Nuoren maan kreationismissa "Answer in Genesis" on tullut tunnetuimmaksi ja äänekkäimmäksi yksittäiseksi toimivaksi tahoksi. Siksi sen harjoittama apologetiikkastrategia, presuppositionistinen lähestymistapa, on tullut hyvin voimakkaaksi osaksi kreationistien yleistä toimintastrategiaa. Intelligent Designin taas on hyvin pitkälti kaapannut nimenomaan tämän ajattelutavan oman toimintansa ytimeen.
Presuppositionismissa on yksinkertaisesti kysymys maailmankuvallisuudesta. Slogan "samat havainnot eri tulkinnat" ovat sen ytimessä. Yleensä presuppositionismia moititaan kehäpäätelmäluonteesta ja ajattelun typistyminen kehäpäätelmiin. AiG on puolustautunut tältä kritiikiltä lausunnolla "We agree that presuppositional apologetics is the ultimate biblical approach to apologetics. The common accusation that the presuppositionalist uses circular reasoning is actually true. In fact, everyone uses some degree of circular reasoning when defending his ultimate standard (though not everyone realizes this fact). Yet if used properly, this use of circular reasoning is not arbitrary and, therefore, not fallacious."
Tämä johtaa siihen että AiG itse asiassa vetoaa postmodernin ajattelun peruslähtökohtiin ; Kehäpäätelmäisyys tunnustetaan ja selitetään että se johtuu siitä ongelmasta että "Mistään ei voi alkaa mutta jostain on alettava". Tässä lähestymistavassa ytimessä on positivismin kohtaamat ongelmat ; Verifikationismi tieteenfilosofian ytimessä ei onnistu. On vain pakko olettaa jotain. Toki moderni tieteenfilosofia osaa ottaa tämän huomioon. Esimerkiksi nykyiset naturalismin muodot eivät ole ytimeltään positivistisia vaan enemmänkin fallibilistisia. Ne korostavat jollain tavalla kykyä itsekritiikkiin. Lähestymistapoja on muutama. Niitä kaikkia kuvaa se, että filosofia on etääntynyt klassisesta Popperin esittämästä falsifiointiperiaatteesta ja ne arvioivat itsekriittisyyselementtien kautta tutkimusohjelmia ja niiden tehokkuutta.
1: Quinen filosofiassa on lähdettävä jostain, mutta koska kaikki tiedot liittyvät toisiinsa, syntyy käsiteverkko. Kun syntyy virhetilanteita on tarjolla usein erilaisia tulkintoja siitä miten asia voidaan ratkaista. Mutta osa vaatii pienempiä muutoksia vallitsevassa tieteessä. Toiset taas vaativat dramaattisia muutoksia. Näin ollen kaikki ratkaisutavat eivät ole yhtä hyviä. Käsiteverkossa mikään kohta ei ole itsekritiikin ulkopuolella. Mikä tahansa yksittäinen kohta voidaan poistaa, mutta ei kerralla. Näin ollen tutkimusohjelman tarkkuus ja sovellukset muissa tieteenaloissa nousevat keskiöön. Tiedeverkko keskittyy konsilienssiin.
2: Larry Laudan taas esittää että normatiivinen tieteenfilosofia on itsessään välitulos. Näin ollen hänestä ei ole mitään lopullista tieteenfilosofiaa. Mutta tieteenfilosofian periaatteet kuitenkin kehittyvät. Näin ollen jotkut tieteenfilosofiset näkemykset osoittautuvat vääriksi ja ne hylätään. Sinä missä konsilienssiä voi saada sovellusten kautta siten että ollaan pelkästään koherentteja, tässä sijasta keskitytään siihen mikä ero on teorialla joka on hedelmällinen ja teorialla. Ytimeen nousee tutkimusten määrä. Se, miten paljon kyseinen tutkimusohjelma nostaa kysymyksiä joita voidaan testata. Epäonnistuneet tutkimusohjelmat yksinekertaisesti selittävät tutkimuksia jälkikäteen, kun taas hyvä tutkimusohjelma ennustaa tuloksia ja lisäksi kertoo miten uusia erilaisai tutkimuksia kannattaa etsiä. Tutkimusohjelman arvioinnissa on siis myös heuristiset ominaisuudet. Teorian yhteensopivuuden lisäksi painottuu teoria tiedonetsinnän välineenä.
3: Tässä usein vedotaan jollain tavalla paradigmojen vaihdokseen. Tässä ensimmäisenä oli Kuhnin ajatukset siitä, miten vanha paradigma johtaa lopulta tilanteen heikkenemiseen kun erilaisia ongelmia paikataan ad hoc -oletuksilla. Jossain vaiheessa nämä ympäripyöreydet johtavat siihen että teoria on vain kasa virhepaikkauksia. Uusi parempi teoria ei tarvitse näitä ad hoc -oletuksia ollakseen yhteensopiva teorioiden kanssa. Huono paradigma on koherentti mutta se nojaa petitio principii -pohjaiseen ajatteluun. Tehokas paradigma ei sen sijaan ole yhtä epämääräinen. Se on suoraviivaisempi kun erilaisia poikkeuksia ja poikkeuksenpoikkeuksia ei tarvita jotta samat havainnot sopivat teoriaan. Tässä eksaktius erottaa erilaiset koherentisoivat näkemykset toisistaan ja sanoo että toiset tulkinnat ovat aina parempia vaikka niihin olisi kuinka sovitettu samat havainnot.
Toisin sanoen laatuarviointeja ei tehdä suoraan havaitsemalla vaan joko konsilienssin, teorioiden eksaktiuden tai tutkimusohjelmien hedelmällisyyden kautta. Niissä kaikissa arvioidaan sitä miten eri lähtökohdat voivat toki sovittaa mittaustuloksia yhteen koherentisti, mutta tässä väistämättäon kuitenkin parempia ja huonompia onnistumisia. Tavallisesti näihin kritiikkeihin tartutaan kreationistipuolella vain ja ainoastaan viittaamalla loogisen positivismin kumoutumiseen jolla on sivujuonteita esimerkiksi siihen mitä Hume sanoi todennäköisyyksistä ja ihmeistä. Heistä tämä arviointi on oletuspohjaista, koska looginen positivismi epäonnistui. Tämä on koomista koska näissä argumenteissa on aina otettu loogisen positivismin kumoutuminen huomioon, mutta argumentit suostutaan silti aina näkemään vain tässä loogisen potitivismin kontekstissa. ID yksinkertaisesti puolustautuu omituisesti, ja ytimeen tuntuu aina jäävän se että ID perusolettaa premisseinä että design on hyvä lähtökohta ja että naturalismi on peruoletetusti mahdoton "non starter". Ja sitten koko keskustelua käytäisiin läpi kuin nämä premissit olisivat johtopäätöksiä. (Mistä seuraa perimmäinen ajattelun kehäisyysluonne jonka AiG:kin joutui myöntämään.) Tämä on malliesimerkki siitä miten myyttikritiikki ohitetaan ja pelkästään toistetaan myytti. Jokin joka johtaa trollailuun, koska jankkaava idioottihöpinä on turhauttavaa eikä ollenkaan keskustelua, joten ei ole oikeastaan muuta mahdollisuuttakaan.
Myers nosti esille aihetta. Hänestä ylläoleva tieteenfilosofinen lähestymistapa on paitsi turhauttava, myös turha. Sillä tosiasiassa siinä on jo se virhe, että uskotaan että "samat havainnot, eri tulkinnat" olisi sitä että todella olisi käytössä samat havinnot. Niissä keskitytään siihen että tulkinnat ovat parempia kuin toiset. Myers nostaa esiin sen, että tosiasiassa kreationisteilla ei ole mitään samoja havaintoja. Päinvastoin, se että olet kreationisti tarkoittaa nimenomaan sitä että joudut valikoimaan hyvinkin tarkasti. "They have not presented the totality of the facts at hand, but are being extremely selective. Good science must encompass all that we know, not just the cherry-picked bits selected to avoid compromising your favorite hypothesis. That fossil is not just a set of bones; it’s part of an assemblage, which is part of a complex series of layers, which have compositions and arrangements with known mechanisms to produce them. We also have physical and chemical data about the composition of the mineralized bones, and about the ratios of isotopes in surrounding rocks. We know about the world-wide distribution of related fossils, we know the ecological context of that specimen, we understand the taphonomy of fossils. The presuppositionalist requirement demands that all data that contradicts the Biblical explanation be ignored, set aside with the excuse that legitimate data would not contradict the fable told in the book of Genesis." Valtava määrä erilaisia tieteen tuloksista pitää ohittaa. Tämä ohittaminen näkyy aina kun jotain asiaa väitetään "naturalistiseksi". Itse asiassa kreationismi onkin voimakasta asioiden kiistoa. Huomio on kiinnostava koska se liittyy hieman myös toiseen seikkaan jonka Myers nostaa esiin. Perusta ei ole itse asiassa Raamatusta vaan maailmaa ja tulkintoja cherry pickataan hyvinkin luovasti sekä asiatasolla että teorioiden tasolla että tieteenfilosofisissa metatasoissa. "their Biblical explanations are not actually foundational. Even the true believers do not operate as if the Bible were a truly sufficient source of answers for navigating the real world. Foundational presuppositions ought to be much more fundamental than that the Bible is literally true. To me, the really basic assumptions are that I exist; that the world exists; that I can sense this world imperfectly; that there are other beings with whom I can communicate (imperfectly again) who are also trying to sense the nature of this world. From there we try to build a coherent model of that perceived world, using as much evidence as we can glean. So the Bible and other ancient texts are part of that information, but only a very small part of the whole context, which includes trees and oceans and stars and mathematics and language and monkeys and physics and vacuums and biology. The presuppositionalist who says the total foundational premises of his view of the universe are determined entirely by one holy book is crippling their inputs - it's like trying to read a book through a pinhole and refusing to ever turn a page."
Tämä onkin totta. Esimerkiksi kreationismin ytimessä (YEC:istä ID:seen) on hyvinkin laaja historiaan liittyvien tutkimusten totaalikielto, jonka ytimessä on tiivis induktiovastaisuus. Kreaitonismi ei ole myöskään sisällöltään kovin monivivahteista. Itse asiassa koko näkemyspuolta näyttääkin kirjovan dogman levittäminen erilaisin itseään toistavin pastissein.
Tämä näkökulma on hyvin olennainen. Sillä se selittää valtavan kreationismin sisäisen ongelman. Sillä vaikka kreationismi ID:stä YECiin asti on tiukasti maailmankuva-argumentaation kannattaja, se kuitenkin unohtaa tämän totaalisesti evoluutiokritiikkinsä kohdalla. Kun ID -läinen selittää miten IC -rakenteet ja kompleksit spesifit informaatiot ovat jotain jota ei voi syntyä naturalistisesti, he itse asiassa väittävät että kysymys ei ole ollenkaan mistään maailmankuvista jossa olisi erilaiset premissit, joiden kautta samoista havainnoista syntyisi yhtä hyviä vaihtoehtoisia teorioita, joiden ratkaisuerot ovat vain maailmankuvakysymyksiä joita ei voida paremmuusvertailla. Tehdessään evoluutiokritiikkiä he päin vastoin sanovat että vertailua nimenomaan voitaisiin tehdä. Näin ollen maailmankuvallisuus on jotain jolta he puolustautuvat vain kun itse joutuvat kritiikin kohteeksi. Muina aikoina he eivät usko sen naurettavuuksiin itsekään.
Kreationismi turvautuukin presuppositionismiin koska heille itselleen kyseessä on pohjimmiltaan usko joka nousee heidän omista toiveistaan ja tarpeistaan. Koko kreationismi on ideana sitä että usko ei riitä, vaan että siitä yritetään lisäksi tehdä tieteellis-teknistä jotta usko olisi paitsi uskomus, niin myös hyvin perusteltu uskomus. Se, miten usein maailmankuviin joudutaan vetoamaan kertookin siitä miten huonosti tämä yritys ja pyrkimys on onnistunut. Kreationismin maailmankuvasaivartelu on tunnustus siitä että he ovat epäonnistuneet. Tämän lähemmäs emme itse asiassa edes voi päästä, sillä he ovat erittäin erittäin lukkiutuneita maailmankuvaansa. Mutta jos tuonpuoleisen kohtalo olisi sidottu tähän ja koko elämä tuhlattu tämän uskomuksen ympäri pyörimiseen, en minäkään näistä kahdesta syystä uskaltaisi harkita dogmiani uudestaan. Kreationismi on yksilötasolla uskoa joka yrittää peittää luonnettaan. Sosiologisesti se on tätä tunnetta rapsuttamaan rakentunutta uskontoa, jonka ytimessä on yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Tällöin kreationismi on juridista fundamentalismia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti