Sanna Ukkola vihaa perinteistä kristillistä avioliittoa.

William Hogarthin maalaus "Marriage à-la-mode" ("Avioliittosopimus") kuvaa naimisiinmenoa. Maalaus kertoo tarinaa. 1740 -luvulla tämänlainen satiirius oli rohkeaa. Nykykatsoja ei välttämättä edes huomaa maalauksessa mitään omituista. Maalauksen tarina kuvaa ahneutta. Ylhäiset herrasmiehet tekevät keskenään sopimuksia. Itse avioituvat ignoroivat toisiaan. Sulhasen kaulassa on jälkiä joita voidaan arvioida kupan synnyttämäksi. Morsian taas on kiinnostuneempi hakkailusta lakimiehen kanssa.

Tämä on tietenkin satiirinen lähestyminen perinteiselle kristilliselle avioliitolle jota on harrastettu kristittyjen ollessa valtakulttuuri. Tässä kritiikki kohdistuu ennen kaikkea sovitulle avioliitolle. Sovitulle avioliitolle joka on määritelmällisesti avioliitto, jonka osapuolet on määrännyt yhteen jokin ulkopuolinen taho, tavallisesti naimisiinmenevien puolisojen vanhemmat lasten suostumuksella. Pakkoavioliitto tarkoittaa liittoa jossa morsiamen ja sulhasen mielipiteistä ei välitetä. ; Näiden välillä on aste -ero.

Nykyään on yleistä että molemmista edellämainituista avioliitoista ei noin yleisesti ottaen pidetä.

Tosin siitä on vielä jäänteitä. Jotka tuntuvat olevan mukana erityisesti kristillisissä piireissä. ; Ainut itse tietämäni sovitun avioliiton makuinen tapahtuma on liittynyt siihen kun eräs nainen hommautui raskaaksi. Koska abortti oli syntiä, oli vaihtoehtona toisen osapuolen suostuttelu avioliittoon. Tämä ei ollut suoraa pakottamista, sen sijaan kysymys oli enemmänkin "vapaaehtoisesta pakosta". ; On selvää että kristillinen siveysetiikka, abortinkielto ja mahdollisesti vielä kaupan päälle oleva negatiivinen suhtautuminen ehkäisyyn tuottavat satoaan.

Toisaalta sovitun avioliiton sävyjä voidaan nähdä muutenkin kaikessa "haulikkohäissä". Ja siinä miten osa ihmisistä kokee hyveellisenä sen, että "isä ikään kuin vahtii haulikon kanssa tyttärensä kosijoita". Vanhempien suostumus ja tahto on näissä selvästi se ensimmäinen. Tätä myydään suojelulla ja lapsen parhaalla. Mitkä tosin ovat suosittuja selityksiä kaikissa sovituissa avioliitoissa.

Sanna Ukkola näkee sovittuja avioliittoja hieman muualla.

Ukkolan mielestä rakkaudesta on viime aikoina tehty kyyninen vitsi. Tässä hän nostaa esille pinnallisen televisioviihteen.Tässä hänellä on vähän sellainen sävy jossa median tehtävänä on kaataa passiivisten ihmisten päähän tietoa ja asenteita. Ja tätä kautta media ikään kuin määrittelee ihmisten mielipiteet.

Itse näen että jos televisiosta ei tule ohjelmaa joka Ukkolaa viehättää, niin hän saa sitten olla katsomatta sellaista. Tosi -TV:tä pääsee hyvin karkuun - esimerkiksi itse törmään siihen hyvin harvakseltaan. Tässä mielessä voidaan sanoa että jos asia ärsyttää niin "ei se nyt mikään kristinusko ole" - sitä kun ei oikein tahdo pakoon päästä edes yrittämällä. Sanon asian tällä tavalla koska Ukkola itse muotoilee asioita hyvin asenteellisesti. Se, että hän osaa sanoa "kyyninen" tai "rappeuttava" on ikään kuin argumentti. Itse näen että kyseessä on enemmän horse laugh -argumentaatiovirhe. (Jos osaa esittää vain statementeja argumentoinnin sijaan on suurempi riski ihmisten sivistykselle ja sen turmeltumiselle kuin mikään Tosi-TV ikinä.)

On huomattavaa että hän moittii monia hyvin erilaisia formaatteja.

Otan käsittelyyn kaksi Ukkolan esitystä jotka ovat minusta hyviä ääripäitä. Tämä on valaisevaa koska Ukkola puhuu melko geneerisesti lajityypin ohjelmista. Kuitenkin niiden erot ovat niin oleellisia, että ne tulisi ottaa huomioon astettakin analyyttisemmässä lähestymistavassa.

"Vastikään alkoi Kiss Bang Love -deittiohjelma, jossa "todellista rakkautta" etsitään "aistien varassa". Kiusallisessa ja epämukavassa formaatissa parisuhdetta haetaan suutelemalla, lääppimällä ja kopeloimalla kymmentä tuntematonta silmät sidottuina."

Tässä on selvästi kysymys ensi-ihastuksesta ja sen muodostumisesta. Näkökulma ei ole sovittu avioliitto. Tämä itse asiassa vastaa hämmentävän suuren osan mielikuvia. Olen kuullut hyvin paljon kertomuksia "rakkaudesta ensisilmäyksellä". Kieltämättä aina näitä kuullessani oloni on suunnilleen sama kuin Ukkolalla. Eli näen että ei siinä ole oikeasti rakastuttu toiseen kun ei tätä ole vielä tunnettu. Että kivat tissit sinä näit. Näiden kautta on päädytty nopeastikin avioliittoon. (Ja jos tämänlaiselle antaa periksi niin voi päätyä haulikkoavioliittoon jos sattuu olemaan väärissä kristillisissä skeneissä.) Mielestäni romanttinen ensisilmäyksellä rakastuminen onkin kyyninen vitsi. Ja varmasti syynä siihen että moni ei kestä vaikeuksia parisuhteessaan. Odotuksissa pettyminen johtaa varmasti avioeroihinkin.

Nämä avioliitot ja seurustelut ovat liitoksissa osallistujien omaan tahtoon. Ja jos näitä ei voida kunnioittaa, niin kuka sitten on se päättävä ja holhoava taho joka päättää näiden ihmisten puolesta miten mennä naimisiin? Näitä pikaihastumisia on kyllä tullut nähtyä. Ja niitä usein myydään romanttisilla tarinoilla ja kristillisellä etiikalla. Silloinkin kun häävieraille on ilmiselvää että tässä ollaan menossa karikkoon.

Onhan Suomessa toki harrastettu avioliittoja joihin on kuulunut kristillinen rippikoulunkäyntivelvollisuus. Onko Ukkola sitten se joka sanoo että näin ei saa tehdä? Tämä kysymys on relevantti sillä Ukkolan toinen esimerkki pakottaa häntä vastaamaan tietyllä tavalla.

"Kiss Bang Love tulee samoilta tekijöiltä, jotka ovat vastuussa ehkä kaikkien aikojen tökeröimmästä deittiformaatista Ensitreffit alttarilla. Siinä parisuhdeasiantuntijoiden valitsemat, toisilleen täysin ventovieraat ihmiset menevät keskenään naimisiin ensitreffeillään tv-katsojien ja tuotantoyhtiön iloksi. Treffit järjestetään alttarilla ja seremoniamestarina toimii vihkijä. "Tuntemattoman ihmisen kanssa naimisiin meneminenhän on äärettömän jännittävää. Se on tosi innostavaa", hehkuttaa tirkistelyohjelman kolmannen tuotantokauden asiantuntija. Vai niin. Järjestettyjä avioliittoja näkee joissakin maissa, enkä ole kovin monien kuullut hehkuttavan niitä "jännittävinä" tai "innostavina"."

Ukkola on siinä mielessä oikeassa että kyseessä on määritelmällisesti sovittu avioliitto. Toki osallistujat tekevät tämän omasta tahdostaan jo ilmoittautumalla ohjelmaan. Mutta tämä tekee siitä lähinnä "ei pakkoavioliiton". Laajempaan sovittuun avioliittoon se sen sijaan osuu.

"Aikoinaan hääpäivän ajateltiin olevan jokaisen nuoren unelmien täyttymys, jolloin ystävien ja sukulaisten edessä annetaan lupaus yhteisestä loppuelämästä. Kyyninen tv-formaatti onnistuu banalisoimaan avioliiton ja tekemään siitä irvokasta viihdettä. Se tekee naimisiinmenosta vitsin, avioliitosta absurdin sosiaalisen kokeen, jonka tarkoituksena on saada mahdollisimman paljon massia formaatin tuottajille. Samaan aikaan kun tuotantoyhtiö tekee avioliitosta pilkkaa, homot taistelevat oikeudestaan päästä naimisiin samalla tavalla kuin heterot. Mutta mitä merkitystä koko avioliittoinstituutiolla kohta enää on, kun se voidaan solmia huvin vuoksi katsojien viihdyttämiseksi ventovieraan kanssa?"

Ukkola viitannee itselleni tuntemattomiin aikoihin. En näe tässä pilkkaa. Toki saatan pilkata sitä että tälläisten formaattien kieltäminen tarkoittaa sitä että Ukkolan kaltaiset moralistit pääsevät mestaroimaan että kuka saa ja ei saa mennä naimisiin ja mitä avioliitto saa tarkoittaa yksilöille itselleen. Ikään kuin aikuinen ihminen ei saisi myös sössiä omaa elämäänsä.

Kenties tässä on kysymys siitä että aika harva oikeasti on sitoutunut vanhoihin kristillisiin moralistiisiin normistoihin joissa joku ulkopuolinen tulee sanomaan parin itsensä puolesta että mitä he tekevät. Ikävää toki on että tämä vapautuminen tarkoittaa sitä että sitä ikään kuin vapaaehtoisesti hypätään sovittuun avioliittoon. Tähänkin tosin liittyy koukku. Romantiikka on käytännössä aina jonkinlainen kyyninen vitsi. Vitsi joka myy vapautta ja valintaa mutta tosiasiassa tarjoaa kahleita ja pakotteita. Jotka yleensä tulevat itsen ulkopuolelta, eikä vain siitä parisuhteessa olevalta kumppanilta.

Siksi Ukkola puolustaa perinteisiä avioliittokäsityksiä. Hän unohtaa tässä lähinnä sen mitä perinteet tarkoittavat. Kun hän heittää että "Keinotekoiset tv-formaatit riisuvat rakkaudesta ja kahden ihmisen parisuhteesta kaiken kauneuden, mikä niissä voisi olla. Ne tekevät rakkauden etsimisestä surullista ja epätoivoista hapuilua." niin repeän. Sillä tosiasiassa rakkauden hakeminen on tätä. Tai on parhaimmillaan ja aidoimmillaan tätä.