tiistai 14. helmikuuta 2012

Seksi on huvitusta

Perinteisesti seksin kohdalla on korostettu sitä että seksi on lisääntymistä varten. Pelkkää huvin vuoksi seksittelyä on tätä kautta pidetty pahana kahtaa kautta:
1: Lyhytjänteinen hedonismi tuottaa vahinkolapsen. Tätä on joskus vaikeaa erottaa jopa siitä että äpärä putkahtaa maailmaan ikään kuin rangaistukseksi ja häpeäksi tästä periksiantamisesta.
2: Seksin tarkoitus on lisääntyä ja muut toteutumiset ovat luonnottomia. Lapsi ei siis ole rangaistus vaan maali, ja ainut sallittavissa ja hyväksyttävissä oleva maali.

Näitä perusteluja on kuitenkin tarvittu ensi sijassa siksi, että ihmiset haluavat harrastaa seksiä huvin vuoksi. Asian arvottamista ja varoitteluja on siksi tarvittu juuri sen takia että ihmisen luonnollinen käytös on juurikin toisenlaista. Toki nykyäänkin moni esittää että luonnollinen seksuaalinen halu on lapsensaannin varmistamista. Ja tietyllä tavalla näin tietysti onkin ; Jopa paatunein evolutionisti-ateistikin uskoo että seksi on hauskaa jotta saadaan lapsi. Näin ollen lisääntymisfunktio ei suinkaan ole pelkkää teologien puhetta.

Kuitenkin biologiassa tiedetään että harva asia on vain yhtä asiaa varten ; Samoilla asioilla voidaan tehdä monia eri juttuja. Tästä päästäänkin siihen erikoiseen tilaan, joka ainakin koiranomistajille on hyvinkin tuttu. Nimittäin koirilla on nartuilla kiima-ajat. Tämä periodi näkyy sekä ulkoisesti että vaikuttaa koiran käytökseen. Näin kaikki urokset osaavat olla valppaina ja juoksuissa oleva narttu herättää heidän kiinnostuksensa.

Ihmisillä ei ole tämänlaista aikaa. Kuukautiset ovat funktioltaan aivan muunlaiset. Ihmisten "varmat päivät" ovat piilossa, vaaditaan hienoa teknologiaa että siitä saadaan selko. Luonnoneläimillä Jumala tai Luonnonvalinta on viisaudessaan säätänyt menetelmän jolla seksi kiinnostaa vain kun lisääntyminen on mahdollista. Tästä päästäänkin siihen kysymykseen että miksi ihmiset sitten tuhlaavat päiviään ja energiaansa hedelmättöminä päivinä. (Asia joka on monista mukavaa, paitsi niistä jotka kovasti kaipaavat lasta ja joutuvat siksi yrittämään paljon ja asiaan liittyy turhaa ylenmääräistä sepeämistä.)
1: Evoluutikko voi antaa kysymykseen jonkinlaisen vastauksen. Pintapuolisesti riittää se, että jos ihminen on kiinnostunut huvittavasta seksistä, on luultavaa että lapsi syntyy sivutuotteenakin. Päämäärä ei välttämättä ole 1:1 intentio esimerkiksi hormoneissaan pyörivän teinin mielessä. Hän itse voi haluta vain seksiä mutta evolutiivisesti tässä on kuitenkin taustalla adaptaatio joka on nimenomaan kasvaneen lapsentuotannon kohdalla. ; Osmo Tammisalo nostaa "Rakkauden evoluutiossa" esiin sen, että epävarmuuden luonti hallitsee uroksen/miehen juoksentelua. Jos hedelmällisten päivien fyysiset merkit olisivat selvät, olisi mahdollista kontrolloida naaraan/naisen tilanne siten että isyys varmistuisi. Muina aikoina vahtimista ei tarvittaisi koska mitään vahinkoja ei voisi tulla. Silloin voitaisiin mennä muualle. Näin uros/mies saadaan sidottua osallistumaan. Seksiä myös harjoitetaan paljon. Sen rooli on myös toimia sosiaalisena liimana. Aiheesta on itse asiassa tarkemmin aikaisemmassa blogauksessani. Tämä tarkoittaa sitä että seksin tarkoitus on olla sosiaalista hauskanpitoa. Tämä on kenties jopa sen päärooli jos asiaa ajatellaan määrän kautta ; Normaalissa parisuhteessa oleva ihminen harjoittaa niin usein seksiä ilman jälkikasvuntuloa - ihan riippumatta siitä onko intentio tai peräti harras haave jälkeläinen vai nimenomaan se, että tätä ei tulisi.
2: Uskovaisen kohdalla vastauksen antaminen on vaikeaa. Jos Jumala loi seksin vain lisääntymistä varten, niin miksi ihmeessä hän loi ihmiselle nykyisenlaisen lisääntymisjärjestelmän eikä sitä mikä esimerkiksi koirilla on? Tämä ongelma jää vähintään auki. Vastaus siihen millä mekanismeilla lisääntymisjärjestelmä on tämä eikä jokin muu jää arvoitukseksi. "Se nyt vaan on".

Tällä on tietysti toinenkin ulottuvuus. Avioliitto voidaan nähdä ratkaisuna joka jakaa alfaurosten seksuaalisen valloituksen laveammalle niin että betauroksillekin riittää. Tässä kysymyksessä on usein ihan yhteiskuntarauhastakin. "Suomen Kuvalehti" muistuttaa että vaikka haaremikäyttäytyminen on ihmisille yllättävän yleistä, on yksiavioisuus rauhan takaaja. Kyseessä ei siis ole lisääntymisestä vaan rettelöinnin vähentämisestä. "Suuri määrä avioliittomarkkinoilta syrjäytyneitä nuoria miehiä on uhka yhteiskuntarauhalle. Monivaimoisuuden ei tarvitse olla edes kovin yleistä synnyttääkseen laajan miesten ylijäämän" ... "Nuorten naimattomien miesten ylijäämä on ongelma myös sellaisissa yksiavioisissa maissa kuin Kiina ja Intia, joissa poikalapsia pidetään tyttöjä suuremmassa arvossa. Halpa ultraäänikuvaus on mahdollistanut valikoivat abortit, jotka ovat vääristäneet vastasyntyneiden sukupuolijakauman." ... "naimattomat miehet kerääntyvät jengeiksi, ottavat parisuhteessa eläviä enemmän riskejä esimerkiksi uhkapelien, laittomien huumeiden ja alkoholin muodossa ja tekevät enemmän rikoksia. Nuorten naimattomien miesten riskinotto hierarkkisessa, moniavioisessa kulttuurissa on evoluution näkökulmasta ymmärrettävää. Ensinnäkin sellaisessa ympäristössä miehellä on suuri todennäköisyys jäädä kokonaan ilman jälkeläisiä. Toisaalta jos riskistrategia onnistuu, palkintona statushierarkiassa korkealle kohonneelle ei ole vain yksi, vaan monta vaimoa, ja iso liuta jälkikasvua." Lasten saaminen on vähemmän ongelmallista kuin se, että "elää puutteessa".

Avioliiton yhteiskuntarauhaluonne tarjoaa tosin mielenkiintoisen argumentin joka voidaan laajentaa myös sukupuolineutraaliin avioliittoon. Siinä missä perinteinen heteroseksuaalinen avioliitto takaa ennen kaikkea yhteiskuntarauhan (lapsia syntyy raiskaten ja haaremeissakin joten tätä kautta yhteiskunnan tuhoutuminen ei ole avioliiton purkamisen seuraus) on homoseksuaalienkin avioliitolle nähtävissä omintakeinen argumentti. Homo ei toki lisäänny aviolitossa tai sen ulkopuolellakaan, mutta yhteiskuntarauhalle tässä voisi olla jotain merkitystä.
1: Toki tässä perustelussa on takana piilo-oletus siitä että homoseksuaalit olisivat ilman avioliittolakia jotenkin aggressiivisempaa joka voisi olla melko provokatiivista nyky-yhteiskunnassa, etenkin kun merkkejä tästä ei näy. Ajatusta on kuitenkin hyvä miettiä hetki. Sillä eivät ne minun tuntemani sinkkuna oleilevat heteromiehetkään miltään erityisiltä kriminaaleilta vaikuta.. Kenties tällä ei ole vaikutusta liberaaleihin, mutta ainakin silloin tällöin törmää niihin "aggressiivinen homomies jos tulee ja raiskaa" -kertomuksiin jotka kertovat että monet konservatiivit pitävät tätä homoriskiä olemassaolevana. Koherenttiuden vuoksi heidän kannattaisi siis tukea homojen avioliittoja. (I like when that kind of things happens!)

Ei kommentteja: