Liian paljon televisiota?

En useinkaan panosta unieni kertomiseen. Yleensä ei ole aihetta. Viime yönä näin sellaisen unen jota en voi olla jakamatta. Kuljin lännenelokuvista tutuntyylisillä hevosvaunuilla kunnon saharalaisella hiekka -aavikolla. Olin vaunuissa, mutta kuitenkin katsoin tilannetta samalla ulkopuolisena. Katsoin kuinka etenin kuvakulmasta vasemmasta yläreunasta pikku hiljaa kohti näkökentän keskustaa. Unessa ei ollut ääntä. Sen sijaan siinä oli TV:stä tuttu tekstitys. "Ja hän kulki läpi universumin ja tuonelan". Rivin vaihtuminen tapahtui sanan "läpi" ja "universumi" välistä. (Vaikka omasta mielestäni lause pistäisi välin sujuvammin johonkin toiseen kohtaan.)

En keksinyt sille helppoja tulkintoja. Autiomaa viittaa "perinteisten tulkintojen mukaan" unissa yksinäisyyteen. Aina riemastuttavan "Astro TV:n" ehdottoman luotettava keskustelupalsta taas kertoo että autiomaassa matkustamisen toisi sairautta. "Tin-tin alitajunta" taas kertoo että hevonen liittyisi uskolliseen kumppaniin ja toimeentuloon. En löytänyt aina yhtä riemukkaita seksuaalisuusmerkkejä teemaan, mutta luulen että jostain sellaisenkin saisi liitettyä.

Virallisista tulkinnoista hitot. Uni oli sävyltään aforistinen ja eksistentialistinen. Puoliso olisi ehdottanut liikaa television tuijottamista, mutta meillä on elelty jonkin aikaa ilman. Vanha digiboksi kun sekoontui ilmeisen lopullisesti. Eikä uutta ole tullut hankittua.

Täytyy kiittää rakennusmiehiä. Meillä on nimittäin ollut viime päivien ajan julkisivuremontti. Tämä tarkoittaa sitä että ensin porukat hakkasivat tiiliseinää pois. Vasarrin vasarsi pitkiä tunteja. Nyttemmin ovat alkaneet poraamaan jotain ja hakkaavat ilmeisesti uusia tiiliä tilalle. Ahkerasti tulevat töihin vironkieltä puhuvat miehet. Heti kun laki sallii. Kuten tunnettua, minä sen sijaan menen nukkumaan hyvin myöhään. Tällä yhdistelmällä herää kesken unien. Ja tämä taas on suunnilleen ainut keino muistaa ne.

Idioottinen aasi vs. idioomaattinen aasi.

Idiomi on kieleen liittyvä sana. Se on ilmaus, jonka alkuperäismerkitys on metaforisen käytön kautta sumentunut, ja jolle on muotoutunut uusi itsenäinen merkitys.

Aristoteleen kantapäässä tuotiin aikanaan esiin se, miten tämänkaltaiset sanonnat voivat jopa muuntua.;
Siinä missä kepillä on normaalisti tarkoitettu piiskaa ja porkkanalla kannustetta, oli tämä kielellinen "miltei kaikkien jakama ajatus" hävinnyt Sirkka-Liisa Anttilalta. Kepin ja porkkanan käyttö sitä että kepillä viedään porkkana aasin eteen niin että aasi puskee porkkanan toivossa eteenpäin mutta ei saavuta koskaan porkkanaa.
1: Tämänlainen ajatus manipuloinnista sopii tietysti Keskustalaiselle, koska vanhan sanonnan mukaan "Kepu pettää aina."

Tämänlaisia ilmaisuja on itse asiassa saatu paljon Raamatusta. Tästä kenties valaisevan esimerkin saa Count Up -blogin lainauksista, jotka oltiin saatu yhdestä "Pressiklubista". Kielessä on paljon elementtejä.

On tavallaan mielenkiintoista miten nämä sanonnat elävät arkikielessä. Vaikka kristinusko katoaisi, olisi meillä luultavasti silti iso kasa latteuksia jotka olisivat kristillisyydestä peräisin. Esimerkiksi minä en mieti "tutkainta vastaan potkimista" Raamatullisena. Sanonta kuitenkin on silti saatavana sieltä muodossa "Työläs on sinun potkia tutkainta vastaan" (Ap.t. 26:14) Tosin on vaikeaa sanoa, onko terveydenhoitajalla käyminen Raamatullinen koska Danielin kirjasta löytyy tilanteeseen sopiva fraasi "Sinut on vaa'alla punnittu ja kevyeksi havaittu."

Tämänlaiset fraasithan kiertävät suusta suuhun ja niiden alkuperä unohtuu usein. Luultavasti sanontojen ymmärtämiseksi ei tarvitse kahlata alkulähteille asti. Sanojen etymologian tutkiminen, sanonnan alkuperäinen lähdeviite, "sanonnan provenienssi" on vähemmän tärkeä kuin konnotaatio, sen nykykäyttö. Sillä konnotaatiot voivat muuttua. Minä yritän tehdä sellaista paraikaa. Sillä käytän aasivertausta Sirkka-Liisa Anttilan tapaan. Mitä vanhalle ja vakiintuneelle sanonnalle tapahtuu. Vastaus löytyy Raamatusta "Hänet kuopataan kuin aasi, hänen ruumiinsa raahataan pois ja paiskataan Jerusalemin porteista ulos" (Jer. 22:19)

Paussin syyt.

Pelästymisestä johtuvat jähmettymiset ja niistä tulevat tauot ovat itsepuolustuslajeissa ja itsepuolustustilanteissa jotain jota (1) tapahtuu paljon ja joita (2) ei haluta tapahtuvan itselle. Erityiseksi tämä tulee itsepuolustustilanteissa. Ne kun ovat tyypillisesti altavastaajatilanteita : Joku yllättää.

Itse asiassa on lähes varmaa että jokainen jähmettyy jos joutuu yllätyshyökkäyksen uhriksi. Tälläinen paussi on tietysti eri mittainen eri ihmisillä. Sen pituutta voi lyhentää huomattavasti. Ja liittyypä siihen tarkkaavuusasioitakin. Jos esimerkiksi olen etsimässä jotain asiaa, tai huomioni on siirtynyt katsomaan bikinityttöjä - Siis puolisolle tiedoksi, minä en missään tapauksessa katsele bikinityttöjä, en ikinä koskaan paitsi joskus melkein, vahingossa - tai olet lukemassa huonoa lauserakennetta ja pitkää virkettä huomio herpaantuu ja jähmettymisen aika on tällöin pidempi.

Äärimmäisessä tilanteessa joku on voinut harjaantua automaatioiden tasolle itsepuolustuksessa. Tällöinkin hän jähmettyy, mutta tämä tapahtuu vasta jälkeenpäin. Jähmettymisen syitä on useita. Hormonitasolla säikähdys etenee veren mukana, joten se ei ole niin nopea kuin voisi luulla. Sosiaaliset pelästymiset toimivat tietoisen ajattelun tasolla ja ne ovat siksi hitaita syntymään ja poistumaan. Harjoiteltu reaktio taas tapahtuu refleksinomaisesti, jolloin se toimii hermoimpulssien nopeudella. Siksi harjoitellut ihminen voi toimia ja pelästyä vasta sen jälkeen.

Jähmettymistä on joskus hyvin vaikeaa huomata. Esimerkiksi minulla tulee hyvin usein tosielämässä pelästymisiä jotka ovat aktiivisia mutta kontrolloimattomia ja tehottomia nytkäyksiä. Ne ovat nopeita ja automaattisia. Niitä on todella vaikeaa kontrolloida. Joskus niihin liittyy tunteita - useimmiten ei. Tässä kohden riskinä ensinnäkin lyödä jotakuta vahingossa. Toinen ongelma, joka liittyy itsepuolustustilanteeseen on mahdollisuus juuttua niin sanottuun addrenaliinin aikaansaamaan kiertoon, jossa toiminta kaavamaistuu. Sitä saattaa esimerkiksi lyödä samalla tavalla kolmekymmentä kertaa peräkkäin. Tämä on tietysti huono toimintatapa.

Lisäksi tiedetään sellaisiakin jähmettymisen tapauksia jossa pelästyminen tuntuu mukavalta. Jähmettyneen olo tuntuu lämpimältä ja lennokkaalta ja rauhalliselta. Jähmettynyt kokee ajattelevansa selvästi ja tarkkaavaisesti ja jopa ihmetellä sitä kuinka rauhallinen hän on tälläisessä aggressiivisessa tilanteessa. Tämän huomaaminen on tietysti vaikeaa. Tälläisen rikkominen vaatii sen, että päättää tehdä jotain. Jo askeleen ottaminen, sanan sanominen, huutaminen tai mikä tahansa murtaa tilanteen.

Kypsyminen

Lapsena sitä ajatteli että aikuisena olisi jotenkin erilainen. Kuitenkin ainakin minun kohdalla kasvaminen on tarkoittanut lähinnä kokoa. Ja kypsyminen sitä että teiniangsti on kypsynyt eksistentiaaliseksi ahdistukseksi. Uskallan sanoa että perusta on pysynyt yllättävänkin samana. Olen tosin kenties iän mittaan keksinyt paremmat tekosyyt toimilleni. Odotan silti yhä että olisin jotenkin erilainen.

Joskus sitä kokee että olisi aikuistunut jotenkin. Sitten vain tapahtuu jotain irrelevanttia joka häiritsee tätä tunnetta. Kutsutaan niitä nyt vaikkapa niiden vakiintuneella nimellä tosiasioiksi.

Tapasin tänään aivan yllättäen vanhan ystäväni Suvi Harjun. Yritimme kartoittaa menemisiämme. Se sujuikin melko hyvin ja saimme molemmat puhua paljon maailman tärkeimmistä asioista, itsestämme. Hän päätyi selittämään minulle miten olen aina ihan samanlainen.

Ja miten hän pitää minusta aina samaan tapaan kuin pitää paranormaaleja ilmiöitä mielenkiintoisena. Jaan hänelle saman kategorian avaruusolentojen ja kummitusten kanssa. Se on tärkeä paikka. Outouteni on ehkä jonkinlainen pysyväisyyden pysäkki. Jotain turvallista ja muuttumatonta. Olen ehkä kypsynyt, mutta en ole erilainen persoona.

Tosin hänelle asti eksistentiaalinen angstini ei ilmene, eikä ole koskaan ilmennytkään. Hän pitää minua enemmänkin kaikesta huvittuneena veikkona jolle maailma ei ole koskaan "niin paha". Minulle syy optimismiin on siinä että pahentamisen varaa on aina, voin keksiä mikä vielä voisi mennä pieleen. Hänelle se ilmenee jopa optimismina.

Temperamentti on tässä kohden mielenkiintoinen käsite nostaa esille. Temperamentti kun tarkoittaa käytöstyyppiä, jossa kartottuu henkilölle tyypillinen reagointitapa. Muut ihmiset näkyvät meille helposti temperamenttityyppeinä, koska emme koe heidän tunteitaan vaan näemme heidän toimintaansa. Joku voi olla vaikkapa äksy. Liisa Keltikangas-Järvinen, Katri Räikkönen ja Sampsa Puttonen kirjoittivat siitä miten "Temperamentti on pysyvä ominaisuus.". jossa pohjalla on biologia, ei kasvatus. "Temperamentti on sidoksissa aivorakenteisiin ja fysiologiaan. Yhteys on niin voimakas, että pienen vauvan temperamentti ilmenee fysiologisina prosesseina, ei vielä psyykkisinä. Tästä syystä temperamenttia kutsutaan persoonallisuuden biologiseksi pohjaksi." Toki olemme kasvatuksenkin tulosta sillä "Kasvatus ja ympäristö muokkaavat synnynnäisestä temperamentista persoonallisuuden."

On hyvä miettiä sitä että maailmassa meille tapahtuvat asiat vaikuttavat siihen miten koemme maailman. Mutta on myös puoli joka vaikuttaa sitä kautta miten tulkitsemme tapahtumat, ja tämä vaikuttaa yhtä paljon. Tunteiden ohjaaminen ja hallinta ei ole kovin helppoa. Ne ohjaavat ja värittävät elämämme tapahtumia.

On tavallaan lohdullista ajatella, että eksistentiaalinen tuska on osa minua, ei pelkästään jotain jota maailma on pakottanut minuun. Että se ei ole mikään kasvatuksen syy vaan olemukseni seuraus.

Pseudoskeptinen aistiepäily.

René Descartes oli skeptinen mies. Aluksi hän ajatteli että epäilee kaikkea mikä vain mahdollista. Ja sitten hän mietti että mitä ei silti voitaisi epäillä. Näin saavutettaisiin tieto tietämisestä. Tässä lopputuloksena oli Cogito -oivallus. "Ajattelen siis olen". Se, että jos hän ajattelee, hän on taatusti olemassa. Kenties olet unessa, hullu tai halusinaatioissa.

Descartes ei tyytynyt tähän. Hän halusi varmistaa paljon enemmän. Ratkaisuksi hän tarjosi jumala -aistia ; olettamalla rakkaudellisen ja hyväntahtoisen Jumalan, saadaan lahjaksi täydelliset aistit ja järjen. Nyt ihminen saisi ehdottomasti luotettavaa tietoa maailmasta, jolloin maailma ei ollut hallusinaatio. Näin kokemamme - ja etenkin logiikka ja matematiikka, koska Descartes oli rationalisti joka teki maailmanselityksiä ilman empiriisiä kokeita - oli luotettavaa.

Descartes oli tyytymätön koska hän joutui olettamaan Jumalan. Olettelu taas oli jotain, josta hän halusi eroon - juuri tämän vuoksihan hän aloitti skeptisyytensä alun perinkin. Ratkaisuksi sille että oletus saadaan pois määrittelee ihmiselle erityisen Jumala -aistin. Tätä kautta ihminen saisi havaintoja Jumalasta. Koska Jumala oli antanut tämänkin aistin, oli se erehtymätön. Näin lopputulos oli koherentti.

Vastaava logiikka on siirtynyt Alvin Plantingalle, joka on montaa astetta empiristisempi. Ajatus on kuitenkin olennaisesti sama. Hän on laskeskellut että evoluutio ei kovin todennäköisesti tuottaisi erehtymättömiä aistinelimiä ja logiikkaa. Tästä Plantinga jatkaa että naturalisti - joka tässä yhteydessä on 1:1 ateisti - olettaa, että maailmankaikkeus on rationaalisesti järjestäytynyt. Tätä kautta syntyy ateisteille nykyään suosiossa oleva skientismi. Eli usko siihen että kaikkia asioita voidaan järjellisesti tutkia ja johtopäätökseksi saadaan "tosia uskomuksia".

Tästä Plantinga jatkaa eteenpäin esittämällä että ateistin puhe totuudesta ja rationaalisuudesta on itsessään ateistin kannalta outo, että ateistin maailmankuva ei tue tätä, vaan tämänlainen on vain epärationaalinen oletus. Plantingan mukaan teismi johtaa siihen että maailma olisi luontevasti strukturoitu, koska se on lähtöisin älyllisestä Jumalasta.

Argumentin problematisointi.

Descartesin ongelma perustuu oletteluun. Hänen tavastaan jossa Jumala antaa aistin ja aisti todentaa Jumalan ei tokikaan saa ristiriitaa irti millään. Sen sijaan se onkin kehäpäätelmä. Tälle kehäpäätelmälle on annettu nimikin : Kartesiolainen kehä. Kehäpäättelyn luonne on siinä että siinä ei ole ristiriitaa, mutta jos se sallitaan proseduurilla saataisiin oletettua ties mitä. Logiikan ideana taas on se, että totuus ja epätotuus voidaan arvioida.

Olennaista onkin huomata että Descartes oletti Jumalan ja sille tietyt ominaisuudet. Descartesin ratkaisu paljastuu tätä kautta pseudoskeptiseksi ; Ensin henkilö epäilee älyään. Hän ratkaisee sen luomalla epäiltävällä älyllään hahmon johon hän sitten luottaa aivan kuin päättelyketjun tuottanut äly ei olisi epäiltävissä. Mahdollisesti epätäydellinen äly ja mahdollisesti erehtyväinen kokemusmaailma selvittää täydellisen ja ehdottoman luotettavan älyn. Jotta tässä voitaisiin onnistua, olisi arvioijan todella pystyttävä menemään erehtymättömän älynsä ja persoonallisuutensa ulkopuolelle ja arvioimaan tilannetta sieltä käsin.

Plantingan perustelu kohtaa tietysti sekin tämän tunnetun seikan. Argumentti kun ei ole niinkään "upouusi", kuin "laajennus ja täsmennys". Yhä pätee se, että aistien erehtymättömyys todistetaan olettamalla erehtymättömien aistien antaja.

Kenties mielenkiintoisesti Plantingalla taetta ei ole varattu mille tahansa uskonnolle. Hän on kirjoittanut hyvin paksun tiiliskivikirjan nimeltä "Warranted Christian Belief" joka keskittyy siihen että kristitylle tae olisi teologisesti korrekti. Hän ei siis lupaa että tae sopisi kaikkiin teismin muotoihin. Tämä onkin järkevää : Voimme kuvitella pahantahtoisia Jumalia, jotka vääristävät aistihavaintojamme.

Itse asiassa saamme tälläisen mahdollisuuden jopa kristinuskoon : Jumala on kenties antanut meille täydelliset aistit ja älyn (eli takeen, engl. warrant), mutta syntiinlankeemus on rappeuttanut tämän. Näin ollen kristinuskossa on hyvinkin mahdollista - jopa aivan todennäköistä - että meillä ei olisi taetta. Näin ollen Plantinga ei itse asiassa edes osoita että kristityn Jumalan olemassaolosta seuraisi oikeaoppista teologiaa lukien todennäköisesti se, että aistimme ja älymme olisivat virheettömiä.
1: Tosin tämä tekee jännittävän mutkan asiaan : Tae -logiikka sujuu aika heikosti yhteen Intelligent Design -ajatuksen kanssa, sillä Plantingalla olennaista on Jumalan intentiot. Pitää olla tietynlainen Jumala jotta tämä antaisi erehtymättömät aistit. Intelligent Design kiistää tämän näkökulman, se lähestyy asiaa siten että intentiot ovat tuntemattomat.

Kaikki vaihtoehdot pöydälle : Maailmankuvan kautta eliminoiden.

Mielenkiintoinen asia tuleekin esiin siinä että oikeaoppinen teologia on enemmän maailmankuvaa, kuin todiste. Plantinga ei tutki Jumalaa ja sen ominaisuuksia, vaan lähestyy asiaa muuta kautta ; Tosiasiassa Jumala voisi kristillisestä teologiasta huolimatta olla minkälainen tahansa, vaikka häijy tai kujeileva. Plantingan ideana on se, että jos kristitty maailmankuva pitää niitä "epärelevantteina" vaihtoehtoina, ei kristityn maailmankuva välitä niistä pätkän vertaa.

Tässä kohden on kuitenkin selvää että maailmankuvassa oletetaan tietynlainen Jumala. On hyvä miettiä miten kompleksinen oletus tässä itse asiassa tehdään ;
Plantingan tapaa arvioida todennäköisyyksiä voidaan soveltaa tässä kohden. Jumalan täytyy olla juuri tietynlainen, jolloin sen täytyy vastata juuri samoihin haasteisiin mihin ateistinkin. : Jumalan täytyy valita luonnonlaeista koostuva maailma eikä muunlaista. Ja Jumala joutuu haluamaan luotettavan älyn ja havaintovälineistön eikä olemaan kelju joka haluaa huijata meitä.

Puntit menevät tätä kautta tasan ateistien kanssa, jotka joutuvat olettamaan sattuman että maailma nyt vaan on sellainen. Se, että maailma on sellainen on vaihtoehto samaan tapaan kuin Jumala.

Plantingan ratkaisu asiaan kristityille on maailmankuva. Eli oletus muuttuu vähemmän riskaabeliksi jos se sopii maailmankuvaan. Teisti voisi olettaa minkälaisen maailman tahansa, mutta maailmankuvassa on tietty, muut on ammuttu maailmankuvallisista - ei siis todistetulla tavalla - irrelevanteiksi. Mahdollisuuksille nauretaan eikä avarakatseisuudesta ole tietoakaan. Tätä kautta kristitylle havaintoaineistot väärentävä Jumala on "blashemy", naurettava ja mahdoton. Tältä kannalta katsoen arvailu Jumalan luonteesta on irrationaalinen. Siinä heitetään pirusti vaihtoehtoja mäkeen.

Klassisesti maailmankuvia katsoen ateismi on skientistisen mekanistisen naturalismin sävyttämä. Siinä oletetaan itsestäänselvästä mekanistisen luonnonlakimaailman. Siinä nauretaan muille mahdollisuuksille sulkukatseisesti. Plantingan epäluotettavat havainnot ja järki -maailma on heille aivan yhtä irrelevantti kuin kristitylle on Paha ja Kiusaava Jumala joka haluaa että hallusinoimme. Näin maailmankuvaratkaisu joka pelastaa kristityn pelastaa ateistinkin.

Näin syntyy erilainen maailmankuvallinen tulkinta. Ateistin rationaalinen ja tutkittava maailma ei ole sen mielivaltaisempaa ja sulkeutuneempaa kuin sekään että teisti naureskelee Jumalalle joka antaisi valehtelevat aistit ja/tai harhauttavan järjen.

Tietystä nykytilaoletuksesta tehty reverse engineering.

Toinen tapa olisi vain olettaa että meillä on tae. Tätä kautta voidaan ruveta miettimään miten meillä on se. Jos vain aluksi päätetään mielivaltaisesti että meillä ON tae ja unohdamme kaikki edellä mainitut maailmankuvan kautta tulevat "irrelevantiksi a priori tuomitsemiset". Tällöin puntit muuttuvat olennaisesti. Meillä on myös tietoa maailmasta ja tiedämme että käytöksemme ei ole itsetuhoista ; Emme kuole. Meillä on siis "turva", joka takaa sen että toimimme siten että se parantaa hengissäselviämismahdollisuuksiamme. Evoluutiollekin on saatu todisteita.
1: Pidän tästä lähestymistavasta, koska siinä korjataan yksi erikoisuus. Plantingahan laskee evoluution kyvyn tuottaa luotettavat aistihavainnot. Hänen takeensa peräti vaatii tätä hyvin lujana versiona, suorastaan erehtymättömyytenä. Kuitenkaan naturalistit eivät uskot tälliseen takeeseen. Idea menee pikemminkin siten, että ensin luotetaan naturalistiseen luonnontieteelliseen metodiin ja tähän evoluutioteoria sopii hyvin. Näin ollen vaihtoehtoina on (1) uskoa että tiede ja aistimukset on hyvä keino saada tietoa ja uskoa evoluutioon (2) dissata havaintoa ja luonnontiedettä ja ottaa tätä kautta lupa kiistää evoluutiokin. Mielestäni suunta on juuri tämä. Evoluutio ei todista luonnontieteen metodia vaan luonnontieteen metodi on antanut evidenssiä evoluutiolle.
___1.1: Argumentaatiossa on itse asiassa jotain hyvin vanhahtavaa. Itsetodistaminen jossa aistit todistavat tieteen ja tiede aistit on rakenteeltaan jotain joka muistuttaa matematiikan ihanteita ennen Gödeliä. Silloin uskottiin että matematiikasta saadaan valmis, konsistentti ja täydellien aksiomatisoimalla. Nyt tiedetään että tämä on täysin mahdotonta. Itse asiassa haaste ja vaatimus jossa evoluution pitäisi todistaa aistit on vaatimus siitä että naturalistit ajautuisivat Kartesiolaisen kehän muunneltuun versioon. Omasta käsityksestäni kehäpäätelmäluonteen vaatiminen ei ole olennaista.
_____1.1.1: Tuntuu suorastaan että tällä lähestymistavalla naturalisteja olkiukotetaan, heille asetetaan vaatimuksia jotka eivät ole naturalistien omia vaan teologien sisäisiä leikkejä. Koko takeen vaatimus ei ole naturalistien oma käsitys, vaan vaatimus joka heidän täytyy täyttää ikään kuin auktoriteettikäskystä ulkopuolelta ; Aistien ja tieteen erehtymättömyys ja lopullisuus ei ole ylipäätään skientistien suosiossa, itse asiassa eräässä mielessä varmisteluun vaikuttavat sellaiset konseptit kuin hallusinaatiot ; Ilmestyksiin ja havaintoihin ei luoteta sellaisinaan. Päin vastoin tuntuu että luonnontieteitä pidetään enemmänkin "puutteellisena ja epätäydellisenä keinona joka vain on ainoana". Vaihtoehtoina kun on puhdas auktoriteetti ja ilmestysusko. ntuukin että teologit väistävät vastuutaan ; He ottavat ikään kuin vallan metafysiikan alueella eivätkä halua jakaa sitä muiden kanssa.

Naturalistinen evoluutio voisi tuottaa vain sellaisia väärän havaitsemisen muotoja jotka parantavat elossaselviämismahdollisuuksiamme. Teismi ei tälläistä turvaa anna. Jumalalla on muitakin vaihtoehtoja. Kenties yksi niistä käyttää evoluutiota, mutta tämäkään ei ole pakotettua. Evoluutio voi tuottaa vain yhdenlaista "turva -tilaa". Jumalilla on vaihtoehtoja. Tätä kautta puntit kääntyvät ateismin puolelle.

Evoluutio tuottaa havaitsemisen kenties epätodennäköisesti, mutta toisaalta teistikin joutuu olettamaan Jumalan joka haluaa antaa juuri luotettavan havaintsemisen eikä muunlaista Jumalaa.

Havaintojen kohdalla puntit ovat tasan, mutta "turvan" kohdalla puntit ovat vahvasti ateismin puolella.

Kristitty voi tässä kohden vain vedota maailmankuvaa jossa on sulkusilmäisesti eliminoitu mielivaltaisesti elementtejä a priori. Jumala joka tappaa on vaihtoehtona naurettava, kielletty ja mahdoton. Jos naturalistin annetaan kieltää vaihtoehtoja yhtä mielivaltaisesti, saa tietysti luotettavuuden omille aisteilleen ja havainnoilleen.

Tätä kautta on selvää että kaikissa tilanteissa ateismi ja teismi ovat joko yhtä hyviä. Ja sitten on se case jossa ateismi onkin parempi.

Loogisen positivismin lämmittelyä : Verifiointikeskeisyys ja havaintovarmuus.

Tästä on kuitenkin lähes pakko jatkaa loogiseen positivismiin. Sillä se luotti nimen omaan havaitsemiseen ja todistamiseen. Sehän osoitettiin vääräksi. Esimerkiksi induktion ongelma astui mukaan kuvioon. Sillä käsitellessään havaitsemista ja empiriaa. Looginen positivismi liitetään vahvasti - minun mielestä liian vahvasti - ateismiin. Ateismiin looginen positivismi liitetään hyvin usein. Ikään kuin ainut tapa olla ateisti olisi kieltää metafyysiset oletukset.

Vaikka rinnastukset tästä tehdään usein, kuitenkaan edes Tapio Puolimatka ei muualla usko että ateistit tai naturalistit olisivat verifikationisteja ja loogisen positivismin ystäviä. Hän korostaa naturalistien falsifioimiskeskeisyyttä ja pitää sitä huonona ; Se on kuulemma naturalistien oma sisäinen peli.
1: Karl Popperin falsifioinnissa keskiössä oli esimerkiksi se, että Induktio ei ole verifioitavissa. Karl Popperin viittasi esimerkiksi Humen induktion ongelmaan ja todisti tätä kautta luonnonlain metafysiikasta vapaan verifioinnin yksiselitteisesti mahdottomaksi. Mutta hän korosti että induktio on silti aina falsifioitavissa.
___1.1: Tätä kautta voidaan sanoa että ateisti ei voi olla sulkusilmäinen, koska joka ikisen kerran kun hän kurkistaa mihin tahansa mittalaitteeseen tai koeputkeen, hän haastaa Jumalan manifestoitumaan täältä ulos. Jokaikinen kerta kuin Jumala ei hyppää koeputkesta on asia ikään kuin haastettu. Puolimatka ei pidä fallibilismista, koska teismi ei ole falsifioitavissa. Jumalaa ei voi kumota kokeellisesti.

Fallibilismin koko ideana on hyväksyä että metafyysistä taakkaa ei voida täysin siivota. Tätä kautta fallibilisti tunnustaa että mukana on aina pakosti tulkintaa. Tämä ei tarkoita samaa kuin se, että kaikki tulkintatavat olisivat yhtä hyviä. Kaiken kaikkiaan fallibilistinen ateisti tunnustaa että hänen näkemyksensä on vain "hyvin perusteltu uskomus" eikä mikään lopullisen erehtymätön tosiasia. Hän voi sanoa vain että "ihmeen hyvin tiede on toiminut jos meillä ei ole millään lailla luonnonlakien strukturoimaa maailmaa". Tieteen tulokset ovat sen verran vahvat, että olisi melko epätodennäköistä että ne vaan sujuisi niin hyvin yhteen. Tätä kautta tieteen onnistuminen voisi tehdä takeen olemassaolon hieman koetelluksi. Ei todistetuksi, vaan sille on tapahtunut korroboroitumista.

Looginen positivismi kuitenkin liittyy Plantingan ajatukseen vahvasti. Se voidaan itse asiassa nähdä nimen omaan yrityksenä uudelleenlämmittää looginen positivismi. Tae -esityksessä tiedosta tulee varmaa. Havaintojen luotettavuus johtaa verifiointiin. Jopa Jumalasta saadaan havaintoja - ja tätä kautta varmuus - Plantingan Jumala -aistilla. Tätä kautta on selvää että myös loogisen positivismin filosofiset aukkopaikat ja ongelmat ovat siirtyneet. Ne vain oletetaan irrelevanteiksi maailmankuvallisiin syihin vedoten. Minkä tahansa filosofisen järjestelmän voisi tietysti pelastaa tämänkaltaisella keinolla. Siksi sellainen ei olekaan perusteltua.

Ihmettelyä siitä miten toisten metafysiikka on tasa -arvoisempaa kuin toisten.

Kaiken kaikkiaan on varsin outoa, että metafysiikka liitetään ikään kuin teistien auktoriteettialueeksi. Plantingan argumentissa epätodennäköisyyshaaste heitetään naturalisteille. Tässä naturalismin ehdot määritellään naturalistien ulkopuolelta. Plantinga päättää että kaikki alkuoletukset ovat arvauksia ja että ne on otettava todennäköisyyslaskuissa huomioon. Kristinuskon kohdalla hän ei sen sijaan mieti näin, vaan olettaa että maailmankuvassa vakiintuneet asiat eivät ole oletuksia, vaan seuraus
1: Tämä on itse asiassa sama kuin jos tekisi pitkän listan alkuoletuksista, ja sen jälkeen vain väittäisi että selviää yhdellä oletuksella olettamalla sen listan. Tässä listassa siirtyy kuitenkin koko oletusrimssu ja sen metafyysinen taakka

Tälläinen on suorastaan aggressiivista. Uskovainen saa määritellä omilla ehdoillaan maailmankuvansa ja naturalistien maailmankuvan. Eipä ihme että hän saikin sen lopputuloksen jonka sai.

Tiede on toki metafyysisesti värittynyttä, mutta metafyysinen kannanotto ei ole teistillä sen autoritaarisempi osaamislausunto kuin muillakaan.
1: Teologit ovat kenties vuosisatojen varrella innolla paneutuneet Jumalan todistamiseen - paljon vähemmällä innolla he ovat miettineet millä ehdoin Jumalaa ei olisi. Tämä työ ei siksi ole muuta kuin oman maailmankuvan hellimistä, eikä se vaadi minkäänlaista tutkimuksellista rohkeutta.
___1.1: Moni tietysti esittää tähän että väite "uskovainen ei uskalla tutkia" olisi absurdi koska tieteenhistoria näyttää että kristityt ovat monesti tehneet hyvää työtä Newtonista lähtien. Tätä kautta on selvää että ateistisetkin tiedemiehet uskaltavat tutkia, onhan heitä löydettävissä ; Hawkins, Einstein ja monia muita. Erokin löytyy : Hawkins ja Einstein tutkii mihin uskovat. Newtonin kaavoissa ei Jumalaa lähestytty, vaan ainoastaan niitä mekanistisia kiertoratoja joita ateistikin voi tutkia.
_____1.1.1: Teismin rajoittuneisuudesta sen sijaan vihjaa se, että Tapio Puolimatkan "Tiedekeskustelun avoimuuskoe" -kirjan sivu 31. Siinä kun esille nousee Michael Reissin näkemys, jonka mukaan luomisteoreettiseen näkökulmaan uskova teistinen ei oppisi evoluutiota ellei hänen maailmankuvaansa hellittäisi samalla. Puolimatka korostaa että tämä on hyvin tärkeää. Ainut keksimäni puolustus Puolimatkalle tässä kohden on se, että tiedemiehet eivät ole sama asia kuin opiskelijat.

Ostan argumentit : Tulos ; Agnostismin todiste.

Uskallan sanoa että metafyysisesti ateistinen ja teistinen tulkinta empirian toimivuuden kannalta ovat takeen kannalta yhtä hyviä. Tätä kautta ainakin minä tulkitsen että tämä on todiste agnostismille, eli kysymys ei ole tieteen ja logiikan ratkaistavissa, vaan puhdas maailmankuvakysymys.

Tämä tarkoittaa sitä että tämä aistien luotettavuusasia ei ratkaise mitään asian kohdalla. Tässä mielessä olen Thomas Nagelin kanssa samaa mieltä. Nagel on ateisti ja evoluutikko, joka on Intelligent Designin kannalta myönteinen. - siksi esimerkiksi Tapio Puolimatka nostaa hänet esiin "Tiedekeskustelun avoimuuskokeessa" - Hän itse asiassa tunnustaa hyvin useassa paikassa sen, että hän uskoo metafyysiesti että evoluution ongelmat selviävät tulevaisuudessa. Ja että tämä on vain uskoa jonka kautta hän torjuu Jumalan olemassaolon yhtä uskonnollisista syistä, kuin joku toinen tunnustaa Jumalan olevan olemassa.

Minusta oikea ratkaisu ei tässä ole tehdä mielivaltaista hyppyä jossa ratkaisemattomuus tarkoittaa sitä että voi väittää että oma haluama ratkaisu on tosi. Vaan sen sijaan myöntää että asiaa ei ole ratkaistu, jolloin tilalle tulee epävarmuuden tunnustaminen. Nagel tai teisti jonka mielestä asiat ovat yhtä perusteltuja on siksi minun mielestä "outo". Irrationaalisuus jonka tunnustaa irrationaalisuudeksi ei muutu taikaiskusta rationaalisuudeksi. Oletus ei muutu perustelluksi sillä että alkuoletuksen laittaa paperille. Tämän jälkeen oletus on vain tiedetty oletukseksi.

Agnostismin kannalta painotukset ovat selvät. Koska Plantigalla ja Puolimatkalla määritelmissä vastakkain ovat ateismi ja teismi - eivät evoluutio ja luomisteoria - ei evoluution opettamisessa ole mitään vikaa. Kiista on Puolimatkan mukaan siinä että vaihtoehtoina ovat ohjattu evoluutio ja ohjaamaton evoluutio. Plantingakin korostaa miten evoluutio ohjattuna on hyvä teistinen vaihtoehto. Näin ollen vastakkain ovatkinkin Dawkinslainen ateismilinja ja Plantingamainen teismi. Minusta kumpikaan näistä ei kuulu kouluopetukseen. Opettaja joka ei väitä että evoluutio johtaa ateismiin tai viittaa Jumalalliseen ohjelmoijaan jättää tulkinnan kuulijalle. Jos jonkun vanhemmat opettavat että evoluutio tarkoittaa ateismia, se kertoo heidän omista ennakkoluuloistaan. Vanhempien ja fundamentalistien oikaisu taas ei liity tiede- eikä koulutuspolitiikan tehtäviin. Tieteen ei minusta tule olla uskontojuntta joka kulkee maailmalla kieltäen maailmankuvia - ei epätieteellisiäkään maailmankuva ja uskontoja.

---

Olen kirjoittanut tähän liittyvästä aiheista paljon. Kelaamalla asian hakusanoja löytää kenties mutkikkaampia, kattavampia - mutta juuri sen vuoksi sokkeloisempia - kannanottoja samasta asiasta. Niitä kautta tälle - tarkoitukseltaan selventävälle -tekstille saa kontekstin. Pahoittelen jos/kun tämä vaikeuttaa tulkintaa. Yleensä oletuksenani ei ole että lukija joutuisi osaamaan ja muistamaan ennalta monta blogijuttua.

Arvatkaa onko tämä kirja vertaisarvioitu?

Tapio Puolimatkan kirja "Tiedekeskustelun avoimuuskoe" on saanut ympärilleen jonkin verran meteliä. Kirja on tavallaan case -study, jossa katsotaan luomisnäkemys vs. evoluutiokeskustelun sävyjä.

Lähtökohtana oli se, että Tapio Puolimatka sai "Helsingin Sanomien" "Vieraskynä" -palstalla tilaa 15. 11. 2008. Otsikkona "Evoluutioteoriaa on opetettava kriittisesti avoimella tavalla". Helsingin Sanomissa esitetty mielipidekirjoitus, sekä Puolimatkan käymät julkiset debatit aiheesta olivat työn alla. Etenkin katsottiin miten vastapuoli käyttäytyi. Kirjassa Puolimatka antaa ymmärtää että hänen "Helsingin Sanomissa" ollut kirjoituksensa olisi alun alkujaankin ollut eräänlainen testi, jolla hän pani koetteille suomalaisten tieteilijöiden kyvyn keskustella avoimesti tiedemiesten keskuudessa vallitsevista taustaoletuksista.

Kirjassa Puolimatka tarttuu aggressiivisiin reagointeihin. Retorinen keino jossa on aggressiivisuutta nostetaan keskiöön. Jos erimielinen sanoo sanat "propagandaa", "hölynpölyä" ~ Tai kirjan sivulla 15 olevan esimerkin "Uskonto ansaitsee minulta ainoastaan pilkkaa" se päätyy kirjoihin ja kansiin.

Mielenkiintoisena kysymyksenä on tietysti jo se, että kuvaavatko otokset todella koko aineistoa. Koska on mahdollista että tälläiset kielelliset sammakot nousevat etusijalle käytettyjen argumenttien sijasta. Auki jää ovatko lausunnot olennaisesti järkevin osa saatuja vasta -argumentteja, vai ovatko ne vain häijyimpiä kohtia jotka ovat olleet alkuperäisessä keskustelussa enemmänkin täytettä.

Esimerkiksi jos minä saisin ottaa ylös aivan vapaasti lausuntoja evoluutikoista, syntyisi helposti useankin kirjan verran ad hominem -listauksia. Esimerkiksi Intelligent Designin kannattajista Dembski ja Johnson ovat ahkerasti käyttäneet halveksivaa kieltä. "Valhe peitetään väärennöksin" -pilkkahuudot ovat standardia kaikkien kreationistien kirjallisuudessa, olipa kyseessä sen ID -versio tai jokin "vanhoillisempi alalaji".

Toinen tärkeä kysymys on vastakeskustelijoiden otoksen painottuminen. Koska aineisto on kerätty julkisesta keskustelusta, on selvää että tähän on hakeutunut tietyntyyppistä vastaajaa. Puolimatka itse sen sijaan lainaa esimerkiksi kuuluisaa ja hyvää -ateistista ja evoluutioon uskovaa, mutta Intelligent Designille periaatteellisella tasolla suopeaa - filosofia Nagelia ja tämän virallisia lausuntoja. Tätä kautta rinnakkain näkyy kaksi aivan eri keskustelumaailmaa ja tasoa. Tämänlainen standardierotuksen käyttäminen samassa kirjassa tuntuu suorastaan tarkoitushakuiselta.

Otos on painottunut selvästi erimielisiin aktiiveihin jotka haluavat julkisesti debatoida. Uskallan aivan suoraan sanoa että "Tuskin vastaa koko tiedemaailmaa." Tämä on eräällä tavalla otettu huomioon. Kirjassa Puolimatka katsoo Skepsis RY:n rikkovan useita tieteellisen keskustelun periaatteita. Tämä on uskottava väite.

Skepsis RY kuitenkaan tuskin vastaa koko tiedemaailmaa. Skepsis ei tuota edes vertaisarvioitua lehteä, vaan se on tieteen popularisointia korostava toimija, jonka lehtiin kirjoittelee muun muassa Juha Leinivaara, koulutukseltaan kelloseppä. Hän on kenties fiksu kelloseppä, mutta tämä kertonee jotain siitä miten mittasuhteet vedetään käsistä.

Ongelmallista tässä on tietysti se, että "Helsingin Sanomat" ei ole tieteentekofoorumi. Keskustelu ei siis varsinaisesti käsittelekään tieteentekoa, vaan tieteen popularisoinnin kieltä. Mielestäni jo tälläinen aihepiiri tekee kirjasta "tieteellisen vallankumouksen" kannalta melkoisen irrelevantin.

Tiedeaiheinen keskustelu siellä vastaa tiedekeskustelua jossain keskustelupalstoilla. Sitä voidaan tehdä, mutta se ei ole paikka jossa tehdään tiedettä. Se toimii ikään kuin metatasolla. Jos tieteenteko olisi jääkiekkoa, olisi Puolimatkan teksti ikään kuin ottelua kommentoiva teksti - jossa tässä tapauksessa haukuttaisiin tuomaria sokeaksi puusilmäksi ja haukuttaisiin pelaajien strateginen pelitaito.

Mutta vaikka unohdettaisiin tämä, ja kyseessä olisi aito tiedemaailman debatti.

Sillä tieteensosiologiaan tutustuneet tietävät että tämä on tavallista. Ian Mitroffin sosiologiset tutkimukset näyttivät että tiedemiehet, nimen omaan tieteenteon huiput, eivät vastaa sitä kuvaa joka ihannetiedemiehestä on. Ja tiededebatit ovat ylipäätään yllättävän kovasanaista. Etenkin jos ne käydään populaaristi. Kauna ja jopa vihamielisyys kukoistavat tässä kohden usein. Tämä ei vastaa mielikuvaa joka arki -ihmisellä on. Jopa Kuhnin paradigmanäkemyksessä keskiössä oli huomio, että avomielinen mielenvaihtaminen ei ole tiedemiesten hommaa, oma näkemys pidetään eläkkeelle asti. Tiede etenee tästä huolimatta. Se, että tekijät ovat yksisilmäisiä ei tarkoita että tiedekeskustelu ei etenisi.

Myös Sharon Traweek on ehkä mielenkiintoinen esille otettavana. Hän kirjoitti "Pilgrim's progress" -kirjan, jossa hän katsoi kulttuuriarvoja ja asioihin liitettyjä assosiaatioita. Hän tutki sitä mikä synnyttää hyvän tieteentekijän. Keskiössä oli etenkin se, mikä tekee hyvän fyysikon. Historiallisina hahmoina fyysikot kertoivat eräänlaisia tarinoita siitä miten aggressiivinen ja kilpailuhenkinen työskentely tuotti tulosta. Jopa siinä vaiheessa kun ura alkaa, on eliittifyysikoiden ryhmäpaine olemassa. Alan tyytymättömyys voi pudottaa tieteentekijän uraputkesta. Esimerkiksi noviiseiden oli pakko esittää materiaalin ymmärtämistä, mutta heidän annettiin vain harvoin suunnitella omia kokeita. Yhteisö arvioi ja antaa vasta ansioita vastaan tilaa tehdä omia kokeita. Ja menestystäkin tulee vasta jos ryhtyy johtajaksi. Tällöin maine ikään kuin suojaa laboratorion laitteistoa - ja rahoitusta. Tätä kautta päädytään olemaan sankari vielä valmistumattomille opiskelijoille. Fyysikolle ikään kuin kertyy "taisteluarpia" ja hänestä tulee myyttinen hahmo johon liitetään luottamusta erityisestä neroudesta ja että hänellä olisi erityinen rakkaus tieteeseen. Traweek ei pidä tästä, hän liittää sen esimerkiksi siihen että fysiikka on misten tiede eikä feministi voi pitää sen arvomaailmasta. mutta aggressiivisuus on vallitseva asiantila.
1: Ääritapauksena on kerrottava Esko Valtaojan kirjoissaan kertomasta fyysikosta, joka oli ärtsy. Hän oli nyrkkeilijä ja saattoi debattitilanteessa hypätä pöydälle ja uhata lyödä erimielisiä turpaan. Hän sattui myös olemaan oikeassa. Tämä anekdootti kertoo siitä että aggressiivisuutta esiintyy. Se ei ehkä ole toivottavaa eikä tieteellisen ihanteen mukaista. Mutta sitä tapahtuu käytännössä silti. Eikä tämä estä (1) aggressiivista olemasta oikeassa (2) tiedettä kehittymästä.

Häijyys on tavallaan kriittisyyttä. Nousevalla paradigmalla on lähtökohtaisesti kovennettu vaatimus "alistua pilkalle". Siinä pärjääminen vaaditaan jotta näkemys nousee suosituksi. Vainokortin heittäminen ei tässä ole muuta kuin säälipisteiden hakemista. Puolustautuminen ja argumentointi, vasta -aggressiivisuus, on se joka tehoaa.

Itse asiassa Intelligent Designin kannattajat ovat käyttäneet tätä perustellessaan sitä miten heidän näkemyksensä on nouseva paradigma : Vastustava suhtautuminen näyttäytyy normaalina vakiintuneen paradigman esittämänä kritiikkinä. Keskustelu aiheesta ikään kuin osoittaa että keskustelu ansaitsee rationaalisen lähestymisen. Se taas on ollut olennainen osa jokaista tiedekeskustelua. Häijy sävy ei itse asiassa tarkoita sitä että avointa tiedekeskustelua ei olisi.

Toisaalta häijy sävy voi olla muustakin johtuvaa. Esimerkiksi ikiliikkujien keksijöitä kohdellaan usein varsin kovalla kädellä ja naureskellen ja pikaten. Syynä on se, että se on nykytieteen valossa suorastaan mahdotonta. Heidän perustelujensa ja demonstraatioidensa huonous on syynä pilkkaan. Tätä kautta mukana on selvästi piilo -oletus siitä että asia on vakavasti otettu ja tieteellisesti argumentoitu. Kun tiedeyhteisön vastustus laitetaan mukaan tämän oletuksen jälkeen on kyseessä tietysti "häviäjien pilkka". Mutta ilman tätä oletusta asia ei olekaan niin itsestäänselvä.

Tieteensosiologisen tutkimuksen suurimpia yllätyksiä onkin se, että tieteenteko ei ole sopuisaa, kylmän objektiivista. Puolimatkan asiantuntemuksen luulisi tässä kohden olevan kohdallaan, joten on syytä aivan vakavasti miettiä mahdollisuutta että hän viittaa ikävään sävyyn vain siksi että se näyttää kaduntallaajan silmissä pahalta. Populismi selittäisi myös sen, miksi tiedettä ei lähdetty tekemään julkaisemalla tutkimuspapereita, vaan kirjoittamalla maan suurimpaan päivälehteen.

Tapio Puolimatka itse puhuu kirjansa sivulla 524 "naturalismin älyllisestä romahtamisesta", jonka vuoksi naturalistit joutuvat turvautumaan mielikuvamarkkinointiin. Tämä on varsin erikoista puhetta mieheltä, joka suoltaa tiiliskivikirjoja populaareiksi julkaisuiksi. Ja jonka mielestä tiedekeskustelun eturintama ja siihen liittyvä keskustelu käydään Helsingin Sanomissa ja kaduntallaaja yleisölle avoimissa esiintymis- ja keskustelutilaisuuksissa, joissa esiintyjän karismalla ja nopeasanaisuudella on valtava painoarvo.

Hän syyttää skepsistä henkilökohtaisesta hyökkäämsiestä ja epäreilusta asenteesta. Mutta kuitenkin hän itse on se, joka kokoaa sammakot kirjaksi jossa epäkohtelias reagointitapa ja vastustajien ärtsy luonne muuttuvat ikään kuin todisteeksi. Kirjan joka keskittyy käytettyihin retorisiin keinoihin. Minut taas on opetettu ajattelemaan niin että tärkeää ei ole se, kuka sanoo : Olipa vaikka kusipää ja häijy luonne. Argumentin sisältö ja koetulokset ovat ratkaisevia. Ei se, haiseeko tutkija pahalta ja kiroileeko hän muille. Aggressio on irrelevanttia ja epäargumentatiivista. Mutta se, että jokin asia olisi kriisissä sen vuoksi että "sen kannattajat ovat häijyjä" on rakenteeltaan ad hominem. Irrelevantti ja aggressiivinen epäargumentti sekin. Tässä on hyvä huomata että sivistyssanalla kätketty ja hymyillen ja käytöksellä kohteliaasti esitetty ad hominem on herja siinä missä muu tahansa.

Olen uskonut että argumentit ratkaisevat. Ja olen myös luullut että tiedekeskustelussa olisi kyse muusta kuin populismista. Mielenkiintoinen on myös tapa painottua USA:n koulutuspolitiikkaan. Suomessahan koulussa opetetaan uskontoa tavalla joka on Puolimatkan mukaan tasapuolista. USA:ssa suuri kina on ollut juuri tästä aiheesta. Suomessa fundamentalismia ei ole pelätty samalla tavalla. USA:n koulutuspolitiikan siirto suomeen toki lisää miekiluvissa skepsis RY:n epäilyttävyyttä.

Minulla onkin aika vahva olo siitä, että kun varsinaisessa tiedemaailmassa ei ole tullut menestystä, on haettava sympatiaa muualta. Kirja tuntuu siltä että on tehty itsestäänselvä oletus siitä mitä ihmisille tapahtuu sosiaalisessa väittelyssä, ja sitten tätä on käytetty hyväksi, kerätty sammakot ja tämän jälkeen voidaan heiluttaa vainokorttia ja sairastaa Galilei -syndroomaa ikään kuin luvalla.

Varmasti se, että keskustelut päätyvät keskustelukumppanin kannalta ikävässä sävyssä kirjoihin ja kansiin ei lisää intoa keskustella asioista avoimesti. Pyytäminen keskustelukumppaniksi kun saa ikään kuin piilokysymyksen "Haluatko selkäänpuukotetuksi?" Vaihtoehtoina on uskoa mitä Puolimatka sanoo ja hyväillä hänen näkemyksiään. Tai olla "sulkumielinen" jonka sanomiset esitetään kirjoissa ja kansissa ilman että kontekstia tarkistustetaan lausunnon antajilta ennen painoa, jotta tämäkin voisi sanoa kantansa siitä onko hänet kirjassa esitetty väärässä kontekstissa vai ei.

Minun kannanotto voisi olla se, että suhtautuminen voisi olla toisenlaista, jos ensin saisi näkemyksensä tiedemaailmaan, tekisi tutkimusta aiheesta, ja vasta sitten nousisi koulukirjoihin ja populaarin kansan pariin. Puolimatka, kuten Intelligent Desingistit ja vanhoillisemmatkin kreationistit taas ovat tehneet puuhiaan klassisesti ruohonjuuritasolla, jossa aktivoinnilla ovat pyrkineet vaikuttamaan koulutuspolitiikkaan. Eli ensin olisi koulujen oppikirjat ja vasta sitten mentäisiin tieteeseen. Se olisi ensimmäinen kerta kun se on näin päin.

---

Kuvassa on temppeliherroja. He kävivät muun muassa sotimassa ristiretkiä. He eivät pelastaneet maailmaa - tai edes Jerusalemia - muslimeilta ja tuhonneet tätä vaarallista kilpailevaa maailmankuvaa. Sen sijaan heille itselleen kävi köpelösti. Siinä sitä kuitenkin ratsastetaan hevosella - ja Jeesuksella.

Tarvitseeko kapitalismi minua?

"Meiltä kysytään:
Voiko ihmiskunta tuhoutua seksin vuoksi?
Me vastaamme:
Tähän asti se on nimenomaan säilynyt seksin vuoksi."
(P. Koukelonniemi "Täällä Radio Jerevan", sivu 64)

Ari Peltonen kirjoitti "City -lehteen" maahanmuuttajista. Artikkelin ideana oli osoittaa että yllättävän moni maahanmuuttaja saa töitä. Ja usein silloinkin kun ei saa, kyseessä on rodusta johtuva syrjintä. Hankamäki reagoi kirjoitukseen. Hän tiivistää - mielestäni turhan karusti - tekstin sisällön muotoon "Suomessa oleskelija on joka tapauksessa säntillinen, tunnollinen ja ahkera, paitsi ollessaan toimeton, jolloin hän on yksiselitteisesti "rasismin" ja työsyrjinnän uhri."

Mutta kieltämättä tässä paljastuu retorinen strategia jossa maahanmuutto on joko hyvää tai hyvää. Tälläinen tilanne yleensä vihjaa jonkinlaiseen tarkoitushakuisuuteen. Tämän asian tunnustaminen on esimerkiksi Peltosen tuoman lausahduksen "Rasisteille ei kelpaa mikään. Jos ulkomaalaiset tekevät töitä, valitetaan että he vievät suomalaisten työpaikat ja jos eivät tee, niin valitetaan etteivät tee töitä." taustalogiikassa. Hankamäen mielestä asia on juuri kuten tässä lauseessa rasistien katsotaan sanovan ja että olisi "Juuri näinhän asia on. Työmarkkinat eivät väestönlisäystä kaipaa. Jos tämän ymmärtäminen johtaa leimaamiseen "rasistiksi", on ilmeisestikin erinomaisen johdonmukaista olla "rasisti"."

Tätä kautta on selvää että eri tahot saavat haluamansa tuloksen kävipä miten tahansa. Tämä on tietysti yleisinhimillistä.

Ajattelin kuitenkin hieman vilkaista ajatusta siitä miten työmarkkinat suhtautuvat: Väestöhän on kokonaisuudessaan olemassaolevista ihmisistä johon lisätään syntyvät ja maahanmuuttajat ja josta poistetaan kuolleet ja maastamuuttajat. Tällä logiikalla tietyt asiat liittyvät yhteen. Kokonaismääränä syntyy ihmisparvi. Tämä ihmisparvi tekee työtä, on työttömänä, elää ja tekee muitakin asioita.

Kysyntä ja tarjonta : syntyvyyden/maahanmuuton tarpeellisuudesta.

Kuvitellaan että minä olen minä. Eräässä mielessä voidaan sanoa että joko minä vien toiselta työpaikan. Tai sitten minä olen työttömyyskorvauksella yhteiskunnan taakkana. Tällä logiikalla minua ei tarvita.

Se, että minä olen paikalla lisää kilpailua työmarkkinoilla. Köyhät mutta egoistiset suomalaiset, jota minä edustan millä mittareilla tahansa, ovat siitä outoja että he ovat valmiita tekemään töitä matalalla palkalla. Työttömyydessä kun on häpeäleimaa ja oloa siitä että on toisen taakkoina. Siksi minäkään en ole päivääkään työttömyyskorvausta nostanut, vaan olen tehnyt töitä matalapalkkahommissa. Hinnat laskevat. Työmarkkinat eivät minua kaipaa.

Kuitenkin yleisesti ottaen voidaan sanoa että lisään työmarkkinoille kysyntää moniin asioihin. Jo se, että käyn ostamassa maitoa kaupassa lisää myyntiä. Kerroistalonyhtiöllinen minunlaisia, ja joku voi pitää paikallissiwaa joka työllistää kauppiaan ja kassatytön. (Ja jos siwa on Korsossa, niin myös yhden vartijan.) Selvästi minulla on muukin rooli kuin olla pelkästään "viemässä työpaikan" tai "olemassa työttömyyskorvauksella".

Sama logiikka on syntyvyyden kohdalla. Jos joku synnyttää lapsen, tämä lapsi on tuomittu viemään jonkun työpaikan tai olemaan työttömyyskorvauksella taakkana. Tämä tuplaongelma on meidän kaikkien kannettava. Kuitenkin yhteiskunta nimen omaan tarvitsee heitä. Yhteiskunta tarvitsee ihmisiä.

Ihmiset ovat paitsi tarjontaa, myös kysyntää. Markkinatalous taas tarvitsee molempia pyöriäkseen. Jos tarjonta on nolla, kysynnän merkitys lakkaa. Ja jos kysyntää ei ole, ei tarjonnalla tee mitään kauppaa.

Rahavuodot.

Tietynlainen ongelma maahanmuutosta on kuitenkin löydettävissä. Se on nimittäin se, että he voivat anteliaasti lähettää kotiinsa rahaa. Näin Suomesta valuu rahaa ulkomaille. Siinä missä minä kulutan palkkani lähisiwaan, menee maahanmuuttajien palkasta rahaa vaikkapa afrikkalaiseen lehmän eläinlääkärihoitoon.

Yleensä tätä ei kuitenkaan pidetä ongelmana. Sillä hyväntekeväisyystoimintaa ei yleisesti kritisoida ja haluta kieltää. Se kuitenkin tekee juuri vastaavaa. Jos lahjoitan vaikkapa WWF:älle, se tekee kansainvälistä työtä. Minun raha siirtyy ja vaikuttaa esimerkiksi Kiinassa jonkun pandan suojelussa.

On myös hyvä miettiä, mitä ulkomaalainen yhtiö, kuten McDonalds, tekevät kauttaan saamille rahoille. Nekin vuotavat ulkomaille. Ulkomaiset yhtiöt lisäksi kilpailevat Suomalaisten yritysten kanssa, jolloin McDonalds voi estää useankin pienen suomalaisen pikkupurilaispaikan syntymisen. Koska mitä tarvetta on hampurilaispaikalle, jos vieressä on McDonalds?

Jännittävää on tietysti se, että moni vastustaa kovasti suuryrityksiä, muistaen jopa niiden köyhdyttävän vaikutuksen, jossa muutama ahne suuryritys ikään kuin vievät monen pienyrittäjäparan rahat. Ja pakottaa käsityöläisten myymään halvemmalla tarjoamalla polkuhintaan. Mutta he silti kannattavat maahanmuuttoa. - Luultavasti syynä on se, että ihminen ja yritys ovat eri asia. Ainakin minulle ihminen on muutakin kuin palkkashekkinsä tai veroäyrinsä.

Minulle molemmat, sekä suuryritykset että maahanmuuttajat ovat merkki samasta asiasta, globalisaatiosta. Globalisaatio taas on tällä hetkellä jotain, jonka hyvydestä ja pahuudesta on tavallaan turhaa keskustella, koska sitä ei voi estää ; joudumme joka tapauksessa lähinnä tulemaan sen kanssa toimeen, olivatpa vaikutukset sitten hyviä tai eivät.

Ajatuksen paino.

"...You know, when I was about your age, I used to give my mon stuff and it was wrapped in old comic book pages. But she didn't mind. She always said "It's the thought that counts." Thanks for thinking of me..."
("MacGyver", "The Madonna")

Lahjojen saamisessa ja antamisessa korostetaan usein ajatuksen merkitystä. Näin ollen lahjan sisältö olisi asian kannalta jopa epäoleellinen. Tältä kannalta olen miettinyt muitakin asioita. Esimerkiksi uudessa työssäni kohtaan usein kehuja ja siunauksia siitä, miten tekemäni työ on tärkeää. En yleisesti ottaen jaa kiittäjän vakaumusta. Mutta se on painoarvoltaan hyvin pieni siinä miten siunaamisen vastaanotan. Samoin olen ottanut usealta uskovaiselta siunauksen, sanoen että se luultavasti painaa siunaajalle enemmän kuin minulle. Mutta ei siitä haittaakaan ole.

Tälläinen siunaamiseen suhtautuminen otetaan yleensä aika positiivisesti. Toki parempi olisi jos uskoisi samoin, mutta kukaan ei kuitenkaan sano mitään sen suuntaistakaan että "jumalattoman logiikalla siunaus on taikauskoista höpinää". Toki se on. Minulle lahja on tyhjä paketti, joka on kääritty sanoihin. Mutta siinäkin kyseessä on lahja, jossa tärkeintä on se ajatus.

Helvettipuheet otan samalla logiikalla hyvin vahvasti. Kaikki puheet siitä miten oikeudenmukaista vakaumuksettoman, kuten minun, laittaminen sellaiseen paikkaan on aika kova. Itse asiassa kovempaan paikkaan on vaikeaa toista ohjata. Tässä kohden uskovaiset puolustautuvat sillä että Helvettiuhkailu ei ole mikään kovin relevantti, koska uskova ei usko koko paikkaan. Näin paketin sisältö alkaa kuitenkin minun silmissäni painamaan liikaa. Se on se asenne, joka ratkaisee.

---

Tuollainen lahja minua odotti kotona kun menin nukkumaan. Edes minä en kysele että "Mikä oli hintalapussa lukema". Eikä kenenkään pitäisi.

Nimellä kutsutut.

"Etsi ja tuhoa ainoa käskynsä, loputon lupaus kivusta. / Rajaton tahto ja voima pahaan. / Yllään vain hiljaisuus kaikkeuden."
(CMX, "Rusalkai")

Keskustelukulttuuri internetissä on nykyään usein julkista, nopeatempoista ja kovaa. Yhtenä syynä on tietysti se, että keskustelussa on vallankäytöllisiä elementtejä. Ideaalit kohtaavat ja vääntö on aiheiden persoonallisen painoarvon vuoksi kovaa. Aihe ja oma persoona sekoittuvat, erimielisyys on uhka identiteetille. Tätä kautta väittely on helposti ja pahimmillaan eräänlaista esilyömistä.

"Mondays I am Homophobic, On Tuesdays I am a Racist, On Wednesdays I am Unrational Denialist, On Thursdays I am Sexist, On Fridays I am Misogynist. I'd like to be Islamophobic, Greedy Capitalist and Gunmaniac, but I can't seem to squeeze them in. (I want to take the weekend off!)"

Yllä oleva lausunto on peräisin turhautuneelta USA:laiselta konservatiivilta, jonka kaverina satun olemaan. Hän on sellainen oikein reipas kaveri, joka on suora ja rehellinen. Ja on onnistunut kokoamaan itselleen merkittävän määrän punaniskojen erikoisuuksia. Turhautuminen on kuitenkin yleisinhimillistä, ja yllä oleva kuvaa tietyllä tavalla tilaa joka vallitsee. Tilanne ei ole mukava. "Päivittäinen kiusanteko vaikuttaa minuun enemmän kuin suuret teot. Tuhat hyttysenpistoa tuntuu pahemmalta kuin yksi suuri isku päähän" kirjoitti Victor Klemperer, juutalainen joka kirjoitti kokemistaan natsien nousuaikojen vihamielisyydestä päiväkirjaansa joka julkistettiin hänen kuolemansa jälkeen. Tämä kuvaa "jollakin tapaa" uskonnottomien tilaa yhä nykyäänkin.

Keskustelumaailma on usein aggressiivinen. Nimittely tuntuu hyvin laajasti kiusaamiselta. Ja sitähän se helposti onkin.

Kun minä olin koulussa, oli erilaiset pilkkanimet vakiona. Usein ne olivat sellaisia että ne eivät osuneet jolloin ne loukkasivat sitä kautta että itse ei samastu pilkkaan ja tätä kautta tilanne tuntuu epäreilulta. Joskus pilkkanimet jopa sopivat kohteeseensa, mutta se ei hirveästi lohduta kiusattua.

Kiusaamisessa oli - ja varmaan on yhä - aivan tavallista että esimerkiksi opettajan tai muun tahon puuttuessa koulukiusaamiseen kiusaaja kertoo jollain tavalla että "ei haukku haavaa tee" tai että kyseessä on vitsi. Puolustautuminen tälläistä vihjailua vastaan on vaikeaa. Ja yleisön kannalta tilanne näyttää siltä että jos kiusattu suuttuu, katsotaan että "se koira älähtää johon kalikka kalahtaa". Tai on vähintään huumorintajuton.

Joskus sitä voi loukkaantua juuri siksi että pilkka ei osu, siksi että hyökkäyksellä eristetään ihminen, kielletään tältä tavallaan seura ja ystävyys. Tiedän että ameriikan punaniskaakin itkettää.

Mika Sipura kirjoitti pahuudesta seuraavaa : "Minusta ikävintä on ilkeys jota ilkeä ei lopeta huomattuaan että toista sattuu. Maassa makaavan potkiminen. Julmuudeksikin sitä kutsutaan. Samalla tulin myöntäneeksi primitiivisyyteni. Kyky lopettaa alistaminen on sosiaalisen elämän yksinkertaisin periaate."

Kiusaaminen on ehdottomasti paha asia. Mutta sitäkin vallitsevampi.

"Ja kerrotaan, hänen voittaneen ajan ja hävinneen sielunsa pimeydelle."
(CMX, "Kosmologisen vakion laulu")

Konservatiivi kokee nimittelyä. Mutta se on tietysti tuttua muuallakin. Kun aikanani liityin uskontokeskusteluun luullen että uskovaiset olisivat kohteliaita, kun haluaisivat näyttää miten hurskaita ja pitkämielisiä Jeesus heistä tekee, erehdyin. Näytti suorastaan siltä että koulujen rääväsuisin kiusaaja tuomitaan, mutta uskovaisilla vakaumus ikään kuin oikeuttaa kiusaamistoimintaan.

Uskontokeskustelussa ateismi on fundamentalistien kautta määritelty tarkoittamaan automaattisesti moraalittomuutta, nihilismiä. Ja natseja.
1: Joskus jopa niin että "kokemus pyhästä" määritetään Jumalaksi. Tai että on jokin arvokasta ja tärkeää, olisi tämä Jumala. Näin ateismi määrittyy tietysti nihilismiksi, mutta kysymys onkin sen jälkeen että miten tälläinen outo määritelmä sopii ateisteihin, joiden Jumalamäärittely on enemmänkin "älyllinen taivaallinen voima joka on ihmsen tehnyt ja joka mahdollisesti komentaa kirjassa X." joka on määritelmällisesti olennaisesti erilainen.

Jos kannatat evoluutioteoriaa, tai olet uskonnoton tai ateisti, on ikään kuin automaattista että olet natsimyönteinen hedonisti joka on rasisti ja hakkaa koiria.^{[1] [2] [3] [4]} (Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Saisin siihen melko helposti satoja ellen tuhansia linkkejä.) Kaikki negatiiviset assosiaatot ja yhteydet heitetään esiin niin kuin ne olisivat jotenkin merkityksellisiä.

Uskonnottomat eivät ole yhtään parempia. He kertovat usein miten kristillisenä aikana on sodittu ja poltettu noitia roviolla, ja tämä ikään kuin "merkitsee jotain". Ikään kuin stigma tarttuisi ja automaattinen seuraus että kaikki kristityt ovat murhanhimoisia. Samoin kommunistien hirmuteot jotenkin tarttuvat uusateisteihinkin. Vaikka tosiasiassa kulttuuriset perinteet elävät ajassa, eikä nykyluterilainen tai nykyateisti muistuta näitä pelotteluissa esiintyviä kauhukuvia.
1: Näillä on olemassa merkitys ja arvo. Ne sanovat että uskovaisuus tai ateismi ei suojaa moraalittomuudelta. No surprice for me there.

Olennaista näyttää olevan määrittelypeli. Kun uskontokeskustelu pyörii, pyritään siihen että otetaan lupa määritellä sekä oma näkemys että toisen näkemys. Esimerkiksi uskovaisten strategiana on:
1: ottaa valta määritellä uskonto sisäisesti sitä kautta että valitaan Pyhä Kirja sekä sen tulkintatavat hallintaan, ja kutsutaan tätä "oikeaoppisuudeksi". Jos ateisti lukee Raamattua ja löytää täältä luvan väkivaltaan, uskovaisten mielestä siinä on "piru lukemassa Raamattua", eli tulkintatavassa on vikaa. Samoin jos joku historiallinen kristillinen toimija on tehnyt jotain ja tulkinta eroaa tästä oikeaoppisuudesta, on tulkinta väärä, eli pahantekijä ei olekaan "aidosti kristitty".
2: Uskovaisella on myös lupa määritellä uskonnottomuus ja sen sisältö. Esimerkiksi rinnastus natseihin ja kertomus että kun uskonnottomuus on pelkkä kannanotto Jumalan olemassaolottomuuteen, siinä ei ole käskettyjä dogmaattisia arvoja joten se on nihilismiä.
___2.1: Ja jos uskonnoton ei yhdy tähän ja nostaa asian esiin, on reagointina seuraavaa : "Ateisti kokee tilanteen ahdistavana koska hänellä on synnintunto ja kaipuu Kristukseen. Mutta hän ei ateistina tajua kristuksen arvoa joten häntä painaa syyllisyys." (Lausunto ei valitettavasti keksitty.)

Tätä kautta reagointi otetaan ikään kuin sitä kautta että se vahvistaa väitteen. Tälläinen asetelma ei ole millään määrittein reilu. Eikä sitä voi perustella millään hyvyydellä : Ateisti jota ensin pilkataan natsiksi tavalla jota hän ei koe itseensä liitettävän ei taatusti lisää sanaa "arvostelukykyinen" pilkkaavaan uskovaan. Tätä kautta vaikutus helposti siirtyy muihinkin sanomisiin.

Samoin uskovatkin lukevat Raamattua kuin piru. Ja selittelevät että miten kommunistien toimet eivät ole seurausta ateistisesta ajattelusta. Puolet eivät tässä pyrinnöissä eroa toisistaan kovinkaan vahvasti.

Tässä kohden on hyvä muistaa että jos jotain tahoa menee haukkumaan, se ei ole keino käännyttää häntä, se pikemminkin opettaa vihaamaan pilkkaavaa tahoa. Minustakaan ei kiusaamalla saatu tottelevaista orjaa, vaan vihainen vihamies-lyöjä-rankaisia-kostaja. Streatfeildin "Brainwash" -kirjan mukaan kiusaamalla ja kiduttamalla ja pieksemällä ei voida käännyttää tai suostutella kohdetta omalle puolelle, se päin vastoin lisää hänen antipatioitaan kohdetta kohtaan. Tämän toki pitäisi olla itsestäänselvyys ilmankin.

Tässä on kuitenkin outoa epätasa -arvoa: Sivustakatsojat.

"No one knows what it's like, to be hated. / to be fated, to telling only lies."
(The Who "Behind Blue eyes")

Normaaliuskovainen nimittäin tietysti toppuuttelee luettuaan yllä olevan. Minäkin saan muistutuksia siitä että tälläinen "edustaa herännäisten lahkojen pahimpia puolia". Varmasti aivan totta. Mutta minun kiusauskäsityksessä on erityinen rooli, jossa on se syvin moraalinen alemmuus. Se ei ole kiusaajassa. Se on sääliöissä. Se on sitä että kun joku ei kykene lopettamaan siinä vaiheessa kun näkee että toiseen sattuu, katsovat ulkopuoliset sivusta eivätkä tee mitään. Vaikka voisivat, jos eivät muuten niin yhdessä.

Uskontokeskustelussa riviuskovaisten asema on varsin erikoinen. Uskontokritiikin kohdalla he erottautuvat fundamentalisteista. Rauhallisesti uskovat - joita on kiistatta enemmistö uskovaisista, jopa fundamentalisteista. Onhan siteeraamani konservatiivi -punaniskakin minusta huumorintajuinen ja hauska veikko - he pesevät kätensä fundamentalistien tekemästä pahasta.

Uskontokriitikoita sen sijaan toppuutellaan, heidän puheestaan ei pidetä. Muistutetaan että se on väärin. Muistutetaan että pitäisi keskustella sivistyneesti ja rauhallisesti. Uskonnottomia verrataan usein fundamentalisteihin, joten olisi hyvin mielenkiintoista nähdä se tasapuolisuus ja reiluus, jossa molempia puolia yritettäisiin toppuutella. Tätä ei tapahdu. On erikoista että uskonnottomien rajua puhetta aktiivisesti kannustetaan loppumaan, ja uskovaisten raju puhe sallitaan "koska vakaumus". Kaikki ovat pinnallisesti tasa -arvoisia, mutta toiset ovat selvästi tasa -arvoisempia kuin toiset eivät.

Sam Harris onkin kirjoittanut siitä miten maltillinen enemmistöuskonto suojelee aggressiivisia vähemmistöuskovaisia tälläisellä toimella. Uskontokritiikki on ikään kuin irrelevanttia ja väärin kohdistettua jos se kohdistuu näihin mätäpesäkkeisiin. Näin ollen koko uskontoa pitäisi vastustaa jotta nämä häiriköt saataisiin kuriin. Ja jos tätä yrittää, on uskonnoton sitten tietysti tosi ikävä ja inhottava vakaumusten vastustaja. Richard Dawkinsin "Jumalharhassa" vastaava asenneomituisuus mainitaan. "Ei vastaa akateemista teologiaa" on tälläinen suojelukeino jolla fundamentalistien valtava poliittinen arvo ja sen kritisointi muutetaan "olkiukoksi", vaikka toimijataho on suuri kannattajamäärällisesti että on kannattajiensa aktiivisuuden vuoksi vaikutusvallaltaan suurempi kuin demokraattisessa maailmassa voisi luulla. Myös Daniel Dennett kirjoittaa tästä asenteesta, ja sen funktio äärimuotojen tahattomana mutta aktiivisena suojakilpenä Aivan kuin uskonnottoman olisi pakko vastustaa koko uskontoa. Vaikka he vastustaisivatkin vain näitä pieniä ääriversioita joiden vallankäyttö yrittää täyttää heidän arkensa ruokarukoukseen pakottamisten kaltaisista "hyttysenpistoista". Tämäkin on itse asiassa sitä että uskonnottomien näkemykset määritellään ulkopuolelta.
1: Erikoisinta on se että uskovaiset esittävät toppuuttelujaan aivan kuin uskonnottomat eivät olisi ikinä ajatelleet tätä vaihtoehtoa. Ja aivan kuin tämä asia ei olisi joka paikassa esilletuotu ja kommentoitu. Jokainen uskonnottomuudesta käsittelevä kirja jollain tavalla sivuaa sitä että uskonnottomuuden uskontokritiikki olisi laitettava kontekstiinsa. Mutta silti tätä kontekstiinlaittamista ei haluta tehdä. Ja syyllinen ei tämän sokeuden jälkeen olekaan uskovaisten tulkinnassa vaan siinä että uskonnoton on paha.

Kiusaamisen rajanvedon ongelma.

"Ja ääni tuntuu selittävän hiljainen ja vakava / kuin jokin tuttu, turvallinen kauan sitten kadonnut. / Se kertoo ruumiin kartaksi ja kivun kertoo kompassiksi. / Valopisteet tajunnassa tehtäviksi selittää"
(CMX, "Kaikkivaltiaan peili")

Minä en tietenkään ole kieltämässä uskovaisten mielenilmauksia. Koen toki ärsyyntymistä jokaisesta pilkasta. Muutama ylittää kaiken soveliaisuuden rajan. Mutta samalla olen sitä mieltä että liian heppoinen kiusaamisesta syyttäminen on hienohelmaisuuden ja sensuurin kautta saatua pakkovaltaa.

Minä olen jo itse asiassa tottunut siihen että pilkkanimi kulkee perässä. Olen oikeastaan aina elänytkin niin, koulukiusattuajoista lähtien. En edes tiedä osaisinko elää ilman niitä.

Olen itse asiassa jopa niin karua mieltä että uskovaisten aggressiot ovat niin itsestäänselvyys että jos uskonnoton tai uskovainen osallistuu keskusteluun ja kärsii näistä niin "ei pidä pelata jos ei kestä".

Liian heikkohermoisia pitää ikään kuin käsitellä kokonaisvaltaisesti ihmisinä ja laittaa mielenterveyslaitoksiin toipumaan eikä laittaa sotimaan eturintamaan. Aggressiivinen perussävy on pelin henki, luonne ja usein myös koko sisältö. Tunnustan että tälläisessä syytösmaailmassa on kova elää. Siitä tulee siedettävää jos saa puolustaa itseään ja tehdä koko kiusaamisesta ja nimittelystä sarkasmin avulla vitsailun aihe. Tai jos saa luvan puolustaa itseään vastaavilla häijyillä keinoilla.

Tämä ei tietysti ole mitään "koiran älähtämistä", vaan sitä miten ihminen tulee toimeen kun häntä koko ajan moititaan. Uskonnoton kuten konservatiivikin on "nimellä kutsuttu" Mutta ei sillä tavalla joten se tavallisesti käsitetään.

Tosiasia on, että jos haluaa omia näkemyksiään innolla tuoda esille ja jakaa niitä muiden kanssa, niin muut voivat olla erimielisiä ja heillä on lupa toimia vastaavalla tavalla. Uskontokeskustelu, maahanmuuttokeskustelu ja ties mikä keskustelu on siksi usein "perussävyltään kakkaa". Tämä ei ole enää ongelma jota voitaisiin hevin ratkaista, se on siksi olotila, jonka kanssa on elettävä. Valinta on siinä, osallistuuko keskusteluun vai ei.

Toki myös paikanvalinta ratkaisee. Yleinen kaava on, että mitä julkisempi ja vähemmän moderoitu, sitä pahempi. Jotkut paikat myös kasaavat pahempia tyyppejä kuin toiset. Jos et kestä menoa jossain, kannattaa tehdä kuten minä. Mennä pois. Ihminen voi aina rähistä siellä missä selviää hengissä.

Keskustelun kulun ongelma on siinä että timantit syntyvät kovassa paineessa. Mutta toisaalta hiili voi paineessa vain murtua. Tässä kestokyky on hyvin ihmiskohtainen, eikä sitä voi aina ottaa edes huomioon. Toisen kiltti vitsailu on toiselle raju pilkka. Jokainen tuntee omat rajansa. Niitä on hyvä seurata.

---

Kirjoittaja on ns. tunnettu, tunnustettu sekä tunnusteltu vittupää. Hänen ainoa puolustuksensa on uskomus kykyihinsä ja tätä kautta saatu varmuus totaalinen kyvyttömyydestä virheisiin.

Keljusti eläimellistä menoa

Olen viime aikoina kuullut melko paljon unista. Sekaannuin jopa leikittelemään yhdellä unella jossa nähtiin "ihan ihme unta ihmisistä, jotka muuttuivat zombeiksi mutanttisiilin puremasta. Ja sit taistelin niitä vastaan kauhalla ja kaulimella" Uni on mainio. Siinä on kaikki hyvän unen tunnusmerkit, eli zombiejta ja taistelemista.

Kirjoittelin että tämä voisi kertoa jotain nukkujan peloista ja ahdistuksista. Sovitin sen sopimaan elämäntilanteeseen jonka tiesin unen näkijällä olevan. Ajattelin että rinnastus yhteiskunnassa olevaan työn pakotteisiin ja muuhun toimintaan. Siirtyminen 8-16 -konttorirotan elämään oravanpyörässä vertautuu varsin kevyesti zombiena oloon. Kauha ja kaulin taas ovat perinteisen naisen roolin symboleja. Vihjasin että taistelu näillä tarkoittaisi sitä että kotiäidin rooli olisi jonkinlainen ratkaisu tähän tilanteeseen. Esitin että siiliä voisi lähestyä sen puolustautumistavan kautta ; Siili puolustautuu käpertymällä itseensä jolloin piikit tulevat esiin. Piikit voivat kuvastaa ihmisen traumoja, joista siili tekee itseensä käpertymällä suojan. Näin siili kuitenkin samalla passivoituu.

Yllä oleva oli tietysti hieman minun trollaamista. Samalla kuitenkin yritin ujuttaa mukaan jotain joka voisi ehkä kenties auttaa elämäntilanteessa, jonka tiesin vallitsevan ja jonka tiedän olevan epämukavan.

Unien tulkinta oli siis samalla totaalista pelleilyä että eräänlaista vallankäyttöä jossa halusin herättää tiettyjä ajatuksia, jotka johtavat kenties ratkaisuun tai toiseen. Kaikki eivät ole miettineet unien tulkintaa trollauksena. Se on otettu vakavasti.

Freud alkoi analysoida itseään isänsä kuoleman jälkeen. Hän kiinnostui omista unistaan, mutta toisaalta hän kuuli myös potilaidensa unia. Hän vakuuttui että unet avasivat tiedostamatonta. Unet olivat oikotie piilotajuntaan. Siksi Freudilta tuli vuonna 1900 kirja "Unien tulkinta". Luultavasti jokainen on kuullut kirjan vähintään nimeltä.

Kirjan ideana oli että unissa on ilmisisältö ja piilomerkitys joka on se mitä uni todella tarkoittaa. Siksi uni voi tuntua sekamelskalta mutta ne viittasivat johonkin jossa oli merkitystä. Ilmisisältö liittyy tiedostettuun ja piilosisältö oli alitajuista. Freudista suuri osa unista on vain päivän tapahtumien jäänteitä. Silloin unet ovat arkisia. Kuitenkin on olemassa arkielämälle vieraita unia joissa on teemoja. Freud uskoi että näiden takana oli impulssi joka koettiin ikävänä. Unen näkijä ei haluaisi tunnustaa näitä tietoisesti, ja ne olisivat sen verran voimakkaita että ne voisivat herättää nukkujan, joten uneksijan alitajuntansa kätkee kielletyn halun sensuroimalla sen. Näin nukkuja saa täyttymyksen unen kautta näille asioille ilman että tästä tulee epämiellyttäviä tunnustuksia itselle. Näin uni poistaisi toteutumatta jääneitä haluja.

Freudista nukkuessa unen symbolit rakentuvat tietyllä logiikalla. (1) Usea elementti voi yhdistyä yhteen, jolloin yksi asia voi tarkoittaa samanaikaisesti montaakin eri asiaa. (2) tärkeä asia korvataan assosiaatiolla joka liittyy asiaan, jolloin asia on symboli. (3) Ajatukset esiintyvät mielikuvina, jolloin henkilön omat assosiaatiot asioiden yhteydestä ovat keskiössä. (4) Uni juonellistaa asioita. Sisällöt liittyvät toisiinsa ajallisesti toisiinsa.

Yllä olevien vuoksi Freud ei uskonut että olisi yhtenäistä kaavaa. Unet olisi tulkittava tapauskohtaisesti ja sovitettava yksilöön joka unta on nähnyt. Hän kuitenkin uskoi että jotkut symbolit olisivat yleisiä, eli tietyt asiat viittaisivat usein samaan asiaan. Carl Jung kehitteli sen sijaan näkemyksen jossa unissa olisi yleismaailmallisia arkkityyppejä, jotka olisivat kaikille ihmisille yhteisiä.

Eläinsymbolien kanssa pyöriminen on minulle tietysti tuttua. Kokeilin joskus shamanismia. Tässä piirissä tieteellisyyden tuntua haettiin pseudotieteellisellä keinolla. Ei ollut tavatonta kuulla esimerkiksi Jungilaisesta arkkityypeistä. Psykoanalyysin katsottiin ikään kuin todistaneen ikuisen totuuden jonka jo intiaanit olivat tienneet. Melkein jopa nielin tämän jo silloin. Mutta en ihan. Jostain syystä tämänlainen ei koskaan vakuuttanut riittävän syvästi, ja päädyin olemaan enemmänkin peruseläintiedon tietopankki ja muuten hangaround, joka ei oikein osallistunut kuten olisi ilmeisesti pitänyt.
1: En jaksanut myöskään osallistua statuskisaan joka piireissä on yllättävän kova. Kenellä oli siisteimmät symbolit ja kenessä oli enemmän taistelijaluonnetta. Ja mielenkiintoisemmat entiset elämät. Ainoana lähteenä
tietysti väite että on kokenut juuri tälläisiä. Kiertokäyntini jäikin pituudeltaan melko lyhyeksi. Opin toisaalta sen, että oli elämässäni mikä tahansa taloudellisen katastrofin tilanne, voin periaatteessa aina löytää tilaa yritystoiminnalle "I tell you first grade -level information from animals for food, fun and even profit."
__1.1: Hipeillä on yllättävän paljon rahaa. Onnistuin hyödyntymään keikasta jotain jonka verotuksellisista syistä kerron olevan "kahvikolikoita".

Eläinsymboleja pidettiin tärkeänä. Familiar ja toteemieläin jaoteltiin toisistaan erilleen vahvasti. Familiarin voi valita itse, ja toivoa että saisi sellaisen ominaisuuksia itseensä. Mutta toteemieläintä ei voinut valita. Näin toisistaan erotettiin mitä luuli haluavansa, ja se mitä tarvittiin. Pelkkä haluaminen oli halpaa. Teoriassa tämä hillitsisi ylpeyttä ja hallinnan tunnetta.

Jos siksi unessa tai elämässä tuli kohtaaminen juuri tietyn eläimen kanssa, tämä oli otettava eikä ohitettava. Oli mietittävä mitä sanottavaa tässä tapauksessa oli. Mikään eläin ei sinällään ollut hyvä tai huono, virallisesti. Käytännössä toiset oli siistimpiä. Hamsterilla on vain jostain syystä erilainen karisma kuin susilla tai kotkilla. Symbolien ajateltiin viittaavan johonkin tiettyyn, ja tämä voi kertoa siitä että jokin puoli oli ylikorostunut, tai sitten tämä puoli oli potentiaalina jota ei oltu hyödynnetty. Näitä voitiin mietiskellä yhdessä tai yksin. Jos tästä touhusta on jotain hyvää mainittava, oli se, että he arvostivat aitoa biologista tietoa. Sillä toteemieläimen ominaisuudet oli tunnettava tarkasti jotta kykeni tulkitsemaan viestit kunnolla. Eläinkirja oli kovassa roolissa, eikä symboleita liitetty mielikuvien perusteella. Minä olen aina ollut aika hyvä biologian tässä osa -alueessa, joten koin tietyllä tavalla olevani yhteisölle tärkeä.

Synkeä salaisuuteni on se, että squirrel on jäänne noilta hupsuilta ajoilta. Nimimerkki vain vakiintui, enkä ole vaihtavaa sorttia. Ajalta jolloin minussa ei ollut tippaakaan viattomuutta eikä skeptisyyttä. Tälläistä eläinsymbolia ei valita tietoisesti.

Hupaisaa on, että kun tapasin tässä taannoin erään shamanismista innostuneen, oli selvää että hän pyöri edelleen piireissä. Hän kertoi että elehdintäni oli erilaista. Olisin hilleri.

Muutoksen kautta on helppoa tehdä pikatunniste instant -unentulkintasivulta : squirrel : "Activity (or overactivity) or preparedness." ferret : "Playfulness, cleverness, resourcefulness." Hilleri (eng. polecat jonka kesytetty versio fretti on ferret, mutta polecat puuttuu symbolilistalta...) on aggressiivisempi. Molemmat keräilevät ja kokoavat varastoja. Mutta etenkin orava on tunnettu etsi, kokoa ja hautaa maahan -kaavasta. Tämä blogaamistoimintani viittaa kuitenkin siihen että minussa on vielä jäljellä aimo annos sitä oravaa.

Toive -eläimeni voisi tällä hetkellä olla vaikkapa kojootti. Sillä Markus Kajo, yllättävän syvällisen viisauden lähde, kertoo tästä elikosta seuraavaa otsikolla "Kelju" : "Mutta se Kelju K. Kojootti ei koskaan lannistu maantiekiitäjänjahtaamishankkeissaan, vaan aina sillä on uusi juoni jo heti kehkeytymässä, vaikka edellisenkin epäonnistuminen on vielä kesken. Liikuttavaa ja kannustavaa on Kelju K. Kojootin toiveikkuus. Terveiset hänelle!" Kojootti on siksi tämän hetken familiar, joka kertoo jotain itsekkäistä toiveistani ja tätä kautta tahdoistani.
1: Unissani minä näen tietysti pelkästään valtavia jättiläiskäärmeitä, jotka tulvivat sepaluksestani. Pakkohan sen on olla totta kun lunttasin sen blogistani. Tarkalleen ottaen tästä jutusta.

Lärväkirja.

"Put your hand in mine / We will go skating / On the thinnest ice that we can find."

Facebook jakaa helposti mielipiteet. Esimerkiksi Mika Sipura pitää siitä, mutta "Unkurissa" siitä ei pidetä. Useimmiten facebookia kritisoivat ne, jotka eivät sitä käytä. Mikä on hieman erikoista. Siitä tulee hieman mieleen eräs "opiskelukaverini kyläläinen" joka oli vahvasti sitä mieltä että "Valmetin traktorit eivät ole traktoreita ollenkaan." Hän tiesi sen, koska "heillä oli aina ollut John Deere." Ymmärrän toki sen että hyvää ei vaihda, mutta ihmettelen että "käyttämättä tiesi".

Itselleni kävi hieman samalla tavalla. Sillä minuahan luonnehtii tietyllä tavalla hyvin sana "antisosiaalinen". En ole misantrooppi ~ Tai jos olen, ihmisvihani on jo mennyt pohjasta läpi ja saavuttanut sellaiset mittasuhteet että se on jo totaalisen ihmismyönteistä.

En kuitenkaan nähnyt pointtia miksi haluaisin nähdä joitain tyyppejä joista en ole kuullut kymmeneen vuoteen arkeni häiriintymättä. ~ Muutenhan olen varsin häiriintynyt. Mutta en tästä syystä.

Menin facebookiin MTT -sikalatyöntekijöiden kannustamana. Ajatuksena oli koota possuista kuvia. Tilanne päättyi siihen että minä jaoin possunkuvia jos toisiakin. Muut eivät jaksaneet käytännön tasolla innostua. Mutta jotkut oli jo pyytäneet naksuttamaan kaveruutta. Ei se sellaisena kantanut pitkälle. Omalta kohdaltani voin sanoa että facebook oli parannus. Facebookia edelsi sellaiset jutut kuin "koulukaverit.net" (tms) ja muut vastaavat laitokset. Niistä kuitenkin puuttui se, mitä facebookissa on.

Nimittäin vieraat ihmiset.

Komminikoinnissanihan on tiettyjä ymmärtämisen vaikeuksia. Lyhyesti se ei yleensä haittaa. Pidemmissä kohtaamisissa asia rupeaa vaan väistämättä paistamaan jossain vaiheessa läpi. Ideointimyllynikin toisaalta pyörii siten että maksimoin kohtaamiset ja keskityn sitten niihin muutamaan mielenkiintoiseen. Tälläiseen "lähes random" surina jota facebook enimmäkseen tarjoaa on juuri oivimmillaan. Maksimoin ideioidentuottoni ja saan suhteellisen vähän (minua ja muita) vaivaavaa kommunikointia. I like people. I just can not live with them.

Minulle vain kasautui satunnaisia kavereita. Syykin on helppo ja itsestäänselvä. Pelailin/pelailen facebookissa erilaisia nakuttelupelejä, ja ihmiset haluavat pelailuun tiimiyttäjiä. Niissähän on usein elementti jossa peliin osallistuvat kaverit vahvistavat omia bittimuskeleita. Pelithän ovat sinänsä aika simppeleitä ja niissä ei aivotoimintaa kulu, mutta ne kokoavat valtavia määriä ihmisiä.

Kun ihmiset haluavat pelikavereita, he samalla ikään kuin huomaamattaan tarjoavat profiilinsa avoimesti nähtäville. Ja minä näen päivityksiä. Tätä kautta ne kasautuvat ja facebook -elämäni koostuukin siksi aforisminomaisista lauselmista ja lyhyistä kommenteista jotka eivät liity minuun mitenkään. Ne eivät myös erityisesti kiinnosta minua, en ole tässä suhteessa tirkistelijä.

Sen sijaan joskus niitä kautta tulee kimmokkeita. Ja osa pelureista onkin paljastunut varsin aktiiviksi kommentoijiksi. Olen muun muassa keskustellut kommunismista ja suomalaisesta alkoholikulttuurista, ja keksinyt miten provokatiivisen anarkistisesta pontikanteosta syntyy helposti kapitalistinen maailma kun rahan korvaa luottamuksella ja sillä että toista ei petä. Kommunisti ei tykännyt mutta ei suuttunutkaan.

Mutta yleisesti ottaen facebookin tekstit eivät yleensä ole "kovasti fiksuja". Analyyttinen ja kriittinen ajattelu paljastaa usein logiikoissa aukkoja. Minusta tämä ei ole huono asia.

Itse asiassa elämä koostuu suurelta osin irrelevantista toistamisesta ja typeryydestä ja latteuksista. Esimerkiksi minua arjessa inhottaa joskus - tai oikeastaan aina - se että sitä joutuu miljoonannen ja yhdennen kerran tekemään ne samat asiat.

Kahvinkeitin raksahtaa pakkomielteenomaisesti auki taas kuten eilen. Että onko tässä aamupalan syönnissä järkeä, kun pöntöstä menee kuitenkin ja kuolo tulee vaikka mitä tekisi. Olen päätynyt siihen että kysymys on lähinnä aikataulusta ; Turhaa touhu on, mutta kerran täällä vain äimistellään. Kuolemisessakin on tärkeää myös se, milloin sen tekee ja miten sen tekee.
1: Takaapäin aivoihin nasahtava yllätysluoti tuntuu tällä hetkellä oikein miellyttävältä ajatukselta. Mutta toisaalta joskus tuntuu että olisi mukavaa kuolla yli 90 -vuotiaana sydänkohtaukseen jonka saa siitä että rietastelee liikaa kokaiinipöllyissä.

Facebookin nopeatempoinen, hajanainen ja lattea -aforismiluonne ravistelee minusta yhtä suurimmista outouksissa ihmisissä. Facebook nimittäin liittyy enemmän arkiseen elämään kuin mihinkään muuhun. Facebook liittyy sosiaalisuuden kommunikaatiopuoleen, ja se herättää "Derridan tapaan" myös "sen mitä se ei ole".

Epäsosiaalisuus.

"Sure, I talk to myself, and willingly admit it. It doesn't mean I'm crazy ... just that I appreciate intelligent conversations and know where to find one."

Esiin nousee kommunikaatiokyvyttömyys. Tai oikeastaan facebook korostaa kommunikaatiokyvyn puolia joita akateeminen maailma tuntuu usein aliarvostavan. Facebook ajaa ikään kuin huomaamaan että on kahdenlaista kommunikaatiokyvyttömyyttä.
1: Yleisimmin kritisoitu kommunikaatiokyvyttömyys on sidottu ajattelun huonouteen. Tällöin korostuu (1) looginen/analyyttinen/tieteellinen puoli ja (2) retoriikka. Eli puhutaan siitä miten johdonmukaisia ja perusteltuja näkemykset ovat ja miten selkeästi osaa ne tuoda esiin. Tässä epäonnistumisen jälkeen asioita käsitellään tunteella vaikka ne ovat järkeviä. Tätä kautta esimerkiksi filosofiseen analyysiin voidaan vastata emotionaalisesti ja kokea se hyökkäävänä. Heitä ei kiinnosta onko esitys koherentti tai perusteltu. Heitä kiinnostaa se, että se on väärä. Tästä seuraa ad hominem -sarja jossa ei puhuta asioista vaan ihmisistä. Tässä tunteet ja ihmisyys valjastetaan tietoa ja asioista kiinnostumista ja tutkimista vastaan : Tässä tieteen ja analyysin tehtäväksi nähdään vain tuottaa hedonistisia tarpeita käyttävää teknologiaa. Asenne on tiedevastainen.
2: Toinen on "sama mutta toisinpäin" : Tässä asioita lähestytään älyllä ja sen ulkopuolisia asioitakin lähestytään logiikalla. Tätä kautta tunteita lähestytään etsimällä loogisia ristiriitoja. Ja ennen kaikkea tätä käytetään ihmissuhteiden hoitamiseen ja toisen uskonnollisten tunteiden pilkkaamisessa. Eikä esimerkiksi ihmismielen teorianrakentamisessa tai filosofisessa uskontokritiikissä. Tässä logiikka ja tieteet valjastetaan ihmisyyttä vastaan.

Minua vähän inhottaa se, että monesti ihmiset jymähtävät toiseen näistä luokista. Eli esimerkiksi uskontokriittisyys poliittisella tasolla tai kritiikki sen loogisten argumenttien tasolla nähdään automaattisesti pahana koska uskonnossa ei ole heille missään kontekstissa kysymys tiedosta tai politiikasta. (Vaikka usko on sidoksissa uskontoihin niin usein ja sellaisella voimakkuudella että tämän ignorointi olisi todellisuuspakoa.) Tai niitä jotka lähestyvät uskonnollisia tunteita kokevaa ihmistä kuin ne olisivat vain analyyttisesti lähestyttävä kohde jonka loukkaantumisista ei tarvitse välittää. Molemmille käytöstavoille, analyyttiselle ja emotionaaliselle, on oikeat paikat. Ja etenkin ne väärät.
1: Toki itse olen äärimmäisen huono sosiaalisuudessa millä tahansa mittarilla katsottuna. Mutta tässä minusta olisi otettava huomioon myös konteksti. Kaksi päivää sitten tapasin ihmisen joka puuhailee paljon aspergerin syndroomaisten kanssa. Hänestä minä tulen varsin hyvin toimeen sosiaalisesti. Hänellä näytti olevan käsitys siitä harjoittelu ja työmäärästä ja tuskasta jota sekin taso on vaatinut. Useimmille ihmisille sosiaalinen taso on parempi ilman harjoittelua. Mutta he eivät käytä tätä, saati että olisivat harjoittaneet sitä.
___1.1: Tässä kohden minulla on oikeasti sellainen olo, kuin rullatuolivammaisella joka katsoo ihmetellen ihmisiä jotka ajavat töihin autolla, nousevat kerrokset hissillä, ja istuvat kotona TV -tuolissa vaikka heillä on jalat joilla voisi juosta auringonpaisteisilla rinteillä. Osaan välittää tunteeni diagnoosistani huolimatta yhdellä pseudolatinankielisellä sanalla fuckyouasshole!

Facebook opettaa että ihmiset ovat olentoja joilla on elämä ja tunteet. Tämä ei vaadi "perinteistä akateemista älyä" vaan enemmänkin hömpöttelyä ja yhdessäoloa. Facebook opettaa myös että akatemiantutkijoilla ja tohtoreilla on epävarmuuden ja epäonnistumisen kokemuksia ja perhe -elämää ja muita vastaavia tutneita. Ja että elämästä selviää hyvin yhdessä toisten kanssa vaikka ei olisi "virallisesti fiksu". Ja joskus "virallisesti tyhmä" paljastuukin ovelaksi ja säkenöiväksi.

Olen sitä mieltä että facebookiin voi ihan oikeasti kuvata elämää paremmin kuin juuri mikään ~ tai vähintään se toimii kuten runoilija ja kuollee yrittäessään. Ja koska facebook sisältää toistoja, täytesanoja, latteuksia, kömpelyyksiä ja koska sen kansoittavat puutteelliset ihmiset jotka eivät mieti ulosantinsa logiikkaa kun sen tiivistävät yhden rivin lauseiksi, se nimen omaan muistuttaa elämää. Facebook ei ole sitä intelligentsiaa joka punaviini kädessä arvioi Rubensin taulun maalausten kurveja kuivasti ilman erektion häivää. Eikä pidäkään. Se ei suorastaan saa olla sitä.

"Ehkä se lattea ja kömpelösti ja plagioiden esille laitettu pirstale ohikiitävää elämää on se, josta se riemu on otettava. Tai sitten vähiin käy."

Roolit ; Pari suhteissa.

Naisliikkeeseen on usein - etenkin miehisyyttään korostavien sovinistimiesten parissa - suhtauduttu siten että feministit haluaisivat tehdä miehistä naisia. Esimerkiksi huumorissa naisliikettä ei nähdä useinkaan stereotypioiden poistajana siten että mies pakotetaan naiseksi. Feministi siis ajaisi naisellisia stereotyyppisiä arvoja kaikille. Näin mies on voitu vaikkapa laittaa koruompelemaan.

Komiikka on kovaa.

Tämä heijastuu erityisesti massaviihteeseen. Heimo Lepikkö kertoo hieman tähän liittyen "Aku Ankan sunnuntaisarjat 2" -sarjakuvakoosteessa, jossa on Aku Ankka -strippejä vuosien 1940-1941 -väliltä. Lepikon kirjoittama esittelyteksti kertoo : "Aku Ankan sunnuntaisarjaan Iines ilmestyi 15. 12.1940. Siitä lähtien Aku on nähnyt paljon vaivaa koettaessaan toteuttaa vaativan ankkaneidon jokaisen toiveen. Iines Ankasta tuli vakiohahmo Aku -strippeihin vaikkakin Bob Karpin näkemys tästä on melko ahdas ja yksipuolinen. - Iines tuntuu piittaavan vain ulkonäöstään ja oman tahtonsa läpisaamisesta."

Tälläisissä stereotypioissa nainen on hyökkäävä. Mies ahdistetaan naiseudelle, ja nainen pitää stereotyyppisen naiskuvansa. Toinen yleinen versio on tietysti esittää nainen miehenä. Tässäkin stereotypioita ei murreta, vaan niitä vain siirretään. Tämä tietysti eroaa feminismin tavoitteista, joka pyrkii emansipaatioon, vapauteen. Sen tarkoituksena on filosofisella ideaalitasollaan lisätä vaihtoehtoja, eikä vähentää niitä. Erityisen mutkikkaaksi tilanne muuttuu kun tilanteesta tulee parisuhde.

Rossen, Sillantauksen ja Gyllingin "Naisen kanssa" -sarjakuvakin eräällä tavalla elää sukupuolten stereotypioista. Se on kuitenkin "moderni stereotypia", sillä kliseet ovat erilaisia.

Esimerkiksi internetissäkin luettavissa oleva osa kertoo miten nainen voisi elää ilman parisuhdetta, mutta ilman parisuhdetta elävä mies elää elämää jossa kaapissa on lehtiä jossa on naisten kuvia. Siksi nainen valitsee parisuhteen vapaaehtoisesti, mutta mies ei voi olla valitsematta jotain naista. "miehen on ymmärrettävä että hänellä on vain valintaa edeltävä tila ja valinnan jälkeinen tila. Vapautta hänellä ei ole koskaan." Kaikki tuntevat sarjakuvassa olevan "roolituksen".

Se on kuitenkin mainio sarjakuva. Yhdessä osassa kerrotaan miten mies luulee olevansa yksilö suhteessa naiseen, jolloin he yhdessä yksilöinä keskustelevat ja harrastavat seksiä. Naiselle he ovat kuitenkin yksikkö, parisuhde, joka on suhteessa toisiin parisuhteisiin. Näin parisuhteita vertaillaan. Ja oma asema vakiintuneena vakiinnutetaan kehottamalla mielenkiintoisia ja vapaita naisia vakiintumaan. Vieraiden lähdettyä mies ja nainen ovat suhteessa toisiinsa ja voivat keskustella ja harrastaa seksiä.
1: Tähän paritusintoon on tarjolla yleensä kolme pikaselitystä [lisää vain vesi.] (1) Temppu on oman tyytyväisyyden osoittaminen, jolloin oma elämä näytetään ihanteellisena, joka on julkisuuskuvan kehittämistä. Status nousee. (2) Kiinnostavat vapaat naiset ovat uhka, oma mies voi vaikka hypähtää. (3) Parisuhteeseen vakiintuminen itse asiassa vähentää satunnaisuudesta johtuvia romansseja ja ihastuksen kiiltokin vaimenee. Tätä kautta nainen saa romanttisia purskahduksia elämäänsä muiden elämien kautta.

Tässä mies ei kuitenkaan ole suoraa alisteinen. Naisen kanssa -sarjakuvassa mies ei ole perheen pää ja nainen on se, joka sitä päätä kääntää. Mutta mies kykenee selviämään tässä maailmassa varsin hyvin.

Tämä ollaan perusteltu paremmin kuin minä osaisin.

Markku Siivola onkin kirjoittanut "Naisen kanssa - parisuhteen käyttöohje" -arvosteluunsa seuraavasti em. sarjakuvan ihmiskuvasta : "Heidän miestyyppinsä on hieman veltostunut ja kaljuuntunut köntys, joka hönttiytensä ohella on mitä ovelin naismanipulaattori, joka lempeiden petostensa kautta antaa naisen elää omassa maailmassaan - ja miksei antaisi, sillä viimeisellä sivulla paljastavat tekijät sen päämäärän, mihin tämä ihastuttava naistenkäsittelyopas tähtää: "Se on itse elämän tarkoitus, ja sen näette vasemmanpuoleisella sivulla", jossa on kuvattu mies ja nainen kahden lapsensa kanssa lämpimän rakkauden ilmapiirissä."

Maailma on koomisempi.

Pintapuolisesti tämä viihteen tekemä stereotypisointi on itse asiassa juuri se "jotain", jota vastaan naisliike on taistellut. Nimen omaan sukupuoliroolien murtamista on ajettu kovasti. Queer -näkökulma on itse asiassa tämän pyrinnön eräänlainen huipentuma. Kenties siksi siinä on poliittinen maku ja sitä käytetään keskusteluissa usein nimen omaan poliittisesti.

Kuitenkin tämä roolien murtaminen on ollut vaikeaa. Syynä ei ole pelkkä vastarinta, vaan itse asiassa se tulee tunnistamisen vaikeudesta. Ihmisillä on sellainen taito kuin valehtelu. Siinä missä painovoima laskee jokaisen hiuksen päässämme, eikä sitä voi huijata, ihmistieteissä mittaustulos varioi.

Roolien suhde on ollut vähän sama kuin burqan käyttö islaminuskossa ja siihen liittyvässä keskustelussa. Islamimaista tuleva nainen voi vedota pukeutumisenvapauteensa ja pitää kaapua korostaen omaa itseään, alkuperäänsä ja muuta. Näin kaapu onkin samanlainen symboli ja heimotunnus kuin punkkarin niittiranneke. Tätä mieltä on ainakin suomalainen musliminainen. Hän esittää että: "USA:n hyökättyä ja syrjäytettyä Taleban-hallinnon, burqien myynti Afganistanissa kasvoi 70%. Arveltu syy tälle on, että osa Afganistanilaisnaisista halusi näyttää, että he oikeasti tahtovat pitää burqaa!" Hän jopa esittää miten kahlitseva perinteisen naisen rooli voi olla - ja perustelu perustuu feministien suosimaan esineellistämiseen. Paljastelija sanoo että "Tästä lähtee nyt laatutavaraa, korvausvaatimuksena timanttisormus, omakotitalo ja rantatontti kesämöikkeineen."

Mutta tulkinnat vaihtelevat. Kysymys on luottamuksesta: Joku voi uskoa naisen sanat ja toinen on kyynisempi ;Jos nainen sanoo että haluaa pukeutua tietyllä tavalla, voi ollakin niin että kotona on ankara mies joka tuomitsee pitämään tälläistä peittävää vaatekahletta ja vastaamaan kiltisti "vapaasti haluan pitää" jos journalisti utelee vähänkin siihen suuntaan "että omasta tahdostako pidät", ja piestä naisen jälkikäteen jos ohjetta ei seurata. Tämä on tietysti pelkona. Ja tulkinnat värittyvät helposti ennakkokäsitysten mukaisiksi.

Feminismikin on alkanut ikään kuin "varmistelemaan" tässä kohden. Eli se haluaa varmistaa että vapaus on aitoa. Tämä varmistelu näkyy esimerkiksi siinä että tasa -arvoisuutta tarkistetaan sukupuolijakaumia katsoen. Hankamäki saa tietysti tästä huvia kun matematiikankirjojen pojat ovat liikunnallisia ja yliedustettuja. Enkä minäkään näe väistämätöntä syy-yhteyttä. Toki ymmärrän että se voi olla vihje epätasa -arvosta. Se on kuitenkin ainakin minun silmissä enemmän aihetodiste kuin todiste.

Tästä varmistelusta seuraa että jokainen burqa on likimain sama kuin kahle. Vapaus varmistuu kun sellaista ei ole. Vapauden lisäämisen tavoite johtaa tätä kautta vaihtoehdon karsintaan. [Ironista. Maailma on sellainen]

Tällöin on hyvä huomata että stereotypian tarkka negaatio on sekin aivan yhtä dogmaattinen. Ja tästä voi tulla uusi kahle. Loputuloksena on esimerkiksi "feminististä sarjakuvaa" joka olisi sovinistinen sarjakuva jos sukupuoliroolit olisi toisin päin ja tyypeillä erilaiset kampaukset. Tälläistä löytää myös internetistä, kuten näyttää (sinällään mainio) "Rakkaat siskot" -sarjakuvastrippi.

Konservatiivien uusi vapaa nainen.

"City" -lehdessä oli juttu "Nuoret konservatiivit" Siinä tuotiin uusi tapa olla feministi. Terhi-Anna Wilskaan viitaten siinä sanotaan että uudessa feminismissä korostuu shoppailu. "Keskiluokkaiset naiset kokevat shoppailun emansipatorisena" koska "Shoppailu on hömpötystä, jota ei enää tarvitse hävetä. Näiden nuorten naisten äidit häpesivät." Vanha tasa -arvoideaali kun vaati tietynlaista naiseutta. Muuten näytti orjalta. Ja tämä oli huonoa naiseutta. Tätä kautta syntyi paine olla tietynlainen. Tästä vapautuminen voi todellakin tapahtua ostelemalla. Perinteinen naisen rooli on vapautuminen uusista kahlehtivista naisrooleista.

Toki tästä voi syntyä sellainenkin olo, jonka nimimerkki "liberaalikonservatiivi" tuo esiin kyseisen City -artikkelin kommenttiruudussa: "Tukansuoristajapimatsun mielestä pinta on ulkoista ja on kiva, kun miehet ovat hieman naisia vahvempia fyysisesti. Töissäkäynti on ilmeisesti vienyt häneltä siivun opintotuesta. Hänen shoppailuaan ja ulkomaanmatkailuaan häiritsee se, että alkoholistit ja työttömät saavat "kovia tukia"." Ja varmasti tälle ololle on jotain pohjaa. Se on sukua sille epäilylle jossa muslimin burqa nähdään sovinismin ilmentymänä. Jaan tämän epäilyn osittain, etenkin ulkomaiden kohdalla jossa naisella ei ole valinnanvapautta pukeutuuko burqaan vai ei. Länsimaissa tilanne voi olla erilainen.

On kuitenkin hyvä muistaa että omakotitalo, kaksi autoa, mies ja koira ei ole välttämättä mikään kahle. Matkustelu ja muu pinnallisuus on kenties tuhlailevaa ja pinnallista, mutta tosiasia on että raha yleensä ottaen lisää vapauksia. Kaupallisuus ja vapaus eivät ole toistensa poissulkevia. Olennaista on sen valinnan ja vapaan tahdon rooli tässä kohden.

Ja parisuhteessakin voi olla vapaa sortumatta syrjähyppyihin. Se on se ironinen juttu, jonka minä olen oppinut. Se pohjautuu siihen että tavallaan valitsee joka päivä. Valinta on vain joka päivä sama.