keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Byrokratian olemassaolo

Perusnyrkkisäännön mukaan arvo on hyvä asia, ja normi on määräys, jossa sanotaan että jokin asia tulee tehdä. Käytännön tasolla kuitenkin arvotkin tarkoittavat erilaisten käskyjen noudattamista. Tällöin mukaan kuvioihin tulee esimerkiksi kymmenen käskyä tai kultainen sääntö tai muiden uskontojen vastaavat normiverkostot. Näin syntyy etiikka. Eli normien noudattamisesta sitten katsotaan seuraako joku esimerkiksi kristillisiä etiikkaa. Kristityistä tämä tarkoittaa samaa kuin kristillinen moraali, tai että näiden välillä on vähintään yhteys.

Moraalin alkuperästä taistellaan jatkuvasti. Tässä keskeistä on se, että moraalin luonteella on kaksi pääsääntöistä ajattelulinjaa: Toisten mukaan moraalin ja arvojen on oltava ihmisistä riippumattomia, kun taas toiset ajattelevat että moraali on ihmisten lajinmukaista käytöstä. Kun näiden alkuperästä puhutaan, on tavallista esittää kysymysketjuja. Tämä on toki helppoa: Jos esimerkiksi kysytään miksi ei saa tappaa, voidaan sanoa että se on synti, jolloin kysytään miksi se on synti, ja kun kerrotaan että Jumala viisaudessaan näkee että se on paha asia, voidaan jälleen kysyä miksi (ei ole auktoriteettiin vetoaminen). Ja kun sanotaan että kun se ei ole kilttiä, voidaan edelleen kysyä miksi (ei ole vain tunteisiin vetoamista.)

Tämä kysely johtuu pohjimmiltaan is-ought -ongelmasta; Kun otetaan jokin asiantila joka on selitetty, se että väitämme sitä sellaiseksi miten sen pitäisi olla, joudutaan aina lopulta siihen "miksi". Eli kuten John Wilkins kirjoitti:
"But that makes a formal mistake that in moral philosophy we call the problem of "Is-Ought" - how can you get an "ought to be" claim out of an "is" claim? Answer: only by adding an ought claim. For example, to say all these things ought to be, you have to add the premise that if things usually are that way, then they ought to be that way. What makes that premise a sensible or valid one? And you are back with the problem you started with - how to justify a moral claim."

En ole nyt lähdössä tälle tielle. Sen sijaan katson asiaa toiselta kannalta:
1: Jos moraali on vain ihmisistä lähtöisin, se rinnastuu täysin lakeihimme ja niihin liittyvään toimintaan. Tällöin normit ovat kuin lakipykäliä, ja etiikkaa pohtiva rinnastuu esimerkiksi byrokratian suunnitteluun. Tältä näkökannalta kukaan tuskin kyseenalaistaa lakipykälien olemassaoloa. Samoin kukaan ei kysy että miksi ei voi vain rikkoa lakia, kun se on vain ihmisten säätelemää. Toisin sanoen tämänkaltaisen etiikan olemassaololle ei ole mitään ongelmaa, ja sitovuuskin voi tulla samaan tapaan kuin valtioiden lakien seuraaminenkin.
2: Toisaalta Jumalasta lähtöisin oleva moraali on samankaltaisissa vaikeuksissa kuin ihmistenkin säätämä moraali. Voitaisiin kysyä miksi meidän tulisi ottaa auktoriteetilta vastaan moraalia ylipäätään. Voidaan kysellä syitä moraalilaeille ja niin edespäin. Kuitenkin Jumalakin on persoona, joten hänet voidaan ajatella ikään kuin taivaalliseksi lainsäätäjäksi tai byrokraatiksi. Tällöin se on samaan tapaan olemassa kuin edellä mainitsemani laki.

Pohjimmiltaan kummassakin näkemyksessä on suurin ongelma siinä, että he kyllä rakentavat moraalille syyt sitä kautta, mitä he ajattelevat. Esimerkiksi Jumalan säätämään moraaliin uskovan kritiikki kohdistuu sellaisiin piirteisiin, joita ihmisistä lähtöisin olevaan moraaliin uskovat eivät edes usko. Esimerkiksi he eivät välttämättä usko että moraali olisi jokin erillinen oma ainesosansa universumissa joka olisi ikuinen ja muuttumaton. Heillä on erilainen näkemys ja heidän selityksensä moraalin alkuperästä sopii heidän näkemykseensä hyvin, ja eri version kritiikki muistuttaa heidän silmiinsä siltä kuin joku selittäisi miten Suomen Lakia tai Kelan byrokratiaa ei olisi olemassa. Samoin on tietysti myös toisen näkemyksen kanssa. Ongelmana on enimmäkseen se, että toisen määritelmää ei hyväksytä, ei niinkään se että itse näkemykset olisivat sisäisesti ristiriitaisia.

Siksi puheet moraalin alkuperästä ovat tavallaan asioiden sivuraiteille viemistä. Pitäisi sen sijaan katsoa millä perustein omaan moraalinäkemykseen uskotaan.

Ei kommentteja: