Tämä mielikuva on tietysti ymmärrettävä. Esimerkiksi tuoreessa eutanasiakeskustelussa Päivi Räsänen ei ole välttänyt uskonnollisen vakaumuksensa mainitsemista. Muualla esimerkiksi Timo Soini rakastaa sitä että pääsee viittaamaan vakaumukseensa. Homoilta nosti uskonnollisen kinastelun äärimmilleen. Syynä oli se, että edellä mainittu Räsänen päästeli ilmoille uskontoa ja sen suhdetta kirkon ulkopuoliseen lainsäädäntöön. Eli alueeseen jossa on irrelevanttia edustaako hän Kirkon virallista kantaa vai ei, koska Päivi Räsänen on poliitikko.
Kuitenkin asiat ovat enimmäkseen toisin päin.
Soini on tunnettu asenteistaan jossa hän voi esittää mielipiteitä uskonnollisen vakaumuksensa pohjalta, ja sitten jos asioiden taustoja ja intressejä pengotaan, hän puolustautuu vetoamalla siihen että "Eihän tämmöisiä kysymyksiä kysytä muiltakaan ehdokkailta!" Päivi Räsänenkin otti homoillasta sen verran opikseen, että ei kommentoi homoasioita ja siihen liittyviä näkemyksiään enää julkisuudessa. Mutta ei riittävästi ollakseen vastaavalla tavalla hiljaa vakaumuksistaan eutanasiakeskustelussa.
Ateistit taas ovat tässä avoimuuden puolella ja vaativat että poliitikot nimenomaan eivät piilottisi uskontoansa. Vaikeneminen tässä tilanteessa uskonto ei voi olla henkilökohtainen asia sen jälkeen jos se vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon ja jos siihen viitataan. Tässä sekularismin purkamista kaivataan juuri sen vuoksi että intressit saataisiin paljastettua. Ateistit nostavat esiin toki sen tosiasian, että Soini on toki sen verran omituinen vetoamuksissaan, että poliitikoilta kysellään usein mitä ihmeellisempiä intressejä ties mihin.
Jopa naurettavuuksiin asti menevät henkilökohtaisuuksien kaivelut ovat nimenomaan sitä mitä tapahtuu kaikille. Soini on vain nykyään niitä harvoja tyyppejä joiden henkilökohtaiset pakkomielteet ovat uskonnollisia. Muiden poliitikkojen pakkomielteet ovat muilta aiheilta, ja voivat liittyä vaikkapa siihen kuka on ollut kenenkin kanssa sillai.
Nykyisin tilanne on se, että politiikassa, jossa on demokraattisissa maissa demokratian määritelmän vuoksi seurattava kansan mielipiteiden tuulosia ja pyörittävä niiden mukana, tarpeen vaatiessa kuin tuuliviiri. Nykyisessä ilmapiirissä uskonto ei ole enää jotain jota koetaan hyväksi argumentiksi päättää poliittisista asioista. Näin ollen argumentaatioksi yritetään saada muuta.
Totaalisekularismin periaatteista.
Minusta intressejä ei tarvitse kysyä jos niitä ei erikseen esilletuoda. Kannatan siis totaalisekularismia. ; Näin esimerkiksi Räsänen voisi olla eutanasiasta ihan mitä mieltä tahansa. Hänen uskonnollinen vakaumuksensa painaa jos ja vain jos hän esittää uskonnollisen argumentin. Toki on selvää että Räsänen yrittää kikkailla muita, omituisia, argumentteja jotka eivät ole uskonnollisia. Tällöin hänen lausumansa arvioidaan näiden esitysten kautta. Ja koska uskonto ja muu argumentaatio sopivat huonosti yhteen, ovat nämä muut argumentit helposti huonoja. Ne ovat keinotekoisia ja pyrkyrinomaisia väännelmiä.
Koska uskonto ja muut järjestelmät ovat erilaisia perusteluavaruuksia, se että uskontoa yrittää konvertoida muunlaiseksi johtaa yhteensopimattomuusongelmia. Tämän seurauksena uusien argumenttien takaa löytyy usein ristiriitoja, sanojen uusiomäärittelyjä, manipulatiivisia vääristymiä perusteluissa. Ja ne voidaan esilletuoda, jolloin ne tehdän niin naurettaviksi mitä ne ovat. - Ja jos ne ovat sattumalta hyviä, niitä on kunnioitettava koska se on se pelin henki.
Minulle on siis aivan yksi ja sama, johtuuko haluttomuus olla kertomatta uskonvakaumuksesta syynä se, että (a) tiedostetaan että se ei ole poliittisesti järkevää kun uskonto vetoaa poliittisesti vain harvaan vai (b) se, että uskontoa pidetään jotenkin nolona pornorunkkailuun verrattavissa olevaan omaan harrastukseen jota pidetään hauskana ja viehättävänä yksityisesti mutta joka on julkisesti jotenkin noloa (c) vai siitä että tajutaan että uskonto ei kuulu politiikkaan.
Minun silmiini katsellessa ateistien sekularisminpurkuviritelmä intressien kohdalla näyttääkin vanhan koirankakkavitsin hahmoilta. Hehän näkevät kadulla koirankakan. He testaavat sitä. He katsovat että se näyttää oikealta kakalta, haistelevat ja se tuoksuu kakalta, tökkivät sormella ja se tuntuukin ulosteelta, lopulta he maistavat torttua ja päätyvät syvälliseen analyysiin "Kyllä se on koiranpaskaa - hyvä kun ei astuttu päälle!" Tämä olisi järkevää jos ateistit esittäisivät että he haluavat uskontokeskustelun ja muun maailmankuvien ruotimista enemmän politiikkaan ja vetoaisivat tässä avoimuuden nimeen. Silloin olisi oikein tuoda uskonto politiikkaan ja moittia ja kritisoida itsetarkoituksellisesti kaikkea. Mutta tämä olisi enemmän sekularismin vastakohtaa. Kuitenkin ateismi esiintyy ensi sijassa sekularismina joka enemmänkin hakee rauhaa uskonnosta kuin käännyttää ja debatoi uskonnosta itsetarkoituksellisesti.
Toki tässä asetelmassa on poikkeuksena se, että jos uskonnollinen argumentti sitten livahtaa poliittisessa puheessa, niin sitten ei ole enää mitään pakopaikkaa. Ei voi olla niin että uskonto on poliittista kun uskovainen haluaa pakottaa omat mielipiteensä kaikkien arvoiksi ja mielipiteiksi ja että se on yksilöllistä ja epäpoliittista sitten kun uskovaisella on poliittisesti noloa ja hankalaa kun ihmiset eivät suostukaan tottelemaan tätä naurettavaa typerän teokratiaihmisen hallintayritelmää.
Tämä on puolustus Juha Sipilälle.
Juha Sipilä on ollut mediassa vaikeuksissa lestadiolaisuudestaan. Hän on sähähtänyt tähän liittyvistä uteluista. Juha Sipilä on kuitenkin nähdäkseni tuonut vakaumuksensa ja sen tarkan luonteen melkoisen selvästi esiin. Hän on kertonut että hän on lestadiolainen mutta ei vanhoillislestadiolainen. Tämän pitäisi itse asiassa selvitä jo niistä julkisuuteen esilletulleista tahoitsa joiden kannattajajäsen Sipilä on.
Ongelmana ei siis ole itse asiassa Sipilän salailu, vaan se että journalistit eivät näytä tietävän edes alkeellisesti sitä, mitä kaikkea lestadiolaisuuteen kuuluu. Vanhoillislestadiolaiset ovat toki näkemyksissään hihhuleita, ja heidän keskuudestaan on paljastunut sen verran vastenmielisiä asioita, että on suomen luterilaiselle valtionkirkollemme häpeäksi että asiaan ei ole puututtu erittäin räväkkäästi (Kirkon puolelta ei ole puututtu oikein ollenkaan). Lestadiolaisten parista on todellakin paljastunut pedofiliatapauksia - jossa merkitystä on ennen kaikkea sillä, että ne on tiedetty mutta ne on kätketty julkisuudelta ja poliisilta erillisillä kikoilla joissa rippisalaisuus ja se, että uhrilta vaaditaan armahtavaisuutta, armeliaisuutta ja anteeksiantoa jotta hän kelpaisi uskovaksi ovat olleet keskeisessä osassa. Nämä ovat kuitenkin sitä vanhoillislestadiolaisuutta jota Sipilä ei edes edusta.
On toki selvää että Sipilän mielipiteistö abortista, eutanasiasta ja muista aiheista varmasti määräytyvät hänen vakaumuksensa kautta. Mutta hän ei toistaiseksi ole vielä nostanut näitä asioita esille. Jos hän vaikenee niistä poliittisesti, hänen vakaumuksensa on aivan totaalisen irrelevantti. Sitten kun nämä aiheet nousevat esille ja jos Sipilä ottaa niihin kantaa, haluamme toki kuulla ne hänen argumenttinsa. Ja tässäkin kohden on aivan sama ovatko ne uskonnollisia vai kätkeekö hän uskonnollisuutensa jollain kiertoilmauskikkakutosella. Molemmissa tapauksissa hän ei ole näkemyksissään poliittisesti vahvoilla.
Jos uskovaiset - etenkin nimenomaan ne pahimmat ja kovimman linjan hihhulit - kykenevät pitämään uskontoroskansa päänsä sisällä, sen parempi meille kaikille muille. Politiikantekijöiden pornokirjaston suuruus, salarakkaiden osoitteet tai uskonnollinen vakaumus on poliittisesti millään tavalla merkittävää vain tarkasti määritellyissä tilanteissa.
Kirjoittaja ei kirjoita tätä vain siksi, että on kepulainen ja samalla suunnattoma helpottunut siitä että oman puolueen johdossa on aivan kuka tahansa muu kuin Paavo Väyrynen. Toki hän on. Mutta en niin paljon että näkemys tämänlaisista kysymyksistä lievenisi vain tämän helpotuksen vuoksi. Kirjoittajalla kyllä riittää vihaa ja katkeruutta niin paljon että riittää useammallekin ihmiselle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti