"Scavenging is both a carnivorous and herbivorous feeding behavior in which the scavenger feeds on dead and decaying organic matter present in its habitat."
(Wikipedia, "scavenger")
Ihmisten elämä on hyvin näköaistipainottunutta. Tämä visuaalisuus on sinänsä yllättävää, että klassisesti nisäkkäiden maailma on korostetusti hajujen maailma. "Unkurissa" muistutettiin miten hajuaisti on osa ihmiselämää. Se liittyy erityisen vahvasi ja suoraan muistoihin. "hajuaisti eroaa näöstä ja kuulosta muun muassa siinä, että hajut työstetään keskushermoston niin sanotun limbisen järjestelmän kautta. se on puolestaan keskeinen rakennuspalikka kokonaisuudessa, joka liittyy aivojen kykyyn käsitellä vastaanotettuja tunnetiloja."
Tämä on sinänsä hieman hupsua ottaa esille, sillä oma hajuaistini - ja tätä kautta myös makuaisti, maku kun on suurimmalta osin hajua - ovat harvinaisen huonoja. Ja muistikin on vähän niin ja näin. Kenties nämä liittyvät yhteen. (Sitä on itse asiassa vaikeaa sanoa.) Kaikki kytkökset tunnevammaisuuteen ovat sen sijaan aivan varmasti keinotekoisia ja satunnaisia. (Vain koska sanon niin auktoriteetillani.)
Toki minulla on makuaisti, enkä esimerkiksi pidä raaoista herneistä, nugaasta, monista pähkinöistä, siperianhernepensaan kukista. (Ja sitten esimerkiksi piimästä en pidä vaikka se ei maistukaan juuri miltään, se ei tunnu kivalta suussa.) Ja pidän voimakkaista ja suorista mauista. Kuten chilistä. Ja syön nykyisin aivan uskomattomia määriä karkkia.
Koska puolisoni on hyvin mutkikkaalla tavalla allerginen, on taloudessamme päädytty yleisesti ottaen siihen että syömme yllättävän paljon eri ruokia. Ja olen tottunut ns. kakkosluokan ruokaan. Hienommat vivahteet menisivät yksinkertaisesti ohi. Siksi ajatus ei ole tullut erityisesti mieleeni. Paitsi nyt, kun puolisoni sisar on meillä vieraana. Meillä oli ylieilispäiväistä ruokaa, jota hän ei syönyt koska oli hänestä jo liian vanhaa. Lopputulos oli se, että minun roolini on syödä ruokaa pari päivää jäljessä. Tämä ei sinällään ole mikään menetys.
Tämän vuoksi minusta on tullut se, joka syö myös sen hieman kyseenalaisen ruuan. Minusta on tullut scavenger. Ja ilman hajuaistia minusta on tullut hyvä erottamaan ruuan tuoreutta muuta kautta. - Mistä on hyötyä meidän taloudessamme muutoinkin, minä olen se joka meidän talossamme sanoo viimeisen sanan siitä onko liha tuoretta vaikka minä olen se joka voi laittaa lähes mitä tahansa suuhunsa eikä ole niin nökönuuka asioita toisin kuin puolisoni. Lopputulos on se, että käytännössä syön kaikenlaista "omalla vastuulla". Olen yllättävän harvoin sairas. (Koska olen hyvä. Ja koska olen tottunut.)
Tämä kaikki on sinänsä irvokasta, sillä eläinmaailmassa nimenomaan haaskansyöjien maailma on korostetusti hajujen maailma. Ne haistavat erityisen tehokkaasti, koska raadot eivät liiku. Mutta liikkumattomuus ei haaskaa suojele, sillä paraskin naamiointi pettää deodorantin mukana.
Kirjoittajan filosofinen asennekin on verrattavissa raadonsyöjän elintapoihin. Ajatusten itseluomisen sijasta kierrellään ja etsitään kaikenlaisia mätäneviä ideologioita ja ajatusjäänteitä joiden hajottaminen on sitten se mistä tehdään elämäntapa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti