Arvopohjan koettelu

On jännittävää katsoa mistä kristityt puhuvat kun he puhuvat arvopohjasta. Tässä tehokas keino on katsoa sitä, missä yhteyksissä asiat nousevat esiin ja missä eivät. ; Konservatiivisia fundamentalisteja tässä asiassa kuvaa se, että arvopohjasta ollaan huolissaan homoseksuaalien avioliiton kohdalla. Samoin "Suvivirren" tai "Enkeli Taivaan" laulaminen ; Mika Niikon hengessä "Joulujuhla ilman Jeesusta jää ontoksi". Samoin abortti ja eutanasiakysymys nousevat toistuvasti esiin jonain jota tulee vastustaa.

Voidaan sanoa että arvopohja nousee esiin kysymyksissä joissa käsitellään sitä että perinteisiin on osallistutettava kaikki. Kysymys ei ole vain heidän oman uskontonsa ilmaisemisesta itse, vaan tämä täytyy yhteislauluin ja yhdessäolotilaisuuksin jakaa kaikkien, myös eriuskoisten ja ei-uskoisten, läsnäollessa. Toisaalta asia näyttää nousevan esiin myös kysymyksissä jotka eivät kosketa kristittyjä itseään. Kukaan ei pakota heitä homoavioliittoon tai aborttiin tai eutanasiaan. He ovat päättämässä kategorisesti että tämä asia nyt vaan on sellainen että heidän arvopohjansa murtuu jos joku muu tekee näin.

Näkökulma laajenee jos huomaa että arvopohjan koettelu näkyy siinä missä kohden nousee äläkkää siitä että "kirkko on hylännyt Jeesuksen". Tässä ilmeisesti muslimien auttaminen on samaa kuin islaminuskon harrastaminen. (Tämä on hieman erikoista koska Raamatusta vastaavaa asennetta löytyy lähinnä silloin kun fariseukset moittivat Jeesusta samarialaisten tukemisesta ja publikaanien kanssa seurustelusta. Nykykonservatiiville terveet tarvitsevat parannusta.)

Tämä ei toki ole mitenkään uutta. Kun katsoo fundamentalisti-oikeisto-konservatiivista klikkiä he usein korostavat sitä miten he arvostavat perinteitä ja kannattavat uskonnonvapautta. Mutta kun heidän sanomisiaan seuraa näkee että he haluavat ajaa joitain rajoitteita kaikille. Ja uskonnonvapaus tarkoittaa sitä että "positiivinen uskonnonvapaus" heille itselleen on annettava niin laajaksi että sitä saa tunkea toisten privaattiin. Tai toisten julkiseen tilaan niin että toisten on osallistuttava rituaaliin tai rajattava omaa sananvapauttaan niin että he saavat osallistua tai olla hiljaa - mutta ei ilmaista omaa erimielistä vakaumustaan tässä asiassa päälle.

Uskonnonvapautta ajava konservatiivi lähinnä kovaäänisesti vastustaa liberaalien ajamia vaihtoehtojen kasvattamisia, koska tämä muutos heidän mielestään murentaa arvopohjan. ; Tässä mieleen voikin tulla Yki Räikkälän kirjoituspari "Lestadiolaisuus päättäjän ohjenuorana" ja "Katolisuus päättäjän ohjenuorana". Aiheena on se että Sipilän ja Soinin arvopohja toimii jonain joka selittää osan heidän politiikastaan.
1: Lestadiolaisuuden kohdalla korostuu se, että "Juha Sipilällä on kristillinen vakaumus. Hän on Rauhansanalainen. Rauhan Sanan hallitusta johtaa rovasti Ari Juntunen, Sipilän vaimon veli. Suku on tottunut johtamaan. Sipilä lienee jo yrityselämässä ojentautunut niin, että johtaja on ehdoton auktoriteetti ja esivalta. Nyt hän pääministerinä edustaa valtioesivaltaa. Esivalta on Jumalan asettama. Siis hän on Herramme meille esivallaksi asettama ja meidän tulee olla Hänelle kuuliainen. Rauhansanalainen liberaalius on sitä, että jokaisella on omantunnon vapaus ja oikeus toimia mielensä mukaan myös hengellisissä asioissa. Kunhan on esivallalle alamainen." Tässä auktoriteetissa on joitain ongelmia Suomen käytänteiden kanssa, tavalla jotka demonstroituvat varsin konkreettisesti. "Esivallalla on silläkin esivalta, nimittäin perustuslakivaliokunta. Suomea yhtiöitettäväksi saatettaessa lakeja on täytynyt säätää lujaa tahtia ja useat niistä ovat törmänneet perustuslakiin. Siinä Sipilä varmasti komppaa Soinia: perustuslakivaliokunta on aikansa elänyt. Pitää saada tuomioistuin sopivine nimityksineen." Siksi vapautta periaatteessa korostava ja uskonnonasioistaan periaatteessa vaikeneva Sipilä voikin osoittaa uskonnollisia asenteitaan muuta kautta, toimimalla ja tekemällä tavalla joka heijastaa näitä asenteita ja arvoja ilman Jeesuksen nimen ääneen huutamista. Tämä on hyvä muistutus siitä että sekularismi ja uskonnon piilottaminen ei ratkaise sitä että uskonvakaumuksen mukana olevat ongelmat kuitenkin livahtavat suoraan rakenteisiin. Esivalta -asenne näkyy ihmisten kohtelussa ja käytänteissä. "Kun Susanna Kuparinen käsitteli pääministerin vaimoa Eduskunta -näytelmässään, kävi pääministeriltä käsky Ylelle, että Kuparisen on poistuttava Pressiklubi-ohjelmasta. Kun Ylen toimittaja käsitteli Sipilän sukulaisten firmaa, joka oli saanut pääministerin päätöksellä 100 miljoonaa lisärahaa saaneelta Terrafamelta, sai toimittaja lähteä."
2: Katolisuuden kohdalla nousee esiin hieman eri kulma, tosin käytännössä toiminta on samanlaista, se vain kumpuaa hieman erilaisesta teoreettisesta pohjasta ja astetta erilaisesta asenteesta. Itse toiminta ja suhde uskonnonvapauteen ja vastaaviin asioihin ovat samantyylisiä. "Uskontoja voidaan pitää demokraattisina vain sikäli, että niiden mukaan me kaikki olemme yhtä syntisiä ja kaikki säätyyn katsomatta ovat ansainneet kadotuksen. Mutta järjestelmänä uskonto onkin kaikkea muuta. Ylhäältä sanellaan kaikki, miten meidän tulee elää ilman pienintäkään vaikuttamisen mahdollisuutta. Ja jos et ole sanelijan puolella, sinut tuomitaan." Tässä ei vaieta vakaumuksesta. Sen sijaan tässä sanat ja uskonnon tekeminen avoimesti poliittisessa tilassa. Näistä ei keskustella koska arvopohja on määritelty ja sitä ei kyseenalaisteta tai luoda, vaan otetaan sellaisenaan, poliittinen epäkorrektius ei saa koskea niitä asioita - toisin kuin harhaoppisten etiketistöä vaikka siinä saako maahanmuuttajia kutsua häijyillä pilkkanimillä. "Soinilla ei ole mitään homoja vastaan. Näin on todennut. Vuonna 2009 tosin kertoi, että "seksuaalisuus kuuluu vain miehelle ja vaimolle, koska se vain on niin". Olkoot homoja, kunhan eivät homostele. Niin se vain on. Homoavioliitto on Soinille moraalikysymys. Homojen avioliitto on moraaliton." Tässä arvot ovat näkyvästi siinä, että taistellaan harhaoppia vastaan. "Ja niin se ”keneltä otetaan ja missä ei voi joustaa” -eetos on tullut todistetuksi. Timo Soini, köyhien ja unohdettujen asialla olevana, on tässä hallituksessa mukana yhtään häpeilemättä hyväksynyt köyhiltä ja tulottomilta ottamisen. Mutta yksi oli asia, jossa hän ainoana ministerinä oli vastaan: mies- ja naisparien asemaa parantava hallituksen lakipaketti. SE edusti moraalittomuutta, kohtuuttomuutta ja kauhistusta."

Monia muitakin asioita kenties vastustetaan teoriassa mutta niitä vastaan ei nouse reaktioita. Itse asiassa moni kysymys on sellainen että niiden kohdalla asiaa halutaan ohittaa siten että sanotaan että "asia on ikävä", mutta sitä vastaan ei nousta vastaavanlaisella aktiivisella panostuksella kuin vaikka homojen avioliittoa vastaan. Itse asiassa näistä asioista kertojaa kohtaan noustaan siten että yritetään siirtää keskustelu muualle ja paheksutaan tämänlaista näkökulmaa epäkohteliaana.

Nämä eivät selvästi uhkaa arvopohjaa. Tälläisiä kysymyksiä ovat vaikka lestadiolaisten ja katolisten parissa tapahtuneet pedofiilien piilottelut. Kirkon parissa väistetään esimerkiksi 1990 -luvun saatanapaniikkia koskevasta osavastuun kantamista. Näistä vastuun kantaminen kun sekin näyttä uhkaavan arvopohjaa. Tai kuten Räikkälä "Uskontoja voidaan pitää demokraattisina vain sikäli, että niiden mukaan me kaikki olemme yhtä syntisiä ja kaikki säätyyn katsomatta ovat ansainneet kadotuksen. Mutta järjestelmänä uskonto onkin kaikkea muuta. Ylhäältä sanellaan kaikki, miten meidän tulee elää ilman pienintäkään vaikuttamisen mahdollisuutta. Ja jos et ole sanelijan puolella, sinut tuomitaan. Sellaista kutsutaan diktatuuriksi. Mutta näin monet oikeana pitävät. Suomen teologisen instituutin pääsihteeri, teol. tri Ville Auvinen sanoikin sen taannoin A-talkissa, jossa käsiteltiin kirkon homovihkimysasiaa. Kirkossa ei voi noudattaa demokratiaa. Kirkossa kuuluu olla teokratia. Tämän sanan hän lausui ääneen." Konservatiivinen perusarvopohja ja sen uskononvapaus on liberaalia sinä mielessä etä jokainen saa uskoa juuri kuten hala kunhan on kuuliainen.

Virallisesti kenelläkään ei ole mitään uskonnottomia vastaan, kunhan he muistavat olla alamaisia uskonnolle. Juhlivat jouluja kristillisesti, osallistuvat kristilliseen perinteenviettoon hiljaisesti eivätkä korota koskaan ääntään tai kerro omia mielipiteitään jos ne nousevat yhtään kristinuskoa vastakarvaan.
1: Tästä hauskana erikoiskuvana on se, että jos harrastaa positiivista uskonnonvapauttaan tässä asiassa niin kehotetaan menemään Pohjois-Koreaan. Aivan kuin ei-sekulaari uskonnottomuus olisi sitä että vakaumukset pitäisi sekulaaristi piilottaa. Yhtenäiskulttuuria ajavahan on lähempänä Pohjois-Koreaa jossa yhtenäiskulttuuria juuri ei saa kritisoida. ("Suvivirren" laulamattomuuttakin pidetään esimerkiksi "epäsuomalaisena".)

Yhteenveto

Virallisen maailman mukaan meillä on hienoja ja hyviä kristittyjä jotka arvostavat uskonnonvapautta. Ja joille uskonto on ennen kaikkea arvojen lähde. Käytännössä nämä arvot tarkoittavat sitä että oma positiivinen uskonnonvapaus ajetaan toisten käytösten ohjaamiseen. Kosketaan asioita jotka eivät muuta omaa käytöstä vaan rajoittavat vääräuskoisten harhautumista. Uskonnottomia ei sellaisenaan vastusteta, kunhan he muistavat olla alamaisia ja hyväksyvät puoli-ihmisen roolin jossa tärkein uskonnonvapauden ilmaisu on siinä että kun muut laulavat positiivista uskonnonvapauttaan ääneen niin itse saa valita laulaako mukana vai pitääkö turpansa kiinni. Ja vastaava asenne on toki kaikessa muuallakin yhteiskunnassa. ; Sitä saa uskoa miten haluaa mutta jos on ääneen uskonnoton, olisi oikea paikka muuttaa Pohjois-Koreaan. Tämä asenne on se joka sitten tarkoittaa "tervettä arvopohjaa". Syvältä ne arvot ainakin ovat. Kenties pohjemmalle onkin vaikeampaa mennä. Syvemmällä olevia perusteita saa todellakin hakea.

Motivaatiopostaus

Lukiossa eräs ikätoverini menetti silmänsä viallisen "Comet Bomb" -ilotulitteen seurauksena. Hän hankki itselleen lasisilmiä. Yksi niistä oli musta, sellainen jossa iiristä simuloiva osa oli punainen. Hänellä oli myös tapana esimerkiksi istua vieressäni lukion "ATK -kopissa". Ja kilkutella lasisilmäänsä esimerkiksi voiveitsellä.

Moni tietenkin motivoituu tästä. Vammautuneiden voimautumisista syntyy optimistisia kasvamistarinoita. Mutta tämä ei ole se motivaatio jota minä haluan tässä yhteydessä opettaa. Motivaationi koskee enemmän sitä että tämä vitsi on hauska ehkä vähän aikaa. Mutta sen venyttäminen vuosiksi ei ole yhtä tehokasta ; Jos samaa veitsikikkaa tekee vielä kahdeksankymppisenä ukkona, niin se on enemmän rituaali ja piintynyt tapa kuin vitsi.

Älkää motivoituko. Käyttäkää suojalaseja jos ammutte ilotulitteita. Ne voivat auttaa jos takana onkin oman huolimattomuuden sijaan vaikkapa viallinen tuote.

Et saa myydä sieluasi, et vaikka elämän lahja olisi kuinka kurja.

Suomen kansalaisista suuri osa kannattaa eutanasiaa. Sitä vastustavat tahot ovat lähinnä uskonnollisia. Tiukahkoa linjaa edustaa esimerkiksi "Katolisen kirkon Katekismus" joka määrittelee asian niin, että "Välitön eutanasia merkitsee sitä, että vammaisilta, sairailta tai kuolevilta ihmisiltä riistetään elämä mitä tahansa perustetta käyttäen. Sitä ei voida moraalisesti hyväksyä." Tässä kysymys on erikoinen. Jos sanotaan minä haluan juoda Sokrateen myrkkymaljan, niin kuka tässä prosessissa riistää mitään keneltäkään?

Tässä kantana onkin rehellisesti sanoen useammin se että katolisen kirkon suhde itsemurhaan on mikä on. Ja eutanasia nähdään lähinnä yhtenä itsemurhan alatyyppinä. Sanavalintana riistäminen on kuitenkin kiinnostava koska siinä korostetaan jotenkin sitä että eutanasiaa haluava olisi jokin tahdoton kohde ja uhri ; Jos tämä olisi totta, eutanasiassa ei voisi olla kyseessä itsemurha.

Onkon nähtävissä että eutanasiassa onkin itsemurha-vastustusteeman kohdalla toinenkin teema. Sellainen joka korostuu prostestanttisissa suuntauksissa. Protestantti korostaa helposti ajatukseen jossa eutanasian ottava on elävä olento ja että erityisesti haavoittuvaa ja haurasta elämää tulisi suojella. Ja tässä korostuu myös se, mikä tulee vastaan jos protestantin kanssa puhuu vakavasti Faustilaisista sopimuksista. Ihminen pelastuu armosta, ei ansiosta. Ihmisen sielun kohtalo on Jumalan armeliaisuuden käsissä. Joten se ei ole edes mikään jota ihminen itse omistaa. Ihminen ei omista sieluaan joten sitä ei voi myydä. Eutanasiaa vastustetaankin vahvasti sen vuoksi, että nähdään että elämän ja kuoleman teemat kuuluvat Jumalalle eivätkä ihmiselle.

Tässä kohden onkin sanottava että eutanasiaa ottava ei ole se jolta teknisesti riistetään mitään. Hän ei ole uhri vaan rikollinen. Rikollinen joka riistää Jumalalta. ; Tässä mielessä Jumala tietenkin voi Helvetin kanssa tehdä omaisuudelleen miten mielii. Ihmisen on turha mutista. Hän on ehkä sielunsa ja kärsii ikuisesti mutta hänelle ei kuulu omien askeleidensa ohjaaminen eikä edes oman itsensä omistaminen.

Elämä onkin luterilaisuudessa lahja. Hyvin erikoinen lahja. Useimmiten hyvin paska lahja. Jota ei saa edes palauttaa, toisin kuin ne niin monet muut epäonnistuneet lahjat jotka olisivat saaneet jäädä antamatta in first place. Jos sielu pelastuu Paratiisin iloon armosta, niin täällä maan päällä ei paratiisia nähdä. Emme joudu elämään ainakaan armosta.

Kenties tämän vuoksi itselleni oikeus itsemurhaan on aina ja kaikissa tilanteissa ihmisen perimmäisin ja tärkein oikeus. Aina. Mistä tahansa syystä. Sen jälkeen hengissäolo on todellinen ja aito statement siitä että on parempi olla ei-kuolleena. (Se ei toki tarkoita ollenkaan samaa kuin se että olisi parempi olla ei-koskaan-syntyneenäkään. Itsemurhan problematiikassa kun on kyseessä useimmiten sellaiset kysymykset jotka käsittelevät sitä että sitä on jossain välissä oltu elossa jostain muusta kuin Jumalan armosta.)

Päättelyvirhelistoista

Argumenttivirhelistat ovat käteviä. Niillä pääsee hyvin alkuun ja niihin viittaamalla voi kuvata millä tietyllä tavalla toisen argumentti on virheellinen. Listaukset ovat usein aika pitkiä. Siitä huolimatta ei ole mitään yhtä tiettyä kaanonista päättelyvirhelistaa ; On vain luettelo joissa on joitain hyvin kaanonisia ja kaikkien tuntemia yksittäistapauksia ; Kuten vaikka latinistinen "tu quoque" tai kotomaankielisempi "olkiukko".

Tämä on tietenkin ymmärrettävää ; Karkeimmillaan päättelyvirhe on mitä Richard Whately niiden kuvasi olevan jo vuonna 1828 teokssa "The Elements of Logic" ; "any unsound mode of arguing, which appears to demand our conviction, and to be decisive of the question in hand, when in fairness it is not." Tämä tarkoittaa sitä että jokainen tapa jolla tehdään jokin perusteluvirhe on päättelyvhirhe. Näin ollen onkin lukuisia tapoja olla väärässä. Ja nämä ovat usein sidoksissa kontekstiin.

Karkeasti ottaen päättelyvirheet ovat kuitenkin paitsi virheitä, niin myös jotenkin vetoavia virheitä. Ne ovat siksi yleensä psykologisesti houkuttelevia. Siksi monet niistä ovatkin tavallisia. Sellaisia joita jopa harjaantuneet ihmiset lipsauttelevat. Tässä kohden virheet jaetaan tavallisesti;
1: Retorisiin päättelyvirheisiin jotka koskevat enemmän sitä miten omaa argumentointia paketoidaan. Tämä on tavallista esimerkiksi kun vastassa on epämiellyttävää todistusaineistoa joka halutaan ohittaa. Asia kierrellään eikä siihen välttämättä oteta kantaa tavalla jossa olisi looginen rakenne.
2: Suoraan sellaisia argumentteja jotka ovat loogiselta rakenteeltaan virheellisiä.

Näiden opettelu on hyödyllistä ja kätevää. Niissä nimetään temppuja joilla esimerkiksi itseä voidaan huijata. (Jopa mahdollisesti itse itseään huijaten.) Niiden takana olevat perusteet ovat usein syvällisempiä ja hankalampia joten ne ovat myös helppo oikotie asioihin.

Tässä kohden on kuitenkin syytä huomata että kaikki päättelyvirheet eivät ole näin yksinkertaisia. Itse asiassa on kaksi sellaista päättelyvirhetyyppiä joiden kohdalla tulee usein vaikeuksia;
1: On olemassa tilanteita joissa esimerkiksi ei ymmärretä ad hominemin takana olevaa ajatusta, vaan seurataan muotoa sisällön sijaan. Ad hominem on argumenttivirhe silloin kun toisen argumentti ohitetaan eli argumentin kumoamisen sijasta haukutaan toinen tyhmäksi ja että tämä on siksi väärässä. Tai sitten halutaan siirtää huomio pois niin että ei keskustella asiasta vaan ollaan ajamassa asiaa siihen että ei keskustellakaan aiheesta vaan keskustelijoista.
     1.1: Tässä kohden tarkkaavainen toki huomaa että näiden toimintatapojen takana on toisia pättelyvirheitä. Joille voidaan antaa nimi. Esimerkiksi toisen pilkkaamista voidaan käyttää kaivon myrkyttämiseen, siihen että koska hän edustaa jotain vastenmielistä tahoa niin siten hänen asiansa olisi automaattisesti väärin joka ei ole hänen argumenttirakenteidensa purkamista ja kritisoimista. Hän ei ole väärässä sen perusteella mitä hän sanoo vaan sen mukaan mitä hän edustaa. Ja toisaalta pilkka voi olla red herring. ; Vastaava Retorinen kulmakin voidaan kaivaa kun mietitään sitä eroa joka on siinä että joku otetaan kiinni varkaisista ja häntä evidenssin valossa kutsutaan varkaaksi. Tämä ei ole virhepäätelmä vaikka se voi loukata jonkun tunteita. Toisaalta jos oikeudessa joku todistaa toista rikollista vastaan ei hänen sanomisensa varkaaksi ole muuta kuin retorinen keino; Todistuksen arvo tulisi kumota viittaamalla siihen että annettu todistus se ei sovi todistusaineistoon eikä siihen että sanotaan vaikka rikollistoverin joukkionsa pettämistä joksikin joka tuhoaa moraalittomuuksissaan todistuksen arvon.
2: Toisaalta monesti virheellinen päättely ei ole itse asiassa käytetyissä argumenteissa. On aivan tavallista törmätä vaikkapa pseudotieteisiin joiden argumentisto on sisäisesti koherenttia. Myös monien poliitikkojen ajatukset ovat sellaisia että niissä tilastotiedettä väännellään niin että tosiasiassa virheet ovat asiavirheitä. Tai joskus tilastoja käytetään oikein niin että lukija harhaanjohtuu uskomaan niiden pohjalta jotain "ihan itse". On katsottava evidenssiä itse argumenttirakenteen ulkopuolella. Tai nähtävä sellaisia johtopäätöksiä joita seuraajat "tekevät ikään kuin itse" vaikka virallisesti poliitikko ei tietenkään "ole sanonut mitään sellaista". Hän on vain antanut ymmärtää. Näissä esitettyihin argumentteihin ei välttämättä voida naulata siistiä loogisen argumenttivirheen nimeä. Ne ovat silti huonoa ja virheellistä päättelyä.

Tässä mielessä monesti argumenttivirheet ovatkin huono isäntä ; Argumenttivirhelistat ulkoluettuna jonain jossa ei ymmärretä mihin loogisiin periaatteisiin ne nojaavat johtaa helposti virheellisiin syytöksiin argumenttivirheistä. Ja tällöin argumenttivirhelistan hieno nimi on jotain joka ikään kuin kutsuu logiikanarvostuksiamme ja viittaa arvostettaviin asioihin mutta sen sijaan että se lisäisi ja tukisi näitä kaivattavia ansioita, se toimii niitä vastaan.

Lajin synty

Kreationistien perusiskulause on, että Darwin ei olisi selittänyt lajien syntyä kirjassaan "Lajien synty". Kuitenkin teoksen pohjalle ja taakse voidaan nähdä lajiutuminen, joka eriyttää lajeja, eli yhdestä lajista tulee kaksi lajia jotka eivät enää lisäänny keskenään. Tämä on prosessi jota on havaittu tapahtuneeksikin.

Ja jos tätä mietitään selityksenä, niin näsäviisas voisi sanoa että Darwinin selitys koski juuri lajien syntyä. Ja että tästä olisi erikseen katsottava kysymystä siitä onko tämä selitys myös tosi selitys ja tieteellisesti perusteltu selitys. (Ja kenties jopa se, onko naturalistinen selitys sellainen joka vaaditaan joten olisiko selityksen puutekaan ongelma.)

Darwin ei selittänyt elämän syntyä, joten auki jääväksi ongelmaksi jäi vain lajin synty.

Luomukset, tekeleet, illuusiot - ja muut helposti korjattavat pahat asiat

Jokainen osaa puhua sosiaalisista konstruktiosta. Tässä yhteydessä puhutan synynymitasolla kulttuurirelativismista ja monista muista vastaavista asioista. Usein näissä kororstuvat myös sellaiset teemat kuin absurdius, valta ja instituutiot ja hierarkiat. Onkin hyvin oleellista miettiä mitä sanoo vaikka feministi joka sanoo että sukupuoli on sosiaalinen konstruktio. Mitä tämä tarkoittaa?

Esimerkin kautta.

Karkeimmilla tasoilla feministisen ajattelun voi liittää suoraan siihen että se on jotain joka kieltää biologisen sukupuolen. (Tai useimmiten, että evoluutio ei voisi tarjota adaptaatioiden kautta mitään jolla voitaisiin vaikuttaa siihen että tietynlainen käytös olisi yleisempää kuin toisenlainen ei. Eli evoluutio voisi koskea vain sukupuolielinten fysiologiaa eikä oikein mitään muuta.) Toisin sanoen tässä ajatuksessa ollaan sellaisia ajatuksia vastaan joissa sukupuoli nähdään biologisena ja fysikaalisena faktajoukkona. Tämänlainen asenne voitaisiin nähdä jopa denialistisena liikehdintänä ; Se olisi evolutiivisen etologian kieltoa samaan tapaan kuin kreationismi on "makroevoluutioteorian" kieltoa.

Kuitenkin suuri osa feministeistä näkee tässä tarpeen korostaa sex/gender -eroa siinä mielessä että sukupuolen lisäksi on mieheys ja naiseus, jotka taas ovat muutakin kuin sukuelimet. Sukupuolisuuteen liittyvät tietyistä asioista pitäminen, pukeutumistyylit ja vastaavat. Näissä kaikki asiat (esimerkiksi vaaleanpunaisen värin ja värikkään pukeutumisen miehekkyys) eivät ole olleet vakioita vaan niihin on otettu eri tavalla kantaa eri kulttuureissa, joten ne eivät selvästi ole vakioita. Ja jos ne eivät ole vakioita ne tuskin ovat myöskään biologisia vakioita. Tämänlainen näkemys sukupuolen sosiaalisesta konstruktioluonteesta on sitten sellainen että sitä tuskin kiistää edes paatunein homoja vihaava sukupuolielinfunktionalismiin jämähtänyt fundamentalisti.
1: Sen verran usein kuulee siitä miten "oikeanlaisen miehen mallin puute" voi ajaa esimerkiksi ateismiin tai homouteen. Oikea miehekkyys on siis kristillisen kultuurin konstruoima tai muuten tälläisissä ei olisi mitään järkeä. Toki muutenkin näyttää siltä että homosekuaalisuuden valinta korostaa sitä että seksuaalinen suuntautuminen olisi by definition heille sosiaalinen konstruktio.

Sosiaalinen konstruktio tarkoittaa siis sitä että asiaan liittyy kollektiivisisa uskomuksia ja niihin liittyviä odotuksia. Ja tässä näyttää minun silmiini suoraan sanoen olevan niin että tärkeintä ei ole katsoa onko sukupuoli sosiaalisesti konstruoitu vaan sitä missä määrin. Molemmissa ääripäissä on tietenkin maukkaimmat stereotyypit. Mutta luultavasti he ovat kuitenkin onneksi vähemmistöä.

Mutta mitä sitten?

Ja vaikka sitten jos sukupuoli oletetaan sosiaaliseksi konstruktioksi, ja valitaan tähän jokin mielenterve konteksti, niin siitä päästään kuitenkin seuraavaan asiaan. Moni käsittelee sosiaalisia konstruktioita kuten perinteiset fundamentalistit teologiassa luonnollisuuden ja epäluonnollisuuden käsitettä. Eli siten että jos jokin asia on sosiaalinen konstruktio niin siten se on keinotekoinen, absurdi ja jopa pahaksi. Itse vierastan ajatusta universumista joka olisi joko paras tai pahin mahdollinen maailma. (Se on enemmänkin välinpitämätön.)

Sosiaalinen konstruktio onkin terminä hyvin vahvasti politisoitunut. Termin käyttäminen viittaa usein siihen että ihmisellä on normatiivisia intentioita joista hän haluaa luoda poliittisia toimintaperiaatteita. (Feminismi on siitä hyvä esimerkki että se on monesti rehellisesti poliittista ; Ideana on maailman muuttaminen. Tämä ei ole sinällään hyvä tai huono asia. Välinpitämätön asia se ei kuitenkaan missään mielessä ole.)

Sosiaalisen konstruktion nähdään aika usein tarkoittavan sitä että se on
* Jotain joka ylläpidetään vallalla joka koetaan epäreiluudeksi.
* Se on keinotekoista ja sitä kautta perusteetonta.
* Se on absurdia ja se pysyy olemassa vain keinotekoisuudella.

Tässä mielessä sukupuolen sosiaalinen konstruktio laajeneekin vaikkapa siihen että naiseus tai mieheys ei ole mikään syy sille että ihmiseen kohdistetaan jotain hallintaa tai alistamista. Ja että on taisteltava illuusioita vastaan ja antaa ihmisryhmille vapauksia ja oikeuksia. En ole tämänlaista vastan sinällään, mutta on selvää että näissä tapahtuu voimakas is-ought -loikkaus. Humen giljotiinilla voisi olla sanottavaa siitä miten tämänlainen asia "onnistuu vain lisäoletuksin". Toisin sanoen sosiaalisen konstruktion mukaan ladataan muutakin kuin se miten asia on tai ei ole.

Ian Hacking onkin luokitellut sosiaalista konstruktiota koskevaa kielenkäyttöä. Ja hän on huomannut että niissä on kolme suurta pääteemaa; Teemaa joka itse asiassa on yleistä ja jossa sosiaaliseen konstruktioon liitetään kaikenlaista muuta tauhkaa lisää. Ja tätä kautta niille tapahtuu kaikenlaisia jännittäviä asioita.
1:  Keskittyminen siihen mikä ilmiö Y on aloittanut ja jakanut ilmiötä X. Ja tähän usein liittyy väite että jos nämä sosiaaliset taustat Y olisivat erilaisia niin X olisi erilainen. Tästä usein seuraa sekin, että ajatus Y:n loppumisesta nähdään samana kuin X:n tuhoutuminen. Jossa on usein unohdettu se, että usein ilmiöllä X voisi olla toisenlaisiakin synty- ja ylläpitämistapoja. (Aivan kuten maallistuminen ei tuhoaisi kaikkea sitä mitä kristinusko on ollut mukana rakentamassa alkuun. Esimerkiksi yliopistolaitokset jatkavat aivan hyvin vaikka sen perusfunktio ei olekaan teologian alla toimivien tieteenalojen jäsentäminen jotta olisi hyviä teologeja. Maallinen syöpälääkäri leikkaa asioita vaikka antiikin kreikan ja rooman kulttuuri tuhoutui ja tämä oli kirurgian kehto.) Tässä on hyvin lähellä ajatuksia joissa X:n hyvyys muuttuu oikeutukseksi Y:lle.
2: Huonousväite jossa se että X on sosiaalisesti konstruoitu tarkoittaa että meidän on parempi ilman. Sosiaalisesti konstruoitu asia olisi illuusio, vale, petos. Se on vain absurdi asia joka ei pärjää Totuudelle. Kuitenkin toisaalta on nähtävissä, että esimerkiksi feminismin voi olla vaikeaa toimia koska hänen oma kannanottonsa sukupuolisuudesta ja sukupuolesta on hänen itsensäkin mukaan väkisin sosiaalisesti konstruoitua. Feminismikin on sosiaalinen konstruktio. Tämä vastaava ongelma tulee tietenkin kaikkien muidenkin vastaavien asioiden kohdalla. On selvää että sosiaalisesti konstruktioiduksi liittyviin aiheisiin tarttuminen ja niihin kananottaminen on sosiaalisesti konstruoitua. Olisi tervettä muistaa että osa sosiaalisesti konstruktoiduista asioista ovat hyviä. (Ja osa niistä voi olla Platonin kuvaamia "jaloja valheita", joihin suhtautuminen on asennekysymys. Sanon tämän siitä huolimatta että itse olen mieluummin "onneton Sokrates kuin onnellinen sika". Pidän esim. jalon valheen ideaa mukailevaa ajatusta siitä että vaikka uskonto oikeutettaisiin yhteiskunnallisella hyödyllä jossa Jumalan olemassaolo on irrelevanttia hyvin epämiellyttävänä.)
3: Ajatus siitä että korjaus on mahdollinen tai helppo vain siksi että kyseessä on illuusio. Tässä mielessä on hyvä huomauttaa että nykyajan raha ei ole kultakannasa vaan ns. fiat -rahaa. Tämä on puhtaasti sosiaalinen konstruktio. Ei ole silti helppoa tai mitenkään ilmiselvää miten rahan illuusiokuplan voisi vain puhkaista ja tulla toimeen ilman. Raha kun nojaa ajatuksiin ja uskomuksiin ja tämän lisäksi sillä ratkotaan arkea koskevia todellisia ongelmia.

Hacking maalaa näistä myös kombinaatioita. On esimerkiksi tavallista että ajatus jonkin huonoudesta motivoi sitä että halutaan tuhota kohdassa 1 mainittu ilmiö Y. Ja yhteys näiden välillä korostuu koska se on tietenkin jotain joka motivoi taisteluun kun illuusio voidaan voittaa helposti tarttumalla sen alkusyyhyn. ; Koska X on paha, se tulee korjata ja koska X on sosiaalisesti konstruoitu, asian korjaaminen on mahdollista.
1: Näiden huomioiden tekeminen on tietenkin siitä jännittävää että Hacking itse analysoi asioita kuten sosiaalisesti konstruoituja asioita analysoidaan. Ja toisaalta näiden valossa sosiaaliseen konstruktiouteen vetoaminen on usein myös poliittisesti motivoitua ja siihen liittyy intressejä jotka ovat itsessään poliittisesti konstruoituja. Tässä tilanteessa on tietenkin paha vain tuomita kaikkea sosiaalisesti konstruoitua. Ja paha on tuomita, tuomitsipa konstruoidut asiat pahoiksi tai konstruktioita näkevät tyypit huonoina.

Tästä voidaan oppia se että aina kun asian sosiaalinen konstruktius nostetaan esille on katsottava että mitä lausuja tarkoittaa sillä ja millä reunaehdoin sitä oikeasti käytetään puhuttaessa vaikkapa oikeudenmukaisuudesta tai politiikasta tai oikeuksista/vapauksista.

Lämpimin terveisin, perseestä.

Joulua myydään usein rauhan ajatuksella. Mutta useina vuosina siitä on tehty myös riitelyn aihe. Ja riitelyä hakevat ovat usein uskonnollisesti motivoituneita ihmisiä; Niitä jotka ovat noin yleensä ottaen eniten huolissaan siitä että joulun merkitys vääristyy. (Joulussa tulisi olla kyse Jeesuksesta eikä vaikka Lemmy Kilminsteristä.) Jouluun haetaan merkitystä siitä että soditaan ns. poliittisia vihollisia vastaan. Joulun ehdoton uskonnollinen merkitys on yhteiskunnallisella tasolla jokseenkin kyseenalaistunut ja tähän on haettu lääkettä sitä kautta että kyse ei ole siitä mitä joulu edustaa vaan sitä mitä ja ketä joulu ei edusta.

Tähän melko tylsäksi ja kuivaksi käynyttä ns. "War on Christmasia" käydän etenkin maissa joissa joulussa on sana kristus. (Christmas.) Joulutervehdyksien valinta voidaan helposti politisoida. Ja tässä on usein sävynä se, että kristitty pahastuu siitä että joku sanoo "Happy holidays" tai "Season's Creetings" eikä "Merry Christmas". Kinassa ytimessä on selvästi se, mitä muut toivottavat kristityille ja miten esimerkiksi kaupat tarttuvat asioihin.

Onneksi tänä vuonna McDonald's on tehnyt jouluisen "Warmest Creegings" -kuppinsa niin siihen liittyvästä "muotokielestä" ja "kuumilla kaksoismerkityksistä" on keskusteltu ja pahastuttu niin että muuhun kohinaan ei ole jäänyt niin paljoa aikaa. ; Tosin tähän littyen on kenties syynä hieman muutkin asiat. Kulttuurisodassa se puoli jolla on ollut kiinnostusta "joulusodan" lietsontaan ei ole omastakaan mielestään menestynyt kovin hyvin. Lietsonnasta on seurannut se, että demonstroituu miten harva oikeasti on valmis tämänlaiseen elämöimiseen edes FOX -kanavan karismaattisten kristittyjen lietsomana. ; Joululle on käynyt vähän kuten sille oli käynyt minun lapsuudessani. Joululahjat tarjovat vahvaa domamiiniryöppyä, ja jeesuslapsi on tätä kautta heikoimmilla kuin se joulun ilmoissa oleva tuomioidentekijä joka tulee ryöpyttämään tuomioita tuhmille.

Suomessa tämä on vähemmällä, mutta vahvemmilla sävyillä.

Meillä joulu ei viittaa nimenä kristillisyyteen. Kuitenkin tähän liittyen on olemassa keskustelu siitä kuka ylipäätään saa viettää joulua. "Metro" -lehden tekstiviesteilijä tiivisti ajatuksen varsin tömäkästi "Ensin ateistien pitää siistiä joulu Kristuksesta ja sen jälkeen vielä keksiä miksi ylipäätään viettää joulua." Siinä toistuu idea joka tulee Suomessa vastaan säännöllisen epäsäännöllisesti. (Ja niissä usein korostetaan että nämä ovat "kysymyksiä joihin on vastattava" mutta joita esitetään kuin ne olisivat kysymyksiä joihin ateistit eivät voisi mitenkään vastata.)

Taustalla oleva asenne on tavallan ärjympi kuin "War on Christmasissa". Sillä jos tuolla kysymys on siitä millä nimellä joulua tulee kutsua, ja mikä kulttuuripiiri erityisomistaa joulun, on tässä keskustelussa kysymys vahvemmin siitä kenellä on ylipäätän oikeus viettää lomaa. ; Kysymys on siinä että ateisti, agnostikko tai uskonnoton ei edes saisi viettää joulua. Tai että heidän olisi pakko pitää joulua uskovaisten ehdoilla tai olla viettämättä sitä lainkaan.

Asetelma on hyvä esimerkki kategoriavirheestä ; Ajatellaan että jos joululle on annettu uskonnollinen merkitys niin se tarkoittaa että ilman uskonnollista merkitystä ei voi olla joulua. Tosiasiassa ilman uskonnollista merkitystä ei vain ole uskonnollista joulua. Ateistit voivat viettää vapaita - loma ei ole esimerkiksi Jumala joten lomanvietti ei ole teististä. Hyvänä esimerkkinä on vaikkapa uusivuosi, juhla joka on sekä suosittu että hämmentävän tyhjä uskonnollisista sisällöistä. (Ja jos juhlii kiinalaista uuttavuotta sitä ei ole sidottu edes Jeesukseen.) Voit viettää vapaapäiviä ja juhlia ilman Jumalaa. Näin ollen ateistikin voi viettää vapaata vaikka jouluna ilman että tämä on ristiriidassa hänen oman oppinsa kanssa. Eli vapaata viettävä ateisti ei ole älyllisesti epärehellinen tai intellektuaalisti epärehellinen.

Tosin tämä ei ole täysin koko totuus. Sillä argumentti ei näytä olevan niitä joihin uskovaiset itse uskovat. Tämä näkyy siinä mitä tapahtuu jos argumentaatiota lähtee oikeasti kyseenalaistamaan. Taustalla olevista seurauksista ollaan varmiin halukkaita luopumaan. (Mikä kertoo siitä että argumentti on itse asiassa huono jos sen johtopäätöksiin ei olla valmiita oikeasti menemään.) ; Olenkin ottanut käyttöön varsin näppärän keinon joka johtaa erikoista naamanvääntelyä. (Jonka näkeminen tuottaa minulle suunnatonta riemua, sitä ainutta jota olen valmis tässä kontekstissa tuntemaan.) Kun joku selittää että joulu on kristillinen juhla ja että ateistin pitäisi miettiä miksi ylipäätään viettää joulua, olen yksinkertaisesti vastannut että en haluaisi viettää lainkaan joulua vaan esimerkiksi tehdä töitä. Tähän tulee ensimmäisenä reaktiona jotain sen tyylistä, että "onhan se hyvä että ateistikin [joksi ihmiset minua toistuvasti väärin kategorisoivat, koska totuus, viisaus ja lausuntojen antaminen vain varmistettujen asioiden pohjalta eivät kuulu heidän ihanteisiinsa] yhtenä päivänä miettii Jeesusta." Eli kysymys ei olekaan siitä, että ateisti ei voisi ateistina viettää joulua. Vaan ajatellaan että joulu on jotain yhtenäiskulttuurisesti haluttua ja tämän uskonnollistaminen on kätevä keino yrittää mainostaa uskontoa. (Mainonnassa johtopäätöksiin meneminen ei ole aina rationaalista ja siksi nämä väisteyt ovat ymmärrettäviä.)

Uskonnoton voi viettää vapaata. Ja vaikka tässä on helppo sanoa että "kaupallisuus on materialismia" ja korostaa yrityselämän tapaa "ottaa Pyhät haltuun" jonain jossa vapaattomuus olisi samaa kuin ateismi, niin tosiasiassa yhtä kliseisestä ateismistereotypiasta nähden voitaisiin korostaa että ateisteille vapaat ovat merkittäviä koska niihin voidaan liittää hedonismia. ; Itse asiassa miksi ateisti ei haluaisi maksimoida oman ainoan tämänpuoleisensa hauskoja aikoja? Eli miksi kaikki päivät eivät olisi haluttavia vapaapäiviä?

Uskonnottomien joulusta

Monille ateisteille joulu onkin merkityksellistä samalla tavalla kun Tim Minchinille, jonka sekulaari joululaulu "White Wine in the Sun" onkin hauskan sentimentaalinen. Siinäkin reagoidaan siihen miten joulua vietetään ja uudelleenperustellaan siten että se ei ole peräisin Jeesukselta "And yes, I have all of the usual objections / To consumerism, the commercialisation of an ancient religion / To the westernisation of a dead Palestinian press-ganged into selling Playstations and beer / But I still really like it." On selvää että joulua vietetäänkin näin. Esimerkiksi ateisti-skeptikkoblogisti Juha Leinivaara laittoi sekä joulukuusen että koristeli sen enkelin (kuvitteellinen hahmo) sijaan "Final Fantasystä" tutulla Sephirothilla (myös kuvitteellinen hahmo).

Oma tämän joulun kappale olisi tosin enemmänkin Katatonian "Lethean". (Siitä huolimatta että siinä mainitaan väärä kuukausi, october. Olen sen verran maallisella tuulella että voisi saman tien olla lokakuu.) "How long / Is the pattern going to speak for you / How far can your voice reach / Your song below the night." ... "Now / October / This time you won't be needing me." Olen sammuttanut kännykkäni. Pelaan playstationilla tunnelmaani sopivaa "Assassin's Creed:Revelationia" ja olen vetänyt jopa tästä nettipiuhan irti jotta vahingossakaan ole mitään kontaktia ulkopuoliseen maailmaan. (Puolustuksekseni ; Minulla on ollut ns. kokonaisvaltaisesti stressaavaa aikaa.)

Tähän liittyen olisi kenties parempi että übermenchien olisi mahdollista viettä ns joulua töissä.

SSS -hallituksen linjamana on ollut leikata asioita jotta voidaan tukea yritystoimintaa. Tähän liittyen voisi miltei odottaa sitä että olisi koherenttia että ajettaisiin lakeja joissa pyyhitään ns. arkipyhät ja muut vastaavat "extravapaat". Tässä kohden on toki huomattava että Kolmesta S:ssästä kahdella (Sipilä & Soini) ovat sellaisia että heiltä voi odottaa sitä että ei puututa asioihin vain siksi että niille on annettu uskonnollissävyisiä perusteluja.

Tässä on toki ollut usein sävynä se, mikä "ateistien joulunvieton kritisoijilla". (Eli tyypeilä joila on erikoisia ehtoja sille mitä toisen maailmankuvan sisällä saa ja ei saa olla mieltä ja miten niiden mukaan pitää toimia, mutta jotka ovat hämmentävän vastahankaisia jos mielestäni kristityjen pitäsi tulla palkan sijaan toimeen pyhällä hengellä, koska raha on maallis-naturalistista. Tyypeillä jotka ovat vastenmielisiä ja demonstroivat että kristinusko ei mitenkään yleisesti ja odotusarvoisesti tai usein tee hyviä ja ystävällisiä ja fiksuja ihmsiiä vaan kategoriavirhein toisia komentelevia asennevammakeskittymiä.) Eli jos ei vietetä uskonnollista joulua niin sitten ei ole lainkaan vapaata.

Itse politisoisin asian toisella tavalla ; Voitaisiin säätää että ihmisillä olisi määrätty määrä vapaita tekemiään työpäiviä kohden. Ja nämä saisi tiivistää ja jakaa miten haluaisi. (Myös viikonloput.) Ja tähän olisi olemassa kalibrointeja ; Tämä on tärkeää koska yhteiskunnan tasolla joulu ja muut vapaat ovat hankalia. Kapasiteetti haastetaan kun kaikki ovat samaan aikaan lomilla.

Tässä kohden moderni aika tuntee sopivan logiikan. Über -takseista tutun logiikan. Niissähän hinta määräytyy site että jos jonain hetkenä on paljon kyydin tarvitsijoita suhteessa kyydintarjoajiin, niin niistä saa isompaa hintaa. Lomapäivien kohdalla voisi olla siten että joko suosittuina pyhinä työskentelystä saisi enemmän palkkaa tai vaihtoehtoisesti suosittuina aikoina lomailu söisivät enemmän "lomapäiviä". Toisin sanoen omituisiin aikoihin lomaileva joko tienaisi enemmän tai saisi enemmän lomailua elämäänsä. (Tässä on vain yksi huono puoli. Oma syntympäiväni, 20. helmikuuta, on aina hiihtolomaviikolla joka on suosittu vapaapäivä.)

Mielestäni olisi syytä politisoida arkivapaista luopuminen jollain muulla kuin sillä että otetaan vapaat pois. (Mutta mitäpä tämä merkitsee, mielestäni on myös asianmukaista  viettää armorikasta Kilminster -juhlaa pelaamalla playstationilla.) Ja tässä on hyvä huomata että sama logiikka toimii niin uskonnollisiin iloittelijoihin kuin maallisemmassa konteksteissa pyöriviin vapaankieltäjiin.

Pieniä huomioita parisuhdehankinnoista.

Perinteisessä ihmiskuvassa naiset haluavat pitkää parisuhdetta ja miehet lyhytaikaista seksiä. Tästä syntyy ajatus jossa naiset säätelevät seksin määrää ja miehet parisuhteen määrää. Naiset valittavat sitoutumiskammosta ja miehet "pakkoselibaatista".

Näistä syntyy helposti liioiteltuja näkemyksiä todellisuudesta. Syntyy tarinoita jotka ovat samantapaisia kuin "ole oma itsesi ja se riittää" -näkemys jonka perusteoria on että pysyviä pitkäaikaisia parisuhdeongelmia miehillä ei ole. Ja naisetkin saa seksiä aina halutessaan koska he ovat se "sulkuportti". Todellisuus kuitenkin muistuttaa muistakin vaihtoehdoista. Parisuhdeongelmasiset ovat usein Timo Hännikäisen tapaisia miehiä joiden saamat kommentit naisilta ovat hyvin usein mallia "älä nyt vittu ole tollainen helvetin natsikusipää". (En ota tässä kantaa Hännikäisen natsiuteen ja ei-natsiuteen.)

Tosielämä näyttää kuitenkin mutkikkaammalta. Otetaan satunnainen baari jossa vierailin viime perjantaina. Siellä oli paikallaoloni aikana noin 30 ihmistä, 6 naista; Oletan että ihmiset ovat avomielisiä eli hyväksyvät sukupuolesta riippumatta noin puolet vastakkaisen sukupuolen edustajista. Samoin olen yksinkertaisuuden vuoksi olettanut että ihminen kehtaa yhden illan aikana yrittää iskeä suunnilleen saman verran ihmisiä. (En ole määritellyt miten monta tämä "suunnilleen saman verran on" koska sillä ei ole lopputuloksen kannalta niin suurta merkitystä.)
1: Naisen kannalta; Jäljelle jää 24 miestä. 6% on homoja, joten karkeasti yksi mies jää jo tätä kautta pois. Noista miehistä kaikki eivät ole viehättyneitä kaikkiin naisiin. Optimistisena arviona voisi arvata että kenties ehkä 10 on kiinnostunut jostain yksittäisestä tietystä naisesta. (Vaikka oletuksena olisi että jokaiselle olisi edes joku kiinnostava nainen paikalla.) Noista kiinnostuneista ehkä puolet ovat sitoutuneita. 5 on jäljellä. Nainen ei tunne vetoa kaikkia kohtaan. Mutta efektiivinen valinta koskee kenties 2-3 näistä mahdollisista miehistä. (Paljon puhuttu vaikutusefekti on tätä kautta hämmentävän pieni.) Sitten tämä kaksi pitäisi vielä löytää sieltä kaikkien 24 seasta. Sitä odotellessa saa tietenkin kokea odotusarvoisesti itselle ei-haluttavia iskemisyrityksiä, koska miehiä on enemmän ja kaikki iskevät yhtä montaa. (Tämä demonstroinee sitä että vaikka tässä tilanteessa naiset saavat valita koska ovat lukumäärältään vähäisempiä niin tosiasiassa tämän efekti on hyvin pieni.)
2: Miehen kokemus tilanteesta 30 ihmistä joista 6 on naista. Tilastollisesti on enemmän kuin todennäköistä että 6 niistä niistä 24 on keskimäärin itseä rohkeampi, aloitteellisempi, sosiaalisesti taitavampi, komeampi tai vastaavaa.  Seuraavana päivänä on krapula kun joi yhden kaljan.  Kukaan ei yritä keskimäärin iskeä sinua, sellainen on tilastopoikkeus. Ja tilastollisesti joku muu ehtii ensin. (Opetus ; Miehen ei pidä etsiä naisseuraa baarista koska sieltä kaikki muutkin miehet etsivät.)

On säädetty.

On kuin Jumala olisi tahtonut että masturboimme. Käden koon ja munan koon välille nähdään syy-yhteyttä. Näin ollen jos pienimunaisilla on pelkoa naisten tyydyttämisestä, on heillä kuitenkin asiaankuuluvan kokoiset kädet. Jos Jumala olisi olemassa, olisi melko varmaa että Hän on halunnut että nautimme edes tästä yhdestä asiasta.

Viitekehyistymisestä

Quinen kannattajana korostan ajatusta jossa käsitteet ovat merkityksellisiä vain suhteessa muihin käsitteisiin. Ei ole mitään suoraa ja ehdotonta totuutta johon voitaisiin olla suorassa viittaussuhteessa sellaisenaan. (Jos perinteinen totuusfiksoitunut viittaussuhde on, se on abstrakti ja ihmisen tekemisistä riippumaton.) Tästä seuraa myös se, että olen syvästi epäluottavainen kaikkiin sellaisiin ajatusjärjestelmiin jotka yhtäällä väittävät olevansa luonnontieteellisiä ja sitten toisaalla kannattavat "toisenlaisia tietämisen tapoja". Minulla, kuten Quinellakin, ei ole mahdollista luoda ehyttä ja laajaa selitysjärjestelmää jossa olisi jotain osia jotka olisivat käsiteverkon ulkopuolella.

Tämän ajatuksen voi kenties tuoda esiin erikoisesti toisten filosofien kautta.

Otan tässä blogauksessa erityisesti esiin Carnapin. Hän tiivisti reaalisen idean seuraavasti ; "To recognize something as a real thing or event means to succeed in incorporating it into the system of things at a particular space-time position so that it fits together with the other things as real, according to the rules of the framework." Viitekehys on tässä yhteydessä mielenkiintoinen. Lauseessa voi aistia pragmatismia ja koherentismia. Ja tämä on melko tärkeä huomio koska nämä ovat niitä keinoja joilla "totuusfiksatiosta" voidaan selvitä niin että kyetään puhumaan tiedosta sen jälkeen kun klassiset mahtipontiset ajatukset metafysiikattomasta tieteestä, jostain jossa havainto yhdistää konseptit suoraan Totuuteen ja Todellisuuteen. (Isoilla kirjaimilla, erotuksena realistisemmille ja uudemmille naturalistisen tieteenfilosofian suuntauksille.)

Carnap -sitaatissani on erikoisia kohtia.
1: Siinä "tunnistetaan" asioita. Kuitenkin tiedetään että on mahdollista rakentaa koherentteja ajatuksia jotka eivät ole tosia. Teoreettisessa fysiikassa on totuttu siihen että ihmiset laskevat nykyiseen malliin sopivia asioita ennen kuin niitä havaitaan. Ja osa niistä on niin lennokkaita että niitä ei havaita ikinä. Osa kumoutuu mahdottomiksi tulevissa tutkimuksissa joiden havaintoaineistoa ja koejärjestelyinformaatiota ei ole ollut läsnä silloin kuin konseptia on keksitty.
2: Ja toisaalta kun Carnap puhuu sijainnista, ei olemassaoloon aina tarvita sijaintitietoa. (Vaikkapa Heisenbergin epätarkkuusperiaatteen kautta sijaintitiedot voivat kadota koska asiasta tiedetään jotain muuta.)
+: Nämä ongelmat ovat tuttuja koherentismin ja verifikationismin klassisesta kritiikistä. Eli ongelmat ovat varsin hyvin tunnettuja.

Mutta tässä on lisäksi muutakin

Carnap puhui "tavallisen kontekstissa", eli hän käsitteli "tavallisia" havaittavia fyysisiä kappaleita ja maailmaa jossa elämme arkeamme yrittäen selvitä siinä tarkoituksenmukaisesti. Tai kuten Carnap asian muotoili ; "the simplest kind of entities dealt with in the everyday language: the spatio-temporally ordered system of observable things and events."

Tässä voisi tulla mieleen jopa foundationalistinen asenne. Toisin sanoen tavallisille asioille luotetaan erityinen rooli johon maailmaa halutaan sitoa ; Jos todellisuus otetaan foundationalistisesti premissoiden, on koko foundationalismin idea by definition että näitä asioita ei kyseenalaisteta vaan ne otetaan dogmaattisesti annettuina. (Koska muuten se ei olisi foundationalismia.) ; Foundationalisti toimii tässä hieman kuten oikeuslaitoksen lakimies tai tuomari. Hän käsittelee lakia kuin se olisi ehdoton todellisuus ja oikeus. Kuitenkin lakituvan ulkopuolella lakien legitiimiyttä voidaan kyseenalaistaa, jopa tehdä lainmuutoksia - tai ankarammissa tapauksissa jopa vallankumouksia.

Vierastuksesta

Tosin itse vierastan puhdasta foundationalismia. (Samoin kuin vierastan puhdasta koherentismia. Jos mukana ei ole jotain "fallibilistista efektiä" joka pakottaisi muuttamaan jotain käsiteverkossa, se voi olla koherentti mutta se ei ole riittävän hyvä. Minulle koherenttius on välttämätön mutta ei riittävä ehto.)

Ja tässä edelle kirjaamani "lakitupaefekti" on tavallaan kätevä ; Kun puhutaan erilaisista viitekehyksistä, voidaan huomata että tosiasiassa niitä on usein monia ja ne ovat päällekkäisiä ja osa niistä on keskeisempiä kuin toiset. (Toki joku naïvi fundamentalisti saattaa kuvitella että laki ja oikeus ovat sama asia ja että yhteiskuntamme lait ovat kristinuskon ansiosta Oikeat Lait. Mutta.) Suurin osa kohtaa sen että kyseenalaistamme osan viitekehyksistä. Ja tämä tehdään yleensä katsomalla "kokonaiskuvaa". Joka tarkoittaa "laajempaa viitekehystä". Lakejen oikeudenmukaisuus voi olla "epäeettistä jossain laajemmassa mielessä". (Tai laki voi olla "vanhentunut koska teknologia on muuttunut", kuten itseohjaavien autojen rajoitukset nykylaissa monista ovat kun tehokkaat tekoälykuljetusjärjestelmät kehittyvät nopeasti ja ovat jo nyt hämmentävän hyviä.)

Toki monesti kohtaamme Quinen korostaman ja alleviivaaman ongelman siitä että mitä ristiriitatilanteessa tarkalleen ottaen on korjattava; (Jos oikeustaju homojen avioliitosta on ristiriidassa uskonnon kanssa, yksi haluaa dumpata homojen oikeudet ei-oikeiksi-oikeuksiksi kun taas toinen sanoo että sen pahempi uskonnolle.) Ristiriita ja se että "jotain on tehtävä" on kuitenkin tässä onneksi universaali ja tätä kautta päästään siihen että mikä tahansa käsiteverkko ei vaan ole "tietoa". Ja tätä kautta voidaan tietenkin lähestyä sitä että mikä on kun jostain asiasta on tietoa. ; Tieteessä tätä ongelmaa vastaamaan on kirjattu esimerkiksi Duhemin-Quinen teesi, eli ajatus siitä että ristiriitatilanteessa on korjattava tilanne siten että se vaatii vähiten muutoksia käsiteverkkoon. (Joidenkin vaikutukset ovat laajoja ja muuttavat esimerkiksi useiden tieteenalojen tuloksia joten niitä muutetaan vaikeammin kuin jotain triviaalimpia huomioita tai yksittäisiä tutkimuksia joiden P-arvosta selviäminen on hyväksyttävyyden rajoilla.)

Toki Carnap itse korosti että hänen näkökulmansa oli tieteenfilosofinen eikä metafysiikkaa (scientific, non-metaphysical) joten se käsitteli etiikan sijasta nimenomaan havaittavia kappaleita ja vastaavia. Mutta oikeusvertaus on mielestäni hyvä analogia jonka voi sitten siirtää toisenlaiseen konseptiin. (Sama perustelujärjestelmä toimii tässä linkkinä.) ; Kun katsotaan jonkin entiteetin olemassaoloa ja ajatellaan että tämä on jotain jota lähestytään empiirisesti - eikä puhtaasti a priori - tavalla joka ei ole triviaali, törmäämme siihen että tosiasiassa lähinnä sidomme asiaa viitekehykseen joka on sitten "hyvin laaja kokonaiskuva".

Soveltamista.

Ongelmana on tietenkin se, että ihmisen mieli ei estä menemästä viitekehysten ulkopuolelle a priori puhtain väitelausein. Osa vaan voidaan ajatella "eri asioiksi". Ja moni pitää tämänlaista aidosti tietämisenä. Jopa niin että erilaisia toisiinsa nivoutumattomia "reaalisesta olemassaolemisesta" tietämisen alueita olisi.
1: Itselleni puhdas matematiikka ei käsittele olemassaoloa - tai tarkemmin "reaalisesta olemassaolosta tietämistä sanan empiirisessä-eimetafyysisessä mielessä. Tieteessä käytetään hyvin marginaalista määrää matematiikoista ja aksiomatisointimenetelmistä. Emme vain ehkä kiinnitä huomiota niihin geometrioihin joista ei ole hyötyä maanmittauksessa. Ja toisaalta olemme panostaneet niihin tiettyihin geometrioihin koska siitä on ollut kokemusperäisesti a posteriori hyötyä maanmittauksessa.

Rationalismin perinteen meille suoma kirous on se, että mistä tahansa voi tehdä premissin. Ja johtopäätöksen voi aina muotoilla argumentiksi kunhan valitsee premissinsä huolellisesti. Onelinerit ovat rationaalisia mutta eivät hyviä. Lisäksi teepussiaforismeja ei tavallaan voi voittaa millään puhtaasti rationaalisella väittelytekniikalla. Toinen vaan asettaa vakaumuksensa kovaksi ja se on siinä. Voit vain olla erimielinen siitä että et hyväksy niitä premissejä. Ja jos premissit määritellään a priori muusta tietämisen käsiteverkosta "erilaisiksi", et voi kumota asioita sillä tavalla millä niitä yleensä tehdään - eli nimenomaan laajemman viitekehyksen kautta.

Onkin tavallaan ovelaa että arvostettu ja vähän moitittu moderni "sofistikoitunut teologia" ja NoMa -periaatteet ovat kritiikki-immunisoinut itsensä nimenomaan siten että se on eristänyt Jumalajärjestelmän muista viitekehyksistä. Ikään kuin aina "eri jutuksi". Kritisoi sitä miten tahansa niin se on tehty väärästä viitekehyksestä, josta voidaan sanoa aina että "Jumala-ajatus on ymmärretty väärin". Samalla monet tieteestä pitävät ovat voineet korostaa sitä että he pitävät tieteestä vaikka kannattavat Jumalakonseptia. Tämä on järkevää koska niitä ajatellaan "eri viitekehyksinä".

Itse kuitenkin näen että tässä maailmankuvan kattavuus ja koherenttius kärsivät. Viitekehykset muuttuvat suppeammiksi ja ihmisellä on tavallaan kaksi maailmankuvaa tai kaksoisstandardi jolla hän käsittelee asioita tilanteen mukaan. Näin toiset asiat saavat erioikeuksia ja ovat "aivan järkeviä" ikään kuin helpommin ja pienemmällä vaivalla ja vaatimustasolla kuin muut. Tässä on minusta syvää epäreiluutta että älylliseen laiskuuteen kannustamista. ; Tässä mielessä kunnioitan enemmän jopa niitä kristittyjä joista luonnontiede on alisteista teologialle. Heillä ei ole eri viitekehystä. Heillä on "Jumala-järkevyys" joka sitten osoittaa ristiriitatilanteissa mitä dumpataan. (Evoluutio on kakkaa ja jos naturalistinen tiede tuottaa evoluutiolle todisteita niin sen pahempi evoluutiolle.)

Samoin minulla löytyy syvempää sympatiaa myös niille joista koko tiede on vaan roskaa eivätkä halua sellaiseen törkkiä. Minulla on toki aika vähän heidän kanssaan keskusteltavaa koska tämä tarkoittaa että mitään kiinnostavaa referenssipistettä ei ole. He ovat omien ambitioideni kannalta epäkiinnostavia ja turhia, ansiostaan ignoroinnin kohteita. Mutta ainakaan he eivät kulje kaksilla rattailla jotka kulkevat eri suuntiin aina sen mukaan miten heitä - ja heidän maailmankuvaansa - itseään sattuu huvituttamaan.

kefalo-kausaalinen

Perinteisessä kartesiolaisessa dualismissa on relevanttia kysyä sen tyylisiä kysymyksiä, kuin että hallitsetko sinä aivojasi vai aivot sinua. Sen sijaan monistis-naturalistisemmissa mielenfilosofian suuntauksissa tämänlainen kysymys muuttuu mielettömäksi; Ei ole mitään aivojen ulkopuolista osaa joka olisi komentaja tai komennettava. Tästä esiintyviä näkemyksiä voidaan tiivistää esimerkiksi siihen että sanotaan että sinä olet aivosi.

Oletetaan, että tämä on totta. Ja jatketaan tästä ajatuskokeella. Ajatuskokeella joka on mielenfilosofinen klassikko, mutta joka on vasta nyt lähestynyt lääketiedettä. Neurokirurgin Sergio Canavero yrittää kohutusti päänsiirtoleikkausta. Tässä tilanteessa lääketiede onkin usein mielenfilosofialle hieman kuin empiirinen fysiikka laskelmille ; Fysiikassa on usein laskettu monia asioita, kuten neutroneja, ennen kuin ne on havaittu. Tässä näyttää olevankin enemmän niin että ennen mittauksia on enemmän erilaisia tulkintoja ja laskelmia.

Jos olemme aivomme, Canavero ei suorita päänsiirtoleikkausta. (Vaikka se tälläisenä uutisoidaan.) Hän tekee ruumiinsiirtoleikkauksen. Jos olemme aivomme, on ruumis epätasa-arvoinen siinä mielessä että jos voimme ryhtyä sydämenluovuttajiksi, niin emme voi ryhtyä aivojenluovuttajiksi. Ja vaikka "päänsiirtoleikkauksessa" pää on pienin siirrettävä kappale, on kuitenkin ruumis se joka annetaan tälle tietoiselle päälle.

Eikä siinä kaikki. Jos mietitään mitä tapahtuu tämänlaisen leikkauksen hypoteettisesti onnistuttua. Ja oletetaan että se onnistuu hyvin. Onko päänsiirrossa uuden ruumiin saaneen ruumis hänen omansa? On varmasti helpompaa sietää sitä että ruumiissa on vikoja ja kauneusvirheitä kun ne eivät tavallaan ole omia virheitä. Oletetaan tämänlainen ulkoistamishypoteesi.

Ja toisaalta masturbointi muuttuu omituiseksi. Jos ruumiinsiirtoleikkauksen kokenut masturboi, harrastaako hän homoseksuaalista aktiota toisen ihmisen kanssa? (Oletetaan että ruumiinsiirtoa ei tehdä sukupuolesta toiseen vaikka se kieltämättä tarjoaisi mielenkiintoista kokemuspohjaa ikiaikaiseen kysymykseen siitä kumpi oikeasti nauttii seksistä enemmän, mies vai nainen.) No tietenkään ei! Sillä ruumiinsiirron tehnyt ei tee tätä omilla käsillään! Toisin sanoen hän lähinnä katsoo erikoisesta näkökulmasta homopornoa. Ihan eri juttu kuin fyysisempi homoseksuaalinen aktio! Tämän me nyt tiedämme filosofian avulla varmasti jo ennen kuin mitään leikkausta on edes aloitettu, parin hassun premissin avulla!

Paidatta

Joskus liika on liikaa ; Otetaan vaikka lihakset. Kun itse täytän velvollisuuteni ja teen sitä mitä miesten sanotaan tekevän, eli katselen naisia arvioiden heidän kehoaan ja tiivistäen analyysin arvosanoihin, olen päätynyt sellaiseen asetteluun, että naisen on kiva olla sporttinen, mutta kehonrakentajat sitten kuitenkin jo ahdistavat. Liiat lihakset ovat liikaa.

Miehillä on sama. Mutta ilman sitä että yleisesti tämänlainen ilmiö tunnustettaisiin. Mutta olen melko varma, että asia on samansuuntainen naisillakin.

Mutta sitten on niitä bodarimiehiä jotka ajattelevat, että kaiken sen vaivan jälkeen täytyy aikaansaannosta esitellä ja ottaa paita pois. Ottavatkin paitaa pois. Ja tässä yhteydessä Naiset järkyttyvät.

Liika lihas onkin hieman kuten liika järki ja logiikka ; On vaikeaa pysyä mukana ja tilanteesta tulee vaikea ja kiusallinen. Saavutusta ei osaa arvostaa. Mutta ei silti pysty samaan ja tämä voi hävettää.

Jos kehonrakentajan bodattu ruumis on työllä lihasta kilkuteltu veistos, vastaa esimerkiksi oma kehoni jotain innokkaan kolmivuotiaan piirustusta. Ja kun minä esittelen tätä sillä samaisen 3 -vuotiaan innolla ja otan paidan pois, niin naiset nauravat. Koska olen niin huumorintajuinen ja hauska.

Oikeusvaltio

Meille on opetettu, että Suomi on oikeusvaltio. Oikeusvaltio viittaa melko tietynlaiseen konseptiin. Konseptiin jonka vastakohtana on ennalta ennustamaton päättäjien harrastama valtapeli jota kutsutaan arkisesti "mielivallaksi". Toisaalta sen vastakohtana on myös "näkökulmien tasa-arvo". (Näkökulmien tasa-arvo tarkoittaa tässä lähinnä sitä, että ihmiset saavat olla mitä mieltä tahansa ja sitten esittää sen ääneen ja sitten yleisin näkemys voittaa. Tässä syntyy tilanne jossa näkemykset ovat tasa-arvoisia mutta ihmiset eivät. Samat oikeudet eivät koske kaikkia, vaan esimerkiksi enemmistöuskonnon edustajilla on valta määrittää kulttuuri.)

Oikeusvaltiossa tilanne onkin se, että joskus näkemykset eivät ole vallankäytöltään tasa-arvoisia mutta ihmiset ovat. Sama laki koskee kaikkia. Kaikilla on samat oikeudet. Edustivatpa sitten enemmistöä tai vähemmistöä. Köyhää tai rikasta, vallatonta tai vallassaolevaa. Privileegiot eivät määrittele "tilannetajuista käytäntöä".

Oikeusvaltio nojaa valtiosäädäntöön ja perustuslakiin. Sen ideana on se, että laki on sama kaikille. Tässä mielessä oikeudet nähdään ei-privileegoina. Tässä mielessä esimerkiksi maahanmuuttokriittiset ovat usein nimenomaan nojanneet oikeusvaltioperiaatteeseen viitatessaan sananvapauteensa. He näkevät että enemmistön valta ei voi määrittää poliittisesti korrektia kulmaa jossa pitää olla ja jonka rajoissa pitää ilmaista. (Toki moni vaihtaa kelkkaansa enemmistön tasa-arvoon monissa kulttuurikysymyksissä. Koska ihmiset harvoin ovat kovin konsistentteja. Poliittiset klusterit vielä harvemmin.)

Viime aikoina tässä on nähty muutos.

Jaakko Jonkka on moittinut eduskuntaa. Tästä on keskusteltu melko paljon. Esimerkiksi "Helsingin Sanomissa" nykytilaa verrattiin sortovuosiin "Sortovuosina perustuslaista pidettiin kiinni lähinnä vain silloin, kun se tuki jotakin poliittista tarkoitusta. Valitettavasti nykyisin on palattu samaan ajattelutapaan: perustuslaki on vain väline johonkin poliittisen päämäärään ja tarvittaessa se voidaan sivuuttaa." Ironista kyllä tämä on johtanut siihen että parhaat todistukset tämän asiantilan vallitsemisesta saadaan katsomalla Jonkan kriitikoiden lausuntoja. Esimerkiksi Slunga-Poutsalo on moittinut perustuslain säätämään viittaamista "politikoinniksi". Jonkka mainitseekin tähän aika kuvaavasti, että "Oma havaintoni on, että oikeudellisetkin ongelmat saatetaan kuitata "teknisinä yksityiskohtina", Jonkka kirjoittaa." (Tässä mielessä lestadiolaispääministerin juntan alla kaikille perustuslain oikeuksille uhkaa käydä sama miten on käynyt esimerkiksi uskonnottomien uskonnonvapauteen liittyville oikeuksille on käynyt lestadiolaisvaltaisilla alueilla. Ehkä lestadiolaisuudessa ei ole tähän syy-yhteyttä. Mutta ei tuollainen yhteensattuma ainakaan siunaus ole.)

Ironisinta tässä on se, että "ihmisoikeus" -sana on sekin sellainen että vaikka ihmisoikeudet ovat viittanneet periaatteessa sitoviksi tehtyihin sopimuksiin esim YK:n kanssa, ne ovat jo aikaa sitten muuttuneet relativistisiksi. Ihmisille tulee erikoisia oikeuksia, jossa homoseksuaalien avioliitto on ihmisoikeuskysymys ja toisaalta vastapuolen mukaan homoseksuaalien saamat adoptiot rikkoisivat oikeutta isään ja äitiin jota väitetään ihmisoikeudeksi (Päivi Räsäsen tapaan jopa YK ääneen mainiten).

Talamus

Neljä valtamaailmankuvaa

Kadulla käveli persoona. Hän suistui tietyömaan kaivamaan syvään kuoppaan ja juuttui soraan. Hän yritti ponnistella irti. Siinä hän kykki, kuopan pohjalla, eikä muuta voinut.

Pian paikalle saapui Profeetta Muhammad. Hän kehotti onnettomuuteen joutunutta pitämään jatkossa silmänsä auki paremmin. Hän poistui paikalta kirjoittamaan muutamia käytänteitä, joissa tämänlainen toiminta määriteltiin epäonnistuneeksi islaminharjoittamiseksi. Näistä syntyi periaatteita joita islamissa noudatettiin siinäkin vaiheessa kun teknologian kehittymisen kautta tietyöt eivät ole samanlaisia.

Seuraavaksi paikalle tuli Buddhakin onnettomuuspaikalle. Hän näki miehen, istuutui kuopan reunalle. Hän kehotti kuopassa olevaa rauhoittumaan ja meditoimaan. Hän kehotti onnettomuuteen joutunutta kuolettamaan haluamisen, josta kärsimys johtui. Hän jäi pitkäksi aikaa kuopassaolevan seuraan meditoimaan. Välistä hän valaisi tunnelmaa aforismeilla joiden sisältö oli suunnileen se, että "Universumi kiertää omaa rataansa ja köyhien on oltava hiljaa". Tämä koettiin viisaaksi ja maailmaan tulikin monta ärsyttävää hymistelijää jotka eivät tehneet juuri mitään, mutta jotka kokivat tasapainottavansa universumia.

Viimeiseksi, tapansa mukaan muutaman tuhat vuotta myöhässä ollut, Jeesus Kristus saapui miehen luo. Hän nosti miehen yliluonnollisella ihmeellä kuopasta ja sitten hän sanoi miehelle: ”Seuraa minua!”. Tämä toimikin oikein hyvin. Hänen seuraajansa tekivät tästä itselleen dogman. He unohtivat kaivamisen ja aina löytäessään onnettomuuden uhrin, he eivät tehneet mitään aliluonnollista. Sen kuin vain sanoivat "Seuraa minua". Tämän he kokivat Jeesuksen seuraamiseksi.

Viimeiseksi paikalle saapui anonyymi liberaali sekulaarihumanisti joka oli oma Jumalansa ja profeettansa. Hän ympäröi tietyömaan aidoilla ja varoituskylteillä. Hän palkkasi ihmisiä hätistämään ja paapomaan ihmisiä niin että edes tyhmimmät eivät voineet pudota kuoppaan. Tästä syntyi paljon häiriötä. Mutta onneksi kaikki riitelivät koko ajan internetissä siitä, että kannattaako tämänlaisia aitaamiskäytänteitä jatkaa.

Skientistien suhde pragmatismiin

Kun katsotaan maailmaa, siellä yleisesti saadaan suosiota enemmän olemalla "tavallisia" kuin olemalla "oikeassa". Tässä ei ole sinänsä mitään uutta tai ihmeellistä. Jo Michel Montaigne kirjoitti siitä miten eri kulttuurit pitävät "järkevinä" oman maan konventioita ja toisten maiden tekemät ratkaisut samoihin ongelmiin ovat "tyhmiä". Tyhmä ja järkevät vaihtuvat päikseen kulttuurin muuttuessa.

Mutta tätä ajatusta ei sovelleta yleensä tieteen kannattamiseen. Ei ainakaan siitä näkökulmasta mistä minä sen teen. (Eli tieteen kannattajan näkökulmasta. Skientismikritiikistä sitä toki löytää paljonkin.)

Tässä mielessä esimerkiksi ensimmäinen huomio voisi olla se, että pseudoskeptikoiden harrastama huuhaapilkka kohdistuu oikeaan aiheeseen väärin keinoin. He nauravat huuhaata tuottaville huru-ukoille. Huru-ukkoja pilkataan koska he ovat outoja.

Toisaalta ei niitä skientistejäkään moitita usein tavoilla jotka korostaisivat sitä paljon puhuttua avomielisyyttä ; Esimerkiksi evoluutiodenialismissa on tärkeää vedota "arkijärkeen" menevästi. Ajatus eläinten muuttumisesta ihmisiksi halutaan kuvata sellaisilla sanoilla että ne vaikuttaisivat typeriltä satu-uskoilta. (Yksi keino on kutsua sitä "eläinten muuttumiseksi ihmisiksi".) Moni skientisti vaikuttaa tiedeuskoiselta haihattelijalta. Ja käytännössä voi huomata että usein heitä mollataan juuri siksi, ei heidän dogmaattisuutensa tai sulkusilmäisyytensä, vuoksi.

Tieteen nähdään olevan naurettavaa esimerkiksi jos se antaa vastauksia aiheisiin joiden vastaaminen on "ilmiselvästi" vaikka uskonnon osa-aluetta. Tai kun se antaa arkijärjelle omituisia tuloksia. Skientisti uskoo outoja juttuja joten hänen uskovaisluonnettaan alleviivataan ja korostetaan. Maailmankuvallisuus on siitä jännittävää että sitä vastustetaan koska se on harhaoppinen. Skientistit ovat outoja kun eivät nojaa todistamattomiin mutta yleisiin perinteisiin ja kulttuurisiin konventioihin. Skientistit ovat outoja. Siksi heitä on hyvä vähätellä.

Ja usein skeptikot ja tieteenpuolustajat menevät tässä "pragmatismin kelkkaan", ja tässä he kategorisoivat samanlaisiksi asioita jotka ovat ihmisille yleensä oleellisesti erilaisia.

Tässä kohden koomikko Karl Pilkington onkin esittänyt asian mielestäni hauskasti. Hän ei esimerkiksi pidä tärkeänä universumin alkua tai tähtitiedettä koskevaa tietoa. Sillä ei ole mitään käytännön hyötyä. Hän on lähestynyt evoluutiota, ihmisiä ja etanoita siten että hänestä ei ole kiinnostavaa. Hän ruuttaa limaa nenästään, eikä biologia tässä mielessä tuota mitään kovin fiiniä. On kätevämpää tietää miten lattiakaivoon jämähtäneet etanat saa syövytettyä pois kuin oppia että sinulla ja etanalla on yhteinen kantamuoto.

Moni skientisti fasinoituu asioihin jotka nähdään "haihatteluksi". Joka taas nähdään helposti "abstraktina" joka on assosiaatioissa lähisukulaisuutta "maailmankuvalliselle kuvittelulle". Ja kun hän puolustaa tiedettä hän vetoaa lääketieteen saavutuksiin ja muihin vastaaviin insinöörityön tuotoksiin.  ; Ja evoluution kohdallakin käy monesti kuten sukututkimuksessa. On tavallaan fasinoivaa löytää miten kaukainen sukulainen on ollut rosvo, ryöväri, ties mitä ryönää, tai kasa ryömivää limaa. Tästä fasinoivasta löydöksellä vaan ei ole sinänsä oikein mitään ilmiselvää väliä tai merkitystä. Tai vaikutusta nykyelämänmenoon.

Arkesi on samanlaista ennen ja jälkeen tämän tiedon. Tieto ei ratkaise sitä miten saat naapurin (kaukaista sukuasi) siivoamaan roskakatoksensa niin että varikset (vielä kaukaisempaa sukua) eivät enää käy sotkemassa roskasäkkejä pitkin peltoja niin että tässä varisten tohinassa ympäriinsä pöllyävä bakteerimassa (tosi tosi kaukaista sukua) ei enää löyhkällään peittäisi koko tienoota ja asuntosi jälleenmyyntiarvo ei romahtaisi.

Lääketieteessä vertaileva tutkimusote onkin tuonut meille tehokkaita ja hienosti demonstroitavia saavutuksia. Sen vuoksi meillä on keinot jotka ovat tehokkaampia kuin homeopatia. Jos ei muuten niin siten että kun homeopatia on tehnyt kaiken voitavansa on kovasti viivästyneen hoidon aloittamisen vuoksi lisäsairastunut tyyppi. Ja kun lääketiede on tehnyt kaiken voitavansa, potilas on kuollut. (Hetkinen; Tämä ei kuulostanut kovin vakuuttavalta näin muotoiltuna. Mutta periaatteessa kyllä seison sanojeni takana.)

Skientisti näkee asiat hieman toisin. Hän näkee, että;
1: Tieteellinen metodi yhdistää lääketieteen ja abstraktit asiat kuten tähtitieteen ja evoluutioteorian.
2: Jotkut abstraktit löydöt muuttuvat konkreettiseksi tiedoksi ; Sähkömagneettinen teoreettinen havainto liikkeen, magnetismin ja sähkövirran välillä on johtanut verotettavaan tuloon ja erilaisiin innovaatioihin. Emme aina tiedä onko jokin tähtitiedetieto sittenkin relevanttia.
3: Tieto joko on tieteellistä tai ei-tieteellistä ja ollakseen kätevää sen on oltava tieteellistä tietoa.

Tätä on hyvin vaikeaa saada arkijärkeen nojaavan "terveen järjen" seulan läpi. Siinä katsotaan vaikutuksia ja saavutuksia hyvin erilaiselta kannalta. Siinä tuskin onnistutaan hyvin jos viekoittelevuus perustuu huonoon perusasetelmaan.

Vuoden ilopilleri -palkinto

Hmm.. Aluksi. Tuota. Kiitos.

"Vuoden 2017 Ilopilleri -palkinto". Vähän omituisesti nimetty palkinto annettavaksi minulle. Mutta ymmärrän. Ennen sitä kutsuttiin hieman eri nimellä. Ja sellaisen saadakseen ei tarvinnut olla optimisti. Mutta sitten tuli se Axl Smithin elämänkertaa muistuttava elokuva. Se, ja feminismi, ovat muuttaneet paljon. Eivät tosin näköjään tämän patsaan ulkonäköä. (Hetkinen, sehän näyttää aivan Oscar -sedältä, facebook -kaveriltani!)

Mutta kiitos. Tämä perinteinen palkinto saa minut ihan tuntemaan oloni pieneksi. Ei ehkä siksi että palkinto on niin suuri. Mutta olen niin ujo. Mutta oikesti. Olen ylpeä. Olen ylpeä sillä tiedän, että tämä palkinto tulee ennen kaikkea humoristinkyvyistäni. Siitä että olen työyhteisössäni, muista ominaisuuksistani irrallani kuitenkin verbaalisesti lahjakas. Siksi kunnioitankin tätä palkintoa. Sen saavuttaa komediallisella neroudella. Paras todistus tästä on tietenkin se, että minä voitin sen. Minä, enkä esimerkiksi tuo ilopillerinä täysin ansioton Matti tuossa.

On kuitenkin ilo nähdä teidät kaikki. On hauskaa nähdä miten puheeni nauhoitetaan valvontakameranauhalle. Ja miten olette kokoontuneet tänne satapäisenä. .. kymmenpäisenä ... yks, kaks, kolme, ... seitsenpäisenä laumana!

En tiennyt olenko edes tämän palkinnon arvoinen. Mutta sitten kuulin että mukana saa myös pienen määrän rahaa. Tämä on nyt minun! Hitotko kiittelemään enempää! Omistusoikeus on jo minun!

Näkemiin!

Skientismistä ja tekno-optimismista

Lasken itseni vähintään jonkinasteiseksi skientistiksi. Tässä kohden monella saattaa tulla mieleen ajatus siitä että olettaisin että tieteellinen tieto olisi täydellistä. Itse asiassa Quinen kannattajana näen lähinnä niin että tieteellisen tiedon ulkopuolella ei ole mitään olemassaoloa ja ilmiöitä koskevaa tietoa. (Esimerkiksi matematiikka on abstraktia eikä se sellaisenaan kosketa ns. tosiasioita. Matematiikka joka on puhdasta ei ole fysiikkaa. Fysiikka joka on puhdasta vaatii muutakin kuin matematiikkaa. Esimerkiksi.)

Katson että kysymys on siitä että tiede tarjoaa episteemisiä vastauksia, ne sisältävät tietoa. Eivät täydellistä tai lopullista tietoa. Tieto ei puhdista ontologiaa. Mutta siinä on tietoa. Muut asiat sisältävät sen sijaan ontologisia väitteitä ja niihin sitoutumisia. Jotain joka kertoo enemmän asenteesta kuin tiedosta. Ne voivat kenties olla totta, mutta kysymys onkin siitä että jos olemme, niin olemme tuurilla oikeassa. Väitelauseen totuus johtuu hyvästä onnesta eikä siitä että se on parhaan mahdollisimman tiedon tuottama päätelmä.

Tässä kohden on syytä ottaa esille se miten skientismiä usein kutsutaan tiedeuskoksi.

Tässä kohden näen että uskonnon monet konseptit voisivat periaatteessa olla tiedettä. Vanhatestamentillinen Jumala ihmetekoineen voisi varsin hyvinkin olla tutkimuskohde. Valitettavasti nykyään ei vain suosita näitä tutkittavissa olevia Jumalia.

Itse asiassa näyttää siltä että modernina aikana yhä vahvemmin viitataan Jumalaan ilmiönä jonka oikeutuksia on haettava Platonin suunnalta ; Platon käsitteli "Valtiossa" uskontoja ns. jalona valheena (γενναῖον ψεῦδος). Uskonnot olivat jotain josta oli hyötyä yhteiskunnalle ja siksi siihen liittyviä epätosiakin asioita saatiin sanoa ääneen. ; Modernina aikana jumalatodistuksia pidetään vääristelynä ja naurettavuutena, ja esimerkiksi uusateisteissa ärsyttää se että he ovat monista liikaakin "joko empirismi tai ei mitään" -asenteella liikkeellä.

Toisin sanoen ei uskota jumalan todistamiseen tieteellä ja tämä tehdään niin voimakkasti että jopa vaatimus tästä nähdään jonkinlaisena uskonnon ytimen vääristelynä. Aikanamme puhutaan hyödystä ; Pascalin vaaka, paratiisin ihanuudet, se että uskonnon harjoittaminen on yhteisöllistä. Se, että uskonnon harjoittajat ovat onnellisempia ja elävät pidempään.

Toisaalta korostetaan että uskonnosta luopuminen uhkaisi yhteiskuntaa tai että uskonnon katoamisen myötä katoaisi muitakin asioita, kuten moraalisuus. (Tässä reagoinnissa on aika voimakas jatkokysymys ; Jos todistamattoman Jumalan hylkääminen tuhoaa moraalin, niin eikö tämä moraalikin sitten ole vain jalo vale? Aika harva kysyy tätä koska usein vastapuolikin kannattaa moraalia ja iskee enemmän siihen että metaeettisesti lausunto on itse asiassa aikamoista roskaa. Moraalin katoaminen on enemmän uskovaisten vakaasti esittämä ja toistama väite kuin mikään johtopäätös. Asia yritetäänkin usein enemmänkin muotoilla kauniiksi vaikka lainailemalla Tolstoita kuin rakentamalla perusteluketju joka todella näyttää että ei ole olemassa ainuttakaan moraalisuuden mallia joka jäisi jäljelle kun teismistä luovutaan. Mikä vaaditaan jos väite tosiaan on että ilman uskontoa on vain arvotyhjiö ja nihilismi.)

Toisin sanoen uskomiseen uskominen on vahvaa ; Jumalaa ei todisteta todennäköisesti todeksi konseptiksi vaan pikemminkin kerrotaan että miten Häneen uskomisensa on jotenkin muuten hyvä diili.

Ja minä ymmärrän tämän. Käytännöllisyys ei ole tiedollinen argumentti mutta se on kuitenkin jotain jonka kautta on ymmärrettävää että joku seuraa asioita jotka eivät varsinaisesti ole mitenkään todistettuja sanan täydessä - tai edes oikein missään - merkityksessä. Sitä minä en ymmärrä että miten skientisteissä tuntuu olevan samantyylistä henkeä. Tieteeltä vaaditaan hyötyjä ja se oikeutetaan hyödyn kautta. Tieteenkin arvona näyttää olevan yhteiskunnallinen kannattavuus. Kun ihminen arvostaa tieteitä, hän hämmentävän usein arvostaa nimenomaan insinööritieteitä joka tekee saavutuksia. Tässä mielessä minulla herää kysymys että miksi tiedettä tulisi käsitellä kuin jaloa valetta?

Tekno-optimismiin.

Suomessa tässä kohden mieleen tulee Esko Valtaoja. Hänen tekno-optimisminsa tuo usein mieleen yritysten optimismikonsultit. Nämäkin innostavat ja tekevät kaikenlaisia vastaavia asioita.
1: Itse asiassa jos nykyajan Suomesta pitää hankkia yhtenäiskulttuurin ydin, sen taustalla olisikin varmasti optimismi. Toki moni hakee ei-hengellistä paratiisia. Jos uskonto lupaa aktiiveilleen tietyin ehdoin taivaspaikan, seitsemän neitsyttä tai paikan Valhallan salista, moni hakee saavutuksia tämänpuoleisesta. Kokoomuslaiset korostavat positiivisuutta ja sitä että yrittämällä onnistuu. Tätä pidetään osittain tosiasiana ja osittain jalona valeena, sillä optimismin romahtamisen nähdään ajavan maita taantumaan. Yrityksissä vierailevat konsultit edustavatkin usein juuri tätä yrityskuvaa. Pitää olla innovatiivinen ja rohkea. Ja jopa maahanmuuttokriitikot jotka tuntuvat olevan kyynistä sakkia luottavat kuitenkin yksinkertaisiin ratkaisuihin kuten "rajojen kiinni" laittamiseen ja EU:sta eroamisen taikaluotina joka ratkaisee kaikki ongelmat.

Tekno-optimismissa onkin kysymys juuri siitä että luotetaan että tiede vie meidät tähtiin. Luodaan profetioita tulevaisuudesta. Ja niissä kerrotaan paitsi että tieto kertyy ja tiede edistyy, niin kerrotaan että tiede edistyy paljon. Tämä on mielestäni hyvin kiinnostava kysymys. Sillä tekno-optimismissa on kaksi osaa. On se insinööritieteellinen osa. Että se kulttuurinen asennetta heijastava optimismiosa. ; Voidaan esimeriksi uskoa että ei ole mahdotonta että ihmiset menevät tähtiin. Ihmeet joita luvataan eroavat uskontojen ihmeistä siten että tekno-optimistien odotukset eivät sellaisenaan riko tietämiämme luonnonlakeja. Fysiikan lait eivät sellaisenaan estä tähtimatkailua. (Suhteellisuusteoria asettaa rajat siihen kuinka kauan matkaan menee.) Tässä mielessä se eroaa voimakkaasti esimerkiksi kreationistien Jumalasta joka heidän mukaansa by definition rikkoo termodynamiikan toista pääsääntöä luodessaan elämän. (Koska heistä elämän synty väistämättä rikkoo termodynamiikan toista pääsääntöä. Evoluutio ei heistä siihen pysty joten tarvitaan Jumala. Ergo.)

Tässä kohden on kenties hyvä viitata David Deutschiin.

Hän on lennokas tiedemies joka on tunnettu lennokkaista teorioistaan. Hän on myös tekno-optimisti. Hänen perusargumentaationsa on tässä kohden siitä kiinnostavaa että hän virallisesti korostaa että tulevaisuus on ennustamaton. Tieteen rajoja ennustettaessa kun täytyy sitoutua tieteen teorioihin. Ja näiden paradigmat voivat mutta kun tietoa saadaan lisää.

Tässä mielessä hän korostaa että pessimistit uskovat että tulevaisuus on huono ja he tekevät profetioita. Ja optimistit taas odottavat parasta ja tekevät tätä profetioita. Hänestä ajatukset tieteen edistyvyydestä eivät ole oikeastaan tekno-optimismia. ; Deutschin mukaan ongelmana onkin juuri tieteen epätäydellisyys. Voidaan listata vääriä ennusteita joita fiksut ihmiset ovat tehneet. Koska takana on jokin idea joka keksitään vasta myöhemmin. Deutsch ei luota vakaviin yrityksiin eristää ei-tiedettyä vastausta tunnetusta tiedosta.

Toisaalta Deutsch vaikuttaa kuitenkin tekevän ennusteita. Hän esimerkiksi väittää että tieteen rajoja ja mahdollisuuksia kuvaavat mallit rajoittavat enemmän kuin todellisuus. Ja että jos tieteen tulevaisuutta ennustetaan vallitsevan pohjalta painotutaan liikaa negatiivisiin ja huonoihin lopputuloksiin. Tämä on hyvin erikoista. On toki totta esimerkiksi se, että psykologisesti ihmiset helposti menevät mukaan pelotteluihin. Mutta toisaalta ihmiset hyppäävät mukaan myös sellaisiin optimistisiin asioihin jotka hivelevät heidän maailmankuvaansa. ; Lisäksi voidaan nähdä että jos meillä on nyt fysiikkaa joka ei periaatteessa estä aikamatkustusta, se ei tarkoita että tulevaisuuden tieteessä tämä olisi mahdollista. Kenties uusi teoria sulkee tämän mahdollisuuden. Tässä mielessä Deutschin ajatukset siitä minkälaisia tulevan tieteen teoriat ovat pitää sisällään niitä hänen korostamiaan profetioita.

Deutschin kohdalla voidaan havaita että hän kenties miettii tiedepessimismiäkin hieman liian vähällä lokeroinnilla. Voidaan nimittäin nähdä että tiedepessimismiä on kahta sorttia;
1: Pessimismiä siitä että tiede todella tuottaisi tuloksia enemmän ja enemmän. Ehkä tiedon määrän kasvattaminen muuttuu yhä vaikeammaksi ja vaikeammaksi. Ja tätä kautta tieto voi kasvaa mutta enemmänkin lähestyy jotain raja-arvoa kuin kasvaa rajatta. Deutschilla on tiedon kasautumisesta menneisyyteen perustuvia induktioita joiden perusteella hän uskoo tiedon eksponentiaaliseen kasvuun. Tässä kohden mieleen tulee Kurzweilin ajatukset tekoälyn singulariteetista ja älyn kasvusta. Tosin ilman tekoälyä. Ihminen tekisi vähän saman tiedon kasautumisen ilman tekoälyrobottiutta. ; Tämä on kiinnostavaa koska Deutsch toisaalla itse selittää että menneisyyden trendeistä ja teknologian tämänhetkisestä rakenteesta ei voi ennustaa tulevaisuutta ilman että se olisi profetia joka vaatii optimismia tai pessimismiä. Ja hän on selittänyt että optimismi ei olisi oikea sana kuvaamaan hänen näkemystään.
2: Tiedepessimismiä jonka mukaan tiede toimii ja tuottaa jotain joka tuhoaa meidät kaikki. Kuten luo jonkin superviruksen tai megapommin. Ydinpommi ei ole mikään tieteellinen epäonnistuminen. Ja tiede sanoo että sen pohjalta voitaisiin aikaansaada merkittävää tuhoa ihmiskunnalle.

Deutsch korostaa että teknologian ongelmana on usein se, että takana on tuntemattomia tuhoja. Tiede auttaa selviämään ja käsittelemään näkymättömissä olevia tuhoja. Tässä mielessä hän puhuu esimerkiksi kulkutaudista joka tuhosi kreikan kulttuuria. Antibioottien kanssa tämä tuho olisi voitu välttää. Tämä tieteellinen tieto kuitenkin puuttui. Toisaalta jos katsotaan tieten ongelmia, kuten radioaktiivisuuden tuottamia tauteja, niiden takana on usein ollut puutteellinen tieto eikä liika tieto. (Pelotellut tuhouhat taas ovat jääneet toteutumatta. Esimerkiksi ydintuhoa ei ole ollut ja ydinvoiman onnettomuudet ovat jääneet vähäisiksi.)

Loppukaneetti;

Ei tavallaan ole vaikeaa nähdä että teknologian hyödyt ja tieteen saavutukset painavat enemmän kuin tieto. Elämme hyödyn ja hedonismin maailmassa jossa tieto ja uskontokin ovat valjastettuja tämän tavoitteluun. Hedonismi ja ajatus hyvästä yhteiskunnasta johtaa helposti siihen, että asioihin suhtaudutaan optimistisella asenteella. Jos hedonismi - olipa tämä kärsimyksen välttämistä tai nautinnon tavoittelua - on asioiden ytimessä, onnettomuus ja surullisuus olisivat merkkejä huonosta elämästä.

Tieteen kohdalla voidaan nähdä että se on edistänyt maailmaa. Sillä on hienoja saavutuksia. Sellaisia joita voidaan tarkastella objektiivisemmin kuin vaikkapa Jeesuksen ristinkuoleman aikaansaamia parannuksia itse kunkin elämässä. Tässä mielessä on ymmärrettävää että se myös viittaa näihin.

Kuitenkin kun tekno-optimisteja kuuntelee tarkemmin saattaa syntyä vaikutelmia siitä että takana onkin kaikkivoipaisuusasenteita joissa tiede on maailman hallitsemista eikä maailman ymmärtämistä tai ihmistä mahtavampien luonnonlakien sisällön tietämistä. Ja tässä takaovesta livahtaa helposti jotain joka itse asiassa ei ole niinkään tietoa kuin asennetta. Tätä tekisi miltei mieli kutsua tiedeuskoksi. (Mutta sitä on paha kutsua sellaiseksi koska siinä ei ole Jumalaa, ei rituaaleja, ei ajatusta siitä että jollakulla on pääsy strategiseen tietoosi ja jota voisi lepytellä jotenkin koska muuten sinua rangaistaisiin pahoista teoistasi...)

Koska tiede kuitenkin sävytetään optimismilla, on mietittävä että missä määrin ja missä suhteessa nämä tulevaisuudenkuvien maalailut ovat lähinnä jaloja valeita joilla esimerkiksi hankitaan rahoitusta tutkimukselle sellaisilta ihmisiltä joille tieto ja ymmärrys eivät merkitse paljoakaan.

palaute

Sain mielenkiintoista palautetta. Lausunto oli lyhyesti "Epäilevät ihmiset ovat kärkkäitä arvostelemaan uskontoa, mutta koko ajan jää epäselväksi mikä uskonnossa on vikana." Olenkin toki kärkkäästi arvostellut uskontoja vuosia. Tosin olen sitä mieltä että kenellekään joka on tutustunut argumentteihin ei ole varmasti jäänyt tietämättä syistä miksi näin on tapahtunut. Että mikä siinä uskonnossa minusta on vikana. Tiivistän kuitenkin lyhyesti;

Puhtaasti filosofiset syyt.

Jumalatodistuksina esitetyt argumentit eivät ole vakuuttaneet. Ne eivät ole sellaisia että niiden kanssa ei voisi olla erimielinen muuttumatta typerykseksi. Olenkin pitkin blogiani purkanut käytännässä klassikkoargumentit - ja useat vähemmänkin tunnetut argumentit - premisseihin ja johtopäätöksiin ja katsonut olenko samaa mieltä niiden kanssa. Ja onko niissä virheitä. Jos olen erimielinen niin olen pyrkinyt myös kertomaan syitä sille että miksi.

Jumalatodistusten rakentaminen onkin jäänyt teologiassakin viime aikoina vähemmälle. Enemmän on siirrytty siihen miten jumala ei ole tieteellinen tai todistettu asia vaan uskonasia. Toisin sanoen tässä asiassa tuskin on suurta ongelmaa. Ehdottomia jumalatodistuksia ei ole tuhansien vuosien ajan panostettujen nerojen runsaasta aivotyöstä huolimatta kehitetty. Ainakaan resurssien pula ja aikataulutus ei ole ollut esteenä. Harva asia on saanut yhtä monta vuosisataa keskusvaltaista asemaa itselleen.

Uskonyhteisöjen vallankäyttöön liittyvä kritiikki

Samoin on selvästi tullut näytettyä että uskontojen sisällä, paitsi on tehty pahaa, niin tehdään paljon pahaa nykyäänkin. Ja vaikka tätä tekee vähemmistö niin sitten enemmistö ei tahdo puuttua. Esimerkiksi on tullut varmasti selväksi moitteeni evankelisluterilaisen kirkon asenteesta jossa toimijat voidaan kategorisoida karkeasti ottaen kahteen lokeroon
1: Vanhoillisiin jotka avoimesti moittivat liberaaleja ja puuttuvat asioihin ja estävät muutoksia ja ovat aktiivisia ja aggressiivisia.
2: Leppoistoon joka on liberaalia mutta hymisee tasa-arvosta niin että ei siinä sitten voida auttaa tai tehdä muutoksia koska suvaitsemattomien suvaitseminen.
*; Muitakin on, mutta he harvoin saavat mediatilaa. Joka kertoo siitä että miten instituutio jäsentää sen keihin panostetaan. Ja jo tämä panostus in itself is a sick thing to do! Tämän kaiken vuoksi kokonaisuus on se, että kirkko "kuuntelee" monien ihmisten ongelmia. Mutta ei tee mitään. Jos olet liberaali kukaan ei taistele puolestasi. (Tai ainakaan ei tehnyt näin ennen kuin viime aikoina. olen ollut huomaavinani muutoksia. Joka tietenkin tarkoittaa sitä että asiat paranevat. Ehkä siksi että en ole ollut yksinäni huutamassa tästä asiasta.)

Olen korostanut sitä miten Suomessa on esimerkiksi uskonyhteisöt hoitaneet asioita "sisäisesti". (Ei kerrota polisiille ja vältetään mediatappio ja tämän vuoksi rikolliset eivät ole joutuneetkaan linnaan.) Ja nämä yhteisöt ovat yhteiskunnallisessakin mittakaavassa aika isoja. Ja mukana "yhteistyössä" aika monien juttujen kanssa.

Henkilökohtaiset syyt ja niihin sidotut eksistentiaaliset syyt

Olen myös kertonut omista henkilökohtaisista kokemuksistani ja siitä miten tämä on vaikuttanut elämääni syvästi (itsemurhayritys). Miten saatanapaniikki vaikutti sukupolvessani moniin muihinkin. Eli ihmisillä pitäisi olla tätäkin kautta sympatiaa ja ymmärrystä jos joskus olenkin asenteellinen ja vihainen. Etenkin kun uskonto kuulemma kasvattaa näitä arvostettavia piirteitä.

Tässä mielessä on jännittävää että tämä ei tuo ymmärrystä ja lempeyttä. Sen sijaan nämä lähinnä ovat lähinnä aseita joita käytetään minua vastaan.

Uskontokritiikin kontekstointi.

Olen jopa kirjoittanut siitä miten uskonnossa on silti aika paljon hyviäkin asioita. Että kysymys ei ole siitä että kategorisesti täytyisi haukkua uskontoja. Että kritisointi ei tarkoita samaa kuin koko ihmisen ja ideologian lyttäys. (Jonka pitäisi auttaa kritiikkini kontekstoinnissa. Siitä huolimatta saan tosin usein kuulla siitä, että vastustan uskontoa ehdottomasti ja totaalisesti. Että esimerkiksi haluaisin kieltää uskonnonharjoittamisen tai sen näkymisen mediassa.)

Tälläisten palautteiden olemassaolemisen syy

Silti joku kertoo, että on jäänyt ilmiselväksi "miksi". Kyllähän se turhauttaa ihan helvetisti. Että tuhansia sivuja kirjoittaa ja sitten joku tulee sanomaa että et ole tehnyt riittävästi työtä. Itse sanon että debunkkaa itse ensin jokainen minun teksti ja palaa sitten kertomaan mikä aika haaskattua elämää on riittävästi ja mikä ei.

Itse asiassa olen kritisoinut uskontoa hyvin monista näkökulmista niin että käsiin jääkin lähinnä se että monet haluavat irrelevantisoida uskontokritiikkiä. Toisin sanoen uskontokritiikille ei haluta antaa mitään arvoa. Tässä kohden voin vain huomauttaa että olen lähestynyt uskontoa ties mistä näkökulmista. Ja olen näyttänyt miten se epäonnistuu niissä kaikissa - ja millä ehdoin se epäonnistuu niissä. Tässä mielessä herääkin kysymys siitä että mikä on se relevantti uskontokritiikki? Uskovaiset eivät koskaan tunnusta että uskontoa ei voisi lähestyä kriittisesti. He eivät sano haluavansa sammuttaa uskontoa koskevaa kritiikkiä. Kuitenkin näyttää siltä että jokainen näkökulma ja perustelu voi olla vain väärin ja turhaa. Haluankin nyt sitten kuulla mikä on se näkökulma joka olisi oleellista uskontokritiikkiä.

Ei ehkä kannata haastaa.

Uskontokritiikin asema onkin se, että jos ei ole uskovainen ensimmäinen asia on utelu. Utelu jossa on usein kyseenalaistava henki. Vaaditaan oman maailmankuvan ja elämänkokemusten syvää kertomista. Utelua tehdään vaikka ei olla ystäviä. Utelu itsessään on vallankäyttöä, vaikka siihen ei muka olisi pakko vastatakaan. Perusasetelma on se, että jos vastauksia ei anna, niin henkenä on se että maailmankuva on järjetön ja perustelematon ja huono. Ja jos antaa niin sitten se on lähinnä sitä että otetaan valtaa näistä omista henkilöhistorioista ja niitä käytetään manipulointiin jos vain mahdollista. (Kokemus on näyttänyt että näin käy hyvin usein. Henkilökohtaistamisen ainut motiivi näyttää olevan se että saadaan mietittyä mikä julistusstrategia on käännytyksellisesti tehokkainta. Tai jos ei niin millä keinoilla on tehokkainta kiristää, mustamaalata internetissä, uhkailla tappouhkailukirjeissä ja vastaavaa.)

Ja sitten kun kritiikin on antanut niin tämä kritiikin antaminen lokeroidaan tietenkin C. S. Lewis -sitaatilla. Toisin sanoen vastauksen olemassaolo kertoo että uskonto on tärkeä asia ja uskonnossa olisi kysymys Jumalan vihaamisesta. Jota ei voi tehdä olematta uskovainen.

On hyvin vaikeaa olla näkemättä tässä asenteessa jotain vikaa. Minulle on sen sijaan jäänyt täysin auki se mikä näkökulma uskonnoissa on se onnistumisen menestystarina. Se kulma jossa ei ole mitään huonoa, paskamaista ja ilkeää. Näyttää pikemminkin siltä että on pahoja uskovaisia jotka avaavat suunsa ja passiivisia uskovaisia jotka antavat tämän tapahtua.

Uskonyhteisölle anteeksiantamisen vaihe?

Olen tottunut harjoittamaan uskontokritiikkiä. Teen sitä paljon. Perusnäkökulmani on tässä usein se, että meillä on tällä hetkellä hyvä uskonnonvapauslainsäädäntö. Tässä olen korostanut sitä että on monia sellaisia tahoja jotka harrastavat käytänteitä. Nämä käytänteet ovat usein perinteitä. Ja ne ovat itse asiassa lainsäädäntöä vastaan. Silti niiden annetaan tapahtua.

Tässä mielessä perusnäkökulmani on sama kuin vaikkapa Henry Shuella, jonka ihmisoikeuksia kartoittava teoksensa nimeltä "Basic Rights" jakaa oikeudet joksikin joita sinulla on paperilla ja niihin joita sinulla on käytännössä. Shue esitteli ajatuksen että ihmisellä täytyy olla perustalla olevia oikeuksia, kuten oikeus elämään, jotta meillä voi olla toisia oikeuksia.

Toisin sanoen oikeuksien kohdalla ei riitä että se on kirjattu lakiin (formal access to rights), on katsottava onko oikeuksissa käytännössä reunaehtoja joka tekee niiden saavuttamisesta mahdotonta ja vasta jos näistä huolimatta pääsee oikeuksiin käsiksi todella omaa tämän oikeuden (substantive access to rights). Uskontojen kohdalla moni korostaa että laki on sama kaikille ja huomauttavat että laista ei löydy mitään jonka pohjalla esimerkiksi uskonnottomia kohdeltaisiin eri tavalla.
1: Mutta he unohtavat tämän siinä vaiheessa kun vastaan tulee niitä asioita joita he joutuvat puolustamaan sitä kautta että ateisti on esimerkiksi "pikkumainen" vaatiessaan että hänen lastaan ei viedä koulun kanssa kirkkoon kristilliseen jumalanpalvelukseen. (Tai joista on pikkumaista jos lapsi on ensin viety sinne jumalanpalvelukseen kysymättä ja sitten kun tästä mainitaan ja vaaditaan muutosta ensi kerralle. Kuten eräälle tuttavalleni kävi.) Nämä ovat juuri niitä käytänteitä jotka eivät ole ainakaan lakiin ja ohjeistuksiin kirjoitettuja. Niiden laittomuudesta ei välitetä, joka tulee esiin joka ikisen kerran kun esimerkiksi sana "pikkumaisuus" tulee esiin. Uskonnonvapauslakimme on siis turha laki näistä ihmisistä. Muutahan tähän ei voi sanoa. Joko hyväksyy nykyisen uskonnonvapauslain tai ei. Ei ole välimuotoa. Paitsi tietysti että uskovaiset diggaavat oikeuksistaan aina kun ne koskevat heitä itseään. Eivät juurikaan kun ne koskevat muita. Tämä kaksoisstandardi jossa maailma oli heistä ennen parempi - karkeasti siksi kun he saivat käyttää valtaa ja kukaan ei vaatinut oikeuksiaan - on juuri se joka on tämän de jure ja de facto oikeuksien välissä. Ei riitä että katsoo lakikirjaa. On tiedettävä miten uskonyhteisöjen valtajärjestelmät toimivat käytännössä.

Tässä mielessä Shue laittaa vapauden ja oikeuden reunaehdoksi sellaisia perusoikeuksia kuin oikeuden ravintoon ja suojaan. Ja pelkästään uhka viedä näitä pois rajoittaa ihmisiä niin paljon että vapaus puuttuu niiltä joille yhteisö ei takaa näitä asioita.

Tämä tarkoittaa valitettavasti sitä että valtaosa asioista on tarkasteltava menemällä yhteisöihin. Itse olen huomannut että lähes ainut tapa saada näistä tietoa vaatii jonkinlaista soluttautumista. Tiedostin tämän omakohtaisesti varsin nuorena. Naapurimme oli helluntailainen. (Me emme olleet.) Hän kertoi miten mielellään hän veisi köyhän perheemme lapset leirille. (Joka on tietenkin ylellisyyttä, etenkin kun perheessä on monta lasta ja vanhemmatkin haluavat joskus jotain ns. oman vapaa-ajan tapaista.) Leirillä sitten opin esimerkiksi mitä öiset rukoilusessiot ovat valvottamisine ja julkisine synnintunnustuksineen. Ja miten leiri oli tyytyväinen jokaisesta uskoontulosta. Ja että tämä uskoontulo näyttää, haisee ja kuulostaa psykoottiselta episodilta lattialla kieriskelyineen ja jeesusjeesusjeesuksen huutelemisineen. (Materiaali kelpaisi sellaisenaan videoaineistoksi johokin Lontoossa sijainneen mielisairaalan "Bethlem Royal Hospital" aineistoon.) Tämä on tietenkin jotain jota ei kerrottu helluntailaisuudesta ulospäin. Ja jos puhuttiinkin, sanavalinnat olivat sellaisia että niistä ei olisi saanut sitä kuvaa mitä se oli. (Toimintaa tuskin edes miellettiin hengelliseksi väkivallaksi. Ja sekoaminen oli tosiaan vanhempienkin parissa muotoiltu onnistumiseksi.)

Uskontokritiikin kritiikki

Tässä kohden eteen nousee usein se, että uskontoja ja uskoa halutaan puolustaa. Tämä on ymmärrettävä vastareaktio. Tässä kohden on hieman ällistyttävää että usein tässä uskonnon puolustamisessa nousee esiin se miten näkökulmana on se, että uskonyhteisöjen harjoittama toiminta on tavallaan irrelevanttia. Jo vakiintuneisiin kriiseihin reagoidaan siten että puhumalla asiat ovat selvinneet ja luotto palautettu tätä kautta. Selitetään että keskustelu auttaa varmasti siihenkin, että uhrit uskaltavat puhua, kun tietävät etteivät ole yksin.

Yleisenä sävynä on nimittäin alusta lähtien se, että kritiikkiä halutaan hiljentää. Tämä on se pysyvä tila joka syntyy. Moni puolustaa uskontoja tässä tilanteessa. Mutta heistä tietääkin pelkästään tämän perusteella että he eivät itse edusta hengellisen väkivallan uhreja. He ovat joko uskovaisia tai mukana uskonnollisissa yhteisöissä. Ja tämän voi ennustaa pelkästään siitä että he korostavat sitä miten keskustelu on eheyttänyt tilanteen.

On tavallista että uskontokritiikkiin vastataan kritiikillä. Uskontokritiikin kritiikki on tietenkin sinänsä arvokas asia. Mutta haluan ottaa esiin sen, miten uskontokritiikki tupataan usein kontekstoimaan tietyllä tavalla. Tämä tapa on usein sellainen että uskontokritiikki nähdään uskonnon sensurismina. Ikään kuin vastakkain olisi kaksi ääripäätä. Eikä kysymys olisi esimerkiksi siitä että vastakkain on järjestys ja kaaos jossa toisella puolella tehdään tekoja jotka ovat rikoksia.

Esimerkiksi itse koin kovimman omakätisesti 1990 -luvun saatanapaniikin. Tässä kohden pääsin todelliseen tulikasteeseen. Tulikasteeseen johon kuului mm. se että minulta kysyttiin päin naamaa että mihin lähteeseen saatanapanikoijat perustivat toimintansa. (Aivan kuin minä lukisin heidän kirjahyllyjään, kysyisivät heiltä itselätään!) Ja sanottiin että miksi tästä ilmiöstä ei oltu kuultu tai miten he eivät olleet havainneet sitä. (Suoraan sanoen sokeuttaan ja asennevammuuttaan, sitä että viestintuoja joutuu lähteistämään vihollisensa jne!) Missään vaiheessa ei ollut sellaista oloa että uskonyhteisö olisi tukenut tai auttanut. Päinvastoin, näytti siltä että uskonjärjestelmä oli järjestelmällisesti toimintaa vastaan. Ei saa syyttää mutta ei saa tutkiakaan. Ei saa tiedottaa tai viestiä ulospäin ennenkaikkea. Ja jos jotain ongelmaa tulee viestinnän kanssa korostetaan sitä että asiasta pitäisi ensin yrittää keskustella. (Kuin se asian ilmituominen ensin talon sisältä ei olisi yritys keskustella!)

Uskontojen uhrit harvoin kokevat että uskonyhteistöt olisivat halunneet auttaa pyykinpesussa. Päinvastoin. Kokemus on yleensä se että uskontokritiikki halutaan ensin kieltää ja sitten mitätöidä. Uhria vastaan ollaan joka vaiheessa. Etenkin jos hän haluaa luoda aiheesta keskustelua julkisuuteen. (Mikä tietenkin on se paikka jossa keskustelua käydään ilman että keskustelua käydään esimerkiksi uskonnollisen johtajan valtakriteerin ja auktoriteetin alla suljetussa huoneessa. Huoneessa joka on uskonnollisen johtajan statuksen ja vallan symboli.)

Prosessin eteneminen

On tavallaan erikoista seurata sitä miten uskonnollisia kriisejä kohdellaan. Näissä tilanteissa on tyypillistä, että
1: Aluksi asioista kertovaa epäillään. Tämä on toki siinä mielessä ymmärrettävää, että erilaiset juorut ja huhupuheet ovat yleisiä. Eivätkä ne ole hyvinkään usein faktapohjaisia. Eräs pappi esimerkiksi kertoi minulle sen verran, että jos jostakusta ei olisi yhtään juorupuhetta, niin se kertoisi lähinnä sen että hän ei olisi tehnyt lainkaan töitä. Tästä juorupuheiden vuoresta on tietenkin vaikeaa tarttua niihin jotka ovat todellisia. Tilanne on kuitenkin vahvasti senlaatuinen, että uskontojen uhri joutuu itse keräämään evidenssin ja tekemään tutkimustyötä. Näytön saaminen on erityisen vaikeaa.
     1.1: Tässä usein nostetaan esiin pedofilia. Että siitä olisi vaikeaa saada näyttöä. Tosiasiassa tämä on hengellisestä väkivallasta sellaista josta saa eniten todisteita. Siinä suorastaan kylvetään evidenssissä. Teot ovat fyysisiä. Vainoamisesta ja painostuksesta saa vaikeammin evidenssiä. Siitä että sinut eristetään sosiaalisesti on vaikeaa kerätä näyttöä. Siitä että aina kun saavut huoneeseen kaikki poistuvat on paha kerätä mitään. Siitä että joku tekee kertakäyttöisen pseudonyymin facebookiin ja pommittaa sinua omituisilla viesteillä jää vaikeasti evidenssiä joka olisi sidottavissa tiettyyn yksilöön. Siitä että joku uskovainen soittaa sinulle ahdistavia ja painostavia soittoja yleisestä puhelimesta tai prepaidista antaa korkeintaan sen että joku on soittanut jotain. Usein "käytännössä tiedät" kuka on takana, sitä usein halutaankin.
2: Tämän jälkeen aletaan korostamaan sitä miten metakka on liioiteltua. Että tälläisiä ei pitäisi hoitaa sillä tavalla millä se nyt hoidetaankaan. Pitäisi keskustella eikä viedä evidenssiä poliisille tai lehdistölle. Uutiset luokittuvat yleisesti uskonnon vainoamiseksi.
3: Sitten aletaankin menemään suoraan tunnustamisen ja anteeksiannon puolelle. Yhteisölle pitää ikään kuin antaa anteeksi. Se että kriisi on nyt yleistä tietoisuutta nähdään jonain jossa uskonyhteisö on avoimesti keskustellut asiasta. On ikään kuin he olisivat itse keränneet evidenssin ja tuoneet sen esiin ja puhdistaneet avoimuudellaan ilman.

Perussävynä on se että uskontokritiikki ei ole joko todistettua tai sitten sen tekijät nähdään liian marginaaliin. (Jopa silloin kun kritiikin ydin ei ole se että onko vaikkapa lestadiolaisissa/katolisissa/Jehovan todistajissa... pedofiileja tilastollisesti enemmän kuin muissa vaan siinä että yhteisö on aktiivisesti luonut anteeksiantojärjestelmän jossa pedofiilejä suojellaan medialta ja poliisilta ja uhreille luodaan velvoite antaa anteeksi tai he ovat huonoja uhreja. Joka on by definition yhteisöä laajasti ja relevantisti koskeva ongelma. Se koskee koko valtajärjestelmää joka taas ohjaa mm. niitä lestadiolaisia jotka eivät ole koko pedofiilistä mitään tienneet.)

TL;DR

Uskontokritiikin kohdalla huomattavaa on se, että uskonnolliset tahot ovat joko hiljaa tai kritiikkiä vastaan. Kuitenkin kun kriisi on mennyt ohi, uskonyhteisöt mielellään tulevat "olemaan luontevasti läsnä". Henkenä on se että kriisin jälkeen avoin keskustelu on käyty ja sitten uhrin on ikään kuin opittava antamaa anteeksi ja luottamaan uskonyhteisöön.

Tämä voi olla vaikeaa kun muistaa sen että usein uskonyhteisöön luottaminen on ollut se asia joka on laittanut koko prosessin alkuun. Ja kun se on käynnistynyt tämä uskonyhteisö on ensin ollut luottamatta ja tutkimatta asiaa. Ja on sen jälkeen lähinnä irrelevantisoinut kritiikin merkitystä. Se on pakotettu prosessin läpi ja sen edustajat ja kannattajat ovat iskeneet kapuloita rattaisiin joka ikisessä prosessin vaiheessa. Tätä ei voi antaa anteeksi. Itse asiassa tämä prosessi on kokonaisuutenaan jotain joka ansaitsee kokonaan oman ja uudenlaisen uskontokritiikkinsä. Tämä prosessi kertoo että kokonaisuus on hyvinkin sairas.