Tuntematon Sotilas

On itsenäisyyspäivä. Suomen itsenäistymiseen ei liity sotaa. Mutta itsenäisyyspäivänä muistellaan talvisotaa. Tämä on hyvin kiinnostava asia ; Miksi kansallinen itsenäisyys liitetään sotatarinoiden muistamiseen? Kaikissa maissa näyttää olevan taipumus yhdistää itsenäisyys ja sodan muistelu. Valtioissa ja maissa luulisi olevan muita asioita juhlittavaksi ja muistettavaksi.

Tässä päällimmäinen syy on varmasti se, että sodat ovat kriisitilanteita.

Ja kriisitilanteet ovat siitä käteviä että ihminen harvoin osaa arvostaa sitä mitä hänellä on. Ne muuttuvat itsestäänselvyyksiksi. Kriisitilanteet uhkaavat tätä itsestäänselvyyttä ja luovat arvostusta. (Vrt ; Jos perhettä on helppo laiminlyödä arjessa, avioeron ja lapsista erkaantumisen jälkeen sitä osaa arvostaa sitä minkä on menettänyt.)

Sodassa kuolleet ovat uhrautuneet ja he ovat uhreja.

Mutta uhreja mille? Tämä on oleellisempi kysymys kuin voisi ajatella. Virallisessa kielenkäytössä tässä uhrauksessa korostetaan toivetta siitä että sotaa ei tapahtuisi enää jatkossa koskaan. ; Kuitenkin käytännössä ristiriitoja näyttävät herättävän näiden viestien kanssa erikoiset teemat. Monet hyvin ällistyttävät asiat loukkaavat vaikka ne ovat täysin yhteensopivia sodan toistumattomuustoiveen kanssa.

Esimerkiksi briteissä on syntynyt kohuja siitä että jotkut ovat kantaneet valkoisia unikoita punaisten unikoiden sijaan. Syynä ei ole se että valkoisuus viittaisi äärioikeistolaiseen nationalismiin vaan siitä syystä että valkoinen unikko symbolisoi sitä että sodan uhreja muistetaan nimenomaan sen vuoksi että sotaa ei pidetä asiallisena keinona ratkaista ongelmia. Punainen unikko muistaa uhreja ja tässä ei virallisesti puhuta sodan oikeuttamisesta. Mutta samalla on selvää että kantamalla punaista unikkoa britti glorifioi sotilaita ja tekee sotilaan toimesta hyveellistä. Kuollut sotilas ei ole tässä sodan uhri vaan sankari. Näin ollen punaisessa unikossa korostetaan sitä että sotiminen on eettinen ratkaisu ja tällä varmistetaan että ihmiset ovat nimenomaan suostuvaisempia sotaan myös jatkossa.

Suomessa asiat ovat jossain määrin terveemmällä tolalla. Yhtenä syynä on Väinö Linnan "Tuntematon sotilas". Siinä sotatilaa kuvataan kaikkea muuta kuin ihanteellisena. Sotilasjohto ei ollutkaan ihailtavaa eikä sotiminen pelkkää sankaritouhuilua. Hahmot ovat kiinnostavia ja epätäydellisiä. Tätä teosta moitittiinkin rajusti aluksi. Syynä oli varmasti se että se ei sopinut siihen pirtaan jossa sotilas on vain asialle uhrautuva sankari.

Tuntematon sotilas on siitä kiinnostava, että monissa maissa on tuntemattomien sotilaiden hautoja. Niissä kiinnostavaa on se, että kuolleesta ihmisestä ei tiedetä oikeastaan muuta kuin kansalaisuus ja se että hän on kuollut sodassa. Näitä ihmisiä ei voida arvoida sen kautta ovatko he olleet hyviä ihmisiä tai edes palvelualttiita tai rohkeita sotilaita. He ovat olleet sodassa tietyllä puolella ja saaneet luodista - tai jostain muusta vastaavasta.

Miksi maan puolesta on asiallista, peräti kunniallista, kuolla?

Benedict Andersonin "Imagined Communities" kertoo siitä, miten tuntemattomien sotilaiden haudat ovat vahvoja symboleita siksi että niissä on paljon aukkoja joita voi täyttää ideologisesti. Kun ei tiedetä kuolleesta mitään, synnytetään tämän päälle erilaisia kuvitteellisia tarinoita. Jotka sitten "voivat olla". Ja kunnioitus syntyy usein nimenomaan ja käytännössä vain suhteessa näihin tarinoihin.

Anderson muistuttaa että tuntemattoman sotilaan hauta on kansallinen. Ja symboli on hyvin vahva ; Jos yritettäisiin vastaavaa viestiä rakentamalla vaikkapa "tuntemattoman liberaalin hauta", se koettaisiin vahvasti ideologisena viestinä. Sellaisena joka voisi ärsyttää erityisen vahvasti konservatiiveja. Sillä jokainen tietää tämänlaisen tuntemattoman marttyyrin tarinallisen arvon. ; Toisaalta liberaalit eivät ole haluamassa tämänlaisia koska siinä arvostetaan vapautta ja elämistä eikä uhrautumista, tappamista, kuolemaa ja itsensä ikuiseksi tekemistä näiden kautta.

Kun ihminen kuolee maansa puolesta, on kiinnostavaa tietää minkä puolesta hän kuolee. Nykyään moni konservatiivi korostaa että oman maan puolesta kuoleminen on ilmiselvyys. Esimerkiksi tänne tulevat maahanmuuttajat - tai kuten moittijat usein sanovat, "matut" - ovat paenneet Syyriasta, heitä ärsytti se että miehet eivät olleet jääneet sotimaan. Heidän velvollisuutensa olisi siis osallistua sotaan vaikka he eivät olisi edes käyneet armeijaa tai saaneet aseita. Tai vaikka kaikki lähi-idän toimijat ovat moraaliltaan vähintään kyseenalaisia. Jos pitää valita taisteleeko ISISn vai Assadin puolella, on selvää että vaihtoehtoisto ei ole mitenkään kauhean ihanteellista. Velvollisuus on siis absoluuttinen. Se ei liity näissä puheissa siihen onko maan lainsäädäntö hyvää ja oikeudenmukaista. Pelkkä syntyminen tietyn maan kansalaisten sukusoluista velvoittaa hämmentävän pitkälle.

Tämänlainen normisto on jännittävä. Mutta sen voi tavallaan ymmärtää. Sotiminen on monen mielessä enemmän "pragmaattinen kuin eettinen valinta". Ja tässä näkökulmassa kansaa voidaan manipuloida ideologialla. Köyhät voidaan laittaa rintamalle kuolemaan rikkaan eliitin etuoikeuksien puolesta. Etuoikeuksien joita heillä ei ole ja joita he eivät sotimallakaan saa. Absoluuttisena velvollisuutena esitettynä tämä voi onnistua. koska mitään muita argumentteja on tarjolla melko vähän.

Nykyisessä kahtiajakautuneessa ilmapiirissä ja siihen liittyvässä poliittisesti mutta ei valtiollisesti polarisoituneessa maailmassa onkin jännittävä huomata että jos ihminen on kuolemassa kotinsa puolesta, niin tämä koti koostuu hyvin pienestä määrästä ihmisiä. Ja on omituista että koko valtakunta kontrolloi ihmistä vedoten näin pieneen fragmenttiin. Oman maan toiset kansalaiset taas ovat usein vieraita. Eikä yhteistä ole paljon, kuten internetissä liberaali-konservatiiti/oikeisto-vasemmisto/uskonto-ateismi tai mihin tahansa muuhun väittelyyn osallistuva tietää. Suuri osa kanssaveljistä on ärsyttäviä ja yhteistä on vähän. He ovat aivan yhtä vieraita ja tuntemattomia kuin ne maahan hyökkäävät. Tämänlaisesta ei saa vahvaa insentiiviä sotimiseen. (Minulla on paljon enemmän yhteistä keskuteltavaa ja kiinnostavaa yhteisoloa liberaalin australialaisen evoluutiofilosofin kuin Esson baarissa vastaan tulevan lippalakkipään kanssa.) On kätevämpää vain määritellä tästä velvollisuus. Koska jos siitä vain tekee a priori itseisarvon, sille ei tarvita välineellisiä oikeutuksia.

Itse näen että Suomen puolesta kuoleminen on tehtävä lainsäädännön vuoksi. Ennen kaikkea perustuslain vuoksi. Tässä kohden maan sosiaalijärjestelmä, koulutus ja se mitä se antaa kansalaisille on tärkeää. Sillä jos ja vain jos se antaa kansalaisille jotain niin se on arvokasta puolustaa. ; Tätä toki yritetään kiertää aforistisilla väitelauseilla että ei pidä kysyä mitä valtio tekee sinulle vaan mitä sinä voit tehdä valtiolle. Mutta tietenkin tämänlaisia a priori jotain asioita eettisiksi väittäviä iskulauseita voi odottaa valtion puolelta. Se ei ole puolueeton kehittäessään tämänlaista jargonia.
1: Itse ihmettelen hieman sitä miksi Suomen itsenäisyys on jotain itseisarvoista. Joku näkee että EU tekee Suomesta vain liittovaltion ja tämä tekisi sen että emme olisi itsenäisiä. Ajatus on hieman hämmentävä koska jos Ohio on Amerikan Yhdysvaltoje osavaltio, se on silti itsenäinen koska USA on itsenäinen. Jos Suomi todella on liittovaltio voisimme olla itsenäisessä EU:Ssa. (En tässä väitä että Suomi on EU:n liittovaltio vaan lähden siitä että kun näin ajatellaan niin oletetaan sitten että tämä pitää paikkaansa ja mietitään mitä tästä seuraa.) Toisaalta jos korostaa sitä että pienemmässä yksikössä ei olla yhtä etäisiä valtajärjestelmiin niin miksi sitten ei palata perinteiseen kaupunkivaltiolinjaan? Kaupunkivaltiotkin voisivat olla aivan itsenäisiä. Ja niissä Helsingin Herrat eivät olisi yhtä etäisiä koska joko sitä on Helsinkiläinen tai sitten Helsingin Herrat eivät ole Sinun Herrojasi. Näyttää siltä että tämä palauttaa asian etnisyyteen. Eli kansakunta on jossain määrin syntyperä- ja rotukysymys. Tämä toki sopii yhteen sen kanssa miksi tietyn kansalaisuuden omaavan sukuelimistä putkahtaminen on niin tärkeää. Ja miksi etniseltä taustaltaan erilaiset suomen kansalaiset, joiden syntyperä on vaikka somaliassa, saavat naureskelua maahanmuuttokriittisissä piireissä koska he eivät ole samanarvoisia intinkävijöitä. Toisaalta tämänlaiselle syntyperäkeskeisyydelle on toinenkin nimi; Se on melko lailla määritelmällisesti rasismia. Joten kenties kysymys ei ole tästä. Koska eihän tässä ole kysymys minkäänlaisesta rasismista.

Nähdäkseni ainakin vielä Suomi on puolustamisen arvoinen. Ja koska tämä ei ole ilmiselvyys, kaikki maat eivät ole puolustamisen arvoisia, tämä todella nimenomaan merkitsee paljon. Ja tätä kautta sodallekin voisi saada minun silmissäni oikeutuksen. Kansalainen riskeeraa elämänsä, ei täysin uhraa, elämäänsä, siksi että valtiolla on tarjota etuja juuri hänelle itselleen ja juuri hänen läheisilleen.

Tässä mielessä on erikoista huomata miten "Rajat kiinni!" -ryhmässä on vaadittu suoraa demokratiaa jossa on vaadittu sitä että olisi valtiovallasta erillinen elin joka voisi vain editoida perustuslakia. Samalla puhutaan siitä miten Suomi on ja sen pitää olla itsenäinen ja miten sitä pitää puolustaa. Tätä on aika hämmentävää katsoa. Etenkin kun ryhmässä kovasti muuten tiedostetaan että jos valtion eliitti ei kuuntele kansaa niin sitten vallankumousta ja muuta on aivan asiallista ajaa. Ja moni toivoo itärajoja auki ja Putinia suomeen. Aivan kuten Putin tarjoaisi itsenäisemmän Suomen kuin EU. Mielestäni ei. Ja siksi on hyvä miettiä näitä asioita nimenomaan näin itsenäisyyspäivänä.

Talvisota onkin järkevä asia mietittäväksi juuri tänään. On, vaikka teknisesti hävisimme sodan vaikka haimme natseilta apua. Häviön modifioiminen torjuntavoitoksi parantaa symbolista ja kuviteltua kansalaisyhteyttä. Yhteyttä jota kenties toivoisi tämän hetken yhteiskuntaan enemmänkin. Nyt, kun suurin osa ajasta kuluu siihen että pitää korostaa miten oma identiteetti nyt ei pidä sisällään monia saman maan kansalaisia joiden kanssa sitä kuitenkin joudutaan esimerkiksi käymään töissä!