Lapsi tekee äidin (Muista ; sun mutsis)

Olen jo sen ikäinen että on melko tavallista, että ikätovereillani on lapsia. (Tämä on erittäin tavoitteellista.) Tässä iässä moni tilanne muuttuu. Jos lapsena äitienpäivää vietti siten, että ajateltiin että äiti tekee lapsen, niin tässä iässä alkaa huomaamaan sitä miten lapsi myös tekee äidin. Ikä ei muuta naista äidiksi edes määritelmällisesti. Kuitenkin äitienpäivä vaatii jonkinlaista reagointia. Vaikka sitä ei kotona vietetäkään. Jopa minä olen yleensä jotenkin reagoinut äitienpäivänä. (Joskin se mitä se "jotakin" on, on siten oma lukunsa.)

Äiti tekee lapsesta

Ja aika tavallisesti äitiyttä lähestytään kuten minä lapsena. Tämän voi huomata vaikka lukiessaan kirjaa "Salattu, hävetty, vaiettu. Miten tutkia piilossa olevia ilmiöitä". Siinä esitellään muun muassa aborttikäytänteitä. Se kuvaa maailmaa jossa vielä 1950 -luvulla Suomessa elettiin kulttuurissa jossa toivomus oli että perheisiin tulisi paljon lapsia. Äitiys oli jotain jota yhteiskunta erityisesti toivoi. Samalla korostettiin tarinaa sankariäidistä joka jaksaa. Lapsien tulemista ei kyseenalaistettu. Äitiys oli valinta ja suorite. Äiti teki lapset ja kasvatti nämä.

Tässä tilanteessa äitienpäivä näyttäytyykin päivänä jolla glorifioidaan äitiyttä. Ja se tekee sen tavalla joka on kenties osittain hieman kyseenalainen. Sillä äitienpäivästä muotoutuu helposti päivä jota kuvaa lähinnä uncyclopaedian käsitys äitienpäivästä. "You ignore her 364 days of the year. You probably forgot about her until you read this article. But don't worry, once a year, there comes a special day where you have to remember her or you are automatically the biggest shit that ever lived." Kun äitiys on sekä suoritus että velvollisuus, voidaan 364 päivää vuodesta unohtaa kun esitetään symbolinen rituaali. (Suuri osa ihmisten elämästä tuntuu menevän tämänlaisiin.) Ja koska symboli on tärkeä osa käsienpesujärjestelmää, siihen osallistumatta jääminen koetaan pahuutena. Koska symbolilla yritetään valkopestään paljon asioita, on tämä "paljon asioita" roikkumassa häiritsevänä jossain taustalla. (Ja tavallaan kaikesta vaivasta annetaan kiitokseksi symbolinen vuokkokimppu. Ja vuokkoja poimitaan koska ne sattuvat äitienpäivän aikaan kukkimaan ulkona ilmaiseksi.)

Tämä on minulle luontevaa huomata koska olen nerokkaan ovela laatikon ulkopuolelta ajatteleva filosofioija. Tai koska nyt vaan itse kuulun niihin ihmisiin jotka elävät omaa, pääosin rutiininomaista, eteenpäintuhrustamista ja eivät tässä muista äitiään vuoden ympäri. Enkä kyllä tee sitä äitienpäivänäkään. Minulla ei ole mitään sanottavaa puolustuksekseni, paitsi että rehellisesti sanoen en yleensä ottaen muista edes kotiavaimiani. Enkä ylipäätään harrasta ihmisiä. Ja käsittääkseni äitini on sellainen. (Olisi kyllä erikoista jos hän olisi demoni, ulottuvuuksien välinen laahustaja tai juuri kirjoitusvirheen kautta keksimäni pandakarju. Vaikka suhteemme on kompleksi, äitini ihmisyys on kuitenkin ollut minulla kohtuullisen vahva työhypoteesi. Luulen tosin että kommunikaatio olisi tässäkin tilanteessa vähissä koska viestintä ei joko onnistuisi tai se olisi kovasti minua itseäni pelottavaa. Joten se siitä epäsosiaalisuusargumentista.)

Sankaruusteoria on toki itselleni sovelias että se on jollain tavalla negatiivinen. Jos äitiydestä tehdään sankaruutta, se kertoo että lapsenkasvatus on jonkinlainen sankariteko. Ja varmasti se onkin ainakin osittain jotain pelottavaa. Jotain jossa pitää käsitellä yllättäviä määriä saastaa ja kohdata vaikeuksia. Äitiyttä kuvataan usein kitchin ja pikkusievin kuvauksin. Mutta sankaruuden korostaminen pitää kuitenkin aina mukanaan myös lapsenkasvatuksen "pimeän puolen". Äitienpäivä on tässä mielessä melko harvinainen ja ainutlaatuinen. Äitienpäivänäkin toki siivotaan julkisivua ja pidetään kauniita hetkiä perheen kanssa, mutta vain juuri ja juuri. Iltapäivällä aamiaisen tehneet lapset ovatkin sitten sotkeneet. Melko usein on itse asiassa myls siivottava ne aamiaisentekosotkut. (Että kiitos vaan, kakarat, kohta ei pauku pakarat. Koska lastensuojelulaki on montakymmentä vuotta kieltänyt!)

Lapsi tekee äidin

Perinteisessä näkökulmassa äiti kasvattaa ja opettaa ja muovaa. Tämä kasvaminen ja muuttuminen koostyy yllättävän usein kaikesta lapsen kannalta tylsältä, kiusalliselta tai ärsyttävältä. (Tämä on luultavasti ainut tai ainakin yksi niistä tärkeimmistä syistä, joiden vuoksi ihmiset ylipäätään muuttavat pois kotoa. Se vain on niin että ihminen on halukas maksamaan vuokraa tai asuntolainaa ihan vaan siitä että ei enää tarvitse olla kasvatettavana.)

Mutta kenties asia pitääkin kääntää. Kuten jo yllä on korostettu, äitiys on kuitenkin yhä myös suorite. Lapsi kasvattaa äitiä. Ja tässäkin prosessi on usein se, että lapsi ärsyttää äitiään. Ja jostain syystä oikea vastaus tähän dilemmaan ei ole kysyä, että missä on minun vuokkokimppuni? Kun eihän se äitiys ole äidin omilla ansioilla tullut, ihan määritelmällisesti. Ilmeisesti lapsen ärsytys ja äidin ärsytys ovat luonteeltaan oleellisesti erilaisia.

Oi Miksi?

Perinteisessä kuvassa äiti on kodinhenterär joka luoja ylläpitää perhettä. Äiti symbolisoi koko perhettä. Tämä näkyy jo siinä miten William Shakespeare käytti "Timon Ateenalaisessa" ihmisen pilkkaamiseen "sun mutsis" -rakenteella. Äidin pilkka kohdistuu jotenkin lapseen. Samoin lapsen hunningolla olo on helposti nähty äidin syyksi tai osasyyksi. Lapsi on huonosti kasvatettu.

Äidin ja lapsen suhde on siis myös ulkopuolisten ihmisten kontekstissa toisiinsa sidottuja. Ja äiti ja lapsi ovatkin hulluina toisiinsa. Tai jos eivät niin heitä kuitenkin helposti kuvaa MAD. (Mutually Assured Destruction. Kylmän sodan konsepti jossa totaalisen ydinsodan uhka esti sotimista lähes kokonaan.)

Molemminpuolisten välien vuoksi meillä kenties onkin tarve äitienpäivälle. Se yksi arvokas päivä vuodessa, jolloin ei haistatella normaaliin tapaan äidille. Vaan keksitään vastineita ihmisille jotka heittävät "sun mutsis" -juttuja. ; Esimerkiksi äitienpäivänä sinä voit miettiä sitä että sun mutsis on niin läski, että häneen on sovitettu jumalinen, ehdoton ja pitkämielinen rakkaus. Ja tässä on paljon juuri sinun ansiotasi.