Julmuus saadaan pois luonnosta tappamalla?

Ei ole ollenkaan tavatonta, että eläinten oikeuksien puolustajat ovat tilanteessa jossa he puhuvat luonnosta ja luonnollisuudesta ideaaleina. Jolloin esimerkiksi ihmisten julmuus nähdään helposti luonnottomana ja julmana. Tässä tilanteessa keskustelu muistuttaa kovasti sitä mitä fundamentalistien ja homoseksuaalisuuden kanssa ; Homous ei ole luonnollista vaikka sitä on luonnosta.

Toisaalta eläinten oikeuksista puhuttaessa on viitattu usein spesismiin. Eli siihen että ihmiset liian paljon katsovat asiaa omilta ehdoiltaan. Ja näin ihmisiä käsitellään jotenkin eri tavalla kuin muita eläimiä. Usein tämä tarkoittaa tietysti sitä että ihmiset antavat itselleen enemmän oikeuksia kuin muille eläimille. Mutta toisaalta tämä voi tarkoittaa sitäkin, että ihminen päättää eläimen puolesta mitä tämä haluaa.

Näiden yhdisteleminen voidaan tehdä monella tavalla. Eräs hieman erikoisempi liittämistapa tuli kasvissyöntiä korostavilta vegetaristisilta filosofeilta. He ehdottivat, että kun puhutaan eläinlajien suojelusta ja julmuudesta ja eläinten oikeuksista ei ole huomattu tärkeää asiaa "The animal welfare conversation has generally centered on human-caused animal suffering and human-caused animal deaths. But we’re not the only ones who hunt and kill." Eli juuri sitä että luonnossa on saalistusta ja metsästystä - aivan kuten jokainen lihaa syövä metsästäjäporukkalainen voikin sanoa. Siksi kaikki saalistajat pitäisi surmata. "By killing predators, we can save the lives of the many prey animals like wildebeests, zebras, and buffalos in the local area that would otherwise be killed in order to keep the animals at the top of the food chain alive. And there’s no reason for considering the lives of predators like lions to be more important than the lives of their prey." Tässä otettiin provokaatiota otsikkoa myöten ; Hammaslääkärin huvitukseksi salametsästetty Cesil -pantaleijona mainittiin kohteena jonka katoaminen ei haittaisi ketään. (Toki tässä todetaan että olisi ihanteellisempaa hoitaa asia rauhanomaisesti, mutta on vaikeaa keksiä miten esimerkiksi leijonia voitaisiin ruokkia ilman lihaa. Ja vasta tämän vuoksi on syytä humaanisti ja tuskattomasti metsästää saalistajat sukupuuttoon.)

Tämä on ratkaisuna siitä ikävä että saalistajat itse asiassa ylläpitävät kantoja. Ilman saalistajia tapahtuu kantokyvyn ylittämisiä. Ja itse asiassa saalistajat ovatkin oleellisen tärkeitä biodiversiteetin ylläpitämisessä. (Eli lajien monimuotoisuus, se että alueella on monta erilaista lajia, vaatii saalistajia.)

Toisaalta voitaisiin olla tyytyväisiä siitä että kukaan ei saalista eläinlajeja vähenemään. Ne vaan kuolevat mikrobeihin. Joiden tuhoamisessa, tuskattomassa ja tuskallisessa, lääkärikunta on monin paikoin yrittänyt tehdä parhaansa niiden kantojen vähentämisessä, huonolla menestyksellä.

Kuitenkin tästä argumentista voidaan nähdä että se on tavallaan johdonmukainen. Tämänlaiset rakennelmat varmasti toimivatkin näppärinä osoituksina siitä miten nimenomaan kyky pilkkoa argumenttinsa osiin ja niiden johdonmukaisuuden arviointikyky voi johtaa siihen että kun on sitoutunut tiettyihin lähtökohtiin niin toisaalla tulee yllättäviä vaatimuksia näkemyksiin. Ja tätä kautta on oman ajattelun koherenssin vuoksi mahdollista päätyä sellaisiin ratkaisuihin joita ihmiset tavallisesti välttäisivät. ; Tämä äärimmäistyminen tai omituistuminen näkyy erityisen vahvasti silloin kun on jossain sitouduttu periaatteisiin ja taustaoletuksiin hyvinkin maailmankuvallisesti. Kun ne ovat vahvoja ja tiedostettuja niitä helposti maalataan sellaisiin paikkoihin joihin ei kenties kannattaisi.
1: Toki aika moni elää kognitiivisessa dissonanssissa jossa he pitävät jännitteiset rakenteensa ja yrittävät pitää niissä tolkkua ja peittävät ristiriidat erilaisin ad hoc -oletuksin. Tämä johtaa venkoiluun eikä äärimmäistymiseen tai outoistumiseen. Tässä ei selvästi ole tehty näin.