonnonvapaus sen sijaan mieletään päsmäröintilupana jossa uskonnonvapaus tarkoittaa sitä että kristitty saa huudella asioitaan loukkaavat nämä ketä tahansa koska se on heidän mielipiteensä. Ja kritiikin ääressä leikitään sorrettua toisinajattelijaa koska muut eivät saa sanoa heitä millään lailla loukkaavia asioita ilman että kyseessä on sananvapauden vastustaminen ja vaino. Harri demonstroikin tätä. Alizadin vastaushan on hänestä sananvapautta vastaan.
Erikoista tässä on se, että aika usein näitä innokkaita kristittyjä kuunnellessa korostuu se, miten he itse uskaltavat kertoa vakaumuksensa. Se vaatii siis rohkeutta. Usein henkenä on jopa sankarillisuustarina. He eivät kuitenkaan kestä minkäänlaisia vastoinkäymisiä. Poikkipuolinen sana saa heidät pakenemaan. Keskustelu lopetetaan heti kun argumentointi lähtee alkuun. Konfrontaatiota ei kestetä. Siitä saadaan uhritarina. Ja tästä seuraa helposti pakeneminen, pahastuminen ja se että toisen näkemät pahat asiat ovat syrjintää. Toisin kuin omat toisen pahaksi tuomitsemiset ovat "mahdollisuuksia parantua ihmisenä".
Itse ymmärrän miksi uskonnoton ei haluaisi kertoa vakaumustaan. Harrin tapaiset ihmsiet aloittavat tässä vaiheessa aivan norminmukaisesti mielipiteenmuokkausken, savustamisen ja asenteellisen omien mielipiteidensä vuodatuksen johon kaikki kritiikki ja vastaanpaneminen on suvaitsemattomuutta, sananvapauden vastustamista ja kristittyjen sortamista. Toisin sanoen tässä tilanteessa ei kannatakaan lähteä peliin jossa vastaus on määritelty tärkeäksi, vastaaminen on myös nähty velvollisuudeksi, vastaamisesta tehdään hyvin pitkälle vietyjä päätelmiä, ja vastaaminen on tehtävä kysyjän antamilla ehdoilla sopii se vastaajan omiin näkökulmiin tai ei. Tuossa on niin monta väärää lähtökohtaa että niiden kanssa liikkeelle lähtevä ihminen ei ansaitse aikaa, keskustelua tai vastaamista. (Kaiken heille tärkeän mutaan tallaamisen voi sitten nähdä suureksi huvitukseksi hänelle itselleen. Tämä on nähtävissä ymmärrettäväksi pikkupaheeksi.)
Ymmärrän että tälläisessä "päsmäröintiuskonnonvapauden" kontekstissa on helppoa olla kristitty. Sellainen rohkea tyyppi joka jakaa facebookissa ja normaalielämässä tarinoita siitä miten vakaumus on johtanut siihen että kaikki ovat hylänneet. Ja jotka saavat kristityiltä kavereilta ja perheeltä 500 likeä tähän. Se tuntuukin olevan hyvin tavallinen tapa olla vainottu uudelleensyntynyt kristitty. Samalla heidän kaikille heitä kohdanneille ilmiselvä ärsyttävyys, asennevammaisuus ja kuvottavuus tuottavat heille vastauksia jotka sitten tulkitaan siten että vika ei ole heissä vaan siinä että kristinusko on tärkeä asia jonka vainoaminen ja vihaaminen on reagointien takana. Tosiasiassa syynä on usein vain se että Harri ja hänen aatetoverinsa ovat älyttömän usein ärsyttäviä kusipäitä. (Siis kuten minä, mutta ilman itsetiedostusta ja asiantilan tunnustamista.) He ovat pellejä. Ei tuollaisia tarvitse kunnioittaa. Itse asiassa kykenen luomaan melko vakiintuneista etiikan aksioomista sisäisesti ehyitä etiikanjärjestemiä joissa tuollaisten mielipiteiden tallaaminen ja poliittisten pyrkimysten vastustaminen on jopa hyvän ihmisen velvollisuus. (Ja jos nämä eivät vakuutaisi niin siltikin se olisi jokaisen vähän karkeammanpuoleisen mutta vapaan miehen ilo ja henkilökohtainen nautinto.)
Sääli vaan että kaiken tämän jälkeenkin Alizad tuskin on mikään uskonnoton. Hän on tietääkseni korostanut sarjoissaan hengellisen puolen merkitystä tavalla joka ei miltään vapaa-ajattelijalta tai edes minulta irtoaisi. (Esimerkiksi kannattaa katsoa hänen Ristiretkensä toisen kauden Romania -jakso, joka käsittelee kristinuskoa varsin ystävällisesti juuri sellaisella tavalla jota ei vankkumattomalta ateistilta valitettavasti käytännössä koskaan kuulla.) Olisi toki mukavaa jos uskonnoton kuittalisi tuolla tavalla. Eikä jokin hengellinen ex-bahai.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti