Ja tämä näkemys näyttää kattavan laajasti kirkon muutakin viestintää. Esimerkiksi Kotimaassa on korostettu neutraliteettia tavalla joka vaalii tietynlaatuista relativismia. "Empiirinen, käsitteellinen ja filosofinen näkökulma vahvistavat osaltaan sen, että katsomuksellisesti neutraalia maaperää ei ole olemassakaan. Yksinkertaisesti kiteytettynä: kaikki vaihtoehdot ovat vaihtoehtoja ja jokainen näkökulma on näkökulma jostakin käsin."
Se esittelee periaatteet mahtipontisesti. Ja mahtipontisella tarkoitan tässä yhteydessä sitä että lausumat ovat yleisiä (general) eivätkä tiettyjä (particular). Toisin sanoen ne eivät käsittele vain naturalismia vaan pikemminkin kaikkea ja naturalismi on vain yksi esimerkki.
"Empiirisestä näkökulmasta katsoen voi perustellusti todeta, että syntyvät, kasvavat ja kehittyvät lapset eivät ole katsomustensa tai arvojensa suhteen omalakisia ja riippumattomia yksilöitä. Kukaan ei synny tyhjiöön eikä kasva tyhjiössä. Jokainen lapsi syntyy tiettyyn maailmaan, kulttuuriin ja lähiympäristöön. Ne antavat sisällön ja kasvualustan myös yksilön katsomukselliselle identiteetille. Erilaiset ympäristöt antavat erilaisia aineksia ja vaihtoehtoja."
"Käsitteellisestä näkökulmasta tarkasteltuna voidaan puolestaan todeta, että niin katsomukselliset ajatteluperinteet kuin tieteelliset teoriatkin perustuvat aina joidenkin tiettyjen käsitteiden varassa toimimiseen. Erilaiset käsitejärjestelmät muodostavat siten keskenään vaihtoehtoisia tapoja jäsentää havaintojamme, ajatteluamme ja toimintaamme."
"Filosofian kannalta jokainen katsomus perustuu väistämättä joillekin olemassaolon perimmäistä luonnetta koskeville oletuksille. Nämä oletukset voivat olla alkuperältään esimerkiksi luonnontieteellisiä, filosofisia, teologisia tai niitä yhdisteleviä. Lähteestään täysin riippumatta kaikki katsomukset ovat joka tapauksessa luonteeltaan keskenään vaihtoehtoisia tai toisiaan täydentäviä olemassaoloa koskevia yleisiä oletuksia."
En itse luota tähän periaatteeseen.
Kuitenkin tässä ongelmana on se, että tätä neutraliteetti-illuusiota käsitellään kuin se olisi itsessään jokin joka on neutraalilla maaperällä. Tässä suhteessa se muistuttaa Agrippan trilemmaa. Agrippan trilemmassa on kysymys juuri siitä että mikä tahansa tiedon taustalla oleva ehdottomuus voidaan poistaa. (Tässä mielessä yhteys relativismiin on kaikkea muuta kuin satunnainen.) Siinä tietoa on joko sellainen jossa on jokin tyhjä ja todistamaton premissi, tai sitten premissit tukevat toisiaan mutta niitä on ääretön määrä tai sitten premissejä on äärellinen määrä ja ne kaikki ovat todistettuja mutta ne ovat kehäpäätelmässä. Tämä kaikki on hyvin vakuuttavaa ; Ongelmana tässä vain on se, että onko Agrippan trilemma itsessään sellaista tietoa joka ei ole näiden ehtojen mukainen. Jos on, syntyy paradoksi koska Agrippan trilemma itse todistaa että sen sisällä oleva kolmikko ei ole kaikki. Jos ei, se ei olekaan niin kaikentodistava.
Tässä kohden voidaan nähdä olevan jopa kaikuja vanhasta humanistit vs. luonnontieteilijät -kiistoista. Ja olen aivan yhtä vähän vakuuttunut neutraliteettiargumenteista kuin olen vakuuttunut relativismista. (Eli en juurikaan. Niiden kritiikissä tunnutaan vaalivan tieteenä loogisen positivismin ihanteita ja ne tuntuvat ohittavan kaiken relevantin naturalistisen tieteenfilosofian. Naturalismikritiikki jota näkee olisi kiinnostavaa jos olisin aikaani seuraava ihminen joka olisi kuollut jotain sata vuotta sitten..) Olenkin jopa moittinut neutraliteettiuspuheita. Joskin on sanottava että neutraliteetti ei ole se sana jota haen, vaan se on reiluus. (Toisaalta en ole myöskään sekulaari.)
Mutta filosofiassa tunnetaan muitakin tapoja kuin omien premissien kautta lähestyminen.
Jos otetaankin neutraliteetti-illuusio esiin voidaan sanoa että kirkon viestinnässä neutraliteettiargumentaatio esiintyy hyvin tietynlaisissa tilanteissa. Ja että sitä käytetään domeenispesifillä tavalla. Toisin sanoen argumenttia käytetään käytännössä vain yhdessä kontekstissa. Ja muualla missä sitä voitaisiin soveltaa sitä ei sovelleta. Arkielämässä tämänlaista käytöstä kutsutaan esimerkiksi kaksoisstandardiksi.
1: Domeenispesifisyyden kaltaisia konsepteja tarvitaankin kun Häkkinen yhtäällä korostaa lapsen oikeutta omaan uskontoonsa ja arvostaa sitä että uskontoa ei sensuroida, mutta sitten samalla hän on kauhuissaan kun moni kannattaa "pakanauskontoja" ja niitä kerrotaan myös kouluissa. "Pakanuus" on melko epäkohtelias nimitys. Ja kun Häkkisen valitusta vertaa Vapaa-ajattelijoiden vastaaviin syntyy huvitusta. Etenkin kun tajuaa että Häkkinen ei pidä vapaa-ajattelijoista.
Toisaalta jos uskoo neutraaliusteorian olevan totta on selvää että myös sitä käytetään jostain näkökulmasta ja että tämä voi pitää sisällään ylivaltaa. Näin ollen neutraaliusperiaate iskeekin jo ensimmäisen kerran sen käyttäjien nilkkaan. Kun Häkkinen käyttää termiä hän ei voi vain analysoida vaan hän nimenomaan tekee sillä arvostelmia tietystä näkökulmasta. Kaiken lisäksi hän ei toki tee tätä tiettyä näkökulmaa kovin reilusti. (Joka on itselleni oleellista.)
Jostain syystä keskustelu näissä tilanteissa on se, että kun kirkko viestii ja käyttää neutraaliusperiaatetta, hyökkäyksen kohde on aina sekularismi ja ateismi. Jostain syystä "naturalisteja" ja "skientistejä" ei nähdä jonain kiinnostavana näkökulmana vaan jonain joka on ehdottomasti väärässä. Lisäksi se käyttää valtaa. Kuten Häkkinen kuvaa "uskonnottomien ylivaltaa".
Mutta jos neutraliteettius on harha ja sen automaattinen seuraus on se, että ilman poliittista julkisen tilan uskonnollisuutta vallalla on uskonnottomien ylivalta, niin sen pitäisi tarkoittaa sitä että jos uskonnolliset symbolit ovat käytössä niin kyseessä olisi kristittyjen ylivalta. Neutraliteettiharhassa käytetyt johtopäätökset ovat usein tiukkoja ja koska teoria nojaa yleisperiaatteisiin (general) ne koskevat myös kristinuskoa.
Mutta näin ei käy. Kun kirkko puhuu omasta toiminnastaan, se päinvastoin toimii kuin neutraliteetti olisi mahdollista. Saamme kuulla miten kirkossa on seinät leveällä ja kynnys matalalla. (Muutenkin kuin siten että kirkot ovat usein vallankäytöllisiksi symboleiksi nähtävällä tasolla mahtipontisia rakennuksia. Eivät vain rakennuksena ja rakennuksen valtasymbolisesti vaan myös jotenkin abstraktimmin symbolisesti.) Tässä tilanteessa korostetaan miten kirkko kuuntelee kaikkia ja on tasapuolinen. Kaikki saavat jopa vaikuttaa asioihin kirkon sisällä. Tässä tilanteessa ei katsota sopivaksi huomauttaa että homoseksuaali maksaa täsmälleen saman kirkollisveron mutta ei saa mitenkään missään olosuhteissa samoja palveluja, esimerkiksi häitä. (Toki sama koskee valtion verotustakin mutta tosiasiassa lapseton ei saa samoja lapsilisiä, mutta valtio ei mitenkään päätä että joku nyt ei saa lapsilisää jos lapseton sitten muuttaa mieltään tai muuten tulee hankkineeksi lapsen.) Kirkkoa pidetään neutraalina.
Tällöin kirkon viestinnän keskiössä korostetaan jopa sitä että tosiasiallinen ongelmat ovat ei-neutraaliudessa. Siinä miten vanhoilliset tai liberaalit ovat tiukkapipoisia ja haluavat toimia ei-neutraalisti. Kirkossa mongertavat neutraliteetista hymistelevät leppoistot sitten vaan antavat koviten metelöivien käyttää valtaansa koska heidän torjumisensa olisi suvaitsemattomuuden suvaitsemattomuutta. Kirkko siis toimii kuin neutraali näkökulma olisi olemassa.
Melko irvokkaaksi tilanne meneekin sitten jos katsoo toimintoja muuten. Teemu Laajasalo pykäsi kirkon tiloihin mahdollisuutta jossa uskovaiset voisivat syödä yhdessä ateistejen kanssa. Tässä hankkeessa oli vahva neutraaliutta korostava argumentisto. Laajasalo selitti että kaikki ihmiset syövät. Ja muutenkin tilanne oli se, että tämänlainen olisi aivan neutraalia. Mikä ei tietenkään ole mahdollista jos neutraliteetti todella on illuusio kuten kirkon virallinen viestintä toisessa yhteydessä muistaa.
Jostain syystä neutraalius-illuusio -argumenttia käytetään ei-neutraalisti. Jos uskonnottomien systeemit ovat poliittisessa ilmapiirissä niin silloin kyse on uskonnottomien ylivallasta. Mutta jos uskovaisten symbolit ovat ja vaikuttavat kaikessa, kyseessä on neutraalius ja asiantila jonka kritisoiminen ja ei-neutraalina pitäminen on häijyyttä ja militanttiutta. Tai kuten Laajasalo asian ilmaisee. Aina kun kirkosta löytyy ei-neutraaliutta ja vallankäyttöä kyseessä on "kirkon kasvojen anastaminen". Joka ei saa herättää ihmetystä että miten eettinen voi olla laitos jonka kasvot on niin helppo varastaa että näyttää siltä että se houkuttelee vallan väärinkäyttäjiä kuin lasten leikkipuiston pusikot pedofiilejä.
Huvittavaksi tilanteen tietenkin tekee se, että Teemu Laajasalo itse on tullut tunnetuksi siitä että hän haukkuu ateisteja ja uskonnottomia aina kun voi ja niin häijysti kuin voi. Haluaisin itse tietää miten olisi mahdollista että minua kohdattaisiin jotenkin tasapuolisesti kirkon symboleiden alla kirkon hallitsemissa tilanteissa ja kontekstissa jossa projektia johtaa tyyppi jonka mielestä ateistit ovat "trolleja". Kaiken takana on aina trollaus, ja Laajasalolla on tähän liittyen myös valta määrittää maassa jossa on uskonnonvapaus että mikä on oikea ja väärä syy erota kirkosta. "Väärä syy on Eroakirkosta tiedotetrollauksen vuoksi - Jeesuksen lampaasta tamperelaisten ateistien lampaaksi."
Minun on suhteellisen vaikeaa uskoa että tämänlainen tilanne on neutraali tai reilu. Tai että sitä ei tehdä ketunhäntä kainalossa. Ja vaikka ei olisikaan niin miten voisimme luottaa ihmisiin joilla on tuollainen historia? Että naivisti vaan mennä ja luottaa. Miten Laajasalo voi vaatia tai odottaa keneltäkään tämänlaista luottamusta ja heittäytymistä?
1: Minun on helpompi uskoa Teemu Laajasalon tukevan kansankaatajia ja Pirkko Jalovaaroja. Minun on hyvin vaikeaa ymmärtää miten hän ei muka tiennyt minkälainen ihmemanaaja nainen oli. Minäkin tiesin. Yhtä vaikeaa minun on tosin ymmärtää miten kirkon tutkimuskeskus ei pitänyt kreationismia tutkimisen arvoisena kun he eivät uskoneet sitä olevan välttämättä yhtään Suomessa. (Believe me, tästä asiasta heiltä kyseltiin!) Heille Korkeasaaressa tehty tutkimus jossa noin kolmasosa heitti kreationistissävytteisiä asioita oli yllätys. En ymmärrä mitä tehdään laitoksella joka ei huomaa tuota pienempiä asioita.
Että miksi eivät suoraan tunnusta että koska neutraliteetti on aina harha ja sellaisen esittäjät ajavat jonkin ideaalin ylivaltaa, että kirkko tässä nyt vaan haluaa itse harrastaa vähän sellaista? Koska tosiasiassa neutraalius-illuusioon ei luota edes Häkkinen. Hänestä esimerkiksi lapsen oikeus uskontoon ei ole mielipidekysymys vaan ehdottomuus. Joka näkyy siitä miten hän selittää että lasten kastamatta jättäminen on lapsen heitteellejättö.
TL:DR
Ensin en uskonut neutraliteetti-illuusioon. Mutta sitten huomasin että kirkon oma viestintä on paras esimerkki siitä milloin sillä kenties onkin jotain sovelluspohjaa. Kirkko ei ole neutraali eikä reilu. Neutraliteetti-illuusiosta puhuminen kattaa valtaosan kirkollisten reagoinneista ja kommenteista jotka koskevat uskonnottomia. Ja niissä näkökulma on aina se, että uskonnotomilla on ylivaltaa. Kirkko ei sen sijaan koskaan näyttäydy vallankäyttäjänä omissa teksteissään. Päinvastoin, se on neutraali jopa silloin kun se ei ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti