Kun olin nuorempi, oli mielessäni ihmetyksensekaista huolta siitä että vaikka maailman väestöstä 50% oli naisia, ei näistä miljardeista kuitenkaan tahtonut liietä yhtä minullekin. Tämä ongelma taas vaivaa maailmalla laajemminkin. Sillä maailmasta "puuttuu" noin 160 miljoonaa naista. Luku on vakava. Naiset eivät myöskään "puutu". Heidät on tapettu tai abortoitu ensisijassa sukupuolen vuoksi.
Yhtenä syynä on aborttimahdollisuus kiinassa ; Yhden lapsen politiikassa tyttölapsi on myötäjäisineen ikävä kuluerä, joten jos tyttö tulee, hänet mielellään abortoidaan ennen syntymää tai tapetaan pian tämän jälkeen. Näin väestöön jää jäljelle paljon enemmän poikia.
Jostain syystä tämä keskusteluaihe siirtyy silloin tällöin varsin omituiseen aiheeseen. Nimittäin väestönkasvuun ja sen hillitsemiseen. Tässä on toki takana se, että naisien vähentymä todellakin iskee konkreettisesti väestönkasvuun. "Yksi suu vähemmän" -tasolta eteenpäin siirtyessä ero on itse asiassa olennaisen valtava. Sillä siinä missä "mies on korvattavissa", naisen lisääntymistehoa ei ole vastaavalla tavalla korvattavissa. Tilanne selviää yksinkertaisella ajatusmietinnöllä : Jos meillä on mies jolla on 10 naista, miehen lisääntymisteho on suuri koska jokainen nainen voi tulla raskaaksi. Jos yhdellä naisella on 10 miestä, hän tulee silti käytännössä vain kerran raskaaksi yhdestä miehestä kerrallaan. Näin ollen väestönkasvu leikkaantuu naisilla tehokkaasti. Miehet voivat vain korvata alimäärän ottamalla haaremeita.
On toki totta että esimerkiksi massamurhat ovat hyväksi väestön liikakasvulle, mutta ei niitä silti kannattaa tarvitse. Tämä kertoo naissukupuolen halveksunnasta. Samoin kuin kertoo se tyttölasten tappaminenkin.
Kuolemaan uhraaminen voidaan toki usein glorifioidakin. Esimerkiksi Suomessa on vallalla miesten kuoleman glorifiointi. Armeijajärjestelmä tukee ajatusta jossa maskuliinisuutta palvotaan. Tämä näyttäytyy aseisiin tarttumisena ja tätä pidetään sankarillisena ja kunniakkaana. Tämän seurauksena talvisodan jälkeen Suomessa oli alijäämä miehiä ; 80 000 liian vähän. Tästä päästäänkin siihen sodankäynnin paradoksiin, että se on tavallisesti kunnioittanut miehisyyttä mutta halveksunut mieselämää. Naisen ja lapsen elämä on perinteisessä maailmankuvassa aina miehen uhrautumisen ja kuoleman arvoinen. Miehen osa on olla se sankari joka heittäytyy hengiltä naisen ja lapsen puolesta.
Toki glorifiointia löytyy myös lasten uhraamisesta. Toki lapsi on esimerkiksi nälänhädän aikana avuton ja helppo uhrattava, eli lapsi voidaan uhrata koska hän ei voi puolustaa itseään ja vaatia oikeuksiaan. Mutta uhraamisintoa voi jopa lisätä lapsen arvokkaana näkeminen ; Kun lapsi annetaan jumalalle, uhrin suuruus on ikään kuin tae siitä että uhraus on jumalalle mieluinen. Lapsen arvokkuus ja vanhempien uhrauksen suuruus on lisävoimaa jumalalle.
Näin onkin hyvä miettiä, onko itse asiassa ollenkaan järkevää panostaa "maskuliinisuuden" ja "feminiinisyyden" arvostamiselle itsessään. Kenties huomio olisi siirrettävä pois symbolitasolta takaisin käytännön tasolle. Tämän jälkeen ei enää mietittäisi että "arvostaako maa miehiä kun kokee heidät kyvykkäiksi armeijaan" -saati että "halventaako tankotanssi naisia kun tanko on symbolinen fallos". Tämän jälkeen mietittäisiin jotain konkreettista.
Kuten esimerkiksi lukua 160 miljoonaa. (Ja kenties sitäkin, miten ihmeessä niistä kaikesta huolimatta liikeni yksi minullekin.)
maanantai 31. lokakuuta 2011
Re-animators (zombieideologioita)
Kristinuskon paratiisikertomus on samanaikaisesti nostalginen kertomus menneisyydestä. Että lupaus siitä että tämä palaa tulevaisuudessa. Tämänlaiset tarinat ovat yleisiä muutoinkin. "Kalevalassa" Väinämöinen seikkailee maagisessa maailmassa, lopussa hän poistuu ja lupaa palata. Näin tekee myös Kuningas Arthur, Terminator - sekä tietysti supersuosittu suurenmoinen pelastuszombie Jeesus Kristus.
Jokin tämänlaisissa palaamistarinoissa viehättää erityisen voimakkaasti kaikensortin pseudotieteilijöitä. Esimerkiksi New Agessa on enemmän sääntö kuin poikkeus vetää jollain tavalla perinteisiin vetoamalla viittaus muinaiseen viisauteen ja aikaan joka oli jotenkin henkisempi ja elämänlaadultaan parempi kuin nykyään. Näiden unohdettujen muinaisten viisauksien uskotaan palaavan. Ja tietysti biodynaamisten homeopaatti-kvanttimystikkojen lauma tai muu vastaava laitetaan tämän tapahtuman keskiöön. Sitä ollaan osana palaamista, tarinassa sankareita - tai vähintään sankarin sidekickejä.
Sama tarina on tietysti myös kreationismissa ja Intelligent Designissä. He kuvaavat aikaa jolloin kristinusko oli tieteenteon ytimessä, ja että tästä on harhauduttu "vääriin uskontoihin". Mutta nyt sitä ollaan elämässä mielenkiintoisia aikoja, jona vanhat paradigmat tuppaavat takaisin. Näin syntyy "Return of the Paley" ja vanhat kulta-ajat tulevat takaisin. (Vaikka he omien sanojensa mukaan haistavatkin herkästi kaikenlaisia ideologisia narraatioita, tämä tarina on jotain jota Intelligent Designläiset eivät analyyseissään löydä, jostain syystä.)
Useimmat skientistit ja tieteenfilosofitkin taas katsovat tieteen olevan kumulatiivista. Tällöin esimerkiksi flogistoniin ei käytännössä ole oikein palaamista. Se kun on jo kumottu ja hedelmättömäksi osoittautunut, kokeilujen jälkeen heikoksi punnittu. He korostavat sitä että "paluuta ei ole" ja että esiin on nostettava uusia hypoteeseja jotka kenties täsmentävät hommia entisestään tai sitten nekin heitetään historian romukoppaan. Heille ei ole luvassa paradigmojen ylösnousemusta. Heille pseudotietelijät ovat vaan ainoastaan kuopattujen epäonnistuneiden ajatusten neckromansereita joiden luomukset sitten laahustavat ympäriinsä vain karusti ja kaukaa katsoen hyviltä ideoilta näyttäen - ja mitä ilmeisemmin aivoja jahdaten.
Jokin tämänlaisissa palaamistarinoissa viehättää erityisen voimakkaasti kaikensortin pseudotieteilijöitä. Esimerkiksi New Agessa on enemmän sääntö kuin poikkeus vetää jollain tavalla perinteisiin vetoamalla viittaus muinaiseen viisauteen ja aikaan joka oli jotenkin henkisempi ja elämänlaadultaan parempi kuin nykyään. Näiden unohdettujen muinaisten viisauksien uskotaan palaavan. Ja tietysti biodynaamisten homeopaatti-kvanttimystikkojen lauma tai muu vastaava laitetaan tämän tapahtuman keskiöön. Sitä ollaan osana palaamista, tarinassa sankareita - tai vähintään sankarin sidekickejä.
Sama tarina on tietysti myös kreationismissa ja Intelligent Designissä. He kuvaavat aikaa jolloin kristinusko oli tieteenteon ytimessä, ja että tästä on harhauduttu "vääriin uskontoihin". Mutta nyt sitä ollaan elämässä mielenkiintoisia aikoja, jona vanhat paradigmat tuppaavat takaisin. Näin syntyy "Return of the Paley" ja vanhat kulta-ajat tulevat takaisin. (Vaikka he omien sanojensa mukaan haistavatkin herkästi kaikenlaisia ideologisia narraatioita, tämä tarina on jotain jota Intelligent Designläiset eivät analyyseissään löydä, jostain syystä.)
Useimmat skientistit ja tieteenfilosofitkin taas katsovat tieteen olevan kumulatiivista. Tällöin esimerkiksi flogistoniin ei käytännössä ole oikein palaamista. Se kun on jo kumottu ja hedelmättömäksi osoittautunut, kokeilujen jälkeen heikoksi punnittu. He korostavat sitä että "paluuta ei ole" ja että esiin on nostettava uusia hypoteeseja jotka kenties täsmentävät hommia entisestään tai sitten nekin heitetään historian romukoppaan. Heille ei ole luvassa paradigmojen ylösnousemusta. Heille pseudotietelijät ovat vaan ainoastaan kuopattujen epäonnistuneiden ajatusten neckromansereita joiden luomukset sitten laahustavat ympäriinsä vain karusti ja kaukaa katsoen hyviltä ideoilta näyttäen - ja mitä ilmeisemmin aivoja jahdaten.
Tiellä
Joskus asioita on vaikeaa huomata vain siksi, että jokin toinen asia on tiellä. Tänään huomasin sellaisen asian ateismissa. ; Perinteisestihän akateemiseen teologiaan vivahtavat veikot ovat valitelleet Dawkinsista. He ovat korostaneet sitä että hän ei käsittele uskontoa relevantisti. Heistä se, että Dawkins on epäreilu kun hän valitsee vain fundamentalismin kritiikkinsä kohteeksi ja ohittaa suuren osan teologiasta. Heistä tämä on cherry pickingiä ; Kun käsitelty asia valitaan siten että epäsopivat osiot ohiteaan, saadaan sanottua mitä tahansa. (Ja fundamentalistit taas lainaavat näitä teologeja ja väittävät että kritiikki ei osu edes heihin kun kyseessä on kermankuorinta. Tämä on sitten jo virhe itsessään.)Dawkins onkin epäsuorasti myöntänyt tämänlaiset asiat. Hän on korostanut sitä miten hän keskittyy fundamentalisteihin. Puolustukset ovat olleet lähinnä pragmaattisia ; Samaan tapaan kuin tieteen popularisoinneissa jokainen kaava pienentää myynnin puoleen jonka seurauksena popularisointeihin ei laiteta kaavoja vaikka kaavat ovat tieteen ydinmehua. ; Vastaavaan tapaan Dawkinskin selittää pääsyyksi valikointiin sen, että jos hän ottaisi keskiöön muut teologiat, ihmiset kuolisivat tylsyyteen eikä kirjaa ostettaisi.
Tämä maistuu tunnustukselta. Tänään aioinkin olla näiden teologien puolella. Etsiä hieman erilaisia näkemyksiä joita Dawkins ja muut uusateistit olisivat vain ohittaneet. Tämä olisi ollut pro-uskontoa. Mutta sitten. Yllätyksekseni havaitsin, että itse asiassa ei ole sellaista tietämääni teologista suuntausta jota uusateismi ei olisi käsitellyt. Fundamentalismia käsitellään tarkasti. Mutta esimerkiksi uskomiseen uskomisen kritiikissä isketään hyvin monen perustelujärjestelmän ytimeen.
Näin ollen esimerkiksi Dawkinsin tapa käsitellä kysymyksien luokittelua muuttuukin olennaiseksi. Esimerkiksi eksistentialistiseen näkemykseen perustuva tapa on tunteisiin nojaava, eikä se siksi käsittele kuin ihmisten tunnemaailmaa. Dawkins taas korostaa että Jumala olisi todistettava jollakin objektiivisella tavalla. Näin esimerkiksi usein "unohdetuksi" mainittu Tillich onkin käsitelty. Itse metodologia on punnittu ja puutteelliseksi havaittu. Sellainen että uusateisti ei välitä siitä. Joten yksityiskohtiin asti ei edes tarvitse mennä. Siksi Tillichiin ei tarvitse keskittyä ollenkaan. Häntä ei ole ohitettu, vaan hänen käyttämänsä lähestymistapa on uusateistien silmissä irrelevantti Jumalan olemassaolokysymyksen ratkaisemisen kanssa. - Samoin mystiikan kohdalla kysymysten luokittelu "kysymyksiin jotka voidaan sanoa" ja "kysymyksiin joiden tarkoitus ja sisältö voidaan ymmärtää ja arvioida" tuhoaa koko transsendentin logiikan käytön. Metodi ei ole uusateistejen hyväksymässä metodistossa, ja sen ydin on kielletty.
Ja siihen mihin tämä argumentaatiotyyppi ei vastaa, niin törmäävät johonkin muuhun. Esimerkiksi uskomiseen uskomiseen. Eli siihen että uskomisen vaikutus hyvään elämään ei ole Jumalan olemassaolon todistamista vaan miellyttävyyden mukaan menemistä ja uusateisteista herttisen irrelevanttia Jumalan olemassaolon perustelemisen kanssa; Se, että laskelmoi taivasvoitoilla ja tappioilla on jotain jossa uskominen on kannattavaa siitä huolimatta että Jumala olisi epäuskottava ja epätodennäköinen. Nämä siirtävät huomion haluttavuuteen totuudesta. Perinteisiin ja kulttuurisiin vakiintuneisuuksiin vedoten mennään myös irrelevantille alueelle, jossa käsiäänestys ja se että ihmiset ovat kauan teheet jotain tekisi siitä jotenkin perusteltua ja todistettua.. Näin itse asiassa uusateistit ovat käsitelleet teologian metodeja hyvinkin laajakirjoisesti.
Vain fundamentalismi selviää näistä jatkotarkastelun arvoiseksi. Toisin sanoen uusateismi ei suinkaan ole cherry pickaamalla tarttunut epäolennaiseen ja huonoimpaan teologiaan. Se ei sano että fundamentalismi on roskaa ja aggressiivista ja siksi moitittavaa. Se sanoo itse asiassa että se käy teologiaa hyvinkin laajakirjoisesti. Ja muu teologia vaan näyttää olevan säännönmukaisesti laaduttomampaa kuin fundamentalismi.
1: Tämän tajumista vaikeuttaa se, että teologit suhtautuvat fundamentalismiin aivan liian usein väheksyvästi. Tämä asenne leviää ja "tulee eteen" niin että tämä tuntuu ilmiselvyydeltä ja tätä kautta voi luulla vaikka että Dawkins halveksuu ensisijassa fundamentalisteja.
Yllättävää kyllä, moni Dawkinsin kriitikko on tajunnut hänen tietynlaisiin kysymyksiin tarttumisensa. He moittivat että uusateismi on "empirismi tai ei mitään". Kuitenkin jos olet empiristi, niin tottakai sinulla on empiiriset periaatteet. Eksistentialistejenkin odotetaan käyttävän eksistentialistisia metodeja eikä esimerkiksi Torsti Lehtistä vaadita käyttämään luonnontieteitä, kuten vaikkapa fysiikan laskukaavoja, kun hän tekee tulkintojaan. Näin ollen empirismiin rajoittumisen moittiminen muuttuukin ajattelutavan kielloksi lähtökohtaiseksi.
Kun tein tämän huomion, siirtyi ajatteluni kohti fundamentalisteja.
Heitä käsitellään uusateismissa paljon sen takia, että he yrittävät tehdä Jumalasta objektiivisen. Se on uusateistien vaatimusmaailmassa käytännössä ainoa relevantti Jumalamäärite. Heillä on siis sisäinen peliehto jonka he jakavat uusateistejen kanssa. Uusateisti väittää että Jumala ei ole objektiivinen käsite joka on todistettu. Fundamentalisti on hyvinkin vakaastu Jumalan todistettavuuden takana.
1: Fundamentalistit huvittavasti epäilevät usein luonnontieteitä ja moittivat objektiivisuutta luonnontieteen asioissa, viittaavat esimerkiksi loogisen positivismin kumoutumiseen. Vastaavaa varovaisuutta ja skeptisyyttä he eivät kuitenkaan osoita omalle Jumalalleen. Näin ollen Jumala on heille objektiivisempi kuin gravitaatioteoria. Ja tämä näkyy fundamentalistien denialismikytköksistä.
Toisaalta fundamentalistit tuovat mieleen myös fundamentalistien käännytysstrategiat. Yksi heidän eniten käyttämänsä kikkakutonen on Gish Gallop. Jokainen joka on kohdannut julistajauskovaisen joka ilmoittaa että hän
Gish gallopaaja ei välitä käsitellyistä argumenteista. Jokainen käännytettävä ikään kuin laitetaan jättimäisen heinäkasan eteen ja väitetään että siellä on neula. Sitten kuulijaa tökätään jollakin satunnaisella mitä kasasta löytyy ja toivotaan että se on heinä. - Käytännössä tässä tökitään heinällä ja toivotaan että tuntuu riittävän terävältä jotta toinen tulkitsisi sen neulaksi. Argumentaation taso on näissä kohkaamisissa jotain aivan tajuttoman matalaa.
Ja juuri tämä on se, jota Dawkinsin "irrelevantteihin asioihin tarttuvat" itse asiassa pohjimmiltaan tekevät. He kutsuvat uusateistin teologiahippaan, jossa joka ikinen teologinen käsite on käytävä läpi tai käsittely on ollut "riittämätön". Siksi onkin järkevää tehdä niin että selittää miksi valtaosa metodeista on uusateistin perustelukentässä irrelevantti. Näin jäljelle jää vain pieni osa asioita joihin keskittyä tarkemmin. Empirismi taas on nykyään hyvin perusteltu valinta, koska luonnontieteet ovat näyttäneet kyntensä, muiden kanssa on paljon suurempia tulkinnanvaraisuuksia ja ns. "perustan epävarmuutta".
Toisin sanoen "uusateistit keskittyy irrelevanttiin" on itse asiassa vaatimus siihen että teologit päättävät millä ehdoin Jumalakysymystä saa käsitellä ; He vaativat että heillä on oikeus rajata Jumala -aiheen kannalta metodisto "relevanttehin" ja "irrelevantteihin". Uusateistin oikeus valita empiristinen näkemys pidetään siis pohjimmiltaan surkeana, vääränä ja huonona ja jonain jota kukaan rationaalinen ihminen ei tekisi eikä saisi tehdä eikä voisi tehdä. He yrittävät juoksuttaa uusateistia näkemyskentästä toiseen. - Kun fundamentalismi kaatuu, käsketään juoksemaan eksistentialismiin. Olennainen "neula heinäsuovassa" on aina jossain muualla kuin siellä mitä on käsitelty.
Tätä on vaikea huomata, koska minäkin törmäsin tähän vasta sitä kautta että oikeasti melko laajasti eri kantilta mietin että mitä teologiasssa on ja mitä uusateistien kirjallisuudessa on kritisoitu ja mitä ei. Tätä voi olla vaikeaa huomata, koska teologit "ovat tiellä". He esiintyvät kuin heillä olisi Jumalakäsitykseen mestarinoikeus joka antaa kyvyn rajata kysymykset. Tämä tiellä oleminen onkin itse asiassa yksi uskonnollisen vallankäytön muoto. Uskovaiset kuvittelevat ihan vakavissaan että uusateistin olisi kulutettava aikansa siihen että kumoaisi joka ikisen Jumalan ja jumalan yksitellen - ja tekisi tämän niin että kumoaisi yksitellen joka ikisen näkökulman näihin jumaluuksiin. Uusateistien kanta on pikemminkin se, että teologia on pääosin turhaa saivartelua, jolloin enemmistö teologien piiperryksestä on irrelevanttia. He vaativat vain sitä että teologit esittäisivät yhden relevanttiin pohjaan perustuvan Jumaluuden todistamisen.
Uusateistit ottavat siksi itselleen vallan määritellä itselleen ne ehdot joilla he uskovat ja joilla eivät usko. Teologeja taatusti ärsyttääkin myös se, että heidän jumalakysymyksen määrittelemisen ja käsittelyn ylivaltansa itse asiassa ohitetaan tässä tyystin. - Uskonnossa tämä valta on aina ennen annettu yksinoikeudella pastoreille ja teologeille. Tässä on siis kysymys myös Jumalamonopolin rikkoutumisesta laajemminkin.
Evoluutikotkin tiellä.
Uusateismin kohdalla voidaan sanoa ainakin se, että se on todellakin ollut tarpeellinen asia. Tässä mainiona esimerkkinä voisi olla evoluutiokeskustelu, jonka piirissä ja piirin ulkopuolella olen enemmän tai vähemmän aktiivisesti osallistuen tai vähintään kyyläten kierrellyt useampia vuosia.
Kun aloitin keskustelut, oli henkenä hyvin usein se, että evoluutioteoriaa pidettiin ateistisena. Toki tämä on mielipiteenä useimmiten nytkin. Mutta silloin tämä esitettiin sellaisella sävyllä jossa pohjasävy oli "ethän sinä halua olla sellainen ateisti". Ateismissa oli silloin jotain epäilyttävää ja kauheaa. Tuolloin osallistuessani en tietysti hirveästi kiinnittänyt asiaan huomiota. Perusvastaus silloin oli suoran ateistisuuden torjunta ; Selitettiin miten evoluutio ei poissulje Jumalaa. Tässä reaktiossa teho tuli siitä että epämieluisa ateismi saatiin lievennettyä imagosta. Eli "evolutionsmin" henkenä on vielä silloin se, että ateisti voi toki olla evoluutikko, mutta ei sitä kauheaa ateismia tarvitse kannattaa vain siksi että evoluutioteoria on niin hyvä ja hieno.
1: Minun vakioselityshän on että sekä metodologinen naturalismi että evoluutio ovat perustaltaan agnostisia lähestymistapoja, eivät ateistisia tai teistisiä ; Ne ovat vain jotain tulkintoja joita niistä voidaan vetää ottamalla mielivaltaisia pölhöjä perusoletuksia. Tämä ei yllätä suunnilleen ketään.
Nykyisin taas ateistit uskaltavat sanoa kantansa ääneen. Tämä itse asiassa on osittain Dawkinsin ansiota. Vaikka hän ei itse asiassa tuonut ilmi mitään sellaista jota ei netissä ollut aiemmin sanottu noin miljoona kertaa, niin hän itse asiassa nosti esiin sen tärkeän asian että ateistejen ei kannata mennä kaappiin. Ja vaikka ateismi ei ohjaa ihmisiä tiettyyn näkemyssettiin, on ateisteja kokonaisuutena niin paljon että kannattaa pitää yhtä ja puoliaan kaikkea väheksyntää vastaan. Ja nyt niitä sitten näkyykin.
Dawkinsia moititaan paljon, mutta hän on onnistunut suorastaan yllättävän hyvin. Nykyään tuskin kukaan pitää ateismileimaa riittävänä pelotteena jotta sitä uskaltaisi käyttää evoluutiokritiikissä. Nykyään jos joku sanoo että evoluutio on ateistista, niin lausunto voi olla jopa että "So what vaikka oliskin? -Sen parempi ateismille, joka olenkin!" Nyt ateismi otetaan vakavasti, ohittamisen ja halveksinnan sijasta on kyettävä ottamaan se huomioon ja käsittelemään tilannetta. On keskusteltava paitsi ateisteista puhuen ja heillä pelotellen, myös ateisteille ateisteina. - Nähdäkseni evoluutiokritiikkikin on mennyt vuosien varrella vahvemmin tähän suuntaan. Nykyään sitä ainakin sanojen tasolla vaaditaan enemmän vuoropuhelua ja kommunikaatiota kuin pelotellaan ateismikortilla.
Loppukaneetiksi muodostuikin siksi jokin sellainen jota en olisi vielä aamulla uskonut.
Uusateismi ei ole mitään ohittanut. Uskovaiset vain yrittävät olla tiellä. Ja valittavat sitten jos tielle heittäytymisen jälkeen jäävät alle. - Tämä tuska ei johdu "militantin" ateismin sadismista vaan marttyyriusintoisten uskovaisten masokismia.
Kuvassa on taivaallinen tapahtuma, joka on hieman tärähtänyt kohtuu pitkän valotusajan vuoksi. Vihjeeksi sen verran että tapahtuma on empiirinen, ei teologinen. Kuvassa ei siis ole Jeesus, eikä ole järkevää siinä sellaista nähdäkään. Tämä viimeisin vähättely ihan siltä varalta jos kaikesta huolimatta koet näkeväsi kuvassa Jeesuksen. Jos yhä näet kuvassa Jeesuksen, näkemismetodisi ovat mitä ilmeisemmin vääriä enkä välitä ruotia sen yksityiskohtiakaan. Sen sijaan ehdotan, mikäli yhä näet kuvassa Jeesuksen, että nukut humalasi pois tai menet neurologisi pariin.
sunnuntai 30. lokakuuta 2011
Kutsuiko Paavi minut kylään? (EI!)
Juuri eilen olin kirjoittanut siitä miten agnostikoista tehdään ateisteja ja miten epävarmuudesta tehdään ateismia ja se nähdään militanttina. Eli agnostikkoihin suhtaudutaan ateisteina ja heitä pidetään tätä kautta pahana.
Juuri tänään taasen huomaan että Paavi suhtautuu agnostikkoihin sanatasolla hyvinkin kohteliaasti ; "... They are "pilgrims of truth, pilgrims of peace". They ask questions of both sides. They take away from militant atheists the false certainty by which these claim to know that there is no God and they invite them to leave polemics aside and to become seekers who do not give up hope in the existence of truth and in the possibility and necessity of living by it. But they also challenge the followers of religions not to consider God as their own property, as if he belonged to them, in such a way that they feel vindicated in using force against others. These people are seeking the truth ..." Paavi siis kertoo että agnostikot ovat pyhiinvaeltajia, etsijöitä, tutkijoita ja kyseenalaistajia. Agnostikot ovat hänestä totuuden asialla. Näin ollen hän ei siis selvästi tee agnostikoista ateisteja, kuten eilen esitin. Paavi siis kehuu, eikä moiti agnostikkoja.
Asia selkeytyy selvästi kun katsoo miten Paavi määrittelee agnostismin "world of agnosticism: people to whom the gift of faith has not been given, but who are nevertheless on the lookout for truth, searching for God. Such people do not simply assert: "There is no God". They suffer from his absence and yet are inwardly making their way towards him, inasmuch as they seek truth and goodness." ... "they are seeking the true God, whose image is frequently concealed in the religions because of the ways in which they are often practised. Their inability to find God is partly the responsibility of believers with a limited or even falsified image of God. So all their struggling and questioning is in part an appeal to believers to purify their faith, so that God, the true God, becomes accessible." Juuri näinhän jokainen agnostikko tuntee itsensä, he janoavat Jumalaa jota eivät löydä ja tietävät kokevansa homo religiosus -henkistä nälkää ja tietävät vain että epäselvyys Jumalan määrittelyssä on harhaanjohtanut heitä ja että etsiminen ja kirkastaminen johtaa Jumalaa kohti menemiseen ja totuuden löytämiseen.
Paavin mukaan agnostikot ovat kullanarvoisia ; Taistelevat uusateismin dogmaa vastaan tuhoten ja ehkäisten sen voittorynnistystä. Ja rakentavat kristinuskoa täsmentämällä sitä. Siksi Paavi haluaakin kutsua agnostikkoja Assisiin.
Tosin hänen määritelmänsä pyhiinvaeltajathan jotka täyttävät tämän määritelmän ovat mystikkoja, eivät agnostikkoja. Paavin silmiinkin agnostismi näyttäytyy selvästi pro-uskovaisuudelta. En usko että Paavin määritelmä vetää puoleen suunnilleen yhtään agnostikkoa. Määritelmä sen sijaan vetää puoleensa mystikkoja. Toisin sanoen ; Paavi, joka johtaa katolista kirkkoa, ja jolla on taustallaan pitkä koulutus ja takanaan hirvittävä määrä superoppineita teologeja jotka auttavat esimerkiksi puheiden rakentelussa, ei onnistu saamaan agnostismia määriteltyä edes alkeellisesti oikein puheeseensa.
Vaikka hän korostaakin jatkuvasti kutsuvansa agnostikkoja pyhiivaellukselle Assisiin ja mitä ilmeisemmin vuorovaikuttaneensa heidän kanssaan runsaasti ja toistuvasti. Mitä hyötyä voi kohtaamisesta olla, jos agnostikot eivät saa edes reflektoitua määritelmää puheeseen?
Kenties syynä onkin se, että agnostikot on määritelty dogmaattisiksi ateisteiksi ja mystikot on uudelleennimetty agnostikoiksi. Jos paavi kutsuukin mystikkoja agnostikoiksi, hän ei tietysti ole kohdannut niitä agnostikkoja ja siksi hänen täsmentämisensä jatkaa sitä mitä mystikot ovat - vaan kuvaavasti uskovaisiksi kutsuttuina - tehneet kautta historian.
Eilinen valitukseni pitääkin siis entistäkin vahvemmin, onhan Paavin puhe oppineen ja uskonnon kannalta relevantin tahon julkisesti tekemä vääristely siitä mitä minä edustan. Tämä on vakava virhe ja sen pitäisi vakavasti romauttaa lausujan uskottavuutta ; Teologinen luokittelu on jotain jossa tämänlaienn käsitesotkeminen on vastaavaa idiotismia kuin jos esittäisi että matematiikassa 2+2=5 suurilla kakkosen arvoilla. Se, että määritelmää ei saada oikein kertoo tutustumisen puutteellisuudesta, joka taas kertoo tekojen kautta kiinnostuksen ja kunnioittamisen puutteesta. Tämä taas vesittää kaiken sen, mitä puhe yrittää positiivisesti maalaillen esittää.
1: Toki, jos Paavi tämänlaisen säälittävän ja nolon mokaamisen jälkeen valittaa siitä että esimerkiksi Dawkins vääristelee uskontoa ja latistaa sen, nauran. Sillä Dawkinsilla ei ole kokonaista superrikasta valtiota ja hirvittävää laumaa superoppineita teologeja taustatukena kirjojensa rakentamisessa.
Näin ollen jos Paavi lasauttaa minulle agnostikkona kutsu Assisiin toivotan iloisesti takaisin laita hyvä paavi se kutsu assiisi.
Kirjoittaja toivottaa Paaville kiitokset ajatusmaailmansa raiskaamisesta ja toivottaa oikein pitkiä priapiksia, hienoja testistorsioita ja lautasenkokoisia spermatoceleja. Sillä mikään maailmassa ei ole niin turhaa kuin nunnan nännit. Paitsi paavin pallit.
Juuri tänään taasen huomaan että Paavi suhtautuu agnostikkoihin sanatasolla hyvinkin kohteliaasti ; "... They are "pilgrims of truth, pilgrims of peace". They ask questions of both sides. They take away from militant atheists the false certainty by which these claim to know that there is no God and they invite them to leave polemics aside and to become seekers who do not give up hope in the existence of truth and in the possibility and necessity of living by it. But they also challenge the followers of religions not to consider God as their own property, as if he belonged to them, in such a way that they feel vindicated in using force against others. These people are seeking the truth ..." Paavi siis kertoo että agnostikot ovat pyhiinvaeltajia, etsijöitä, tutkijoita ja kyseenalaistajia. Agnostikot ovat hänestä totuuden asialla. Näin ollen hän ei siis selvästi tee agnostikoista ateisteja, kuten eilen esitin. Paavi siis kehuu, eikä moiti agnostikkoja.
Asia selkeytyy selvästi kun katsoo miten Paavi määrittelee agnostismin "world of agnosticism: people to whom the gift of faith has not been given, but who are nevertheless on the lookout for truth, searching for God. Such people do not simply assert: "There is no God". They suffer from his absence and yet are inwardly making their way towards him, inasmuch as they seek truth and goodness." ... "they are seeking the true God, whose image is frequently concealed in the religions because of the ways in which they are often practised. Their inability to find God is partly the responsibility of believers with a limited or even falsified image of God. So all their struggling and questioning is in part an appeal to believers to purify their faith, so that God, the true God, becomes accessible." Juuri näinhän jokainen agnostikko tuntee itsensä, he janoavat Jumalaa jota eivät löydä ja tietävät kokevansa homo religiosus -henkistä nälkää ja tietävät vain että epäselvyys Jumalan määrittelyssä on harhaanjohtanut heitä ja että etsiminen ja kirkastaminen johtaa Jumalaa kohti menemiseen ja totuuden löytämiseen.
Paavin mukaan agnostikot ovat kullanarvoisia ; Taistelevat uusateismin dogmaa vastaan tuhoten ja ehkäisten sen voittorynnistystä. Ja rakentavat kristinuskoa täsmentämällä sitä. Siksi Paavi haluaakin kutsua agnostikkoja Assisiin.
Tosin hänen määritelmänsä pyhiinvaeltajathan jotka täyttävät tämän määritelmän ovat mystikkoja, eivät agnostikkoja. Paavin silmiinkin agnostismi näyttäytyy selvästi pro-uskovaisuudelta. En usko että Paavin määritelmä vetää puoleen suunnilleen yhtään agnostikkoa. Määritelmä sen sijaan vetää puoleensa mystikkoja. Toisin sanoen ; Paavi, joka johtaa katolista kirkkoa, ja jolla on taustallaan pitkä koulutus ja takanaan hirvittävä määrä superoppineita teologeja jotka auttavat esimerkiksi puheiden rakentelussa, ei onnistu saamaan agnostismia määriteltyä edes alkeellisesti oikein puheeseensa.
Vaikka hän korostaakin jatkuvasti kutsuvansa agnostikkoja pyhiivaellukselle Assisiin ja mitä ilmeisemmin vuorovaikuttaneensa heidän kanssaan runsaasti ja toistuvasti. Mitä hyötyä voi kohtaamisesta olla, jos agnostikot eivät saa edes reflektoitua määritelmää puheeseen?
Kenties syynä onkin se, että agnostikot on määritelty dogmaattisiksi ateisteiksi ja mystikot on uudelleennimetty agnostikoiksi. Jos paavi kutsuukin mystikkoja agnostikoiksi, hän ei tietysti ole kohdannut niitä agnostikkoja ja siksi hänen täsmentämisensä jatkaa sitä mitä mystikot ovat - vaan kuvaavasti uskovaisiksi kutsuttuina - tehneet kautta historian.
Eilinen valitukseni pitääkin siis entistäkin vahvemmin, onhan Paavin puhe oppineen ja uskonnon kannalta relevantin tahon julkisesti tekemä vääristely siitä mitä minä edustan. Tämä on vakava virhe ja sen pitäisi vakavasti romauttaa lausujan uskottavuutta ; Teologinen luokittelu on jotain jossa tämänlaienn käsitesotkeminen on vastaavaa idiotismia kuin jos esittäisi että matematiikassa 2+2=5 suurilla kakkosen arvoilla. Se, että määritelmää ei saada oikein kertoo tutustumisen puutteellisuudesta, joka taas kertoo tekojen kautta kiinnostuksen ja kunnioittamisen puutteesta. Tämä taas vesittää kaiken sen, mitä puhe yrittää positiivisesti maalaillen esittää.
1: Toki, jos Paavi tämänlaisen säälittävän ja nolon mokaamisen jälkeen valittaa siitä että esimerkiksi Dawkins vääristelee uskontoa ja latistaa sen, nauran. Sillä Dawkinsilla ei ole kokonaista superrikasta valtiota ja hirvittävää laumaa superoppineita teologeja taustatukena kirjojensa rakentamisessa.
Näin ollen jos Paavi lasauttaa minulle agnostikkona kutsu Assisiin toivotan iloisesti takaisin laita hyvä paavi se kutsu assiisi.
Kirjoittaja toivottaa Paaville kiitokset ajatusmaailmansa raiskaamisesta ja toivottaa oikein pitkiä priapiksia, hienoja testistorsioita ja lautasenkokoisia spermatoceleja. Sillä mikään maailmassa ei ole niin turhaa kuin nunnan nännit. Paitsi paavin pallit.
Katseen alaiset
Kävin hyvässä seurassa kirjamessuilla. Siellä oli aikamoinen lauma esitelmöitsijöitä ja muita vastaavia. Eräs heistä esitti kristinuskon ja hengellisen puolustuksen, jossa Jumalasuhde on rakastavan katseen kohtaamista. Tällöin ateismi vastavasti sitten näyttäytyy yksinäisyytenä, ja tämä olisi raskasta kantaa. Näin uskovaisuus tekisi onnellisen ja hyvän elämän, ja ateismi olisi ahdistavaa ja raskasta. Tämä juttu on reunahuomautuksia tähän.Reunahuomautus 1
Näkemys on ilmiselvästi eksistentialistinen, ja ymmärrettävissä esimerkiksi Sartren kautta. Sartrehan korosti että ateismissa on merkitystä koska myös poissaolo arvottaa. Näin Jumalan puute tarkoittaa sitä että ei ole esimerkiksi sen rakastavan katseen alla. Sartre korostikin että maailmaan heittäytymisen kokemus on ateistille tärkeä, ja sen ympärille ateisti rakentaa lopulta vapautensa, kunhan ensin ensijärkytykseltään toipuu. ~ Tämänlaiseen voidaan tietysti samastua vaikkapa epäonnistuneiden rakkaussuhteiden kautta. Yksin jäämisen hetki on musertava, ja Jumalan rakastavan katseen hylkääminen tuntuu samalta kuin eron tuokio. Alun tuskan jälkeen tilanteesta kuitenkin päästään yli.
Argumentti on kuitenkin rakenteellisesti uskomiseen uskomista ja esimerkiksi uusateistit eivät oikein ota sitä. Heillä Jumalan puute ei näyttäydy yksinäisyytenä. Uusateismi selittää että ateismi on vain a-teismia, eli Jumalauskon puutetta. He eivät mieti tyhjyyden tuijottamista, vaan hankkivat enemmänkin oikeita ystäviä ja hoitavat tätä kautta yksinäisyytensä. He korostavatkin tätä kautta vahvemmin tässä maailmassa elämistä ja oikeiden ystävien hankkimista. Kun on ystävä, niin on silloinkin rakastavan katseen alla. Yksinäisyyttä ei tule. ~ Uusateistit ihmettelvätkin siksi joskus sitä miten uskovaiset riippuvat uskomiseen uskomisessa jossa käytännön ratkaisutoimet unohdetaan. Aito kaveri korvataan mielikuvitusystävällä ja fantasialla. Heille tämä näyttäytyy uskovaisten elämäntaidottomuutena eikä minään hyvän elämän lähteenä.
Tämä kertoo siitä että ateistit ovat etääntyneet pakkosuhteesta uskontoon. Sartre selitti että Jumalakonsepti on opetettu kulttuurillinen rakenne. Nykyateistit taas hakevat irtautumista ja vapautta koko konseptista ; Uusateismin määritteissä uskontokritiikki on merkittävää vain koska uskonto on poliittinen konsepti, eli vaikka Jumala ei ole totta, uskovaiset ovat totta ja heidän väitteensä virtaavat yhteiskunnassa.
Reunahuomautus 2
Tämä tuo mieleen esimerkiksi Relanderin esiintuoman näkemyksen, jossa hän esittää että kristillisyyttä voidaan ymmärtää vain sisältäkäsin. Eli voidakseen puhua kristillisyydestä voi puhua vain kristitty. Tämä perustuu ajatteluun, jossa ulkopuolinen tarkastelu olisi toiseuttavaa katsetta. Jos Relander olisi oikeassa, kirjamessujen esittäjän virhe olikin juuri siinä että hän käsitteli ateismia ulkopuolisena, joten hän ei sitä voinut ymmärtää. Se, että hänelle kristinusko tarkoittaa rakastavaa katsetta ei tarkoita että kristillisyyden puute johtaisi hänen kokemusmaailmansa negaatioon, eli yksinäisyyteen.
Kuitenkin tosiasiassa me kuitenkin yritämme ymmärtää - ja tässä jossain määrin onnistummekin - likimain säännönmukaisestikin. Relanderkin varmasti tarkastelee lausunnoissaan vaikkapa toisen maailmansodan saksaa olematta toisen maailmansodan aikainen saksalainen. Siksi selitys ateismikritiikin huonoon reflektioon onkin haettava muualta. Siitä että aiheeseen ei ole tutustuttu. Ateismi latistuu useiden akateemisten ihmisten silmissä vain Sartre -malliseen eksistentialismiin. Tämä taas on juuri sama virhe, kuin mistä akateemikot säännönmukaisesti moittivat Dawkinsia. Hänen nähdään moittivan vain fundamentalismia ja unohtavan esimerkiksi Tillichin - joka ilmeisesti nostetaan esiin nimenä tässä yhteydessä likimain aina ilmeisesti siksi että hänkin oli eksistentialuisti ja tätä kautta ajatellaan että saadaan yhteys Sartreen. Eli että uusateismi voitaisiin latistaa kuten tässä esittäjä teki.
Reunahuomautus 3
Toisintavaa puhetta kohdistetaankin usein muihin. Usein sosiaalisuuden kapenemisesta ja katoamisesta ollaan huolissaan. Esimerkiksi nörttien kohdalla syytös "nolifestä" johtuu juuri sosiaalisuuden puutteesta. Nörttiys nähdään yksinäisyytenä. Kuitenkin samat sosiaalisuutta korostavat tyypit pitävät siitä että he ajavat satojen kilometrien päähän kesämökille olemaan rauhassa ja yksin. Nörteillä on sen sijaan sosiaalinen media.
Näin selviää että mukana voi olla myös eri elämäntilanne. Määritelmässähän väitetään implisiittisesti että yksinäisyys on huono asia ja elämänlaadun romauttaja ; Maaseudulla ihmisiä on vähän joten seuraa arvostetaan helposti enemmän. Kun ihminen kerran näkyy, kannattaa hänet saman tien kutsua kahville. Kaupungeissa ihmisiä pyörii liikaakin, ja tästä seuraa kokoaikainen ihmispaine. Tämän jälkeen yksinäisyys, rauha ja hiljaisuus ovatkin hyvin haluttavia. Toki kristillinen perinnekin tuntee tämän ilmiön.
Erakkomystikot ovat hyvinkin hengellisyyden perusytimessä. Yksinäisyyden ja rauhallisuuden arvoa on itse asiassa korostettu niin paljon erilaisessa hengellisyyspuheessa että yksinäisyyden leimaaminen pahaksi, raskaaksi ja kovaksi on itse asiassa sen jälkeen melkoisen ongelmallista ; Valtaosa uskonnon rauha puheista menettäisi tehonsa.
Reunahuomautus 4
Hengellisyyspuhe on latistanut kristillisyyden varsin omituiseksi. Sillä puhujakin mainitsi vain Jumalan rakastavan katseen. Kuitenkin Jumalan katse on myös arvottava. Hengellinenkin ihminen myöntää että Jumala on perimmiltään myös etiikan takana. Tämä tarkoittaa sitä että hyvä ja paha toiminta on liitoksissa Jumalan katseeseen. Ja, kuten aiemmin huomautin, luokittelevan katseen alle haluaminen on masokismia. ~ Toisin sanoen kristillisyydessä on aina mukana aimo annos nöyrtymistä ylemmän tahtoon. Nykyinen hengellisyysdiskurssi on kääntänyt sen "pyhäin ylpeydeksi", jossa ihminen on pelkästään spesiaali ja ainutlaatuinen Jumalasuhteen kautta. Kuitenkin tässä arvottavassa katseessa on mukana toiseutusta ja nöyrtyminen on luonteeltaan myös hieman masokistista.
Itse asiassa tämä halu voi olla ihmisessä yllättävän kovakin. Tosi TV-sarjoissahan moni ihminen haluaa julkkikseksi ja toisten arvioivan katseen alle. Kenties vahviten tämä tapahtuu "Big Brother" -sarjassa, jossa osallistuminen tarkoittaa vahvaa pääasiassa arvottavan, mutta (suosion kautta) hieman rakastavankin katseen alaisuuteen. Sarjaan osallistumista ei pidetä oikein missään minään onnistumisena tai arvostettavana siana, kritiikkiä sen sijaan tulee ovista ja ikkunoitsa. Ja minunkaltaiset besserwisser-oksentajat voivat jopa kutsua BB -etunimeen tulevaa liitettä tyhmyysdiagnoosina jota on pakko käyttää kaikkkialla. Osallistuminen vaatii selvästi jonkinlaista masokistisuutta. ~ Ilman äänestyksiäkin pelkkä valvottuna olo johtaa yksityisyyden puutteeseen. Ja kuten jokainen kristitty tietää, syntiä tekee jokainen. Tällä hetkellä ihminen on alasti ja avuton sen arvottavan katseen alla. ~ Big Brother onkin verrattavissa Jumalan katseeseen.
Kirjamessujen puhujan kaltaiset hengelliset kirjailijatyypit aina näyttävät ohittavan ja unohtavan tämän puolen. Ja siksi heidän esittämänsä uskonto näyttäytyykin yleisesti ottaen latteana. Maailma latistuu Marcobjurströmiksi ja pikkukivaksi naminamiksi joka tapahtuu lauleskellen parrasvalojen loisteessa ja laulunsanoja arvaillessa.
Ateisti taas arvostaa yksityisyyttä ja sensuelliutta.
Kirjoittaja ei ole hengellinen, ei uskovainen eikä ateisti. Silti hän uskaltaa kohdistaa toiseuttavaa katsetta ulkopuolelta. Kauheaa on maailmanmeno. Mutta vielä kauheampaa on hengellisten ihmisten matalasti reflektoitu kokonaiskuva uskonnollisuus-uskonnottomuus -skaalalla. Mutta kuten kirjamessuilla yleisemminkin valitin ; Olen valinnut totaalisen väärän tien. Pedanttius ja tarkkuus ovat eisuosituksi tekeviä. Ympäripyöreä latteus jossa mainitaan jotain jonka lukija sitten tulkitsee jotakuinkin "olen valmiiksi samaa mieltä joten tuo toinen on niin leppeän viisas" taas on sellaista rapsutusta joka avaa ostajien sydänalat eli lompakot.
Nenää harhaopeille
"Think about it for a miute. Even if you know nothing about genetics and biochemistry you'll have to wonder why Behe's book didn't have an impact on the scientific community. Neither did any of the papers by Douglas Axe. Is it because all scientists are really, really, stupid or is it because the IDiots are wrong? What's the most reasonable explanation?"
(Larry Moran)
"Tämä päivä" -blogista löytyy kohta joka kertoo hieman USA:n fundamentalistien suhteesta denialismiin ja tiedevastaisuuteen. Onkin totta että kristillinen oikeisto vastustaa evoluutioteoriaa ja ilmastonmuutosta hyvin usein. Ilmiö on itse asiassa niin tunnettu, että näkemysten klimppiytymistä kutsutaan crank magnetismiksi. Tämä tarkoittaa sitä että yhden aiheen denialismi lisää voimakkaasti todennäköisyyttä sille, että on denialismi jossain muussakin.
Korrelaatio ilmastonmuutoksen vastustamisen ja evoluution vastustamisen välillä on suuri. Samaan nippuun syntyy tietysti historian uudelleenkirjoittamista. Myersin tuoreesti kirjoittama viesti (jossa on ensi sijassa mainioita linkkejä) on kuvaus siitä miten Hitler on muokattu katolisesta evolutionistiksi. Vaikka natsipuolue kielsi ja sensuroi evoluutiokirjoja ja viittasi toimiensa oikeutukseen Jumalaa. Tämän yhteys on valtavan suuri. Itse asiassa valtava osa ID -argumentaatiosta perustuu siihen että hitlerin yhteys evoluutioon yritetään rakentaa mahdollisimman vahvaksi. Kokonaisuutena on klimppi jossa on hyvin monen tieteenalan tai sen osion uudelleenkirjoittamista.
Muutama tyyppi siis selvästi kokee olevansa niin hyviä että valtaosa tiedeyhteisöstä on väärässä ja vain he kykenevät näkemään tämän. Suuri osa tieteistä olisi siis uudelleenkirjoitettava ja he ovat halukkaita ja innokkaita tekemään niin. - Ja jos tiedeyhteisö pistää vastaan, on syynä heidän ideologinen tiukkapipoisuutensa ja dogmaattisuutensa.
Yllättävän moni ajattelee että kyseessä olisi typeryys joka paranisi valistamalla ja tiedottamalla. Kuitenkin tätä vastaan on relevantti vaihtoehto jossa crank magnetism olisi itse asiassa rationaalisen ihmisen reagointitapa. Itse luonnollisesti korostan tätä tapaa ; Näen crank magnetismin assimilaation, en typeryyden seurauksena. Crank magnetism syntyy siis siitä että ihminen koherentisoi maailmankuvansa. Se, että sen ytimeen päätyy jokin varsin kyseenalainen näkemys johtaa vain siihen että monia asioita täytyy sitten vastustaa.
Larry Moran ottaakin tästä ilmiöstä esimerkin. Hän lainaa Intelligent Designistiä joka selittää miksi evoluution ja ilmastonmuutoksen vastustaminen kuuluvat yhteen. Selitys menee kauniisti seuraavasti "Why are ID theorists skeptical of "man-caused carbon dioxide emissions leading to the destruction of the planet" theory? The reason is that we follow the evidence, and have a nose that smells out junk science in the name of an ideological (indeed, a religious) agenda. At a recent men’s church retreat I chatted with our pastor about how it seemed obvious to me that the global-warming thing exhibited all the attributes of a religion. Mother earth is a goddess. We have sinned against her with technology. If we do not repent and return to primitive living she will call down her wrath and fry us all with vengeance." Toisin sanoen ID:läisillä on nenää pseudotieteille. He tunnistavat ideologiset agendat ja narraatiot. Tämä johtaa siihen että he ovat skeptisiä monenlaisille asioille, jotka jäävät monilta muilta huomaamatta. Näin selittyy miten ID;läiset vastustavat monia sellaisia asioita joita tiedeyhteisö ei sulkusilmäisyydessään huomaa. Tiedemiehet ovat ideologioidensa sumentamia ja vain ID:läiset ovat riittävän valistuneita huomaamaan nämä narraatiot.
Tämä korostaa tietyllä tavalla hyvin kuvaavasti ID:n postmodernistista ydintä. Phillip Johnsonhan aloitti ID:n jonain joka oli evoluution dekonstruktiota. Hän siirsi perinteisempien kreationististen linjausten fokuksen "luonnontieteet eivät tunne evoluutiota" siihen että evoluutio oli narraatio joka vastasi suureen kysymykseen "mistä ihmiset ovat tulleet". Tätä kautta hän halusi itse asiassa erkaantua tieteenfilosofiasta ja korostaa maailmankuvia ja muuta postmodernia tieteenfilosofiavastaista.
Tämä onkin johtanut siihen että esimerkiksi Michael Behe selitti Doverin oikeudenistunnossa pitkästi siitä miten pseudotieteitä ei voi erottaa tieteestä, demarkaatio esiintyy tällöin myyttinä, joka on itse asiassa vain väline syrjinnälle. Myös Larry Laudan nousi tässä tarkoituksessa esiin. Demarkaation epämääräisyyden korostaminen on tärkeässä osassa myös esimerkiksi Tapio Puolimatkan tavassa käsitellä Intelligent Designiä. Hänestä esimerkiksi fasifiointiperiaate on vain "naturalistien sisäinen peli" josta Intelligent Designistien ei tarvitse välittää koska he eivät ole naturalisteja.
Perusteemana ID:llä onkin se, että heillä on aivan eri työkalupakka kuin esimerkiksi "evolutionisteilla". He pitävät kaikkia tulkintoja samanarvoisina silloin kun ID:tä puolustetaan. Mutta moittivat ja kritisoivat evoluutiota ja ilmastonmuutosta tarinankerronnaksi ja saduiksi ja roskatieteeksi heti kun ne nostetaan esille. ~ Ei puhettakaan samanarvoisuudesta tässä vaiheessa. Ne eivät ole eri tulkintoja vaan ehdottomasti typeriä, väärässäolevia, mahdottomia. Tässä vaiheessa puhutaan "eliminoinnista".
Samalla sininen lainaukseni on siitä mukava, että se sisältää myös "haistamisteeman". Intelligent Designistithän elävät aivan vakioisesti tilassa jossa he pitävät pseudotieteen ja tieteen rajaamista mahdottomana. Mutta samalla evoluutio on heistä kumottu ja epätiedettä, jota bootsataan naturalistisella narraatiolla niin että siitä tulee pseudotiede.
Mitä tämä nenä sitten tarkoittaa kun demarkaatiokysymystä pidetään ratkaisemattomana? Vaihtoehdoksi jää vain se paljonpuhuttu maailmankuva ja oikeaoppisuus suhteessa tähän. He ovat toisin sanoen tarkasti määritelleessä ideologiassa, ja tämän vastainen on kerettiläisyyttä. He ovat hyvin tarkkoja siitä mikä on vääräoppista, joka tarkoittaa sitä että heillä on myös hyvin tarkasti määritelty dogmaattinen järjestelmä jossa on tiukasti "oikea maailmankuva" ja "väärä maailmankuva". Tässä kohden tilanne onkin se, että jotta harhaoppisuus voidaan ylipäätään tunnistaa, on oltava oikea tulkintatapa johon verrattuna muut ovat vääriä.
1: Tämä osa on se, mitä perinteinen kreationismi on harjoittanut. Toki nämä yhteydet kielletään ja esimerkiksi Behe on kiistänyt IC -konseptinsa yhteydet kreationismiin. Hän on jopa kiistänyt ollenkaan lukeneensa sitä kirjaa jonka konsepti IC -tyyppinen ratkaisu on esitetty monta vuotta häntä aikaisemmin. Tämä opn omituista koska hän toisaalta monesti esittää että ID ei ole kreationismia ja että hän tutustui aikaisemmin kreationismiin eikä pitänyt sitä laadukkaana, hyvänä tai perusteltuna. Selvästi kreationistinen ajattelutapa on hänelle tuttu ja hän on tutustunut ideaan. Onkin vaikeaa tosin kuvitella Amerikkalaista joka ei olisi törmännyt kreationismiin joka on ollut katukuvassa ja mediassakin runsaasti näkyvä. Ajatus että joku voisi elää USA:ssa koskaan kuulematta "Jumbojetti kaatopaikalla" -henkistä "kompleksisuusargumentaatiota" on suoraan sanoen varsin epäuskottava. Niiniluoto kun kuvasi kompleksisuusargumentin tärkeäksi kreationismin pääargumentaatiotyypiksi jo 1980 -luvulla.
Se, mitä tämä ideologia sitten on ei ole vaikeaa analysoida. Kun seuraa kannattajia, rahallisia tukijoita, lobbareita ja muuta, on selvää minkälaiseen sosiokulttuuriseen piiriin Intelligent Design jää - ja sen ulkopuolella sillä ei olekaan sitten toimintaa. Toki ID kiistää kovasti kirjaimen tasolla kaikki yhteydet uskonnollisuuteen, mutta kun ID:tä tarkastelee, kuten vaikkapa Moran hieman tekee, on selvää että esiin nousee juurikin tietty toimijapiiri, ideat ja ideaalit. ID:läiset ovat tarkkoja tästä maailmankuvasta ja ilmastonmuutos on vain yksi esimerkki siinä missä "maailmankuvaa vastustavaa" nähdään ; Kerettiläisyys on tulkittavissa suhteessa oikeaoppisuuteen. "Tiukka nenä" vaatii siksi "tiukan maailmankuvan" ~ Intelligent Designistit ovatkin kovasti maailmankuvien korostamisen kanssa esillä.
Onkin itse asiassa hupaisaa, että vaikka ID monessa paikoin korostaa demarkaation mahdottomuutta, niin tämä heidän vaatimansa nenä joka haistaa pseudotieteet vaatisi nimenomaan tarkan demarkaatiokysymykseen vastaamisen. Muutenkin esimerkki paljastaa hyvin Intelligent Designin ideoiden sisäisen ristiriitaisuuden ; Intelligent Design kiistää ottamasta kantaa Jumalan luonteeseen. Kuitenkin "luontoäititarina" nähdään ID:n vastaisena. Luulisi että jos Suunnittelija olisi hyväksytty avomielisesti, niin tarina ilmastonmuutoksen luomisestaä älykkään luontoäidin kautta olisi hyvinkin "yksi mahdollinen ID -tarina". Ainut syy, jolla narraatio leimataan ID -vastaiseksi (eli joksikin jota ID:läiset helposti vastustavat) on se, että ID:ssä ei ole kysymys "anonyymistä mistä tahansa Jumalasta". Tämä ei yllätä sen jälkeen kun on havainnut yhteydet. "Follow the money and followers" näyttääkin syyn sille miksi näkemykset ovat niin tietynlaisia. ~ Samalla selviää ID -piirien haluttomuus tehdä tieteenfilosofista vastausta demarkaatiokysymykseen. Sillä ilmastonmuutosluontoäidinvastustuksen rajauksenluonne on selvästi uskonnollis-ideologinen, ei suinkaan loogis-tieteellinen.
1: ID -linjamassa toki esitetään hyvin usein, että ID -puoli nimenomaan pitäisi näkemyksiään avoimina. Evoluution sen sijaan katsotaan sisältävän "uskonnollisia piilo-oletuksia". Kuitenkaan ID ei esitä mitään metodologiaa tai perustelurakenteen oletuksia. Naturalistit taas kannattavat selvästi luonnontieteen ja empirismin metodeja. ID -läiset lähinnä kertovat vakaumuksensa kysyttäessä, kertovat olevansa uskovaisia. Mutta he suureen ääneen kiistävät sen, että tällä olisi merkitystä ID:n tieteellisyyden kannalta. Sitä pidetään irrelevanttina koska "ID ei ota kantaa" eikä ole uskontoakaan.
"Tarina luontoäidistä ilmastonmuutoksen vastustamisen takana" toimiikin valaisevana ja hyvänä esimerkkinä ja yksityiskohtana ID:n yleisasenteesta ja yleisratkomistavasta ja kertoo kaiken olennaisen "ID -nenän" metodologisesta työkalupakista. Tämänlaisen piilottaminen ja mainitsematta jättäminen on hyvin viisasta strategisesti ; On järkevää moittia niitä jotka pistävät näkemyksensä, metodinsa ja tutkimuksensa avoimesti kritisoitavaksi samalla kun itse saippuoi ja kätkee oman näkemyksensä perusoletukset ja metodit niin että kaikesta kritiikistä voi sanoa "emme suinkaan tarkoita tuollaista".
"Herkästi tieteellisiksi katsottuihin asioihin denialistisesti suhtautuvaa ID -nenää" auttaa taatusti se, että takaa selvästi pilkottava oikeaoppisuusnäkemys on kristillisellä oikeistolla hyvin voimakas. Se on itse asiassa uskonnollistanut valtavan määrän asioita. "Perhearvot" itse asiassa pitävät takanaan monta ei Jumalan olemnassaolosta automaattisesti seuraavaa aihetta, joiden vastustamista pidetään uskonnonvastaisuutena ja siksi luonteeltaan uskonnollisena. ~ Koska oma näkemys on maailmankuvan mukainen, on erimielisyys tämän maailmankuvan vastaisuutta ergo ideologis-uskonnollista. Näin ei ole ihme että "ID -nenä" haistaa monenlaisia ideologis-uskonnolisia asioita, koska sen takana on ideologia joka ottaa tiukasti kantaa hyvin monenlaisiin asioihin ja ilmiöihin. Näin kerettiläisyyttä tätä maailmankuvaa kohtaan on paljon.
1: Tässä on siis kyseessä se normaali konservatiivisen oikeiston "väärän uskonnon" näkeminen likimain kaikkialla. Perinteinen kreationismikin on itse asiassa nähnyt väärää uskontoa hyvin monessa paikassa. Sitä kautta esimerkiksi jooga nähdään idän harhaopin salakuljetuskeinona. Tämä väärän uskonnon tunnistaminen on ID:llä vain postmodernistisella kielenkäytöllä väritettyä. Oman vakaumuksen esittäminen taas on sekin ollut kreationismissa tärkeää. "Tunnusta väriä" on suomessakin fundamentalistien eräs tärkeimmistä näkemyksistä. Tämänkin merkitys tuloksien vääristymiseen on kielletty. Tätä kautta onkin selvää että ID:n kulma postmodernismiin ei ole edes mikään lisäys kreationismin argumentaatiopakkaan. Ja kuten aikaisemmin tässä jutussa jo mainitsinkin, kreationistien evoluutiovastaisuusargumentaatiotapa on ID:n ja kreationismin kesken käytännössä identtinen. ID on vain paketoinut samat argumenttirakenteet ja sisällöt hieman eri retoriikalla. Jos pitää etsiä joku ero ID:n ja kreationismin (joka on muutakin kuin YEC -kreationismi) välillä, se on tämä retorinen ero jossa "väärä uskonto" -syytös muutetaan postmoderniksi jargoniksi. Sisällöllistä eroa on mahdotonta löytää.
Kun muistaa että tulkinnat ovat mahdollisia, mutta ne eivät ole välttämättä yhtä hyvin perusteltuja ja todennäköisyyksiä, päästään siihen demarkaatiokysymykseen. Oma kanannottoni on tietysti Duhemin-Quinen teesi, jonka mukaan ristiriitatilanteissa ja ongelmatilanteissa pitää tehdä ne muutokset joiden kautta tiedemaailmaa muokataan mahdollisimman vähän kerrallaan. Oletuksena on tieysti se, että ihmisen tiedot täydentyvät vain olemassaolevasta tiedosta. Ja oletuksesta että tutkimus on ollut asiallista kunnes toisin todistetaan. Tiede siis etenisi varovasti ja pienin askelin. Tätä kautta vallankumouksetkin ovat mahdollisia, mutta ne vaativat joko isompaa työmäärää jossa monta pientä muutostarvetta pakottaa isoihin muutoksiin tai muutamaan oleellisimpiin kohtaan tulevia muutostarpeita.
Tässä mielessä se että ID -työkalupakkia ja sen seurauksia voidaan pitää syynä siihen miksi sen piirissä asioita kutsutaan "crank magnetismiksi" ei ole vain pilkkaa jolla tiedeyhteisö moittii harhaoppisia, eli "erimielisyys olisi crankiyttä" vain koska on erimielinen hegemonian ja dogman kanssa. Duhemin-Quinen teesin kautta on selvää että crank magnetism tarkoittaa isoa muutosvaatimusta tiedeverkkoon eli se ei siis ole kovin todennäköinen tulkinta, se on itse asiassa huono ja epätieteellinen tulkinta. Tämä demarkaatio ei tietysti ole falsifioinnin kaltainen siisti ja yksiselitteinen asia. Mutta sen avulla analyysi voidaan tehdä. Se ei näytä hyvää sille "nenälle" joka Intelligent Designin kannattajilla on käytössä. ~ Crank magnetismin esiintyminen ID:n yhteydessä on siis yllättävän vahva viite siitä että Intelligent Designin takana ei ole mitään nykytieteellisesti perusteltua. Se kun vaatii niin isoja muutoksia tieteelliseen ajatteluun että se ei enää ole juuri yhtään sellaista kuin tiede nykyään on. Duhemin-Quinen teesi sanookin näin karkeassa ja monitahoisessa crank magnetism -tapauksessa selvästi että jos jokin maailmankuva vaatii hirveästi tiedevastaisuutta, niin sen pahempi maailmankuvalle.
Samalla huomataan sekin että valtava muutosvaatimus tarkoittaa sitäkin että sitä pitäisi huuhtoa viemäriin kaikki se "kreationistinen kristillisyys on tieteen moottori" -ajattelu. Koska kristillisyys selvästi vastustaa valtaosaa tieteestä, ei tiede ole selvästi kristillisyyden mukaista. ID:n crank magnetismi kun kertoo että nykytiede on olennaisesti väärässä hyvin monessa paikassa. Se siis olettaa - tai ollakseen koherentti vähintään vaatii - tiedeprojektin epäonnistumisen.
Kirjoittaja on toki sitä mieltä että Intelligent Designin kannattajilla on nenää pseudotieteille. Päinvastoin, heillä on harvinaisen hyvä nenä. Valitettavasti vain huonolla tavalla.
(Larry Moran)
"Tämä päivä" -blogista löytyy kohta joka kertoo hieman USA:n fundamentalistien suhteesta denialismiin ja tiedevastaisuuteen. Onkin totta että kristillinen oikeisto vastustaa evoluutioteoriaa ja ilmastonmuutosta hyvin usein. Ilmiö on itse asiassa niin tunnettu, että näkemysten klimppiytymistä kutsutaan crank magnetismiksi. Tämä tarkoittaa sitä että yhden aiheen denialismi lisää voimakkaasti todennäköisyyttä sille, että on denialismi jossain muussakin.
Korrelaatio ilmastonmuutoksen vastustamisen ja evoluution vastustamisen välillä on suuri. Samaan nippuun syntyy tietysti historian uudelleenkirjoittamista. Myersin tuoreesti kirjoittama viesti (jossa on ensi sijassa mainioita linkkejä) on kuvaus siitä miten Hitler on muokattu katolisesta evolutionistiksi. Vaikka natsipuolue kielsi ja sensuroi evoluutiokirjoja ja viittasi toimiensa oikeutukseen Jumalaa. Tämän yhteys on valtavan suuri. Itse asiassa valtava osa ID -argumentaatiosta perustuu siihen että hitlerin yhteys evoluutioon yritetään rakentaa mahdollisimman vahvaksi. Kokonaisuutena on klimppi jossa on hyvin monen tieteenalan tai sen osion uudelleenkirjoittamista.
Muutama tyyppi siis selvästi kokee olevansa niin hyviä että valtaosa tiedeyhteisöstä on väärässä ja vain he kykenevät näkemään tämän. Suuri osa tieteistä olisi siis uudelleenkirjoitettava ja he ovat halukkaita ja innokkaita tekemään niin. - Ja jos tiedeyhteisö pistää vastaan, on syynä heidän ideologinen tiukkapipoisuutensa ja dogmaattisuutensa.
Yllättävän moni ajattelee että kyseessä olisi typeryys joka paranisi valistamalla ja tiedottamalla. Kuitenkin tätä vastaan on relevantti vaihtoehto jossa crank magnetism olisi itse asiassa rationaalisen ihmisen reagointitapa. Itse luonnollisesti korostan tätä tapaa ; Näen crank magnetismin assimilaation, en typeryyden seurauksena. Crank magnetism syntyy siis siitä että ihminen koherentisoi maailmankuvansa. Se, että sen ytimeen päätyy jokin varsin kyseenalainen näkemys johtaa vain siihen että monia asioita täytyy sitten vastustaa.
Larry Moran ottaakin tästä ilmiöstä esimerkin. Hän lainaa Intelligent Designistiä joka selittää miksi evoluution ja ilmastonmuutoksen vastustaminen kuuluvat yhteen. Selitys menee kauniisti seuraavasti "Why are ID theorists skeptical of "man-caused carbon dioxide emissions leading to the destruction of the planet" theory? The reason is that we follow the evidence, and have a nose that smells out junk science in the name of an ideological (indeed, a religious) agenda. At a recent men’s church retreat I chatted with our pastor about how it seemed obvious to me that the global-warming thing exhibited all the attributes of a religion. Mother earth is a goddess. We have sinned against her with technology. If we do not repent and return to primitive living she will call down her wrath and fry us all with vengeance." Toisin sanoen ID:läisillä on nenää pseudotieteille. He tunnistavat ideologiset agendat ja narraatiot. Tämä johtaa siihen että he ovat skeptisiä monenlaisille asioille, jotka jäävät monilta muilta huomaamatta. Näin selittyy miten ID;läiset vastustavat monia sellaisia asioita joita tiedeyhteisö ei sulkusilmäisyydessään huomaa. Tiedemiehet ovat ideologioidensa sumentamia ja vain ID:läiset ovat riittävän valistuneita huomaamaan nämä narraatiot.
Tämä korostaa tietyllä tavalla hyvin kuvaavasti ID:n postmodernistista ydintä. Phillip Johnsonhan aloitti ID:n jonain joka oli evoluution dekonstruktiota. Hän siirsi perinteisempien kreationististen linjausten fokuksen "luonnontieteet eivät tunne evoluutiota" siihen että evoluutio oli narraatio joka vastasi suureen kysymykseen "mistä ihmiset ovat tulleet". Tätä kautta hän halusi itse asiassa erkaantua tieteenfilosofiasta ja korostaa maailmankuvia ja muuta postmodernia tieteenfilosofiavastaista.
Tämä onkin johtanut siihen että esimerkiksi Michael Behe selitti Doverin oikeudenistunnossa pitkästi siitä miten pseudotieteitä ei voi erottaa tieteestä, demarkaatio esiintyy tällöin myyttinä, joka on itse asiassa vain väline syrjinnälle. Myös Larry Laudan nousi tässä tarkoituksessa esiin. Demarkaation epämääräisyyden korostaminen on tärkeässä osassa myös esimerkiksi Tapio Puolimatkan tavassa käsitellä Intelligent Designiä. Hänestä esimerkiksi fasifiointiperiaate on vain "naturalistien sisäinen peli" josta Intelligent Designistien ei tarvitse välittää koska he eivät ole naturalisteja.
Perusteemana ID:llä onkin se, että heillä on aivan eri työkalupakka kuin esimerkiksi "evolutionisteilla". He pitävät kaikkia tulkintoja samanarvoisina silloin kun ID:tä puolustetaan. Mutta moittivat ja kritisoivat evoluutiota ja ilmastonmuutosta tarinankerronnaksi ja saduiksi ja roskatieteeksi heti kun ne nostetaan esille. ~ Ei puhettakaan samanarvoisuudesta tässä vaiheessa. Ne eivät ole eri tulkintoja vaan ehdottomasti typeriä, väärässäolevia, mahdottomia. Tässä vaiheessa puhutaan "eliminoinnista".
Samalla sininen lainaukseni on siitä mukava, että se sisältää myös "haistamisteeman". Intelligent Designistithän elävät aivan vakioisesti tilassa jossa he pitävät pseudotieteen ja tieteen rajaamista mahdottomana. Mutta samalla evoluutio on heistä kumottu ja epätiedettä, jota bootsataan naturalistisella narraatiolla niin että siitä tulee pseudotiede.
Mitä tämä nenä sitten tarkoittaa kun demarkaatiokysymystä pidetään ratkaisemattomana? Vaihtoehdoksi jää vain se paljonpuhuttu maailmankuva ja oikeaoppisuus suhteessa tähän. He ovat toisin sanoen tarkasti määritelleessä ideologiassa, ja tämän vastainen on kerettiläisyyttä. He ovat hyvin tarkkoja siitä mikä on vääräoppista, joka tarkoittaa sitä että heillä on myös hyvin tarkasti määritelty dogmaattinen järjestelmä jossa on tiukasti "oikea maailmankuva" ja "väärä maailmankuva". Tässä kohden tilanne onkin se, että jotta harhaoppisuus voidaan ylipäätään tunnistaa, on oltava oikea tulkintatapa johon verrattuna muut ovat vääriä.
1: Tämä osa on se, mitä perinteinen kreationismi on harjoittanut. Toki nämä yhteydet kielletään ja esimerkiksi Behe on kiistänyt IC -konseptinsa yhteydet kreationismiin. Hän on jopa kiistänyt ollenkaan lukeneensa sitä kirjaa jonka konsepti IC -tyyppinen ratkaisu on esitetty monta vuotta häntä aikaisemmin. Tämä opn omituista koska hän toisaalta monesti esittää että ID ei ole kreationismia ja että hän tutustui aikaisemmin kreationismiin eikä pitänyt sitä laadukkaana, hyvänä tai perusteltuna. Selvästi kreationistinen ajattelutapa on hänelle tuttu ja hän on tutustunut ideaan. Onkin vaikeaa tosin kuvitella Amerikkalaista joka ei olisi törmännyt kreationismiin joka on ollut katukuvassa ja mediassakin runsaasti näkyvä. Ajatus että joku voisi elää USA:ssa koskaan kuulematta "Jumbojetti kaatopaikalla" -henkistä "kompleksisuusargumentaatiota" on suoraan sanoen varsin epäuskottava. Niiniluoto kun kuvasi kompleksisuusargumentin tärkeäksi kreationismin pääargumentaatiotyypiksi jo 1980 -luvulla.
Se, mitä tämä ideologia sitten on ei ole vaikeaa analysoida. Kun seuraa kannattajia, rahallisia tukijoita, lobbareita ja muuta, on selvää minkälaiseen sosiokulttuuriseen piiriin Intelligent Design jää - ja sen ulkopuolella sillä ei olekaan sitten toimintaa. Toki ID kiistää kovasti kirjaimen tasolla kaikki yhteydet uskonnollisuuteen, mutta kun ID:tä tarkastelee, kuten vaikkapa Moran hieman tekee, on selvää että esiin nousee juurikin tietty toimijapiiri, ideat ja ideaalit. ID:läiset ovat tarkkoja tästä maailmankuvasta ja ilmastonmuutos on vain yksi esimerkki siinä missä "maailmankuvaa vastustavaa" nähdään ; Kerettiläisyys on tulkittavissa suhteessa oikeaoppisuuteen. "Tiukka nenä" vaatii siksi "tiukan maailmankuvan" ~ Intelligent Designistit ovatkin kovasti maailmankuvien korostamisen kanssa esillä.Onkin itse asiassa hupaisaa, että vaikka ID monessa paikoin korostaa demarkaation mahdottomuutta, niin tämä heidän vaatimansa nenä joka haistaa pseudotieteet vaatisi nimenomaan tarkan demarkaatiokysymykseen vastaamisen. Muutenkin esimerkki paljastaa hyvin Intelligent Designin ideoiden sisäisen ristiriitaisuuden ; Intelligent Design kiistää ottamasta kantaa Jumalan luonteeseen. Kuitenkin "luontoäititarina" nähdään ID:n vastaisena. Luulisi että jos Suunnittelija olisi hyväksytty avomielisesti, niin tarina ilmastonmuutoksen luomisestaä älykkään luontoäidin kautta olisi hyvinkin "yksi mahdollinen ID -tarina". Ainut syy, jolla narraatio leimataan ID -vastaiseksi (eli joksikin jota ID:läiset helposti vastustavat) on se, että ID:ssä ei ole kysymys "anonyymistä mistä tahansa Jumalasta". Tämä ei yllätä sen jälkeen kun on havainnut yhteydet. "Follow the money and followers" näyttääkin syyn sille miksi näkemykset ovat niin tietynlaisia. ~ Samalla selviää ID -piirien haluttomuus tehdä tieteenfilosofista vastausta demarkaatiokysymykseen. Sillä ilmastonmuutosluontoäidinvastustuksen rajauksenluonne on selvästi uskonnollis-ideologinen, ei suinkaan loogis-tieteellinen.
1: ID -linjamassa toki esitetään hyvin usein, että ID -puoli nimenomaan pitäisi näkemyksiään avoimina. Evoluution sen sijaan katsotaan sisältävän "uskonnollisia piilo-oletuksia". Kuitenkaan ID ei esitä mitään metodologiaa tai perustelurakenteen oletuksia. Naturalistit taas kannattavat selvästi luonnontieteen ja empirismin metodeja. ID -läiset lähinnä kertovat vakaumuksensa kysyttäessä, kertovat olevansa uskovaisia. Mutta he suureen ääneen kiistävät sen, että tällä olisi merkitystä ID:n tieteellisyyden kannalta. Sitä pidetään irrelevanttina koska "ID ei ota kantaa" eikä ole uskontoakaan.
"Tarina luontoäidistä ilmastonmuutoksen vastustamisen takana" toimiikin valaisevana ja hyvänä esimerkkinä ja yksityiskohtana ID:n yleisasenteesta ja yleisratkomistavasta ja kertoo kaiken olennaisen "ID -nenän" metodologisesta työkalupakista. Tämänlaisen piilottaminen ja mainitsematta jättäminen on hyvin viisasta strategisesti ; On järkevää moittia niitä jotka pistävät näkemyksensä, metodinsa ja tutkimuksensa avoimesti kritisoitavaksi samalla kun itse saippuoi ja kätkee oman näkemyksensä perusoletukset ja metodit niin että kaikesta kritiikistä voi sanoa "emme suinkaan tarkoita tuollaista".
"Herkästi tieteellisiksi katsottuihin asioihin denialistisesti suhtautuvaa ID -nenää" auttaa taatusti se, että takaa selvästi pilkottava oikeaoppisuusnäkemys on kristillisellä oikeistolla hyvin voimakas. Se on itse asiassa uskonnollistanut valtavan määrän asioita. "Perhearvot" itse asiassa pitävät takanaan monta ei Jumalan olemnassaolosta automaattisesti seuraavaa aihetta, joiden vastustamista pidetään uskonnonvastaisuutena ja siksi luonteeltaan uskonnollisena. ~ Koska oma näkemys on maailmankuvan mukainen, on erimielisyys tämän maailmankuvan vastaisuutta ergo ideologis-uskonnollista. Näin ei ole ihme että "ID -nenä" haistaa monenlaisia ideologis-uskonnolisia asioita, koska sen takana on ideologia joka ottaa tiukasti kantaa hyvin monenlaisiin asioihin ja ilmiöihin. Näin kerettiläisyyttä tätä maailmankuvaa kohtaan on paljon.
1: Tässä on siis kyseessä se normaali konservatiivisen oikeiston "väärän uskonnon" näkeminen likimain kaikkialla. Perinteinen kreationismikin on itse asiassa nähnyt väärää uskontoa hyvin monessa paikassa. Sitä kautta esimerkiksi jooga nähdään idän harhaopin salakuljetuskeinona. Tämä väärän uskonnon tunnistaminen on ID:llä vain postmodernistisella kielenkäytöllä väritettyä. Oman vakaumuksen esittäminen taas on sekin ollut kreationismissa tärkeää. "Tunnusta väriä" on suomessakin fundamentalistien eräs tärkeimmistä näkemyksistä. Tämänkin merkitys tuloksien vääristymiseen on kielletty. Tätä kautta onkin selvää että ID:n kulma postmodernismiin ei ole edes mikään lisäys kreationismin argumentaatiopakkaan. Ja kuten aikaisemmin tässä jutussa jo mainitsinkin, kreationistien evoluutiovastaisuusargumentaatiotapa on ID:n ja kreationismin kesken käytännössä identtinen. ID on vain paketoinut samat argumenttirakenteet ja sisällöt hieman eri retoriikalla. Jos pitää etsiä joku ero ID:n ja kreationismin (joka on muutakin kuin YEC -kreationismi) välillä, se on tämä retorinen ero jossa "väärä uskonto" -syytös muutetaan postmoderniksi jargoniksi. Sisällöllistä eroa on mahdotonta löytää.
Kun muistaa että tulkinnat ovat mahdollisia, mutta ne eivät ole välttämättä yhtä hyvin perusteltuja ja todennäköisyyksiä, päästään siihen demarkaatiokysymykseen. Oma kanannottoni on tietysti Duhemin-Quinen teesi, jonka mukaan ristiriitatilanteissa ja ongelmatilanteissa pitää tehdä ne muutokset joiden kautta tiedemaailmaa muokataan mahdollisimman vähän kerrallaan. Oletuksena on tieysti se, että ihmisen tiedot täydentyvät vain olemassaolevasta tiedosta. Ja oletuksesta että tutkimus on ollut asiallista kunnes toisin todistetaan. Tiede siis etenisi varovasti ja pienin askelin. Tätä kautta vallankumouksetkin ovat mahdollisia, mutta ne vaativat joko isompaa työmäärää jossa monta pientä muutostarvetta pakottaa isoihin muutoksiin tai muutamaan oleellisimpiin kohtaan tulevia muutostarpeita.
Tässä mielessä se että ID -työkalupakkia ja sen seurauksia voidaan pitää syynä siihen miksi sen piirissä asioita kutsutaan "crank magnetismiksi" ei ole vain pilkkaa jolla tiedeyhteisö moittii harhaoppisia, eli "erimielisyys olisi crankiyttä" vain koska on erimielinen hegemonian ja dogman kanssa. Duhemin-Quinen teesin kautta on selvää että crank magnetism tarkoittaa isoa muutosvaatimusta tiedeverkkoon eli se ei siis ole kovin todennäköinen tulkinta, se on itse asiassa huono ja epätieteellinen tulkinta. Tämä demarkaatio ei tietysti ole falsifioinnin kaltainen siisti ja yksiselitteinen asia. Mutta sen avulla analyysi voidaan tehdä. Se ei näytä hyvää sille "nenälle" joka Intelligent Designin kannattajilla on käytössä. ~ Crank magnetismin esiintyminen ID:n yhteydessä on siis yllättävän vahva viite siitä että Intelligent Designin takana ei ole mitään nykytieteellisesti perusteltua. Se kun vaatii niin isoja muutoksia tieteelliseen ajatteluun että se ei enää ole juuri yhtään sellaista kuin tiede nykyään on. Duhemin-Quinen teesi sanookin näin karkeassa ja monitahoisessa crank magnetism -tapauksessa selvästi että jos jokin maailmankuva vaatii hirveästi tiedevastaisuutta, niin sen pahempi maailmankuvalle.
Samalla huomataan sekin että valtava muutosvaatimus tarkoittaa sitäkin että sitä pitäisi huuhtoa viemäriin kaikki se "kreationistinen kristillisyys on tieteen moottori" -ajattelu. Koska kristillisyys selvästi vastustaa valtaosaa tieteestä, ei tiede ole selvästi kristillisyyden mukaista. ID:n crank magnetismi kun kertoo että nykytiede on olennaisesti väärässä hyvin monessa paikassa. Se siis olettaa - tai ollakseen koherentti vähintään vaatii - tiedeprojektin epäonnistumisen.
Kirjoittaja on toki sitä mieltä että Intelligent Designin kannattajilla on nenää pseudotieteille. Päinvastoin, heillä on harvinaisen hyvä nenä. Valitettavasti vain huonolla tavalla.
lauantai 29. lokakuuta 2011
Kuka Kussa Kulloin
Moni kirjoittaa hyvin epämääräisesti ; Sitä viitataan hyvin epätarkasti johonkuhun kasvottomaan henkilöön, joka tavallisesti tiivistetään yhteen ominaisuuteensa, kuten uskonvakaumukseen. Tämä voi olla toki ymmärrettävää. Esimerkiksi itse olen ollut sen verran monessa keskustelussa että nettisivustolla, että takaisinetsintä voi olla hyvinkin vaikeaa. (Yksi syy kirjoittaa blogia aktiivisesti ; Tämä takaisinhaku helpottuu.) Tätä kautta argumentit anekdotisoituvat. Rakentuu kertomus siitä miten joku on jossain sanonut jotain.
Mitään haittaa tästä ei tietysti ole, jos argumentit ovat hyvin yleisiä jossain tietyssä ideologiassa. Silloin valittu luokka ei ole henkilön näkemyksen latistamista yhteen ominaisuuteen, josta sitten ylilyödään koko kyseisen ajatusmaailman kannattajiin. Sen sijaan tässä kasvottomuus on vain viittaamista yleisesti tunnettuun. Lähdekritiikissäkin tunnetaan pääsääntö, että lukiokirjatasoisiin faktoihin ei tarvitse lähdettä. ~ Jos väittää että sorsa on lintu, ei tarvitse viitettä tähän tietoon. Sen pitäisi olla ilmiselvää joka tapauksessa.
Näin on kuitenkin yllättävän harvoin. Usein tekstistä tekee mielenkiintoisen ja tarpeellisen ja lukemisen ja reaktion arvoiseksi nimenomaan se uusi materiaali mitä siihen on liitetty. Yleissivistys on se, mitä käsitellään ja logikka se, mitä käsitellään. Ja tässä tilanteessa pelikenttää määrittää tietotekniikasta tuttu "garbage in-garbage out" ; Eli jos lähtöfaktat ovat vääriä tai vääristyneitä, lopputulos on vain tuurilla osuvaa. Logiikassa kenties riittää että premisseistä seuraa johtopäätös, mutta useimmiten keskustelijat puhuvat nimenomaan maailmasta. Silloin on tarkistettava paitsi logiikan rakenne, niin myös se, ovatko premissit juuri sellaiset kun on sanottu.
Nettiympäristössä tätä tapahtuu ja jossain määrin siinä onkin hyvä "antaa vähän löysää". Vasta jos väitteet ovat epäuskottavia tai selvästi epäoleellisia, tai jos ne pitävät sisällään uutta opittavaa, kannattaa kysäistä että missä tähän 0n lähde. Jotta voi tarkistaa että sanominen on todella sanottu, että sanoja on oleellinen osa kyseistä keskustelukenttää eikä vaan joku yksittäinen epäoleellinen hörähtelijä, ja että teksti nyt vaan on niin mielenkiintoista että sitä haluaa sukeltaa suoraan tiedon alkulähteille.
Kriittisen tarkastajan kannalta anekdotisoituminen ja epämääräistyminen on tietysti sitä että hirveän paljon olennaista jätetään auki.
Tästä valittelee esimerkiksi feminismin ilmenemistä googlehauissa tutkaileva ; "Kymmenen ensimmäisen tuloksen joukossa on pakollisen wikipedia-artikkelin lisäksi peräti kaksi henrylaasasta sekä joukko asiasisällöltään epäoleellisia foorumikeskusteluja ja äijäblogeja. Wikipedia-artikkelia lukuunottamatta lähdelistaukset ja -kritiikit puuttuvat kaikista, ja sisältö on pinnallisesti tutkimalla tuotettu hyvin vahvasti miesasialiikkeen näkökulmasta." On tietysti helppoa viitata sanomiseen epämääräisesti esittämällä että "femakot sanoo tälläsiä". Kun sitä ei ole sidottu tarkkaan kohteeseen, ei kriittinen lukija kuitenkaan voi tarkistaa löytyykö tälläistä lausujaa mistään.
Minun tapani käyttää melko runsaasti linkkejä, myös niihin paikkoihin joista en pidä, on minulle eräänlainen kunnia -asia. Sillä tähän liittyy vanha lähteistämisen idea. Linkki on aina myös viittaus. Siinä missä eräs ajankohtais(historia)kirjasarja nimeää itsensä olennaisilla sanoilla "Mitä Missä Milloin", linkittäminen kertoo aina että "Kuka, Kussa, Kulloin". Lähdekritiikki onkin apuna silloin kun tarkastellaan argumentaation osuvuutta. Olkiukotteleva vääristely ja epätarkkuus kasvaa, kun niitä ei voi tarkistaa. Ja argumentaatioketjun kannalta olennaiset yksityiskohdatkion on helppoa ohittaa ja ne voivat rehelliseltä kriitikoltakin jäädä huomaamatta ja unohtua. Siksi tarkistamisen kannalta linkittäminen onkin hyvin tärkeää. Vain sen avulla voidaan tarkistaa että jonkun tahon mielipiteistöstä todella löytyy tämänlaisia väitteitä.
On hyvin houkuttelevaa jättää linkittämättä. Esimerkiksi Google laittaa arvoa hakutuloksissa linkkien kautta. Näin ollen jos kirjoitat kriittisen arvioinnin jostakin näkemyksestä, samalla sinut ikään kuin pakotetaan mainostamaan ja tätä kautta tukemaan moittimaasi tahoa. Sama ongelma on tietysti ollut kritiikissä muutoinkin ; Jotta voisit kritisoida esimerkiksi jotain kirjaa, on se ensin käytännössä hankittava koska vain sitä minkä tuntee voi kritisoida asiallisesti.
Näin onkin varmasti houkuttelevaa tehdä kuten minun blogissa kommentoimassa käynyt kommentoi ja oikeutti linkittämistä ja linkittämättä jättämistään netiketillä ja sillä että hänen viittaamansa lausunto oli vain niin huono että ei halua että kukaan sitä lukee. Näillä perustein hän esitti että jos on kiinnostunut argumentaatiosta, niin "luulisi riittävän, että poimin pelkät kasvottomat argumentit, vastaan niihin ja sillä hyvä." Hän korosti että hyvät internetinkäyttötavat, netiketti, ei vaadi linkittämistä. Hän siis keskusteli hyvistä tavoista ja kohteliaisuudesta. Netiketti on tietysti varsin epämääräinen käsite, koska jokaisella on siitä mielikuva eikä oikein mikään taho ole tehnyt siitä virallista kokoonpanoa. Mutta ainakin minun maailmassani lähteistäminen ja tarkkuus ovat tärkeitä. Hyvät tavat eivät niitä välttämättä vaadi, mutta argumentaation hyvyys kärsii hieman jos niitä ei ole. Jos on kiinnostunut argumentaatiosta, tietää että "kasvoton argumentti" mahdollistaa olkiukottamisen, eli argumenttia vääristellään matkan varrella ja sitten tätä uutta versiota moititaan kenties ihan osuvasti ja kuvitellaan että alkuperäinen argumentaaatio tästä kumoutuu ; Olkiukko ei näy argumenttirakenteesta millään muulla tavalla kuin vertailussa alkuperäiseen. Joskus ihminen tekee virheitä, ja rehellisyys ja avoin varmistamisen henki vaativat sen sijaan linkittämistä.
Minua tämänlainen ei kiinnosta yhtä paljon kuin ns. argumentatiiviset ja perustelun syyt. Kun sitä väittää kaikenlaista, kannattaa olla tarkka jotta voi vain sanoa että "on sanottu, on olennaista". Lähteistämistä ja linkittämistä jotta voidaan vakuuttua siitä että on joku henkilö joka on todella sanonut jossain jotakin joskus. Takaisinkelausta tarvitaan osuvuuden varmistamiseksi. Jos argumentit on viety sieltä oikein, sen pitäisi olla sillä hyvä että joku voi linkin takaa käydä asian tarkistamassa.
Mitään haittaa tästä ei tietysti ole, jos argumentit ovat hyvin yleisiä jossain tietyssä ideologiassa. Silloin valittu luokka ei ole henkilön näkemyksen latistamista yhteen ominaisuuteen, josta sitten ylilyödään koko kyseisen ajatusmaailman kannattajiin. Sen sijaan tässä kasvottomuus on vain viittaamista yleisesti tunnettuun. Lähdekritiikissäkin tunnetaan pääsääntö, että lukiokirjatasoisiin faktoihin ei tarvitse lähdettä. ~ Jos väittää että sorsa on lintu, ei tarvitse viitettä tähän tietoon. Sen pitäisi olla ilmiselvää joka tapauksessa.
Näin on kuitenkin yllättävän harvoin. Usein tekstistä tekee mielenkiintoisen ja tarpeellisen ja lukemisen ja reaktion arvoiseksi nimenomaan se uusi materiaali mitä siihen on liitetty. Yleissivistys on se, mitä käsitellään ja logikka se, mitä käsitellään. Ja tässä tilanteessa pelikenttää määrittää tietotekniikasta tuttu "garbage in-garbage out" ; Eli jos lähtöfaktat ovat vääriä tai vääristyneitä, lopputulos on vain tuurilla osuvaa. Logiikassa kenties riittää että premisseistä seuraa johtopäätös, mutta useimmiten keskustelijat puhuvat nimenomaan maailmasta. Silloin on tarkistettava paitsi logiikan rakenne, niin myös se, ovatko premissit juuri sellaiset kun on sanottu.
Nettiympäristössä tätä tapahtuu ja jossain määrin siinä onkin hyvä "antaa vähän löysää". Vasta jos väitteet ovat epäuskottavia tai selvästi epäoleellisia, tai jos ne pitävät sisällään uutta opittavaa, kannattaa kysäistä että missä tähän 0n lähde. Jotta voi tarkistaa että sanominen on todella sanottu, että sanoja on oleellinen osa kyseistä keskustelukenttää eikä vaan joku yksittäinen epäoleellinen hörähtelijä, ja että teksti nyt vaan on niin mielenkiintoista että sitä haluaa sukeltaa suoraan tiedon alkulähteille.
Kriittisen tarkastajan kannalta anekdotisoituminen ja epämääräistyminen on tietysti sitä että hirveän paljon olennaista jätetään auki.
Tästä valittelee esimerkiksi feminismin ilmenemistä googlehauissa tutkaileva ; "Kymmenen ensimmäisen tuloksen joukossa on pakollisen wikipedia-artikkelin lisäksi peräti kaksi henrylaasasta sekä joukko asiasisällöltään epäoleellisia foorumikeskusteluja ja äijäblogeja. Wikipedia-artikkelia lukuunottamatta lähdelistaukset ja -kritiikit puuttuvat kaikista, ja sisältö on pinnallisesti tutkimalla tuotettu hyvin vahvasti miesasialiikkeen näkökulmasta." On tietysti helppoa viitata sanomiseen epämääräisesti esittämällä että "femakot sanoo tälläsiä". Kun sitä ei ole sidottu tarkkaan kohteeseen, ei kriittinen lukija kuitenkaan voi tarkistaa löytyykö tälläistä lausujaa mistään.
Minun tapani käyttää melko runsaasti linkkejä, myös niihin paikkoihin joista en pidä, on minulle eräänlainen kunnia -asia. Sillä tähän liittyy vanha lähteistämisen idea. Linkki on aina myös viittaus. Siinä missä eräs ajankohtais(historia)kirjasarja nimeää itsensä olennaisilla sanoilla "Mitä Missä Milloin", linkittäminen kertoo aina että "Kuka, Kussa, Kulloin". Lähdekritiikki onkin apuna silloin kun tarkastellaan argumentaation osuvuutta. Olkiukotteleva vääristely ja epätarkkuus kasvaa, kun niitä ei voi tarkistaa. Ja argumentaatioketjun kannalta olennaiset yksityiskohdatkion on helppoa ohittaa ja ne voivat rehelliseltä kriitikoltakin jäädä huomaamatta ja unohtua. Siksi tarkistamisen kannalta linkittäminen onkin hyvin tärkeää. Vain sen avulla voidaan tarkistaa että jonkun tahon mielipiteistöstä todella löytyy tämänlaisia väitteitä.
On hyvin houkuttelevaa jättää linkittämättä. Esimerkiksi Google laittaa arvoa hakutuloksissa linkkien kautta. Näin ollen jos kirjoitat kriittisen arvioinnin jostakin näkemyksestä, samalla sinut ikään kuin pakotetaan mainostamaan ja tätä kautta tukemaan moittimaasi tahoa. Sama ongelma on tietysti ollut kritiikissä muutoinkin ; Jotta voisit kritisoida esimerkiksi jotain kirjaa, on se ensin käytännössä hankittava koska vain sitä minkä tuntee voi kritisoida asiallisesti.
Näin onkin varmasti houkuttelevaa tehdä kuten minun blogissa kommentoimassa käynyt kommentoi ja oikeutti linkittämistä ja linkittämättä jättämistään netiketillä ja sillä että hänen viittaamansa lausunto oli vain niin huono että ei halua että kukaan sitä lukee. Näillä perustein hän esitti että jos on kiinnostunut argumentaatiosta, niin "luulisi riittävän, että poimin pelkät kasvottomat argumentit, vastaan niihin ja sillä hyvä." Hän korosti että hyvät internetinkäyttötavat, netiketti, ei vaadi linkittämistä. Hän siis keskusteli hyvistä tavoista ja kohteliaisuudesta. Netiketti on tietysti varsin epämääräinen käsite, koska jokaisella on siitä mielikuva eikä oikein mikään taho ole tehnyt siitä virallista kokoonpanoa. Mutta ainakin minun maailmassani lähteistäminen ja tarkkuus ovat tärkeitä. Hyvät tavat eivät niitä välttämättä vaadi, mutta argumentaation hyvyys kärsii hieman jos niitä ei ole. Jos on kiinnostunut argumentaatiosta, tietää että "kasvoton argumentti" mahdollistaa olkiukottamisen, eli argumenttia vääristellään matkan varrella ja sitten tätä uutta versiota moititaan kenties ihan osuvasti ja kuvitellaan että alkuperäinen argumentaaatio tästä kumoutuu ; Olkiukko ei näy argumenttirakenteesta millään muulla tavalla kuin vertailussa alkuperäiseen. Joskus ihminen tekee virheitä, ja rehellisyys ja avoin varmistamisen henki vaativat sen sijaan linkittämistä.
Minua tämänlainen ei kiinnosta yhtä paljon kuin ns. argumentatiiviset ja perustelun syyt. Kun sitä väittää kaikenlaista, kannattaa olla tarkka jotta voi vain sanoa että "on sanottu, on olennaista". Lähteistämistä ja linkittämistä jotta voidaan vakuuttua siitä että on joku henkilö joka on todella sanonut jossain jotakin joskus. Takaisinkelausta tarvitaan osuvuuden varmistamiseksi. Jos argumentit on viety sieltä oikein, sen pitäisi olla sillä hyvä että joku voi linkin takaa käydä asian tarkistamassa.
20 senttiä lisää! ~ Ei pidä liioitella, ei se niin pitkä ole!
"Kirjoituksia miesten tasa-arvosta ja pariutumisesta" esittää paradoksin, jossa jos nainen valitaan sukupuolen vuoksi virkaan, se koetaan feministien puolella tisseihin redusoimisena, seksiobjektiksi alentamisena. Mutta toisaalta he puhuvat munalisästä jossa miehet palkataan paremmin sukupuolielinten vuoksi.
Tämä voi toki vaikuttaa paradoksaaliselta, kunnes huomaa että palkaamisen asenne on hyvin erilainen. "Munalisän" ajatellaan johtuvan siitä että miehet olisivat taidoiltaan ja kyvyiltään soveliaampia. Naisten "tissilisä" taas on ei perustu taitoihin, vaan siihen että "saadaan virikkeitä".
1: Toki ajatus "munalisästä" on argumentatiivisesti varsin outo (tavalla jota tukee tosiasioihin sidottu matematiikka ja jolta ei mikään "miesasiamies laskee" -asenne muuta, eihän feministien argumenttiakaan saa lakaista ad hominem -heitoilla kuten "femakko PMS -oireilee"...) ; Miesten palkkausero kun ei johdu paremmasta palkasta, vaan siitä että miehet tekevät enemmän ylitöitä kun taas naiset eivät tee niitä yhtä paljon. Ylitöistä taas saa aina palkanlisää, ja tämä on se syy miksi naisten ja miesten palkoissa on eroja. (Minä muuten vääristän meidän työpaikan palkkatilastoja juuri samasta syystä. Sama palkka tulee samasta työstä, koska se palkka on kaikilla vakio ja standardi. Mutta joku tekee ns. perkeleesti enemmän ylitöitä) Asiaa ei auta se, että naiset tekevät selvästi ylitöitä saadakseen vapaata muulloin. Tämä ja muut vastaavat huomioonottaen miehen euro on itse asiassa naisen 1,15 senttiä. Näin ollen uutisointi "Naisten palkanmaksu loppuu tänään" voitaisiin itse asiassa sanoa että "Laskennallisesti naisten talviloma alkaa nyt ja miehet nakottavat loppuvuoden ylitöissä".
___1.1: Palkkaerojen syitä miettien taakse voidaan toki löytää asenneilmapiirin epäreiluutta. Esimerkiksi jos naisten rooliksi nähdään kotityöt, kokaaminen ja lastenhoito, niin he joutuvat lähtemään aikaisemmin töistä. Miehet taas voivat haluta välttää em. askareita asialliseksi koetulla tekosyyllä "ylityöt". Kotitöistä ei saada palkkaa ja niitä naiset tekevätkin tilastollisesti katsoen paljonkin enemmän kuin miehet. Vapaa-aikaa ei siis käytetä laiskotteluuun!
Esimerkki palkkaparadoksista näyttää miten keskustelu naisasian ja miesasian välillä voi olla vaikeaa. Mutta siihen suhtautuvat väärin muutkin kuin miesasiapuoli. Tästä hyväksi esimerkiksi voidaan laittaa vaikkapa tämä. Siellä kauhistellaan kuinka 14 -vuotiasta kutsutaan huoraksi seuraavalla tavalla "Nämä horot ovat yhteiskunnan alinta saastaa." Näkemys ei toki ole kohtelias, mutta en näe sitä nuoren seksiobjektiksi laittamisena. Päin vastoin, tämänlaisella lausunnoilla suhtaudutaan likimain aina siten, että niillä yritetään kieltää kohteen seksualisoiminen. Lausunnon takana on asenne, jonka mukaan liian paljastava pukeutuminen kertoo yliseksualisoitumisesta ja on siksi naista halventavaa seksiobjektiksi laittamista. Lausunnossa kauhistellaan seksualisoitumista, ei seksualisoida. Moni korostaa että ei ole harjoittanut seksiä tai edes suudellut. Mutta kysymys onkin pukeutumisesta, joka taas nähdään kauhistelijan silmissä käyttäytymisen symbolina.
Kun feministi kokee lausunnon kertovan että "Siirtyminen sukupuolittuneeseen maailmaan vapaasti omana itsenään kasvaneen lapsen maailmasta oli kuin yhteisö olisi kiljunut: tästä lähtien arvosi määrittyy vain ja ainoastaan sen mukaan, kuinka paljon miessukupuoli kollektiivisesti sinuun himojansa kohdistaa ja missä määrin kykenet heidän tarpeisiinsa vastaamaan." niin tässä itse asiassa yriteään juuri päinvastaista. Pukeutuminen nähdään sinä että "nainen alistuu" kulttuurin yliseksualisoivaan muotirintamaan ja siksi pukeutumisellaan huorentaa itsensä siinä iässä kun seksuaalisuus on niin kauhea asia että sitä ei saa esimerkiksi seksuaalivalistuksessa opettaa. ~ Tismalleen sama holhousasenne hyväksytään feministien puolelta hyvinkin usein feministisenä ja naisten asiaa parantavana. Itse asiassa sen tyyppiset asiat ovat yleisesti käytettyjä. Itse asiassa sen esittäminen toisin sanoin koetaan yleensä oikein paljon naisten arvoa kehittävänä. Asenteesta mainion esimerkin saa aikaisemmasta tankotanssiaiheestani. On selvää että tasa-arvoasiaksi koetaan yllättävän usein se, että naisia komennetaan olemaan tekemättä jotain. Tankotanssi ja paljastava pukeutuminen muuttuvat tässä seksuaalisuuden symboliksi.
Näin "huorahtavasta pukeutumisesta" valittava sovinistiseksi koettu kristillisten perhearvojen boostaaja edustaa täsmälleen samaa arvoleimausta, holhoamista ja kontrollia ja seksiobjektiksi alentamisen teemaa kuin tankotanssin miesten halun kohteeksi asettamisen vuoksi kieltävät feministinaiset. Koska argumentaation rakenne on sama, on selvää että se että toista halataan naista tukevana ja toista vastustetaan kertoo siitä että argumenttien sijasta painaa lausujataho ja se, onko hän mies vai nainen vai feministiksi luokiteltu tai sovinistiksi luokiteltu. Henkilö ja hänen habituksensa siis määrittää lopputuloksen.
1: Se, että tämän jälkeen linkkaamassanikin artikkelissa lausutaan jotain profeministimiehistä ja verrataan heitä mustien asioiden puolesta rasismia vastaan taistelleisiin valkoihoisiin muuttuu omituiseksi. Ikään kuin se, mitä tässä tehdään yritettäisiin piilottaa heittämällä tämänlaista suvaitsevaisuutta, joka ei kuitenkaan ilmiselvästä toiminnan ja argumentaation tasolle heijastu ollenkaan. Kun artikkelin pääpointti on juuri siinä että feministinen profeministinen argumentaatiotapa muutetaan sovinistiseksi syrjinnäksi vain tahon habitukseen ja identiteettiin viittaamalla, on selvää että kokonaisuus ei anna kuvaa järkevästä tai vakavasti otettavasta keskustelijasta.
Toki minäkin koen tämän epätasa-arvoksi. Mutta feministien perustelumaailmasta löytyy silti paradoksi. Eikä sellainen "tissilisä-munalisä" -tekoparadoksi. Vaan ihan aito paradoksi, sellainen joka kumpuaa sisäisestä ristiriitaisuudesta ja epäkoherenttiudesta. Lohtu tulee siitä että se kumpuaa vastapuolen reflektiokyvyttömyydestä, tekstin väärästä kontekstoinnista, fundamentalistien Raamatunluvun kaltaisesta "liian kirjaimellisesti lukemisesta". Sääli vain, että lukuvirhe on sen verran selvä että jopa minunkaltainen kontekstisokea aspergeristi näkee sen. Tämä kontekstointivirheen laajuus taas vihjaa laajempaan vastapuolen lokeroimiseen, eli siihen että feministit kritisoivat laajemminkin asioita joita eivät oikein ymmärrä. Vaikka ymmärryksen pitäisikin olla asiallisen kritiikin minimivaatimus.
Tämä voi toki vaikuttaa paradoksaaliselta, kunnes huomaa että palkaamisen asenne on hyvin erilainen. "Munalisän" ajatellaan johtuvan siitä että miehet olisivat taidoiltaan ja kyvyiltään soveliaampia. Naisten "tissilisä" taas on ei perustu taitoihin, vaan siihen että "saadaan virikkeitä".
1: Toki ajatus "munalisästä" on argumentatiivisesti varsin outo (tavalla jota tukee tosiasioihin sidottu matematiikka ja jolta ei mikään "miesasiamies laskee" -asenne muuta, eihän feministien argumenttiakaan saa lakaista ad hominem -heitoilla kuten "femakko PMS -oireilee"...) ; Miesten palkkausero kun ei johdu paremmasta palkasta, vaan siitä että miehet tekevät enemmän ylitöitä kun taas naiset eivät tee niitä yhtä paljon. Ylitöistä taas saa aina palkanlisää, ja tämä on se syy miksi naisten ja miesten palkoissa on eroja. (Minä muuten vääristän meidän työpaikan palkkatilastoja juuri samasta syystä. Sama palkka tulee samasta työstä, koska se palkka on kaikilla vakio ja standardi. Mutta joku tekee ns. perkeleesti enemmän ylitöitä) Asiaa ei auta se, että naiset tekevät selvästi ylitöitä saadakseen vapaata muulloin. Tämä ja muut vastaavat huomioonottaen miehen euro on itse asiassa naisen 1,15 senttiä. Näin ollen uutisointi "Naisten palkanmaksu loppuu tänään" voitaisiin itse asiassa sanoa että "Laskennallisesti naisten talviloma alkaa nyt ja miehet nakottavat loppuvuoden ylitöissä".
___1.1: Palkkaerojen syitä miettien taakse voidaan toki löytää asenneilmapiirin epäreiluutta. Esimerkiksi jos naisten rooliksi nähdään kotityöt, kokaaminen ja lastenhoito, niin he joutuvat lähtemään aikaisemmin töistä. Miehet taas voivat haluta välttää em. askareita asialliseksi koetulla tekosyyllä "ylityöt". Kotitöistä ei saada palkkaa ja niitä naiset tekevätkin tilastollisesti katsoen paljonkin enemmän kuin miehet. Vapaa-aikaa ei siis käytetä laiskotteluuun!
Esimerkki palkkaparadoksista näyttää miten keskustelu naisasian ja miesasian välillä voi olla vaikeaa. Mutta siihen suhtautuvat väärin muutkin kuin miesasiapuoli. Tästä hyväksi esimerkiksi voidaan laittaa vaikkapa tämä. Siellä kauhistellaan kuinka 14 -vuotiasta kutsutaan huoraksi seuraavalla tavalla "Nämä horot ovat yhteiskunnan alinta saastaa." Näkemys ei toki ole kohtelias, mutta en näe sitä nuoren seksiobjektiksi laittamisena. Päin vastoin, tämänlaisella lausunnoilla suhtaudutaan likimain aina siten, että niillä yritetään kieltää kohteen seksualisoiminen. Lausunnon takana on asenne, jonka mukaan liian paljastava pukeutuminen kertoo yliseksualisoitumisesta ja on siksi naista halventavaa seksiobjektiksi laittamista. Lausunnossa kauhistellaan seksualisoitumista, ei seksualisoida. Moni korostaa että ei ole harjoittanut seksiä tai edes suudellut. Mutta kysymys onkin pukeutumisesta, joka taas nähdään kauhistelijan silmissä käyttäytymisen symbolina.
Kun feministi kokee lausunnon kertovan että "Siirtyminen sukupuolittuneeseen maailmaan vapaasti omana itsenään kasvaneen lapsen maailmasta oli kuin yhteisö olisi kiljunut: tästä lähtien arvosi määrittyy vain ja ainoastaan sen mukaan, kuinka paljon miessukupuoli kollektiivisesti sinuun himojansa kohdistaa ja missä määrin kykenet heidän tarpeisiinsa vastaamaan." niin tässä itse asiassa yriteään juuri päinvastaista. Pukeutuminen nähdään sinä että "nainen alistuu" kulttuurin yliseksualisoivaan muotirintamaan ja siksi pukeutumisellaan huorentaa itsensä siinä iässä kun seksuaalisuus on niin kauhea asia että sitä ei saa esimerkiksi seksuaalivalistuksessa opettaa. ~ Tismalleen sama holhousasenne hyväksytään feministien puolelta hyvinkin usein feministisenä ja naisten asiaa parantavana. Itse asiassa sen tyyppiset asiat ovat yleisesti käytettyjä. Itse asiassa sen esittäminen toisin sanoin koetaan yleensä oikein paljon naisten arvoa kehittävänä. Asenteesta mainion esimerkin saa aikaisemmasta tankotanssiaiheestani. On selvää että tasa-arvoasiaksi koetaan yllättävän usein se, että naisia komennetaan olemaan tekemättä jotain. Tankotanssi ja paljastava pukeutuminen muuttuvat tässä seksuaalisuuden symboliksi.
Näin "huorahtavasta pukeutumisesta" valittava sovinistiseksi koettu kristillisten perhearvojen boostaaja edustaa täsmälleen samaa arvoleimausta, holhoamista ja kontrollia ja seksiobjektiksi alentamisen teemaa kuin tankotanssin miesten halun kohteeksi asettamisen vuoksi kieltävät feministinaiset. Koska argumentaation rakenne on sama, on selvää että se että toista halataan naista tukevana ja toista vastustetaan kertoo siitä että argumenttien sijasta painaa lausujataho ja se, onko hän mies vai nainen vai feministiksi luokiteltu tai sovinistiksi luokiteltu. Henkilö ja hänen habituksensa siis määrittää lopputuloksen.
1: Se, että tämän jälkeen linkkaamassanikin artikkelissa lausutaan jotain profeministimiehistä ja verrataan heitä mustien asioiden puolesta rasismia vastaan taistelleisiin valkoihoisiin muuttuu omituiseksi. Ikään kuin se, mitä tässä tehdään yritettäisiin piilottaa heittämällä tämänlaista suvaitsevaisuutta, joka ei kuitenkaan ilmiselvästä toiminnan ja argumentaation tasolle heijastu ollenkaan. Kun artikkelin pääpointti on juuri siinä että feministinen profeministinen argumentaatiotapa muutetaan sovinistiseksi syrjinnäksi vain tahon habitukseen ja identiteettiin viittaamalla, on selvää että kokonaisuus ei anna kuvaa järkevästä tai vakavasti otettavasta keskustelijasta.
Toki minäkin koen tämän epätasa-arvoksi. Mutta feministien perustelumaailmasta löytyy silti paradoksi. Eikä sellainen "tissilisä-munalisä" -tekoparadoksi. Vaan ihan aito paradoksi, sellainen joka kumpuaa sisäisestä ristiriitaisuudesta ja epäkoherenttiudesta. Lohtu tulee siitä että se kumpuaa vastapuolen reflektiokyvyttömyydestä, tekstin väärästä kontekstoinnista, fundamentalistien Raamatunluvun kaltaisesta "liian kirjaimellisesti lukemisesta". Sääli vain, että lukuvirhe on sen verran selvä että jopa minunkaltainen kontekstisokea aspergeristi näkee sen. Tämä kontekstointivirheen laajuus taas vihjaa laajempaan vastapuolen lokeroimiseen, eli siihen että feministit kritisoivat laajemminkin asioita joita eivät oikein ymmärrä. Vaikka ymmärryksen pitäisikin olla asiallisen kritiikin minimivaatimus.
Kyynelehtimistä ja stalkkerinrakkautta
Kun Suomessa tai maailmalla tapahtuu katastrofi, näyttää yleisenä strategiana olevan se, että asiasta kauhistellaan. Itkunsekaisia kannanottoja siitä miten katastrofi oli niin kauhea että pilasi ihmisen päivän, alkaa suorastaan tulvimaan.
En suoraan sanoen ole oikein ymmärtänyt tätä reagointia. Tästä malliesimerkiksi haluaisin ottaa onnettomuuden muutama vuosi sitten. Konginkankaalla kuoli läjäpäin nuoria onnettomuudessa. Ihmiset surivat tätä hyvinkin näkyvästi. Ihmiset jotka eivät olleet koskaan tavanneet tai tunteneet näitä nuoria esittivät surunvalitteluja voimakkaaseen sävyyn joka suoraan sanoen ihmetytti. Samoin prinsessa Dianan kuolema nosti varsinaisen murehtimisaallon.
En minäkään tietysti näitä pitänyt minään riemunaiheena, mutta etenkin Konginkankaan kohdalla koin vahvasti että läheisten surua halvennettiin tirkistelyasenteella jossa ventovieraiden suru ei ollut myötäelämistä vaan mahtipontista ja pömpöösiä teatteria jonka taakse aito suru jäi tyystin näkymättömiin tai piiloon. Koin lehtimyllytyksen ja julkisuuden mahtipontiset kyynelehtimispuheet siis ennen kaikkea aitoa surua halventavana. Sivullinen otti ylpeyksissään mediatilan. Kuolleiden läheiset ja heidän surunsa jäi sivuosaan. Minua vitutti.
Kouluampumisista en puhu tässä yhteydessä, koska ne iskivät minuun kohtuullisen kovasti. En osaa keskustella aiheesta objektiivisesti ; Minulla oli kuitenkin astetta voimakkaampi syy kyynelehtimiselleni, olennainen kriteeri joka tekee minun tilanteestani erilaisen kuin Konginkankaan tapauksesta ; Tapaukset iskivät "mutkan kautta" minuun ja lähipiiriini. Etelä -Suomessa oli paljon ihmisiä joiden kaveri tai kaverin kaveri tai sukulainen menetti henkensä. Tämä on henkilökohtaista, omaan elinpiiriin osuvaa, surua.
On itse asiassa psykologinen tosiasia, että ihmisten murhe seuraa "ex poste/ex ante" -sääntöä. Tapahtuma on sama, mutta se tunteeko uhria itse muuttaa reagoinnin. Läheisiä surraan syvemmin kuin ventovieraita. Minun tapani suhtautua on normaali.
Dianan kuoleman surumeemi taas on hieman ymmärrettävä, koska Diana oli julkisuuden hahmo, jonka monet kokivat tuntevansa. Kun on lukenut henkilökohtaisesta elämästä tuhannesta lööpistä, tuntuu kuin ihminen olisi itselle jotenkin tuttu. Dianan kohdalla surtiinkin tätä median rakentamaa pinnallista mielikuva-ihmistä eikä sitä oikeaa ihmistä siellä lööppien takana. Tämä on siis psykologisesti ymmärrettävämpää kuin Konginkankaan murehtiminen. Toki tässäkin on taustalla vakava symbolinen sekaantuminen ; Kertoo jonkinlaisesta mediakriittisyyden ja itsereflektion puutteesta sekoittaa julkisuuskuva ihmiseen. Identiteetti ja persoona ovat kuitenkin hieman eri asia. Murehtijat kokevat tuntevansa Dianan koska ovat tunkeneet nenäänsä hänen elämäänsä liiaksi - paparazzien vaikutus kuolemassa tekee heistä ja heidänkaltaisistaan mutkan takaa osasyyllisiä siihen katastrofiin jota he nyt itkevät. Jonkun pitäisi kertoa heill että he vitut mitään Dianaa tunteneet, ja että tunteet joita he ovat liittäneet Dianaan olivat pelkkää stalkkerinrakkautta. ; Siksi Dianan murehtiminen ei vituttanut, mutta hänen kyynelehtijänsä synnyttävät sellaista ylenkatseellista sääliä jota ei ole kovin eettistä tunnustaa julkisesti jossain blogissa.
Ylimenevä kauhistelu tuntuukin jonkinlaiselta teatterilta. Ihminen joka haluaa siirtää huomion katastrofista siihen miten eettinen ja herkkä ihminen hän on, voi hyvinkin järjestää pienen esityksen. Toisaalta jossain mielen pohjalla kaikertaa sekin, että jossain kenties on joku joka näyttää teeskentelijältä ja joka kokee maailman ilman "keskiverron ihmisen" ex poste/ex ante -tilaa. He voisivat kokea asiat sinällään eettisinä. Tämän jälkeen ajatus kuitenkin siirtyy siihen, missä pumpuloidussa tynnyrissä tämänlaiset ihmiset joutuvat elämään jotta eivät murheissaan kyynistyisi tai tappaisi itseään. Sitten tajuaa että tämänlaisen ihminen olemassaolo ja hengissä selviäminen vaikuttaa niin epätodennäköiseltä yhdistelmältä, että ei ole todennäköistä että ihmiskunnan historian aikana on ollut ainuttakaan sellaista ihmistä.
En suoraan sanoen ole oikein ymmärtänyt tätä reagointia. Tästä malliesimerkiksi haluaisin ottaa onnettomuuden muutama vuosi sitten. Konginkankaalla kuoli läjäpäin nuoria onnettomuudessa. Ihmiset surivat tätä hyvinkin näkyvästi. Ihmiset jotka eivät olleet koskaan tavanneet tai tunteneet näitä nuoria esittivät surunvalitteluja voimakkaaseen sävyyn joka suoraan sanoen ihmetytti. Samoin prinsessa Dianan kuolema nosti varsinaisen murehtimisaallon.
En minäkään tietysti näitä pitänyt minään riemunaiheena, mutta etenkin Konginkankaan kohdalla koin vahvasti että läheisten surua halvennettiin tirkistelyasenteella jossa ventovieraiden suru ei ollut myötäelämistä vaan mahtipontista ja pömpöösiä teatteria jonka taakse aito suru jäi tyystin näkymättömiin tai piiloon. Koin lehtimyllytyksen ja julkisuuden mahtipontiset kyynelehtimispuheet siis ennen kaikkea aitoa surua halventavana. Sivullinen otti ylpeyksissään mediatilan. Kuolleiden läheiset ja heidän surunsa jäi sivuosaan. Minua vitutti.
Kouluampumisista en puhu tässä yhteydessä, koska ne iskivät minuun kohtuullisen kovasti. En osaa keskustella aiheesta objektiivisesti ; Minulla oli kuitenkin astetta voimakkaampi syy kyynelehtimiselleni, olennainen kriteeri joka tekee minun tilanteestani erilaisen kuin Konginkankaan tapauksesta ; Tapaukset iskivät "mutkan kautta" minuun ja lähipiiriini. Etelä -Suomessa oli paljon ihmisiä joiden kaveri tai kaverin kaveri tai sukulainen menetti henkensä. Tämä on henkilökohtaista, omaan elinpiiriin osuvaa, surua.
On itse asiassa psykologinen tosiasia, että ihmisten murhe seuraa "ex poste/ex ante" -sääntöä. Tapahtuma on sama, mutta se tunteeko uhria itse muuttaa reagoinnin. Läheisiä surraan syvemmin kuin ventovieraita. Minun tapani suhtautua on normaali.
Dianan kuoleman surumeemi taas on hieman ymmärrettävä, koska Diana oli julkisuuden hahmo, jonka monet kokivat tuntevansa. Kun on lukenut henkilökohtaisesta elämästä tuhannesta lööpistä, tuntuu kuin ihminen olisi itselle jotenkin tuttu. Dianan kohdalla surtiinkin tätä median rakentamaa pinnallista mielikuva-ihmistä eikä sitä oikeaa ihmistä siellä lööppien takana. Tämä on siis psykologisesti ymmärrettävämpää kuin Konginkankaan murehtiminen. Toki tässäkin on taustalla vakava symbolinen sekaantuminen ; Kertoo jonkinlaisesta mediakriittisyyden ja itsereflektion puutteesta sekoittaa julkisuuskuva ihmiseen. Identiteetti ja persoona ovat kuitenkin hieman eri asia. Murehtijat kokevat tuntevansa Dianan koska ovat tunkeneet nenäänsä hänen elämäänsä liiaksi - paparazzien vaikutus kuolemassa tekee heistä ja heidänkaltaisistaan mutkan takaa osasyyllisiä siihen katastrofiin jota he nyt itkevät. Jonkun pitäisi kertoa heill että he vitut mitään Dianaa tunteneet, ja että tunteet joita he ovat liittäneet Dianaan olivat pelkkää stalkkerinrakkautta. ; Siksi Dianan murehtiminen ei vituttanut, mutta hänen kyynelehtijänsä synnyttävät sellaista ylenkatseellista sääliä jota ei ole kovin eettistä tunnustaa julkisesti jossain blogissa.
Ylimenevä kauhistelu tuntuukin jonkinlaiselta teatterilta. Ihminen joka haluaa siirtää huomion katastrofista siihen miten eettinen ja herkkä ihminen hän on, voi hyvinkin järjestää pienen esityksen. Toisaalta jossain mielen pohjalla kaikertaa sekin, että jossain kenties on joku joka näyttää teeskentelijältä ja joka kokee maailman ilman "keskiverron ihmisen" ex poste/ex ante -tilaa. He voisivat kokea asiat sinällään eettisinä. Tämän jälkeen ajatus kuitenkin siirtyy siihen, missä pumpuloidussa tynnyrissä tämänlaiset ihmiset joutuvat elämään jotta eivät murheissaan kyynistyisi tai tappaisi itseään. Sitten tajuaa että tämänlaisen ihminen olemassaolo ja hengissä selviäminen vaikuttaa niin epätodennäköiseltä yhdistelmältä, että ei ole todennäköistä että ihmiskunnan historian aikana on ollut ainuttakaan sellaista ihmistä.
Etsijä etsii
"Minulta on joskus kysytty miten voin mukamas olla ateisti, jos olen kiinnostunut uskonnosta näin paljon. Varmasti jossain sisälläni on salattu kaipuu Jumalan luokse, jne. Vastaukseni on vedota siihen, että vaikka en usko jumalolentoihin ovat jumalolentoihin uskovat ihmiset todellisia."
(Juha Leinivaara, "Allahin hämähäkit")
Ylläoleva lainaus on tärkeä, koska se sijoittaa uskonnottomuuden hyvin omituisella tavalla uskontokeskusteluun. Sen ytimessä on ajatus siitä että esimerkiksi ateismi on militanttia eikä ollenkaan avaramielistä. Tässäkin taustalla käytetään usein, ylläolevaan tapaan, homo religiosus -tematiikkaa. Sen avulla keskustelukenttä otetaan uskovaisten valtaan siten, että jos uskonnoton ei reagoi takaisin, on uskovaisen argumentaatio niin hyvää että uskonnoton ei osaa siihen vasta-argumentoida, eli on vain sukusilmäisesti maailmankuvansa sokaisema. Ja jos hän vastaa, hän on kiinnostunut uskonkysymyksistä ja pitää näitä kysymyksiä itsessään olennaisen tärkeinä. ; Kun ateistin pakotetaan olemaan kiinnostunut, eli tungetaan uskontoa kouluopetuksesta perhekeskusteluun, ja vaikeneva ateisti kohtaa sen että näitä pitäisi pitää tärkeänä ja arvostaa. Ja hiljaisuus tai matala aktiivisuus uskontokysymyksissä selitetään että ateisti vaan ei tunne moittimaansa asiaa, uskontoa. Ja tämä tietämättömyys esitetään ateismin syyksi. Ja sitten lopulta, kun tämä perustelu ei riitä, ja ateisti osaakin uskonnon ja sen argumentit niin hyvin että uskovaisten pseudoargumentaatiopakka paljastuu ylen huonolaatuikseksi ja pinnalliseksi. Niin sitten ateisti onkin alitajuisen Jumalannälän kourissa. Näin ollen ateistin pitää olla kiinnostunut uskonnosta mutta samanaikaisesti hän ei saa olla kiinnostunut siitä. Moni ateisti näyttää suhtautuvan tähän strategiaan ymmärrettävän ärtyneesti, ymmärrettävästi. Kusipäisyyden ja ärsyttävyyden ja itsetaroituksellisen asennevammaisen vittuilun kohtaaminen tuppaa aikaansaamaan tämänlaisia reaktioita.
1: Kenties tämä ärtyneisyys kohdatusta kusipäisyydestä on se alku "tarinalle militantismista". Kenties uskovaisten kannattaisi miettiä sitäkin vaihtoehtoa että metsä vastaa miten sinne huudetaan, eli ateisteista paistaisi takaisin se oma militanttius. Militantiksi kutsuminen olisikin tällöin uskovaisten oman militanttiuden huomaamista projektion kautta. Toki syyllinen ei aina ole uskovainen, mutta joskus se taatusti on.
Ateisti on siis määritelty epäkriittiseksi, vaikka heidän ihanteensa on kyseenalaistaminen, skeptismi. (Ilman tätä varovaisuutta Jumalan olemassaolon kyseenalaistaminen ei olisi mahdollistakaan.)
Agnostikkojen etsijäluonne voisi tietysti olla suorastaan ilmiselvä. Jos joku on sitä mieltä että asia on kaikkea muuta kuin ratkaistu - ja joka mahdollisesti pitää sitä periaatteessa ratkaisvana - ja osallistuu aiheeseen käytyyn keskusteluun, luulisi että siinä missä uskontoa ja ateismia moititaan "poteroon kaivautumisesta" niin agnostikkoja pidettäisiin etsijänä. Tämä riski on haluttu ehdottomasti kieltää.
Tässä keinona on huomion siirtäminen Jumalan olemassaolokysymyksestä uskontoon. Tätä kautta uskovaisuus nähdään vain suhteessa uskontoon. Ja esimerkiksi järjestäytymätön oma vakaumus, hengellisyys, kuvataan usein etsimisenä. Samoin kaikki siihen liittyvä hengenelämä kuten uskovaisten tapahtumiin osallistuminen nähdään mielenkiinnono osoittamisena ja tätä kautta etsimisenä. Vaikka ihmisellä onkin vakaumus, kenties jopa tiettyyn lahkoon sitoutunut vakaumus, hän määrittyy osallistumisen kautta etsijäksi.
Tätä kautta uskonnollisella puolella etsimisen määritellään hyvin omintakeisella tavalla, joka taatusti eroaa sanan kaikista normaalimääritelmistä ja vaikeuttaakin siksi kommunikaatiota koko ihmisryhmän kanssa. Kun sanat tarkoittavat eri asioita kun ne on uudelleenmääritelty, ei sisältöä tietysti helposti ymmärrä. Kun huomio käännetään olennaisesta "Jumalan olemassaolon todistamisesta" epäolennaiseen "tiettyyn uskontoon/uskonlahkoon sitoutumiseen" käy niin että deismi, teismi, mystiikan kannattaminen ja vapaaseurakuntalaisuus määritetään etsimiseksi. Itse asiassa tässä tapahtuu vielä enemmän ; Olen havainnut että moni ihminen joka käyttää itsestään kuvausta agnostikko onkin vakaumuksen rakenteen analyysin kautta enemmänkin hengellinen teisti tai deisti. (Vapaaseurakuntalaisia ei sentään kutsuta agnostikoiksi, vaikka he kuvaavatkin itseään usein etsijöiksi ja pohtijoiksi. Etsiminen ja agnostismin määritelmä eivät siis ole 1:1, vaan limittäisiä.) Agnostismia kuvataankin tässä vaiheessa etsimiseksi ja avomielisyydeksi. Se nähdään positiivisena.
1: Tälle avomielisyydelle on ominaista se, että se ei välitä argumenteista, vaan avomielisyys näyttäytyy lähinnä hymyilynä. Ihminen joka kertoo olevansa etsijä, puhuu yleisesti ottaen ympäripyöreitä latteuksia, hyväksyy hengelliset kannat jotka ovat hyvinkin tunteenomaisia ja perustelemattomia, ja hymyilee kun kuuntelee esimerkiksi ateistejen lausumia vaikka ei ota niistä yhtään opikseen, edes osatakseen kritisoida ateisteja jatkossa taitavammin tai korjatakseen jo tuhat kertaa huonoiksi argumenttivirheiksi osoitettuja perustelunpätkiä. Tämä on kenties ystävällisyyttä tai ainakin lipeväkielisyyttä. Mutta tässä sympaattisuus ja etsiminen sekoittuvat oudosti keskenään.
Tätä kautta keskustelukenttä on todellakin mennyt sihen että se millä agnostikot ovat perinteisesti määritelleet agnostismin muuttuu ateismiksi. Joka taas oli, kuten alussa muistamme, määritelty militantiksi ja dogmaattiseksi. Näin kokonaisuus muodostuu sellaiseksi että militanttia on kaikki joka ei ole homo religiosus -tematiikan mukaista hengellisyyttä ja Jumalaan uskomista jossain muodossa. ~ Hengellisten harjoittaman uudelleenmäärittelyn kautta epävarmuus, asioiden pohtiminen molemmilta kenteilta, ja kaikki missä Jumalan olemassaoloa pidetään jonain muuna kuin ilmiselvyytenä muuttuu ateismiksi, ei tosiasiatasolla vaan kielellisellä akrobatialla jossa kaikki olennaiset käsitteet uudelleenmääritellään.
Määrittely by definition hylkää esimerkiksi agnostikon asenteen joita normaalisti on pidetty olennaisena. Tässä tosin on huomattava että uudelleenmäärittely tarkoittaa sitä että sanat eivät tarkoita samoja asioita. Näin agnostismi joka on hengellisten määrittelemä ei ole ollenkaan sama asia kuin agnostismi joka on agnostikkojen itsensä, teologien, filosofien ... määrittelemää. Sanat eivät ole synonyymejä vaan homonyymejä. Se, että näitä rinnastetaan yhdeksi ja samaksi asiaksi onkin päättelyvirhe nimeltä ekvivokaatio. Agnostikkoja tapa tietysti ärsyttää. Sillä kun agnostismi ja ateismi uudelleenmäärittellään, siihen käytännössä liittyy aina se taso jolla agnostikot otetaan mukaan jollain tavalla argumentaatioon (eli päästään siihen ekvivokaatiokohtaan) joka on tietysti vallankäyttöä, jossa ikävintä on se, että ihmisen näkemyksestä ensin rakennetaan jonkinlainen olkiukko ja sitten hänet lokeroidaan tähän olkiukkotermin sisään. Tämä taas on peli jota harjoittavat sekä ateistit että uskovaiset.
Uskovaisten puolella asia on tosin ikävämpi, koska se kiistää agnostismin ajattelullisen ulottuvuuden. Agnostistien etsijyysluonne kyseenalaistetaan, vaikka se on agnostismin kohdalla se olennaisin asia. Näin kävi esimerkiksi silloin kun Tapio Puolimatka kirjoitti sanakirjat uusiksi, ja väitti että agnostikot ovat kaikista dogmaattisin ryhmittymä. Eikä suinkaan se, jonka dogmeissa on että asian epäileminen (joka tavallisesti määritetään itsekriittisyydeksi) on syntiä eli pahuutta ja että siitä on luvassa ansiollinen rangaistus ikuista kidutusta. Hehän punnitsevat asioita kaikista objektiivisimmin, koska uhkailu, pelottelu ja epäilyn tekeminen ajatusrikokseksi on se keino jolla ajattelun lukkiutumat parhaiten estetään.
Kaikki ylläoleva sepeäminen asettautuu tyhjäksi kun tajutaan että etsiminen tarkoittaa sitä, että asian todellisen laidan yrittää selvittää - olipa se mikä tahansa. Näin etsijä voi olla jos ja vain jos ei ole lukkiutunut "kyllään" tai "eihin". Agnostismi taas on sitä että ei ainakaan vielä osaa sanoa onko Jumala olemassa tai ei. Tämän jälkeen ei tarvitse kuin laskea yhteen selvittääkseen etsimisen ja avomielisyyden suhteen agnostismiin. Ynnäämisen jälkeen huomataan että agnostismi on pakosti avomielistä. Valitettavasti sen jälkeen jää auki se, onko itseään agnostikoksi kutsuva ihminen agnostikko vai onko hänen agnostisminsa valeagnostismia, identiteettinimi jonka takana luuraa jotain aivan muuta, kuten hengellisyys, deismi, teismi - tai vaikkapa ujous sanoa omaa vakaumustaan ääneen.
Kirjoittaja on agnostikko, joka kokee olevansa etsijä. Hän ei vain koe minkäänlaista vetoa kosmismystisiin kokemuksiin eikä suhtaudu myönteisesti ns. paskaan perusteluun tapahtuipa se kummalla puolella tahansa. Eli esimerkiksi kaikki homo religiosus -argumentit joissa uskonnon tunne ja yleisyys on olennaisena hylätään koska siinä tosiasioita yritetään evidenssinkeruun ja perustelun ja todistamisen sijaan muuttaa joksikin käsiäänestyskysymykseksi. Tässä valossa hengellisten, teistien ja deistien puheita ja sanavalintoja tarkkaillessa ne esiintyvätkin aivan liikaa löytäjinä ja tietäjinä ollakseen mitään etsijiä. Termitkin määritellään selvästi uusiksi vain siksi että avomielisyydellä on positiivisia konnotaatioita jotka halutaan ryöstää ansiottomasti omaan imagoon. Tämä taas on pelkkää ylpeyttä ja epärehellisyyttä.
(Juha Leinivaara, "Allahin hämähäkit")
Ylläoleva lainaus on tärkeä, koska se sijoittaa uskonnottomuuden hyvin omituisella tavalla uskontokeskusteluun. Sen ytimessä on ajatus siitä että esimerkiksi ateismi on militanttia eikä ollenkaan avaramielistä. Tässäkin taustalla käytetään usein, ylläolevaan tapaan, homo religiosus -tematiikkaa. Sen avulla keskustelukenttä otetaan uskovaisten valtaan siten, että jos uskonnoton ei reagoi takaisin, on uskovaisen argumentaatio niin hyvää että uskonnoton ei osaa siihen vasta-argumentoida, eli on vain sukusilmäisesti maailmankuvansa sokaisema. Ja jos hän vastaa, hän on kiinnostunut uskonkysymyksistä ja pitää näitä kysymyksiä itsessään olennaisen tärkeinä. ; Kun ateistin pakotetaan olemaan kiinnostunut, eli tungetaan uskontoa kouluopetuksesta perhekeskusteluun, ja vaikeneva ateisti kohtaa sen että näitä pitäisi pitää tärkeänä ja arvostaa. Ja hiljaisuus tai matala aktiivisuus uskontokysymyksissä selitetään että ateisti vaan ei tunne moittimaansa asiaa, uskontoa. Ja tämä tietämättömyys esitetään ateismin syyksi. Ja sitten lopulta, kun tämä perustelu ei riitä, ja ateisti osaakin uskonnon ja sen argumentit niin hyvin että uskovaisten pseudoargumentaatiopakka paljastuu ylen huonolaatuikseksi ja pinnalliseksi. Niin sitten ateisti onkin alitajuisen Jumalannälän kourissa. Näin ollen ateistin pitää olla kiinnostunut uskonnosta mutta samanaikaisesti hän ei saa olla kiinnostunut siitä. Moni ateisti näyttää suhtautuvan tähän strategiaan ymmärrettävän ärtyneesti, ymmärrettävästi. Kusipäisyyden ja ärsyttävyyden ja itsetaroituksellisen asennevammaisen vittuilun kohtaaminen tuppaa aikaansaamaan tämänlaisia reaktioita.
1: Kenties tämä ärtyneisyys kohdatusta kusipäisyydestä on se alku "tarinalle militantismista". Kenties uskovaisten kannattaisi miettiä sitäkin vaihtoehtoa että metsä vastaa miten sinne huudetaan, eli ateisteista paistaisi takaisin se oma militanttius. Militantiksi kutsuminen olisikin tällöin uskovaisten oman militanttiuden huomaamista projektion kautta. Toki syyllinen ei aina ole uskovainen, mutta joskus se taatusti on.
Ateisti on siis määritelty epäkriittiseksi, vaikka heidän ihanteensa on kyseenalaistaminen, skeptismi. (Ilman tätä varovaisuutta Jumalan olemassaolon kyseenalaistaminen ei olisi mahdollistakaan.)
Agnostikkojen etsijäluonne voisi tietysti olla suorastaan ilmiselvä. Jos joku on sitä mieltä että asia on kaikkea muuta kuin ratkaistu - ja joka mahdollisesti pitää sitä periaatteessa ratkaisvana - ja osallistuu aiheeseen käytyyn keskusteluun, luulisi että siinä missä uskontoa ja ateismia moititaan "poteroon kaivautumisesta" niin agnostikkoja pidettäisiin etsijänä. Tämä riski on haluttu ehdottomasti kieltää.
Tässä keinona on huomion siirtäminen Jumalan olemassaolokysymyksestä uskontoon. Tätä kautta uskovaisuus nähdään vain suhteessa uskontoon. Ja esimerkiksi järjestäytymätön oma vakaumus, hengellisyys, kuvataan usein etsimisenä. Samoin kaikki siihen liittyvä hengenelämä kuten uskovaisten tapahtumiin osallistuminen nähdään mielenkiinnono osoittamisena ja tätä kautta etsimisenä. Vaikka ihmisellä onkin vakaumus, kenties jopa tiettyyn lahkoon sitoutunut vakaumus, hän määrittyy osallistumisen kautta etsijäksi.
Tätä kautta uskonnollisella puolella etsimisen määritellään hyvin omintakeisella tavalla, joka taatusti eroaa sanan kaikista normaalimääritelmistä ja vaikeuttaakin siksi kommunikaatiota koko ihmisryhmän kanssa. Kun sanat tarkoittavat eri asioita kun ne on uudelleenmääritelty, ei sisältöä tietysti helposti ymmärrä. Kun huomio käännetään olennaisesta "Jumalan olemassaolon todistamisesta" epäolennaiseen "tiettyyn uskontoon/uskonlahkoon sitoutumiseen" käy niin että deismi, teismi, mystiikan kannattaminen ja vapaaseurakuntalaisuus määritetään etsimiseksi. Itse asiassa tässä tapahtuu vielä enemmän ; Olen havainnut että moni ihminen joka käyttää itsestään kuvausta agnostikko onkin vakaumuksen rakenteen analyysin kautta enemmänkin hengellinen teisti tai deisti. (Vapaaseurakuntalaisia ei sentään kutsuta agnostikoiksi, vaikka he kuvaavatkin itseään usein etsijöiksi ja pohtijoiksi. Etsiminen ja agnostismin määritelmä eivät siis ole 1:1, vaan limittäisiä.) Agnostismia kuvataankin tässä vaiheessa etsimiseksi ja avomielisyydeksi. Se nähdään positiivisena.
1: Tälle avomielisyydelle on ominaista se, että se ei välitä argumenteista, vaan avomielisyys näyttäytyy lähinnä hymyilynä. Ihminen joka kertoo olevansa etsijä, puhuu yleisesti ottaen ympäripyöreitä latteuksia, hyväksyy hengelliset kannat jotka ovat hyvinkin tunteenomaisia ja perustelemattomia, ja hymyilee kun kuuntelee esimerkiksi ateistejen lausumia vaikka ei ota niistä yhtään opikseen, edes osatakseen kritisoida ateisteja jatkossa taitavammin tai korjatakseen jo tuhat kertaa huonoiksi argumenttivirheiksi osoitettuja perustelunpätkiä. Tämä on kenties ystävällisyyttä tai ainakin lipeväkielisyyttä. Mutta tässä sympaattisuus ja etsiminen sekoittuvat oudosti keskenään.
Tätä kautta keskustelukenttä on todellakin mennyt sihen että se millä agnostikot ovat perinteisesti määritelleet agnostismin muuttuu ateismiksi. Joka taas oli, kuten alussa muistamme, määritelty militantiksi ja dogmaattiseksi. Näin kokonaisuus muodostuu sellaiseksi että militanttia on kaikki joka ei ole homo religiosus -tematiikan mukaista hengellisyyttä ja Jumalaan uskomista jossain muodossa. ~ Hengellisten harjoittaman uudelleenmäärittelyn kautta epävarmuus, asioiden pohtiminen molemmilta kenteilta, ja kaikki missä Jumalan olemassaoloa pidetään jonain muuna kuin ilmiselvyytenä muuttuu ateismiksi, ei tosiasiatasolla vaan kielellisellä akrobatialla jossa kaikki olennaiset käsitteet uudelleenmääritellään.
Määrittely by definition hylkää esimerkiksi agnostikon asenteen joita normaalisti on pidetty olennaisena. Tässä tosin on huomattava että uudelleenmäärittely tarkoittaa sitä että sanat eivät tarkoita samoja asioita. Näin agnostismi joka on hengellisten määrittelemä ei ole ollenkaan sama asia kuin agnostismi joka on agnostikkojen itsensä, teologien, filosofien ... määrittelemää. Sanat eivät ole synonyymejä vaan homonyymejä. Se, että näitä rinnastetaan yhdeksi ja samaksi asiaksi onkin päättelyvirhe nimeltä ekvivokaatio. Agnostikkoja tapa tietysti ärsyttää. Sillä kun agnostismi ja ateismi uudelleenmäärittellään, siihen käytännössä liittyy aina se taso jolla agnostikot otetaan mukaan jollain tavalla argumentaatioon (eli päästään siihen ekvivokaatiokohtaan) joka on tietysti vallankäyttöä, jossa ikävintä on se, että ihmisen näkemyksestä ensin rakennetaan jonkinlainen olkiukko ja sitten hänet lokeroidaan tähän olkiukkotermin sisään. Tämä taas on peli jota harjoittavat sekä ateistit että uskovaiset.
Uskovaisten puolella asia on tosin ikävämpi, koska se kiistää agnostismin ajattelullisen ulottuvuuden. Agnostistien etsijyysluonne kyseenalaistetaan, vaikka se on agnostismin kohdalla se olennaisin asia. Näin kävi esimerkiksi silloin kun Tapio Puolimatka kirjoitti sanakirjat uusiksi, ja väitti että agnostikot ovat kaikista dogmaattisin ryhmittymä. Eikä suinkaan se, jonka dogmeissa on että asian epäileminen (joka tavallisesti määritetään itsekriittisyydeksi) on syntiä eli pahuutta ja että siitä on luvassa ansiollinen rangaistus ikuista kidutusta. Hehän punnitsevat asioita kaikista objektiivisimmin, koska uhkailu, pelottelu ja epäilyn tekeminen ajatusrikokseksi on se keino jolla ajattelun lukkiutumat parhaiten estetään.
Kaikki ylläoleva sepeäminen asettautuu tyhjäksi kun tajutaan että etsiminen tarkoittaa sitä, että asian todellisen laidan yrittää selvittää - olipa se mikä tahansa. Näin etsijä voi olla jos ja vain jos ei ole lukkiutunut "kyllään" tai "eihin". Agnostismi taas on sitä että ei ainakaan vielä osaa sanoa onko Jumala olemassa tai ei. Tämän jälkeen ei tarvitse kuin laskea yhteen selvittääkseen etsimisen ja avomielisyyden suhteen agnostismiin. Ynnäämisen jälkeen huomataan että agnostismi on pakosti avomielistä. Valitettavasti sen jälkeen jää auki se, onko itseään agnostikoksi kutsuva ihminen agnostikko vai onko hänen agnostisminsa valeagnostismia, identiteettinimi jonka takana luuraa jotain aivan muuta, kuten hengellisyys, deismi, teismi - tai vaikkapa ujous sanoa omaa vakaumustaan ääneen.
Kirjoittaja on agnostikko, joka kokee olevansa etsijä. Hän ei vain koe minkäänlaista vetoa kosmismystisiin kokemuksiin eikä suhtaudu myönteisesti ns. paskaan perusteluun tapahtuipa se kummalla puolella tahansa. Eli esimerkiksi kaikki homo religiosus -argumentit joissa uskonnon tunne ja yleisyys on olennaisena hylätään koska siinä tosiasioita yritetään evidenssinkeruun ja perustelun ja todistamisen sijaan muuttaa joksikin käsiäänestyskysymykseksi. Tässä valossa hengellisten, teistien ja deistien puheita ja sanavalintoja tarkkaillessa ne esiintyvätkin aivan liikaa löytäjinä ja tietäjinä ollakseen mitään etsijiä. Termitkin määritellään selvästi uusiksi vain siksi että avomielisyydellä on positiivisia konnotaatioita jotka halutaan ryöstää ansiottomasti omaan imagoon. Tämä taas on pelkkää ylpeyttä ja epärehellisyyttä.
perjantai 28. lokakuuta 2011
majakaksi pilkaten.
Suomenlinnan kirkko on samalla Suomenlinnan majakka. Sen kirkontornissa on majakan kupu. Sielä valo sitten pyörii ja vilkuttaa mukavasti yöhön. Kirkko toimii tässä siis ohjastajana.Tässä yhdistelmässä onkin jotain, joka kieltämättä tiivistää taakseen perinteisen symbolin jossa kirkko nähdään valaisijana ja ohjastajana. Kirkko palvelee, on osa systeemiä, ja sillä on konkreettinen rooli että ihmiset eivät eksyisi. Tätä symbolista näkemystä ajaa esimerkiksi Relander.
Itse asiassa, jos tarkemmin miettii, niin se onkin. - Tosin samalla tavalla kuppikivet ja hirvenpääkirveet, "Kalevala", Sibelius, tervanpoltto tai kuparitikarit ovat kulttuuriamme. Tässä mielessä Relander on oikeassa. Emme voi hylätä kirkkoa totaalisesti tai kulttuurin perusrakenteita tuhoutuu ; . Kuitenkin tätä kautta voimme huomata sen, mikä Relanderin kannattamassa näkemyksessä on hieman erikoista. Se näkee erottautumisen hyvin totaalisena. Ateismi ei siis ole hänelle uskonnon hylkäämistä ja Jumalan totuusarvon hylkäämistä, vaan koko uskonnon unohtamista. Kuitenkin ateistit yleensä näkevät etääntymisen samaan tapaan kuin miten esimerkiksi ruotsalaiset ovat tehneet muinaisjumaliinsa. Toria ei palvota eikä siihen uskota. Ihmiset ovat ateistisia OY AB Odin et kumpp. kohtaan, vaikka sillä oli historiallisesti katsoen merkittävä kulttuurillinen arvo. Heitä ei kuitenkaan ole "unohdettu ja hylätty" totaalisesti.Konseptien sekoittelu tällä tavalla on tietysti uskonnollisessa kielenkäytössä enemmän sääntö kuin poikkeus.
Tässä mielessä hän vaikuttaa kovasti Lewisiltä jonka Lewis trilemman kohdalla yksi Lewisin tärkeimmistä lausumista on siinä että Jeesusta ei voi eikä saa kutsua opettajaksi. Lewis niputtaa näkemyksen ja väittää että Jeesus oli joko Jumalan poika, hullu tai valehtelija. Muut vaihtoehdot hän kieltää tyystin. Tämä luokittelu on tietysti varsin omituista, koska Jeesukseen voidaan ottaa suhde samoin kuin joihinkin tietämiini oveliin hörhöihin. He ovat kompleksisia hahmoja ja tietyissä asioissa heitä voi pitää hyvinkin viisaina. Toisaalla he ovat pösilöitä. Ihminen ei yleensä mahdy dikotomiseen luokkaan, joten Jeesustakin kykenee pitämään viisaana, joskin jossain asioissa erehtyneenä, inhimillisenä opettajana.
1: Tämä on helppo huomata viimeistään siinä vaiheessa kun muistetaan että Islamilaiset ovat harjoittaneet samantapaista argumentaatiota Muhammadista. He ovat toki yrittäneet kunnon kristittyjen tapaan myös eliminoida vaihtoehdoista kaksi, eli että ei olisi järkevää väittää Jeesusta hulluksi tai valehtelijaksi. He ovat tehneet sen samoilla argumenteilla. Tämä on tietysti huvittavaa.
Lewisin näkemys on ymmärrettävä siltä kannalta, että opettajaksi kutsuminen on yleinen näkemys ja uhka. Sillä uskonnon kulttuurillinen arvo, kirkkojen kauneus ja yhteiskunnalliset positiiviset vaikutuksetkin ovat jotain, joiden arvo on monille uskovaisille tärkeää ensi sijassa välinearvona käännytykseen. Jos ihmiset hyväksyvät että voit kunnioittaa kulttuuria ja uskontoa palvomatta ja uskonatta siihen, menee tämä tärkeä vipuvoima tyystin pois. Lewisin trilemmahan ei argumenttina - selvästikään - ole kovin looginen tai yleispätevä, ja sen suosiokin on ymmärrettävissä tästä kulttuuriarvojen välineellistämisen käsin.
1: Uskovaiset tuovat tässä mielessä mieleeni Musashin ja hänen miekkailutaitonsa. Hän valitteli sitä, että jo hänen aikanaan moni harjoitteli katanankäyttöä taitona, ilman että sitä sidottiin taisteluun ja tappamiseen. Harrastusmiekkailijoita Musashi käsitteli kovin sanoin ja pilkaten. Hän esitti että tekniikkaa harjoittelevat laittoivat kukan pähkinän edelle. Samoin monelle uskovaiselle kulttuurinen arvo ilman vakaumusta on selvästi kuin laittaisi kukan pähkinän edelle.
Kuittinenkin ihmettelee, miten Relanderin näkemys oikein toimii. Sillä siinä uskonto on kritiikki-immunisoitu omituisella tavalla, jossa mikään kritiikki ei voisi olla olennaista. Sillä silloinkin kun kirkko toimii selvästi huonosti ja väärin (tai kuten nykyään, eli ei mitään paitsi lupailee ja jättää tekemättä), se siltikin kuljettaisi ideaa ja ideaalia, joka taas on Relanderin maailmassa se olennainen. Emme siis saisi hylätä kirkkoa vaikka kirkko hylkäisi meidät, koska kirkko on ollut osa esi-isiemme elämää. Perinteisiin vetoaminen toimii siis kummallisesti, olemme osa kirkkoa koska kirkko on ollut maassamme kauan. Eikä kirkko hylkää ideana vaikka se hylkäisikin meidät käytännössä. Joten ruusuisen eitoteutuvan instituutio-unelman vuoksi emme voisi vaihtaa toimivaan instituutioon koska kirkko "kantaa ideaa".
Toki uskon että tässä näkemyksessä on myös yltiöromanttista näkemystä siitä että Suomen köyhät ja pienetkin huomioiva humanistinen kulttuuri olisi kristinuskon ilmenemää. Tätä on vaikeaa uskoa, sillä kristinuskon vallan ilmetessä humanismi oli kaukana. Näyttää pikemminkin siltä että humanismi ja suvaitsevaisuus on joutunut taistelemaan joka ikisen etuaskeleen verisessä, tiukassa ja vihaisessa arvokeskustelussa. Jossa jarrupuolella on aina ollut uskonto. Näin on ollut, kun on puhuttu orjuudesta, naisten äänioikeudesta... Ja on tässä tietysti hyvä muistaa se, että jos kirkon ääntä oltaisiin kuunneltu 1970 -luvulla, homoseksuaalien asema olisi hyvin hyvin hyvin paljon nykyistä huonompi. Näin voisi jopa nähdä että se ideaali on aina ollut jokin toinen, kirkko on ensin vastsustanut asiaa. Ja sitten kun asia on tullut vallitsevaksi sen edustajat ovat vain naama peruslukemilla väittäneet että he ovat olleet tätä mieltä koko ajan.
Kirkkojen hylkääminen onkin johtanut erikoisiin ajatuksiin. Josta päästään siihen miten paljon monet kristityt itse asiassa arvostavat sitä kirkon kulttuurista panosta, jos siihen ei liity sitä suoraa palvontaa. "Satakunnan kansa" tarjoaa tästä esimerkin rattoisalta Ruotsin maalta. Sielläkin kirkko on vaikeuksissa kun sekularisoituva ja maallistuva kansa jättää kirkon taakseen. Siellä ennen tuomiorovastin virkaa tehnyt on esittänyt, että "paras vaihtoehto hänen mukaansa olisi, jos kirkot räjäytettäisiin." Tässä on sellaista henkeä, että kun kirkko ei ole uskonnonharjoittajia varten, on kristitylle helppoa ajatella että "ei sitten kenellekään". Kirkon arvo on siis selvästi sidottu vahvasti palvontaan ja uskontoon. Tässä on kenties taustalla hieman Relanderin tyyppistä ajattelua, jossa uskon hylkääminen tarkoittaa totaalista unohtamista.
Kenties tuomiorovastin muista ajatuksista on kuitenkin saatavissa irti jotain kauniimpaa. Hänhän ehdottaa "ei parhaiksi, mutta hyviksi" ratkaisuiksi esimerkiksi "voitaisiin hänen mukaansa muuttaa yksityisasunnoiksi, kahviloiksi tai pitserioiksi." Itse ehdottaisin - jos sille tielle mentäisiin, kuten tässä vaiheessa tuskin vielä ei mennä - että Suomenlinnan kirkko muutettaisiin majakaksi. Ei vain symbolisesti, vaan fyysisesti. Tämä ei edes vaatisi rakennukseen mitään muutoksia.
Itsekritiikkiä ja tasapuolisuutta, herrat symppisuskovaiset!
Ilkka Wiio on ottanut kantaa. Hän on varsin leppoisa ja herttaisenoloinen mies, joka kertoo että ateistit ovat ikäviä kun syyttelevät uskovaisia ja toisaalta välttelevät vastuuta. Hän on hyvällä ja vakaalla pohjalla esittäessään, että syyttelyssä on tapana turvautua kaksoisstandardeihin. "kyllä minä vähän "mieleni pahoitin", kun Yki vastasi viimeisen kirjoituksensa kommenteissa, että ei pidä Kiinan ja ent. Neuvostoliiton ihmisoikeusrikkomuksia ateismin aiheuttamana. Todellinen syy jäi ainakin minulle epäselväksi. Jos tälle tielle lähdetään, niin silloin pitää tasapuolisuuden nimissä todeta, että Euroopan sodat viimeisen 2000 vuoden ajalta eivät ole kristinuskon aiheuttamia. Itse asiassa minä historiaa lukeneena voin esittää niille aika monta muutakin syytä. Mutta ateistit haluavat aina osoittaa uskonnon sotaisan vaikutuksen kaikkeen ihmiseen käytökseen." Tästä ei tietysti oikein voi olla muuta kuin yksimielinen.
Vastakkainhan tässä on näkemykset;
1: Ideologiaa tulkitaan sen sosiaalisin sisällöin. Tällöin puu tunnetaan hedelmistään. Näin kommunismi ja kristinusko ovat ristiretkien, noitavainojen ja Kiinan murhakekkereiden takana.
2: Ideologia on kirjainta, ja jos kristitty rikkoo kristinuskon sääntöä hän ei ole "todellinen kristitty". Ja samoin ateisti voi viitata siihen että henkilökultti nostaa ihmisen erehtymättömäksi Jumalan asemaan ja että tämä on itse asiassa naamioitua uskontoa.
Eli tilanne on juuri kuten Wiio opettaa ; Kaksoisstandardit ovat huonoa ajattelua, joka kertoo perustelujen sisäisestä epäkoherenttiudesta, joka taas ei ole hyvä asia jos väittää olevansa yhtään rationaalinen. Ateistit käyttävät tässä kaksoisstandardia koska he käyttävät muihin kohtaa 1 ja pesevät ikävien toimijoiden vastuun kohdalla 2. ~"Ei oikea ateisti" viuhahtaa pöytään turhankin helposti. Kommunismin ja uusateismin vertailtavuuden olennaisten piirteiden puuttuminen on toki jonkinlainen argumentti, samoin kuin uskon normeihin vetoaminen. Kysymys on siitä kumman lähtökohdan hyväksyy ; Onko ideologia käytännön seurauksiaan vai kirjattuja ihanteitaan.
Wiio opettaakin että joko kristityt joutuvat kantamaan syyllisyyden samanaikaisesti ateistejen kanssa hirmutöistä, tai sitten molemmat vapautuvat taakasta. Muu on kaksoisstandardia jossa historian kautta rakennetaan asenteellisia tarinoita jossa omanmielisille varataan sankarin ja vastapuolelle konnien osa värittämällä asiat asenteellisesti, eli ei tosiasioita, järkevyyttä tai oikein mitään muutakaan hyvää, kaunista tai hyväksyttävää.
Se, mikä tässä on mielenkiintoista on Wiion osuminen yleiseen uskontodiskurssiin. Hänenlaisensa leppoisat papit kun korostavat sitä, miten suvaitsemattomuutta on suvaittava. Eli fundamentalistejen näkemyksiä on kunnioitettava. Vaikka fundamentalisteista on helppo löytää niitä joista kaikki paha on ateismista (Joista esimerkiksi Jokelan murhat ovat valtaosasta heistä suora merkki kaikkien ateistien riskaabeliudesta ja koko ideologian vaikutuksesta yleisesti.) Mutta jotka kuitenkin haluavat pestä vastuun kaikesta pahasta mitä kristityt ovat tehneet nyt tai menneisyydessä (Breivik oli väärällä tavalla uskova, ei hänen tarinansa rukoilunsa pomminrakentamisessa ja siihen liittyvästä ihmetarinan rakenteesta jossa rukouksen jälkeen onnistuminen nähdään Jumalan merkkinä on vääränlaista uskontoa.)
Wiion kaltaiset leppoisat papit ovatkin aina ajamassa sitä leppoisuutta niiltä ateisteilta. Keskusteludiskurssi heillä on se, että jos fundamentalisti huitoo Jokelasta, niin he pitävät tätä uskovaisen mielipiteenä jota tulee kunnioittaa. Mutta jos ateisti huitoo yhtä mauttomasti ja typerästi uskovaisista, rynnistää leppoiston pappi paikalle toppuuttelemaan että kannattaisi olla asiallinen ja sillai kivampi. Tämäkin on kaksoisstandardi. Tähän hakuisuutta löytyy itse asiassa jo antamassani linkissä.
Kun aiheena on ateistin sanomiset muistutetaan kivasti että "Minulle syntyi sellainen ikävä sivumaku, että Yki oli aivan yhtä hanakka puolustelemaan ateismia, kuin kristityt kristinuskoansa. Kaikki epämiellyttävä yritettiin selittää pois tai muiden syyksi." ja lopussa heitetään sillai leppoisasti hyökkäys ateisteja vastaan moittimalla heitä rivien välistä vihjaillen elämänpilaajiksi "Otan vain pari koekysymystä yleisesti mietittäväksi. 1. Mitä ateismi voi tarjota ihmiselle, joka suree kuollutta läheistään? 2. Mitä ateistilla on tarjota ihmiselle, jolla elämä on mennyt vähemmän onnellisten tähtien alla? 3. Jos joku kärsii elämän tyhjyydestä ja tarkoituksettomuudesta ja kokee, ettei elämällä ole sisältöä eikä merkitystä, niin mitä ateismi tarjoaa tähän ongelmaan? Minusta ateismi on vähän liian pitkään saanut elellä jonkinlaisessa "syytesuojassa". Pitäisikö nyt tasapuolisuuden nimissä ryhtyä osoittamaan kaikki sen heikot kohdat?"
Tosiasia on, että ateismi ei ole koskaan ollut missään suojassa yhtään missään. Sitä on moitittu vuosia ja melkoisen vahvasti. Jokelan kouluampumisen aikoihin ei näkynyt Wiioa toppuuttelemassa. Sen sijaan oli esimerkiksi Pasi Turunen into piukeana kertoilemassa miten murhaaminen on ateismin hedelmä. Wiio elää mitä ilmeisesti lepposien pastoreiden onnelassa jossa kun hän itse ei pilkkaa ateisteja eikä itse kohtaa omakohtaisesti pilkkaa ateismista (koska ei ole sellainen) eikä kohtaa uskovaisten vihaista aggressiivisuutta, se tarkoittaa että tätä väkivaltaa ei tapahdu.
Samoin tosiasia on, että ateistit ovat ottaneet kantaa Wiion "kysymyksiin". Pieneksi esimausteeksi kelvannee esimerkiksi Dawkinsin eulogi Douglas Adamsille. Wiion käsityksiin on siis vastattu ateistejen sisäisen logiikan mukaisesti. Eikä niitä ole väistetty jonain heikkouksina. Eikä ole mitään pakotetta että niihin olisi vastattava Wiion uskovaisstandardeilla koska ne on uskonnottoman silmiin rakennettu keinotekoisesti, esimerkiksi valehtelemalla leimallisesti erilaisin keinotekoisesti määriteltyihin homo religiosus -kusipäisyyksin.
Wiion kysymysten perusheikkoushan on toisaalta jo siinä että ne ovat uskomiseen uskomista (uusateistien ymmärtämisen kannalta olennainen luokitelma joka on sellainen että jos Wiio ei ole huomioinut sitä kysymyksissään hän ei itse asiassa kohdista kritiikkiä mitään ateismia kohtaan, vaan hyökkää jotain rakentamaansa olkiukkoa vastaan.) Uskomiseen uskomisessahan uskovaiset yrittävät ohittaa uusateistista olennaisen, eli sen miten Jumalan olemassaolo on tieteellisesti todistettu asia, ja jossa tätä näkemystä väheksytään ja pilkataan ja keskustelu siirretään red herring -strategialla siihen että sepustetaan pitkästi miten uskonto on hedonistille ihanteellinen näkemys joka parantaa elämänlaatua. (Tämä on totta koska uskovaiset vainoavat, kiusaavat ja vittuilevat uskonnottomia ns. aivan helvetisti. Esimerkiksi heittämällä "argumentteina" noita Wiion kysymyksien kaltaisia heittoja jotka kertovat uskonnottomalle lähinnä sen miten huonosti reflektioitu uskonnottomuus uskovaisien pienen pään sisällä on.) Ateistin vastaus murheeseen on läsnäolo ja myötäeläminen, eikä epätieteellisen fantasian rakenteleminen.
Kun katsoo lähihistoriaa, riittää kun katsoo miten "eroa kirkosta" -palvelu ja tätä leppoisampi "Jumalaa ei todennäköisesti ole" -bussikampanjat nostivat ääntä, meteliä ja raivokuolaa, niin huomaa miten Wiio on ns. vihjeetön ja pihalla siitä mitä hän ihan vakavalla naamalla väittää. (Esityksen sanomiseen ei leppoispastoreiden taholla näköjään tarvita ns. kommentin aihepiirin tuntemista edes minimaalisella tasolla.) Samoin Wiio ei huomaa miten ateisteja pilkataan toistuvasti täysin valheellisesti "militanteiksi", vaikka samanlaisten laukominen uskovaisilta on sallittua. Tai itse asiassa enemmän. Uskovaisilta se on leppoisana ja suvaitsevana pidettyä. Jotain jota on hyvä laittaa jopa aamusaarnaan lapsille.
Kenties syynä on se, että Wiio on oman kaksoisstandardinsa sumentama. Malliksi voidaan nimittäin ottaa kouluopetus. Siinä on aiheita jotka on uskonnollistettu (ne eivät itsessään käsittele uskontoa, mutta uskovaisilla on niin vahvoja mielipiteitä ja ryntäysintoja niistä että niihin on pakko ottaa teologiasävyinen kanta, ja sitten muihin näkökulmiin ei päästä koska tästä sitten kuolataan ja vouhkataan niin voimakkaasti että muulle ei jää tilaa tai aikaa.) Ja jotta saataisiin vähän haastetta, en töki mitään vanhoja vaan otan esille aivan tuoreen asian. Koulussa halutaan seksuaalikasvatukseen ottaa uusia apuvälineitä. Perinteiset banaanit on haluttu korvata konkreettisilla muoviesimerkeillä.
Kommentit näyttävät miten asia väritetään. Yksi tärkeimmistä kannoista näyttää olevan selittää että sukupuolielimistä ei opeteta rakennetta ja toimintaa, ja niistä kerrotaan vain että niitä ei pidä hävetä mutta niitä ei saa näytellä, ja kirjasta rakenteen katsominenkin on näyttelemistä. Ja että niitä saa käyttää vain avioliitossa. Muussa korostetaan sitä miten "luonto vetää tikanpoika puuhun". Toki himot heräävät joka tapauksessa ja seksiä kokeillaan ja harjoitellaan. Mutta tosiasiassa ongelmana onkin ehkäisyyn ja sukupuolitauteihin liittyvät opettamiset ; Raskauden ehkäisystä liikkuu todella naurettavia urbaaneja legendoja ja harhaluuloja. Ja erehtymiset näissä voivat johtaa eihaluttuihin lopputuloksiin. - Ja tutkimukset näyttävät että kristillinen perhearvosysteemi ei tässä auta. Heillä nuoret eivät käytännössä pidättäydy, vaan elävät "olisi se hienoa, mutta tuli töpättyä" -maailmassa. Ja heiltä ehkäisy unohtuu tavallista useammin. Tikanpoikaratkaisu lisää siis modernin maailman ongelmia verrattuna siihen vaihtoehtoon.
Esimerkiksi nimimerkki "moraali" esittää että "Miksi painotetaan vain yhtä osaa asiasta, vain sitä fyysistä puolta? Mikä on näissä asioissa oikeasti vanhempien vastuulla kasvatuksesta. Jos nuorta kasvatetaan ottamaan vastuuta oman parisuhteen rakentamisesta kohti avioliittoa (mies ja nainen), ei siinä mikään työkalupakki oikeasti anna eväitä. Nyt painotetaan liikaa asian marginaalipuolta." Tässä näkökulmana on se, että kokonaisuus dikotominen ; Joko näytetään sukupuolielimien rakennetta ja kerrotaan seksistä ja ollaan hedonistisia pornofriikkejä joilla parisuhde=parittelu. Tai sitten puhutaan perheestä ja piilotetaan kaikki seksiin vivahtavakin. Tosiasiassa nämä eivät sulje toisiaan pois, joten näkökulma on typerä, joka viittaa siihen että halu sensuroida asia on niin kova että mikä tahansa roska joka liittää lauseeseen "koska" kelpaa. Tätä linjamaa komppaa ja täydentää vielä nimimerkki "ei hyötyä" joka tiedottaa että "Vääristää seksuaalisuuden teknikseksi asiaksi, aivan turhaa. Ei oikeastaan opeta mitään! On myös olemassa nuoria jotka eivät halua harrastaa seksiä vielä tai vasta avioliitossaan. Myös heitä voitaisiin kunnioittaa ja heidän vakaumuksestaan puhua. Aina ei ole parasta kun on paljon kokemusta, voin sen sanoa kokemuksesta joita on ollut liikaa. Itse olisin toivonut että seksiä olisi ollut vasta kun menin naimisiin, olisi ollut aika mahtavaa." Tässä rakenteen näyttäminen laitetaan yhteen seksihurjastelun kanssa. Jos ihminen ei kykene erottamaan sukupuolielinten rakenteeseen ja toimintaan liittyvien ilmiöiden kuvailua itse seksuaalisesta aktiosta, niin täytyy kyllä suoraan sanoen olla konseptit melkoisen sekaisin.
"Ei hyötyä" -nimimerkin suvaitsevaisuus kuitenkin nostaa vielä enemmän huvia. Sillä tässä kohden on selvä kaksoisstandardi. Uskovaiset ovat kovasti tuohtuneita, koska ateistit eivät pidä siitä että koulussa on uskonnontunteja joissa opeteaan kristittyjen näkemyksiä ja vakaumuksia. He eivät halua tutustua aiheeseen. Samoin tuohtumusta nostaa joulujumalanpalvelukseen osallistuttaminen, suvivirsi ja muut vastaavat aiheet. Näissä kannustetaan voimakkaasti siihen että on olennaista että ateistinuortenkin tulisi osallistua mukaan. Sitä saatetaan esimerkiksi kertoa että ei sitä voi matikantunneiltakaan lintsata vain siksi että aihe on tylsä eikä siitä pidä. Uskonnon painotetaan olevan vain tutustumista, eli siellä ei harjoiteta uskontoa vaan opetellaan uskonnosta.
Kuitenkin seksuaalivalistusaiheen ympärillä uskonnollinen keskustelukenttä näyttää laajasti unohtavan tämän "oppiminen-osallistuminen-tutustuminen" -iskulauseet. Siinä missä uskonnossa asia on pakko tunkea niillekin jotka pitävät sitä tärkeänä, seksuaalisuuden kohdalla aletaan puhumaan siitä miten kukaan ei saa osallistua tietynlaiseen koulutukseen siksi että se ei sovi joidenkuiden vakaumukseen. Siinä missä ateistien vakaumuksen kunnioitus tarkoittaa sitä että heidän herkkänahkaisuuttaan pilkataan, uskovaisten vakaumuksen kunnioituksen tulee tarkoittaa sitä että nuoret, joiden omassa ruumiissa tapahtuu asioita jotka taatusti kiinnostavat siinä iässä - ja joista on todellakin konkreettisen elämän kannalta hyvä tietää - halutaan jättää koulutuksesta pois.
Esimerkiksi itse harrastin seksiä vasta melko pitkästi lukion jälkeen, mutta koin seksuaalikasvatuksen hyvin tärkeäksi. Siitä on ihan oikeasti hyötyä tosielämässä. Lisäksi teinin kohdalla ruumis muuttuu - itselläni tämä tapahtui myöhään verrattuna likimain kaikkiin muihin. Näistä muutoksista on hyvä tietää muutakin kuin epäkoherentisti heittämällä että "älä häpeä mutta pistähän piiloon koko asia, älä utele kiusallisia!" Tälle kontrastina; Olen nähnyt monesti kuinka ateisti on selittänyt että en pidä uskontoa nolona, hävettävänä tai idioottimaisena vaan jotain joka on henkilökohtaista ja jota ei saisi siksi näyttää julkisesti, on uskovainen sanonut ne sanat jotka hänen pitääkin sanoa. Sellaisia kuin "Vainosensuuria!" ja "Kohteliaisuuksiin naamioitua epäkunnioitusta!" Kirjaimellisen tason pohjalla olevat konnotaatiot tämänlaisissa "sensuroi mutta älä häpeä" -asenteessa ovat sen verran heilahtelevat.
Seksuaalivalistus on itse asiassa tärkeää etenkin uskovaisilla ; Itse asiassa samasta syystä kuin ateistien perheen vesojen olisi hyvä käydä uskonnonkurssi. Koska kotona ei opita, ja asia kuitenkin tulee yhteiskunnassa vastaan (Uskovainen heittää vakaumuksensa naamallesi joka tapauksessa, eikä seksuaalisuuttakaan oikein pakoon pääse.) Eli seksuaalivalistus on tärkeää etenkin jos aiheet ovat muuten vaikeita perheessä, eli asiasta ei oikein haluta keskustella, on koulu hyvin tärkeä kouluttajana. Muuten oppi jää siihen mitä nuori itse hakee - ja tämä taas on yleisesti ottaen likimain varmasti pornoa, koska muuta materiaalia ei ole niin kovin helposti googletettavissa.
Se, jos seksuaalisuus korostetaan liberaalien maallistuneiden mielipiteiksi - kuten suosittu strategia näyttää olevan tuossa pari päivää sitten - muuttaa tilanteen vielä pahemmaksi. Sillä jos liberaalit todella pitävät seksiä tärkeänä, sen väheksyminen ja "marginaaliksi" ja turhanpäiväiseksi tai muuten merkityksettömäksi kutsuminen on hyökkäys vakaumusta kohtaan. Jos Jeesusta pitää kunnioitttaa, eikä uskovaisia saa pilkata ja heille tärkeitä asioita ja arvojaan väheksyä, vaan niitä pitää ihan pakolla aina kaikkialla silittää, rapsuttaa ja kunnioittaa ja niiden kulttuuriarvoa korostaa, niin sitten sama koskee tätäkin. Esiin nousee siis voimakas kaksoisstandardi jossa eri ihmiset asetetaan eri asemaan. Toisien vakaumusta ja tärkeinä pitämiä asioita ja elämäntapaa on pakko kunnioittaa - ja toisien kohdalla "on pakko" muuttuu "ei saa eikä pidä" -ksi. Jos tämä nähdään ateistisuuden ilmentymänä, tämä suhde seksuaalikasvatukseen on samaa kuin suhtautuminen ateismiin. Jos jotain asiaa moititaan pahana ja ateistisena ja tätä vastustetaan näillä argumentein, on selvää että tässä on sitä miten ateisteihin suhtaudutaan noin yleisemminkin.
1: Vaikka tosiasiassahan ateismi on karkeasti sanoen vain kannanotto yhteen totuusarvokysymykseen, kysymykseen Jumalan olemassaolosta. Uskonto sen sijaan uskonnollistaa monia asioita. Eli se on paitsi tämä yksi väite, myös mielivaltainen niputus arvostelmia, tosiasiaväitteitä ja muuta vastaavaa jonka kautta syntyy kannanottoja infrastruktuuriin, siihen miten elämä tulisi elää ja niin edespäin. Uskovaiset pitävät tätä "merkityksen antona" ja "toivona", kun taas ateisteille tämä näyttäytyy päsmäröintinä, kontrollina ja muuna. Ateistille uskonnollistaminen on vain mielivaltaisesti päätetty mielipidenippu ; Väitekasa jossa ytimessä on että "jos hyväksyy mielipiteen x" niin sitten täytyy hyväksyä hirveä mielipidenippu a,b,c... vain koska joku väittää niin ilman että mitään ehdottomasti välttämätöntä syy-yhteyttä mielipiteen x ja a väliin ei näytetä, todisteta ja perustella.
___1.1: En toki väitä että ateismi ja liberalismi olisi todella esittämässä kannanottoja seksuaalietiikkaan. Sen sijaan nostan esiin vain sen, että tämä koetaan ateistiseksi. Itse asiassa katson että tämä "ateistiseksi" syyttäminen on mielivaltainen niputus ; Jos mielipide a on uskonnollistettu, erimielisyys tästä määritetään "joko meidän puolella tai meitä vastaan" -hengessä ateistisuudeksi. Kun tätä ateistisuutta vastaan hyökätään silläkin innolla mitä tuon linkkini takaisista kommenteista on löydettävissä (en edes valikoinut pahimpia, vaan niitä laadukkaimpia kommentteja) on selvää että tämä kertoo uskovaisten asenteista ateismia kohtaan enemmän kuin ateismista itsestään. Mutta tästä asenteesta se kertoo monia olennaisia asioita.
Jostain syystä Wiioa ei näy puolustamassa ateisteja. Ei tässä aiheessa eikä missään muuallakaan. Eikä muuten ketään muutakaan. Toki Wiion tapaan moni muistuttaa kaikenlaisesta ateistien kaksoisstandardisoinneista ja epäreiluudesta. Kaksoisstandardeista muistutetaan kuitenkin jos ja vain jos se komppaa jotakuta uskovaa. Tämä taas kuvaa hyvin nykyistä kirkon strategiaa selvitä. Kuvaavaa onkin että Wiio ei ole mikään tiukan linjan uskova. Hän on itse asiassa niin myönteinen uskonnottomia kohtaan, että vastaavan tasoista suvaitsevaisuutta on hemmetin vaikeaa löytää. Suomessa ei ole montaa yhtä leppoisaa pastoria. Kun hänen strategiansa reiluudesta on tämänlainen, saa itse asiassa parhaan kuvan siitä, miten hemmetin huonolla tolalla uskonnottomien asema suomessa on yhä. Asioita voidaan vastustaa vain siksi että ne ovat maallistuneita ja ateistisia. Tämän argumentin halutaan hallitsevan jopa kouluopetusta. Jotain, joka koskee joka ikistä suomalaista.
Wiio onkin strategianvalintoineen varsin ovela heppu. Hymyilevä ja sympaattisen oloinen tyyppi saa tietysti karismallaan huomion pois omista kaksoisstandardeista. Tällä tavaääa sitä on hyvä vilkutella rikkaa toisten silmässä vaikka on malka omassa. Sympaattiselle hymylle en anna pisteitä jos reiluus ja itsekriittisyys ja tasapuolisuus ovat ihanteina. Mutta ehkä ne ovatkin vain jotain jota uskovaiset vaativat muilta. Uskovaisten itsensä ei niitä tarvitse käyttää koska he ovat "eri juttu". Silloinhan kaksoisstandardia ei ole, kun ei ole kysymys verrattavista asioista. ~ Ilmankos homojen avioliittoa verrataankin uskisten parissa koirien kanssa naimisiinmenoon ja evolutionisteja verrataan raivoisiin eläimellisiin apinoihin. Eihän ne ole oikein ihmisiäkään kun ne ovat se "eri juttu".
Ehkä siksi Wiiokaan ei näe uskonnottomiin kohdistuvaa retoriikaltaan voimakasta, ilmaisussa korostetun alleviivattua ja sisällöltään laajaa sekä sisällältään törkeää raivoa. Wiiolle uskonnoton on "eri juttu" joka ei oikein osaa elämästäkään nauttia. Eikä varsinkaan kuolemasta, joka sentään on kristittyjen suurin riemun ja ilon aihe ja johtaa tanssi-iloihin toisten haudoilla. (Muutenhan murheen kanto läheisen kuollessa ei olisi mikään mihin uskonto tarjoaisi riemun ja lohdun ja pyykisi surun pois ja toisi ilon tilalle.)
Seksuaalikasvatusta koulussa näyttää vastustavan sellaiset ihmiset, joiden suhtautuminen sukupuolielimiin näyttää olevan "hyi" ja "yök". Mikä kuvannee heidän omia taitojaan ja kykyjään tässä osiossa. Lisäksi samat tahot näyttävät kovasti pelkäävän sitä että jos homoseksuaalit pääsevät naimisiin, niin yhteiskunta lakkaa lisääntymässä. Minä näen tämän yhteyden huvittavana yhteensattumana. (Me evolutionistit tietysti kutsumme yhteyksiä yhteensattumiksi) Joku toinen voisi nähdä siinä jopa jotain syvempiä tunnustuksia.
Vastakkainhan tässä on näkemykset;
1: Ideologiaa tulkitaan sen sosiaalisin sisällöin. Tällöin puu tunnetaan hedelmistään. Näin kommunismi ja kristinusko ovat ristiretkien, noitavainojen ja Kiinan murhakekkereiden takana.
2: Ideologia on kirjainta, ja jos kristitty rikkoo kristinuskon sääntöä hän ei ole "todellinen kristitty". Ja samoin ateisti voi viitata siihen että henkilökultti nostaa ihmisen erehtymättömäksi Jumalan asemaan ja että tämä on itse asiassa naamioitua uskontoa.
Eli tilanne on juuri kuten Wiio opettaa ; Kaksoisstandardit ovat huonoa ajattelua, joka kertoo perustelujen sisäisestä epäkoherenttiudesta, joka taas ei ole hyvä asia jos väittää olevansa yhtään rationaalinen. Ateistit käyttävät tässä kaksoisstandardia koska he käyttävät muihin kohtaa 1 ja pesevät ikävien toimijoiden vastuun kohdalla 2. ~"Ei oikea ateisti" viuhahtaa pöytään turhankin helposti. Kommunismin ja uusateismin vertailtavuuden olennaisten piirteiden puuttuminen on toki jonkinlainen argumentti, samoin kuin uskon normeihin vetoaminen. Kysymys on siitä kumman lähtökohdan hyväksyy ; Onko ideologia käytännön seurauksiaan vai kirjattuja ihanteitaan.
Wiio opettaakin että joko kristityt joutuvat kantamaan syyllisyyden samanaikaisesti ateistejen kanssa hirmutöistä, tai sitten molemmat vapautuvat taakasta. Muu on kaksoisstandardia jossa historian kautta rakennetaan asenteellisia tarinoita jossa omanmielisille varataan sankarin ja vastapuolelle konnien osa värittämällä asiat asenteellisesti, eli ei tosiasioita, järkevyyttä tai oikein mitään muutakaan hyvää, kaunista tai hyväksyttävää.
Se, mikä tässä on mielenkiintoista on Wiion osuminen yleiseen uskontodiskurssiin. Hänenlaisensa leppoisat papit kun korostavat sitä, miten suvaitsemattomuutta on suvaittava. Eli fundamentalistejen näkemyksiä on kunnioitettava. Vaikka fundamentalisteista on helppo löytää niitä joista kaikki paha on ateismista (Joista esimerkiksi Jokelan murhat ovat valtaosasta heistä suora merkki kaikkien ateistien riskaabeliudesta ja koko ideologian vaikutuksesta yleisesti.) Mutta jotka kuitenkin haluavat pestä vastuun kaikesta pahasta mitä kristityt ovat tehneet nyt tai menneisyydessä (Breivik oli väärällä tavalla uskova, ei hänen tarinansa rukoilunsa pomminrakentamisessa ja siihen liittyvästä ihmetarinan rakenteesta jossa rukouksen jälkeen onnistuminen nähdään Jumalan merkkinä on vääränlaista uskontoa.)
Wiion kaltaiset leppoisat papit ovatkin aina ajamassa sitä leppoisuutta niiltä ateisteilta. Keskusteludiskurssi heillä on se, että jos fundamentalisti huitoo Jokelasta, niin he pitävät tätä uskovaisen mielipiteenä jota tulee kunnioittaa. Mutta jos ateisti huitoo yhtä mauttomasti ja typerästi uskovaisista, rynnistää leppoiston pappi paikalle toppuuttelemaan että kannattaisi olla asiallinen ja sillai kivampi. Tämäkin on kaksoisstandardi. Tähän hakuisuutta löytyy itse asiassa jo antamassani linkissä.
Kun aiheena on ateistin sanomiset muistutetaan kivasti että "Minulle syntyi sellainen ikävä sivumaku, että Yki oli aivan yhtä hanakka puolustelemaan ateismia, kuin kristityt kristinuskoansa. Kaikki epämiellyttävä yritettiin selittää pois tai muiden syyksi." ja lopussa heitetään sillai leppoisasti hyökkäys ateisteja vastaan moittimalla heitä rivien välistä vihjaillen elämänpilaajiksi "Otan vain pari koekysymystä yleisesti mietittäväksi. 1. Mitä ateismi voi tarjota ihmiselle, joka suree kuollutta läheistään? 2. Mitä ateistilla on tarjota ihmiselle, jolla elämä on mennyt vähemmän onnellisten tähtien alla? 3. Jos joku kärsii elämän tyhjyydestä ja tarkoituksettomuudesta ja kokee, ettei elämällä ole sisältöä eikä merkitystä, niin mitä ateismi tarjoaa tähän ongelmaan? Minusta ateismi on vähän liian pitkään saanut elellä jonkinlaisessa "syytesuojassa". Pitäisikö nyt tasapuolisuuden nimissä ryhtyä osoittamaan kaikki sen heikot kohdat?"
Tosiasia on, että ateismi ei ole koskaan ollut missään suojassa yhtään missään. Sitä on moitittu vuosia ja melkoisen vahvasti. Jokelan kouluampumisen aikoihin ei näkynyt Wiioa toppuuttelemassa. Sen sijaan oli esimerkiksi Pasi Turunen into piukeana kertoilemassa miten murhaaminen on ateismin hedelmä. Wiio elää mitä ilmeisesti lepposien pastoreiden onnelassa jossa kun hän itse ei pilkkaa ateisteja eikä itse kohtaa omakohtaisesti pilkkaa ateismista (koska ei ole sellainen) eikä kohtaa uskovaisten vihaista aggressiivisuutta, se tarkoittaa että tätä väkivaltaa ei tapahdu.
Samoin tosiasia on, että ateistit ovat ottaneet kantaa Wiion "kysymyksiin". Pieneksi esimausteeksi kelvannee esimerkiksi Dawkinsin eulogi Douglas Adamsille. Wiion käsityksiin on siis vastattu ateistejen sisäisen logiikan mukaisesti. Eikä niitä ole väistetty jonain heikkouksina. Eikä ole mitään pakotetta että niihin olisi vastattava Wiion uskovaisstandardeilla koska ne on uskonnottoman silmiin rakennettu keinotekoisesti, esimerkiksi valehtelemalla leimallisesti erilaisin keinotekoisesti määriteltyihin homo religiosus -kusipäisyyksin.
Wiion kysymysten perusheikkoushan on toisaalta jo siinä että ne ovat uskomiseen uskomista (uusateistien ymmärtämisen kannalta olennainen luokitelma joka on sellainen että jos Wiio ei ole huomioinut sitä kysymyksissään hän ei itse asiassa kohdista kritiikkiä mitään ateismia kohtaan, vaan hyökkää jotain rakentamaansa olkiukkoa vastaan.) Uskomiseen uskomisessahan uskovaiset yrittävät ohittaa uusateistista olennaisen, eli sen miten Jumalan olemassaolo on tieteellisesti todistettu asia, ja jossa tätä näkemystä väheksytään ja pilkataan ja keskustelu siirretään red herring -strategialla siihen että sepustetaan pitkästi miten uskonto on hedonistille ihanteellinen näkemys joka parantaa elämänlaatua. (Tämä on totta koska uskovaiset vainoavat, kiusaavat ja vittuilevat uskonnottomia ns. aivan helvetisti. Esimerkiksi heittämällä "argumentteina" noita Wiion kysymyksien kaltaisia heittoja jotka kertovat uskonnottomalle lähinnä sen miten huonosti reflektioitu uskonnottomuus uskovaisien pienen pään sisällä on.) Ateistin vastaus murheeseen on läsnäolo ja myötäeläminen, eikä epätieteellisen fantasian rakenteleminen.
Kun katsoo lähihistoriaa, riittää kun katsoo miten "eroa kirkosta" -palvelu ja tätä leppoisampi "Jumalaa ei todennäköisesti ole" -bussikampanjat nostivat ääntä, meteliä ja raivokuolaa, niin huomaa miten Wiio on ns. vihjeetön ja pihalla siitä mitä hän ihan vakavalla naamalla väittää. (Esityksen sanomiseen ei leppoispastoreiden taholla näköjään tarvita ns. kommentin aihepiirin tuntemista edes minimaalisella tasolla.) Samoin Wiio ei huomaa miten ateisteja pilkataan toistuvasti täysin valheellisesti "militanteiksi", vaikka samanlaisten laukominen uskovaisilta on sallittua. Tai itse asiassa enemmän. Uskovaisilta se on leppoisana ja suvaitsevana pidettyä. Jotain jota on hyvä laittaa jopa aamusaarnaan lapsille.
Kenties syynä on se, että Wiio on oman kaksoisstandardinsa sumentama. Malliksi voidaan nimittäin ottaa kouluopetus. Siinä on aiheita jotka on uskonnollistettu (ne eivät itsessään käsittele uskontoa, mutta uskovaisilla on niin vahvoja mielipiteitä ja ryntäysintoja niistä että niihin on pakko ottaa teologiasävyinen kanta, ja sitten muihin näkökulmiin ei päästä koska tästä sitten kuolataan ja vouhkataan niin voimakkaasti että muulle ei jää tilaa tai aikaa.) Ja jotta saataisiin vähän haastetta, en töki mitään vanhoja vaan otan esille aivan tuoreen asian. Koulussa halutaan seksuaalikasvatukseen ottaa uusia apuvälineitä. Perinteiset banaanit on haluttu korvata konkreettisilla muoviesimerkeillä.
Kommentit näyttävät miten asia väritetään. Yksi tärkeimmistä kannoista näyttää olevan selittää että sukupuolielimistä ei opeteta rakennetta ja toimintaa, ja niistä kerrotaan vain että niitä ei pidä hävetä mutta niitä ei saa näytellä, ja kirjasta rakenteen katsominenkin on näyttelemistä. Ja että niitä saa käyttää vain avioliitossa. Muussa korostetaan sitä miten "luonto vetää tikanpoika puuhun". Toki himot heräävät joka tapauksessa ja seksiä kokeillaan ja harjoitellaan. Mutta tosiasiassa ongelmana onkin ehkäisyyn ja sukupuolitauteihin liittyvät opettamiset ; Raskauden ehkäisystä liikkuu todella naurettavia urbaaneja legendoja ja harhaluuloja. Ja erehtymiset näissä voivat johtaa eihaluttuihin lopputuloksiin. - Ja tutkimukset näyttävät että kristillinen perhearvosysteemi ei tässä auta. Heillä nuoret eivät käytännössä pidättäydy, vaan elävät "olisi se hienoa, mutta tuli töpättyä" -maailmassa. Ja heiltä ehkäisy unohtuu tavallista useammin. Tikanpoikaratkaisu lisää siis modernin maailman ongelmia verrattuna siihen vaihtoehtoon.
Esimerkiksi nimimerkki "moraali" esittää että "Miksi painotetaan vain yhtä osaa asiasta, vain sitä fyysistä puolta? Mikä on näissä asioissa oikeasti vanhempien vastuulla kasvatuksesta. Jos nuorta kasvatetaan ottamaan vastuuta oman parisuhteen rakentamisesta kohti avioliittoa (mies ja nainen), ei siinä mikään työkalupakki oikeasti anna eväitä. Nyt painotetaan liikaa asian marginaalipuolta." Tässä näkökulmana on se, että kokonaisuus dikotominen ; Joko näytetään sukupuolielimien rakennetta ja kerrotaan seksistä ja ollaan hedonistisia pornofriikkejä joilla parisuhde=parittelu. Tai sitten puhutaan perheestä ja piilotetaan kaikki seksiin vivahtavakin. Tosiasiassa nämä eivät sulje toisiaan pois, joten näkökulma on typerä, joka viittaa siihen että halu sensuroida asia on niin kova että mikä tahansa roska joka liittää lauseeseen "koska" kelpaa. Tätä linjamaa komppaa ja täydentää vielä nimimerkki "ei hyötyä" joka tiedottaa että "Vääristää seksuaalisuuden teknikseksi asiaksi, aivan turhaa. Ei oikeastaan opeta mitään! On myös olemassa nuoria jotka eivät halua harrastaa seksiä vielä tai vasta avioliitossaan. Myös heitä voitaisiin kunnioittaa ja heidän vakaumuksestaan puhua. Aina ei ole parasta kun on paljon kokemusta, voin sen sanoa kokemuksesta joita on ollut liikaa. Itse olisin toivonut että seksiä olisi ollut vasta kun menin naimisiin, olisi ollut aika mahtavaa." Tässä rakenteen näyttäminen laitetaan yhteen seksihurjastelun kanssa. Jos ihminen ei kykene erottamaan sukupuolielinten rakenteeseen ja toimintaan liittyvien ilmiöiden kuvailua itse seksuaalisesta aktiosta, niin täytyy kyllä suoraan sanoen olla konseptit melkoisen sekaisin.
"Ei hyötyä" -nimimerkin suvaitsevaisuus kuitenkin nostaa vielä enemmän huvia. Sillä tässä kohden on selvä kaksoisstandardi. Uskovaiset ovat kovasti tuohtuneita, koska ateistit eivät pidä siitä että koulussa on uskonnontunteja joissa opeteaan kristittyjen näkemyksiä ja vakaumuksia. He eivät halua tutustua aiheeseen. Samoin tuohtumusta nostaa joulujumalanpalvelukseen osallistuttaminen, suvivirsi ja muut vastaavat aiheet. Näissä kannustetaan voimakkaasti siihen että on olennaista että ateistinuortenkin tulisi osallistua mukaan. Sitä saatetaan esimerkiksi kertoa että ei sitä voi matikantunneiltakaan lintsata vain siksi että aihe on tylsä eikä siitä pidä. Uskonnon painotetaan olevan vain tutustumista, eli siellä ei harjoiteta uskontoa vaan opetellaan uskonnosta.
Kuitenkin seksuaalivalistusaiheen ympärillä uskonnollinen keskustelukenttä näyttää laajasti unohtavan tämän "oppiminen-osallistuminen-tutustuminen" -iskulauseet. Siinä missä uskonnossa asia on pakko tunkea niillekin jotka pitävät sitä tärkeänä, seksuaalisuuden kohdalla aletaan puhumaan siitä miten kukaan ei saa osallistua tietynlaiseen koulutukseen siksi että se ei sovi joidenkuiden vakaumukseen. Siinä missä ateistien vakaumuksen kunnioitus tarkoittaa sitä että heidän herkkänahkaisuuttaan pilkataan, uskovaisten vakaumuksen kunnioituksen tulee tarkoittaa sitä että nuoret, joiden omassa ruumiissa tapahtuu asioita jotka taatusti kiinnostavat siinä iässä - ja joista on todellakin konkreettisen elämän kannalta hyvä tietää - halutaan jättää koulutuksesta pois.
Esimerkiksi itse harrastin seksiä vasta melko pitkästi lukion jälkeen, mutta koin seksuaalikasvatuksen hyvin tärkeäksi. Siitä on ihan oikeasti hyötyä tosielämässä. Lisäksi teinin kohdalla ruumis muuttuu - itselläni tämä tapahtui myöhään verrattuna likimain kaikkiin muihin. Näistä muutoksista on hyvä tietää muutakin kuin epäkoherentisti heittämällä että "älä häpeä mutta pistähän piiloon koko asia, älä utele kiusallisia!" Tälle kontrastina; Olen nähnyt monesti kuinka ateisti on selittänyt että en pidä uskontoa nolona, hävettävänä tai idioottimaisena vaan jotain joka on henkilökohtaista ja jota ei saisi siksi näyttää julkisesti, on uskovainen sanonut ne sanat jotka hänen pitääkin sanoa. Sellaisia kuin "Vainosensuuria!" ja "Kohteliaisuuksiin naamioitua epäkunnioitusta!" Kirjaimellisen tason pohjalla olevat konnotaatiot tämänlaisissa "sensuroi mutta älä häpeä" -asenteessa ovat sen verran heilahtelevat.
Seksuaalivalistus on itse asiassa tärkeää etenkin uskovaisilla ; Itse asiassa samasta syystä kuin ateistien perheen vesojen olisi hyvä käydä uskonnonkurssi. Koska kotona ei opita, ja asia kuitenkin tulee yhteiskunnassa vastaan (Uskovainen heittää vakaumuksensa naamallesi joka tapauksessa, eikä seksuaalisuuttakaan oikein pakoon pääse.) Eli seksuaalivalistus on tärkeää etenkin jos aiheet ovat muuten vaikeita perheessä, eli asiasta ei oikein haluta keskustella, on koulu hyvin tärkeä kouluttajana. Muuten oppi jää siihen mitä nuori itse hakee - ja tämä taas on yleisesti ottaen likimain varmasti pornoa, koska muuta materiaalia ei ole niin kovin helposti googletettavissa.
Se, jos seksuaalisuus korostetaan liberaalien maallistuneiden mielipiteiksi - kuten suosittu strategia näyttää olevan tuossa pari päivää sitten - muuttaa tilanteen vielä pahemmaksi. Sillä jos liberaalit todella pitävät seksiä tärkeänä, sen väheksyminen ja "marginaaliksi" ja turhanpäiväiseksi tai muuten merkityksettömäksi kutsuminen on hyökkäys vakaumusta kohtaan. Jos Jeesusta pitää kunnioitttaa, eikä uskovaisia saa pilkata ja heille tärkeitä asioita ja arvojaan väheksyä, vaan niitä pitää ihan pakolla aina kaikkialla silittää, rapsuttaa ja kunnioittaa ja niiden kulttuuriarvoa korostaa, niin sitten sama koskee tätäkin. Esiin nousee siis voimakas kaksoisstandardi jossa eri ihmiset asetetaan eri asemaan. Toisien vakaumusta ja tärkeinä pitämiä asioita ja elämäntapaa on pakko kunnioittaa - ja toisien kohdalla "on pakko" muuttuu "ei saa eikä pidä" -ksi. Jos tämä nähdään ateistisuuden ilmentymänä, tämä suhde seksuaalikasvatukseen on samaa kuin suhtautuminen ateismiin. Jos jotain asiaa moititaan pahana ja ateistisena ja tätä vastustetaan näillä argumentein, on selvää että tässä on sitä miten ateisteihin suhtaudutaan noin yleisemminkin.
1: Vaikka tosiasiassahan ateismi on karkeasti sanoen vain kannanotto yhteen totuusarvokysymykseen, kysymykseen Jumalan olemassaolosta. Uskonto sen sijaan uskonnollistaa monia asioita. Eli se on paitsi tämä yksi väite, myös mielivaltainen niputus arvostelmia, tosiasiaväitteitä ja muuta vastaavaa jonka kautta syntyy kannanottoja infrastruktuuriin, siihen miten elämä tulisi elää ja niin edespäin. Uskovaiset pitävät tätä "merkityksen antona" ja "toivona", kun taas ateisteille tämä näyttäytyy päsmäröintinä, kontrollina ja muuna. Ateistille uskonnollistaminen on vain mielivaltaisesti päätetty mielipidenippu ; Väitekasa jossa ytimessä on että "jos hyväksyy mielipiteen x" niin sitten täytyy hyväksyä hirveä mielipidenippu a,b,c... vain koska joku väittää niin ilman että mitään ehdottomasti välttämätöntä syy-yhteyttä mielipiteen x ja a väliin ei näytetä, todisteta ja perustella.
___1.1: En toki väitä että ateismi ja liberalismi olisi todella esittämässä kannanottoja seksuaalietiikkaan. Sen sijaan nostan esiin vain sen, että tämä koetaan ateistiseksi. Itse asiassa katson että tämä "ateistiseksi" syyttäminen on mielivaltainen niputus ; Jos mielipide a on uskonnollistettu, erimielisyys tästä määritetään "joko meidän puolella tai meitä vastaan" -hengessä ateistisuudeksi. Kun tätä ateistisuutta vastaan hyökätään silläkin innolla mitä tuon linkkini takaisista kommenteista on löydettävissä (en edes valikoinut pahimpia, vaan niitä laadukkaimpia kommentteja) on selvää että tämä kertoo uskovaisten asenteista ateismia kohtaan enemmän kuin ateismista itsestään. Mutta tästä asenteesta se kertoo monia olennaisia asioita.
Jostain syystä Wiioa ei näy puolustamassa ateisteja. Ei tässä aiheessa eikä missään muuallakaan. Eikä muuten ketään muutakaan. Toki Wiion tapaan moni muistuttaa kaikenlaisesta ateistien kaksoisstandardisoinneista ja epäreiluudesta. Kaksoisstandardeista muistutetaan kuitenkin jos ja vain jos se komppaa jotakuta uskovaa. Tämä taas kuvaa hyvin nykyistä kirkon strategiaa selvitä. Kuvaavaa onkin että Wiio ei ole mikään tiukan linjan uskova. Hän on itse asiassa niin myönteinen uskonnottomia kohtaan, että vastaavan tasoista suvaitsevaisuutta on hemmetin vaikeaa löytää. Suomessa ei ole montaa yhtä leppoisaa pastoria. Kun hänen strategiansa reiluudesta on tämänlainen, saa itse asiassa parhaan kuvan siitä, miten hemmetin huonolla tolalla uskonnottomien asema suomessa on yhä. Asioita voidaan vastustaa vain siksi että ne ovat maallistuneita ja ateistisia. Tämän argumentin halutaan hallitsevan jopa kouluopetusta. Jotain, joka koskee joka ikistä suomalaista.
Wiio onkin strategianvalintoineen varsin ovela heppu. Hymyilevä ja sympaattisen oloinen tyyppi saa tietysti karismallaan huomion pois omista kaksoisstandardeista. Tällä tavaääa sitä on hyvä vilkutella rikkaa toisten silmässä vaikka on malka omassa. Sympaattiselle hymylle en anna pisteitä jos reiluus ja itsekriittisyys ja tasapuolisuus ovat ihanteina. Mutta ehkä ne ovatkin vain jotain jota uskovaiset vaativat muilta. Uskovaisten itsensä ei niitä tarvitse käyttää koska he ovat "eri juttu". Silloinhan kaksoisstandardia ei ole, kun ei ole kysymys verrattavista asioista. ~ Ilmankos homojen avioliittoa verrataankin uskisten parissa koirien kanssa naimisiinmenoon ja evolutionisteja verrataan raivoisiin eläimellisiin apinoihin. Eihän ne ole oikein ihmisiäkään kun ne ovat se "eri juttu".
Ehkä siksi Wiiokaan ei näe uskonnottomiin kohdistuvaa retoriikaltaan voimakasta, ilmaisussa korostetun alleviivattua ja sisällöltään laajaa sekä sisällältään törkeää raivoa. Wiiolle uskonnoton on "eri juttu" joka ei oikein osaa elämästäkään nauttia. Eikä varsinkaan kuolemasta, joka sentään on kristittyjen suurin riemun ja ilon aihe ja johtaa tanssi-iloihin toisten haudoilla. (Muutenhan murheen kanto läheisen kuollessa ei olisi mikään mihin uskonto tarjoaisi riemun ja lohdun ja pyykisi surun pois ja toisi ilon tilalle.)
Seksuaalikasvatusta koulussa näyttää vastustavan sellaiset ihmiset, joiden suhtautuminen sukupuolielimiin näyttää olevan "hyi" ja "yök". Mikä kuvannee heidän omia taitojaan ja kykyjään tässä osiossa. Lisäksi samat tahot näyttävät kovasti pelkäävän sitä että jos homoseksuaalit pääsevät naimisiin, niin yhteiskunta lakkaa lisääntymässä. Minä näen tämän yhteyden huvittavana yhteensattumana. (Me evolutionistit tietysti kutsumme yhteyksiä yhteensattumiksi) Joku toinen voisi nähdä siinä jopa jotain syvempiä tunnustuksia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)