Aku Ankan lukeminen.

"Here lies Disney's inventive (product of his era), rejecting the crude and explicit scheme of adventure strips, that came up at the same time. The ideological background is without any doubt the same: but Disney, not showing any open repressive force, is much more dangerous. The division between Bruce Wayne and Batman is the projection of fantasy outside the ordinary world to save it. Disney colonizes the everyday world, at hand of ordinary man and his common problems, with the analgesic of a child's imagination."
(Dorfman & Mattelart)

Walt Disneyn luoma viihdeuniversumi on suuri ja suosittu. Etenkin Suomessa sen suosituin hahmo on Aku Ankka, joka on luonteeltaan selvä antisankari. Osa pitää Aku Ankkaa vain viihteenä, mutta osan mielestä niitä on käsiteltävä vakavammin.

Kenties kuuluisin käsittely on tehty Ariel Dorfmanin ja Armand Mattelartin kirjassa "Kuinka Aku Ankkaa luetaan", luin sen ensimmäisen kerran, melko tarkasti, yläasteella ollessani. Se on kenties yksi ensimmäisistä "tekstianalyyseistä". Nyttemmin tyydyin selailemaan ja verestämään vanhoja ("10 ja risat" vuotta vanhoja) muistoja. Kirja on siitä erikoinen, että se on Chileläinen ja selvästi vasemmistolaissävytteinen, marxilainen analyysi. Se ilmestyi Chilen lyhyellä vasemmistovallan kaudella: Vuonna 1970 Salvador Allende nousi valtaan sosialistisine ajatuksineen. Vuoden päästä tästä ilmestyi tuo mainittu kirja. Kirjoittajat olivat hallituksen kustantamon palveluksessa. Siksi ei ehkä ole yllättävää että kirjan käsitteli sitä miten Disneyn hahmot olisivat vain pintapuolisen viattomia, ja että niiden takana olisi kapitalistinen ja imperialistinen maailmankuva. Disneyn oli tätä kautta kommismin vastaisen aatteen levittäjä. Esimerkiksi Carl Barksin sarjat niputettiin tähän samaan kasvottomaan tuotantomassaan, jolla oli vain tämä yksi tarkoitus. Chilen aikakausi loppui sotilasvallankaappaukseen vuonna 1973. Kuinka Aku Ankkaa luetaan -kirja kohtasi hieman vainoakin.

Kirjan idea tiivistyy siihen, kuinka Aku Ankan hahmot ovat puutteellisia.
1: Esimerkiksi sukulaissuhteet ovat epänormaaleja, kaikilla on serkkuja ja lähisukulaisia mutta kenelläkään ei ole isiä ja poikia. Kirja mainitsee että ainuita harvoja äitejä on karhumuori, joka elää lain ulkopuolella ja joka ei näytä kovinkaan paljoa huomiota poikiinsa. (Sittemmin karhumuorin osuus on vähentynyt, äitejä näkyy siis Aku Ankassa entistäkin vähemmän.) Kirjan mukaan tämä luo yhteiskunnan, jossa ei ole hierarkista järjestystä ja jossa ainut suhde on kilpailu. Roope yrittää käyttää hyväkseen Akua ja Akun ja poikien välillä on usein kilpailusuhteita, joissa jekkujen kautta nöyryytetään toisia. Dorfman ja Mattelart esittävät että isän ja äidin puute tarkoittaa sitä että hahmoilta ja tätä kautta koko sen tarjoamasta maailmankuvasta puuttuu alkuperä.
2: Kirjan mukaan koko käsite "työ" on vääristynyt. Ja marxilaisessa maailmassahan työllä täytyisi olla arvo ihmisen minuudessa. Kirjan mukaan ongelmana on se, että työväenluokka puuttuu: Ankkalinnassa ei tehdä työtä tuotannossa, kaikki alat keskittyvät palvelusektoreille. Ja muutenkin työ on enemmänkin korvautunut seikkailulla. Ja tämän vuoksi rikollisuuskin on ikään kuin yksi ammatti. Rehellinen hahmo on aina rehellinen hahmo ja rikollinen hahmo on rikollinen hahmo. (Oma huomautus: Tätä kautta rikosten ratkaisussa ei itse asiassa tavallaan mietitä kuka on syyllinen vaan miksi juuri tietty toimija on syyllinen, tai enemmänkin mikä on rikollisen outo juoni. Erikoiset masiinat ja muut korostuvat.)
3: Kirjan mukaan Aku Ankan maailmassa on epäreilu suhtautumistapa ulkomaailmaan. Kiinalaisilla on outoja lakeja, ja juovikas rubiinikin vaihdetaan lihottaviin karkkeihin. Yleensä metsästetään kadonnutta aarretta tai vaikka kadonnutta timanttikaivosta jota lähestytään aina vanhan kartan avulla. Koskaan ei haeta uutta tehdasta, ja kohteena ovat aina kehitysmaat. Kehitysmaissa maa ja luonto on kaunista ja ihmiset viattomia mutta typeriä ja kummallisia. Aarteiden omistusoikeus ei koskaan ole kyseenalainen. Ne eivät kuulu alkuasukkaille, vaan ovat jonkun kadonneen sivilisaation tai vastaavan tahon omaisuutta. Yleensä tarinaan liittyy myös roisto, joka on seurannut Ankkoja tai jotka yrittävät muuten kepulikonstein saada aarteen haltuunsa. Omistusoikeus "kuuluu Roopelle", koska hän on "keksinyt" sen aarrekartan, kun taas rosvot vain yrittävät "plagioioda" sen. Tätä kautta kirjan kommentti oli että Disneyn maailma olisi haitallinen kehitysmaille. Kuvituksena kirjassa oli käytetty tätä kuvaavaa kuvaa, jossa kosmetiikkatuotteita tiputetaan mustien kylään. Miehet koristautuvat, ja kun musta mies ruiskuttaa kosmetiikka -ainetta suuhunsa, sitä tulee ulos korvista. Tämänkaltainen vitsailu on kirjan mukaan erittäin halventavaa. Toisaalta taas onnenkantamoisen merkitys menestyksessä korostuu.
4: Historiattomuus on toinen tärkeä elementti. Kun Roopen rahasäiliötä katsotaan, rikkauksilla ei enää ole alkuperää. Vanhoista seikkailuista ei jää jälkeäkään ja lopputilanne on itse asiassa juuri sama kuin alkutilannekin. Roopen omaisuus on ehkä viimeistä strippiä lukuunottamatta sellaista joka ei koostu erilaisista ja eksoottisista taideaarteista, vaan kaikki on alkuperätöntä rahaa. Aku Ankan maailmankuva on siis staattinen.

Kaiken kaikkiaan kirjan kannanotto on että Aku Ankka on melko synkeä asia. Kuitenkin aika on kuitenkin hieman muuttanut sarjakuvaa. Nykyisin Aku Ankan yksi mainituimmista työpaikoista on "Kattivaaran Margariinitehdas" (jonka nimi mukavasti viittaa Suomalaiseen margariiniskandaaliin, jossa 1961 esitettiin että kissoista tehtäisiin margariinin raaka -ainetta.) Tämä on selvästi tuotannollinen, tehdastyötä edustava, ala. Toisaalta osa kirjoittajista, kuten Suomessa suosittu Don Rosa, on selvästi liittänyt historiaa ankkoihin. Hieman ironista on, että hän liittää niitä vanhoihin, kirjassa kritisoituihin sarjakuviin, sillä Carl Barksin tuotanto on juuri "tuota moitittua" aikansa pohjalta. (Olisi aika epäreilua vaatia että kirjassa pitäisi osata ennakoida Rosan vaikutuksia ja aikaansaannoksia ennen kuin ne on tehty.) Hän on niiden päälle yrittänyt rakentaa mahdollisimman ristiriidattoman historian, jossa on myös hahmojen kehitystä. Samoin hän on rakentanut biologisen sukutaulun, jossa siis on niitä kauan kaivattuja isiä ja äitejä.

Toisaalta "Kuinka Aku Ankkaa luetaan" on laadultaan huomattavasti vakavammin otettava kannanotto kuin Akun housuttomuuden vuoksi syntynyt bannausuhka, joka on laajalle levinnyt urbaani legenda.

Hieman oudolta kuitenkin tuntuu koko Akutuotannon niputtaminen yhteen : Kun ottaa huomioon, että käsikirjoittajia ja piirtäjiä on paljon ja että eri mantereilla tuotetaan Aku Ankkaa, ja että tarinoissa on paljon erilaisia kannanottoja. Tähän viitaten on olemassa Thomas Andraen "Unmasking the Myth of Modernity", joka on kulttuurintutkimusta. Tosin kirja keskittyy kirjoittajaan, lähestyy asiaa yksilön kautta. Tehden sen myös melko raskaasti. Tätä ei missään tapauksessa voisi pitää "ensimmäisenä kirjana" = "Taustaosaamista systeemistä" vaaditaan.

Kirjan mukaan Barks on poikkeava piirtäjä, jonka maailma itse asiassa kritisoi (1) läntistä imperialismia, (2) konsumerismia, (3) menestys, vaurau ja teknologia -hypeä, jossa korostetaan Amerikkojen ylivertaisuutta. Toisin sanoen siinä missä enemmistö Ankkatarinoista pyrkii olemaan vain "ei ketään loukkaavaa" ja päätyy tätä kautta sokeroituun, pelkistettyyn ja staattiseen maailmaan, Barks sisällytti töihinsä satiiria ja ironiaa.

Andraen moittii myös "Kuinka Aku Ankkaa luetaan" -kirjaa. (Joka kuitenkin on tavallaan tämän blogauksen varsinainen aihe. On teos, sitä ympäröivä poliittinen systeemi, siihen reagointi. Ja moni tuntee aiheen arkielämänsä kautta. Mukana on kommareita ja kapitalisteja. Ja aihe on vielä kaiken päälle henkilökohtaisten kiinnostustenaiheideni piirissä. = Pirun kiva aihe kirjoittaa.)
1: Hänestä sen perusheikkous on itse asiassa se että se käyttää marxilaista kulttuurin mallia jossa kulttuurin ajatellaan heijastavan taloudellisen perustan ajamia asioita. Joka taas tarkoittaa sitä että populaarikulttuuri on markkinavoimien ja vallan perusrakenteen propagandaa, joka ei salli vastakkaisia näkemyksiä, eri katsantokantoja tai keskustelua asioista. Eli toisin sanoen markkinavoimat nähdään elitistisenä vallan pönkittäjinä ja lukijat passiivisina vastaanottajina jotka vain nielevät vaikutteita. Tällöin sarjakuva on ylipäätään vain ilmiö joka indoktrinoi ihmisiä jotka ovat kykenemättömiä vastustamaan, muuttamaan, suodattamaan tai vaikuttamaan median sisältöön.
2: Käännökset olivat valikoituneita: Andraenin mukaan näkökanta voi johtua siitäkin, että chileläiset käyttivät työssään käännöksiä, joissa aineisto oli valikoitunutta ja käännökset olivat jopa alkuperäistä konservatiivisempia ja jopa antikommunistisempia.
3: Kirjassa esitetty palvelualojen runsas määrä on "sinällään fakta", mutta se voi Andraen mukaan viitata siihenkin, että kirjoitusaikana USA:ssa oli paljon palvelualoilla työskenteleviä. Suurin osa töistä oli palvelualoilla. (Itse taas ajattelen että sarjakuvissa kommunikaation kautta syntyy jännittäviä kommelluksia. Tehdas tuottaa erilaisia kommelluksia kuin sosiaalinen kanssakäyminen. Kone ei esimerkiksi ala luulemaan että koneenohjaaja luulee jotain.)
4: Lisäksi Dorfmanin ja Mattelartin saavat kritiikkiä siitä, miten Disney harjoitti tiukkaa sensuuria ei pitänyt paikkaansa etenkään Barksin kohdalla: Barksilla oli todella vapaat kädet. Hänen ei edes tarvinnut hyväksyttää käsikirjoituksiaan etukäteen. Tosin muiden kirjoittajien tarvitsi. Barks oli poikkeus myös sen vuoksi että hän sekä kirjoitti että piirsi omat sarjansa. Barks halusikin olla nimen omaan luova ja tuottaa itse oman näköisiään töitä. Hän ei toki ajan mukaan saanut nimeään julkisuuteen, mutta hän oli valmis jopa huonompaan palkkaan voidakseen tuottaa vapaammin.
___4.1: Tärkeä asia on myös 1950-luvun USA:lainen "Comics Code". Se käsitteli sitä mitä ja miten tuli kuvata aiheita jotka olivat "aikuisempia". Kuitenkin Disney nähtiin niin viattomana, että tämä ei juurikaan joutunut koodiin törmäämään. Barks kertoi pinnallisesti keveitä tarinoita joista paljastui jännitteisiä suhteita ja sellaisia teemoja kuin ahneus, kateus, epäonnistuminen ja niin edes päin. Samoin esimerkkeihin viitaten näytetään kuinka naisten kasvanut asema, monopoliaseman tuoma rahan kasautuminen jota ei voi tuhlaamalla korjata kun voitot keräytyvät harvoihin taskuihin, ekologiset katastrofit joita tehtaat uhkaavat aikaansaada, ongelmat joita teknologia tuottaa ja niin edes päin ovat muutamia esimerkkejä siitä, miten Barks kritisoi sen ajan käytänteitä.

Itse luen Aku Ankkaa. "Disneyllä on meidän perheessä iso rooli". Eli sekä lehtiä että taskukirjoja, että erilaisia albumeita on paljon. Ja itse asiassa luen Ankkaa miltei joka päivä, aamulla kahvin kanssa. Se ei tarjoa minulle eskapismia, kuten supersankarisarjakuvat. Minulle ne ovat tarinoista riippuen joko harmittomia tai sitten Akun toilailut auttavat samastumisessa, identifikaatiossa, näen niissä omalla tavalla itseni ja se auttaa ehkä selviämään elämän karuissa. (Miksiköhän minä niin vahvasti samaistun laiskaan ja kiukkuiseen syntymäluuseriin?) Osa tarinoista on toki vain kertakaikkisen typeriä. Niitä en kuitenkaan syytä niinkään "vaarallisten imperialististen ajatusten levittäjiksi" kuin "käsikirjoituksen/piirtämisen puutteiksi". Niiden vika ei siis ole vaarallinen sisältö, vaan kaikenlainen sisällön puute. Mutta ehkä minä olen sairas.
1: Minulle esimerkiksi Mustanaamio on hauska, koska siinä eletään 21. mustanaamion aikaa. Sankaritarina on jatkunut Afrikassa koko tämän sukupolvien ketjun ajan. Mustanaamio ei ole mulatti, eikä myöskään riko perheen perinnettä. Hänenkin poikansa ei ole mulatti. Toisaalta sarjakuvassa mustanaamion toisessa kädessä on sormuksessa paha merkki ja toisessa sormuksessa hyvä merkki. Kun paha merkki lyödään väkivaltaisesti toisen poskeen, miten hyvä merkki lyödään Ja jos ei lyödä, vaan annetaan joku symboli tai plootu, niin miksi se sormus? Luulisi että rikollisia voisi päihittää helpommin jos niitä voisi lyödä ja leimata kaksin käsin. Naureskelen näille asioille. En silti pidä niitä minään merkkeinä, joilla yritetään estää mitään seka -avioliittoja tai muuta vastaavaa. Miksi? Koska tuollainen miettiminen on vain sellaisenaan pirun hauskaa, ja analyysinä se taas olisi "liian roima logiikkaloikka jotta se olisi oikein vakavasti otettava päätelmä kirjoittajan motiiveista".

Suomessa Aku Ankka opettaa lukemaan. Eri asia on, opettaako se sitten lukemaan Aku Ankkaa "oikein". Pääasia on, että "Päivien Viemäästä" voi tämän jälkeen tavata tekstitykset.