Voimme oikeastaan vain pyytää apua...

Suomessa on tarvetta sen tyylisille järjestöille kuin Uskontojen Uhrien Tuki RY. Tämä on, valitettavasti, fakta. He eivät ole toimettomia.

Erikoista tässä on tietenkin se,e ttä uskonnot ovat yleisesti ottaen hyväntahtoinen ilmiö joissa moraalisuus ja ei-pahan tekeminen ovat korkealla prioriteeteissa. Uskonnot ovat niitä joita voi pääasiassa kritisoida sitä kautta että se tuntuu monista liian heikosti perustellulta tai sisällöltään absurdilta.

Mutta silti niiden sisällä on ihmisiä jotka haluavat vahingoittaa toisia ihmisiä. Joko tarkoituksella tai sivutuotteena. Joko siksi että itse vahinko on tavoite. Tai koska moralistinen dogma on luonut heille hyvän tekemisen ajatuksen joka johtaa siihen että toisia ihmisiä tallautuu jalkoihin. Ja näistä ei välitetä koska tämä moralistinen periaate on tärkeämpi, Pyhempi ja arvokkaampi kuin yhdenkään ihmisen tai pienehkön ihmisjoukon elämä ja mielenterveys. Asiaa ei voi ilmaista mitenkään ytimekkäämmin tai kauniimmin.

Mutta mitä tehdä tälläisen kokemuksen jälkeen?

Valtaosalle uskovaisista nämä tilanteet ovat, kaikeksi onneksi, vieraita. He eivät samastu näitä tekoja tekeviin ihmisiin. He eivät suoraan aktiivisesti tee niitä. He vain ovat enemmän sivussa. Pitävät kenties jopa uskonnonvapauden kannattamisena sitä että eivät puutu joidenkin ideologioiden "sisäisiin asioihin". Ainakaan näihin asioihin ei tartuta ja niitä etsitä ja niihin puututa. Syyt voivat olla ties mitä muitakin kuin sanomiani, eikä minun tehtäväni oikeastaan ole niiden arvailu. Ei minun tehtäväni ole etsiä tekosyitä ja oikeutuksia miksi hyvä ihminen tekee tämänlaisia. Näyttää siltä että hyväntahtoiset ihmiset tekevät tämänlaista. Ja oletuksenani on että heillä on jokin oikeutus toimilleen. (Paree olisi.) Tämä oikeutus on kuitenkin lähinnä tekosyy. Tekosyy sille miksi juuri hän ei yksilönä ole käärinyt hihojaan ja tehnyt jotain.

Itse asiassa moni ehdottaakin, että tulisi välttää tilanteita joissa ollaan uskontojen kanssa tekemisissä. Minua itseäni on jopa moitittu siitä, että jos uskontoihin liittyvät asiat ahdistavat niin paljon kuin ne tekevät, niin niitä tulisi välttää. Tämä ehdotus on periaatteessa hyvä. Joskus kaikista järkevintä on vain leikata yhteys, totaalisi ja raa'asti ja kyseenalaistamattomasti, niihin jotka tuovat elämään tuskaa. Valitettavasti tässä on sivujuonteena se, että tässä asenteessa uskontojen uhrin pitäisi jäädä hyvin tiukasti säänneltyyn sisätilaan. Uskontojen uhrien toimintaahan tässä ehdotuksessa rajoitetaan. Lisäksi se ei ole kovin helposti mahdollista. Sillä yhteiskuntamme ei ole ns. sekulaari. Itse asiassa sekulaariutta pidetään uskontojen ystävien puolella kammotuksena. Uskonnon poliittisuus paitsi myönnetään niin sitä pidetään usein jopa jonkinlaisena ihanteena. Tästä seuraa se, että jos haluaa välttää uskontoja niin se ei onnistu. Jos ei muuten niin joku tulee hieromaan sillä pahamaineisella "Suvivirrellä" pari kertaa vuodessa.

Kellariin meneminen ei siis ole oikeasti mikään vaihtoehto. Ei ole mahdollista säätää elämäänsä niin että uhkaavia tilanteita ei lainkaan syntyisi. Eräs toistuvista haasteista joita uskonnottomien ryhmissä on, onkin se että miten luoda alue jossa ei oltaisi liian vahvasti yheteisöllisiä mutta jossa olisi kuitenkin turvallinen tunnelma. Sellainen jossa voisi puhua asioista. Yleensä tätä sotkemaan tulee erilaisia hyväntahtoisia uskovaisia. Joskus jopa pahantahtoisia uskovaisia. Tämä hämmentävän yleinen uskovaisten into tunkeutua häiriköimään uskonnottomia ja uskontojen uhreja vihjaa siihen että mitään välttelyä ei tosiasiassa ole edes mahdollista tehdä.

Mutta ei uskontojen uhrin harjoittama osallistuminenkaan auta.

Sillä niistä on tullut rutiini. Voin kirjoittaa, helposti, vaikka joka ikinen viikko jotain tuskaista aiheesta. Ja aivan yhtä helposti moni voi ohittaa kaiken. Koska jos esitän näitä asioita, edustan väärää maailmankuvaa ja sitten jotenkin ihmeellisesti näillä tapahtumilla ei ole mitään väliä.

Toisto itsessään viittaa, että systeemi jota nyt harjoitamme ei toimi. Hyvä tahto, ajatukset ja rukoukset eivät ole tarpeeksi. Se ei ole tarpeeksi. Se ei ole riittävän hyvä. Käsittelytapa ei onnistu taltioimaan, tuottamaan ymmärrystä ja torjumaan vastaavia tapahtumia jatkossa. Se ei käsittele tilanteeseen tuottamaa tuskaa riittävästi, emmekä siksi koe riittävästi vihaa tai jotain muuta aktivoivaa negatiivista tunnetta tarpeeksi. Prosessi ei estä vastaavien tapahtumien tapahtumista uudestaan jossain muualla.

Kenties jotain tunnemme. Mahdollisesti syyllisyyttä. Sillä kun uskonnollinen väkivalta nousee puheenaiheeksi, tapahtumaan liittyvä tärkein keskustelunaihe näyttää olevan se, miten normaali maltillinen järkevä kristitty tai muu uskovainen ei ole syyllinen. Ja arvatkaa mitä. Tässä ollaan aivan oikeassa. Ongelmana on vain se, että tämä näkökulma ja lähestymistapa siirtää aiheen pois oleellisesta. ; Oleellinen on se, että uskontojen uhrien kokemat asiat ovat perseestä. Emmekä me tee yhtään mitään estääksemme niitä tapahtumasta uudestaan.

Ja jotenkin, matkan varrella, tästä on tullut rutiinia. Status quo ratkaisee asian tällä tavalla. Jotain tapahtuu ja yht'äkkiä uhri onkin asiasta pahastunut uskovainen, yleensä kristitty, joka sanoo "en minä". Se, että joku tekee jotain on rutiinia. Se, että kirjoitan siitä on rutiinia. Ja se miten asioihin reagoidaan. Se on etenkin rutiinia. Tavalla jota voisi pitää itseään suojelevana systeeminä joka vastustaa muutosta. Jälkipyykki on rutiinia, jossa tärkeintä on että hyvät kristityt saavat synninpäästön jota he eivät oikeastaan edes tarvitse.

Onko meistä tullut tunnottomia tälle kaikelle? Vai mikä onkaan se syy, jonka vuoksi emme mieti sitä, että yksittäisen hullun joka haluaa vaikuttaa toisiin ihmisiin kuin itseensä, voi saada itselleen vapauksia viedä toisilta ihmisiltä niin paljon vapauksia pois? Sen ei pitäisi olla niin helppoa. Siitä pitäisi tehdä mahdollisimman vaikeaa. Onko syynä tähän varovaisuuteen syyllisyys? Se, että kristityt häpeävät identifiointiryhmässään olevia ihmisiä ja sitä mitä he tekevät mutta jotka suuntaavat tämän, sinänsä omalla kohdallaan tarpeettoman, syyllisyydentunteen väärin? Sitä minä en tiedä.

Sen minä tiedän, että olemme maa jossa ei ole mahdollista muuttaa uskontojen vallankäyttösysteemejä senkään jälkeen kun niiden sisällä ollaan jääty kiinni siitä että siellä on tehty pahoja tekoja ja käytetty systeemiä joko tekemään mahdolliseksi tai ainakin helpommaksi kyseisen teon. Tai joita on käytetty piilottelemaan tekoja tai vaikeuttamaan kiinnijäämistä tekojen jälkeen. Tämän minä tiedän. Puhe siirtyy siihen miten näistä tiedottavat "vihaavat uskontoa" ja ovat asenteellisia. Kenties he ovatkin. Mutta ideologinsena propagandistina toimiminen on (a) vähemmän pahaa kuin nämä pahanteot uskontojen sisällä ja (b) yleensä on järkevää se että oma systeemi ei ole niin läpimätä että sen sisältä tarjotaan helposti ammuskasoja tämänlaisille demagogeille.

Kun puhutaan vaikka lestadiolaisten tai katolisen kirkon harjoittamasta pedofiilien piilottelussa, muistetaan hienosti että tekijät ovat sairaita ihmisiä. Samoin muistetaan hienosti että kaikissa ihmisryhmissä on sairata ihmisiä. Ja on ihan oleellisen totuudellista sanoa että jokainen ihminen joka tekee jotain tämänlaista on jotenin harvinaislaatuisella tavalla sairas, poikkeavalla tavalla paha. Riippumatta siitä millä tavalla tai millä ideologialla he oikeuttavat toimiaan.

Mutta toisaalta monissa muissa ihmisryhmissä tilanteita ei käsitellä samalla tavalla.

Emme voi katsoa vain harvinaisuutta vaan sitä miten esteettömästi nämä erityislaatuiset ainutlaatuiset lumihiutaleet pääsevät käyttämään valtaa. Ja miten heitä suojellaan tai ei suojella sen jälkeen kun he tekevät tekojaan. Siksi voimme nähdä että lestadiolaisten pedofiliakeskustelussa ei ole kysymys siitä onko keskimääräinen lestadiolainen pedofiili. Vaan siitä miten järjestelmä ei kannusta, vaan pikemminkin rajoittaa, pedofiilien ilmoittamista poliisille. Kaikki tähän liittyvät järjestelmät, kuten rippisalaisuus ja anteeksiannon konsepti jossa se uhri joka ei anna anteeksi on huono uskova, ovat osana tätä rakenteellista pahantekijän suosimista. Jonka jälkeen onkin puhuttava ihan muista asioista.

Siksi valtionkirkossakaan ei voida vedota keskimääräiseen uskovaisen kantaan tai keskimääräisen uskovaisen maltillisuuteen. On katsottava että mitkä ideologiset ryhmittymät saavat tilastollisia yliedustuksia ja aliedustuksia vallankäyttöön. Ja koska sääntöjen muuttamiseen tarvitaan 2/3 edustus, on katsottava sitä mitä järjestelmiä, olivatpa he miten marginaalisia tahansa, systeemi tukee.
1: Aivan kuten uudessa lukiojärjestelmässä on huomattava että systeemi on kuin tehty kreationisteille. Sillä lukion voi käydä läpi ilman ainuttakaan biologian kurssia. Mutta uskontoa tai ET:tä on pakko käydä. Toki järjestelmää ei ole tehty kreationistit ensi sijaisesti mielessä. Mutta tällä ei ole merkitystä koska he hyötyvät eniten. Peli pelataan heidän puolestaan ja tämä ei ole irrelevanttia. On itse asiassa erikoista että tuollainen pieni vähemmistö saa asiat toimimaan noin laajasti omaksi edukseen ilman runsasta yrittämistä. Tämä kertoo jotain oleellista taustalla olevista rakenteista. Jotka eivät ole uskonnollisesti neutraaleja.

Me tiedämme että uskovaisten johdossa on yliedustus eri tavalla luonnehäiriöisiä, esimerkiksi psykopaatteja. Ei siksi että uskovainen keskimäärin on sellainen, vaan sen vuoksi että mikä tahansa ihmisryhmä on heille houkutteleva. Ja uskonnon kohdalla puhutaan usein asioista ja kokemuksista joita voi väittää ilman että niitä voi testata ja tätä kautta kyseenalaistaa millään kovin helpolla tavalla. Voidaan sanoa että kun "narsisti ymmärtää uskonnon", alkaa tapahtumaan asiota jotka eivät ole kovin toivottavia. ; Lisäksi voidaan jopa nähdä että tässä on takana se, että uskonto tarjoaa, tai ainakin yrittää tarjota, arvokasta apua. (Moni taho taas ei edes yritä tai lupaa tai välitä.) Ja jos etsit mielenrauhaa, sinulla ei ole sitä. Joten mielenrauhaa tarjoavat uskonnot tuppaavat houkuttelemaan nimenomaan häiriintyneitä ihmisiä. Jotka ovat uskontojensa hyveiden antiteesejä.
1: Tähän voisi liittää vitsejä "rauhan uskonnosta" ja "rakkauden uskonnosta" ja huomata jotain. Mutta kenties tämä värittää asioita väärin, antaen kuvaa että vika on keskiverrossa uskovaisessa. Vaikka tosiasiassa vika on siinä miten uskonto systeeminä käsittelee poikkeavia uskovaisia.

Uskonnot eivät ole ainoita paikkoja joissa on ihmisryhmiä. Ja niissä on usein tehty ankariakin tarkistelutoimia. Voidaan itse asiassa kysyä että miksi uskonnollisilta johtajilta ei vaadita vaikkapa sitä että heidän olisi läpäistävä psykologiset testit jossa selviää että heillä ei ole mitään luonnehäiriötä kuten narsistista persoonallisuushäiriötä tai psykopatiaa.. Tämänlaisia rajoituksia voidaan vaatia muissakin tekemisissä joissa on valtaa toisiin ihmisiin.
1: Joskin tiedän että etenkin vanhoillisten uskonnollisten skene näyttäisi tämän lakivaatimuksen jälkeen oleellisesti erilaiselta. Sitä voisi moni harras kristitty hämmentyä miten moni uskonnollinen saarnamies ja hyvän ihmisen maineessa oleva lähtisi toisiin hommiin välittömästi.

Tai ehkä tuo minun ehdotukseni psykologisista testeistä ei toimi. Onhan mielenterveysongelmien luokittelu kuitenkin hankala aihe, jossa diagnoosi muuttuu helposti tuomioksi ennen tekoa. Se on kuitenkin yksi ehdotus. Jokin sellainen miten asiaa voisi lähteä korjaamaan. Monesti se on se mitä ensin vaaditaan ja sitten kun oikeasti ehdottaa jotain, tämän torjuminen on sitten se uusi aihe josta puhutaan.

Pitääkö uskontojen uhrien tehdä kaikki yksin ja keskenään?

Tämä on siitä kiinnostava asia, että itse olen ollut tilanteessa jossa se, että minusta tuli uskontojen uhri tarkoitti sitä, että;
1: Ensin koko tapahtumaketjua ei saanut tunnistettua edes yksittäistapauksena. Syntyy helposti sana vastaan sana -tilanteita. Ja tämän jälkeen kirkon mahdollisuus vaikuttaa asioihin on hämmästyttävän pieni. Lopputuloksena kaikesta työstä on helposti varoitus. Koska mahdollisuutta mihinkään varoitusta kummempaan ei kuitenkaan edes ole.
2: Sitten takana oleva ilmiö sattui olemaan sellainen että huomasin että minä ikään kuin jouduin esittämään lähteitä siitä mistä tämä toinen on saanut ajatuksensa. Tämä johti melko työlääseen prosessiin. Jossa vastaan tuli se, että ilmiöitä on ilmeisen vaikeaa tutkia koska kirkon tutkimuskeskus ei kovin aktiivisesti etsi uusia asioita. Koko tämä tilanne on kuitenkin nurinkurinen.
3: Tämän jälkeen maailma täyttyy kaiken maailman teoriassa hyväntahtoisista Martti Muukkosista, jotka korostavat että yksittäistapauksen todistaminen ja sen sitominen ilmiöön ei riitä. Kritiikki ei riitä koska täytyy esittää parempi vaihtoehto. Joka johtaa siihen että keskiöön nousee se, miten epäonnistunt yhteiskuntaratkaisu ateismi on tai ei ole.
4: Ja loppujen lopuksi kun tämä koko prosessi on käyty läpi on sinulla kulunut aikaa helposti 10-15 vuotta. Ihan siksi että mikään ylläkuvatuista ei ole päivän tai kahden takana. Ei. Niiden kaivelu vaatii hirveästi työtä. Tämä voi olla haastavaa jos uskontojen uhrina esimerkiksi tulee iskuja mielenterveyteen. Joka on itse asiassa enemmän kuin todennäköistä. (Esimerkiksi kun sain tappouhkauksia kreationisteilta, tämä meni itselläni "hitusen yli". Rajoitin ulkona liikkumisen ja sosiaalisen elämän minimiin ja elin maailmassa jossa kaikki vihaavat minua ja suuri osa vihaajista haluaa tappaa. Tämä oli tietenkin liioittelevaa. Mutta jos noissa tilanteissa ei jokin hajoa mielessä, ei ole itse jollain oleellisella tavalla terve.) Ja kun ihminen rypee "ikivanhoissa asioissa" onkin se seuraava opetus siinä, että vika siinä että hän on itse sairas kun ei osaa päästää irti näistä asioista mitä hänelle on tapahtunut joskus muinoin.

Ei. Minun ei ole tehtävä tätä kaikkea yksin tai omassa pienessä porukassa. Yksi ihminen ei voi tehdä tätä. Hän voi tehdä rutiininomaisia blogitekstejä jotka ohitetaan olankohautuksella tai kertomalla siitä miten viestintä on tehty väärin. Miten joko jotain tärkeää asiaa ei ole käsitelty. Tai jos on niin sitten käsiteltyjä näkökulmia on liikaa ja on kauhean vaikeaa jaksaa edes lukea tätä kaikkea. Miten on vaikeaa ymmärtää. (Yrittäkää itse elää siinä! Minulla meni ensimmäiset kahdeksan vuotta siinä että en edes ymmärtänyt että mitä minulle oikein tapahtui ja mistä ideologisisat syistä.)

Moni hyvä uskovainen varmasti haluaa että näitä ei tapahdu. Ennen kaikkea he eivät halua että nämä teot loisivat mielikuvia heidän omaan identiteettiinsä. Ja se, että jos asioille tehdään jotain niin sen tekee joku muu kuin hän itse. Valitettavasti tämä tarkoittaa sitä että uskontojen uhrien olisi käytännössä tehtävä valtaosa itse ja keskenään. Ja rehellisesti sanoen, tämä ei tule koskaan johtamaan yhtään mihinkään. Jos heillä olisi valta he eivät olisi niin ankaran vallankäytön kohteita.

Se mitä ei voida kysyä on se ovatko kaikki uskovaset pahoja. Sitä ei voida estää että pahoja ja sairaita ihmisiä on kaikissa paikoissa joissa on ihmisjoukkoja, rahaa ja valtaa. Sitä ei voida estää että pahat ja sairaat ihmiset tekevät rahallaan ja vallallaan pahoja asioita. Se mitä voidaan kysyä onko pahoihin tekoihin nollatoleranssi ja suojellaanko heitä. Sitä mitä voidaan kysyä on se, mitä paljonmainostettujen hyvien ja humaanien kristittyjen parissa on tehty. Se mitä voidaan kysyä on se, mitä sinä olet tehnyt asian eteen vaikka tällä viikolla. Kenties tämä viimeisin on se kysymys joka jokaisen pitäisi kysyä itseltään joka ikinen viikko.