Kompiloin itse itseäni siteeraaten kreationismiaiheisen kirjoituksen "Uuteen Suomeen". Sen takana korostin tiettyjä "vastuukysymyksiä". Tasapainoilu oli hyvin vaikeaa koska kun puhutaan mustamaalaamisesta ja sensuurista syntyy helposti uhkia luovaa puhetta joka olisi tässä kontekstissa ollut vähintään ironista ellei peräti kaksinaismoralistista. (Tu quoque on argumenttivirhe, joten ei tämä tosin pelastaisi kreationisteja pulasta. Sitä vaan korostaisi olevansa samassa kuopassa itse.)
Näkemys on konfliktissa kahden asian kanssa.
Tekstin takana on havaittavissa myös poliittinen asenne. Tai vähintään näkemys joka on tavattu nähdä nimenomaan politiikassa. Siinä demokratia nähdään sananvapauden kannalta tärkeänä. Tässä mielessä suurin ero syntyy luultavasti anarkistien näkemykseen sananvapaudesta. Siinä sananvapaus tarkoittaa karkeasti ottaen mielivaltaa jossa mistään sanotusta ei tule mitään seurauksia. Eli sananvapaus olisi sananvastuuttomuutta. Itse taas näen asioita eksistentialistisemmin, jolloin sananvapauden takana tulee merkitystä jos kykenee seisomaan sanojensa takana myös vaikeuksien edessä.
Toki tässä vaikeuksien edessä seisoessa tilanne on vähän kuin Martti Lutherilla joka seisoi koska ei muuta voinut. Hän itse edusti haastettuna sananvapautta josta hänen kanssaan erimieliset eivät osanneet nauttia. On jossain määrin ongelmallista kuitenkin väittää että sananvapausasenteen demonstroiminen vastuutilanteessa ja vaikeuksien edessä olisi sama kuin sananvapaus. Sillä tämä demonstroiminen usein vaatii kontekstin joka on kaikkea muuta kuin sananvapaa.
Ja tämä ei liity poliittiseen korrektiuteen tai retoriikkaan. Olen sitä mieltä että kreationistien tulee saada olla sitä mieltä mitä he ovat. Ja he saavat myös muotoilla asioita omituisilla tavoillaan - kunhan vaan huomaavat että saatan omalla sananvapaudellani sanoa että heidän tapansa on typerä, asenteellinen ja paskiaismainen. (Tämä ei ole sensuuria. Sensuuri olisi sitä että poistatan tekstit. En ole kieltämässä tai illegalisoimassa paskiaismaisuutta.)
Sen sijaan kysymys liittyy siihen missä kontekstissa ylipäätään ihminen voi sanoa jotain. Ja antamani kreationismiteema oli tässä oleellinen. Korostin että tappouhkailu ei ole sananvapautta vaan sensuuria. Tämä voi tuntua hämärältä koska tappouhkaus on jotain joka tulee suusta. Ideana on lähinnä se, että se on enemmän keino vaientaa toinen kuin mikään argumentti tai mielipide. Tappouhkaus on keskusteluun metaisesti liittyvä asia. Se liittyy keskusteluilmapiiriin eikä sanomiseen ja sen sisältöön ja muotoiluun.
Toinen asia jonka kanssa tämä on jännitteinen on nimenomaan puhdas utilitaristinen ajatus. Tekstini kreationismista alleviivaa tätä näkökulmaa. Sillä korostin että kreationistien vilpitön mielipide siitä että evolutionistit ovat julmia ja pahoja ja yhteiskuntaa tuhoavia johtavat utilitaristisen logiikan kautta "päämäärä oikeuttaa keinot" -ajattelua. Tämä huomio on tärkeä. Sillä usein anarkistista näkemystä vastaan taistellaan juuri utilitarismin kautta. Ja anarkismi tuo esiin itseään juuri sitä kautta että utilitaristinen järjestelmä on usein asenteellinen, julma ja valmis uhraamaan hyvinkin radikaaleja asioita enemmistön edun nimissä. Nämä eivät kuitenkaan ole aivan täysin sama asia. Asiaani mutkistaa osittain se, että tästä näkökulmasta ei osata irrottautua. Näin itsensä ymmärretyksi tuominen on vaikeaa ; Mielikuvana tulee haihattelu ja puoltenvaihtaminen jos mielikuvat ovat kovin lukkiutuneita näihin totuttuihin kilpaileviin luokkiin.
Asiaa lisämutkistaa sekin että moni näkee että uhittelua ja pelottelua olisi vain vastapuolella. Liberaali/&vasemmiston nähdään oikeisto/&konservatiivien puolella hyysäävän. Tämä tarkoittaa moralistista sensuuria jossa viedään oikeudet sananvapauteen ja vaikka aseiden omistukseen ja jossa luodaan vaarallisia vapauksia jotka uhkaavat yhteiskuntarakenteita. Toisaalta tilanne on se että toinen puolikin pelkää natseja ja muita hupparimiehiä hyvinkin vaarallisina asioina. Pelkäämisen relevantiksi tekeminen ja uhkapuheen luominen ovat pitkälti sama asia. Ja nykyinen poliittinen ilmapiiri on täynnä tätä.
Utilitarismi ja anarkismi ovat tavallaan osatotuuksia.
Jacques Rancieren poliittinen filosofia on tässä mielessä jotain jonka kautta oma näkemykseni on kenties parhaiten kuvattavissa. (Ja jos ei parhaiten niin ainakin kohtuullisen hyvin.) Hänen filosofiassaan vastustetaan sellaisia asioita joilla usein oikeutetaan demokraattisia vaaleja. Sellaisia argumentteja kuin "jos jätät äänestämättä niin annat äänesi sille jota äänestäisit kaikista vähiten". Tai "jos et äänestä niin et saa valittaa". (Tai Suomessa vielä toistaiseksi puuttuvan mutta USA:n järjestelmässä useinin törmättävän "jonkin kolmannen ehdokkaan äänestäminen sataa vihollisesi laariin". Tämän ajatuksen takana on se, että ei riitä että poliitikko on älykäs ja oikeassa tai muuten ansiokas, hänen tulisi olla myös relevantisti valittavissa eli riittävän potentiaalinen voittaakseen.)
Ranciere korostaa sitä että tämänlaiset puheet esitetään usein jotta pelastettaisiin demokratia. Mutta niiden käytännön vaikutukset tekevät demokratiaa tuhoavista voimista kannattavia. Vastustajista mustamaalataan puhtaan pahuuden edustajia. (Tämäkin liittyy vahvasti siihen uuden suomen kreationismitekstiini jossa painotin sitä miten kreationistit mustamaalaavat evolutionisteja Pianka-mokan malliin ja miten toisaalta kreationistit valkopesevät omia Kent Hovindejaan vähintään yhtä suurella innolla.)
Ranciere huomauttaa että utilitarismin käyttämisessa argumentaatiossa on usein kysymys siitä että uhrataan asioita jonkin suuremman hyvän edessä. Kysymys on juuri siitä että ihmiset ovat valmiita luopumaan oikeuksistaan. Ja tämä oikeuksista luopuminen ei katso puoluekantaa ; Voidaan todellakin nähdä että jos kielletään tuliaseet niin ihminen luopuu vapaudesta omistaa ase siksi että näkee aseiden ongelmat niin suuriksi. Voidaan todellakin nähdä että ihminen luopuu yksityisyyteen liittyvistä oikeuksistaan ja antaa valtiolle tarkkailuvaltaa koska hän pelkää terroristeja. Voidaan nähdä että ihminen luopuu oikeudestaan mennä naimisiin samaa sukupuolta olevan kanssa jos näkee että vaihtoehtona on yhteiskunnan tuhoutuminen. (Tässä en tarkastele oikeutta jonain joka on jo lainsäädännön antama vaan jokin joka voisi olla vapaus jossain mahdollisesti kuviteltavissa olevassa lainsäädännössä.) Usein näissä on toki kyseessä se että ihminen lieventää pomppua siten että karsii itseltään oikeuksia joiden käyttämiseen hänellä itsellään ei ole minkäänlaista intoa. Tässä mielessä ollaan valmis luopumaan oikeuksista joiden relevanssi itselle on pienempi kuin jollekulle toiselle. Mutta kokonaisuus on kuitenkin se että joku on valmis luopumaan näistä itsellesi tärkeistäkin oikeuksista koska ei pidä niitä yhtä tärkeinä. Ja näin ihmisten oikeudet monenlaisiin asioihin vähenevät. Sitä saatetaan esimerkiksi tehdä joitain poliittisia puolueita laittomiksi.
Pelottelupuheet pyrkivät laajentamaan tätä. Ja jos onkin kenties perusteltua kieltää jokin pro-pedofiliapuolue, uhkapuheella systeemi saattaa mennä niin pitkälle että vasemmistolais-suvakkilainen puolue määritetään kansanpetokseksi ja illegalisoidaan. Tai sitten perussuomalaisuus kielletään liian KKK -natsistisena. (Teoriassa, käytännössä ainakaan vielä juuri kukaan ei ole oikeasti näin jyrkkä.) Tämä suunta jossa pelottelupuhe ei ainakaan innosta luomaan uusia vapauksia vaan nimenomaan oikeuttaa vapauksien poistamista uhkien vuoksi on melko ilmiselvä.
Ranciere on tässä kohden mielestäni oikeassa. Itse muokkaisin tätä näkemystä jopa siihen suuntaan että jos asialle on itseisarvoinen oikeutus ja se on sellaisenaan hyvä, ei tarvita utilitarisia argumentteja. Utilitarismi tarvitaan kun tehdään kompromisseja kahden pahan välillä. Utilitarismi on sitä että jos oma puoli ei näytä hyvältä niin sitten luodaan suhteellinen hyvyys jossa ollaan parempia kuin jokin toinen.
Ja pelottelupuhe on siitä jännittävä että se voi koostua pelkitä mielipiteistä. Eli uhan kohde voi olla lähinnä ideologisesti perusteltu ultimaattinen paha. Tai jopa pelkästään "näin moni vaan kokee" -tyylinen ultimaattinen paha. Ultimaattista pahaa kohden voitaisiin nähdä oikeutetuksi utilitaristissävyinen ajatus siitä että voimaa vastaan voisi käyttää hieman pienempää voimaa. Pahaa vastaan voi käydä pienemmällä pahalla. Ultimaattista, vaikka vain kuviteltua mutta mielikuvissa vahvasti ultimaattista, pahaa vastaan voidaan käydä äärimmäisilläkin keinoilla.
Laskennallinen voitto jossa äänestetään vain potentiaalista voittajaa on jossain määrin huolestuttava ; Se että ei äänestetä hyvää poliitikkoa joka ansaitsee äänemme (tai jätämme äänestämättä jos sellaista ei löydy) ollaan valmiita uhraamaan. Ja sensijaan äänestetään sen mukaan ketä poliitikkoa pidetään vähiten laskennallisena pahan edustajana. Tämä on minusta aika iso oikeus luovuttavaksi. ; Poliitikot eivät pian enää aja asioita vaan vastustavat sitä. Ja peli on entistä vahvemmin sitä että harvalla on eliitin valta. Se ei ole enää yksi mies-yksi ääni (demokratia jossa on muutakin mielipidekirjoa kuin potentiaalisia voittajia ja heidän voittonsa määrääviä kysymyksiä) vaan yksi mies ja yksi ääni (diktatuuri tai harvainvalta jossa vain voittajat määräävät mikä on ylipäätään relevanttia.)
Sananvapaus on ylipäätään mahdollista vain turvallisessa ympäristössä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti