Nokkis.

Jotkut asiat sisältävät kieroa sisäistä ironiaa. Yksi paljon käyttämäni esimerkki tästä on:
1: Antibioottikuurit, joilla yritetään poistaa sairauksia. Kuitenkin niiden käyttö liiallisena tai ei loppuun asti käytettynä johtaa evoluutiovoimien vuoksi multiresistenttejen bakteereiden syntyyn, jolloin ne itse asiassa tuottavat pahempia sairauksia. Eli pitkä tähtäin kostaa lyhyen tähtäimen hyödyn.
2: Sama on huomattavissa myös hyönteismyrkyissä. Kun ostamme hyönteissuihketta, sen sisällä on aerosoleja, jotka puhkaisevat suurissa määrin käytettynä otsonikerrokseen aukon. Säteily tappaa suunnilleen kaikki, paitsi ne hyönteiset.
3: Edellistä hieman konkreettisempi ilmiö löytyy Kiinasta: Kommunistikaudella päätettiin että sato kasvaa kun linnut tapetaan syömästä siemeniä. Saatiinkin paljon hyönteisiä, kun lintuja ei ollut syömässä niitä. Hyönteiset söivät satoa.

Näissä tilanteissa ei voi sanoa kuin yhden sanan. hups.

Omalla kohdallani tätä samaa on tuottanut nokkahuilu. Olin musiikkiluokalla. Sinne päästiin vapaaehtoisella pääsykokeella. Kun ensimmäinen kohta varmistaa että innostusta asiaan on, ja toinen kohta että on myös lahjoja tai potentiaalia musiikkiin. (Paitsi että osa vanhemmista pistää lapsensa pääsykokeeseen koska siitä tulee "elite" -leima otsaan.) Pääsin läpi. Mitä se tarkoittaa? Enemmän musiikkia, ja ennen kaikkea enemmän nokkahuilua. Tässä vaiheessa on hyvä ottaa huomioon muutama asiaan liittyvä relevantti linja, joista vedetään eräänlainen analogiaa, induktiota ja vittuilua soveltava yhteenveto:
1: Nokkahuilu on hyvin soitettuna hyvän kuuloinen soitin. Se on kuitenkin väärin soitettuna aivan kauhean kuuloista vinkunaa. Esimerkiksi kitara on sellainen, että se ei kuulosta suhteessa yhtä kauhealta, huono rämpytys on sellaista että sitä voi harjoittaa vaikka baarissa, eikä se ketään haittaa. Jos nokkahuilusooloa ryhdyt treenamaan baarissa, joko lennät pihalle tai baari menee konkurssiin. Luokka ei osaa soittaa nokkahuilua kovin hyvin. Ja soittajia on monta, eli vaikka joku osaisikin, sieltä löytyy aina säröääniä. Tulos on piipityskakofoniaa.
2: Nokkahuilunsoiton tavoitteena on opettaa oppilaille musisointia. Jalo tavoite olisi kai innostaa musiikkiin, eikä vieraannuttaa siitä. Kuitenkin mitä tapahtuu, kun musiikilliseti lahjakkaat ja jo asiasta keskivertoa enenmmän innostuneet (tai sitten on keskivertoa innokkaammat ja päsmärimmät vanhemmat) pakotetaan kuuntelemaan piipityskakofoniaan, ja pakotetaan peräti tuottamaan tuota hirveää Saatanan meteliä, joka on kuin suoraan ylämaan nummilta revittyä (tietyin ehdoin). Se on kuin säkkipillistä olisi kiskottu pussi irti, ja vapautettu sen sisällä vankina olevat kissat ja jäljelle jäisi vain se hornankoira, joka ulvoo sen kauhean äänen. Tosin sillä erotuksella että säkkipillinsoitto kuulostaa joskus ihan hauskalta. Koululuokkien nokkis taas ei koskaan tee sitä.

Tästä otan seuraukset konkretiaan. Olin ala -asteella ns. "kiltti poika". Jopa ongelmiin asti. Aluksi osallistuin nokkisrääkkiin. Mutta jossain vaiheessa sain asiasta tarpeekseni. Epävirallisesti jätin tarkoituksella Virallisesti unohdin nokkahuilua tai soittovihkoa tai molempia kotiin. Niin minun ei tarvinnut osallistua niin paljoa siihen ääniaaltojen rääkkäämiseen. Muistini ei tietenkään parantunut reissuvihkomerkinnöistäkään. Kun olin (miten niin mennyt aikamuoto?) muutenkin hajamielinen, tästä ei tullut ongelmia. Etenkin, kun olin kiltti poika, rasittavuuksiin asti. Niinpä vilppiä ei edes epäilty vakavasti. Piilokapinani siis loppui täydelliseen antikliimaksiin. Rikos jäi yksityiseksi ja rangaistus saamatta. Tosin ne, jotka tiesivät rikoksesta eivät katsoneet toiminnasta ansaittavaksi rangaistusta.

Tai Absoluuttisen Nollapisteen "Aurinko Kainennäkö" -kappaletta lainaten: "Rikos on vanhentunut, en voi jäädä tullissa jumiin. Mieli on pirstoutunut, en voi kertoa satua loppuun."

Nokkis saa nyt kantaa myös muiden ideologioiden taakan, toimia esimerkkinä siitä miten systeemin painostus ei paranna tilannetta. Mitä enemmän jotain asiaa painostetaan, sitä enemmän sitä myös vastustetaan. Siksi se, että uskovaiset alkaisivat aggressiivisen julistuskampanjan johtaisi heidän vastustuksensa kasvamiseen. Ja kuten nykypäivästäkin voidaan havaita, esimerkiksi Jehovan Todistajien julkaisuja lukiessa huomaa kuinka siellä korostetaan marttyyreitä: Vastustus lisää paikallisten sympatioita, ja vahvistaa yhteishenkeä. Tästä syntyy marttyyreitä, jotka taas vahvistavat näitä mainittuja asioita lisää.

Melko usein tämänkaltaisiin asioihin liittyvät ilmiöt loppuvat antikliimaksiin. Esimerkiksi en usko että suurimmasta osasta uskontokeskusteluja kukaan oppii mitään, kukaan jousta missään eikä mikään muutenkaan etene. Samat jutut toistuvat päivästä, vuodesta ja kuukaudesta toiseen. Ja tänäkin päivinä musiikkiluokissa soitetaan nokkahuilua.