Oudosti kohdennettu.

Jussi K. Niemelä oli tapansa mukaan puolustamassa ateismia. Hänestä ateismikritiikkiä on yleisesti ottaen kohdistettu olkiukkomaisesti. Tekstistä käy ilmi että leimallisesti keskustelu on keskittynyt puhetapaan. Eli ateistejen käyttämät retoriset keinot ovat saaneet käsittelyä ja pilkkaa mutta argumenttien sisällöt on jätetty huomiotta. Näkökulma on kapeutettu muutamaan henkilöön ja heidän habitukseensa. "Uusateismista tulee näin aivan liian helposti kapea ideologia, olkiukko, jota sitten moraalisesti oikeamielisten ateismikriitikoiden on helppo mätkiä, täysin ohittaen mainittujen kirjoittajien argumentit."

Tämä Jussi K. Niemelän lausunto raapi minusta esiin sympatiaa uskovaisten puolelle. Sillä uusateismin käsittelyssä on paljon pieniä väärinkäsityksiä joiden tausta on siinä että ei ymmärretä että se on nimen omaan uusateismia. Tällöin rakennetaan olkiukkomaisia argumentteja joissa pilkataan jotain aivan muuta kuin asiaa. Tämmöinen argumenttivirheen tekeminen on enemmän huolimattomuutta ja laiskuutta kuin ilkeyttä. He ovat oppineet ja kokemuksella yhdistäneet ateismin tiettyihin toimijoihin eivätkä he ymmärrä että uusateismi on aivan erilaista. Toki huomautan että asiaan olisi helppoa tehdä muutos. Lukemalla uusateistejen kirjoittamia kirjoja sen sijaan että luottaisi heitä haukkuvien olkiukkoihin saa selvää mitä he todella sanovat.
1: Ei kannata esimerkiksi luottaa omiin ennakkoluuloihinsa ja/tai odottaa ilmestystä Jumalalta, koska Jumalan antamat ilmestykset ja "suuhun laittamat sanat" ovat minun kokemusten mukaan olleet aina aivan uskomatonta tuubaa ja valehtelua. Aina kun fundamentalisti kertoo että Jumala antoi sanat suuhun, on lopputulos jostain syystä harvinaislaatuisen huonoa mokellusta. Ehkä viesti ei välity ja "modeemi pätkii", mutta syyllä ei ole väliä kun tietää että lopputulos on joka tapauksessa surkeaa.

Tämä asia ansaitsisi paljonkin käsittelyä. Mutta minä tyydyn olemaan yksinkertainen.

"Vanhassa ateismissa" Jumala oli filosofinen konsepti ; Käytännössä tämä tarkoitti sitä että puhuttuun abstraktioista kuten Jumalan kuolemasta. Näiden argumenttien ongelmana oli se, että ne eivät todistaneet ateismia vaan olivat vain koherentti ateismin kuvaus joka rakentui oletukselle Jumalan kuolemasta. Sama rakentelu ja rationalisointi koskee tietysti myös valtavaa määrää teologiaa. Lopputuloksena on koherentti mutta abstrakti maailmankatsomus. Uusateismissa Jumala on muuttunut empiiriseksi konseptiksi ja sen silmissä vanha teoretisointi on hieman kuten lasinpala. Niin kirkasta ja väritöntä että sen sisällä itsessään ei näy mitään.

Esimerkiksi Moranin tapa suhtautua Leibnizläiseen argumentaatioon näyttää mallia uudesta linjauksesta: "My first reaction whenever I see arguments like this is to look for evidence that supports the claim.1 I'm not very interested in arguments that hinge on the definition of words and on things that may or may not be real. What is the actual evidence that this God really exists?" Tätä kautta moni asia muuttuu. Looginen lähestymistapa sallii "tietyn Jumalan kiellon" mutta yleinen käsite "Jumala" on liian monisärmäinen ja epäselvä jotta se voitaisiin rajata ulos. Uudessa näkemyksessä taas kysytään suoraan että mitä arvoa Jumalalla on missään käytännön asiassa. Voiko sen avulla rakentaa toimivan television tai onko se gravitaatiovakion kaltainen.

Tästä on yksi seuraus. Uskova ei koe uusateismia omakseen, koska se ei käsittele Jumalaa teoreettisena kappaleena uskovaisten ehdoilla. Uskova hyväksyy ja ymmärtääkin helpommin esimerkiksi Sartren lähestymistavan, koska hän teoretisoi asiaa ja rakentaa Jumalaa uskonnon ehdoilla. Uusateismi on irrottautunut teologian kahleista, se ei tottele teologien saivarteluja vaan itse asiassa sen ensisijainen toimintatapa onkin kyseenalaistaa koko pillin mukaan tanssimisen järkevyys. "Miksi ateistinkin pitäisi muka totella jotain teologien määrittelyjä jos ne ovat todellisuuspakoisia, abstrakteja sellaisella tasolla jossa se voidaan ohittaa ilman että elämässä, maailmankaikkeudessa tai missään muussakaan tapahtuu oikein mitään" kysyy uusateisti. Uskova joka näkee tähän perustuvaa argumentaatiota taatusti ihmettelee filosofioinnin ja teologisen Jumalakonseptin soveltamisen puutetta ja tästä syntyy taatusti helposti ajatus pinnallisuudesta ja uskonnon olkiukottelusta.

Uusateismia yritetään muuttaa ahdistavaksi ja suruisaksi. Tätä tehdään viittaamalla Sartreen ja muihin synkistelijöihin. Uusateismi ei kuitenkaan nojaa eksistentiaaliseen ahdistukseen, sen lähtökohta on lähempänä epikurolaisuutta kuin angstia. Uusateismi on elämäniloinen filosofia ja esiintyy nimen omaan sellaisena. Tätä kautta kaikki ahdistavuuspuheet näyttäytyvätkin uusateisteille omituisina. Eikä ihme, koska kritiikki kohdistuu johonkin aivan toiseen asiaan.

Eräs kummallisimmista yhdistelmistä on kuitenkin uusateismin liimaaminen ns. "vihervasemmistolaisuuteen". Tämä nimittäin näkyy esimerkiksi fatwakateuspuheissa. Selvästi liikkeellä on vahva näkemys jonka mukaan uusateistit pilkkaisivat vain kristinuskoa ja Jeesusta ja olisivat hyvin suvaitsevaisia ja sietäviä islaminuskoa kohtaan. Näin ollen aina kun uusateisti kirjoittaa kristinuskoa vastustavan jutun, rynnistää paikalle (joko fundamentalisteja tai maahanmuuttokriitikoita) riemuilijoita joilla on viestinä se, että miksi nyt ei pilkattu islamia kuten kuuluisi.

Tosiasiassa islamilaisia kritisoidaan uusateistejen parissa hyvinkin paljon ja vahvasti. Jopa parjattu Dawkins-Harris-Hitchenslinja on valjastanut 9/11 -tapauksen osoitukseksi siitä että uskonto ei tuota hyvää vaan se voi myös ruokkia terrorismia. Joten mikään automaattisuvaitseminen ja sietäminen uskonnonvapauden nimissä ei ole mikään kikka jota tulisi missään määrin noudattaa. Heidän viestinsä islamilaisten ympärillä on se, että mitään automaattisesti vaaratonta uskontoa ei ole. Myös suomen Jussi K. Niemelä on suhtautunut hyvin vahvasti kritisoiden islaminuskoisiin. Tänän näkee esimerkiksi jutusta jossa hän moittii Relanderia "islamhymistelystä".

Uusateistit toki keskittyvät eniten kristinuskoon koska se on kulttuurissamme vaikutusvaltainen. Ja esimerkiksi Tervon kirjanheittelyn kohdalla koraanin viskominen voisi olla hieman kaukaa haettu, kun koko homoilta -asiassa ei ollut edes vieraana ainuttakaan islaminuskoista. Poissaoleva ei esitä Räsäsen kaltaisia lausuntoja jotka nostivat koko mylläkän. Mutta olisi turhaa ja valehtelua väittää että uusateismi seuraisi "vihervassarikomukoiden" harjoittamaa "kristinuskoa tulee pilkata ja islaminuskoisia suvaita" -asetelmaa. Uusateismi pilkkaa kaikkia uskontoja kaikkialla. Toki se joskus keskittyy yhteen aiheeseen eikä jokainen uusateistin kirjoittama juttu pilkkaa kaikkia uskontoja. Usein juttu on yhdestä aiheesta, kuten kristinuskoisten homosodasta tai islaminuskoisten tyttöjen ympärileikkauksesta tai juutalaisten piliensilpomisesta ja typerän mielivaltaisista kosher -ruokailusäännöistä.

Uusateismin ytimen ymmärtämistä ei olekaan välttämättä fiksua hakea vaikkapa eksistentialismista. Se on kenties helpompi tajuta laajennettuna skeptisminä. Sellaisena jossa vaikkapa kryptozoologia laajennetaan koskemaan yksisarvisten lisäksi muitakin myyttisiä hahmoja, kuten Jumalia. Uusateismi on kryptozoologiaa joka menee yhden hahmon pidemmälle

---

Kuvissa on erilaisia perhosten toukkia. Mystinen salaisuus on siinä että ylin kuva onkin tuhatjalkainen. Se näyttää ensivilkaisulla yllättävän samalta.