maanantai 20. helmikuuta 2012

Vessanrenkaat (j'accuse!)

Arkielämässä ihmiset riitelevät usein pikkuasioista. Syynä on tietysti se, että ne kasaantuvat. Puoliso havermmin syyllistyy murhiin ja muihin vastaaviin, joten riitelyn syyt ovat melkoisen usein "mitättömyyksiä". Klassinen riitelynaihe on vessanpöntön kansien asemointi. Tarkalleen ottaen se, onko kansi ylhäällä vai alhaalla. Tämä on niin klassinen että aiheesta olisi syytä käydä jonkinlainen le grande debate.

Tässä asemoinnissa on varmasti sukupuolittunut näkemys. Esimerkiksi minä miehenä olen vahvasti sitä mieltä että kansi kannattaa pitää ylhäällä. Syy on tietysti itse virtsaamisen aktio ja siihen liittyvä tähtääminen. Jos renkas on ylhäällä räiskeet menevät posliinille. Ne toki pyyhitään olipa muovi tai posliini, mutta muovi on jokin johon on pakko istua. Posliini on hyvä siksi että sitä ei tarvitse totaalidesinfioida joka ikisen virsallakäymisen jälkeen ja siisteys pysyy silti säällisenä. Toki muovirengas on alhaalla silloin kun kyseessä ovat ulostusasiat, mutta ainakin itse virtsaan useammin kuin paskon. (Päässäni on ekstrasäiliöt molemmille tarpeille joten käyn harvemmin kuin luulisi).

Miehenä olen "kansi ylös" -ihmisiä. Ja tätä kantaa edustaa myös Markus Kajo. Ainakin kun kyseessä on ventovieraan saastaama julkinen WC, toisten jälkiä ei ole aina mukava siivota. "Jos olen kiireessä, niin en välttämättä edes pyyhi rengasta, nostan sen vain paperi käden suojana ylös ja teen asiani. Ja tarkoituksella jätän renkaan ylös, jotta mahdollinen naisvieras ei ensin istu ja sitten vasta havaitse rengasta märäksi. Sitten pesaisen käteni, avaan oven kahvan käsipapereilla (miestenvessan kahvat ovat tutkimusten mukaan äärettömän paljon saastaisempia kuin naistenvessojen kahvat. En ole bakteerikammoinen mutta en myöskään hinkua kätellä kenenkään virtsaa erityisemmin.)" ... "Joku saattaa ihmetellä, että enkö muka koskaan itse virtsaa renkaan päälle. En. Minä nostan sen ylös. Ja jos niin kävisi, että kohdistus heittää, niin sen verran myötätuntoa minulla muita ihmisiä kohtaan on, että jälkeni siivoan sen verran kunnolla, ettei varmaan olisi nokan koputtamista kellään."

Naiset taas istuvat aina. (Uskoisin, toivoisin. Vaihtoehdot olisivat liian hirvittäviä ajateltavaksi.) Heille on varmasti epäkäytännöllistä jos he menevät asioilleen ajattelematta ja istuvat paljaalle kylmälle posliinille. Posliinihan on kylmä koska sen eristysominaisuudet ovat olennaisesti erilaiset kuin muovilla. Tämän takia muovirengas on heistä hyvä olla jo valmiiksi alhaalla. Näin naisten ei tietysti tarvitse myöskään nostella ja laskella sitä kantta, tämä osa jää miehelle. (Näin WC -käyttäytyminen on tietyllä tavalla pakosti epäsymmetristä työntekoa joka määräytyy sukupuolen mukaan. Ja koska kaikki haluavat olla laiskoja, he tietysti tappelevat näinkin pienestä työmäärästä. Kyseessä on selvästi ns. periaatekysymys.)

Asiaa voi tietysti lähestyä vielä yhtä kautta. WC:n vetäminen on nimittäin jokin joka ikään kuin pistää ilmaan pärskeitä. Vedettäessä molempien WC:n kansien olisi oltava kiinni. Esimerkiksi huippulääketieteellinen julkaisu nimeltä Iltalehti kertoo että "Vessan vetäminen kansi auki voi aiheuttaa bakteeriryöpyn leviämistä ilmaan ja lisätä tautien leviämistä." ... "Kun kansi oli kiinni, bakteeria ei ollut pöntön pinnoilla. Sitä vastoin kansi auki bakteeria oli niin vesisäiliössä, istuimella kuin lattialla." Terveysnäkökulma muistuttaakin siitä, että tosiasiassa kansikeskustelu on vakava aihe. Se on pieni ja arkinen, mutta sillä on kuitenkin merkitystä ihmisten terveydelle (ja kenties jopa hengelle). WC kun on yksi merkittävimmistä terveyttä edistäneistä inventioista. "Kirkon ulkomaanavun" puolella hommissa opin sen verran, että huussin arvo esimerkiksi afrikan katastrofitilanteissa on erityisen merkittävä asia. Kansiaihe ei ole näin niin pikkumainen, kuin alussa korostin.

Näin ollen ehdotankin "oikeaoppisen ja parhaan WC -käyttäytymisen strategian. Sen mukaan "yhden kannenasennon taktiikka", joka tässä on yllä esitetty, on yksinkertaisesti väärä. Tässä epäsymmetrisyys sukupuolen mukaan puuttuu, joskin kaikki joutuvat nostamaan tai laskemaan kantta enemmän kuin aikaisemmin ; Strategia on se, että kansi on vedettäessä kiinni. Näin kansi on aina kiinni kun joku tulee vessaan. Näin asiointi alkaa aina kannennostolla. Jos tarve on istumisasia (olipa sitten mies tai nais), niin nostaa vain ylemmän kannen. Ja jos tarve on seisomisasia (olipa sitten mies ja toivon mukaan ei nainen), niin nostaa sitten molemmat kannet. Asioinnin jälkeen kansi laitetaan taas kiinni ja vasta sitten vedetään.

Joka toimii muuten, on ehdottomasti väärässä. Ja koska asia on yhteiskunnallinen tasa-arvokysymys, on siihen suhtauduttava koko siihen liittyvällä vakavuudella.
Pienet asiat ovat isoja asioita. Mutta pikkuhädät eivät ole isoja hätiä.

Ei kommentteja: