Teoreettisen viitekehyksen puuttuminen

On melko tavallista että uskovaiset puolustavat teismin rationaalisuutta viittaamalla fysikaalisiin ilmiöihin joihin on uskottu vaikka niitä ei nähdä. Näissä tilanteissa on kysymys epäsuorasta havaitsemisesta. Malliesimerkkejä tästä ovat mustat aukot ja neutriinot. Mustat aukot sitä kautta että valo ei pääse pakenemaan niistä. Ja neutriinot siksi että vaikka niitä nykyään onkin havaittu, ei niitä oltu havaittu silloin kun niistä luotiin teoria. Jumala olisi siis samanlainen kuin nämä asiat.

Vertaus ontuu kuitenkin melkoisen vahvasti. Ja karkeasti syy on se, että Jumalaa ei käytetä selitysmallina. Eron voi tiivistää siihen että miettii fysiikkaa. Koska mustat aukot ja neutriinot ovat fysiikkaa, ei tämä tulkinta ole kovinkaan mielikuvituksellinen. On siis mietittävä mitä tieteenteossa tehdään. Ja fysiikan kohdalla tässä keskiössä ovat yhtälöt.

Mitä yhtälöt ovat fysiikan kannalta?

Fysiikan tieteenfilosofian kannalta yhtälöt ovat induktioita. Toisin sanoen niihin on tiivistetty kuvaus jossa on takana ääretön määrä väitelauseita jotka koskevat tiettyjä asioidentiloja ja niiden välisiä suhteita.

Otetaan melko tärkeä ja kohtuu yksinkertainen Diracin yhtälö. Yhtälö joka on spin-½ -hiukkasten, kuten elektronien, kvanttimekaaninen kuvaus.

Siinä on useita muuttujia ja yhtälön molemmin puolin on asioita. Tätä kautta yhtälöä voidaan muokata jopa alakoulusta tuttuun tyyliin. (Matemaattisesti sama tilanne voidaan kuvata ja järjestellä useilla erilaisilla tavoilla ja tätä kautta yhtälö pitää yhtä paikkaansa kunhan sitä käsitellään oikein.) Lisäksi muuttujat voivat olla muissa yhtälöissä ja niiden kautta muuttujia voidaan korvata toisilla asioilla jos ollaan ovelia ja kekseliäitä. (Jos E=mc² ja jossain kaavassa on johonkn väliin heitetty E, se voidaan korvata tällä mc²:lla.) ; Jos muut muuttujat tiedetään voidaan arvioida mikä se ei-tunnettu muuttuja on. Tämä vaatii tietenkin erilaisia järjestelyjä. Näistä järjestelyistä voidaan sitten hakea monenlaisia asioita. Esimerkiksi luoda kuvaus jossa haetaan hiukkasen gyromagneettista suhdetta:
μ=(2q)/(mc) Tässä kaavassa ja tilanteessa q on hiukkasen sähkövaraus, m on sen massa ja c on, kuten kaikki tietävät, James Clerk Maxwellin aaltomaisten sähkömagneettisten kentän häiriöiden etenemisnopeus tyhjiössä. Muitakin muuttujia voidaan hakea. Mutta tämä on hieno. Sillä muiden muuttujien mittaustavat ovat vakioituneet ja niiden suuruusluokat tunnetaan hyvin suurella tarkkuudella. Gyromagneettisen suhteen tutkiminen on ollut aiemmin vaikeaa joten tätä kautta ollaan saatu ennuste. Tämä ennuste on ollut sellainen että sen tutkiminen on ollut vaikeaa joten se on ollut ennuste joka on jäänyt tulevaisuuteen. Tosin nykyään tätä asiaa voidaan tutkia ja mitata.

Ideana onkin se että tämä yhtälö on teoria. Siitä voidaan erilaisilla kikoilla eliminoida joitain muuttujia jos tutkitaan tiettyjä ilmiöitä ilman että yhtälö lakkaa toimimasta. (Näitä poissieventämisiä tehdään jo peruskoulussa matematiikassa kun käsitellään yhtälöitä.) Yhtälöt ovat siitä käteviä että kun näitä ennusteita tehdään suuri osa niistä koskee sellaisia suureita joita voidaan mitata nykyään. Voidaan katsoa ovatko nämä päteviä. Kaava saa tätä kautta kokonaisuutena vahvistusta niistä asioista joita voidaan testata. Nämä vahvuudet korroboroivat koko kaavaa. Näin ollen vaikka aiemmin hiukkasen gyromagneettisen suheten tutkiminen oli haastavaa ellei mahdotonta, niin silti sen suuruusluokat voitiin ennustaa koska muu osa kaavasta oli niin vahva.

Arkijärjessä tätä ei välttämättä heti osaa ajatella. Sitä miettii vaan että "asian voi havaita tai eihavaita". Tosiasiassa fysiikassa yhtälö on se teoria. Ja tieteessä teoria on pienin tutkittavissa oleva yksikkö. Moni arkijärjellä ajatteleva esittää että teorioista voidaan nostaa deduktiivisesti hypoteeseja jotka ovat pienenpiä kuin tämä teoria. He ovat oikeassa että isosta teoriasta voidaan vetää tämänlaisia ennusteita. Kuitenkin on syytä tiedostaa että näillä hypoteeseilla testataan teorioita. Jos teoria ennustaa jonkin yksittäistapauksen, kuten vaikka gyromagneettisen suhteen kun kohteen massa on määrätty. (Valon nopeutta tyhjiössä on paha käsitellä muuttuvana muuttujana koska se on vakio.) Tällä testataan esillevääntämääni yhtälöä. Joka taas koettelee Diracin yhtälöä. ; Toisin sanoen hypoteeseja ei testata, vaan hypoteesien osuvuus ennusteen kanssa testaa teoriaa. Jonka malli yhtälö on.

Toisaalta omituisuuksilla suojellaan vakiintuneita yhtälöitä.

Jumalalla ei ole tämänlaisia piirteitä. Ja syy on siinä että Jumalaa ei käytetä selittämään havaittuja ilmiöitä. Jos mietitään mihin neutriinoteoriaa tarvittiin, syynä oli se, että betahajoamisen tutkimuksessa havaittiin piirteitä jotka rikkoivat liikemäärän säilymislakia. Koska tämä säilymislaki oli vahva, tätä suojeltiin falsifioitumiselta. Wolfgang Pauli näki että oli keino jolla liikemäärän säilymislakia ei rikottaisi. Tämä vaati sen että oletettiin jotain muuta joka liikkui ja jossa oli tätä mystistä säilymislakia haastavaa liikemäärää. Toisin sanoen neutriino suojasi vahvasti muun todistusaineiston tukemaa teoriaa. Generoimalla neutriino synnytettiin tilanne jossa liikemäärän säilymislakia ei rikottu. Tämä vaati ylimääräisen hiukkasen jonka havaitsemisesta tuli tulevia fyysikoita koskeva ennuste. Tätä ei pidetty ideaaliratkaisuna josta oltiin ylpeitä. Ennen kuin neutriinot todella havaittiin.

Jumalaa käytetään usein nimenomaan aukoissa. Eli on jotain selittämättömäksi koeteltua. Ja Jumalan perustoimintamalli on uskovaisten omissakin sanoissa "yksittäistapaus" ja "ainutlaatuiset tapahtumat". Eli Jumala on anomalia jolla peitetään anomaalisuuksia. On hyvin vaikeaa tietää mikä vahva fysiikan teoria jouduttaisiin falsifioimaan jos Jumalamuuttujaa ei olisi olemassa. Lisäksi uskovaiset eivät ole tekemässä tutkimusohjelmia joissa yritetään havaita "jumalaneutriinoa". He ovat myös tyytyväisiä tähän "voi olla" -tilanteeseen.

Asiaa mutkistaa se, että Jumala joko toimii luonnonlakien ulkopuolella tai saa rikkoa niitä yksittäistapauksissa. Näin ollen Jumala ei selitä mitään ilmiötä vaan on olemassa näiden ulkopuolella. Tätä kautta epäsuora havaitseminen ei ole ollenkaan samanlaista kuin tieteessä. Muu osa testatusta kaavasta ei sano että ei-tutkittavissa oleva muuttuja olisi tietyn suuntainen. Joten muuta kaavanosaa vahvistamalla ei saada varmuutta tähän ei-tutkittuun. Jumalan kohdalla epäsuora havaitseminen ei pidä sisällään teoreettista viitekehystä vaan jotain tunteilua siitä kun katsoo maalauksia ja reagointeja omaan sisäiseen puheeseen oman pään sisällä rukoiluprosesseissa.

Ihmisoikeudet, nuo mielipideasiat

Aidon Avioliiton puolella puhutaan usein lapsen oikeudesta isään ja äitiin. Tätä pidetään ihmisoikeutena. Tässä on usein vedottu jopa YK:seen. Mutta Päivi Räsäsen jouduttua lähiaikoina pulaan - kun YK:n ihmisoikeusjuristi otti kantaa tähän asiaan eikä YK:n ihmisoikeuslainsäädäntö toiminut Räsäsen logiikalla - on tästä retoriikasta irtauduttu. Nyt ei olekaan YK vaan sitä että ihmisoikeudet ovat mielipidekysymys. Ja siksi lasten oikeus isään ja äitiinkin voi olla sellainen.

Rizzo ei siksi "tietäne" että usein ihmisoikeudet katsotaan siksi normistoklusteriksi jota YK pitää. Ja jos tästä yleisestä merkityksestä eroaa ei pidä ihmetellä jos muut eivät ymmärrä. Jos määrittelee sanat aivan uusiksi niin ei pidä hämmästyä jos toiset eivät käsitä. YK:n ihmisoikeudet ovat lisäksi juridiudessaan siitä käteviä että ne ovat globaaleja ja sitovia. niitä ei poistaa keneltäkään, ei edes henkilöltä itseltään tämän omalla päätöksellä. Pykälät ovat toki ideologinen valtakeskittymä, mutta myös objektiivinen siinä mielessä että niiden sisältö ei ole tästä huolimatta jotain josta voi olla erimielinen. YK:n julistus pitää tai ei pidä jotain asioita sisällään.

Ja vaikka tuo olisi tottakin, niin sitten olisi auki kysymys siitä että miten muuten sitten voi olla niin että on objektiivista että homojen oikeus mennä avioliittoon ei ole mikään ihmisoikeus? Tätähän Aidon Avioliiton aktiivit ovat usein toitottaneet. Että homojen avioliitossa ei ole kysymyksessä mistään oikeudesta. Saati ihmisoikeudesta. Jos ihmisoikeudet ovat todella mielipideasioita - kuten täytyy olla jos lasten oikeus isään ja äitiinkin on sellainen - niin sitten myös tämänlaisia mielipiteitä saisi esittää.

Lapsesi ei ansaitse aborttia!

Usein aborttia vastustetaan positiivisen ihmiskuvan ja positiivisen elämäkuvan kanssa. Elämä nähdään arvokkaana asiana, lahjana. Tälläisiin utopistisiin optimismihaihatteluihin ei oikeasti voi sanoa juuri muuta kuin kysyä että mihin voin palauttaa tämän paskan lahjan. Aborttia voitaisiin kuitenkin tosiasiassa vastustaa myös paljon realistisemmasta näkökulmasta, jopa täydellisestä ihmisvihasta.

Oletteko katsoneet ihmisiä, tavanneet heitä joskus? Yleinen mielikuva on se, että he eivät sanan täydessä mielessä ole mitään lahjoja itselleen tai läheisilleen. Aika paskaa sakkia ovat. Toisaalta ei se elämäkään ole mitään erityistä herkkua. Näiden välille voidaan nähdä symmetria ; Paskat ihmiset ansaitsevat paskan elämänsä. Olisi tarpeettoman armeliasta armahtaa ihmiset tältä rangaistukselta jota elämäksi kutsutaan. Elämällä taas kerrytetään niitä ansioita joilla elämää sitten kärsitään.

Lapsesi on siis tavallaan vähän kuin Hitler, eikä häntä siksi saa vaan päästää pälkähästä.

Kellot ja hälytykset

Kellon siirtäminen ajassa taaksepäin tunnin verran on typerää. Miten ilmaista tuossa välissä oleva kellonaika?

Lähestytään asiaa ajatuskokeella. Oletetaan että joku tekee murhan varttia yli ja soittaa itse poliisit. Ja sitten poliisit tulevat paikalle aiammin kuin rikos on tapahtunut. Kuvitellaan että ovat täysin viattomia poliiseja jotka tekevät työtään asianmukaisesti. Valkopestyjä kuin Sertolla pestyt Jeesus -vauvan kapalot. Silti voi käydä niin että joku katsoo kelonaikoja ja luulee vielä että kyseessä on aikamatkustus tai että poliisit ovat lavastaneet koko tapahtuman kun ovat paikalla ennen rikosta ja soittoa! Kauheita mutkia tulee viattomille poliiseille!

Kaikki tämä mielivalta on kellojensiirtelyn syy! Kaikki jotka kannattavat kesä- ja talviaikaa vihaavat poliiseja!

Demokratian rikkomisesta

Kompiloin itse itseäni siteeraaten kreationismiaiheisen kirjoituksen "Uuteen Suomeen". Sen takana korostin tiettyjä "vastuukysymyksiä". Tasapainoilu oli hyvin vaikeaa koska kun puhutaan mustamaalaamisesta ja sensuurista syntyy helposti uhkia luovaa puhetta joka olisi tässä kontekstissa ollut vähintään ironista ellei peräti kaksinaismoralistista. (Tu quoque on argumenttivirhe, joten ei tämä tosin pelastaisi kreationisteja pulasta. Sitä vaan korostaisi olevansa samassa kuopassa itse.)

Näkemys on konfliktissa kahden asian kanssa.

Tekstin takana on havaittavissa myös poliittinen asenne. Tai vähintään näkemys joka on tavattu nähdä nimenomaan politiikassa. Siinä demokratia nähdään sananvapauden kannalta tärkeänä. Tässä mielessä suurin ero syntyy luultavasti anarkistien näkemykseen sananvapaudesta. Siinä sananvapaus tarkoittaa karkeasti ottaen mielivaltaa jossa mistään sanotusta ei tule mitään seurauksia. Eli sananvapaus olisi sananvastuuttomuutta. Itse taas näen asioita eksistentialistisemmin, jolloin sananvapauden takana tulee merkitystä jos kykenee seisomaan sanojensa takana myös vaikeuksien edessä.

Toki tässä vaikeuksien edessä seisoessa tilanne on vähän kuin Martti Lutherilla joka seisoi koska ei muuta voinut. Hän itse edusti haastettuna sananvapautta josta hänen kanssaan erimieliset eivät osanneet nauttia. On jossain määrin ongelmallista kuitenkin väittää että sananvapausasenteen demonstroiminen vastuutilanteessa ja vaikeuksien edessä olisi sama kuin sananvapaus. Sillä tämä demonstroiminen usein vaatii kontekstin joka on kaikkea muuta kuin sananvapaa.

Ja tämä ei liity poliittiseen korrektiuteen tai retoriikkaan. Olen sitä mieltä että kreationistien tulee saada olla sitä mieltä mitä he ovat. Ja he saavat myös muotoilla asioita omituisilla tavoillaan - kunhan vaan huomaavat että saatan omalla sananvapaudellani sanoa että heidän tapansa on typerä, asenteellinen ja paskiaismainen. (Tämä ei ole sensuuria. Sensuuri olisi sitä että poistatan tekstit. En ole kieltämässä tai illegalisoimassa paskiaismaisuutta.)

Sen sijaan kysymys liittyy siihen missä kontekstissa ylipäätään ihminen voi sanoa jotain. Ja antamani kreationismiteema oli tässä oleellinen. Korostin että tappouhkailu ei ole sananvapautta vaan sensuuria. Tämä voi tuntua hämärältä koska tappouhkaus on jotain joka tulee suusta. Ideana on lähinnä se, että se on enemmän keino vaientaa toinen kuin mikään argumentti tai mielipide. Tappouhkaus on keskusteluun metaisesti liittyvä asia. Se liittyy keskusteluilmapiiriin eikä sanomiseen ja sen sisältöön ja muotoiluun.

Toinen asia jonka kanssa tämä on jännitteinen on nimenomaan puhdas utilitaristinen ajatus. Tekstini kreationismista alleviivaa tätä näkökulmaa. Sillä korostin että kreationistien vilpitön mielipide siitä että evolutionistit ovat julmia ja pahoja ja yhteiskuntaa tuhoavia johtavat utilitaristisen logiikan kautta "päämäärä oikeuttaa keinot" -ajattelua. Tämä huomio on tärkeä. Sillä usein anarkistista näkemystä vastaan taistellaan juuri utilitarismin kautta. Ja anarkismi tuo esiin itseään juuri sitä kautta että utilitaristinen järjestelmä on usein asenteellinen, julma ja valmis uhraamaan hyvinkin radikaaleja asioita enemmistön edun nimissä. Nämä eivät kuitenkaan ole aivan täysin sama asia. Asiaani mutkistaa osittain se, että tästä näkökulmasta ei osata irrottautua. Näin itsensä ymmärretyksi tuominen on vaikeaa ; Mielikuvana tulee haihattelu ja puoltenvaihtaminen jos mielikuvat ovat kovin lukkiutuneita näihin totuttuihin kilpaileviin luokkiin.

Asiaa lisämutkistaa sekin että moni näkee että uhittelua ja pelottelua olisi vain vastapuolella. Liberaali/&vasemmiston nähdään oikeisto/&konservatiivien puolella hyysäävän. Tämä tarkoittaa moralistista sensuuria jossa viedään oikeudet sananvapauteen ja vaikka aseiden omistukseen ja jossa luodaan vaarallisia vapauksia jotka uhkaavat yhteiskuntarakenteita. Toisaalta tilanne on se että toinen puolikin pelkää natseja ja muita hupparimiehiä hyvinkin vaarallisina asioina. Pelkäämisen relevantiksi tekeminen ja uhkapuheen luominen ovat pitkälti sama asia. Ja nykyinen poliittinen ilmapiiri on täynnä tätä.

Utilitarismi ja anarkismi ovat tavallaan osatotuuksia.

Jacques Rancieren poliittinen filosofia on tässä mielessä jotain jonka kautta oma näkemykseni on kenties parhaiten kuvattavissa. (Ja jos ei parhaiten niin ainakin kohtuullisen hyvin.) Hänen filosofiassaan vastustetaan sellaisia asioita joilla usein oikeutetaan demokraattisia vaaleja. Sellaisia argumentteja kuin "jos jätät äänestämättä niin annat äänesi sille jota äänestäisit kaikista vähiten". Tai "jos et äänestä niin et saa valittaa". (Tai Suomessa vielä toistaiseksi puuttuvan mutta USA:n järjestelmässä useinin törmättävän "jonkin kolmannen ehdokkaan äänestäminen sataa vihollisesi laariin".  Tämän ajatuksen takana on se, että ei riitä että poliitikko on älykäs ja oikeassa tai muuten ansiokas, hänen tulisi olla myös relevantisti valittavissa eli riittävän potentiaalinen voittaakseen.)

Ranciere korostaa sitä että tämänlaiset puheet esitetään usein jotta pelastettaisiin demokratia. Mutta niiden käytännön vaikutukset tekevät demokratiaa tuhoavista voimista kannattavia. Vastustajista mustamaalataan puhtaan pahuuden edustajia. (Tämäkin liittyy vahvasti siihen uuden suomen kreationismitekstiini jossa painotin sitä miten kreationistit mustamaalaavat evolutionisteja Pianka-mokan malliin ja miten toisaalta kreationistit valkopesevät omia Kent Hovindejaan vähintään yhtä suurella innolla.)

Ranciere huomauttaa että utilitarismin käyttämisessa argumentaatiossa on usein kysymys siitä että uhrataan asioita jonkin suuremman hyvän edessä. Kysymys on juuri siitä että ihmiset ovat valmiita luopumaan oikeuksistaan. Ja tämä oikeuksista luopuminen ei katso puoluekantaa ; Voidaan todellakin nähdä että jos kielletään tuliaseet niin ihminen luopuu vapaudesta omistaa ase siksi että näkee aseiden ongelmat niin suuriksi. Voidaan todellakin nähdä että ihminen luopuu yksityisyyteen liittyvistä oikeuksistaan ja antaa valtiolle tarkkailuvaltaa koska hän pelkää terroristeja. Voidaan nähdä että ihminen luopuu oikeudestaan mennä naimisiin samaa sukupuolta olevan kanssa jos näkee että vaihtoehtona on yhteiskunnan tuhoutuminen. (Tässä en tarkastele oikeutta jonain joka on jo lainsäädännön antama vaan jokin joka voisi olla vapaus jossain mahdollisesti kuviteltavissa olevassa lainsäädännössä.) Usein näissä on toki kyseessä se että ihminen lieventää pomppua siten että karsii itseltään oikeuksia joiden käyttämiseen hänellä itsellään ei ole minkäänlaista intoa. Tässä mielessä ollaan valmis luopumaan oikeuksista joiden relevanssi itselle on pienempi kuin jollekulle toiselle. Mutta kokonaisuus on kuitenkin se että joku on valmis luopumaan näistä itsellesi tärkeistäkin oikeuksista koska ei pidä niitä yhtä tärkeinä. Ja näin ihmisten oikeudet monenlaisiin asioihin vähenevät. Sitä saatetaan esimerkiksi tehdä joitain poliittisia puolueita laittomiksi.

Pelottelupuheet pyrkivät laajentamaan tätä. Ja jos onkin kenties perusteltua kieltää jokin pro-pedofiliapuolue, uhkapuheella systeemi saattaa mennä niin pitkälle että vasemmistolais-suvakkilainen puolue määritetään kansanpetokseksi ja illegalisoidaan. Tai sitten perussuomalaisuus kielletään liian KKK -natsistisena. (Teoriassa, käytännössä ainakaan vielä juuri kukaan ei ole oikeasti näin jyrkkä.) Tämä suunta jossa pelottelupuhe ei ainakaan innosta luomaan uusia vapauksia vaan nimenomaan oikeuttaa vapauksien poistamista uhkien vuoksi on melko ilmiselvä.

Ranciere on tässä kohden mielestäni oikeassa. Itse muokkaisin tätä näkemystä jopa siihen suuntaan että jos asialle on itseisarvoinen oikeutus ja se on sellaisenaan hyvä, ei tarvita utilitarisia argumentteja. Utilitarismi tarvitaan kun tehdään kompromisseja kahden pahan välillä. Utilitarismi on sitä että jos oma puoli ei näytä hyvältä niin sitten luodaan suhteellinen hyvyys jossa ollaan parempia kuin jokin toinen.

Ja pelottelupuhe on siitä jännittävä että se voi koostua pelkitä mielipiteistä. Eli uhan kohde voi olla lähinnä ideologisesti perusteltu ultimaattinen paha. Tai jopa pelkästään "näin moni vaan kokee" -tyylinen ultimaattinen paha. Ultimaattista pahaa kohden voitaisiin nähdä oikeutetuksi utilitaristissävyinen ajatus siitä että voimaa vastaan voisi käyttää hieman pienempää voimaa. Pahaa vastaan voi käydä pienemmällä pahalla. Ultimaattista, vaikka vain kuviteltua mutta mielikuvissa vahvasti ultimaattista, pahaa vastaan voidaan käydä äärimmäisilläkin keinoilla.

Laskennallinen voitto jossa äänestetään vain potentiaalista voittajaa on jossain määrin huolestuttava ; Se että ei äänestetä hyvää poliitikkoa joka ansaitsee äänemme (tai jätämme äänestämättä jos sellaista ei löydy) ollaan valmiita uhraamaan. Ja sensijaan äänestetään sen mukaan ketä poliitikkoa pidetään vähiten laskennallisena pahan edustajana. Tämä on minusta aika iso oikeus luovuttavaksi. ; Poliitikot eivät pian enää aja asioita vaan vastustavat sitä. Ja peli on entistä vahvemmin sitä että harvalla on eliitin valta. Se ei ole enää yksi mies-yksi ääni (demokratia jossa on muutakin mielipidekirjoa kuin potentiaalisia voittajia ja heidän voittonsa määrääviä kysymyksiä) vaan yksi mies ja yksi ääni (diktatuuri tai harvainvalta jossa vain voittajat määräävät mikä on ylipäätään relevanttia.)

Sananvapaus on ylipäätään mahdollista vain turvallisessa ympäristössä.

Maksa vai laskentateho?

Iltalehdessä kerrottiin siitä miten matemaatikot ovat laskeneet lyhimmän reitin jolla voi kiertää kaikki Britannian pubit siten että päätyy alkupisteeseensä. (Olen itsekin kokeillut niistä muutamaa.) Toisin sanoen tässä ratkaistiin kauppamatkustajan ongelmaa 24 727 pisteen kautta. (Klassinen kauppamatkustajan ongelma on usein kuvattu ja esitetty 50 kohdalla ja jo tämä on ollut ei-tietokoneajalla hirvittävän kova ja vaikea ongelma ratkottavaksi.)

Kauppamatkustajan ongelma on siitä erikoinen ongelma, että jos haetaan aivan parasta mahdollista ratkaisua, joudutaan käymään aivan kaikki vaihtoehdot läpi. Toki likiarvoja voidaan lähestyä nopeastikin. On useita kikkoja. (Olen itse esimerkiksi tehnyt brute force -evoluutioalgoritmin joka parantaa tuloksia aluksi nopeammin kuin mitä pelkkä sattuma sanoisi..) Näitä approksimaatioalgoritmeja on toki kuvattu hienostuneemmin kuin pikku ohjelmia kyhäillen, esimerkiksi Aaro Tuomiston gradussa "Kauppamatkustajan ongelman approksimointialgoritmin suunnittelu, toteutus ja kokeellinen tutkimus".

Näissä haetaan kuitenkin hyvää tulosta - jopa hämmentävän tehokkaasti, ainakin itseäni hämmästyttää aina miten nopeasti eri tarjolla olevat algoritmit lyhentävät reittiä, ne tekevät sen niin paljon paremmin kuin oma kyhäelmäni - ei sitä aivan kaikista reiteistä lyhintä. Tätä ratkaisua hakiessa aletaan puhumaan hyvin hämmentävistä ja syvistä matemaattisista ongelmista kuten P = NP? -ongelmasta jonka ratkaisemisesta on luvattu rahakas matematiikan palkinto. Clay Mathematics Institute antaa miljoona dollaria ensimmäiselle joka ratkaisee N=NP? -ongelman. Tämä tarkoittaa sitä että kenties teoriassa olisi mahdollista että ongelman aivan paras kierros voitaisiin ratkaista muuten kuin laskemalla jokainen reitti ja katsomalla mikä niistä on lyhin,  mutta me emme sellaista vielä tunne. Koska jos onnistuu ratkaisemaan miten kauppamatkustajan ongelman parhaan tuloksen voi vain suoraan laskea, on väkisin keksinyt keinon joka ratkaisee tämän kuuluisan haasteen. (Oma intuitioni on että tämänlaista ratkaisua ei ole. Mutta minun intuitioni ei ole jostain syystä.)

Baarikierros on tärkeä tieto. Matemaatikkojen mukaan baarikierrokseen menisi kolmisen vuotta. 24727 paikkaa jossa nautittavan oluen määrä on arvioitavissa itse kunkin preferenssien mukaan tuottaa sitten hintaa koskevia arvokkaita estimointeja jotka ovat matemaattisesti hyvin helppoja. Selvää on, että kauppamatkustajan elämäntapaan sopiva aihevalinta on vähintään yhtä kova haaste kauppamatkustajan maksalle kuin mitä ongelman ratkaisu on ollut matemaatikkojen tietokoneiden laskentateholle. Lovi lompakollekin on messevä, sellaisen loven täyttämiseksi olisi tietenkin miellyttävää keksiä rahakkaita matemaattisia vastauksia. Tosin tässä vaiheessa motiivina voi olla lopettaa kauppamatkustajana toimiminen ja jättää kaikenmaailman tälläiseen usein heikosti palkkaa tuottavaan työhön liittyvät ongelmat taakseen. Sitten sitä voisi vain heittäytyä lepäämään laakereillaan ja lähteä baarikierrokselle.

Tännekö halusit mennä ; no tähän on joka tapauksessa tultu

On ollut hyvin toistuva väite, että ateistit moittisivat kristittyjä koska kristityt ovat hyviä ja lempeitä. Eivätkä islamisteja jotka ovat hurjia. Tämä väite (ns. fatwakateus) on tuntunut melko erikoiselta aina. Sellaista voi odottaa ihmiseltä joka ei tiedä mistä puhuu. Ja sellaisen ihmisen mielipiteen ja sanomisen arvo on melko kyseenalainen. (Tarvitsemme sananvapauden kaltaisia itseisarvoja osittain juuri siksi että kaikilla sanomisilla ei niitä ansioita juuri ole. Näin niitä ei voi perustella itsellään tai hyödyillään vaan pitää ikään kuin kaivaa metatasolta eettinen suoja näille asioille.)

Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin esimerkiksi sellainen että Hemant Mehta kertoo siitä miten Southern Poverty Law Center on nimennyt Maajid Nawazin ja Ayaan Hirsi Alin antimuslimiekstremisteiksi. Eli ongelmallisella tasolla muslimiesktremisteiksi. SPLC on tunnettu siitä että se pitää erilaisista viharyhmistä listoja.

Islamkritiikki onkin pinnalla jos puhutaan Sam Harrisista, Christopher Hitchensistä ja vastaavista. Voidaan jopa mainita että jotkut tunnetut youtube äänet kuten Pat Condell ovat jopa muuttuneet vuosi vuodelta jyrkemmiksi islamkriittisyydessään.

Jokainen ateistien ryhmissä vieraillut tietää että jo muutaman vuoden ajan ateistien sisäinen skisma on ollut siinä miten kannat eroavat feminismi-antifeminismilinjamassa ja miten islamkritiikkiä tehdään ja miten siihen suhtaudutaan. Tässä kohden on kysymys enemmänkin "rintamalinjoista". Jos olet feministi tai antifeministi tai välttelet islamkritiikkiä tai harrastat islamkritiikkiä joudut kovan hyökkäyksen kohteeksi. Huolimaton saattaa kenties ignoranssissaan sekoittaa kritiikin läsnäolon siihen että jotain ei saa sanoa. Ja kenties islamkritiikkiä ja antifeminismiä esille tuova on saattanut erehtyä sillä perusteella mitä kommentteja he ovat saaneet. Hiemankin pidempi puolueeton tarkastelu - tai vähän lyhyempi vierailu ateisti "Thunderf00tin" viestinnässä - paljastaa kuitenkin totuuden tästäkin asiasta.

Jossain määrin puolet näyttävät jopa määrätyiltä. Sillä jos Richard Dawkins esitti ateismiuransa alkuvaiheilla lausuntoja jotka olivat pro-feminismi, hän on selvästi siirtynyt antifeministiseen suuntaan.

Tämä on siitä kiinnostava asia että uusateismi jota alkujaan levitettiin yhtenäisyyden kautta on muuttunut tälläiseksi kuppikuntaisuudeksi. Aluksi viestinä oli että ateistit saavat demokratiassa kokonsa suuruista poliittista valtaa ja uskottavuutta sillä että he sanovat kantansa ääneen. Nyt sananvapausasia on ilmeisesti parantunut koska oikeuksien hankkimisen ja yhteispelin sijasta haetaan tälläistä sisäistä vääntöä. (Itse jakautumisilmiö on sinänsä hyvin odotettavissa vähänkin isommissa ideologioissa.)

Erikoista onkin se että perinteinen humanistinen ateisti on omissa eksistentialismeissaan, kommunistit keskuudessaan. Vanhalla ateismilla on tässä mielessä oma lokeronsa. Internetissä taas pärjää olemalla röyhkeä joten antifeministinen islamkriittisyys pärjää hyvin. Näyttääkin siltä että humanistisille mutta luonnontiedeorientoituneille tiederunkkariateisteille pitäisi järjestää jokin oma tila. Miksi tätä pitäisi kutsua? Uusuusateismiksi? Postuusateismiksi? Menee kuule metaiseksi tämä.

Kreationismin ymmärtämisestä.

Suomessa on tehty monenlaisia väitöskirjoja teologian puolella. Mainittavaksi tulee esimerkiksi tuore suomalainen väitöskirja kreationismista. Petteri Niemisen "A Unified Theory of Creationism — Argumentation, experiential thinking and emerging doctrine" Tässä vaiheessa mieli voisi vetää siihen suuntaan, että kyseessä olisi jokin astetta vahvempi toisinto Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen demoni-graduista. Mutta ei. Väitöskirja lähestyy kreationismia pitkälti sen retoriikan kautta.

Näkökulma on perusteltu, sillä vaikka kreationistit korostavat puheissaan tiedettä ja miten kysymys on tieteellisyydestä, keskustelu häiritsevän usein ajetaan ei-tiedeasioihin. Tämä johti väitöskirjan näkökulman valikoitumiseen hieman erilaisemmaksi. "At the onset of the project, my goal was to assess how good their case against evolution actually was. Of course, from the viewpoints of biology, astronomy and geology, that had been thoroughly analyzed and it was most unlikely that significant new contributions could be made by simply scrutinizing creationist claims scientifically. Thus; irritation entered via the creationist rhetoric mostly absent from science—accusations and innuendo about the evil nature of evolutionary theory itself as well as that of its proponents." Eli Niemisen tavoitenäkökulma muuttui. Tämä oli tärkeää.

"Gradually I became fascinated. What if the fallacious ballast instead of the oft-repeated scientific analysis were to be a principal goal of the project? This proved more fruitful and the number of side issues—arguments that had nothing to do with the actual scientific evidence for or against evolution or creationism—was utterly intriguing. This finally suggested a method to understand not only what the creationists have to say but also why. Cognizance made its entry with the concept of experiential thinking: there were testimonies instead of observations or experiments, confirmation bias instead of equally balanced consideration of facts, attachment of moral values to scientific results instead of careful deliberation of ethics. Patterns and connections began to emerge."

Strategioita löytyikin monia. Siitä voisi lainata hyvinkin pitkiä rimssuja. Annan tästä kuitenkin vain kohtuu pitkän näytteen ; "The studied creationists relied heavily on ad hominem arguments when attempting to disprove evolutionary theory. These included demonization of evolutionary scientists by character assassination, such as claiming them to be, for instance, mentally instable, plagiarist, cowardly or racist. The tu quoque fallacy appeared frequently when quoting evolutionary scientists allegedly confirming problems in evolutionary theory. The poisoning the well fallacy included statements that evolutionary proponents would refuse to consider supernatural explanations not based on science but on a worldview. Appeals to consequences and guilt by association appeared when evolutionary theory was associated with atrocities or deterioration of moral values. There were several appeals to authorities, presenting historical scientists as having been religious and quoting evolutionary scientists themselves as “admitting” that the creation model was correct. False dilemmas represented complex issues as a choice between only two alternatives, for example, by polarizing ethics into the creationist view of high morality and the naturalist worldview of “genocide as a part of natural selection”."

Otan tämän esiin mielenkiintoisesta syystä. Tylsä syy olisi se että muistuttaisin miten Tapio Puolimatka osallistui Piankan maineen mustamaalaamiseen "ilmalevitteinen ebola" -kikallaan. Miten evoluutiota on debunkattu tuottamalla jotain "Expelled" -tyylisiä dokumentteja joiden perusideana on sanoa että evoluutioteoria aiheutti holokaustin ja sen kannattajat ovat pahoja ihmisiä. Tai kuten Ben Stein itse on asian esittänyt "Love of God and compassion and empathy leads you to a very glorious place, and science leads you to killing people." Samoin on tiettyä erikoisuutta katsoa miten kreationistien bussikampanjat eroavat paheksutuista uusateistien bussikampanjoista. En jaksa nyt katsoa sitä, miten kreationistit ovat häijyjä. Tämä on pitkästyttävä, joskin hämmentävän usein tosi, tilanne.

Kiinnostavampaa itselleni on se, että kreationistit retorisesti myyvät itseään uutena ja kokeellisena tieteenä ja nousevana paradigmana ja tutkimusohjelmana. Kuitenkin näyttää siltä että he ovat hämmentävän vähän käyttämässä näitä paradigmojaan mihinkään. Kun seuraa Uncommon Descent -blogia voi nähdä että esimerkiksi Dembskin CSI -informaatio ei ole jotain jota siellä mittaillaan tai haetaan eri asioista. Sen sijaan siellä voidaan puhua esimerkiksi aselaeista ja ateistien pahuudesta. Aivan kuin heitä ei innostaisi se paradigma vaan sitä mitä tämän uuden hienon mallin ajatellaan antavan maailmankuvalle.

Tässä kohden en tarkoita että uusi paradigma ei voisi olla maailmankuvallisesti inspiroitu. Tiede ei välitä vaikka teoria olisi uskonnollisessa käyttöyhteydessä vedetyissä shamaanihuumeissa tuotettu hypoteesi. Kysymys on siitä että miten nousevissa paradigmoissa näistä tutkimusleluista innostutaan. Niillä tehdään asioita maailmassa. Ja tätä kautta syntyy se paljon puhuttu tutkimusohjelma. Kreationistien parissa on enemmänkin tuotettu useita tutkimuskeskuksia ja instituutioita jotka eivät sitten tuota edes sisäisesti tutkimusta niillä hienoilla uusilla paradigmaleluilla. Jos tiedemaailman vaino on selitys sille miksi niitä ei oikein nähdä vertaisarvioiduissa tutkimuksissa, niin on sitä vaikeampi selittää miksi näiden ID -tutkimuslaitosten sisällä ei synny räjähdysmääräisesti tutkimuksen vyöryä.

Sen sijaan asioille tapahtuu kuin innolla kyhätyille "Criticoille" Suomessa tai legendaarisesti rummutetulle "International Society for Complexity, Information, and Design":ille. (Ei nykyään edes internetissä.) Erilaisia laitoksia pykätään mutta ne eivät tuppaa olemaan lähde sadoille tai tuhansille tutkimuksille. Sen sijaan niiden toiminta näyttää lopahtavan. Vain PR -puoli näyttää pysyvän vakaasti olemassaolevana. Vaikka luulisi että jos kyseessä olisi tiede niin ensin tutkittaisiin jotta saataisiin jotain levitettävää. Ja siksi PR olisi ensimmäisenä leikkurissa.

Kreationistejen kohdalla näyttää että he haluavat pikemminkin tehdä (1) yhteisöjä ja (2) mainostaa sitä pitämällä keskustelutilaisuuksia joissa heidän omat staransa saavat medianäkyvyyttä ja kuulijoita. Sen sijaan he eivät halua leikkiä omalla huippuparadigmallaan joka on cutting edge -tiedettä. CSI -informaation määriä ei estimoida kolmanteen ja neljänteen desimaaliin.

Kreationismi ei toisin sanoen näytä tieteeltä. Siinä nimenomaan keskitytään ei-tieteellisiin systeemeihin. Ytimessä on persoona. Tämän vuoksi olenkin itse asiassa aika pitkään kirjoittanut samalla twistillä kuin Nieminen. Kun aloitin "evonkeliumini" oli näkökulmani debunkata argumentteja. Nykyään puhun pääasiassa etiikasta ja paljastan kreationistien harjoittamia moraalisia likaisia temppuja. Liike ei ole tiedettä joten sellaisena sitä on turha käsitellä. (Toki argumentit ovat pääpiirteissä samat yhä joten virheiden uudelleenkorjaaminen ei olisi järkevää eikä motivoivaa.) Kreationisteja itseään ei motivoi käyttää omia hienoja älyllisiä työkalujaan joten niistä keskusteleminen on turhaa. Ei ole mitään mistä keskustella koska tulokset ja tutkimukset ne painavat jos kyse on tieteestä. Toki me kaikki tiedämme että kyse ei ole tieteestä vaan jostain muusta.

Alhaalla on vielä tilaa.

Satuin törmäämään siihen että minun piti vastata mintä levyä odotan. En yleisesti ottaen odottele varsinaisesti mitään. Mutta odotan silti "Cynicin" seuraavaa albumia. Odottaminen on erityisen oleellista, osuvaa ja mielenkiintoista sillä bändin tämänhetkinen tila on epäselvä ; Yhtyeen keskeiset jäsenet ovat antaneet keskenään ristiriitaista palautetta.. Reinert on esittänyt että yhtye ei ole koossa ja Masvidal taas on väittänyt juuri päinvastaista. Näin ollen tuleva levy on hämmentävässä välitilassa. Sellaisessa joka kutsuu schrödingerin kissa -vertausta. Selvää on että kun laatikko joskus avataan, tiedetään silti että kissa on vähintään hengessä mukana.

"Cynic" on mielestäni aika mielenkiintoinen yhtye. Se on varsin progressiivista. (Jos itse yritän soitella niitä kitaralla niin vastaus on tosin sen suuntainen, että "Tried, but wasn't progressing very much".) Death metallin ja jazzin fuusio kuulostaa hyvin omituiselta. Jo sanotun yhteydessä voisi olla sopivaa hieman availla tiettyä kappaletta albumilta "Traced in air". ("Integral Birth".) Kappale on siitä hauska että se viehättää sekä kvanttimystikoita että minua. Muotoillaan asia niin että minulla on tuon skenen kanssa aika vähän asennetta ja perustelutapaan liittyvää yhteyttä. (Eromme on ainakin siinä että en koe olevani tämän kappaleen kuuntelun jälkeen parempi ihminen. Toisin kuin mitä eräs kvanttimystikko sanoi kokevansa.)

"I touch the string though the harp may not sing."

Laulu alkaa kvanttifyysisellä vitsillä. (Kielikuva voi toki viitata muuhunkin mutta koko kappaleen kontekstissa fysiikkaan tehdyt rinnastukset ovat tärkeitä.) Säieteoria (string theory) ei toki käänny vastaavaksi suomenkieliseksi väännökseksi.. Harpun soiminen voi toki olla tässä myös astetta mystisempi viittaus. Enkelit soittavat harppua. Joten kenties säieteorian näppäily ei tuota sellaista soittoa joka olisi erityisen, sanotaanko, "teistinen".

"Still I dig the sky for sun sparks to guide down below there's a land with an ominous hole."

Tässä alhaalle viittaaminen voi viitata Richard Feynmanin kuuluisaan esitykseen jossa "alhaalla on yhä tilaa". Toisaalta ominous hole tuonee mieleen mustat aukot josta valo - johon auringonkipinä voi olla runollinen ja antifysikaalinen vertaus - ei pääse pakenemaan.

"Dug deep in the sand of belief."

Tässä vertaus tuo rinnasteita enemmän metaforiseen suuntaan kuin fysiikkaan. (Tai jos tässä on fysiikkavitsi se on jäänyt minulta spottaamatta.) Tässä voidaan puhua ihan siitä että monelle fysiikka on jotain jolla on maailman ja maailmansynnyn selittäjänä hyvin samanlainen funktio kuin uskonnolla on ollut. Toisaalta viittaus voi olla myös suoraan kristilliseen perinteeseen, "Matteus 7:24-27" varoittelee rakentamasta hiekalle. Tässä mielessä vihje voi olla että harput eivät soi ja fysiikka jopa kyseenalaistaa uskonnolliset käsitykset.

Hiekan kaivamisen voi toki nähdä toisinkin ; Kun aiemmin on mainittu aukko, ei kenties pidäkään etsiä "Raamatussa" kaivattua kalliota jolle rakentaa ta(l)onsa, vaan kenties se kaipailtu reikä on olemassa ja sitä kautta pääsee toisiin maailmoihin. Kunhan kaivelee pitkään voi kohdata jotain joka on totta mutta ei konkreettista.

"A million doves orbit round the Earth with tears of blood."

Tämä on kappaleen itselleni hankalin kohta. Se on myös kertosäkeen alku joten se on varmasti jollain tavalla hyvin merkittävä ; Olen kenties liian biologisesti painottunut murtaakseni tätä salaisuutta sillä mieleeni tulee lähinnä Vaikertajakyyhky (Zenaida macroura), englanniksi "mourning dove". Ja sittemmin sukupuuttoon kuolleiden muuttokyyhkyjen (Ectopistes migratorius) miljoonapäiset parvet. Kyyhkynen symbolina on toki myös rauhan symboli ja tätä kautta niihin voisi saada jotain sisältöä. Mutta rehellisesti sanoen tämä on jäänyt vielä hieman auki.

"Dare the virgin take integral birth."

Tämä on selvästi viittaus Feynmanin polkuintegraaliin, ja toisaalta siihen että kvanttifysiikan maailma ei mukaile intuitiota ja kvanttifluktuaation kautta voi pompahtaa esiin erilaisia asioita. Tässä yhteydet kvanttikenttäteoriaan (quantum field theory) ja siinä olevaan tyhjiöön (vacuum state) ja Feynmanin diagrammejen piirtämiseen on mukana. Rinnastus uskontoon on selvä. Neitsyt Marian tekemä synnytys on ihme, kuten se mihin kvanttimaailman nähdään kykenevän.

"From the void I am born into wave and particle.
In the uncreated light emerged an oracle."

Tämä kohta mielestäni alleviivaa aiemmin mainitsemiani asioita. Kappaleen tekijät ovat antaneet kvanttityhjiölle ei-minkään statuksen. (Joka on teknisesti ottaen eräänlainen tiedevirhe mutta yleinen tiedevirhe ja epätarkkuuksiakin voi kenties sietää.) Ja tästä nousee epäintuitiivinen aalto-hiukkasluonne.

Ja tätä kautta korostuu luotujen alkuperän jumalattomuus. Tosin se että luomattomasta valosta ilmestyy oraakkeli voi viitata siihen että kenties ihminen ei ole alkuperänsä. Tai sitten oraakkelit näkevät harhoja, kenties siksi että ilman Jumalaa heillä ei ole tarjolla mitään henkistä ohjausta Totuuteen.

Kenties astetta vahvemmin jälkimmäiseen sillä aalto ja partikkeli voidaan nähdä perinteisenä dikotomiana sieluun ja ruumiiseen / mieleen ja aineeseen. Toisaalta tunnetuin aaltohiukkas-dualistinen hiukkanen on fotoni. Valonsäde johon on laulussa aikaisemminkin viitattu. Kvanttimystikko voisi huokaista jotain sellaista kuin "ole valo". Ja rinnastus olisi ymmärrettävämpi perinteisille uskovaisille kuin fyysikoille.

Kappale palaa tämän jälkeen laulamaan verisilmäisistä kyyhkysistä. Joten kenties kyyhkyset viittaavat monien pelkäämään arvotyhjiöstä seuraavaan anarkiaan ja sotatilaan jossa ei ole moraalisia säädöksiä ja rajoitteita vaan kaikki kaikkia vastaan ja kaikkialla pätee vahvimman laki.

"Weep no more; noble silence usher my way home."

Tässä kappale on luultavasti tarkoituksella monitulkintainen. Jalo hiljaisuus voi viitata edellämainittuun kvanttityhjiötilaan jossa juuri tyhjyys on se mistä on tultu ja johon ollaan menossa. Toisaalta hengelliset-uskonnolliset ihmiset tuppaavat kuvaamaan kuolemaa tämäntapaisilla vertauksilla joten kenties ihmisillä onkin jumalattoman fysiikan sijaan toisenlainen kohtalo.

Toisaalta itkijäkin jää hieman auki. Kuolevaisuusrinnastus toisi mieleen sen että kenties tässä kerrotaan ihmisille että ei ole mitään itkettävää, eli surun katoamisesta. Toisaalta itkijät jotka laulussa on jo mainittu ovat kyyhkysiä. ; Ja kun kyyhkyset tässä vaiheessa taas itkevät kertosäkeessä, on kysyttävä kenties jotain muuta kuin kysymystä siitä "mitä kyyhkyset ovat". On kenties kysyttävä mille ne itkevät. Ja miksi ne eivät kuitenkaan tottele kehotusta.

"Line in sand erased we are but one.
Cosmic cavalcade we are but one."

Tässä viitataan katoavaisuuteen. Linjat hiekassa ovat hyvin vakiintunutta runollista kuvastoa. Aiemmin laulussa on kuitenkin viitattu hiekkaan ja kenties tässä korostetaan fyysikkojen väliaikaisuutta. Tai sitten sitä että entropia pyyhkii kaiken aikaansaannoksemme ja universumin kohtalona on lämpökuolema. Kuitenkin luku "yksi" lienee tärkeä. "Cynicin" muissakin kappaleissa on buddhalaisia vaikutteita. Ja tässä mielessä me olemme kosmisia kavalkadeja ja hiekkaan piirrettyjä viivoja, väliaikaisia, mutta kaikki yhtä. (Olisi mielenkiintoista keksiä miten kokonaisluvut saisi symbolisesti yhdistettyä integraalilaskentaan mutta tähän ei ole mitään ilmiselvää temppua.)

"Time has come I take integral birth
Reborn."

Tämä lopetus vahvistaa uudelleensyntymisen kautta buddhalaisen sävyn. Kokonaisuuden kannalta on vaikeaa sanoa viittaako ajan tuleminen tässä toisen elämän loppumiseen eli kuolemaan vai siihen että aika alkaa olemaan. Ehkä molemmat.

Miten (itselleni virallisesti ratkeamaton) miesnuhakysymys auttaa pseudotieteiden ymmärtämisessä

Feministit puhuvat usein ns. "miesflunssasta". Jossa miesten yksi etuoikeus olisi se että he saisivat heittäytyä sairastamaan. Voivottelun nähdään tietenkin tukevan perinteistä nais-mies -sukupuolijakoa jossa nainen hoivaa ja mies ei. (Toisaalta voitaisiin toki sanoa että miehen tervettä teeskentely olisi machokulttuuria, joten mitään asiallista tietä ulos tilanteesta ei ilmeisesti ole. Ei ainakaan tumbrl -feminismissä.)

Tässä kohden olen ollut lievästi huvittunut sitä että mies todella saattaakin olla heikompi astia. En ole niin panostanut ihmisten lääketieteeseen kuin evoluutiokysymykseen. Ja evoluutioteorian kohdalla korostuu se, miten testosteroni korreloi matalan immuunipuolustuksen kanssa hyvin monilla lajeilla. Vastaavia löydöksiä viitataan aika usein löytyvän myös ihmisiltä.  Monesta olisi erikoista että evoluutio tuottaisi heikkentynyttä immuunipuolustusta. Mutta valitettavasti esimerkiksi Zahavin haittaperiaate piittaa enemmän populaatiogeneettisisien laskelmien kautta saatavista trendeistä kuin intuitioista. Näkemys on siitä kiinnostava että Zahavin haittaperiaate vaikuttaa klassisesti esimerkiksi riikinkukkokoiraiden kantajalleen saaliiksijoutumisriskiä ja vastaavia kasvattavissa pyrstösulissa. Ihmisillä miehetkin joutuisivat siis taistelemaan naisten suosiosta jollain tavalla.

Tässä mielessä on hauskaa huomata että ihmisillä naiset koristautuvat ja miehet eivät. Ja kenties Zahavin haittaperiaate ei pääsekään näyttämään kynsiään. Puolisoni mielestä ajatus miesnuhasta on hassu. Hän viittasi Daily Mailiin jossa viitattiin että miesnuha on myytti ja tosiasiassa naiset sairastaisivat pahemmin. Eli kenties naiset sitten olisivatkin niitä jotka joutuisivat noudattamaan tiukkoja naiskuvia taistellakseen miehistä tai muista vastaavista asioista. Eli jotakuinkin kuten monet feministit näkevät asian.
1: On muuten mielenkiintoista että Daily Mail piti uutista huonona uutisena miehille. Vaikka he olisivat terveinä. Miesnuhakysymyksestä on ilmeisesti tullut monille tumbrlin ulkopuolellakin jonkinlainen arvovalta-maailmankuvakisa-statusvääntö jossa on tärkeämpää uhriutua kuin olla tieteen mukaan miellyttävästi terveempi. No, tumbrlissa terveysihannointi olisikin varmasti ableismia.

En lähde ottamaan tähän kantaa koska tilanne oli muuten herkullinen.

Tässä kohden tuon esiin sen että tiedettä tehdään paljon. Ja tästä seuraa se, että olipa kantasi tai mielipiteesi mikä tahansa, jossain on tutkimus joka puoltaa sitä. Ja tämä on tieteenfilosofisesti tärkeää. Se liittyy aika vahvasti kirjoitukseen jonka tuotin aika vähän aikaa sitten "Uuteen Suomeen". Kun tutkimuksissa on tärkeänä saada tietty P -arvo, voidaan sanoa että tätä nykyä tilastollisesti odotettavissa on että yksi 20 tutkimuksesta on odotusarvoisesti väärin. (Ja muut asiaan liittyvät vaikuttimet saavat luvun näyttämään todennäköisesti hieman surullisemmalta ; Tuo odotus P -arvon kohdalla koskee esimerkiksi metodologialtaan aivan virheettömiä tutkimuksia. Vääristyneitä ja virheelliselle logiikalle perustuvia juttujakin on olemassa nollasta poikkeava määrä joten todellinen luku on pelkästään tämän vuoksi surullisempi kuin mainitsemani 1/20.) Koska tutkimusta tehdään useista aiheista paljon, syntyy niihin väistämättä ja odotettavasti monenlaisia tuloksia.

Pseudotieteilijät ja eri aatteiden helppoheikit taas etsivät juuri näitä poikkeavia tutkimuksia. Ja tästä seuraa jännittävä ilmiö. Ilmiö jonka paras lähestymistapa on tuttu tieteenfilosofiasta. Mutta ei perinteisestä normatiivisesta tieteenfilosofiasta jossa joku Popper tulee puhumaan falsifiointikriteeristä. (1/20 on metodisesti hyvää tutkimusta mutta niissä on epätosi tulos.) Puhutaan sellaisesta tieteenfilosofisesta asiasta kuin tutkimusohjelman hedelmällisyys. Tämä on, jännittävää kyllä, hyvin tehokas ase juuri tätä virhemarginaalia vastaan. Ja taustasyy on hyvin tehokas ja tavallaan yksinkertainen. Ja se on liitoksissa siihen miten ihmiset - ja ennen kaikkea skeptikot - lähestyvä asioita väärin.

Monet muistavat vielä sen kuinka Puolimatkan homojen ja perheiden suhdetta epäiltiin. Tässä esitettiin kovaa vihjailua yliopistoa vastaan. Viestin henki oli se, että Puolimatka olisi oleellisesti vääristellyt käyttämiään lähteitä. Tässä kohden olin tosiaan jopa varovaisesti Puolimatkan puolella. Sillä en näe että ongelmana olisi se että hän vääristelisi lähteitään vaan siinä miksi hänellä on juuri ne tietyt lähteet. ; On itse asiassa niin että pseudotieteissä tulee usein vastaan yksi tai kaksi taktista tutkimusta jotka toistuvat kerran toisensa jälkeen. On mielenkiintoista miten näihin samoihin marginaalitutkimuksiin aina päädytäänkin.

Taustalla on tietenkin se, että jos ihmisellä on agenda tai muuten vaan vahva maailmankuva, niin se helposti ohjailee kiinnostusta ja tulkintaa. Ihminen on valitettavissa määrin epäfilosofinen olento. Ja epäfilosofisuudella tarkoitan sitä että emme täytä itsekriittisen olennon kriteereitä juurikaan. Kognitiivisen dissonanssin edessä assimiloimme, yritämme jotenkin selittää asian ilman että korjaamme omia näkemyksiämme. Ja tästä seuraa se, että helposti valikoimme tutkimusvuoresta ne jotka tukevat omia juttujamme. Jos olemme väärässä etsimme sitä 1/20+ -poolia.
1: Falsifioituvuusehdon vaatiminen ja falsifiointiehtojen esittelyvaatimus ennen testin tekemistä ovat tässä mielessä tieteenfilosofisesti oikein että psykologisesti oleellinen temppu joka taistelee luontaista idiotiaamme vastaan. Että ei se Popper ihan olematon tässäkään yhteydessä ole.

Tätä kautta onkin oleellista tiedostaa että Puolimatkan kohdalla on syytä katsoa esimerkiksi Regnerusta johon hän viittaa. On jännittävää miten aina kun homojen avioliittoa vastustetaan esiin löydetään juuri Regneruksen tutkimus. Ristin voitto uutisoi Regneruksesta tärkeänä tutkijana, sillä Aito Avioliitto on kutsunut tämän mestarin maahan vierailemaan ja keskustelemaan homoavioliittoa vastutavan Pasi Turusen kanssa. Regnerus on tullut esiin myös laajasti. Juha Leinivaara blogasi taannoin siitä miten Suomessa hänen puolustamisensa on melko näkyvää. Ja miten Venäjällä juuri Regneruksen tutkimusta oli siteerattu kun oli haluttu, Zhuravlyov etunenässä, saada syy ottaa sateenkaariperheiden lapset pakkohuostaan (mukaanlukien lesboperheiden omat biologiset lapset).

Tässä tieteen hedelmällisyys -argumentissani tärkeää ei ole se että Regnerus oli paheksunut tätä Zhuravlyovin esitystä vaan se että Zhuravlyov käytti Rengerusta. (Joskin eettisesti se on relevantti asia ja kertoo että Regneruksella on jotain jota Tapio Puolimatkalla ei ole, eli moraalinen kompassi.) ; Pointti on siinä että tässä pseudotieteiden sisäisten starojen synty nojaa samaan prosessiin miksi aina samat tutkimukset tulevat esiin.

Vakiintuneet starat ja aina samat tutkimukset.

Kun mietitään pseudotieteitä lähdeluettelo edellä, herää usein kysymys siitä miksi (1) ei ole haettu esimerkiksi suomalaisia alan tutkijoita joilla on vastaava siteerattuuskynnys ja tunnettavuus kuin näillä staroilla ja (2) miksi ei haeta ulkomailta yhtä kaukaa niitä joiden tieteellinen arvovalta ja lainattuusmäärät ja muut vastaavat ovat kovempia ja (3) miksi aina samat kourallinen tutkimusta toistuvat eikä valikoimassa ole hirveää kasaa erilaisia tätä poikkeusnäkökantaa tukevia tutkimuksia ja oikein runsasmääräisen useita eri tutkijoita.

Miksi esimerkiksi rokotekriittiset viittavat Wakefieldiin ja puolustavat tätä? Koska heillä on sankarit vähässä. Miksi se on vähässä? Koska tutkimusten vuori ei mitenkään ole tämän näkemyksen kannalla ja valtaosa on nimenomaan erimielinen. Miksi rokotteita puolustamaan hommataan joku koulutettu lääkäri mutta joskus pseudotieteitä puolustamaan napataan jokin aivan eri alasta tutkinnon saanut tyyppi - ja joskus jopa vain "kätevästi itseopiskellut valistunut amatööri"? Koska keskustelussa haetaan vastapuolia ja toisella on varaa tarjota isommasta talenttilaarista kuin toisella.

Pseudotieteiden olemassaolon idea on tavallaan yksinkertainen ; Se, että suosio saavutetaan tiedemaailman ulkopuolella. Sanotaan jotain joka miellyttää monia ei-tiedemiehiä. Tämä saavutetaan olemalla maailmankuvallinen ja tarjoamalla jotain jota on vaikeaa saada muuten. Tästä seuraa usein se että tiedepuolella vastassa on paradigma jolla on useita tutkijoita. Näin pseudotieteen edustajasta tulee tunnettu kun hän on aina se "toinen osapuoli" keskustelussa (kun kilpailua on vähän) vastapuolella taas on useampia tutkijoita joten he vaihtuvat useammin ja näin heistä tulee vähemmän näkyviä ja muistettuja hahmoja. Tätä kautta juuri se että oman puolen tutkijat ja tutkimukset ovat harvalukuisia tuottavat maine-etua.

Hedelmällisen tutkimusohjelman voi tuntea siitä että sitä ei ehdi opiskella työn ohessa parissa vuodessa omalla vapaalla ajalla internetissä samalla kun on lapsi, asuntolaina ja vastaavia menoja. Se vaatii usein sitä että otetaan riski ja mennään opiskelemaan sellaista alaa josta voi hankkia maisterintutkinnon. Joka on karkeasti sanoen noin "nelisen vuotta tervehenkistä työtä ilman naurettavaa sluibailua tai kauheaa raatamista."

Tässä kohden tilanne onkin se että pseudotieteen tunnistaa siitä että alan klassikkotutkimukset voi opetella parissa kuukaudessa iltapuhteena. Ne voi löytää ja opetella googlella mielekkäässä ajassa. Tässä mielessä ID ja eksegetiikka ovat hyvät esimerkit. Ne ovat nimittäin monen ideologisessa viitekehyksessä samanlaatuista materiaalia (joko roskaa tai laatua). Mutta niiden välillä on ero. Jos mietitään alkukielisen Raamatun ymmärtämistä, vaatii prosessi vuosien kielitieteellisen opiskelun. ("Sitähän saattaisi päästä jo parinkymmenen vuoden päästä lukemaan Raamattua", kuten eräs uskovainen osuvasti lohkaisi kun moitittiin sitä että Raamattua lähestytään liian arkisesti ja alkuseurakunta ohittaen.) Sen sijaan sekä minä että Tapio Puolimatka olemme opetelleet varsin hyviksi ID -teorian perusteosten ja tutkimusten läpikahlaajiksi samalla kun meillä on ollut muita velvoitteita. (Molemmat ovat suorittaneet tutkintoa "jostain ihan muusta" ja tutustuneet ID:seen vapaaehtoispohjalta vapaa-ajalla.) Emme voisi oppia kvanttifysiikkan sisältöä yhtä läpikotaisin vastaavalla resurssoinnilla. (Oikeasti uudet mullistavat paradigmat tuottavat uusia tutkimuksia sarjatulella, ja tämä viehättää etenkin nuoria tutkijoita. ID ei näytä mitään tämänlaisia merkkejä.)

Ja juuri tämä on se ero hedelmällisen tutkimusohjelman ja erilaisen ideologisen helppoheikkeilyn välillä. ; Helppoheikit hakevat sen 1+/20 -osuutensa perslihaksilla ja internetissä kaveripiirissä jakamalla niin että heillä on asiaansa tukemassa tutuksi tuleva harvinainen tutkija ja hänen harvinainen tutkimustuloksensa. Toinen puoli taas on sellainen että sitä ei voi opetella läpikotaisesti kätevästi internetistä, on pakko jäädä amatööriksi. ; Pseudotieteissä keskustelun mestarit voivat olla maallikoita joilla ei ole juuri tähän aiheeseen liittyvää akateemista tutkintoa.

Ja toisaalta ; Ei tarvitse olla mikään oikean tutkinnon omaava Regnerus päästäkseen Aidon Avioliiton kannattajien silmissä sopivaksi intellektuelliksi. Koska kun marginaalia vakavastiotettavuuteen on riittävästi, on otettava siitä mitä on tarjolla.)

"Pervonormatiivinen"

Tapio Puolimatkan kirjoituksessa "Ideologian vaikutus avioliittokulttuuriin" hän esittää termin "pervonormatiivinen ; "Ydinperhemalliin perustuvan avioliittonormin paikalle monet keskustelijat haluavat asettaa suvaitsevampana pitämänsä pervonormatiivisen (queer normative) näkemyksen, jonka mukaan kaikki erilaiset vapaaseen valintaan perustuvat romanttiset ja seksuaaliset kiintymyssuhteet ovat samanarvoisia ja niitä tulisi kohdella samanarvoisina lainsäädännössä, kasvatuksessa ja kulttuurissa yleensä."

Pervonormatiivinen ei ole sanana käytössä. Termi on jännittävä sillä usein suluissa oleva englanninkielinen käsite viittaa käytössä olevaan vakiintuneeseen termiin, jonka suomennokset voivat olla epätäsmällisiä. Queer normativea ei tiedemaailman akateeminen kirjoittelu tunne. (Queer theory on sitten tuttu ja se viittaa tietynlaisiin feministeihin - joita taas homoseksuaalien avioliiton puolustajat eivät läheskään aina ole.) Käsitepari on tuttu lähinnä erilaisten internetajattelijoiden mielipideblogeista. Kun termiä ei löydy englanninkielisestä wikipediasta mutta se löytyy tumbrlista, tietää että tässä ollaan "mielenkiintoisen feminismi-ideologian analyysin ytimessä"...

Miksi Puolimatka kääntää-maahantuo tämänlaisen termin tämänlaisessa muodossa ja juuri tällä tavalla käännettynä juuri nyt? Uusien käsitteiden luominen on monesti tarpeellista. Tässä kohden onkin hyvä miettiä että mitä tässä on tehty. Rehellisesti sanoen pikatiivistykseksi uskallan sanoa heti aluksi että Puolimatka on tehnyt tässä jotain jota hänen ei olisi kannattanut tehdä. Sillä selvästi ideana on tuottaa poliittista materiaalia päätöksiin joita tehdään eduskunnassa pian. (Puolimatka onkin aktivoitunut aina lähinnä kun asiasta on tehty poliittisia päätöksiä. Itse jauhan itselleni arvokkaista asioista jatkuvasti. Puolimatkalle kysymys on ideologiavallasta ja strategiasta joten hän ajoittaa asioita sen mukaisesti. On vaikeaa ellei mahdotonta nähdä hänen toimintaansa ymmärrettävänä ilman että takana olisi demagogisia motiiveja.)

On toki selvää että termillä halutaan luoda mielikuvaa siitä että tämä olisi asiallinen termi jota käytetään rationaalisesti. Tätä vahvistaa se että Puolimatka on rinnastanut termiä heteronormatiivisuuteen "Heteronormatiivisuudella ymmärretään käsitystä, jonka mukaan naisen ja miehen välinen pysyvä ja muut seksuaalisuhteet poissulkeva avioliitto on normi, jonka valossa kaikkea seksuaalielämää tulisi arvioida."

Tämä on melko erikoinen määritelmä koska heteronormatiivisuus käsitetään sanaa viljelevien parissa karkeasti ottaen niin, että nähdään että (1) ihmiset oletetaan heteroseksuaaleiksi (2) tämä usein sidotaan seksuaalisuuden lisäksi siihen että sukupuoli on binaarisesti mies ja-tai nainen ja (3) tämä ero johtaa siihen että ihmisten käyttäytymisten ja mieltymysten ja pukeutumisen ja ties mikä muu vastaava lokeroidaan joko naiselliseksi ja miehekkääksi ja sitten sekin tulee paketissa mukana. (+) Sen sijaan siinä ei tavallisesti ole korostettu kovin vahvaa sidosta ydinperheeseen. Varsinkaan niin että tämä olisi se päällimmäisin ja ensimmäisin asia keskusteluissa. Mutta vastustajiensa argumenttien tunteminen ja niiden huomiointi ei tosin ole koskaan ollut Puolimatkan vahvoja puolia. Hän tykkää enemmän nimetä vihollisensa ja määritellä aatesisällönkin heidän puolestaan. Virhe on tässä mielessä jatkoanalyysin kannalta tarpeeton mutta jatkoanalyysin lopputuloksen kanssa se on oireellinen.

Mutta tämä outous ei ole se mikä eniten pistää silmään.

Puolimatka luo rinnastuksen jossa analogisuus asiallisen sanan kanssa tekisi termistä perustellun. Samaa tukee jo aiemmin mainitsemani sulkurakenne joka on sivistynyt, hienostunut ja hyvien ihmisten käyttämä. (Toisin sanoen : Käytän sitä itse aika usein.) Sillä luodaan muotokieltä joka luo akateemisen ja rationaalisen keskustelun sävyjä.

Mutta se mitä tässä sitten tehdään on hyvin asenteellista. Kun ihminen luo akateemisesti valideja termejä, on tavattu että ne ovat (1) joko sellaisia että kohderyhmä itse käyttää niitä itsestään ja myös määrittelee sen sisällön itse (2) neutraaleja, sellaisia joissa nimeäminen ei itsessään toimi argumenttien sijaan ja muuta mielipiteitä. (+) Ideologisessa mellastelussa ja demagogiassa on sen sijaan suosittua ottaa ei-vihollisten itsestään käyttämiä nimityksiä ja tehdä niistä jollain tavalla loukkaavia. Kun katsoo sanaa "hetero" ja "pervo" voi ymmärtää minkälaisia konnotaatioita keskusteluun otetaan mukaan. "Hetero" ei ole loukkaava. "Homo" on loukkaava ehdoin. Mutta "pervo" on vain hyvin harvassa kontekstissa neutraali.

Konnotaatio on tässä kohden tärkeä sana. Sillä voidaan sanoa että sanoilla on usein sisältömäärittely, denotaatio, joita sitten täydennetään mielikuvia ja tunnelatauksia sisältävillä konnotaatioilla. Assosiatiiviset sivumerkitykset painavat retoriikassa ja siinä kun mielipiteitä halutaan manipuloida johokin suuntaan. Historia tuntee tämänlaisesta nimittelystä monia esimerkkejä ; Äärimmäisin on varmasti se miten Ruandan kansanmurhassa hutut kutsuivat tutseja "torakoiksi". Mutta vastaava ei ryhmän itsensä nimeämä mutta ei sisällöltään neutraali nimitys on yleinen muutenkin. Maahanmuuttokeskustelussa vastaan on tullut esimerkiksi sellaisia ilmiöitä kuin suuren maahanmuuttajamäärän tulemista kutsuttiin ihonväriin ja halveksuntaan liittyen "mutavyöryksi". On selvää että takana voi olla aivan todellinen ilmiö, pakolaisaalto, mutta on selvää että tämä nimitys levittää asian kuvauksen lisäksi asennetta. Maahanmuuttokriitikot ovat toki rehellisiä ja kutsuvat tätä räväkkyydeksi ja asioiden sanomiseksi niiden oikeilla nimillä. Ja tässä mielessä he todella ovat  rehellisiä eivätkä kaksinaamaisia asennevammojensa piilottelevia. Asenteet ja niiden vammat tulevat kyllä kaikille seuraajille hyvin selviksi.

Tässä mielessä Puolimatka tekee jotain joka näyttää olevan hänelle hyvin leimallista. Ja joka tekee hänestä silmissäni huonomman ihmisen kuin "mutavyöry" -sanaa käyttävistä maahanmuuttokritiikistä ehkä tarpeettomalla mittakaavalla innostuneista. Hän näyttää tiedostavan ilkeilynsä mutta sen sijaan että lopettaisi häijyläisyyden hän peittelee sitä sivistyssanoilla. Vastustajaa voidaan leimata ilkeästi kunhan termit ovat sellaisia kuin olisi jokin YK:n ihmisoikeusraportoija joka vain kuvaa hirveää vihollista. Negatiiviset konnotaatiot jäävät siivoamatta.

Puolimatka tietää että pervo -sanaan liittyy mielikuvia jotka ovat harvoin positiivisia. Tämä on sinänsä erikoinen valinta että aiheena on kuitenkin homoseksuaalisuus ja homoseksuaalisuuden suhde avioliittoinstituuttiin. Se on pervoa lähtökohtaisesti vasta jos sen sellaiseksi määrittelee. Tai tavallaan keskustelussa on kyse juuri siitä että ne jotka ovat suopeita homoseksuaalisuudelle eivät yleensä pidä sitä pervona kun taas asian vastustajista se on pervoutta. Itse saattaisin huomauttaa että esimerkiksi itse olen heteroseksuaali mutta olen luultavasti pervo ihan sen takia että olen sadomasokistinen libertiini ja sodomiitti puolison armosta. Perversiot eivät usein ole hetero vs. homoseksuaalisesta suuntautumisesta kiinni. (Katsoo vaan eräidenkin heteroiden puolisoja. Ja peiliin mahdollisesti jos on seksuaaliselta habitukseltaan minun kaltaiseni.)

Kikka on osa Puolimatkan (ala)kulttuuria.

Puolimatka on pitkän linjan Intelligent Design -puolustaja. Tässä piireissä haluttiin esittää että evoluutioteoria on enemmän maailmankuva kuin tiedettä. Ja tässä käytettiin apuna keinoja jotka ovat tuttuja postmodernismista ja siihen liittyvästä relativismista. Robert Pennock onkin kuvannut sitä miten ID -liike oli nimenomaan kreationismia jossa oli tehty postmoderni käännös. (Tämä on kytköksissä Puolimatkan kannattamaan pluralismiin.) ID -liikkeen perustaja Phillip Johnson kuvasikin Intelligent Designiä evoluutioteorian dekonstruoinniksi. Ja tässä ilmiössä ajateltiin että kieli ei vain kuvaa todellisuutta vaan myös luo sitä. Ja siksi evoluutioteorian kannattajia alettiin kutsumaan darvinisteiksi (darwinism) ja evolutionisteiksi. Konnotaatiot olivat vahvoja ja pelkkä ismi -pääte loi mielikuvia siitä että asia oli primaaristi ideologinen ja tiedettä korkeintaan sekundaarisesti. (Tämäkin oli siitä kuvaava termi että siitä tunnisti keskustelun osapuolet hyvinkin todennäköisesti ; Jos joku käytti sanaa darwinismi, hän oli käytännössä (ID)kreationisti. Huomaatteko tässä jonkin kaavan?)

Toki astetta häijymmin kävi kun evoluutiokeskustelu lopahti Doverin oikeudenkäynnissä tulleen tappion jälkeen. (ID lopahteli Dembskin pieruäänivideoihin.) Silloin esiin nousi uusi vihollinen, uudenlaiset ateistit. Nämä ateistit itse välttivät itsensä erilaiseksimäärittämistä, itse asiassa sen kannattajat, kuten Richard Dawkins, yrittivät esittää ateismia kirjoissaan jonain yleisenä ateismina joka oli "kissojen paimentamista" enemmän kuin lokerointia joksikin uudenlaiseksi. Monet kaipasivat että tämä uudenlainen internet-naturalismi kaipaisi uutta nimeä koska se erosi vahvasti perinteisinä pidetyistä kommunistisista ja eksistentialistisista ateismeista. He käyttivät neutraalia termiä uusateismi. ID -puolustava Conservapedia ja muut vastaavat tahot sen sijaan alkoivat puhumaan militantista ateismista. Mikä sai tietenkin koomiset mittasuhteet koska levitetyt konnotaatiot eivät osuneet kuvattuun kohteeseen oikein mitenkään.

Mutta temppu oli sama kuin "pervonormatiivisuudessa". Käytetään termiä jota vihollinen ei käytä itsestään, määritellään tämä sisältö häijysti ja yritetään sitten laventaa tätä tuotosta mahdollisimman monen väärää mieltä olevan ylle. Tätä on vaikeaa nähdä järkevänä tai perusteltuna. Ihan siksi että on paha nähdä viisautta siinä että niputetaan ja tiivistetään yhteen heittoon useita argumenttivirheitä - päällimmäisenä straw man ja ad hominem -argumenttivirheet. Ja se toimi! Äärimmäisen monet kristityt olivat iloissaan ja innoissaan ja pitivät militanttia ateismia relevanttina terminä käyttää keskusteluissa, jopa aivan joka väliin vedettynä.
1: Tosin tämä koskee laajasti uskonnottomuutta ja ateismia. En ole kertaakaan törmännyt kristittyyn joka on yrittänyt saada minut määrittelemään omaa identiteettiäni, kyllä siihen on heitetty lähteettömiä väitelauseita pöytään heti kättelyssä. Uskovaiset pahastuvat jos he eivät saa itse määrittää itseään kristityiksi ja määritellä mitä kristillisyys heistä tarkoittaa. Uskonnottomat ja ateistit kuvataan alisteisena uskonnoille ja jopa pastorit keskusteluissa määrittelevät innokkaasti puolestani mitä kaikkea mieltä minä mistäkin asiasta olenkaan. Toisaalta sävynä on tuntunut olevan se, että ei minua haluta kuulla tai asioista keskustella koska tärkeämpää on että olisin väärässä ja paha ja tämä tehdään tavalla minulle ei anneta mitään mahdollisuutta olemalla, tekemällä tai sanomalla mitä tahansa. Joku voisi hakea tähän selitystä ties mistä.

Puolimatkankin takana on juuri se, että kun hän puhuu vihollisista ideologian vallassa olevina, hänen kannattajansa pitävät asenteellisuutta ei-neutraalina ja huonona tieteenä. Mutta kun tämä ideologia onkin kristillisyys niin totuuden puolustaminen on tietenkin sopusoinnussa tieteen kanssa ja siksi jos asenteellisuuden vuoksi ryhdytään tuomitsemaan Puolimatkaa niin hän onkin vainottu ideologiansa vuoksi. Tämä kaksoisstandardi on se jonka vuoksi Puolimatka voi olla asenteellinen ja syyttää muita asenteellisuudesta niin että hänen kannattajansa ovat aina hänen puolellaan.

Näille ihmisille ei ole taatusti mitään ongelmaa siinä että kannattavat "pervonormatiivusuus" -nimityksiä ja vastustavat sitä että Intelligent Designin kannattajia kutsutaan kreationisteiksi vaikka ID -läiset kovasti kiistävät tätä yhteyttä itse eli kuvausta ei ole hyväksytty aatteen sisällä. Analoginen reagointitapa Puolimatkan tempulle olisi se että heitä kutsuttaisiin "IDiooteiksi" tai "kretiineiksi" (cretins) ja näitä myytäisiin neutraaleina tieteellisinä termeinä. (Olen toki joskus kiukuspäissäni livauttanut näitä sanoja mutta en ole väittänyt niitä rationaalisiksi tai myynyt niitä tieteellisinä termeinä. Minulla ei ole Puolimatkan häijyyttä ja pokkaa.)

Ja luulen että Puolimatka tiedostaa tämän. Hän ei mainitse heteronormatiivisuudessa sitä että heteronormatiiviset ajattelisivat sen olevan suvaitsevaisempi. Sen sijaan hän puhuu "muut mallit poissulkevasta". Toki tässä käy ikävä köpähdys. Jotta queer olisi kunnolla normatiivinen sen tulisi poissulkea heteroseksuaalisuus. Nähdäkseni keskustelun alla ei ole heteroavioliiton kieltäminen vaan homojen avioliiton salliminen. Ja tätä asiaa se Puolimatkakin tietysti haluaa politisoida. Mutta peittää prosessissa omaa maailmankuvallisuuttaan vähintään yhtä suurella innolla kuin kaivelee sitä siivilällä evoluutioteorian kannattajista.

Ei-ansaittu raha saattaa toimia hämmentävän hyvin - jopa kapitalisteille!

"Ei riitä mieltä iloon, ei lauleluun, ei edes rohkaisun sanaan alaikäiselle auttajalle, joka jo hänkin on pakon orja ja saapunut irtolaisen ikuiseen tienhaaraan: jos jaksat niin raada, jollet jaksa niin kuole pois! Ja juuri tämän alaikäisen asennosta, kuten sanoin, puhuukin selvemmin hänen yhteiskuntaluokkansa valitus."
(Arvid Järnefeltin arvio "Raatajat rahanalaiset" -taulusta)

Björn Wahlroos oli vieraillut paperitehtaalla ja hämmästynyt miten pienellä määrällä työtä ja työntekijöitä tehdas pystyy pyörimään. Björn Wahlroos on tähän liittyen nyt sitten todennut, että valtavan paljon työpaikkoja tulee poistumaan (automaation, robotiikan, tekoälyn myötä). Isolle osalle ihmisiä vaihtoehtoina työttömyys tai jotkin matalapalkkatyöt. Wahlroos ratkaisisi ongelman ottamalla käyttöön perustulon. Tämä voi olla hieman yllättävää sillä perustulossa on kysymys rahasta ilman velvoitteita. Tämänlainen on mielikuvissa kenties vierasta kovalle kapitalistille.

Kysymys on kiinnostava. Ja se voidaan liittää ajatukseen siitä miten robotiikka tulee korvaamaan moniakin töitä. Olen itse siinä määrin luddiitti, että pidän Wahlroosia tässä viisauden sanansaattajana, enkä vaan jonain pankkiirina joka ei tuo kuin hiekkaa filosofien lattioille, kuten tapanaan joskus onkin ollut.

On kuitenkin kiinnostavaa tiedostaa että tässä teknologistumiskierteessä tupataan katsomaan pelkästään sitä miten "robotisaatio" koskee työtä. Tässä kohden kysymys on kuitenkin yksinkertaistava.

Mistä kaikessa on oikeastaan kysymys?

Jos me mietimme maailmaa, voidaan nähdä että kulttuurin synnylle on selkeä ydin. Ja tämä ydin ei ole mikään Weberiläinen uskonto joka rakentaa yhteiskuntarakenteet. Eikä yhteiskuntasopimus joka estää ihmisiä sortumasta Hobbesin kammoamaan villi-ihmisyyteen jossa jokainen yksilö voi relevantilla todennäköisyydellä tappaa kenet tahansa toisen yksilön. Vaikka molemmat ovatkin tavallaan kytköksissä tähän asiaan.

Kun mietimme yhteiskunnan pohjaa, on pakko puhua ravintoylijäämästä. Ihmiskunta on luultavasti joskus evoluution riittävän varhaisessa muistuttanut enemmän eläinlaumoja. Sellaisia jotka eivät kasaa mitään kovin pysyvää. (Jopa periaatteessa ei-kertakäyttöiset pesät vaihdetaan vuosittain, eikä niitä periytetä jälkeläisille.) Kun sitten on kehitytty biologisesti ja toisaalta kulttuurisesti kehitetty metsästyksen ja vastaavien keinoja, on syntynyt tilanne jossa on ollut ravintoylijäämää. Ravintoylijäämä tarkoittaa sitä että ravintoa tuottavat ihmiset ovat alkaneet tuottamaan enemmän kuin he ovat kuluttaneet.

Tätä on voitu jakaa muille ihmisille - tämä on kenties jopa ollut järkevää koska ylijäämäruoka kuitenkin voi pilaantua monesti. Ja näin joku on vapautunut tekemään jotain muuta kuin hankkimaan itselleen ruokaa ja kaikkia muita hengissäpysymisresursseja. Tämä erikoistuja on voinut sitten vaikka tehdä vaatteita tai kivikirveitä jotka ovat tehostaneet metsästystä ja hengissäpysymistä muutenkin.

Kysymys kulttuurista voidaankin nähdä niin yksinkertaisesti että kulttuuri on sitä että on jokin mihin tätä ravintoylijäämää kertyy. Ja sen jakamisesta päättävät tahot ovat kulttuuria. Tämä jakaminen tarkoittaa valtaa. Kysymys on siitä kenen panos tai olemassaolo tai jokin muu nähdään sellaiseksi että elämäntapa voidaan jollain tavalla kustantaa ravintoylijäämällä. Kysymys ei ole Hobbesilaisesta vallasta päättää kuka tapetaan tai ei tapeta. Kysymys on siitä ketkä katsotaan ansainneen elämäntapansa ja tätä tuetaan siten että heidän ei tarvitse metsästää ja valmistaa omaa ruokaansa. (Jos et ole valmistanut omia vaatteitasi perusresursseista etkä ole metsästänyt tai viljellyt omaa aamiaistasi, hyödyt todennäköisesti jollain tavalla valtajärjestelmästä. Vaikka sinua kuinka surettaisi se miten elät suhteellisessa köyhyydessä kun naapurillasi on auto ja älypuhelin ja sinulla ei.)

Tätä rakennetta ylläpitää sitten monet sekundaariset järjestelmät, päällimmäisenä jonkinlainen väkivaltakoneisto kuten poliisi ja armeija, mutta myös ideologiset voimat kuten taide tai uskonto. Joiden sisältö on se, että ne tukevat jotain ravintoylijäämän jakautumista käsitteleviä rakenteita. Ja ne tätä kautta nähdään joksikin joita on syytä tukea. Uskontojen kohdalla takana voi tietenkin olla sekin että uskonto lupaa esimerkiksi tuonpuoleisen ikuisen elämän kaltaisia asioita joita käsitellään kuin ne olisivat saappaiden tapaisia hyödykkeitä. (Uskonto ja taide voivat toki kritisoida jotain valtarakennetta, mutta yleisesti ottaen niiden roolina on kuitenkin tässäkin tapauksessa kannattaa jotain vaihtoehtoista resurssienjakotapaa. Ja tähän valtarakenteeseen nähden ne ovat helposti hyvinkin kritiikittömiä.)

Monesti ihmiset ajattelevat hyödykkeistä kovin yksinkertaisesti. Jotkin asiat nähdän arvokkaina ja toiset humpuukina. Moni esimerkiksi voi nähdä oopperataiteen himphamppuna mutta kristinuskon opettamisen hyvänä. Joku voi taas pitää uskontoa huijauksena ja korostaa miten teknologiset keksinnöt ovat hienoja. Moni näkee kuitenkin myös tekniset vimpaimet kuten älypuhelimet turhakkeina joita ilman on tultu vuosituhansia toimeen ja voitaisiin ennenkin. ; Tämä paljastaa hyvin paljon siitä miten humpuukia on se mitä ei haluttaisi tukea näillä ravintoylijäämillä. Niitä tekevien ihmisten haluttaisiin tekevän jotain jotta ansaitsisivat ruokansa.

Kysynnän ja tarjonnan laissa tarjonta edustaa tuottamista ja kysyntä kuluttamista. Kulttuuri on sitä että joku tuottaa enemmän kuin kuluttaa jotta muut voivat tuottaa jotain joka ei ole ruoan kaltainen "oikeasti täysin perustava asia" vaan jotain joka voi olla jostain näkökulmasta himphamppua.

Tässä kohden vallankäyttö ei olekaan ideologista. Ideologia muokkaa vain sitä miten tämä vallankäyttö suuntautuu. Tässä mielessä mikään utopia tuskin tulee ratkaisemaan kaikkia ongelmia. ; Tilanne on vähän samalla tavalla pessimistinen kuin Charles Darwinin ajatuksissa. Kun hän huomasi että luonnossa ollaan kuten Malthusin esittämässä talousmaailmassa, eli maailmassa jossa on rajallinen määrä resursseja, ja populaatiot kuitenkin kasvavat eksponentiaalisesti niin jossain vaiheessa resurssinkuluttajia on enemmän kuin resursseja. Sitä on pakko jakaa niukkuutta jonnekin. (Tässä mielessä ravintoylijäämän kohdalla myös lisääntymisen sääntely on jollain tavalla mukana. Joko ehkäisyllä ja aborteilla tai sitten uhraamalla joitain ihmisiä eutanasiassa tai sotimisessa tai jossain riskaabelissa työssä. Keinot ovat monenlaisia.)

Robottien tilanne saattaa muuttaa tätä hyvinkin relevantisti.

Länsimaissa ravintoylijäämää on ollut melko paljon. Ja tätä kautta moni on tehnyt työtä joka keskittyy resurssien jatkojalostukseen. Tämä on nähty ravintoylijäämän ansaitsemisen arvoiseksi. Kuitenkin tässä kohden on hyvä tiedostaa että ihmiset ovat tehostaneet työtä tässäkohden teknologialla ; Tilanne on tavallaan niin että resurssi on se mitä emme kykene valmistamaan. Ja kaikki muu on sellaista jota voimme kehittää teknologialla.

Ja yhteiskuntamme on ketju. Ja tämä ketju ei koostu pelkästään tuottamisesta vaan myös kuluttamisesta. Kuluttaminen on nimittäin kysyntää jolla luodaan merkitys tarjonnalle. Arvokeskustelusta viis, haluttavuus on sitä että jos haluamme tarjota jollekulle elinkeinon tämän elämäntavasta, se perustuu usein siihen että ansaitseminen tarkoittaa sitä että haluamme takaisin jotain vaihdossa. Olipa tämä sitten taideteos, uskonnollinen rituaali tai älypuhelinpeli. Ne joilla on varaa tarjota jotain vaihtokaupassa on relevanttia kysyntää.

Ja tässä kohden on kuten Danaher on kirjoittanut ; Robottien vaikutus on usein nimenomaan tuotantopuolella. Ongelmana on kuitenkin se, että ilman varallisuutta ei ole mitään relevanttia kysyntää. Ja jos robotit tuottavat kaiken ei kukaan välttämättä tienaa prosessissa. Tätä kautta taloutta onkin ajateltava ketjuna jossa on sekä tuottajapuoli että kuluttajapuoli. Ja robottien tehokkuus ja halpuus työntekijöinä muuttaa asiaa hyvin relevantilla tavalla. ; Jos teknologia tekee sen mitä minä ja Wahlroos pelkäävät, eli luo massatyöttömyyden, olisi mietittävä että miten robotit onnistuisivat suistamaan tilanteen tähän ilman että robottituotanto kohtaisi relevantin ongelman siitä että ilman kuluttajia ei ole ostajia ja ilman ostajia robottien tuottamat asiat eivät ole aikansa arvoisia.

Tätä voidaan kiertää ja tällä kiertämisellä on seurauksia.

Wahlroosin ajatus perustulosta on siitä hyvä että se antaa rajallisen resurssin käytettäväksi. Resurssin pienuus varmasti rajaa sitä että populaatio ei ylitä kantokykyä yhtä helposti. Sen olemassaolo kuitenkin takaa että robotteja käyttävät tuottajat saavat jotain vastinetta sille robottiensa hankinnalle. Ravintoylijäämä taas on siitä näppärä asia että ihmispopulaatio ei tavallaan välitä siitä onko joku ihminen ansainnut omalla työllään ravintoylijäämän. Riittää että sitä on jaettavaksi. Robottiviljelmät toimivat tässä lähteenä siinä missä aivan mikä muu tahansa. Samoin kuin ihmisten olemassaolo ja ihmisarvo voi olla valtarakenne jonka mukaan monille olisi annettava niukka mutta ei-työhän sitova lupa kuluttaa ravintoylijäämää ja siihen rinnastettavia resursseja. (Tämä on arvovalinta aivan kuten se, että nähdään että autojen valmistaminen tai tietokonepelien pelaamisesta youtubessa voi tehdä itselleen elinkeinon.)

Itse uskon että tästä teknologistumisesta voi olla jopa paluu resurssitalouteen. Eli robottien tekemästä työstä tulee hyvin halpaa jolloin raaka-aineista tulee merkittävin rajoite. Se josta on niukkuutta. (Ja pitää kyetä tarjoamaan jotain vaikka sitä perustuloa saaville, joten hinnoista tulee melko matalia kun aika harva tekee perinteistä työtä. Tässä kohden työ ja jatkomanipulointi ei ole kovin arvokasta, sen sijaan resurssit ovat rajallisia ja niille tullee olemaan hintaa. Toisaalta uskon myös että tästä uudesta teknologistuneesta maailmasta tulee erikoinen ; Ihmiskunta on tuottanut tieteen joka sitten irrottaa ihmiset tieteellisen ajattelun tarpeesta ;Uskoisin jopa niin että tästä tulee hyvin huono asia tieteen kehitykselle. Taloudellinen insentiivi puuttuu joten tiedettä tehdään joko rakkaudesta vapaa-ajalla jota voi käyttää muuhunkin (kuten seksirobottien kanssa peuhaamiseen). Tai sitten tämäkin muutetaan robottien tekemäksi työksi jossa joku ovela mahdollisesti itseorganisoituva ja itseäänkehittelevä algoritmiväännin luo uudet mullistavat paradigmat...

Mikä onkaan se mielipiteenvapaus?

Stuart Kauffmanin "Pyhän uudelleen keksimisessä" on käsitelty globaalin maailman ongelmaa. Hän korostaa sitä että maailmassa olisi historian varhaisimmissa vaiheissa ollut kulttuureja jotka ovat olleet joko sellaisia että (1) ne ovat olleet kohtuu pieniä ja tätä kautta kokonaisuus on ollut monipuolinen ja monimuotoinen tai (2) sitä ollaan oltu yhtenäiskulttuurissa ja suuria. Globaalissa maailmassa yritetään sen sijaan tasapainoilla vapauden ja monimuotoisuuden ja suuruuden kanssa. Tätä Kauffman pitää uutena haasteena jota tulee ratkaista osittain uusilla keinoilla. Siksi se Pyhäkin pitää keksiä uudelleen. Ei toistaa entisenlaisenaan.

Kysymys on kiinnostava koska se asettaa mielipiteenvapauden keskiöön. Ja tekee sen tavalla jota modernissa maailmassa usein kierretään. Tässä on jännittävää että konservatiivit kyllä jossain määrin nostavat esiin Kauffmanin kuvaamaa asiaa moittiessaan liberaaleja ; He korostavat miten monikulttuurisuus johtaa siihen että vahvin kulttuuri helposti voittaa. Eli suuri ja monipuolinen olisivat jännitteisiä. Toisaalta he itse unohtavat tämän huomion hyvin usein välittömästi kun alkavat puhumaan siitä miten konservatiivi arvostaa vapautta, mielipiteenvapautta, ilmaisunvapautta ja taistelee poliittista korrektiutta vastaan.

Toki jännite ei ole täysin mahdoton kiertää. Siihen tosin vaaditaan väistämättä jonkinlaista Tapio Puolimatkan kannattamaa dialogista pluralismia. Puolimatkalla kun on ajateltu että ihmiset olisivat Jumalan armosta ja antamista takeista - Alvin Plantingan reformoidun teologian warrant -konseptista - johtuen erityisen rationaalisia olentoja. Eli kun keskustelisimme oppisimme toisiltamme ja mielipiteemme yhdenmukaistuisivat. Ja lähestyisimme tässä muutakin kuin kulttuurista koheesiota, lähestyisimme Totuutta. Totuutta, joka ei tietenkään ole mielipiteistä riippuvainen. Tässä mallissa erimielisyys voi kertoa siitä että jossain on aivopesua ja indoktrinaatiota. (Ja Puolimatkan tuntien hän itse ei edusta tämänlaatuista demagogiaa koska hän on tietenkin mielipiteenvapauden vihollisten ja muiden darwinistien viaton uhri.)

Mutta jos on minunkaltainen ihminen, jolle taloustieteen rationaalinen kauppaa käyvä homo economicus on yltiöoptimistinen, ja jolle jokainen ihminen on ennen kaikkea maailmankuvaansa jähmettyvä hahmo, ei ole tarjolla mahdollisuutta jossa se että aivopesu lopetettaisiin ja ihmisille sanoo Sapere Aude johtaisi siihen että mielipiteiden kirjo vähenisi. Päinvastoin, vapausasteiden lisääminen ajatteluun lisää vapausasteita lopputuloksissa. Tämän vuoksi kultit ja ideologiat joutuvat käännyttämään, eristämään vääristä mielipiteistä ja harrastamaan sosiaalista kontrollia. ; Koska muuten ihmisille tulisi vääriä mielipiteitä.

Tämä tekee Kauffmanin kuvaamasta riskistä itselleni relevantin. Toki en ole kovin yhteiskunnallinen olento. Arvostan vapautta melko korkealle ja tässä kohdassa tilanne on rehellisesti sanoen monesti sellainen että jos koko muu yhteiskunta sanoo jotain ja tämä on itseäni vastaan, on ensimmäinen ja kenties viimeinenkin vastaukseni asiaan se, että jokaiseen junaan on ihmisiä ja junia menee Toijalaankin. Että voitte laittaa yhteiskuntaanne minne se kuuluu, jos vaan persaus kestää.

Kauffmanin tiivistelmästä voi saada tähän liittyen jotain jännittävää. Hän nimittäin hakee jonkinlaista raakavedosta. Ja tuottaa seuraavia arvoja ; Ihmiskunnan tulee tavoitella kokonaisuutta, eikä sitä että ollaan fragmentoituina eriarvoistettuihin yksiköihin yhteisön täytyy olla myös avoin. Tätä ideaalitilaa tavoitellaan sitten korostamalla oikeudenmukaisuutta, kohtuullisuutta ja nöyryyttä. Tuho ja ahnehtiminen tulee kieltää ja ajattelun monimuotoisuutta on erikseen tuettava. Demokratian ja tasavallan tukeminen on myös jotain jota on erikseen tehtävä. Samoin pitää välttää yhtä valtakeskusta, valtakeskuksien on oltava monessa paikassa ja jakautettuna. Kauffman mainitsee tässä yhteydessä kielestä sen että pitää panostaa edistyvään dialogiin jonka ytimessä on neutraali kieli.

Tämä on hyvin kiinnostava ajatus koska siinä on henkenä se, että ajatusten yksipuolistamista ja monokulttuuriin menoa on erikseen vastustettava tai muuten se tulisi tapahtumaan. Samalla mielipiteenvapautta tulisi tukea jotta ei päädyttäisi monokulttuuriin jossa vahvimmilla on eniten mielivaltaa jota toteuttaa vapaasti niin että toisilla ei ole vastaavia oikeuksia.

Huomio tarttuu tässä myös siihen mitä mielipiteenvapaus ylipäätään on. Osalla on tästä jopa sellaisia ajatuksia että mielipiteenvapaus tarkoittaisi sitä että sanomisilla ei voisi olla mitään seurauksia. Eli mielipiteenvapaus tarkoittaa sitä että vastapuoli ei esimerkiksi saa suuttua tai sakottaa mistään sanotusta. Itselläni mielipiteenvapaus ei ole sananvastuuttomuutta. Mutta se koskee sekä mielipiteiden sisältöä että sitä miten se muotoillaan.

Kauffman on tässä selvästi itseni kanssa eri linjoilla. Hänen näkemyksensä on sellainen että on ikään kuin mielipidesisältö ja sitten se miten se muotoillaan. Tässä kohden hän vaatii rajoitteita retoriikkaan, ei siihen mitä mielipidesisältöjä saa olla. Tässä mielessä hän sallii mielipiteitä ties mistä kysymyksistä mutta rajoittaa sitä sävyä ja asennetta jolla niitä esitetään. Räväkkä ja loukkauksia sisältävä kielenkäyttö on tässä jotain joka enemmänkin rajoittaa muiden ilmaisua ja vapautta kuin on itsessään oleellista ilmaisua ja vapautta. Ajatus on varmasti sopiva sivistyshenkiselle tiedemiestyypille jota Kauffman itse ilmaisee.

Sen sijaan kaltaiselleni puolihullulle pellelle tämänlaatuinen muotoilu on melko vieras. Sillä usein retoriikka on enemmän kuin puolet viestistä. Retoriikka välittää tunnetta, kuvaa sanojan identiteetistä ja tulkintaa yleisöstä. Ja tässä mielessä en pidä Kauffmanin rajoitteita kovin hyvinä. ; Se tuntuu nojaavan sellaiseen vanhaan järjen ja tunteen dikotomisuuteen jossa asia on kuvattu mielipiderakenne ja tunneväritys vain irrelevanttia koristelua.

Tosin on huomautettava että minulla ei ole tarjota mitään keinoa jolla yhteiskunnan monokultturisoituminen ja valtaideologioiden harjoittama mielipiteenvapauden rajoittaminen saataisiin loppumaan. Voin toki ehdottaa että tyypit lähtevät Toijalaan ja menevät itseensä ideologiansa kanssa - eli laittavat jutut paikkaan jonne aurinko ei paista - mutta epäilenpä että eivät tottelisi. Ja vaikka tottelisivatkin olisi auktoriteetti ja mielipidekirjon rajoittaminen lähinnä minun suunnassani eivätkä olemattomia...

---

Olen tosin syvästi erimielinen gobaali+yksipuolinen -näkemyksestä. Esimerkiksi Rooman valtakuntaa usein kuvataan moniliittina, mutta se oli moniuskontoinen ja monikulttuurinen. Teknologiaa varastettiin kaikkialta ja lähinnä infrastruktuurin levittäminen moniin paikkoihin oli monoliittista. Itse asiassa suuret yhteisöt näyttävät toimivan siten että ne tulevat toimeen sen kanssa että siinä on moniarvoisuutta ja monia mielipiteitä. Monokulttuurisuuskeskiset valtiot paisuvat ja romahtavat nopeasti kuin Natsien kolmas valtakunta ja Stalinin neuvostoliitto.. Edes kohtuullisesti pysyvä monoliittivaltion tulee olla pieni kuten Pohjois-Korea. Samoin kaikista monoliittisimmat ja muutenkin huolestuttavimmat ja pysyvät uskonnot ovat pieniä kultteja, eivät suuria valtauskontoja. Pienet valtauskonnon sisällä olevat ääriryhmät ovat tässä oikeastaan lähinnä se poikkeus joihin kannattaa kiinnittää huomiota relevantteina mahdollisesti-poikkeuksina..

Perjantainokturno

Perjantai-iltana Keravalaiset saattoivat päästä osallisiksi harvinaislaatuisesta taide-elämyksestä. Iltamyöhällä pidetty esitys tarjosi mahdollisuuden kokea hyvin ainutlaatuinen musiikkiesitys.

Esiintyä oli valinnut esiintymispaikakseen Keravan aseman tunneliston. Hän oli valinnut areenan selvästi huolella. Mutta ei itseään korostaen. Esiintyjä ei ollut vallannut keskeisiä paikkoja vaan oli sen sijaan asettautunut penkeille, jopa hieman syrjään. Hän ei seisonut vaan istui. Hänen jopa lysähtäneeksi kuvattavissa oleva esiintymisasentonsa oli hienostunut valinta. Hän ei vetänyt huomiota itseensä, ja näin huomion keskiöön jäi hänen äänensä, musiikki.

Ja minkälaista musiikkia se olikaan! Syvät matalat äänet pakottivat miettimään sellaisia asioita kuin basson uudelleenmäärittely määrittelemällä äänialaksi basso profondo liquore. Syvät ja matalat äänet laulettiin voimakkaalla, jopa huutavalla, tekniikalla jossa oli havaittavia yhteyksiä oopperan aarioihin. Toisaalta esityksen rauhallinen tempo ja yllättävän harvalukuiset selvästi erottuvat sanat toivat mieleen gregoriaanisen kirkkolaulun. Yksiääninen ja säestyksetön laulanta vain korosti tätä klassista ja uskonnollista tyyliä.

Tarkemmin teosta kuunnellessa saattoi kuitenkin huomata, että tässä ei laulettu valikoimaa laulukokoelmasta "Piæ Cantiones ecclesiasticæ et scholasticæ veterum episcoporum". Sen sijaan esitettiin taidokas muunnelma laulusta nimeltä "Miljoona ruusua". Lauluvalinta oli kätketty mestarillisesti. Tahtia oli hidastettu, vain osa sanoista laulettiin ymmärrettävästi, osa jätettiin kokonaan laulamatta ja osa tuotettiin tanskalaisella puhetekniikalla niin että niitä ei heti ensikuulemalla edes tunnistanut suomenkielisiksi sanoiksi.

Tämänlainen lajityyppirajojen ylittäminen oli ainutlaatuisen rohkeaa eikä sitä ole harrastettu tai osattu arvostaa kevyen musiikin kohdalla. Esiintyjä olikin mestarillisesti yhdistänyt ylevän ja matalan kulttuurin. Myös hänen olemuksensa vahvisti tätä tyyliä. Esiintyjä ei ollut pukeutunut kirkollisesti tai oopperatyylisiin kalliisiin pukuihin. Hänen olemuksensa ja pukeutumisensa oli yksinkertainen ja koruton. Köyhyyttä korostava ulkoasu tuki esitystä, oli kuin laulaja olisikin jopa ikään kuin fransiskaanista luostarilupausta odotteleva postulantti.

Esiintymispaikka, Keravan aseman Sampolan tunneli, "Huovien tarinan" alla oleva pyöreä tila, tuki esitystä. Esiintymistilan akustiikka oli esitykselle juuri sopivan kaikuisa ; Kaiut muuttivat syvien bassoäänten kokemisen tyystin. Äänet jotka ilman tilan akustiikkaa olisivat vaikuttaneet eläimellisiltä nousivat kaikujen kautta pyhyyteen ja hurskauteen. ; Tyylilaji tuki kappalevalinnan ja tyylilajin teemaa hienostuneesti. Ja muistutti siitä miten klassisessa musiikissakin on tavattu esimerkiksi matkia lintojen ääniä pianolla, tässä oli valittu äänimaailmaan vaikutteita esimerkiksi sonnien mylvinnästä. Toki mukaan oli otettu hieno ripaus yliluonnollista, mikään luonnollisesti syntyvä sonni ei päästäisi mukaan sellaisia jopa demonisia korahduksia joita artisti kykeni äänihuulillaan tuottamaan.

Merkittävää oli että kaiku muutti tämän kaiken hyvinkin mystillisellä tavalla ; Kun voimakkaasti ja selvästi lausuttu "Eensiraakkkauden" -sana kaikuu tunnelissa, yhtymäkohdat gregoriaaniseen musiikkiin kasvoivat mahtipontiseen huipennukseensa. Laulaja olisi voinut saman tien laulaa latinaa, "Aeternam dona ei Domine, et lux perpetua luceat ei. Requiescat in pace. Amen." Tämän lähemmäs mystisyyden ja Pyhyyden kokemusta on vaikeaa päästä modernina, maallistuneena ja pinnallisena aikanamme. Teos kuitenkin korostaa että kenties emme ole menettäneet Pyhyyttä uskonnollisuuden ja hengellisyyden arvostuksen ja sille antamiemme merkityksten vähennyttyä, ehkä emme vain osaa hakea ja nähdä sitä maallisessa ympäristössämme ja sekoitamme nämä kaksi asiaa keskenään. Tämä ajatuksiaherättävä sanoma oli hienosti saatu osaksi "haluatko miljonääriksi" -teemaista materialistista laulua. Tämä oli arvokas muistutus maailmassa jossa emme tanssi kuin kukaan ei katselisi, emme laula kuin kukaan ei katselisi mutta jossa kirjoitamme internetissä kuin kukaan ei kuuntelisi.

Esityksen ainut moitittavuus on encoren kohdalla ; Moni esiintyjä palaa lavalle aivan uuden musiikkikappaleen kohdalla. Keravan Perjantainokturnon esittäjä ei ollut ilmeisesti, sinänsä nöyryyttä osoittavalla tavalla, valmistautunut jatkoesiintymisen tarpeeseen. Ja siksi hän ei esiintynyt toisen kappaleen kanssa vaan esitti samaa esitystä uudestaan. Tämä on toki sinänsä ymmärrettävää, näin hiotun, täydellisen ja harkitun kokonaisuuden valmistaminen ja harjoittelu ovat varmasti vaatineet runsaasti aikaa.

Kokonaisarvio ★★★★☆

Stalinin urkurit

Joskus törmää ateisteihin jotka pahastuvat siitä että Stalinin kommunismia pidetään ateistisena. Toki pahastuminen on ymmärrettävää koska historia on historiaa ; Kristitty Stalinkortinviskojakin havahtuu tähän noitavaino-ristiretki -teeman noustessa kiusallisesti esiin. Mutta näillä viittaamillani ateisteilla on väite jonka mukaan Stalinin kommunismi ei ole lainkaan ateismia.

Argumentti on sinänsä tavallaan ja miltei vakuuttava. Se korostaa sitä miten uskonnoissa on samanlaisia sosiaalisia mekanismeja kuin Stalinin palvonnassa. Eli Jumalan vallan ja kirkon statuksen ottama osa on vain napattu Stalinille ja hänen puolueelleen.

Tässä kuitenkin unohtuu se, että ateismi on määritelmällisesti ei-teismiä. Ja niin kauan kuin kommunistit eivät pidä Stalinia suoraan Jumalana, kommunismi on määritelmällisesti ateistista. Se voidaan ehkä jollain laajalla ja hyvin omituisella tavalla vääntää uskonnolliseksi. Mutta se on silloinkin ateistista uskonnollisuutta.

Tätä kautta syntyykin oleellinen käsitteellinen ero uskonnottoman ja ateismin välille. Tässä suhteessa tärkeintä on tiedostaa että kaikki ateistit eivät ole uskonnottomia ja toisaalta kaikki uskonnottomat eivät ole ateisteja. (Esim. agnostikkoja, igteistejä ja pinnallisia ignoramuksia mahtuu uskonnottomien sekaan.)

Huonompi kuin osiensa summa

Stuart Kauffmanin "Pyhän uudelleen keksiminen" käsittelee pääasiassa uskonnon sijaan emergenssiä. Teoksessa on sellaisia piirteitä että se saa minut huvittuneeksi. Olen itsekin emergenttien piirteiden ystävä. Mutta silti tämä teos saa minut huomauttamaan että Kauffmanin argumentaatio vaikuttaa huonommalta kuin osiensa summa.

Kauffman on koonnut kirjaan paljon emergenssiä puolustavaa ja reduktionismia kritisoivaa argumentistoa. Ja tämän kautta kokonaisuus muodotuu varsin epäkoherentiksi ja perusteluytimeltään omituiseksi. Toki pidin myös joistain asioista joita kirja esitti. Mutta aloitan negatiivisen kautta. (Se on minulle luontevaa.) Tätä kautta tämä teksti ei käsittele kirjan otsikkoa vaan Kauffmanin viitekehystä.

Moitelistaus ; Reduktionismi käsitellään hyvin rajatussa muodossa.

Kauffmannin heikkous on itse asiassa vihollisen määrittelyssä. On katsottava mitä hän sanoo reduktionismista. Kun tämä kritikki laitetaan yhteen saadaan aikaan erikoisia huomioita.
1: Hän esittää että reduktionismissa vain alkeishiukkaset ovat todellisia asioita. Tässä kohden reduktionismia on käsitelty tavalla joka ei tartu mereologiaan, määritelmien filosofiaan (special composition question, josta minulla kuin sattumalta onkin aiempi blogaus.). Ja tämä puute on merkittävä sillä sitä kautta voidaan löytää aukko Kauffmanin  hyvin tietynlaiseen ajatukseen määritelmistä. Ja tätä kautta huomataan että Kauffmanin argumentti ei itse asiassa koske lainkaan reduktionismia vaan liittyy siihen miten hän vaihtaa tilanteen mukaan sitä mikä on hyväksyttävä määritelmä.; Tämä onkin tärkeää sillä jos määritelmässä pitäydytään ei reduktionismi tuhoakaan mitään, sen sijaan atomiteoria tuhoaa. Kauffman nimittäin käsittelee reduktionismin kohdalla asioita siten että jos jokin koostuu monesta atomista niin se ei olisi reaalinen koska se redusoituu täysin yksinkertaisempiin perusosasiin. Emergenssin kohdalla hän käyttää määritelmiä siten että mikä tahansa osien kompositio jonka osat ovat todellisia voidaan pitää tieteellisenä ja järkevänä määritelmänä. Huomio tarkoittaa sitä että emergenssi ei ratko annettuja episteemisiä ongelmia eikä reduktionismi synnytä niitä. Taustalla oleva mereologinen määritelmänvaihto sen sijaan luo tai synnyttää niitä. (Eivätkä nekään teknisesti ottaen ole vääriä tai oikeita. Ne ovat epäintuitiivisia. On esimerkiksi mereologinen klassikko että jos vain yksinkertaisimmat osaset ja pysyvät kombinaatiot ovat todellisia objekteja niin ihminen joka koostuu useista atomeista ja joka peräti vaihtaa atomeja ympäröivän maailman kanssa ei ole teknisesti ottaen minkäänlainen objekti sinällään. Ihminen ei ole tässä määrittein objekti, ja tämä eroaa vahvasti siinä miten objekteja normaalielämässä määritellään. Mutta ei tämä teknisesti ottaen kumoa tätä näkemystä siitä mikä on objekti. Se vaan vaatii kenties miettimään miten lähestytään niitä asioita ja ilmiöitä jotka eivät ole objekteja.) Valitettavasti voit tehdä tämän määrittelynäkökulman kanssa myös reduktiivisia asioiden lähestymisiä. ; Kauffman tuntuu joskus jopa ymmärtävän tämän. Koska muuten olisi hyvin vaikeaa ymmärtää miten reduktionismi voi olla vallalla "Galilein ja Newtonin ajoista" ja "hämmästyttävän tehokasta" jos vain alkeisfysiikka voi käsitellä todellisia fyysisiä kappaleita ja esimerkiksi atomikompositioista koostuvat asiat kuten kivenmurikat joita Galileo Galilei pudotteli tornista eivät ole? (Itse näen että reduktionistinen tiede on toiminut juuri siten että se määrittelee asioita kombinaatioina. Ja sekä alkeishiukkasten kuvaukset että ihmiset ja aidantolpat ja pudoteltavat kivenmurikat ovat jotain joita lähestytään induktioilla. Induktiivisuus ja se että kuvattu kohde koostuu atomeista tai muusta reaalisesta on tärkeämpi kuin se että vain alkeishiukkaset olisivat todellisia.)
2: Toisaalta reduktionismilta vaaditaan hyvin tiukkaa havaittavuutta. Ei riitä että reduktionismia ei ole falsifioitu. Kauffman moittii esimerkiksi sitä että reduktionistit viittaavat antrooppisen periaatteen ratkaisussa ei-havaittaviin maailmoihin. Tässä ei kuitenkaan saa tarttua siihen että jos tämänlainen spekulatiivisuus kielletään niin koko antrooppinen periaate katoaa koska sen ytimessä on ajatus siitä että universumi voisi olla muunlainen kuin tämä havaitsemamme. Reduktionistin tulee kuitenkin olettaa tämänlaiset spekulatiiviset toisenlaiset maailmat totena ilman havaintoja koska muuten antrooppinen periaate ei ole ongelma reduktionismille. (On kiinnostavaa että hän tosin huomauttaa sen mikä usein unohtuu, eli osa multiversumimalleista sallii sen että universumista jää tieteellisesti havaittavia jälkiä, epäsuora havaitseminen ja jopa todistaminen on mahdotonta. Kauffmanille tämä ei riitä.)
3: Monet täysin deterministiset asiat kuvataan emergentteinä laskennallisten syiden vuoksi. Kauffman kuvaa esimerkiksi Turingin koneiden pysähtymisongelmaa emergenttinä. Ohjelma kuitenkin aina pysähtyy tai ei pysähdy ja tekee tämän täysin deterministisesti. On totta että pysähtymisongelma on tärkeä matemaattinen rajoite tietämiselle. Se ei kuitenkaan tee ohjelmista ei-redusoituvia.
2: Kauffman tuntuu sekoittavan epistemologisen ja ontologisen emergenssin toistuvasti ja syvästi. Sekä emergenssi että reduktionismi käsitellään tavalla jossa episteemiset haasteet ovat suoraan ontologisia ongelmia. Tätä demonstroi oikeastaan kaikki mikä koskee joko satunnaisuutta tai ei-selvitettävyyttä. Osassa kohden hän puhuu kvanttimekaanisista kombinaatioista ja selittää että niiden mahdollisuusavaruudet ovat niin laajoja että mikään inhimillinen laskentateho ei sitä voi selvittää. Tässä kohden reduktionismi on kuitenkin muistettava väitteenä joka koskee sitä että koostuvatko syy-seurauslain kautta näistä vai eivät. Se, että voimme laskea minkälainen laskentateho riittää ilmiön laskentaan ja tämä on isompi kuin meidän teknologinen rajoituksemme, tämä ei ole ongelma metafyysiselle reduktionismille.
2: Toisaalta hän ylipäätään tuntuu vaativan sitä että reduktionismi on Laplacen demonin determinismiä. Tässä mielessä hänen kannattaisi kenties tutustua esimerkiksi Ilkka Niiniluodon huomioihin joiden perusteella kvanttimekaniikan indeterminismi ei tarkoita että aukon takana olisi determinoiva piilomuuttuja. Klassinen fysiikka ja epistemologia on käyttänyt sattumaa selityksenä. (Koska sillä on matemaattisia ominaisuuksia joiden perusteella voidaan estimoida, luoda jakaumia ja ties mitä muuta vastaavaa.) Tässä mielessä vertailukohdaksi muodostuu lähinnä klassinen ajatus siitä että naturalistin pitäisi selittää miksi juuri tietty lottopelaaja voitti lotossa tai sitten vaihtoehdoksi olisi oletettava jokin kohtalon, Jumalan tai petoksella rigatun huijauspelin kaltainen lopputuloksen determisoija.

Mitä tämä emergenssi sitten näyttää olevan ja miten se selittää asioita?

Kauffmann ei pidä emergenssiä yliluonnollisena. Esimerkiksi hänelle on tärkeää korostaa että kaikkia emergenttejä piirteitä kuvaa se että ne eivät riko yhtään mitään luonnonlakia. Näin esimerkiksi evoluutioteoria, jolla on tärkeä osa Kauffmanin "pyhän uudelleen keksimistä",  ei ole transsendenttia tai yliluonnollista. Tämä tuntuu olevan se millä hän puolustaa sen järkevyyttä.

Kauffmanilla on aika hyviäkin asioita emergenssistä. Hän esimerkiksi kuvaa sitä siten että selityksen nuolissa on epäsymmetriaa. Eli sitä että emergenssi on siellä missä me selitämme ilmiötä kaivelemalla siinä olevia osia jotka ovat sitten fysikaalisia. Mutta emme selitä fysiikasta ylöspäin näitä asioita. Tässä kohden käsitys on kiinnostava, joskin se ei kykene erottamaan mikä tästä emergenssistä on "periaatteessa kierrettävissä", eli kysymys on lähinnä joko epistemologian rajoista - tai joskus jopa vähemmästä, jopa mistä tahansa epätietoisuuden lähteestä kuten triviaalista teknologisen laskentatehon ongelmasta joka saattaa olla kierrettävissä jo ensi viikolla. Näitä kuitenin lähestytään samalla kuin ne olisivat ontologinen maailmaa todella sinänsä kuvaavia asioita. Emergenssi perustellaan epistemologisilla kysymyksillä ja haasteilla mutta sitä kohdellaan kuin se olisi metafyysinen todellisuutta ontologisesti käsittelevä kohde.

Muutoin näyttää että emergenssi on sitten mitä tahansa jossa ihminen ei kykene antamaan epistemologista mallinnusteoriaa jossa ei ole minkäänlaista satunnaisuutta. Reduktionismi olisi täysin deterministinen Laplacen demonin maailma jossa kaikki on havaittavissa ja kaikki asiat joita mallinnetaan ja käsitetään ovat konkreettisia ja selvärajaisia objekteja. Sääli vain että tämä viittaa siihen että Kauffmanin näkemys nojaa arkijärkisessä naïvissa realismissa tyypilliseen ehdottomuuteen jossa on tiedettävä kaikki ilman epätarkkuuksia ja havaittava kaikki jotta kyseessä olisi tiede ja tietäminen.

Toisin sanoen reduktionismilta vaaditaan loogisen positivismin odottamia verifiointiehtoja. Mutta sitten kun puhutaan emergenssistä niin sen kohdalla vastaavia ehtoja ei tehdä. Tämä on hyvin omituista koska reduktionismi ei ole sitoutunut determinismiin tai verifikationismiin. Toisin sanoen reduktionismista esitetään hyvin valikoitu kuva joka kuvaa tuskin monenkaan reduktionistin teoriakokonaisuutta.

Näyttääkin siltä että emergenssi on tässä muodossa lähinnä "ei sisällä yliluonnollista ja siihen liittyy jokin ei-täysin-tiedetty elementti". Tässä muodossaan emergenssi on toki järkevä mutta hyvin ympäripyöreä asia. On toki selvää että Kauffmanin määritelmien mukainen reduktio-usko olisi idioottimaista. Klassinen verifikationismi "on kuollut" ja tieteenfilosofit ovat jatkaneet eteenpäin jo sata vuotta sitten. Ei ole terveen ihmisen oppi seurata determinististä kaikkitietävyyttä ja kaikkihavaittavuutta jossa ei ole metafyysistä epävarmuutta tai havaintoepätarkkuutta. Mutta ongelmana onkin se että moni reduktionisti ei osu tähän annettuun. Kun Kauffman tuntuu emergenssin puolustamisella ajavan hyvinkin suuria, merkittäviä ja korkealentoisia asioita ei voi olla syntymättä sellaista vaikutelmaa että tässä on luotu hyvin omituinen viholliskuva jota lyödään olkiukottamalla ; Reduktionisteista on luotu viholliskuva joka ei kuvaa suurinta osaa niistä vihollisista joita vastaan tässä selvästi yritetään käydä..

Toisaalta sen ongelmaksi näyttää muodostuvan sekin että se on "science stopper" siinä mielessä että se on enemmän viittaus haasteiden ja tietämättömyyksien olemassaoloon ja niiden selittämättä jättämiseen kannustamiseen. Toisaalta kun se on sidottu episteemiseen epätietoisuuteen, ongelmana ovat kaikki ne ongelmat jotka koskevat ns. Aukkojen Jumala -argumentistoa.

Joissain paikoin mieleen tulee toki sekin että emergenssi vaikuttaa olevan jotain jossa mysteeri muuttuu ymmärrykseksi nimeämällä. Ja tässä mielessä Aukkojen Jumala on puolitotuus. Uskovaiset kreationistit usein viittaavat hyvin samantapaisilla ajatusrakenteilla siihen miten naturalismi on rajallista ja huonoa ja sitten jatkavat Jumala toimii selityksenä kaikille näille mysteereille. Tämä on selvästi sitä että loogisen positivismin ongelmat tunnistetaan naturalismin ongelmiksi ja kuvitellaan että asiat redusoituvat Jumalaan ja että tätä ei koskisi samat tietämisen rajoitukset ja näin käsissä olisi kaiken teoria joka toimisi koska on esioletettu että yliluonnollinen toimii. ; Eli naturalismin loogisen positivismin ongelmat johtuisivat vain siitä että todellisuus koostuu muustakin kuin aineesta ja energiasta ja alkeishiukkasista. Tieteenfilosofisesti näin ei ole, ja kokonaisuus näyttääkin siltä kuin kreationisti yrittäisi selittää asioita siten että looginen positivismi olisi aivan validi ja ehyt ja sen kaikkitietävyysfantasiointi ja naïvin realismin ja verifioitavuuden ihmeet toteutuisivat kun oltaisiin naturalisteja +1 muuttujalla...  Emergenssi vaikuttaa Kauffmanin käsissä joskus hieman vastaavasti ihmeelliseltä, kuin Jumalalta ilman tätä yliluonnollisuutta. (Ei toki läpitunkevasti, teos ei pulppua tätä asennetta, mutta pari kertaa näyttää livahtavan.)

Miten tästä voisi parantaa?

Itse näen että Kauffmanin teos paranisi jos hän keskittyisi vähempiin argumentteihin. Tätä kautta syntyisi koherentimpi kuva siitä mitä emergenssi on. Ja tätä kautta ei näyttäisi yhtä vahvasti siltä että Kauffmanilla on kova dissaus reduktionismia kohtaan ja hänelle kelpaisi mikä tahansa näkökulma kunhan se vain ajaisi jollain tavalla tätä asennetta.

Toki monikirjoisuus voisi olla hyvä. Ja tätä kautta emergenssin luokittelua voisi lisätä. Kauffmanin ajatukset ovat monesti hyödyllisiä koska niiden kautta voitaisiin luokitella emergenssiä vaikka seuraavilla tavoilla;
1: Ontologinen emergenssi joka johtuu Kari Enqvistin näkemän tapaan siitä että kokonaisuus on vähemmän kuin osiensa summa.
2: Ontologinen emergenssi joka johtuu siitä että asioissa on vapausasteita ja kun ne kohtaavat toiset asiat joissa on vapausasteita kokonaisuus kombinoi useammalla tavalla kuin voisi luulla eli kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa.
3: Epistemologinen deterministinen laskettavuus-emergenssi. jossa jotkin täysin deterministiset ja redusoituvat asiat ovat ongelmallisia koska nopein tapa simuloida niitä on pyörittää itse ohjelma. Näin esimerkiksi monien mutkikkaampien "Game of Life" skenaarioiden kohdalla helpoin tapa laskea onko jokin ruutu kuollut vai elossa kierroksella X on laittaa lähtötila koneeseen ja pyörittää. Sama koskee myös pysähtymisongelmaa ; Ainut tapa ratkaista asia aina on pyörittää itse ohjelmaa ja katsoa pysähtyykö se ja jos niin milloin.
3: Epistemologinen mittaustarkkuuteen liittyvä emergenssi jossa käsitellään vaikka kaaosteoriassa tavattavia täysin deterministisiä järjestelmiä joissa alkuarvoherkkyys ja tiiviit periodiset kiertoradat (dense periodic orbits) johtaavt siihen että pieni epätarkkuus tai ero mittauksessa johtaa hirveän isoihin lopputuloksiin.
...