Olipa kerran ei niin kovinkaan montaa tuntia sitten kaveri jolla oli peliteorian tentti tulossa. Samalla hänen täytyi pohtia sellaisia kysymyksiä, kuin kävisikö vielä ainakin yksillä treffeillä naisen kanssa joka oli "ihan kiva, mutta". Tämänlainen yhteys voisi tietysti olla mielenkiintoinen, sillä peliteoriaa todella sovelletaan kun mietitään sellaisia kysymyksiä kuin miten ihmisten parisuhteiden kiemurat ovat sellaisia kuin ovat. (Peliteoriaa voidaan tässä käyttää jopa kolmella tavalla ; Ennustamaan tulevaa käytöstä ennalta, mallintamaan jo tehtyjen päätösten syitä jälkikäteen ja kuvaamaan ilmiötä yleisluonteisesti; Erot preskriptiivisen, deskriptiivisen ja postdiktiivisen välillä ovat tietysti hiustenhalontaa kaikille muille paitsi tieteenfilosofeille. Ja niille joita kiinnostaa.)
Jostain syystä yhteiskunta ja viihde esittää meille voimakkaasti että "rakkaus olisi helppoa", eli "sen oikean" löytäisi ja tunnistaisi ripeästi. Kuitenkin ainakin näin omakohtaisesti, jos koet salamaniskukokemuksen taivaalta, sitä pääasiassa sekoittaa erektion rakkauteen. Ja kun tämän kyynisen huomion tekee, voikin päätyä siihen että hyvinkin monet etenkin treffikokeilujen jälkeen tehdyt parisuhteen jatkamispäätökset ovat yllättävän usein "ihan kiva mutta" -päätöksiä. (Paitsi minulla, jolla ei ole sitä ihan kivaa, kuitenkin siten että jäljelle jää se "mutta".) Päätöksissä vaikuttaa varmasti monet elementit, ainakin oma yleiskuva itsestä ja yleinen epätoivoisuus asiaan liittyen. Tämä tekee siitä ihanteellisen peliteoreettisen tilanteen.
Kun näissä punnitaan usein kaveripiirissä asioita enemmän tai vähemmän "rationaalisesti reflektoiden" jossa tunteille ja muille annetaan jonkinlainen painoarvo, ja tämän pohjalta valitaan, voidaan kysyä että miksi asiassa ei saisi käyttää saman tien matematiikkaa? Jos yhteiset harrastukset tai vakaa työpaikka ovat jotain jotka on soveliasta nostaa esiin - niiden välineellisestä luonteesta riippumatta tai peräti juuri sen vuoksi - niin miksi ei sitten saman tien mallintaa kunnolla? Tämä voisi hyvinkin olla ainakin yksi päätöksenteon apuväline joka antaisi jopa jonkinlaisia vastauksia. Esimerkiksi seuraaville treffeille mennessä on panoksena ajankäyttö jossa voidaan uhrata aikaa hukkaan väärään tyyppiin. Ja tätä aikaa voisi käyttää jonkun toisen kanssa. Toisaalta panostus suhteeseen taas tekee siitä kestävämmän (ja laajemmin ; Ajallinen jatkuminen on olennainen kriittinen attribuutti jotta voidaan ylipäätään sanoa että on jonkinlainen suhde.) Näin ollen voidaan esimerkiksi rakentaa romanssiteeman ympärille vangin dilemman muunnelma joka antaa apuja painiskelukysymykseen. (Parisuhteessa ajatus kahliutumisesta ja vankinaolosta voi tietysti olla metaforan kautta humoristinenkin.)
Tämänlaisia arvioita itse asiassa tehdäänkin sosiobiologian puolella ahkerasti. Siellä mielenkiintoista on se, että "tilastollinen ennustus" erilaisille ilmiöille onnistuu. Eli vaikka yksilöt voivat toimia ennustetta vastaan niin suuret massat noudattavat kuitenkin peliteoreettisia sääntöjä. Tätä tapahtuu vaikka ihmiset eivät tietoisesti ratko peliteoreettisia ongelmia. (Tämä on sitä ennustamista, mallintamista ja kuvaamista joihin aiemmin viittasin. Moni kokee tämän tylsänä, minusta tämänlaiset ovat facinating.) Osmo Tammisalo onkin "Rakkauden evoluutio" -kirjassa kertonut siitä että vaikka ihmisen ajatellaan seuraavan peliteoreettisia sääntöjä, se ei tarkoita samaa kuin että ihmisten tietoisen maailman kuvaus olisi laskelmoiva. Rehellinenkin ihmisnen voi tätä kautta noudattaa monin paikoin synnynnäisiä seksuaalivalinnan raameja ja tätä kautta he toimivat vapaasti sydämestään valiten aivan samalla tavalla kuin jos he olisivat laskeskelleet arvioita tavalla jota usein syytetään "kylmäksi" tai "manipulatiiviseksi". Alitajuntamme ikään kuin "osaa matematiikan ja noudattaa sitä" vaikka varsinainen tajuntamme pitää vaikeana laskelmana ja eettisesti kyseenalaisena. Tammisalo esittääkin siksi esimerkiksi näin (sivu 335) "Kun väitetään että kulttuuri on sukupuolivalinnan tulosta, se ei tarkoita samaa kuin jos sanoisi että kulttuuria harjoitetaan seksi päämääränä."
1: Tässä on tavallaan "oikeastin" ja "oikeastin" ero. Arkikielessä "oikea" kun voi olla subjektiivista ; Esimerkiksi jos viitataan siihen minkälaista on vaikka lopettaa tupakointi, vierottautuja voi selittää että jos oikeasti on lopettamassa on tämä vaikeaa. Joskus oikeasti on konkreettinen tapahtumantila sellaisenaan, kuten tupakkalakon pitäminen "yleisenä ilmiönä" on tosiasia niillekin jotka eivät ole koskaan yhtään tupakkaa polttaneet. ~ Moni pitää sosiobiologiaa kovana osittain siksi koska he ajattelevat että ihminen nähtäisiin jonain joka mielessään laskelmoi tietoisesti esimerkiksi baarissa kavereiden kanssa ääneen sitä kannattaako seuraaville treffeille mennä. Kuitenkin ihmiskunta noudattaa näitä lakeja ilmiötasolla, eli tässä ei kuvitella ihmisiä tietoisesti manipuloiviksi otuksiksi.
Onkin itse asiassa hyvinkin mahdollista että kaikki vaiva matematiikanpyöritykseen on turhaa ; Jos kaverin käskee vain noudattamaan sydäntään niin tilanne on pelkästään tällä helposti samansuuntainen.
Ainakin tämä toimi paremmin kuin minun ehdottamani ratkaisu, joka purki episteemisen kriisin. Ehdotin nimittäin että jos henkilöltä kysyy että "syökö hän kärpäsiä ja harrastaako sadomasokismia" ratkeavat kaikki episteemiset ongelmat ; Tiedät mitä teet koska jos (1) toinen vastaa että "kyllä" on juostava. (2) Ja jos toinen vastaa "ei" hän todennäköisesti lähtee juoksemaan jolloin tilanne ratkeaa. (3) Ja jos hän vastaa "ei" ja jää silti, hän lienee niin epätoivoinen että häenssä täytyy olla jotain vakavaa vikaa, jolloin on viisainta olla ottamatta selvää mikä tämä ongelma on, joten on syytä juosta. (+) On selvää että tämä ei koskaan ratkaise taustalla olevaa pysyvän parisuhteen ongelmaa. Mutta haluankin vain ratkaista kysymyksen "mitä kannattaa tehdä". Luultavasti matematiikka (tai "sydämen kuuntelu") auttaa hädänalaista paremmin kun tämänlaiset omituiset neuvot.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti