perjantai 28. maaliskuuta 2014

Ensimmäisen ja toisen luokan kansalaisuudesta

Olen lueskellut ensimmäistä luterilaista tunnustuskirjaa. "Confessio fidei" on vanhahtavaa ja herttaista kieltä. Se muistuttaa varsin vahvasti siitä, että siinä missä katoliset sekoittavat uskonnon ja politiikan, luterilaisuudessa niitä pidetään erillään.

Tässä mielessä suurin osa suomalaisista voidaankin laittaa protenstanttiseen asenneympäristöön. Ja tätä kuvaa vaikkapa "Tm2" -blogin tiivistys : "Koen kuitenkin olevani isänmaallinen, eli uskollinen asuinpaikan ja paikallisen kulttuurin normeille ja halukas noudattamaan niitä liberaalissa hengessä, so. ilman että koen tarpeelliseksi pakottaa niitä muille. Päinvastoin, koen että omat arvoni, normini ja asenteeni ovat arvokkaita täysin riippumatta siitä, noudattavatko muut niitä vai eivät; ne ovat arvokkaita minulle ja perheelleni, ja, näin uskon, iso osa niistä on jaettuja suomalaisessa yhteiskunnassa."

Tämä onkin oikeastaan protestanttisten maiden "maan tapa". Ja tämä heijastuu moniin puoliin. Esimerkiksi meillä ei ole koulupukuja. Monissa maissa koulupuvut ovat käytänne. Ja katolisten koulujen koulupuvut ovat jopa jonkinlainen käsite. Siinä missä koulupukuja käyttävässä maassa puolustetaan, että samanlainen pukeutuminen johtaa siihen että ainakaan vaatteiden vuoksi ei kiusata, ja että koulupuvuilla on pitkät perinteet, suomalainen tiedostaa että vaikka lausunnot ovat totta, niin siltikin ei ole niin että koulupuku rajoittaisi myös ihmisten omaa ilmaisua ja identiteettiä.

Siksi moni myös kavahtaa ja vierastaa islamin burqaa. Siinä kun joku velvoittaa pukeutumaan tietyllä tavalla. Ei siis siksi, että islamilainen identiteetti olisi huono asia, tai että perinnettä ja kulttuuria ei tulisi kunnioittaa. Tai jos ei kunnioittaa niin antaa ainakin lupa pukeutua haluamiinsa hölmöihin vaatteisiin.
1: Tässä joillakuilla on vaikeus ymmärtää sisältöjä. Esimerkiksi jos puolustaa lasten lupaa pukea burqa koulussa, pitäisi samantien puolustaa sitä että on yleisiä uskonnollisia aamunavauksia ja virsien yhteislaulua.

Luterilaisuuden ydin on teologialtaan jopa yllättävän sekulaari. Ja tätä kautta voidaan ihmetellä miksi maassamme on niinkin paljon skismaa uskonnottomien ja uskovaisten välillä. Katolisissa tai kalvinistisissa maissa kinat olisivat ilmiselviö. Syynä on se, että käytännössä maassamme on uskonnonvapaus jossa kaikki vakaumukset eivät olekaan samanarvoisia. Käytännössä kulttuurimme on pullollaan "katolisen koulupuvun kanssa analogisia konsepteja".
1: Näissä yhteistä on se, että uskonnollisuuteen osallistutetaan.

Mikko Puumalainen nosti esiin että näin on. Ja kuten "Paholaisen asianajaja" -blogissa havaittiin, siihen ei suhtauduttu hyvin. Puumalaisen käsittelemä listaus käsitteli uskonnonvapautta. Mutta kaikki uutisoivat kuin kysymys olisi suvivirrestä. Mikä oli hoopoa sillä Puumaalaisen esitys tuottaa hakusanalle "suvivirsi" vastauksen "ei osumia".

Kun on pakko puhua suvivirrestä, vaikka haluaisi puhua muista asioista.

Tämä muistuttaa siitä, minkä olen aiemmin kirjoittanut pidemmin. Siitä, että tosiasiassa suvivirsi on symboli ihan muille asioille. Suvivirsi on uskonnottomille enemmän esimerkki ja uskonnollisen yleisasenteellisen vallankäytön esimerkki kuin pääasia. Ja aina kun uskonnonvapaudesta puhutaan uskovainen kokee että aiheena on suvivirsi. Silloinkin kun se ei ole. Nyt ei ollut. Mutta ainut järki jonka uskonnonvapauskeskusteluun helposti saa, on se, että referoi uskovaisten kantoihin. Jotka puhuvat vain suvivirrestä, eivätkä kaikesta muusta, suoraan sanoen relevantimmasta.
1: Syynä on tietysti se, mikä aina. Eli se, että ateistien kannat tiedetään aina etukäteen niin että niihin ei edes tarvitse tutustua. Ja sitten vaaditaan että perinteen ja kulttuurin vuoksi ateistit tekevät kristityille juuri toisin ja ottavat kiinnostuneesti selvää. Uskovaiset eivät tietääkseni ole kiinnostuneita koska jos heitä kiinnostaisi, he osaisivat ja ymmärtäisivät, jutut eivät ole kovin vaikeita. Tai sitten uskonto tekee lapamadontyhmäksi ja se on selvästi jokin idioottien juttu. Kummin vain, mutta kolmatta vaihtoehtoa ei ole.

Suvivirsi on siitä verevä aihe, että se toistuu joka vuosi. Ja sen taakse on niputettu kaksi erillistä teemaa. (1) On kysymys uskonnon ja valtion suhteesta, koska suvivirsi lauletaan kouluissa joka taas kuuluu yhteiskunnan asioihin. (2) On kysymys uskonnon ja vanhempien ja lapsen välisestä valtasuhteesta. (+) Näiden kahden kohdan vuoksi voidaan sanoa että suvivirteen siirtäminen on kätevä red herring -temppu, koska muutoin uskovaisilla olisi vaikeuksia koota taakseen puolustajia. Suvivirren taakse saadaan sekä ne joista vanhemmat omistavat lapsensa että ne joiden mukaan maamme nyt vain on kirkkovaltio jonka tehtävänä on pakottaa tiettyyn uskontoon ja kutsua tätä identiteetille oleelliseksi perinteeksi joka yhdistää sukupolvia.

On toki hyvä miettiä suvaitsevaisuutta. Moni on sneerannut että suvivirsi on jotain jossa uskonnottomien tulisi olla suvaitsevaisia, eli harrastaa sitä mitä yleensä vaativat. Tässä unohtuu se, että mitä suvaitsevaisuus tarkoittaa.
1: Jos katsotaan kotimaa -blogin tonttu-ukkoesimerkkiä, siinä korostetaan monikulttuurisuutta islamin kautta. Islamissa ne ovat paha asia ja siksi uskonnollisista syistä lapset voivat piiloutua jotta eivät joudu tonttuleikkeihin. Siinä ehdotettiin että kouluun voitaisiin järjestää myös islamilaista ohjelmaa. Tämä on mielestäni aivan asiallinen tapa hoitaa asia. Kuitenkin se mitä olen nykynuorilta oppinut on se, että kun luterilainen kirkko pitää uskonnollisia aamunavauksia, ja niiltä haluaa suojautua, saadaan kuulla jopa ivaa siitä että on heikko usko jos kaatuu yhdestä pienestä esitelmästä. Mutta jos ateistijärjestö ilmaisee halunsa koulujen aamunavauksista, vedotaan siihen että ateismi loukkaa monien herkimpiä uskomuksia. Ääni muuttuu kellossa aina tilanteen mukaan. ; Tämä muistuttaa siitä että uskonnonvapaus koskee joko kaikkia tai ei ketään. Säännöt ovat yhteiset eikä ole mitään "ateistien on oltava kokonaisvaltaisesti suvaitsevaisia kun puhuvat suvaitsevaisuusdesta" kun taas uskovaisilla olisi uskovaisten omat ehdot. Kun uskovainen näyttää että sensuuri on se mitä pitää tehdä kun jonkun arvoja loukkaa niin sitten asia todellakin on näin. Ei voi olla niin että on monokulttuuri jossa kaikki juhlat ovat yhden tietyn uskonnon ehdoilla. Suvaitsevaisuus on joko-tai, kristityt ovat ateisteille suvaitsevaisia samassa mitoin kuin ateistit takaisin. Tai jos eivät ole, niin ateistit ja muut saavat sitten ihan luvan kanssa ottaa omansa takaisin ja tehdä muiden elämästä vittumaista, moniarvoisuuden nimissä. Se on sitä "samat oikeudet kaikille" -maailmaa. 
2: Usein manauksena onkin se, että uskonto kuvataan perinteeksi. Ja niitä käsitellään kuin ne olisivat eri asioita. Tästä hyvän esimerkin antaa "Metron" kolumni. Tekstissä kuvataan sitä, että suvivirren aikana ajatellaan sekulaaristi lomia, ja siksi sillä ei olisi uskonnollista sisältöä. Tämä ei ole kovin pätevää koska katolisen kirkon koulupukukin heijastaa ideologiaa vaikka tosiasiassa katolisen koulun kävijät pelaavat enemmän facebookpelejä kuin miettivät Jeesusta. Lisäksi on huomattava että nämä korostavat monien uskovaisten suvaitsevaisuutta, joka onkin aivan uskottava tila. Kuitenkin tosiasiassa se ei tarkoita sitä että suvivirsi ei olisi uskonnonvapautta vahvasti vastaan hyökkäävän väkivallan väline. (Eihän rasismiakaan torjuta selittämällä että tummaihoinen ei voi kokea rasismia koska itse vaaleaihoisena ei ole kokenut rasismia eikä koe itseään rasistiksi.) Jos esimerkiksi luetaan teksti siitä miten "Jumalanpelko on tärkeää" korostuu siinä nimenomaan  se, että suvivirsi on hengellistä kontrollia. "Yle uutisoi, että "Äidit nyysivät tavaraa synnytyssairaaloista". Se kertoo siitä, että jos yksilöllä ei ole kehittynyt jumalanpelkoa, ei hänellä ole kunnioitusta edes yhteistä omaisuutta kohtaan. Ei ole rangaistuksen pelkoa, ei millään mitään väliä, jollei ole Jumalaa." Tämä on herjana sama kuin jos selittäisin että kun Suomessa on aina tehty tilastollisesti paljon itsemurhia ja täällä on pitkä kristillinen historia, niin se johtuu siitä että ihmiset haluavat päästä taivaaseen mahdollisimman pian, kun uskonto imee kaiken ilon elämästä. Argumentti ei tietenkään olisi hyvä, ilmiselvin syin. Mutta se korostaakin sitä miten on ihan tavallista että uskovainen selittää että uskonnottomuus johtaa arvotyhjiöön. Ja tämä on heistä hienoa syvällistä osaamista. Samat ihmiset kokevat "syviä tunteitaan loukatuksi" jos heidän järjenjuoksunsa kyseenalaistaa ja kutsuu heitä taikauskoisiksi idiooteiksi. Vaikka tekisi tämän sen jälkeen kun on osoittanut että näissä arvotyhjiöargumenteissa ei ole voimaa. (Olen kumonnut aiheen blogissani niin useasta eri kulmasta ja perustasta että katson että minun ei tarvitse enää jatkoperustella asiaani. Jos olet erimielinen, murskaat joka ikisen näistä vaihtoehtomalleista. Hyvää loppuelämää.)
3: Lisäksi korostetaan, että Jumala -sanan ajatellaan voivan olevan vaikka "luonnonlakien kaikkeus". Tämä kun lähtee määrittelemään mihin ateistit ja uskonnottomat uskovat ja millä tavoin eivät. Itse kutsuisin tuontapaista ajatusta joksikin liberaaliteologiaksi, enkä ateismiksi. (Joskin ymmärrän että ateismia ja liberaaliteologiaa voi olla vaikea erottaa jos on vaikkapa Timo Eskola.) Itse asiassa jos me mietimme mitä SuviVIRSI sanoo, voimme ottaa esille sellaisen tulkinnan jossa huomataan että luterilaisen kirkon mukaan virsi on erityisesti yhteislauluksi tarkoitettu hengellinen laulu, jossa lähennytään Jumalaa musiikin avulla. On turha väittää että tämä ei olisi hengellistä, tai jos ei ole niin ei yksi saatananpalvonnallinen musta messukaan hengellistä pilkkaa tekisi, joten kyllä sellainenkin voitaisiin saada mukaan kesäloman alkajaisiin. Tulkintaa vahvistaa se, että eräs laulun säkeistö viittaa "OI JEESUS KRISTUS JALO". Joka vihjaa että kysymys ei ole mistä tahansa minkä tahansa uskonnon Jumalasta todellakaan. Eli se, että joku ateisti voisikin tulkita asian sanotulla tavalla, ei tämä "tälläkin tavalla voi tulkita" ole mikään muu kuin sitä että ulkopuolinen tulee määrittelemään ateismin dogmit uusiksi koska haluaa. Ja tämä on enemmän kuin suvivirren pakkolaulatus. Tämä määrittely on jotain joka ylittää toisen vakaumukseen puuttumisen hyvin syvällä tasolla. Jos et usko, niin määrittelen että teidän kristinuskontonne antaa tilaa tulkinnalle jossa ympärileikkaus on hyvä asia, joten teitä ei luonnollisesti haittaa jos minä tulen huomenna lääkärin kanssa pakkonipsaisemaan pikkuisen nahkasuikaleen allekirjoittaneen alapäävärkistä. Kun tosiasiassa olen lähinnä määritänyt että ympärileikkaus ei ole epäkristillistä. En että kaikissa mahdollisissa kristillisyyden määrittelemissä maailmoissa ympärileikkaus olisi ehdottomasti hyväksyttävää.
4: Lisäksi ajatus siitä että se, että ei halua laulaa virsiä olisi osoitus jostain vakaumuksen heikkoudesta on outo. Toki on jossain hyvin absurdissa mielessä tosi että on rajoittavaa sensuroida laulu. Sillä kaikki arvot ovat jonkinlaisia rajoitteita. Esimerkiksi vegaanien kohdalla kukaan, ei kukaan, ei selitä että vegaanien vegaaniuden täytyy olla todella heikkoa jos se ei yhtä pihvinsyömistä kestä. Koulujen juhlissa tilanne tuppaa vain olemaan se, että uskonnoton on kuin vegaani makkarabileissä, joissa saa ihan vapaasti valita syökö lihaisaa makkaraa vai jättääkö täysin syömättä.  ; Vapaus valita laulaako vai ei on hyvin samantapainen, molemmat ovat erottautumissignaaleja joihin muuten voi liittyä sitä että sinua ei enää sen jälkeen pidetä rehellisenä ihmisenä. Sillä hyvin moni ajattelee juuri kuten se linkkaamani nainen. Jonka mielestä virsilaulu ylläpiti kansan moraalia perätuhtona ja että ilman Jumalaa ihminen on moraaliton, ja esimerkiksi varastelu on tämänlaisten ihmisten syytä. Uskovaiset jotka eivät uskonnottomuutta ole kokeilleet eivät tietysti tunnusta tämänlaista tapahtuvan, mutta he puhuvat omasta puolestaan. Uskovaisia on sen verran paljon että on enemmän kuin todennäköistä törmätä vähintään yhteen fundamentalistikusipäähän joka ottaa moraaliseksi velvollisuudekseen elämäsi pilaamisen. Tai riski tämänlaiseen on merkittävästi olemassa, eikä näitä ratkaisuja ehdotteleva ole tarjonnut keinoja joilla tämän mahdollisuuden voisi korjata ja estää. Helppohan heidän on sanoa kun he haluavat ajaa tiettyä asiaa, eikä asian kohdalla heillä ole ns. omaa persettä tulilinjalla. Helppous onkin tyhmyyden ja torspoilun lähtötila, harvemmin ilkeys. (Tiedemiehen kuvaus pätee yhä.)

Mutta kuten mainitsin, suvivirsi on symboli. Ja tässä tapauksessa red herring, jonka avulla keskustelua siirretään syrjään. Ja Puumalaisen asia koskee positiivista ja negatiivista uskonnonvapautta jotka ovat lyöty Suomen perustuslakiin. Ihmisellä on lupa tehdä omaa uskontoaan ja olla osallistumatta muiden uskontoon. Tämä tarkoittaa sitä että jokainen saa halutessaan pukeutua pukuun joka on jonkun koulun koulupuku, mutta kukaan ei voi pakottaa tätä koulupukuun.

Ja kyllä, se pukeutuminen ei ole kovin iso asia kuten ei suvivirsikään. Paitsi että on, koska ei sen poistaminenkaan merkitsisi mitään. Mutta tämä "nipottamista" -kortti ei toimi. Ei vaikka sen näkisi aivan täysin paikkaansapitäväksi. Sillä tosiasiassa kysymys on siitä koskeeko laki kaikkia vai ei. Oikeusvaltioissa tämä otetaan lähtökohdaksi. Ja tässä mielessä kyseessä ovat isot periaatteet. Tätä voi vain olla vaikea huomata sen jälkeen kun asia unohtuu, huomio keskittyy suvivirteen eikä siihen mitä kaikkea tämä edustaa ja minkälaisesta laajemamasta toiminnasta se kertoo.

Otan tästä demonstraation. Demonstraation siitä miten kristityt ovat heteroavioliittoja vastaan.

Oikeastaan vasta nyt olen alustanut asenteet varsinaista pääasiaani varten. Mielelläni en olisi puhunut suvivirrestä, vaan uskonnonvapaudesta mutta koska uskovaiset eivät ole suostuneet puhumaan muusta, on tämän keskustelun tuottamia asenteita ollut pakko nostaa esille. Varsinainen aihe ponnistaa jopa laajemmalle kuin Puumalaisen kannanotot, jotka koskivat koulua. Itse näkisin että maassamme on aivan aikuisia ihmisiä koskevia outouksia jotka eivät koske koulumaailmaa. Ateismi ei lopu ysiluokan ovelle. Ei lukion jälkeen. Ei jää edes armeijan sotilaspastorin luo patsastelemaan rynkkyjumppaa. Uskonnottomuutta on kaiken tuon jälkeenkin. Ja kenties suurin ongelma koskeekin juuri minun kaltaisiani nuoria aikuisia. Joita on melko paljon.

Tärkein näistä on "tavallaan historiallinen". Voidaan sanoa että tämä sitoo hyvin likaisella tavalla sukupolvet yhteen. 1600 -luvulla, ns. puhdasoppisuuden aikana, luterilainen kirkkomme liitti itsensä hyvin lujaksi osaksi yhteiskuntaa. Tällöin aloitettiin kansanopetus. Moni uskovainen korostaa että tämä oli hienoa uskonnon hedelmää koska tätä kautta saatiin lukutaitoa kaikille. Kuitenkin kansanopetuksen lukutaito ei tuolloin ollut hurrattavaa ja lähinnä kansalaiset opetettiin hokemaan ulkoa "Vähä katekismus".  Merkittävintä oli että ilman ripilläkäymistä ei päässyt lainkaan naimisiin. Jostain syystä se pikkuseikka että ateistit eivät saaneet päästä naimisiin ei ollut mitään mainittavaa.

Nykysuomessa on tälläinen samanlainen henki. Sivistyspuoli on latistunut siihen, että Kansankirkko kantaa huolta sosiaalipolitiikasta niiltä osin kuin maan hallitusta ei satu kiinnostamaan vaikka niiden pitäisi olla valtion eikä uskonnon asioita. Mutta avioliittorajoite on jotain joka on yhä läsnä. ; Ei toki de jure. Eikä edes siksi että uskovaiset haluaisivat. (Tai itse asiassa en ole tästä varma, homoseksuaalit herättävät kuohuntaa, mutta jos esille nostetaan uskovaisten mielipiteet kaltaisestani eiuskovaisesta kirkon ulkopuolisesta joka sitten hankkisi aviopaperit maistraatista, niin kysymystä halutaan kiertää. Selvästi moni on niin fiksoitunut siihen että avioliitto vaatii kirkkohäät että tästä poikkeaminen on hämmentävää. Ja että siviilivihkiminen ei ole mikään "oikea avioliitto" ollenkaan. On siis mahdollista että kannat tähän vain kuulostavat liian pahalta.) Vaan siksi että uskonnottomat ovat toisen luokan kansalaisia joiden asiat ja pulmat eivät kiinnosta valtiota tai ketään muutakaan pätkääkään.

Totuus on, että jos ei asu aivan Etelä-Suomessa, on tuhottoman vaikeaa päästä avioliittoon jos ei ole valtionkirkon jäsen. Juha Leinivaara kirjoitti omasta avioonmenostaan Toijalassa. Vuosi oli 2011.
1: Maistraatti on mahdollinen, mutta monin paikoin niiden aukioloajat ovat järkyttäviä. "Vihkiminen tapahtuu valkoisessa toimistossa. Siellä on sentään pari koristetta seinillä. Noh, systeemi toimii. Kunhan on valmis menemään naimisiin vain tiistaisin. Tiistai on ainoa päivä jolloin henkikirjoittaja kerkiää vihkimään. Parisen vuotta sitten siviilivihkimiset hoidettiin perjantaisin, jotta hääväki olisi hieman juhlatunnelmissa vihkitilaisuuden jälkeen. Mutta se taisi olla liian suosittu päivä."
2: Muut vaihtoehdot ovat monesti mahdollisia jossain muualla "Ei hätää, voi todeta. Hankkikaa vihkijä juhlapaikalla juhlapäivänä. Helpommin taiottu kuin tehty, sillä lähiympäristöstä ei tahdo löytyä matkavalmista virkailijaa. Soitin läpi Pirkanmaan käräjäoikeuden ja Hämeenlinnan maistraatin. Halukkaita vihkijöitä ei löytynyt. Pari vuotta sitten Tampereella oli juhlapaikoille matkustava tuomari, mutta hän on nykyään eläkkeellä." Köyhä ateisti ei siis pääse naimisiin. Ja rikaskin on aivan oikeasti uskovaisten armoilla : Jos kenenkään uskovaisen vakaumus vahingoittuu jos joutuu laulamaan suvivirren vihkimään eikirkolliseen avioliittoon ihmisen jolla on väärä vakaumus, vaikka olisi työltään byrokraatti.

Nyt on vuosi 2014 ja ateisteja on suomessa yli 20% ihmisistä. (Ja kyllä, luvussa on huomioitu että kirkosta eroaminen ei ole samaa kuin ateismi!) Asioiden luulisi korjautuvan. Mutta se vaatisi olettamista jossa uskonnottomat eivät olisi toisen luokan kansalaisia. Ja tämä olisi kertakaikkisen väärä oletus. Asiat ovat huonontuneet vuodesta 2011. Kun katsotaan miten maailma makaa kolme vuotta myöhemmin, voimme huomata että "Maistraatteja ollaan lakkauttamassa lisää. Jäljelle jää julkisen hallinnon toimipisteitä, joissa ei suoriteta vihkimisiä. Yhä useammalla paikkakunnalla helpoimmaksi vaihtoehdoksi taitaa tulla virkailijan tilaaminen. Kunhan maksaa hieman tuosta palvelusta, joka olisi muuten ilmaista maistraatissa." Toki jollain faustisessa pilkunviilausjurismibyrokratiatasolla ateisti pääsee naimisiin. Mutta terve järki sanoo että jos naimisiin päästäkseen pitäisi uudenkuun aikana tasan kello kaksitoista suorittaa tietyssä paikassa rituaali, jossa naputetaan 12 -numeroinen salasana joka saadaan ilmoittamalla halukkuudestaan vuotta aiemmin, ovat ehdot niin spesifit että voidaan yhä enemmän ja enemmän sanoa että mahdollisuutta ei reaalisessa mielessä oikeastaan ole ollenkaan.

Moni ei pidä tätä uskonnonvapauskysymyksenä, vaan byrokratiakysymyksenä. He ovat tavallaan oikeassa. Järjestelmä ei nimittäin toimi siten että merkittävät asiat olisivat provokatiivisia keskustelunaiheita joissa on kova ideologinen syy vastustaa. Tämän avioonmenovaikeuttamistilanteen takana on se, että kristittyjä on paljon, heitä ei kiinnosta ja he eivät välitä. Koska mitään ilkeää intressiä ei ole, kukaan ei myöskään jaksa tehdä sille mitään.

Moni on tässä kohden viitannut pykäliin ja väittänyt että asiat olisivat kunnossa. Eivät ne ole. Itse asiassa pykälät näyttävät sen, että nykymaailmassa uskonnoton on toisen luokan kansalainen, joka ei saa edes lain hänelle määrittämiä oikeuksia. Jotka ovat muille helppoja ja ilmiselviä. Lakipykälien heiluttelu ei suinkaan näytä että uskonnottomien asiat olisivat hyvin, vaan päinvastoin se kaivaa kuoppaa nimenomaan syvemmäksi. Pääsyy on siinä että asioita ei mietitä uskonnottomien kannalta ja kaikista ongelmista mainitseminen johtaa siihen että nipotetaan siitä miten ateisti pohjimmiltaan nipottaa suvivirrestä (tai on vaihtamassa raamattuja pornoon, asia jota esimerkiksi minä moitin, peräti paikan päällä käyden, silloin kun se tapahtui). Asiaa ei tarvitse hoitaa ja ymmärtää tai tunnustaa kun voi puhua ihan muista asioista. Provokatiivisista, niistä jotka ovat identiteetistä eikä laista. Sillä laki nyt on "ylhäältä tulevaa pikkumaisuutta" joka vieraannuttaa uskovaiset ja huonontaa rakentavia välejä uskonnottomiin.

Kaikista pahinta tässä avioliittokysymyksessä onkin se, että se ei koske valtion ja uskonnon suhdetta eikä vanhemman valtaa päättää lapsen uskonnosta. Se koskee aikuisia ihmisiä ja heidän välistään juridista sopimusta joka on lakisääteinen, ja sekä perusasia että tärkeä asia hyvin syvällisellä tasolla. Uskovaisilla asiat ovat niin automatisoituja ja ilmiselviä että näiden puutetta ei osata edes tiedostaa vaihtoehtona. Siksi heidän lienee helpompaa puhua abstraktista kunnioituksesta. Minä olen jo kauan aikaa sitten lopettanut sellaisen utopian odottamisen kuin suvaitsevainen ja oikeinymmärretty ja rakentava uskontokeskustelu. Minulle riittäisi se, että lait koskisivat kaikkea sen sijaan että perustuslainvastaisia asioita voisi vain ohittaa miten lystää siksi että pitää perustuslain mukaisia asioita "pikkumaisuutena". Kunnioitus ja suvaitseminen ovat niille joilla ei ole tämän tärkeämpiä murheita. Moni hakee ihan lain kirjaimen mukaisuutta. Voivat jopa ajatella että mielipiteenvapaus ja uskonnonvapaus tuottavat sellaisia asioita kuin sen, että kaikkia ei kunnioita.

Ja ei, tämän ei todellakaan pitäisi kuulua suomalaiseen perushenkeen. Luther ei sanonut mitään tämänlaista. Suomen uskonnonvapaus tarkoittaa kuitenkin sitä että saat päättää olla uskomatta Jumalaan, mutta sinua epäillään heti arvotyhjiössä olevaksi varkaaksi, ja että et ole hyvä täysivaltainen lainkuuliainen kansalainen (paitsi ehkä jos olet himopinnallinen ahnehtija). Että sinussa on jokin syvällinen psykologinen vika ja vamma joka tekee tyhmän ja emotionaalisesti sairaan. Ja että avioliiton kaltaiset palvelut voidaan vetää pikku hiljaa pois ja valittaa sen sijaan kovaan ääneen miten ateisti-natsi-evolutinistit kannattivat eugeniikkaa jossa lisääntymiskontrolli ja avioliittojen kieltäminen olivat osa julmaa prosessia jossa vahvimmat selviytyivät vallan ja mahdin voimalla torjuen uskonnon ja vapauden jalkoihinsa kuin Stalindogma.

Lakiasiat johtuvat siitä että ei välitetä, ja tämä ignoranssi - ei suinkaan ilkeä intressi - on se joka tekee uskonnottomista toisen luokan kansalaisia. Kyseessä ei ole uskonnollinen viha, vaan ideologinen syrjäyttäminen. Se on kuitenkin puolisosiaalista, sillä arvokeskustelupuolella on kuitenkin sosiaalinen ulottuvuus. Valta lakiin tässä on pieni - suvivirsikeskustelu ja monet muut vastaavat toistuvat vuodesta toiseen tutulla, ikinä muuttumattomalla kaavallaan, ja siitä on itsessään tullut jonkinlainen perinne joka yhdistää sukupolvia. Arvokeskustelu pilaa elämän, ignoranssi pilaa yhteiskunnan rakenteet. Molemmissa tapauksissa syntyy eriarvoisuutta joka perustuu siihen mitä ideologiaa kannatat. Mutta niiden luonteet ovat keskenään hyvin erilaisia.

Ei kommentteja: