Lärväkirja.

"Put your hand in mine / We will go skating / On the thinnest ice that we can find."

Facebook jakaa helposti mielipiteet. Esimerkiksi Mika Sipura pitää siitä, mutta "Unkurissa" siitä ei pidetä. Useimmiten facebookia kritisoivat ne, jotka eivät sitä käytä. Mikä on hieman erikoista. Siitä tulee hieman mieleen eräs "opiskelukaverini kyläläinen" joka oli vahvasti sitä mieltä että "Valmetin traktorit eivät ole traktoreita ollenkaan." Hän tiesi sen, koska "heillä oli aina ollut John Deere." Ymmärrän toki sen että hyvää ei vaihda, mutta ihmettelen että "käyttämättä tiesi".

Itselleni kävi hieman samalla tavalla. Sillä minuahan luonnehtii tietyllä tavalla hyvin sana "antisosiaalinen". En ole misantrooppi ~ Tai jos olen, ihmisvihani on jo mennyt pohjasta läpi ja saavuttanut sellaiset mittasuhteet että se on jo totaalisen ihmismyönteistä.

En kuitenkaan nähnyt pointtia miksi haluaisin nähdä joitain tyyppejä joista en ole kuullut kymmeneen vuoteen arkeni häiriintymättä. ~ Muutenhan olen varsin häiriintynyt. Mutta en tästä syystä.

Menin facebookiin MTT -sikalatyöntekijöiden kannustamana. Ajatuksena oli koota possuista kuvia. Tilanne päättyi siihen että minä jaoin possunkuvia jos toisiakin. Muut eivät jaksaneet käytännön tasolla innostua. Mutta jotkut oli jo pyytäneet naksuttamaan kaveruutta. Ei se sellaisena kantanut pitkälle. Omalta kohdaltani voin sanoa että facebook oli parannus. Facebookia edelsi sellaiset jutut kuin "koulukaverit.net" (tms) ja muut vastaavat laitokset. Niistä kuitenkin puuttui se, mitä facebookissa on.

Nimittäin vieraat ihmiset.

Komminikoinnissanihan on tiettyjä ymmärtämisen vaikeuksia. Lyhyesti se ei yleensä haittaa. Pidemmissä kohtaamisissa asia rupeaa vaan väistämättä paistamaan jossain vaiheessa läpi. Ideointimyllynikin toisaalta pyörii siten että maksimoin kohtaamiset ja keskityn sitten niihin muutamaan mielenkiintoiseen. Tälläiseen "lähes random" surina jota facebook enimmäkseen tarjoaa on juuri oivimmillaan. Maksimoin ideioidentuottoni ja saan suhteellisen vähän (minua ja muita) vaivaavaa kommunikointia. I like people. I just can not live with them.

Minulle vain kasautui satunnaisia kavereita. Syykin on helppo ja itsestäänselvä. Pelailin/pelailen facebookissa erilaisia nakuttelupelejä, ja ihmiset haluavat pelailuun tiimiyttäjiä. Niissähän on usein elementti jossa peliin osallistuvat kaverit vahvistavat omia bittimuskeleita. Pelithän ovat sinänsä aika simppeleitä ja niissä ei aivotoimintaa kulu, mutta ne kokoavat valtavia määriä ihmisiä.

Kun ihmiset haluavat pelikavereita, he samalla ikään kuin huomaamattaan tarjoavat profiilinsa avoimesti nähtäville. Ja minä näen päivityksiä. Tätä kautta ne kasautuvat ja facebook -elämäni koostuukin siksi aforisminomaisista lauselmista ja lyhyistä kommenteista jotka eivät liity minuun mitenkään. Ne eivät myös erityisesti kiinnosta minua, en ole tässä suhteessa tirkistelijä.

Sen sijaan joskus niitä kautta tulee kimmokkeita. Ja osa pelureista onkin paljastunut varsin aktiiviksi kommentoijiksi. Olen muun muassa keskustellut kommunismista ja suomalaisesta alkoholikulttuurista, ja keksinyt miten provokatiivisen anarkistisesta pontikanteosta syntyy helposti kapitalistinen maailma kun rahan korvaa luottamuksella ja sillä että toista ei petä. Kommunisti ei tykännyt mutta ei suuttunutkaan.

Mutta yleisesti ottaen facebookin tekstit eivät yleensä ole "kovasti fiksuja". Analyyttinen ja kriittinen ajattelu paljastaa usein logiikoissa aukkoja. Minusta tämä ei ole huono asia.

Itse asiassa elämä koostuu suurelta osin irrelevantista toistamisesta ja typeryydestä ja latteuksista. Esimerkiksi minua arjessa inhottaa joskus - tai oikeastaan aina - se että sitä joutuu miljoonannen ja yhdennen kerran tekemään ne samat asiat.

Kahvinkeitin raksahtaa pakkomielteenomaisesti auki taas kuten eilen. Että onko tässä aamupalan syönnissä järkeä, kun pöntöstä menee kuitenkin ja kuolo tulee vaikka mitä tekisi. Olen päätynyt siihen että kysymys on lähinnä aikataulusta ; Turhaa touhu on, mutta kerran täällä vain äimistellään. Kuolemisessakin on tärkeää myös se, milloin sen tekee ja miten sen tekee.
1: Takaapäin aivoihin nasahtava yllätysluoti tuntuu tällä hetkellä oikein miellyttävältä ajatukselta. Mutta toisaalta joskus tuntuu että olisi mukavaa kuolla yli 90 -vuotiaana sydänkohtaukseen jonka saa siitä että rietastelee liikaa kokaiinipöllyissä.

Facebookin nopeatempoinen, hajanainen ja lattea -aforismiluonne ravistelee minusta yhtä suurimmista outouksissa ihmisissä. Facebook nimittäin liittyy enemmän arkiseen elämään kuin mihinkään muuhun. Facebook liittyy sosiaalisuuden kommunikaatiopuoleen, ja se herättää "Derridan tapaan" myös "sen mitä se ei ole".

Epäsosiaalisuus.

"Sure, I talk to myself, and willingly admit it. It doesn't mean I'm crazy ... just that I appreciate intelligent conversations and know where to find one."

Esiin nousee kommunikaatiokyvyttömyys. Tai oikeastaan facebook korostaa kommunikaatiokyvyn puolia joita akateeminen maailma tuntuu usein aliarvostavan. Facebook ajaa ikään kuin huomaamaan että on kahdenlaista kommunikaatiokyvyttömyyttä.
1: Yleisimmin kritisoitu kommunikaatiokyvyttömyys on sidottu ajattelun huonouteen. Tällöin korostuu (1) looginen/analyyttinen/tieteellinen puoli ja (2) retoriikka. Eli puhutaan siitä miten johdonmukaisia ja perusteltuja näkemykset ovat ja miten selkeästi osaa ne tuoda esiin. Tässä epäonnistumisen jälkeen asioita käsitellään tunteella vaikka ne ovat järkeviä. Tätä kautta esimerkiksi filosofiseen analyysiin voidaan vastata emotionaalisesti ja kokea se hyökkäävänä. Heitä ei kiinnosta onko esitys koherentti tai perusteltu. Heitä kiinnostaa se, että se on väärä. Tästä seuraa ad hominem -sarja jossa ei puhuta asioista vaan ihmisistä. Tässä tunteet ja ihmisyys valjastetaan tietoa ja asioista kiinnostumista ja tutkimista vastaan : Tässä tieteen ja analyysin tehtäväksi nähdään vain tuottaa hedonistisia tarpeita käyttävää teknologiaa. Asenne on tiedevastainen.
2: Toinen on "sama mutta toisinpäin" : Tässä asioita lähestytään älyllä ja sen ulkopuolisia asioitakin lähestytään logiikalla. Tätä kautta tunteita lähestytään etsimällä loogisia ristiriitoja. Ja ennen kaikkea tätä käytetään ihmissuhteiden hoitamiseen ja toisen uskonnollisten tunteiden pilkkaamisessa. Eikä esimerkiksi ihmismielen teorianrakentamisessa tai filosofisessa uskontokritiikissä. Tässä logiikka ja tieteet valjastetaan ihmisyyttä vastaan.

Minua vähän inhottaa se, että monesti ihmiset jymähtävät toiseen näistä luokista. Eli esimerkiksi uskontokriittisyys poliittisella tasolla tai kritiikki sen loogisten argumenttien tasolla nähdään automaattisesti pahana koska uskonnossa ei ole heille missään kontekstissa kysymys tiedosta tai politiikasta. (Vaikka usko on sidoksissa uskontoihin niin usein ja sellaisella voimakkuudella että tämän ignorointi olisi todellisuuspakoa.) Tai niitä jotka lähestyvät uskonnollisia tunteita kokevaa ihmistä kuin ne olisivat vain analyyttisesti lähestyttävä kohde jonka loukkaantumisista ei tarvitse välittää. Molemmille käytöstavoille, analyyttiselle ja emotionaaliselle, on oikeat paikat. Ja etenkin ne väärät.
1: Toki itse olen äärimmäisen huono sosiaalisuudessa millä tahansa mittarilla katsottuna. Mutta tässä minusta olisi otettava huomioon myös konteksti. Kaksi päivää sitten tapasin ihmisen joka puuhailee paljon aspergerin syndroomaisten kanssa. Hänestä minä tulen varsin hyvin toimeen sosiaalisesti. Hänellä näytti olevan käsitys siitä harjoittelu ja työmäärästä ja tuskasta jota sekin taso on vaatinut. Useimmille ihmisille sosiaalinen taso on parempi ilman harjoittelua. Mutta he eivät käytä tätä, saati että olisivat harjoittaneet sitä.
___1.1: Tässä kohden minulla on oikeasti sellainen olo, kuin rullatuolivammaisella joka katsoo ihmetellen ihmisiä jotka ajavat töihin autolla, nousevat kerrokset hissillä, ja istuvat kotona TV -tuolissa vaikka heillä on jalat joilla voisi juosta auringonpaisteisilla rinteillä. Osaan välittää tunteeni diagnoosistani huolimatta yhdellä pseudolatinankielisellä sanalla fuckyouasshole!

Facebook opettaa että ihmiset ovat olentoja joilla on elämä ja tunteet. Tämä ei vaadi "perinteistä akateemista älyä" vaan enemmänkin hömpöttelyä ja yhdessäoloa. Facebook opettaa myös että akatemiantutkijoilla ja tohtoreilla on epävarmuuden ja epäonnistumisen kokemuksia ja perhe -elämää ja muita vastaavia tutneita. Ja että elämästä selviää hyvin yhdessä toisten kanssa vaikka ei olisi "virallisesti fiksu". Ja joskus "virallisesti tyhmä" paljastuukin ovelaksi ja säkenöiväksi.

Olen sitä mieltä että facebookiin voi ihan oikeasti kuvata elämää paremmin kuin juuri mikään ~ tai vähintään se toimii kuten runoilija ja kuollee yrittäessään. Ja koska facebook sisältää toistoja, täytesanoja, latteuksia, kömpelyyksiä ja koska sen kansoittavat puutteelliset ihmiset jotka eivät mieti ulosantinsa logiikkaa kun sen tiivistävät yhden rivin lauseiksi, se nimen omaan muistuttaa elämää. Facebook ei ole sitä intelligentsiaa joka punaviini kädessä arvioi Rubensin taulun maalausten kurveja kuivasti ilman erektion häivää. Eikä pidäkään. Se ei suorastaan saa olla sitä.

"Ehkä se lattea ja kömpelösti ja plagioiden esille laitettu pirstale ohikiitävää elämää on se, josta se riemu on otettava. Tai sitten vähiin käy."