Samasta asiasta.

Karl Popper ja Thomas Kuhn ovat varmaan tunnetuimmat tieteen luonnetta käsitelleet herrat. Heihin referoidaan myös tieteen kannalta maallikoiden parissa useiten. Tämä johtuu osittain siitä, että he molemmat ovat hyvin keskeisiä ja tärkeitä. Heidän näkemyksensä ovat kuitenkin melko erilaisia. Vaikka he molemmat ovat älykkäitä ja suosittuja, he ovat hyvinkin erimielisiä monista asioista.

Molempien kautta saadaan lähestymistä demarkaatioon ; Tieteen ja eitieteen erottamiseen;
1: Popperille tiede oli metodi, jossa oli yritystä ja erehdystä. Oli teorioita, niiden haastamista, koettelua ja kenties jopa niiden kumoamisia. Kaiken kaikkiaan ylitiivistämällä Popperin näkemys voidaan tiivistää kätevästä kolmeen sanaan ; "conjectures and refutations."
2: Kuhn taas lähti siitä, että tiedettä ei voida tehdä yksin. Tätä kautta keskiöön nousee tiedeyhteisö. Sen roolina on se, että jäsenet hyväksyvät ja moittivat toistensa töitä. Tätä kautta syntyy rationaalinen suhde, joka on tieteelle olennaista. Sen ytimessä on peer rewiev, ei pelkkä teorioiden tietynlainen looginen rakenne.

Suhde objektiivisuuteen oli yllättävänkin erilainen.
1: Popper keskittyi siihen että on enemmän tai vähemmän objektiivisia tosiasioita. Hänestä tieteellistä teoriaa voi kokeilla ja koetella. Hänestä esimerkiksi kommunismi ja psykoanalyysi olivat epätieteellisiä, koska niitä ei voisi havainnoin kumota. Ne voivat sovittaa minkä tahansa tapahtuman omaan teoriaansa. Erimielisyys voidaan selittää pois, jopa sitä kautta että kommunisti syyttää kommunistinvastaista luokkaintresseistä ja psykoanalyytikko selittää että kriittinen kanta johtuu alitajunnan kautta erilaisista psyykkisistä henkilökohtaisista ongelmista.
2: Kuhnilla taas ei ollut mitään mistä tieteen voisi suoraan tunnistaa. Kuhnillakaan ei kuitenkaan mikä tahansa ei ole tiedettä. Hän otti suosion mittariksi. Tällöin aletaan puhumaan paradigmasta. Tiedettä on se, kun on suosittu tai dominoiva paradigma. Epätiedettä on se, että tieteentekijät ovat marginaalissa. Kuhn jaotteli suosion kautta teorian (1) infantiiliseksi, joko huonoksi tai kypsymättömäksi tieteeksi ja (2) kypsäksi tieteeksi, joka on tehnyt työtä niin että tiedemiehet ovat alkaneet arvostamaan sitä. Hänelle vallitseva paradigma ei ollut jotain joka olisi automaattiseti kumottava tai jota vastaan pitäisi taistella, vaan jopa saavutus jossa teoriaa oli kasvattaneet sekä havainnot, kritiikki että tehtyjen tutkimusten määrä ja laatu. Kuhn ei kuitenkaan erottanut tiedettä objektiivisuuden kautta. Tiede alkaa muistuttamaan enemmän tutkimusohjelmaa.

Myös dogmaattisuuteen herrat suhtautuivat hyvin eri tavoin:
1: Popperille tieteen tuli olla vapaa dogmatiikasta ja uskomuksista. Hän korosti että tiede toimii koska sillä on hyvä metodi. Tätä kautta tieteellisyys muuttui enemmän mekaaniseksi suoritteeksi. Oli asioita jotka oli tehtävä oikein ja tarkasti ja lopputuloksena oli hyvää tiedettä. Tässä prosessissa kritiikillä -etenkin itsekritiikillä- oli kullanarvoinen suhde. Toiset auttoivat löytämään järjen kautta virheitä, pukkeja ja aukkoja kokeista ja teorioista. Ja tätä kautta huonot ratkaisut saatiin poistettua. Ilman itse -epäilyä virheet korjataan helposti erilaisilla kikkailuilla ja venkoiluilla, joten itsekriittisyyttä tarvittiin tämän estämiseksi. Popperin tiede oli selvästi kumuloituvaa, koska jokainen virhe ja teorian roskikseen heittäminen oli oppimistapahtuma. Popperille tosi teoria ei menetä falsifioimattomuuttaan. Popperille Tiede oli struktuurissa.
2: Kuhn taas korosti että ennakko -oletus, taustateoria, ja taustateorian suojaaminen olivat enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Vakiintunut tiede oli dogmaattista ja sen pitikin olla. Se oli saavutus, joka oli selviytymistensä kautta jotain jonka ongelmanratkaisukykyä ei tarvitse heittää romukoppaan pienten virheiden vuoksi. Kuhnin mukaan paradigma voi tätä kautta menettää pikku hiljaa arvonsa, se kerää anomalioita ja sen ennustuskyky heikkenee vahvasti. Kehitys muuttuu vaikeammaksi ja vähemmän ilmiselväksi. On vaikeaa sanoa suoraan, onko tiedemiesten dogmaattisuuskin ongelma. Se on lähinnä vallitseva tila. Eikä ole mitään takeita, että kyseessä ei olisi vain muoti -ilmiöt; Vallitseva teoria voi yleistyä myös siksi että sitä on muodikasta ja siistiä kannattaa. Tai koska siitä saa rahaa. Tiede ei ole enää välttämättä kumulatiivista. Kuhnille Tiede oli instituutiossa.

Tieteen eri teorioiden kiistelyyn suhde oli hyvinkin erilainen.
1: Popperille tiede oli vertailtavaa. Hyvä teoria joko kestää falsifiointiyrityksiä, tai sitten kaatuu. Tai jos paikkaa ongelman, sen falsifioituvuus voi heikentyä. Tätä kautta teorioille saadaan arvojärjestys. Toiset kestävät isompia haasteita, ennustavat enemmän ja ovat muutenkin "kovasti rohkeita". Hyvä teoria kertoo että jotkin asiat ovat jotenkin kun taas ei toisin. Vertailu on siis rationaalisen maailman sisäinen ratkaisu.
2: Kuhnille kilpailevat teoriat olivat usein yhteismitattomia. Niiden näkökulmat olivat hyvinkin erilaisia. Yksi ikään kuin katsoo samaa asiaa puiden kautta ja toinen metsänä. Kuhnin mukaan vertailuun tarvittaisiin jokin kolmas standardi jonka mukaan vertailu tehtäisiin. Tällöin tämä kolmas näkemys olisi vallitseva paradigma. (Kilpailevia teorioita kuvaa termi incommensurability.) Ratkaisut tehdään tätä kautta myös tieteen ulkoisin syin.

Näin ollen Popperille tiede oli rationaalista. Kuhnille se oli sosiaalista.

Kuhnin näkemys on sinänsä hankala, koska se antaa tilaa erilaisille kikkailuille. Tieteestä syntyy vain sosiaalista kinastelua, jolla ei ole totuusarvoa. Se muuttuu helposti valtapeliksi. Tätä kautta Popperin näkemys voi kannustaa tekemään töitä tarkemmin chattailyn sijasta. Kuhn ei ole kuitenkaan suoraan ristiriidassa Popperin näkemyksen kanssa, koska tiedeyhteisö luultavasti arvostaa teorioita muutenkin kuin mieltymystensä ja maailmankuviensa kautta ;

Esimerkiksi ID -kreationistien kohdalla on huomattu, että he arvostavat omaa näkemystään ja haluavat tehdä tutkimusta. Heillä vaikeutena on kuitenkin se, että kun heidän teoriansa ei oikeastaan ennusta miten tilanteen pitäisi olla, he ovat jääneet puhtaasti evoluution moittimisen tasolle. ID -tutkimusten määrä vuodessa ei ole mainittava. Eikä asiaa auttanut se, että he ovat perustaneet omia tutkimuslaitoksia, joiden kautta he ovat halunneet kiertää peer rewiev -prosessin tuoman pullonkaulan. Peer rewiev tarjoaa helposti syyttelykeinon : Sen voidaan nähdä edustavan tiedeyhteisön vainoa, jota tehdään muodinomaisten mielipiteiden vuoksi. Kiertotie näyttää, että ongelmana onkin yleisempi tutkimusohjelmien hedelmättömyys ; Tutkimusten vähyys, teorian infantiilius, johtuukin siis ulkoisen vertaisarvoinnin lisäksi pakosti myös teorian sisäisistä syistä.

Heille jää toki suojaksi vielä relativistinen puhe. Mutta tämä tavallaan vie merkityksen koko tieteellisyydeltä. Jos mikä tahansa on yhtä hyvää, ei tieteellisyydellä ole hitonkaan väliä. Tästä kertoneekin jotain se, että sekä Kuhn että Popper paiskaavat tässä kohden kättä. Heistä kumpikaan ei hyväksyisi Intelligent Designiä.