lauantai 14. huhtikuuta 2012

Loiset

Perinteisessä suomalaisessa maatalousyhteiskunnassa on ollut loisia ; Ruotu-ukoista pidettiin jossain määrin huolta. Monilla on nykyäänkin hyvin maatalousyhteiskunnasta tuttu arvostusmaailma tästä kohden. Kaupunkilaisen ja nuoren voi kuitenkin joskus olla vaikeaa huomata tätä.

Nähdäkseni tälläinen "maalaisukkoasenne" on tärkeä kun mietitään esimerkiksi perussuomalaisten arvomaailmaa. (Ja itse asiassa vähän muidenkin.)

Yleiskuvaksi voisin ottaa tapauksen jonka tiedän tapahtuneen ; Tuntemani, jo vanhempaa polvea edustava, henkilö on hyvin tiukka moraaliltaan. Hän on esimerkiksi pitänyt saarnan maahanmuuttajamiehelle. Syynä oli se, että hän oli katsonut kuinka tämä kyseinen yksilö tuntui aina olevan puhelimessa. Äänekäs nuori tummahipiäinen herrasmies saikin sitten kerran vastata kysymykseen että kuinka isot puhelinlaskut tulee ja kuinka hänellä on varaa maksaa. Lausunto oli että lasku oli jotain 400 euroa kuukaudessa ja että sossu maksaa. Kyseinen mies tulistui ja kehotti että "jos sä murjaani pakkaat kamas, matkustat mistä oot tullukin ja lakkaat loisimasta."

Tiedän että hän ei ole rasisti, ja että hän ei ollut loukkaantunut edes sosiaaliturvan käyttämisestä, vaan nimenomaan siitä että näitä ylikäytettiin hyväksi. Sosiaalinen järjestelmämme voisi hyödyttää hyvin paljon tehokkaammin jos järjestelmän nojattaisiin vain välttämättömän verran. Eli on ihan hyvä jos valtio maksaa asunnon ja puhelut, kunhan laskuja edes yritetään pitää pienenä eikä ajatella että jos joku toinen maksaa, niin otetaan kaikki mahdollinen hyöty irti.

Hän olisi tulistunut valkoihoiseen loiseen aivan samalla asenteella. Ja olisi varmaa että jos vaikkapa minä käyttäisin samaa strategiaa, hän olisi aivan yhtä äänekäs. Hän kutsuisi minua varmaan verevästi "jannuksi" tai "kelmiksi" tai joksikin muuksi ja kehottaisi kenties ulkomaiden sijasta "sukulaisten hoteisiin" ettei veronmaksajat olisi maksumiehenä.

Samanaikaisesti tämä lähestymistapa on tietysti viestinnällinen katastrofi. Valitus antaoi vain sen kuvan että hän oli rasisti tai natsi. Ja tämä on yksi perussuomalaisten, etenkin maltillisempien perussuomalaisten, ongelma. Suurella osalla ongelma on pääasiassa viestissä joka ilmituodaan aivan väärin ja vain vähän vähemmän siinä että maailmankuva olisi aivan totaalisen outdated.

Ei kommentteja: