Pieni ajatus ; Talouskasvu ja onnellisuus

1900 -luku demonstroi sitä että ns. kapitalismi luo hyvinvointia. Talouskasvu johti monien ongelmien vähenemiseen. Absoluuttinen köyhyys harvinaistui. Tätä kautta moni saattoi jopa ajatella että bruttokansantuote olisi jonkinlainen mittari kansakunnan onnellisuudella.

Ja ajatus ei ollut huono. On selvää että vaikka usein sanotaan että rahalla ei voi ostaa onnellisuutta, niin toisaalta rahalla saa paikattua tarpeita joiden täyttymättömyys tuottaa onnettomuutta. Ja lisäksi sillä saa ostettua pois joitakin onnettomuutta aikaansaavia asioita. Absoluuttisen köyhyyden voi ostaa rahalla.

Sittemmin on kuitenkin kiinnitetty huomiota suhteelliseen köyhyyteen. On katsottu tuloerojen kasvusta. Ja tämä kieltämättä onkin johtanut toiseen ongelmaan. Kurjuuden sijaan kysymys on eriarvoistumisesta jotka johtuvat tuloeroista. Siitä mitä mahdollisuuksia saa itselle ja lapsilleen sillä että on pätäkkää. Kansakunnan sisällä ihmiset jakautuvat helposti osiin joiden välissä on suuri kuilu. Köyhimmillä on kenties paremmat olot kuin entisillä kurjilla. Mutta toisaalta yhä harvempi omistaa yhä suuremman määrän omaisuutta.

Ajatus bruttokansantuotteesta ei tässä mielessä tunnu enää yhtä relevantilta. Mutta on vaikeaa sanoa johtuuko asia siitä että huomio kiinnittyy absoluuttisen köyhyyden sijasta suhteelliseen köyhyyteen.

Jipun jekku

"Seurakuntalaisessa" kirjoitettiin "musiikkievankelista" Meri-Tuuli Elorinteestä eli "Jipusta". Hän esitti siinä, että. "Jos minun olisi täytynyt tehdä uskonratkaisu, niin en olisi kyennyt siihen. Sen takia hedbergiläinen ajattelu, jonka mukaan ihminen ei ansaitse mitään ratkaisuja, vaan ne annetaan lahjana, on ollut minulle todella voimakkaasti tärkeä ajatus, Mikaelinseurakunnan uusi työntekijä kuvaa teologiaansa." Tämä oli minulle hyvin kiinnostavaa.

Olen nimittäin keskustellut "Jipun" kanssa. Tästä on hyvin monta vuotta. Se oli aikaa ennen kuin hän oli "julkkis". Se myös edelsi aikaa kun olin saanut tappouhkauksen joten keskustelu ei ollut äkäistä. (Siihen aikaan sain kehuja debattikäyttäytymisestä.) ; Seurakuntalaisesta saattaisi saada kuvan että uskoontulo olisi tapahtunut vain melko vähän aikaa sitten, mutta hän puhui erityisesti aborttiasioista ja nimenomaan kristityn näkökulmasta. En saanut hänestä kuvaa tuomitsevana.

Muistan hänet sinänsä että ennakko-oletuksenani hän vaikutti feikiltä. Syynä oli se, että hänen tarinansa oli samanaikaisesti kliseisellä tasolla konventionaalinen uskovaisen tarina. Että sisällöltään epätodennäköinen. Hän on kuitenkin elänyt tämänlaisen elämän joten ennakkoarvioni epäonnistui.

Muistan että keskustelussa oli vahva sävy siitä, että hän oli periaatteessa ihan miellyttävä. Hän kuitenkin piti uskoontuloa helppona, jonain joka tulee kun yrittää. Sitten hän tuli tulokseen että "yritän liikaa". Oli mielenkiintoista huomata että uskon pitäisi olla jotain joka tulee kun yrittää ja sitten jos yrittääkin ei yritä tarpeeksi. Ja sitten kun yrittää tarpeeksi niin yrittääkin liikaa koska kaikki on niin helppoa että sen kun vaan yrittää... Kokonaisuus sai hieman absurdin-koomisia sävyjä. Joka luonnollisesti sopi minulle.

Sittemmin hänestä on tullut julkkis ja hän on sittemmin sanonut kaikenlaista, esimerkiksi televisiossa. Hän on suuttunut kun keskustelussa oli mainittu siitä että maailmassa näkee "ei-kristillistä hengellisyyttä". Jippu suuttui melko vahvasti siitä että tämänlainen vaihtoehto esitettiin sovinnollisesti rikkautena. Hänellä onkin ollut tämänlaisia äkäisiä kommentteja. Samassa ohjelmassa, Pop-Kultissa vuonna 2008, hän esitti suoraan että "Ainoan oikean henkisyyden voi löytää vain kristinuskosta." Tässä reaktiossa oli voimakkuudeltaan ja ehdottomuudessaan tuomitseva sävy, ja absurdis-koomisia sävyjä syntyikin siitä miten Jippu huomioi kritiikin osuvuuden, ikään kuin valmiiksi odottaen sen tapahtumisen "Jos joku luulee minun tuomitsevan, niin se on sen ongelma." Olemme toki samaa mieltä siitä että tuomitsemisesta on ongelmia lähinnä ateisteille. Mutta Jipun oma osuus tässä on sitten hyvinkin vahvan erimielisyyden takana. Ja mielestäni tämä torjunta-automatia kertoikin siitä että hänellä on ongelmia asenteessaan ja asennetta on toteutettu niin paljon että sitä suojellaan tuollaisilla puolustuksilla. Ja ne puolustukset oikeastaan demonstroivat miten joustamaton ja jyrkkä näkemysmaailma hänellä on, eli miten syytös tuomitsevuudesta on osuvampi tuon puolustuksen jälkeen kuin ennen sitä.

Nämä reaktiot eivät ole olleet kovin hyvin hyvin "synkassa" tämän hedbergiläisen ajattelun kanssa. (Oletan että Jippu viittaa luterilaiseen Fredrik Gabriel Hedbergiin eikä esimerkiksi Sami Hedbergiin. Joskin stand-up -komedian varaan rakennettu teologia voisi Jipun kohdalla selittää monta absurdis-koomista puolta, ei sillä.) Siitä puhuu tietysti sekin että uskonratkaisun tekemisen haasteellisuutta korostetaan. Jippu selvästi tiedostaa tämän puolen, joten asiassa ei sinällään ole ongelmaa.

Olisikin mielenkiintoista tietää missä vaiheessa tilanne on muuttunut. Sillä selvästi hän ei pidä uskoon tulemista ja siinä pysymistä jonain helppona asiana joka vain tehdään, luontevasti ja ihan vain sillä että haluaa. Tässä mielessä hän on vaihtanut mieltään niin että olemme nykyään tästä samaa mieltä. (Minä olen pysynyt ennallani. Yleensä järkevämpi joustaa. Minä tyydyn nyt vain "olemaan oikeassa alusta asti".)

Sormet sanoo SSS

Hennalan Ku Klux Klan -asuinen mies on synnyttänyt hirvittävän määrän erilaisia "pikameemejä". Olen itsekin jakanut monia tällaisiä sosiaalisessa mediassa. Toisaalta voin huomauttaa että Hikipediassa on jo vuonna 2011 ladattu PerusSuomalais -Ku Klux Klanilaiskuva, joten tässäkin suhteen on osattu olla edellä aikaansa.

Tämänlainen meemitulva johtuu tietenkin siitä että Ku Klux Klan -asu on voimakas symboli. Mitään erityisen vakavaahan pelkässä pukuun pukeutumisessa ei ole. Se osoittaa tässä mielessä lähinnä tilannetajuttomuutta. Jos ei muuten niin siitä ironisesta syystä, että Ku Klux Klan oli maahanmuuttokriittinen tavalla jossa kritiikin kohteena olivat suomalaiset. "Yhdysvaltalainen ääriliike KKK kun vihasi suomalaisia ja 1920-luvulla se vastusti suomalaisten muuttoa Oregonin Astoriaan. KKK paheksui erityisesti suomalaisten väkivaltaisuutta ja rajua alkoholinkäyttöä. Järjestö veti puoleensa lähes sadan vuoden ajan niitä, joita pelotti satamakaupungin laaja, väkivaltainen suomalaisväestö."

Tässä mielessä onkin selvää että asia on esillä symbolisista syistä. On helppoa yleistää yksittäistapauksesta kun tarina on tarpeeksi vahva. On kuitenkin syytä huomata että relevantteja pelonaiheitakin olisi ; Esimerkiksi siinä, että turvapaikanhakijoiden bussia heiteltiin ilotulitteilla ja SPR:n työntekijää oli heitetty kivillä. (Itse olen liittänyt SPR:n vastaan käymisen jonain muuna kuin "ääriliikettä vastaan asettumisena tavalla jossa pitää hakea kompromissia ja kultaista keskitietä". Olen liittänyt sen esimerkiksi sotarikoksiin. Jos tässä kontekstissa joku pyytää tulemaan puoliväliin matkaa, niin järkevä on se joka ei siihen puoliväliin mene. Asiallisen ja läpipaskan keskimatkalla kun on normipahuus.) Kouvolassa hätämajoitukseen on heitetty polttopulloa. Ja tilanne voidaan sitoa myös yleiseen tietyn skenen ilmapiiriin jota kohtaavat esimerkiksi SPR:n lipaskerääjät.

Tähän rinnastettuna KKK -kaavun näkyvyys on "jonkin terveen järjen mukaan" ylimitoitettu.

On helppoa huomata että kyseessä on yhden miehen hölmöily, joka edustaa peräti sitä harmittominta osaa kritisoitavasta toiminnasta. (Toisaalta ei voi sanoa että polttopullosta oltaisiin kohkauduttu ja kerrottu yliampuvia tarinoita. Itse vihjaan että kenties tästä pitäisi eikä kaavusta.) Ja se kantaa lähinnä sen vuoksi että ihmisiä ohjataan järjen sijaan tunteilla. Ja tätä kautta symbolit ovat merkittäviä ohjailijoita. Ku Klux Klan on jotain jonka kanssa kukaan ei halua olla tekemisissä. Jopa Timo Soinin lausunto on sen tyylinen että hän korostaa, että "Siihen ei liity mitään hyvää". (Joskin on hieman erikoista miten hän virittää red herringin punaviherkuplaan joka ei ole tässä tapauksessa ns. aihe. Mutta tämäkin voidaan nähdä osana etääntymiskampanjaa. Jossa vältetään assosiaatioitumista Ku Klux Klanilaisiin.)

Symboliarvo vaikuttaa tietenkin globaalistikin.

Suomen maine sai kolauksen YK:ssa asti. Toki tähän liittyvä paljon käsitelty Maria Lohelan kannanotto on ymmärrettävä reaktio, mutta se on strategisesti typerä. Käytännössä tilanteen pahennus. Kun tälläisessä tilanteessa tuomitaan media, ollaan kansainvälisesti hankalassa tilanteessa. Jos Suomesta syntyy kuva maana jossa ongelman tiedottaminen mediassa on oleellisempi asia kuin itse ongelma, ei se ainakaan paranna Suomikuvaa. Kaikki tietävät että media on monesti pelleä ja kiinnostuu symboleista asioiden sijaan. Ja jos yhden nuoren miehen kautta YK:hon asti vedetty leimaus tuntuu kohtuuttomuudelta, niin silti on selvää että journalistien vapautta pidetäään hyvin tärkeänä.

Jos ongelmien esilletuloon reagoidaan siten että ei puututa ongelmiin vaan venkoillaan niiden kanssa vastuuta paeten ilman että astutaan selvästi tuomitsemaan tätä leimaavaa tahoa, niin siitä tehdään päätelmiä. Jos mediakohun alla ties mitkä mattiputkoset ovat ehdottamassa journalistien lähdesuojan purkamista ja esittää samassa yhteydessä mustia listoja ja rajoituksia ja ukaaseja siitä mitä he saavat ja eivät saa kirjoittaa, niin ei se ainakaan sitä kuvaa maasta kohenna.
1: Jostain syystä monella PS:äläisellä on muuten ollut siitä erikoinen suhde että he ovat dissanneet "punavihreää mediaa" ennen vaaleja ja se on nähty vallassaolevan käsikassarana. Ja tämänlaisia kytköksiä on pidetty epäreiluina, huolestuttavina ja kaameina. Ja nyt vaalejen jälkeen se vaatii että vaalitulos tarkoittaa sitä että se saisi ikään kuin hallita sitä mediaa. Tässä ei ole kenties tajuttu että media on autonominen - sanan hyvässä ja huonossa mielessä - ja se joko on tai ei ole samaa mieltä hallituksen kanssa ihan omin päinsä. Tässä tilanteessa medialle vittuilu tuskin ainakaan muuttaa heitä myötämielisemiksi. Sen verran vihjaan.

Tässä perussuomalaisten tilanne on siitä jännittävä, että se on aiemmin lähinnä jättänyt irtautumatta. Se on venkoillut vastuustaan ja osallisuudestaan eikä ole selvästi asettautunut näitä toimijoita vastaan. On kuitenkin liioiteltua sanoa että tämä tekisi perussuomalaisista ryhmänä kollektiivisesti syyllisen. Sama ilmapiiri nimittäin on kostautunut heille itselleen. Joku voisi sanoa että "sitä saa mitä tilaa" lukiessaan siitä, miten perussuomalaiset ovat ottaneet sensuuria ja varovaisuutta ja että vihan kohteena eivät olekaan alati kirjastopuukotuksia suunnittelevat false flag -punaviherkuplassa elävät punaviherstalinistit. "Perussuomalaisten äänestäjien pettymys purkautuu rajulla tavalla puolueen kansanedustajiin ja ministereihin." ... "Tultiin tuuppimaan eli otettiin vähän kontaktia. Hän oli puolueeseen pettynyt henkilö. Aina on olemassa ihmisiä, jotka eivät osaa käyttäytyä kun suunsoitto ei toimi ja muut keinot loppuvat." Keinovalikoima on "Haistattelua, uhkailua ja kadulla tönimistä". Tämä muistuttaa siitä, että ääriryhmien rapsuttelu tuottaa populistille helposti kannatusta mutta tämä porukka myös toisaalta iskee helposti omaan nilkkaan. Äärimmäiset ihmiset eivät ole "sillä tavalla hallittavissa", että riskejä ei olisi.

Mutta koska Ku Klux Klan on tehokas symboli, sitä voidaan käyttää myös toiseen suuntaan.

Tästä hyvänä esimerkkinä on "Takkirauta" -blogi, jossa kirjoitettiin tempauksesta "pukeutumisrikoksena". "Se, että vetää päälleen Ku Klux Klanin kaavun julkisella paikalla, osoittaa ihmisestä että hän on täysi jurpo. Kenellekään ei jää epäselväksi se signaali, minkä se kantasjastaan antaa. Vaatteet nähkääs on aatteet. Mutta Rikoslaki ei tunne rikosnimikettä "jurpo"."

Kuitenkin on syytä huomata että joitain rikosnimikkeitä voidaan kuvitella. Itselleni ensimmäisenä tuli mieleen eräs tietty lakipykälä, rikoslain 17 luvun §13a "Laiton naamioituminen". Tämä on nähdäkseni Suomen lain omituisimpia pykäliä. Ja sitä on varmasti suunnattu enemmän vasemmistoradikaalien, anarkistien ja vastaavien "naamahuiveilua" vastaan. Tässä tilanteessa kohde on tavallisuudesta poikkeava mutta se on kuitenkin lain kirjaimen mukainen. Se mikä on laissa määritelty rikokseksi on "rikosnimike". (Toki tämä ei ole "jurpo". Vaan "laittomasti naamioituva". Mutta tämänlaisen alleviivaaminen olisi nyt vain hoopoa.)

Tämän lakipykälän kohdalla minun on sanottava että se on ollut "käytännössä kuollutta kirjainta" vaikka pykälä onkin kohtuu uusi. (Muistan kun se astui voimaan. Muistan siksi, että vastustin ajatusta.) Kuolleen kirjaimen kohdalla on kuitenkin muistettava se, että mikään ei ole yhtä helposti nekromantioitavissa kuin kuollut kirjain. Kun minä olin lapsi, ei käytännössä voitu kuvitellakaan "jumalanpilkkatuomiota". Pykälän poistopyrintöjä - joita olen ajellut sanan poliittisessa mielessä - korsotettiin juuri sillä että on turhaa puuttua asiaan koska asiaan liittyvä laki oli "kuollutta kirjainta". Se kuitenkin manattiin Halla-ahoa vastaan. Toki tässäkin tapauksessa tuomion kohde oli "epätavanomainen" siinä mielessä miten yleensä on mielletty pykälän aihepiiri. Jos näistä pykälistä ei pidä, ne on syytä poistaa kokonaan.
1: Itse olen sitä mieltä että näiden lakien nostaminen esiin jotta saadaan tuomita tiettyjä ihmisiä on kyseenalaista. Jopa Halla-ahon tilanteessa. Se tuo jossain mielessä mieleeni sen kuinka joku selittäisi verolainsäädännön oikeutusta sillä että sillä saatiin Capone kiinni. Toki oli hyvä saada mies kiinni. Mutta kenties kannattaisi miettiä sitä mikä on ammattimaisen rikollisuuden todistusvaatimus jos on tiedetty että Capone on syyllinen mutta todisteita ei ole saatu. Mikä on evidenssi jolla todella tiedetään. Ja jos tämä on pätevää niin pitäisikö kenties muuttaa sitä mikä on juridisesti määritetty todisteeksi?

Ja kun lehdistä sitten saatiin kuulla, että kaavun takaa paljastui varsin uskottavan tyylinen henkilö, nuori 19 -vuotias jolppi, ei tuomiona ollut "jurpo" vaan syitä voidaan nähdä muutakin kautta. Koska tilaisuus oli mitä oli, paikallaolijoilta on syytä ottaa tietoja "Turvapaikanhakijoita vastaan käytettiin ilotulitusraketteja ja heitä heiteltiin kivillä, kun he olivat saapumassa hätämajoitusyksikköön Hennalassa perjantain vastaisena yönä." Lisäksi puheet pukeutumisrikoksesta nojaavat tilanteeseen joka olisi asiallinen jos kyseessä olisi vangitseminen eikä esimerkiksi kuuleminen "Hänet otetaan ainakin kuulusteluihin, ja tutkinnanjohtaja tekee ratkaisun, onko pidättämisen edellytyksiä." Lisäksi, siis jurpouden lisäksi, epäilynä, siis poliisin tutkinnan kohteena ollaan ihan juridisista asioista. Joita en edes maininnut yllä "Tapahtumaa tutkitaan julkisena kehottamisena rikokseen, vaaran aiheuttamisena, pahoinpitelynä ja Suomen lipun häpäisemisenä. Selvittelyssä on myös, onko syytä epäillä jotakuta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Poliisi tutkii asiaa rasistisena rikoksena eli sillä epäillään olleen rasistinen motiivi." Suomen lipun häpäisy on tietenkin tässä tilanteessa syytteenä varsin golden. Samalla on selvää että lakeja voi pitää tyhminä mutta demokraattisessa maassa näitä säännöksiä noudatetaan tai yritetään muuttaa keskustelulla. (En ole heittänyt polttopulloja vaikka se "jumalanpilkkahässäkkä" on vielä olemassa.)

Selvää on että tässä ei ole kyseessä mikään ajojahti. Ei voi sanoa että ihmistä ei saisi epäillä rikoksesta tai kuulustella häneltä tietoja jos hän on pukeutunut jurposti. Jurpous ei ole rikos mutta jos jurpo tekee rikoksia niin tuomio ei muutu mielivallaksi jossa jurpous on rikos. (Ei vaikka jurpous olisi jossain syy-seuraussuhteessa siihen rikolliseen aktioon ryhtymisessä.) Sivistysmaa tunnetaan siitä että siinä samat lait koskevat kaikkia. Siksi jurpot eivät niissä saa erityiskevennyksiä rikkoessaan voimassaolevia pykäliä vastaan.

Tuhmageenien eliminointia Herran lailla

Hyvin usein kreationistit korostavat että eugeniikka on darwinistinen projekti. Evolutionismia liitetään tähän hyvin vahvasti. Evoluutiota näytetään kuoleman oppina. Ja siksi korostetaan että hyvä kristitty on elämän puolella. Kun taas evoluutiossa heikot voidaan tappaa vahvojen tieltä. Ja tämä liitetään aborttiin, eutanasiaan ja jo mainittuun eugeniikkaan.

Kuitenkin kun asioita hieman kaivelee, ei voi olla huomaamatta että melkoisen usein eugeenisia ajatuksia ja niiden kannattamista nykypäivänä löytyy vaikeasti evoluution kannattajien mutta sitäkin useammin oikeistolaisten konservatiivien puolelta. Ja tässä kulmassa kytkökset uskontoon ja kreationismiin ovat olemassa.

Tästä hyvänä esimerkkinä on fundamentalistikristitty ja kreationismin levittäjä Kent Hovind, joka vankilasta käsin tekemässään haastattelussa kertoo kuolemanrangaistuksesta. Hän puolustaa "Vanhassa Testamentissa" määrättyjä kuolemanrangaistuksia. Ja puolustus nojaa vahvaan mikroevolutiiviseen periaatteeseen. Periaatteeseen siitä että käyttäytyminen on vahvasti geneettistä. "I think it's something in their genetic code that deals with dispositions towards gentleness or meanness." ja siksi rikollisten, murhaajien ja vastaavien teloittaminen on hyvä koska sitä kautta ihmiskuntaan jää vähemmän ilkeitä geenejä ("mean genes.") Kuolemanrangaistuksista Hovind sanoi että "It's just, it's right".
1: Toki tässä on erikoista huomata se linkissä mainittu homoseksuaalisuuspuoli että vanhassa testamentissa homoseksuaalejakin halutaan teloittaa, ja se taas ei ole fundamentalistikristittyjen mielestä geneettistä vaan valinta. Ja sen yhteys siihen miten pastori kehuu sitä että Raamattu käskee tappamaan homoseksuaalisesti toimivat koska se on "cure for AIDS" sen sijaan että tuhlattaisiin miljoonia dollareita.

Selvää on että kun johonkin asiaan sidotaan uskonto, syntyy kaikkea mielenkiintoista. Ja hyvin harvoin asioita puolustetaan kokonaisuutena. Hovindkaan tuskin suostuisi muuttamaan pro life -näkemystään abortista koska siitä on hänen uskonnossaan tehty Jumalan käsky. Ei vaikka se tehtäisiin geenitestillä jossa on ilkeitä geenejä. Sillä kyseessä ei ole koherenttius tai se että luotaisiin järkevä kokonaisuus jossa noudatetaan tiettyjä periaatteita. Kyseessä on uskonnon puolustaminen tiettyjä argumentteja vastaan. Ratkaisua haetaan vain tässä yhdessä kontekstissa ja siitä miltä kokonaisuus näyttää ei välitetä.
1: Hovindin tilanne kuolemanrangaistuksen kanssa tuokin jossain määrin mieleen William Lane Craigin ongelmat ns. hyvien kansanmurhien kohdalla. Hän kun toisaalta puolustaa objektiivista moraalia, mutta toisaalta hänen täytyy puolustaa Jumalaa joka on vanhasta testamentissa käskenyt surmaamaan kaikki, miehet, naiset ja lapset ja halkaisemaan raskaana olevat naisetkin.

Filosofisia keskusteluja

Kun törmää ihmisiin, jotka sattuvat tietämään että olet kiinnostunut filosofiasta, he tulevat mielellään puhumaan asioista. Tämä on siitä mielenkiintoista, että jos esittää olevansa vaikka ydinfyysikko, saa helpommin kahta reaktiota (a) ne joilla on erityinen pakkomielle jostain asiasta haluavat korjata tämän ammattilaisen näkemyksiä (b) ja suurin osa korostaa hölmöyttään eikä lähde keskustelemaan tästä asiasta, ainakaan vääntömielessä.

Filosofit ja kenties teologit ovatkin siitä erikoisessa tilanteessa että heidän kanssaan ihmiset mielellään puhuvat omista näkemyksistään kuin vertaisilleen. Tämä johtunee siitä että filosofia ja teologia ovat sekä kiinnostavia mutta ihmiset eivät kuitenkaan oikeastaan arvosta niihin liittyvää ammattitaitoa. Ihmiset eivät myöskään näytä ymmärtävän että filosofia on taito sanan täydessä mielessä. Siksi näkemys on että filosofisessa keskustelussa jokainen on tasa-arvoinen ja jos filosofiin liitetään joitain termejä ne viittaavat ominaisuuksiin eivätkä taitoihin. (Esimerkiksi "älykäs" tai "ovela" tai "kiero".)

Onkin toki selvää että on olemassa kokkareille sopivaa sosiaalista filosofiointia joka koostuu filosofian peruskäsitteiden ympärillä leikkimisestä. (Platonin luolavertauksen tapaiset perusasiat ovat niissä näppäriä.) On toisaalta selvää että on syytä kartoittaa erilaisia mielipiteitä ja näkemyksiä. ; Jossain mielessä voidaankin nähdä että koska filosofiaa ei nähdä taitona se nähdään sosiaalisuutena. Ja perusihminen hakee filosofista keskustelua jossa avataan erilaisia vaihtoehtoja eikä pidetä mitään tyhmänä. Siksi on annettava tukea "keskutelun avauksille" sekä yllättäville käänteille joissa filosofi tuo vaihtoehdon joka ei loukkaa koska sitä ei tavallaan "tarvitse ottaa vakavasti" vaan "keskustelun jatkona" ilmapiirissä jossa ei tuomita mitään ja siksi filosofikin saa olla "tavallaan ovelalla tavalla hölmö". Siksi ei ole ihme että kaksi lausetta minun kanssa vaihdettuaan he eivät halua jatkaa keskustelua. Ja minä toivon että he eivät olisi koskaan aloittaneetkaan.

Tilanne on siitä kiinnostava että etenkin analyyttisessä filosofiassa asenne on itse asiassa jossain mielessä "keskustelunlopettamista". "Keskustelun aloitukset" jostain aiheesta ja "keskustelun laajennukset" voivat herättää huomiota. Mutta arvostus tulee argumenteista jotka puolustavat jotain kantaa ja vastustavat jotain toista ; Etenkin jos jokin kuuluisa ismi saa kivitystä se merkitsee paljon. Toki tässä on syytä huomata että näiden "murskattujen ismien" kannattajien odotetaan korjaavan argumenttejaan ja keksivän uusia "vastaiskuja". Mutta sävynä on juuri sellainen jota ei voitaisi sietää kokkarikutsuilla. Aiheita ei siis oikeasti haudata vaan niitä jatketaan. Mutta ei sosiaalisella tavalla.

Robottioikeudet

Kuvitellaan, että luomme Turingin testistä selviävän tekoälyn. Kuvitellaan että sillä on myös tietoisia kokemuksia. (Tai jos ei ole niin se olisi hyvin vakuuttava filosofinen zombie.) Se on paitsi tietoinen niin myös ihmisen tyylillä tietoinen. Olisiko sillä oikeuksia? Olisiko meillä sitä kohtaan velvollisuuksia?

Kysymys on mielenkiintoinen koska tavallisesti ajattelemme että tietyt oikeudet ovat itseisarvoja. Kun argumentoimme miksi jokin asia johtaa oikeuksiin, teemme niistä väistämättä välinearvoisia. Esimerkiksi oikeus elämään ja ruumiilliseen koskemattomuuteen ja ihmisarvoon ovatkin kenties ominaisuussidonnaisempia kuin voisimme uskoa ; Tämä johtaa siihen henkeen että jos oletetaan että ihmisillä on ihmisoikeudet. Sen sijaan bakteerilla ei ole oikeuksia. Ja syynä on se, että tietyt ehdot, ominaisuudet, eivät täyty bakteerien kohdalla. Tämä tärkeä ero on se miksi yhdellä on ominaisuudet ja toisella ei. ; Tässä valossa on vaikeaa nähdä mitä tarkoittaa kun puhutaan "absoluuttisesta ihmisarvosta". Onko kyse siitä että arvot ovat ehdollisia. Vai onko niin että ihmisen kriteeriattribuutit ovat niitä joiden kautta oikeudet tulevat jolloin heti kun olet ihminen, arvot ovat ehdottomia.

Robottien kohdalla voidaan ainakin ajatella että:
1: Jos moraali on sitä että velvollisuuksia ja oikeuksia annetaan kykyjen mukaan niin robotit ovat hyvin ihmismäisiä niin silloin niillä olisi samanlaisia velvollisuuksia ja oikeuksia kuin ihmisillä.
2: Jos moraalin tehtävänä on maksimoida onnellisuutta, on katsottava että tietoiselle robotille olisi annettava oikeuksia koska nekin ovat maksimoimassa hedonistista onnea. (Tosin tätä voidaan torjua robottien kohdalla selittämällä että kyseessä on filosofinen zombie.)
3: Toisaalta monet moraalimallit korostavat että on joitain moraalisia velvoitteita jotka koskevat nimenomaan omaa perhettä. Esimerkiksi Konfutsen ajatuksissa perheelle on erityisiä velvollisuuksia ja oikeuksia. Näin ollen robotilla voisi olla vähemmän velvollisuuksia hoivata ketään - mutta toisaalta sillä ei välttämättä ole mitään oikeutta itse tulla hoivatuksi.
4: Itse asiassa voidaan ajatella että ihmislaji on sukua toisilleen ja tämä sukulaisuus on lähde oikeuksille. Kuten perisyntikin, niin myös ihmisoikeudet kulkisivat "vähän epäreilusti ja ilman tekoja ja ansioita" sukupolvelta toiselle. Ja näin robotilla ei välttämättä olisi mitään oikeuksia.
5: Toisaalta tekeminen tarkoittaa usein jonkinlaista valtaa. Vanhemmilla on valtaa jo lapsiinsakin, mutta periaatteessa tekijänoikeus tarkoittaa melko paljon koneiden kohdalla. Tästä voi seurata se että ihmisellä on ikään kuin Jumalan auktoriteetti robotteihin. Tosin on kiinnostavaa voidaanko tätä oikeutta ostaa niin että tosiasiassa robotin oikeudet ja velvollisuudet määrääkin joku omistaja. Sellainen joka ei välttämättä osaa tehdä robotteja lainkaan. Ja joka ei itse asiassa ole ominaisuuksiltaan roboteista poikkeava. Asiaa ei ratkaista kyvyllä vaan maksusuoritteella jossa robotti ei saa mitään. Tämä voisi johtaa siihen että olisi oikein kohdella robottia kuin orjaa (~kuten Jumala ihmistä) vaikka ihmisiä ei olisikaan.
6: On vaikeaa nähdä että ihmisillä olisi velvollisuuksia robotteja kohtaan. Kenties olisi mahdollista johtaa jonkinlaiseen "Extant" -televisiosarjan henkiseen tilanteeseen jossa robotti onkin lapsen analogi. Tämä nostaa esiin jonkinlaisen eksistentiaalisen asenteen jossa robotin tekijä olisi vastuussa ja velvollisuussuhteessa tehtyyn robottiin - jopa vahvemmin kuin seksillä syntyneiden lasten kohdalla, sillä lapsi voi syntyä raiskauksella tai vahinkoseksissä, mutta robotti pitää työläästi ja tietoisesti rakentaa.

Kaikista helpointa on kuitenkin ohittaa koko kysymys tunteilulla. Tavalla jossa koetaan epämääräistä epämukavuutta robotteja kohtaan ja siksi kiistetään että niillä mitenkään voisi olla oikeuksia. Tämä on siitä hauska näkemys että sitä on helppo puolustaa selittämällä että oikeudet onkin sidottu tietynlaisiin DNA -molekyyleihin. Jos robotti olisi tehty jollain muulla tavalla kuin ihmisDNA:lla, kyseessä ei olisi aito ihminen. Tämä mahdollisuus syntyy heti kun tiedostetaan että oikeudet ovat itse asiassa pakosti jollain tavalla ehdollisia. Kysymys on enää siitä mitä nämä oikeudet ovat.

Tämä avaa tilaa "Blade Runnerin" tyyliselle maailmalle jossa ihmisten seassa elää ei-ihmisiä jotka ovat vaikeasti toisistaan tunnistettavia. (Erottelutestit vaativat supertiedettä ja tarkkaa metodia.) Mutta tässä maailmassa testiero ei olisi niin että ulkoinen ruumis olisi samanlainen mutta erot etsitään pienistä psykologisista eroista. Tässä asia olisi toisin päin. Robotti ei tiedä olevansa robotti. Psykologia on samanlaista. Kuvittele että olet ihminen joka käy tuossa teistissä. Mutta sitten käytetään DNA -testiä ja sinut todetaan robotiksi. Se tuntuu omituiselta, kognitiivinen dissonanssi tarjoaa väärää positiivista selitykseksi. Ja nyt sinulta sitten vaaditaan että luovut ihmisoikeuksistasi testituloksen päätteeksi.

Periaatteessa tilanne on vielä pahempi. Sillä tämä antaa valtaa ihmisen määrittelijöille. On aivan mahdollista määritellä ihmistä tavoilla joissa ulos jää sellaisia kohteita joita on muutoin tavattu pitää ihmisinä. Kun ihmisoikeudet ovat ehdottomia vain ihmisille, syntyy tilanne jossa voidaan periaatteessa määritellä tietyt epämiellyttävät tahot ei-ihmisiksi ja sitoa tämä ominaisuuteen jota voidaan testata. Näin tuomio on aina tehtävissä määritelmän mukainen ja sitä voidaan pitää objektiivisena.

Miksi kukaan ei kärsi tekemistään vääristä dikotomioista?

Väärä dikotomia löytyy hyvin yleisesti erilaisista virhepäätelmien listoista. Tähän on ymmärrettäviä syitä. Mutta ne ovat kuitenkin hyvin omalla tavallaan virheellisiä. Lähestyn tätä tällä kirjoituksella hitusen. Esimerkiksi jos otamme esimerkin jota on tuoreesti minun nähteni pidetty vääränä dikotomiana;

"Otamme tänne maahanmuuttajia ja järjestämme heille asuintiloja vaikka meillä on maassa omiakin asunnottomia."

Otetaan tilanne jossa on ikään kuin pakko valita joko kotimaiset työttömät tai muut. Miksi tilanne olisi "joko-tai". Moni pitää ajatusta virheellisenä siksi että pitää johtopäätöstä vääränä. Joku toinen voi korostaa, että päättely on uskottava. Ja pitää tätä selvänä siksi että väitetty seuraus on uskottava, olisi syytöksen oltava väärä.

Ensimmäinen ja tärkein huomio on siinä että on vaikeaa nähdä miten esitetty edes on virhepäätelmä. Se on enemmänkin statement. Ei ole mitään päättelyketjua jonka lopputulos tuo olisi. Mitään esitettyä lähtökohtaa ei ole. Lopputulos on enemmän premissiä muistuttava vakaumus kuin argumentti. Ilman päättelyä ei voi edes olla virhepäätelmä.

Voidaan kuitenkin kaivaa esiin implisiittisiä ajatuksia joiden kautta päätelmä voidaan ohjata niin että väitös todellakin on johtopäätös eikä ilmassa killuva perusteeton mielipide (joka sellaisenaan on tosi tai epätosi mutta ei sisällä argumentaatiota jonka mukaan tilanne painottuisi johonkin suuntaan). Voimme nähdä että tilanne on että joku on päätellyt että on kaksi vaihtoehtoa ja toisen valitseminen on toisen hylkääminen. Siksi voidaan periaatteessa ajatella että päättelyketju olisi muotoa:

P1: A ≢ B (eksklusiivinen disjunktio, joko A tai B mutta ei molemmat)
P2: A (Valitaan A)
J: ¬B (Siis ei-B)

Päättely siis sanoo että A ja B ovat olemassaolevat vaihtoehdot joista toinen mutta vain toinen toteutuu, ja koska A valitaan niin B:stä luovutaan. Tämä on yksinkertainen disjunktiivisen syllogismin kuvaus. Päätelmä on klassista deduktiota. Ja oikeaoppinen. Premisseistä seuraa johtopäätös. Päätelmä on nimenomaan validi. Kyseessä on eliminatiivinen päättely joka voidaan tehdä logiikan kannalta ehyesti.

Ja tästä itse asiassa onkin käytännössä aina kyse väärän dikotomian kohdalla. Virhe on enemmänkin siinä että ollaan erimielisiä premisseistä. Tässä tapauksessa kiistaa on enemmänkin premissin 1 pätevyydestä ; Ne jotka luottavat premissiin 1 ajattelevat että budjetti on nollasummapeliluonteinen siksi että se on äärellinen. Ne taas jotka ajattelevat että premissi on virheellinen voivat kiinnittää huomiota siihen että on olemassa muitakin vaihtoehtoja. Esimerkiksi budjettia voitaisiin ohjata poispäin kaikesta sosiaalihuollosta esimerkiksi leikkaamalla. Tällöin voitaisiin luoda ilmapiiri jossa valtio - vaikka säästöjen nimissä - voisi leikata sekä maahanmuuttajilta että kotimaan köyhiltä ja ohjata tätä vaikka kilpailukyvyn edistämiseen niillä keinoilla että on insentiivi ryhtyä mahtavan rikkaaksi jolla on käytössään paljon suomalaista halpatyövoimaa.

Väärää dikotomiaa onkin lähestyttävä kiinnostavalla tavalla ; Voidaan esimerkiksi huomata että päättely jossa väitetään että (on niin että) joko 1+1=3 tai 1+1=5 (ja on niin, että) 1+1 ei ole ainakaan 5 (joten) 1+1=3. Virhe ei ole päätelmän rakenteessa vaan siinä että kohta "joko 1+1=3 tai 1+1=5" on epätosi premissi. Voidaankin sanoa että väärä dikotomia on sitä että niissä on virheellinen oletus jossa vastakohdat (logical contraries) olisivat ristiriidassa (logical contradictories).

Erot eivät sinänsä merkitse koska huono päättely on huonoa päättelyä. On kuitenkin syytä tiedostaa että ihminen voi päätellä huonosti monella eri tavalla. Se että joku ottaa väärän premissin ei ole tekemässä logiikkaa koskevaa päättelyvirhettä. Validissa päätelmässä premisseistä seuraa johtopäätös. Valitettavasti jos premissit ovat vääriä seuraa garbage in-garbage out-ilmiö. Joku kohteliaampi voisi korostaa että "argument is valid but unsound".

Tämä rakenne on tietenkin siitä kiinnostava, että koska väärä dilemma ei ole logiikan rakennetta koskeva argumentti, sitä vastaan on vaikeampi tarttua. Jos premisseistä ei seuraa johtopäätöstä on helppoa luoda vastaesimerkkejä jotka korostavat sitä että vaikka premissit olisivat tosia niiden kanssa ristiriidattomasti voitaisiin päätellä hyvinkin erilaisia asioita. (Tosin moni ei oikeasti ymmärrä edes tätä tasoa. Heille johtopäätöksen uskottavuus ja premissien uskottavuus tarkoittaa sitä että jälkimmäisen olisi seurattava edellisistä. Mutta en tartu tähän enempää tässä tällä kertaa.)

Kenties siksi onkin asiallista tunnistaa että päättelyvirheitä on monenlaisia. Ne voidaan laittaa luokkiin jotka ovat ovat osittain päällekäisiä mutta karkeasti ottaen "kuitenkin eri asioita". Ja synnyttää näin vaikka seuraava kolmikanta.
1: Formaaleja päättelyvirheitä (structural error/formal fallacy) joissa premisseistä ei seuraa johtopäätöstä. Esimerkiksi jos päätelmäketjussa on ristiriita, kontradiktio tai siinä on jokin non sequitur -rakenne.
2: Päättelyvirheitä jotka eivät kanna (means-end error) koska päätelmä ei saavuta perusteluvoimaa, se vetoaa mutta ei argumentoi. Jolloin se noudattaa esimerkiksi petitio principii tai ignoratio elenchi -rakennetta.
3: Päätelmä on jotenkin epäreilu (end error) jolloin argumentti voi olla ad hominem -pohjainen tai edustaa tässä tekstissä keskityttyä väärää dikotomiaa.

Väärä dikotomia -etenkin jos se ilmaistaan muodossa "false dilemma" - vaikuttaa logiikkakeskeiseltä ja on nimenä vakuuttava uhkaus. Kuitenkin kun sellaisen tekee, on ikään kuin helppoa katsoa että oma päättely on ehyttä. Ja tätä kautta voidaan huomata että kritiikki nojautuu "epäreiluuteen" tai vastaaviin jotka vaikuttavat perustaltaan enemmän eettis-maailmankuvallisilta vastustuksilta kuin tosiasialliselta kunnon kritiikiltä. (Tämä on hyvin vahvasti mukana myös "No True Scotsman" -argumenttivirheilyissä noin yleensäkin. Se kun on tavallaan "ad hominem korjauksin jotka ottavat vankkoja askelia väärän dikotomian suuntaan").

Haasteena onkin se, että premissi on virhe joten päätelmä ei kanna. Ja tämä vaatii kontekstista riippuvaa tarkastelua. Täytyy katsoa minkä informaation valossa premissit pätevät ja eivät päde. Ja tämä siirtää huomion sellaisiin kulmiin joiden kohdalla syntyy tilanne jossa voidaan oikeastaan sanoa että väärä dikotomia on argumenttivirhelistoilla osittain siksi että sitä käytetään paljon. Ja sitä on helppoa käyttää koska siitä kiinnijääminen on hyvin vaikeaa ja vaatii vastapuolelta toimia jotka vaikuttavat pelkästään maailmankuvallisilta.

Mallintamisesta ja selittämisestä

Moni, mukaanlukien minä itse, pitävät tieteellistä mallintamista ja selittämistä käytännössä samana asiana. Tässä on usein henkenä ns. peittävän lain malli. Tällöin selittäminen on sitä että havaintoaineisto selittää miksi asiat ovat niin kuin nähdään, mutta eivät ole jollain toisella tavalla.

Jotkut, kuten Pierre Duhem, ovat kuitenkin jakaneet selittämisen ja mallintamisen erikseen. Duhem jakoi teoriat selittäviin (explanatory) ja kuvaileviin (representative). Hänen kantansa oli siitä kiinnostava että yleensä on korostettu selittämistä ja ymmärtämistä, jopa niin vahvasti että kuvailu olisi jotain heikompaa. Duhem kuitenkin esitti että fysikaalisten teorioiden tulisi olla nimenomaan pelkästään luokittelevaa tietoa. Tällöin hyvä fysiikka olisi nimenomaan kuvailevaa. Noustakseen selittäväksi jouduttaisiin tekemään jotain josta Duhem ei pitänyt. Eli ottamaan puhtaasti metafyysisiä kannanottoja teoriaan. Duhemin mukaan se, mitä suurin osa maallikoista haluaa ja vaatii teorioilta ovat itse asiassa turhia. Selitysmallinrakentamisesta voi olla filosofisia hyötyjä fysikaalisille teorioille vain heuristisessa mielessä. Eli jos teoria helpottaa hypoteesinmuodostusta - tuo mieleen uusia testirakennelmia.

Moni voisi ajatella että Duhem olisi instrumentalisti. Siinäkin korostetaan sitä että tieteessä luodaan luokittelujärjestelmiä. Duhem kuitenkin kannusti enemmänkin jatkuvuuden henkeä. Mikä ei ole yllättävää koska hän keskittyi suuresti esimerkiksi osoittamaan sitä miten tieteellisillä teorioilla ja ajatuksilla on ollut taustaa keskiajan filosofiassa. Toisaalta tämä on järkevää jos ajatellaan että teoriat saavat sisältönsä kontekstista. Ja että teoriat täsmentyvät kun niissä olevia pukkeja, virheitä ja poikkeustapauksia huomioidaan ja teorioita korjaillaan niiden valossa. Jossain määrin ajatus tiedon kumuloitumisesta voidaankin liittää ajatukseen esimerkiksi aatehistoriasta.

Ajatus on itselleni hieman vieras. Joskin olen ollut etenkin kvanttifysiikan kohdalla taipuvainen ajattelemaan että kun kvanttifysiikkaa halutaan ymmärtää, niin silloin pitää katsoa kaavoja. Moni kuitenkin vaatii maailmankuvallisia tulkintoja ja kvanttifysiikan vaikutukset esimerkiksi maailmankuviin innostavat. Olen hyvin vastahankainen tälle. Sanallistamiset, kuvaukset ja merkitykset ovat arvokkaita vain siinä mielessä että ne voivat tuoda kvanttifyysikoille uusia koejärjestelmiä koskevia ideoita. Se, mitä vaaditaan kun vaaditaan ymmärtämistä selviää kun katsotaan ihmisten tarjoamia vastausyrityksiä. Niissä on kysymys nimenomaan siitä että kytkös tieteeseen ja järkeen heikkenee, mutta yhteys tunteisiin ja mielikuvitukseen kasvavat. ; On selvää että prosessi usein leviää niin että mallintavan vertauskuvan sijaan ymmärrys on sitä että rakennetaan jonkinlainen näkökulmien vertauskuva jonka sitten vain halutaan olevan myös Totta "sellaisella ontologis-metafyysisellä tasolla".

Kuinka emme koe käsitteitä

Viime päivinä kreationismi on saanut melko paljon näkyvyyttä. Tähän liittyen on tullut esille esimerkiksi ajatus siitä että (ID)kreationistinen perusryhmä olisi objektiivisempi ja tarkempi lajimääritelmä kuin biologinen lajinmääritelmä. Tämä on tieteellisessä mielessä ällistyttävää, sillä molempien kohdalla tarkastellaan aivan samaa asiaa. Ernst Mayrin määritteen mukaan eliöt kuuluvat samaan lajiin, jos ne pystyvät tuottamaan lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä keskenään. Samaan perusryhmään taas lasketaan kaikki yksilöt, jotka joko suoraan tai epäsuorasti ovat risteytyksen kautta sidoksissa toisiinsa kuuluvat samaan perusryhmään.

Tosiasiassa on kuitenkin helppoa nähdä mistä on kysymys. Koska esimerkiksi hevonen ja aasi tuottavat muuleja, ja koska luonnossa esiintyy kehälajeja joiden ääripäät eivät lisäänny keskenään vaikka populaatioiden kesken onkin lisääntymiskelpoinen ketju, korostuu se että laji on reunoiltaan harmaasävyinen. Joka sopii evoluutioteoriaan että tuntuu intuitiivisesti omituiselta. Kreationistit ajattelevat että perusryhmään kuuluminen on tarkkaa ja objektiivista koska siinä tämänlainen harmaasävyisyys puuttuu. Tämä mustavalkoisuus tuntuu "tarkkuudelta". Vaikka tieteen kannalta molemmat ovat määritelmiä joita lähestytään samalla mittatikulla hieman erilaisesta näkökulmasta.

Luultavasti kreationistien pitäisi lukea enemmän Pierre Duhemia. Hän onkin ollut hyvin vaikutusvaltainen tieteenfilosofi. Esimerkiksi Otto Neurath, Philipp Frank ja Ernst Mach ottivat vaikutteita hänen ajatuksistaan. Duhemin filosofia iskee arkijärjenmuaksein naivin verifiointinäkökulman yli hyvin merkittävillä tavoilla. Tätä vanhahtavaa asennetta heijastaa esimerkiksi kreationistejen ajatus siitä että perusryhmä on oikeasti jokin konsepti jotain jota havaitaan luonnossa sen sijaan että se olisi näkökulma. Tämä viittaa siihen että he ovat reduktionisteja sanan klassisessa mielessä. Mielessä jossa "each meaningful statement is equivalent to some construct upon terms which refer to immediate experience". Tämä ei toki yllätä sillä asennetta on löydettävissä esimerkiksi Newtonin ajattelusta. Tämä ajattelu on luontevaa eikä tavallaan kovin tyhmääkään, siis millään kovin ilmiselvällä tavalla. Taustalla on kuitenkin sama henki joka pyyhkäisi positivismiin melkomoisen kovaa luoden tilaa sille että tulkinnoissa on aina metafysiikkaa. (Asia jonka kreationisti tunnistaa heti kun näkökulma siirtyy perusryhmistä evoluutioon. Sen kohdalla osataan hokea "maailmankuvasta" ja eri näkökulmien kuuntelusta eli siitä että kuunnellaan kreationistia ja taputetaan täydellisessä samanmielisyydessä.)

Duhem perusti työ nsä pohjalle jossa reduktionismi tuossa mielessä on ohitettava. Kysymys ei ole pelkästään asian verifioinnista, varmistamisesta tai kaatamisesta.

Duhemin perushuomio oli että aina kun jotain asioita kumotaan, on tilaa saivartelulle. Tämä on itse asiassa jotain jota nuoren maan kreationistit varsin hyvin demonstroivat. Kun heidän kanssaan puhuu, voi huomata että he ottavat kantaa ajoitusmenetelmiin ja tätä kautta esimerkiksi fysikaalisten aineiden puoliintumisaikoihin, astronomiaan - oikeastaan kaikkeen missä tutkitaan aikaa, sillä kaikki missä tulee liian suuria tuloksia ovat kritiikin kohteena "uhkaamassa". Kreationisteilla on oma tulkintansa laattatektoniikasta Mayrin lajikäsitteeseen. Lopputulos on koherentti sellaisella tavalla että voidaan jossain määrin sanoa että se sopii havaintojen kanssa yhteen kunhan unohdetaan valtaisa määrä siitä mitä tiedemaailma juuri tuon tietyn aihepiirin tutkijoineen on nykyään mieltä.

Duhemin maailma muistuttaakin itse asiassa yllättävän vahvasti pakkomielteisen pseudotieteilijän maailmaa siinä mielessä että hän esitti että teoriat eivät ole sellaisenaan ja puhtaana koskaan konfliktissa havaintojen kanssa. Falsifiointitilannetta ei tavallaan ole olemassa "puhtaana". Duhem itse esitti asian niin että jos havaittu ilmiö ei synny koejärjestelmissä, haastetuksi tulee koko teoreettinen rakennelma tuon kokeen ympärillä. Tiedetään että jossain on vähintään yksi virhe mutta koejärjestelmä ei kerro onko se mittausvirhe, mittalaitetta ja sen toimintaperiaatteen teoriaa haastava. Vai onko itse teoria haastettuna. Josta voidaan sitten hypähtää siihen suuntaan että jokainen teoria voi olla tosi jos ollaan valmis tekemään riittävän suuria muutoksia muualle, muihin teorioihin. Tästä seuraa se, että "tiede ja totuus" ei tavallaan lainkaan ole (yhdessä) teoriassa vaan teorian laajemmassa kontekstissa. Joka ei tietenkään tarkoita relativismia sillä näitä muutoksia ja korjauksia on tehtävä muualle. Lopputuloksista voi tulla yhteismitattomia kuin nykyajan modernista tieteestä ja nuoren maan kreationistien maailman kuvauksista. Tämä yhteismitattomuus tietenkin tarkoittaa sitä että on helposti pakko ottaa kantaa siihen onko vaikkapa gravitaatioteoria tai suhteellisuusteoria enemmän "pahaa naturalismia" vai "kreationistien tiedettä".

Nuoren maan kreationistit harvemmin osaavat johtaa tähän aina kun puhuvat "maailmankuvien kaikkinaisista vaikutuksista". Koska heidän teoriansa on Tosi ja evolutionistit ovat tekemässä rajallista tulkintaa maailmankuvien pohjalta. Mutta toisaalta heidän edukseen voitaisiin vihjata että myös Duhem oli varovainen. Hän ei suoraan esittänyt että falsifiointi ei olisi lainkaan mahdollista missään olosuhteissa. Duhem kritisoi enemmänkin Newtonin metodia (Newtonian method) jonka ytimessä on reduktio ja induktio ja selkeärajainen teorian hahmottamien kohteiden tunnistaminen tai kumoaminen. Tai kuten Duhem itse muotoili ; "...science no longer observes facts directly but substitutes for them measurements, given by instruments, of magnitudes that mathematical theory alone defines, induction can no longer be practiced in the manner that the Newtonian method requires." Duhemista tätä ei voi käyttää kaikkiin teorioihin ja kaikkeen tieteeseen. Duhemin näkemyksessä korostetaan enemmänkin sitä että teoria ei saa olla "isolaatiossa", irrallaan muista teorioista. Sen on päin vastoin oltava eloisasti kytköksissä muihin teorioihin. Kokonaisuus ja konteksti ovat kaikki kaikessa, joten ilman yhteyksiä teoria ei olekaan mitään.

Tämä on surullinen huomio nuoren maan kreationismin kannalta sillä sen perussävynä on koherenssista huolimatta denialismi. Se kiistää ajoitusmenetelmät, kiistää evoluutioteorian, kiistää laattatektoniikan, mutta ei suinkaan luo näiden tilalle teorioita jotka olisivat kytköksissä toisiinsa ja tekisivät kokonaisuudesta empiirisiä tieteitä. YEC jääkin hyvin irralliseksi teoriaksi. Se suojaa ja koherentisoi tulkinnat tekemällä esimerkiksi fyysikoiden puoliintumisaikoihin perustuvasta menneisyyden tutkimuksesta täysin maailmankuvallista. He eivät luo uusia ajoitusmenetelmiä joilla nuori ikä todistetaan vaan viittaavat enemmän siihen että uhkaavat liian vanhoja tuloksia antavat mittausmenetelmät ovat arvottomia. Tämä on juuri sitä "isolaation" luomista.

Onkin tavallaan surullista että perusryhmäoppikin nojaa sen varaan että lajit oletetaan erillisiksi niin kauan kuin eri perusryhmien välillä ei ole havaittu lisääntymisyhteyttä samalla kun perusryhmä on määritetty siten että suora tai epäsuora lisääntymisyhteys tarkoittaa että kohteet kuuluvat samaan perusryhmään. Tämä tautologisuus, kehäpäätelmärakenne, kun tarkoittaa sitä että teoriaa ja sen kontekstia ei koeta koejärjestelmässä ja täten se jää isolaatioon. Näin siitä huolimatta että kreationistien tapa ajatella lajia ja perusryhmää jonain joka vain havaitaan on sitä miten arkielämässä koemme käsitteet. Vaikkapa katsoessamme vasaraa tai tuulta, on arkista ja helppoa ajatella että kohde on, paitsi määritelty kulttuurinen sopimus ja näkökulma, niin myös jotain konkreettista.

Julmuus saadaan pois luonnosta tappamalla?

Ei ole ollenkaan tavatonta, että eläinten oikeuksien puolustajat ovat tilanteessa jossa he puhuvat luonnosta ja luonnollisuudesta ideaaleina. Jolloin esimerkiksi ihmisten julmuus nähdään helposti luonnottomana ja julmana. Tässä tilanteessa keskustelu muistuttaa kovasti sitä mitä fundamentalistien ja homoseksuaalisuuden kanssa ; Homous ei ole luonnollista vaikka sitä on luonnosta.

Toisaalta eläinten oikeuksista puhuttaessa on viitattu usein spesismiin. Eli siihen että ihmiset liian paljon katsovat asiaa omilta ehdoiltaan. Ja näin ihmisiä käsitellään jotenkin eri tavalla kuin muita eläimiä. Usein tämä tarkoittaa tietysti sitä että ihmiset antavat itselleen enemmän oikeuksia kuin muille eläimille. Mutta toisaalta tämä voi tarkoittaa sitäkin, että ihminen päättää eläimen puolesta mitä tämä haluaa.

Näiden yhdisteleminen voidaan tehdä monella tavalla. Eräs hieman erikoisempi liittämistapa tuli kasvissyöntiä korostavilta vegetaristisilta filosofeilta. He ehdottivat, että kun puhutaan eläinlajien suojelusta ja julmuudesta ja eläinten oikeuksista ei ole huomattu tärkeää asiaa "The animal welfare conversation has generally centered on human-caused animal suffering and human-caused animal deaths. But we’re not the only ones who hunt and kill." Eli juuri sitä että luonnossa on saalistusta ja metsästystä - aivan kuten jokainen lihaa syövä metsästäjäporukkalainen voikin sanoa. Siksi kaikki saalistajat pitäisi surmata. "By killing predators, we can save the lives of the many prey animals like wildebeests, zebras, and buffalos in the local area that would otherwise be killed in order to keep the animals at the top of the food chain alive. And there’s no reason for considering the lives of predators like lions to be more important than the lives of their prey." Tässä otettiin provokaatiota otsikkoa myöten ; Hammaslääkärin huvitukseksi salametsästetty Cesil -pantaleijona mainittiin kohteena jonka katoaminen ei haittaisi ketään. (Toki tässä todetaan että olisi ihanteellisempaa hoitaa asia rauhanomaisesti, mutta on vaikeaa keksiä miten esimerkiksi leijonia voitaisiin ruokkia ilman lihaa. Ja vasta tämän vuoksi on syytä humaanisti ja tuskattomasti metsästää saalistajat sukupuuttoon.)

Tämä on ratkaisuna siitä ikävä että saalistajat itse asiassa ylläpitävät kantoja. Ilman saalistajia tapahtuu kantokyvyn ylittämisiä. Ja itse asiassa saalistajat ovatkin oleellisen tärkeitä biodiversiteetin ylläpitämisessä. (Eli lajien monimuotoisuus, se että alueella on monta erilaista lajia, vaatii saalistajia.)

Toisaalta voitaisiin olla tyytyväisiä siitä että kukaan ei saalista eläinlajeja vähenemään. Ne vaan kuolevat mikrobeihin. Joiden tuhoamisessa, tuskattomassa ja tuskallisessa, lääkärikunta on monin paikoin yrittänyt tehdä parhaansa niiden kantojen vähentämisessä, huonolla menestyksellä.

Kuitenkin tästä argumentista voidaan nähdä että se on tavallaan johdonmukainen. Tämänlaiset rakennelmat varmasti toimivatkin näppärinä osoituksina siitä miten nimenomaan kyky pilkkoa argumenttinsa osiin ja niiden johdonmukaisuuden arviointikyky voi johtaa siihen että kun on sitoutunut tiettyihin lähtökohtiin niin toisaalla tulee yllättäviä vaatimuksia näkemyksiin. Ja tätä kautta on oman ajattelun koherenssin vuoksi mahdollista päätyä sellaisiin ratkaisuihin joita ihmiset tavallisesti välttäisivät. ; Tämä äärimmäistyminen tai omituistuminen näkyy erityisen vahvasti silloin kun on jossain sitouduttu periaatteisiin ja taustaoletuksiin hyvinkin maailmankuvallisesti. Kun ne ovat vahvoja ja tiedostettuja niitä helposti maalataan sellaisiin paikkoihin joihin ei kenties kannattaisi.
1: Toki aika moni elää kognitiivisessa dissonanssissa jossa he pitävät jännitteiset rakenteensa ja yrittävät pitää niissä tolkkua ja peittävät ristiriidat erilaisin ad hoc -oletuksin. Tämä johtaa venkoiluun eikä äärimmäistymiseen tai outoistumiseen. Tässä ei selvästi ole tehty näin.

Väkivallasta ja kasvatuksesta

Päivän "somehitiksi" on noussut facebookvideo "Iitu ja Pakolainen". Se saattaa hyvin pian "kadota" tai muuttua "yksityiseksi. Videolla isä opettaa lastaan hakkaamaan pakolaisia. Apuvälineenä käytetään lelua. Tämä tietenkin herättää helposti monenlaisia ajatuksia.

Video on siitä jännittävä että siinä oleva lelu on samanlainen mitä meillä on ollut lapsena. Meille leluja tosin ostettiin enemmän ystäviksi ja hellittäviksi kuin hakattaviksi. Tavallisesti lapsille kasvatetaankin positiivisia sosiaalisia kokemuksia pehmoeläinten avulla.

Ja tämä on paljon sanottu. Oma perheeni on ollut mallia "jokseenkin dysfunktionaalinen" siinä mielessä että siinä on harrastettu ns. perheväkivaltaa. Niin välien selvittelyn että lievemmän vitsaamisen kautta. Ja yleensä lapsia ei laitettu aikuisten väliseen väkivaltaan - paitsi että joskus niinkin kävi, vähän "sivutuotteena" mutta kävi. Yleensä lapsiin kohdistunut väkivalta pyrittiin edes oiekuttamaan jonkinlaisella pahanteolla. (Edes kuvitellulla tai väärään ihmiseen kohdistetulla.)

Ero raivon ja kasvatuksen kahden välillä ei toki ollut aina kovin suuri. ; Jotain kuitenkin ymmärrettiin ehdottomasti. Tätä ymmärrettiin hävetä ja katua. Katumus ei toki näkynyt anteeksipyynnöin, vaan siinä että asia on nykyäänkin sen verran arka että kommentointia aiheeseen saa kaivaa rautakangella. Hiljaisuus kertoo syvästä häpeästä.

Meidän perheessämme väkivaltaan ei kannustettu. Joskus se johti jopa kaksinaamaisuuden kokemukseen. Kun television "Turtleseissa" on vääriä arvoja mutta aviopuolisoa voi sitten ns. "tintata livenä" on jossain jotain hyvin omituista ja absurdia. Että mistäköhän ne ratkaisumallit enemmän opitaan. Mutta se kertoo kenties enemmän temperamenttityypistä. Jonka kanssa painiminen on varmasti osaltaan ajamassa siihen suuntaan että niitä arvoja ei nimenomaan haluta opettaa lapsille. Kun oma suhde vihaan ja väkivaltaan on mitä on, ja sille ei aina ns. "mahda mitään" niin reaktio ei kenties ole järkevä mutta se on kuitenkin tavallaan luonteva.
1: Toisaalta on kiinnostavaa tietää miten päin asiat menevät. On luontevaa ajatella että minun luonteeni on kieroutunut kokemuksista ja että kun nykyään miekkailen niin otan "kadotettua lapsuutta takaisin". Kun vesipistoolitkin olivat "liikaa" ei tämä reaktio ole epäluonteva. Toisaalta voi olla että vanhempani ovat tunnistaneet jotain omituista aggressiotyypissäni ja halunneet sensuroida asiaa sitä kautta. Asiahan on sinänsä merkittävä että molemmat vanhempani ovat enemmän kipakoita hetkessä aggroavia "berserkkejä", joilla tilanne on hetkessä ja sitten se menee ohi. Minun vihatyyppini on sitä viileää joka odottaa vaikka vuosia jotta voi kostaa. Se on hyvin erilainen. Mutta se ei tarkoita että sitä ei olisi tunnistettu. Olen itse pitänyt itseäni passiivisena ja väkivallattomana lapsena, mutta toisaalta vihaprofiiliini kuuluu juuri dissosiatiivisia piirteitä jotka voivat näyttää sellaiselta.

Videon perheessä tilanne on tässä mielessä hyvin erilainen ; Väkivaltaan ei liitetä suoraa hetkellistä vihaa vaan se kohdistetaan rauhallisesti yhdessä ollessa johonkin määriteltyyn kohteeseen. Kysymys ei ole raivosta vaan jostain paljon pelottavammasta. ; Kun väkivaltaan opettamisesta tehdään laatuaikaa on jossain häiriö. Ja kyse ei ole siitä että vastustaisin itsepuolustustaitoja. (Jos minulta kysytään niin historiallisesta miekkailusta pitäisi tehdä peruskouluun laji.) Kysymys on siitä että näen eron itsepuolustuksen ja toiseenhyökkäyksen välillä.

Toisaalta kuvasta näkyy vielä selvemmin se, miten vaikeaa lapselle kuitenkin on lyödä. Tämä ei toki ole mitään yllättävää - se näkyy itse asiassa aivan joka ikisellä miekkailun peruskurssilla. Ihmisten on hämmentävän vaikeaa hyökätä toista ihmistä vastaan jopa tämänlaisessa hallitussa ja turvallisessa kontekstissa. Edes luvan kanssa. Tämä on tietenkin jokseenkin kannustavaa. Isän näkemä vaiva toki voi kantaa ajan kanssa hedelmää.

Mekan historian tuhoamisesta

Helsingin Sanomissa kerrottiin miten Mekassa on uudelleenrakennettu ankarasti. Mekan ja Medinan kaupungeista 95% islamin varhaishistorian aikaisista rakennuksista on purettu parin vuosikymmenen aikana. Paikalle tulee pyhiinvaeltajia, pyhiinvaellus on peräti osa uskontoa. (On kieltämättä kiinnostavaa että uskontoihin liittyy tälläistä turismia. Pyhiinvaelluksia on harrastettu euroopassakin. Ja nykyaikanakin on aivan erityinen uskovaisten luokka jotka matkustelevat Israeliin.) Ihmiset tulevat uskonnollis-historiallisen taustan vuoksi mutta talousasiat painavat.

Tämä on kieltämättä hyvin ärsyttävä tilanne.

Ensimmäinen assosiaatio tulee helposti vandalismiin. Esimerkiksi ISIS on ansioitunut historiallisten rakennusten tuhoamisessa. Bamian kaupungista talebanien vuonna 2001 tuhoamat Buddha-patsaat. Ja vastaavat. Lopputuloksen kannalta asia on tietysti melkolailla sama. Kohde on tuhottu.

Minulla on ollut jopa vähän sellainen henki että kulttuurit jotka tuhoavat kulttuuriperintöä joutunevat tekemään tätä osittain siksi että he itse eivät kykene tuottamaan mitään samanlaista. Tämänlaisen muistutuksesta, etenkin vääräoppisen muistutuksesta, on tietenkin luontevaa päästä eroon ja saada tätä kautta jonkinlainen valta tämän ärsyttävän asian yli.

Siksi suhtaudunkin hyvin eri tavalla siihen että talibanit tuhosivat Buddhapatsaita kuin sitä että kun vuonna 1453 osmannit valtasivat Konstantinopolin, ja tuolloin kristillisenä kirkkona ollut Hagia Sofia korjattiin moskeijaksi. Rakennus oli päässyt hieman rapistumaan ja korjaamisen yhteydessä talon käyttötapa muuttui tavalla joka varmasti ärsytti - ja tiettävästi ärsyttää yhä - monia kristittyjä syvästi.
1: Kun minun fundamentalistiagnostikkojen armeijat valloittavat Suomen niin takaan että kaupungin kirkoista tehdään pubeja ja moskeijoista pekonipurilaispaikkoja. Mutta se, että hakkaisin rakennukset taltalla palasiksi siksi että näissä taloissa olisi jokin maaginen kristillinen voima joka olisi tuhottava hajottamalla rakennus. Jääkööt muistomerkiksi siitä että paikalla oli ennen jotain joka päihitettiin. Ja että rakennuksissa ei ole mitään sellaista uljautta joka uhmaisi peniksiämme omaa mahtiamme. Olkoon näytillä vertailupisteenä tai haasteena josta pitää parantaa.

Toki analogia ei päde täysin.

On olemassa oleellisia erojakin. Ehkä näkyvin asia on se, että ISIS ja talebanit tuhosivat vääräoppista materiaalia kun tässä on isketty omaan kulttuuriperinteeseen. Toisaalta tämä tuhoaminen on Mekan ja Medinan kohdalla tehty omistusoikeuteen viitaten. Kun maat ja rakennukset ovat omistuksessa, kyseessä on eräässä mielessä astetta enemmän vain talojen purkaminen.

Suomessakin tämänlaista asennetta on ollut paljon. Itse asiassa Suomessa rakennuskanta on jopa hämmentävän nuorta. Näin ollen emme ole niin kaukana Mekasta ja Medinasta - oikeastaan se oleellisin ero on hieman nolo. Meillä ei ole samantasoista historiallista rakennuskantaa jota säilyttää. Ei ole edes yhtään mahtiuskontoa tullut meidän Suomalaisesta hulluudesta.

On kuitenkin hyvä tiedostaa että silti asioista voidaan pahastua ja jotkut temput edellyttävät pahaa huonoa makua. Esimerkiksi Suomenlinna on Uncesco -kohde joten voidaan nähdä että se on periaatteessa jollain abstraktilla tasolla "koko ihmiskunnan omaisuutta". Sellaista ei pidä rikkoman minkään omistusoikeuden nimessä. Toisaalta Suomenlinnan vieressä oleva Vallisaari ei ole Unescon listoilla. Mutta sinnekin tornitalojen pykääminen osoittaisi huonoa makua vaikka tälläistä ylevää ja mahtipontista statusta paikalle ei olekaaan saatu.

Aleksanterin Patteri esimerkiksi edustaa Venäläistä rakentamista ja voidaan nähdä siksi jossain määrin hieman sidoksissa "Suomen vihollisiin". Silti rakennuksen purkaminen ja sen päälle "Jonkun Viitasaarelaistyylisen Sahan" perustaminen osoittaisi muuhunkin kuin kykyyn laskeskella palovakuutuksien perään.

Pornografian moraalirappion pohjalta

Kun katsoo pornograafista tuotantoa, voi huomata että siellä on olemassa sellaisiakin suuntauksia kuin ryhmäseksi. Niissä on erilaisia alatyylejä. Niistä kenties yksinkertaisin on kolmen kimppa (threesome). Niissä tämän kannalta relevantteja ovat (a) yhden miehen ja kaksosnaisten välinen seksi (b) äiti opettaa tytärtään seksuaalisuusasioissa yhden miehen avulla.

On helppoa katsoa asiaa miehen näkökulmasta. Kyseessä on selkeästi heteroseksuaalinen aktio. Mutta naisen kohdalla kyseessä on mutkikkaammasta asiasta. Onko kyseessä Bi-seksi? Onko siinä normaaliinkin pornografiaan verraten sopimaton homoseksuaalis-insestillinen ulottuvuus? Jokin aivan tarpeettoman siveetön ekstra? Sellainen joka on "hyvin häiritsevää" ellei "häiriintynyttä"?

Ensimmäinen ja tärkeä kysymys on se, että pitäisikö tämänlaisiin asioihin liittyvät jotenkin ajaa lainsäädäntöön. (Ja mahdollisesti että pitääkö ihmisten vaan mennä hoitoon jos näkee tälläisiä aamuyöstä? En siis puhu pelkästään pornosta vaan siitä mielleyhtymästä. Kiitos vain.)

Tilanne on tietenkin siitä kiinnostava, että pornografia ylläkuvatussa mallissa on hyvinkin sosiaalinen konstrukti. On toki jokseenkin kuvaavaa tiedostaa että kun mies on kahden keskenään sukulaisen naisen kanssa kerralla, naisnäkökulma puuttuu. On toki kuvaavaa että internetistä löytyy myös insestipornoa. Joissa osallistujat kuvataan toistensa vanhemmiksi.

Mutta on kuitenkin syytä huomata että itse näyttelijät eivät itse asiassa ole keskenään biologisia sukulaisia. Tämä on itse asiassa melko helppoa huomata katsellessa niitä "äiti opettaa lastaan" -videoita. Ikäero on oikeasti ehkä 10 vuotta. Harva niin nuorena sikiää. Tosiasiassa kuvassa on insestiä yhtä paljon kuin Orlando Bloom on haltia Legolas.

Tämä fantasiakulma on tullut itselleni vastaan lapsipornoon liittyvissä filosofisissa kannanotoissa. Siinä ääripäitä esittävät ne jotka lataavat innoissaan koneelleen kuvia joissa täysi-ikäiset näyttelijät on puettu ja naamioitu näyttämään huomattavasti ikäistään nuoremmalta. Tämä ei toki tee haluista yhtään vähemmän pedofiliaorientoituneita. Toisaalta joissain maissa on sitten haluttu kieltää - ei nimenomaan koko pornografiaa alana - vaan "nuorelta näyttäviä" pornonäyttelijöitä.

En tiedä onko näissä aiheena olevissa kolmen kimpoissa kysymys vihjeettömyydestä, eli siitä että asia nähdään vain leimallisesti sen osallistuvan miehen kannalta, jolloin kyseessä on enemmänkin haaremitoiminta. Toisaalta voidaan nähdä että kyseessä on nimenomaan epäsopiva fantasia jonka tyydyttämiseksi luodaan illuusio.

Kaikesta huolimatta itselleni tuntuu jostain syystä relevantilta se, miten esimerkiksi opettava äiti ja se opetettava tytär tai identtiset kaksoset ovat keskenään. Jos he selvästi "käsittelevät miestä" erillään asia on soveliaampaa kuin jos he esierkiksi jakavat keskenään "kielareita" tai vastaavaa. (Joka taas olisi toisenlaisessa kimppaseksissä aivan luontevaa joskin kenties "enemmän kuin hieman lesboslaisuuden sävyttämää".) Ja näin vaikka kyseessä on fantasia ja illuusio ja tiedän näin olevan.

(Toisaalta, mikä pornografiassa ei ole näyteltyä ja illuusioksi tehtyä? Aika vähän, väitän. Jopa ejakulointiin ja siemennesteellä tahrimiseen on käytetty efektejä. Valokuviin voi kelvata jauhoinen vesi. Kuitenkin siemennesteen näkeminen tuntuu olevan samanaikaisesti jotenkin tärkeä "aitouden osoitus"...

Mieleen menee

Ihmisillä tuntuu olevan sosiaalisia kykyjä. Toisin sanoen vaikuttaa siltä kuin kykenisimme välittämään ja vaihtamaan ajatuksia. Toisaalta meillä on periaatteessa hyvin vahva solipsismin ongelma, joka korostaa sitä että ajatus siitä että voisimme oikeastaan tietää mitään oman henkilökohtaisen subjektiivisen tietoisuutemme ulkopuolelta on vähintään jossain määrin metafyysistä.

Siksi ei olekaan ihme että mielenfilosofiassa on paljon käsitelty sitä että voiko toisia ihmisiä oikeasti ymmärtää.

Sitä miten meillä olisi ns. mielen teoria on lähestytty muutamalla tavalla;
* Sosiaaliset kyvyt on nähty siten että meillä on olemassa teoria tai malli jonka avulla ennustamme ja selitämme muiden käyttäytymistä. Kysymyksessä ei siis ole ajatusten ja tietoisuuden havaitsemisesta vaan mallinatmisesta. Tämä vaatii kansanpsykologisen maliln jossa on mielen ilmenemisen mekaniikka ja kuvaus. Eli olemme sosiaalisia koska meillä on jonkinlainen sääntöjoukko jotka yhdistävät uskomuksia, haluja ja muita mielentiloja ja liittää nämä teoriamallit sitten erilaisiin havaintojoukkoihin. (Haluttavuusteoria nojaa siihen että pyrkimys tiettyjä asioita kohden on tämän tietyn asian tapahtumisen todennäköisyyden kasvattamista.)
* Toisaalta asiaa on lähestytty siten, että itse asiassa projisoisimme aina omaa itseämme muihin. Toisin sanoen tiedämme miten me itse toimisimme ja ajattelisimme ja tätä kautta sitten tulkitsisimme muita. Tämä tarkoittaa sitä että asetamme itsemme muiden saappaisiin ja simuloimme tätä kautta mitä heistä tuntuu. Katsoen miten itsestä tuntuisi.
* Molemmat ylläolevista nojaavat sellaiseen hyväksymiseen että ihmisillä täytyy itsellään olla hallussaan konsepteja mielentiloista. Tapa jolla ne tunnistetaan ja sovelletaan on hyvin erilainen. Näiden lisäksi onkin ajatus jossa nojataan interaktioon. Me emme tarvitse teoriaa mielen toiminnasta tai samastumista. Sillä tosiasiassa meillä olisi jonkinlainen sosiaalinen aisti joka havaitsee suoraan emootioita, intentioita ja motiiveita esimerkiksi ilmeistä.
* Ja sitten on tietenkin näkemys jonka mukaan mielen teoria on vain narraatio jota harrastamme ja konstruktio jonka olemme luoneet. Olemme oppineet nämä esimerkiksi tarinoista joita meille on kerrottu.

Teoriat ovat haastavia. Sillä niistä seuraa melko helponoloisiakin haasteita ; Sillä esimerkiksi jos olet eksistentialisti tai postmodernisti, joudut helposti tilanteeseen jossa epistemologiaa koskevat tiedon rajoitteet tömähtävät myös mielen ja tunteiden kohdalle. Ja tästä rakentuu helposti omituisia haasteita. Miten voidaan esimerkiksi nojata vastavuoroisuuden tapaisiin asioihin? Miten voimme kertoa tarinoita ja levittää sosiaalisia konstrukteja kun se vaatisi että meillä olisi tieto toisten ihmisten tarinoiden sisällöstä? Jos oman itsen projisointi muihin tapahtuu, miksi sympatiaan kykenemättömät ovat niin hyviä manipuloijia? ...

Onkin kenties järkevintä yrittää jotenkin yhdistellä teorioita. Esimerkiksi jos ajatellaan sitä että meillä olisi mielen teoria jostakusta, ja huomaamme että tämä tuntuu omituiselta koska sosiaalisuus tuntuu olevan usein nimenomaan implisiittisenä. Mutta kenties tämä muuttuu vähemmän omituiseksi jos ajattelee että meillä on lajityypilliset aivot jotka ovat toki keskenään erilaisia mutta kuitenkin keskenään samanlaisempia kuin vaikkapa mehiläisen ja simpanssin aivot. Kenties voimme havaita ilmeitä ja eleitä ja saada tästä lajityypillisiä korrelaatteja. Ja näin mielen teoria ei vaadi sitä että mielessä olisi mitään suoraa tietoa sen enempää kuin silmäluomien refleksinomaiseen räpäyttämiseen tarvitaan suoraa tietoista tietoa. Alitajunta ja synnynnäiset refleksit ovat nekin omalla tavallaan mallintamassa kokonaisuutta. Mikä onkin sitä että on vaikeaa nähdä missä samastumispohja loppuu, suora tunteiden ja motiivien havainnointi alkaa ja missä vaiheessa kaikki oikein johtaa siihen että meillä on kuin onkin mielen teoria. ; Itse asiassa voitaisiin jopa jatkaa asiaa niin että jos meillä on intersubjektiivisia tarinankertomisprosesseja, niin ne vaativat jonkin jakopinnan. Ei kenties täydellistä jakopintaa mutta edes tilastollisen tai muutoin jokseenkin toimivan. Ehkä tarinat jopa tuovat esitietoisia refleksejä esiin ja mallintavat niitä tavalla joilla niitä voi tehdä astetta tietoisemmiksi.

Toki tarjolla on sekin vaihtoehto että tosiasiassa kommunikaatio menee aina pieleen. Tätä kuvaamaan on luotu jopa Wiion lakeja. Niissä viestintä menee aina pieleen, kuin murphyn laki.

Kokemuskoneeseen hyppäämisestä

Jack Smartin ajatuskoe kokemuskoneesta on melko monesta vastenmielinen. He eivät pidä ajatuksesta jossa ihminen siirrettäisiin tekniseen maailmaan elämään bitteinä biteistä. Ei vaikka kokemukset olisivat vakuuttavia ja tuottaisivat hyviä ja nautinnollisia kokemuksia ja onnellisuutta.

Tästä saa hyvää aavistusta katsomalla "Matrix" -elokuvaa. (Sitä hyvää.) Siinä pahana esitetty Cypher katuu sitä että on irrottautunut Matrixista. Hän haluaa mennä takaisin. Jo Platonin luolavertauksesta asti on hyvin usein ajateltu että totuus on niin oleellinen asia että on tärkeämpää olla onneton Sokrates kuin onnellinen sikapossu.

Itselleni vertaus on siinä mielessä turha, että en näe yhteyttä itse "minuuden kopioinnin kanssa". Mind uploading josta tiedetään se että se todella on mind uploadingia ei minusta ole relevantti vaihtoehto - vaikka minulla muutoin onkin varsin avomielinen suhde siihen että aidosti tietoisia tekoälyjä voitaisiin rakentaa. Ja muutenkin tämänlainen on astetta liian spekulatiivista miellyttääkseen minua. Mutta kun lähtökohta on tämä voi kenties vastata hieman poikkeavilla tavoilla.

Jos otetaan lähtökohdaksi se vakioitu ajatus siitä, että totuus on jotenkin niin hyvä että ihmisen ei ole syytä heittäytyä koneeseen, niin tätä vastaan voidaan esittää hyvin erikoisia vastaväitteitä.

Jos otetaan vaikka Nick Bostrom, hän on tullut tunnetuksi simulaatioargumentista. Jonka mukaan on todennäköisempää että elämme jo nyt simulaatiossa. Koska elämämme on miellyttävää jo nyt, ei olisi mitään syytä olla siirtämättä itseään kokemuskoneeseen. Sehän olisi vain simulaatiosta kivempaan simulaatioon siirtymistä.

Bostrom -huomio avaa myös kokonaisen perinteen, ja sitä kautta avaa eräänlaisen pandoran lippaan ; Toisaalta jos totuus on tärkeää, ei voida kuin muistaa että solipsismin perinne on tuonut paljon metafysiikkaa koskevia huomioita.

...
Emme esimerkiksi voi tietää ovatko aistimuksemme todella Totuutta. Kenties jokin Descartesin kuvitteleman huijaridemonin kaltainen todella pettää meitä jo nyt niin että emme tiedä oikeastaan muuta kuin sen, että koska ajattelemme niin olemme olemassa. Kenties Berkeleyn ajatukset olivat tosia ja asiat lakkaavat olemasta kun niitä ei mikään havaitse. Kenties Kant oli oikeassa jakaessaan maailman fenomenaaliseen ja noumenaaliseen, jossa havaittu ja oleva ovat toisistaan irrallaan. Kenties on syytä tehdä kuten monet pragmatistit ja puhua siitä että "unohdetaan ei-havaittu maailma ja keskitytään havaittuun". Eli tunnustetaan metafyysisyys mutta eletään phaneronissa.
...

Kaikissa näissä päädytään siihen että simulaatioon hyppäämiseen ei pitäisi olla mitään esteitä. Onkin jossain määrin erikoista huomata että naïvi realismi - ja mutkan kautta myös empiirisyyttä vaativa skientismi - on tälläisiltä vastaiskuilta turvassa.

Toisaalta suurin osa ihmisistä onkin tosiasiassa vastustamassa tätä koska heillä on jonkinlainen ajatus sielusta jota ei voi edes ajatuskokeessa siirtää koneeseen. (Toisin sanoen he muuttavat ajatuskokeen perusolemusta, eli ihmisen siirtämistä koneeseen ns. piilopremissein.) Ja he vastustavat "skientismin ylivaltaa" vain sen vuoksi että Jumala ei ole empiirinen konsepti. Tämän tarkasti rajatun kysymyksen ulkopuolella he sitten ovat naïvin realismin kannattajia. Tätä ajattelutapaa on helppoa pitää jäsentymättömänä, banaalina, typeränä ja kaksoisstandardien läpitunkevana. (Koska se on sitä.) Mutta toisaalta se kyllä antaa aivan koherentin vastauksen siihen miksi tässä maailmankuvassa ei hypätä kokemuskoneeseen riemumielin ja pää edellä.

Harjoittelun hyötyjä

Olin tämän viikon keskiviikko-iltana metrossa. Matkalla kotiin. Metrossa oli niitä ihmisiä joita on vaikka ei pitäisi. Hänellä oli valtavan kookas reppu jota hän heilutteli selässään vaarantaen muita ihmisiä. Itse olin seisomassa valmiina lähtemään ulos metrosta, kun hänen täytyi heilauttaa sitä minun suuntaani.

Olen jonkin aikaa harjoitellut "omin neuvoineni" kotonani smallswordiin liittyvää ruumiinkäyttöä. Pääasiassa etäisyydenhallintaa ja siihen liittyvää askellusta. (Siihen etäisyysasiaan löytyy itse asiassa näpsäkkä perusteema rapiiriaiheisesta "pikaopetusvideosta". Aihe ei toki ole smallswordia, mutta idea siitä kuitenkin tulee ilmi.) Onnistuin väistämään repun pelkällä lantiotyöskentelyllä.

Kun tässä vaiheessa aloitin sanomaan ääneen, että "hei tuo on vaarallis" -en ehtinyt lausetta noinkaan pitkälle kun metro pysähtyi. Olin vielä tässä väistetyssä asennossa. En kuitenkaan kaatunut vaan astuin varsin oikeaoppisen askeleen.

Monesti sitä ajattelee, että itsepuolustuslajit pelastavat toisien ihmisten hyökkäyksiltä tappelutilanteessa. Mutta useimmiten hyödyt ovat juuri tuon tapaisia ; Et kaadu jäisellä tiellä koska sinulla on hyvä struktuuri. Jokin päällesi putoava esine meneekin ohi koska osaat väistää sen.

Seksikoneiden kapina

Tämän päivän ällistelynaiheisiin on monilla kuulunut Kathleen Richardsonin näkemys seksiroboteista. Hän ajaa kampanjaa jossa seksirobotit haluttaisiin kieltää. "Kathleen Richardson perustelee seksirobottien vastaista kampanjaa sillä, että se toistaa prostituoitu-asiakas-suhdetta. Suhde on hänen mukaansa yksipuolinen valtasuhde, eikä se ole oikein. Robottiseksi heijastuisi hänen mukaansa myös ihmisten välisiin suhteisiin." ... "Campaign Against Sex Robots on saanut toiseksi perustajakseen ruotsalaisen Skövden yliopiston informatiikan luennoitsijan Erik Billingin, jonka mukaan tulevaisuudessa tietoisuuden saavuttavien robottien pohtiminen on vienyt huomion pois tämän päivän roboteista." Koska tämänlaiset asiat ovat tunteisiin vetoavia, keskustellaan ulkomaisessakin sosiaalisessa mediassa vakavasti siitä että pitäisikö seksirobotit kieltää ennen kuin ne edes ovat mikään asia.

Aiheesta on kirjoitettu esimerkiksi, yleensä ei-tekoälyyn keskittyneessä blogissa, "Takkiraudassa". (Aihepiirin valinnan ällistyminen on kenties ymmärrettävissä sitä kautta että moralisointi on kuitenkin tavallinen näkökulma em. blogissa joten tässä mielessä se ei riko suurta kuvaa. No, oli se yllättävää.) Siellä selitetään että "Gynoidit ovat kylmiä ja kovia ja ne ovat mekaanisia ja tunteettomia. Ne eivät voi tulla äideiksi eivätkä ne uusinna elämää. Ne eivät silitä eivätkä paijaa eivätkä puhu lempeällä äänellä. Ne eivät tunne iloa eivätkä surua. Ne eivät tee kotia eikvätkä ota osaa harrastuksiin eivätkä mielenkiinnon kohteisiin. Ruukinmatruunalla on erittäin paha kutina ja ounastelu siitä, että tämä kaikki tulee päättymään todella huonosti." Seksirobottiin haetaan yhteyksiä tarinaperinteestä, koska miksipä ei. "Ilmarisen uuden vaimon kohtalo meillä on jo tiedossamme." ... "Miten ruukinmatruunalle tulee tästä jotenkin H.C. Andersenin satu Satakieli mieleen?"

Keskustelu on toki tuottanut myös vastaankirjoittamisen periaatetta noudattavia vielä innovointikuvitelmien asteella olevien robottien puolustuspuheita. Mikä on rikastanut kulttuuriamme. Tätä puolustusta on tietysti mahdollista tehdä järkevästikin. (Toki tämä ei ole vaikeaa kun vastapuolella on se, että keskeisintä on oikea mielipide jota puolustetaan asenteella. Ja tämä asenne vahvistuu viittaamalla kansanperinteen tarinoihin jotka ovat itse asiassa kertomusrakenteellaan nojanneet näihin samoihin asenteisiin. Tavalla jota ei perustella vaan joka vetoaa tunteisiin.)

Itse ottaisin asian esiin hieman erikoisesta näkökulmasta.

"Jokainen fleshlightiä kokeillut tietää, ettei mikään voita oikeaa pillua. Seksirobotin kanssa paneminen tuntuu runkkaamiselta, välillä se toimii, mikäli on jäätävä panetus, mutta muuten se ei voita oikeaa seksiä naisen kanssa. Niin kauan, kun robotit eivät ole lihaa ja verta, niin on hankalaa saada muutettua kokemusta runkkaamisesta seksiksi. Se miten aito ihminen liikkuu sängyssä, miten hän käyttäytyy, minkälaiset hänen mikroilmeensä ja kaikki on luo paljon täydellisemmän kokemuksen kuin robotin kanssa runkkaaminen."
(nimim: Istoo)

John Danaher on kirjoittanut artikkelin "Sex Work, Technological Unemployment and the Basic Income Guarantee". Siinä asiaa käsitellään sitä kautta että voiko seksikoneiden kehitys johtaa siihen että ihmisprostituoidut jäävät työttömäksi. Kysymys on mielestäni oleellinen.

Sillä olen ollut havaitsevinani että robottiseksiä vastustetaan aika rajallisesta määrästä näkökulmia. (a) Robotti ei voi saavuttaa oikeaa ihmisyyttä tai toiminnallisuutta mitenkään. (b) Robotti jotenkin vääristää asioita niin että ihmiset eivät "haluaisikaan aitoa asiaa". (c) Robottiseksi nyt vain on jotenkin "patologista" tai muuten vaan "sairasta".

Rehellisesti sanoen näistä viimeisin tuntuu ymmärrettävältä, vaikka se onkin argumentatiivisesti heikoimmalla pohjalla. Se tavallaan heijastaa vain asennetta. Lisäongelmana asiassa on oikeastaan se, että moni samanaikaisesti esittää että robotti ei voi esimerkiksi juuri tuntua yhtä hyvältä kuin aito seksi. Toisaalta taas samanaikaisesti uskotaan että robotit jotenkin kylmentäisivät ympäristöä niin että aito asia ei kiinnostaisi. Minun on vaikeaa nähdä miten nämä asiat tapahtuisivat samanaikaisesti.

Tämä johtaa tietenkin asioiden ... vaihtoehtoistamiseen.

"Klasu harrastaa yhdyntojä metsän eläinten sekä pumpattavan gummi-barbaran kanssa."
(Totaalista Sotaa!)

Danherin näkökulma on mielestäni siitä tärkeä että se voidaan jossain määrin nähdä "robottiseksin Turingin testin tapaisena ilmiönä". Sen kohdalla kysymys on juuri ajatus siitä mahdollisuudesta että prostituoidut korvattasiiin seksiroboteilla samaan tapaan kuin monien käsityöläisalojen, tehdastyöläisten ja mekaanista toistavaa työtä tekevien ihmisten työpanos on teknologistettu. On jossain määrin tehty spesiaaliin tehtävään tarkoitettuja teknologisia "ihmisen analogeja".

On syytä miettiä onko tässä "luddiittien pelossa relevanssia". Eli uhkaako seksirobottien seksi vaikkapa sitä seksiä jota ihmiset tuottavat. Joko kaksisuuntaisessa vuorovaikutuksessa ns. rakastajina, puolisoina ja vastaavina. Vai yksisuuntaisessa suhteessa prostituoituina. Kun katsotaan mekaanista suoritusta, eroa ei tässä vaiheessa tarvitse eriyttää. (Kohtelen siis puolisoa kuin huoraa. Huorraaa. Kuten iljanteinen shauvinistisika. Tosin vain vähän aikaa. Koska sellainen on tiettävästi vielä joistakuista mahdollisesti sexyä eikä vain tyhmää, noloa ja rasvaista.)

Danaher on mielestäni hyvillä linjoilla sanoessaan että "riippuu mistä roikkuu". Ja kertoessaan mitä nämä asiat ovat; Jotta seksirobotti voi korvata prostituution on oltava niin että ihmisien relevantit ja haluttavat elementit voidaan siirtää koneeseen. Ja toisaalta jos halutaan olla varmoja että seksirobotit korvaavat ihmisprostituoidut, niin niiden tulisi pystyä tekemään sellaisia asioita joita ihmiset eivät voi. Jotka tekevät seksiroboteista haluttavampia.

On selvää että nämä ovat valtavan kovia haasteita. Nykyaikana tilanne on todellakin se, että on vaikeaa nähdä seksirobottia oikeastaan muuna kuin klassisen Gummi-Barbaran analogina. Niissä on moottorointia. Ne ovat yliteknologistettuja pumpattavia nukkeja. (Monellakin tavalla pumpattavia monesti. Osaa ei tosin tiettävästi täytetä ilmalla.) Näen tarvetta tämänlaisen kieltämiselle yhtä vähän kuin näen tarvetta kieltää dildot. (Onhan niissäkin moottori. Ja kyllä niihinkin varmasti jotain tekoälyä saadaan.)

Onko tämä sitten teknologian yläraja? Tuskin. Jopa Takkiraudassa puhuttu synnyttäminen on teoriassa fysikalistin ulottuvilla, jos siis fysikalismi olisi myös tosi. Jos kuviteltaisiin käsittämättömän vahva teknologia - sellainen jossa "Star Trekin" ruokakoneet ovat arkipäivää - ei suinkaan olisi mahdotonta että joku rakentaisi kemikaaleista atomi kerrallaan tai uutoin hedelmöittyneen munasolun ja ruokkisi tätä niin että siitä tulisi ihminen. Tämän mahdottomaksi väittäminen vaatii metafyysisen maailmankuvallisen oletuksen sielusta tai vastavasta.

Ja siitähän tässä oli oikeasti kyse.

Tässä ollaan kiinalaisen huoneen teemoissa. Nykyajan seksirobotit ovat kuten muutkin robotit. Vahvasti ns. uncanny valleyssa. Tämä on kahdella tavalla oireellinen piirre. Se nimittäin kertoo siitä että (a) teknologia ei tosiasiassa ole vielä kehittynyt relevanttiin ihmisen matkimiseen (b) se on kuitenkin hyvin lähellä. ; Kenties seksirobotit ovatkin monista iljettäviä siksi, että teknologia on niin hyvää että se on hyvää vauhtia harppomassa koneen ja ihmisen kuilua nurin. Tai sitten tämä kuilussa oleminen on todellakin oire siitä että koneet voivat jossain määrin matkia mutta eivät olla täysin identtisiä.

Moni on nähnyt tämän robottiseksin vastustamisen erikoisista kulmista. Sitä on pidetty esimerkiksi feministisenä. Erään Laasasen teoriasta ilmeisen innostuneen mukaan tämä vastustus kertoo siitä ahdistuksesta mitä naiset kokevat kun heidän "seksimonopoliinsa" tulee kilpailua joka ei ole heidän hallinnassaan.

Minä olen rehellisesti sanoen hieman enemmän ahdistunut siitä että joku pitää tätä uskottavana kuvauksena naisista ja heidän suhtautumisestaan seksirobottiin. Näen että ilmiössä korostetaan vähemmän robottiin kilpailijana ja enemmän juuri siihen mikä on yleistä muutoinkin teknologian kohdalla. Etenkin tekoälyn ja ihmisen tietoisuuden saavuttamisen kohdalla. Monella on syvä tarve korostaa että olisi ilmiselvä ja ylitsepääsemätön luonnontieteellinen ero. Pelkona ei tunnu niinkään olevan se, että koneista tulisi ihmisiä vaan juuri se että ahdistutaan siitä että ihminen olisi eräänlainen kemiallis-fyysinen kone. (Mikä kyllä vaikuttaa valitettavankin mahdolliselta.)

Toisaalta tekoäly ja tietoisuus onkin se oleellisin kupru.

Kun luin alkuun laittamani linkin seksirobottien kiellosta, olin huvittunut siitä että siinä oli toisaalta korostettu sitä että tekoälyn mahdollisuuden miettiminen on sysännyt robottien etiikan miettimisen toisaalle kuin seksirobotteihin. Kun taas toisaalta korostettiin että suhde seksirobottiin on vain yksisuuntainen suhde. ; Yksisuuntaisen suhteen kohdalla prostituutio on tietenkin oleellinen vertailukohta. Ja siksi otin Danaherin maininnat esiin. Mutta näkisin että todellinen kysymys on nimenomaan sellainen että seksirobotin kohdalla on pakko ottaa kantaa tietoisuuden ja vapaan tahdon kysymyksiin. Eli Turingin testistä ja imitaationäkökulmasta voidaan jatkaa eteenpäin kiinalaisen huoneen "onko matkiminen tietoisuutta" -tasolle.

Ja tässä on tehtävä myös valinta. Samantyylinen valinta kuin yllä. Kun yllä katsottiin että joko robotit pystyvät tuottamaaan ei-runkkaamisseksikokemuksen tai ne eivät voi. Ja huomattiin että jos ne voivat, ne saattavat uhata perheiden perustamista ja prostituoitujen ammattikuntaa. Jos eivät, niin miksi korvautuminen tapahtuisi? Miksi ei-aitoon-kunnon-seksiin-kykenevä robotti korvaisi rakastajan, huoran tai vaimon muilla kuin eksentrisillä miljonääripervoilla tai muutenkin parisuhteesta vaille jääville hikikomoreille?

Tässä kohden kysymys on kuitenkin siitä että miksi yksisuuntainen seksi mekaanisen robotin kanssa olisi mitään? Mekaaninen Robotti on kuten gummi-barbara. Esine. Minulla on yksisuuntainen valtasuhde kahvinkeittimeeni ja tämä ei ole ongelma minulle eikä varsinkaan kahvinkeittimelle. Jos robotti ei ole tietoinen ja vapaasti valitseva, niin tilanne on enemmänkin niin että ihminen käyttää ruumistaan ja omaisuuttaan ja tätä täytyy rajoittaa vain hyvin rajatuissa olosuhteissa. Autonomisuusperiaate pätee aina jos katsotaan että robotti ei kykene edes simulaatioon - saati olemaan älykäs ja tietoinen mekanoseksittelijä.

On siis otettava vaihtoehto jossa robotti olisi aidosti tietoinen. Silloin se voisi olla uhri. Toki tässä asia voitaisiin huomioida niin että robottien tahto ja moraali ei välttämättä noudattaisi ihmisten moraalia ja tahtoa. Joten kenties niiden puolesta ei pitäisi päättää. Ei siten että niitä pantaisiin vastoin niiden suostumusta omistusoikeuteen vedoten. (Joka vertautuisi tässä tapauksessa orjien raiskaamiseen.) Ja toisaalta ei ole oikein asiallista vain holhota ja päättää heidän puolestaan että he eivät missään tapauksessa halua sitä seksiä. (Joka vertautuu sitten kyllä aika moniin moralistisiin feministisiin ja uskonnollistisiin suuntauksiin. Joka on toki vähemmän rasittavaa kuin raiskaaminen. Mutta on eettistä kuin hengellinen vallankäyttö. Eli ei ole.)

Jos robotit haluavat seksiä, ne haluavat seksiä ja voivat ryhtyä vaikka kilpailijoiksi prostituoiduille. Jos robotit eivät halua seksiä, ne voidaan raiskata ja tämä voidaan määritellä rikokseksi. Sitten kun koko ajatus siitä että tietoisuuden saavuttaminen olisi ajassa relevantti kysymys. Toisin kuin nyt. Siihen asti minä pelkään seksirobottien kohdalla ihan toisenlaisia ongelmia.

Miksi ei nähdä koiria jotka on kovaa vauhtia mukautumassa kissoiksi?

Laura Huhtasaari on kansanedustaja että opettajakoulutettu. Hänen evoluutiovastaisuutensa herätti iltapäivälehtien ja vastaavien huomion. Otsikko kysyi puoliapinoista "Kansanedustajan outo evoluutiokommentti hämmentää: Missä puoliapinat?" mutta Huhtasaari tuskin viittasi puoliapinoihin (Strepsirrhini) joka on alalahko kädellisten (Primates) lahkossa. Puoliapinoita elää Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, erityisesti Madagaskarilla. Ja jo lainaus näyttääkin mistä on kysymys "Se nyt vaan on niin, että ihmiset eivät ole eläimiä, eikä eläimiä koskaan olleet. On ihan mahdoton teoria, että eläimistä tai eläimestä ajan saatossa tulisi ihminen. Huhtasaari jatkaa, miten kehitysopin mukaan nytkin pitäisi olla kehitysvaiheessa olevia "puoli-apina-ihmisiä" jossakin, ei kuitenkaan ole."

Tämä lausunto on tietenkin hyvin omituinen. Voidaan korostaa että ihmiset eivät ole kehittyneet simpansseista vaan meillä on yhteinen kantamuoto. Toisaalta ei voida sanoa että ihminen olisi kehittynyt eläimistä koska ihmiset ovat yhä eläimiä. Voisi jopa sanoa, että ihminen on kehittynyt apinasta samassa merkityksessä kuin ihminen on kehittynyt istukallisesta nisäkkäästä. Me olemme tietysti edelleen kumpiakin.

Oma huomioni keskittyi kuitenkin enemmän kreationismin historiaan. Se, mitä heidän mukaansa "evoluutioteoria tarkoittaa" kun usein pitää enemmänkin ongelmana sitä että apinoita yhä on. Richard Dawkins on itse asiassa koonnut hänelle esitettyjä kysymyksiä. Ja dokumentissa "Faith School Menace?" hän kertoo että yleisin hänelle haasteena esitetty kysymys ei ole se, että vaadittaisiin puoliapinoita jotka kehittyvät ihmisiksi. Vaan sitä, että "If humans descended from monkeys, how come there are still monkeys?" Huhtasaari siis tavallaan vaatii päinvastaista. Mikä demonstroi sitä että olipa maailma miten tahansa, se olisi kreationisteista "ongelma evoluutiolle".

Tämä onnistuu tietenkin siten, että he väittävät evoluution tarkoittavan ja vaativan ties mitä. Falsifiointikriteerien keksiminen evoluutiolle onkin heille suosittu harrastus. Lähes yhtä suosittu kuin se että miten he mielellään kiistävät evoluutiolla olevan falsifiointikriteereitä. Esimerkiksi Talk.originsin makroevoluution falsifiointikriteerien varaan rakennettu todistelistaus on jotain jonka haukkuminen on kreationistille miltei velvollisuus ; Evoluutioteorialle esitetyt falsifiointikriteerit ovat epätosia. (Siksi että kun niissä falsifiointikriteereitä koskevissa testeissä onnistutaan niin kyseessä on "tieteellinen evidenssi".

On kuitenkin huomattava yksi asia. Vaikka Huhtasaari vaatii nopeasti ihmisiksi edistyviä puoliapinoita ja toiset pitävät jo apinoiden - saati puoliapinoiden - olemassaoloa ongelmana, niin niitä yhdistää yhteinen virheajatus evoluutiosta. Tarkalleen ottaen ajatus siitä että evoluutioteoria tarkoittaisi sitä että lajit muuntuisivat paremmaksi. Ja että paremmuus ei ole kontekstisidonnaista. Josta seuraa se että jos apinat kehittyvät paremmaksi niin sitten apinat lakkaavat olemasta. Ja toisaalta sitten sama asenne synnyttää ajatuksen siitä että jossain pitäisi olla "puuttuvia lenkkejä" jotka kuitenkin sitten kehittyisivät kohti ihmistä.

Tämä taas perustuu evoluutioteorian väärinymmärrykseen. Kun Huhtasaari puhuu tikapuuajattelusta jonain joka on "evoluutioteorian mukaan". Kuitenkin se on lähinnä evoluutiosta mitään ymmärtämättömien olkiukkokyhäelmä. Itse asiassa tikapuuajattelun korjaaminen on ollut tärkeää monille evoluutioteorian esittelijöille, ja se esiintyy väärinymmärryslistoissa, jopa suurimpina virhekäsityksinä. Juuri siksi että se on yleinen harhauskomus. Huhtasaaren väittämä on evoluutioteoriasta yhtä tosi kuin se, että alkukristillisyys olisi ollut kannibaalista. (Ehtoollisen väärinymmärrys ja halu mustamaalata synnytti tämänlaisen huhun roomalaisten keskuudessa.)

Asiassa on myös astetta huvittavampi puoli. Sillä on olemassa sellainen näkemys joka nojaa tämänlaisen tikapuuasetelman totenaolemiseen. Nimittäin kreationismi. Modernissa kreationismissa viitataan mielellään perusryhmiin ja baramiineihin. Niissä lajirunsautta selitetään siten että muutamassa peruslajeissa on ollut valtava muuntelupotentiaali joka on ennalta ohjelmoitu. Näin ollen erilaiset luonnonolosuhteet käynnistävät kehityspolkuja jotka ovat kuin junan raiteet. Näin esimerkiksi koiran ja suden muuntelu on heille tärkeä todiste tästä muuntelukyvystä. Ja tätä perusryhmän sisäistä muuntelua kutsutaan mikroevoluutioksi. Perusryhmien rajat ajatellaan usein "jonnekin heimorajan kohdalle".

Niiden taustalla on usein kontekstoituminen Nooan tulvaan. Etenkin nuoren maan kreationistit tarvitsevat baramiineja/perusryhmiä nimenomaan tulvakannanottojen vuoksi. Heillä kun pitää saada laskelmat sopimaan siihen että kaikki eläimet ovat olleet arkissa. Toisaalta nykyinen lajimäärä on suuri joten tarvitaan muuntelupotentiaalia. Heimotasolta kaikkiin nykylajeihin on edistyttävä muutamassa tuhannessa vuodessa joten "junanraiteita pitkin" ollaan kuljettu sellaisilla tahdeilla että evoluutikoiden aikaa sitten hylkäämä saltaatioteoria tuntuu tähän vaaditun tahdin rinnalla mitättömän pieneltä.

Ja koska raiteet ovat suoria ja nopeita, on aivan oikeasti kysyttävä että miksi emme näe junraiteen tahdilla eteenpäin edistyviä lajeja. Ja miksi mistään lajeista ei löydy niitä "puoliksi nykylajeja" jotka olisivat sitten kovaa vauhtia kulkemassa kohti. Jos jossain paikassa populaatio on vaikka ollut erilaisissa olosuhteissa tai junanraide ei ole käynnistynyt. Kreationistit samalla viittaavat mielellään myös lajeihin jotka eivät ole muuntuneet koko tunnetun historian varrella paljoakaan. Joten on syytä kysyä että miksi niitä on olemassa.

Sillä jos asiaa mietitään loppuun asti, voidaan huomata että mainitut kreationistien vastaväite-esimerkit ovat jokseenkin relevanttia materiaalia jos todellisuus on todella "tikapuut". Evoluutikolle ongelmaa ei ole koska heidän mallinsa ei tämänlaista tikapuuasetelmaa pidä sisällään. Kreationismista tulee kuitenkin helposti itseäänkumoavaa koska he uskovat "tikapuuesiohjelmoituun" perusryhmän muuntelupotentiaaliin. Että he uskovat vahvasti näihin "miksi on apinoita-miksi ei ole nopeasti edistyviä puoliapinoita" -argumentteihin tikapuumalliin liittyen. On vaikeaa keksiä miten he voisivat selvitä tilanteesta tunnustamatta että argumentit ovat huonoja tai kumoamatta kreationistien perusryhmäteoriaa tässä projektissa.

Mustesäiliö

Nykyään tulee muistaa, että kristinusko ei ole taikauskoista. Esimerkiksi demoneihin uskomista pidetään typerehtimisenä.

Kuitenkin Luther itse oli toista mieltä. Lutherin kerrotaan heittäneen hänet keskellä yötä herättänyttä paholaista rohkeasti mustepullolla. Wartburgin linnassa on jopa ollut seinässä tahra tinaa, jota on ylläpidetty, ilmeisesti juuri musteenviskelytarinan viehättävyyden vuoksi. Tahra on siis tullut mustepullosta eikä sen sisällöstä. Joka on kiinnostavaa koska ainakin minulle mustepullosta mieleen tulisi nimenomaan lasinen pullo. Mutta seinässä oli ollut tinasta jäänyt jälki.

Nykyisin Wartburgin seinässä ei kuitenkaan ole tahraa. On jäänyt hieman auki onko tahra vain yksinkertaisesti kadonnut ajan saatossa. Vai onko se pyyhitty hienovaraisesti pois, ihan sen vuoksi että tahran synty on voinut olla pelkästään tarinaa, se on voinut olla jopa väärennetty.

Lisäksi tahra seinässä voi kertoa tarinaa jota ei haluta kertoa. Ajatus siitä että Luther olisi symbolisempi ja olisi ajanut demonin sillä musteella joka on Raamatun kansien välissä on moderniin mieleen viehättävämpi. Toisaalta se että tahra on ollut seinässä kertoo sekin omaa rumaa tarinaansa. Pullo ei selvästi osunut demoniin. Koska muuten tinainen tahra olisi demonissa eikä seinässä. Tämä taas kertoisi noloa kertomusta Lutherin sihdistä.

Nykyään ei saa nähdä demoneja jos haluaa saada kunnioitusta. Minä kuitenkin heitin varmuuden vuoksi seinää printterin mustekasetilla. Jos minusta vaikka tulee suurmies, vastoin kaikkien odotuksia ja yhteis- sekä ihmiskunnan parasta. Seinään ei tullut tahraa vaan naarmu.

Sivistysvaltion ja roistovaltion ero

Roistovaltiot elävät barbariassa. Niissä sodankäynti on investointi jolle saadaan tuottoa. Kun viholliset voitetaan, saadaan maata ja henkilöiltä jälkeen jäävää omaisuutta. Ihmiset ovat halpoja koska niitä nyt on helppoa ja miellyttävää tuottaa lisää.

Sivistysvaltioille sotiminen on kuluerä. Siihen budjetoidaan jo saavutettujen etujen ylläpitäminen mielessä. Sen lisäksi sivistysvaltiot saavat tuloja panostamalla asekehittelyyn ja siihen että aseita myydään roistovaltioille.

Molempien olemassaolo samanaikaisesti kannustaa pitkäaikaisiin ratkeamattomiin konflikteihin.

Rohvessoori-tietäjän pikatahtinen jälleensyntymä ja ikuinen paluu

Buddhalaisessa ja hindulaisessa perinteessä kuolleet inkarnoituvat. Jälleensyntymiseen liittyy monia hieman erilaisia näkemyksiä. Mutta niitä yhdistää kuitenkin ajatus jonkinlaisesta paluusta. Joskus maailma näyttää inkarnoituvan mahtavaa tahtia.

Joku kenties muistaa rohvessoori Karamon, kansainvälisen selvänäkijän. Ja hän näyttää keksineen keinon harjoittaa äärimmäisen nopeaa inkarnoitumista. Buddhalainen ei toki ylpeilisi sillä että on tehnyt samaa jo ties kuinka monta elämänkiertoa. Sillä vapautuminen eikä ikuinen paluu maallisuuden vankilaan on heillä tavoitteena. Toisaalta tämä näkökulma voi olla tarpeen, sillä jos ihminen toimillaan kerää tietynlaista karmaa, voi olla mahdollista syntyä samanlaiseksi halveksittavaksi alhaiseksi olennoksi kerran toisensa jälkeen.

Mielen virkistykseksi onkin kenties syytä nähdä Karamon reinkarnoituminen Professori Omariksi, kansainväliseksi selvänäkijäksi. Kuten voidaan huomata, lapun yksityiskohdat ovat hyvin samanlaiset. Huomattavaa on että vain nimi ja puhelinnumero ovat muuttuneet. Tämä näyttää miten vuoden sisään voidaan lainata paljonkin kokemusta aikaisemmasta elämästä. Eikä siinä vielä kaikki.

Sillä tuorein tutustuminen inkarnaatioihin kertoi seuraavaa;

On selvää, että kansainvälinen ennustaja vaihtaa tyyliä mutta perussapluuna on yhä sama. Mr. Turma on tietenkin hyvin viehättävä nimi superpahikselle. Huomiota voi kiinnittää myös siihen miten puhelinnumero vaihtuu nimen mukana. Tällä kertaa hän ei kuitenkaan enää väitä olevansa professori. Muutoin sanamuodot ja ilmaisu on pysynyt samana.

Ilmeisesti kansainvälisen selvänäkijän inkarnoitumistahti kertoo siitä miten aikaa ei enää ole hankkia uutta tutkintoa. Ala on selvästi vaarallinen ja ainut millä sitä ehtii harrastamaan on se, että kykenee säilyttämään muistissaan menneiden elämien oppimat salaisuudet ja tiedot. Toinen vaihtoehto olisi tietenkin se, että kyseessä on huijari joka esiintyy väärällä nimellä ja prepaid -puhelimella jotta pystyy lypsämään rahaa hädäss olevilta ihmisiltä joilla on vaikka ihmissuhdevaikeuksia ja tarvetta lakiasioiden tarvitsijalle. Ja kun prepaid -linjaa vaihtaa tarpeeksi usein ei poliisi pysy anonyymin tyypin perässä ja toimintaa voidaan jatkaa kauemmin.