lauantai 1. maaliskuuta 2014

Elämän lahja ; Valmistaudu luopumaan kaikesta niin saat syövän

Jokainen meistä on katkera,
kunnes on multaa suussa1
Jos sanot: "jätä kaikki, seuraa minua",
jättäisin ja seuraisin2.
Usein meille kerrotaan, että elämä on lahja. Joskus tämä vääristyy erikoiseen muotoon joka voi kääntyä naistenlehtimäiseksi versioksi jossa elämän lisäksi syöpä voi olla upea lahja. Syöpä olisi kasvun paikka ja elämän arvon hyväksymistä. On helppoa pahastua siitä, että syöpää ja muita elämän katastrofeja kohdellaan näin pinnallisesti. Ensimmäisen paheksunnan jälkeen voi lukea vaikka Jarkko Tontin eutanasiaa koskeva kolumnin, joka taas muistuttaa että kenties jokaisella meillä on elämässä edessä tilanne jossa kuolema olisi todellakin lahja.

Monesti on ajateltu, että lahjat ja siunaus olisivat toistensa parina. Silloin voi ihmetellä miksi useimmille ihmisille tapahtuu sekä hyviä että huonoja asioita. Että miksi henget antavat toisella kädellä ja ottavat toisella pois. Miksi Jumala on ottaja, antaja, kananpaskan kantaja jonka tiet ovat tässä kohden niin kovin mysteerisiä.

Vähemmän noudatettu kristinopin kohtakin painii ongelman kanssa viitatessaan kolmeassa eri kohdassa samaan tapaukseen. "Luuk.18:18-27", "Matt.19:16-30", "Mark.10:17-32". Tarinassa - jonka huipentumassa rikas mies vertautui neulansilmän läpi kulkevaan kameliin - Jeesus käski jättämään vain kaikki liiketoimensa ja seuraamaan häntä. Tätä ei rikas ymmärretyistä syistä osannut kokea lahjaksi. Lahjakkaimmat kristitytkin näkevät pyynnön korkeintaan kompensaatioksi. Uhraukseksi joka tehdään jonkin paremman edestä. Investointikustannukseksi eikä lahjaksi.

Moni ei eutanasiaa haluavan kohdalla näe, ymmärrä, hyväksy, että joku haluaisi luopua kaikesta ja mennä kohti jotain sentapaista ihanaa tuonpuoleista josta he niin mielellään kertovat. Siksi he itkevät hautajaisissakin.

Kenties tämä muistuttaa että kenties se kirous ei ollutkaan lahja. Lahjaksi sen teki vain se, että niitä lahjoja ei ollut vastassa muuallakaan. Kun elämä on riittävän tyhjää, ei sitä koe lahjaksi ja silloin syöpä voi olla mainio herättäjä ja myrkkypullo muutakin kuin marttyyrin tie Sokrateen ja Jeesuksen jalanjäljissä.

1 CMX, "Pyörivät sähkökoneet"
2 CMX "Siivekäs"

5 kommenttia:

Kerttula (Kooste) kirjoitti...

Morjensta Tuomo!

Sinulla on kosolti hienoja huomioita elävästä elämästä... niin ja hieno blogi. "Aikansa kutakin, sanoi pässi, kun päätä leikattiin." :)

Niin se vaan on. Nuorena miehenä minulle tuli suorastaan hiki kun joskus mietin, että jos minulle tulisi syöpä. Nyt vanhempana ei hikeä enää tule. Kuolemaan alkaa suhtautua tässä iässä jo melkoisen neutraalisti vaikka ei edes olisi mitään sellaisia vakavia sairauksia. Mitä nyt pientä kremppaa - siellä täällä.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Olette taatusti ensimmäinen joka kutsuu "eläväksi elämäksi" eikä "norsunluutornissa olemiseksi" tai "arjesta vieraantumiseksi". Mutta kerta se on ensimmäinenkin. (Ja toinen, mutta sitä ei korosteta samalla tavalla.)

Seuraavaksi tosin yritän sitten siirtyä elävästä elämästä miettimään kuollutta elämää. (Elävät kuolleet on jo tietysti käsitelty.)

PS. Suisidaalikoille kaikki on helpompaa.

Jklak kirjoitti...

Kristityille yms. toispuoliselouskoville on hankalaa käyttää elolliselle vääjäämätöntä kuolemaa "neuvonantajana". Paitsi että se olisi "harhaoppia", se on myös samalla käsittämättömän konkreettista ja abstraktia heille. Silti se että kuolema ei ole napauttanut näitä uskovaista - vielä, on potentiaalinen mahdollisuus. Mutta - skeptinen olen....

Kerttula (Kooste) kirjoitti...

"Seuraavaksi tosin yritän sitten siirtyä elävästä elämästä miettimään kuollutta elämää. (Elävät kuolleet on jo tietysti käsitelty.)"

Olivatko ihmiset Jeesuksen aikaan kuolleita eläviä vai eläviä kuolleita:

Matt. 8:22
"Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Seuraa minua! Anna kuolleiden haudata kuolleensa." [Matt. 10:37]"


Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Jeesus oli hyvin moderni hahmo. Hyvin syvällinen totuus on tuossa kohdassa. Voi miettiä vaikka sitä että kun elävän kuolleen tappaa, niistä tulee kuolleita kuolleita? Ei tavallinen pinnallinen mieli, sellainen kuin itsellä, taivu noin syvään viisauteen.