Yliopiston fuusio on herättänyt viime aikoina paljon keskustelua. Sen katsotaan muuttavan yliopiston pelkäksi teknologian innovaation lähteeksi. Tämän nähdään latistavan tieteenteon hengen. Tämänkaltaisiin aiheisiin pitää kulemma olla mielipide. Saamani sähköpostin mukaan jopa minulla pitäisi. Vaikka siis olenkin korkeintaan "yliopiston liepeillä maleksiva, ei edes sinne opiskelijaksi saati sitten tutkijaksi kirjautunut". No, otan jonkinlaisen kannanoton asiaan.
En tee sitä siksi että "verorahani menevät jonnekin". Ne menevät. (Miten on, että vaikka maksaa veroa ja tasan tuntee että "sitä menee", miten se määrä "mikä tulee" ei tunnu missään? Ehkä siitä syystä että varallisuudentuloni on lähes suoraan linkitettynä vuokranmaksuun jne. pakollisiin menoihin.)
Mistä tässä paljon puhutussa "yliopistouudistuksessa" on kyse? Kysymyksessä on tiedepolitiikka. Sen ongelma on siinä, että se on tiedettä ja politiikkaa, mutta ei oikein kumpaakaan. Paitsi ehkä jälkimmäistä. (Okei, tunnustan, hieman ensimmäistäkin.)
1: Tiedemaailmalla on omia kannanottojaan asiaan, ja tällöin kyseessä on tiedemaailman varojen suuntautumisesta ja sen kontrollista. Tällöin on kyseessä ns. tieteen autonomisuus, jota pidetään tärkeänä asiana. Itse asiassa niin tärkeänä, että Ilkka Niiniluodon kokoamissa yleisten näkokantojen esitysluettelossa se on yksi tieteen kriteereistä. Autonomisuus taas tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että tieteentekoa, eli tutkinusta ja tulosten tulkintaa ei määrätä ulkopuolelta, vaan tiedemaailmassa päätetään mitkä tutkimusohjelmat ovat "kiinnostavia" ja "hedelmällisiä". Tähän kuuluu myös lupa määritellä pseudotiede; Sekin on tiedemaailman asia. Ja tähän kuuluu siis paitsi "sisäänotto" myös "ulos työntämisen" elementit. Tätä kautta voidaan sanoa että jos tiedemaailma ja tieteentekijät eivät itse ohjaa sitä mitä tutkitaan, kyseessä ei enää tavallaan ole tieteestä vaikka se muuten olisikin oikeilla metodeilla tehtyä. Toisaalta tästä seuraa myös hieman erikoisia tuloksia: Esimerkiksi se, että yliopistoissa valtaosa uskoo johonkin asiaan, joka maallikoista ei ole läheskään yhtä kannatettua, tarkoittaa sitä että tiedemaailma on autonominen suhteessa sitä ympäröivään maailmaan. Tämä ei tietenkään poista sitä että tiedemaailmassa ei olisi valtapeliä. Mutta se ei ole ulkopuolista vallankäyttöä. Ja tätä kautta se on "oire tieteen autonomisuudesta". Tiedemaailmahan antaa piut paut ulkopuolen vaatimuksille.
___1.1: Tämä on ollut historiallisesti tärkeää: Ennen kirkko hallitsi tutkimusta ja silloin sai tehdä vain sellaisia tutkimuksia, johon oli "lupa". Autonomisuusperiaate voidaan tätä kautta nähdä vastareaktiona juuri tämän kaltaisiin hallintayrityksiin. Idea ei ole tätäkään nykyä kuollut. Esimerkiks USA:ssa on konservatiivista oikeistoa edustavia fundamentalistikristittyjä, joista maallikoiden tulisi ohjata ja määrätä tieteen kehitystä ja sitä mitä tiedemaailma tutkii: Heistä kun veronmaksajat maksavat pohjimmiltaan rahat, ei olisi soveliasta tutkia mitään sellaisia asioita, joita vastaan veronmaksajien maailmankuva on sidottu: Tiedemaailma ei saisi missään olosuhteissa rikkoa rahoittajien uskoa vastaan, ja tutkimusrahat pitäisi jakaa enemmän hankkeisiin jotka olisivat veronmaksajien maailmankatsomusta tukevia.
_____1.1.1: Tässä olennaisin ongelma on selvä. Sillä vaikka onkin totta, että veronmaksajat pohjimmiltaan maksavat tieteenteon, koska valtion ja yritysten rahoitusta käytetään tieteellisen tutkimuksen pyörittämiseen, tilannetta voisi kuitenkin verrata siihen, että jos minä tilaan putkimiehen, tilaan sen korjaamaan putken tai mahdollisesti jopa sanomaan että putkea ei voida korjata, en suinkaan määrittelemään putkea ehjäksi.
_____1.1.2: Toinen merkittävä ongelma on tietysti populistinen ajattelu: Ihmiset nimittäin uskovat -eli myös heidän maailmankuvansa on sidottu - yleensä parhaaseen esiintyjään, helpolta näyttäviin ratkaisuihin, kuten suuriin lupauksiin ja itsetuntoa hiveleviin uskonnollissävytteisiin näkemyksiin sekä tietenkin niihin asioihin joihin minet muutkin uskovat. Kun tätä kohtaa sovelletaan "tieteen tarkoitus = maallikoiden maailmankuvien tukemisperusteluun" käy niin, että innovaatiot estyvät, kun rajoite tulee ulkopuolelta, ja se toimii muutosvastarintana.
2: Toisenlainen näkemys taas korostaa tieteenteon vapautta, sitoen sen enemmän tiedemaailman ilmiasuun kuin varsinaiseen tieteen ja epätieteen määrittelyyn. (Ero edelliseen on olennainen.) Tätä voidaan jakaa monella tavalla. (Teen yhden)
___2.1: Postmodernistit uskovat että tiede on vallankäyttöä, ja että mitään näkökantoja ja tulkintoja ei saisi rajoittaa. Tätä kautta tieteen määritteleminen ja epätieteeksi määritteleminen että ulkopuolelta asetettu poliittinen ohjaus on kiellettävä. Politiikka, uskonnot tai muut vastaavat tahot eivät siksi saa rajoittaa millään tavoin tutkimusta, eikä tiedemaailma itsekään saa rajoittaa näkemyksiä. Tähän liittyy eräällä tavalla kysymys: "If science is what scientists do" käykö niin että jos fyysikko = tiedemies juo kaljaa ja miettii kuinka saa seksiä (ei siis ole biologi tai sosiologi, joten ei käsittele suoraan hänen alaansa) on siis tekemässä tiedettä (jos hän tekee sen maksetulla työajallaan)? Jos rajaa ei ole, kaikki erikoinenkin on mahdollista. Toki tälläisen suojatyöpaikan luominen on varmasti tieteentekijöiden omien intressien mukaista.
___2.2: Imre Lakatos edustaa edellistä maltillisempaa versiota. (Briljantti mies muuten hän. Miksiköhän he yleensä esittävät niitä "maltillisempia versioita"? Kun taas sekoboltsit tuntuvat rakastavan "radikaaleja mielipiteitä" ja kovaa huutoa sekä kärkeviä yleistyksiä?) Hänestä tutkimusohjelma joka on aktiivinen eli tuottaa paljon tuloksia on tiedettä. Tähän liittyy tietenkin jokainen kolme kohtaa: (1) tieteentekijöiden kiinnostus: Jos tutkijoita ei kiinnosta, he eivät tee. Ja ilman tekijöitä ei saada tuloksia (2) maksuvoiman saanti: Jos ulkopuolista maailmaa ei kiinnosta, ei saada rahaa työhön (3) tutkittavan taustateorian hedelmällisyys : Jos teorialla ei saa sovellettua asioita eikä sillä ole ns. "positiivista tutkimusohjelmaa" eli siitä ei ole vedettävissä ennusteita eikä se selitä mitään, kunnollisia tutkimustuloksia ei synny vaikka saataisiin kaikki raha ja kaikki rukoilisivat Oikeaoppisesti Jumalaa enkelten kielillä ja vaikka heillä olisi megakirkkojen budjetti ja varallisuus niin että jokainen tutkija voisi ajaa ferrarilla ja tilata platinaisia koeputkia jopa kotinsa WC:seensä.
___2.3: Kolmas näkökanta taas on pragmatistinen näkökanta, jonka mukaan runsas käytännön sovellusten saanti on osoitus sinällään hyvästä tieteenteosta. Tätä kautta tiedemiehet voivat tutkia ja jopa yksilötasolla epäonnistua, josta seuraa helposti pluralistinen näkökanta: Läheskään kaiken tieteilijöiden tekemän tutkimuksen ei tarvitse olla "totta" tai edes "rationaalista", sen sijaan ulkopuoliset rajoitteet vain estävät tutkimusta, koska näkökulmien ja asioiden kielto tekee siitä dogmaattista. Tätä kautta ulkopuolen vaatimukset, kuten poliitikkojen tekemä manipulaatio tai uskonnollisten tahojen vaatimukset "kansalaisten sielujen suojelusta" ovat molemmat täysin väärillä linjoilla. Heistä tiede tuottaa uutta innovaatiota ja parantaa maailmaa juuri sen vuoksi että sen teko on vapaata.
3: Hieman edellisistä poikkeava näkökanta on eräänlainen synteesi. Siinä korostetaan sitä, että tiedemaailma voi todella "rajata sisään ja ulos", eli tieteen kriteeristö ei ole mahdotonta. Sen sijaan yksimielisyyttä ei ole "pakko saavuttaa mihinkään aikrajaan nähden". Erimielisyyttä saa olla, sitä ei tarvitse erikseen lietsoa, eli esimerkiksi postmodernistinen "kaiken käyminen" voi jopa johtaa tieteenteon laadun huononemiseen, joka johtaa "käyttö- ja sovelluskelvottomiin innovaatioihin", eräänlaisiin "tieteellisiin turhakkeisiin". Toisin sanoen painostusta ei saa olla "kohti sekalaisempia näkökulmia" eikä "kohti monokulttuuria". Tämän näkemyksen mukaan yksimielisyys on löytynyt monissa asioissa ja näkökantoja -jopa kokonaisia tutkintalinjoja- on kuollut. Ja vakiintuneita on korvautunut uusilla paradigmoilla. Tätä kautta "näkökantojen määrään" ja "uutuuteen" ja "radikaaleihin teorioihin" viittaaminen on tavallaan irrelevanttia. Pääasia on siinä, onko teoria hyvä ja voidaanko asiasta keskustella "asioita edistävästi" (joka voi tarkoittaa teorian romuttumista tai uuden idean ottamista mukaan "sallittujen vaihtoehtokimaraan").
Yleisesti kuitenkin katsotaan että nykyaikaisen tiedepolitiikan ongelmat ovat lähinnä juuri siinä, että yliopistojen tieteentekoa ohjaavat liikaa ulkopuoliset tekijät; Yhteiskunnan tai yritysten antama rahoitus nähdään jopa ongelmallisena, koska "kenen leipää syöt, sen lauluja laulat". Mutta ilman rahaakaan ei tehdä oikeastaan mitään. Tavoitteena pitäisi "tiedepolitiikan kannalta" olla likimain "totuuden ja ymmärtämisen tavoittelun rahoittaminen", ja toisaalta monet poliitikotkin näyttävät ajattelevan näin.
Osaa taas kiinnostaa mahdollisesti lyhytaikainen ilo saada työvoimaa nuorina yrityksiin, jolloin verotase paranee. Ja osaa tietysti kiinnostaa se, että heidän maailmankuvaansa ja uskontoaan saataisiin yliopistoihin "näkökannaksi" ja että erimielisiä saataisiin rajoitettua. Ja näin saataisiin itselle ja kavereille "kiva fiilis" siitä kuinka heidän uskontonsa onkin nyt tiedettä eli totta. (Tässä kohden minua ihmetyttää mikä on "relativistinen totuus"? Jos mikä tahansa asia käy, se tarkoittaa myös sitä että totuus ja perusteluvaatimukset ovat olemattomia, joten pelkkä "asiaa tutkitaan yliopistossa" muuttuisi merkityksettömäksi.)
Eli kannanottoni yliopistokyselyihin on: "Näillä tiedoillani Emmätiiä". Ei kai pelkkä rahoitus, vaan se, miten ja mihin sitä korvamerkitään. Muutenhan fuusio on vain yhteisöllisen hierarkian uudelleenjärjestyminen. Ja kai yliopistoilla on erilaisia hierarkioita ollut. Ja kai niillä on ollut erilaisia rajoitteitakin, kuten rajallisesta määrästä markkoja/euroja koostuva budjetti sekä vain tietty "äärettömästä poikkeava" määrä tutkijoita.
Mistä "Atum nocturnem" on peräisin? Annetaan aina niin opettavaissen "X -files" sarjan kertoa mihin se viittaa: "...this is a classic case of demon fetal harvest - what they called in the middle ages atum nocturnem - the impregnation of an unwitting woman by a dark lord of the underworld..." (Mulder, ep.s. : "Terms of Endearment") Itse kannatan autonomisuutta ylipäätään, joten kysymyksen voi katsoa koskevan samantapaista ja vähintään yhtä inhottavaa asiaa: Pohjimmiltaanhan kyse on vain ja ainoastaan siitä muutetaanko evidentialistinen totuuden etsintä presuppositionismiksi eli ennakkonäkemysten todistamiseksi, totuuden ihmisen mielipiteiden kautta määrittelyyn. Asia on siis minustakin tärkeä. En vain ole ottanut tarpeeksi selvää voidakseni antaa asiasta kunnolla perusteltua mielipidettä. Nyt minulla on sentään "kartta, jonka avulla voisin kävellä". Jos viitsin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti