pastissi

"Pseudomorfoosiblogin" maailma kietoutuu yhden käsitteen ympärille. Sen, johon se otsikkoa myöten koherentisti kietoutuu "Pseudomorfoosi on Oswald Spenglerin tunnetuksi tekemä käsite. Se periytyy geologiasta, sillä tarkoitetaan sisällöltään muuttunutta mineraaliraetta, jonka alkuperäinen muoto on säilynyt. Spengler käytti termiä historiallisesti kuvaamaan tilannetta, jossa vanha kulttuuri pakottaa nuoren nousevan kulttuurin omaksumaan itselleen vieraan muodon."

Pseudomorfoosiblogissa onkin käsitelty esimerkiksi "akateemisia graffiteja" ; Graffitihan on nimenomaan alakulttuuritaidetta ja sen vieminen yläkulttuuriseksi/korkeakulttuuriseksi johtaa helposti siihen että siirretään vain muoto eikä sisältöä. Blogi ilmentää tätä hienolla tiivistämisellä ; "graffiti on elävää, muodoiltaan rikasta alakulttuuria. Kun alakulttuurista noustaan kaunotaiteen pariin, riskinä on nimenomaan pastissien tekeminen. Kun tehdään pastisseja kaunotaiteen traditioon liittyvistä aiheista alakulttuurin välineillä, on lopputulos helposti jähmeä ja epä-aito. Lopputulos saattaa helposti näyttää juuri siltä miltä moderni taide näyttää Aku Ankassa."

Toinen saman blogin graffitiaiheinen esitys saakin minut sitten hieman ihmettelemään. Ihmettelemään nimenomaan siinä mielessä jossa ei olla samaa mieltä. Blogi esittää että "Kun muutin Helsinkiin kymmenkunta vuotta sitten, muistan miten ihastelin itäisen kantakauopungin sähkökaappejen laillisia graffiteja. Muistan myös kiinnittäneeni huomiota siihen, että nämä nimenomaiset kaapit tuntuivat pysyvän kovin puhtaina, kun taas puhtaat sähkökaapit keräsivät pintaansa nopeasti monenlaista sotkua. Nykyään ainuttakaan laillista graffitia ei tästä kaupungista löydy. Helsinki on selvästi saavuttanut tavoitteensa maan suvaitsemattomimpana kaupunkina."

Tässä näkemyksessä on toki "suvaitsemattomuuden suvaitsemisen" henkeä; Graffiti kun on luonteeltaan paitsi uutta luovaa, myös destruktiivista ; Graffiteilla voidaan esimerkiksi estää junan ikkunan läpi näkemistä joka on selkeästi funktiota kohtaan tapahtuva muuntaminen. Graffittimaalari kohdistaa näin kritiikkiä joka tuhoaa pohjaansa, ja tämä pohjan omistusoikeus on yleensä jollain muulla kuin graffitimaalarilla itsellään. ; Näin ollen suomalainen suvaitsevaisuusmaisema ei ole välttämättä muuttunut juuri ollenkaan. Ihmisryhmällä jota kutsun "maalaisukoiksi" - siitä huolimatta asuvatko nämä kaupungissa vai maaseudulla - on sellainen tapa, että he antavat mielellään mahdollisuuden mutta jos ylilyöntejä tapahtuu, niin sitten asia otetaan vakavasti huomioon jatkossa. Näin ollen on luontevaa että jos graffitimalarit nähdään "maalailevan sopimattomiin paikkoihin", ajatellaan että rakentavin tapa on antaa tilaa. Ja kun tätä tilaa ei sitten obviously haluta käyttää vaan jatketaan "sopimattomin paikkoihin maalailua", niin sitten asiaa vastustetaan. Mahdollisuus on annettu joten asenteet koventuvat. Suvaitsevaisuus tämäntapaisilla ehdoilla on yllättävän tavallista.

Tämä ei kuitenkaan ole tässä kohden kovin relevanttia, koska kysymys on oikeastaan vain siitä että sensuuri on vaikuttanut graffitikulttuuriin ja tästä on helppoa olla samaa mieltä. Samoin on helppoa olla samaa mieltä siitä että muutos on todellinen. ; Ongelmana vain on se, että hyvin useille graffitintekijöille "laillinen graffiti" on oksymoroni. Näin ollen laillinen graffiti voidaan nähdä "pastissina" aidolle graffitille täsmälleen samoista syistä kuin "akteemista graffitia".

Kirjoittajan tekstistä huokuu hieman vastenmielisyys akateemista graffitia kohtaan kun taas laillinen graffiti nähdään positiivisena. Tässä vedotaan esimerkiksi esteettisiin puoliin. "Laillinen graffiti" on yleensä huolellisempi ja kauniimpi kuin laiton. Onhan laillisen tekemiseen enemmän aikaa ja rauhaa.

Molemmissa on kuitenkin graffitien autenttisuuden kannalta kysymys samasta asiasta. "Graffititaiteen kannattajan ja puristin" on tavallaan otettava samantapainen kanta molempiin. Kannatettava molempia tai vastustettava molempia. ; On selvää että graffiti joka menee akateemiseen maailmaan oikeuttaa vanhan kulttuurin konventioilla uutta kulttuuria. "Laillinen graffiti" taas voidaan nähdä tässä kulmassa jonain jossa "graffitijäljennös" matkii graffitikulttuuria ja suojelee täten omaisuutta jonka tärveleminen on graffitintekijöiden anarkistinen viesti (joka on toki vain yksi teema graffiteissa, mutta olemassaoleva sellainen).

Tämä on mielenkiintoinen kulma, koska tosiasiassa näkyviä graffiteja kuvastaa yksi olennainen piirre. Niitä ei ole pyyhitty pois. Olen aivan varma siitä että graffiti ilmestyy rumaan tai vastustettavaan paikkaan muita helpommin. Ja tämä puoli korostuu graffiteja lukiessa helposti koska se on "taiteilijan intentio". Kuitenkin on nähtävissä myös "yleisön intentio". Arvokkaiksi nähdyt asiat siivotaan ja siistitään. Näin graffiti loppujen lopuksi säilyy alueella josta kukaan ei välitä. Pitkäikäinen graffiti on eräänlainen "hyljeksityn alueen" tunnusmerkki.

Ja koska olen minä, en malta olla ottamasta tästä "uskonnollista käännöstä". Pseudomorfoosiblogi nimittäin ottaa kantaa myös metallimessuun. Sen parissa esitetään että "Kun esimerkiksi Jyrki69 vertaa pääkallonkeräilyharrastustaan uskontoon, se voi päällisin puolin vaikuttaa huvittavalta, mutta kiteyttää lopulta jotain ajallemme olennaista. Ihminen kuitenkin aina kaipaa uskontoa, uskonnollisen tradition puuttuessa kaipaus vain kanavoituu pseudomorfoottisiin muotoihin." Tämä on siitä ongelmallinen, että selityksen takana on homo religiosus -ihmiskuva, jota en suinkaan pidä aivan yleispätevänä.

Sillä vaikka minäkin olen pitänyt olennaisena ymmärtää käsitettä jota voisi kutsua "saatananpalvonta-kristillisyydeksi" on suhteeni asiaan hyvin erilainen. Erilainen vaikka kantani aiheeseen onkin hyvinkin pseudomorfoottinen (ja nimenomaan vahvasti pseudomorfoottinen): Hyvin usein uskonnollista kieltä käytetään:
1: Oikeuttavana kielenkäyttönä, jolloin vallitsevan/vanhan kulttuurin oikeutuskieltä käytetään sen takia että saadaan lupa tai peräti kannatusta omalle asialle. Omalakisuus kun johtaa lähinnä tuomitsevuuteen ja rakentavat mielikuvan jossa "arvot ja prioriteetit ovat pielessä".
2: Selittävänä kielenkäyttönä, jolloin toinen yritetään saada ymmärtämään omaa kantaa analogioiden ja vertausten kautta. Tällöin asioita verrataan samantapaiseen asiaan jotta saataisiin rakennettua kuilua toiseutuksesta samastumiseen ja näin luoda ymmärrettävyyttä asian tiimoille.

Kun huomataan että vanhan kulttuurin pakote muokkaa uuden kulttuurin ilmenemistä, on selvää että esimerkiksi kristillisyys tekee enemmän kuin pelkästään värittää omat tulkintansa. Se tekee nimenomaan pseudomorfoosia jossa vanha kulttuuri, uskonnollisuus, pakottaa käyttämään uskonnollista kieltä jotta voisi olla ymmärretty ja kannatettu. Tässä mielessä asiaan liittyy paljon valtapeliä. Ja se tapahtuu muodossa jota väheksytään ja joka unohdetaan usein nimenomaan uskonnon kohdalla ; Ensin pakotetaan käyttämään uskonnollisia kulttuuriin iskostuneita sanontoja ja kielenkäyttötapoja jotta oltaisiin ymmärrettyjä ja oikeutettuja. Ja sitten puhutaan siitä miten tämä kieli on osoitus siitä että kielenkäyttäjä kaipaa ja tarvitsee sitä vanhaa kulttuuria.