Vuohia ja ihmisiä.

"Something in your eyes / it seems / Is all I've ever wanted / (And) Something in your smile / for me / Is calling out my name / Your eyes / it seems / Are mirrors of my dreams / In ways I can't explain / And my heart will never be the same"
(Karen Carpenter, "Something in your eyes")

Vanhassa vitsissä kerrotaan tilanteesta jossa katsotaan karhua. Siinä suomalainen miettii "mitäköhän tuo karhu ajattelee minusta?" USA:laiset sotilaat, jotka tuijottavat vuohia miettisivät sen sijaan "onko tuo vuohi kuolemassa?" Likimain näin karkeasti voisi sanoa, ainakin mikäli meidän on uskominen Jon Ronsonin "Vuohia tuijottavat miehet" ("The Men Who Stare at Goats") -kirjaan. Kirjailija Ronson on brittiläinen toimittaja, joka kirjoittelee muun muassa "The Guardianiin".

Kirjassa kerrotaan monista mielenkiintoisista Yhdysvaltojen armeijan projekteista. Niiden tutkimuskohteet ovat "vähintäänkin erikoislaatuisia". Listaan muutamia tälläisiä tutkimuskohteita, jotka on otettu vakavasti.
1: Voidaanko vihollinen päihittää esittelemällä heille suloisia karitsoja ja soittamalla heille rauhoittavaa henkistä musiikkia.
2: Voidaanko tiedustelua tehdä psyykkisin PSI -voimin, esimerkiksi voidaanko pelkällä ajatuksen voimalla löytää etsitty henkilö Saddam Hussein tai joku muu tavoiteltu, voidaanko saavuttaa kyky tuntea uudet paikat opettelemalla ympäristö etänä ajatuksen voimalla.
3: Voidaanko ajatuksen voimalla muuttua näkymättömäksi.
4: Voidaanko taistelukentällä haavoittuneiden ensiapu suorittaa shiatsuhierontana
5: Voidaanko sotilaat harjoittaa oikeille kvanttivärähtelytasoille niin että heidät voidaan opettaa kävelemään seinien läpi. Atomeissa kun on enin tila on tyhjää, joten sotilaat voivat kenties harjoittaa lomittamaan atominsa oikein. (Kirja alkaa kertomuksellä tästä, ja koevuosi oli 1982.)
6: Voidaanko katseella tappaa. Tätä tarkoitusta varten Fort Braggiin laitettiin vuohia. Näissä kokeissa itse asiassa kuoli vuohi. Sääli että se oli väärä vuohi, ei se joka piti tappaa vaan toinen. Aluksi kokeissa käytettiin koiria, mutta kun ne eivät kuolleet, tilalle laitettiin vuohia koska selitettiin että sotilailla oli liian kova tunneside koiriin. Vuohet olivat sopivan neutraaleja uusiksi ehdokkaiksi. (Cruel for the goats: They are such a splendid animals!) No, ehkä niitä ei tuijotettu tarpeeksi kauan?
7: Voidaanko henkilöitä kuulustella ajatuksenlukukyvyllä.
8: Voidaanko kuulusteltavat henkilöt kertomaan tietonsa viihdemusiikilla jonka sisällä on salattuja viestejä.

Vastuussa näistä Ensimmäisen Maailmanpataljoonan opeista olisi peräisin yhdeltä tyypiltä: Ohjeistuksen sisältö kun on everstiluutnantti Jim Channonin käsialaa. Vietnamveteraanit halusivat voittaa rauhanomaisesti ja verettömästi. Kun New Age -aate ja erikoisjoukkojen taistelijat lyömättömäksi yhdistelmäksi, voisi tuntua että odotettavissa on vähintään hyvää viihdettä. (Vahingonilo on paitsi paras ilo, toisten mukaan myös ainut ilo.)

Kirjassa Ronson käy lävitse tuollaisia Yhdysvaltojen armeijan tekemiä tutkimuksia. Aluksi kirja tuntuu viihteeltä, mutta lopulta se tuntuu viittaavan muuksi, ja lopuksi se alkaa tuntumaan vakavalta viihteeltä. Alkupuoli kirjasta kun lähinnä huvittaa, mutta pian ymmärtää että tavoitteissa ollaan tosissaan. Alun sekavat ja toisistaan irralliset tarinat ikään kuin kietoutuvat tässä puolivälin vaiheessa yhteen, eikä juttu enää siinä vaiheessa juurikaan naurata. Tarinat eivät enää olekaan irrallisia, vaan kokonaisuus rakentuu näiden päälle. Lopputulos ei ole niin hauska.

Kirjassa viitataan myös moniin levinneisiin juttuihin: (Tämä olkoon ennen kaikkea liittymäkohta siihen elämysmaailmaan, joka kuvastaa kirjan luonnetta ja sitä emootiota jonka se minussa synnytti täsä vaiheessa lukuprosessia.)
1: "Heavens Gate" sai oudon ideansa komeetan pyrstöstä "kirjassa käsiteltyä kautta".
2: LSD ei saanutkaan ihmisiä lentämään, tosin jos LSD ei toimi kokeessa ja koehenkilöä lyödään aseen perällä päähän, ilmalentoja ikkunasta on odotettavissa.

Kirjan tavoitteetkin paljastuvat. Abu Ghraibin ja Guantanamo Bayn uutisiin levinneet kidutustapaukset liittyivät Irakin sotaan, ja vähintään PR:älle oli ikävää, että Yhdysvaltojen kaltainen sivistysmaa eikä mikään barbaarivaltioksi leimattu, oli näiden tapausten takana. Näissä paikoissa vankeja kidutettiin, kiusattiin ja häväistiin jopa oudoilla tavoilla: Kidutuskeinona oli muun muassa Metallican "Sandman" ja lastenohjelma "Barney the Dinosaur" -tunnusmusiikin soittaminen välkkyvaloissa vangituille. Amerikkalaiset tiedotusvälineet pitivät tätä Strobo-Discoa hauskana, mikä rinnastuneena inhimillisen kärsimyksen kanssa ei tuo hyvää mieltä. Etenkään, kun ainakin kirjan haastattelujen mukaan näissä paikoissa nöyryytettiin vankeja paljon pahemmillakin tavoilla, sellaisilla että edes minun kaltaiseni kyyninen koomikko ei keksi niistä vitsiä. Tai keksisi, mutta niiden kirjoittaminen ja esittäminen olisi "very low".

Näistä tempauksista oli kirjan mukaan vastuussa PsyOps (psykological operations) yksikkö. Erikoiset projektit saivat nousua kun 11/9 2001 kaksoistornien tragedia johti epätoivoiseen tilanteeseen ; Osama bin Ladenhan on yhä karkuteillä. Pakon edessä oli sitten syytä heittäytyä vähemmän nirsoiksi keinojen suhteen ja sekoittaa mukaan hieman epämääräisempiäkin aineksia. Ronsonin kirja yrittääkin pääasiassa ymmärtää tai ainakin selitellä sitä, miten Abu Ghraib ja sen käyttämät kuulustelumetodit yhdistyvät psykologiseen sodankäyntiin jota on kehitelty 1950 -luvusta asti. Henkenä on, se että alussa koomisesti alkaneet jutut johtavatkin siihen, että alussa veretöntä sodankäyntiä tavoitelleet koomiset metodit johtivat absurdiin ahdistamiseen, koska kirjaa koristavat projektin jäsenten joutuminen mielisairaalaan tai hiljaisesti eläkkeelle. Ja kun kukkaislapset lakoontuvat, alkavat rikkaruohot rehottaa. Kirja mainitsee nimeltä Pete Brusson, joka esitteli tapaamisessaan lelun näköistä kidutuslaitosta, jolla sai aikaan paljon kipua olemattomilla vammoilla.

Kirja toi kuitenkin esiin sen mielenkiintoisen asian, että sotilastoiminta ei ole tiedettä vaikka molemmissa tehdään tutkimuksia.
1: Asevoimia kiinnostaa toimivuus, tiedemaailma on enemmän teoriakeskeistä.
2: Armeijaa ei sido tiedemaailman eettiset säännöt: Jos jokin koe ei saisi tutkimuslupaa koska se on "liian julma", asevoimilla vastaavia juttuja ei niinkään ole.
3: Tiedemaailmassa keskeistä on avoimuus, eli tutkimuksia julkaistaan. Armeijassa taas arvokkaimmat toimivat projektit saavat leiman "Classified", "Top Secret".
4: Asevoimia kiinnostaa koko ajan uusien entistä tehokkaampia ja huomaamattomampia menetelmiä nopeasti, ja raha ei ole ongelma. Tiedemaailmassa uudet teoriat korvaavat vanhat hitaammin, ja taloudessa on ainakin nykyaikana enemmän rahapulaa kuin sotaintoisessa USA:ssa, joten armeijan tutkimuksen ei tarvitse olla keskittynyttä tai edes uskottavasti tuottaa tuloksia
→ Kaiken kaikkiaan; Armeija voit kokeilla enemmän, erikoisempia, epävarmempia, epätieteellisempiä ja sairaampia asioita.

Ja sitten siihen kirjan aineistonkäsittelypuoleen. Tämän kirjan kohdalla pitää nimittäin olla tarkkana: Lähteidensä kannalta kirja on ongelmallinen. Se kun on muodostettu vanhaan kunnon gonzo -tyyliin ; Kirjassa aineisto on lähes täysin haastattelupohjaista, jotka on laitettu kirjaan sellaisenaan. :
1: Ronson on koonnut tiedoilleen monikohtaisen lähdeviitteistön. Moniin kohtiin löytää virallista vahvistusta myös muualta, ja asiat ovat asian sisällön, argumentoinnin kautta pätevää ja lähteidensä kautta luotettavaa tavaraa.
2: Ja osa on ennästään aihepiiristä kiinnostuneille tuttua juttua, mikä on toisaalta "sitä luotettavaa mutta toisaalta asiaa tunteville tylsää tavaraa."
3: Osa on myös Yhdysvaltojen hallituksen myöntämää.
4: Toisista asioista ei voi olla niin varma, esimerkiksi virallinen USA:n kanta ei ole se, että se olisi mitenkään autorisoinut kidutukset. (Tässä kohden syyllinen ja syytön tietenkin esittävät että ovat syyttömiä, joten asiasta ei pääse varmuuteen.)
5: Toiset lähteet taas ovat erikoisia, esimerkiksi eläimiä tuijottamalla tappava taistelulajimestari Guy Savelli on sellainen, että hänestä ei tule määrite "selväjärkinen ja luotettava lähde" ihan ensimmäisenä mieleen.

Kirjassa on kuitenkin salaliittoteoreetikoiden käyttämiä kikkoja ja elementtejä, ja jos niihin ei ole ennalta tutustunut kirjan lukeminen vaatii erityistä taitoa nähdä outouksien läpi. Kirjaa lukiessa pärjää, jos ja vain jos muistaa "kriittisen lukutavan", eikä "pidä mieltään niin avoimena että aivot valuvat korvista". Pahempiakin on nähty, ja aihepiiri on siihen liittyvän "perustellusti olemassaolevan salailun" vuoksi hankala ylipäätään.

Itseä, joka on tutustunut mielenhallintaa koskeviin juttuihin muutenkin, suorastaan ärsyttää se, että Ronsonilla on välistä tapa esittää väite ja esittää tätä sen jälkeen faktana, ja näitä kasataan siten että lukijaa menee helposti sekaisin, jos ei ole tarkkana. Palaset yhdistämällä syntyy lisäksi sen verran aukkoinen kudelma, että kokonaiskuvassa on helposti mukana "fiilistulkintaa". Esimerkiksi kirjasta saa vahvasti sellaisen kuvan, että kidutuspaikoissa vierailleet tai muuten poliittisesti tärkeässä asemassa olevat henkilöt Rumsfeld, Rice, Gonzalez ja Bush olisivat jotenkin tienneet ja salaisesti hyväksyneet vankien kidutuksen. En välttämättä ihmettele jos näin on, mutta kirjan todisteet eivät vielä minusta ole sellaisia että laskisin ne "todisteiksi". Ne ovat korkeintaan "aihetodisteita". Minä jos kuka olen periaatteessa halukas kuulemaan kuinka USA:n tilanne ja kidutuksen kulttuurispoliittinen selitys voitaisiin tiivistää muotoon "an elected leadership waging a messianic war." Mutta en ole valmis tekemään sitä ihan näillä todisteilla. Kutsun tälläistä menettelyä johdatteluksi (joka aikaansaa ärsyyntymistä, toisin kuin vetoaminen jossa henkilö perustelee vain miksi jokin asia voi mahdollisesti olla jotenkin - joka kykkö aikaansaa joskus mutta ei aina myötähäptää - tai perustelu joka sanoo miksi asian pitää olla jotenkin eikä muuten, joka on hyvä.) Tosin nämä keinot tietenkin iskevät salaliittojen ystäviin kuin Wincapitan osakkuus 10 000:lle.

Kirjassa on toki myös valtava määrä varmoja tietoja, kuten nimiä ja päivämääriä ja yksityiskohtia ja tutkimussuunnitelmia. Ongelma ei synny niinkään asiavirheistä, vaan siitä että aktuaalisen datan lomaan jätetään tilaa "arvauksille", joihin vielä hieman johdatellaan. Isoin aukko on siinä, että varsinaisten New Age -joukkojen olemassaoloa ei todisteta. Tietenkin salainen ei olisi salaista, jos se olisi julkista, mutta harppaus olemassaolevasta vuohilaboratoriosta katseentappojoukkoihin joita pistetään salaisille missioneille, on aikasmoisen iso. Ja jopa minun sinällään vakaa luottamus ihmisten epärationalisuuteen on tässä kohdin rajallista.

Mutta tietenkin voi olla että new -age sotilaat ovat fakta ja tämä kirja vain vuodatusteos, jossa kaltaiseni skeptikot saadaan vakuuttamaan että tälläinen on huuhaata, jolloin esimerkiksi "Suomen Uljas Soturi Iliit" ei testaisi näitä oikeita toimivia katseellatappamiskeinoja ja vastaavia Pyhän Jääkiekon nimeen ja saisi sitä kautta keksittyä sotilasmahtiasioita joiden Ainoa Oikea Paikka Tämän Hetken Osaajien Mukaan On Vain USA:n Mahtava Armeija. Tai sitten minä olen yksi niistä! Eräiden mukaan tämä olisi jopa mahdollista, koska olen hyvä tuottamaan pienillä vammoilla paljon kipua, nimittäin puujalkavitsieni kautta: Jos niistä yrittäisi jotenkin uuttaa jonkinlaista tylsyysseerumia, sitä voisi käyttää vaikkapa amputoitujen sotavankien hoitamiseen? Perhaps God don't heal amputees, mutta puujalkaseppää aina tarvitaan.

Voin pistää tälläisen lopetuksen, koska kirjan kirjoittaja selvästi hyväksyy että aihe on outo, ja lähestyminen puutteellista, ja esittää juttua siksi humoristisessa sävyssä. Kyseessä on siis eräänlainen itsehuvittunut salaliittokirja, josta kuitenkin myös oppii joitain asioita.

Se pieni ero.

Rick Ross on melko kuuluisa mielenhallinnan tuntija, joka toimii uudelleenohjelmoijana (deprogramming), eli henkilönä joka käyttää erilaisia käännytysmenetelmiä ja mielenhallinnanmenetelmiä irrottaakseen kulttien jäseniä kultista. Menetelmät ovat valitettavan samanlaisia, kuin mitä kultitkin käyttävät.

Rossin mukaan noin 2-3 miljoonaa amerikkalaista kuuluu kultteihin. Rossin jakaa kultit seuraaviin luokkiin:
1: Raamatullisiin kultteihin, jotka ovat yleisimpiä. Näissä kulteissa oppi lainaa sisältöä kristillisestä perinteestä. Pyhänä kirjana on yleensä Raamattu, jota on joissain tapauksessa käännetty tai uudelleenkirjoitettu tai johon hyväksytään vain jokin tietty raamatunkäännösversio.
___1.1: Esimerkiksi Charles Meaden kristillinen ryhmä "Meade Ministries", joka saarnasi ilmestyskirjan maailmanloppua ja jonka sisällä lääketiede ja kaikki muukin tiede oli pahasta ja jonka mukaan sairaudet ovat kirouksia, jotka paranevat vain rukouksella. Lahkon jäsenet ostavat samanlaisia pukuja kuin Meade, ja ostavat jopa samanlaisia autoja, Cadillaceja, jotka samalla kertovat kuinka siunattuja he ovat. Lahkon tunnusmerkkinä on selkeästi ryhmäpaine, joka matkinnan lisäksi tarkoittaa esimerkiksi jäsenten eristämistä "vääräuskoisista" perheistä. Tämä taas on varmistettu esimerkiksi paikkakunnanvaihdolla.
___1.2: Yisrayl Hawkin (synt. Buffalo Bill Hawkins) perustama "House of Yahweh" on toinen vastaava kultti, jossa maailmanloppu on tärkeällä sijalla: Maailmanloppua ennen syntyy ydinlapsi ja valtavasti tuhoa kuten hullun lehmän tautia, sotia ja sukupuolitauteja. Oppi on hyvä esimerkki siitä että oppi ei tuhoudu vain sillä että profeetta erehtyy: Jäsenten kognitiivinen dissonanssi johtaa siihen että he jatkavat jäseninä silti. Väärä profetia ei ole väärä profetia, vaan ihmiskunta ei ollut valmis ja monet jäsenet väärintulkitsivat asioita. House of Yahwehin kirjoitukset vain yksinkertaisesti muuttuvat ajan mukana: Ajan mukana lahko on muuttunut selvästä yksiavioisuudesta moniavioiseksi. Lahkossa erikoinen piirre on nimen päättäminen: Jotta voisi olla jäsen on luovuttava omasta nimestään ja Hawkin s ikään kuin merkitsee heidät omakseen uudella nimellä. Lahkolaisilla ei ole televisiota eikä muita vastaavia asioita, tämä auttaa heitä keskittymään asialle.
2: Scifi -kultit, jotka noudattavat tieteisfiktiosta tuttuja elementtejä, joita he pitävät tosina. Opeissa on teknologiaa, avaruusolentoja, kyborgeja tai muita vastaavia ilmiöitä.
___2.1: Marshall Applewhiten johtama "Heaven's Gate" oli yhdysvaltalainen ufokultti, jonka opin mukaan Hale-Boppin komeetan takana piilotteli avaruusalus, ja tekemällä itsemurhan jäsenet pääsisivät sen kyytiin.
___2.2: "Skientologia" (scire:"ymmärtää" + logos:"oppi") on Ron Hubbardin perustama liike, joka tarjoaa dianetiikkaa korvaamaan psykiatrian ja psykologian näkemykset mielen sairauksista. Lahkossa uskotaan, että paha Xenu toi 75 miljoonaa vuotta sitten miljardeja ihmisiä Maahan, kasasi heidät tulivuorten ympärille ja räjäytti heidät tulivuoren kraatteriin asetetuilla vetypommeilla. Uskonnot taas tulivat maailmaan, koska näiden surmattujen kaapatuille hengille näytettiin eräänlaisessa elokuvateatterissa videoelokuvia, joiden avulla näihin implantoitiin vääriä käsityksiä. Implantointi myös vei näiden thetalaisten identiteetin, ja kuolleiden sielut, thetalaiset kasaantuivat siten että jokaisessa ihmisessä nykyäään on näitä useita. Skientologit pyrkivät poistamaan nämä asianmukaisin rituaalein. Lahkon toiminnalle olennaista on hierarkia, Operating Thetan -tasot ja siinä kiipiminen on keskeistä. Informaatiota kirkon opeista saadaan vasta sitä vastaan, kun "ollaan valmiita". Liian aikaisin annettuna tietoa ei voida antaa, koska lahkossa uskotaan että tieto on ohjelmoitu tappamaan liian valmistautumattomat esimerkiksi keuhkokuumeeseen. Kohoaminen taas vaatii paitsi lahkolle omistautumista, myös paljon rahaa: Asiaan liittyvät kurssit ja välineistö maksavat paljon.
3: Itämaiset kultit, joiden sisältö on hankittu buddhalaisuudesta, hindulaisuudesta ja muista idän uskonnoista. Niissä voi olla myös esimerkiksi joogasta tai vastaavista lainattuja elementtejä.
___3.1: "Korkein Totuus" , Shōkō Asaharan perustama kultti, joka teki sariini -iskun japanin metrossa. Tosin tämä kultti oli siitä erikoinen, että siinä Jooga -oppeihin ja buddhalaisuuteen liitettiin kristinuskoa ja jopa Nostradamuksen ennustusten tulkintaa.

Astetta laajemmin on hyvä huomata että USA:ssa on 50 miljoonaa USA:laista taas on fundamentalistioikeistolaisia, jotka uskovat jonkin ajan lopun ajan tulemiseen. He eivät ole kulttilaisia, vaikka ovatkin keskivertoon verrattuna melko "äärimmäisiä". Tämä ei tietenkään tarkoita sitä että he eivät haluaisi kontrolloida politiikkaa omien näkemystensä mukaan tai haluaisi aktiivisesti käännyttää. Esimerkiksi dominionistit, joista Jumalan lait on ensin saatava toteutumaan maan päällä että Jeesus voisi tulla toisen kerran, eivät ole lahkolaisia, vaikka syvin olemus on kulttuurin muuttaminen ja väärien näkemysten, etenkin ateismin, ajaminen ulos yhteiskunnasta lainsäädännön keinoin. Kun USA:ssa on asukkaita noin 305½ miljoonaa, joten 16% väestöstä edustaa esitettyä melko tiukkaa fundamentalismia, ja vain noin ½% väestöstä kuuluu kultteihin. (Tosin kun ilmoitetaan "miljoonia" luku tuntuu isommalta, näin toimii ihmisen mieli.) Toisin sanoen ero näiden kahden välillä on paitsi suuri ja olemassaoleva, myös reuna-alueiltaan häilyvä. Syy on enimmäkseen siinä että uskonasiat eivät ole mikään mustavalkea kirjo, jossa on joko "asiallinen uskova" tai "pimeä kulttilainen". Pieniä eroja on paljon, joten kulttilaisten määrän arvioinnissa on kyse myös siitä mihin kohtaan tarkalleen ottaen vedetään rajat seuraavissa asioissa:
1: Käännyttämisen ja vaikuttamisen keinojen ja psykologisten pakkokeinojen ja aivopesun raja.
2: Raja uskon arvokkaana pitämisen ja elitismin välillä
3: Uskonnon sääntöjen ja normien ja vapaudenriiston välillä oleva raja.
4: Autoritaarinen hierarkisuuden ja ryhmän sisäisen organisonnin välin erotteleva raja.
5: Raja karismaattisuuden ja arvostelun ulkopuolella olemisen välillä.
6: Uskon normien ja dogmaattisuuden välinen raja.
7: Asian tärkeänä pitämisen ja "päämäärä pyhittää keinot" -asetelman välinen raja.
8: Ryhmän kunnioituksen ja muista eristäytymisen välinen raja.
9: Raja Maailmanlopun tms. uskomisen ja "sen odottamisen yhtenä elämän tärkeimpänä asiana" välillä.

Tätä voidaan käyttää myös väärin. Jos on huolimaton, tulee helposti leimanneeksi kaikki uskovaiset fundamentalisteiksi ja fundamentalistit kulttilaisiksi.

Ajattelun siirtyvät rakenteet.

Ainakin kielenkäytössä erilaiset ideologiat ovat tärkeitä. Pitää kannattaa puoluetta tai uskontoa. Lisäksi asiaa mutkistaa muoti ja erilaiset näkemykset. Tieteessä teoriat saavat kannatusta, ovat saamatta kannatusta tai ovat katoamassa. Lisäksi näistä kaikista asioista voidaan oppia jotain. Muutenhan puhe mainoksista tai muodista olisi erikoista. Tähän teemaan liittyy monta tärkeää termiä.

Tämä on niitä termejä varten.

1: Skeema on psykologiassa käytetty mielen sisäinen malli maailmasta ja sen asioista. Kun ihminen oppii, hän joko liittää asiat vanhaan skeemaan käyttäen hyväkseen assimilaatiota tai luo uuden, jolloin puhutaan akkomodaatiosta. Tästä organisoituu rakenne jotka liitetään jatkossa yhteen. Skeema nopeuttaa informaation käsittelyä, se on tärkeä osa tiedon hakemisen ja tilanteen tulkinnan heuristiikkaa. Osa skeemoista on synnynnäisiä, kuten esimerkiksi Pascal Boyerin mukaan on kasvojen tunnistaminen. Osa skeemoista taas on opittuja, kuten esimerkiksi monet kouluissa opetettavat asiat. Kun skeema aktivoituu, aktivoituvat myös sitä vastaavat reaktiot, kuten merkitykseen liittyvät tunteet, käyttäytyminen, fysiologiset reaktiot ja motivaatio.
2: Noema (kreik. νόημα : "merkitys", "mieli", "tarkoitus"; "ilmaisun mieli") on fenomenologiassa tavoitteellisen suoritteen merkitysrakenne. Noema suuntaa mieltämme näkemään olioita ja ajattelemaan rationaalisesti. Noemat ovat siis ilmiöitä ymmärrettynä ja tarkasteltuina. Tämä tarkoittaa sitä että esimerkiksi kivi luonnossa on kivi, mutta kun mietimme kiveä tai näemme sellaisen, kyseessä on noema. Jokaisella mentaalisella aktilla on aina noema, jonka avulla se suuntautuu objektiin riippumatta siitä, onko objekti olemassa vai ei. Tämä tarkoittaa sitä että esimerkiksi lentävälle spagettihirviölle on oma noemansa. Siksi kun henkilö oppii esimerkiksi mitä kissa on, hän osaa tunnistaa erinäköisiä kissoja, myös sellaisten rotujen edustajia joita hän ei ole aikaisemmin nähnyt, kissoiksi, siitä huolimatta että hän ei ole nähnyt persialaista kissaa ja tämä on monissa ominaisuuksissaan erinäköinen kuin siamilainen kissa.
3: Meemi taas on Richard Dawkinsin "Geenin itsekkyys" -kirjassa kuvaama käsite. Sen ideana on kuvata erilaisten aatteiden leviämistä. Sen ydin on se, että ihmiset eivät vain hyväksy satunnaisia maailmankatsomuksia tai opi kaikkia asioita yhtä hyvin, jolloin ainoastaan "elinkykyisimmät" säilyvät. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä että toiset meemit muistetaan paremmin, toiset vetoavat tunteisiin ja innostavat levitystyöhön vetoamalla synnynnäisiin tai kulttuurillisiin aivojen toimintatapoihin, ja että toisissa on liittyneinä rakkauspommituksen kaltaisia konsteja jotka tehostavat käännytystyötä. Samoin esimerkiksi altruismi tekee ihmisestä suositun ja jos meemi kannustaa elämänmuutokseen tähän suuntaan, se saa helpommin jäljittelijöitä. Meemiä ei voida eristää kuten tavallista geeniä, mutta meemit voidaan havaita objektiivisesti, epäsuoralla tavalla samaan tapaan kuin geenien toimintaa voidaan havaita ulkoasusta ; Kun esimerkiksi joku lausuu "pulttibois" -sketsisarjan lausumaa ensin televisiossa ja joku lausuu sen sitten kadulla, tämä on selvä kahdentuminen ja sama rakenne. Ja sitä kuinka paljon sitä lausutaan voidaan arvioida jossain määrin, jolloin voidaan nähdä onko se hokema yleistymässä vai harvinaistumassa. Ja kun voidaan tutkia ideologian sitä, miten hyvin ideologiat leviävät: Ideologioida ja niiden rakenteita voidaan tutkia, ja esimerkiksi muodin tutkimus osoittaa että yleistymistrendejä voidaan tutkia, joten voidaan selvästi tutkia myös sitä, onko yleistyvillä ideologioilla ja sosiaalisilla ilmiöillä tiettyjä rakenteita jotka aikaansaavat niiden yleistymisen. Kuitenkin etenkin tallennusmenetelmän puute ja se että meemiä ei voida eristää kuten tavallitsta geeniä kieltämättä tuottaa meemiteorian käytölle vaikeuksia ; Se on ikään kuin evoluutiotutkimusta joka ei voisi tutkia geenejä vaan voisi tutkia pelkästään ulkomuotoa. Fenotyypin, genotyypin ja koevoluution tapaiset tutkimukset ovat evoluutiorintamalla osoittaneet kuinka keskeistä sitominen on lopullisen ymmärtämisen kannalta, ja tässä kohden voi miettiä sitä pitääkö tätä esteenä vain hidasteena. Samoin kuin jyrkimpiä meemien kannattajien esittämiä muotoja - joissa ihmisiltä puuttuu "minuus" ja että he ovat ikään kuin passiivisia meemien levittäjiä jotka reagoivat lajinmukaisesti ja ennakoitavasti kun törmäävät johonkin meemiin - ovatkin sitten jo ihan oma lukunsa.
4: Kognitiotieteessä käytetään meemistä poikkeavaa käsitettä nimeltä mentaalinen representaatio, joka on vastaava informaation siirtymisen mallintamista helpottava työkalu. Mentaalisia representaatioita ovat (1. persoonan, "minä itse, minun oma") käsityksemme maailman ilmiöistä tai tapahtumista. Keskustelun alla on se, ovatko nämä kielellisiä (luokan istumajärjestys kirjoitettu nimillä listaan) vai visuaalisia (istumajärjestys on piirretty tai valokuvattu kuva): Toisaalta on jopa ehdotettu että symbolien ja kuvioiden käyttö olisi epäolennaista, koska pohjimmiltaan se on ikään kuin fysikaalinen ero tietokoneen kovalevyllä: Sekään ei ole "bitteinä" vaan magneettikentän muutoksina jotka ihminen ymmärtää "bitteinä", "ykkösinä" ja "nollina" jotka tulkitaan korkeammin vaikkapa "kirjaimina" tai korkeammin "sen idiootin blogiraapustuksena".
5: Konstruktivistisessa näkemyksessä otetaan kaikista yllä mainituista erilainen, luonteeltaan postmoderni, lähtökohta. Sen mukaan mikään tieto ei siirry sellaisenaan henkilöltä toiselle. Sen sijaan oppija luo saamistaan irtofaktoista oman rakennelmansa. Tämä konstruktio on sitten muotoutuu ja rakentuu yksilön ajatteluprosessien kautta, eikä oppilaan konstruktio ole sama kuin opettajan konstruktio ; matkintaakin tavoitteleva oppilas saisi aikaan vain tulkinnan opettajan konstruktiosta, ja saisi kyvyn toistaa siihen liittyviä yhdistelmiä, joka on hieman eri asia. Erojen syynä olisivat paitsi havaitut ja havaittavat seikat ja irtofaktat ja määritelmät. Lisäksi tulkitsijan (oppilaan tai opettajan) ennakko-oletukset, aikaisempi tieto, kulttuuri, ja oppimistilanteen tekijät, jotka voivat olla fysikaalisia, mentaalisia tai emotionaalisia. Siksi esimerkiksi scifisädettäjällä kahdennetulla henkilöllä olisi seuraavana päivänä erilainen konstruktio esimerkiksi sen vuoksi että toinen heräsi minuutin toista aikaisemmin tai koska toinen ei saanut kahvikuppia ja on tämän vuoksi ärtynyt.

Tämän listauksen opettelussa ja kannanotoissa on tärkeää huomata, kuinka ytimenä on loppujen lopuksi se, minkä pohjalta päätellään esimerkiksi sitä mitä jokin ideologia on. Esimerkiksi se pistää miettimään sitä että onko ideologia sellaista, jossa on tietty kielipohja, jota jokainen tulkitsee yksilöllisesti voimatta vertailla niiden tulkintasisältöä keskenään, vai onko sillä ydin joka voidaan ymmärtää ; Onko oppi vain kasa faktoja - tai jotain vielä epämääräisempää kuten symboliryhmiä - jotka vain esiintyvät ja joita esitetään yhdessä - vai onko niiden taustalla muutakin, jokin logiikka joka voidaan ymmärtää ilman että se on pelkkä yksilön tulkinta. Ja leviääkö oppi koska sitä vain satutaan levitettämään vapaaehtoisesti vai onko se luonteeltaan sellainen että se vetoaa meidät levittämään itseään.

Pieni harjoite.

Miekkailussa kenties hankalinta on pelisilmän opettelu. Ideana kun on saada tekniikat paitsi suoritettua, myös suoritettua ne oikein, oikeassa ajassa, etäisyydessä ja tilanteessa. Lisäksi siirtymät pitäisi saada sujuviksi. Mekaanisena suoritteena tähän ideaan tiivistyy Guy Windsorin mainio nyrkkisääntö, jonka tärkeyttä ei voi yliarvioida.

Itse olen kehitellyt epävirallisen harjoitteen, jota en tiedä kenenkään muun käyttävän. Se kuitenkin avaa jonkin verran oikeaa reagointitapaa. Lisäksi se on, mikä tärkeintä, turvallinen menetelmä. Jälkimmäisen merkitys on erittäin suuri. Olen siis itse kohtuu tyytyväinen.

Harjoite menee seuraavasti:

Miekkailijat asettuvat vastakkain lyöntietäisyyden päähän toisistaan. Toinen valitaan aloittajaksi. Aloittaja tekee jonkun suoritteen hitaasti ja toinen reagoi siihen ; Tavoitteena on saada toisen miekan kärkiosa oman väistimen lähelle ja avata itselle hyökkäyslinja. Toimintatapaa ei ole tämän tarkemmin määritelty, joten kun on erilaisia ratkaisuja, mikä tahansa niistä joka toimii, käy.
1: Alussa tähän saa tehdä vaikka vaiheittan, mutta jos 1 liike tekee molemmat, se on se, mitä tässä tavoitellaan. Käytännössä olen kuitenkin huomannut että "kahden asian tekeminen samaan aikaan" ei ole ihmisille mikään helppo asia.
2: Alussa saa olla jopa haparointia, tilannetta säädetään kunnes reagoija onnistuu.
Tämä onnistunut suorite tekee hänestä aktiivisen, jolloin toisen vuoro on reagoida tähän liikkeeseen ja tehdä tälle sama. Homman nopeus riippuu tietenkin molempien taidosta.

Tämä ei opeta varsinaista toisen liikkeiden ennakointitaitoa, mutta minusta tämä avaa tietä ns "flowlle" ; Yleensä vaikeinta on se, että henkilöt ajattelevat miekkailua yksittäisinä tekniikoina, ja tämä aikaansaa joko sen että tilanne alkaa seinästä ja loppuu seinään, tai vähän paremmilla tilanne pätkii kun tekniikasta toiseen siirrytään. Taitavimmat osaavat kuitenkin soljua eteenpäin, jolloin pätkimistä ei esiinny vaan homma virtaa eteenpäin sulavasti. Minusta tämä harjoite tuo siis sujuvuutta itse siirroksiin.

Ideavirran kahlitseminen.

Uudet ideat ovat tärkeitä. Ilman raakamateriaalia tieteessä ei olisi mitään testattavaa. Tämä korostuu siinä vaiheessa, jos kannatetaan tiedenäkemystä "parhaasta tunnetusta selitysmallista", jossa yksittäinen piirre ei vielä tee siitä tiedettä, vaan se että se on paras tai parhaiden joukossa. Jotta voidaan testata, täytyy olla jotain testattavaa;

Hypoteesin muodostamisessa ei esimerkiksi Feyerabendin mukaan ole mitään metodia. Itse olen samaa mieltä tämän kanssa: Henkilö voi saada inspiraation eli keksimisinnon ja sen seurauksen, uuden hypoteesin, uskonnosta, unista kuten Friedrich August Kekule von Stradonitz hiilirenkaansa kanssa. Tai vaikka huumeista saaneistaan hallusinaatioista. Toisin sanoen tälle ideoinnille ei ole mitään sidottua menetelmää, ja oikeastaan sellaisen esittäminen on tätä kautta irrelevanttia ajatusten kontrollia;
1: Tässä kohdassa olennaista on huomata, että hypoteesinmuodostuksen suhde metafysiikkaan ei ole välttämätöntä sille, että se olisi hyvin toimiva. Siksi esimerkiksi Raamatusta inspiraatiota saaneet eivät voi väittää että heidän hengellisyytensä innostava vaikutus kertoisi jotain Raamatun oikeudellisuudesta tai että se edes toimisi muilla. Itse asiassa hypoteesinmuodostuksen otto käsittelyyn on asian viemistä sivupoluille : Emme voi kieltää tai pakottaa ketään noudattamaan juuri tiettyä tapaa tuottaa ideoita. Eikä esimerkiksi huumausaineissa saatu villi ja oikeaksi osoittautunut idea ole mikään teoria siitä että huumausaineet olisivat jokin tie jumalaisen kosmismystisen tiedon äärelle. Inspiraation lähdettä ei voida pätevästi yhdistää tälläisiin teorioihin, ne ovat rationalisointeja ad hoc. (Toisaalta ne toimivat, joten niitä ei saisi kieltääkään, kunhan tutkimuspaperissa on hyvää tiedettä, eli ne epätieteelliset metodit joilla jutut on keksitty on jätetty niiden ulkopuolelle, muulla ei ole väliä.)

Toisaalta kaikki hypoteesinmuodostuksen menetelmät eivät selvästi ole yhtä hyviä: Passivoivat systeemit ovat huonoja. Se, mikä taas aktivoi voi olla ties minkä laista:
1: Pettymys vallitsevaan oloon aikaansaa motivaatiota taistella vastaan.
2: Innostus vallitsevaan oloon aikaansaa halun lisätutkia hedelmällisellä tiellä.
3: Kiinnostus tuntematonta kohtaan aikaansaa halun tutkia.
4: Halu huvittua voi johtaa siihen että huvitetaan itseä epätodennäköisillä ja muuten vaikeasti keksittävillä assosiaatioilla voi tuottaa myös hyödyllisiä ideoita.
5: Tarve johonkin tietynlaiseen johtaa ideointiin tämän ympärillä ja vastaus tähän löytyy todennäköisesti.
6: Pätemisen tarve, ahkeruus ja moni muu seikka voi johtaa valmistautumiseen, ja kuten tunnettua "onni suosii valmistautunutta mieltä". Siksi esimerkiksi Alexander Fleming kehitti sattuman johdosta penisilliinin ja monet muut keksinnöt on tehty "vahingossa". Idea tuli onnenpotkun kautta, mutta se vaatii myös huomaamista jotta siitä tulisi jotain muuta kuin ohimenevä vahinko.
7: Ahneus esimerkiksi Nobelpalkintoon tai asemaan arvostettuna tiedemiehenä voi innostaa ahkeruuteen ja yrittämiseen, joka taas tuo valmistautumista.
8: Luottamus siihen että esimerkiksi Jumala on varmistanut että saamme oikeat tiedot tai skientismi eli tiedeusko ~ luottamus siihen että tiede voi selvittää sitä kautta kaiken voi poistaa estoja ongelmaa miettiessä vastaan tulevien vaikeuksien edessä (esimerkiksi siksi että kannattaa fysikalismia, jossa kaikki on fyysistä, eikä ole yliluonnollista, eli sellaista jota ei voitaisi tutkia.) (Sillä onko yksilön uskonnollinen vakaumus tai skientismi itsessään perusteltua vai ei ei ole hypoteesinmuodostuksen kannalta olennaista. Pääasia on se, että hän luottaa siihen.)
...
Toisaalta hypoteesien esilletuontia voivat estää:
1: Ideologiset tabut, jotka kieltävät jonkun teorian esittämisen. Tähän mielestäni liittyy olennaisesti se, että ateistejen prosenttiosuus tieteentekijöinä kasvaa huipulle mentäessä: Heillä ei ole tabuja jotka kieltävät esimerkiksi kantasolututkimuksen tai jotkut näkemykset: Eli voima tulisi juuri siitä mistä heitä kritisoidaan. "Mikään ei ole heille pyhää". Toisaalta jos heillä on rajoitteita, ne käsittelevät yliluonnollista Jumalaa, jota ei voitaisi tutkia kuitenkaan. En siis pidä tätä osoituksena siitä että Jumalaa ei olisi, vaan pikemmin siitä että Jumalaan uskomiseen liitetään tabunäkökulmia: Sen piirissä on määritelty tietty etiikka, joka sanoo aina "Thou shalt not" jotakin.
2: Keksijän oma muu arkuus.
3: Yhteyksien puute

Ei voida sanoa että yksi näistäkään olisi oikea ja paras. Ne toimivat eri ihmisillä ja vaativat eri persoonallisuustyypin toimiakseen. Jokin asia voi olla toiselle innoke ja toiselle este. Esimerkiksi mukavuudenhalu voi tuoda helpottavia ideoita, mutta toiselle laiskuus taas estää hypoteesien miettimisen. Hypoteesinmuodostusmenetelmän pakottaminen tiettyyn tarkoittaa sitä että kaikkien ei anneta ideoida. Toki tämä tietty rajoitettu porukka voi omista innostuslähtökohdistaan keksiä aivan samoja ideoita ; Mikään yksittäinen idea tuskin muuttuu sellaiseksi että sitä ei voitaisi keksiä. Mutta kuten yhteistyöstä muutenkin tiedetään: Useampi pää ajattelee enemmän kuin yksi.

Kuitenkin kenties olennaisin asia ideoidin tuotoksen asema. Se on itse asiassa täsmälleen sama kuin mitä epäilty on rikosoikeudessa. Jos ideaa väittää hyväksi ilman testausta, on sama kuin pistäisi henkilön vankilaan vain siksi että hän on epäilty. Toki tarvitaan epäiltyjä jotta tutkimuslinjat etenevät ja aito syyllinen saadaan kiinni.
1: Mutta ilman halua kunnon itsekriittiseen tutkimukseen systeemi ei toimi. Eikä keksittyjä ideoita kahlitsevasta kritiikistä ei tarvitse välittää, koska kritiikkiä voidaan kohdistaa vain niitä ideoita vastaan jotka on jo keksitty. Ei siksi tarvitse pelätä sitä, että idea jää keksimättä kun sitä haukutaan. Sitä voidaan haukkua vain rakenteensa pohjalta, ja jotta sillä olisi sellainen, se pitäisi ensin keksiä.
2: Toisin sanoen avoimuus tieteenteon ideoinnille ei suinkaan tarkoita että mikä tahansa ideoitu tuotos olisi tiedettä ja hyväksyttävä. Tiede syntyy siitä että "infantiilit ideat ammutaan kehtoihinsa." Ja kun näitä huonoja ideoita ammutaan paljon, käy vähän sama kuin valokuvauksessa : Kun kuvia napsitaan paljon, niistä voidaan tuhota suurin osa ja silti hyviä jää jäljelle. Ja juuri siksi suurin osa jäljelle jäävistä kuvista on sitten OK -laatuisia.
3: Siksi minusta tuntuu hieman erikoiselta, että tiedemaailmaa syytetään kahlitsevuudsta, vaikka tosiasiassahan se ei voi kritisoida sellaista mitä ei ole esitetty. Tiedemaailman tehtävänä on olla kriittinen keksityille hypoteeseille, eikä sitä että näkemys on rakennettu vaikka tukemaan sitä näkemystö joka on inspiroiva, voida pitää minään tekosyynä sille että näkemyksiä on testattava ja koeteltava ennen kuin niitä voidaan esittää vakavasti.

Merry [CENCORED]mas!

"This is hopeless. We're just going to have to face that the commercialism has been sucked out of Christmas."
(South Park, ep. "A Very Crappy Christmas")

Sain tänään postissa hienon kortin. Se oli Leinivaara&kumpp. evl. consp.in salaliittorahoilla tekemä sekulaaria joulua toivottava lentävä spagettihirviö -kortti. Tämä osui eräällä tavalla minun joululomani teemojen yhteyteen. Toista se oli kun minä olin lapsi: Kun minä olin ala-asteella, meillä kuvaamataidon tunnilla piti piirtää jouluun liittyviä asioita. Olin ainut joka piirteli Jeesukseen liittyviä asioita. Muut piirtelivät joulupukkia. Koko muu luokka minua lukuun ottamatta oli maallistunut. Opettajakin nosti asian esiin ja muistutti "Joulun todellisesta sanomasta". On ihan yleistä muutoinkin kuulla siitä miten joulun alkuperäinen sanoma on unohtunut ; Tästä kerrotaan myös valistuneiden kahvila-punaviini-intellektuelli -älyköiden lempisarjassa "South Parkissa", jonka eräässä joulua käsittelevässä jaksossa alussa vastustetaan joulun kaupallisuutta. Lopuksi selitetään kuinka kaupallisuus on hyväksi kaikille. Talous pysyy pyörimässä. Samaa sanoi vähemmin kirosanoin tämän päivän uutiset, kiinassa talouslamaa haluttaisiin estää kannustamalla ihmisiä ahkeraan kaupankäyntiin.

Tosin olen kiinnittävinäni huomiota siihen, että kristitytkin ovat unohtaneet joulun alkuperäisen sanoman. Itse joulun vietto on epäkristillinen perinne, sen taustalla on esimerkiksi seuraavat pakanalliset juhlat:
1: Roomalaisajan saturnalia-juhla, jota vietettiin sadonkorjuun merkeissä Saturnus -jumalan kunniaksi samaan aikaan kuin Joulua vietetään nykyään. Tosin "jo muinaiset roomalaiset" vaihtoivat juhlan syytä : Vuonna 274 Aurelianus julisti päivän 25. joulukuuta Sol Invictuksen eli Voittamattoman auringon päiväksi. Itse juhla oli kuitenkin vanhempi.
2: Yule oli englanninkielinen nimi pakanallisten germaanien talvipäivänseisausjuhlalle. Tämä nimi taas on etymologisesti yhteydessä suomenkielisissä sanassa "joulu" ja epäsuoremmin sanassa "juhla".

Yhteyksiä voidaan toki nähdä myös muualla, ja aiheesta on muun muassa vitsailtu.

Pakanajuhlat on siis kristillistetty. Syy tähän on se, että kun kristinuskoa levitettiin, saatiin kyllä kansaa puolelle ; Kuitenkin huomattiin että ahkerasta käännytystyöstä huolimatta ihmiset eivät luopuneet mukavista juhlaperinteistään; Jos ne kiellettäisiin syntyisi vastustusta ja niitä pidettäisiin joka tapauksessa. Niinpä juhlat saivat jäädä, ja sen sisältämä käytännön puoli, eli mitä niissä tehtiin saivat jäädä. Niiden taustaideologiaa pyrittiin häiventämään. Juhlaperinteen rituaalit toisin sanoen määriteltiin uusiksi, ja esimerkiksi ajoituksen selittämissyytä vaihdettiin; Paavi Julius I yhdisti Sol Invictuksen päivän juhlat Jeesuksen syntymäjuhliin 350-luvulla, ja talvipäivänseisauksen läheisyyden syy jätettiin syrjään. Toiveena oli ehkä myös hieman sitä että kristinuskokin alkaisi näyttämään miellyttävämmältä.
1: Siksi monet, kuten Jehovan Todistajat, ovat sitä mieltä että uskonto menetti tätä kautta hengellisyyttään; Uskominen ja juhliminen maallistui. Tämän vuoksi he eivät suostu viettämään joulua, joka ei heistä ole Jeesuksen seuraajien juhla, vaan pakanallinen juhla joka on yritetty naamioida kristilliseksi.
2: Toiset taas korostavat sitä taustaselitystä. Heistä joulu on nimen omaan kristillisyyden sävyttämää ja eikristillinen joulun vietto olisi jopa hieman kuten juhlan varastamista ilman että ymmärtää miksi juhlii.

Kuitenkin kun joulua katsoo historiansa kautta, nykyään ei ole tahoa joka noudattaisi sitä sen "alkuperäisessä merkityksessä", joten olisi erikoista väittää omistusoikeuttakaan siihen ja esittää että juhlan merkitystä ei saisi vaihtaa. Siksi sekulaarikin joulu on mahdollinen.

Ja koska Amerikoissa kaikki, myös hulluus, on suurempaa, siellä on ollut tapetilla sekulaari joulu. Tosin se on keskittylyt lähinnä siihen, missä vaiheessa pitää sanoa "Happy Holiday" ja missä "Merry Christmas" ja kuka saa sanoa mitenkin. Monista kristityistä Pitäisi sanoa "Merry Christmas", koska se viittaa kristukseen ja tämän unohtaminen johtaa moraaliseen rappioon. (Myös tavattu versio "Xmas" on humoristisella tavallaan tämän "sensurointimuoto".) Kamppailu on saanut puolin ja toisin huvittavia piirteitä. Ja paikoin sekularismi näyttää tarkoittavan sitä että asioita ei saa sanoa. -Amerikoissa Joulua, Suomessa "Suvivirttä". - Ja uskonnolliset tahot ovat ajamassa liekaa samaan tapaan mutta päinvastaiseen suuntaan. Minusta sitä voisi olla tärkeämpiäkin asioita.

Suomessa joulussa ei ole vastaavaa uskonnollisuutta nimessä ja reagointimme ovat vähemmän kiivaita. Täällä ei sentään yleisesti ajatella että joulu olisi kristittyjen omistuksessa - ja että samanaikaisesti joulupukki on pakanallinen hahmo joka vie meidät Helvettiin. Minusta erikoisinta joulun käsittelyssä onkin se, että nimen omaan uskovaisten maailma on jakautunut leireihin: Toisen tulkinnan mukaan joulu kuuluu kristityille ja toisen tulkinnan mukaan joulu kuuluu nimen omaan pakanoille, ja jota Jeesuksen seuraaja ei saisi harjoittaa.

Toivottavasti vapaa -aika ja yhdessäolo, joka ei kokoaikaisena elämäntapana ole kaikille mahdollista, onnistuisi kuitenkin edes joskus. Minulle on sama, liittääkö joulun kristuksen syntymään, lahjojen antamiseen ja saamiseen, rangaistukseen ja palkkioon tai ahneuteen ja kaupallisuuteen. Juhlien päätarkoitus ei minusta ole selitysideologiassa. Minulle ne edustavat enemmänkin vain tekosyytä olla yhdessä ihmisten kanssa ja "pitää kivaa".

Pitäkää siis kivaa, älkää ikävää. (Kyllä, tämä on ehdottomasti lausuttu kategorisessa imperatiivissa.)

Syyttömän tuomitseminen.

"A friend of mine bought himself a shovel / Said I'm gonna tunnel me a mine / He set out to be a rich man / Happiness is what he thought he'd find / Got in too deep to see the diamonds / Down too dark to see the gold / Now he won't let go of the shovel / And he can't dig out of the hole.

Deeper and deeper he's going down / Driving his future right into the ground / He thinks he's closer the further he goes / But he's still on the bottom / And he can't dig out of the hole."
(Randy Travis, "the Hole")

Olen jutuissani kovasti keskittynyt assimilaatioon ja sen huonona asiana pitämiseen. Moni voisi ajatella, että se on tarpeetonta, koska sehän koskee vain mielipiteen vaihtamista. Sillä, onko oikeassa ei pitäisi riippua siitä vaihtaako mielipiteensä siihen vai onko kyseinen mielipide pysynyt samana. Se ei vaikuta. Luulisi siis, että assimilaatioon keskittyminen olisi epäolennaiseen keskittymistä.

Minulla on kuitenkin kaksi syytä asiaan:
1: Assimilaatio on mielellemme helppoa, joten jos vastakkain on saman näkemyksen pitäminen ja sen vaihtaminen, emme vaihda kovinkaan helposti. Tarvitaan vahvemmat todisteet siihen että vaihdamme itsekseen. Kun tämän tietää, ja tavoittelee itsekriittistä ajattelua, voi vaihtaa näkemystä helpommin.
2: Assimilaatio on yllättävän vaarallista hyvälle ajattelulle. Otan tästä esimerkin, jonka kautta maallikkokin ymmärtää miten vakavasta virheestä siinä itse asiassa on kysymys. Olen katsonut "Murha Tunnissa" -TV -sarjaa. Siinä tavikset yrittävät selvittää rikosta, joiden lavasteet on kopsattu aidoista rikoksista jotka on poliisin toimesta ratkaistu. Kyse on siitä, saavatko tavikset rikollisen kiinni. Näissä ohjelmissa löytyy aina välistä henkilö, joka jo epäiltyjä esittäessä valitsevat syyllisen "intuitionsa pohjalta". Tämän jälkeen he yrittävät selittää evidenssillä sitä, miten juuri tämä epäilty on syyllinen. He pitävät kiinni tästä viimeiseen asti. He voivat joskus mennä jopa niin pitkälle, että he myös keksivät "mahdollisia tilanteita", joitka eivät ole "evidenssipohjaisia": He voivat esimerkiksi keksiä vieraissa käynnin, eli irto suhteen, joka ei ole todisteiden näyttämää. Uhri oli vain jäänyt siitä kiinni ja tämän vuoksi murha on tapahtunut. Toki tämä on "periaatteessa mahdollista", mutta kuten sarjan poliisipäällikkö Tommy Le Noir kommentoi erästä tämän tyyppistä selvittelijää, hän mainitsi että se on "making things up", ja että poliisit eivät tee sitä. Hän kuvasi tilannetta siten, että hän saa päänsäryn vain kyseistä toimintaa ajatellessaankin. Ja että skenaariot olivat kyllä luovia, mutta että tuollaisella luovuudella ei saada syyllistä kiinni, vaan saadaan mahdollisesti tehtyä viattomalle tuomio. Luova skenaario kun voi olla lautamiehistä uskottava, vaikka siihen ei olisi evidenssin tynkääkään.

Siksi näkemykseni ei ole pelkkää fallibilismia, jossa vaihtoehto on saatava poistettua. Se on enemmänkin vaatimus itsekriittisyyteen. Se, että jokin asia ehdottomasti kumoutuu on toki itsekriittisyyden yksi muoto, mutta ei ainut. Siksi periaatteessa falsifioituva näkemys on aina itsekriittinen, mutta itsekriittinen näkemys ei ole aina fallibilistinen ; Jos henkilö ei voi kuvitella konkreettista evidenssirypästä jolla hän luopuisi epäillystään, se kertoo kovasti siitä että hän vain "tietää jo valmiiksi" ja yrittää vain rationalisoida sen miten se on "mahdollista". Tällöin kysymys tulee itse asiassa käsittelemään juuri sitä, mihin logiikkaa tai havaintoja tarvitaan. Jos logiikalla ja havaintoaineistolla karsitaan huonot vaihtoehdot ja tunnistetaan hyvät vaihtoehdot, ja ne saavat voimansa tätä kautta, ne menettävät voimansa; Jos itsekriittisyys unohdetaan on aivan samaa keksitäänkö syyllinen valmiiksi vai keksitäänkö miksi logiikka ja havainnot tuomitsevat ennaltapäätetyn syyllisen.

Jotta todisteilla ja logiikalla olisi yhtään mitään merkitystä, olisi siksi pakko vaatia sitä, että henkilö on valmis myös akkomodaatioon, vaikka näkemykset voivat olla erittäin rakkaita ja niistä luopuminen on yleensä aina vaikeaa. (Jopa niin vaikeaa että usein vaikka todistusaineisto on niin voimakkaasti näkemystä vastaan, että sitä ei voida mitenkään järkevästi pitää, on ihmisellä usein taipumus dissimulaatioon, jossa ainoastaan häivytetään ja piilotetaan kannanotto sen sijaan että se vaihdettaisiin. Se ei ole akkomodaatiota vaan assimilaatiota mallia "don't ask, don't tell.")

Se, että looginen systeemi ja evidenssin luonne - ja joskus pari teoriaakin voivat olla "yhtä hyviä" - ovat sellaisia jotka on päätettävä "ilman parempaa tietoa" ei voi olla syy sille että loogisen systeemin sisällä voidaan olla leväperäisiä. Se, että on erilaisia loogisia systeemeitä ei vielä tarkoita että loogisen systeemin sisällä voidaan tehdä mitä vain. Siksi esimerkiksi rikostutkimuksellisessa systeemissä ei voida "keksiä asioita", vaikka kahvipöytärikoksenselvittämisessä ja sen loogisessa ympäristössä juoru voikin olla kuinka vakuuttava todiste.

Galileo Gambit.

"No one knows / What it's like / to be hated / To be fated / telling only lies"
(Limp Bizkit, "Behind Blue Eyes")

Tämä blogaus jatkokäsittelee auktoriteettiin vetoamisen ja luotettavuuden teemaa, jota katson tietenkin ilkeästä skeptikkonäkökulmasta, toivon mukaan silmäläpitäen myös näkemysten kehittymisen.

Tätä lukiessa olisi muistettava, että konsensusta, eli yleistä tiedemaailman kantaa ei saa sekoittaa konsilienssiin, jossa kyse on siitä että teoriat sopivat yhteen ja esimerkiksi yhden teorian sovelluksia käytetään apuvälineinä useassa tieteenalassa. Siinä teoriat ovat yhteensopivia ja toisiaan tukevia, eivät tiedemiesyksilöt.

Galileo Gambit on tunnettu mekanismi, johon turvautuvat erilaiset pseudotieteiden ystävät: He ovat sitä mieltä että se, että tiedemaailman syy jättää heidät ulkopuolelleen on norsunluutorneista tehtävää vainoa. He muistuttavat tyypillisesti, että Galileo Galileitä vastustettiin mutta hänen näkemyksensä aikanaan todistettiin oikeaksi. Tämä strategia toimii, koska enemmistö ihmisistä haluaa auttaa hyljittyä, eikä osallistua aktiivisesti kiusaamisesn. Siksi tähän Galilei -syndroomaan onkin viitattu: Michael Shermerin aforismi "Heresy does not equal correctness." ja Carl Saganin humoristinen "The fact that some geniuses were laughed at does not imply that all who are laughed at are geniuses. They laughed at Columbus, they laughed at Fulton, they laughed at the Wright brothers. But they also laughed at Bozo the Clown."

Kuitenkin tämäkään ei ole aivan yksinkertainen asia: Esimerkiksi voidaan sanoa että tälläisten sitaattien käyttö olisi vain vallankäytön väline: Siinä syytetään toista väärin. Esimerkiksi voidaan ajatella että Galileihin vetoaminen olisikin itse asiassa muistutus siitä, että Argument from Consensus on virhepäätelmä ~ He sanoisivat että toinen puoli syyllistyy virhepäätelmään ja muistuttavat siksi että se, että kaikki tai useimmat ovat vahvasti jotain mieltä ei tarkoita että he olisivat oikeassa.
1: Tähän liittyen taas voidaan sanoa että tämäkin on virheellistä - ja aivan samasta syystä : Kaikki tiedemiehet tuskin hyväksyvät näkemyksiä pelkästään sen vuoksi, että joku toinen tiedemies sanoo niin. Asiaan liittyy myös kokeita ja niiden tuloksia.
2: Myös paradigmojen tutkiminen on pohjimmiltaan Argument from Consensusta; Paradigmahan määritellään sitä kautta miten useat tiedemiehet siihen uskovat. Se on nimen omaan suosion tutkimista. Silti usea pseudotieteiden ystävä esittää että heidän näkemyksensä on "tulevaisuuden paradigma", se on suorastaan erittäin, erittäin suosittua. Laaja suosio tiedemaailmassa ei voi hyvä asia vain silloin kun se sopii itselle ja olla huono asia silloin kun se ei sovi itselle.
3: Postmodernistinen argumentaatio, joka korostaa tiedemaailman valtapeliä perustuu juuri ajatukselle että "Science is what scientists do". Silti näihin vedotaan ja muistutetaan että Galileo olisi ikään kuin paitsi suosittu, hän myös olisi ollut oikeassa. Hänen tapauksessaan "oikeassa oleminen" tulkitaan sitä kautta että tiedemaailmassa uskotaan siihen laajasti.

Toisin sanoen sinällään koko suosioon vetoaminen on tavallaan ihan tyystin arationaalista: Se ei kerro miten asiat ovat, ja siinä keskitytään henkilöön asian sijasta. Se, että keskustelua ylipäätään vedetään tähän aiheeseen, viittaa vahvasti siihen suuntaan että henkilöllä ei ole halua keskustella faktoista ja teorioista, vaan tehdä asiasta sosiologinen peli. Kuitenkaan tämä, eli poliittiset tai uskonnolliset taustamotivaatiot - vaikka voivat toki suunnata mielipiteitä - eivät kuitenkaan vielä sinällään tarkoita että asia olisi oikein tai väärin.
1: Toisaalta tästä voidaan kuitenkin selvästi sanoa mikä kannanotto on tiedemaailman konsensuksen mukaista: Jos jokin taho moittii siitä että tiedemaailma on liian rajoittunut hyväksyäkseen heidän näkemyksensä (yleensä "vielä") se kertoo nimen omaan siitä että heitä ei hyväksytä sen piiriin. Muutenhan Argument from Consensuksesta syyttäminen olisi hieman erikoista, kun itse edustettaisiin sitä yleisesti hyväksyttyä, joka on "niin epäluotettavaa". Tämä ei tietenkään suoraan kerro siitä onko näkemys oikein vai ei. Mutta se kertoo kuitenkin tiedemaailman eksperttien yleisen suhtautumisen asiaan.
2: Toisaalta myös yhteydet poliittisiin ja uskonnollisiin tahoihin voi kertoa jotain siitä miten rehellisesti tai avomielisesti henkilöt ovat mukana toiminnassa. Karkeasti voisi sanoa että rikollisen kutsuminen rikolliseksi ei ole ad hominem. Joskus henkilöihin tarttuminen voi olla aivan oikea asian selvittelystrategia, joka on rakentavaa.

Royal Societyn tunnuslause on "Nullius in Verba" ~ "Ei sanoista". Eli ei pitäisi vain ottaa jonkun sanaa mistään ja perustaa sen varaan. Pitäisi "miettiä itse".
1: Tämä on kuitenkin ongelmallista: Jos se tulkitaan tiukasti, me otamme aina jonkun sanan kun me luemme jotain: Kun esimerkiksi luemme tutkimusartikkeleja, me luotamme että tuloksia ei ole vain keksitty. Kun luemme historiankirjoista mitä tapahtui 1918 Suomessa, me joudumme luottamaan lähteeseen. Ja jos uskot että rokotteet aikaansaavat autismia luotat että Tohtori Andrew Wakefield on oikeassa ja on tehnyt oikeat päätelmät. Yleensähän pseudotieteissä vedotaan juuri muutamaan akateemiseen auktoriteettiin ja heidän mielipiteisiinsä. Olisi aika erikoista väittää että lukuisat "väärän mielipiteen professorit" olisivat automaattisesti tiedelehden juttujen kannalla vain siksi että ne on julkaistu tiedelehdissä ja tätä kautta heidän näkemyksensä olisivat vääristyneitä ja ne muutamat "oikean mielipiteen professorit" eivät suinkaan saisi omista taustatuistaan samanlaista efektiä.
2: Tästä on helppoa ajatella että tämä on irrelevanttia. Mutta se ei ole. Tämä nimittäin viittaa siihen, että luottamus ja epäluottamus johonkin sanojaan, eli jonkinlainen lähdekriittisyys on itse asiassa jotain jota teemme aina. Se olisi syytä tehdä hyvin. Monet ovat sitä mieltä että jos ilmastotutkija tekee johtopäätöksen, ja päätyy johonkin tulokseen, se on luotettavampaa kuin se, että esimerkiksi minä tulen johonkin johtopäätökseen asiasta. Syynä on se, että he tietävät enemmän evidenssiä ja heillä on kokemusta metodista, ei siitä että heillä olisi "erehtymättömän leima". Toki kaikki maailman ilmastotutkijat voivat olla väärässä.
___2.1: Kysymys on "riskien arvioinnista": Vastatilannehan olisi se, että muutama supernero on onnistunut jostain syystä päihittämään ymmärryksessä tiedemaailman enemmistön ja on silti onnistunut olemaan kuulumatta tiedeyhteisöön. Tämä on olennaista, koska pohjimmiltaan pseudotieteet vetoavat tulevaisuuteen ; Hehän esittävät tyypillisesti että tiede kehittyy tulevaisuudessa ja tuo heidän tutkimuksensa tieteen ytimeen ja korvaa vanhan näkemyksen. Tämä on verrattavissa rikostutkimukseen, jossa jotain henkilöä ei ole sidottu rikospaikkaan, rikospaikalla ei ole havaittu huumeita ja joku keksii tarinan, jossa syyllinen on juuri tämä henkilö ja syynä on huumekaupat. Toki se, että yhteyttä ei ole ole löydetty ja huumeet hukassa, ei tarkoita että niitä ei olisi ollut. (Kuten Carl Sagan sanoi ~ "Absence of evidence is not evidence of absence.") Mutta silti todistustaakan mukaan yhteyden keksijän on osoitettava yhteys: Jos huumeet on myyty tai huuhdottu vessaasta, tästä pitää löytää epäsuorat todisteet. Karkeasti sanoen rikollinen on todennäköisemmin sellainen, joka on yhdistetty todisteilla rikospaikkaan, kuin sellainen jolle keksitään tälläisiä "mahdollisia" ad hoc -tarinoita. Ja samasta syystä voi sanoa karkeistuksena että että informoitua mielipidettä esimerkiksi ilmastoasioista ei voida saada samalla varmuudella autokorjaamon Kakelta kuin joltain aiheen tutkijalta. Elämä on lyhyt ja tieteessä on tehty valtavasti tutkimusta aiheista: Emme ehdi lukemaan edes kaikkea mitä julkaistaan joka päivä tiedemaailmassa: Saati että kaikki muu, kuten rokotevastustus ja muu pseudotieteellinen materiaali, mikä julkaistaan sen ulkopuolella, olisi mukana kuvioissa. Me kaikki olemme jonkinlaisen optimism biasin kourissa ja ajattelemme että me tiedämme enemmän kuin riittävästi, jotta voisimme ottaa vakavasti osaa jutteluun korkeimman tason tiedeammattilaisten kanssa - siitä huolimatta että emme yleensä asetu vastaavaan debattiasemaan esimerkiksi autokorjaajien kanssa, vaikka tiedemaailmaan kouluttaminen viekin enemmän koulutusaikaa.

Lääkäreiden kanssa on jostain syystä helpompaa olla erimielinen ja heidän ammattitaitoaan on helpompaa kritisoida kuin pesukonekorjaajien, vaikka tilanteen pitäisi olla ihan päinvastainen.

Joten teoriassa on ehkä hyvä että emme ottaisi kenenkään sanaa, mutta toisaalta emme hylkäisi kenenkään sanaa vain siksi että hän on "huono lähde" eli "oletusarvoisesti väärässä". Ideaalisesti voisimme ekrätä kaiken evidenssin itse ja ehdä tästä sitten päätelmät. Kuitenkaan meillä harvoin on taitoa tehdä päteviä päättelyitä, joten on parasta harjoittaa järkevää lähdekritiikkiä. Niin kauan kuin emme ole alan tutkija, voimme luottaa aiheen eksperttien konsensusta ikään kuin "järkevänä odotusarvona". Silloin emme tietenkään ole tekemässä tiedettä, vaan ainoastaan luotamme tieteeseen ja tiedemaailman toimivuuteen. Ja jos emme usko, niin siinä vaiheessa on irrelevanttia onko jokin näkemys tiedettä vai ei, eikä tieteellisyyden perään silloin myöskään tule hinkua.

Pieni maailma - Kuuden ketju.

Nykyisin verkostoja on joka paikassa. On internettiä ja verkostomarkkinointia. Luonnossa ei ole niinkään ravintoketjuja, kuin monimutkaisempaa kiertoa kun "energia virtaa systeemin läpi mutta aineet kiertävät", ja puhutaankin ravintoverkoista. Yritykset ovat toisiensa kanssa tekemisissä, ja ihmisetkin. Kenties tämän vuoksi matemaattista graafiteoriaa on käytetty apuna kun on haluttu selvittää yhteisöjen toimintaa ja jopa ennustaa ihmisen kollektiivista toimintaa.

Verkostojen tutkimus alkoi 1700 luvulla, kun matemaatikko Leonhard Euler ratkaisi Köningsbergin siltaongelman, jossa tavoitteena oli löytää reitti joka kulkee jokaisen sillan kautta kerran, mutta ei koskaan käytä samaa siltaa kahdesti. (Euler valitettavasti osoitti että tälläistä reittiä ei ole. Et siis voi kunnioittaa hänen saavutusta juoksentelemalla silloilla.) Kuitenkin valtaosa aiheeseen liittyvästä matematiikasta tehtiin vasta 1900 -luvun puolivälissä kun Paul Erdős ja Alfred Renyi kehittelivät abstrakteimpia verkkoja käsittelevää matematiikkaa jossa käsitellään solmuja eli noodeja (yleensä piirretty piste) joita on yhdistetty linkeillä (viivoilla), joista syntyy erilaisia verkkoja joissa on sallitut yhteydet. Tämä lopullinen kuva on graafi:
1: Tämä ei ole mikään ihme, koska verkostojen laskeminen jossa on paljon solmuja sisältää valtavasti laskentaa. Esimerkkitapauksena tälläisestä voisi sanoa ns. kauppamatkustajan ongelmaa, jossa pitää etsiä reitti joka alkaa ja päättyy samaan pisteeseen, käy tietyn monen kaupungin läpi ja on lyhin reitti joka tekee tämän. Sen ratkaiseminen on eräänlainen lyhimmän ketjun metsästys, joka on laskennallisesti erittäin työläs. Sille ei ole helppoja ratkaisuja, ratkaisu saadaan kun kokeillaan kaikki mahdolliset reitit ja katsotaan sitten mikä niistä oli lyhin. Tietenkin suuri osa verkostolaskuista ei ole näin monimutkaisia. Mutta se kuitenkin kertoo osaltaan siitä, miten hankalia ratkottavia asioita verkostoihin liittyvät asiat ovat.

Kenties kuuluisin verkostoihin liittyvä näkemys on ns. "six degrees of separation" tai "kuuden ketju". Sen mukaan kuka tahansa tällä planeetalla on yhteydessä kehen tahansa toiseen ihmiseen ketjulla joka on korkeintaan 5 askelta pitkä. Ajatuksen kehitti vuonna 1929 Frigyes Karinthy, ja se oli osana novellia nimeltä "Chains."
1: Tälläisten verkostojen pituuden tutkimiseen on toki panostettu jonkin verran kaunokirjallisuutta syvemmin: Stanley Milgram teki postilaatikkokokeen, jossa Nebraskassa asuvia ihmisiä kehotettiin lähettämään paketti tutuilleen. Paketti piti sitten postittaa eteenpäin, mutta tässä oli mukana myös peli: Tavoitteena oli saada paketti tietylle postimeklarille. Kaikki paketit saapuivat perille korkeintaan viidellä postituksella.
2: Lisäksi maailmassa esiintyvien, konkreettisten verkostojen, tutkimiseen on oman erikoisen osansa antanut näyttelijä Kevin Bacon -fanittaminen ; Syynä on se, että hän oli osana monessa elokuvassa 1990 -luvulla. Eräät pennsylvanialaiset opiskelijat keksivätkin eräänlaisen leikin, jossa oli tavoitteena yhdistää joku näyttelijä Kevin Baconiin mahdollisimman lyhyellä tavalla. Tämä kasvoi ja siitä kehittyi tutkimusohjelma, jolla on olemassa nettisivutkin. Käytännössä voi sanoa että lähes kaikki elokuvanäyttelijät voidaan liittää toisiin elokuvanäyttelijöihin verkoston kautta. Syynä on se, että he kaikki eivät ole näytelleet vain vakioporukan kanssa, vaihtamatta elokuvassa mukana olevaa näyttelijäkaartia lainkaan. Kun näin ei tehdä, syntyy esimerkiksi sellainen kytkös, että Penelope Cruz yhdistyy Baconiin Tom Cruisen kautta, vaikka ei ole suoraan näytellytkään hänen kanssaan.

Konkreettinen ja matemaattinen yhdistettiin, kun Duncan Watts ja Steven Strogatz saivat Natureen läpi jutun "Dynamics of 'Small World' Networks". Esimerkiksi Tom Siegfried pitää tätä artikkelia lähtölaukauksena vakavalle verkostojen tutkimiselle. Havaittiin että verkostoja on muutamanlaisia:
1: Säännöllinen verkosto on esimerkiksi sellainen, jossa kytkökset ovat lähelle. Tällöin kauas verkostossa pääseminen vaatii paljon askelia. Sillä on kuitenkin suuri rypäytymistodennäköisyys, eli jos A on yhteydessä B:hen ja B on yhteydessä C:hen, on todennäköistä että A on yhteydessä myös C:hen.
2: Satunnainen verkosto sisältää "pienen maailman", koska sotkuisen näköinen satunnaisverkosto on sellainen että siinä yleensä löytyy lyhyt reitti paikasta kuin paikasta toiseen. Tässä rypäytyminen on melko epätodennäköistä. Se että A on yhteydessä B:hen ja B yhteydessä C:hen on vain harvoin "todennäköisyydestä huolimatta, ei sen ansiosta" yhteydessä A:han.
3: Verkosto, jossa lainattu molempien ominaisuuksia; Siinä on siis sekä säännöllisen verkon ja satunnaisen verkon ominaisuuksia. Tässä linkit ovat yleensä lähelle, mutta siinä on harvakseltaan kauas johtavia linkkejä, ja tämän seurauksena on myös se, että vähällä määrällä askelia päästään melko pitkälle. Toisaalta se silti rypäytyy melko suuresti.

Verkostojen ominaisuuksia voidaan käsitellä ja laskea. Ja tätä voidaan soveltaa näyttelijöihinkin: Jotkin yleiset ja paljon näytelleet näyttelijät toimivat verkoissa ikään kuin liimana: He ovat tekemisissä suuren määrän muiden näyttelijöiden kanssa ja heidän kauttaan se ei enää ole pelkkä satunnainen joukko saman ammattikunnan edustajia. Sitä kautta sellainenkin näyttelijä jolla on ollut yksi pikkurooli voi hyvinkin olla yhteydessä toiseen aivan toisessa elokuvassa näytelleeseen pikkutekijään, kollegaalisessa yhteydessä. Eikä yhteydet ole välttämättä edes kaukana. Kuitenkaan tämä ei tarkoita että "kuuden ketju" olisi fakta. Itse asiassa ennuste sanoo ainoastaan sen, että on todennäköistä että lyhyt ketju henkilöstä toiseen löytyy. Kun oikein etsitään, voidaan periaatteessa löytää sellainen henkilö joka on teoriassa vaikka kymmenen askeleen päässä. Kuuden ketju on siis nyrkkisääntö. Jos taas uskoo että se pätee aina, kyseessä on väärinkäsitys.

Automaattinen puolustus.

"Anna Valerious:"We Transylvanians always look on the brighter side of death."
Van Helsing:"There's a brighter side of death?"
Anna Valerious:"Of course. It's just harder to see." "
(Stephen Sommers,"van Helsing")

Tämä on tavallaan jatkoa tälle aikaisemmalle jutulle. Laajemmassa kaavassa tämä on tietenkin olennainen osa ajatteluvirheiden painotusasiassa, joiden huomioimista pidän olennaisen tärkeänä osana koko ajatteluprosessin käsittelyssä sekä esimerkiksi argumentaatiovirheiden metsästyksessä - ja jopa evidenssien painoarvoissa.

Puolustusmekanismit eli defenssimekanismit ovat tärkeä ja olennainen osa ihmisen psyykkistä itsesäätelyä. Niiden avulla selvitään vaikeuksista. Ajatus siitä että ihminen torjuu eri tavoin, on peräisin Freudin psykonalyysistä, mutta sitä käytetään myös siitä irrallisissa psykologian teorioissa. Pääideana on se, että kun ihminen kohtaa vaikeuksia, stressiä ja kognitiivista dissonanssia, hän yleensä selviää niistä jotenkin. (Jos ei, seurauksena olisi itsemurha.) Defenssimekanismeille ominaista on se, että niihin turvaudutaan automaattisesti, ilman että asiaan erityisesti keskitytään. Tämä erottaa defenssimekanismit coping -mekanismeista, joissa tunteita hallitaan tietoisesti.

George Eman Vaillant on jaotellut defenssimekanismit neljään tyyppiin. Otan näistä muutamia esimerkkejä. Luokituksista ei ole yksimielisyyttä, joten jonkun mekanismin sijainneissa on "lähdekohtaista vaihtelua". Toinen huomattava asia on se, että erilaisia nimityksiä eri menetelmille on paljon, eikä tämä suinkaan ole "täydellinen listaus" kaikista defenssimekanismeista:
1: Psykoottisissa defenssimekanismeissa asia käsitellään harhoihin turvautumalla:
___1.1: psychotic denial, jossa asian olemassaoloa ei voida hyväksyä millään tasolla.
___1.2: delusional projection, jossa asian takana nähdään esimerkiksi jonkinlaista salaliittoa.
2: Neuroottisissa defenssimekanismeissa tilanne havaitaan realistisesti mutta niihin liittyvä merkitys muutetaan käänteiseksi.
___2.1: Reaction Formation eli reaktionmuodostus, jossa henkilö toimii juuri päin vastoin, kuin mitä hän itse asiassa haluaisi tehdä.
___2.2: Repression, jossa asian olemassaoloa ei nosteta tietoiseen käsittelyyn ; Jos sitä ajatellaan, ikään kuin "vaihdetaan puheenaihetta".
___2.3: Displacement, jossa seksuaalinen tai aggressiivinen kokemus siirretään johonkin turvalliseen kohteeseen.
___2.4: Isolation, jossa tapahtuma erotetaan ideoista. Tämän erityismuotoja ovat esimerkiksi asiaan liittyvä maaginen ajattelu, tai asian selvittäminen rituaaleilla.
3: Kypsymättömissä defenssimekanismeissa uhan olemassaolo kielletään tai siihen liittyvä vastuu siirretään muualle.
___3.1: Rationalisoiminen eli selittely joissa asia selitetään itselle myönteiseksi.
___3.2: Devaluoiminen, jossa asian arvo kielletään. Asia on tapahtunut, mutta "se ei haittaa", vaikka "ennen tapahtumaa" ajatus siitä olisi ollut ikävä ja eitoivottava.
___3.3: Projektio, joka on paranoian lievä muoto. Siinä omat paheet siirretään ulos ja ikävä asia katsotaan johtuvaksi esimerkiksi muiden kateudesta.
___3.4: Denial, jossa asian tapahtuminen kielletään koska sen myöntäminen olisi liian raskasta.
___3.5: Idealisointi, jossa kohde nähdään parempana kuin se oikeasti on. Optimism bias, jossa omat kyvyt suhteessa keskivertoon nähdään parempina kuin ne ovat, on yksi tämän erikoismuoto.
4: Kehittyneissä defenssimekanismeissa ominaista on että uhkaava tilanne havaitaan realistisesti ja vain siihen liittyviä tunteita hallitaan siihen asti että uhkaava tilanne on ohi.
___4.1: Altruismi, jossa henkilö korvaa pahan olonsa tekemällä muille hyvää ja auttamalla heitä.
___4.2: Huumori, jossa henkilö käyttää huumorin keinoja nähdäkseen ikävässä asiassa myös positiivisia asioita.
___4.3: Introjection, jossa henkilö ottaa jonkun ideologian ja syventyy siihen niin syvästi että hän samaistaa ideologian persoonaansa.

Joululahjan valitseminen.

"Oh sweet. The 'Life-Sized Blow-up Antonio Banderas Love Doll.' What a cool Christmas present."
(Eric Cartman, South Park)

Nyt, kun minun kaltaiset viime hetken lahjanostajat alkavat valmistautumaan joululahjojen ostamiseen, on syytä lukaista hieman psykologiaa aiheesta. Elizabeth W. Dunn, Jeff Huntsinger, Janetta Lun ja Stacey Sinclair tekivät tutkimuksen nimeltä "The Gift of Similarity: How Good and Bad Gifts Influence Relationships."

Kokeessa koehenkilöiden pyydettiin arvioimaan mieltymyksiään. Sitten he saivat valita minkälaisia lahjakortteja he ikään kuin lahjana heidän parilleen. Tutkijat manipuloivat tuloksia ja puolelle koehenkilöistä kerrottiin että heidän partnerinsa oli valinnut heille lahjan heidän suosikkiliikkeenseensä (hyvä lahja) ja osalle siihen josta he pitivät vähiten (huono lahja).
1: Kun koe tehtiin henkilöille jotka olivat tunteneet vain minuutteja, sekä miehet että naiset arvioivat olevansa vähemmän samanlainen kuin lahjan antaja. Hyvän lahjan antajat arvioitiin samanlaisemmiksi.
2: Kun koehenkilöt olivat keskenään romanttisessa suhteessa, sukupuolien eroavaisuudet nousivat esiin:
___2.1: Miehet arvioivat aivan samalla tavalla, että hyvän lahjan antaja oli samanlaisempi kuin he ja huonon lahjan antaja erilaisempi. Huono lahja vieraannutti. Kyselyssä paljastui myös se, että huonon lahjan saaneet olivat negatiivisia tulevaisuudenodotuksissaan, se vaikutti jopa todennäköisyyteen jolla nämä katsoivat menevänsä tulevaisuudessa naimisiin.
___2.2: Naiset taas arvioivat aivan toisin päin: Huono lahja lisäsi naisen uskoa tulevaisuuteen. Tutkijat olivat sitä mieltä että tämä johtui siitä että reagointi johtui naisten reaktiosta pettymykseen: Naisilla tapahtuisi torjuntaa siihen että hän saa huonon lahjan. "in response to the relational threat posed by receiving a bad gift from a partner, women may be more motivated than men to protect their sense of similarity to the gift-giver" Kokeen tekijät kertoivat myös, että naiset tätä kautta kestävät myös esteitä ja vaikeuksia parisuhteessa. Evolutiivisesti tämä onkin järkevää: Naisien sitoutuminen lapsiin on tiukempaa koska he uhraavat jo biologisista syistä lähtökohtaisesti sikiölle ja lapselle enemmän kuin mies. Naisten kannalta on järkevämpää kestää vaikeuksia ja suurempi motivaatio saada myös puoliso sitoutumaan parisuhteeseen. Miehen on "helpompi lähteä". Toisaalta tässä tulee selvästi esiin myös "naisten kompleksisuus": Mies käyttäytyy keskimäärin samalla tavalla eikä reagointikaava muutu. Naisilla systeemi vaihtuu, tässä tapauksessa alkuperäiseen katsoen "nurin päin".

Toki "tutkimuksen ulkopuolelta" voisi selittellä tilannetta ad hoc sanomalla vaikka että naisten "huonon lahjan tuoma suosio" voisi periaatteessa johtua myös hyvittelyistä joita keskimäärin on odotettavissa jos ostaa huonon lahjan. Lahja on kuitenkin vain tavaraa ja hyvittely jotain muuta ja arvokkaampaa, kuten yhdessäoloaikaa. Tästä selityksestä voisi johtaa sen, että miehet hyvittelevät naisia ja naiset ovat loukkaantuneita jos miehelle sydänverellä valittu ja mahdollisesti valmistettu lahja ei kelpaa, eli naiset valitsisivat lahjat arkipsykologisten odotusten kautta ja sitoisivat tätä kautta myös oman persoonansa lahjaan, jolloin lahjan loukkaaminen on tavallaan naisen loukkaamista.

Oli niin tai näin, kokeen perusteella voidaan sanoa että olipa syy tämä tai mutkikkaampi psykologinen mielen suojausmenetelmien käyttö, voisi tälläisenä viime hetken ohjeena sanoa : Miehelle kannattaa ostaa hyviä lahjoja ja naiselle huonoja lahjoja. Paitsi, jos suhde on vasta alussa, jolloin hyvä lahja tekee aina vaikutuksen.

Tosin tutkimuksen tuoma ongelma oli siinä, että se ei kerro siitä minkälainen lahja olisi hyvä ja huono. Joudun siis yhä arvailemaan kaupassa.

Kuunteluoppilaan puheenvuoro.

Terävä vs. tylsä.

Tämä on oma kannanottoni "edge vs. flat" -kiistelyyn. Sitä käydään eri alueilla ja eri tavoilla.

Osan mielestä terä-terä -kontakti on aivan OK; Se toki aikaansaa halkeamia aseeseen, mutta se on merkityksetöntä koska pelissä ovat tärkeämmät asiat. Ja toisaalta sellaisetkin miekkamestarit, kuin japanilainen Miyamoto Musashi torjui myös terällä; Hänestä kerrotaan tarinoita, joissa hän menee korjauttamaan miekkaansa sepälle. Miekka näyttää likimain sahalta, koska sen terällä on torjuttu, ja iskun jakautuessa erittäin pienelle pinta -alalle, tästä seuraa vaurioita teräkseen. Olen huomannut että etenkin monet ninjutsun harjoittajat puolustavat terä-terä -kontaktia. Minä taas olen tässä suhteessa "aivan eri maata" muutenkin kuin maantieteellisesti ; Olen melkoisen vahvasti sitä mieltä että terällä terän torjunta on sama asia kuin "oh shit -block", eli normaalein ja intuitiivisin, mutta teknisesti huono tapa torjua; Sitä voidaan toki käyttää, ja se ratkaisee joskus niin että et häviä, mutta sen käyttö kannattaa minimoida. Se on yksinkertaisesti vain osoitus huonosta tekniikasta ja valmistautumisesta. Se, että joutuu selviämisensä vuoksi käyttämään huonointa mahdollista toimintatapaa ei ole ns. "kovin vakuuttavaa".

Etenkin eurooppalaisessa keskiaikaisessa miekkailussa terä -lape -kontakti on melko lailla selvä, ja väistinsysteemikin tukee nimen omaan sitä että terä-lape -kontakti on ideaali. Tämä johtuu siitä että miekalla on tietty rakenne:

Kuvassa korostan sitä, että väisti on aina tietyssä suhteessa terään. Tähän on erittäin hyvä syy. Syy löytyy siitä, mitä varten miekassa on terä ja väistin, sekä siihen miten toisen iskut torjutaan: Väisti on rakennettu sitä varten että terä voidaan saada lukittua väistiin. Tämä taas tapahtuu seuraavasti:

Perusideana on siis se, että pystysuoraan tuleva isku isketään syrjään vaakasuoralla iskulla. Tämä siirtää hyökkäyslinjaa syrjään ja torjuttavan miekan terä liukuu väistille, jolloin se saadaan pysäytettyä. Tätä ei voi tehdä terä+terä -kontaktissa, koska ne tarttuisivat toisiinsa. Jos terä sen sijaan osuu lappeelle, se liukuu. Ja koska iskussa liike -energia on tiettyyn suuntaan, se liukuu miekan terällä tiettyyn suuntaan. Liu -uttaminen ei onnistu aina. Lisäksi miekka on joustava ja taipuu lappeellaan, mutta ei taivu yhtään terän suunnassa:
1: terä-terä -kontaktissa miekat vaurioituvat ja juuttuvat yhteen. Kontakti ei liu-u.
2: terä-lape -kontaktissa ei tapahdu vauriota ja kontakti on liukuva. Se miekka jonka lape on kontaktissa taipuu hieman.
3: lape-lape -kontaktissa miekat liukuvat ja molemmat taipuvat.

Tässä on myös se tärkeä asia, että torjunta on samalla vastaiskutekniikka. Kun esimerkkitapauksessa isketään vaakasuoraan terä-lape -kontaktiin, on myös terä vaakasuorassa, isku kulkee terän suuntaan, kuten pitääkin. Jos tällä iskulla saadaan kontakti toiseen miekkailijaan, siinä isku tehdään terällä eikä lappeella. Näin itse asiassa tapahtuu kaksi asiaa samanaikaisesti:
1: Torjuttavan miekan hyökkäyslinja torjutaan ja sen terä viedään väistille, joka on torjujan miekan kahvan lähellä.
2: Samanaikaisesti torjujan miekan terä on iskussa torjujaa kohtaan.
→ Torjunta ja lyönti voidaan yhdistää. Tästä on paljon etua, koska yhdistäminen on oikeastaan yksi tärkeimmistä asioista. Jos tekee vain yhtä asiaa, on "tuplasti hitaampi" kuin sellainen joka pystyy yhdistämään ne. Ja tästä erosta on itse asiassa valtavasti etua tai haittaa, riippuen kummalla puolella se on. Ilman yhdistämistaitoa miekkailu on likimain sama kuin yrittäisi juosta ilman toista jalkaa.

Tämäkin korostaa osaltaan sitä, että rakenteen yksityiskohdat eivät ole mitään satunnaisia, vaan tälläinenkin triviaalilta tuntuva yksityiskohta on tarkan mietinnän tulos. Kun miekkoja on muuteltu, takennetta on tehostettu siihen suuntaan että se toimii paremmin. Tyyli ja rakenne ovat ikään kuin toisistaan riippuvaisia ja toisiaan tehostavia ketjuja. Kenties tämä on osaltaan selittämässä myös sitä miksi ninjutsussa, jossa miekkojen väistimet ovat erilaisia kuin euroopassa, suhtautuvat myötämielisemmin erilaiseen systeemiin.

Seksuaalista häirintää.

"Kuka on päällä / ja kuka on alla / ihan kohta mulle selviää / Sä minua kiusaat / etkö sä tiedä / tää on seksuaalista häirintää."
(Aki Sirkesalo, "Seksuaalista häirintää".)

Matti Ahde oli ensimmäinen toimitusjohtajan joka erotettiin sukupuolisen häirinnän ja ahdistelun vuoksi. Ahde ei ainakaan julkisuudessa myöntänyt kohdelleensa naisia väärin vaan piti tätä ajojahtina. Yleensä ottaen epätasa -arvon kohdalla ongelmallista on se, että siitä helposti syytetään "uhrin kokemuksen mukaan", jolloin sitä voi käyttää periaatteessa aseena jos ei satu pitämään jostakusta (mies)johtajasta. Toisaalta harva seksuaaliseen häirintään syyllistynyt haluaa tunnustaa harjoittaneensa pahuutta. Teko kiistetään, jolloin käytännössä jäljelle jää vain se uhrin kokemus.

Käyttäisin mielelläni sanaparia "sukupuolinen kiusaaminen", koska se kuvaa mielestäni ilmiön monisäikeisyyttä: Vakiintunut sanapari "seksuaalinen häirintä" kun tuo mieleen konkreettisen kopeloinnin ja ehdottelun, jolloin ilmiö latistuu sen nimen mukanaan tuomien assosiaatioiden vuoksi. Sukupuolisessa kiusaamisessa tulee paremmin esiin se, että se suuntautuu sukupuolellisiin ominaisuuksiin ja niiden arviointiin.

Lisäksi tietenkin tarvitaan jotain, jonka pohjalta voidaan arvioida tilannetta ilman että tästä tulee vain lyömäase, jossa syyllinen päätetään etukäteen ja sitten vain keksitään mitä hän on tehnyt väärin.
1: Siksi emansipaation kaltainen "sisäinen tila" olisi erityisen huono mittari. Kuten aikaisemmin kirjoitin esimerkinomaisesti, ulkoinen toiminta voidaan selittää erilaisilla syillä. Joko huonosti pukeutuva nainen on latistettu kiusaamisella olemaan välittämättä seksuaalisuudestaan tai sitten hän on emansipoitunut ja haistattaa pitkät miesten ulkonäkövaatimuksille eikä alistu himon objektiksi. Attribution theory nostaa tässä kohdin aivan liian helposti esiin rumaa päätään; Lihava tuomitaan joko ahneeksi ja itsehillintään kykenemättömäksi jos vihaamme häntä ja haluamme että hän on syyllinen, ja gastronomian ystävä, joka ei alistu yhteiskunnan ja mainosmaailman meille syöttämään ulkonäkömuottiin ja hyvän elämän muottiin jos pidämme hänestä ja haluamme että hän on syytön.
___1.1: Tämä on erityisen olennaista sukupuolisen kiusaamisen kohdalla: Siinä miehet on stereotypioitu ikään kuin kiimaisiksi eläimiksi ja naiset on määritelty sellaisiksi joiden siveys on tavoiteltavaa. Kun tässä kohden sekoittuvat sekä vanhoillinen neitsytkultti että feministinen individualismi, käy helposti niin että mies on myös aina syyllinen. Hänet nähdään ikään kuin luonnostaan vain seksiä haluavana ja mielenmaltiltaan tämän vuoksi heikompana astiana; Käy niin että mies on joko syyllinen tai vähintään haluaisi olla syyllinen. Ja valitettavasti miehet käyttävät aivan samaa tilannetta käänteisesti ja puolustautuvat raiskauksiaan sillä että nainen on pukeutunut paljastavasti, ikään kuin tämä miesten syntymäkiima olisi jokin vastaanpanematon tosiasia.
___1.2: Toisaalta myös tarkastelunäkökulma voidaan valita ja tietyt aiheet kieltää. Näin voi käydä niin että parannetaan vain yksien oloja ja toisen puolen heikkouksiin ei puututa. Tällöin tilanne muuttuu pelkäksi vallankäytöksi: Otan tästä esimerkin joka sivuaa aihetta, vaikka ei siihen täysin osukaan. (Koska se tuo asian mielestäni ymmärrettävästi esille.) Se jota väitetään kiusatuksi onkin muuttunut kiusaajaksi. Tämä tarkoittaa sitä että jos tavoittelemme tasa-arvoa, emme voi kiinnittää huomiota pelkästään niihin asioihin, joissa naisilla on huonompi asema kuin miehillä. Tämä on toki tärkeää, mutta olisi katsottava myös niitä kohtia joissa tilanne on toisin päin. Kun katsotaan että miehen euro on naisen 80 senttiä, olisi katsottava myös esimerkiksi lastensaanti tilanteita avioerotilanteissa sekä perhe -elämän osuutta. Siellä naisilla on selvä etuasema, ja jos miehen euro on naisen euro ja perhe on naisen perhe, ei voida puhua mistään tasa -arvosta. On vain tilanne, jossa vanhoilliset sukupuolinäkemykset ovat voimassa, mutta vain siten että toisella on kaikki oikeudet ja toisella kaikki velvollisuudet. Tämä on epäreilua vaikka se on institutionalisoitua. Itse asiassa se voi olla vielä epäreilumpaa kuin jos se olisi vain yksilöiden tekemää, koska tällöin sentään myönnetään että joku tekee väärin. Itse asiassa tälläinen institutionalisoitu näkemys on helpohko havaita työelämässäkin: Jos tyttö harrastaa aiheita jotka ovat "miesten aloja" hän osoittaa olevansa vapautunut, ja saa osakseen ihailua. Sen sijaan poika, joka on kiinnostunut naisellisista asioista, saa osakseen alentavuuta. Hän on ikään kuin "vähemmän mies" tai "tekonainen".

Sukupuolisesta kiusaamisesta voidaan kuitenkin ottaa selvää. Esitän esimerkin haukkumisaiheesta. Tarkastelu tuo esiin epätasa -arvon tietyillä ehdoilla:
1: Kun naisia haukutaan, käytetään sellaisia sanoja kuin "huora", "lutka" ja niin edes päin. Tämä viittaa ammattiin, joka liitetään nimen omaan naisiin. Heidän sukupuoltaan ja seksuaalista suuntautumistaan ei kiistetä. Sen sijaan sukupuoleen ja seksuaaliseen suuntautumiseen liitetyt negatiiviset yhteydet tuodaan esiin.
2: Kun miehiä haukutaan, ilmenee usein sellaiset sanat kuin "homo", "akka", "neiti"... Näissä yhteyksissä hänen seksuaalinen suuntautumisensa ja sukupuolensa kiistetään ; On huomattava että tässä tarkastelussa ei itse asiassa viittata siihen mitä "homot" oikeasti ovat, vaan siitä minkälaisia mielikuvia heistä on. Voi sanoa että tässä samalla loukataan homoja, ja vaikka homoseksuaalisuudessa ei ole mitään hävettävää, tämän kutsumisen tarkoituksena on silti halventaa.

Tätä soveltaen on huomattavissa aitoakin epätasa -arvoa: Kun miehet ovat sukupuolisesti avoimia, he saavat coolin maineen. He ovat miehekkäitä, he ovat "sitä mitä kaikki haluavat olla". Sen sijaan seksuaalisesti avoin nainen on "kevytkenkäinen" eikä häntä arvosteta. Tämän trendi on kuitenkin onneksi heikentynyt viime aikoina. Nykyään baareissa massapanee molemman sukupuolen edustajia, ja heitä kunnioitetaan ja halveksitaan (henkilöstä riippuen joko/tai tai sekä-että) sukupuolestaan riippumatta. Liikkumavaraa molemmilla sukupuolilla on yhä samemman verran, ja kenties minun lapsien aikana tämä eriarvoistus tuntuu jo vanhanaikaiselta, tuulahdukselta historiasta. Ja hyvä jos näin on.

Tästä päästäänkin erotiikan maailmaan. Tämä taas koskee juuri aihetta koska feminismin piirissä on laajalle levinnyt näkemys siitä että pornografia esineellistää naista. Mielestäni tämä on totta juuri sen suppean aineiston kohdalla, jota näissä keskusteluissa usein tuodaan esiin. Niissä kun esitetään usein sidontapornoa ja raiskausfantasioita. Toki kokemukseni erotiikan alueelta ovat aika rajoittuneita, mutta silti mielestäni tämä on hieman valikoitua:
1: Tein huvikseni pikahaun altavistan "tuhmien kuvien alueelle". En löytänyt feministien esimerkeissä esitettyjä juttuja "tyhjällä haulla", joka hakee aihepiiristä ikään kuin "satunnaishaulla", ennen kuin laitoin hakukenttään niitä tiettyjä taktisia sanoja jotka tuovat vain tätä aineistoa. Löysin erityisen lihavan naisen ja muita erikoisuuksia ennen kuin tätä väkivaltapornoa. Näyttää siltä että lesboseksi on jostain syystä suosittua, samoin kuin heteroseksi jossa on "kaksi iloista osapuolta". Ilmeisesti vainonäkemys tulee siitä että oletetaan että eroottisia kuvia katsovat enimmäkseen miehet, jolloin he luonnollisesti kiinnittävät huomiota erityisesti naiskauneuteen. Tämä epätasa-arvo voi itse asiassa pitää paikkaansa. Silti tuntuu erikoiselta että miespornonäyttelijä esitetään feministien teksteissä sortavana osapuolena, luulisi että hänkin olisi objekti, vain pienemmässä määrin. "Vähän uhri" ei minun logiikalla ole sama asia kuin "rikollinen". Kuvien viesti oli kuitenkin melko selvä: Ääriesimerkit eivät kuvaa ilmiötä, ja nämä usein esiin nostetut esimerkit ovat keinotekoisia: Sama kuin syyttäisi kaikkia muslimeita siitä että muutama heistä ajoi lentokoneita tornitaloihin.
2: Vanhassa vitsissä naureskellaan sille miten pornoelokuvat ovat aika keinotekoisia. Naiset esimerkiksi saavat aina orgasmin kun mies laukeaa heidän päälleen vaikka varsinaista kontaktia ei olisi. Tämä vitsi, joka taitaa olla karua todellisuutta kertoo osaltaan siitä että pornografia on eskapistista fantasiaa. Niissä mies onnistuu yhdessä, ja naisen orgasmi on mukana siksi että sekin kuuluu olennaisesti tavoitteisiin ja tuottaa miehelle ns. "iloa". Tämä taas kumoaa sen laajalle levinneen väitteen että miehille tulisi suorituspaineita erityisesti pornografian kautta koska niissä on taidokasta ja vaikeaa seksiä ; Akrobaattisuus ei useinkaan kuvaa pornossa kuvattua tilannetta kovin hyvin. (Toki jos siitä tykkää, niin oikeilla hakusanoilla varmasti löytää. Kyse on laajasta linjasta; Kun puhutaan ilmiöstä laajasti, poikkeukselliset yksityiskohdat ovat anomalioita) Porno voi tuottaa onnistumispaineita korkeintaan sitä kautta että niissä onnistutaan naurettavan helposti, mikä sitten tuottaa ongelmia kun tilanne koetellaan käytännössä. Sen sijaan asiaan viittaava roskapostimainonta voi olla ikävää itseluottamukselle, koska niissä esitetään että naiset odottavat mm. "metristä halkoa".
___2.1: Sen sijaan nostaisin esiin sen, että naisille suunnattu aineisto se vasta tuottaakin suorituspaineita. Olen "huviksi ja hyödyksi" lueskellut aiheeseen liittyvää ja selvästi naisille suunnattua kirjallisuutta. Niissä nousee usein esiin se, miten mieheltä on lupa vaatia onnistumista. Lisäksi niissä kerrotaan mm. multiorgasmeista sellaiseen sävyyn, kuin se olisi helpostikn saavutettavissa, kunhan mies vain hoitaa hommansa oikein. Tämä tarkoittaa sitä että tästä syntyy epärealistisia vaatimuksia.
3: Pornografian väitetään lisäksi tuottavan epärealistisia odotuksia naisista. Että pitäisi olla painoa 55 kiloa ja jättiläismäiset rinnat. Kuitenkin kun aineistoa selaa, huomaa että tässä on suurta vaihtelua. Ei ole vaikeaa löytää keski -ikäisiä naisia, tai naisia joilla on vararengasta ja niin edes päin. Luulenkin että tämä kuva pornografian sisällöstä tulee joko aineiston keinotekoisella rajaamisella, tai sitten ihan karkeasti sanoen cosmopolitanin tapaisista naisten lehdistä, joita lukiessa saa helposti sen kuvan että miehet odottavat naiselta tiettyä "ulkonäköominaisuuksia". Lisäksi niissä on muuten kuvattu "miesten virheettömiä vartaloita", joka naisten kohdalla oli jotain joka toi "epärealistisia odotuksia". Tästä ei feministien jutteluissa kuule tässä yhteydessä, jostain syystä sen sijaan kuulee siitä miten nämä vainoavat naista pakottamalla tätä tiettyyn muottiin, ikään kuin miehet opiskelisivat naisista niiden kautta (johon minä sanon tässä tilanteessa että "ups"). Mielestäni hieman huvittava juttu on siinä, että kun kerran mainitsin tästä asiasta pornografiaa vastustavalla naiselle, hän huomautti että havaitsemani juttu johtuu siitä että "miehet ovat sikoja, joille riittää se että naisessa on reikä". Hänen oli ilmeisen vaikeaa huomata, mitä tämä tosiasia tekee hänen "miesten yliluonnolliset vaatimukset" -kohdalleen. (Mutta pääasiahan on se että mies on syyllinen ja nainen uhri.)
4: Lisäksi pornografian väitetään kohdistavan miesten taipumuksia sairaisiin suuntiin. Esimerkiksi naisten "pyhimmän alueen" karvojen ajelua on väitetty jopa pedofiliaan yllyttämisenä. Olen tästä kohdasta hieman erimielinen sen takia, että sekundaaristen sukupuoliominaisuuksien manipuloinnissa ei ole tästä kysymys: Jos nainen toivoo että mies ajaa partansa, hän ei suinkaan yllytä pedofiliaan. Kyse on kuitenkin hieman samasta asiasta. Toki tämä voisi olla sitä -miehen naama on erilainen, kenties minua lukuun ottamatta joka vanhentaa ulkonäköään useita vuosia pitämällä naamakarvoitusta, kuin pojan naama, partaa tai ei- , mutta pornografiassa tähän on vaikea uskoa, sen verran siellä on havaittavissa niitä paljon puhuttuja "isoja tissejä" että tämä tuntuu aikamoisen epäuskottavalta. Tai sitten tyttölapsilla on yllättävää rintojen kasvua, josta en ole tietoinen ja joka on koko elämäni ajan jäänyt minulta täysin huomaamatta, ja olen siksi luullut virheellisesti että rintojen kasvu liittyy siihen että "puberteetti on läpikäyty".

Mutta tietenkin olen sitä mieltä että pornografiassa on sairaita suuntauksia joita ei pitäisi edes olla olemassa. (Sitä yrittää tunkea jopa sähköpostiini vaikka en haluaisi.) Tietenkin naisia kohdellaan joissain kohdissa väärin. Mutta tämä ei tarkoita sitä että kaikki miehet olisivat syyllisiä ja kaikki naiset uhreja. Mielestäni tilannekohtainen analyysi, jossa syyllinen ja syytön ei ole ennaltamäärätty, vaan on sen sijaan molemmat vaihtoehdot sisältävän tiedonhankinta -analyysin tulos, on rakentavampaa. Ihmistä ei tunnetusti saada myötämieliseksi tuomitsemalla tämä toiminnastaan huolimatta.