Ihmistaifuuni (eli yllättävän paljon kaikkea tarpeellista jota ihmisten tulisi tietää etiikasta)

Olen katsellut "Trigun" -nimisen animesarjan ympäri. Tässä, paikoitellen vakavassa, paikoitellen hauskassa ja paikoitellen todella typerässä, sarjassa on 26 jaksoa (joista yksi on de facto kertaava täytejakso). Siinä on kuitenkin tasoja joita ei kenties voisi odottaa, etenkin jos on ... vaikka esimerkiksi sattunut katsomaan pari jaksoa sieltä täältä tätä varsin typeränoloista ... sarjaa.

Sarjaa on hieman omituista seurata länsimaalaisen filosofianharrastajan silmin, sillä se on pullollaan kristillistä symboliikkaa, tavalla joka on ilmiselvästi tarkoituksellista. Mutta koska animea tuotetaan japanissa (tai se ei ole oikeaa animea) kristinuskoa ei ole sisäistetty. Sarjaa ei oikeastaan voi käytännössä ymmärtää ja tulkita kristinuskon keinoin. Sitä täytyy avata muutoin. ; Se, että esimerkiksi Nicholas Wolfwood on pastori joka raahaa ympäriinsä valtavaa ristiä, ei siksi ole kovinkaan avaava. ; Japanilainen ajattelutapa on niin erilainen, että kristinusko on korkeintaan vieraskulttuurin käsittein jäsennettyä kristinuskoa. (Siksi tästäkään ei tule teologiansävytteistä.)

"Trigun" on low-tech -tieteisfantasia, joka tapahtuu lähes elinkelvottomalla aavikkoplaneetalla. Kaksi aurinkoa ja ainakin viisi kuuta (joista kolme saatetaan nähdä kerralla). Sarjassa paljastuu että nykyinen planeetta on saastunut ja ihmiskunta on siirtynyt muille planeetoille. (Lisää tähän Eeden -sanan ylikäyttöä.) Siemenaluksella on aikanaan ollut muutama hereillä oleva työntekijä ja iso määrä "nukkuvia ihmisiä". Ja tämä muutaman ihmisen paratiisi on sitten tullut tiensä päähän ja sisäisen riidan vuoksi aluksilla tapahtuu katastrofi jonka seurauksena vain pieni osa siemenalukseen jäädytetyistä ihmisistä on säilynyt. Varsinaiset tapahtumat tapahtuvat noin 100 vuotta tästä hetkestä.

Pidän sarjan tarinanrakennustavasta. Siinä kun ei heitetä deus ex machinoita ja pidetä niitä laatuna. Siinä ei viljellä mysteeriä ja epätietoisuutta vain jotta seuraavassa jaksossa kerrottaisiin miten mysteeri ratkeaa. Se ei käytä (juuri lainkaan) cliffhanger -tekniikoita. Tarina päin vastoin avautuu pikku hiljaa. Jokainen jakso paljastaa asioita. Ja itse asiassa se viittaa aikaisemmissa jaksoissa oleviin tavallisen tuntuisiin tilanteisiin ja lausahduksiin ja paljastaa että niiden takana onkin ollut enemmän. Tätä voisi pitää "anti-Lostina", "anti-under the domena" ja anti ties minä muuna sarjana.

Sarja etenee ja avautuessaan se muun muassa vaihtaa genreä. Sarja alkaa komediallisena ja se muuttuu hyvinkin vahvasti draamaksi, jopa melodraamaksi. Sarja alkaa vahvemmin westerninä ja muuntuu loppua kohden hyvinkin vahvaksi scifiksi. ; Sarjan sankari Wash (the Stampede), "humanoid typhoon", on sarjan ensimmäisessä jaksossa pelle jolla on käsittämättömän hyvää onnea, ja  vasta viidennen jakson kohdalla on selvää että tämä on "tavallaan peiterooli". Seuraavat noin viisi jaksoa häntä esitetään sankarina joka muuntuu kohti klassista traumatisoitunutta sankaria. Jaksoa 15 voi sitten pitää rajapyykkinä jonka jälkeen hänen filosofiansa pedataan. Ja tämän jälkeen loppu sarjasta onkin sitten sitä että tätä filosofiaa puretaan. 

Jos sarja pitäisi tiivistää yhteen sanaan, se olisi pasifismi. Wash edustaa "Samurai X" -tyylistä animessa tuttua konventiota jossa sankari ei koskaan tapa ketään, ja jolla on väkivaltainen tausta jota kadutaan ja jonka kanssa ollaan tekemässä tiliä. Wash ei tosin ole tavallinen pasifisti siinä mielessä missä tätä on totuttu. Hän ei asettaudu masokistiseksi hakkaamisen kohteeksi. (Itse asiassa hänellä ei näytä olevan erityisiä paranemisominaisuuksia.) Häntä ei myöskään haittaa vahingoittaa tai haavoittaa ihmisiä. Ja mikä tärkeintä, sarjan näkyvin piirre on chibi -tyylinen väkivalta (jossa on käytetty "huumoriversioita hahmoista") jonka sivutuotteena on hirvittävästi rakenteellista tuhoa.

Washin perusluonteen voisi ennalta arvata jo ensimmäisestä jaksosta. Sillä sarja alkaa kun Meryl Stryfe ja Milly Thompson saavat tehtäväkseen seurata rikollista jonka päästä on valtava palkkio. Kohde on tietenkin Wash. Ja Stryfe ja Thompson eivät ole poliiseja, vaan vakuutusvirkailijoita. (Vakuutusyhtiöt voivat hengähtää helpotuksesta vasta melko pitkällä sarjaa, sillä Wash tulkitaan jumaliseksi väliintuloksi. Joka kaiken mukaan liittyy jollain lailla monissa paikoissa Amerikoissa olevissa vakuutuksissa oleviin pykäliin.) Sarjakuvamuodossa "Trigun" ei rakentanut samanlaista tematiikkaa kuin piirrossarja, sillä sarjakuvassa Washin tuhoihin liittyy kuolleita. Piirretyssä tämä puuttuu. (Ja tämä koherentisoi tarinaa - ja etäännyttää sen "Samurai X":än Rurouni Kenshinistä.)

Sarjan vahvin jännite on Washin ja hänen veljensä Knivesin välillä. Molemmat ovat "ei ihmisiä" jotka ovat olleet siemenaluksella. Heidän eronsa voidaan tuoda sarjassa näytetyn hämähäkkianalogian mukaan. Kun siemenaluksella on, kunnon Nooan arkin tapaan, kaikenlaisia eläviä, siellä on myös aluksensisäinen puutarha. Ja täällä on myös hyönteisiä. (Mutta ei tiemmä esimerkiksi karhuja.) Kun Wash ja Knives (vielä lapsina ja sovussa) näkivät perhosen juuttuneena verkkoon, Wash yritti irrottaa perhosta kun taas Knives halusi tappaa hämähäkin. Knivesin mukaan Wash oli epälooginen koska jos hämähäkki ei saa ruokaa, se kuolee nälkään joten pitkän tähtäimen valintana on vain se kuka kuolee. (Hänestä aluksella ollut kouluttaja Rem oli väärässä koska hänestä kysymys oli mietittävä ja silloin hämähäkki syö perhosen sillä aikaa kun reflektoidaan.) Knives  Washin mukaan Knivesillä ei ollut valtaa tähän päätökseen.

Karkeasti ottaen Wash seuraa hyvin vahvasti Kantilaista etiikkaa. Hän yrittää olla surmaamatta ketään, mutta ei kiistä maailmassa olevaa pahuutta. Kukaan ei vain kuole "hänen vuorollaan". Knives taas päätyy ajatteluun jossa ihmiskunta kokonaisuutena vertautuu hämähäkkiin.
*: On kenties huvittavaa huomata että Knives on lapsena se iloinen ja optimistinen lapsi. Wash taas on ollut se vakava.
*: Knivesillä on myös hyvin vahva näkemys siitä että etiikassa on mustaa ja valkoista ja hänestä niin pitää ollakin. Wash taas korostaa harmaasävyisempää, ja tunnustaa tämän jonain jolle ei edes voi tehdä mitään.

Washin kuvaaminen onnistuu oikeastaan vain Kantilaisin sävyin. Ihmisen omat toimet ja omat hyveellisyydet ratkaisevat. Laajemmat seuraukset jäävät syrjään. Washin kantavin hyve on elämän kunnioittaminen. Hänen korkein kategorinen imperatiivinsa on "älä tapa", Harm principle on hänen olemuksensa.

Loppuosa sarjasta onkin itse asiassa sitten sitä että näiden kahden ääripään välillä sitten vertaillaan. Tätä varten tarvitaan tietysti paljon muita hahmoja.

Sarjassa Washin tärkein vastapaino on Nicholas Wolfwood. (Pastori joka suojautuu valtavan ristin taakse, ristin joka on painava koska se on täynnä aseita.) Hänet tarvitaan siksi että hän tuo mukaan utilitarismin. Hän ajaa yleisempää etua jossa uhraukset sallitaan suurempien asioiden edestä. Wolfwood voi tämän vuoksi myös tappaa ihmisiä, kysymys on kuitenkin joskus vain lukumääräkysymys. Tämä näkemys on hyvinkin tarpeen sillä Washin "varsin holtiton suhtautuminen infrastruktuuria kohtaan" on jotain joka koskettaa suoraan ihmisten elossasäilymiskykyyn rankalla planeetalla. Wolfwood muistuttaa suoran ja epäsuoran tappamisen yhteydestä. Wash tarvitsee jotain utilitarismin tyyppistä seurausetiikkaa vastapainokseen jotta voidaan puhua ihmisten kanssa elämisestä sosiaalisessa kokonaisuudessa jota yhteiskunnaksi kutsutaan.
*: Wolfwood korostaa Hyve -etiikassa syvällä olevaa ongelmaa. Nimittäin sen, että se on erinomainen tapa elää yksilönä, mutta se on joskus hirvittävän huono tapa ylläpitää yhteiskuntia ; Infrastruktuurin tuhoutuminen onkin symbolinen muistutus siitä että priorisointi on aina vaihtokauppaa. Ja se itse asiassa korostuukin Kantin teksteissä. (Kant itse sanoo että rehellisyyden hyve voi tarkoittaa sitä että jos murhaaja kysyy jonkun olinpaikkaa, olisi tähän vastattava koska murhaajan paha teko on tavallaan hänen omien valintojensa seuraus jolla ei ole hirveästi tekemistä sinun tekojesi kanssa.)
*: Kenties rankin välienselvittely papin ja pasifistirevolverisankarin(!) välillä onkin tarinassa jossa kaupungissa on tiukka kuri ja ihmiskauppaa, ja tästä pakenee ihminen jonka pako johtaa koko kaupungin tuhoutumiseen. Wolfwoodista pako ei ole hyväksyttävä, koska vaikka kaupungissa onkin paljon hirvittäviä ihmisiä, kaikki eivät ole hirvittäviä. Ja lähtö romahduttaa kaupungin elossapysymysen mahdollisuudet.
*: Wolfwood on muuten siitä erikoinen utilitaristi, että hän on sitä loppuun asti. Usein utilitaristit ovat ihmisiä jotka asettavat yleisen hyödyn muiden tehtäväksi. Hän kuitenkin esimerkiksi ehdottaa eräässä pattivankitilanteessa sitä, että pahis ammuttaisiin hänen itsensä läpi. Kaksi kuollutta kun olisi hänestä ihan kelpo utiliteetti verrattuna kaikkiin muihin skenaarioihin joita hän piti mahdollisina. Utilitaristin on ymmärrettävä että uhri joka yleinen suurempi hyöty ottaa on joskus yksilö itse, eikä vain joku nimetön numero "jossain tilastojen uumenissa".

Eettisessä kontekstissa Meryl Stryfe on melko turha hahmo. Hän on nimittäin pragmatisti. Hänen luonteensa tuodaan esille jo ensimmäisessä jaksossa. Kun he saavat kuvauksen suunnilleen mallia "irokeesitukkainen, iso, maineeltaan kauhea sovinisti", Milly Thompson nappaa kuvauksesta sen sovinistin. Stryfe taas kiinnostuu lähinnä ulkonäköpiirteistä. Pragmatistin rooli muuttuu helposti lainsäädännön mukana. Siksi hänen roolinsa muuttuukin ; Hänen emootionsa ja yksilöllisyytensä ovat merkittäviä sarjan loppuosassa. Washia ei enää seurata niinkään työn kuin henkilökohtaisten tunteiden vuoksi. (Tähän liittyviin juoniristiriitoihin ei kannata puuttua, ne ovat lukuisia mutta ne ovat olemassa tämän muutoksen vuoksi.)

Millie Thompson taas edustaa etiikkaa jossa hyville ihmisille pitää tehdä hyviä asioita. (Hän on myös käsittämättömän älykäs, mutta ei tiedä sitä itse. Suunnilleen kaikki, jopa sivulauseet mitä hän sanoo, ovat relevantteja huomioita joiden arvo paljastuu usein vasta monta jaksoa jälkeenpäin.) Hän saattaa läimäytellä pahoja ihmisiä. Hän on toisaalta myös täynnä armoa. Armoa siinä mielessä että hänellä on hirveän painava ase, joka on kuitenkin tainnutusase. (Ja esimerkiksi Wolfwoodin kuoltua hän ottaa tämän ristin omistukseensa, ja korostaa että risti on painava siksi että se on niin täynnä armoa.) Hänen tärkein roolinsa ei kuitenkaan näytä olevan Washin etiikan täydentäminen. Yksilötaso ja individualismi kun ovat molempien takana oleva vahvin henki. Päin vastoin, hän on vastapainona sarjan yhteiskunnalliselle hengelle ; Tarkalleen ottaen työparilleen Stryfelle (pragmatismi) että Wolfwoodille (utilitarismi). Millie Thompson on myös kenties sarjan oikeaoppisin kristitty (vaikka häneen tätä symboliikkaa ei aivan hirveästi kylvetäkään).

Sarjan "pariuttamisjärjestelmä" on ollut mielenkiintoinen. Siinä luodaan erilaisia "parivaljakkoja" joiden perusteemana on perusajatusten törmäyttäminen. Joko vedetään yhtä köyttä tai riidellään, ja näillä luodaan esiin niitä puolia joita heidän filosofiallaan on.
*: Sillä tietyssä määrin Washin Kantilainen individualismi on maskuliinista samaan tapaan kuin Wolfwoodin utilitarismia pidetään maskuliinisena. Heidän välillään on spesiaali suhde, kaveruussuhde jonka kautta näitä filosofioita peilautetaan.
*: Milly Thompsonin arvomaailma on puhtaasti feminiininen, mutta luultavasti Meryl Stryfen hahmo on feministien mieleen. Heidän suhteensa työhön on hyvin rakentava koska se heijastaa naisten välisen ystävyyden kautta myös feminismiä.
*: Lisäksi sarja rakentaa pienimuotoista, ei tosin kovin korostettua, romanssia jossa Washin ja Stryfen välillä on parisuhde. Molemmat ovat hyvin "moderneja" hahmoja, ja molemmat ovat omalla tavallaan yksilöitä tietyissä raameissa. Raamit ovat vain hyvin erilaiset ; Onkin mielenkiintoista että sarja alkaa Stryfen halveksunnalla mutta päättyy kunnioitukseen. Ajatukset vaikuttavat ensivilkaisulla vastakkaisilta.
*: Samoin Thompsonin ja Wolfwoodin välille rakennetaan suhdetta. Tämä tarjoaa mahdollisuuden peilata utilitarismin ja hyveellisten kansalaisten ja paheellisten välistä suhdetta.
+: Sarja toki jättää vähälle muutaman asian. Ainakin Thompsonin ja Washin ajatusten törmäyttäminen olisi tarjonnut paljon mahdollisuuksia miettiä hyve-etiikan erilaisia puolia. Wash kun rakentaa hyvettä itsessään ja muut sitten kopioivat mallia jos kopioivat, kun taas Thompsonilla on kasvattavampi ote. Samoin olisi mielenkiintoista seuloa utilitarismin ja "feministisen lakikeskeisen pragmatismin" suhdetta. Nehän ovat monesta miltei sama asia, mutta eroja olisi varmasti saatu esille. Kenties nämä erot olisvat liian hienovireisiä jotta niistä oltaisiin saatu koomisia tai dramaattisia. Mutta jäin silti kaipaamaan näitä.

Ylläoleva rakenne kuvaa niitä skismoja joita käydään jaksoon 15 asti.

Sen jälkeen tematiikka muuttuu yhteiskunnallisesta yleiseettiseksi. Syynä on se, että tavallaan sarja tarvitsee nuo 15 jaksoa jotta Washin hahmo saadaan esiteltyä ja muiden hahmojen suhteet häneen ja toisiinsa saadaan avattua. Loppuosa on sitä että Washin ideologia on suhteessa tarinan antagonistiin. Muutkin toimivat vapaasti tässä näiden kahden voiman ristipaineessa, mutta Washin ja Knivesin "yli-inhimillinen luonne" johtaa siihen että he ovat enemmän puolenottajia kuin samalla tavalla mukana tasa-arvoisina olevia hahmoja. (Joka on jossain mielessä heikkous, mutta jossain mielessä se voidaan nähdä luontevana osana sitä miten tarina etenee.)

Knivesiä kun voidaan kuvata jonkinlaisena pahan ongelman korostajana ja sen oikeuttajana. Knives on eräässä mielessä "nihilistijumala". Hän oikeuttaa toimiaan käytännössä kahdella eri linjan argumentaatiolla. Argumenteilla jotka kristinuskoon tottuneissa kulttuureissa eivät ole koskaan tekemisissä keskenään.
1: Ihmisen elämä on niin täynnä kärsimystä että on palvelus että he kuolevat.
2: Ihmisten kärsimys on oikeutettua korkeamman etiikan edessä. Ja koska Knives oli lapsena optimisti ihmisluonteen kohdalla, hän on kyynistyneenä nimenomaan "pettynyt optimisti". Ihminen on itsessään syöpä jonka tuhoaminen on oikeutettua ja jonka kärsiminenkin on oikein.
+: Kokonaisuus on ainakin minun silmissäni ällistyttävä, ja omituinen. Mutta se on jollain tavalla koherentti. Ihmiset muuntuvat siinä jonkinlaisiksi eläimiksi jotka levittävät vaarallista tautia (itseään) ja joiden lopettaminen on kaikille, sekä eläimille että kaikille muille, parasta.

On tietysti selvää, että tämänlainen jännite ei voi päättyä siihen että Knives voittaisi. Jännittävää sarjassa onkin se, olisiko tappaminen koskaan väärin. Sarjan lopetus sanoo että ei. Wash riisuu veljensä ja kiistakumppaninsa aseista. Jos Wolfwood olisi ollut elossa, hän olisi voinut kysyä että kuvitteleeko Wash todella käännyttävänsä veljensä, eikä tämä oikeasti vain juonisi jotain keinoa yrittää tekoaan vastaisuudessa uudestaan. Tai että ratkaisu muuttaisi maailmaakaan mitenkään pysyvästi. Hän olisi voinut kysyä myös siitä, että miten Washin tietä voisivat seurata ne jotka eivät ole taidollisesti niin ylivertaisia kuin Wash, ja joilla tilanne on oma henki ja toisen henki. (Wash toistaa sarjassa moneen otteeseen sitä että hän on hyvin vahvasti itsemurhaakin vastaan. Elämän kunnioittaminen on siis kaiken elämän kunnioittamista.) Mutta kuolleet eivät turinoi, ja sarjan tekijöillä on ollut mahdollisuus jota meillä muilla ei ole. Nimittäin mahdollisuus lopun rajaamiseen. Näin voidaan tehdä onnellinen loppu jossa antagonistille ei anneta periksi.